lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vihan, pelottelun ja alistamisen ilmapiiriä ei saa sallia Suomeen!

Kerron lyhyesti uhkailijoille tiedoksi seuraavaa.

Elän perustuslaillisten vapauksien suomissa oikeuksissani suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa laki, oikeuslaitos ja virkavalta turvaavat perustuslaillisen oikeuteni toteutumisen. Niin elän myös jatkossa.

Uhkailut ovat turhaa höpinää, valitettavasti elämässään ikävystyneiden ihmisten oman vähenevän aikansa surullista tuhlaamista: käyttäköön uhkailijat omat eläkevuotensa parempaan harrastuneisuuteen oman mielensä ja kehonsa valmistamiseksi elämän suurten kysymysten kohtaamista varten. Jokaisen kylän alueella kokoontuu kuitenkin kristillisiä oikein hyviä eläkeläispiirejä, joissa voisivat rukoilla ja lukea Raamattua sekä kokea yhteyttä toisiin ikätovereihinsa.

Elämässään ikävystyneet tyypit uhittelevat vaimoani ja lapsiani vastaan, kun heillä ei ole rohkeutta käydä minua itseäni nujertamaan - tai edes ilmaisemaan suoraan kasvotusten asiaansa minulle. Pidän ylipäätänsä surullisena kuvatunlaista vihan ja pelottelun ilmapiiriä, jossa hyökätään jopa uhkaillen perheenjäseniä vastaan!

Kunnioitan enemmän ihmisiä, joilla on ymmärrystä kertoa erimielisyytensä kasvotusten ja käydä keskustelua rauhanomaisesti.

Rikolliset uhkailut ovat tällä kertaa elämässään ikävystyneiden vanhenevien miesten ikävämielistä kirjoittelua, jonka avulla yritetään alistaa ja tainnuttaa perustavat ihmisoikeudet. Sellaista, vihan, pelottelun ja alistamisen ilmapiiriä ei saa sallia Suomeen!

Laiton uhkaus.

Vaimoni puhelimeen 22.4.2016 kello 18:08 lähetetty laiton uhkaus perhettäni vastaan sen vaateen voimistamiseksi, että lopettaisin jonkun kirjoittelun, ei mitenkään vaikuta mihinkään. 

Ensinnäkään ei ole minun vallassani se, jos jossain joku kirjoittaa jotain, vaikka Turso (Mikael Storsjö) ja Tynkä (Antti-Pekka Mustonen) ovat Facebookissa antamien päivitystensä perusteella hyvin ehdottomia väittämään fiksautuneen mielikuvituksensa vallassa. Nämä nimimerkit liittyvät henkilöiden itsensä käyttämiin nimimerkkeihin tai heistä käytettyihin tunnettuihin lempinimiin.

En tahdo nyt leimata asiaan liittyviä ihmisiä nimellä, vaan käytän heistä tunnettuja kuvauksia: Palosireeni, Pirityttö, Sotatohtori, jihadisti-Kalu ja muut ovat kovasti tykänneet ja liittyneet Turson ja Tynkän esittämiin viimeaikaisiin käsityksiin. Vaimoni puhelimeen tullut uhkaus on ehdottomasti linkittynyt noiden tyyppien tämän hetkiseen kampanjaan minua vastaan. Itse kysyn, miksi ihmeessä tuollaiset uhkaukset ja kampanjat: niinkö ahdas ja alistava on Suomi?
Vasemmalla "Tynkä" ja oikealla "Turso". Kuva on jo ainakin puolivuosikymmentä vanha. 


Toiseksikaan en edes periaatteessa luovu vapaudestani, johon kuuluu mielipiteen ilmaisemisen perustuslaillisesti suojattu oikeus. 

Perhettäni on turha uhkailla ”nyt heti” – tai milloinkaan myöhemminkään.

Kristillisen etiikan mukaisesti pidän voimassa edelleen totuuden ja rakkaudellisesti käännän toisenkin poskeni: jätän Turson ja Tynkän sekä heidän kaltaiset omaan puuhasteluunsa, kun itse kuitenkin jatkan omaa elämääni vakaumukseni mukaisesti.

Samanaikaisesti, kun olen edellä kirjoitetulla tavalla aidosti säälivä ja kohtuullinen arvioidessani noita kahta vanhaa papparaista Tursoa ja Tynkää, niin en halua sivuuttaa suuremmalta yleisöltä paria kovaa mustaa faktaa.

Tiedän, että Turso on todellakin rikoksesta tuomittu mies ja hän tunnetusti liittyy aggressiiviseen vihatoimintaan. Turson kustantama web-resurssi kuuluu myös yhä edelleen YK:ssa turvallisuusneuvoston määrittämälle sanktiolistalle. Tynkä on ex-sotilas, evp. kapteeni, joka on myös aiemmin uhkailut pikkupoikia: harmittelen, että ex-sotilas löytää eläkevuosiksi tuollaisen taistelun - pikkupoikia vastaan!

Jos syystä tai toisesta elämässään ikävystyminen johtaa siihen, että vihaisuus voimistuu eikä näillä henkilöillä ole ymmärrystä toimia miehekkäästi ja ryhdikkäästi,  niin elämässään ikävystyminen ei kuitenkaan anna noille miehille oikeutta uhkailla perhettäni sen pinttyneen fiksaation johdosta, mikä heillä on muodostunut MINUN väitetystä kirjoittamisestani. Yrittäkää löytää oma onnellinen elämänne!


Kuvassa kirjoittaja helmikuussa 2016 omien häittensä aikana:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha