Kansallisen veteraanipäivän saarna Pohjan Pyhän Marian kirkossa

Kansallisen veteraanipäivän evankeliumi: Matt. 20:25-28

Saarna: Pyhän Marian kirkko 27.4.2010 klo 13

Kansallisen veteraanipäivän tunnuksena on tänä vuonna ”Kuule tuhannet tarinat!”, ”Hör tusentals berättelser!”.

Kuule ja kerro ovat jo Raamatussa perustavia verbejä, toimia, joiden avulla voi opittu ja koettu viisaus siirtyä yhä uusille ihmisille.

 Kuulemisen ja kertomisen avulla eivät aina siirry pelkästään kansakunnan kovissa kohtaloissa opittu viisaus, vaan kaikki muukin voi siirtyä.

Päivän evankeliumissa Jeesus opastaa siihen, mikä tulisi olla kuulemisen ja kertomisen tarkoitusperänä.

Yhtä hyvin veteraanit kuin kokonaiset kansakunnat ovat saaneet kohtalokseen kokea ruman sodan. Suomen valtion lyhyen historian aikana sisällissota, talvisota, jatkosota ja lapinsota tekivät kaikki rumaa jälkeä perheisiin ja yhteiskuntaan.

Mikään näistä sodista ei ole koskenut vain sotilaita, vaan myös lapsista alkaen kaikkia ihmisiä.

Kuule ja kerro, että sodat eivät ole koskaan kauniit, sodat ovat aina ihmiskunnan epäonnen ja epäonnistumisen hetkiä. Sotia pitäisi välttää paremman kuulemisen ja kertomisen avulla.

Kaikki sodat hävitään, molemmat puolet häviävät riippumatta maa-alan muutoksista ja voitetusta omaisuudesta.

Molemmilla puolilla rintamaa isät, äidit, mummot, vaarit, lapset – ihan kaikki ovat olleet oikeita ihmisiä.

Sotatarinoissa ei saa unohtaa ihmisyyttä, jota sota aina loukkaa ja koettelee. Ihmisyyden inflaatio on tyypillinen surullinen ilmaus sodan mielialasta ja sotaan johtavasta ilmapiiristä.

Viime syksynä alkoi Suomessa voimakas muistaminen talvisodan syttymisestä, päivästä päivään mediassa seurattiin vanhan sodan kulkua, koska elämme merkkivuotta.

Joskus syntyi liioiteltu mielikuva, jossa vanhaa sotaa käytäisiin nyt ikään kuin uudestaan vanhaa vihollista vastaan, mutta tämä uusi sota tapahtuisi nyt kauniimmin ja sankarillisimmin pelkissä mielikuvissa ja mediassa. En haluaisi sellaisia sotatarinoita, joista ihmisen ihmisyys hämärtyy, jossa sodan kallis hinta unohtuvat.

Kärsimys oli oikeaa kärsimystä. Ihmisen kärsimys on ihmisen kärsimystä. Se kärsimys opettaa, ettei suomalaisilla eikä millään muullakaan kanssa olisi toivottavasti enää koskaan mitään sotaa mihinkään ilmansuuntaan.

Olemme saaneet elää suhteellisen hyvissä oloissa Suomessa Toisen maailmansodan jälkeen.

Veteraaniemme kärsimykset ja suunnattomat uhraukset ovat tehneet mahdolliseksi hyvät edellytyksemme ihmisarvoiseen elämään Suomessa. Näiden hyvin edellytysten suojaaminen on myös veteraaniemme työn kunnioittamista.

Veteraanit ja sotien sukupolvi pienimmistä alkaen tarvitsevat ja ovat kunnianarvoiset aitoon kuulemiseen ja tuhansiin tarinoihin, joissa he ovat itse kohtalon kokijoita – ei niin, että heitä hyväksikäytettäisiin mielikuvien rakentamiseen uusia viholliskuvia varten, ihmisyyden inflaatiota varten.

Jeesus puhui evankeliumissa uudenlaisesta vapaudesta, jossa me emme asetu kansana, rotuna, kulttuurina, emme missään nimessä muiden ihmisten yläpuolelle, muita vähättelemään, muiden herroiksi, vaan suurin palvelee, suurin tekee hyvää, suurin rakentaa parempaa elämää ihmisryhmien ja kansojen välillä.

 Ylpeytemme on siis jalo mieli, rauhantahtoisuus ja keskinäinen vastuuntunto. Yläpuolelle asettuminen, muita vähättelevä asenne, ei ole tervettä tarinointia omasta isänmaallisesta arvostuksesta, kansallisen suomalaisen kielen ja kulttuurin arvostuksesta, vaan pikemmin päinvastoin alkukantaista pelkoa kansallisen kielen ja kulttuurin kyvyttömyydestä selviytyä sekä sen mukaisista uhkakuvista.

Kun asetumme rakastaen ja arvostaen toisen rinnalla omassa maassamme ja globaalisti, saamme samanaikaisesti tuntea ja luottaa, että Jeesus Kristus on Herramme ja Vapahtajamme, joka varmasti suojaa ja kuljettaa elämäämme.

Jeesus ei aloita sotia, vaan ihmisen ahneus ja julmuus. Hyvän yhteiskunnan ja rauhan rakentaminen syntyvät kiitollisuudesta ja kunnioituksesta vanhojen ja menneiden sukupolvien kohtalolle, kiitoksesta heidän tuhansille kertomuksille, niin että haluamme kasvaa pikemmin viisauteen ja kunnioitukseen vapauttamme ja hyvinvointiamme kohtaan näiden kertomusten avulla kuin uhmakkuuteen.