Risto Ryti, inkvisiittori ja sotasyyllinen

Olen saanut paheksuntaa – ainakin epäsuoraa – tutkinta-asiamies Backin selonteossa sen tähden, että pidän sotasyylliseksi tuomittua presidentti Risto Rytiä syyllisenä.

 Risto Ryti on voimassaolevan suomalaisen oikeuden mukaan syyllinen. Tuomiota ei ole kumottu. Voimassaolevan oikeuden tunnustaminen on kuitenkin tullut arveluttavaksi!

Suomalaiset ovat rehabilitoineet sotasyylliset, mutta tuolle rehabilitoinnille ei ole oikeudellista päätöstä. Nyt tuo rehabiloinnin vaatimus on ulottumassa kirkkoonkin, vaikka asian johdosta ei ole oikeudelista päätöstä!

Korkein Oikeus ei poistanut Väinö Tannerin rangaistusta, kun Kari Silvennoinen – meikäläistäkin vastaan kannellut juristi - oli ajanut tuomion kumoamista. Kun Silvennoinen tahtoisi vapauttaa sotasyylliset tuomioistaan, hän tahtoisi saattaa sitä vastoin kirkkoherran tuomiolle, koska kirkkoherra Molari muka puolustaa liikaa Venäjää ja Neuvostoliittoa!

 Samaan tuomitsemisen vaatimukseen kirkkoherraa vastaan yhtyy myös ProKarelian päätoimittaja Veikko Saksi.

Populaarissa suomalaisessa ajatelussa sotasyylliset ovat todella jo suorastaan kansallissankareita. Nuo suomalaiset uskovat historiallisen muistin hämärtyessä, että Risto Heikki Ryti (1889–1956) joutui vankilaan, koska paha Neuvostoliitto niin halusi, ei siksi, että Suomi oli paha.

 Kun tarkemmin muistaa, Risto Ryti on kuitenkin symboli niille uhreille, joita suomalainen työväestö, karjalaiset, veteraanit ja venäläiset ovat joutuneet antamaan.

Rytiä ei pidä ”palauttaa” kunniaan, sillä sitä kunniaa ei ole hänellä, mutta tuollainen kunnioitus olisi loukkaus monikansallistuvaa ja –kulttuuristuvaa Suomea vastaan, jossa on tärkeää korostaa pikemmin suvaitsevaisuuden ja välittämisen tärkeyttä kuin Rytin tylyä ja rasistista ideologiaa.

Kun katselee Risto Rytistä valokuvia, näkee niissä aina viimeisen päälle huolitellusti pukeutuneen miehen. Ryti tunnetaan knallistaan, tyylikkäistä hansikkaistaan ja kävelykepistään, jota hän kuljetti hienostuneesti mukanaan, kun kallis puku päällä ulkoili Lauttasaaressa kesäsäässä ennen sisällissodan syttymistä vain vähän yli 20 vuotta vanhana poikasena. Kävelykeppi ei ollut suinkaan mitkään kävelysauvat eikä Ryti ollut jalkavaivainen. Hän oli vauraan suvun ylväs nuori mies.

 Olen sanonut usein, ettei pidä kuitenkaan kiinnittää liikaa huomiota hienostuneisiin näennäismaltillisiin sanoihin, kalliiseen pukuun ja solmioon, jos susi asuu puvun ja knallin sisällä.

Ryti oli lahtareiden puolella ankara inkvisiittori

Risto Rytin poliittista toimintaa vääristi jo nuoruudestaan alkanut dramaattinen epäluuloisuus ja viha kommunisteja ja venäläisiä vastaan.

 Maanviljelysneuvos Alfred Kordelin omistamassa Mommilan kartanossa 5.11.1917 kokoontui suurliikemiehen ystäviä syntymäpäiväjuhliin. Juhliin osallistui myös Risto Ryti tuoreen Gerda-vaimonsa tähden. 30 venäläistä matruusia saapui Mommilaan tavoitteinaan etsiä aseita. Seuraavana aamuna matruusit marssivat kartanoon ja alkoivat väkivaltaisen tarkastuksen ja ryöstelyn.

Matruusit vangitsivat muiden mukana myös Risto Rytin sen jälkeen, kun paljastui, että kartanossa oli aseita ja Kordelin oli kutsunut apua Lahden suojeluskunnasta. Haminassa suojeluskuntalaiset tavoittivat matruusit ja vankijoukon.

Venäläiset surmasivat vankejaan alkaen Kordelista. Erään matruusin laukaus meni myös aivan Rytin läheltä, joka kuitenkin säilyi hengissä. Juhani Suomi näkee Risto Rytin jyrkkämielisyyden erääksi psykologiseksi tekijäksi mainitun tapahtuman: ”Mommilan veritekojen muistoja omakohtaiset kauhistuttavat kokemukset säilyivät Rytin mielessä koko hänen elämänsä ajan ja näyttävät osaltaan vaikuttaneen hänen myöhempään suhtautumiseensa vasemmistoradikalismiin. - - - Kodin henkisen perinnön ja Mommilan kokemusten taustaa vastaan ei ole mitenkään odottamatonta, että myös Risto Rytin sympatiat olivat täydellisesti valkoisten puolella".

Kansalaissodan jälkeen Ryti toimi jäsenenä tuomioistuimissa, jotka käsittelivät punaisia vastaan nostettuja syytteitä. Hän ei ollut pelkkä ”rivijäsen”.

Kansanedustaja Kirra kertoo kirjeessään Juhani Suomelle (lisensiaattitutkimus), että Ryti kannatti punaisille ankaria rangaistuksia.

Ryti oli lisäämässä epäinhimillistä kärsimystä myös pääintendentuurin tutkintaosaston päällikkönä. Elintarvikepulasta kärsivä maa sai kuulla, että Rytin johtama virasto kielsi 22.5.1918 merkillisesti jopa omaisia viemästä elintarvikepaketteja vangituille.

 Yli 80 000 vankia ei ollut yksinkertainen huollettavaksi eikä ravitsemiskielto ollut mitään muuta kuin kansanmurhan tavoittelua. Tällöin hänen kerrotaan kannattaneen ankaria tuomioita (Ryti ja tuomioiden ankaruus; ks. Juhani Suomi, Kohtalona yksinäisyys – Risto Rytin tie Suomen politiikan johtoon, s. 18 [1989]).

Rytien ahdistavan tilanteen Mommilan verilöylyn jälkeen laukaisi vasta saksalainen Itämeren divisioona, joka nousi maihin Hangossa. Saksalaiset etenivät rautalinjaa myöten Helsingin lähistölle. Venäjän Itämeren laivaston osat vetäytyivät saksalaisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Karjannokalta ja muista satamista. Valkoinen Suomi sai voittonsa, ”koko Helsinki” riemuitsi saksalaisista vapauttajista.

Rytien koti oli tässä pääkallopaikalla. Ryti katseli ikkunastaan päivittäin saksalaisia vartiosotilaita.

Lisäksi on aiheellista muistaa, että Risto Rytin neljä veljestä osallistui sisällissodan taisteluihin valkoisten hyväksi, Niilo-veli jopa kaatui Suodenniemellä. Väinö-veli salakuljetti aseita Ruotsista valkoisille jo ennen varsinaisten sisällissodan toimien syttymistä.

Olen toistuvasti lyhyissä blogilauseissani tähdentänyt, että talvi- ja jatkosota eivät alkaneet vasta 30- ja 40- lukujen ongelmissa, vaan jo Suomen osalta sisällissodassa 1917-1918 ja sen jälkeisissä vihamielisyyksissä. Tuolla ilmauksella olen tarkoittanut näitä veritekojen muistoa ja omakohtaisia kauhistuttavia kokemuksia, joita sisällissodan jälkeen ei suinkaan ratkaistu mitenkään valkoisten omaa syyllisyyttä tunnustaen, vaan pikemmin valkoiset muovattiin nopeasti rakennetuissa historiamyyteissä, sankarijuhlissa ja paraateissa yksipuolisesti isänmaallisiksi sankareiksi, kun taas punaisille ei annettu oikeutta edes asianmukaiseen suruun kirkon hautausmailla!

Sisällissotaa valkoinen puoli laajensi myös Neuvosto-Venäjän suuntaan, jonne tehtiin aseellisia hyökkäyksiä toiveena tuhota kotimaisten punaisten ainoat kommunistiystävät.

Samanaikaisesti toivottiin liiketoimintamahdollisuuksien laajentamista Suomen aluetta kasvattaen. Nämä aseelliset hyökkäykset eivät edes päättyneet Tarton rauhaan.

Risto Rytin ystäväpiirissä oli useita liikemiehiä, jotka osallistuivat näihin Itä-Karjalan ja Vienan valloitussotiin.

Ryti janosi vasemmiston tuomitsemista

Vuoden 1919 valtiopäivillä ensikertalainen kansanedustajana, Risto Ryti valittiin lakivaliokuntaan. Hän toimi valiokunnan järjestäytymiskokouksen puheenjohtajana. Ryti oli kantaa ottava kansanedustaja.

Ryti moitti äänekkäästi suunnitelmia rakentaa energiayhteistyötä Pietarin kanssa: Suomen koskista ja vesivoimaloista ei pitäisi siirtää sähköä Pietariin. Ryti oli hyvin kielteinen vasemmistoa kohtaan, mikä tuli ilmi mm. A.O. Arhon eduskunta-aloitteen käsittelyssä, joka oli laadittu sisällissodan viime vaiheissa.

Sosiaalidemokraatit kyseenalaistivat huhujen levittämistä koskevan pykälän tarpeellisuuden, mutta Ryti liittoutui kokoomuksen kaikkein jyrkimmän siiven näkemyksin.

Rytin mukaan sosiaalidemokraatit tahtovat jättää ”tilaisuuden valehteluun ja väärien tietojen levittämiseen”. Eduskunnassa käydyssä keskustelussa pikaoikeuksien valitusmahdollisuudesta Ryti korosti, ettei tuomituille pitänyt sallia mitään valitusoikeutta.

Yhtälailla kuin kuolemantuomituille ei suotu valitusoikeutta, ei myökään pitäisi varata valitusoikutta lievemmän rangaistuksen saaneille.

 Ryti myös vastusti kuolemanrangaistuksen poistamista. Martti Turtola luonnehtii teoksessaan Risto Ryti – Elämä isänmaan puolesta (2005), että Ryti edusti kansanedustajana vuosina 1919-1920 ”hyvin ankaraa linjaa punavankikysymyksessä. Hän oli joutunut oman puolueensa enemmistön kassa vastakkain ja kovan arvostelun kohteeksi” (s. 107).

Ryti halusi Neuvostoliiton tuhoamista jo nuoruusvuosistaan alkaen

Sisällissodan jo päätyttyä ja eduskuntatyöskentelyn alettua sosiaalidemokraatit tekivät anomusehdotuksen yleisen armahduksen julistamisesta.

Lakivaliokunnan johtajana Risto Ryti vaati kuitenkin anomuksen hylkäämistä. Vankiloissa oli tuossa vaiheessa ainakin 4000 poliittista vankia. Kansalaisluottamusta vailla olevien määrä oli lähes 60 000. Ryti ei suinkaan liittynyt yleiseen valtavirtaan jyrkkyydessään, vaan edistyspuolueen ja Maalaisliiton piirissä oli erilaisia näkemyksiä. Ryti löysi itsensä taas tinkimättömien rangaistuksen puolustajien joukosta.

Ryti kirjoitti Albin Mannerin ja Matti Ojan kanssa tiukan vastalauseen mietintöön armahduksesta. Hän viittasi bolshevismin vaaraan ja röyhkeyteen. Hän mielestään armahduksella saatettaisiin yhteiskunta turvattomaksi.

 Eduskuntakeskusteluissa Ryti korosti, että punaisten saamat rangaistukset olivat pikemmin liian lieviä. Hänen mielestään armahdus olisi ikään kuin lain ja laillisesti syntyneen oikeustilan syrjäyttämistä, minkä tähden se rappeuttaisi moraalisesti yhteiskuntaa. Ryti oli kiivaassa väittelyssä jop omien puoluetovereidensa kanssa. Tässä keskustelussa Ryti paljasti myös käsityksensä, jonka mukaan Neuvosto-Venäjä oli hänen mukaansa maailmansairaus, jonka tuhoutuminen voisi ainoastaan jotenkin tyynyttää suomalaisen työväestön mielet!

”Tehtäköön tässä maassa [Suomessa] mitä tahansa, mentäköön myönnytyksissä kuinka pitkälle hyvänsä, sen [työväestön] mielet tulevat aina olemaan kuohuksissa, ja se ei koskaan tule tyyntymään niin kauan kuin olot rajan takana [Neuvosto-Venäjällä] eivät ole järjestäytneet ja nykyinen maailmansairaus [kommunismi] parantunut”

Ryti piti sosialistista vallankumousta Venäjällä vaarana Suomen sisäiselle järjestykselle. Kommunismi oli ”maailmansairaus”.

Ryti vaati pitkälle meneviä toimia puuttua jopa yksilöiden elämään ja toimintaan. Lakivaliokunnassa hän vaati, että hallituksen tulisi säätää valtakunnan kaakkoiselle rajalle poikkeussäädökset, joiden perusteella yksilöiden oleskelua rajoitettaisiin, matkustamiseen puututtaisiin ankarasti sekä viranomaiset saisivat tehdä entistä suuremmin valtuuksin takavarikoita, kotietsintöjä ja harjoittaa sensuuria. Rytin vaatimus ei mennyt kuitenkaan läpi.

Kyösti Kallion hallituksessa valtiovarainministeri Risto Ryti tuki Etsivän Keskuspoliisin tiukennettuja toimia vasemmiston valvonnassa.

Kommunisteja vastaan vaaditiin oikeustoimia. Vuonna 1023 pidätettiin 217 suomalaista kommunistia, joista 23 oli kansanedustajaa. Nämä pistettiin syytteeseen maanpetoksesta. Sanomalehtiä lakkautettiin, arkistoja ja kirjapainoja takavarikoitiin.

Kommunismin vastaiset jyrkät toimet herättivät tiukkaa keskustelua, mutta ministereistä juuri Ryti ilmoitti selväsanaisesti vaativan ”kommunistien rikollisen toiminnan” lakkauttamista. Pidätysten jälkeen eduskunta tuli vajaalukuiseksi. Ryti jatkoi seuranneiden ongelmien aikanakin jyrkkämielisyyttä, jotta kommunisteja vastaan suunnattu taistelu pitäisi viedä loppuun saakka. Edes hovioikeuden mahdollinen vapauttava päätös ei saisi olla esteenä, vaan äärivasemmisto oli keinolla millä hyvänsä estettävä osallistumasta poliittiseen toimintaan.

Pidätetyistä 217 vasemmistolaisesta Turun hovioikeus langetti tuomion 189:lle, joiden tuomiot Korkein Oikeus vahvisti keväällä 1925. Nyt Ryti nautti saavutetusta voitosta hyvin avoimesti.

Sekava tunne-elämä

Rytin tunne-elämän sekavuudesta kertoo se, että knallihattu, hienostuneet hansikkaat, kävelykeppi ja kallis puku eivät olleet muuta kuin naamari sen piilottamiseksi, mikä velloi hänen sekavassa sielussaan.

Jälkikäteen voisi arvella, että perkelemäinen sarvipää oli pukeutunut kauniiseen pukuun. Ryti kuului vapaamuurarilooshiin, oli jopa eräs sen merkittävimmistä hahmoista.

Vapaamuurareihin kuului on monia merkittäviä liikemiehiä ja virkamiehiä. Ryti otti osaa toimintaan jo melkein heti alusta, kun vapaamuuraritoiminta aloi Suomessa. Vapaamurarius edellyttää jäsenten uskoa yhteen kaikkivaltiaaseen jumalaan ja sielun kuolemattomuuden tunnustamista. Rituaalit johdattavat läsnolijoita kuviteltuun sisäiseen kehitykseen.

Ryti oli ”suuri etsijä”, kun hän osallistui vapaamuurarien toimintaan (Turtola 2005: 181). J.W. Rangel ja Hjalmar J. Procopé, Rytin puolustusasianajaja sotasyyllisoikeudenkäynnissä, olivat Rytin loosiveljiä, mutta toisaalla oikeuskansleri Toivo Tarjanne, pääsyyttäjä virkansa puolesta, oli myös loosiveli.

Pitäisikö tästä otaksua, että Tarjanne aggressiivisestä syyttäjän tehtävästään huolimatta vaati Rytille liian lievää rangaistusta sotasyyllisyydestä?

Gerda-vaimo oli antautunut hyvinkin spekulatiiviseen uskonnolliseen pohdiskeluun, jopa spiritualismiin asti. Helmi Krohn, teosofi ja spiritualisti, kävi Gerda Rytin kanssa Englannissa jopa spiritualistien kongresseissa.

Heikki K. Reenpää on muistellut, miten Risto Ryti oli itsekin kiinnostunut kaikenlaisesta taikauskosta: numerologiasta, pythagoralaisuudesta, sielunvaellusopista, lukumystiikasta ja horoskoopeista.

Taikauskon luonne ei ole pelkästään Reenpään muistelemisen varassa, vaan näkyy myös Valtionarkistossa Risto Rytin arkistosta, jossa on on mielenkiintoinen Adolf Nylundin Rytille ja Tuuderin vastaus joulukuulta 1939 (12.12.1939). Tuuder kiittää pääministeri Rytin puolesta rautatieteknikko Nylundia kirjeestä tarjotusta horoskoopista ja pyytää horoskoopin laadintaa pääministerille, joka on asiasta kovasti innostunut.

Turtola selostaa Ryti-kirjassaan myös Axel Ringströmin ennusjuttua. Rytin suhde ennustajan alkoi jo 1930-luvun vaihteessa. Jaakko Kahma ja Helmi Krohn hoitivat myös yhteyksiä tähän ennustajaan.

Ryti palkitsi meediota vaivannäöstä suurehkoin rahasummin. Vielä presidenttivuotenakin, 16. helmikuuta 1944, Risto Ryti lähetti meediolle 2 pulloa viiniä, joista toinen oli hyvin arvokasta vanhaa muscatia. Lehdistö kertoi toki suuremmastakin viinilastista presidentiltä meediolle.

 Ainakin Ringström kuvitteli kohtalonsa olevan sidottu Rytin kohtaloon. Ringström ihaili suunnattomasti Hitleriä maailman pelastajana, joka kukistaisi kommunismin ja loisi uuden maailmanjärjestön. Meedio ei mitenkään voinut hyväksyä, että Suomen ja Saksan välit rikkoutuivat syksyllä 1944.

Ryti on kertonut tutkineensa teosofiaa ja antroposofiaa. Hän uskotteli ihmisiä johtavista korkeimmista jumaluusvoimista. Aino Kassinen vieraili Ryteillä iltapäiväkahveilla kymmeniä kertoja ja pohdiskeli tuonpuoleisista asioista.

 Turtola on otaksunut, ettei spiritualismi, horoskoopit ja teosofia tuhoa täysin kuvaa Rytistä kylmän järjen miehen. Turtola havaitsee monien muiden kanssa, että Rytiltä puuttuu usein ”kyky empaattisesti asetua toisen ihmisen t ryhmän jäsenen asemaan” (Turtola s. 194).

 Eräänä esimerkkinä on edellä mainittujen tapausten lisäksi hänen tylyys karjalaista siirtoväestöä vastaan. Näkisin Rytin ongelmaksi kohtuullisuuden puuttumisen: yhtäällä hän on täysin epäsentimentaalinen ja armoton, mutta toisaalla hän pakenee horoskooppeihin ja mystiikkaan.

Ryti oli tyly ihminen kärsiviä vastaan

Pohjanmaan Sana kuvaili otsikolla ”Mustia juonia”, kun arvioi Risto Rytin toimintaa 1937: ”Presidentin vaalissa tappion kärsineet suurpääoman edustajat ajavat pääministeriksi Rytiä, suurteollisuuden ja suurpääoman dynaamista voimaa”.

Genevestä Suomeen palannut Ryti kuitenkin kieltäytyi hallituksen muodostamisesta, kun presidentti Kallio pyysi asiaa. Ryti oli ennen kaikkea ankara kapitalisti, hyväosaisten puolesta kamppaillut vasemmistolaisten ja Neuvostoliiton patologinen vihaaja.

 Ryti ei ollut kuitenkaan vielä 1930-luvulla innostunut fasistisesta totalitarismista. Hän tuomitsi jyrkästi IKL:n. Ryti ei ollut kuitenkaan mikään pehmopoika 30-luvun poliitikassa, vaan jopa Maalaisliiton nuorempi akateeminen ryhmittymä, johon Urho Kekkonen kuului, oli Rytin näkemyksissä luisunut ”marxilaisten” leiriin!

Rytin empatia ei muutoinkaan riittänyt maaseudun väestölle ja elinoloille, paitsi omien huvilaretkiensä hyväksi.

Ystävän ja puoluetoverin Eljas Erkon kanssa Risto Rytillä oli lämpimät suhteet. Näistä suhteista lienee ollut hyötyä, kun esimerkiksi vuonna 1937 Helsingin Sanomat ajoi tunnollisesti Rytin ehdokkuutta presidentiksi.

 Tuossa vaiheessa Saksan diplomaattipiireissä suhtauduttiin vielä Rytiin epäluuloisesti, koska Ryti oli tunnettu anglofiili ja vapaamuurari.

Suomen itsenäisyyden alkuvuosina Ryti suosi ulkopoliittisissa ajatuksissaan puolustusliittoa, jossa Puola, Liettua ja Suomi olisivat Neuvosto-Venäjää vastassa. Luonnollisesti Neuvostohallitus ja Saksa suhtautuivat tuollaisiin suunnitelmiin kielteisesti.

Suunnitelmat eivät edenneet Rytin visoinnin mukaisesti, joten hän vastusti liittoa pelkän Puolan kanssa. Hän jopa hyökkäsi ankarasti Holstin sopimaa Varsovan sopimusta vastaan, sillä Holsti oli saanut tehtäväkseen käydä pelkkiä alustavia neuvotteluja. Ryti kannatti myös läheistä suhdetta Ruotsin kanssa.

 Vuonna 1922 Ryti korosti Neuvostoliiton uhkaa: Neuvostoliitto pyrki Itämerelle ja siitä aiheutuisi vaaroja Suomelle. Näitä uhkeja vastaan Ryti halusi Ruotsin kanssa sotilaallista suhdetta.

 1939 Ryti tuki ns. Steinin neuvotteluissa kuitenkin joustavempaa suhtautumista kuin monet silloisista suomalaisista neuvottelijoista. Toisaalla Ryti tiesi hyvin, ettei Suomi ollut koskaan toteuttanut aseidenriisuntaa toisin kuin muissa pohjoismaissa.

Puolustusmenot olivat ohittaneet 1920-luvun lopulla opetusministeriön menot. 1930-luvulla puolutusmenot kasvoivat selvästi suurimmaksi menoeräksi valtion budjetissa.

 Risto Ryti oli luomassa vuonna 1938 perushankintaohjelmaa, joka nosti maanpuolustusmenot neljännekseen Suomen budjetista. Vaikka sotaa ei olisi syttynyt, lain mukaan Suomen sotilasmenot olisivat olleet vuonna 1939 jo kolmannes tuloista! Suomi oli puolustusmenoissa eurooppalaista kärkipäätä.

Talvisodan jälkeen Ryti ilmoitti 29.2.1940 Suomen Pankin pankkiholvissa pidetyssä keskustelussa pääministerin asemassaan puolustuministeir Niukkaselle, että talvisodan jälkeinen rauhansopimus on Suomelle vain välirauha, tehty ketunhäntä kainalossa ja vilpillisellä mielellä: ”Pidämme sitä välirauhana” (Risto Ryti).

Ryti oli esitellyt myös marsalkka Mannerhimin ja kenraali Heinrichsin keskusteluja. Mannerheim ja Ryti olivat istuneet usein ravintola Köningin kabinetissa pohtimassa luottamuksellisia asioita.

 Ryti liittyi niihin revanssisteihin, joka kokivat talvisodan päättymisen jälkeen rauhanehdot huonoiksi. J.K. Paasikivi työnneettiin ulkopoliittiseen paitsioon. Ryti ei myöskään pitänyt Urho Kekkosesta (eikä myöskään toisinpäin).

Pian presidentinvaaleissa 19.12.1940 Ryti valittiin ylivoimaisella ääntenenemmistöllä presidentiksi.

Risto Ryti ja Väinö Tanner olisivat halunneet jättää karjalaiset Karjalaan, luovutetulle alueelle. Ryti ja Tanner kävivät asian johdosta 3.3.1940 epävirallisen keskustelun. Asia käsiteltiin myös valioneuvostossa 12.3.1940.

Moskovan rauhansopimus ei ottanut kantaa väestökysymykseen. Ryti ei kokenut mitään empatiaa tai myötätuntoa karjalaisia kohtaan, vaan nämä olivat puhtaasti taloudellinen kysymys niin kuin Silvo Hietanen on kuvannut vuonna 1982 tutkimuksessaan ”Siirtoväen pika-asutuslaki 1940”. Voidaan jopa sanoa niin, että ProKarelian löytämää mahdollista karjalaista tyytymättömyyttä ei olisi tänäkään päivänä, jos Risto Ryti ja eräät muu henkilöt eivät olisi olleet ylimielisiä ja tunteettomia karjalaisia kohtan vuonna 1940.

Ryti oli hyvin tyly näkemyksessään, että karjalaisten esittämät korvausvaatimukset olivat täysin ylimitoitettuja. Karjalaisten menetetyn omaisuuden arvo ei ollut esitettyjen suuruinen. Rytin toinen hallitus oli esittänyt enintään 10 000 markan menetysä täysimääräistä korvausta, jonka jälkeen asteikko aleni hyvin jyrkästi.

Ryti jopa korosti, ette siirtoväellä olisi periaatteessa varsinaista oikeutta korvaukseen lainkaan. Rytin lausuntoa paheksuttiin laajsti karjalaisten keskuudessa. Turtola arvioi, että ”häneltä ilmeisesti puutui kyky empaattisesti eläytyä Suomen karjalaisten väestön koviin kohtaloihin, karjalaisten kärsimyksen tiehen” (s. 253).

Onneksi eduskunta korotti täyden korvauksen summan peräti 320 000 markkaan vastoin pääministeri Rytin esitystä. Ryti hylkäsi karjalaiset. Karjalaisilla oli oikeus jäädä koteihinsa Karjalaan, mutta nämä saivat myös korvauksen menetetystä omaisuudestaan, kun saapuivat ”tynkä-Suomeen”: Rytin johdolla tuo korvaus määriteltiin hyvin pieneksi, vaikka eduskunta sitten moninkertaisti korvauksen.

Sittemmin maksettu korvaus luovutetuista kiinteistöistä on unohtunut popularistisessa Karjala-keskustelussa.

Saksan ja Hitlerin avulla Neuvostoliiton totaalinen tuhoaminen

Saksa ei loppujen lopuksi jäänyt niin vieraaksi Rytille kuin hänen heikot saksan kielen taidot olisivat saattaneet ennustaa. Ryti oli ollut torjuva Adolf Hitlerin valtaan nousua vastaan, mutta hän rakensi hyvin toimivat suhteen Saksan valtakunnanpankin johtajaan ja valtiovarainministeriin Hjalmar Schachtiin.

Tuore residentti Ryti piti kesällä 1941 tunnetun radiopuheensa, jossa hän ylisti karaistuneita puolustusvoimia, jotka ovat nyt paremmin aseistetut ja varustetut kuin viime sodassa. Ryti painotti idän painetta, ”ikuista uhkaa”, joka olisi ”hävitettävä”, jotta ”tulevat sukupolvet olisivat onnellisia” ja saisivat elää rauhassa. Puhe päättyi ”kohtalon Herraan, jonka käsissä kansamme elämä on: johdattakoon meitä ja vieköön taistelumme lopulliseen voittoon”.

Ryti ajoi idänpoliittista kokonaisratkaisua, Neuvostoliiton perusteellista tuhoamista. Sitä varten hän kertoi avoimesti, että ”Saksa on ainoa valtio, joka tätänykyä pystyy lyömään Venäjän”. Turtola (s. 261) esittelee Ryti-kirjassaan eri dokumentteja, joissa Ryti kirjoitti toivonsa sodan puhkeamista Saksan ja Venäjän välille, jotta Suomi saisi sotilaallisen yhteistoiminnan avulla hyvityksen.

 Risto Rytin perheväki oli hyvin tietoinen uuden presidentin aatoksista. Niimpä presidentin serkku Niilo Rauvala kirjoitti henkilökohtaisen kirjeen Risto Rytille (31.8.1941). Kirjeessään Rauvala ylistää Ristoa mahdollisuudesta ”saada vetää rajan Vienan merestä Laatokkaan ja siirtää rajaa kaakon kulmalla niin, että ikivanha suomalainen Inkeri pääsee palaamaan kauan kaipaamansa Suomikodin helmaan”.

 Ei ole epäilystäkään, etteikö serkku tiennyt yhteisistä aatoksista jasuunnitelmista.

Kesän 1941 aikana Ryti ilmoitti varauksettoman hyväksyntänsä Itä-Karjalan valtaukseen ja idänpoliittiseen kokonaisratkaisuun, kun taas Tanner olisi jäänyt vanhoille rajoille suunnitelmissaan.

Ryti oli kesällä 1942 Himmlerin vierailun akana hyvin tietoinen Saksan keskitysleirijärjestelmästä. Lääkintäneuvos Kersten oli kertonut juutalaisten surmaamisesta ja paheksunut asiaa.

 Ryti itse liittyi rotuhygieenisiin näkemyksiin ja esitti 9.5.1943, että Väestöliiton pitäisi huolehtia niin väestön lisääntymisestä kuin myös ”väestön laadun parantamisesta”.

 Suomen tasavallan presidentin mukaan kansan fyysisestä teveydestä olisi huolehdittava niin, että fyysisesti tai psyykkisesti ”ala-arvoiset” eivät saisi lisätä sukuaan.

Moraalisten sairauksien yhteydessä olisi myös asia selvitettävä vastaavalla tavalla (Valtioarkisto, Risto Rytin arkisto 10).

Sota-arkistosta K.J. Mikkolan papereista ilmene, että Tamminiemen presidentinlinnassa kohotettiin 1.10.1942 punaviinilasit Äänislinnan valtaamisen kunniaksi. Mannerheim, Heinrich, Walden ja Ryti nostivat maljat hyökkäyssodan kunniaksi.

Hitler hurmasi myös Rytin 4.6.1942 käydessään valtiovierailulla Suomessa. Ryti ei ollut kovin mieltynyt sotilasasuihin, mutta hän koki Hitlerin sydämen ihanaksi: ”Hän [Hitler] on lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava, herkkä ihminen” (Valtionarkistossa Risto Ryti arkisto, 10, Päiväkirja).

Valtioarkiston Risto Ryti –muistiinpanoissa vuodelta 1942 (10) on Suomen tasavallan presidentin saakashvilimäinen kuvaus Neuvostoliitosta: hänen mukaansa Neuvostoliiton kansa elää ”köyhyydessä ja kurjuudessa, petoksen ja valheen ilmapiirissä, määrättömän terrorin ja mielivallan alaisena”.

Kun tasavallan presidentti ilmaisee tällaisia näkemyksiä, on luonnollista, että ”Kohtalon Herra” johtaa tällaista kansaa jo pian sotaan. ”Siviiliväestökin Pietarissa saakoon kuolla, sillä venäläiset ovat niin kovin epäluotettavia ja kavalia, ettei heitä ole syytä säästää.”

Tammikuussa 1943 Ryti paljasti Saksan-suuntauksen motiivinsa keskustelussaan Yhdysvaltain edustajan McClintockin kanssa: ”Omasta puolestnai en ole milloinkaan uskonutkaan Saksan totaaliseen voittoon nykyisessä suursodassa. Sitä vastoin olen toivonut, että Saksa kykenisi lyömään Venäjän. - - - Saksa silloin olisi tehnyt ainakin yhden palveluksen Euroopalle ja maailmalle. - - - Mahdollista, että teemme joitakin palveluksia Saksalle, mutta Saksa tekee vielä suurempia palveluksia meille” (Turtola, s. 257).

26.6.1944 presidentti Risto Ryti antoi Hitlerille vakuutuksen, ettei hän tai hänen nimittämänsä hallitus suostu erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa.

 Suomen hallituksen esittämä torjunta Molotoville herätti vihamielisen reaktion.Ryti ei ainoastaan ollut tyly karjalaisia ja työläisiä kohtaan, vaan miellyttäessään Hitleriä hän saattoi tuhansia suomalaisia ja neuvostoliittolaisia tarpeettomaan kuolemaan.

Poikkeuksellisen arvovaltainen tuomioistuin

Jos Ryti ja muut syytetyt olisivat joutuneet kansainväliseen tuomioistuimeen, mikä olisi ehkä tarkoittanut Moskovaa, nämä olisi teloitettu. Myös Nürnbergin oikeudenkäynti olisi ollut vaarallinen paikka kuolemantuomioiden tähden.

Sotasyyllisten oikeudenkäynnissä taustalla olivat liittoutuneitten valtojen yhteiset periaatepätökset. Länsivallat olivat voimakkaasti oikeudenkäyntien kannalla.

 Toki Stalin halusi myös kostaa, vaikkakin kostossaan säilyttä yhä reaalipoliitisen asenteen. Sotasyyllisyysoikeus julisti tuomiot 21.2.1942. Ryti sai 10 vuotta kuritushuonetta, alkuperäisen 16.2. päätöksen mukaan olisi ollut toki vain 8 vuotta vankeutta.

Syytetyt olivat pidätettyinä Katajanokan vankilassa. Tuomion jälkeen heidät siirrettiin Helsingin keskusvankilaan, jota kutsuttiin ”kuristushuoneeksi”.

Rikollisuudestaan huolimatta merkittävä osa kansasta piti sotasyyllisiä sijaiskärsijöinä. Ryti sai jopa sittemmin tunnustuksia, kun hänet vihittiin toukokuussa 1956 Valtiotieteellisen tiedekunnan promootiossa kunniatohtoriksi. Jan-Magnus Jansson vastusti Rytin promovointia.

Oikeuskanslerin syytekirjelma 1942 perustelee sotaan syyllisten rankaisemista ”Sotaan syyllisten rankaisemisesta annetulla lailla”, jonka mukaan ”tuomitaan rangaistukseen virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi se, joka ratkaisevalla tavalla on vaikuttanut Suomen joutumisen sotaan vuonna 1941 Sosialististen Neuvostotasavaltain Liittoa taikka Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhtynyttä Kuningaskuntaa vastaan tai estänyt sodan aikana rauhan aikaansaamista”.

”Lainsäädännöllisesti on jo asetettu sille kannalle, että Suomen johtavat poliitikot ovat osaltaan toimineet tavalla, joka on vaikuttanut maamme joutumisen sotaan Neuvostoliittoa ja myöhemmin Iso-Britanniaa vastaan, ja katsottu, että tuo toiminta, joka oli johtanut Suomen läheiseen sotilaalliseen yhteistyöhön maailmanrauhan rikkoneen kansallissosialistisen Saksan kanssa, on valtakunnalle vahingollisena rangaistava”.

Toivo Tarjanne muistutti perustavista historiallisista ratkaisuista, joihin presidentin ei voi katsoa olevan osaton: ”Euroopassa 1940 Saksan ilmavoimien päällikön lähetti oli Saksan taholta esitetyn pyynnön johdosta saanut puolustusvoimain johdon välityksin silloiselta pääministeriltä Rytiltä Suomen periaatteellisen suostumuksen lomautettujen ja sairaiden saksalaisten sotilaiden kauttakuljetukseen Pohjois-Suomen ja Pohjois-Norjan välillä. Tästä tärkeästä valmistavasta kosketuksesta ei kuitenkaan ole tavattu asiakirjoja, eikä asiaa liene virallisesti käsitelty hallituksessa; neuvottelut ovat olleet suullisia. Välittömästi tämän jälkeen ryhdyttiin Suomen sotilasviranomaisten taholta toimenpiteisiin sopimuksen aikaansaamiseksi saksalaisten sotajoukkojen ja tarvikkeiden kuljetuksen järjestämiseksi. Toukokuun 20. päivänä 1941 kävi presidentti Rytin luona Saksan hallituksen lähettinä ministeri Schnurre, joka ehdotti hänelle, että Suomen ja Saksan sotilasjohdot ryhtyisivät keskustelemaan Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan puhkeamisen ja Suomen siihen joutumisen varalta yhteistoiminnan suuntaviitoista. - --”

Korkein Oikeus (diaarinumero H2007/266; antopäivä 20.10.2008) toteaa, että sotaan syyllisten rankaisemisesta annetussa laissa (890/1945; sotasyyllisyyslaki) ei ole säännöksiä, joiden perusteella sotasyyllisyysoikeuden tuomion purkamista voitaisiin hakea Korkeimmalta oikeudelta.

Mainittua lakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 54/1945 vp s. 1) ilmenee, että sotasyyllisyysoikeuden toiminta oli tarkoitettu järjestettäväksi valtakunnanoikeudesta voimassa olevien säännösten mukaan, kuitenkin niin, että armahduksen myöntäminen ei olisi riippuvainen sotasyyllisyysoikeuden esityksestä.

 Tämän mukaisesti olikin sotasyyllisyyslain 7 §:n 1 momentissa säädetty, että mikäli tässä laissa ei ole toisin säädetty, on sotasyyllisyysoikeuteen nähden soveltuvin osin noudatettava, mitä valtakunnanoikeuden ja sen puheenjohtajan toiminnasta on voimassa. Sotasyyllisyyslain 8 §:n 2 momentissa oli puolestaan säädetty, että tuomittujen armahtamisesta on voimassa, mitä tasavallan presidentin armahdusoikeudesta on hallitusmuodossa yleisesti säädetty. Korkein oikeus ei ole myöskään toimivaltainen käsittelemään valtakunnanoikeuden tuomion purkamista koskevaa hakemusta.

 Sotasyyllisyyslain 2 §:n 1 momentin mukaan sanotussa laissa tarkoitetut syytteet käsitteli erityinen sotasyyllisyysoikeus. Sotasyyllisyysoikeus on ollut siten lailla perustettu erityistuomioistuin.

Korkein Oikeus ei suostunut syksyllä 2008 sotasyyllisyystuomion kumoamiseen myöskään sen tähden, että sotaan syyllisten rankaiseminen ja sotasyyllisyysoikeuden perustaminen tapahtui kuitenkin perustuslain säätämisjärjestyksessä ja on sen vuoksi poikkeuksellisen arvovaltainen:
”Sotaan syyllisten rankaisemista koskevan lain hyväksyminen perustuslain säätämisjärjestyksessä osoittaa, että eduskunnan huomattava enemmistö katsoi sotasyyllisyyskysymyksen hoitamisen välirauhansopimuksen täyttämiseksi niin tärkeäksi, että se oli vallinneissa oloissa tehtävä, vaikka samalla päädyttiin loukkaamaan useita oikeusjärjestyksen keskeisiä periaatteita. Kun sotasyyllisyysoikeuden tuomiolla on tällainen poikkeuksellinen tausta, ei ole perusteltua ryhtyä jälkikäteen tarkastelemaan sitä ja siihen johtanutta menettelyä tavanmukaisia oloja silmälläpitäen säädettyjen tuomionpurkua ja kantelua koskevien säännösten pohjalta”.