Statcounter

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

S&M -pelit 1 ja 2: Syyskuun 11. päivästä koronan nimissä dystopiaan

  


 

Professori Frances Restuccia opettaa filosofian, taiteen ja kirjallisuuden kursseja Bostonissa pääasiassa psykoanalyyttisestä näkökulmasta. Tohtoriksi Restuccia väitteli Berkeleyssä Californian yliopistossa. Vanhassa - jo ennen koronaa - artikkelissaan Perverssion käytöstä  professori muistuttaa Michel Foucaultin rinnastusta sadomasokistisen perverssion ja vallan erotiikan, strategisten suhteiden erotisoitumisen välillä. Foucaultin mukaan niin poliittisessa valtapelissä kuin kuin S&M-pelissä ”kyse on valtarakenteiden toteuttamisesta strategisen pelin avulla”.


Artikkeli ei tiedä tietenkään etukäteen kertoa, että näitä S&M-pelin tunnuspiirteitä on ollut syyskuun 11. päivää suuremmassakin spektaakkelissa, koronaan liittyvässä kaksivuotisessa päivittäisessä intensiivisessä uutisoinnissa, asiantuntijoiden jännitystä ylläpitävissä lausunnoissa sekä viranomaisten ja poliittisten päättäjien toimenpiteissä. Slavoj Žižekin analyysi viitekehyksenä syyskuun 11. päivän vaikutuksesta todellisuuden kokemiseen on erittäin antoisa myös ajankohtaisten uutisten vaikutusanalyysiksi.


Professori Restuccia nostaa esille Slavoj Žižek teoksen Tervetuloa reaaliseen autiomaahan. Janne Kurki on suomentanut teoksen vuonna 2004. 


Restuccia tuo esille, kuinka Žižek tulkitsee syyskuun 11. päivän terrorismin, erityisesti World Trade Centeriin tehdyn iskun, niin, että mikä oli ”ollut (meille) olemassa (tv-)ruudulla näkyneenä näkynä”, tuli todellisuuteemme, ja näin ollen se muutti tai sillä oli mahdollisuus muuttaa ”symbolisia koordinaatteja, jotka määrittävät sen, mitä koemme todellisuutena” (Žižek 2002, 16).




Vielä suoraviivaisemmin voidaan jopa kysyä tällä hetkellä kansallisesti ja globaalisti, missä määrin päämäärätietoisesti nyt toimitetaan symbolisten koordinaattien muuttaminen tämän ”mahdollisuuden” avulla, joka on saatu koronaviruksen (COVID-19) nimissä (sekä sen kaikkien muunnelmien).


Restuccia pitää tärkeänä oivalluksena, kuinka Žižek piti terrori-iskuja psykoanalyysin toimialueena, koska psykoanalyysi oli kiinnostunut selittämään, miksi ”painajaismaiset katastrofivisiot” purkautuivat hyvinvoinnissa.


Žižekin mukaan syyskuun 11. päivä (sellaisena kuin TV-näyttö sen toi esille) osoittaa Jacques Lacanin käsityksen ”fantasian läpikäymisestä”, joka edellyttää ensin samaistumista fantasiaan, joka ”jäsentää sitä ylilyöntiä, joka vastustaa uppoutumistamme päivittäiseen todellisuuteen” ( Žižek 2002, 17).


Näin koetut oireet ovat vihje ja vastakohta psyykeemme tukahdetun tason olemassaololle, joka pitää meidät poissa synkronoinnista todellisuuden kanssa. Löydetyt ja herätetyt oireet puolustavat siis tyhjyyttä vastaan, johon autenttinen teko antaa mahdollisuuden tunkeutua, perusfantasian sammuttamiseksi.


Pelko globaalista sairaudesta, näkymättömästä pahasta, joka ottaa saaliikseen kenet tahansa, on ihmiskunnassa vanha. Raamatussakin ja erityisesti Raamatun Ilmestyskirjassa esitetään pelottavia kuvaelmia ”tappavasta rutosta”. Ihmiskunnan mieliin oli jo kirjoitettu pelko, jota TV-näyttö voi tällä hetkellä hiukan koskettaa ja näin tehokkaasti päästää valloilleen pelon demonit ihmismielen kätköistä. Žižek ja Restuccia ei käsittele vielä pandemian pelkoa, vaan panajaismaista katastrofivisiota syyskuun 11. päivää edeltäen. Viitekehyksenä heidän esitykset toimivat kuitenkin paremmin nyt kuin silloin kun he kirjoittivat omien aiheidensa avulla.


Žižek toteaa, kuinka World Trade Centerin isku ”heikentää tavaroiden palvelemista, mielihyvä-todellisuusperiaatteen valtakautta”. Koronavirukseen liittyvät visiot ja strategiat etsivät uutta suurta alkua (great reset) ja uutta maailmanjärjestystä.


Tervetuloa reaaliseen autiomaahan sisältää viisi Žižekin esseetä syyskuun 11, 2001, terrori-iskun jälkeen. Žižek kysyy selitystä sille, miksi köyhät ihmiset ympäri maailman uneksivat amerikkalaisiksi tulemisesta, mutta hyvinvointinsa liikkumattomaksi tekevät amerikkalaiset uneksivat Globaalista katastrofista, joka pirstoisi heidän elämänsä. Miksi rakennukset räjähtelivät elokuvakankailla tiheään tahtiin jo ennen iskuja? Näin iskuissa fantasia, joka meillä jo oli, otti paikkansa todellisuuden osana.


Globaalin ihmisen katastrofifantasia on jo tunnistettu siksi heikoksi kohdaksi, rikkoutuvaksi ihmismielen piirteeksi, johon voisi informaatio-operaatiot aivan tietoisesti iskeä. Jos jo syyskuun 11. isku onnistui ravisuttaa globaalin katastrofin fantasialla, miksi tätä tietämystä ei hyödynnettäisi nyt informaatiopsykologisesti suunnitelmallisesti? Zizek ei kysy tätä.


Yhdysvallat ei tarkastellut eettisesti ympäröivää maailmaa ja omaa rooliaan, vaan otti itselleen uhrin aseman. Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan! Ehdottomuus on yhtäläisesti muodostumassa toiminnaksi koronan torjunnassa. Rintamalinjoja ei rakenneta niinkään viruksen variantteja vastaan kuin vapaita terveitä ihmisiä vastaan, jotka elävät vanhan tottumuksensa mukaisesti. Tuskin tarvitsee kerrata kaikkia nimityksiä, joilla on jo kutsuttu ihmisiä, jotka ovat laskeneet henkilökohtaiset riskit perinteisesti koetun elämän varassa ja torjuneet koronarokotteet. Eristysleirit ja vankeus ovat tarjolla yhä useammassa valtiossa näille ihmisille, jotka elävät normaalia elämäänsä terveinä niin kuin tähänkin saakka.


Žižek kysyi kirjoituksessaan, mitä oli tämä amerikkalaisuus, jota sanottiin puolustettavan vapauden nimellä. Miten vapautta ja demokratiaa voidaan puolustaa sallimalla kidutus? Miten länsimaisia arvoja kohotetaan polkemalla kansalaisoikeuksia? Miten oikeusvaltio versoo Guantanamosta? Nykyään kysytään Australiassa ja Euroopassa, mikä on tämä ”vapaus”, jonka saa koronarokotepassilla, jota ilman sinut suljetaan vankeuteen?


Nähdessään näitä kaksinaismoralistisia menettelyjä ja tehdessään ikäviä kysymyksiä, Žižek päätyi olettamaan, että valituissa toimenpiteissa paljastuikin superegon pimeä ja väistämätön alapuoli, se perverssi nautinto, joka ylläpitää kurin ja järjestyksen sanomaa ja ”vahvojen johtajien” kaipuuta. Professori Frances Restuccia nosti esille Foucaultin rinnastuksen perverssin S&M-pelin ja johtajien vallankäytön välille.


Žižek varoitti, että todellinen uhka ei ole siis loppujen lopuksi kenties yksinkertaiset moukat, ”irrationaaliset fanaatikot”, olivat nämä missä kaavussa ja missä puolella aitaa tahansa, vaan todellinen uhka ovat ”rationaaliset strategit”. Olisi jännittävää kuulla, mitä nämä suuret ajattelijat kirjoittaisivat tänään: Tällä hetkellä ei ole juurikaan vaikeaa löytää erityisesti hallituspuolueiden sekä Kokoomuksen puolueen edustajissa ihmisiä, joiden voidaan vähintäänkin arvioida ”todelliseksi uhkaksi” ihmisyydelle. Rinnastus perversseihin sadomasokistisen pelin harjoittajiin ei erehdy kauas siitä, miten näiden poliitikkojen esityksissä toivotetaan vahingoniloisesti kärsimyksiä rokottamattomille ja nautiskellaan mahdollisuudella nöyryyttää, alistaa ja marginalisoida eri tavalla toimivat ihmiset.


Žižek kirjoittaa aivan ensimmäiseksi esseidensä kokoelmassa siitä, mitä tarkoittaa ”tuntea vapaaksi”, kun meiltä puuttuu kuitenkin kokonaan kieli, jolla artikuloisimme meidän vapauden puutteemme. Mitä tämä "punaisen musteen" puute tarkoittaa? Se on, että tänään pääkäsitteet, joilla me nimeämme vallitsevaa konfliktia – sota terrorismia vastaan, demokratia ja vapaus, ihmisoikeudet ja niin edelleen – ovat vääriä termejä, ne mystifioivat tilannekäsitystä sallimatta meidän ajatella sitä. Tässä täsmällisessä tunteessa, meidän ”vapautemme” itsessään palvelevat vain naamareina ja pitävät yllä meidän syvenevää vapauden puutettamme. Žižek viittaa Gilbert Keith Chestertonin sanoihin: Opeta orjalle murehtia siitä, tahtooko hän olla vapaa, ja niin hän ei ole vapaa”.



Žižek esittää, kuinka WTC tornien kuvat näytetään yhä uudestaan. Ja me tahdomme katsoa jälleen ja jälleen aivan pahoinvointiin saakka, ad nauseam. Näin syntyy kammottava nautinto. Žižek vertaa esitystä amerikkalaiseen paranoidiseen fantasiaan pienestä idyllisestä kalifornialaisesta kaupungista, jossa mies alkaa epäillä, että ympäröivä spektaakkeli on valheellinen, hän on itse reaalinen, mutta ympärillä on näyttelijöitä. Olemmeko tällä hetkellä paljon kauempana paranoidisesta kauhuleffasta, jossa huonon käsikirjoituksen juonen seuraavat kauheat käänteet on voitu ennakoida jo näytöksen edellisissä vaiheissa? »Jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä roikkuu ase, kolmanteen näytökseen mennessä sillä tulee ampua jotakin. Jos asetta ei aiota käyttää, ei sitä tarvita seinällä.» (Anton Tšehov)

 

 

Hyvä päivää, täällä "kummitus" ja "molo", kuten käräjillä sain kuunnella määritelmiä minulle!

 


Juha Molari, 
Pitkäaikaistyötön, ex-WC-siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti