keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Minulla ei ole edellytyksiä rasismiin, rodulliseen ylimielisyyteen



Olen lukenut ja tiedostan joidenkin ihmisten rasistiset huutelut rodullisesta ylemmyydestään ja halveksunnastaan muita vastaan.  Siksi minun täytyy nyt aivan ensimmäiseksi pahoitella, että minulla ei ole edellytyksiä rasismiin, rodulliseen ylimielisyyteen. 

Kun minä olen jakanut MV-lehden näkemyksiä, niin en ole kokenut mitään rodullista ylemmyyttä tai rasismia tai vihapuhetta ketään vastaan. Enkä varmasti jaa yhtään juttua enkä tue mitään julkaisua, joka antaa rodullisen ylimielisyyden hallita sen toimintaa. 

Minä olen itse alhainen orjallinen ihminen, joka elää säälin ansiosta. Ilman sääliä, ei tämäkään orjaihminen selviäisi! En ole sen vuoksi unohtanut sääliä ja myötätuntoa, kun minä ajattelen maahantulijaa, tulipa hän minkä tahansa statuksen varassa. En koe itseäni häntä paremmaksi rodullisesti, en kauniimmaksi, enkä viisaammaksi.

Minä olen ärsyttänyt monia sekä kansallisesti ylemmyyttä tuntevia ihmisiä että äärimmäisen "suvaitsevaisia" ihmisiä siitä inhottavasta syytä, että olen halunnut tällä hetkellä edistää oman alhaisen analyyttisen mieleni mukaan Suomen etua. Siksi minua on syytetty niin stalinistiksi, ryssäksi ja putinistiksi kuin myös rasistiksi. Kieltämättä olen lausunut monta ihailevaa sanaa Putinin toiminnan johdosta, koska mielestäni hänestä annetaan pääasiassa väärä kuva Suomessa. 

Minulle on monta kertaa internetissä, sähköpostissa, tekstiviesteissä ja suusanallisesti luvattu kuolemaa, koska olen näin surkea ihmisotus suomalaisen rodun keskellä.

Kuvakaappaus suomalaisen suvaitsevaiston julkaisemasta videosta lenkkipolultani, jossa on minun valokuvaani puukotettu. Etsintäkuulutuksessa luvataan palkkio taposta. Poliisille tehdyn rikosilmoituksen jälkeen on kulunut jo viisi vuotta tämän kaltaisten ja tämän ilmoituksen jälkeen, eikä poliisi ole antanut mitään ratkaisua tietooni. Kerran poliisi soitti, että antaisin anteeksi tekijälle, joka ei ole ikinä pyytänyt anteeksi.


Minua on syytetty myös ”stalinistiksi”, koska en halua kiinnittyä Suomen vanhojen juoksuhautojen vihanpitoon, kun rakennan nykyhetkessä Suomen tulevaisuutta. Pidän perverssinä sitä, jos ”menneet muistamiset” – usein vielä hiukan vilpillisen muistin varassa – muodostuvat hallitsevaksi siinä, mitä ajatellaan tämän päivän ihmisten poliittisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta yhteistyötä, sillä nämä tämän päivän ihmiset eivät ole itse edes rakentaneet ja eläneet noita vanhoja juoksuhautoja.  

Minulla ei ole mitään edellytystä olla rasistinen  (russofobinen) myöskään venäläisiä vastaan – ei millään tasolla ihmiselämää. En kykene siihen edes Vladimir Putinia vastaan, jonka lyhytmittaisuudella monet suomalaiset herjailevat, sillä olen itsekin pienikokoinen, varreltani varsin mitätön. Itse asiassa fyysisiltä voimiltani olen huomattavasti heiveröisempi kuin Vladimir Putin, joka on sentään mustanvyön mies taistelulajeissa ja muutoinkin vahva liikkeissään.

Lyhytkasvuisena ihmisenä ja keholtani heikkona yritän näissä marginaaleissani huolehtia itsestäni. Kävin poikani kanssa hyppäämässä korkeutta muutama viikkoa sitten.

Olen kirjoittanut ja lausunut todella tiukasti haittamaahanmuutosta, jota toimitettiin tuolloin vuosikymmen sitten poliittisen korruption suojeluksessa. Tein sitä 2008-2011 erittäin pahoin seurauksin: menetin työpaikkani ja maineeni, vaikka töissäni evankelisluterilaisessa kirkossa en asiasta puhunutkaan.

Suomeen saapui Interpolin ja muiden turvallisuusorganisaatioiden etsintäkuuluttamia bandiitteja. Tämän lausuminen johti siihen, että Eva Biaudet ja Heidi Hautala sekä kumppanit iskivät sekä kulissien takaisella myyräntyöllä, poliittisella ja oikeudellisella julkisella vaikuttamisella että median avulla kovimman mukaan minua vastaan, ikään kuin olisin ”rasisti” lausuessani tuon kaiken toden. Espoon tuomiokapituli osallistui ajojahtiin minua vastaan. Olen nähnyt jo yli puolen vuosikymmenen aikana tuon ”suvaitsevaisuutta”  juhlapuheissaan ja teksteissään julistavan ryhmän julmuuden ja vilpillisyyden kymmenien kanteluiden ja näiden tekemien perättömien rikosilmoitusten sekä monenlaisen muun häirinnän avulla, jonka moninaisuuksia ei normaali ihmismieli edes mielikuvituksessaan osaisi keksiä. Tämäkin on eräs tärkeä syy, miksi olen antanut tukeni MV-lehdelle, koska suvaitsevaiston hallitsema mielipidediktatuuri on hyvin kokonaisvaltainen, suvaitsematon ja vilpillinen valtamediassa.

Pistän minä toki vastaankin, jos minua vastaan isketään. Vaikka olen orjamaisen vähäinen, niin en ole ihan alistuvainen. Heidi Hautala tietää, että minä tiesin hänen pimeän oviremontinsa jo vuosia ennen kuin iltapäivälehdistömme ja hallituksemme tuli siitä tietoiseksi.  Kun Heidi Hautala meni antamaan lehdistötilaisuutta asian johdosta ulkoministeriöön ja sittemmin seuraavan kohun jälkeen eroilmoitusta, niin Suomen pääministeri kävi vain viisi minuuttia ennen lukemassa blogistani asiaa koskevan arvioni.

Minä en ole ikinä kokenut itseäni minkään sortin rasistiksi tai mihinkään poliittiseen ryhmittymään kuuluvaksi, kun lausun toden julki. Mutta samojen viikkojen aikoina olen totuudellisuuden johdosta ollut sekä äärivasemmistolainen stalinisti että äärioikeistolainen rasisti, kun minua on leimattu sekä oikeusprosesseissa että mediassa.

Saara Jantunen, Jessikka Aro ja Torsti Sirén eivät ole välittäneet totuudesta, kun ovat leimanneet minut liittyneeksi "Kremlin maksettuihin trolleihin". Olen tämänkin vuoksi etääntynyt enemmän vapaaehtoismedian tarkistamaan uutisointiin, kuin valtamediassa harjoitetun informaatiosodankäynnin mukaiseen kerrontaan. Itse olen kokemuksellisesti nähnyt valtamediassa harjoitetun vilpillisyyden!

Olen minä yrittänyt selvitä typeränä tässä maailmassa siten, että olen jutellut viisaiden kanssa ja lukenut kirjoja, joiden avulla olen tehnyt itsekin omia julkaisuja - oppiakseni edes vähän näissä marginaaleissa, joita minulle on suotu rodullisen alhaisuuteni puitteissa.

Minä itse kuulun kantasuomalaisesta isästä ja kantasuomalaisesta äidistä syntyneenä kantasuomalaisena miehenä suomalaisen populaation bottom-5 %:iin, mitä kuuluu nerokkuuteen ja kyvykkyyteen menestyä nykyaikaisessa suomalaisessa tietoyhteiskunnassa. En voi asettaa mitään fyysisiä ansioita esittääkseni, että geenit olisivat tehneet minua mitenkään suorituskykyiseksi ja terveeksi. En voi asettaa mitään intellektuaalisia ansioita esittääkseni, että geenit olisivat tehneet minua mitenkään älykkääksi ja kekseliääksi voittaakseni hyvän elämän tässä tietoyhteiskunnassa.

Tuusulan Kokoomuksen pomotyyppi Kalle Maurola on todistanut sen julkisesti, että minulla ei ole älyä, karismaa eikä ulkonäköä. Tämä kaikki on julkisesti tunnettu fakta.

Se, mikä minua arveluttaa muslimien saapumisessa Suomeen, ovat näiden teot ja uskomukset. Jos käytös on ala-arvoista ja vilpillistä, niin en hyväksy sellaista myöskään kantasuomalaiselta. 

En hyväksy tervetulleena suoraan Suomen Eduskuntaan edes Heidi Hautalan seurassa, kun Islam Matziev saapui sinne vain hetki sen jälkeen, kun oli saapunut terroristijohtajan Doku Umarovin serkkumiehen luota Turkista Suomeen ja velipoikansa Yunus Matsievin – Shamil Basaevin Beslan-iskun radiomiehen ja henkivartijan – luota.

Tämä kriittisyyteni islamisteja kohtaan perustuu siihen, että uskoon tullut muslimi kantaa taikauskomaisesti päänsä verhoavaa taikarättiä (jos on nainen) ja uskoo harhaisen beduiinin näkyihin perustuvan Koraanin julistamaan oikeutukseen tarvittaessa jopa tappaa vääräuskoiset.

Kun olen sukuni historiaa joskus pari vuosikymmentä sitten selittänyt isäni puolelta, niin tällöin päädyin Suomen suuriruhtinaskunnan Kerimäen kuntaan, jossa esi-isäni ja esi-äitini olivat loisia. Sukuni itsetuntoiset ihmiset eivät toki sukukertomuksessaan tahdo muistaa tuota musteella kirkonkirjoihin selväsanaisesti toistettua faktaa ”loisista”, vaan ovat kehittäneet sukuvaakunaa myöten kertomuksen ”kalastajista”. Ihmisillä on tapana kuvitella itsestään jalompaa ja suurempaa, kuin faktat sallivat. Joka tapauksessa myönnän, ettei edes historiikki anna mitään sijaa kohottaa rintaa ja leukaa sen enempää toisen rodun kuin suomalaisen rodun edessä: loisista olen peräisin ja pitkäaikaistyöttömänä oppimattomana loisena elän itsekin.

Tämän geenistä periytyvä rodullinen heikkouteni – vähä-älyisyyteni ja heikkovartisuuteni  – on tullut ilmi lapsuudestani alkaen. En ole saavuttanut suuria fyysisissä koetuksissa, enkä koulun penkillä älyllisissä haasteissa. 

Jo kauan tunnetaan sanonta, että sukuvika, jos ei suksi luista. Koulun ja pikkukylän hiihdoissa toki menestyin, mutta tämä johtui pelkästään vähäisestä harrastajamäärästä ja huonosta tasosta silloin 1970- ja 1980- luvuilla, sekä rodullisesti muidenkin alamittaisten kokoontumisesta tuohon populaatioon itäiseen Suomeen.  Harri juoksi toiseksi parhaiten yläasteella ja lukiossa Cooperissa. Hän oli voittanut TUL:n maastojuoksumestaruuden. Itse olin joitakin satoja metriä parempi kuin hän. Näissä asioissa poikkean rasististen oppien mukaisesta rodullisesti ylevästä johtajageenistä aivan ratkaisevasti, jään huono-osaisten joukkoon.

Pointtini on kuitenkin siinä, että huonoista lähtökohdistakin alkaen pystyy ihminen kehittämään itseään edes jonkin verran. Nyt olen heikompi kuin koskaan sitten 12-ikävuoden, mutta yhä juoksen Cooperin testissä yli 3000 metriä. Kyse on myös elämäntavoista, joiden avulla elämämme meille annetuissa marginaaleissamme! Ajatelkaa, miten paljon paremmin nuo jalot suomalaiset rodulliset suvut suoriutuisivat, jos eläisivät kelvollisesti! Toisaalta tähän kuntooni ei edelleenkään 99 %:a suomalaisista varusmiehistä kykene. Luultavasti moni vähäosainen maahanmuuttaja kykenee ihan samaan kuin minäkin, kun elämäntavat ovat oikeat. He eivät ole yhtään vähemmän kyvykkäitä kuin minä!

Kuvassa pikkupoikana kotipihassa, kuten lähes joka päivä olin rekkitangolla. Lisäksi talvisin hiihdin ja kesällä juoksentelin. Vaikka minulle ei ollut geneettisesti annettu mitään rodullisesti ylivoimaisia ominaisuuksia, niin tämä kaikenlainen aktiivisuus oli ihan hyödyllistä.

Minulla ei ole edellytyksiä rodullisesti ja geneettisesti ylemmyydentuntoon, mikä näkyy myös jälkikasvustani. Neljästä lapsestani kahden vanhimman kaikki hyvät ominaisuudet tulevat heidän suomalaiselta äidiltään ja kaikki huonot ominaisuudet minulta. Kahden nuorimman lapseni kaikki hyvät ominaisuudet tulevat heidän venäläiseltä äidiltään ja kaikki huonot ominaisuudet minulta. Tämä aiheuttaakin sen vaikean ongelman nuorimpien kanssa, että heidän kaikki hyvät ominaisuudet tulevat siis venäläisen rodun geeneistä, eivät suomalaisen sukuni geeneistä. Sitä paitsi äidin geeneissä on hänen äitinsä suvun takaa myös jossain määrin valkovenäläistä geeniä. Isänsä suvun puolesta geenit vievät aina kommunistisen Neuvostoliiton miliiseihin ja partisaaneihin, joten tässäpä on selittämistä, kun nämä taistelivat menestyksellisesti kotiseuduillaan Moskovan tuntumassa ja Smolenskin alueella rodullisesti ylempiä ja korkeampiarvoisia Adolf Hitlerin lähettämiä joukkoja vastaan.

Nämä Smolenskin lapset ovat Hitlerin uhreja. Siksi en koskaan ihannoi Hitleriä - en missään tilanteessa! Näissä kuvissa olisi voinut olla myös vaimoni isä, jos isän isä ei olisi saanut piilotettua lapsia turviin.

Se inhottava piirre minussa on, että minulle ei tee kipeää lukea historiaa, koska en kiistä historiaa, en kirjoita historiaa uusiksi, vaan kaiken historian luen ja lausun. Totuutta ei pidä kiistää. Toisella kertaa tämä piirre johtaa siihen, että yhdellä kertaa saan ”stalinistin” leiman ja toisella kertaa ”rasistin” leiman! Minua ei johda niin paljon ideologia, kuin kiinnostus katsoa elämää väärentämättömästi!

Minut leimattiin pilapiirroksisakin Kremlin Kalinkan mukaan tanssivaksi klovniksi. Todellisuudessa olen saanut olla paikalla Rimma Salosen oikeusistuimessa ja nähnyt esitetyt argumentit sekä tuomioistuimen vilpillisyyden. Samalla olen tutustunut median toimintaan kulissien takaakin. Niin minua ei enää valtamedian ilmausten avulla jymäytetä yhtä helposti.

Kansallissosialistisen rotuhygienian mukaisesti Saksan miehittäjät saapuivat Smolenskiin ja määrittelivät venäläiset jopa valkovenäläisiä alempiarvoisiksi rodullisesti. Appiukon isä näki kaupungin miliisipäällikkönä, miten hänen kaupungin kokonaisia kyliä tuhottiin, lapsilta otettiin verta rodullisesti korkeampien saksalaisten pelastamiseksi jne. Hänen oli jatkettava taistelua kansallissosialisteja ja heidän liittolaisiaan vastaan partisaanipäällikkönä. Lopulta partisaanit ja Puna-armeija kukisti tuolla alueella rodullisesti ylhäisen kansallissosialistisen armeijan. Mysteeriksi muodostuu nyt se, että minun nuorimpien lasteni hyvät geenit tulevat näistä taustoista, mutta lahjattomat geenit tulevat minusta, jonka suvussa ei ole ikinä ollut mitään menestystä, intelligenssiä ja johtajuutta. En ihannoi Stalinin tekoja, mutta en ihannoi Hitlerinkään! Olen erittäin tietoinen Neuvostoliiton julmuudesta, "mustien autojen" uhkasta!

Kuva Neuvostoliiton matkaltani vuodelta 1988. En uskonut tuota julistettua valhetta totuudelliseksi, niin kuin en usko tämän päivän suomalaisen valtamedian julistettua valhetta totuudelliseksi. Itse on katsottava ja koettava!

Matkalla Neuvostoliitossa (kuva ilmeisesti Viipurista) vuonna 1988.


Kiitos kuitenkin, että kaikesta geneettisestä alamittaisuudesta huolimatta yläasteella opiskeleva poikani ottaa koulun kokeissa pelkästään arvosanoja 10 ja juoksee Cooperin testissä yli kierroksen enemmän 400 metrin kentällä kuin seuraavat. Molemmat nuoremmat poikani harrastavat nyt mm. painia, josta he pitävät ja samalla he kevittyvät vahvemmiksi, kuin heikkovartinen isänsä on.

Koen olevani geneettisen koodiston puolesta tuskin edes sillä tasolla, kuin Suomeen tulevat maahantunkeutujat ja pakolaiset. Minä en voi geneettisesti kauhistella, koska minulla ei ole esittää mitään parempaa, kuin näillä tänne tulevilla olisi geneettisesti. Lähtökohtani ei ole siis RASISTINEN, kun arvostelen julkista valehtelua, jota harjoitetaan Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden puolesta. 

Jos katsotaan siis minun menestystä suomalaisessa tietoyhteiskunnassa, niin älykkyysosamääräni jäänee vastaavasti ilmeisesti alle 70. Tällä älykkyysosamäärällä ei voi ylvästellä kenenkään pakolaisen edessä! Ainakin muuan oppinut nettikirjoittaja todisti vuosikaudet, että olen Suomen typerin pappi – nyt jo ex-pappi.  98 %:a suomalaisista saavuttaa vähintään tämän ÅO:n. En ole käynyt itse testissä, vaan teen päätelmäni tosielämään perustuvan testin perusteella: sosiaalisen statuksen.

Lisään vielä pitkään vuodatukseeni senkin, että olen kristitty, joka uskoo juutalaisena syntyneen Jeesus nasarettilaisen opetuksiin, elämään ja tekoon koko maailman vanhurskauttamisen puolesta. Jeesus ei puhunut sen enempää saksaa kuin suomeakaan – noita rodullisesti parempien kieliä – vaan hän puhui samaa kieltä, kuin tämän päivän monet sionistit: hepreaa tai tarkemmin sanottuna sen murretta arameaa. Silti Jeesus ei ollut pankkiiri. Itse asiassa Jeesus juutalaisena kuuluu samaan seemiläiseen rotuun, kuin suuri osa pakolaisista, arabeista. Näin ollen Jeesus muistuttaa geneettisesti enemmän arabeja kuin skandinaaveja. Olen kaiken kaikkiaan erittäin inhottava tyyppi jokaiselle aatesuunnalle!


Kuvassa Juha Molari helmikuussa 2016 pari viikkoa sen jälkeen, kun olin ottanut yhteyttä pappisviran palauttamiseksi Helsingin hiippakunnan tuomokapituliin. Vielä syyskuussa 2016 en ole saanut vastauksia. 



Juha Molari, D.Th, BBA.
osa-aikainen siivooja
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha