Jouluevankeliumissa enkeli lausui: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman”, kreikaksi lukee Luukkaan evankeliumissa nimenomaisesti εὐαγγελίζομαι ὑμιν, ”Minä ilmoitan teille evankeliumin” (Luuk. 2:10); ”suuren ilon koko kansalle” (παντι ῷ λαῷ). Kreikankielinen ilmaus παντι ῷ λαῷ painottaa tavallista ”koko kansaa”; kreikan sana λαος tarkoitti usein silloisessa kreikankielisessä ja vähän ajan kuluttua myös Luukkaan evankeliumissa ”tavallista väkeä” erotukseksi sen ”johtajista”. Evankelista Luukas kirjoitti vähän ajan kuluttua: ”Koko kansa, joka kuuli Johannes Kastajaa ja publikaanitkin, tunnustivat Jumalan vaatimuksen ja ottivat vastaan Johanneksen kasteen” (Luuk. 7:29), ”mutta fariseukset ja lainopettajat asettuivat Jumalan tahtoa vastaan” (Luuk. 7:30).
Näillä pienillä sanoilla on merkitystä, mutta niiden merkitys on hukattu yhä uudestaan. Tuskin kyse on siitä, että vanhat papit eivät olisi osanneet kreikkaa, vaan pikemmin siitä, että poliittiset ja yltiönationalistiset pinttymät ovat vaientaneet enkelin ilmoituksen. Sen vuoksi ensinnä pitää pysähtyä sanaan ”ilosanoma”, ”evankeliumi”. Tämä ”evankeliumi” on juuri Jumalan antamaa erityisen hyvää ja siksi päinvastaista kuin pelottava, tavallista kansaa orjuuttanut silloinen uskonnollinen käytäntö. Uskonto oli vallan väline, pappien sanat ja lauseet olivat poimittu tyylikkäästi pyhistä kirjoista, mutta sanat ja lauseet palvelivat valtaa. ”Evankeliumi” on hyvä vapautus niille ihmisille, joille ei aiemmin ollut annettu oikeuksia, jotka oli heitetty pimeyteen, jotka olivat ”tavallista kansaa”.
Enkeli lausuu ilosanoman ”teille”, mikä ei tarkoita ainoastaan enkelin sanojen kuulemista sillä hetkellä, vaan erityisesti ilosanoman omistamista. Omistaminen on enemmän! Ilosanoma on ”teitä varten”, ”teidän hyväksenne”, jopa ”teille”. Evankeliumi on annettu teidän omaksenne. Nyt ei ole tuossa sanassa ”teille” kyse pelkästään paimenten korvista ja hetkellisestä kuulemisesta, vaikka toki siitäkin on kyse, vaan heidän oikeuksien muuttumisesta, legitimiteetistä, uudistuneesta asemasta Jumalan valtakunnassa.
Vanhastaan paimenille ja koko kansalle oli opetettu katkerasti, että paimenet tekevät tärkeää työtä Jerusalemin temppelin eläinuhrien mahdollistamiseksi, mutta he itse ovat saastaisia, sillä hehän eivät voi noudattaa määrättyjä puhtaus- ja sapattisäädöksiä, joita uskonnollinen johto ja erinäiset herätysliikkeet perustelivat pyhillä kirjoituksilla. Myös paimenet niin kuin suuri osa tavallista kansaa oli tuomittu pimeyteen, uskonnollisen hyväksyttävyyden ulkopuolelle. Pelkästään yö ei ollut siis pimeä – Israelissa sananmukaisesti pilkkopimeä – vaan heidät oli torjuttu pimeyteen.
Enkelin ilmoitus vain selkeytyy ja voimistuu, kun hän sanoo varmuudeksi, että suuri ilo on annettu ”koko kansan” omistettavaksi, myös aiemmin torjutun ”rahvaan väen” omaisuudeksi ja heitä varten. Enkeli ilmoitti siis suuren mullistuksen silloisiin otaksumiin ja vallanpitäjien vaatimuksiin, joiden mukaan tuo suuri kansanjoukko olisi nimenomaisesti työn, tietämättömyyden ja saastaisuuden tähden ulkopuolinen, mutta vain pieni erityisryhmä saisi käyttää hengellistä ylivaltaa. Kirjanoppineet ja papit katsoivat itsensä sellaisiksi. Fariseukset kilpailivat saastaisesta väestä eristäytyvänä herätysliikkeenä tuosta samasta erityisasemasta. Enkeli ilmoitti näitä ja muita omaan hengelliseen ylimielisyyteensä eristäytyviä ryhmiä vastaan, että evankeliumi kuuluukin ”koko kansalle”, Luukkaan evankeliumissa kreikaksi παντι ῷ λαῷ. Silloisessa Israelissa tehtiin määrittelyjä, kuka kuuluisi mihinkin joukkoon: nyt enkelin ilmoituksen ja jouluevankeliumin mukaan Jeesuksen Kristuksen syntymä annettiin myös tuon suurimman ja surkeimman ja halveksituimman joukon – koko kansan - erityiseksi hyödyksi.
Jouluevankeliumissa enkelit intoutuvat loppujen lopuksi yhteiseen lauluun, että ”Jumalan on kunnia korkeudessa, maan päällä rauha ihmisillä, joita Hän rakastaa” (Luuk. 2:14). Siinä käytetty ilmaus Jumalan rakkaudelle – kreikaksi εὐδοκίας – tarkoittaa Jumalan antamaa ”mieltymystä”, ”hyväksyntää”, ”iloista arviota” tästä ihmisestä, saksaksi ”wohlgefallen”.
Kirkkomme historiassa jouluevankeliumi – Herran Jeesuksen Kristuksen syntymä Betlehemissä seimessä – on harmittavan usein vääntynyt lähes vastakohdakseen sen sydämelliseen avarahenkisyyteen ja uudistavaan lempeyteen nähden, joka enkelin sanoissa ja joulunevankeliumissa on ollut alkuaan. Itsenäisen Suomen ensimmäinen arkkipiispa Gustaf Johansson tuomitsi juutalaiset rotuna suuren valheen edustajiksi, tuki kuninkuuden rakentamista Suomeen saksalaisen miehen varaan ja halusi pelastaa joulun vain valkoiselle Suomelle ”vääryyden väestä” niin kuin pappismiehet kutsuivat siihen aikaa punaista Suomea.
Virren 31 ”En etsi valtaa loistoa” säveltäjä Jean Sibelius sai vain muutama vuosi virsisävellyksensä jälkeen innoituksen jääkärimarssin sävellykseen Heikki Nurmion runoon, jossa nyt jokainen säe ja sävel kalskahtavat kalvan iskun voimalla Suur-Suomen rakentamiseksi sankaritaisteluissa, veljeskansojen vapauttamiseksi sotimalla silloisissa heimosodissa aina Viroon, Aunukseen ja Karjalan kauniiseen maahan saakka. Jouluvirren säveltäjä jatkoi heimoinnostuksesta edelleen Lapuan liikkeen innoittamana muilutuslaulun "Karjalan osa" säveltäjäksi. Sibelius sai innostuksensa talonpoikaismarssista ja Lapuan liikkeestä ja sävelsi voimakkaan isänmaallisuuden, kommunisminvastaisuuden ja kielipoliittisen suvaitsevaisuuden vimmassa: ”Suureksi Suomi, ehjäksi kansa, turmion tuottajat rajan taa.
Sibelius tuli hengellisesti ja isänmaallisesti kosketetuksi tuota sävellystä varten, kun hän katseli ja kuunteli”talonpoikaismarssia vuonna 1930 Helsingin Pallokentällä ja kuunteli kirkkoherran, Turun arkkihiippakunnan asessorin, sittemmin IKL:n kansanedustajan Kaarlo Rietrikki Kareksen hartauspuhetta. Ja sittemmin Sibelius tuli myös propagandaministeri Joseph Goebbelsin kaveriksi, tunnustaen suorassa radiolähetyksessä huhtikuussa 1942 tuntevansa ”kohtalonyhteyttä” sotivan Saksan kanssa. Saamme kysyä myös omasta suomalaisesta menneisyydestämme, mihin on unohtunut yhä uudestaan enkelin ilmoitus Jumalan rakkaudesta koko kansalle ja koko maailmalle. Hukkuiko ja unohtuiko Kristus Herra suureen lumihankeen, kuten lauletaan: ”Suun ruoka, juoma, meno muu, laps hankeen hukkuu, unhoittuu.”
Nämä ovat ikäviä muistoja, vastaavia voi poimia ympäri maailmaa, monet tahtoisivat täysin vaieta niistä, osa närkästyy sellaisen muistamisesta, joku protestoi vastaan ja joku puolustaa jääräpäisesti. Ne ovat ikäviä muistoja siitä, että enkelin ilmoitus jouluevankeliumissa ”koko kansasta” on menetetty yhä uudestaan – ja sama uhka on yhä todellinen. Luukkaan evankeliumissa - jouluevankeliumissa - ei jäädä tosiasiassa vain oman kansan rajoihin ja sen ”koko kansaan”, vaan Jumalan rakkaus ja hyvä tahto avartavat kristityt maailman kaikkien ihmisten ystävyyteen. Luukaan evankeliumin alussa lausuttu Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan maan päällä saa selvän merkityksensä evankeliumikirjoituksen toisessa osassa, Apostolien teoissa. Kristillinen lähetystyö – missio – perustaa siihen, että kaikki maailman kansat yhdenveroisesti kuuluvat jouluevankeliumissa lausutun Jumalan hyväksynnän ja hyvän tahdon piiriin.
Kristillinen joulu on aina universaali. Valitettavasti Jeesuksen seuraajat eivät ole kovin johdonmukaisesti eläneet jouluevankeliumin teologialle, enkelin ilmoituksesta ja taivaallisen sotajoukon laulusta ei ole piitattu joulujuhlan kuulemisen jälkeen, kun olisi pitänyt tehdä arkisia valintoja oikean ja väärän välillä.
Muuttuvatko jouluevankeliumi ja enkelien ilmoitus meidän keskuudessamme jo vihdoin tutuista sanoista iloiseksi uskoksi, hyväksi elämäksi ja rohkeiksi oikeamielisiksi teoiksi?
- - - -
Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/
Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)
СМИ и Юха Молaри (коллекция)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti