maanantai 2. maaliskuuta 2009

Kirkkoherrat Haikon kartanossa

Kirkko on luonut tämänkin ihmeen! Vuonna 1362 Haikon kartano kuului Viipurin dominikaaniluostarille.

Venäjä on luonut historian tähän ihmeeseen! Kenraali Sebastian von Etter osti Haikon kartanon vuonna 1871. Von Etterien Haikon kartano tuli aivan erityiseksi, kun Venäjän keisarisuvun jäsenet vierailivat kartanossa. Venäjän vallankumousta Kiril Romanov pakeni puolisoineen ja tyttärineen Haikon kartanoon. Tässä kartanossa syntyi myös Romanovin poika, joka kastettiin kartanossa Vladimir Romanoviksi.

Kysyin vastaanotosta ja sain tietää, että venäläisten turistien määrä on lisääntynyt. Tällä hetkellä on kuitenkin hiljaista. Sesonki oli vähän uuden vuoden jälkeen.

Espoon hiippakunnan kirkkoherrat ja tuomiokapitulin jäsenet piispa Mikko Heikan johdolla tulivat Haikon kartanoon maanantaina 2.3.2009. Olemme kartanossa keskiviikkoon saakka. Totta kai kirkkoherrat myös nautiskelevat – elämämme ei ole pelkkää kärsimystä. Ruoka oli oikein hyvää. Saimme tänään myös opiskella useita tunteja johtamisen haasteista ja mahdollisuuksista.

Ei hampaat irvessä

Muutamat olivat ottaneet itselleen hoitoja virkistymisajalle. Minä olen sen verran vanhan sortin mies, että en minä mitään kasvohoitoja ota, kun vielä minun pitäisi ne itse maksaakin! Minä menin kuntosalille ja juoksin juoksumatolla vähän. Ehkä yhteensä noin 4 kilometriä, mutta en juossut yhtämittaisesti, vaan 800 metrin pätkissä, joskus lyhyemmissä. Juoksuvauhtini oli jostakin syystä hitaampi kuin normaalista. Juoksu ei ollut vapautunutta. Alussa juoksi 800 metriä 16,8 km/h vauhdilla, sitten 17,5 km/h vauhdilla ja lopulta 19 km/h vauhdilla. Lisäksi juoksi vähän lyhyempiä kertoja, koska juoksu oli todellakin väsähtänyttä. Sitten pyöräilin ja tein joitakin pieniä harjoitteita käsivarsille sekä nyrkkeilin nyrkkeilysäkkiä vastaan (kirkkoherroja en haastanut otteluun, koska minä olen vielä aika kevyt poikanen, vaikka vatsa on pahasti kasvanut). Kaiken kaikkiaan tein vain keveän harjoituksen, koska haluan aloittaa uudestaan kuntoilun mukavasti nautiskellen, en hampaat irvessä. Kuntosalin jälkeen menin uimaan ja saunaan.

Kirkkoherrat tekevät kaksi kertaa vuodessa tällaisen koulutus- ja virkistymismatkan jonnekin päin Suomea. Pidän oikein hyvänä, että saan vihdoin mahdollisuuden hoitaa myös itseäni fyysisesti sekä keskustella toisten kirkkoherrojen kanssa. Sen jälkeen on paljon helpompi kohdata oman työyhteisön johtamisen ongelmat ja ilot.


Kirkko ja Internet


Huomenna tiistaina on ohjelmassa mm. tutustua hengelliseen elämään verkossa (Internetissä). Tuosta aiheesta minun oli määrä tehdä IT-opinnäytetyökin, mutta olen luopunut aiheesta, koska en innostu siitä mitenkään. Muutoinkaan IT-opinnot eivät enää kiinnosta. Joka tapauksessa kirkossa tiedostetaan, ettei seurakunnan työntekijöiden pidä enää jättäytyä Internetin verkkojen ulkopuolelle. Internet ei ole vain viestinnän ja mainonnan väline, vaan oikea elämänympäristö ja toimintaympäristö. Suurin ongelma on kuitenkin siinä, mistä ajasta kukin työntekijä vapauttaa itsensä Internetiä varten.

Minulla on kirkkoherrana se etuoikeus, ettei minulla ole työaikaa ja olen vähäuninen. En myöskään mieti, milloin olen työssä ja milloin vapaalla, vaan voin myös vapaapäivinä tehdä kirkollisia töitä. Toissaviikon sunnuntai oli määrä olla minun vapaa sunnuntai helmikuussa, kun kaikki muut sunnuntait olin jumalanpalveluksissa, mutta minun sijaiseni sairastui ja lauantaina piti päättää, että olen myös seuraavan sunnuntain töissä. En jaksa tutkia, miten voisin etsiä nyt menetetyn vapaapäivän jostakin toisesta kohdasta. Kirkkoherralla työ- ja vapaa ei mene ihan niin matemaattisesti kalenterin kanssa. Tärkeintä on, että työpaikalla näkyy runsaasti ja ei väsähdä.

Albert Schweitzer, The Psychiatric Study of Jesus (1913)


Huomenna lähdemme kirkkoherrojen kanssa myös Porvoon tuomiokirkkoon ja kapituliin. Hannu Saloranta alustaa meille keskustelun jumalakuvan muutoksista. Hannu on eksegeettisesti – eli Raamatun tieteelliseen tutkimukseen – suuntautunut kapitulin asiantuntija, jonka henkilökohtainen teologinen kirjasto on aivan valtaisa. Tänään illallisten edellä sain Hannun järjestämänä lahjan väitökseni johdosta: väitöskirjastani puuttui tämä Albert Schweitzerin tutkimus, The Psychiatric Study of Jesus. Exposition and Criticism (käännös C.R. Joy; The Beacon Press: Boston 1958,ensimmäinen painos 1948). Kirja oli julkaistu alkuaan saksaksi 1913.

Schweitzer tutkii sitä David Friedrich Straussin havaintoa, että Jeesus eli apokalyptiikan maailmassa. Lääketieteen kirjat kutsuisivat paranoiaksi monia piirteitä, joita tuo apokalyptiikka sisälsi. Schweitzer tietää hyvin, että psykopatologinen menetelmä, jossa tutkitaan tietyn henkilön persoonallisuuden suhdetta tämän tekoihin, on saanut osakseen halveksuntaa. Kyse ei ole menetelmän ongelmasta, vaan sen amatöörimäisestä käytöstä. Ongelmia tuottaa legendamaisten aineistojen perusteella sankarin mentaliteetista tehdyt päätelmät. Schweitzerin ajan uskonnon tutkimuksissa pidettiin selvänä, että Jeesuksen ajan juutalaisuutta väritti Messiaan tuleminen ja että tästä tuli myös keskeinen osa Jeesuksen ajattelua. Toisaalla pidettiin jo epähistoriallisena Jeesuksen puheita toisesta tulemisestaan tai itseensä liittyviä messiaanisia väitteitä. Noiden olettamusten mukaan nasaretilainen oli vain eräs juutalainen opettaja, jonka seuraajat korottivat hänet tämän kuoleman jälkeen Messiaan arvoon. Schweitzer välttäisi näin voimakkaan jaon tekemistä Jeesuksen oman opetuksen ja hänen seuraajiensa julistuksen välillä. Schweitzer lähestyy problematiikkaa psykopatologisen kirjallisuuden avulla, jota on ollut jo ennen häntä Jeesuksen mielenlaadusta (esim. de Loosten, William Hirsch ja Binet-Sanglé). De Loosten piti Jeesusta ylpeämielisenä, jonka äärimmäisen liioiteltu itsetietoisuus yhdessä älykkyyden kanssa johti hänet deluusioihin, suuruuden hulluuteen. Jeesus piti siis itseään täysin superihmisenä. De Loosten piti myös hyvin todennäköisenä, että Jeesus kärsi äänistä, jotka hän tulkitsi hengiksi. Hänellä oli myös hallusinaation kaltaisia näkyjä.

William Hirschin tekemä diagnoosi Jeesuksesta ei poikkea merkittävästi De Loosten analyysistä. Hirschin mukaan Jeesuksella oli paranoia, vainoharhaisuus. Paranoian kliininen kuva täsmää täysin kaikkeen, mitä tiedämme Jeesuksesta. Hirschin mukaan Jeesus tunsi lapsena epätavallisia mentaalisia ominaisuuksia. Pyhien Kirjoitusten lukeminen vain vahvisti mentaalista sairautta. Kolmenkymmenen vuoden iässä paranoia oli jo täysin puhjennut.

Schweitzer ei itse siirtäisi tarinaa Jeesuksesta autiomaassa samalla suoraviivaisuudella historian Jeesuksen kuvaukseksi kuin Binet-Sanglé, Hirsch ja de Loose tekivät, kun nämä kuvailivat hallusinaatioita merkeiksi Jeesuksen psykoosista. Schweitzer tahtoo testata psykoosin tunnetut symptomit: deluusiot, hallusinaatiot, emotionaalinen asenne ja muut tunnuspiirteet. Schweitzer käy keskustelua Kraepelinin paranoian määrittelystä dementia praecox, mikä oli toki Schweitzerin ajan kömmähdys, että paranoia määriteltiin tuolla tavalla älyllisenä rappeutumana.

Vainoharhaisuuskaan ei ole kovin yksinkertainen diagnoosi, koska Schweitzerin mukaan vainoharhaiset ovat usein ”vainoharhaisia vainoojia”. Schweitzer huomauttaa myös, että messiaaniset odotukset olivat juutalaista dogmaa. Jeesuksen hallusinaatioiden runsautta on perusteltu lähinnä Johanneksen evankeliumin avulla, mutta Schweitzer huomauttaa, ettei tuo evankeliumi anna aineksia historian Jeesuksen tunne-elämän analyysiin. Jos vaikka Jeesuksen hallusinaatio Jordanilla olisi tosi, on tiedettävä, että emotionaalisesti värittynyt hallusinaatio ei ole aina vain mentaalista sairautta. Sitä esiintyy myös yksilöillä, jotka ovat hyvin tunteellisia, mutta kuitenkin terveitä. Schweitzer viittää myös VT:n runsaaseen rinnakkaisaineistoon.

Loppujen lopuksi lääkäri, teologi, lähetystyöntekijä, urkutaiteilija ja Nobelin rauhanpalkinnon sittemmin voittanut Albert Schweitzer kiteyttää, että psykopatologinen kirjoitusten lukemista vastaan voidaan esittää kritiikkiä neljästä pääasiallisesta syystä. (1) Käytetty aineisto on pääosin epähistoriallista; (2) psykopatologisessa tulkinnassa on historiallista aineistoa tulkittu liian niukasti osana alkuperäistä historiallista ajan historiaa; (3) Väärien ennakkokäsitysten ja hypoteettisten symptomien avulla on luotu täysin kuvitteellinen kuva sairaudesta, joka ei ole kuitenkaan sopusoinnussa sairauden kliinisesti todettujen muotojen kanssa; (4) Jos Jeesus koki hallusinaation kasteessa, tämä seikka ei vielä riitä todisteeksi mentaalisesta sairaudesta.

Omassa väitöskirjassani pyrin välttää Schweitzerin moittimat lähtökohdat. En tehnyt sen vuoksi historiallista kuvaa Jeesuksesta, vaan tutkin Q-evankeliumin syntyprosessia. En halunnut loihtia myöskään kuvaa Q-lahkon rakenteesta, koska lahkon rakenteesta tehdyn hypoteesin tutkiminen hypoteettisen diagnoosin avulla on pahempaa spekulaatiota kuin tekstin tutkiminen hypoteettisen diagnoosin avulla. Tein myös koko ajan omassa tutkimuksessani kriittistä keskustelua maltillisten tulkintojen hyväksi pohtimalla kulttuurillisten mallien merkittävyydestä: tietyt tarinat piti kertoa tietyllä tavalla eivätkä näiden tarinoiden rakenne paljasta sen vuoksi sen sankarin psyykettä. Minä liitinkin omassa väitöskirjassani Q-lahkon sisäisen dynamiikan juutalaissodan esivaiheiden ja juutalaissodan traumaattisiin kokemuksiin sekä tuossa tilanteessa vahvistuneeseen lahkon rakentumiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti