maanantai 1. elokuuta 2016

Mielessä HCM? Kokeilin, olenko valmis maratonjuoksuun!



Tänään elokuun 1. päivänä kello 5.30 herätyskello soi. Vaihdoin lenkkivaatteeni ylle ja join yhden lasillisen vettä. Muuta ruokaa ei voi syödä, kun heti aikoo juosta. Repussani oli vaihtopaita siivoushommaa varten.

Mielestäni olisin valmis maratonjuoksukilpailuun, Helsinki City Maratonille, jos voisin juosta sen maratonin alle 4 minuutin kilometrivauhtia. Niin lähdin juoksemaan tänään kello 6:02 noin neljän minuutin kilometrivauhtia. Tuo vauhti ei ole minulle lainkaan vaikeaa, se ei käy lainkaan hengitykseen.

Juostessani reppu ei juuri häirinnyt selässäni, mutta aurinko alkoi lämmittää jo varsin varhain. Ehkä minulla oli liikaa vaatteita, kun ulkoiluasussani oli pitkä lahkeet ja pitkät hihat. Huomasin jo viimeistään Kivikon aamuauringossa, että juoksuni on vain varjoja siitä hyvästä juoksusta, jolla voisin lähteä maratonkisaan.

Kivikossa aamuinen aurinko teki kauniit varjot. Juoksuni oli tuskin edes varjo siitä hyvästä juoksusta, mitä tiedän.


Juoksentelin vauhtileikittelyä noin neljän minuutin kilometrivauhdilla, mutta välillä juoksin noin 3,30 min/km pätkiä, jotka tulisi olla helppoja silloin, kun on maratonjuoksukilpailukunnossa. On näet hyvin todennäköistä, että maratonin keskivauhdin jäädessä niinkin hiljaiseksi kuin 4 min/km, niin siellä välillä tiputetaan kavereita pois muutamalla kovemmalla kilometrillä. Silloin ei pitäisi edes hengästyttää tuollainen 3,30 min/km juoksentelu.

Neljä minuuttia per kilometri on minulle vielä luonnollista juoksua, se tulee kuin itsestään, mutta tuo kovempi tempo alkaa jo lievästi hengästyttää, mikä kertoo hapenottokyvyn puutteista, vaikka mitään vakavaa ongelmaa en koe. Sitä vastoin aamulenkkini jatkuessa tänään havaitsin erityisesti 20 kilometrin jälkeen, että reiden takaosan lihakset läheltä polvea ja pohjelihakset alkoivat väsyä. Ne eivät aivan menneet kramppiin, mutta sellainenkin uhka oli. Viikissä Latokartonontiellä pitkä ylämäki tuntui, että se vain jatkuu ja jatkuu, eikä juoksussa ollut raikkautta ja energisyyttä. 

Viikissä Latokartanon mäkeä olen tässä vaiheessa juossut jo muutaman sata metriä, mutta nousu vain jatkuu. Hyväkuntoiselle miehelle tämä ei olisi yhtään mikään kuorma, mutta minua oikeasti väsytti.

Ongelmani syy on se yksinkertainen, että en ole juossut pitkiä lenkkejä sitten maaliskuun: maaliskuussa juoksin joka arkiaamu tämän 30 kilometriä ja kilometrejä kertyi kuukaudessa yli 600 km. Helmikuun kaksi viimeistä viikkoa olin kävellyt nämä 30 kilometriä per jokainen arkipäivä, tehden tällä tavalla jalat tutuiksi kestävyyssuoritukselle. Sen jälkeen on ollut kaikenlaista muuta touhua ja ennen kaikkea laiskuutta. Olen pitänyt yli kahden viikon lenkkeilytaukoja mm. nenän alla olleen tulehduksen takia. Ja muutenkin lenkkeily on ollut vain pari kertaa viikossa, lyhyitä juoksumatkoja tällöin. Nyt kuntoni on huonompi kuin maaliskuun lopulla. Mahdollisesti kunto kuitenkin palautuu parin viikon aikana, jos kaikki menee hyvin ja järkevästi nyt.
Tietysti väsymykseen pienen osansa teki varhainen aamu, juoksuun lähtö kello 6:00. Nykyään vanhempana miehenä nivelet ja lihakset eivät ole niin valmiit juoksemiseen kuin nuorempana. Osansa väsymyksestä selittyy sillä, että juoksin tämän ns. tyhjällä vatsalla enkä juoksun aikana saanut myöskään energia- tai nestetankkausta. Tällä ei pitäisi olla kuitenkaan sellainen vaikutus, että 30 kilometrin jälkeen tuntisin itseni väsyneeksi. Nyt tunnen väsyneeksi.

Olen juossut jo 15 km ja siivonnut vessoja 2 tuntia. Nyt valmiina taas juoksemaan 15 km kotiin.

Juoksin siis ensin 15 kilometriä Rautatieasemalle ja menin siivoamaan kahdeksi tunniksi vessoja. Tämän siivoustyön jälkeen juoksin taas 15 kilometriä, mutta nyt kotiin päin. Näin muodostui yhteensä 30 kilometriä sekä kaksi tuntia siivoustyötä.
 
Tietysti tiedän, että jaksaisin juosta myös 42 kilometriä eli koko maratonin, mutta huonolaatuisesta juoksemista ei ole mitään iloa. Kyse ei ole jaksamisesta, vaan laadukkaasta suorittamisesta. Voin tällä hetkellä ikääntyneenä vanhana miehenä ulkoilla mukavasti, mutta vielä pitäisi tehdä pari isoa hyppyä ylöspäin kunnossa, jotta oman ikäluokan ikämiesten maratonkilpailuihin viitsisi osallistua häpeämättä. En tiedä, miten tekisin nämä hypyt oman ikäluokkani ikämiesten maratonkilpailun tarpeisiin riittäväksi.

En sano, että nämä pari isoa hyppyä eivät olisi mahdollisia, mutta ne tuskin tapahtuvat hetkessä ja vaativat paljon työtä. Tällä hetkellä lihaskuntoni ei valitettavasti kestä ryhdikästä ja vauhdikasta maratonjuoksua alle 4 minuutin kilometrivauhdilla. Maaliskuun jälkeen olen tosi vähän lenkkeillyt ja pääasiallisesti sen vähäisenkin kovalla intensiteetillä lyhyillä matkoilla. Niin ominaisuuteni sopisivat paremmin 400m – 800m juoksuun kuin maratonille.

Parissa viikossa voi tapahtua elimistössäni sopeutuminen maratonin energiatuotantoon. En juokse aivan joka aamu kuitenkaan 30 kilometriä, jotta elimistöni ei menisi kataboliseen tilaan, väsyisi liikaa. Huomenna teen vain lyhyen ja reippaan lenkin. Jos tämä 30 kilometriä alkaisi sujua tämän parin viikon aikana niin, että lenkin päätyttyä olen iloisella mielellä ja tunnen kehoni vahvaksi, niin silloin tiedän olevan riittävän hyvässä kunnossa, jotta maratonkilpailu sujuisi kunniallisesti. Mielestäni ei ole mitään mieltä lähteä juoksemaan maratonkilpailuun enää 50+ -ikäisenä ukkopapparaisena, jos en selviytyisi siitä kunniallisesti vahvasti juosten.

Vaikka tänään askel painoi loppumatkasta, niin Kivikossa kuntopolulla juoksin parista nuoremmasta miehestä ohi, kun nämä olivat hölkkäämässä. Minulla oli takana siinä vaiheessa jo 28 kilometriä. Ehkä heillä oli vielä enemmän.

Kuvassa kirjoittaja posket punaisina 30 kilometrin juoksun ja siivoustyön jälkeen:

Juha Molari, D.Th, BBA.
osa-aikainen siivooja
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha