keskiviikko 1. elokuuta 2018

Korjaan huhuja: en ole juossut jalkojani rikki!

Sain kuulla tänään 1. elokuuta 2018 ystävälliseltä, itseäni huomattavasti ansioituneemmalta urheilumieheltä, että kesällä olisi liikkunut huhuja, joiden mukaan olisin treenannut liikaa ja jaloissani olisi rasitusvammat tms.
Korjaan nyt huhuja: voin oikein hyvin eivätkä pienet jalkavaivat ole tulleet kovasta harjoittelusta, vaan pikemmin liiasta istumisesta.

 Urheilullisesti Smolenskin alueella


Lähes juhannukseen saakka kävin jokainen arkiaamu Liikuntamyllyssä verryttelemässä, joksemassa hiukan nopeusintervalleja, venyttelemässä ja hetken kuntosalilla. Sen jälkeen lähdin perheeni kanssa Venäjälle, joka alkoi hyvin urheilullisissa merkeissä. 

Vaikka näistä kuvista ei voi päätellä, niin Smolenskin alueella urheilukentällä sain juosta ihan niin kovaa kuin suinkin pystyin.


Reilu viikko Smolenskin alueella oli aidosti urheilullinen. Treenasin kuumassa säässä kolme kertaa päivässä. Ehkä kaksi päivää tuossa jaksossa oli sellaisia, että treenasin vain kaksi kertaa päivässä. Juoksua häiritsi jonkinlainen ”tukkoisuus”, mutta en hätääntynyt sitä. Joskus runsaat treenikerrat johtavat siihen, että tällä treeniviikolla ei ole ihan paras kimmoisuus ja energisyys. 

Smolenskin alueen kentällä sain "kommentteja" eräältä paikalliselta urheilulääkäriltä, jonka mukaan juoksen aina liian kovaa. Itse olen kylläkin eri mieltä kuin tämä henkilö. Intervallit ovat todella kehittäviä kimmoisuutta, voimia, nopeutta ja hapenottokykyä varten.


Smolenskin alueella toinen häiritsevä tekijä oli suhteellisen kovapinnoitteisen juoksuradan tiukat kaarteet. Kova pinta ja kaarteet yhdessä rasittivat akillesjännettä. Vasen akillesjänne ei ole muutoinkaan aivan parhaassa kunnossa. Silti pystyin juoksemaan kuntoilun tarpeisiin.

Treeneissä tyypillistä olivat 300-400 kovat juoksut, mutta myös esimerkiksi muutaman kovan 400 metrin jälkeen 40x100 metriä 1 minuutin kävelypalautuksella.

 Krasnodarin arot


Smolenskin alueelta siirryin kahden päivän junassa istumisen jälkeen Krasnodarin alueelle, jossa kuumat aron olot tekivät treenaamisen puutteelliseksi. Jos Suomessa on puhuttu kuumasta heinäkuusta, niin Krasnodarin aroilla lämpötila oli tuohon aikaan yli 10 astetta kuumempi, kuin Suomessa kuuman heinäkuun aikana. Tämä kuumuus tarkoitti sitä, että aamulla kello 5 varjossa lämpötila oli yli 30 astetta. Silloin oli ainoa siedettävä aika juosta, koska täällä ei ollut missään varjoa. Ainoa juoksupaikka oli myös läheinen asvalttitie, joka helteellä kuumenee jo aamuvarhain yli 40 asteeseen – päivällä vielä pahemmaksi.

Krasnodarin kuumilla aroilla oli runsaasti luonnollista ulkoelämää juoksun ohessa. Lisäksi kävimme vaeltamassa Kaukasuksen komeilla vuorilla.


Krasnodarin arojen aikana melkein kahden viikon aikana laihduin toki muutaman kilon. Kuntoilu jäi yhteen päivittäiseen treeniin, jonka tein intervalliharjoituksena varhain aamulla: juoksin 200-600 metrin ”vetoja” asvaltilla. Aika hyvin jalat kestivät, joskus pieniä kipuja oli.

Mustallamerellä


Krasnodarin arojen jälkeen siirryin Mustallemerelle, jossa päivät olivat kuumia. Päivällä makoilimme meren rannalla hiekalla. Pieni kaupunki oli aivan täynnä turisteja. Tämä tarkoitti, että tiet olivat myös erittäin täynnä kävelijöitä ja autoja. Siksi löysin ainoaksi sopivaksi ajankohdaksi juosta kello 4:30 aamulla. Edes varhain aamulla tiet eivät olleet tyhjät liikenteestä ja kävelevistä ihmisistä.

Mustallamerellä juoksin jonkin verran intervalleja, mutta enemmän pitkää löysää juoksua. Pahinta täällä oli kovat betonitiet. Nämä tekivät kipeää jaloille. En voisi sanoa, että juoksin jalat kipeiksi, sillä juoksin vain vähän, mutta juoksualusta teki kipeää jaloille. Kävin läheisessä Anapan kaupungissa kääntymässä aamuvarhain: niin kertyi aamulenkille matkaa 30 km. Mielestäni se oli ihan riittävä aamulenkiksi. En käynyt kuitenkaan jokainen aamu. Muutama pitkä aamulenkki riitti viikkoon, muina aamuina intervalleja.

 Pietarissa venähdys


Mustaltamereltä matkasin kaksi päivää junassa istuen Pietariin. Pahinta juoksemiselle oli tämä istuminen, sillä ensimmäisenä päivänä Pietariin saapumisen jälkeen menin juoksuradalle, tein verryttelyn ja aloitin hyvin varovaisesti 200 metrin vedot. Ensin hiljempaa, sitten vähitellen kiihtyen, uusi veto vähän nopeammin jne. Valitettavasti viidennessä vedossa, joka oli edelleen varovainen, vihlasi pahasti oikean polven kohdilla takana pohjelihaksen aivan yläosassa ja reiden takaosan lihaksen aivan alaosassa.

Lopetin vihlauksen jälkeen juoksun, koska ymmärsin, että venähdys tuli. Tämä ei ollut kuitenkaan liian juoksemisen seurausta, vaan tyypillinen vaiva kahden huonosti nukutun junavuorokauden jälkeen, vaikka aamulla yritin vasta verrytellä jalkoja liikuntakuntoiseksi.
Venähdyksen jälkeen yritin iltapäivällä ja seuraavana aamuna hölkätä, mutta 4 minuuttia/km -hölkkä ei innostanut, kun koko ajan piti oikeaa jalkaa varoa, jalkaa ei voinut edessä ja takana ojentaa, riskit olivat suuret. Tykkään myös paremmasta vauhdista.


Venähdyksen kanssa toimin maltillisesti aivan käytännön pakosta. Oikeaa jalkaa en voinut enää edes kävellessä ojentaa täysin suoraksi. Siksi myös juoksu oli mahdotonta aluksi. Onneksi matka jatkui heti Suomeen, jossa parvekkeella odotti hyvä suomalainen helle ja kuntopyörä.

Helsingissä peruskuntoharjoittelua


Kuntopyörä auttoi jalan kuntoutuksessa. Säädin aluksi istuimen suhteellisen alas, koska en voinut ojentaa jalkaa aivan suoraksi kivun tähden. Poljin pyörällä monta kertaa päivässä. Viikon kuluttua yritin kävelylenkkiä, ja vauhdikkaasti kävely menikin, mutta oikean jalan ojentaminen teki kipeää ja sitä piti varoa.

Lopulta aloin hölkätä venähdyksen kivuista huolimatta pienellä riskillä, kuitenkin koko ajan varoen, että en ojenna oikeaa jalaa eteen (”kuopaisuvaihe”) enkä taakse (”työntövaihe”) loppuun saakka. Hölkkä onnistui parhaimmillaan jopa hiukan alle 4 minuutin kilometrivauhtia, mutta vauhdin myötä koko ajan vihlaukset ja kivut (riskit) lisääntyivät. Kun pistin selkääni 5 kilogramman repun, niin hidaskin vauhti vaikutti toki paremmin.

Viime maanantaina oli tyypillinen hyvä päivä. Aamulla heräsin kello 4 ja lähdin siivoustyöhön. Parin tunnin siivouksen jälkeen laitoin 5 kg repun selkääni ja lähdin hölkkäämään 14 km kotiin. Parhaimmilla paikoilla hölkkä oli jopa 3.40 min/km -vauhtia, välillä toki myös kävelin. Sitten nukuin lyhyet päiväunet, joiden jälkeen poljin kuntopyörällä reilun tunnin. Iltapäivällä laitoin jälleen 5 kg repun selkääni ja poikani lähti polkupyörällä seuraukseni, kun hölkkäsin 7,5 km Pukinmäkeen. Parhaimmillaan helteessä nopeus oli 3,55 min/km. Pukinmäessä vedin junioreiden treenit, käytännössä juoksimme ripeästi parista kymmenestä metristä 60 metriin intervalleja useita kymmeniä kertoja sekä venyttelimme. Minä tein kaiken lasten rinnalla. Lopuksi hölkkäsin 7,5 km kotiin reppu selässä. Lopputuloksena oli viisi treenikertaa ja ihan terve tunne: venähdys oli jo parantunut.

Venähdyksestä parantumiseen meni tällä kertaa 3 viikkoa. Tänä aikana tein peruskuntoharjoittelua 2-5 kertaa päivässä. Peruskuntoharjoittelu ei ole suinkaan tarpeetonta! Mikäli treeni on vain 2 kertaa päivässä, se tuntuu melkein lepopäivältä. Tietenkään peruskuntoharjoittelu ei riitä vielä ikäluokkani kilpailukuntoon juoksussa. Valitettavasti en uskalla vielä juosta kilpaa: kuntoni ei ole kilpailukykyinen eikä venähdyksen jälkeen täysivauhtinen ”revittäminen” ole mielekästä. Tarvitsen hiukan enemmän aikaa, että pääsen takaisin intervalliharjoitusten pariin, joissa on täysivauhtistakin juoksua.

Ikäluokkani kilpajuoksijat menevät vielä eri vauhtia. Yritän vähitellen lähestyä heidän vauhtia. Kun ja jos juoksen kilpaa vuoden 2019 alusta, niin juoksen erityisesti matkoilla 400 metristä alkaen, luultavasti päämatkoina 800m-3000m, joista pidän eniten. Tietysti jaksan juosta myös pitkään, mutta ne ovat hiukan tylsiä juoksuja. Kunhan taloustilanne hiukan kohenee palkan maksun taas alettua loman jälkeen ja venähdys on turvallisesti parantunut, niin ostan taas Liikuntamyllyyn kausilipun ja aloitan jokainen arkiaamu nopeusintervallit hallissa. Ne sopivat minun järjestelmään oivallisesti jokaiseen aamuun. Iltapäivällä juostaan muita päämääriä ajatellen.

Painoni on tippunut joulukuusta 2017 jo 20 kg. Silloin paino oli 82 kg, nyt 62 kg. Tämä keventynyt paino näkyy kimmoisuuden lisääntymisenä, hölkätessä mäet on helppo nousta eikä hengityskään ahdista. Tiedän, että vielä on hiukan tekemistä päästäkseni kilpailukuntoon. Ehkä silloin painokin on tippunut kilpailupainoon 58 kg. Matka ei ole enää pitkä – vielä on mentävä hetki eteenpäin.
Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)