lauantai 3. lokakuuta 2009

Säästöt tuntuvat päiväkotien henkilökunnan harteilla


Kunnan päättäjistä jotkut jopa otaksuvat, ettei säästöt näy missään. Lastentarhanopettajat sanovat omasta kokemuksestaan, että säästöt tuntuvat. Vanhemmat ovat huolissaan lastensa puolesta sikäli kuin he edes tietävät säästöistä, jotka koskettavat heidän lapsiensa hoitoa.

Toimittajat Kristiina Markkanen ja Kaisu Moilanen sekä valokuvaaja Hannes Heikuri päättivät tehdä asian johdosta hyvinkin ajankohtaisen katsauksen. Helsingin Sanomat (3.10.2009 A4)julkaisi tuon artikkelin: Kunnas, vanhemmat ja opettajat riitelevät päivähoidon säästöistä.

Onko se taas "kohujulkisuutta", että olen väärässä tai oikeassa paikassa sopivaan aikaan? Tällä kertaa olen poikani kanssa Hesarissa ison kuvan kanssa. Jälleen on kyse pelkästä sattumasta.

Sanon Hesarisa kuolemattoman totuuden päiväkotien opettajien hyväksi: "He tekevät työtään suurella sydämellä". Olen huolissani siitä, miten he jaksavat, jos ja kun sijaisiin ei ole rahaa ja päiväkodit joutuvat säästöjen kohteeksi. Nämä työntekijät tekevät työtään sydämellään, antavat sydämestään yhä enemmän, mutta ymmärrämmekö kysyä opettajien jaksamista.

2 kommenttia:

  1. Upea juttu ja hieno kuva ;-)

    -pt-

    VastaaPoista
  2. Niin, miksi lapsesi on päiväkodissa vaikka vaimosi on kotona?

    VastaaPoista