perjantai 2. syyskuuta 2016

Pappiskutsumuksen toimittaminen arvoisat piispat Helsingin hiippakunnassa tai Lähetyshiippakunnassa?



Sähköposti on lähetetty molempiin hiippakuntiin perjantaina 2. syyskuuta 2016

Kirjoitan teille arvoisat piispat Risto Soramies ja Irja Askola, jotta voitte keskenänne sopia, onko minulla paikkaa teologisen kutsumuksen toimittamisessa.

Olen kirjoittanut 14. tammikuuta 2016 Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askolalle ja tuomiokapitulille pappisvirkaan mahdollista palauttamista varten. Nyt on kulunut 7,5 kuukautta aikaa edistää tuota asiaa tuomiokapitulissa Helsingin hiippakunnassa, mutta ymmärtääkseni kaikenlaiset edeskäyvät ja sivustapuhujat ovat antaneet oman panoksensa pappisvirkaani vastaan kaikenlaisilla tarinoillaan ja pahoilla juoruillaan jo ennen kuin olisin ensimmäistäkään kertaa keskustellut asiasta reaalisesti tuomiokapitulin tai piispan kanssa tammikuun 2016 jälkeen.

Mikäli Helsingin hiippakunnalle ja tuomiokapitulille on muodostunut ylitsekäyväksi ongelmaksi kohdata minun pappisviran palauttaminen, minuahan pelätään konservatiivisena teologina ym., niin pyydän, että neuvottelette ja asioitte keskenänne siitä, olisiko mahdollista minun pappisviran kutsumuksen toimittaminen Suomen evankelisluterilaisessa Lähetyshiippakunnassa, jonka teologinen näkökulma on vähemmän politisoitunut ja enemmän teologista tehtävää hoitava.

Minut hyväksyttiin opiskelijaksi teologiseen tiedekuntaan Helsingin yliopistoon vuonna 1983, toimin varusmiespastorina Haminassa vuonna 1984 kevätkauden, teologisesta tiedekunnasta valmistuin 1989 keväällä ja minut vihittiin Helsingin hiippakunnassa Tuomiokirkossa pappisvirkaan toukokuussa 1989.

Toimin opiskeluvuosina erityisesti Suomen evankelisluterilaisen opiskelijalähetyksen jäsenjärjestön Helsingin opiskelijalähetyksen hallituksessa ja pian valmistumiseni jälkeen myös Suomen teologisen instituutin hallituksessa (STI) ja Perusta-lehden toimituskunnassa. Opiskeluvuosina ja pian valmistumisen jälkeen kävin useamman kerran Erkki Koskenniemen luona Pieper-piirissä ja Sakari Korpisen luona, jossa pidin esitelmän vanhurskauttamisopista niin että SLEY:n lehti julkaisi myös esitelmäni. Myös yhteyksiä oli satunnaisesti kansanlähetykseen. Myös Jukka Thuréniin oli joitakin yhteyksiä: hän kysyi jopa väitöskirjan tekemistä Turkuun, mutta en vaihtanut yliopistoa jatkotutkintoa varten.  


Teologisesti olen edelleen raamattunäkemyksen ja uskonvanhurskautuksen kannalta luterilaisten tunnustuskirjojen vankalla perustalla. Sen mukaisesti tahdon hoitaa kutsumusta. Raamattunäkemykseni voi vaikuttaa Helsingin hiippakunnan näkökulmasta tarpeettoman vanhoilliselta, kun arvioidaan homoseksuaalien vihkimiseen liittyviä oikeuksia ja muuta opetustarvetta, vaikka kanssakäymisissä olen välttänyt vihan ja fobia levittämistä toista ihmistä vastaan. Pyhä Raamattu on edelleen tässäkin suhteessa ohjeellinen ja verrattoman sopiva.


Pappisviran kutsumisen aloitin Malmin seurakunnassa sen moninaisissa tehtävissä kesäkuussa 1989. Jo vuonna 1988 aloitin jatko-opintoni teologisessa tiedekunnassa, pääaineena UT:n eksegetiikka, sivuaineena VT:n eksegetiikka ja tukiaineina Kreikan ja Rooman kirjallisuus klassisen filologian laitoksella.
Väitöskirjatyö keskeytyi hetkeksi, kun huippukuntoisena juoksu-urheilun harrastajana sain mätäruvesta bakteerin verenkiertoon ja jouduin vakavassa tilassa Meilahden sairaalaan. Väittelin lopulta teologian tohtoriksi keväällä 2009 jo ollessani Raaseporissa Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra.

Suoritin tätä ennen kevääksi 2004 Helian ammattikorkeakoulussa tradenomin tutkinnon liiketaloudesta, suoritin sen maisterin laajuudessa. Opiskelin vuoden Pietarin valtiollisessa finanssi- ja ekonomiyliopistossa sekä suoritin työharjoittelun ja laadin liiketalouden opinnäytetyöni Pietarissa oloni aikana Heliaa varten. Tämän suoritin yli puolet myös informaatioteknologian ammattikorkeakoulututkinnosta Haaga-Helian ammattikorkeakoulua varten, mutta tohtoritutkinnon aattona 2009 päätin lopettaa IT-opinto-oikeuteni. Toiminta- ja työkykyäni en ole koskaan menettänyt, vaikka ulkoisesti minua on joskus laitettu ahtaammalle. Rehellisesti olen toiminut koko ajan. Epäselvyydet voin hyvin selvittää.

Viimeisten vuosien aikana olen esitelmöinyt muutamia kertoja sekä julkaissut myös Pietarissa presidentin hallintoakatemiassa Hallitus- ja liiketalous –hankkeessa kaksi tutkimusta. Lisäksi aamuvarhaisella olen juoksennellut 15 kilometriä Itä-Helsingistä Helsingin rautatieasemalle ja siivonnut siellä ravintolan vessoja parisen tuntia aamussa, minkä jälkeen olen juoksennellut takaisin 15 km kotiini. Tällä tavalla olen saanut pientä laillista toimeentuloa minimaalisen työttömyyskorvauksen lisäksi.

Kuvassa elokuun lopulla 2016 poikani kanssa hyppimässä korkeutta Myllypurossa. Satunnaisesti olen avustanut Helsingin Jyryn yleisurheilussa lapsia ja junioreita harjoituksissa. Itse kuntoilen myös monipuoisesti.


Samanaikaisesti kun olen hankkinut osaamistani eri tavoin, olen koko ajan tiedostanut minun kutsumukseni teologina ja pappisvirassa. Mikäli Suomen evankelisluterilainen Lähetyshiippakunta ei kykene suoranaisesti palkkaukseen pappisvirkaan, niin pyydän harkita sitä, että voisin palvella pappistehtävissä satunnaisesti tarpeenne mukaan. Taidot, työkykyä ja teologia eivät ole kadonneet minnekään. Tämä siis siinä tapauksessa, että Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ei katso tarpeelliseksi minun teologista ja papillista palvelutehtävääni. 


Mainittakoon vielä se, että työtehtävien hoitamisessa minulla ei ole koskaan ollut mitään laiminlyöntejä tai osaamattomuutta, mutta kiista tuli siitä vuonna 2011 ja tätä ennen, miten voisin vapaa-ajalla arvostella erästä jihadistista vihasivustoa, joka oli kiinteästi linkittynyt terrorismiin. Tämä kysymys ei ole enää ajankohtainen.

Keväällä 2011 Espoon tuomiokapituli päätti pidättää minut virantoimituksesta. Pidin menettelyä loukkaavana, sillä olin arvostellut YK:n turvaneuvoston Al-Qaida –pakotelistalla esitettyä suomalaisresurssein toimivaa islamistista vihasivustoa, jonka vastuuhenkilöt ja tukijat protestoivat minua vastaan tuomiokapituliin. Heidi Hautala ja Eva Biaudet ottivat kantaa oikeudellisesti ja julkisesti minua vastaan tuolloin keväällä 2011 sekä sen jälkeen. Molemmat hävisivät oikeudellisesti, sillä minä en ole koskaan ollut rasisti eikä minusta tule rasisti siinä, että Interpolin etsintäkuulutetut taistelijat eivät edusta minun näkemysteni mukaan oikeaa käyttäytymistä. 


Myöskään islamin uskonto ei edusta minun kristillisen vakaumuksen ja luterilaisen uskon tuntemuksen valossa Kirkolle serkkua tai veljeä, joka jakaisi uskonvakaumuksessa merkittävän osan samoja asioita yhteisessä hengessä. Vaikka olen Koraanini lukenut useita kertoja enkä hyväksy rasistista asennoitumista tai islamofobisen vihan lietsontaa, niin havaintojeni mukaan Koraanin ilmaisema uskonto on itsessään vaarallinen, vihainen ja kristinuskon vastainen. Vihakampanjoita ja rasismia en hyväksy tietenkään myöskään eriuskoisia vastaan, vaan teologinen ymmärrys ja uskon vakaumuksen voi ilmaista myös selkeän tyylikkäästi ilman provosoivaa itse rakennettua vihaa.


Tuossa tilanteessa syksyllä 2011 erosin evankelisluterilaisesta kirkosta ja liityin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, jonne venäläinen vaimoni ja lapseni oli kastettu. Pappisvirasta en ole koskaan ilmoittanut itse eroamista. 

Siinä tilanteessa minulle ortodoksinen kirkko tarjosi sekä ehtoollisyhteyden että ymmärrystä asioideni käsittelyn suhteen. Monessa suhteessa ortodoksinen kirkko oli keskittynyt Hietaniemessä juuri olennaisen äärelle: synnintunnukseen ja rippiin anteeksiantamusta varten sekä ehtoollisen sakramenttiin tässä yhteydessä. Liturgiassa laulettin lukuisia kertoja "Herra armahda". Liturgia oli siis itse olennaisen äärellä.

Ortodoksinen kirkko oli kuitenkin kielellisesti vaikeasti kohdattavissa. En myöskään olisi voinut hoitaa teologin kutsumusta siinä. Niin tammikuussa 2016 olen liittynyt takaisin evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tiedän, että monet luterilaiset kristityt ovat kääntyneet minun puoleeni myös näiden vuosien aikana pitäen minua edelleen pappina.


Torstaina 1. syyskuuta 2016 ravintolassa Troikka, jossa olin yhdessä erään vanhuksen kanssa. Vaikka tässä on mukana näin monta valokuvaa, niin ne kuvat eivät ilmaise pakonomaista narsistista tarvetta olla esillä, vaan valokuvan avulla ilmaisen kasvokontaktiemme puuttuessa, että olen aivan riittävän tarmokas ja toimintakykyinen. Kuvitelmat minun voimakkaasta vanhentumisesta ovat ennenaikaisia, vaikka en ole enää toki nuorukainen.

Kuvassa Juha Molari helmikuussa 2016 pari viikkoa sen jälkeen, kun olin ottanut yhteyttä tässä edellä mainitussa asiassa Helsingin hiippakunnan tuomokapituliin.



Juha Molari, D.Th, BBA.
osa-aikainen siivooja
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha