sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Pääsin osalliseksi mirhavoitelun mysteeristä
Mirhavoitelu (mirhalla voitelu, kr. χρίσμα, ven. миропомазание) oli tämän sunnuntain ortodoksisen kirkon mysteeri eli sakramentti, jonka kautta tulin ortodoksisen kirkon jäseneksi. Voitelussa pappi teki pienellä sudilla otsaani, silmiini, sieraimiini, suulleni, korvilleni, rinnalleni, käsilleni ja jaloilleni pienen ristin mirhalla ja lausui joka kerran ristin tehdessään:”Pyhän Hengen lahjan sinetti. Amen” Tämä mysteeri ilmensi sitä, että mieleni, kaikki aistini, tekoni ja toimeni tulisi olla hyvän Jumalan palveluksessa. Uskoon kuuluu Pyhän Hengen lahja.
Mirhavoitelu seurasi jumalanpalveluksessa synnintunnustusta ja monivaiheista uskontunnustusta ja synninpäästöä. Synnintunnustus on yksityinen synnintunnustus: ennen jumalanpalvelusta tai sen alussa ehtoolliselle menevät kristityt käyvät yksitellen tunnustamassa syntinsä papin luona Pyhälle Jumalalle. Synnintunnustus ei tapahdu siis papin etäältä lausuttuna liturgisena lausahduksena, jonka todellisuutta seurakuntalaiset eivät aina edes havaitse. Jos tahtoo ehtoollisen – pienistä puhekykyisistä lapsista alkaen – nämä saapuvat papin luo ja kertovat syntisyytensä. Pieniä lapsia ja perheitä oli kirkossa runsaasti. En muista kokeneeni tällaista uskossa elävää seurakuntaa aiemmin. Lapsista alkaen nämä kristityt osasivat tunnustaa syntinsä, tehdä ristinmerkit jumalanpalveluksen aikana, kirkkoon tultaessa, poislähtiessä jne., ottaa ehtoollinen, tytöillä oli huivi päässä ja käyttäytyä esimerkillisesti myös muutoin kirkossa.
Itse käännyin synnintunnustuksessa Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan – Isän, Pojan, Pyhän Hengen – puoleen, jotta minua, toimiani ja sanojani mustaava ja rikkova viha väistyisi, saisin anteeksi ja uudistuisin pyhityksessä kristityn elämän kaltaiseksi. Lisäksi sanoin, että olen yleisen syntisyyteni lisäksi tehnyt paljon syntisiä tekoja. Tietenkään synnintunnustamiset eivät ole julkisia, mutta kerrottakoon tämä tällä kertaa julkisesti.
Uskontunnustamisen konfirmoitavana lausuin ns. Nikean uskontunnustuksen mukaisesti. Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kristityt tekevät usein ristinmerkin: koskettavat otsaansa ja sitten oikeaa ja vasenta hartiaa. Ristinmerkin tekevä kämmenessä peukalo, etusormi ja keskisormi ovat supistuneet yhteen Pyhää Kolminaisuutta palvoen, kunnioittaen ja muistuttaen; nimetön ja pikkurilli ovat kääntyneet kiinni Herran Jeesuksen Kristuksen kahden luonnon – jumalallisen ja inhimillisen – tunnustaen. Tuntui hyvältä, että ortodoksit eivät näytä keskisormea Pyhälle Kolminaisuudelle ja Jeesuksen Kristuksen jumalalliselle ja inhimilliselle luonnolle.
Konfirmaatiossa pappi asettaa ristin konfirmoitavan kaulaan. Ostin viikolla sellaisen ristin muutamalla eurolla. Ristin hinnalla ja näyttävyydellä ei ole merkitystä ortodoksisessa kristillisyydessä, vaan pikemmin useimmiten risti ei näy paidan päällä: risti on kristittyä itseään varten, ei esittämistä.
Tuossa hetkessä muistui mieleeni joulu muutama vuosi sitten, kun olin lukenut useita Pyhän Athanasioksen kirjoituksia alkukielellä ja käännöksinä. Tutkin Athanasioksen kristologisia opetuksia. Tein myös lyhyen kirjoituksen, jossa referoin Pyhän Athanasioksen joulusaarnaa. Tämä Athanasios (s. 295/296 jKr – k. 2.5.373 jKr) on kreikkalais-roomalaisen kirkon pyhä isä, mutta itse asiassa hän kuuluu myös läntisten kirkkokuntien kunnioittamiin isiin. Teologian ja oppihistorian näkökulmasta Athanasios kuuluu luterilaisen ja ortodoksisen uskon leikkauspisteeseen, paitsi että lähinnä ortodoksiset seurakunnat ovat säilyttäneet Athanasioksen teologian nykypäiviin saakka.
Athanasios kirjoitti eräänlaisessa joulusaarnassaan, opillisessa kirjoituksessaan ”Sanan inkarnaatio (so. Jumalan Sanan lihaan tuleminen, ihmiseksi tuleminen):
Aiheeni on Sanan nöyryytys ja inkarnaatio. Isä on pelastanut maailman Hänen kauttansa - ja Hänen kauttaan oli myös luonut maailman.
Meidän luomisemme ja Jumalan inkarnaatio – lihaan tuleminen – ovat äärimmäisen intiimisti liittyneet toisiinsa. Sinä ehkä ihmettelet, miksi puhua Sanan inkarnaatiosta ja puhua ihmiskunnan alkuperästä. Kun puhumme Vapahtajan ilmestymisestä meidän keskuuteemme, meidän täytyy puhua ihmisten alusta, jotta me tietäisimme Hänen laskeutuneen alas meidän tähtemme.
Meidän syntiemme rikkomuksen tähden tuli avuksi Sanan laupeus, jotta Herra kiirehtisi auttamaan meitä ja ilmestyisi ihmisten keskuudessa. Me olimme kohde, kun Hän tuli lihaksi.
Meidän pelastustamme varten Hän rakastavasti ilmestyi ja syntyi ihmiskehossa. Kun Jumala loi ihmisen, Hän tahtoi ihmisen pysyvän kuolemattomuudessa, mutta ihmiset ovat halveksineet ja kieltäneet Jumalan suunnitelman, keksineet ja juonitelleet pahaa itselleen, saaneet kuoleman tuomion. He eivät saaneet jäädä sellaisiksi, millaisiksi heidät oli luotu. Kun ihmisiltä riistettiin pois Jumalan tuntemus, heidän pitäisi hajota osiinsa ja jäädä kuolemaan ja turmellukseen.
Kukaan muu ei voisi uudistaa, vaan ainoastaan Hän, joka oli luonut ihmisen. Vain Hän voisi luoda uudestaan kaikki, kärsiä kaikkien puolesta ja tuoda kaikki kunnia Isälle.
Hän otti meidän kaltaisemme kehon, eikä pelkästään sellaista, vaan tahrattomasta ja puhtaasta neitsyestä, joka ei vielä ollut miehen kanssa.
Hän oli ruumiillisesti puhdas ja totuudessa puhdas, ilman kanssakäymistä miesten kanssa. Itseänsä Valtiasta varten valmisti kaiken Luoja oman kehonsa neitseessä, josta tuli pyhäkkö Häntä varten. Siinä Hän ilmestyi ja asui.
Hän loi ihmiset omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Hän oli Isän kuva, jotta voisi luoda uudelleen ihmiset kuvansa kaltaisiksi. Kukaan muu ei ollut riittävä tähän tarpeeseen, pelastamaan Isän kuvaa. Isän Poika tuli etsimään, pelastamaan ja herättämään uudestaan henkiin. Mikään muu tie ei ollut mahdollinen. Sana voisi tehdä sen, mutta kuinka? Vain Hänen ilmestyessä ihmiseksi: Hän tuli ihmiseksi, koska Hän tuli pelastamaan, ei pakottamaan.
Luominen ei-mistään on erilainen kuin jo olemassaolevan ennalleen palauttaminen: ihmiselle oli nyt tarkka tarve, määrätty hoito, koska kuolema oli syvälle juurtunut ihmisen luontoon. Siksi Sana tuli tänne Lihaantulleessa, jotta Hän kohtaisi ja voittaisi kuoleman. (Athanasios)
Kun ns. konfirmaatiossa sain Pyhän Hengen merkkinä sinetin seitsemän kertaa, tässä vaiheessa erityisesti muistin Pyhän Athanasioksen tutkielmaa Sanan inkarnaatiosta: ”Isän Poika tuli etsimään, pelastamaan ja herättämään uudestaan henkiin”. Noilla sanoilla ymmärsin erityisesti sen, että Jumalan kuvaksi luotuun ihmisen on nyt kuolema niin syvälle juurtunut luontoon, turmellus on vallannut hänet, että vain lihaksitullut Jumalan Poika on voinut voittaa kuoleman, pelastaa ja herättää Jumalan luoma ihminen uudestaan henkiin.
Mirhan voitelun mysteerin jälkeen jäin odottaa ehtoollista. Ehtoollinen otetaan ortodoksisessa kirkossa seisten, mutta käsivarret ovat rinnalla ristissä – oikea käsi vasemman päällä. Ehtoollisen sisältö ja tarkoitus ymmärretään yhtäläisesti sen kanssa, jonka muutkin suuret kirkkokunnat jakavat teologian perusdokumenteissaan.
Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen edellyttää mirhan voitelun mysteeriä (kansanomaisesti konfirmaatiota) protestanttisten kirkkokuntien edustajan siirtyessä ortodoksiseen kirkkoon. Kirkkoa ei olemuksellisesti eikä käytännöllisestikään ymmärretä lähtökohtaisesti tilastojen valossa, kirkon jäsenyys ei ole verokantoluetteloon nimen jättämistä kanslistien silmien alla ja kehittyneiden tietojärjestelmien tuella, vaan sakramentaalinen mysteeri, erityisesti rukousta, Raamatun sanan kuulemista, syntien anteeksisaamista, ehtoollisen sakramentin vastaanottamista.
Jumalanpalveluksen lopussa oli saarna. Toimituksen sanallista ymmärtämistä rajoitti puutteellinen venäjänkielen taitoni, mutta valtaosin samat lauseet toistuivat niin useasti, että ymmärsin niiden merkityksen lopulta. Venäjän ortodoksinen kirkko, joka englanniksi lyhennetään kirjaimilla ROC, ei tuosta "Venäjän" lyhenteestä huolimatta tunnustaudu itseään nationalistiseksi tai partikulaariseksi ilmiöksi, vaan katoliseksi - yleiseksi. Tämä katolisuus - kaikkia koskeva yleisyys - tulee ilmi sekä uskontunnustuksen yleiskirkollisuudesa että konfirmaatiossa lausutuissa sanoissa kirkon katolisuudesta. Jumalanpalveluksessa rukoiltiin myös siunausta Suomen tasavallan presidentille. Venäjän ortodoksinen kirkko ei ole siis epäsuomalaisuutta, kyse on poliittisen järjestelmän ulkopuolella oleva uskon yhteisö, jonka historiallinen traditio periytyy kaukaa vuosituhansien takaa itäisen kristikunnan perinnön ja käytännön mukaisesti. Sain myös opastusta uskooni suomeksi.
Miksi koin Venäjän ortodoksisen kirkon oikeasti valinnaksi? Ensinnäkään en voinut ajatella mitään kirkollista yhteisöä, jossa minua vaadittaisiin uudestaan kasteelle. Toiseksi tahdoin samaan kirkkokuntaan, jossa nuorimmat poikani jo ovat. Tällä tavalla voin tukea myös poikieni hengellistä kasvamista uskon sisältöön ja käytäntöihin. Kolmanneksi koin oikeaksi valinnaksi suuren kirkkokunnan, joka ei ole mikään paikallinen partikulaarinen ilmiö, vaan yli 150 miljoonan kristityn kirkkokunta - suurin sitten roomalaiskatolisen kirkkokunnan jäsenmäärässä. Neljäntänä tärkeänä seikkana oli saamani moraalinen tuki ja laupiaat kokemukset Venäjän ortodoksisessa kirkossa. Viidentänä, mutta ei vähäisimpänä syynä, oli uskon ja etiikan kristillishenkisyys, jota olin kaivannut uskonnolliselta yhteisöltä: rappeutunut usko ja moraaliton moraali toisivat oksettavan hengen, ja oksennuksessa sikojen sallitaan jopa piehtaroida, kun sitä vastoin seurakunnassa tulisi vaikuttaa Pyhä Henki syntisten ihmisten puhtaudeksi ja pyhittämiseksi.
- - - - - - -
No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/
RT blogi: It's time, my friend: it's time
Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)
СМИ и Юха Молaри (коллекция)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti