perjantai 19. joulukuuta 2008

Ruusun nimi, Biblisismi ja psykoanalyysi

Italialainen kielen ja merkitysten tutkija Umberto Econ julkaisi vuonna 1980 romaani Il nome della rosa (suom. Ruusun nimi). Olen 1990-luvun alusta alkaen yrittänyt ymmärtää Econ pohdiskelua. Usein jopa törmännyt oman tutkimustyöni puitteissa häneen. Econ teos Ruusun nimi sijoittuu italialaisen kuvitteelliseen keskiaikaiseen luostarimiljööseen vuodelle 1327. Teoksessa selvitetään murhaajaa. Teosta on myyty yli 16 miljoonaa kappaletta, se on käännetty ainakin 26 kielelle. Nykyinen (?) suomenkielinen painos lienee jo 16!

USKALLUS

Teoksessa fransiskaanimunkki Baskerville menee oppipoikansa Melkin kanssa luostariin. Täällä on tapahtunut murha, mutta useita henkilöitä alkaa kuolla. Munkin upean päättelyn avulla alkaa paljastua luostarin salaisuudet, inkvisitioon saakka. Luostarin johtaja uskoi, että luostari eli viimeisiä hetkiä ennen Kristuksen toista tulemusta. Munkki paljastaa kuitenkin, että ongelma on paljon maallisempi. Munkki uskaltaa pitää mielensä avoimena, tehdä havaintoja, kerätä faktoja.

Minulle itselleni Econ viesti uskalluksesta pitää mieli avoimena, tehdä havaintoja, kerätä faktoja on oman sydämeni asia, vaikka tiedostan, että jokainen harhautuu fantasioihin ja ryhmien ahdistavaan orjuuteen sen sijaan, että uskaltaisi säilyttää mielen avoimena kaikissa tilanteissa.

Mielestäni mielen avoimuudelle vaarallisimmat ovat ystävät, koska ystävien kanssa oman yksilöllisen terävän omalaatuisuuden säilyttäminen vaatii uhmakasta luontoa, kun taas vihollisista sanoutuminen irti tapahtuu kovin luonnollisesti primitiivisten tunteittenkin avulla, joita sitten jälkikäteen hävetään.

Minun oli tänään kiehtova lukea pro gradu teos Econ kirjasta: Esko Lius, Jälkiä lumessa – halu ja transferenssi Umberto Econ romaanissa Ruusun nimi (saatavana www-muodossa osoitteessa: http://www.lius.fi/esko/studia/Jalkia_lumessa.pdf .

Opinnäytetyö on tehty Helsingin yliopiston Yleisestä kirjallisuustieteestä Taiteiden tutkimuksen laitokselle toukokuussa 2008. Opinnäytetyö tuli minulle erityisen kiehtovaksi ihan puhtaasti jo narsistisista syistä: Lius viittaa useamman kerran minun artikkeliini, jossa käsittelen ranskalaista psykoanalyytikkoa Jacques Lacan.

 Kyllä se tuntuu hyvältä, että joku on joskus huomannut minun artikkelini, sillä minulla lienee varsin heikko ”itsetunto” (käsite on hyvin epäselvä – tiedän sen, itse ilmaisua tai "käsitettä" pidän jopa turhana): minun pitäisi muka koko ajan yrittää etsiä vakuutteluja sille, että olen kuitenkin ihan kelvollinen ihminen. Tämä vakuuttelu tapahtuisi fetisistisessä suhteessa kirjoihin, joiden toivon määrittävän minut ihan hyvien ihmisten joukkoon kuuluvaksi.

 Sikäli kuin olen katsonut titteleitä saavuttaneita ihmisiä, minusta on alkanut vaikuttaa yhä enemmän, että suuri oppineisuus ei ole niin paljon seurausta suuresta lahjakkuudesta, vaan ihmismielen järkyttävästä tarpeesta saada tunnustusta.

TUNTEET JA TOISEN SANAT

Lius selvitti tutkimuksessaan romaanissa ilmenevää haluja. Kertojan (Adson) halu johtaa hänet kohtaamaan oman reaalisen rekisterin toiseuden, mutta myös symbolisen rekisterin toiseuden.

Nämä sanat saattavat tuntua vieraalta, mutta liittyvät juuri Jacques Lacanin käsitteistöön, jonka hän oli kehittänyt jälkistrukturalismin ja psykoanalyysin yhdistelmän avulla.

 Ihminen siis luo järjestelmän ja merkitykset itselleen, jotka tekevät hänestä itselleen vieraan, halut eivät tule aitona vaan toisen antamana.

Minua itseäni on tämä sama ongelma kiinnostanut, kun olen pohtinut ja kärsinyt kristillisen uskon ja kirkollisuuden rakentamasta sanastosta, symboleista ja toiseudesta ihmisille, jotka kertovat uskovansa.

 Uskonnollinen sanasto ja traditio kaikkine muotoineen antavat toki sanaston sanomattomille tunteille, joita ei muuten osattaisi ehkä ilmaista, mutta ne tekevät ihmiset myös vieraaksi omien tunteiden tuntemisesta, koska sanat määrittävät tunteiden muodon, sisällön ja jopa sopivuuden häpeän avulla.

FETISTINEN BIBLISISMI

Econ romaanissa erilaiset halun muodot ja halujen suhde rakkauteen ovat keskeisiä. Itse munkki Baskerville janoaa fetisistisellä tavalla aristoteliläistä viisautta ja sen keskeistä teosta.

 Tuli ihan häpeän tunne, kun tajusin, että minun oma mammuttimainen kirjallisuusluettelo väitöskirjassani edustaa tuota samaa halua – ei kai yhtään mitään muuta.

 Lius kuvaa Econ teosta sivulla 16: ” Kirjat ovat fetissejä, substituutteja, jotka edustavat halun varsinaista kohdetta. Ne ovat luostarin pyhintä ja tärkeintä omaisuutta, ja kirjaston salaisuuksien avulla Ruusun nimen luostaria hallitaan. Pääsy kirjojen luokse ei suinkaan ole vapaata, vaan kirjastonhoitaja päättää apotin kanssa neuvotellen mitä kenenkin sopii lukea”. Tätä sopii kysyä yhä edelleen myös itse biblismin tuottamassa tyydytyksessä joillekin kristityille: julkisesti ei edes kehtaa kertoa, millaista taikauskoista romantiikkaa ja tabuja saattaa liittyä itse Raamatun käsittelyyn! (meikäläisellä ei ole enää sellaista Raamattu-fetisismiä).

KENEN HALU?

Lius tarkasteli, miten tunteensiirto näkyy tekstissä. Hänen mukaansa pro gradu –tutkimus osoitti, että kielen tavoittamattomissa olevan nautinnon kuvaaminen on mahdottomuus.

 Econ rinnasti romaanissa allegorian hyvän ja pahantiedon puusta syömisen ja yksilön kielellisyyteen kiinnittymisen.

Kun ihminen ajettiin paratiisista ulos hyvän ja pahantiedon puun jälkeen, tapahtui Jacques Lacanin psykoanalyysissa havaitsema piirre ihmisen mielestä: symbolinen kastraatio, ihminen tuli Lain alaisuuteen.

Lius kirjoittaa: ”Halu (desire, désir, Wunsch/Lust) on kulttuurin ja taiteen tutkimuksen näkökulmasta hankalasti määrittyvä käsite, koska sen käyttöalueet ja -tavat ovat niin moninaiset. Psykoanalyysiin ja nimenomaan Freudin ja Lacanin kehittelyihin pohjautuvassa tarkastelukulmassa halu on jonkin puutetta ja pyrkimystä pitää yllä liikettä kohti täyttymystä. Halun keskiössä on jotakin, mitä itsellä ei ole.

Haluamisen kohde on jokin toinen, sillä sitä mitä itsellä jo on, ei voi haluta ja pyrkiä saamaan” - - - ”Lapsen halu muotoutuu vanhempien halun edessä. Vanhemmat edustavat Toista eli auktoriteettia ja minän ulkopuolta johon omat emootiot ja ratkaisuyritykset suhteutetaan. Inhimillinen halu on olla Toisen halu” (s. 13).

Lius kirjoittaa mielestäni hyvin ajankohtaisesta asiasta, kun mietitään joulun halua: mistä syntyy joulussa halumme, mihin halumme kohdistuu, mitä haluamme?

 Kerran saarnasin varsin pitkälle kuvatun pro gradu –teoksen ajatusten kaltaisesti, mutta ilmeisemmin joku seurakuntalainen koki halun kyseenalaistamisen ja pohdiskelun tuskaiseksi, kun valitti asiasta kirkkoherralle (olin silloin seurakuntapastori).

Lius tekee ensimmäisen viitteeni vuonna 2005 kirjoittamaani Lacan-analyysiin sitaatilla sivulla 31:

 ”Oidipus ilmaisee kielellistä lakia, jonka tähden jokaisen on pakko tunnustaa rakastetun väistämätön poissaolo, jotakin ratkaisevaa on jo menetetty,” kirjoittaa Juha Molari (Molari 2005)”.

 Tämä ajattelutapa rakastetun poissaolosta ja sen tuomasta järkytyksestä uskonnollisessa kultissa sekä monessa muussa on syntynyt omaan oivallukseeni kahdesta ajattelijasta käsin: tämä Jacques Lacan loi sille teoreettisen psykoanalyyttisen viitekehyksen, mutta teologian professori Kari Syreeni käsitteli läsnäolon ja poissaolon teemoja ilman lacanilaista viitekehystä jo pari vuosikymmentä sitten paneelikeskustelussa, jossa hän keskusteli kanssani STI:ssä (Suomen teologinen instituutti).

Vasta myöhemmin olen oivaltanut, että nämä poissaolon tuskan selitykset ja erityisen voimakasluonteiset vakuuttelut ongelman ratkaisemiseksi ovat kiinnostavia psykoanalyyttisesti.

Lacan ei enää toistanut Freudin seksuaalisesti värittynyttä Oidipus-selitystä, vaan katsoi ihmisen kokevan tämän trauman, kun hän siirtyy kulttuuristumisessa opettavan Toisen kielelliseen lakiin.

OMAKUVA VAI PEILIN KUVA?

Myös Econ teossa peili on keskeinen symboli. Itse olen joskus kirjoittanut – toki valitettavan suppeasti peilistä Jacques Lacanin ajattelussa.

Lius kirjoittaa, että peili on taiteessa sisäisen ja ulkoisen maailman rajan metafora. - - -Jacques Lacanin teoriassa lapsen psyykkinen kehitys sisältää 6–18 kuukauden iässä peilivaiheen.” (s. 41).

 Tämän jälkeen Lius siteraa meikäläistä: ”Juha Molarin sanoin ”Lacan puhui lapsen matkasta peilin läpi, jolloin lapsen täytyi oppia näkemään itsensä ulkopuolelta, jotta voisi saada sisäisen identiteetin.” (Molari 2005)

Kolmannen sitaatin kirjoitukseeni Lius tekee sivulla 45, kun hän käsittelee kieltä sanojen ja merkitysten ketjuna, jota pitkin ego liikkuu, mutta tiedostamaton etsii vain kadonnutta objektiaan. Reaalinen rekisteri on merkityksen loppu.

Lius kirjoittaa: ’Juha Molarin sanoin ”Toden maailmassa ei ole Lacanin mukaan kieltä, koska siellä ei ole menetystä, ei puutetta, ei poissaoloa: siellä on vain täysi riittävyys, tarpeet ja tarpeiden tyydytys. Tosi on aina ilman kieltä, mahdoton esittää kielellä (ja siksi mahdoton saavuttaa menetetty, kun on astuttu kieleen).” (Molari 2005)

 Lius tekee johtopäätöksen em. mainitun perusteella, että Jorge halusi sulkea lörpöttelevien munkkien suut ja kätkeä liikaa puhuvat kirjat. Jörge söi kirjan, aiheutti kirjaston palon. Hän halusi pysäyttää merkitysten loputtoman liikkeen.

Econ esimerkki on traaginen, vaikka hupsu tällä tavalla kerrotuksi. Pappina tunnen kiehtovaksi, että Jörgen tavoin kovin usein eräät kristityt tahtoisivat sulkea puheet, ikään kuin pitäisi vain uskoa ilman loputonta merkityksen häilyvyyttä niin kuin nämä kai tuntevat tuskaisasti.

Minä olen sitä vastoin kirkkoherrana ja pappina oppinut lörpöttää liian monta sanaa, tästä ja vähän toisesta näkökulmasta, mutta lopulta kuulija joutuu vastuulliseksi, kun savolainen saattoi sanoa näin tai toisella tavalla, mutta kumpikin saattoi olla vedätystä ajatuksen konstruktiivisen – rakentavan – monipuolisuuden aikaansaamiseksi ja itseironian vahvistamiseksi.

Lius osasi hyvin selkeästi ilmaista Econ teoksen luonteen. Minulla ei ole valitettavasti samaa selkeää tiivistä ilmaisutaitoa, joten toivottavasti Lius ei jätä Lacania ja psykoanalyysiä vain Ruusun nimeen, vaan sovittaa tuota taitoa myös ”nimillä” kulkeviin poliittisiin liikkeisiin ja Raamatun kirjoituksiin.

Väitöskirjani ilmestyy tähän osoitteeseen tammikuun aikana: https://oa.doria.fi/handle/10024/42953. E-thesis on jo liittänyt englanninkielisen tiivistelmän ja suomenkielisen kansanomaisen tiivistelmän tähän linkkiin.


torstai 18. joulukuuta 2008

Inkerin kirkkoon 23–26.4.2009


Pohjan suomalainen seurakunta tekee yhdessä rovastikunnan muiden seurakuntien kanssa matkan Venäjälle Inkerin kirkkoon 23-26.4.2009. Erityisesti Nummen seurakunnasta Toini Suopellonmäki ja Karkkilasta Masa Pirhonen ovat olleet tarmokkaasti järjestämässä matkaa. Osanotto-oikeus ei todellakaan rajoitu vain Nummen, Karkkilan tai Pohjan seurakuntaan. Jo tällä hetkellä on osallistujia sekä Lohjalta, Helsingistä että Turusta. Osanottomäärä on toki rajoitettu: matkalle mahtuu vain 29 henkeä + kuski. Tällä hetkellä varauksen on tehnyt jo 15 henkeä, vaikka markkinointia ei ole aloitettu.

Bussi noutaa matkalaiset hyvin varhain torstaina 23.4. Pohjasta, Nummelta, Karkkilasta, Lohjalta jne. ja kulkee Helsingin kautta Vaalimaalle jne. Helsingistä voi nousta myös matkaan, jos se on helpoin nousupaikka autoon. Hintaa emme ole tarkasti vielä määrittäneet, koska täytyy neuvotella vielä bussifirmojen kanssa. Hintaan kuuluu myös viisumi ja matkavakuutus sekä ateria majoituspaikassa sekä kuljetukset perillä. Viime kerralla päivää lyhyempi matka maksoi 140 euroa, joten nyt hinta lienee noin 200-240 euroa - riippuen hintatasosta. Hintaa ei voi ajatella pelkästään kuluna, koska Inkerin kirkon Kolppanan leirikeskus tekee paljon työtä meidän hyväksemme. Majoittuminen tapahtuu Kolppanan leirikeskuksessa. Jos matkalaisella on jo entuudestaan vuosiviisumi tai muu voimassa oleva viisumi, hänen matkansa hinta luonnollisesti alenee viisumin hinnan verran. Inkerin kirkon tarpeet eivät ole enää tällä hetkellä sinne vietävissä vaatekeräyksissä.

Toksova, Viipuri, Terijoki, Pietarin Pyhän Marian kirkko, Kolppana ym. ovat hyvin ajankohtaisia kirkkopoliittisia aiheita, kun syksyllä 2008 levisi kohu Inkerin kirkon lakkauttamisesta. Terijoen kirkko täytti 6.12.2008 100 vuotta. Kolppanan seurakunta sai syksyllä oman pappinsa, jonka pappisvihkimystä olin avustamassa (ks. kuva). Kuvassa vasemmalla on Arvo Soittu, piispa on Aarne Kuukauppi, ja meikäläinen on oikealla. Vihittävä pappi on Aleksander Soittu, Arvon poika.

Tällä kertaa ei ole tiedossa pappisvihkimyksiä, mutta saatamme kokea monta muuta ikimuistoista myönteistä yllätystä.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

maanantai 8. joulukuuta 2008

NATO:n terrorismitutkimus: minkä hengen terrori synnyttää ympäristöönsä?

Sain vihdoin kirjan, jota olin jo ennättänyt odottaa. Tilasin Naton Turkin tutkimuskeskuksesta teoksen, joka pääosin perustuu viime vuonna lokakuussa pidettyyn Skopjessa, Makedoniassa terrorismin vastaisella harjoitusleirillä pidettyihin esitelmiin. Tämän kurssin järjestäjänä oli Ankarassa toimiva Centre of Excellence – Defence Against Terrorism (COE-DAT). Rahoittajana oli NATO Science for Peace and Security Programme.

Teoksen artikkelit perustuvat pääosin vuonna 2007 pidettyihin luentoihin, mutta ne on toimitettu kirjaksi vuoden 2008 aikana. Mukana on myös muutama uusi artikkeli.

Tämä teos on hyvin kiinnostava ja ajankohtainen sekä evankeliumeja tutkivalle teologille että valveutuneelle suomalaiselle. Meikäläisen henkilökohtainen intressi koskee evankeliumien väkivaltaista syntyaikaa Charvat viittaa omassa artikkelissaan suoranaisesti evankeliumien synty- ja kirjoitusprosessin aikana Palestiinassa vaikuttaneeseen terroristiryhmään tikarimiehet.

Itseäni kiinnostaa hyvin, miten pelottavan terroristiryhmän olemassaolo ja yleinen väkivaltainen ilmapiiri löivät leimansa myös Jeesus-liikkeeseen: mielestäni näiden traumaattisten kokemusten tähden Q-evankeliumi kärjistyi yhä enemmän terrorijärjestöjen kaltaiseksi maailmaa lohkovaksi lahkoksi, vaikka Q-liike ulkoisesti pidättäytyi fyysisestä väkivallasta. Charvat, J.P.I.A.G. 2008. Terrorism; Today and in the Future with Possible Aspects (Conventional, Bio, WMD, Cyber, etc.). Sivut 23-36 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

INDIVIDUALISMIN LOPPU

Alkan ja Özdemir käsittelevät terroristijärjestölle vaadittavaa ryhmädynamiikkaa. Tuollaisessa järjestelmässä ei ole tilaa individualismille. Individualismi on olennaisesti riistetty pois, kun taas kollektiivista yhteisöä ylistetään.

 Sen sijaan, että puhuttaisiin ”minä”, puhutaan ”me”. Organisaatio on kaikki. Yksilöt voidaan aina uhrata organisaation korkeamman hyvän puolesta.

Organisoidulla ryhmällä on myös tiukka hierarkinen rakenne. Johtaja on äiti, isä, veli tai Jumala. Johtajat ovat immuuneja. Heitä ei sovi arvostella. He hallitsevat täysin organisaatiota. Seurauksena on, että jäsenet menettävät persoonallisuutena ja identiteettinsä.

Terroristiorganisaatio vaihtaa yksilöiden asenteet, käsitystavat ja identiteetit oman ideologiansa mukaiseksi. Yksilöiden aivot pestään. Nämä omaksuvat robottimaisen ala-kulttuurin. Terroristiorganisaatio ei ainoastaan vaihda nuoren jäsenistön asenteita ja käytöstä ideologiansa mukaiseksi, vaan myös näiden suhteen maailmaan: jäsenistön ei sovi ajatella mitään muuta kuin mikä on organisaation omat päämäärät ja ihanteet.

Surullista on todeta, että varhainen Q-liike ("Jeesus-liike") reagoi ympäröivän terrorisoivan ja traumatisoivan ihmisväestön tuottamaan ahdistukseen omaksumalla hyvin vastaavat asenteet ympäröivää maailmaa kohtaan. Terrori ja väkivalta heijastui uhkakuviksi ja mielikuviksi ympäröivästä maailmasta, eikä ainoastaan ajankohtaisesti, vaan myös periaatteelliseksi kuvaksi todellisuudesta kaikkina aikoina (eskatologisesti).

Alkan, Necati & Özdemir, Yavuz 2008. Recruitment Methods of Terrorist Organizations. Sivut 37-50 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

RYHMÄN HYVÄKSYNTÄ

Sütalan käsittelee kiehtovasti terrorismin motivaatioteorioita. Yksilötason selitykset ovat törmänneet ongelmiin, mutta sen sijaan ryhmätason selitykset saavat Sütalan kannatuksen. Sütala tukeutuu tässä CIA-tutkijaan, joka on ollut väitöskirjaani varten jo erittäin tuttu – joka eräs tärkeimmistä: Jerrold Post. Sütala tunnistaa terroristijärjestöön liittyvissä ”tarpeen kuulua ryhmään”, yksilö määrittää sosiaalisen asemansa ryhmän hyväksynnän avulla.

 Toki tätä käsitystä on moitittu sillä, ettei terroristit etsisi aina kuulumista johonkin ryhmään. Sütala huomauttaa, että tultuaan ryhmän jäseneksi, nämä myös tarvitsevat ryhmän identiteettiä. Tämän ryhmän identiteetti perustuu sekä terroristien keskinäiselle että koko organisaation luottamukselle. Seurauksena on tarve eristäytyä yhteiskunnasta.

Terroristiorganisaatiolle on tyypillistä ryhmäajattelu (group thinking), joka muodostaa ”terroristin psyko-logiikan” (Jerrold Post). Sütalan, Zeynep 2008a. The Causes of Terrorism. Sivut 1-12 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

Sütalan käsittelee myös vaikuttavasti terrorismin mutosta, uskonnollista, separatistista ja eritavalla poliittisesti suuntautunutta terrorismia. Sütlan, Zeynep 2008b. Major Ideologies Motivating Terrorism and Main Characteristics of Terrorism. Svitu 13-22 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuus upseerikerholla Dragsvikissa


Kuva: Juha Molari kävi upseerikerholla tässä asussa

Uudenmaan Aluetoimiston päällikkö komentaja Veijo Auvinen kutsui minut ja monia muita kutsuvieraita Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuuteen 5.12.2008 klo 16 Upseerikerholle Dragsvikiin. Edelliskerralla olin vastaavan tilaisuuden sattuessa estynyt, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa Dragsvikin upseerikeholle.

Tilaisuudessa reserviläisiä ylennettiin. Ensimmäistä kertaa näin komentajan kasvoista kasvoihin. En ihmettele, että hän on edennyt hienosti sotilasurallaan. Mies ei ole vain sinänsä komea johtajaksi, vaan selkeä, tyylikäs johtajaksi. Puhe on sujuvaa, jopa humoristista. Mies ei ole kiivashenkinen, vaikka varmasti riittävän suora ja määrätietoinen, jotta voi johtaa onnistuneesti.

Koen sekä ihmisenä että kirkkoherran virassa hyväksi, että meillä on toimivat instituutiot. Puolustusvoimat ovat tärkeä instituutio, jonka toiminnalla on merkittävyyttä. Veijo Auvinen korosti puolustusvoimien olemassaoloa jo itsessään merkittävänä. Aterioidessani erään everstin ja sosiaalitieteilijän kanssa kuulin myös, miten Puolustusvoimilla on haasteita nuorten keskeyttäessä varusmiespalveluksen. Puolustusvoimat ovat saaneet yhä enemmän niitä funktioita, joita olisi pitänyt olla jo perheellä ja koululla. Puolustusvoimien merkittävyys ei ole vain sotatilan estämisessä ja tämän kaltaisessa turvallisuudessa, vaan perherakenteen muuttuessa ja väestön fyysisen suorituskyvyn laskiessa Puolustusvoimat ovat saaneet kansalaiskasvattajan tehtäviä. Muuten nuoret miehet eivät kestä edes varusmiespalveluksen henkisiä ja fyysisiä vaatimuksia. Suoritin itse varusmiespalvelukseni jo 25 vuotta sitten, enkä kokenut, että varusmiespalvelus olisi ollut fyysisesti minään yksittäisenä hetkenä ja kokonaisuutena liian raskas, vaan pikemmin fyysinen kuntoni laski, jopa lihoin muutaman kilon liikunnan määrän vähetessä kohdallani. Tätä ennen olin tottunut juoksemaan kaksi kertaa päivässä, mutta varusmiespalveluksessa koin hankalaksi lähteä juoksu- tai hiihtolenkille ennen herätys noin kello 5 aikaan. Vain joskus lisäsin omaa kuntoilua tuolla tavalla. Omia ”sankaritarinoita” en toki kokenut merkittäväksi puhua pöytäkeskustelussa.

Sitä vastoin keskustelimme mielen rakentumisen, aatteellisuuden ja perherakenteen keskinäisestä suhteesta. Koen erittäin valottavaksi Jerrold Postin kirjan Charismatic Leaders (2004), jossa hän arvio psykoanalyyttisesti joitakin islamilaisen perherakenteen piirteitä ja lahkomaisen kiihkoilun syntyä. Olin everstin kanssa samaa mieltä siinä, ettei Puolustusvoimat kaipaa kiihkoilijoita, vaan ihmisiä, jotka kykenevät toimintaan kestävästi – uupumatta henkisesti liian varhain. Ihmisten olisi hyvä oppia älykkääseen ja hallittuun toimintaan myös kriisi- ja stressitilanteissa. Mielestäni lohkomisen psykopatologia on tyyppiesimerkki äärimmäishenkisestä ihmisestä, joka reagoi vähemmän älykkäästi ja hallitusti: häneltä puuttuu terve joustavuus ja sopeutumiskyky. Usein taustalla on lapsuuden ja nuoruuden perhetragediat, ehkä poissoleva isä, jonka tähden hyvän ja pahan objektit eivät ole voineet rakentua saman subjektin ominaisuudeksi, kaipuussa on luotu joko demoninen paha tai idealisoitu hyvä objekti. Kriittisillä hetkillä henkilö palaa alitajuiseen tunnemaailmaansa eikä kykene tasapainoiseen älykkyyteen.

Puolustusvoimien isänmaallinen koulutus antaa arvoa tasapainoiselle, sovinnolliselle, määrätietoiselle henkilölle, joka ei suinkaan ole pelottavan kiivasmielinen. Muutamat suomalaiset intoilijat eivät ole käyneet edes varusmiespalvelusta, mutta he ovat samanaikaisesti näitä kiivasmielisiä rasisteja, jotka eivät ole valmiit sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Isänmaa on minulle niin arvokas koti, että panin papin virkapuvun (liperit) ja menin Upseerikerholle hienoon juhlatilaisuuteen. Tämä varuskunta ja Puolustusvoimat yleisesti tekevät arvokasta ja haastavaa työtä, jonka vähättelijäksi en suostu mistään hinnasta.

Isänmaallisuuteni merkitsee Suomen edun ajattelua. Isänmaallisuuden tähden en suostu naapureiden vihaamiseen, vaan tahdon edistää kaikkinaisia hyviä suhteita. Naapurin vihaajat sitä vastoin valtaosin elävät naapurin avulla omia sielunsa kipupisteitä. Ateriaseurana ollut eversti kertoikin vastaavista järkyttävistä kohtaloista Israelissa, jossa hän oli palvellut. Isänmaa ja täällä asuvat ihmiset ovat minulle niin rakkaita, että en hyväksy rasistisia – jopa fasistisia – korostuksia, joita olen valitettavasti saanut kuulla jo Suomen maassakin. Mielestäni ne kertovat kansalaistemme vakavasta pahoinvoinnista. Terve ihmisyys uskaltaa rakastaa ja tehdä työtä sovinnollisesti lähimmäistensä kanssa.

Huomenna perjantaina Suomen itsenäisyyspäivänä saarnaan kirkossamme kello 12 kaksikielisessä jumalanpalveluksessa, minkä jälkeen laskemme haudoille seppeleet.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Mitä narsisti pelkää yli kaiken?


Kuvassa on tietokonemuunneltu Salvador Dali.

Taas kerran piti lukea monimutkaista kirjallisuutta. Lueskelin ihan uuden John S. Kloppenborgin teoksen Q-evankeliumin synnystä (Q, the Earliest Gospel. An Introduction to the Original Stories and Sayings of Jesus. Philadelphia: Westminister Press.). Tullut painosta vasta lokakuussa 2008.

Luin myös tänään tänä vuonna ilmestyneen Raul Moncayon, Californiasta Alliant yliopiston psykologian luennoitsijan, teoksen lacanilaisen psykoanalyysin narsismitutkimuksesta: Evolving Lacanian Perspectives for Clinical Psychoanalysis: On Narcissism, Sexuation, and the Phases of Analysis in Contemporary Culture (London: Karnac Books).

Minä olen viehtynyt jostakin syystä narsistitutkimusten lukemiseen. Syynä lienee julkisen työkuvan, pappisviran, tähden tarvittava terapia itseään varten. Mutta kyllähän sitä kiinnittää huomiota myös suomalaismedian hahmojen korostuksiin.

Narsismi on vähintään kaksiteräinen miekka: narsistisuus vaikuttaa karismaattiselta, johtajuudelta, johon ylistettävästi liitetään sanat leadershipistä: tällainen on enemmän kuin pelkkä managementin, rutiiniasioiden pyörittäjä.

Todellisuudessa johtajan ja hänen seuraajiensa suhde on kahden toisiaan narsistisesti tarvitsevan suhde.

Valitettavasti täydellisesti itsensä ja nautintonsa kieltävä henkilö ei kuitenkaan ole vaikuttava, usein hän ei ole realistinen edes itseään kohtaan.

Jari Sarasvuo kertoi minulle aamukahveilla pari vuotta sitten Trainers’ Housen tiloissa, että tarvitsisin ”seksuaalisuutta”, mutta tämä ei olisi seksuaalisuutta siinä mielessä kuin ahtaasti tarkoitetaan. En päässyt hänelle töihin, mutta otaksun, että valmennuslaitoksen vaikutusvalta perustuu melko pitkälle narsismin monimutkaiseen, mutta kuluttavaan suhteeseen.

Olen yrittänyt ymmärtää Jacques Lacanin hirvittävän vaikean kielen avulla, mitä hän oikein tahtoi sanoa narsismista. En tiedä, onko hänen lukeminen enemmän narsismia valottava kuin narsismiin upottava kokemus - etenkin jälkimmäinen, jos uskoo oivaltavansa, mitä suuri-Lacan puhuu meille tavallisille kyläpapeille ja muulle kansalle. Valitettavasti Lacania on pitänyt lukea jopa vieraalla kielellä. Lacan kirjoitti jotakin tämän tapaista:

Haluamme antaa terävän kokemuksemme avuksenne, jotta emme harhauta itseämme emmekä potilaitamme johonkin uskomukseen ennalta-asetetusta harmoniasta, jossa olisimme vapaat kaikesta aggressiivisuudesta sosiaalista sovinnaisuutta varten. Ihmisen narsistinen hetki löytyy yksilö kaikista geneettisistä asteista, jokaisessa vaiheessa persoonassa, varhaisimmista vaiheista, joissa se liittyy libidon turhautumiin, ja myöhemmistä vaiheista, joissa se ylittää normaalin sublimaation. Tämä antaa meille edellytykset ymmärtää aggressiivisuutta kaiken tyyppisissä regressioissa, kaiken tyyppisen kehityksen hylkäämisissä ja pidäkkeissä, erityisesti seksuaalisuuden toteuttamisessa sekä libidon muutosta määrittävissä vaiheissa, joista ratkaisevia ovat vierottaminen, oidipaalinen vaihe, puberteetti, äitiys." (Jacques Lacan, Écrits, 1977b: 26–27).

Mielestäni Lacan torjuu kuvitelmat ihmisen alkuperäisestä harmoniasta, jossa vallitsisi pelkkä sovinnaisuus. Sellainen ei ole todellinen kuva ihmisestä.

 Ihminen on narsistinen varhaisimmista turhautumista alkaen aina aikuisen sublimaatioihin saakka. Sekin on sublimaatiota, että kirjoitan väitöskirjaani ja kuvittelen nautintoa saamastani tittelistä, vaikka todellisuudessa hullu, joka luulee olevansa oppinut, ei ole hullumpi kuin oppinut, joka luulee olevansa oppinut.

Narsismilla on siten selvä olemuksellinen yhteys turhautumiin, sublimaatioon ja aggressiivisuuteen, vaikka aggressiivisuus ei purkautuisi väkivaltaisena puukkojen ja nyrkkien heiluttamisena. Se voi tulla esille myös älyllisenä itsensä esittämisenä, tai ehkä surullisissa taantumissa vähemmän realistiseen itsestä huolehtimiseen.

Omasta puolestani vastaan, että en ole narsisti: minä olen kiinnostunut kuuntelemaan lähimmäisten näkökohtia ja palvelemaan häntä. Kansalaisyhteiskuntaan osallistuminen keskustelemalla ei ole narsismia - itseensä epätoivoisesti rakastumisesta ja sen esille intomielisesti tuomista - vaan rohkeutta kestää kipua ja eriäviä mielipiteitä. Narsisti pelkää yli kaiken sitä, että joku ei hänestä pidä.

 Moni narsisti huutelee salanimillä ja nimimerkeillä, koska hän ei uskalla olla vastuullinen kärsimysten keskellä.