lauantai 14. heinäkuuta 2018

Kuuman aron laitaa, ilman paitaa – huolettomasti kuukausi Venäjällä. Matkaraportti.

Suomessa käytiin informaatiosotasyyllisyysoikeudenkäyntiä Ilja Janitskinia, Johan Bäckmania ja T2-oletettua Astaa vastaan, kun lähdin perheeni kanssa henkilöautolla Venäjälle. Tietysti oloni oli hyvin vapautunut, kun ylitin Vaalimaan raja-aseman.

Suomessa käytiin kuumaa oikeustaistoa särmien taakse piiloutuneen Ylen toimittajan Jessikka Aron väitetyistä valtavista taloudellisista menetyksistä, joihin hän olisi joutunut kiertäessään maailmalla konferenssipuhujana, solvatessaan nimeltä mainittavia suomalaisia ja saadessaan toimintansa johdosta moitteita. Jessikka Aro ei ollut kuitenkaan syytettynä, vaan erityisen suojellun uhrin asemassa Helsingissä käräjillä. Sen verran seurasin puhelimesta internetin välityksellä oikeudenkäyntiin liittyviä keskusteluja.

Liki täsmälleen kaksi vuotta aiemmin eräät CIA:n ja Yhdysvaltain armeijan tiedusteluveteraanit olivat kehittäneet huikean disinformaatiokampanjan Jessikka Aron fyysisesti vaarallisesta elämästä, koska "uusnatsina" (!) olisin siirtynyt nettisolvauksista "tosielämän hyökkäyksiin". Kun tuolloin huomautin LinkedIn-jutun valheellisuudesta, niin nämä saivat jopa potkut LinkedIn-palvelusta. Sen jälkeen he kehittivät entistä vihaisempaa tarinaa useilla sivustoilla siitä, miten Putinin trolli olisi hyökännyt jopa yhdysvaltalaisia kunnioitettuja agentteja vastaan näiden omalla maaperällä. Yhdysvaltain hallinnossa palveleva juristi uhkaili oikeustoimilla, koska olin rajoittanut heidän sananvapautta (solvata valheellisilla väitteillä minua).

Pietariin pysähdyin vain yhdeksi yöksi jättäen autoni kuukaudeksi parkkipaikalle ja jatkaen matkaa halvimmalla junalla Moskovan kautta Smolenskin alueelle. Jotkut kysyivät, miten uskalsin jättää autoni Pietariin parkkipaikalle kuukaudeksi ilman vartiointia. Mielestäni yli kymmenen vuotta vanha autoni oli paremmassa turvassa Pietarissa ilman vartiointia kuin Kontulassa.

Ennen junamatkalle lähtöä Pietarista kauas Smolenskin alueelle, ennätin varhain aamulla ja aamupäivällä käydä vielä Pietarissa kahteen kertaan yleisurheilukentällä treenaamassa juoksua. Olihan tulossa pitkä junamatka, joten halusin reipasta liikuntaa alle.

Smolenskin alue


Smolenskin alueelle saavuimme pitkän ja kuuman junamatkan jälkeen. Hytissämme ei ollut ilmastointia. Puhelimen virran lataus onnistui vain satunnaisesti käytävällä.

Smolenskin alue oli tietysti tunnustettu pysähdyspaikkamme, sillä vaimoni oli asunut tässä talossa nuorena koululaisena. Poikien, vaimoni ja minun puhelimen internet toimi nyt vihdoinkin hyvin. Junassa yhteyksiä ei juurikaan ollut. 

Juoksukenttä oli tärkein paikka Smolenskin alueella.

Kerrostalossa kaikkien huoneistojen ja asukkaiden historia liittyi Venäjän armeijaan siviili- tai sotilastehtäviin. Talon etupuolella oli sotilaspiirin toimisto. Talon takapuolella alkoi varuskunta-alue. Minulle tärkeintä oli kuitenkin yleisurheilukenttä, jonne kiirehdin joka aamu noin kello 7 tai 8. Juoksuni ei ollut aivan terävintä tämän viikon aikana. Juoksuradan jyrkät kaarteet tekivät myös akillekselle kipeää. Kaarteissa ei ollut mitään kallistuksia, joita on esimerkiksi Myllypuron Liikuntamyllyn 200 metrin sisäradalla. Täällä radan pituus oli 250 metriä, mutta kaarteet olivat jyrkät. Niissä uhkasi työntyä ulos radalta tai rikkoa nilkkansa, jos juoksi täydellä vauhdilla. Keskipäivän helteellä noin kello 14 tai 15 kävin vielä toisen kerran juoksemassa yleisurheilukentällä. Lisäksi joka toinen päivä kävin kuntosalilla harjoittelemassa ylävartalon, reisien ja vatsalihasten voimaa sekä saunassa.

Anoppi moitti, että laihdun silmissä, kun urheilen helteessä paljon enkä syö juurikaan. Tämä viikko teki todella hyvää painokilojeni saattamisessa vähemmäksi.

Smolenskin alueella vietetyn viikon jälkeen junamatka kiersi Moskovan kautta aivan etelä-Venäjälle, jonne junamatka oli entistä kuumempi ja raskaampi. Onneksi junamatkaa varten olin ostanut laadukasta saslikia, josta saimme syödä vaunussamme kahteen kertaan. Välillä juoksimme pysähdyspaikalla junalaiturille ja ostimme vähän juotavaa jatkomatkaa varten.

Kuuman aron laidalla


Etelä-Venäjälle saavuttua yli 2 metriä pitkä vaimoni veli kävi autollaan noutamassa meidät juna-asemalta ja vei ekokylään, jossa hän asui perheensä ja isänsä kanssa.

Vaimoni isä näytti vanhoja kiinnostavia valokuvia myös omasta isästään, joka oli toiminut Smolenskin alueen poliisipäällikkönä. Eräässä valokuvassa hän oli partisaanipäällikkönä, kun natsit olivat saapuneet jo Moskovan edustalle. Partisaanit eivät luovuttaneet edes silloin, kun puna-armeija oli joutunut vetäytymään hirviömäisesti toimineen natsiarmeijan ja sen yhteistoimintakumppaneiden valloitettua alueet, tapettua ihmiset tai vietyä heidät leireille aina Saksaan saakka.

Kuuman aron laidalla olin pääasiassa ilman paitaa

Tiivistetysti sanottuna ekokylässä sai kokea todella kuuman ilmaston. Suomeen ennustettavat superhelteet ovat siihen nähden vasta ”auringonnousun varjolämpötila” tuolla alueella. Lämmin alkaa vasta siitä, mikä Suomessa on huippulämpö.

Tämä kuumuus rajoitti urheiluani merkittävästi. Itse asiassa olisin ehkä omasta puolestani kestänyt ja voinut urheilla helteellä, koska en erityisemmin kärsi helteestä, mutta kylän ihmiset ja läheiset olisivat järkyttyneet minun puolestani. Minulle lämpö ei ole erityinen ongelma.

Aamulla kello 5 aikaan oli kohtuullista juosta, sillä silloin varjossa lämpötila oli +30 C. Valitettavasti ainoa juoksupaikka oli kestopäällystetie lähistöllä eikä siellä ollut mitään varjoa. Kerran kävin keskipitkän juoksulenkin (15 km), mutta yleensä tyydyin juoksemaan erittäin vauhdikkaita ”vetoja” 400-600 metrin matkoilla.

Ekokylän perustaja oli pyramidihuijauksen ex-suurnimi, joka kasvatti pitkän parran ja myi guruna ekomaailmaansa ihmisille. Ekokylässä ei syöty lihaa, mutta eräät miehet kävivät kauempana kaupungissa pikaruokapaikassa syömässä lihansa. Minä laihduin vielä muutaman kilon tämän kahden viikon aikana ekokylässä, mihin tietysti suuri syynsä oli helteellä. Päivällä koko ajan hiki vuoti, vaikka ei olisi mitään tehnyt. Me rakensimme pihan savialtaasta nostetulla savella talon ulkoseinää.

Saven nosto pihan savialtaasta, jossa kuumalla säällä käytiin myös uimassa.

Ekokylä sijaitsi kuuman aron laidalla. Siellä oli käveltävä ilman paitaa, kun oli niin valtavan kuuma. Lähikauppa sijaitsi noin 3 kilometrin päässä, jossa kävimme kävellen aina silloin, kun tahtoi jotain muuta virikettä päiväänsä. Lapset kävivät uimassa savialtaissa ja ottivat kiinni sammakoita.

Ekokylän asukkaat halusivat elää itsenäisemmin ja vapaammin. Minulle on aina ollut helppo sopeutua erilaisiin oloihin, myös tänne erityisen epäurbaanille arolle, jossa yöllä sammakot järjestivät kovempaa meteliä kuin mitkään suljettujen baarien jälkeiset yölliset juoppojen mölinät. Itse asuin pienessä 3m x 3m -kokoisessa kopissa, jossa eräänä aamuna tunsin jotain ylimäärästä saapuvan sortseihini. Pistin käteni sortseihini ja löysin sinne tunkeutuvan sisiliskon. Katon rajassa oli useita ampiaispesiä. Muutaman kerran ampiainen pistikin minua.

Lähellä oli hiukan isompi maja, jossa vaimoni majoittui lastemme kanssa. Senkin katossa oli ampiaispesiä. Sieltä muutama ampiainen saapui pistämään myös lapsiamme. Kuuman aron laidalla emme itse kuulleet ja nähneet, mutta vaimoni veljen vaimo näki sakaalien kiertäneen yöllä majamme useita kertoja ympäri.

Hyvin paljon oli korjattavaa monelle ihmiselle sen propagandan tähden, jonka Freedom House ja muut vastaavat tahot olivat syöttäneet myös venäläisten mielikuviksi Suomesta maailman parhaimpana sananvapauden ja demokratian maana. Todellakin Venäjällä seurataan oman median lisäksi monipuolisesti kaikkea, mitä maailmalla kirjoitetaan. Niin myös George Soroksen propagandatehtaat muokkaavat voimakkaasti mielikuvaa ja liian monet uskovat ihanne-Suomen olemassaoloon.

Kaukasuksen vuoristossa vaeltamassa.

Isäntäperheen rouvan ja oman perheeni kanssa kävimme vaeltamassa mahtavilla Kaukasuksen vuorilla, jonne kiipeäminen ja joissa kulkeminen ei olisi ollut ehkä suomalaisten turvallisuusmääräysten mukaisia. Nimittäin itse oli mietittävä turvallisuudesta, kun pystysuorat pudotukset olivat valtavia. Venäjällä on niin valtavasti pinta-alaa, ettei jokaista reittiä voi kuitenkaan merkitä. Tietysti ajattelimme, että lapsemme kulkevat turvallisesti. Nuorin poikani loikki kuin pieni gaselli vuoren rinteitä ylös ja sittemmin alas.

Novorossijskin sankarikaupunki


Vaimoni veljen ja hänen vaimonsa kanssa teimme perheemme kanssa pitkähkön junamatkan Novorossijskin sankarikaupunkiin, jossa asuu vaimoni sukulaisia. Sukulaisten luona luonnollisesti söimme valtavasti. Vieraanvaraisuudella ei ollut loppua. Kotimatkaa varten saimme myös hunajaa ja marjoja valtavat määrät.

Sankarikaupungissa näkyy Pyhän Yrjön voitto vihollisvoimista.

Novorossijsk on Mustanmeren rannalla yksi Venäjän tärkeimmistä satamakaupungeista. Siellä on Venäjän suurin rahtisatama. Kaupungin ilme on suomalaisin silmin katsottuna äärimmäisen siisti ja huoliteltu.

Novorossijskin rannassa.

Novorossijsk on vuonna 1838 perustettu Venäjän laivastotukikohdaksi entisen turkkilaisen linnoituksen paikalle. Vuonna 1942 Saksan armeija valtasi kaupungin eikä kaupungissa muistella kauniisti lännen tunkeutumista itään. Vuonna 2003 presidentti Putin määräsi uuden Mustanmeren laivaston tukikohdan perustamisesta kaupunkiin.

Mikhail Kutuzov liittyy myös perheen historiaan.

Vaimoni tätin mies toimi Neuvostoliitossa merisotavoimissa kapteenina. Hän palveli myös legendaarisessa risteilijässä Mikhail Kutuzov, joka sijaitsee näyttävällä paikalla Novorossijskin satamassa.

Sankarillisen majuri Vituazin kylässä


Vaimoni halusi vielä viettää viikon meren rannalla ja puhelinsoittojen avulla löytyi suositus, että Mustallamerellä sankarillisen majurin Vituazin kylässä olisivat hyvät rannat ja edulliset palvelut. Tämä kylä on suosittu venäläinen merenrantakohde. Hiekkarantoja on loputtomasta useita kilometrejä. Itse asiassa hiekkarannat jatkuvat toiseen rantakaupunkiin Anapaan.

Toisella puolella jonkin matkan päässä sijaitsee nähtävyytenä Kerchin silta ja vapautettu Krim, jonne sankarillisen majurin Vituzin kylästä oli useita retkiä. Valitettavasti rahani olivat niin niukat, että retkiin ei ollut varaa. Matka Kerchin sillalle oli hiukan liian pitkä, että sinne olisin voinut juosta aamuisin, reittikin olisi kulkenut kiertäen sisämaan kautta.

Vaikka majuri Vituzille nimetyssä kylässä asuu kantaväestöä vain alle 10 000, niin vuosittain siellä majoittuu pari miljoonaa venäläistä lomailijaa!

Ilmasto oli tähän aikaan valtavan kuuma. Päiväsaikaa olisi ollut hulluuden merkki juosta betonipäällysteisillä kovilla teillä, joissa ei ollut mitään auringon suojaa. Liikenne oli vilkas. Hiekkarannoilla oli niin paljon ihmisiä, että vielä pahemmin hulluuden merkki olisi juosta siellä. Niin heräsin kello 4:30 juoksulenkille ja kävin kääntymässä Anapan rantakaupungissa. Heti auringonnousun jälkeen juostessa menomatkalla lämpötila ei päässyt vielä kohoamaan liikaa. Paluumatkalla kuumuutta riitti varmasti yli 30 astetta varjossakin. Tällaiselle aamulenkille kertyi matkaa 30 kilometriä. Pitempää lenkkiä ei viitsi juosta noissa helteissä ilman juomia, kun nestehukka voi tulla liian suureksi. Joskus aamuisin juoksin kovavauhtisia ”vetoja”. 

Anapassa päiväkävelyllä.

Valitettavasti betonialustat tekivät akillesjänteen todella kipeäksi. Juoksuni oli sinänsä helppoa. Lihakset toipuivat muutamassa tunnissa 30 kilometrin hölkästä, jossa pidin kuitenkin alle 4 minuutin kilometrivauhtia (GPS-kellon mukaan). Oikeastaan ainoa ongelma ja hidaste oli vasemman jalan kipeä akilles. Enemmän ja kovemmin olisin juossut ilman tätä hidastetta, kun yhtään ei oikeastaan mikään väsyttänyt. En saanut edes treenattua itseäni väsyneeksi.

Valitettavasti treenit jäivät yhteen kertaan päivässä. Tämäkin riitti painon laskuun, koska söin samanaikaisesti hyvin niukasti ja älykkäästi: en mitään virvokkeita, ei jäätelöä, ei perunaa, ei makaronia, ei leipää, ei pullaa. Yleensä ensimmäiseksi ateriaksi riitti kurkku ja tomaatti sekä broilerin siivu. Iltapäivällä saattoi olla vastaava ateria ennen nukkumaankäyntiä tai jotain vastaavaa. Näin painoni on tippunut 20 kiloa puolessa vuodessa, mikä näkyy kaventuneiden kasvojen lisäksi myös siinä, että eräät vaatteet ovat käyneet liian isoiksi ja hengästymätön juoksuvauhti kiihtyy huomattavasti aivan itsestään.

Anapan rauhankyyhky oli juoksulenkkini kääntöpaikka.

Minulle mieluisa käännepaikka aamun juoksulenkillä oli Anapan kylpyläkaupungissa saksalaisista saadun vapautuksen kunniaksi nimetty puisto, jonka keskuspaikalla on rauhankyyhky. Itse Anapan kaupunki on hyvin paljon vanhempi, peräisin jo antiikin ajoilta Sindikan kaupunkina. 300-luvulla eKr tämä tunnettiin Bosporoksen valtakuntaan kuuluvana kaupunkina.

Pietarissa Maseratit ja Ferrarit kiitivät ohitse


Lopulta viikko Mustallamerellä riitti ja pitkä junamatka alkoi Pietariin, jossa haaveilin juoksevani vihdoinkin pehmeällä tartanilla.

Moskovassa vietin muutaman tunnin, kun juna seisoi siellä. Venäjän presidentti Vladimir Putin oli lähtenyt jo Valamoon eikä trolli-ruplia ollut salkussa tuomassa kukaan muukaan köyhälle matkalaiselle.

Siinä missä Suomi valmistautuu Putinin ja Trumpin kohtaamiseen hysteriaa kiihdyttäen, Putin valmistautuu presidenttien tapaamiseen hiljentyen Valamossa ortodoksisen uskon mukaisesti etsien siunausta.

Putin ei tuonut tai lähettänyt trollien rahasalkkua, joten nyt köyhällä suomalaismiehellä ovat rahat loppu.
Junamatkalta saavuimme Pietariin myöhään keskiyöllä. Autoni näytti olevan hyvin koskemattomasti parkkipaikalla niin kuin olin olettanut.

Aamulla pääsin tartanille, jossa verryttelin 3 kilometriä hiljaa 12 minuuttiin, viimeisin kilometri 3.30. Tämä oli siis todella hiljaista verryttelyä. Pitkän matkan jälkeen ymmärsin ottaa varovaisesti. Kaksi vuorokautta junan vaunussa on todella pahaa jaloille! Sitten hitaasti kiristin vauhtia 200 metrin vedoissa, valitettavasti viides veto 32 sekuntiin teki kipeää oikean jalan polvitaipeessa takana jossain jänteessä sen lisäksi, että vasen akilles oli jo kipeytynyt betonilla juoksusta. Energiaa olisi vaikka monta kertaa kovempaan treeniin. Kipeät nivelet estävät paremman treenin. 

Pietarissa ei valitettavasti juoksu enää onnistunut jalan kipeytymisen johdosta. Hölkkäkin oli mahdotonta.

Yritin vielä päivällä toistamiseen juosta, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Hölkkäsin ”linkaten” oikeaa jalkaa 5 kilometriä noin 20 minuuttiin ja päätin vain potkia jalkapalloa poikani kanssa. Seuraavana aamuna jalkani oli vieläkin pahempi. Ehkä pari lepopäivää juoksusta ja kuntopyörään tyytyminen riittävät saattamaan jänteet terveiksi. Ibuprofeeni ei näytä auttavan yhtään.

Pietarissa olisin viihtynyt tietysti enemmänkin kuin pari päivää. Valitettavasti aamuyön siivoukset odottavat. Rahat on ansaittavat. Kymmenen euroa päivässä on suuri summa köyhän elämässä. Venäjällä lomailu ei sinänsä maksanut enempää, kuin mitä olisi elämä maksanut Kontulassa, jossa olisi myös syötävä.

Tällä kertaa Pietari jäi surullisen vähäiselle huomiolle. Erityisesti maksullinen kaupunkimoottoritie oli upea nähtävyys, kun kävimme tapaamassa tuttuja, joille sai korjata vääristyneen idealistista kuvaa Suomesta ja Suomen ”sananvapaudesta”, joka on tyypillistä idealismia, jolla venäläiset ihannoivat Suomea.

Aiemmin olimme kulkeneet kaupunkimoottoritietä vain Suomea kohti, mutta nyt läpäisimme Pietarin korkealla meren ja kerrostalojen yläpuolella. Nähtävyys oli huikaiseva – pienen suomalaisen on mahdoton kuvata sanoiksi sitä elämystä, joka syntyy tuolla korkeuksissa kulkevalla kaupunkimoottoritiellä nähdessä toisella laidalla sinisenä kiiltävän meren ja edessäpäin 462 metriä korkean Lahta-keskuksen, kun samanaikaisesti Ferrarit ja Maseratit kiitävät valtavaa jylisevää ylinopeutta tunnollisen suomalaisen ohitse monikaistaisella moottoritiellä.

Sain kuulla Pietarissa olessani Vkontaktesta, että T2-oletettu Asta tahtoisi tehdä haastattelun trolli-eversti Torsti Sirénistä, mutta ei tiedä Torstin yhteystietoja. Sotasetä on luultavasti korjannut tapojaan eikä enää virka-aikana lue blogiani. Jos hän saa jostain tietää some-sotakenttien tapahtumista niin tehtäköön tiettäväksi, että häntä kaivataan haastateltavaksi!

Annoin Astalle Torstin sähköpostin maanpuolustuskorkeakouluun. Älköön tätä tulkittako kuitenkaan vainoksi, sillä enhän tietenkään tahdo ketään setää, tätiä tai neitiä vainottavan! Olen vain kuuman aron laidalla tottunut kulkemaan ilman paitaa – ja ottanut elämäni niin rennosti Venäjällä.

Putinin ja Trumpin kohtaaminen Suomessa


Sitä minä olen ihmetellyt Venäjällä, että Suomen uutisissa hysteria puolesta ja erityisesti vastaan Putinin ja Trumpin tapaamiseen on selvästi kaiken läpäisevää, kun taas Venäjällä otetaan tämäkin kohtaaminen rennommin ja realistisemmin.

Eikö Suomessa riitä mitään oikeasti ajateltavaa ilman että tehdään kauhea hysteria, vai tahtooko niin moni ihminen tehdä pienen elämänsä ja Suomen kohtalon merkittäväksi, että tämän itseään elättävän bluffin takia pitää keksiä hysteriaa puolesta ja vastaan? Pienikin saa tuntea hetken ikään kuin tapahtumien keskuspaikaksi, kun oikein kovasti hosuu ja hälisee tapahtuman merkittävyyttä kuuluttaen.

Valtionpäämiehille ja maailman rauhalle on hyvää, kun presidentit kohtaavat kasvotusten. Silloin "välikäsien" ja "välistävetäjien" disinformaatio ja väärinkäsitykset voidaan ainakin jossain määrin ohittaa. Tällä kertaa Venäjän Federaation presidentti Vladimir Putin on tuskin kuitenkaan ilman paitaa, kun keskustelee Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)