tiistai 24. toukokuuta 2016

Miksi portit sulkeutuvat puudelille, Rysky ja Jarmo?



Kävin maanantaina ja tiistaina 23.–24. toukokuuta erikoisen mielipiteiden ja tunteiden vaihdon Janne ”Rysky” Riiheläisen kanssa sen jälkeen, kun tämä oli uhannut minua että ”vie poliisille” jonkun vanhan MV-lehden jutun, jonka Rysky tulkitsi minun kirjoitukseksi. 

En osaa kirjoittaa tätä blogiani jotenkin yleisellä tasolla, koska en ole niin objektiivisella ja yleisellä tasolla, vaan peilaan vain vähäiseen omaan elämääni.

MV-lehteen olen lähettänyt uutisvinkkejä ja materiaalia uutistarpeisiin, mikä ei tee minusta kuitenkaan kirjoittajaa. Sieltä on myös kopioitu blogini tekstejä. Olen minä lähettänyt myös yli 1000 kertaa suurempaankin mediaan joskus uutisvinkkejä ja materiaalia, joita on jopa käytetty uutistarpeisiin, vaikka asiaa ei ole huomattu Suomessa!

Se, mikä minua ärsytti Rysky Riiheläisen uhkailuksi koetussa viestissä, ei ole linkittäminen MV-lehteen, jota minä pitäisin sinänsä parempana moraalisena ansiona kuin linkittää Yleisradioon tai Helsingin Sanomiin. Minun ärtymykseni tulee siitä, että tiedän oman vähäosaisuuteni. Siitä vähäosaisesta hiljaisuudestani huolimatta kaikenlaiset tyypit keksivät salajuonia ja kummallisia selityksiä minun ihmeellisestä elämästä, jota todellisuudessa ei kuitenkaan ole! Siksi suosittelen aika töykeästi mielenterveyspalveluja noille ihmisille, jos nämä keksivät elämästäni ihmeellisempää kuin hiljainen elämäni todellisuudessa on.

Sinänsä MV-lehden juttu Rysky Riiheläisestä oli niin oikeaan osunut kuin voi ollakin, myös pilakuva on niin hyvä puudeli-Rysky, että hän itsekin jakoi kuvaa. Niistä tuskin löytyy poliisin puolesta mitään moitittavaa. Sopii nyt kysyä myötätuntoisesti, miksi portit sulkeutuvat puudeleille?

Rysky Riiheläinen oli valtakoneiston puudeli, mutta hänen palvelujaan lemmikkinä ei tarvita enää Helsingin Sanomissa.


Pidän keskeisenä tosiasioiden tunnustamista. Tässä asenteessa olen joutunut kovastikin argumentoimaan jopa ystäviäni vastaan, jotka tahtoisivat keksiä suurempaa tarinaa kuin todellisuus sallii. Tietenkin itsensä kuvittelu suuremmaksi, antaa toki kai hiukan lohtua arjen vaatimattomuuteen! Kävin asian johdosta useamman keskustelun myös Jussi Parviaisen kanssa, ja kai vähän aikaa kuuntelin hänen ajatuksiaan, mutta silti en uskonut niihin: voin uskoa vain aidosti sen, minkä tiedän todeksi osattomuudessani.

Turhamaisuutta on tituleerata tohtoriksi, kun teen oikeasti työtä siivoojana. Sitä paitsi teologian tohtoriksi ei vaadita muuta kuin käy ahkerasti rukous- ja raamattupiirissä! Myös liiketalouden opintoja ei pidä liikaa ylistää. Jos on ihan rehellinen, niin tradenomiksi ja vähän enemmänkin opintoja suorittaakseen tarvitsee vain hymyillä kauniisti kassaneidin ja –pojan tavoin: opintoihin ei tarvitse yhtään mitään muuta, eivätkä nuo opinnot anna valmiutta yhtään mihinkään muuhun.

Minä tiedän ja olen vakuuttunut, että ainoa oikea asiantila on esittäytyä osa-aikaisena siivoojana, joka olen, sen sijaan että keksisin joitakin kuvitelmia olemattomasta tulevaisuudesta, jonka avulla yrittäisin luoda mahtavuutta itselleni.  Jussi Parviainen piti liki asemalle sopimattomana, että käyn aamuisin siivoamassa ravintolan vessat ja saan ansiotuloja siitä 9 euroa nettona (verojen jälkeen). Vielä enemmän sopimattomana hän piti, että esittäydyn julkisesti siivoojaksi, joka oikeasti kuitenkin olen. Mielestäni se ei ole mitenkään ihmisarvoani loukkaavaa, vaan työmarkkinoilla näytetään todellinen arvoni: enempää en ole, minkä uskon jo hyvin puolen vuosikymmenen jälkeen.

Niin pidän siivooja-titteliä myös Facebookissa, blogissa, LinkedIn-sivustolla ja kaikissa yhteyksissä. Se on todellinen osallisuuteni ja osaamiseni. 

En ole siivoojien eliittiä: olen hakenut lukuisia kertoja kokoaikaisen siivoojan paikkaa, mutta en ole päässyt edes haastatteluihin. Näin, että moni maahanmuuttaja pääsi siivoamaan metroasemia, joita olisin itsekin tahtonut siivota noin 1000 euron kuukausipalkalla kokoaikaisesta työstä. Olen hakenut raitiotievaunukuskin kuljettajan koulutukseen, mutta minua ei kutsuttu edes valintatilaisuuteen.  Ja paljon muuta vastaavaa! Myös Venäjän viennin ja kaupan tehtäviin valittiin useisiin eri paikkoihin hiukan yli kaksikymppinen merkonomityttö, jolla ei ollut venäjän kielen mitään osaamista, kun taas minä en päässyt edes haastatteluihin. 

Jos ajattelen Rysky Riiheläistä ja Jarmo Mäkelää – jotka ovat myös tulleet vanhoiksi miehiksi – niin heillä on nämä samat mahdollisuudet nöyrästi vain hyväksyä nyt kun heitä ei enää tarvita valtaapitävien maksettuina puudeleina.  Jarmo Mäkelä olisi tahtonut säilyttää asemansa Ylessä, mutta silti hänet potkittiin pois. Kovillehan se ottaa, kun ei kelpaa valtakoneiston koiraksi.

Näin ollen minä tunnistan lähes 1000 hakemuksen jälkeen markkina-arvoni. Sen tunnistamisen jälkeen epäilemättä ärsyttää, kun Rysky Riiheläinen keksi huikeita tarinoita minusta MV-lehden kirjoittajana. Eihän minulla ole mitään noin suuria suhteita tai painoarvoa, ei oikeastaan mitään suhteita!

Olen käyttänyt noissa keskusteluissani Jussi Parviaisen kanssa tiettyä ilmaisua: ”Mitkään mahtavat portit eivätkä edes pienemmät ovet aukene minulle”. Järjestelmissä ja instituutiossa ei tunneta tätä erästä osa-aikaista siivoojaa, minulla ei ole ansioita tai osaamista. Sen enempää Suomen ulkoministeriössä tai Venäjän suurlähetystössä ja vielä vähemmän Venäjän suurten ovien takana (joita minä en edes tunne tai uskalla kolkuttaa vienosti) ei ole tuskin kukaan koskaan kuullut mitään minusta – tai eivät ainakaan muista. Toisin on tietysti Rysky Riiheläisen ja Jarmo Mäkelän kanssa, jotka ovat potkut saatuaan vielä julkisuuden henkilöitä ja vaikutusvaltaisia – toistaiseksi. Kyllä tietysti heidätkin pian unohdetaan, mikä Ryskyä ja Jarmoa tässä vaiheessa kauhistuttaa.

Edes pienen puudelin portit eivät aukenisi meikäläiselle siivoojalle.


Valtakoneiston linnojen portit eivät aukene minulle, mutta eivät edes puudelia varten piskuruisen koiran luukut, sillä minusta ei edes olisi kenenkään puudeliksi. Minulla ei ole suhteita mediaan ja poliittiseen koneistoon: suhdetta ei synny vielä siitä, että lähettää joskus viestiä heille ja nämä käyttävät!

Se, että Jarmo Mäkelä Yleisradiosta ja Janne ”Rysky” Riiheläinen Hesarista saivat potkut asenteellisten mielipidekirjoitusten tekijöinä, on tietysti heille ikävä kokemus, jota surua en voi edes kuvitella, koska itselläni ei ole ollut milloinkaan vastaavaa pääsyä mediaan tai valtapiireihin. Rysky esiintyi jopa Kultarantakeskusteluissa valtakunnallisessa turvallisuuspoliittisessa seminaarissa! Aivan huikea kokemus, jota jaksaa muistella seuraavat vuosikymmenet!

Jarmo Mäkelän kysyntä on ollut julkisuudessa hiipuva niin kuin meillä iäkkäämmillä ihmisillä tahtoo olla. Hänen paikkansa Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan informaatiosodankäynnin keskusteluissakin 22.1.2015 oli enää lausua pelkästään yleisön joukosta katkerat sanat siinä missä yleisön joukosta ainoan hymyilevän puheenvuoron piti Leena Hietanen. Minua osa-aikaista siivoojaa ei päästetty edes sisälle tilaisuuteen! Saara Jantusen Infosota-kirjasta saattaa saada väärän käsityksen, että olisin ollut tuolla Eduskunnassa, kun sotatohtori Jantunen kirjoittaa niin pitkät tarinat minusta kyseisen tapahtuman osalta. Todelisuudessa en ollut siellä edes paikalla. 

Minä itse olen yrittänyt ajatella asemaani ns. tyyneysrukouksen alkusanojen tavoin. Tämä rukous on pistetty erheellisesti Franciscus Assiasialaisen ja Reinhold Niebuhrin nimiin. ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa”. On väärin selitellä ja keksiä tarinoita omasta merkittävyydestä, kun oma paikka on työmarkkinoilla osoitettu osa-aikaiseksi siivoojaksi. Mediassa itselläni on se paikka, että noin miljoonan muun suomalaisen tavoin luen Facebookista ja Twitteristä juttuja, joskus laitan oman kommentin sinne. Sanomalehtiä ei minulle tule, koska niitä ei ole vara ostaa!


Kuvassa kirjoittaja helmikuussa 2016 omien häittensä aikana:


Juha Molari, D.Th, BBA.
osa-aikainen siivooja
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha