torstai 10. tammikuuta 2019

Maanpuolustuskorkeakoulun tunnetuin älykkö herjaa Reformin ehdokkaiden vaalikelpoisuutta

Suomen älykkäin sotasetä Torsti Sirén ja sata määrin hänen valiojoukkonsa edustajia on esittänyt syvän paheksunnan suomalaista ja eurooppalaista demokratiaa vastaan, jossa kansalaiset voivat asettua ehdokkaiksi asioidensa edistämiseksi vaaleissa.  

Katkelma Torsti Sirénin vuodatusta Reformin ehdokkaiden kelpoisuutta vastaan.


Suomessa lain mukaan eduskuntavaaleissa vaalikelpoinen on jokainen äänioikeutettu henkilö, joka ei ole vajaavaltainen eli holhouksen alainen. Kansanedustajaksi ei kuitenkaan voida valita sotasetä Torsti Siréniä ja hänen kaltaisiaan henkilöitä.

Maanpuolustuskorkeakoulun tunnetuin älykkö, erinomaisesti tunnettu sotasetä Torsti Sirén on varhain keskiviikkoaamuna 9. tammikuuta 2019 kirjoittanut Facebookiin mielestään ”sakeaa settiä” viritellen pilkkanaurua, kun tietyt suomalaiset ovat päättäneet ryhtyä eduskuntavaalien ehdokkaiksi.

Ei ole aivan selvää, tekikö Torsti päivityksensä keskiviikkoaamuna kello 5:15 virkapaikallaan ensimmäisenä virkatehtävänään vai jo aamulla ennen kuin ennätti mennä virkapaikalleen.

Viestissään Torsti-sotasetä viittaa uuden työvuoden jo alkaneen, joten Maanpuolustuskorkeakoulun tunnetuin älykkö esittänee virkatehtävänään karua herjaa suomalaista demokratiaa vastaan.

Maanpuolustuskorkoulun rehtorin, kenraalimajuri Jari Kallion arvioitavissa on tarkemmin, missä määrin hänen alaisuudessaan toimivien upseerien sopii pilkata suomalaisten oikeuksia demokraattiseen ehdokasasetteluun, vaikka sinänsä sotasedillä olisi erityinen kriittinen asenne joitakin puolueita tai ehdokkaita vastaan. Jari Kallion arvioitavaksi Torsti Sirénin toiminta kuuluu erityisesti silloin, jos 9. tammikuuta 2019 kello 5:15 ja 10. tammikuuta välisenä vuorokautena Torsti Sirén on ollut virkapaikalla tehdessään kirjoituksensa, kommenttejaan ja klikatessaan tykkäämisiä juttunsa johdosta.

Joskus on väitetty, että demokratian hienous on oikeus olla ehdokkaana ja oikeus äänestää. Silloin kun demokratian käytöstä luovutaan, silloin riskit omalakiselle voimankäytölle lisääntyvät. Tämänkin johdosta on erikoista, että vaaleihin osallistumista herjataan. 

Suomen eduskuntavaaleissa ehdokkaita voivat siis asettaa puolueet ja vähintään 100 äänioikeutetun perustamat valitsijayhdistykset. Valitsijayhdistykset voivat myös muodostaa yhteislistoja. 

Sitä kutsutaan demokratiaksi, että kansalla on valta asettaa ehdokkaita edustajiksi kansan joukosta ja tehdä valintoja näistä ehdokkaista.

Demokratia-sana tulee sanoista ”tavallinen kansa” (demos) ja ”valta” (kratos). Historiallisesti ottaen ”Demos” tarkoitti alun perin vain eräitä Attikan alueita, mutta myöhemmin se muuttui tarkoittamaan alueen syntyperäisiä asukkaita. Yhdyssanana ”demokratia” tarkoittaa Aristoteleen Politiikka-teoksessa köyhälistön valtaa.

Voittajien ylimielinen hekotus


Sotasetä Torsti Sirénin hekotuspataljoona ei ole syntynyt mielestäni pelosta ja säikkymisestä sen johdosta, että Reformi tai yksittäiset kansalaiset voisivat menestyä. Onhan teoriassa tietenkin mahdollista, että herjataan sitä, mitä pelätään. Reformi ei aiheuta kuitenkaan tämän hienon väen huolta.

Mielestäni hekottelu syntyy voittajien ylimielisyydestä. Torsti Sirénin hekotuspataljoona tuntee olevansa jo voittaja. Silloin voittajien joukossa on ylvästä ivata vähäistä ihmistä, joka yrittää sanoa ja vaatia oikeuksiansa.

Torsti tietää olevansa niin paljon parempi.

Parempi väki hekottaa Suomen kansalaisten vaalikelpoisuudelle


Sotasetä Torsti Sirén on saanut seurakseen pilkkanauruun kansalaisten vaalikelpoisuutta vastaan ison joukon suomalaista parhaimistoa.

Eläkeläiskapteeni Antti-Pekka Mustonen tunnetaan myös eettisistä valinnoistaan jopa Kaukasian Muhajideen tukijana. Suomen ympäristöopistosta Pauli Vennervirta ja F-Securen tietoturvajohtaja Erka Koivunen käyvät Torstin innoittamana hekotukseen Reformin ehdokkaiden vaalikelpoisuuden johdosta.

Torsti-sotasedän tarinatoverina Amerikan nerokkain IO-spesialisti, korkeasti oppinut Joel Harding ilmoittaa myös tyrmistymisensä Reformin ehdokkaisiin.

Oulun sotilasläänin esikunnasta majuri Timo Kesäläinen ei voi pidätellä hekotustaan, kun Reformi on tarjonnut kansalaisille mahdollisuuden Suomen lain puitteissa vaalikelpoisuuden toteuttamiseen.

 Sinisestä reservistä Antti Rautiainen ja Jan Wahlstein ovat upseerin helyt heilujen hekottelemassa, että näilläkin suomalaisilla on vaalikelpoisuus. 

Rannikkoprikaatin henkilöstöpäällikkö, komentajakapteeni Henri Ravi tuntee yhtäläisesti sotilaalliseksi velvollisuudekseen hekotella ivallisesti, kun suomalaiset tahtovat toimia demokraattisen äänestysjärjestelmän puitteissa.

 Merivoimien ex-operaatiopäällikkö, kommodori Dan Leo Wilén kokee hänkin, että sotilaallisesta muistoista syntyy tarve ivalliseen hekotukseen, kun tietyt suomalaiset tahtovat asettua ehdokkaiksi vaaleihin. 

Reservin majuri Ville Maijanen muistaa upseerin kokemuksella, että hekotella ja ivata pitää, kun kansalaiset asettuvat ehdokkaiksi vaaleihin.

Etelä-Savon kadettipiirin puheenjohtaja majuri Mika Barck tekee parempana upseerina sen, mitä upseerin kunnialle kuuluu: hekottelee yhdessä sotasedän kanssa suomalaisille, jotka asettuvat ehdokkaiksi vaaleihin.

Kenraalimajuri (evp) Juha-Pekka Liikola toimi viimeksi maavoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja nyt hän suorittaa kenraalikunnalle kuuluvaa kunniaa herjaamalla suomalaisia ehdokkaita Reformin listalla – ja niitäkin, jotka eivät ole listalla, vaikka hän itse kuvitteli niiden kuuluvan listalle. Maanpuolustuskorkeakoulun vararehtorinakin toiminut Juha-Pekka Liikola ilmoitti keväällä 2016, että Nato-jäsenyys pitää tehdä myös vastoin kansan tahtoa: enää ei kysytä kansalta, mennäänkö vai eikö mennä sotilasliittoon, vaan nyt päätetään vain, milloin tämä tapahtuu ja kuka turvaa Suomen prosessin aikana. Kansalta ei kysytä. Tällainen kenraalimajuri luonnollisesti aatteelleen johdonmukaisena hekottaa Suomen kansalaisille, jotka käyttävät Suomen lain antamaa oikeuttaan vaalikelpoisuuteen.

Oulun kaupungin tunnetusti nerokas yleiskaavainsinööri Mika Uolamo ilmoittaa tyrmistymisensä Torstin Facebookissa, kun näilläkin Suomen kansalaisilla on vaalikelpoisuus Reformin vauhdittamana. Jyväskylän yliopiston yliviisas insinööri Tapani Tarvainen pitänee ihan tyhmänä, kun nämäkin kansalaiset tahtovat olla ehdokkaina vaaleissa – ainakin hän kovasti pistää pilkallisen hymiön tiedon perään. Onhan Tapani niin yliviisas insinööri näiden yläpuolella.

Tikkurilan Kokoomuksesta Kimmo Nieppo ymmärtää jo puolueensa paremman väen johdosta, että pilkatahan sitä pitää, jos kansalaiset tahtovat asettua ehdokkaiksi.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Wallin sai itsekin terapeuttisen hetken, kun sai tilaisuutensa Torsti Sirénin vauhdittamana ivalliseen hekotukseen Reformin ehdokkaiden tähden.

Maahanmuuttoviraston kanssa väittämiensä rakkaushuolien tähden jännitteeseen joutunut pälkäneläinen Hanna Al-Saedi ilmaisee Torsti Sirénin rinnalla ivan ja tyrmistymisensä, kun Reformissa suomalaiset tahtovat asettua ehdokkaiksi eduskuntavaaleihin.

Huipputoimittaja Olli Kangas ei voi hekottamatta arvioida Reformin ehdokkaita, mutta häntäkin kuuluisampi, ”Kremlin painajainen numero yksi”, "tieteilijä” (kaikkea edellä mainittua omasta mielestään) Jessikka Aro liittyy sotasetä Sirénin Facebookissa ivaan ja hekotukseen Reformin ehdokkaiden tähden.

Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Andrei Sergejeff tietää olevansa parempaa rotua, kuin nuo Reformin äärioikeistolaiset rasistit ja natsit – tai kuinka hän sitten määritteleekään punavihreässä kuplassa Reformin. Joka tapauksessa hekotuksellaan hän osoittaa tietoisuutensa jonakin aivan parempana, ihmisarvoltaan ja -oikeuksiltaan jalompana kuin Reformin väki, joka pöyristyttävästi yrittää asettua jopa ehdokkaiksi vaaleihin.

Lääketieteen lisensiaatti Arttu-Sakari Kimmel käyttää naurun paikan parempana ihmisenä huonompien yläpuolella, kun se mahdollisuus tarjoutui Torsti Sirénin Facebookissa.

Useita kymmeniä muitakin epäilemättä ansioituneita ja älyllisesti erinomaisuutensa osoittaneita henkilöä on osoittanut herjaa ja ivaa sen johdosta, että Reformi on nimennyt ehdokkaita. 

Tietysti politiikkaan kuuluu oikeus hekotukseen, paitsi jos hekotus kohdistuu tässä edellä mainittuja ansioituneita henkilöitä ja heidän pätevyyttänsä kohtaan, sillä he ovat tietysti tavallisen rahvaan ja erityisesti ”rasisti-natsien” arvioinnin yläpuolella omassa lajissaan.

Ongelmalliseksi hekotus muodostuu silloin, jos voidaan tulkita upseerihenkilöiden pilkkaavan Suomen lakia vaalikelpoisuudesta ja halveksivan nimeltä mainittavia Suomen kansalaisia. Sinänsä on oikeus ilmoittaa erimielisyys näiden edustamaa politiikkaa kohtaan.

Kenraali: Reformi on esimerkki Venäjän vaikuttamisesta


Kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola kirjoittaa empimättä eikä anna mitään näyttöä rajulle syytökselleen, kun hän väittää: 

Tässä on ensimmäinen esimerki Venäjän vaikuttamisesta Suomen eduskuntavaaleihin”.

Kenraali saa runsaasti tykkääjiä väitteelleen, johon hän tai kukaan muukaan ei anna mitään perusteita.

 F-Securen tietoturvajohtaja Erka Koivunen tukee kenraalin huutelua, jota itsessään voidaan pitää Suomen eduskuntavaaleihin vaikuttamisena, mutta tämä vaikuttaminen tapahtuu russofobisen dramaturgian avulla.

Kun Suomen eduskuntavaaleihin vaikuttaminen näyttää olevan Suomen lain tarjoaman demokraattisen ehdokasasettelun vähättelyä, sitä vähättelyä harjoittaa Nato-kiimasta tunnettu kenraali jonka mukaan edes kansalta ei pidä kysyä mitään sotilasliittosopimuksesta, niin tällöin on aiheellista analysoida, voisiko eduskuntavaaleihin ”vaikuttaminen” tapahtua jostain aivan toisesta ilmansuunnasta, kuin kenraali väitti harhauttavasti. Juuri kenraalille sopisi parhaiten, etteivät kansalaiset voisi ilmaista omia pyrkimyksiään vaaleissa.

Hämeen Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Francis McCarron - Suomen, Irlannin ja Ison-Britannian kolmoiskansalainen – ymmärtää kenraalin ”yskän” ja ilmoittaa tykkäämisensä, että nyt olisikin kyse Venäjän vaalivaikuttamisesta, kun Suomen kansalaiset voivat lain mukaisesti laatia ehdokaslistoja ja asettua vaaleissa ehdokkaiksi.

Everstiluutnantti Torsti Sirén on Suomen parhaita tarinoita iskevänä sotasetänä tietysti mukana näkemyksessä, että tässä pitääkin syyttää Venäjän vaalivaikuttamista!

Kun Timo Saksholm kyseenalaistaa kenraalin väitteet ”ihan liian ilmeisenä” ollakseen totta, niin kenraali ojentaa ja muistuttaa samasta vaalivaikuttamisesta USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa.

Muuan Henri liittyy ryssittelevään uhoon ja toivottaa Reformin ”sakin tonne rajan toiselle puolelle”, mikä ajatus saakin tukea.

Mika Ahola, Pirkanmaan käräjäoikeuden haastemiesten esimies, hiukan vihjaisee, että demokratia olisi myös kaunis asia, ”mutta” jättää vastaamassa sen, mitä hän olisi lausunut mutta-sanan jälkeen.

Pilkan kohteiksi nostetaan sotasetä Sirénin Facebook-kommenteissa erityisesti Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin ehdokkuudet. James Hirvisaari näyttää välttyvän pahimmalta henkilökohtaiselta pilkalta.

Missä on T9?”


Kokoomuksen Sampo Lindgren – Eurooppanuorten puheenjohtaja vuonna 2012 ja Kokoomuksen Helsingin piirin toiminnanjohtaja – toistaa traumatisoituneena kysymystään, ”Missä on T9?”, tietäen vihjaavansa minuun.

Lindgren ei kuitenkaan tiedä, että Helsingin poliisin esitutkinnassa selvitystyö on jo valmistunut asian johdosta eikä T9:n identiteettiä ole liitetty Juha Molariin. Se on havaittu, että olen lähettänyt aineistoa usealle eri toimittajalle ja jotkut toimittajat ovat toisia enemmän myös omatoimisesti ”käyttäneet” löytämäänsä aineistoa juttujensa perustana.

Jo menneinä kaukaisina vuosina Laajasalon opiston mediakoulutuksessaan ymmärrystänsä ylentänyt herra Yrjö Lipasti on keksinyt viittauksen urheiluharrastukseen, että T9 olisi "jäänyt telineisiin".

Kokoomuksen Lindgren ei ole ottanut selvää siitäkään tai ei sosiaalisessa mediassa välitä ylipäätänsä totuudesta, että minä olen hyvin epäpoliittinen henkilö. Olen kiinnostunut pienenä ihmisenä moraalista ja teologiasta: näissä puitteissa arvioin koettua, nähtyä ja kuultua, mutta en ole kiinnostunut osallisuudesta puoluetoimintaan tai ehdokkuuksiin.

Erään kerran tein virheen, kun Johan Bäckmanin ja Kalevi Wahrmanin voimakkaan suosittelun seurauksena hyväksyin kirjauttaa nimeni ehdokasasettelun viimeisenä jättöpäivänä näiden puolueen listalle. Ilmoitin kuitenkin jo tuolloin, että en äänestäisi edes itseäni, vaan suosittelen Rimma Salosta.

Pääsääntöisesti en äänestä eduskuntavaaleissa, koska isoissa puolueissa on ainoastaan realismia saada ehdokas läpi vallitsevan kieroutuneen ääntenlaskujärjestelmän johdosta. Minulla ei ole luottamusta näiden puolueiden ehdokkaisiin. Joku yksittäinen ehdokas voi olla oikein kelpo henkilö, mutta puolue on taustalla aina myös ongelma. Sitä paitsi ääni yhdelle ehdokkaalle kantaa myös toista ehdokasta samassa puolueessa.

Reformin ongelmana eduskuntavaaleissa on suhteellinen vaalitapa, joka suosii suuria puolueita ja puolueita ylipäätänsä. Vaatii jo kovasti työtä, jos saa samaan vaalipiiriin monta ehdokasta Reformin menetelmällä. Menestys vaaleissa vaatisi kuitenkin kokonaisia vaalilistoja. Paavo Väyrysen Tähtiliike on sekin huomattavasti edullisemmassa tilanteessa ehdokasasettelun suhteen, kuin puolueeksi rekisteröimätön Reformi.

Kansalaisluottamuksen menestys”


Loppujen lopuksi kaupallinen neuvos Risto Erjanti – Tukholmassa suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin toimitusjohtajan paikalta eläkkeelle jäänyt hieno, solmiokaulainen älykkö – ehdottaa ”kansalaisluottamuksen menetystä”, jotta Reformin ehdokasasettelu ei olisi mahdollinen. 

Asianajaja Timo Lustig liittyy kaupallisen neuvoksen ajatuksiin – toki pohtimatta sitä, miten Jan Vapaavuori ja kumppanit ovat voineet olla ehdokkaina.

Saksofonisti Pertti Laine ymmärtää nämä nuotit, joiden mukaan Reformin ehdokkaat pitäisi julistaa ”kansalaisluottamuksen” menettäneiksi.

Kirjoittaja:

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Suomi24 levittää epäasiallista tarinointia minusta

5. tammikuuta 2019 joku kirjoittaja aloitti tarinoinnin Suomi24-sivulla, jossa minun väitetään pitävän itseäni kovakuntoisimpana veteraanina. Siinä esitetään kaikkea muutakin virheellistä.

Pilailu- tai pilkkakirjoitus

Virheellisyys on ilmeisesti tahallista, koska vain viikkoa aiemmin olin kertonut pettymyksen juoksukuntooni.

Tietysti on totta, että "tein työtä unelmoiden" viime vuoden. Koko ajan olen kellon kanssa seurannut sitä, missä menen. Lopputulos oli, että en kehittynyt enkä saavuttanut tavoitetta.

Mitä tulee lenkkivauhteihin, niin niiden "kiivasta" vauhtia ovat edelleen Liikuntamyllyssä useampi juoksija kauhistellut. Se olisi kuulemma "itsensä pettämistä" kutsua verryttelyksi, kun kiertää 200m rataa 34-40 sekunnissa. Todellisuudessa silloin, kun hyvä päivä on, niin vauhdikas on todellakin helppoa, mutta valitettavasti pääasiassa noin hyvin asiat eivät ole!

Jos pitäisin itseäni kovakuntoisimpana veteraanina, niin ottaisin osaa veteraanien juoksukisoihin. Mutta en koe itseäni läheskään riittävän hyväksi!

Vuosi sitten asetin tavoitteen ja "treenasin" menneen vuoden aikana yli 700 kertaa tätä varten. Yleisesti ottaen olin terve, mutta akilleksen tendinoosi rajoitti harjoittelun muotoja ja tehoja ilmeisesti liikaa. Akilleskipu ei sinänsä mennyt pahemmaksi, vaan päinvastoin.

Jos pystyisin juoksemaan 800m alle 2 minuutin tai edes säännöllisesti alle 2,10, niin tietysti juoksisin vajaan kahden kuukauden päästä veteraanien SM-kisoissa. Mutta en pysty sellaiseen!

Kun lihaskalvot ja lihakset eivät ole kipeät (nyt ovat olleet 2 viikkoa tosi kipeät), silloin mailerin tarpeita varten 200m sujuu kivasti alle 30 sekunnin. Ja useita toistoja. Sitä vauhtia pitäisi jaksaa koko 800m. Niin ei mene!

Pakaralihaksen kalvon kipeys syntyi joulun edellä hyvän harjoitusviikon päätteeksi, kun Myllypurossa kaltevalla radalla juoksin piikkareissa 40x100m lujaa kävelypalautuksella. Tein sitä ennen 400m intervalleja ja aitahyppelyä ym. Tämän jälkeen kuntosalilla hyvän voimaharjoituksen. Niin vasemmalle pakaralihaksen kalvolle se oli hiukan liikaa.

Joka aamu olen vuoden ajan juossut erilaisia intervalleja, jotta vauhdikkaan juoksemisen kyky elpyisi ikämiehellä. Tämä kehitys on ollut kuitenkin riittämätön.

Nyt on voimaa ja hapenottokykyä enemmän, kuin teinipoikana, mutta rento vauhdikas juoksu ei ole läheskään yhtä nopeaa. Kello ei kerro mitään kaunista.

Voimaharjoituksia olen tehnyt aamulla intervallien jälkeen. Tiedän voimatasoni sinänsä aika hyväksi keskipitkien ja pitkien matkojen juoksijaksi.

Kuntosalilla olen käynyt myös aikuisen kilpapainijan kanssa ja olen voinut verrata suorituskykyäni. Käytän yleensä eri laitteissa maksimivastuksia ja jalkaprässissä niin isoja levyjä kuin telineen tapit sallivat. Kun painoni tippui vuodessa 82 kilosta 60 kiloon ja sitten nousi vähän 64 kiloon, niin toki voima riittää kestävyysjuoksuun.

Se mikä puuttuu, on elastisuus, kimmokestävyys, sekä herkkyys. Vuosi sitten huonokuntoisena (vain kerran päivässä liikuntaa), vauhdikas juoksu syntyi itsestään ilosta, mutta nyt täytyy pakottaa.

 Siksipä vauhti ei ole merkittävästi parantunut. Tulkitsen, että kyse ei ole "ylikunnosta", vaan jokapäiväisestä venyttelystä huolimatta lihaskalvot ovat nyt niin kireät, että riemullinen rentous puuttuu.

Jatkan liikuntaa vuonna 2019 samalla periaatteella. En kuitenkaan enää luota itseeni ja kykyyni saavuttaa tavoitetasoa. Näin jo ja koin, että en saavuta, en kehity.

En ota osaa kisoihin talvella, vaikka sitä haaveilin. Muutama veteraanien SM-mitalisti on treenannut rinnallani, kun teen "aamuverryttelyä" (kuten kutsun Liikuntamyllyssä tehdyn treenin tarkoitusta) ja he ovat puhuneet kovasti kilpailujen puolesta ym. Veteraanit ovat yleensäkin toisiaan kohtaan kannustavia.

Kesällä 2019 voisin juosta ehkä seuran viestiä, jos kakkosjoukkue tarvitsee ja jos kunto kehittyy myönteisesti. Olen hyvin epävarma asian suhteen.

Keskiviikkona 9. tammikuuta menen aamulla siivoamaan ja sitten tällä kertaa Kontulan Kuntokellariin, jossa juoksumatolla 20km/h riittää alkuverryttelyksi, kun juoksen 3 minuutissa 1000m. Se ei ole ole aivan huonosti nuoremmillekaan - ja voivat epäilijät tulla kokeilemaan.

Itse asiassa juoksen useamman kerran, mutta kestoa en voi taata ennenkuin pakara kertoo kipunsa. Sitten vielä voimaharjoituksia ja lopulta uudestaan juoksuksi. Sellainen aamupala kello 8 tuntumassa jokainen arkiaamu koko vuoden ajan. Niin oli myös tiistaina 8. tammikuuta, jolloin päivällä poljin kuntopyörällä tunti 45 minuuttia, jossa hapenottokyvyn kehittämiseksi 8 kertaa 2 minuuttia kovaa. Tiistaina oli vain 2 treeniä. Ja tietysti syön rautaa, jotta hemoglobiini nousee ja happea riittää.

Kuntosalilla keskiviikkona aamulla treenit menivät "väärinpäin": aloitin lihaskuntoliikkeillä (8 sarjaa kutakin liikettä), koska tukeva "poika" käveli juoksumatolla. Juoksin matolla eikä pakara ollut enää yhtä kipeä. Lopuksi vielä muutama sarja lihaskuntoliikkeitä. Alkoi pyörryttää ja kädet vapista.



keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Uncensored confession - My great deal with US OSINT former officer

On the first day of January, Mr. Eric Tallant sent a twitter message to me:


I will make you a deal. If you sincerely wish to make amends, renounce your former ties to Russian state sponsored media, and tell your side of the story, I will see that it is published in various sources in the West.


Eric Tallant promised wonderful amends for my career, if I will "renounce" my "former ties to Russian state sponsored media", and "tell" my "side of the story". Now I will do my best for my fortcoming amends and better career. I haven´t possibilities to do better and more honestly in order to "renounce" my "former ties" than to confess all facts.

First, however, I (as a Finnish poor cleaner) apologize for trying to explain these expected secret things in English. I have found that the Yanks and the Brits do not understand Finnish language even with help of using of the Google translator. And this situation is not so much better now, because I am not proficient in English.

I know from a previous case in LinkedIn 1, 2 that Mr. Eric Tallant has significant colleagues. Finns have known the name Joel Harding. However, Mr. Harding is just one small man alongside important colleagues. The network includes several CIA officers and Pentagon experts. Maybe you can check that I write really completely uncensored and honest about everything in this post!


In 6th April 2011, an especially beautiful Russian journalist came to me, because she and cameraman made a report on the Al-Qaida terrorist site, which operates in Helsinki. This woman had called me a couple of days earlier.


I don't remember the name of this confusingly beautiful journalist, but I still remember her appearance, brilliancy and sophistication. Or maybe I'll find her name, but the OSINT specialist feels surely the satisfying joy of discovery after a lot of searching for a secret!

Mr. Tallant is not any longer an intelligence officer employed by the US, NATO, or any other government. He is former military, specializing in OSINT.

In Finland, the journalists are not so beautiful, and they don't discuss skillfully. There are many beautiful journalists in Russia. The beauty of this journalist came from her wonderful soul and communication ability that I felt from the beginning. As a priest, I had twenty years of work experience in dealing with the human soul. 



Mr. Eric Tallant, OSINT specialist, can certainly look better for RT-journalist's name. I heard afterwards that this fine journalist was quite influential in RT-channel operation. Also after this beautiful journalist (later on another day), another beautiful journalist from RT channel visited me. She was also confusingly ingenious and wise. Such a kind I have not seen in Finland when we have had to discuss about terrorism. The journalists have "dirty soul" in Finland: if terrorists kill in Russia, it is OK. I think this kind of thinking is brutal and dirty.

This first journalist is now important for this honest confession. I wrote a piece of paper to her and told about my difficult situation. I asked if I could sometimes write a column or comment on an RT channel when the Evangelical Lutheran Church in Finland wants to kick me out. In Finland, the "church" does not accept that I am reproaching Al-Qaeda's propaganda that is supported here. Thus I have nothing to do now. It would be a nice hobby. So this beautiful journalist called me a month later and told me that I could write stories and they can publish them if they are good enough. A few years later did the Finnish police ask the same question ("how RT found you?") and I answered that the RT channel found me when they called to my phone. How else can you find a connection?

Already soon I experienced a "journalistic problem". I should know a lot that I could write wisely and precisely. I tried to ask wise instructions so that the RT channel could have made me even a "useful idiot", but the RT channel didn't want to do so. Rather the RT channel asked me to write just my own feelings. Just my own feelings! They didn't give any advice on the content. I didn't get any clues about the topics. It was terrible! This was very embarrassing! I was so small now - just my opinions in the big world. Of course, the facts had to be checked carefully. The press release is not a fact: it is necessary to investigate court papers or to find "primary sources".

I would have liked to write more precisely about the Al-Qaeda website (which operates in Helsinki, Finland): I went to the FSB office in St. Petersburg and asked for more information. The officer said that America probably has a part to do with it, but I didn't get any data or guidance. I just wrote my own opinions and I had no "network".

Soon the situation changed and the Al-Qaeda's terrorist site was no longer topical in Helsinki. And a  Finnish Minister tried to criminalize me. The Ministry for Foreign Affairs pressed the RT channel that I should not write to the Russian media anymore. The RT channel wanted to be a tactful good friend to Finland.

This close friend to the publisher of Al-Qaida's terrorist site, the Finnish minister for development policy and development cooperation, was angry, too. That's why I couldn't write anymore. The RT channel wants to be a tactful media for Western and European people. I felt that the RT channel was too "humble" and "submissive" for some liberal flows. It should be bolder for Russia.

So I've noticed already almost for a decade after those days that I've got to know: I have not tied to Russia's state media or other media there. I have still opinions as it has been earlier. Today, my opinions are not topical. Russian journalists are interested in interesting information, sharp analyzes and hard facts. I don't currently have. I'll clean the toilets in the early hours for a 10 euro daily wage. Then I will not see and experience important things internationally.

Miss Jessikka Aro, the investigative journalist of Finnish state sponsored YLE, has lectured at the Military Alliance NATO on several occasions and other stages of the Western Information Front. In several magazine interviews, Miss Aro claims to be the ”worst nightmare” of the Kremlin. She claims to have been subjected to "harassment of the Kremlin trolls" in Finland.

I know she's lying here. In Finland, no "Kremlin troll" has harassed her. In the summer of 2018, there was a trial in Helsinki and later the western friends of Miss Aro have argued that "Kremlin Trolls" were condemned in the trial. But this is disinformation! The trial did not explicitly link the judgment to the Kremlin and Russia. No money and administration has come from Russia.

Finnish ordinary citizens have been dissatisfied with Miss Aro's performances, which have been poor quality and dishonest. I criticize, for example, the fact that Aro's lying in several major conferences against me.

Aro falsely claims that ”the RT channel contributor” "physically harasses" her, "follows her", "persecute in Helsinki". In reality, I have no relationship to the RT channel (unfortunately there is no relationship, because it would be nice to write there or somewhere else).

In fact, I once saw Miss Aro: In 28/05/2016 with two other public persons did Aro give a presentation about ”freedom of speech” at the Finnish National Theater. I was sitting far in the hall, in the opposite corner of the hall. I didn't speak anything. I was quiet and I was watching and did video about these three speakers (as according to Finnish law it is very legal right) - and I went away quietly. This is not a "physical harassment".3, 4

I quickly went to home after the theater, because I had to go to bed early. At 3 o'clock in the next early morning, I woke up to run 15 kilometers to work: for cleaning the toilets. I got a salary of 9 euros per hour. Then I had no money for the bus ticket.

Why does Miss Aro claim lies about ”the RT channel contributor”, Kremlin trolls and her persecution? She is doing personal business and gaining popularity in Western Information Front, when she does these references to Russia and suffering. Unfortunately, there are too many neglectful and fraudulent people in the Western field of information struggles, and they are just happy about fast-paced stories that are not even true.

This is my honest, uncensored confession. Am I now eligible for the Western Information War Front?


Writer:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 saldo: kuntoilua yli 700 kertaa

Joulukuussa 2017 asetin ulkoisen tavoitteeni jääkaapin oveen ja moraalisen tavoitteeni sosiaalisessa mediassa.

Jääkaapin ovessa on edelleen laskeva viiva ja vuoden kaikki kuukaudet. Joulukuussa 2017 vaaka kertoi 82 kg, mikä oli minulle epäilemättä lievää ylipainoa. Pituutta minulla on 176 cm.

Vuoteen liittyy paljon muistoja. Venäjällä anoppi ihmetteli, kun kävin kentällä monta kertaa päivässä ja laihduin helteessä aivan silmissä.

Moraaliseksi tavoitteeksi asetin vuosi sitten uudenvuoden lupauksena, että vuoden 2019 alussa otan osaa ikäluokkani 55 vuotta vanhat miehet sisähallissa juoksukisoihin erityisesti 800-3000m matkoilla.

Vuoden 2017 aikana kuntoilin liki päivittäin, joten ihan tyhjästä en lähtenyt liikkeelle. Kävin tuolloin jopa 5 kertaa viikossa kuntosalilla, jossa myös juoksin juoksumatolla. En mitannut Cooperin vauhtia, mutta lenkkivauhti kertoi, että 3300-3600 m olisi mennyt harjoittelematta tuolloin. 1000m juoksussa ainakin juoksumatolla maksimivauhdilla jaksoin juosta 3 minuuttiin.

Noista lähtökohdista asetin tavoitteen, että jääkaapin ovessa tehty tavoiteviiva toteutuisi oikeassa elämässä: 82 kg pitäisi tippua vuodessa 58 kg:aan. Mikäli voima säilyy, niin silloin juoksuvauhti pitäisi loogisesti kiihtyä.

Lopulta laihtuminen ei syönyt pois voimia, vaan saavutin ja ylitin lähtötasoni.


Paino tippui loistavasti kesän loppuun saakka, jolloin olin jopa etuajassa viivan suhteen. Elokuun lopussa paino kävi 60 kg:ssa. Sen jälkeen paino ei kuitenkaan tippunut, vaan jopa lisääntyi. Jouluun viimeisen viikon ahkeruuden ansiosta loppupainoksi jäi 64 kg. Tämäkin on tietysti 18 kg vähemmän kuin lähtöpaino. Tippuminen ei ole riittävä huippusuorituksiin juoksussa.

Paino tippui hyvin kesän lämmössä ja niin kauan kuin treenasin kolme kertaa päivässä. Koko vuoden saldoksi jäi kuitenkin alle 1000 treeniä, vaikka kuitenkin yli 700 suorituskertaa.

Marraskuussa aloin kuunnella liikaa varoituksia "ylikunnon" riskeistä ja kevensin treenimäärää sekä aloin syömään aamupalan. Niin painoni rajusti nousi.

Mahdollisesti juoksukunto ei kehittynyt, koska merkittävä osa lisätreenistä tapahtui korvaavia liikuntamuotoja harjoittaen. Näin rasitusvammoja ei juurikaan tullut, mutta juoksemaan oppii lopulta juoksemalla. 


Painoni tippui, mutta lopputuloksena ei ollut kuitenkaan lihasvoiman väheneminen. Keväällä ja kesällä en juurikaan käynyt kuntosalilla, joten hetkellisesti kesän jälkeen näytti siltä, että kuntosalilla en kykene tietyissä liikkeissä samoihin suorituksiin kuin 22 kg painavampana. Ylätaljan veto on tietysti erilaista silloin, kun painaa 60 kg eikä enää 82 kg. Lihakset ovat syksyllä nopeasti tottuneet ärsykkeisiin ja olen jopa ylittänyt kaikissa liikkeissä vuoden takaisen voimatason.

Syksyllä odotukset olivat vielä luottavaiset siihen, että tähän juoksuun saisi "pari naksua" lisää vauhtia niin kelpaisi ikämiesten kanssa kilpailla. Mutta naksuja ei tullut. 


Kuntopyörällä olen tehnyt yhden kolmesta treenistä päivittäin. Kuntopyörällä lihakset ovat oppineet tehokkaammin ja taloudellisemmin polkemaan. Vuosi sitten jaksoin maksimivastuksella polkea 20 minuuttia sillä tempolla, jolla nyt jaksan 2 tuntia.

Vatsalihakset ovat huomattavasti vahvemmat. Olen treenannut niitä joka päivä. Sata toistoa selältä ylös istumaan nousua on nykyään jokapäiväistä elämää. Jalkaprässissä ja vastaavissa telineissä käytän niin isoja painoja kuin telineiden tappien pituus sallii. Reiden takaosan koukistajia treenaan maksimivastuksella. Tämä on helpompaa kuin vuosi sitten.

Näin ollen koen pettymyksen, kun juoksuni ei ole kiihtynyt ainakaan riittävästi. Eräänä ongelmana on ollut jo keväältä 2017 alkaen akilleksen tendinoosi, kivulias patti. Tämä on rajoittanut esimerkiksi mäkijuoksun harjoittelua, vaikka se voisi kehittää juoksunopeutta.

En hylännyt kokonaan mäkijuoksua. Tällä kertaa poikani oli mukana polkupyörällään ja kiritti verryttelyjuoksut melkoiseen kyytiin. 


Olen joka viikko hyppinyt aitojen yli ja juossut myös aitoja. Kimmoisuus ei ole kehittynyt yhtään vuoden aikana.

Lihaksissa on ollut muutaman kerran venähdyksen oireita. Silloin olen kyennyt korvaa juoksin kuntopyörällä.

Asetin tavoitteeksi sellaisen suorituskyvyn, että "kehtaa" osallistua ikämiesten juoksukisoihin sisähallissa. Olen vuoden aikana juossut muutamia treenejä nuorempien, ikätovereitteni ja vanhempien kanssa. Ihan kohtuullisesti olen pysynyt vauhdissa jopa valmiiksi väsyneenä. Silti se juoksemisen hohdokkuus on jäänyt puuttumaan. Niin talvella 2019 en aloita veteraanien kisoissa.

Jatkan kuntoutusta 2-3 kertaa päivässä uudenvuoden jälkeen. Kuntoni olisi ihan hyvä kuusikymppisten sarjaan, mutta sitä varten pitää treenata vielä 5 vuotta ja vähintään säilyttää nykykunto.



Kirjoittaja:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

tiistai 25. joulukuuta 2018

Palefacen saarna ja kirkon ekumeeninen joulu 2018 jKr ilman Kristusta

Joulu on (ollut) kristikunnan yksi merkittävimmistä juhlista, ”Jeesuksen syntymäpäivä”. UT:n kirjoitukset rakentuvat lukuisissa kohdissa teologisesti sille perustalle, jota kristillinen joulu juhlii ja kunnioittaa. Tämän johdosta onkin luonnollista, että useat suomalaiset ovat olleet pöyristyneitä kirkon ekumeeniselle jumalanpalvelukselle, jossa Paleface eli Karri Pekka Matias Miettinen toimitti poliittisen joulusaarnan eikä sanallakaan muistanut Jeesusta.

Joulusaarna ilman Kristusta

Ylen Areenan tallenteessa Palefacen saarna alkaa 28 minuutin jälkeen. https://areena.yle.fi/1-4272561?autoplay=true

Palefacen ja kirkon menettely ekumeenisessa jumalanpalveluksessa on saanut runsaasti kritiikkiä. Kokenut toimittaja Jorma Virtanen moittii kirkon rämpivän syvässä alennustilassa, jossa stalistinisista mielipiteistä tunnettu räppäri saarnaa kirkossa. https://twitter.com/JormaVirtanen/status/1077334146060636163?s=03

Kristitty viulisti Tuomo Hirvi määrittää ekumeenisen jumalanpalveluksen ”poliittiseksi pannukakuksi”: http://tuomohirvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266405-ekumeenisesta-jumalanpalveluksesta-tuli-poliittinen-pannukakku

”Mitä nämä hiippahatut meille kertoivat niin syyllistivät meitä suomalaisia. Heidän puheensa olivat täyttä poliittista retoriikkaa. Somen ja vihapuheen sävyttämää haukkumista ja vähättelemistä.”



”Raamatusta kukaan ei lukenut mitään, ei jaettakaan. Paleface tämä kommariksi tituleerattu räppäri piti poliittisen puheen, jonka sisältö oli kuin suoraan opposition eduskunnassa pitämä puheenvuoro. Tottahan hän puhui, tämä hallitus ja hallitukset jo aiemmin ovat kasvattaneet köyhyyttä ja tuloeroja. Ihan hyvä poliittinen kertomus tämän päivän tosiasioista. No maahanmuuttopoliittinen viesti oli kätketty mutta löytyihän se.”



”Mitä minä olisin puhunut ja miten ratkaisisin näitä ongelmia. Minä kirkkona saarnaisin ja julistaisin Kristusta. Hänessä on kaikki. Evankeliumissa on kaikki. Jos me saarnaamme ja otamme sen ohjenuoraksi meidän ei tarvitse keskustella tuloeroista eikä ihmisarvokysymyksistä. Hänessä on kaikki. Mutta kirkko onkin kadottanut tärkeimpänsä. Evankeliumin ja Kristuksen.”

Jouluevankeliumi - teologian ytimessä


Ekumeeninen jumalanpalvelus hylkäsi itsensä teologiansa perustan, uskon ytimen.

Matteuksen evankeliumi ilmaisee Jeesuksen syntymää VT:n lupausten täyttymyksenä. Luukkaan evankeliumi tuo vahvasti esille ilosanoman koko kansalle, Daavidin kaupungissa on syntynyt Vapahtaja, Kristus, Herra. Johanneksen evankeliumin alku ilmaisee Jumalan, Sanan, syntymää, sanan lihaksi tulemista, josta teologiassa käytetään käsitettä inkarnaatio. Armo ja totuus eivät ole prinsiippejä, joista väitellään pimeyden keskellä, vaan ainoa Poika, joka itse on Jumala (Joh. 1:18).

Apostoli Paavali liittyy vanhatestamentilliseen profetiaan ja kertoo Pojan syntyperän Daavidin jälkeläiseksi mutta pyhyyden Hengen puolesta Jumalan Pojaksi (Room. 1:4). Teologiset käsitteet saavat ulottuvuuksia, kun apostoli kirjoittaa edelleen kasteesta ja uskosta. Paavali tuntee myös alkuseurakunnan uskon Jumalan Pojasta, joka syntyi aikojen täyttymyksessä (Gal. 4:4). Jumalan Poika syntyi, jotta me pääsisimme lapsen asemaan (Gal. 4:6). Jumalan lapsen asemasta on selvä seuraus siihen, miten kristitty voi kokea vapautensa.

Apostoli Paavalin kirje filippiläisille sisältää apostolin oppiman vanhan virren, ns. kenoosishymnin, josta on sekä merkittäviä eettisiä että uskon mysteeriä tulkitsevia kirkkohistoriallisia ja aatehistoriallisia seurauksia. Tuossa kenoosishymnissä kirjeen toisessa luvussa apostoli kehottaa kristittyjä välttää itsekkyyttä ja turhan kunnian pyyntöä: ”Olkoon teille se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli” (Fil. 2:5).

Apostoli Paavali ja varhainen seurakunta tunnusti tuossa vanhassa hymnissä, että Kristuksella oli Jumalan muoto, mutta hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti. Lopulta jokaisen kielen on kuitenkin tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra (Fil. 2:11).

Dogmihistoriassa kenoosishymni tunnetaan liittymistä niin kaste- kuin ehtoollisteologiaan, raamattuteologiaan, jumalanpalvelusteologiaan ja uskonvanhurskautukseen: ääretön mahtuu äärelliseen. Asennoituminen siihen, että syntinen ihminen saa Jumalalta täydellisen armahduksen armosta uskon kautta, vaikka tämä ihminen ei itse kykene eheytymään ja kehittymään teoillaan, hurskaudessaan ja pyhyydessään ”riittäväksi” perustuu juuri tietämykseen siitä, millainen on äärettömän Jumalan rakkaus.

Tämän kaiken kristillisen teologian ytimen ekumeeninen jumalanpalvelus hylkäsi tänä jouluna.

Paleface eli Karri Pekka Matias Miettinen toimitti ekumeenisessa jumalanpalveluksessa joulusaarnan, jossa hän ei lausunut yhtään kertaa Jeesuksen nimeä eikä Jeesuksen syntymäpäivää. Sitä vastoin hän väitti, että jokaisessa asuu Buddha. Lisäksi hän väitti, että ”kaikki yhtyy”, mikä oli nyt tietynlaisella anarkistisesti tulkittu buddhalainen samsara. Anarkistista vaatimusta ”ei mitään rajoja” toistettiin, mikä sekään ei ole kristinuskoa.

Mitä se ekumenia on – ja ei ole?


Evankelisluterilainen kirkko oli ekumeenisessa jumalanpalveluksessa päävastuussa. Roomalaiskatoliset ja ortodoksiset kristityt eivät katso uskonmallinsa mukaan sopivaksi aivan ketä tahansa saarnaajaksi. Myöskään evankelisluterilainen usko ei tätä sallisia oppiperustansa mukaisesti, mutta omasta uskonmallista välittäminen ei ole enää ollut pitkään aikaan merkityksellistä tälle yhteisölle.

Ekumeenisen työn ja harrastuneisuuden ensimmäinen hämmennys on itse ekumenia. Perustavia kysymyksiä olisi ymmärtää, mikä on kirkko ja mitä on ykseys. Näihin kysymyksiin ei vastattu tai ainakin niihin vastattiin perustavasti poikkeuksellisesti, kun Paleface kutsuttiin saarnaajaksi. Luterilainen kirkko on opillisesti määritellyt vastauksen molempiin kysymyksiin Augsburgin tunnustuksessa (CA 7).

Mitä siis seurakuntani tai kirkkoni opettaa kirkosta ja ykseydestä? Sinänsä yhteyden etsiminen ei ole vielä samaa kuin sen saavuttaminen.

Luterilainen kirkko on omasta teologiastaan käsin lähtenyt siitä – paitsi enää tällä hetkellä – että kirkon ykseys lähtee yksimielisyydestä evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. ”Ensin on yksimielisyys (consentire) ja sen jälkeen saarnatuolin ja alttarin yhteys”, kirjoitti selkeyttävästi Simo Kiviranta Turun arkkihiippakunnan synodaalikirjasssa 1981 ”Yhteyden mahdollisuudet”.

Niin kuin Simo Kiviranta ennakoi ja muisti historiaa vanhassa synodaalikirjassa ja sen artikkelissa, niin hengelliseen kysymykseen todellakin kietoutuvat monet inhimilliset pyrkimykset, valta, raha ja koko eurooppalainen politiikka. Tämä on varmasti vielä enemmän totta jouluna 2018.

Augsburgin tunnustuksen tausta-asiakirjat jo moittivat voimakkaasti, että kirkon silloinen hengellinen virka ei ollut hengellinen, vaan muuttunut poliittiseksi. Kirkon viran oli turmellut menneinä aikoina kirkon historiallinen konteksti. Ja siksi se oli nyt palautettava alkuperäiseen hengelliseen tehtäväänsä.

Teologian ja etiikan professori Klaus Bockmühlin https://de.wikipedia.org/wiki/Klaus_Bockm%C3%BChl teos Kristikunta ilman Kristusta (suomennos 1971) analysoi seikkaperäisesti Rudolf Bultmannin ja Karl Barthin sekä länsimaisen teologian matkaa ateismiin. Johdannossa hän kysyi aiheellisesti: ”Onko kristinusko meille vielä se uskonto, joka vetoaa Jeesukseen Kristukseen?

Bockmühlin analyysi on vieläpä siinä määrin ekumeeninen, että hän muistuttaa paavi Paavi VI:n sanoja vuoden 1968 lopulla: ”Olemme jo siirtyneet itsekritiikistä itsetuhoon”.

Niin kuin Bockmühl toiveikkaasti lausuu johdannon lopussa, niin olisi toiveikasta nähdä Palefacen joulusaarna, jossa luovuttiin Kristuksesta, ekumeenisessa jumalanpalveluksessa 2018 profeetalliseksi kutsuksi parannukseen:

Luther päätteli näin: 'Jollei olisi puolueita, joilla perkele pitää meitä hereillä, tulisimme liian laiskoiksi, nukkuisimme ja kuoraisimme itsemme kuoliaiksi ja sekä usko että sana hämärtyisi ja tulisi hylätyksi keskuudessamme ja kaikki tuhoutuisi. Mutta nyt tällaiset puolueet ovat meidän himoakiviämme, jotka teroittavat uskomme ja oppimme, niin että ne loistavat kiiltävinä ja puhtaina kuin peili'”.

Martti Luther kirjoitti vuonna 1923 paimenkirjessään Böömin veljille ”kuvitelmapappien” ”narrintempuista” sekä sellaisen ankarasta rangaistavuudesta Jumalan edessä. Mitäpä hän olisi lausunut ”luterilaisen” kirkon ekumeenisista touhuista tänä vuonna?

Kristuksen valtapiiri”


Jouluevankeliumia kuullessa joutuu saarnaaja ja kuulija väistämättä vastaamaan siihen, mitä on Kristuksen valtakunta. Juuri siihen Paleface vastasi perustavasti eri tavalla, kuin kristillinen kirkko on menetellyt. Luterilainen kirkko on perinteisesti uskonperustansa mukaan ilmaissut näkemyksensä Jumalan valtakunnasta Kristuksen valtakunnaksi, joka armonvaltakuntana on jo nyt todellisesti usko kautta läsnä ”heikoissa astioissa” sanan ja sakramenttien kautta. Herra kantaa meitä ja me lepäämme hänen hartioillaan (WA 36/2,512). Sellainen autuas uskon ihme on mahdollinen – kiitos Jumalan Pojan inkarnaation, joulun varsinaisen ihmeen.

Lutherin valtio-opin suhteen on sen sijaan pidettävä mielessä, että Luther ei ollut varsinaisesti kiinnostunut politiikasta. Toki omassa asemassaan hän joutui pakostakin sen kanssa tekemisiin. Kaiken kristillisen poliittisen ajattelun lähtökohtana on ollut Roomalaiskirjeen 13. luku, jossa teroitetaan kuuliaisuutta esivallalle, koska se on Jumalan asettama eikä turhaan kanna miekkaa. ”Miekalla” Luther tarkoitti tässä pakon käyttöä rauhan säilyttämiseksi sekä valtion sisällä että sen ulkopuolella. Lutherin elämänkerrassa Roland Bainton arvioi Lutherin asennetta:

Lopputulos tästä kaikesta on, että tietyissä kohdissa Lutherin asenne taloudellisiin ja poliittisiin kysymyksiin perustui hänen teologiseen näkemykseensä. Hän ei sallinut vanhastaan taattujen tapojen mielivaltaista hävittämistä. Mutta koska yksin uskonto on ihmisen tärkein asia, ovat ulkonaisen elämän muodot merkityksettömiä ja ne voidaan ratkaista kulloinkin tilanteen mukaan”.

Luther määritteli kirkon ja valtion välistä suhdetta Kristuksen valtapiiriksi ja maailman valtapiiriksi. "Kristuksen valtapiiri" on niiden ihmisten käyttäytymistapa, joita hallitsee Kristuksen henki — nämä eivät tarvitse lakia eivätkä miekkaa. Luther vetää rajan kirkollisen ja valtiollisen toiminnan välille teoksessaan "Maallisesta esivallasta; miten laajalle maallinen esivalta ulottuu" (1523).

Luther torjui kaiken kapinoinnin sanojaan säästämättä. Jos roskaväki lähtee liikkeelle, nousee yhden tyrannin tilalle sata. Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että Luther olisi jättänyt sorretut vaille tukea.

Helluntaipäivänä vuonna 1525 Martti Luther kirjoitti kirjasen ”rosvoamis- ja murhanhaluisia talonpoikia vastaan” (WA 17,1,265-267). Ensi Luther torjuu ”kelvottomat lörpöttelelijät”, jotka valheellisesti ovat väittäneet hänen neuvoneen surmaamaan ja murhaamaan talonpoikia. Kuten Peter Manns ja Helmuth Nils Loose kirjoittavat Lutherin elämänkerrassa, että Luther ei tylyksi koetulla asenteellaan varsinaisesti vaikuttanut hirvittävään lopputulokseen, jonka ruhtinaat toimittivat talonpoikia vastaan. Hän torjui teologisista syistä asemansa kapinaliikkeessä.

Kristillisessa seurakunnassa inhimillisiä puuhia”


Vuonna 1523 Luther kirjoitti seurakunnan vallasta ja saarnavirasta (WA 11,408-416), missä hän moitti heti alkuun ”kaikkina aikoina” ilmennettyä ”epäkristillistä tapaa”, että ”kristillisen seurakunnan nimissä ryhdytään inhimillisiin puuhiin. Mutta siitä vallan varmasti tunnettakoon kristillinen seurakunta, että siinä puhdas evankeliumi saarnataan”. 

A.E. Koskenniemi on suomentanut tuon erinomaisen teoksen ja se on julkaistu Hämeenlinnassa vuonna 1924.

Paljaita pakanoita on siellä, missä evankeliumi ei kulje ja missä ihmisopit ovat vallassa, olkoon heitä vaikka kuinka useita ja vaeltakoon sitten kuinka pyhästi ja tarkasti tahansa”.

Luther pitää ehdottoman tärkeänä, että ”Kristillinen seurakunta ei saa eikä voi olla ilman Jumalan sanaa”. Selittäessään saarnaviran vakavuutta, Luther tulkitsee Johanneksen evankeliumin 10 lukua. ”Joka ei ovesta mene sisälle lammashuoneeseen, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri”. Niin Luther tulkitsee:

Kristus opettaa tässä ettei saa opettaa mitään sivuoppeja, tahi opettaa muita töitä kuin mitä Kristus on opettanut”.



Nyt Kristus sanoo tässä: Joka tahtoo oven kautta sisälle käydä, sen täytyy sana Kristuksesta vapaasti päästää kuuluviin ja toisaalta taas tähdätä kaikki Kristukseen. Sentähden antaa hän tässä "menemiselle" oikein saarnaamisen merkityksen; sillä tuleminen on hengellistä ja sanalla hän käy korvien läpi ja tulee lammashuoneeseen, s. o. uskovaisten sydämeen. Tämä nyt on sitä mitä hän sanoo, että hänen on mentävä ovesta sisään, s. o. ei saarnattava mitään muuta kuin Kristusta; sillä Kristus on lammashuoneen ovi. ”



Nytpä evankeliumi on niin arka ja jalo, ettei se voi sietää mitään lisäyksiä eli sivuoppeja.”

Luther tuo esille evankeliumin valossa ”kaksi erittäin huomattavaa kohtaa: uskomisen vapaus ja arvostelun oikeus”.

Sentähden olkaa vakuutettuja siitä, että lampaiden on arvosteltava sitä, mitä heille esitetään. Heidän tulee sanoa: Meillä on Kristus Herrana ja hänen sanansa ennen kaikkia perkeleiden ja ihmisten sanoja”.

Mika Waltari ja Paleface


17-vuotias Mika Waltari kirjoitti esikoisteoksensa Jumalaa paossa, jonka Suomen merimieslähetysseura tilasi ja kustansi vuonna 1925. Myöhemmin Waltari ei tuonut kirjaa erityisemmin esille.

Voi olla tietenkin loukkaavaa suuren kulttuurihenkilön Palefacen rinnalle asettaa ketään toista – etenkään nuorta Mika Waltaria. Tämä vertailu osoittaa kuitenkin kahden eri ”tilauksen” suuren erilaisuuden: ensimmäinen oli tilaus vuonna 1925, toinen vuonna 2018.

Kirjasessa ”päähenkilö pakenee Jumalaa, äidin, kodin vaikutusta, palaa sitten onnistuneesti Jumalan valtaan”, kuten Waltari itse luonnehti. Waltari ajatteli itsekin papin uraa ja kirjoittautui teologiseen tiedekuntaan seuraavana syksynä 1926. https://www.ksml.fi/kulttuuri/Jumalaa-paossa-Mika-Waltari/68079

Jumalanäky avautuu päähenkilölle yksinäisellä pakoretkellä avarassa erämaamaisemassa.

Aarne Tammi? Mitä se oikeastaan oli. Oliko se tämä ruumis, joka kerran muuttuisi mullaksi? Ei, ei. Se ei voinut olla vain sitä. Sen täyty olla jotain muuta. Jotakin, joka pysyisi vielä senkin jälkeen kun ruumis olisi mullasi muuttunut”.



Mies häpeää omaa hämmennystään ja istuutuu jälleen”.



Mutta mikä oli tuo tunne? - Joskus aivan pienenä poikana oli Aarne kirkossa urkujen soidessa kokenut samaa oman pienuuden ja vähäisyyden tuntoa. Oliko se siis yhteydessä kirkon kanssa”.



Olisikohan se tunne jonkun ihmistä suuremman läsnäolosta ja vaikutuksesta? Siis jotain jumalallista. Mutta eihän Jumalaa ollut olemassakaan. Senhän olivat monet tiedemiehet todistaneet. Koko kristinuskohan oli vain pappien valhe”.



Mutta ehkä … ehkä eivät nuo viisaat tiedemiehet koskaan olleet istuneet värähtämättömänä hiljaisuudessa yllään ikuinen tähtitaivas ja allaan valtavan meren syvyys tai suuren erämaan äärettömyys?”



Aarne tuntee sykähdyksen ruumiissaan. On siis kuitenkin olemassa Jumala. Jokin, joka ohjaa kaikkeuden kohtaloita”.



Aarne tuntee sen sielussaan järkkymättömänä, ehdottomana, väistämättömänä totuutena. On olemasssa Jumala, suuri ja ylhäinen, ikuisuuden valtias; Hän, joka on ollut aikojen alusta, Hän, joka on ja pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen.”



Erämaan yllä paistavat ikuiset tähdet kuin kuumat, värisevät liekit. Kaukana kotimaassa rukoilee vanha äiti”.

Kirjan päähenkilö Aarne Tammi on oppikoululainen, jonka isälle maittaa viina ja äiti uskovainen. Lopussa Aarne selvittää viinanhuuruiset vihanpitonsa verot, ja saapuu seesteisenä Suomeen. Jumalaa paossa on Waltarin tuhlaajapoikakertomus.

Mika Waltarin esikoisteosta ei ole korkealle arvostettu, vaikka siinä on ihan sujuvaa kerrontaa ja vahva sanoma. Kyse on enemmän nuorille suunnattu teos – ei mikään oppineen aikuisen syvällinen katsomuksellinen pohdiskelu. Itse Waltari tunnetaan parhaiten Sinuhe egyptiläinen – romaanista.

Mika Waltarin Toimi-isä ja setä Toivo Waltari olivat molemmat teologeja ja julkaisivat lukuisia uskonnollisia kirjoja. Kirjat julkaisi useimmiten juuri Suomen Merimieslähetys, joka julkaisi myös Mika Waltarin esikoisteoksen. Hän itse siirtyi pian vaikuttamaan Tulenkantajissa, joka pyrki eroon ”korpikulttuurista” lähemmäs eurooppalaisia virtauksia. Tulenkantajien tunnuslausekin oli ”Ikkunat auki Eurooppaan”.

Joulun 2018 ekumeeninen jumalanpalvelus ei ollut osallinen suomalaisesta ”korpikulttuurista”, ikkunat olivat apposen auki koko Euroopalle ja maailmalle. Ekumeenisessa jumalanpalveluksessa joulusaarnan pitänyt Paleface eli Karri Pekka Matias Miettinen ei ole esikoisteostaan kirjoittaneen Mika Waltarin tavoin tuntematon lapsukainen, vaan jo keski-ikäinen mies, siirtynyt viidennellekymmenelle ikävuodelleen. Häneltä voisi siis odottaa enemmän kristillistä syvällisyyttä kuin poikaselta. Rar-artistina ja useamman kerran jopa kirkkoon kutsuttuna kasvattajana Paleface on tehnyt jo pitkän uran. Ekumeeninen jumalanpalvelus oli myös ”tilaustyö”, sillä Paleface tuskin omin valtuuksin astui saarnaajaksi. Todennäköisesti Paleface sai saarnastaan palkkion, se on ainakin kirkollinen käytäntö.

Paleface ei ollut tuntemattomuus enää jouluna 2018. Sellainen tuntemattomuus hän ei ollut edes kirkollisille päättäjille näiden kutsuessa hänet saarnaajaksi. Tämä ei ollut edes ainut kerta, kun Paleface on kutsuttuna tiennäyttäjänä kirkossa. Keväällä 2018 hän opasti kirkon kasvattajia yhdessä Pekka Haaviston kanssa kirkon kasvattajien päivillä. Tuolloin vaatimuksena oli entistä rohkeampi protesti, jota vasemmiston pitäisi esittää.

Syyskuussa 2016 Paleface julkaisi ”Palamaan” -nimisen videon, Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuvan tunnuskappaleen. Tuolla videolla ihannoidaan lähiössä asuvien nuorten anarkistista aggressiivista käytöstä: nämä nuoret tekevät jopa huumekauppaa ja ryöstävät myymälöitä. ”Ette muka osanneet ennakoida, että Suomi-poika alkaa mellakoida”, kappaleessa uhotaan. Palefacen mukaan hallituksen leikkauspolitiikka johtaa tällaiseen mellakointiin.

Yle on antanut Palefacelle laajasti tilaa selittää syytöksiään Suomen hallitusta vastaan, jonka vika olisi siis väkivalta: ”Hallitus leikkaa meiltä kurkut auki”. Palefacen mukaan kyse olisi jopa ”vääjäämattömyydestä”. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/06/paleface-selittaa-provosoivaa-musiikkivideoaan-en-ymmarra-miksi-nain-annetaan

Nämä syytökset eivät ole pelkkiä sanoja, vaan Ylen haastattelussa Paleface selittää, että turhautumiset pitää nimenomaisesti ”muuttaa toiminnaksi”. https://yle.fi/uutiset/3-8718355

Palefacen kappaleessa ”Palamaan” uhotaan:
Laita palaa se hullun Audi. Hallitus leikkaa meiltä kurkut auki. Aika maksaa velka pois ja luovuttaa verta poika, ette muka osanneet ennakoida että suomipoika alkaa mellakoida”. https://mvlehti.net/2016/10/13/palefacen-kappale-palamaan-kehottaa-suoraan-aarivasemmistolaiseen-vakivaltaan-ja-tuhotoihin/

Turkulainen toimittaja Kari Salminen kirjoitti 14.9.2016 Aamulehdessä tiukan kritiikin äärivasemmiston fantasioista, joihin kuuluu tuhopolttoja ja väkivaltaa: https://mvlehti.net/2016/09/16/suomalainen-aarivasemmisto-fantasioi-tuhopoltoista-ja-vakivallasta/

Kommentti on popkulttuurista taidetta, mutta se ottaa kantaa laittomuuden ja kansalaistottelemattomuuden puolesta. Se puolustaa tuhoa ja väkivaltaa, koska ilmeisesti ei ole enää muuta mahdollisuutta. Kuten Li Andersson aikanaan sanoi: ´Vasemmiston väkivalta on vain erityyppistä.´” (Salminen, Aamulehti)

Palamaan-musiikkivideolla Paleface viiltää sormellaan kurkun auki. Monikulttuurinen vasemmistoanarkisti painii poliisin ja vartioiden kanssa. Se on ikään kuin sankaruutta. Tuhopolttokuvia näytetään toistuvasti puolusteltuna protestina pahaa yhteiskuntaa vastaan. Auton ikkunoita rikotaan. Sanoissa toistuu protestin ihanteena: ”bensa roiskuu” ja ”pannaan koko mesta roihuu”.

Sananvapaus ei tällaisessa vasemman laidan populismissa tarkoita suinkaan muiden oikeutta olla eri mieltä, vaan meidän kaikkien oikeutta olla samaa mieltä kuin ne, jotka ovat aina jo valmiiksi oikeassa.” (Salminen, Aamulehti)

Elokuvasäätiö oli antanut 200 000 euroa tuon elokuvan tuottamiseen, johon Palamaan-kappale syntyi. https://mvlehti.net/2016/09/16/suomalainen-aarivasemmisto-fantasioi-tuhopoltoista-ja-vakivallasta/

Paleface kuului myös Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien järjestelyistä vastaavaan hallitukseen yhdessä piispa Irja Askolan kanssa. Paleface on saanut Suomen kulttuurirahaston https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002888459.html suuren apurahan. Tätä nyt tuetaan institutionaalisestikin.


Kirjoittaja:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)