maanantai 25. maaliskuuta 2019

Olen saamassa sponsorin?!

Olen iloinen saadessani tietää, että hyväkseni ovat urheiluihmiset järjestämässä sponsorointia. Niin pääsisin kisoihin kesällä 2019.



Järjestelyjä varten pyydän kiinnittää huomio muutamaan oikeaan seikkaan. En ole ostanut vielä lisenssiä, jotta voisin kisata radalla myös muutoin kuin aikuisurheiluliiton muutamassa harvassa kisassa. Mahdollisesti keväällä ostan lisenssin, jotta kisojen tarjonta lisääntyisi ja vastaisi paremmin ominaisuuksiani, vaikka nuoret miehet toki kiitävät kovempaa radalla. Sellainen kuntoilijoiden pikkukisa, jossa juoksennellaan 800m vähän alle ja yli 2 minuutin, voisi olla kiva kesän lämmössä. Myös eri matkat alle 5 kilometrin.

Toinen tärkeä seikka on tuo sponsorointi. Olisi parempi, että osanottomaksu sovitaan kuitatuksi, kuin että minulle annettaisiin osanottomaksun verran suoraa "tukea". Verottaja ja Kela katsoisivat jälkimmäisessä tapauksessa tuen tuloksi, joka vähentää perheeni toimeentulotukea toisaalla.

Kilpailu ei ole syytä sijaita pääkaupunkiseudun ulkopuolella, koska en voi rehellisesti ottaa vastaan matkoja varten avustuksia. Pääkaupunkiseudulla varmaan löytyy kesällä kaikkea kivaa.

Odotan hyvää juoksukuntoa, jolloin viitsisi lähteä kisoihin. Tänään urheiluseurassa juoksumies sanoi, että seuramme voi saada hyvän viestijoukkueen yli 50 vuotta vanhoihin miehiin. Niin vastasin, että kenties voisin tulla mukaan, jos 400 metrille alle 60 sekunnin vauhdilla kelpaa.

Kuvaa edellä olin käynyt kuntosalilla ja polkenut kuntopyörällä lähes 5 tuntia. Nyt sitä vastoin rentoudun ja pidän ainakin kaksi löysää päivää ja vapaata kuntosalista, jotta lihasten vireys elpyy. 

Peruskuntoharjoittelu vähitellen muuttuu ja vähenee, painopiste asettuu toisaalle. Niin juoksuvauhti voisi parantua nykyisestä hölkästä. Pakarat ja reidet ovat tänään kipeät. Nyt alan hoitamaan, että lihakset palautuvat uuteen tehotreeniin. Tukkoinen olo ei keväällä saa enää siirtyä päivästä ja viikosta toiseen.

Olen iloinen urheiluyhteisön hienosta hengestä. Jos hyvin menee, voin olla toki SM-maastoissa Janakkalassa jo oman seuran toimesta aiemminkin. Nykyinen olotila ei aivan vastaa sellaista, että viitsisi näin huonona kisata urheilijoita vastaan, mutta mikään ei pitäisi estää lihasten vireyden elpymistä. Olen työnantajan kanssa sopinut, että SM-maastojen alusviikon olisin lomalla ja saisin näin aamut nukkua pitkään. Nykyään herätys on valitettavasti kello 3:45, mikä ei ole aivan parasta suorituskyvylle.

Terveisin Juha




En ole koskaan juossut maratonia

Jos vaikka vaivat näkyisivät ammattilaisten silmiin kuvasta, niin maitohappo ei todellakaan paina jaloissa, kun syke on tuskin 140. Kun syketaso on 180+, niin tilanne voisi olla toinen. "Valeasiantuntijan" tunnistaa juuri varmoista väitteistä, joita tämä esittää tietämättä kuitenkaan mitään. 


Monet kerrat juoksin maratonin omaksi ilokseni, kunnes marraskuun ensimmäinen päivä 1990 jouduin sairaalaan. Lopulta hengen turvaamiseksi lääkärit päättivät leikata sydämeni. Se tapahtui vuoden 1991 puolella perjantaina 13. päivä. Mätäbakteeri oli tuhonnut hiippaläpän.

((Analogisesti on todettava, että mätä evankelisluterilainen kirkko liittoutui jihadistien kanssa ja tuhosi sittemmin pappisvirkani, vaikka tuosta piispan hiipasta en olisi ollut koskaan varma.))

Mätäbakteeri tuhosi myös juoksemisen unelmat. Karteologi ilmoitti proteesiläpän jälkeen, että tämän jälkeen harrastus vaihtuu ja se voisi olla pilkkimistä tms.

Kotiin päästyä keväällä yritin aloittaa heti liikunnan sikäli kuin rautalangalla kokoon rakennetulla rintakehällä onnistui. Rintalasta ei ollut sahauksen jälkeen heti luutunut.

Aluksi liikunta oli vaikeaa. Lääkärin kehotus pilkkimiseen painoi mielessä, kun en tykkää istumisesta. Tietysti tapahtumat olivat pelotteena.

Sairaalassa alkoi toipuminen, mutta ei edennyt johdonmukaisesti. Muistissani oli vanha hyvä kunto ja päätin nuorena miehenä laskeutua infektio-osastolta alimmaiseen kerrokseen lääketieteen kirjastoon ja lainata kirjoja. Alaspäin portaat menivät hyvin, mutta sydänleikkauksen jälkeen muutaman päivän kuluttua portaat ylöspäin alkoivat tuottaa ongelmia: jalat tuntuivat raskaalta, hiki nousi. Lopulta sydän enää vain värisi 240 kertaa minuutissa ja verenpaine tippui 30/40-lukemiin. Niin sairaala pisti sydämen oikeaan rytmiin sähköpamauksella. Kuntoilu oli alkanut huonosti.

Viikko kotouttamisen jälkeen jouduin uudestaan Meilahden sairaalaan, kun nyt pleuranestettä alkoi kertyä sydänpusseihin. Olin lähtenyt pyöräilemään liian aikaisin. Niin jouduin vielä pariksi viikoksi tiputukseen.

Pääsin lopulta kotiin ja aloin kuntouttaa itseäni. Ongelmat eivät loppuneet. Kotona minulla oli painonnostoa varten penkki ja painot. Kun tein penkkipunnerrusta, niin rautalanka tuli rinnasta ihon läpi esiin. Nyt sairaalassa piti poistaa tuo rautalanka. Ensimmäinen poisto sujui pintapuudutuksella, kun halusin niin. Toisen langan tultua esiin myöhemmin, lääkäri kertoi sääntöjen muuttuneen ja minun piti jäädä yöksi sinne, kun lanka piti ottaa nukutuksessa. Pääasia, rintalasta oli jo luutunut sahauksen jälkeen!

Vähitellen kotoutuminen edistyi. Juoksulenkille en todellakaan saanut lupaa, mutta sinne lähdin taas kohta. Ensimmäinen kerta kesti 50 metriä, kunnes tuli rytmihäiriö. Seisahdin hetkeksi ja värinä hävisi. Yritin taas hölkätä, mutta 50 metrin jälkeen oli uusi rytmihäiriö.

Toisella hölkkäkerralla pääsin 100 metriä, kunnes tuli rytmihäiriö. Kolmannella 200 metriä. Edistymistä tapahtui, mutta hitaasti.

En muista tarkkaa vuotta, mutta ilmeisesti se oli 1996 (eikä 1997), kun päätin, että hitaasti voisin hölkätä koko maratonin. Periaatteessa en ollut kuntoillut muuta kuin vähän varovaisesti sydänleikkauksen jälkeen. Lähtökohtana oli, että hengästyä en saa, hitaasti hyvän olon puolella voisin ulkoilla maratonin verran. Lääkärin lupaa en kysynyt.

Niin minä hissuttelin puoleen väliin Forssassa ja käännyin paluumatkalle tuuliselle suoralle muutamien pikkumäkien jälkeen. Odotin, milloin maratonin kauhut alkavat 30 km:n kohdalla. Eivät kauhut alkaneet edes 40 km:n kohdalla, joten päätin, että nyt hölkkä loppuu. Kaksi kilometriä 40 km:n jälkeen juoksin alle 7 minuutin.

Niin en ole juossut maratonia koskaan, olen juossut maratonilla vain 2 km. Lopputuloksena oli 3,05,47.

Hölkän jälkeen menin karteologin tarkistukseen, joka totesi tapahtuneen ja sanoi, että nyt saat hölkätä maratonin, jos sydän kerta on jo kestänyt. Ilmoittauduin itse asiassa maratonille ja olin lähtöviivalla jo kaksi viikkoa myöhemmin Turussa Paavo Nurmi maratonilla, jossa halusin juosta kokonaan 42 kilometriä.

Turun maraton alkoi ikävästi, sillä oli 38 asteen kuumeessa. Sydänläppäpotilaana kuumeessa juostu maraton olisi itsessään riski, mutta maraton päättyi puolessa välissä ripuliin. Vauhtini oli siihen mennessä ollut parempi, mutta valitettavasti oli lopetettava.

Tukholmassa olin matkalla muutamien tuttujen kanssa enkä juossut siellä maratonia. Intoni juoksuun loppui, kun näin huonon lähtöpaikan takaa, että monet olivat lähteneet liikkeelle toisesta kohtaa jo monta minuuttia sitten. Niin hölkkäsin helteessä muutaman henkilön seurassa useita minuutteja 3,20 päälle menevän ajan. Silloin sydämeni kärsi kovasti, kun oli kova helle. Tuo pitkä matka sinänsä tuntui tylsältä.

En ole siis todellakaan koskaan juossut maratonia. Kolmen tunnin aikaa ei voi juosta maratonilla, se hölkötellään sydänleikkauksen jälkeen reilusti hyvän olon puolella. Missään vaiheessa ei saa tuntua ikävältä.

En voi omien taustojeni takia ymmärtää tai käsittää, että alle kuusikymppinen mies sanoo harjoittelevansa maratonille, mutta mutta ei koskaan juokse sitä alle 3 tunnin. Mielestäni tuo kolme tuntia on tulos, jonka voi suorittaa pelkästään nautiskellen, ilman väsymystä ja ilman edeltävää "maratonharjoittelua".

En mennyt toki suoraan yli 5 tuntia kestäneen sydänleikkauksen jälkeen maratonille, mutta niissä tunnelmissa äärimmäistä varovaisuutta noudattaen.

Tiedän, kun sanon, että kolmen tunnin aika maratonilla ei ole juoksua nähnytkään!

Näiden vuosien aikana vähitellen on rohkeutta tullut lisää. Yhä edelleen pääpiirteenä olen pitänyt, että hölköttelen hyvän olon puolella, en mene vielä hengästymisen rajamaille enkä anna jalkojen painaa maitohaposta.

Tosiasiassa olin kesän 1999 alussa jopa saatua saavutusta parempi, mutta sillä kertaa pappisviranhoidon pitkä työpäivä ja tämän päälle Myllypurossa huoltoaseman yövuoro kello 23-07 painoivat kehossa, kun seuraavana aamuna juoksin Helsingin Jyryn viestijoukkueessa 4x400m SM-pronssimitalin. Mitalia en viitsinyt noutaa. Kaverit toivat myöhemmin.

Kaiken jälkeen tiedän sanoa, että tässä videossa ei laktaatti paina lainkaan jaloissani sunnuntaina aamulla. Tämä 3,00/km-vauhti ei hengästytä, se on verryttelyä voimaharjoituksen edellä ja jälkeen.

Alla oleva video on katkelma verryttelyhölkästä, joka alkoi aiemmin ja päättyi myöhemmin. Tämä on videon mitta, koska Instagram ei sallinut pitempää videota. Maitohaposta ja hengästymisestä ei ole tietoakaan, en ylipäänsä kuntoile sellaisella intensiteetillä. Jos jotain horjumista näkyy, se on tylsistymistä vastaan, kun matto on tympeä paikka, ja oikean pohjelihaksen alaosan kipeyttä: en voinut juosta tasapainoisesti molemmilla jaloilla, vaan oikeaa jalkaa vain "pidin mukana" painoliiveissä tulleen ylirasituskivun johdosta. 



Tietysti juoksussa on omia ongelmia vielä tässä hetkessä. Olen käynyt kuntosalilla joka päivä viikon aikana. Reiden koukistajat ja pakarat ovat väsyneet, kipeät ja kireät. Oikea pohjelihas oli myös ylikuormituksen johdosta arka. Vasemman akilleksen tendinoosi hiukan vaivaa. Nämä hidasteet ja häiriöt poistuvat, kun viikon verran keventää kuntoilua.

Lihakset eivät vapaudu voimarjoitusten ja kuntopyöräilyn (kuntopyörällä useita tunteja päivässä) rasitteista yhdessä lepopäivässä, joka useimmiten vasta tuo esille kivut.

Miksi siis niin lyhyt video? Instagram ja tämä Blogger eivät salli ladata isompia tiedostoja!😉

Tällä hetkellä elän sydänleikkauksen jälkeistä aikaa. Silloin esikoispoikani oli vasta alle vuoden ikäinen. Ensi vuonna tämä poikani täyttää kolmekymmentä! En ole enää käynyt karteologin tarkastuksissa. Yhä edelleen pidän periaatteena, että hölkätä saa, mutta hengästyttävän kovaa en vielä juokse. Sitten kerran voin juosta myös kovaa, jos joskus kilpailuihin lähden.

Pääasiani on ollut lasten harrastukset, jotka vievät aikani. Oma tarpeeni kilpailla ei ole vallitsevien syiden takia päällimmäinen. Rahaa ei ole sitäkään niin paljon, että voisin matkailla kisoissa. Mietin koko ajan sitä, miten ja mistä löydän tiistaina rahaa Helsingin bussi-metrolippua varten kahden viikon kausilippuun. Toivon palkan ennättävän tiistaiksi, sillä Mastercardin velkasaldo ei riittäisi koko lippuun.

Näillä rajoitteilla hölkötellään oman hyvän mielen mukaan ja nautiskellaan. Tänään maanantaina poikkeuksellisesti en mennyt Kuntokellariin tai Liikuntamyllyyn, vaan aamuyön siivouksen jälkeen saavuin suoraan nukkumaan: jalat olivat sen verran kipeät, että päätin nyt ensi kertaa tämän kevään aikana päästää jalkani toipumaan kokonaan rasituksista. Illalla verryttelen lasten kanssa ja huomenna myös vain venyttelyä ja verryttelyä.

Tiedän, että levänneenä askeleessani saattaisi olla vauhtia, joka aiheuttaa nykyistäkin hysteriaa enemmän tunnekuohua "huippujuoksijoissa" ikäsarjassa M55-veteraanit yms.

Terveisin Juha


lauantai 23. maaliskuuta 2019

Ehkäpä sittenkin SM-maastoihin?!

Löysää hölköttelyä aamulla ennen voimaharjoituksia.

Olen kolmatta viikkoa kärsinyt oikean nilkan alueen ylirasituksesta. Hitaasti kivut ovat vähentyneet.

Näiden kolmen viikon aikana olen joka päivä tehnyt aika rajusti voimaharjoituksia. Nuo harjoitukset tuntuvat lihasten kireytenä. Erityisesti pakarat ovat suorastaan kipeät sen lisäksi että niiden notkeus ei ole parhaimmillaan. Reiden etuosan lihakset ovat viime päivien treenien takia myös raskaat.

Kuntosalin lisäksi olen polkenut todella isoja tuntimääriä kuntopyörällä. Päivittäin kuntopyörällä on ollut pahimmillaan treeniä jopa 5 tuntia.

Tiedän hyvin, että voimaharjoituksia vähentämällä ja kuntopyöräilystä lepäämällä saisin juoksuun rentoutta ja helppoutta.


Tänään aamulla kello 8 hölköttelin juoksumatolla verryttelyn eikä matolla tuo vauhti 3,00 min/km edes hengästyttänyt tai tuntunut lihaksissa miltään. Olin lähtökohtiin nähden tyytyväinen.

Hölköttelyä häiritsi eniten oikea nilkka ja siksi askel oli toispuolinen. Kipu nilkassa yltyi koko ajan. Pahinta kipu oli pari tuntia kuntosalin jälkeen.

Tein tänään myös kivat voimaharjoitukset. En tällä kertaa kuitenkaan rasittanut nilkkaa yhtään lisää.

Tunnelma oli hyvin positiivinen. Jospa hiukan muutan kuntoilua ja saan hölköttelyyn pirteyttä. Kun nilkka hitaasti näyttää vahvistuvan, niin saatan muuttaa jo aiempaa päätöstäni, jonka mukaan yrittäisin seuraavan kerran veteraanien kisoihin vasta 5 vuoden kuluttua M60-ikäsarjassa. Kenties sittenkin jo toukokuussa 2019?!

Terveisin Juha

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Orjallisen yhteiskunnan palautus: kritiikistä ja naurusta tulee rikollista

 
Marko Enqvistin kirjoittaman kalajutun funktio on arvioitavana tässä blogissa.

Keisarien orjallisessa yhteiskunnassa satiiri ja pilkka


Vuonna 1990 kirjoitin yli 700 sivua pitkän käsikirjoituksen silloista väitöskirjaani varten professori Heikki Räisäsen palautteen saamista varten. Silloinen aihe käsitteli antiikin kyynisen liikkeen sukulaisuutta varhaiseen kristinuskoon, mikä oli 1990-luvun alussa kuuma keskustelujen aihe UT:n eksegetiikassa.

Väitöskirjani työstämiseen tuli hidasteita, kun jouduin yllättäen verenmyrkytysshokin, aivoinfarktin, aivokalvotulehduksen ja infektiivisen endokardiitin takia pitkäksi aikaa sairaalaan. Meilahdessa pidin vielä sairaalan ikkunalla joitakin kirjoja väitöskirjan valmistelua varten, mutta jouduin tuon puoli vuotta taistelemaan ensisijaisesti henkiin jäämisen puolesta.

Lopulta sain vaikutelman, että antiikin orjallisessa yhteiskunnassa ilmennyt kyyninen röyhkeys ja ironisuus vallanpitäjiä vastaan ei olisi mitenkään relevantti aihe nykypäivänä tutkittavaksi, vaikka kyynisillä tavoilla oli paljon samankaltaisuuksia Jeesuksen liikkeen tapoihin.

Vanhasta väitöskirjan teemastani on jäljellä vielä monta sataa sivua papereita sekä tiivistelmänä muutama pdf-tiedosto, jotka näkyvät vielä internetissä.

Jeesuksen elinympäristöstä tiedetään useita yksilöitä ja protestiliikkeitä tuolta ajalta. Myös Gadaran kyynikot olivat lähituntumassa, minkä paikan Matteuksen evankeliumi 8:28 muistaa. Foinikialainen kyynikko Menippus tunnetaan Gadarasta. Hänen kehittämä satiiri tuli tunnetuksi myös Varron satiireista kuin myös Senecan ja Petroniuksen tuotannosta.

Menippus tunnettiin jumalten pilkkaajana. Diogenes Laertius sanoo, että ”mikään ei ollut vakavaa hänelle” (DL vi, 99-101).

Kutoja Meleager syntyi myös Gadarassa, mutta muutti Tyron seudulle sekä Kos-saarelle. Myös hän kirjoitti satiireja.

Oenomaus tuli myös Gadarasta, evankeliumien kannalta lähialueelta. Hänen kerrotaan kirjoittaneen narreista ja oraakkeleista. Hänestä on säilynyt vain Julianuksen, Rooman keisari vuosina 361–363, erittäin negatiiviset sanat ”epäinhimillisestä ja eläimellisestä” kyynikosta (Oration 7.209AB). Kirkkoisä Eusebius on myös viitannut Oenomauksen elämäntapojen ankaruuteen ja siihen, miten tämä kyynikko moitti pakanallisia oraakkeleita ja väheksyi urheilua, tyranniaa, ylellisyyttä ja aistillisuutta.

Kyynikkojen elämäntapaa on usein kuvattu askeettiseksi ja niukaksi. Diogenes Laertius sanoo, että kyynikot ”halveksivat rikkautta, kuuluisuutta ja korkeaa syntyperää”.

Antiikin Sounion eli Sunionin Demetrius oli kyynikko, joka opetti Roomassa keisari Caligulan (hallitsi 18. maaliskuuta 37 – 24. tammikuuta 41) aikana ja tuli Neron tuomitsemaksi sen jälkeen, kun oli moittinut Neron "kuntosalia". Hänen moititaan saavuttaneen huomiota Roomassa Caligulan aikana (Seneca, de ben., vii 11). Keisari Neron omaksi filosofiksi ja ministeriksi noussut viisauden opettaja Seneca väittää kuulleensa, kuinka keisari oli tarjonnut Demetriukselle 200 000 sestertiusta, mutta tämä oli kieltäytynyt. 

Demetrius eli köyhyydessä totuuden todellisena opettajana, totuuden todistajana, kuten Seneca kuvailee (Epp. 20:9-10): ”non praeceptro veri, sed testis est”.

Vaikka Demetrius oli köyhä, häneltä ei puuttunut mitään, hän oli itsessään vapaa mestari. Lopulta Demetriuksesta tuli tunnettu hahmo Roomassa. Senaattori Thrasea Paetuksen kuoleman 66 jKr jälkeen Demetrius karkotettiin Roomasta, kunnes hän palasi Kreikasta vielä Roomaan Neron hallintokauden lopulla.

Monet muutkin henkilöt ja dokumentit tuntevat kyynikoita keisarien orjallisesta yhteiskunnasta: Horatius, Cicero, Epiktetos, Varro, Dio Khrysostomos, Plautus ja Terentius ym. kirjoittavat heistä. Plautus ja Terentius halusivat komedioillaan naurattaa yleisöään ja pistivät surullisen kuuluisiin hahmoihin kyynikot.

Loppujen lopuksi 1990-luvun alussa havaitsin yli 700 sivun selonteossani, että kyynikot olivat mielenkiintoinen ilmiö keisarien orjallista yhteiskuntaa, jossa nämä tietyt yksilöt melko yksilöllisesti protestoivat valtaapitävien hienostelua, vallaseliitin mielipiteiden ”erinomaisuutta” ja korruptoituneisuutta, kultillisten touhujen korruptoituneisuutta ja johtajien jumalallistunutta erityisasemaa. Eipä aivan turhaan useat tutkijat nähneet jopa samankaltaisuutta varhaisempien kristittyjen rohkeudelle protestoida valtaapitäjiä ja asettua esille totuuden puhujina, vaikka totuuden puhuja joutui köyhyyteen ja vainotuksi.

Nykyinen evankelisluterilaisena kirkkona esiintyvä verotusorganisaatio Suomessa sekä pappeina ja piispoina esiintyvät henkilöt eivät anna minkäänlaista yhdennäköisyyttä UT:n evankeliumeista tunnettuihin ja pian evankeliumien jälkeen toimineisiin saarnaajiin, joilla oli rohkeutta Jeesuksen ja Jumalan valtakunnan nimissä. Silti en kutsuisi näitä saarnaajia ”kyynikoiksi” antiikin kyynisen liikkeen veljinä ja serkkuina, vaikka heidän sosiaalinen roolinsa muistutti heitä pikemmin kuin nykyajan vallaskirkon papittarien roolia.

Antiikissa keisarien orjallisessa yhteiskunnassa yksilön ja ryhmän piti pahimmassa tapauksessa maksaa hengellään ja karkotustuomiollaan, mikäli hän ironisoi ja puhui satiirista kritiikkiä vallaspitäjien itseään glorifioivaa tarinointia vastaan, jonka puolesta oli jo tuohon aikaan todellakin sopivat puudelit. Kyynikot eivät olleet noita puudeleita. Sen he saivat myös tuntea kohtaloissaan.


Puudelien ja orjallisen yhteiskunnan paluu


Ilmeisesti jonkinlaisena ex-lahtelaisena sähkömiehenä osaamisensa hankkinut Marko Enqvist kirjoitti sunnuntaina 17.3.2019 niin kuin orjallisen yhteiskuntamme puudelin asemaa kaipaavana miehenä sopii suuria kalajuttuja blogissaan Vartiopaikalla. Hän kirjoitti ”Kalastelua Johan Bäckmanin verkoilla”. 

Puudelin asemaa kaipaavana miehenä Marko Enqvist laskelmoi, että kehittämällä suurta kalajuttua ja salaliittoteoriaa Johan Bäckmania parjaten hän voisi osoittaa sopivuuttansa orjallisen yhteiskunnan tarpeita varten. 

Tietenkään Marko Enqvist ei ole kalajuttujensa kertojana edes tunnetuin ja ainoa, vaan näitä tarinankertojia on muitakin. Luultavasti suurimmista kalajutuista maksetaan hyviä summia rahoja vallaseliitin mediasta ja monista säätiöistä. Markolle jää vain kalajuttujen kertojan kiusallinen pyrkyrin paikka ilman torikauppiaalta saatua korvausta.

Luin juuri Kalastus-sivulta parhaita kalajuttuja ja erityisesti juttu Lammen jättikalasta sopisi Enqvistin tuoreeseen kalajuttuun.  Jutussa kalamies piileskelee rantapusikossa, tarkka-ampujien ns. ”röllipuku päällä”, joka on muisto niiltä vuosilta, jolloin hän palveli muukalaislegioonassa. Kalamies uskoi herkulliseen syöttiin ja lopulta lammen kaikki kalat kokoontuivat taistelemaan syötistä. Kalamies sai todistella kalojen taistelusta, veden poreilusta ja maan tärinästä. Niin mahtavaa ilmiötä kalamies oli saanut todistaa.

Marko Enqvist ei harjoita mitään laadullista tutkimusta, vaan poimii mielensä tarpeisiin Johan Bäckmanin Facebook-profiilista joitakin kaverinimiä, joiden avulla hän sanoo paljastavansa suuria ilmiöitä vallitsevasta toiminnasta. Enqvist ei esitä kriteeriä, millä perusteella hän sulkee tuhannen henkilön listalta toisia pois vallinnastaan ja joitakin valitsee. Kehenkään henkilöön hän ei ole henkilökohtaisesti ollut yhteydessä, jotta olisi voinut arvioida yhteydenpidon laajuutta ja painoarvoa.

Marko Enqvist tekee psykologisen lipsahduksensa tunnustaen ”kalastavansa”, kun kirjoittaa verkostoista. Facebook ei tarjonnut jonkin sortin sähkömiehelle, joka tekee kalamiehen juttua, tarpeeksi aineistoa, niin hän päätti laajentaa nimilistaa muutamilla nimillä, joiden valintakriteeriä hän ei mitenkään määrittele. Se on vain kalamiehen oma mieli, joka ratkaisee, kuka kuuluu hänen mielestään Bäckmanin verkkoihin.

Enqvist liittää ”muista yhteyksistä” -laatikkoon ”luonnollisesti” minun nimeni sekä aivan rinnalle Petri Viljakainen, Gleb Simanov ja Sakari Linden

Kalamies väittää lukijoilleen löytäneensä oikein jalokaloja, mutta ei erityisemmin määrittele, miten nämä kalat olisivat toisiinsa verkostoissa ja olisiko heillä myös mahdollisia keskinäisiä erilaisuuksia. Urbaanin kalamiehen jutussa kaikki eri kalalajit näyttävät vain yleisesti ”kaloilta”, jopa roskakalat voivat olla itse jutuissa jalokaloja, niin ainakin omassa tapauksessani.

Enqvist vahvistaa kalamiehen mainettaan tarinansa hassunkurisella huipennuksella:

”On myös todennäköistä, että useampikin merkittävämmäksi luonnehdittava kaveri on jäänyt huomiotta, osan olen jättänyt kaaviosta pois, koska pidän heidän roolia vähäisenä. Olen kuitenkin pyrkinyt noteeraamaan poliittisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävämpiä kavereita mahdollisimman kattavasti, jotta lukijan on mahdollista muodostaa edes jonkin lainen kuva siitä, keitä tähän ”verkkoon” on päätynyt.” (Enqvist)

Aamuyöllä työskentelevänä osa-aikaisena wc-siivoojana tietysti olen hyvin hämmentynyt ja yllättynyt, että en olisikaan orjallisen yhteiskunnan pienistä pienin toimija, vaan aivan ”poliittisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävä kaveri”. Saanen silti kyseenalaistaa Marko Enqvistin kalajutun luotettavuuden?

”Poliittista” ja ”yhteiskunnallista” ”merkittävyyttä” Marko Enqvist ei mitenkään määrittele. Mitä hän tarkoittaa noilla sanoilla? Riittääkö merkittävyyteen vain se, että henkilöllä on oma mielipide?

Itselläni ei ole sen enempää Suomessa kuin ulkomailla valtapiireihin liittyviä linkkejä ja yhteistyökuvioita. Tietysti sosiaalisessa mediassa seuraan ja siteeraan monia erilaisia tahoja, mutta wc-siivoojan oma (vähenevä) aktiviteetti on pääsääntöisesti yksipuolista. En tohdi vähäisyyteni tähden rinnastaa ironisuuttani ja moitteitani vallaseliittiä vastaan edes niihin kyynikoihin, jotka antiikin orjallisessa yhteiskunnassa protestoivat tuolloista propagandaa ja elitismiä.

Muistutan kritiikistäni 27.10.2018 Helsingin yliopiston julkaisemaa Daniel Sallamaan "tutkimusraporttia" kohtaan, jossa on nimeäni käytetty epäasiallisesti äärioikeiston venäjäyhteyksien kuvauksena. Sallamaan kirjoittaman raportin olen lähettänyt Helsingin yliopistolle uudelleen arvioitavaksi, koska se ei mielestäni täytä tieteellisen työskentelyn laatuvaatimuksia. En pidä siis Marko Enqvistin kalajuttua sinänsä niin outona, kun jopa yliopistollisissa piireissä kirjoitellaan välinpitämättömästi ja ala-arvoisesti, tieteellisiä laatukriteerejä halveksien.

Mikä sinä olet arvostelemaan asiantuntijaa?


Poliisi istutti minut eräisen kerran eteensä, hänellä oli paperi ja valmiit kysymykset, joista pahimpana ja ensimmäisenä oli huikean huolestunut kysymys, vapaasti mukaellen kysymystä ja tilannetta:

”Mikä sinä olet arvostelemaan asiantuntijaa?”

Niin poliisijohto koki häikäilemättömän pahaksi touhuksi, että olin arvostellut "asiantuntijaa", jota ilmeisesti siis pidettiin asiantuntijana.

Vastasin, että ensimmäiseksi arvostelen henkilön julkisesti esitettyjä mielipiteitä Suomen kansalaisena, luottaen perustuslailliseen mielipide- ja sananvapauteeni. Kansalaisena olen eri mieltä kuin mainittu propagandisti.

Toiseksi arvostelen henkilön mielipiteitä, koska mielestäni tuo asiantuntijana esiintyvä ja esitelty henkilö ei ole mikään asiantuntija: oma asiantuntemukseni on tuossa kohtaa parempi, eikä tuo asiantuntijana esiintyvä henkilö ole lainkaan asiantuntija, vaan pelkkä valetietäjä.

Tämä jälkimmäinen röhkeys sanoa erilainen ja oma mielipide asioista, joihin on mielestään perustellusti oma tuntemus, koetaan hyvin ärsyttäväksi nykypäivänä Suomessa, jossa orjallista yhteiskuntaa tahdotaan palauttaa. Se tapahtuu siten, että vallaseliitti ja sen puudelit puhuvat tarinoitansa, kun muun väestön pitäisi uskollisesti ja nöyrästi uskotella uskovansa tarinoihin.

Jos toimit antiikin kyynikon tavoin, pahimmassa tapauksessa jopa naurat ja haukut puudeleiden tarinoita, niin siitä seuraa tietysti sanktioita ja korvausvaatimuksia. Orjallisen yhteiskunnan eheys on vaarannettu.

Terveisin, Juha

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Nilkka kesti jo hölkötellä

Eilen tiistaina 19.3.2019 kävin pitkästä aikaa hölköttelemässä Liikuntamyllyssä, mutta vauhtia en voinut yhtään pitää. Jos 200 metrin kierrosvauhti laski alle 40 sekunnin, niin pohjelihaksen ja nilkan alueelle tuli "tuntemuksia".

Ihan väärin vanha ukkeli treenaa, kun hyppii niin kuin pikkutytöt. Ketkään muut vanhat ukkelit eivät hypi tällä tavoin Liikuntamyllyssä aamuisin, vaikka tätäkin olen heille mainostanut. 

Niin eilen keskityin nilkan ja pohkeiden kuntoutukseen. Tämän videon tein onnellisesti tänään, kun nilkka ja akilles olivat jo entistä paremmat. Toki tein monia muitakin liikkeitä nilkan alueen kuntouttamiseksi sekä juoksuradan tuntumassa että kuntosalilla.



Eilen oli siis ikävä tunne, kun en voinut juurikaan kiihdyttää vauhtia hitaasta hölköttelystä. Nuori kilpaurheilija starttasi aina hölköttelyvauhdistani ja jätti minut, kun en uskaltanut kiihdyttää kovaan vauhtiin. Päätin varoa ensimmäisellä kerralla.

Tänään hölköttely oli hämmästyttävän paljon parempaa kuin eilen. Nilkassa ei juurikaan ollut tuntemuksia, ehkä lievää ainoastaan. Olin tehnyt siis kaiken oikein.

Eilen olin illalla hirvittävän väsynyt, mikä näkyi kasvoistakin. Aamulla hölköttelyn jälkeen kävin vielä kuntosalillakin. Lopulta jalat tuntuivat yllättävän väsyneiltä. Kun menin Kallioon Helsinki Spring Marathonin talkoisiin kantamaan pöytiä yms, niin en voinut yhtyä Juhani Meskasen iloiseen toteamukseen, että tänä vuonna tämä kantaminen oli helpompaa kuin vuosi sitten: jalkani oli todella raskaat ja kasvoistakin näkyi väsymykseni.

Eilen illalla poljin vielä kuntopyörällä kaksi tuntia, niin kuin nämä pari viikkoa (kun pohkeiden takia en ole voinut juosta) olen polkenut kuntopyörällä päivittäin 2-5 tuntia. Tänään alkuverryttely oli erittäin tukkoista. Vähitellen hölköttely ja venyttelyt avasivat hiukan lihaksia. Pakarat ja reiden takaosan lihakset olivat kuitenkin kipeät heti, jos halusi lisätä vauhtia hölköttelyä paremmaksi.

Minun onni oli, että säästyin pahimmalta häpeältä aamun hölköttelyssä ns. pikkuruisessa pyramidissa, jonka rakennamme myös lasten treeneissä: tänä aamuna nuori mies juoksuseuranani kärsi pohkeiden kipeytymisestä. Minulla oli pakarat ja reiden takaosa kipeä. Niin hiukan kiihdytimme vauhtia hölköttelystä ja menin mukana tunnustellen jalkojen terveyttä: 100m noin 15s - 200m 30s - 300m 45s - 200m 30s - 100m 15s. Ajat eivät olleet tärkeitä, sillä olisimme voineet juosta kovempaa. Hölköttelimme lenkkikengissä. Piikkarit lepäsivät tänään kasseissa.

Minä pidän pyramidin rakentamisesta. Tällä kertaa oli ihan pikkuruinen pyramidi. Heti ei tarvitse ryhtyä faaraoksi ja rakentaa isoa pyramidia. Keväällä pääsen luultavimmin rakentamaan monta kertaa isommankin!

 Tiedän hyvin, että kuntopyörän ja punttisalin vähentäminen lisäävät juoksukykyä: rentoutta ja energisyyttä tulee. Niin tänään kertoili myös 60-ikäsarjan SM-mitalisti, joka itseasiassa taitaa livahtaa verrytellen ja kävellen keveällä askeleella videoni taustalla. Hän yritti puhua sen puolesta, että edes kesällä ottaisin osaa SM-ratajuoksuihin ikämiehissä. En koe valmiiksi itseäni, eikä kisaaminen sovi perhe- ja taloustilanteeseeni. Siksi lupasin, suunnitelmissa on M60-sarja tai M65-sarja muutaman vuoden kuluttua. Saattaahan sitä sattua yllättävästi toki niinkin, että askel alkaisi keventyä riittävästi ja lähtisin johonkin ikämiesten kisaan hölköttelemään jo aiemminkin, mikäli kilpailut eivät ole kaukana Helsingistä.

Pyramidi oli sopiva tunnustelu ja verryttely sitä pääasiaa varten, että saan nilkkaa ja pohkeita hoitaa huolella. Pikkupyramidi vapautti jalkoja kivasti pahimmista kireyksistä, joita kaksi viikkoa kuntopyörällä päivittäin useita tunteja ja päivittäin punttisali ovat aiheuttaneet.

Tänään on päiväunien jälkeen jälleen 3 tuntia kuntopyörällä.

Huomenna aamulla vastaava hölköttely ja nilkan alueen lihashuolto sekä hiukan aitajuoksua ja kuntosali. Kuntopyörää en ehkä tarvitse huomenna. Illalla junioreiden yleisurheilutreenit, joissa olen mukana yhtenä aktiivisena vanhempana muiden rinnalla. Olemme tiettävästi saamassa upean naisjuoksijan treenien ohjaajaksi sen lisäksi että Juhani tuo osaamisensa sekä muutama muu henkilö lasten kehityksen hyväksi.

Laskin maanantaina, että saamme hyvän viestijoukkueen P11 ja T11 - sarjoihin, T9-sarjaan ja jopa kolme joukkuetta P9-sarjaan, jos kaikki lapset ovat terveenä ym. Olisi kuitenkin hyvä, jos kuhunkin ikäluokkaan löytyisi vielä pari tyttöä ja poikaa, jolloin viestijuoksut eivät ole niin alttiita yhden tai kahden lapsen sairastumisille tai matkoille. Viime viikonloppuna 6 lasta oli kipeänä ja kahden viestijoukkueen kokoaminen oli haasteellista. Tunnelma oli silti iloinen!

Terveisin Juha

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Eilen oli liikunnan iloa koko perheelle

Eilen lauantaina 16.3.2019 tunsimme urheiluseuramme lasten, vanhempien ja ohjaajien kanssa liikunnan iloa, kun Myllypurossa järjestettiin junnuhallit.

Vuoden aikana olemme saaneet kolmattakymmentä 9-11 vuotta vanhaa lasta, jotka ovat myös oppineet juoksemaan entistäkin paremmin. Hiukan aiemmin meillä oli vähemmän lapsia, jotka olisivat kokeneet uskallusta osallistua kisoihin. Ohjaamisessa tapahtui kuitenkin onnistuneita muutoksia, jotka alkavat näkyä liikunnan ilona yhtä hyvin lasten ja vanhempien kuin ohjaajien silmissä.

Ensimmäinen suomalainen olympiamaratoonari ja viimeisin suomalainen olympiamaratoonari edustivat Helsingin Jyryä. Juoksemisen traditiota on seurassamme - ja uutta on alettu rakentaa!

Eilen oli aikomuksena osallistua 4x200m sekaviestiin T9-P9-T11-P11 kahdella joukkueella. Harmillisesti kuusi tämän ikäistä lasta kipeytyi kuitenkin edellispäivänä tai viikolla. Mukaan lukien omakin poikani tuli perjantaina uintitreenien jälkeen kipeäksi, eikä voinut häntä hälyttää avuksi. Kovaksi 200 metrin kiitäjäksi tiedetty 9 vuotta vanha tyttö loukkasi perjantaina jalkansa painitreeneissä, jne.

Saimme rakennettua uudet joukkueet vielä kisapaikalla. Tämä tarkoitti sitä, että 9 vuotta vanha tyttö hurjasteli ensin 1000m erittäin kovaa ja välittömästi tämän jälkeen 200m viestissä! Näin kävi myös kahdelle 9 ikävuoden sarjassa juosseelle pojalle, jotka ovat alaikäisiä jopa omaan sarjaansa. Nyt he juoksivat itseään monta vuotta vanhempia kilpailijoita vastaan erinomaisesti viestissä. Mukana oli myös useita ensikertalaisia, jotka yllättivät kokeneet kilpailijat. Erityisesti tulee mieleeni painijana tunnetun 9 vuotta vanhan tytön ensimmäinen osuus ykkösjoukkuiden erässä: hän ei ujostellut kovia HKV:n ja VU:n ja muiden tykkejä, vaan lähti vauhdikkaasti osuudelle ja tuli kolmantena vaihtoon. On ollut raju kehitys puolessa vuodessa!

Vanhempien aktiivinen panos liikunnassa näkyy lasten hyvässä fyysisessä, henkisessä ja moraalisessa kehityksessä, joka on ollut mielestäni erityisen nopeaa. Tietenkään emme aseta "tulosurheilua" lasten liikunnan tähtäyspisteeksi. Tärkeintä on terve kehittyminen. Teemme oikeita asioita ymmärryksellä treeneissämme.

Lapset ja vanhemmat olivat iloisesti tukemassa kaikkia joukkuetovereita. Minusta näyttää siltä, että kehitys on oikeaa! Itse ainakin nautin. Hyvältä näkyi myös, että urheiluseuramme sai 2 joukkuetta ja meitä ohjaajia oli useita paikalla. Yhteistyö vanhempien kanssa on luontevaa.

Maalis- ja huhtikuun harjoittelemme yhä edelleen maanantaina ja torstaina Liikuntamyllyssä kello 18 alkaen. Toukokuusta alkaen treenimme ovat Pukinmäessä yleisurheilukentällä. Seuramme on myös järjestämässä Helsinki Spring Marathon - kisaa Pukinmäessä, jossa on juoksukisoja kaikenikäisille lapsista vaariin saakka. Juhani Meskasen johdolla saadaan suuri maratontapahtuma rakennettua jälleen. Hän kantaa myös osaamisellaan päävastuun treeniemme hyvästä laadusta!

Eilisen kilpailun tunnelmia voi seurata urheiluseuran Instagramista.  Junioreiden yleisurheilutreenit kokoontuvat ohjatusti 2 kertaa viikossa. Puolen vuoden treenimaksu, lisenssi, vakuutus ja harjoituspaita maksavat 90 euroa, mikä ei ole liioittelua hinnoissa, kun vertaa hintatasoa. Ilmoittautuminen tapahtuu edellisen nettisivun lomakkeen kautta.

Meikäläisen aitajuoksu ei ole mitään kilpaurheilullista aitajuoksua, eikä edes tehotreeniä, mutta hyvää jumppaa ikämiehen vetreyttä varten.

Oma kuntoliikuntani on ollut "vaihtoehtoista" pari viikkoa, kun olen sallinut nilkan alueen elpyä hetkellisestä ylikuormituksesta. Olen käynyt kuntosalilla päivittäin. Perjantaina nivelet olivat sormista alkaen erittäin kipeät. Kipeyttä tuntui koko kehossa. Ehkäpä hiukan kuntosalilla olin viettänyt liikaa aikaani. Lisäksi olen polkenut kuntopyörällä.

Maanantaina yritän kokeilla nilkan kestävyyttä hissuttelemalla Liikuntamyllyssä ja vähän juoksemalla aitoja. Tämän jälkeen jatkan treenejä kuntosalilla sekä myöhemmin päivällä pari tuntia kuntopyörällä ja illalla jälleen junioreiden yleisurheilutreeneissä. Eilen Liikuntamyllyssä ei normaali kävely enää tuntunut mitenkään nilkassa, joten onneksi kipeytyminen sattui "huonojen säiden" aikaan ja kenties pian pääsee vielä kehittämään kuntoa maastojuoksun parissa!

Jälkikirjoitus.

Blogin lupauksen vastaisesti en mene maanantaina aamulla sittenkään Liikuntamyllyyn juoksemaan. Poikani on edelleen hiukan kipeä, joten aamuyön siivouksen jälkeen tulen varhain aamulla suoraan kotiin. Niin kotona parvekkeella poljen ensin 3 tuntia kuntopyörällä ja päiväunien jälkeen uudestaan 2-3 tuntia. Illalla junioreiden yleisurheilutreenit Liikuntamyllyssä, jossa olen mukana yhtenä vanhemmista muiden mukana tukemassa lasten liikkumista. Vanhemmissa on mukana monta urheilua hyvin osaavaa henkilöä, joten urheiluseurassa voimme iloita tästä osaamisen pääomasta. Juhani Meskanen on onnistunut kokoamaan ja johtamaan urheilua seurassamme taidokkaasti ja innostavasti.

Terveisin Juha

Kuvassa viime lauantaina professori Panarinin teoksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä.



perjantai 15. maaliskuuta 2019

Kuntoilijan tavoitteena 60+ ikäsarjat

Olen ollut aktiivinen kuntoilija noin kaksi vuotta. Tätä ennen olin huonokuntoinen mies, joka muutamaan vuoteen ei käynyt lenkillä enempää kuin viittä kertaa vuodessa. Lähtökunto oli hämmästyttävän heikko, Cooperin testissä mitattuna vain jonkin verran yli 3000m tasoa.

Nuo muutamat vuodet kuluivat pääasiassa kuljettaen lapsiani (toiseksi nuorinta) jalkapallon, painin ja uinnin treeneihin. Joskus potkin futista hänen seuranaan.

Kaksi vuotta sitten aloitin itseäni hoitavan hyvinvointiliikunnan. Asetin silloin tavoitteeksi, että vuonna 2019 voisin painaa enää noin 24 kg vähemmän kuin lähtötilanteessa eli 60 kg. Uskoin jo pelkästään painonpudotuksen tuottavan merkittävän edun suorituskykyyn.

Toissijaisesti asetin unelman, jonka mukaan vuonna 2019 voisin saavuttaa sellaisen suorituskunnon, jolla itse koen sopivaksi osallistua veteraanien juoksukisoihin ratajuoksuista ja maastojuoksuista joihinkin hölkkiin saakka.

Tavoitetta varten olen kuntouttanut itseäni keskimäärin useammin kuin kerran päivässä. Ensimmäisen vuoden teemaksi nimesin "kuntoutus", millä viittasin siihen, että rapakuntoinen tarvitsee aluksi kuntoutusta ennenkuin voi aloittaa kuntoilun.

Näistä kahdesta vuodesta ensimmäisen aikana tuli myös joitakin suuria määriä hölkkäämisessä hitaalla vauhdilla. Silloiseen aamutyön aikatauluun soveltui paremmin kuin nyttemmin, että hölkkäsin reppu selässä siivoustyöhön ja pari tuntia myöhemmin kotiin. Vaaka kertoi, että repussa oli lähtöpainoa noin 5 kg. Niin parhaan kuukauden aikana kertyi hidasta hölkkää jopa 700 km, kun lisäksi viikonloppuna ja iltaisin oli hiukan liikuntaa.

Rapakunto tuli valitettavasti pian ilmi, kun kesäkuun alussa 2017 akilleskipu yltyi.

Ultraäänitutkimus vahvisti, että tendinoosi oli akilleskivun ja turvotuksen syynä. Itse vamma pääsi yltymään kahden pienen kuntoiluvirheen seurauksena. (1) Toukokuun viimeisinä päivinä päätin kuntosalilla tehostaa pohjelihasten harjoittamista ja hypähtelin melko raskaiden painojen kanssa. Tunsin, että nyt koski akillekseen! Pidin kaksi päivää taukoa kuntoilusta ja akilleskipu hävisi. (2) Lähdin hyvin mäkiseen maastoon hölkkäämään. Tunsin itseni erityisen vahvaksi silloiseen "tasoon" nähden. Hölkkäsin 12 kilometrin vauhtileikkiä siten, että ylämäet "spurttaan" aina lujaa. Hölköttely kesti noin reilut 46 minuuttia eivätkä voimat tuntuneet ehtyvän lainkaan, paitsi aivan lenkin lopussa akilleskipu tuli taas takaisin ja entistä pahempana.

Ymmärsin, että erittäin jyrkät ja vasemmalle kaartuvat nyppylät olivat kova kohtaloni. Akilles oli ylirasittunut, kun olin kuitenkin edelleen rapakuntoinen vasta kuntoutusvaiheessa.

Tämän vaivan jälkeen tuli ohjelmaan yhä enemmän korvaavia liikuntamuotoja, erityisesti kuntopyörä, vaikka tämäkin aluksi tuotti kipua.

Vasen akilles ei ole tullut kahdessa vuodessa terveeksi ja kivuttomaksi. Se on kuitenkin nyt parempi kuin kertaakaan kahden vuoden toipilaskaudella.

Akilles ja pohkeet ovat olleet perinteisesti minulle erittäin tärkeät hyvälle juoksemiselle. Nyt juuri ex-vahvuuteni on ollut heikkouteni. Tietysti olen tehnyt monia asioita tilanteen korjaamiseksi.

Vuoden 2018 tavoitteena oli siirtyä kuntoutuksesta kuntoiluun, mikä tarkoittaa laadullista kehitystä. Myös liikuntakertojen lukumäärän piti lisääntyä reippaasti.

Pääsin vuonna 2018 tavoitteeseeni siinä, että liikuntakertoja oli yli 700 vuodessa. Parhaiten päivien kuntoilukerrat olivat jopa viisi kertaa, mikä tuntui hiukan liian suurelta. Yleensä yhden tai kaksi kertaa korvasin kuntopyörällä, kun muut olivat juoksua. Kun aamulla aloitin Liikuntamyllyssä juoksuradalla ja siirryin sen jälkeen suoraan kuntosalille, laskin tämän yhdeksi liikuntakerraksi, vaikka pahimmillaan aikaa kului yli 4 tuntia.

Kuntoilun vuoden aikana tein useammin kuin kerran viikossa jonkun treenin jonkun kilpaurheilijan seurassa. Tämä auttoi sparraamaan omaa suoritusta lähemmäs harjoittelua, johon tavoitteena oli siirtyä vuoden 2019 alussa.

Jälkikäteen katsottuna parhaat treeniviikot osuivat anopin luokse kesällä 2018 Smolenskin alueella. Siellä kesä oli kuumempi kuin Suomessa. Silti kävin juoksemassa intervalleja kolme kertaa päivässä läheisellä yleisurheilukentällä. Lisäksi näiden juoksujen päälle kävin joka toinen ilta kuntosalilla, jossa kävin myös saunassa. Anoppi väitti, että silmissä olisin laihtunut.

Krasnodarin aroilla kuumuus oli vieläkin pahempaa, jopa historiallisia ennätyksiä oli lämpötiloissa. Ainoa inhimillinen juoksusää oli tosi varhain aamulla, jolloin lämpömittari näytti varjossa vasta +30°C. Siellä juoksin aamulla asvaltilla, joka pian auringonpaisteessa lämpeni yli +50°C kuumuuteen. Juoksentelu oli pääasiassa intervalleja. Painoni ei päässyt kuitenkaan pahasti nousemaan, koska kaikki ruoka oli kylässä vegetaarista. Lisäksi koko elämä oli siellä ulkoilmassa, jossa otin osaa myös savesta vuorattavan talon rakentamiseen.

Mustallamerellä lenkkipaikat olivat hirvittävän kovia, usein betonia. Tämä teki akilleskivun taas pahaksi. Söin kipulääkkeen ja hölkkäsin aamuauringossa +30°C helteessä 30 km muutaman kerran, usein tyydyin 400m intervalleja juoksemaan. Ruokavalio oli erittäin niukka: rahaa ei ollut juuri itseäni varten, joten oli parempi antaa lasten ja perheen syödä. Söin aamulla pienen palan kanaa, päivällä yhden persikan ja illalla toisen palan kanaa. Päivän olimme kuumalla rannalla, jossa en syönyt siis muuta kuin yhden persikan ja join vettä (virvokkeita en juonut lomalla enkä vuoden aikana). Niin Suomeen saavuttua painoni oli tippunut melkein tavoitteeseen: olin 62 kg, kun tavoitteena oli 58 kg.

Aamuyön siivouksen alettua Suomessa en kyennyt enää riittävästi nukkumaan. Kesällä 2018 oli muutama onnistunut kuntoiluviikko, jolloin hölkkäsin aamuherätyksen klo 4 jälkeen 15 km siivoustyöhön ja pari tuntia myöhemmin takaisin 15 km. Pienen päiväunen jälkeen poljin tunnin tai kaksi kuntopyörällä parvekkeella helteessä. Iltapäivällä hölkkäsin Pukinmäkeen junioreiden yleisurheilutreeneihin ja siellä lasten kanssa, sekä treenien jälkeen kotiin poikani ajaessa polkupyörällä mukana. Tällaisia onnistuneita viikkoja oli ehkä kuukauden verran. Parhaimmillaan kertyi yli 50 km yhdelle päivälle matalatehoista aerobista hölkkää, plus pari tuntia kuntopyörällä. Yleisurheilukentällä hyppäsin moniloikkaa ja pituutta sekä juoksin aitoja ja pikajuoksulähtöjä yhdenvertaisesti lasten mukana, kun olin heidän valmentajana.

Syksyllä 2018 aloitin aamuyön siivouksen jälkeen aina yleisurheilutreenit Liikuntamyllyssä noin klo 7 tai vähän myöhemmin. Vaihtoehtoisesti menin Kuntokellariin, jossa hölkkäsin juoksumatolla. Matto kulkee maksimissaan 3,00/km-vauhtia, joten hitaan nopeuden johdosta se sopii kuntoilijalle, joka tahtoo hölkätä, mutta ei nopeampaan juoksemiseen.

Liikuntamyllyssä tavoitteena oli aamuisin "nopeusvoitoinen verryttely". Olin tietoinen rappiokunnostani, korkean ikäni tuomista rajoitteista ja heikosta liikunnallisesta pohjastani. Siksipä käytin aamuisin runsaasti aikaa venyttelyyn - ja ihmettelin, miksi niin monet ikämiehet eivät juurikaan venyttele. Aitajuoksijan asennossa maassa istuen polvi suorassa kulmassa on kilpajuoksijalle minimivaatimus, että pää taipuu polveen saakka. Voimaharjoitusten ja intervallen takia pakarani olivat usein niin kireät, että tuo tavoitteellinen notkeus ei ollut saavutettavissa. Ja se näkyi hölkkävauhdissa!

Pomppiminen ja aitajuoksu kuuluivat joka aamu ohjelmaani syksyllä. Kävin myös joka aamu juoksujen jälkeen kuntosalilla, jossa treenit kohdistuivat myös vatsaan ja vähän ylävartaloon.

Kuntoilussa yritin siirtyä marraskuun lopussa "flirttailemaan" jo harjoittelun tasolle. En olisi enää iäkäs kuntoilija, vaan tavoitteellisesti ja tehokkaasti harjoitteleva veteraaniurheilija. Määrät ja tehot olivat suurempia kuin koskaan näiden parin vuoden aikana.

Siirtyminen kunto- ja hyvänolon liikunnasta harjoitteluun näytti tapahtuvan onnistuneesti, mutta sitten innostuin liioitteluun. Tähän saakka olin ollut maltillinen, mutta sitten joitakin treenejä vedin liian kovasti ottaen huomioon, että olin vasta painoa tiputtava suhteellisen huonokuntoinen ikämies. Yksittäisen virheen olisin voinut korjata helpommin, mutta lähdin muutaman tällaisen virheen jälkeen mukaan kilpajuoksijan treeneihin myös silloin, kun itselläni piti olla lepopäivä - ja oikein uhmatakseni kohtaloa vielä kaiken päätteeksi vedin kovan voimaharjoituksen.

Erään kerran tein "lepopäivänäni" yhdet treenit nuoremman kilpajuoksijan kanssa, joka äskettäin otti sisähallissa kolme SM-mitalia, ja sitten jatkoin suoraan 34-vuotiaan kilpaurheilijan kanssa niin useita intervalleja ja lopuksi kuntosalilla, että nuorempi mies sammui, oksensi ja makasi katsomassa pitkällään kun itse vielä kävin juoksemassa. Hänen sen hetkinen valmius ei ollut vielä sama kuin vähän myöhemmin tai vähän aiemmin oli ollut. Itselläni tuo oli ohjelmoitu vapaapäivä, joka koitui edeltävän rasituksen takia kohtaloksi.

Tästä seurauksena oli vasen pakaralihaksen kalvo kaksi kuukautta "jumissa". Aitajuoksuvenyttelyssä vartalo ei lainkaan taipunut vasemmalle. Kovavauhtinen juoksu estyi, kun jalka ei noussut kipeän pakaran johdosta. Saatoin vain hissutella 3,20/km-vauhtia tai hitaampaa. Voimaharjoituksia jatkoin kuitenkin edelleen. Jopa aitajuoksu onnistui, koska menen aidan yli oikea jalka edellä.

Tietysti kyse oli kehon rappiokunnosta. Kokeilin harjoittelun kuormitusta jo siinä vaiheessa, kun itse olin vasta kuntoliikkuja. Keho ei kestänyt.

En kuitenkaan lopettanut päivittäistä kuntoilua. Usein kuntoilin edelleen vaikean vuoden 2018 lopun aikana useamman kerran päivässä. Kuntopyörä ja kuntosali painottuivat kuitenkin liikaa juoksun sijaan.

Vuosi 2019 oli tavoitteissa veteraanien kilpaurheilua. Realismi paljastui jo vuoden 2018 loppuessa. Painoa oli tullut juoksun estyessä jonkin verran takaisin. Sittemmin vuoden 2019 aktiviteetit ovat auttaneet, että paino on tippunut 62 kiloon. Tämä on kuitenkin huimaa ylipainoa minun mittaiselle miehelle (176 cm), kuten ystävällisesti anonyymit veteraaniurheilijat ovat huomauttaneet julkisesti.

Vuosi 2019 alkoi heikosti ja siirsin tavoitteen toukokuulle 2019 SM-maastoihin. Niin yritin taas siirtyä kuntoliikkujasta veteraanien kilpajuoksijan tasolle ja tavoitteena sellainen suorituskyky, jotta tunnen itseni valmiiksi kisoihin.

Olin tehnyt keskiviikkona 27.2.2019 tai suunnilleen noina päivinä intervalleja Liikuntamyllyssä. Hölkköilin muutaman kilometrin ja venyttelin aina välillä huolellisesti. Sitten tein toistakymmentä kertaa 200m vauhdikkaasti noin 800-1500m -tavoitevauhteja, parinkymmenen sekunnin palautuksilla. Sitten päätin kiristää vauhtia ja juoksin kahdella kaarteella parikymmentä kertaa 150m, palautuksina 50 m kävely ja hissuttelu. Tämä juoksu piti valitettavasti lopettaa juuri tuohon noin 20 kertaan, koska kaarteessa koski tällä kertaa oikeaan akillekseen. Siirryin vauhtisuoralle, jossa juoksin 30 kertaa 80m minuutin kävelypalautuksella. Akilleskipu ei häirinnyt yhtä pahasti suoralla kuin kaarteessa. Tein myös kuntosalilla hyvin voimaharjoitukset ja vielä hölkkäsin vähän vauhtileikkiä.

Nyt tunnistin, että rappioni paikallistuu akillekseen ja pohjelihaksiin, jotka ovat olleet nuoruuden vahvuuksiani. Juoksutekniikka menee oudoksi, jos nilkkojen toiminta on kivuliasta.

Siirryin elämään painoliiveissä, 10kg. Aamulla laitoin ylleni painoliivit ja illalla otin pois. Vain alle viikon kykenin tähän ohjelmaan. Painoliiveissä juoksu toi ilmi akilleksen rappeutuneen tilan. Oikea akilles ja pohje tekivät jälleen kovasti kipeää, kun painoliiveissä päätin alkuverryttelyksi hölkätä samaa vauhtia Liikuntamyllyssä, kuin joku nuori mies hölkkäsi omia 1000m vetojaan noin 3,20 vauhtia. Itse asiassa kilpailuvietissä ja uhossa innostuin jopa hitusen kovempaan vauhtiin.

Kipu ei tullut vähitellen, vaan yhdellä kertaa. Niin lopetin ja päätin luopua painoliiveistä. Akilleskipu oli paljastunut lihasheikkouden, joka ei sinällään ollut yllätys. Hyvät pohkeet ja akilles ovat tärkeitä juuri maastossa ylämäkeen noustessa. Niitä olin juuri vahvistamassa.

Vaimoni on sanonut, että yli 20 vuoden kokemuksella hän tietää näin käyvän aina uudelleen: jos ja kun aloitan treenaamisen, niin tulee vamma tai muu este. Tällä kertaa pystyin treenaa vain pari päivää. Viisi vuotta sitten treenasin jopa koko syksyn ja talven kunnes tuli pysähdys. Pietarissa vietetyn vuoden 2003 ja kevään 2004 sekä kesän 2004 jälkeen treenasin jopa melkein 2 kuukautta, kunnes jalat pettivät.

Iän myötä keho on muuttunut heikommaksi ja lähtötasokin on heikompi, joten nyt jaksoin treenata vain viikon!

Helsingin Jyryn kokeneen juoksijan ja valmentajan Juhani Meskasen kanssa olemme puhuneet, että treenaamme 65+ - ikäsarjan kisoja varten. Nykykunto voisi riittää tasolle, jolla voisi kisailla tuossa sarjassa, jos siis kunto säilyy nykyisellään ja paino hiukan tippuu.

Minä olen siirtänyt tavoitteeni viiden vuoden päähän 60+ - ikäsarjaan. Jos säilytän, kuten aion, nykyisen 2-4 kertaa päivässä tapahtuvan kuntoliikunnan nämä viisi vuotta, niin en enää silloin lähde yhtä kaukaa takamatkalta kilpaurheilijoihin nähden. Vain vähän nykyinen "kunto" pitäisi silloin parantua, että kehtaisin osallistua ikämiesten hölkkäkisoihin ja muihin kisoihin.

Kysehän on aina siitä, milloin itse kukin kokee olevansa valmis. Nykyinen aktiivinen, säännöllinen ja monipuolinen liikunta on tehnyt hyvää keholleni. Siksi nykyinen malli jatkuu vielä puolivuosikymmentä. Mitään syytä ei ole sitä muuttaa.

Kilpailun edellytykset parantuvat viidessä vuodessa. 60+ - ikäsarjassa ei tarvitse juosta enää aivan yhtä lujaa kuin nuoremmissa ikäluokissa. Viisi vuotta merkitsee erittäin paljon perhe-elämässäni: nuorin poikani on silloin teini eikä tarvitse miettiä lastenhoidon kannalta sitä, miten omat osallistumiset kuntotapahtumiin olisi järjestettävissä.

Taloudellisesti alle 300 e/kk nettona ansaitsevana miehenä tahdon olla huolellinen siinä, mihin voisin matkustaa "kilpailemaan". Kysehän on silloin huvittelustani, jonka joudun rahoittamaan velkarahalla (Mastercard) ja velan täytyy maksaa myöhemmin takaisin.

Janakkalan SM-maastoissa lauantaina nähdään mitä todennäköisimmin minut, mutta en varaa koko päivän oleskelua Janakkalassa itselleni, vaan vien vain urheiluseuran puolesta lapsia kilpailuihin, joissa heillä on hyvät menestysmahdollisuudet. Lasten ei tarvitse odotella valmentajansa juoksuja, koska en juokse. Itse juoksen vasta 5 vuoden kuluttua, kun taas ikämiesten sarja sattuu ihanteellisesti minulle - sillä edellytyksellä, että koen itseni kilpailukuntoiseksi.

Tänään perjantaina oli periaatteessa ohjelmassani vapaapäivä, mutta juoksujen estyessä kävin kuntosalilla. Pian poljen pari tuntia kuntopyörällä. Eilen kävin aamulla kuntosalilla ja illalla junioreiden yleisurheilutreeneissä, joissa vain vähän hölkkäsin ("jarruttelin" innokkaiden lasten hölkkävauhtia).

Viime lauantaina tein 90 minuuttia tehokkaasti kuntosalilla ja poljin sen jälkeen kolme tuntia kuntopyörällä. Sitten menin kuuntelemaan Igor Panarinin teoksen julkistamistilaisuuteen. Tilaisuuden videosta (alla kuvakaappaus) paljastui minulle, että kasvoni ovat hiukan kaventuneet kahdessa vuodessa, mutta ylipaino todellakin näkyy edelleen, kuten veteraanien huippujuoksijat ovat tarkkaavaisia ja tuominneet nettikirjoittelussa.

Terveisin Juha