sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Onnelliset suomalaiset, Elon Muskin onnellinen sika ja Slavoj Žižekin Pandemic!2

 


 

Slavoj Žižek kirjoittaa Pandemic!2 -teoksessaan ”onnellisesta siasta” niin kuin Elon Musk oli esitellyt Neurolink-hankkeessa ”onnellista sikaa”, jolle oli istutettu aivoimplantti. Martti Lutherista Žižek ei kirjoita, mutta Luther kirjoitti onnelliselle sialle näkymät, jotka vallaseliittiä tyydyttäisivät kovasti:


”Sika makaa luumunpehmeällä vuoteellaan kujilla tai roskatunkiolla, lepää turvallisena, kuorsaa rauhallisesti, nukkuu makeasti, ei pelkää mitään kuningasta tai herraa, ei mitään kuolemaa eikä helvettiä, ei perkelettä eikä Jumalan vihaa, elää huolettomana eikä myöskään ajattele, mistä saa jauhoruokansa. Ja vaikka Turkin keisari tulisi sinne kaikessa vallassaan ja vihassaan, sika olisi kuitenkin niin ylpeä, ettei se hänen vuokseen liikuttaisi yhtä harjastaankaan, ja jos se ajettaisiin ylös, se ehkä röhkisi, ja jos se osaisi puhua, se sanoisi: katsopas, mitä siinä riehut, nari! Sinulla ei ole kymmenenneksi osaksikaan niin hyvät päivät kuin minulla, etkä sinä koskaan elä hetkeäkään niin turvallisesti, rauhallisesti ja hiljaisesti kuin min aina ja alituisest elän. Kun teurastaja käy sian kimppuun, niin se ajatelee niikuin sitä puristaisi jokin puu tai kivi. Sika ei syönyt siitä omenasta, joka meille ihmisparoille on paratiisissa opettanut hyvän ja pahan välisen eron” (s. 202, teoksessa Juutalaisista ja heidän valheistaan, 1543).


Suomalaisia ei käsitellä kirjan onnellisessa siassa, vaikka suomalaiset ovat ylpeästi maailman onnellisin kansa. Tietysti onnellisen sian aivoimplantit ovat ennen kaikkea tarkoitettu aivoperäisten sairausten hoitamiseen eikä nöyrän ja onnellisen ihmissian muovaamiseen. Slavoj Žižek koki kuitenkin onnellisella sialla selvän yhteyden Covid-19 -pandemian hoitoon, koska käsitteli aihetta kirjassaan. Valitettavasti hän ei aivan selkeästi ilmaise, mikä tämä yhteys on.

 

Absurdin kapitalismin kriisi


Slavoj Žižek nimeää alaotsikossa tämän jatko-osan teoksensa Pandemic! ”Kadonneen ajanaikakirjaksi” (Chronicles of a Time Lost). Hän väittää aivan aluksi muutamalla esimerkillään, että pandemia paljastaisi luokkaerot. Pandemia tuo ”tyypillisen absurdin kapitalismin kriisin”, jossa tuhannet innokkaat työläiset eivät saa töitä ja istuvat toimettomana, kun tonneittain tuotteita mätänee Euroopassa pelloille. ”Yhteenvetona voidaan todeta, että edessämme on huomattava elintarvikepula, ellei suoranaista nälänhätää, eikä ainoastaan kolmannen maailman maissa. Ongelma on muutakin kuin se, että meidän länsimaiden on maksettava hieman enemmän.” Näin Zizek kirjoitti ripeästi jo vuonna 2020 ilmestyneessä Pandemia-kirjansa jatko-osassa.


Zizek ennakoi ja poimii monia kysymyksiä, joita ihmisten mieliin viriää. Eräs kysymyksistä on, olemmeko me autoritaarisia, jotka uskomme, että ainoastaan vahva valtion valvonta ja sääntely voi pelastaa meidät? Žižek torjuu tätä uhkaa solidaarisuuden tai co-immunismin uudella utopialla.


Uhrautumisen eleet


Marxin veljesten eräässä elokuvassa lakimies sanoo oikeudessa: "Hän saattaa näyttää idiootilta ja
puhua kuin idiootti, mutta älä anna sen hämätä. Hän on todella idiootti." Zizekin mukaan jotain tämänsuuntaista pitäisi olla reaktiomme niihin, jotka osoittavat perustavaa epäluottamusta valtiota kohtaan näkemällä lukituksen salaliittona, jonka tarkoituksena on riistää meiltä perusvapauksemme, mutta siitä huolimatta nämä ihmiset päättävät noudattaa lukitusta:


"Valtio määrää lukitusmääräyksiä, jotka rajoittavat vapauttamme, ja se odottaa meidän valvovan toisiamme varmistaaksemme niiden noudattamisen; mutta tämä ei saa huijata meitä - meidän pitäisi todella noudattaa lukitusta sulkemismääräyksiä. "


Mediassa kehitettävää ohjelmallista pelkoa ja sen varassa tapahtuvaa kurinalaisuutta, jossa säikähtänyt kansalainen freudilaisten mallinnusten mukaisesti etsii johtajaa ja pelastajaa, jää Žižek analyysien ulkopuolelle. Tämä puute hänen analyysissaan kyseenalaistaa koko hänen uskottavuutensa pandemiaa käsittelevänä analyytikkona.


Ankarien lukitusmääräysten tarve syntyy Žižekin mukaan aivan oikein eräänlaisessa tietämättömyydessä. ”Kyse on eräänlaisesta taikauskoisesta symbolisesta teosta: logiikasta, joka sanoo, että jos me teemme tarpeeksi voimakkaan uhrautumisen eleen, joka tuo koko yhteiskuntamme - koko yhteiskuntaelämän pysähtymään, voimme ehkä odottaa armoa.” Žižek ei kuitenkaan jatka taikauskoisen symbolisen teon havaitsemista ja voimakkaiden uhrautumiseleiden tunnistamista tätä yksittäistä huomautusta kauemmas. Tämä on Žižekin tempoilevan tyylin puute: teksti ei ole loppuun saakka tehdyn analyyttisen työskentelyn tulos.


Outo liikkumattomuus


Zizek kuvailee sivulla 12 tilanteen henkistä kivuliaisuutta, mistä voisi löytää innoitusta myös enempään pohdiskeluun, mutta jälleen kuvailu jää yksittäiseksi hyväksi aluksi:

 ”Meidän pitäisi muuttaa mielikuvituksemme ja lakata odottamasta, - yhtä suurta selkeää huippua, jonka jälkeen asiat palaavat vähitellen takaisin normaaliksi. Pandemian tekee niin sietämättömäksi se, että vaikka täyttä katastrofia ei tapahdu, asiat vain jatkuvat - me olemme meille ilmoitetaan, että olemme saavuttaneet tasangon, ja sitten asiat paranevat. hieman, mutta kriisi jatkuu. Kuten Alenka Zupančič sanoi, maailmanlopun ajatuksen ongelma on sama kuin Fukuyaman historian lopun kanssa: itse loppu ei lopu, me vain jumiudumme outoon liikkumattomuuteen. Meidän salainen toiveemme jota ajattelemme koko ajan, on vain yksi asia: milloin se loppuu? Mutta se ei lopu: on järkevää nähdä meneillään olevan pandemian julistavan uuden ekologisten ongelmien aikakautta”.


 Valvontakapitalismin uusi vaihe

 

Koronaan liittyvän aikakauden Slavoj Zizek liittää paljon kirjoitettuun, niin sanottuun ”valvontakapitalismiin”, kapitalismin uuteen vaiheeseen, jossa valtiolliset virastot ja viranomaiset yhdessä tiettyjen yksityisten yritysten kanssa valvovat olemassaoloamme täydellisesti digitaalisesti. Toisaalta samanaikaisesti tiedotusvälineet ovat kiehtovia, suorastaan aivojen ja koneen välisiä rajapintoja eli "langallisia aivoja". Tämän myötä, kun aivomme on kytketty digitaalisiin koneisiin, jotka ovat yhteydessä suoraan toisiin aivoihin, toinen yksilö voi suoraan jakaa aivoihini kokemuksia.


Zizek viittaa siihen, että äärimmilleen vietynä, langalliset aivot -käsite avaa mahdollisuuden siihen, mitä Ray Kurzweil kutsui singulariteetiksi, jaetun globaalin tietoisuuden jumalaisen kaltaiseksi tilaksi. ”Singulariteetin mahdollinen nousu tulee olemaan apokalyptinen termin monitahoisessa merkityksessä: se merkitsee kohtaamista totuuden kanssa, joka on piilossa tavallisessa inhimillisessä olemassaolossa, toisin sanoen antaa pääsyyn uuteen post-inhimilliseen ulottuvuuteen. On mielenkiintoista huomata, että valvonnan laajamittainen hyödyntäminen on hiljaisesti hyväksytty monissa osissa maailmaa: lennokkeja käytettiin pandemian torjuntaan paitsi Kiinassa myös Italiassa ja Espanjassa”. Zizek kysyy, kumpi on suurempi tuho: virustuho vai yksilöllisyyden menettäminen.


Žižek ei kesällä 2020 kirjoittaessaan kohdannut vielä digitaalista rokotepassia ja sen käyttöä painostuskeinona sekä digitaalisen lompakon kehittelyä. Näin kirja on tältä osin eittämättä vanhentunut ja riittämätön vaarallisten trendien analyysissa, joita vuoden 2021 lopulla olisi tietysti kirjoitettu rohkeammin.


Zizek kutsuu ”halvaksi motoksi” väitettä, että Covid-19 -pandemiassa ”olemme nyt kaikki samassa veneessä”, vaan luokkaerot ovat päinvastoin räjähdysmäisesti kasvaneet. Hierarkian alimmalla tasolla ihmisten elämä on niin kurjaa, että Covid-19 ei ole heille suurin ongelma. Vaikka tiedotusvälineet jättävät nämä heikoimmat ihmiset edelleen suurimmaksi osaksi huomiotta.

 

Vapauden menetys


Zizek moitti kesällä 2020 kirjoitetussa kirjassaan, että olemme edelleen aivan liian keskittyneitä Covid-19-tilastoihin, monet meistä tarkistavat säännöllisesti tartunnan saaneiden lukumäärän, kuolleiden ja toipuneiden lukumäärää. Tämä kiehtovuus numeroihin saa meidät automaattisesti unohtamaan ilmeisen tosiasian, että paljon enemmän ihmisiä kuolee syöpään, sydänkohtauksiin, saasteisiin, nälkään, aseellisiin konflikteihin ja perheväkivaltaan, kuin ikään kuin jos saisimme Covid-19-infektiot täysin hallintaan ongelmiemme pääsyy katoaisi. Žižekin huomautus on hyvin tarpeellinen, mutta olisi kaivannut rinnalleen analyysin yhdistämisen ”langallisiin aivoihin” ja analyysiin säikytetystä alitajuisuudesta. Vanhastaan voitiin puhua propagandasta ja manipulaatiosta, jota vallaspiirit harjoittavat.


Vasemmistolainen Zizek kohtaa dilemnan, miten kohdata vapauden menetyksen. Hän kysyy, oliko Giorgio Agamben oikeassa, kun hän hylkäsi valtion määräämät lukitukset ja itsensä eristämisen toimenpiteinä, jotka merkitsevät elämämme pelkäksi olemassaoloksi - siinä mielessä, että kun noudatamme lukitusmääräyksiä, osoitamme olevamme valmiita luopumaan siitä, mikä tekee elämästämme elämisen arvoista, pelkän selviytymisen mahdollisuuden vuoksi? Pitääkö meidän riskeerata henkemme (altistamalla itsemme mahdolliselle tartunnalle) pysyäksemme täysin ihmisinä? Ongelmana tässä kannassa on Zizekin mukaan se, että nykyään lukitusten poistamisen tärkeimmät kannattajat löytyvät populistisesta uudesta oikeistosta: sen jäsenet näkevät kaikissa vastaavissa rajoittavissa toimenpiteissä - lukituksista pakolliseen naamarin käyttämiseen - vapautemme ja ihmisarvomme heikkenemisen. Žižekin mukaan meidän on vastattava tähän esittämällä keskeinen kysymys: mitä lukitusten ja eristämisen poistaminen merkitsee tavallisille työntekijöille? Sitä, että selviytyäkseen heidän on mentävä ulos turvattomaan maailmaan ja otettava riski saastumisesta.

 

 Žižek ei vastakysymyksen rinnalla analysoi, missä määrin tilastoitu ja julkistettu uhka on manipuloitu, vaikka hiukan viittaa tilastolukujen näyttäviin esityksiin kohtuuttomuutena. Jos hän olisi vielä edelleen pysynyt tässä tilastoidun todellisuuden näyttävän esittämisen kyseenalaisuudessa, hän olisi voinut oivaltaa, että vallankäyttökin on yhtä vilpillinen. Vapauden menetyksen kohtaamiseen olisi tullut vakavampi suhtautuminen.


Zizek ihmettelee ja pohtii saksalaisissa tiedotusvälineissä laajasti kerrottuja riehumisia kesäkuussa 2020, kun 500 juhlijaa mellakoi Stuttgartin keskustassa, rikkoi näyteikkunioita, ryösti kauppoja, hyökksi poliisin kimppuun. Mediassa kutsuttiin levottomuuksia ”sisällissodan kaltaisiksi kohtauksiksi”. Myös kesäkuun 25. päivä tuhannet ihmiset kerääntyivät Englannin rannoille eivätkä piitanneet sosiaalisesta etäisyydestä. Bournemouthin rannoilla ihmiset halusivat yksinkertaisesti nauttia tavanomaisesta kesälomastaan ja reagoivat vasta sen jälkeen väkivaltaisesti, kun tätä haluttiin estää heiltä.

 

Post-liberaali dystooppinen aikakausi


Slavoj Zizek huomattaa, että maailmaa on viime vuosina ravistelleet kahdenlaiset protestit: yhtäältä länsimaisten liberaalien ja länsimaisten liberaalien tiedotusvälineiden tukea nauttivat protestit Hongkongissa ja Minskissä, mutta toistaalta liberaalidemokraattien hankkeiden rajoja koettelevat protestit. Näiden kahden tyypin välinen suhde muistuttaa tunnettua Akilleuksen ja kilpikonnan paradoksia. Zizekin mukaan Akilles ei koskaan voi saavuttaa kilpikonnaa, mutta hän voisi ohittaa sen. Kun Akilles korvataan ”demokraattisen kansannousun voimilla” ja kilpikonna ”liberaalin demokraattisen kapitalismin” ihanteilla, niin useimmat maat eivät pääse lähellekään tätä ihannetta. 

 

”On olemassa selkeitä ja selkeät merkkejä siitä, että taloudellisesti ja poliittisesti kehittynyt Länsi on itse siirtymässä siihen, mitä voidaan kutsua vain jälkikapitalistiseksi ja länsimaiseksi postliberaaliksi aikakaudeksi - dystooppiseksi aikakaudeksi”. 

 

Jälleen Žižek kirjoittaa oivaltavan havainnon yhdessä virkkeessä, mutta ei jatka tämän syventämistä kaikkiin muihin käsittelemiinsä näkökohtiin ja johtopäätöksiin ihmisen vapaudesta.

 

Terveeksi ja onnelliseksi siaksi


Zizek nostaa esille esimerkiksi Irlannin Helath Service Executive ohjeet seksin harrastamiselle Covid-19- aikana. Keskeisenä suosituksena oli ”pitää taukoa fyysisestä ja kasvokkain tapahtuvasta kanssakäymisestä, mutta sen sijaan pitäisi harkita videotreffien ja chat-huoneiden käyttöä”. Näiden jälkeen pitäisi ”desinfioida näppäimistöt ja kosketusnäytöt”. Progressiivinen digitalisoituminen tulee esille ohjeissa. Zizek viittaa Guardianissa julkaistuun Eva Wisemanin kommenttiin ihmisen seksuaalisuuden perverssisyydestä, joka on tällä tavalla altiina sadomasokistisille käänteille sekä todellisuuden ja fantasian sekoitukselle. Vice-lehdessä raportoitiin, että Covid-19 on johtanut valtavaan piikkiin seksinukkejen myynnissä. Valtaosa seksinukeista myydään kuitenkin naimisissa oleville pariskunnille. Zizek analysoi keskusteluja näistä uutisista ja havaitsee dialektisen käänteen: pandemian todellinen ongelma ei olisikaan enää sosiaalinen eristäytyminen, vaan liiallinen riippuvuus toisista, sosiaalisista siteistä.


Elokuun 28. päivä 2020 Elon Musk esitteli Los Angelissa lehdistötilaisuudessa Neuralink-hankkeensa onnistumisen: omasta mielestään ”terveen ja onnellisen sian”. Žižek huomauttaa, että Musk ei kertonut, mistä hän tiesi, että sika oli onnellinen. Tuossa vaiheessa Elon Musk ei mahdollisesti tiennyt Suomen olemassaoloa paremmin eikä myöskään Žižek osaa kirjoittaa, että tietysti tämä ”onnellinen sika” oli suomalainen, koska Suomessa kaikki ovat onnellisia.


Sian aivoihin oli istutettu aivoimplantti, jonka avulla sen aivoprosessit voitiin lukea tietokoneella. Musk korosti Neuralinkin terveyshyötyjä, mutta sivuutti potentiaalin, joka voisi johtaa sisäisen elämämme ennennäkemättömään hallintaan. Musk ilmoitti etsivänsä nyt vapaaehtoisia ihmisiä. Musk sortui ideologiseen uneen The Independent -lehdessä lausumassaan ennustuksessa, jonka mukaan ihmisen kieli on vanhentunut jo viidessä vuodessa. Neuralinkin johtajan mukaan yritys suunnittelee laitteen yhdistämistä ihmisaivoihin 12 kuukauden kuluessa. Žižekin olisi toivonut rohkeammin arvioida tässä yhteydessä ”onnellisen sian” ja Covid-19 -toimenpiteiden yhteyttä, kun asiaa käsiteltiin kuitenkin pandemia-kirjassa. Nyt ”onnellinen sika” jäi irralliseksi anekdootiksi.


Žižek huomauttaa, että sisäinen elämämme – ajatustemme liikkeet – ja ulkoisen todellisuuden välinen etäisyys ovat olleet tähän saakka perusta sille, että koemme itsemme vapaiksi: olemme vapaita ajatuksissamme juuri sikäli kuin ne ovat etäällä todellisuudesta, saamme tehdä ajatuskokeiluja ja harjoittaa unelmointia ilman välittömiä seurauksia. Kukaan ei voi kontrolloida ajatusprosessejamme. Kun sisäinen elämämme sitä vastoin kytketään suoraan todellisuuteen niin, että ajatuksillamme on välittömiä aineellisia seurauksia tai niitä voi kone manipuloida, eivät ajatukset ole enää ”meidän”, vaan siirrymme ihmisen jälkeiseen aikaan (post-human state). Neuralinkin pitäisi siis herättää meidät pohtimaan paitsi kysymystä siitä, olemmeko edelleen ihmisiä, jos olemme uppoutuneet langallisiin aivoihin, mitä ymmärrämme ”ihmisellä”?


Slavoj Zizek kirjoittaa, ett Covid-19 -aikakaudella viruksen aiheuttama sosiaalinen etääntyminen ja Neuralink-näkemys viruksesta täydentävät toisiaan. Fyysinen etääntyminen tartuntariskin torjumiseksi on johtanut sosiaalisten kontaktien lisäntymiseen digitaalisen median välityksellä, mutta fyysisen läheisyyden purkaukset ovat olleet reaktio sosiaaliseen kontrolliin ja yhteiskunnalliseen etäisyyteen yleensä. Pandemiaa nojalla on fyysisen sosiaalisen vuorovaikutuksen tilan väheneminen karanteenien ym. vuoksi muuttunut eivätkä nämä johda enää yksityisyyteen.

 

Pandemian jälkeinen Hollywood


Zizekin vasemmistolaisuus tulee siinä, miten hänen painopisteensä on kuitenkin solidaarisuudessa. Peter Sloterdijkiä lainaten hän käyttää sanaa "Co-immunismi" (kollektiivisesti organisoitu immuniteetti viruksia vastaan). Hänen mukaansa tarvitsemme epätoivoisesti uusia käsikirjoituksia, uusia tarinoita, jotka voivat tarjota meille eräänlaisen kognitiivisen kartoituksen, realistisen ja samalla myös ei-katastrofaalisen käsityksen siitä, mihin meidän pitäisi mennä. ”Tarvitsemme toivon horisontti, tarvitsemme uuden pandemian jälkeisen Hollywoodin.” Zizek valittaa, että maailmamme on vähitellen hukkumassa hulluuteen sen sijaan, että hänen toiveensa solidaarisuudesta ja koordinoidusta maailmanlaajuisesta toiminnasta Covid-19 -uhkaa vastaan lisääntyisi.


”Pahantahtoisten sairauksien myrsky”


Zizek ei kirjoita kirkkoisä Kyprianoksesta, eikä Kyprianos kirjoittanut unelmien Hollowoodista. "Toivon horisontti" ei ole Hollowoodissa, vaan Kristuksen kanssa. Kyprianos kirjoitti hyvin hyödyllisiä hengellisiä näkemyksiä Jumalan palvelijoiden tehtävästä ”nyt, kun maailma on romahtamassa ja sitä painavat pahantahtoisten sairauksien myrsky – jotta me, jotka näemme, että kauheat asiat ovat alkaneet ja tiedämme, että vielä kauheammat asiat ovat tulossa, voisimme pitää suurimpana etuna sitä, että lähdemme siitä mahdollisimman nopeasti. Jos asunnossanne seinät tärisevät iän myötä, katot yläpuolellane vapisevat, ja talo, joka on nyt kulunut, uhkaa välittömästi tuhota iän myötä murenevan rakenteensa, ettekö te kaikin keinoin lähtisi pois?”, kysyy Kyprianos.


”Meidän tulisi, rakkaat veljet, miettiä – meidän tulisi aina ja aina miettiä, että olemme luopuneet maailmasta ja elämme tällä välin täällä vieraina ja muukalaisia. Tervehtikäämme sitä päivää, joka osoittaa jokaiselle meistä oman kotinsa, joka nappaa meidät sieltä meidät ja vapauttaa meidät maailman pauloista ja palauttaa meidät paratiisiin ja valtakuntaan. Kuka, joka on joutunut vieraalle maalle, ei haluaisi kiireesti palata omaan kotimaahansa? Me pidämme paratiisia isänmaana”.




Juha Molari, 
Entinen osa-aikainen siivooja, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)


klo Ei kommentteja:

perjantai 3. joulukuuta 2021

Kyprianoksen kanssa tutkien Raamattua ja viimeistä päivää

 

2. adventtisunnuntai käsittelee eskatologiaa, viimeisiä päiviä ennen kuin Kristus tulee kunniassaan aikojen lopulla. Luukkaan evankeliumin 21:25ss luvun mukaan Jeesus kertoo Kirkkoraamatun suomennoksen mukaan, kuinka kansat ovat silloin maan päällä ”ahdistuksen ja epätoivon vallassa”, ”lamaantuvat pelosta”, kun ”eivät tiedä, mikä on kohtaava” ihmiskuntaa.


Jeesuksen lopunajallisen puheen jännittävät käsitteet


Evankeliumin alkuteksti sanoo kreikaksi, että ihmiset pidättävät hengitystä, apopsycho, mikä on suomennettu lamaantumiseksi Kirkkoraamatussa. Silloin ihmiset ovat fobiassa – apo fobou – ja προσδοκίας, epävarmoissa odotuksissa ja ennakoinnissa; Kirkkoraamattu suomentaa ”ahdistuksen ja epätoivon vallassa”. Näillä viimeisen ajan ihmisillä on siis syvästi ongelmallinen epävarmuuden sietokyky ja tästä tulee monia seuraamuksia.


Kansojen keskuudessa on Kirkkoraamatun suomennoksen mukaan ”ahdistus”, kreikaksi συνοχὴ (synochē), mikä tarkoittaa siis kauhua ja hätää, tarkasti ottaen merkitsee, että olla ”tiukasti kovassa jännityksessä”. Strongin kreikankielen konkordanssi toteaa tästä sanasta englanniksi, että ihmiskunta on liikkumattomuuden tilassa, mikä aiheuttaa ahdistusta, ihmiset tuntevat ”feel locked in”. Merkillistä kyllä, että meidän aikamme vallitsevaa maailmantilaamme kuvataan pelokkaana lock downiksi, sulkeutumiseksi. Uuden testamentin kreikan täsmälleen tätä tarkoittava sana συνοχὴ (synochē) on siis esillä toisen adventtisunnuntain evankeliumissa Luukas 21:25, kun Jeesus kuvailee viimeisten aikojen ihmisten tunnetiloja. Se on locked in, locked down, sulkeutunut tiukasti jännitykseensä.


Tämä lisäksi näitä ihmisiä hallitsee evankeliumin mukaan ᾰ̓πορῐ́ᾱ‎ (aporia), joka on suomennettu Kirkkoraamatussa epätoivoksi.


Luukkaan evankeliumin kreikan- ja latinankielisessä maailmassa aporia, Kirkkoraamatun suomennoksessa siis epätoivo, oli filosofien ja puhetaidon opettajien voimakkaasti keskusteltu suoranainen käsite, jotka tarkoittaa kirjaimellisesti ”puuttuvaa kulkua” ja ”umpikujaa”, kun jonnekin ei ole pääsyä.


Aporian filosofiset ja semanttiset määritelmät ovat vaihdelleet historian saatossa. Ranskalaisen filosofin Jacques Derridan kaltaiset kriitikot ovat käyttäneet aporia-termiä ”osoittamaan päättämättömyyden pistettä”. Kirjallisuuskriitikko Julian Wolfrey luonnehtii traumaa haavaksi, aporiaksi, joka jättää loputtoman jäljen: Se ei päästä sinua irti, ellet löydä vastausta tai - mikä tyypillisempää - et ainakaan löydä tapaa hallita sitä. Haluat itsepintaisesti hallita ja kontrolloida, mutta et löydä tapaa hallita traumaa. Siinä on aporia.


Etymologisesti aporia-käsite syntyy kahdesta kreikankielen osasta: a ja poros, suomeksi sana ”ilman” (jotakin) -etuliite ja ”kulkua” merkitsevä sana. Aporia-sanalla on rikas yhteys platonisessa mytologiassa. Platonin Symposiumissa Aristofaneen myyttinen tarina ihmiskunnan kolmesta alkukantaisesta sukupuolesta Poros, Peia ja Eros ovat tämän käsitteen takana. Penia on köyhyyden lapsi, joka päättää väkisin hedelmöittää itsensä päihtyneellä Poroksella, yltäkylläisyyden ruumiillistumalla. Tämä Poros-sana määrittelee a-poriaa. Köyhyyden lapsen ja päihtyneen yltäkylläisyyden ruumiillistuman liiton tuloksena syntyy Eros, joka perii vanhempiensa epäyhtenäiset ominaisuudet. Aporia ei ole maskuliinen eikä feminiininen, ei rikas eikä köyhä, ei kekseliäs eikä vailla resursseja. Aporia rikkoo identiteetin logiikan ja on kääntämätön termi. Sellaista kreikankielen filosofista sanaa käytetään Luukkaan evankeliumissa, kun Jeesus luonnehtii viimeisten aikojen ihmisiä: kun ihmiset ovat συνοχὴ (synochē) locked in, sulkeutuneet tiukasti jännitykseensä, heillä on aporia, kulku on estynyt.


Platonin varhaisia dialogeja kutsutaan usein hänen ”aporeettisiksi” dialogeikseen, koska ne päättyivät tyypillisesti aporiaan. Tällaisessa dialogissa Sokrates kysyy keskustelukumppaniltaan jonkin käsitteen, hyveen, rohkeuden, luonteen määritelmää, mutta Sokrates osoittaa, että vastaus oli epätyydyttävä. Keskustelukumppani myöntää olevansa aporiassa: ihminen vain luuli tietävänsä jotakin, mutta hän itse asiassa ei tiedä sitä. Retoriikassa aporiasta tuli näin keino ilmaista teeskennelty epäily, kun tavoitteena oli puhujan diskreditointi, huonon maineen osoittaminen.


Evankeliumissa näillä kreikankielisillä sanoilla Jeesus varoittaa, että tuollaisessa viimeisten aikojen ihmiskunnassa ei pidä juopottelun, päihtymyksen ja jokapäiväisen elämän huolten turruttaa ihmistä niin että se hänen paluunsa päivä yllättäisi niin kuin ansa.


Oman aikamme moninaiset seurakunnat teeskentelevät kristillistä uskoa ja teeskentelevät adventtiaikaa siinä, kun pyytävät epäkristillisestä elämästään tunnettuja artisteja kirkkoon laulamaan joululauluja, ihmisille sisäänpääsyä varten kirkkoon vaaditaan suurehko rahallinen maksu, minkä lisäksi kirkon ovella pitää näyttää ns. koronarokotuspassia.


Suurmarttyyri Kyprianos saarnasi viimeisest päivästä


Olemme jo erittäin kaukana siitä, miten Jeesuksen sanat ja evankeliui ymmärrettiin – rohkenen väittää oikealla vakavuudella – ensimmäisten vuosisatojen aikana. Suurmarttyyri Kyprianos Karthagolainen syntyi vuonna 200 ja kuoli marttyyripiispana 258 jKr, juuri minun ikäisenä miehenä. Toisin kuin Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat yli 100 000 euron vuosiansioissaan ja lisäksi luontaisetuuksineen, tämä vanhan kirkon piispa Kyprianos antoi kasteen jälkeen pois omaisuutensa köyhille. Ja piispana hän oli suosittu erityisesti köyhien joukossa. Lopulta antoi henkensä uskonsa puolesta marttyyrinä. Miten hän olisi kohdannut päivän evankeliumin?


Toisin kuin Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat ja päättäjät, jotka avaavat ja avaavat kirkkotilojen ovia maallisten viranomaisten määräysten mukaisessa järjestyksessä sekä pelkäävät opettaa mitään, joka ärsyttäisi valtakunnansyyttäjää ja kulttuuriliberalistista mädätystä, piispa Kyprianos koki keisari Deciuksen vainot ankarasti Karthagossa, Pohjois-Afrikassa nykyisen Tunisian alueella. Ensin prokonsuli Aspasius Paternus oli karkottanut Kyprianoksen vuonna 257. Kun piispa palasi takaisin Karthagoon, hänet mestattiin vuonna 258.


Kyprianos olisi voinut paeta, mutta hän jättäytyi marttyyriksi. Kyprianos vietiin tuomioistuimen eteen. ”Onko nimesi Kyprianos?”, prokonsuli kysyi. ”Kyllä on”.”Keisarit vaativat sinua uhraamaan”. ”Kieltäydyn siitä”, Kyprianos vastasi. Tämän jälkeen julistettiin väistämätön tuomio. ”Kiitos Jumalalle!”, vastasi Kyprianos. Hänet vietiin teloituspaikalle koko kaupungin läsnäollessa. Mies, joka oli elänyt nuhteetonta elämää ja omistautunut toisten hyväksi, riisui punaisen viittansa ja polvistui rukoilemaan. Kyprianos määräsi, että teloittajalle annettaisiin kaksikymmentäviisi kultarahaa. Sitten hän laski päänsä ja nostettu kirves laskeutui, Kyprianos oli teloitettu.


Kyprianoksen saarnan tunteminen ravitsee hengellisesti aivan eri tavalla kuin jos kuuntelisi piispaksi ja papiksi itseään kutsuvien nykyisiä puheita, joissa tarkoituksena on lähinnä vesittää Jeesuksen puheen radikaalisuus.


Traktaatti VII Kuolleisuudesta


Kyprianoksen Traktaatti VII Kuolleisuudesta käsittelee Kristuksen ennustusta kärsimyksistä, joihin kristityt joutuvat viimeisinä päivinä. Se on vuodelta 252 jKr, kuusi vuotta ennen hänen marttyyrikuolemaansa.


Kyprianos aloittaa Traktaatin huomautuksella, että jotkut mielen heikkouden tai uskon rappeutumisen tai maallisen elämän suloisuuden tai pehmeytensä vuoksi tai, mikä vielä tärkeämpää, totuudesta erehtymisen vuoksi, ”seisovat vähemmän vakaasti”. Tuollainen ylellisestä mielenlaadusta johtuva laiskuus olisi hillittävä – huomauttaa piispa Kyprianos.


”Jos joku sotii Jumalan puolesta, hänen on tunnustettava itsensä sellaiseksi, joka taivaalliseen leiriin sijoitettuna jo toivoo jumalallisia asioita, jotta meillä ei olisi vapinaa maailman myrskyjen ja pyörremyrskyjen edessä eikä levottomuutta, sillä Herra oli jo ennustanut, että ne tulevat. --- Herra neuvoi ja opetti ja valmisti ja vahvisti seurakuntansa kansaa kaiken tulevan kestämiseen. Hän ennusti ja sanoi, että sotia, nälänhätää, maanjäristyksiä ja kulkutauteja syntyisi jokaisessa paikassa. Ja jottei odottamaton ja uusi onnettomuuksien pelko meit ravistelisi, Hän varoitti meitä jo aikaisemmin, että vastoinkäymiset lisääntyisivät yhä enemmän viimeisinä aikoina”.


”Maailmassa taistelu paholaista vastaan”


Kyprianos kysyy, ”mitä tilaa tässä on ahdistukselle ja huolenpidolle? Kuka näiden asioiden keskellä vapisee ja on surullinen, paitsi se, joka on ilman toivoa ja uskoa? Sen on pelättävä kuolemaa, joka ei halua mennä Kristuksen luo. - - - Sillä kirjoitettu on, että vanhurskas elää uskosta. Jos te olette vanhurskaita ja elätte uskosta, jos te todella uskotte Kristukseen, niin miksi ette ota vastaan varmuutta siitä että teidät on kutsuttu Kristuksen luo, ja iloitse siitä, että olette vapautuneet perkeleestä?” Näin Kyprianos.


Karthagon piispa kysyy: Mitä muuta maailmassa on kuin taistelu paholaista vastaan, jota käydään päivittäin, kuin taistelu hänen juoniaan ja aseitaan vastaan jatkuvissa taisteluissa? Meidän sotamme on ahneutta, siveettömyyttä, vihaa ja kunnianhimoa vastaan. - - - Ihmismieli on piiritetty ja joka puolella varustettu paholaisen hyökkäyksillä.”


”Kelvollisia ihmisiä nöyryyden uunissa”


Kyprianos paimentaa sanoillaan kristittyjä oikeaan realistiseen ymmärrykseen kohtaloista tässä maailmassa: ”Poikani, kun tulet Jumalan palvelukseen, seiso vanhurskaudessa ja pelossa ja valmista sielusi kiusaukseen”. ”Tuskassasi kestä ja nöyryydessäsi ole kärsivällinen, sillä kultaa ja hopeaa koetellaan tulessa, mutta kelvollisia ihmisiä nöyryyden uunissa”.


Kyprianos muistuttaa Jobin vastauksesta, kun tämä oli menettänyt omaisuutensa, lapset kuolleet, kärsi raskaasti haavoista. Juuri ahdistuksessaan Job vastasi: ”Alastomana minä lähdin äitini kohdusta, alastomana minä myös menen maan alle. Herra antoi, Herra otti pois, niin kuin Herralle sopivaksi tuntui, niin on tapahtunut. Siunattu olkoo Herran nimi”.


”Vanhurskailla miehillä on aina ollut tätä kestävyyttä. Apostolit pitivät yllä tätä Herran laista saatua kuria, ettei vastoinkäymisissä murruttaisi, vaan otettaisiin rohkeasti ja kärsivällisesti vastaan, mitä ikinä maailmassa tapahtuukin”, painotti Kyprianos: ”Meidän ei pidä voivotella vastoinkäymisissä, rakkaat veljet, vaan meidän on kärsivällisesti ja rohkeasti kestettävä, mitä tahansa tapahtuukin, sillä onhan kirjoitettu: Murtunut henki on uhri Jumalalle, nöyrtynyttä sydäntä Jumala ei halveksi”.


”Oikeaksi ruorimieheksi tunnistetaan myrskyssä. Sodankäynnissä sotilaaksi osoittaudutaan. Taistelu vastoinkäymisissä on totuuden koettelemista. Sellainen puu, joka on juuriltaan syvälle juurtunut, eivät tuulenvireet liikuta, ja sellainen laivan, joka on lujista puista tiiviiksi tehty, aallot lyötä, mutta laiva ei rikkoudu”.


Kyprianos painottaa, että tässä on ero kristittyjen ja muiden, jotka eivät tunne Jumalaa, välillä, että onnettomuudessa he valittavat ja nurisevat, kun taas vastoinkäymiset eivät kutsu kristittyj pois totuudesta, hyveestä ja uskosta, vaan ne vahvistavat meitä kärsimyksellään. - - - Mikä hengen suuruus onkaan taistella järkkymättömän mielen kaikilla voimilla niin monia tuhon ja kuoleman alkusysäyksiä vastaan! Kuinka ylevää onkaan seistä pystyssä ihmiskunnan hävityksen keskellä eikä maata maahan lyhistyneenä niiden kanssa, joilla ei ole toivoa Jumalaan”.


”Tarpeellinen, hirvittävä ja tappava rutto ja vitsaus”


”Rakkaat veljet, miten suuri asia ja miten aiheellinen ja tarpeellinen onkaan, että rutto ja vitsaus, joka näyttää hirvittävältä ja tappavalta, tutkii jokaisen vanhurskauden ja tutkii ihmismielen, nähdäkseen, hoitavatko terveet sairaita, rakastavatko sukulaiset hellästi sukulaisiaan, säälivätkö isännät kuolevia palvelijoitaan, eivätkö lääkärit hylkää rukoilevia potilaitaan, tukahduttavatko raivokkaat väkivaltaisuutensa, voivatko ahneet sammuttaa alati kyltymättömän ahneutensa jopa kuoleman pelossa, taivuttavatko ylimieliset kaulasa, lahjoittavatko rikkaat silloinkaan mitään, kun heidän rakkaansa menehtyvät. Vaikka tämä kuolevaisuus ei olisi antanut mitään muuta, se on tehnyt kristityille ja Jumalan palvelijoille tämän hyödyn, että alamme haluta marttyyrikuolemaa, kun opimme olemaan pelkäämättä kuolemaa. Nämä ovat meille harjoituksia, eivät kuolemia. Kuoleman halveksimisella ne valmistavat kruunua varten.”


Kyprianos muistuttaa, että meidän ei pidä tehdä omaa tahtoamme, vaan Jumalan tahtoa sen mukaisesti, mitä Herramme on käskenyt meitä päivittäin rukoilemaan. ”Miksi usein toistuvin rukouksin rukoilemme ja anelemme, että Hänen valtakuntansa päivä kiirehtisi, jos suurimmat halumme ja voimakkaimmat toiveemme ovat totteleminen paholaiselle täällä, sen sijaan että hallitsisimme Kristuksen kanssa?”, lausuu marttyyripiispana kuollut Kyprianos.


Lopuksi Kyprianos viittaa apostoli Paavalin moitteeseen, nuhteeseen ja syytökseen niille, jotka ovat suruissaan ystäviensä poismenosta. ”En tahtoisi”, sanoo Paavali, ”että te, veljet, olisitte tietämättömiä niistä, jotka nukkuvat, ettette murehtisi, niin kuin muut, joilla ei ole toivoa”. Sillä jos me uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin myös ne, jotka nukkuvat Jeesuksessa, Jumala tuo hänen kanssaan”. Kyprianos kysyykin, miksi me uskovat murehtisimme ja surisimme ystävimme, kun he lähtevät, ikään kuin jotain kadotettua, vaikka Kristus itse, meidän Herramme ja Jumalamme, rohkaisee meitä ja sanoo: Minä olen ylösnousemus ja elämä: joka uskoo minuun, vaikka hän kuolisi, hän saa elää; ja joka elää ja uskoo minuun, hän ei saa iankaikkisesti kuolla”.


Ymmärtäen luultavasti omankin kuolemansa nopeasti lähestyvän Kyprianos kirjoittaa: kun me kuolemme, me siirrymme kuoleman kautta kuolemattomuuteen. Iankaikkinen elämä ei voi seurata, ellei meille käy niin, että me lähdemme tästä elämästä. Se ei ole loppu, vaan läpikulku. Kun tämä ajan matka on kuljettu, siirtyminen on ikuisuuteen. Kuka ei haluaisi kiirehtiä parempiin asioihin? Kuka ei kaipaisi muuttua ja uudistua Kristuksen kaltaiseksi ja päästä taivaallisen kirkkauden arvoon?


Imarteleva, petollinen maallisten nautintojen houkutus


Kyprianos nostaa esille Raamatun esimerkkejä Jumalan silmissä mieltyneen olemisesta. Pyhä Henki opetti myös Salomon kautta, että Jumalalle mieluisat ihmiset otetaan pois aikaisemmin ja päästetään vapaiksi aikaisemmin, jotta he eivät jäisi liian pitkäksi aikaa tähän maailmaan ja tulisi saastaisiksi maailman tartunoista. ”Se, joka haluaa asua pitkään maailmassa, joka on ihastunut maailmaan, joka on tämä elämä, imarteleva ja petollinen, kokee maallisten nautintojen houkutukset. Maailma vihaa kristittyä: miksi te rakastaisitte sitä, joka teitä vihaa, ja miksi ette mielummin seuraa Kristusta, joka sekä lunasti teidät että rakastaa teitä?


Johannes huutaa ja sanoo kirjeessään kehottaen meitä olemaan seuraamatta lihallisia haluja ja rakastamatta maailmaa: Älkää rakastako maailmaa, hän sanoo, ”Älkääkä sitä, mitä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, ei Isän rakkaus ole hänessä. Sillä kaikki, mitä maailmassa on, on lihan himoa ja silmien himoa ja elämän ylpeyttä, mitkä eivät ole Isästä, vaan maailman himosta”. Sen sijaan, veljet, kirjoittaa Kyprianos, ”terveen mielen, lujan uskon ja vankkumattoman hyveen turvin valistautukaamme Jumalan koko tahtoon, jättäen pois kuoleman pelon, ajatelkaamme kuolemattomuutta, joka seuraa. Osoittakaamme tällä, että olemme sitä, mitä uskomme, että emme sure meille rakkaiden poismenoa ja että kun kutsumuksemme päivä koittaa, tulemme viivyttelemättä ja vastustamatta Herran luo, kun hä itse kutsuu meitä”.


”Pahantahtoisten sairauksien myrsky”


Kyprianos muistuttaa Jumalan palvelijoiden tehtävästä ”nyt, kun maailma on romahtamassa ja sitä painavat pahantahtoisten sairauksien myrsky – jotta me, jotka näemme, että kauheat asiat ovat alkaneet ja tiedämme, että vielä kauheammat asiat ovat tulossa, voisimme pitää suurimpana etuna sitä, että lähdemme siitä mahdollisimman nopeasti. Jos asunnossanne seinät tärisevät iän myötä, katot yläpuolellane vapisevat, ja talo, joka on nyt kulunut, uhkaa välittömästi tuhota iän myötä murenevan rakenteensa, ettekö te kaikin keinoin lähtisi pois?”, kysyy Kyprianos.


”Meidän tulisi, rakkaat veljet, miettiä – meidän tulisi aina ja aina miettiä, että olemme luopuneet maailmasta ja elämme tällä välin täällä vieraina ja muukalaisia. Tervehtikäämme sitä päivää, joka osoittaa jokaiselle meistä oman kotinsa, joka nappaa meidät sieltä meidät ja vapauttaa meidät maailman pauloista ja palauttaa meidät paratiisiin ja valtakuntaan. Kuka, joka on joutunut vieraalle maalle, ei haluaisi kiireesti palata omaan kotimaahansa? Me pidämme paratiisia isänmaana”.




Juha Molari, 
Entinen osa-aikainen siivooja, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)



klo Ei kommentteja: