torstai 6. lokakuuta 2016

Yksiäänistä vapautta, politiikkaa ja poliisivaltaa



Tänä päivänä 6. lokakuuta käräjäoikeus käsittelee MV-lehden päätoimittajan Ilja Janitskinin vangitsemista poissaolevana. Oikeustalon ulkopuolella on mielenosoitus, koska suomalaisen oikeuskäsityksen mukaan ihminen on syytön, häntä voidaan kuulustella, häntä voidaan syyttää, oikeuslaitoksessa voidaan arvioida syytteen näyttöä ja lopulta oikeuslaitos voi antaa tuomionsa.

Nyt käräjäoikeudessa mennään niin sanotusti puuhun väärinpäin: ensin pistetään vankeuteen, sitten aletaan kuulustelu, sitten voidaan syyttää ja lopulta voidaan päättää mahdollisesta tuomiosta, jos siihen oli aihetta.

Itse olen kohdannut aivan viime aikoina merkillisen mielipidediktatuurin. 


On lupa ajatella vapaasti juuri niin kuin valtamediassa opetetaan, mutta jos ajattelee toisin, niin sinut nitistetään. Ensin evankelisluterilainen kirkko oli kyvytön tapaamaan kasvotusten (face-to-face) kymmenen kuukauden ajan selvittääkseen, kuka minä olen ja mitä minä ajattelen. Mahdollisesti tuomiokapituli oli ottanut vastaan kaikenlaisia juorukirjoituksia. Toimintatapa ei vastaa arvomaailmaani.
Mielestäni elän yksinkertaista elämää, jossa ensisijaisena ovat perheeni ja lapseni. Mitään ihmeellistä ja pelottavaa tai pahatapaista ei ole elämässäni. Ei myöskään pahatahtoisuutta muita vastaan. Jos jossain hiukan olen erilainen, niin olen varsin avoin kohtaamaan eri tavalla ajattelevia ihmisiä, vuoropuheluun kaikkien kanssa. 

Minun elämäni perustuu pelottomaan kohtaamiseen, asioiden selvittämiseen face-to-face. Piispa Irja Askola ei kyennyt kiireiltään kymmenen kuukauden aikana siihen, vaikka hänen olisi pitänyt sen verran arvostaa jopa meikäläistä, joka on kastanut pappina lapsia varmaan 10 kertaa enemmän kuin hän koskaan uransa aikana tulee kastamaan. Irja Askola suoritti teologian kandidaatin tutkinnon kirkkososiologiasta, jota ei minun aikana pidetty varsinaisesti teologiana lainkaan. Sittemmin tutkintonimen sai pyydettäessä muuttaa maisteriksi, niin kuin Irja pyysi. Itse olen opiskellut teologiaa hitusen enemmän. Siksi pidän outona, että näkemättä ja kohtaamatta ihmisistä muodostetaan tuomio jo ennakkokuvien perusteella.

Samalla tavalla ennakkoluulojen perusteella Kauniaisessa Humanistinen ammattikorkeakoulu muodosti minusta tuomion. Sain kutsun saapua ”Kulttuuriradikalismipäivään”, mutta vasemmistoanarkistien protestin jälkeen rehtori Tapio Huttula (kesk) ilmoitti koulun sanoutuvan irti rasismista ja vihapuheesta. Hän tiesi jo tuossa vaiheessa, että minä olisin saapunut paikalle. Humanistisen ammattikorkeakoulun viestintäpäällikkö Jarmo Röksä kirjoitti jopa solvaukseksi tulkittavan julkisen vuodatuksensa, että ”rasistinen kummajainen” olisi saapunut paikalle. Tätä solvausta vahvistivat useat entiset ja nykyiset humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijat sekä opettajat, joiden mukaan saapunut henkilö olisi ollut rasistinen skinhead!

Itse en ole tiennyt ennen Tapio Huttulan ja Jarmo Röksän ilmoitusta, että olisin rasistinen kummajainen, moniongelmainen skinhead!

Poliittinen mielipidekontrolli vaikuttaa epäterveeltä silloin, kun henkilöiden ei sallita kohdata eikä keskustella. Voisimmeko puhua kriittisestä keskustelusta enää silloin, kun kaksi vasemmistoliittolaista keskustelee keskenään, tai kaksi keskustalaista puhuu keskenään, jne.? 

Juuri Ilja Janitskin ja MV-lehti on tuonut äänen, jonka voi laittaa valtamedian monotoonista tuotantoa vastaan ja rinnalle. Usein MV-lehden aineisto perustuu ulkomaisten merkittävien ja arvostettujen uutistalojen aineistoon, mutta vähemmän sensuroiden kuin suomalainen valtamedia tekee. Julma yritys pakottaa kaikki yksiääniseen ”vapauteen” ei ole mielestäni tervettä!

Vuosi sitten poliisi teki kovia poliittisia kysymyksiä


Kirjoitin vuosi sitten 16. lokakuuta 2015 kirja-arvostelun ”SotatohtoriSaara Jantunen, Infosota (Otava 2015), pommittaa siviilejä”. Siinä oli juuri kyse siitä, että sotatohtori julmasti halusi pakottaa kaikki yksiäänisyyteen ja ryhtyi pommittaa jopa siviilejä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin hän. Minä olin yksi pommitusten kohde!

Kolme päivää myöhemmin maanantaina 19. lokakuuta 2015kirjoitin, että käyn seuraamassa Saara Jantusen ja Sofi Oksasen esiintymistä messukeskuksessa seuraavana perjantaina 23. lokakuuta. 

Perjantaina 23. lokakuuta latasin videon propagandisti Sofi Oksasen ja sotatohtori Saara Jantusen eleistä ja ilmeistä. 

Kaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 25. lokakuuta 2015 poliisi tuli ”kuin villisiat” kotiini, jossa olin yksin. He kysyivät minua överesti väärällä nimellä: ”Onko Pekka Kolari?”. 

Minut etsittiin väärällä nimellä ja kannettiin nippusiteissä Pasilan eristysselliin, 5 x 3 metrin kokoiseen huoneeseen, jossa ei ole vuodevaatteita eikä ikkunoita ja jossa katossa palaa lakkaamatta kirkas neon-valo ja kamera on päädyssä. Nippusiteitä tarvittiin, koska en halunnut ”vapaaehtoisesti” lähteä syyskylmällä pelkissä shortseissa ja kotipaidassa ulos! Minulla on tapana pukeutua kunnolla.

Maanantaina 26. lokakuuta 2015 yritin turhaan kysyä ja selvittää, mistä tässä on kysymys, sillä minulle AINOA aihepiiri koko maanantaina olivat lukuisat kuulustelut poliisin ja psykologin läsnä ollessa siitä, mikä on suhteeni politiikkaan ja mediaan. 

Vain ja ainoastaan poliittisia suhteita koskevia kysymyksiä! Sunnuntaina illalla en saanut ruokaa enkä koko maanantaipäivänä. Vessaan pääsin ensimmäistä kertaa maanantaina kello 20 tuntumassa. En toki ollut nuutunut tämän jälkeen, joten jaksoin vaivattomasti koko vuorokauden ja enemmänkin.

Ensimmäinen kysymys ja tärkein kysymys oli koko ajan, jonka ympärille kaikki muu rakentui: Tunnenko että lehdissä tai internetissä kirjoitettaisiin minusta. Tätä seurasi toinen paranoidisuutta tarkistava kysymys: Tuntuuko, että sinua tarkkaillaan.

Vastasin aamulla ensimmäisessä tarkistuksessa, että kyllä lehdissä on kirjoitettu minusta, mihin vastaukseen kyselijä halusi selvyyttä, josko lähiaikoinakin. Kerroin, että Saara Jantunen on kirjoittanut juuri hetki sitten Infosota-kirjassa. Ihmettelin, miten tämä liittyy minun täällä olemiseeni. Mielestäni minua ei erityisemmin tarkkailla, mutta toki muuan tyyppi (en sanonut Torsti Sirénin nimeä) Maanpuolustuskorkeakoulusta luki viime vuonna puolen vuoden aikana useita kertoja päivässä blogiani.
Aamun kuulustelija oli myös kovasti kiinnostunut, miten olen voinut selvitä kirkkoherran viran menetyksen jälkeen taloudellisesti. Vastasin, että köyhästi, mutta raha ei tee autuaaksi.

Tämän aamukuulustelun jälkeen vietin useita tunteja eristysselissä ilman ruokaa ja juomaa iltapäivään saakka. Jälleen ei ollut mitään kontaktia kehenkään. Edellisen kerran olin syönyt ja juonut vettä sunnuntaina kello 15, jolloin söin kolme näkkileipää enkä mitään muuta koko sunnuntaipäivänä kyseisen iltasotkun johdosta. 

Mahdollisesti noin kello 15 maanantaina minut vietiin koppiauton takatilaan, jossa konstaapelit veivät jälleen uuden psykiatrisen kuulustelijan luo, joka oli tällä kertaa lääkäri. Koppiauton takatilassa istuin odottaen luultavasti toista tuntia. Lääkäri kysyi poliisin läsnä ollessa samat kysymykset: tunnetko, että sinusta kirjoitetaan joskus mediassa ja tunnetko sinua tarkkailtavan. Vastasin, että ei mitenkään häiritsevästi tarkkailla, mutta joskus kirjoitetaan mediassa. Pidän pikemmin parodiana, kun Maanpuolustuskorkeakoulun Sirén joskus lukee useita kertoja päivässä blogiani. En näe näkyjä, en kuule ääniä, nukun hyvin.

Olen sittemmin puhunut tämän tummaihoisen maahanmuuttajan (lääkärin) kanssa asiasta, kun sattumalta tapasin hänet. Hän sanoi, että hän ei voinut muuta kuin tehdä kysymykset, joita hänelle oli annettu.

Seuraavaksi poliisin koppiautot vaihtoivat useamman kerran vuoroaan, kun minä siirryin koppiauton takatilasta toiseen ja kolmanteen, kunnes poliisin valvonnassa psykiatrian erikoishoitaja teki haastattelun Venäjään liittyvistä kokemuksista, Suomen mediassa mahdollisiin mainintoihin. Tämä psykiatrian erikoishoitaja vei viestinsä eteenpäin ja jällen istuin koppiauton takatilassa toista tuntia – tuskaillen jo vessaan pääsyä. Lopulta kello 20 pääsin uuden psykiatrin luo ja sain oikeuden tehdä oikein pitkät virtsat siinä matkalla vessassa sekä juoda yhden vesilasin – ensimmäisen sitten sunnuntain kello 15. Ruokaa en ollut vielä saanut.

Tämä viimeinen psykiatri oli yhdessä psykiatrian erikoishoitajan ja kahden poliisin kanssa huoneessa. Nyt keskustelu oli entistä seikkaperäisempi ja täysin keskittynyt poliittisiin ulottuvuuksiin, mitä itse ihmettelin.

Onko sinusta viime aikoina ja aiemmin kirjoitettu mediassa? Miksi mahdollisesti Saara Jantunen on kirjoittanut sinusta, onko siihen joku syy? Vastasin, että Saara Jantunen osoittaa vain huonoa laatua, kun eivät löydä oikeita henkilöitä, niin pitää keksiä osa-aikainen siivooja sinne kirjaansa. 

Psykiatri kysyi, mistä mahdollisesti tuollaisen ajatuksensa Saara on saanut – olisiko siihen joitakin perusteita. Vastasin, että ehkä olen joskus lausunut mielipiteitä, joita koetaan venäläismielisiksi. Psykiatri kysyi, ketkä muut ovat kirjoittaneet mielestäsi sinusta. Vastasin, että Heidi Hautala, Torsti Sirén, Eva Biaudet, Kavkaz Center ym. Venäjälläkin on monta mediaa joskus muistanut minua.

Psykiatrian erikoishoitaja totesi, että sairauden tunnetta ei ole kaikilla sairailla. Hän kehotti minua iskemään dokumentit esille, jos väitän minusta kirjoitetun. Sanoin, että minulla ei ole mitään todistamisen tarvetta, vaan te itse kysyitte ja voitte hyvin googlata onko Heidi Hautala sanonut minua arkkivihollisekseen UM:n lehdistötilaisuudessa, mutta tämäkään asia ei mielestään liity mitenkään sunnuntain tapahtumiin. Vainoharhan metsästys oli niin suuri, että kuulustelija tuntui olevansa kuulusteluhypoteesinsa vanki todeten, että ehkä sinulla on sittenkin lievää vainoharhaisuutta. En myöntänyt epätotuutta, vaan sanoin, että lukekaa itse dokumentit, minua ne eivät häiritse. 

Viimeiset kysymykset toistivat useamman kerran sitä, miten RT-kanava löysi minut. Siihen vastasin kuulusteluissa, että he soittivat puhelimella. En osannut vastata mitään muuta useamman toistamisen jälkeenkään, vaikka tarkensin, että olin silloin mahdollisesti Pietarissa, kun puhelinsoitto tuli. Niin minut yleensä löytää: puhelimella.

Pasilaan kuskannut nuorempi konstaapeli oli itsekin ihmeissään kysymyksistä ja kertoi googlettaneen automatkalla Heidi Hautalasta ja arkkivihollisesta. Niin hän totesi, että asia oli juuri niin kuin olin sanonut. Se oli tosi, eikä paranoidinen fantasia. Minulta kyseltiin, että tarvitsenko unilääkettä nukkuakseni Pasilassa, mutta en tarvinnut siellä niin kuin en tarvitse missään muuallakaan. Lopputuloksena oli tyhjä nolla. Aivan tyhjäksi jäänyt kummallinen tiedustelu suhteista, jotka ovat minulla arkisen luontoisia eivätkä mitenkään merkityksellisiä. Puhelimeni ja silmälasini olivat nuo ajat poliisin hallussa ja saadessani takaisin puhelimen akku oli loppu.

Kun normaali elämä leimataan pahaksi ja salaperäiseksi


Kirjoitin 27. joulukuuta 2015 blogissani yleisluontoisen katsauksen julkisesti tunnettuihin menneiden aikojen Venäjä-preferensseihini sekä antanut niitä varten lähdetiedotkin, jotta jatkossa poliisin ja psykologin ei tarvitsisi kuulustella tuollaisia asioita uudemman kerran epäluuloisena minun sieluntilastani sekä pitää tuollaisia kysymyksiä varten minua nälässä. 

Tässä katsauksessani minä en kertonut appiukkoni isästä partisaanipäälikkönä ja miliisipäällikkönä enkä hänen isästään Neuvostoliiton ensimmäisenä miliisinä.  En kertonut sellaisesta poliisillekaan, kun eivät kysyneet. 

En kertonut, että lähin yhteyteni RT-kanavalla oli lopulta Venäjän puolustusministerin tytär, jonka kanssa olimme päivittäin yhteydessä. En kerro tuossa katsauksessa myöskään yksityisluontoisista tapaamistani datshoilla ja muualla Krimille menneiden ”vihreiden miesten” erään pomon kanssa, tms. Kyseessä on ollut vain vapaa-ajan kavereita. En kerro myöskään satunnaisesta työsuhteestani esimerkiksi Iranin suurlähetystöön enkä kontaktistani Israeliin terrorismin vastaisen tutkimuksen akatemiaan, koska niillä ei ole merkittävää painoarvoa elämässäni.

Moni arkinen elämä näyttää joidenkin silmissä kauhean salaperäiseltä ja ihmeelliseltä, niin että tavallista elämää aletaan jopa pitää joko paranoidisena fantasiana, jonka henkilö on kehittänyt itselleen, tai erittäin pahatapaiseksi mustamaalattuun ihmiseen kohdistetaan suorastaan vaino. Olen kokenut molemmat ihan pikkuruisessa elämässäni. Kuinka paljon enemmän Ilja Janitskin saa kokea tällä hetkellä!

Kuvassa blogin kirjoittaja - ihminen:

Juha Molari, D.Th, BBA.
osa-aikainen siivooja
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha