Ilja Janitskin – R.I.P.

Ilja Janitskin sairasti syöpää, jota Suomen poliisi, suomalaiset suvakit ja kiivaimmat turpo-salaliittoteoreetikot eivät enemmän tai vähemmän itsepintaisesti tunnustaneet todeksi.

Suomeen vangittuna tuotu Ilja jäi vähäksi aikaa jopa ilman sitä hoitoa, joka Andorrassa oli aloitettu ja jonka lääkäri oli määrännyt. Epäselvää on, katsovatko nämä suomalaispiirit yhä edelleen, että Ilja Janitskin elää. Vai tulevatko sairaus ja kuolema todeksi vasta sen jälkeen, kun se lukee Ylen sivustoilla?

Ilja Janitskin uudisti suomalaista umpikorruptoitunutta mediakenttää ja joutui tämän vuoksi mustamaalauksen kohteeksi. 

Ilja Janitskinia on vaikea tunnistaa siitä laajalevikkisestä ilkeämielisestä tarinoinnista, jota edellä kerrotut pahatahtoiset tahot harjoittivat useat vuodet monien eri kanavien ja liittolaistensa kanssa. Ilja Janitskin oli surullinen häneen kohdistuvasta ilkeämielisestä valeuutisoinnista.

Totuuden puolesta rohkeasti

Kaikenvärisiä lähimmäisiään kunnioittava suomalainen isänmaallinen mies Ilja Janitskin ei halunnut saada venäläismielisen tai rasistin mainetta.

Ensimmäisen kerran Ilja soitti puhelimella minulle syksyllä 2016, jolloin keskustelimme hengen, uskon ja kirkon asioista. Yhteensä kaksi kertaa olen saanut puhua puhelimessa Iljan kanssa ja kerran olen tavannut hänet kasvotusten.

Ilja Janitskin luki Raamattua ja toi esille motivaationsa suomalaista journalismia uudistavalle toiminnalleen. Hän luki sitaatin Matteuksen evankeliumista: Matt. 10:27. Muistelimme, että tuo kohta on osa kokonaisuutta, jossa pointtina on häpeämätön ja rohkea Jeesuksen tunnustaminen. Silti tämä kohta rohkaisee myös siihen, että totuuden puolesta ylipäätänsä saa olla rohkea. Yltiöpäisen korrektiivisuuden luomassa epäselvyydessä ja suoranaisessa uudelleensanotetussa huijauksessa petetään kansalaisia. Ilja sanoi suoraan julkisesti sen, minkä erityisesti punavihreä journalismi kätki.

”Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehän te arvokkaampia kuin kaikki varpuset” (Matt. 10:26-31).

Ilja Janitskin ilmaisi syvän arvostuksensa uskovien vanhempiensa rukoukselle ja hengelliselle huolenpidolle.

Syksyn 2016 puhelussa kävi ilmeiseksi, että kristillisellä uskolla ei tässä tarkoitettu instutionalisoitua vallankäyttöä, jonka edustajana evankelisluterilainen kirkko pöhöttää. Lähdin muutamalle kirkkokierrokselle jumalanpalveluksiin, joista kirjoitin arviot MV-lehteen.

Puhelimitse Ilja Janitskin toi tiukasti esille myös näkemyksensä, että kirjoituksissani pitää olla tarkkaavainen, jotta mikään ei tuo esille ”Venäjä-propagandaa”, josta häntä ja MV-lehteä olivat tietyt tahot joko propagandistisesti tai houreellisesti syyttäneet. Ilja kertoi tietävänsä nimeni pitemmältä ajalta, mutta juuri tuo Venäjään liittyvä leimakirves pelotti häntä.

Venäjästä on parempi vaieta, koska sillä tavalla Ilja ei halunnut tulla leimatuksi. Tämä Iljan ymmärrettävä toive ei kuitenkaan auttanut MV-lehden ja hänen itsensä maineen puhdistamisessa, vaan haittamaahanmuuttoon analyyttiskriittisesti suhtautuvaa vaihtoehtoismediaa vastaan oli suurempien länsimaisten voimien ohjauksessa tietyillä ”turvallisuuspoliittisilla kirjoittelijoilla” suoranainen tehtävä mustamaalata Venäjään liittyvillä hourekuvilla. Mielestäni he toimivat käskyvaltasuhteessa ja saavat palkkaa tuosta mustamaalauksesta.

Iljaa loukkasi mustamaalaus, että hän olisi ikäänkuin "natsi" tai "rasisti". Mies muistutti puhelimessa useamman kerran, että hän ei ole vierasmaalaisia ja maahanmuuttajia vastaan sinänsä, vaan liitti siihen tärkeän määritelmän "haittamaahanmuutto", joka tarkoittaa huijareiden toimintaa sekä maahanmuuttajien keskuudessa että ahnetta liiketoimintaa tuolla perusteella. Tämän näkemyksen itsekin tunsin omakseni, sillä en halunnut sitoutua mihinkään rasistiseen älyttömyyteen.

Uskovat rukoilivat vangitun ja sairaan Iljan puolesta

Ilja Janitskin oli joutunut Andorrassa kiinniotetuksi. Oikeudenkäynti kiinnioton laillisuudesta ja muodoista lähestyi. Tiina Keskimäki soitti ja kysyi kiinnostustani lähteä Andorraan delegaation mukana.

En kokenut matkaa Andorraan mahdolliseksi. Pidin muita ihmisiä kuitenkin enemmän Ilja Janitskinin asioidenhoitajana, vaikka kunnioitin häntä. Ennen kaikkea torjuin osallistumisen Andorran delegaatioon, koska minulla ei ollut matkalle riittävää varallisuutta, minulla oli siivoustyöni sekä minulla oli lapsieni hoitoon ja harrastuksiin liittyviä velvollisuuksia.

Luultavasti en lausunut Tiina Keskimäelle, mutta voi olla, että toin ilmi kiusallisen ja valheellisen ”venäjämielisen” leimautumiseni, jota turpo-tarinoitsijat Marko Enqvist ja Janne Riiheläinen mahdollisesti käyttäisivät Andorra-matkakuvien jälkeen Ilja Janitskinia ja MV-lehteä vastaan.

Ilja Janitskin soitti Andorrasta, kun hän oli päässyt kotiinsa. Hänellä oli syöpähoito. Mies oli lukenut Raamattua vangittuna. Hän oli iloinen monista kirjeistä ja esirukouksista, joita uskovaiset olivat rukoilleet hänen puolestaan. Ilja koki jopa, että enemmän kuin ketkään muut, niin uskovaiset olivat muistaneet ja tukeneet häntä, kun hän oli sairaana ja vangittuna.

Koin itsekin mielessäni piston, että en ollut lainkaan hyvä yhteydenpidoissani, vaikka Jeesus oli jättänyt selvän neuvon sanassaan vähäisimpien veljienkin muistamisesta:

”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni” (Matt. 25:36).

Ilja Janitskin kertoi sairaudestaan huolimatta toiveikkaasti, mutta hiukan huumorilla, että hänen mennessään naimisiin, hän pyytäisi minut papiksi. Iljalla ei ollut vielä morsianta, mutta papin hän varasi.

Ilja Janitskin tiesi, että evankelisluterilainen kirkko ei tunnusta minua papiksi. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt Iljaa, koska hänelle kristinusko oli hengellisempi ja todellisempi kuin tuo evankelisluterilainen kirkkoruumis – tai paremmin sanottunna haaska ja raato.

”Kanssamme aina maailman loppuun asti”

Syksyllä 2019 Ilja Janitskin makasi Meilahden sairaalassa syöpähoidossa. Hänen olonsa oli silminnähden pahempi, kuin hän halusi vieraalleen kertoa. Kivut olivat kovia lääkityksestä huolimatta.

Ilja Janitskin ei ilmaissut sairaalan osastolla epätoivoa, kun kävin katsomassa häntä. Hän ilmaisi tyytymättömyytensä ylikorostettuun vastakkainasetteluun, jossa kiihkoillaan ja huudetaan aina jossakin leirissä. Hän yhä jaksoi uskoa, että ihmisten ei olisi pakko olla susia ja vihollisia toisilleen.

Kuunnellassani Iljan hyväuskoisuutta ihmisiä kohtaan – jopa vihamiehiään – niin minun tuli sääli sen henkilökuvan johdosta, jota hänestä oli muodostettu syyttäjästä ja valtamediasta alkaen ikäänkuin tempperamenttisyydessään lausahdetut tunnepurkaukset ja niistä tehdyt erikoiset tulkinnat ilmaisivat Iljan syvää ja harkittua motivaatiota. Kyllä avarakatseisuus ja laaja maailmankuva tuntuivat enemmän aidoilta, kun Ilja makasi Meilahden sairaalassa, soitti hoitajalle yhä uudestaan kelloa tippaletkussa olleiden toistuvien ongelmien johdosta.

Jeesus lupasi, että hän on kaikki päivät meidän kanssamme aina maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Tämä lupaus oli omaa kipuani ja omia rukouksiani suurempi kantava voima, kun lepäsin täällä Meilahden sairaalassa oletetulla kuolinvuoteellani. Niin kerroin Iljalle oman kokemukseni Meilahdesta, että hänen ei suinkaan tarvitse olla vahvempi kuin ihminen voi olla. Jeesus ei hylkää, kun kuolemme.

Tavataan vielä toisenkin kerran, Juha