tiistai 7. kesäkuuta 2016

Naton sotaharjoitus Suomen maaperällä toi myös jenkkivakoojat



Julkisesti on puhuttu vähätellen ja sekin tieto vain yksi toisensa jälkeen vähitellen vuotaen, että Suomeen tulee jenkkien maavoimia, laivastoa ja lennostoa. Nyt nuo rähinät ovat alkaneet. Näiden mainittujen toimien lisäksi ei ole kai ollut tarvetta enää mainita, että myös jenkkivakoojia on saapunut tilannetta seuraamaan.

Aivan tätä operaatiota varten jenkkivakoojia on asettunut ainakin Yhdysvaltain suurlähetystöön, mahdollisesti muuallekin. Tiettävästi vielä on saapumassa ainakin muutama henkilö.



Suomeen saapuneissa jenkkivakoojissa on monenlaista osaajaa. Joillakin on tehtävänä IT-liikenteeseen liittyvät operaatiot, osittain yhteistyössä Tallinnassa sijaitsevan Naton kybersotakeskuksen kanssa. Kohdehenkilöiden tietojen hakkerointi ei ole edes poissuljettu, vaikka Suomessa eivät sotilashenkilöt saisi toimia kyseisellä tavalla. Asiasta ei ole edes informoitu Viestintävirastoa. 

Jenkkiagenteissa on ainakin neljä sellaista henkilöä, joiden tehtävänä on sosiaalisen median ja median seuranta sekä analysointi. He tahtovat tarkkailla sotaharjoituksen aiheuttamia reaktioita sekä tunnistaa tahot, joilla on uhkaava käytös yhdysvaltalaista läsnäoloa vastaan. Siinä tehtävässä on heillä myös suomalainen ja virolainen yhteistyötahot/henkilöt. Tämä henkilö ei ole everstiluutnantti Torsti Sirén.

Suomalaiset kaikki mielenosoittajat on valokuvattu ja henkilöiden tiedot analysoitu. Jenkkivakoojat ovat kiinnostuneet noista tiedoista.

Kaksi jenkkiagenttia – mahdollisesti enemmänkin – hoitaa suhteita mediasuuntautuneisiin suomalaisiin upseereihin tehtävänään kartoittaa sotaharjoituksen aiheuttamia reaktioita, suomalaisen lehdistön ja toimittajien asenteita sekä yhteyksiä.

Jenkkivakoojia on pistetty myös tarkkailemaan suomalaisten kansanedustajien ja muutaman muun poliittisen toimijan suhteita, ei-julkisia ja julkisia mielipiteitä amerikkalaisten sotaharjoituksen osalta.





Tietysti normaali PR-toiminta ja viestintä ovat edellä mainittujen (uusien) tehtävien lisäksi hoidettu amerikkalaisen osapuolen toimesta tavanomaisesti. Jenkkivakoojien saapumien Suomeen kertoo, että Yhdysvallat käyttävät isäntämaasopimusta ja sotaharjoitusta myös koealustana uusia operaatioita varten: keräävät nyt tietoja tulevia tavoitteita varten.

Periaatteessa voisi olettaa, että ihan todennäköisestikin tapahtuva ja oletettu asia jenkkivakoojien saapumisesta olisi kuitenkin salainen asia, mutta nyt joko taitamattomuuttaan tai röyhkeyttään näiden ilmeisyys on jopa erityistä. Odotan, että Suomen valtamedia havaitsee myös asian.



Kuva juoksulenkiltä muutama päivä sitten:

Juha Molari, D.Th, BBA.
osa-aikainen siivooja
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha