Ruusun nimi, Biblisismi ja psykoanalyysi

Italialainen kielen ja merkitysten tutkija Umberto Econ julkaisi vuonna 1980 romaani Il nome della rosa (suom. Ruusun nimi). Olen 1990-luvun alusta alkaen yrittänyt ymmärtää Econ pohdiskelua. Usein jopa törmännyt oman tutkimustyöni puitteissa häneen. Econ teos Ruusun nimi sijoittuu italialaisen kuvitteelliseen keskiaikaiseen luostarimiljööseen vuodelle 1327. Teoksessa selvitetään murhaajaa. Teosta on myyty yli 16 miljoonaa kappaletta, se on käännetty ainakin 26 kielelle. Nykyinen (?) suomenkielinen painos lienee jo 16!

USKALLUS

Teoksessa fransiskaanimunkki Baskerville menee oppipoikansa Melkin kanssa luostariin. Täällä on tapahtunut murha, mutta useita henkilöitä alkaa kuolla. Munkin upean päättelyn avulla alkaa paljastua luostarin salaisuudet, inkvisitioon saakka. Luostarin johtaja uskoi, että luostari eli viimeisiä hetkiä ennen Kristuksen toista tulemusta. Munkki paljastaa kuitenkin, että ongelma on paljon maallisempi. Munkki uskaltaa pitää mielensä avoimena, tehdä havaintoja, kerätä faktoja.

Minulle itselleni Econ viesti uskalluksesta pitää mieli avoimena, tehdä havaintoja, kerätä faktoja on oman sydämeni asia, vaikka tiedostan, että jokainen harhautuu fantasioihin ja ryhmien ahdistavaan orjuuteen sen sijaan, että uskaltaisi säilyttää mielen avoimena kaikissa tilanteissa.

Mielestäni mielen avoimuudelle vaarallisimmat ovat ystävät, koska ystävien kanssa oman yksilöllisen terävän omalaatuisuuden säilyttäminen vaatii uhmakasta luontoa, kun taas vihollisista sanoutuminen irti tapahtuu kovin luonnollisesti primitiivisten tunteittenkin avulla, joita sitten jälkikäteen hävetään.

Minun oli tänään kiehtova lukea pro gradu teos Econ kirjasta: Esko Lius, Jälkiä lumessa – halu ja transferenssi Umberto Econ romaanissa Ruusun nimi (saatavana www-muodossa osoitteessa: http://www.lius.fi/esko/studia/Jalkia_lumessa.pdf .

Opinnäytetyö on tehty Helsingin yliopiston Yleisestä kirjallisuustieteestä Taiteiden tutkimuksen laitokselle toukokuussa 2008. Opinnäytetyö tuli minulle erityisen kiehtovaksi ihan puhtaasti jo narsistisista syistä: Lius viittaa useamman kerran minun artikkeliini, jossa käsittelen ranskalaista psykoanalyytikkoa Jacques Lacan.

 Kyllä se tuntuu hyvältä, että joku on joskus huomannut minun artikkelini, sillä minulla lienee varsin heikko ”itsetunto” (käsite on hyvin epäselvä – tiedän sen, itse ilmaisua tai "käsitettä" pidän jopa turhana): minun pitäisi muka koko ajan yrittää etsiä vakuutteluja sille, että olen kuitenkin ihan kelvollinen ihminen. Tämä vakuuttelu tapahtuisi fetisistisessä suhteessa kirjoihin, joiden toivon määrittävän minut ihan hyvien ihmisten joukkoon kuuluvaksi.

 Sikäli kuin olen katsonut titteleitä saavuttaneita ihmisiä, minusta on alkanut vaikuttaa yhä enemmän, että suuri oppineisuus ei ole niin paljon seurausta suuresta lahjakkuudesta, vaan ihmismielen järkyttävästä tarpeesta saada tunnustusta.

TUNTEET JA TOISEN SANAT

Lius selvitti tutkimuksessaan romaanissa ilmenevää haluja. Kertojan (Adson) halu johtaa hänet kohtaamaan oman reaalisen rekisterin toiseuden, mutta myös symbolisen rekisterin toiseuden.

Nämä sanat saattavat tuntua vieraalta, mutta liittyvät juuri Jacques Lacanin käsitteistöön, jonka hän oli kehittänyt jälkistrukturalismin ja psykoanalyysin yhdistelmän avulla.

 Ihminen siis luo järjestelmän ja merkitykset itselleen, jotka tekevät hänestä itselleen vieraan, halut eivät tule aitona vaan toisen antamana.

Minua itseäni on tämä sama ongelma kiinnostanut, kun olen pohtinut ja kärsinyt kristillisen uskon ja kirkollisuuden rakentamasta sanastosta, symboleista ja toiseudesta ihmisille, jotka kertovat uskovansa.

 Uskonnollinen sanasto ja traditio kaikkine muotoineen antavat toki sanaston sanomattomille tunteille, joita ei muuten osattaisi ehkä ilmaista, mutta ne tekevät ihmiset myös vieraaksi omien tunteiden tuntemisesta, koska sanat määrittävät tunteiden muodon, sisällön ja jopa sopivuuden häpeän avulla.

FETISTINEN BIBLISISMI

Econ romaanissa erilaiset halun muodot ja halujen suhde rakkauteen ovat keskeisiä. Itse munkki Baskerville janoaa fetisistisellä tavalla aristoteliläistä viisautta ja sen keskeistä teosta.

 Tuli ihan häpeän tunne, kun tajusin, että minun oma mammuttimainen kirjallisuusluettelo väitöskirjassani edustaa tuota samaa halua – ei kai yhtään mitään muuta.

 Lius kuvaa Econ teosta sivulla 16: ” Kirjat ovat fetissejä, substituutteja, jotka edustavat halun varsinaista kohdetta. Ne ovat luostarin pyhintä ja tärkeintä omaisuutta, ja kirjaston salaisuuksien avulla Ruusun nimen luostaria hallitaan. Pääsy kirjojen luokse ei suinkaan ole vapaata, vaan kirjastonhoitaja päättää apotin kanssa neuvotellen mitä kenenkin sopii lukea”. Tätä sopii kysyä yhä edelleen myös itse biblismin tuottamassa tyydytyksessä joillekin kristityille: julkisesti ei edes kehtaa kertoa, millaista taikauskoista romantiikkaa ja tabuja saattaa liittyä itse Raamatun käsittelyyn! (meikäläisellä ei ole enää sellaista Raamattu-fetisismiä).

KENEN HALU?

Lius tarkasteli, miten tunteensiirto näkyy tekstissä. Hänen mukaansa pro gradu –tutkimus osoitti, että kielen tavoittamattomissa olevan nautinnon kuvaaminen on mahdottomuus.

 Econ rinnasti romaanissa allegorian hyvän ja pahantiedon puusta syömisen ja yksilön kielellisyyteen kiinnittymisen.

Kun ihminen ajettiin paratiisista ulos hyvän ja pahantiedon puun jälkeen, tapahtui Jacques Lacanin psykoanalyysissa havaitsema piirre ihmisen mielestä: symbolinen kastraatio, ihminen tuli Lain alaisuuteen.

Lius kirjoittaa: ”Halu (desire, désir, Wunsch/Lust) on kulttuurin ja taiteen tutkimuksen näkökulmasta hankalasti määrittyvä käsite, koska sen käyttöalueet ja -tavat ovat niin moninaiset. Psykoanalyysiin ja nimenomaan Freudin ja Lacanin kehittelyihin pohjautuvassa tarkastelukulmassa halu on jonkin puutetta ja pyrkimystä pitää yllä liikettä kohti täyttymystä. Halun keskiössä on jotakin, mitä itsellä ei ole.

Haluamisen kohde on jokin toinen, sillä sitä mitä itsellä jo on, ei voi haluta ja pyrkiä saamaan” - - - ”Lapsen halu muotoutuu vanhempien halun edessä. Vanhemmat edustavat Toista eli auktoriteettia ja minän ulkopuolta johon omat emootiot ja ratkaisuyritykset suhteutetaan. Inhimillinen halu on olla Toisen halu” (s. 13).

Lius kirjoittaa mielestäni hyvin ajankohtaisesta asiasta, kun mietitään joulun halua: mistä syntyy joulussa halumme, mihin halumme kohdistuu, mitä haluamme?

 Kerran saarnasin varsin pitkälle kuvatun pro gradu –teoksen ajatusten kaltaisesti, mutta ilmeisemmin joku seurakuntalainen koki halun kyseenalaistamisen ja pohdiskelun tuskaiseksi, kun valitti asiasta kirkkoherralle (olin silloin seurakuntapastori).

Lius tekee ensimmäisen viitteeni vuonna 2005 kirjoittamaani Lacan-analyysiin sitaatilla sivulla 31:

 ”Oidipus ilmaisee kielellistä lakia, jonka tähden jokaisen on pakko tunnustaa rakastetun väistämätön poissaolo, jotakin ratkaisevaa on jo menetetty,” kirjoittaa Juha Molari (Molari 2005)”.

 Tämä ajattelutapa rakastetun poissaolosta ja sen tuomasta järkytyksestä uskonnollisessa kultissa sekä monessa muussa on syntynyt omaan oivallukseeni kahdesta ajattelijasta käsin: tämä Jacques Lacan loi sille teoreettisen psykoanalyyttisen viitekehyksen, mutta teologian professori Kari Syreeni käsitteli läsnäolon ja poissaolon teemoja ilman lacanilaista viitekehystä jo pari vuosikymmentä sitten paneelikeskustelussa, jossa hän keskusteli kanssani STI:ssä (Suomen teologinen instituutti).

Vasta myöhemmin olen oivaltanut, että nämä poissaolon tuskan selitykset ja erityisen voimakasluonteiset vakuuttelut ongelman ratkaisemiseksi ovat kiinnostavia psykoanalyyttisesti.

Lacan ei enää toistanut Freudin seksuaalisesti värittynyttä Oidipus-selitystä, vaan katsoi ihmisen kokevan tämän trauman, kun hän siirtyy kulttuuristumisessa opettavan Toisen kielelliseen lakiin.

OMAKUVA VAI PEILIN KUVA?

Myös Econ teossa peili on keskeinen symboli. Itse olen joskus kirjoittanut – toki valitettavan suppeasti peilistä Jacques Lacanin ajattelussa.

Lius kirjoittaa, että peili on taiteessa sisäisen ja ulkoisen maailman rajan metafora. - - -Jacques Lacanin teoriassa lapsen psyykkinen kehitys sisältää 6–18 kuukauden iässä peilivaiheen.” (s. 41).

 Tämän jälkeen Lius siteraa meikäläistä: ”Juha Molarin sanoin ”Lacan puhui lapsen matkasta peilin läpi, jolloin lapsen täytyi oppia näkemään itsensä ulkopuolelta, jotta voisi saada sisäisen identiteetin.” (Molari 2005)”

Kolmannen sitaatin kirjoitukseeni Lius tekee sivulla 45, kun hän käsittelee kieltä sanojen ja merkitysten ketjuna, jota pitkin ego liikkuu, mutta tiedostamaton etsii vain kadonnutta objektiaan. Reaalinen rekisteri on merkityksen loppu.

Lius kirjoittaa: ’Juha Molarin sanoin ”Toden maailmassa ei ole Lacanin mukaan kieltä, koska siellä ei ole menetystä, ei puutetta, ei poissaoloa: siellä on vain täysi riittävyys, tarpeet ja tarpeiden tyydytys. Tosi on aina ilman kieltä, mahdoton esittää kielellä (ja siksi mahdoton saavuttaa menetetty, kun on astuttu kieleen).” (Molari 2005)’

 Lius tekee johtopäätöksen em. mainitun perusteella, että Jorge halusi sulkea lörpöttelevien munkkien suut ja kätkeä liikaa puhuvat kirjat. Jörge söi kirjan, aiheutti kirjaston palon. Hän halusi pysäyttää merkitysten loputtoman liikkeen.

Econ esimerkki on traaginen, vaikka hupsu tällä tavalla kerrotuksi. Pappina tunnen kiehtovaksi, että Jörgen tavoin kovin usein eräät kristityt tahtoisivat sulkea puheet, ikään kuin pitäisi vain uskoa ilman loputonta merkityksen häilyvyyttä niin kuin nämä kai tuntevat tuskaisasti.

Minä olen sitä vastoin kirkkoherrana ja pappina oppinut lörpöttää liian monta sanaa, tästä ja vähän toisesta näkökulmasta, mutta lopulta kuulija joutuu vastuulliseksi, kun savolainen saattoi sanoa näin tai toisella tavalla, mutta kumpikin saattoi olla vedätystä ajatuksen konstruktiivisen – rakentavan – monipuolisuuden aikaansaamiseksi ja itseironian vahvistamiseksi.

Lius osasi hyvin selkeästi ilmaista Econ teoksen luonteen. Minulla ei ole valitettavasti samaa selkeää tiivistä ilmaisutaitoa, joten toivottavasti Lius ei jätä Lacania ja psykoanalyysiä vain Ruusun nimeen, vaan sovittaa tuota taitoa myös ”nimillä” kulkeviin poliittisiin liikkeisiin ja Raamatun kirjoituksiin.

Väitöskirjani ilmestyy tähän osoitteeseen tammikuun aikana: https://oa.doria.fi/handle/10024/42953. E-thesis on jo liittänyt englanninkielisen tiivistelmän ja suomenkielisen kansanomaisen tiivistelmän tähän linkkiin.

Inkerin kirkkoon 23–26.4.2009

Pohjan suomalainen seurakunta tekee yhdessä rovastikunnan muiden seurakuntien kanssa matkan Venäjälle Inkerin kirkkoon 23-26.4.2009. Erityisesti Nummen seurakunnasta Toini Suopellonmäki ja Karkkilasta Masa Pirhonen ovat olleet tarmokkaasti järjestämässä matkaa. Osanotto-oikeus ei todellakaan rajoitu vain Nummen, Karkkilan tai Pohjan seurakuntaan. Jo tällä hetkellä on osallistujia sekä Lohjalta, Helsingistä että Turusta. Osanottomäärä on toki rajoitettu: matkalle mahtuu vain 29 henkeä + kuski. Tällä hetkellä varauksen on tehnyt jo 15 henkeä, vaikka markkinointia ei ole aloitettu.

Bussi noutaa matkalaiset hyvin varhain torstaina 23.4. Pohjasta, Nummelta, Karkkilasta, Lohjalta jne. ja kulkee Helsingin kautta Vaalimaalle jne. Helsingistä voi nousta myös matkaan, jos se on helpoin nousupaikka autoon. Hintaa emme ole tarkasti vielä määrittäneet, koska täytyy neuvotella vielä bussifirmojen kanssa. Hintaan kuuluu myös viisumi ja matkavakuutus sekä ateria majoituspaikassa sekä kuljetukset perillä. Viime kerralla päivää lyhyempi matka maksoi 140 euroa, joten nyt hinta lienee noin 200-240 euroa - riippuen hintatasosta. Hintaa ei voi ajatella pelkästään kuluna, koska Inkerin kirkon Kolppanan leirikeskus tekee paljon työtä meidän hyväksemme. Majoittuminen tapahtuu Kolppanan leirikeskuksessa. Jos matkalaisella on jo entuudestaan vuosiviisumi tai muu voimassa oleva viisumi, hänen matkansa hinta luonnollisesti alenee viisumin hinnan verran. Inkerin kirkon tarpeet eivät ole enää tällä hetkellä sinne vietävissä vaatekeräyksissä.

Toksova, Viipuri, Terijoki, Pietarin Pyhän Marian kirkko, Kolppana ym. ovat hyvin ajankohtaisia kirkkopoliittisia aiheita, kun syksyllä 2008 levisi kohu Inkerin kirkon lakkauttamisesta. Terijoen kirkko täytti 6.12.2008 100 vuotta. Kolppanan seurakunta sai syksyllä oman pappinsa, jonka pappisvihkimystä olin avustamassa (ks. kuva). Kuvassa vasemmalla on Arvo Soittu, piispa on Aarne Kuukauppi, ja meikäläinen on oikealla. Vihittävä pappi on Aleksander Soittu, Arvon poika.

Tällä kertaa ei ole tiedossa pappisvihkimyksiä, mutta saatamme kokea monta muuta ikimuistoista myönteistä yllätystä.

Juha Molari, D.Th, BBA.

GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/ 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Facebook  

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html 

NATO:n terrorismitutkimus: minkä hengen terrori synnyttää ympäristöönsä?

Sain vihdoin kirjan, jota olin jo ennättänyt odottaa. Tilasin Naton Turkin tutkimuskeskuksesta teoksen, joka pääosin perustuu viime vuonna lokakuussa pidettyyn Skopjessa, Makedoniassa terrorismin vastaisella harjoitusleirillä pidettyihin esitelmiin. Tämän kurssin järjestäjänä oli Ankarassa toimiva Centre of Excellence – Defence Against Terrorism (COE-DAT). Rahoittajana oli NATO Science for Peace and Security Programme.

Teoksen artikkelit perustuvat pääosin vuonna 2007 pidettyihin luentoihin, mutta ne on toimitettu kirjaksi vuoden 2008 aikana. Mukana on myös muutama uusi artikkeli.

Tämä teos on hyvin kiinnostava ja ajankohtainen sekä evankeliumeja tutkivalle teologille että valveutuneelle suomalaiselle. Meikäläisen henkilökohtainen intressi koskee evankeliumien väkivaltaista syntyaikaa Charvat viittaa omassa artikkelissaan suoranaisesti evankeliumien synty- ja kirjoitusprosessin aikana Palestiinassa vaikuttaneeseen terroristiryhmään tikarimiehet.

Itseäni kiinnostaa hyvin, miten pelottavan terroristiryhmän olemassaolo ja yleinen väkivaltainen ilmapiiri löivät leimansa myös Jeesus-liikkeeseen: mielestäni näiden traumaattisten kokemusten tähden Q-evankeliumi kärjistyi yhä enemmän terrorijärjestöjen kaltaiseksi maailmaa lohkovaksi lahkoksi, vaikka Q-liike ulkoisesti pidättäytyi fyysisestä väkivallasta. Charvat, J.P.I.A.G. 2008. Terrorism; Today and in the Future with Possible Aspects (Conventional, Bio, WMD, Cyber, etc.). Sivut 23-36 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

INDIVIDUALISMIN LOPPU

Alkan ja Özdemir käsittelevät terroristijärjestölle vaadittavaa ryhmädynamiikkaa. Tuollaisessa järjestelmässä ei ole tilaa individualismille. Individualismi on olennaisesti riistetty pois, kun taas kollektiivista yhteisöä ylistetään.

 Sen sijaan, että puhuttaisiin ”minä”, puhutaan ”me”. Organisaatio on kaikki. Yksilöt voidaan aina uhrata organisaation korkeamman hyvän puolesta.

Organisoidulla ryhmällä on myös tiukka hierarkinen rakenne. Johtaja on äiti, isä, veli tai Jumala. Johtajat ovat immuuneja. Heitä ei sovi arvostella. He hallitsevat täysin organisaatiota. Seurauksena on, että jäsenet menettävät persoonallisuutena ja identiteettinsä.

Terroristiorganisaatio vaihtaa yksilöiden asenteet, käsitystavat ja identiteetit oman ideologiansa mukaiseksi. Yksilöiden aivot pestään. Nämä omaksuvat robottimaisen ala-kulttuurin. Terroristiorganisaatio ei ainoastaan vaihda nuoren jäsenistön asenteita ja käytöstä ideologiansa mukaiseksi, vaan myös näiden suhteen maailmaan: jäsenistön ei sovi ajatella mitään muuta kuin mikä on organisaation omat päämäärät ja ihanteet.

Surullista on todeta, että varhainen Q-liike ("Jeesus-liike") reagoi ympäröivän terrorisoivan ja traumatisoivan ihmisväestön tuottamaan ahdistukseen omaksumalla hyvin vastaavat asenteet ympäröivää maailmaa kohtaan. Terrori ja väkivalta heijastui uhkakuviksi ja mielikuviksi ympäröivästä maailmasta, eikä ainoastaan ajankohtaisesti, vaan myös periaatteelliseksi kuvaksi todellisuudesta kaikkina aikoina (eskatologisesti).

Alkan, Necati & Özdemir, Yavuz 2008. Recruitment Methods of Terrorist Organizations. Sivut 37-50 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

RYHMÄN HYVÄKSYNTÄ

Sütalan käsittelee kiehtovasti terrorismin motivaatioteorioita. Yksilötason selitykset ovat törmänneet ongelmiin, mutta sen sijaan ryhmätason selitykset saavat Sütalan kannatuksen. Sütala tukeutuu tässä CIA-tutkijaan, joka on ollut väitöskirjaani varten jo erittäin tuttu – joka eräs tärkeimmistä: Jerrold Post. Sütala tunnistaa terroristijärjestöön liittyvissä ”tarpeen kuulua ryhmään”, yksilö määrittää sosiaalisen asemansa ryhmän hyväksynnän avulla.

 Toki tätä käsitystä on moitittu sillä, ettei terroristit etsisi aina kuulumista johonkin ryhmään. Sütala huomauttaa, että tultuaan ryhmän jäseneksi, nämä myös tarvitsevat ryhmän identiteettiä. Tämän ryhmän identiteetti perustuu sekä terroristien keskinäiselle että koko organisaation luottamukselle. Seurauksena on tarve eristäytyä yhteiskunnasta.

Terroristiorganisaatiolle on tyypillistä ryhmäajattelu (group thinking), joka muodostaa ”terroristin psyko-logiikan” (Jerrold Post). Sütalan, Zeynep 2008a. The Causes of Terrorism. Sivut 1-12 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

Sütalan käsittelee myös vaikuttavasti terrorismin mutosta, uskonnollista, separatistista ja eritavalla poliittisesti suuntautunutta terrorismia. Sütlan, Zeynep 2008b. Major Ideologies Motivating Terrorism and Main Characteristics of Terrorism. Svitu 13-22 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuus upseerikerholla Dragsvikissa

Kuva: Juha Molari kävi upseerikerholla tässä asussa

Uudenmaan Aluetoimiston päällikkö komentaja Veijo Auvinen kutsui minut ja monia muita kutsuvieraita Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuuteen 5.12.2008 klo 16 Upseerikerholle Dragsvikiin. Edelliskerralla olin vastaavan tilaisuuden sattuessa estynyt, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa Dragsvikin upseerikeholle.

Tilaisuudessa reserviläisiä ylennettiin. Ensimmäistä kertaa näin komentajan kasvoista kasvoihin. En ihmettele, että hän on edennyt hienosti sotilasurallaan. Mies ei ole vain sinänsä komea johtajaksi, vaan selkeä, tyylikäs johtajaksi. Puhe on sujuvaa, jopa humoristista. Mies ei ole kiivashenkinen, vaikka varmasti riittävän suora ja määrätietoinen, jotta voi johtaa onnistuneesti.

Koen sekä ihmisenä että kirkkoherran virassa hyväksi, että meillä on toimivat instituutiot. Puolustusvoimat ovat tärkeä instituutio, jonka toiminnalla on merkittävyyttä. Veijo Auvinen korosti puolustusvoimien olemassaoloa jo itsessään merkittävänä. Aterioidessani erään everstin ja sosiaalitieteilijän kanssa kuulin myös, miten Puolustusvoimilla on haasteita nuorten keskeyttäessä varusmiespalveluksen. Puolustusvoimat ovat saaneet yhä enemmän niitä funktioita, joita olisi pitänyt olla jo perheellä ja koululla. Puolustusvoimien merkittävyys ei ole vain sotatilan estämisessä ja tämän kaltaisessa turvallisuudessa, vaan perherakenteen muuttuessa ja väestön fyysisen suorituskyvyn laskiessa Puolustusvoimat ovat saaneet kansalaiskasvattajan tehtäviä. Muuten nuoret miehet eivät kestä edes varusmiespalveluksen henkisiä ja fyysisiä vaatimuksia. Suoritin itse varusmiespalvelukseni jo 25 vuotta sitten, enkä kokenut, että varusmiespalvelus olisi ollut fyysisesti minään yksittäisenä hetkenä ja kokonaisuutena liian raskas, vaan pikemmin fyysinen kuntoni laski, jopa lihoin muutaman kilon liikunnan määrän vähetessä kohdallani. Tätä ennen olin tottunut juoksemaan kaksi kertaa päivässä, mutta varusmiespalveluksessa koin hankalaksi lähteä juoksu- tai hiihtolenkille ennen herätys noin kello 5 aikaan. Vain joskus lisäsin omaa kuntoilua tuolla tavalla. Omia ”sankaritarinoita” en toki kokenut merkittäväksi puhua pöytäkeskustelussa.

Sitä vastoin keskustelimme mielen rakentumisen, aatteellisuuden ja perherakenteen keskinäisestä suhteesta. Koen erittäin valottavaksi Jerrold Postin kirjan Charismatic Leaders (2004), jossa hän arvio psykoanalyyttisesti joitakin islamilaisen perherakenteen piirteitä ja lahkomaisen kiihkoilun syntyä. Olin everstin kanssa samaa mieltä siinä, ettei Puolustusvoimat kaipaa kiihkoilijoita, vaan ihmisiä, jotka kykenevät toimintaan kestävästi – uupumatta henkisesti liian varhain. Ihmisten olisi hyvä oppia älykkääseen ja hallittuun toimintaan myös kriisi- ja stressitilanteissa. Mielestäni lohkomisen psykopatologia on tyyppiesimerkki äärimmäishenkisestä ihmisestä, joka reagoi vähemmän älykkäästi ja hallitusti: häneltä puuttuu terve joustavuus ja sopeutumiskyky. Usein taustalla on lapsuuden ja nuoruuden perhetragediat, ehkä poissoleva isä, jonka tähden hyvän ja pahan objektit eivät ole voineet rakentua saman subjektin ominaisuudeksi, kaipuussa on luotu joko demoninen paha tai idealisoitu hyvä objekti. Kriittisillä hetkillä henkilö palaa alitajuiseen tunnemaailmaansa eikä kykene tasapainoiseen älykkyyteen.

Puolustusvoimien isänmaallinen koulutus antaa arvoa tasapainoiselle, sovinnolliselle, määrätietoiselle henkilölle, joka ei suinkaan ole pelottavan kiivasmielinen. Muutamat suomalaiset intoilijat eivät ole käyneet edes varusmiespalvelusta, mutta he ovat samanaikaisesti näitä kiivasmielisiä rasisteja, jotka eivät ole valmiit sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Isänmaa on minulle niin arvokas koti, että panin papin virkapuvun (liperit) ja menin Upseerikerholle hienoon juhlatilaisuuteen. Tämä varuskunta ja Puolustusvoimat yleisesti tekevät arvokasta ja haastavaa työtä, jonka vähättelijäksi en suostu mistään hinnasta.

Isänmaallisuuteni merkitsee Suomen edun ajattelua. Isänmaallisuuden tähden en suostu naapureiden vihaamiseen, vaan tahdon edistää kaikkinaisia hyviä suhteita. Naapurin vihaajat sitä vastoin valtaosin elävät naapurin avulla omia sielunsa kipupisteitä. Ateriaseurana ollut eversti kertoikin vastaavista järkyttävistä kohtaloista Israelissa, jossa hän oli palvellut. Isänmaa ja täällä asuvat ihmiset ovat minulle niin rakkaita, että en hyväksy rasistisia – jopa fasistisia – korostuksia, joita olen valitettavasti saanut kuulla jo Suomen maassakin. Mielestäni ne kertovat kansalaistemme vakavasta pahoinvoinnista. Terve ihmisyys uskaltaa rakastaa ja tehdä työtä sovinnollisesti lähimmäistensä kanssa.

Huomenna perjantaina Suomen itsenäisyyspäivänä saarnaan kirkossamme kello 12 kaksikielisessä jumalanpalveluksessa, minkä jälkeen laskemme haudoille seppeleet.

Mitä narsisti pelkää yli kaiken?

Kuvassa on tietokonemuunneltu Salvador Dali.

Taas kerran piti lukea monimutkaista kirjallisuutta. Lueskelin ihan uuden John S. Kloppenborgin teoksen Q-evankeliumin synnystä (Q, the Earliest Gospel. An Introduction to the Original Stories and Sayings of Jesus. Philadelphia: Westminister Press.). Tullut painosta vasta lokakuussa 2008.

Luin myös tänään tänä vuonna ilmestyneen Raul Moncayon, Californiasta Alliant yliopiston psykologian luennoitsijan, teoksen lacanilaisen psykoanalyysin narsismitutkimuksesta: Evolving Lacanian Perspectives for Clinical Psychoanalysis: On Narcissism, Sexuation, and the Phases of Analysis in Contemporary Culture (London: Karnac Books).

Minä olen viehtynyt jostakin syystä narsistitutkimusten lukemiseen. Syynä lienee julkisen työkuvan, pappisviran, tähden tarvittava terapia itseään varten. Mutta kyllähän sitä kiinnittää huomiota myös suomalaismedian hahmojen korostuksiin.

Narsismi on vähintään kaksiteräinen miekka: narsistisuus vaikuttaa karismaattiselta, johtajuudelta, johon ylistettävästi liitetään sanat leadershipistä: tällainen on enemmän kuin pelkkä managementin, rutiiniasioiden pyörittäjä.

Todellisuudessa johtajan ja hänen seuraajiensa suhde on kahden toisiaan narsistisesti tarvitsevan suhde.

Valitettavasti täydellisesti itsensä ja nautintonsa kieltävä henkilö ei kuitenkaan ole vaikuttava, usein hän ei ole realistinen edes itseään kohtaan.

Jari Sarasvuo kertoi minulle aamukahveilla pari vuotta sitten Trainers’ Housen tiloissa, että tarvitsisin ”seksuaalisuutta”, mutta tämä ei olisi seksuaalisuutta siinä mielessä kuin ahtaasti tarkoitetaan. En päässyt hänelle töihin, mutta otaksun, että valmennuslaitoksen vaikutusvalta perustuu melko pitkälle narsismin monimutkaiseen, mutta kuluttavaan suhteeseen.

Olen yrittänyt ymmärtää Jacques Lacanin hirvittävän vaikean kielen avulla, mitä hän oikein tahtoi sanoa narsismista. En tiedä, onko hänen lukeminen enemmän narsismia valottava kuin narsismiin upottava kokemus - etenkin jälkimmäinen, jos uskoo oivaltavansa, mitä suuri-Lacan puhuu meille tavallisille kyläpapeille ja muulle kansalle. Valitettavasti Lacania on pitänyt lukea jopa vieraalla kielellä. Lacan kirjoitti jotakin tämän tapaista:

”Haluamme antaa terävän kokemuksemme avuksenne, jotta emme harhauta itseämme emmekä potilaitamme johonkin uskomukseen ennalta-asetetusta harmoniasta, jossa olisimme vapaat kaikesta aggressiivisuudesta sosiaalista sovinnaisuutta varten. Ihmisen narsistinen hetki löytyy yksilö kaikista geneettisistä asteista, jokaisessa vaiheessa persoonassa, varhaisimmista vaiheista, joissa se liittyy libidon turhautumiin, ja myöhemmistä vaiheista, joissa se ylittää normaalin sublimaation. Tämä antaa meille edellytykset ymmärtää aggressiivisuutta kaiken tyyppisissä regressioissa, kaiken tyyppisen kehityksen hylkäämisissä ja pidäkkeissä, erityisesti seksuaalisuuden toteuttamisessa sekä libidon muutosta määrittävissä vaiheissa, joista ratkaisevia ovat vierottaminen, oidipaalinen vaihe, puberteetti, äitiys." (Jacques Lacan, Écrits, 1977b: 26–27).

Mielestäni Lacan torjuu kuvitelmat ihmisen alkuperäisestä harmoniasta, jossa vallitsisi pelkkä sovinnaisuus. Sellainen ei ole todellinen kuva ihmisestä.

 Ihminen on narsistinen varhaisimmista turhautumista alkaen aina aikuisen sublimaatioihin saakka. Sekin on sublimaatiota, että kirjoitan väitöskirjaani ja kuvittelen nautintoa saamastani tittelistä, vaikka todellisuudessa hullu, joka luulee olevansa oppinut, ei ole hullumpi kuin oppinut, joka luulee olevansa oppinut.

Narsismilla on siten selvä olemuksellinen yhteys turhautumiin, sublimaatioon ja aggressiivisuuteen, vaikka aggressiivisuus ei purkautuisi väkivaltaisena puukkojen ja nyrkkien heiluttamisena. Se voi tulla esille myös älyllisenä itsensä esittämisenä, tai ehkä surullisissa taantumissa vähemmän realistiseen itsestä huolehtimiseen.

Omasta puolestani vastaan, että en ole narsisti: minä olen kiinnostunut kuuntelemaan lähimmäisten näkökohtia ja palvelemaan häntä. Kansalaisyhteiskuntaan osallistuminen keskustelemalla ei ole narsismia - itseensä epätoivoisesti rakastumisesta ja sen esille intomielisesti tuomista - vaan rohkeutta kestää kipua ja eriäviä mielipiteitä. Narsisti pelkää yli kaiken sitä, että joku ei hänestä pidä.

 Moni narsisti huutelee salanimillä ja nimimerkeillä, koska hän ei uskalla olla vastuullinen kärsimysten keskellä.

Mitä minä väitän helmikuun 7. päivä 2009 Yliopiston auditorium XII:ssä?

Väitöskirjani tarkistetaan lauantaina 7. helmikuuta 2009 klo 10:15 alkaen Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhalla puolella, Auditorium XII, Unioninkatu 34 (00100 Helsinki; käynti Senaatintorilta Tuomiokirkon läheltä). Vastaväittäjinä ovat dosentit Petri Luomanen ja Pekka Lund. Kustoksena toimii professori Ismo Dunderberg.

Väitöstilaisuuden jälkeen kutsun muutamia tärkeitä ihmisiä vastaväittäjien Petri Luomasen ja Pekka Lundin kunniaksi järjestettävään karonkkaan Helsingin Kirjatyöntekijän yhdistyksen tiloihin, Kirjatyöntekijänkatu 10 (00170 Helsinki; Pitkänsillan ja Hakaniemen sillan välissä). Kutsuisin enemmän, mutta kukkaroni ei salli kaikkia. Kutsuja on kuitenkin tulossa!

Tänään olen varannut vahtimestarilta väitöstilan ja karonkkapaikka on varmistettu (kiitos Aila Pääkkö ennakkovarauksesta!).

Tänään on myös varattu frakki. Kuvassa valkea liivi, jota käytän karonkassa; tumma liivi on itse väitöstilaisuudessa. Pistä päivämäärä kalenteriisi!


MIKSI MINÄ VÄITÄN?

Kansankirkon pastorina olen joskus tavannut uskovia tai muita ideologisia ihmisiä, jopa viranomaisia, jotka ovat pahasisuisia ja äärimmäishenkisiä. Heidän maailmansa on musta tai valkea. Eikä siinä mitä, että olen havainnut sellaisia ihmisiä, kun minutkin on syystä ja syyttä arvioitu joskus tuollaiseksi. Mikä tekee ihmismielen niin joustamattomaksi ja ylen huolestuneeksi elämästään ylipäätänsä?

Tutkijana olen toista vuosikymmentä vuotta pohtinut, miten voidaan selittää, että Q-evankeliumia, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin yhteistä lähdeaineistoa, josta käytän hiukan provokatiivisesti vapaassa puheessa ilmaisua ”ensimmäinen evankeliumi”, hallitsee tämänkaltainen tiukka mentaliteetti. Evankeliumissa ei ainoastaan luokitella ihmisiä sananmukaisesti susiin ja lampaisiin – työni ohjaajan Risto Uron väitöskirjan otsikkoa ihastellen, vaan sanotaan happamat maalliselle omistamiselle. Miestä pidettiin kelvottomana jo sillä perusteella, jos hän kävi hautaamassa isänsä eikä lähtenyt välittömästi – köyhyyteen antautuen - Jumalan valtakunnan elokorjuuseen, paljain jaloin ja ilman kukkaroa.

Aloitin 1980-luvulla väitöskirjatutkimuksen ja yritin etsiä selitystä antiikin kyynisestä aatevirtauksesta. Sellainen tutkimus oli suosiossa siihen aikaan eikä suosio ole hävinnyt täysin vieläkään. En uskaltanut saattaa tutkimustani väitöskirjaksi, koska aatevirtausten välisten vaikutuslinjojen rakentaminen alkoi vaikuttaa siltä, että minä hukkaan itse varsinaisen ongelman. En uskonut enää viestiini. Mietin 1990-luvun alussa teologisen tiedekunnan jatkotutkimusseminaarissa psykologisten menetelmien käyttöä, mutta minulla ei ollut osaamista eikä rohkeutta paneutua asiaan siinä vaiheessa.

2000-luvun alussa jouduin toista tutkintoani varten liiketaloustieteen tutkimusten pariin ja luin Suomessa ja Venäjällä useita kymmeniä liiketaloustieteen ja kansantaloustieteen arvostettuja tutkimuksia, joissa oli rohkeasti käytetty psykologian menetelmiä. Nobelin taloustieteen palkintojakin oli jaettu psykologeille. Ymmärsin, että minun ei pidä teologinakaan lähestyä antiikin ihmisten köyhyyttä ja lahkomaista asennoitumista eri tavalla kuin ekonomit, lääkärit tai sosiologit lähestyvät vastaavia ilmiöitä.

Lopulta Risto Uron kirjoitukset kognitiotieteestä rohkaisivat, että meillä Helsingissä Raamatun tutkijat uskaltavat hyvinkin luoda uutta ja tehdä vaikeita kysymyksiä, teologisesti sanoen jopa ideologiakriittisiä kysymyksiä, rikkoa eksegetiikan metodikaanonin rajoja, mutta samanaikaisesti säilyttäen helsinkiläisen eksegeettisen huippuosaamisen.

 Löysin pian sotatraumoja ja ääriliikkeitä tutkivia Naton julkaisusarjassa ilmestyneitä lukuisia tutkimuksia, CIA:n johtavan psykiatrin Jerrold Postin teokset, venäläisiä informaatiopsykologista sodankäyntiä käsitteleviä uudehkoja tutkimuksia ja paljon muuta. Kieltämättä Johan Bäckmannin väitöskirja Venäläisestä mafiasta (tai sen kuvitteellisuuden hyödyntäjistä) oli teoriataustansa tähden erittäin rohkaiseva!

Oman aikamme terrorismin uhka oli selvästi virittänyt sotilasliittojen psykiatrit analysoimaan ihmismielen traagista luonnetta, joka ilmenee uskonnollisen sanaston taustalla. Nämä asiantuntijat analysoivat uskonnollista mieltä Sigmund Freudin ja Melanie Kleinin viitoittamalla tiellä – tai heihin tukeutuvien psykoanalyytikkojen avulla.

 Minulle tuli selväksi, että evankeliumeja ei voi riittävästi tarkastella vain uskomusten yliluonnollisten väitteiden avulla, vaan tulee paneutua ihmismieleen, vuorovaikutukseen ja valtaan.

Opinnäytetyöni tarkastajana toiminut Kari Syreeni onkin kirjoittanut useamman kerran evankeliumeista psykoanalyyttisen viitekehyksen innoittamana. Niin ovat ansioituneesti tehneet myös molemmat vastaväittäjäni, joten väitöstilaisuudesta voi tulla kiehtova ja opettava kokemus itselleni.

Ranskalainen psykoanalyytikko, jälkistrukturalistinen ajattelija Jacques Lacan ilmaisi paluun Sigmund Freudiin ja voitti suuren vaikutusvallan kirjallisuus- ja taiteentutkijoiden parissa. Me voimme olla ylpeitä Helsingissä teologisessa tiedekunnassa, että Petri Merenlahti on väitöskirjassaan ja muissa kirjoituksissaan paneutunut Lacaniin. Minulle Lacan sopi erinomaisesti Freudin ja Kleinin ohessa, koska tämä psykoanalyytikko oli väitöskirjastaan alkaen paneutunut erityisellä antaumuksella paranoidisen psykoosin tutkimukseen ja kuvailuun sekä itse kielen problematiikkaan.

MITEN MINÄ VÄITÄN?

Kirjallisuustieteilijöiden, historiantutkijoiden ja Raamatun tutkijoiden sekä valtiotieteilijöiden psykoanalyyttiset sovellutukset häiritsivät minua sitä enemmän, mitä enemmän minä luin, mutta myös ne kiehtoivat yhä enemmän.

 Olin tyytymätön siihen, etteivät nämä asiantuntijat käy keskustelua käyttämänsä teoriataustan kanssa, joskus eivät edes tunnista sitä. Tiukkaan tarkistukseen joutuva väitöskirjani on kirjoitettu tässä suhteessa läpinäkyväksi, koska haluan käydä kriittistä keskustelua psykoanalyyttisen taustateorian kanssa ja erityisesti soveltavien tutkimusten laiminlyöntien vuoksi.

Psykohistorialliset tutkimusintressit ovat tulleet myös yhä avoimemmiksi monitieteellisyydelle. Raamatun tutkijat eivät ole tiettävästi akateemisissa väitöskirjoissaan pohdiskelleet geenitutkimuksen, reseptoreiden ja hormonien toimintaa, mutta psykologian käyttö eksegetiikan tai sosiologian tutkimuksissa väistämättä nostaa tämänkin puolen mukaan. Jätän sen toki nöyryydessäni taustalle.

 Miten minä voisin analysoida ideologisen lahkon ilmiötä ja vallankäyttöä vain psykososiaalisena, jos samanaikaisesti aivotutkijat ovat voineet havaita yhteyksiä uskonnollisen kokemisen, huolestuneisuuden, alistumisen ja geneettisen taustan välille?

En sano väitöskirjassani, että tietty lause Raamatussa johtuu tietystä geenistä, se olisi jo varsin banaalia, vaan torjun sen itseään petollisesti laiskuuteen ja hyväuskoisuuteen flirttailevan näkemyksen, jonka mukaan psykopatologiset seikat eivät näyttelisi – tai ei voisi näytellä – jopa merkittävää osaa hengellisen tai ideologisen väkivallan ja äärimmäishenkisten hallusinaatioiden takana.

Olen hyvin tietoinen Gadamerin, Habermasin, Foucaultin, Derridan ja Ricoeur sekä monen muun arvostetun tutkijan perusteellisesta analyysista psykoanalyyttisen soveltavan tutkimuksen mahdollisuuksista ja mahdottomuudesta.

Vaikka Harbermas puolusti psykoanalyysia Gadamerin syytöksiä vastaan, hän nosti esiin epäilemättä tärkeän ongelman freudilaiselle kirjallisuustutkimukselle: kysymys on siitä, löytyykö kirjoitusvirheistä ja saumakohdista todella olennainen kirjoittajan persoonallisuudesta ja lapsuuden dynaamista voimista.

 Q-evankeliumin tutkimuksessa tekstin johdonmukaisuuden ja eheyden avulla ei voi arvioida evankelistan ja hänen yhteisönsä psykopatologiaa myöskään sen tähden, että itse teksti on syntynyt sirpalemaisesti. Sitä vastoin monessa muussa Freud ja Lacan antavat paljon ajattelemisen aihetta Raamatun tutkijalle.

Tuskin kukaan Q-evankeliumin tutkimukseen erikoistunut Raamatun tutkija enää tänä päivänä kiistää evankeliumin kerroksellisuutta. Q-evankeliumin polemisointi ja tyypittely ”pahaa Israelia” tai fariseuksia vastaan ei kuulu Q-tradition varhaisimman kerrostuman tuntomerkkeihin, vaikka jo historiallinen Jeesus on voinut toki joutua väittelyihin.

Yksittäisen tradition historia on kuitenkin eri asia kuin kirjoituksen komposition synty. Kokonaiset tekstirakennelmat syntyvät yksittäisten tekstien ja traditiokappaleiden jälkeen.

 Q-tutkimuksissa on käyty ankaraa väittelyä profeetta- ja viisauskirjallisuuteen tukeutuvien teorioiden välillä. Olisiko Q-evankeliumin varhaisin ydin määriteltävissä profeettakirjallisuuden vai viisauskirjallisuuden avulla?

Olen sanoutunut irti tästä lajimääritelmiin tukeutuvasta luokittelusta. Analysoitavaksi valitsin ison tekstimäärän Q-evankeliumista. Itse asiassa väitöskirja varten olen rekonstruoinut suomeksi koko Q-evankeliumin ja liittänyt siihen yksityiskohtaiset selostukset.

Lähtökohta oli koota kaikki Q-tekstit, joissa arvioidaan köyhyyttä ja rikkautta. Näin menetellessä en voinut välttää vihan toistuvaa esiintymistä teksteissä.

 Ei ole suinkaan sattuma, että köyhänä ja autuaana itseään ylistävä lahko julistaa itse itsensä parhaaksi lähimmäisrakkauden edustajaksi, mutta toivottaa Jumalan vihaisen tuomion kääntymättömille vastustajilleen ja niille, jotka eivät lähteneet heidän mukaan Jumalan valtakunnan liikkeeseen.

MITÄ MINÄ VÄITÄN EVANKELIUMEISTA?

Väitöskirjassani – mikäli helmikuussa 2009 vastaväittäjäni katsovat sitä myötätunnolla ja kohtuullisella lempeydellä – selvitin, (1) millainen kuva muodostuu Q-evankeliumista ja Q-evankelistasta, kun Q-aineistoa tarkastellaan yhtäällä psykohistorian valossa ja toisaalla poliittisen paranoian mallin avulla. (2) Mitä kriteerejä ja rajoituksia on psykohistoriallisella tutkimuksella aineistonsa kokoamisessa? (3) Millainen käyttäytymistieteellinen argumentaatio vaikuttaa psykohistoriallisten havaintojen taustalla? (4) Mitkä ovat psykoanalyysin heikot kohdat erityisesti muinaisen tekstikatkelman tulkinnassa? (5) Miten tutkimukset sotapsykoosista ja poliittisesta paranoiasta korjaavat, täydentävät ja muuttavat käyttäytymistieteellisinä viitekehyksinä psykoanalyysiin tukeutuvaa psykohistoriallista tulkintaa? (6) Miksi Q-evankeliumissa on köyhyyden ja kieltäymysten eetos toistuvasti esillä?

Tiedostan hyvin, että omistaminen ja kuluttaminen ovat sinänsä moderneja kulttuurisia ilmiöitä. Silti minun oli väistämättä kiinnitettävä huomiota siihen, että ensimmäisen vuosisadan puolivälin pelonsekaisissa tunnelmissa – juutalaissodan sotaisissa esivaiheissa - omaisuudessa ei enää nähty turvaa luovaa funktiota.

Omaisuudesta tuli jopa luopua vapaaehtoisesti – tai itse asiassa omaisuuden pitämistä moitittiin häpeälliseksi! Q-evankeliumissa ilmaistut syvät ja tarkkarajaiset jaot hyvään ja pahaan paljastavat, että tuhoavat impulssit, kateus ja vainoava ahdistus olivat voimakkaita.

 Q-evankeliumin monivaiheinen kehkeytymisen aikana vahvistui vihamiesten tyypittely ja äärimmäinen vastakkainasettelu pahaa maailmaa vastaan.

Q-evankeliumin synty noudattaa moraaliyrittäjien tunnettua menetelmää joukkojensa hallitsemiseksi.

 Kiusauskertomuksesta alkaen Q-evankeliumi velvoitti kuulijansa regressiiviseen ryhmäorjuuteen. ”Identiteettiyrittäjät” tekivät kertomuksen avulla Jumalan Pojasta absoluuttisen ihanteen, jotta ihmiset valitsisivat nälissäänkin Jumalan sanan, so. ryhmään kuulumisen. Kuvattua ideologista ja eettistä ehdottomuutta – jyrkkämielisyyttä - on pidettävä levottomille oloille tyypillisenä aatteellisena ratkaisutapana ja tunnereaktiona.

 Sellaisissa oloissa moraaliyrittäjät virittävät hysteriää joukkojensa kokoamiseksi ja valtansa säilyttämiseksi.

Minä väitän väitöskirjassani, mitä sopii saapua kuuntelemaan Helsingin yliopistoon helmikuussa 2009, että Q-evankeliumin synnyttäneen uskonnollisen lahkon julistus oli idealisointia, joka johti uskonnolliseen fanaattisuuteen. Voin liittyä Killen, Wadersonin ja Meissnerin määritelmiin, että kyse oli uskonnollisesta paranoiasta, jota hallitsivat lohkomisen ja projektion puolustusmekanismit.

Q-ryhmä idealisoi oman yhteisönsä, mutta vähensi arvon muilta ihmisiltä. Ulkopuolelle jäi vain paholaisen valtakunta.

Q-ryhmä synnytti itselleen fantasian Jumalan valtakunnan saapumisesta. Fantasiassa idealisoitiin oman ryhmän autuus. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimusta ei esitetty. Lopunajat vaativat uskollisuutta ja kestävyyttä torjua epäuskoisten vallanpitäjien suomat epäluotettavat toimeentulomahdollisuudet.

 Q-ryhmä koki olevansa kaikkien tapahtumien keskipisteessä, lopunajallisen draaman näyttämöllä.

En väitä, että kaikki Q-evankeliumin vaikutuspiiriin joutuneet ja lopunajallisia sanansaattajia sympatisoineet ihmiset olisivat olleet paranoidisia, vielä vähemmän psykopatologisessa mielessä, vaan tässä suhteessa koen kiehtovaksi psykoanalyytikkona meriittiä saavuttaneen Columbian yliopiston psykiatrian professorin Stanley J. Coenin pohdinnot narsistisesta riippuvuussuhteesta ja CIA:n johtavan psykiatrin Jerrold M. Postin selvitykset karismaattisuutena tunnetun johtajan ja seuraajien narsistisen suhteen.

Saa saapua paikalle, jotta näkee, mitä kristinuskon ensimmäisistä hetkistä väitetään teologisessa tiedekunnassa Helsingin yliopistossa! Väitöstilaisuudessa ei ole pukuvaatimusta.

Tieto väitöstilaisuudesta on myös tässä blogissani: http://juhamolari.suntuubi.com/?cat=8&y=2008&m=11&d=17

ERP-tutkimukseni (AMK). Millainen on informaatioteknologian taivas?

Pistin kotisivulleni pdf-muodossa selvityksen, jonka tein viime vuonna informaatioteknologian opintoja varten. Aiheena oli toiminnanohjausjärjestelmät (ERP, Enterprise Resource Planning).

Nämä ovat tietoteknisiä ohjelmistoja, joiden odotetaan tarjoavan yrityksille strategisia ja operatiivisia parannuksia (Аlаbušеv 2005). Julia Gravanova (2006b) kutsuu ERP-järjestelmää ”yrityksen hermokeskukseksi”, joka integroi talouden, tuotannon, markkinoinnin ja logistiikan tehtävät optimaalisesti suhteessa asiakkaisiin ja tavarantoimittajiin.

Tämä tietotekninen selvityshanke on ensimmäinen suomenkielinen selvitys venäläisen ERP-tutkimuksen teoriataustasta.

Tutkimuskohteena oli tällöin IBS:n (International Business Systems AB) toiminnanohjausjärjestelmä Venäjällä, tarkemmin sanoen IBS:n toiminnanohjausjärjestelmien onnistumiseen vaikuttavat tekijät venäläisessä liiketoimintaympäristössä.

Onnistumisena pidetään asiakasyritysten eli IBS:n ERP-järjestelmän ostajien liiketoiminnan menestystä.

Kahta varsin tuoretta suomalaista tutkimusta seuraten selvityshankkeessa varoin menestyksellisyyden tarkastelua liian ahtaaksi vain tietotekniikan ahtaasta näkökulmasta. Myös venäläiset ERP-tutkimukset olivat tuoneet esille erilaisia kontingensseja onnistumisen tekijöinä ja epäonnistumiseen vaikuttavina syinä. Selvitin myös parin asiakasyrityksen ja venäläisten konsulttien toimintaa tilinpäätöstietojen ja haastattelujen avulla.

Syksyllä 2006 valmistui Suomessa kaksi väitöskirjaa (Iffinedo 2006 ja Räty 2006), jotka molemmat opastavat toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) ja tietohallinnon tehokkuuden tarkastelussa uudenlaisiin laajoihin arviointiperusteisiin.

Tietoteknisen selvityshankkeen tavoitteena oli löytää ne keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat ERPin menestyksellisyyteen Venäjän liiketoimintaympäristössä. Tämä raporttini oli ehkä ensimmäinen suomalainen selvitys, jossa on laajasti käytetty venäläisiä alan tutkimuksia. Selvityksen näkökulma sopii hyvin tutkittavan yrityksen (IBS, International Business Systems AB) missioon. Erityisen hyvin se sopi minulle, joka haaveilin keväällä 2007 tehtävistä Venäjällä, jos en tule valituksi syksyn 2007 kirkkoherranvaaleissa Pohjaan. Jälkimmäinen toteutui.

IBS Venäjän toimitusjohtajan Ilkka Mikkosen haastattelussa tuli ilmi useita tekijöitä, jotka vaikuttavat ERPin tuella liiketoiminnan menestykseen venäläisessä liiketoimintakulttuurissa: läntinen johtamistapa, huippujohdon tuki ERP-hankkeelle, konsultit muutosagentteina, kyrilliset kirjaimet järjestelmän haasteena, ERP-sovellutuksen muokkautuvuus ja yhteensopivuus 1S-taloushallinnon ohjelman kanssa. Muokkautuvuus näyttäytyi kuitenkin todellisuudessa varsin rajoitetuksi. Cinimex Informatican johtajan Robert Mamaevin kertoman mukaan tutkimus- ja kehitystoiminta kuuluu aivan muualla toimiville tahoille kuin Venäjällä työskentelevälle henkilökunnalle. Cinimex Informatica on IBSin kumppani Venäjällä. Prosesseja ei ole muotoiltu siten, että ERPin käyttäjiltä kerättäisiin aktiivisesti palautetta.

 Menestyksen esteet eivät ole suinkaan pääsääntöisesti ERPissä: johdon toimelias osallistuminen ERP-hankkeelle ja liiketoiminnan läpinäkyvyyden lisääminen ovat kriittiset tekijät onnistumisessa. Yritysjohto on Venäjällä länsimaistunut ja modernisoitunut nopeasti.

Selvityshankkeessa tuli ilmi, etteivät mainoksissa esiintyneet suomalaiset yritykset saavuttaneet itselleen tyydyttäviä liiketoimintatuloksia tutkittavina vuosina 2004 ja 2005. Informaatioteknologia (ICT, ATK) eivät tuo taivasta maan päälle, vaikka niin uskotellaan – myös kirkoissa.

Taivaan menettäminen ei tarkoita, etteikö informaatioteknologian mukaisia kehitysaskeleita pitäisi tehdä – myös kirkossa. Tämän selvityksen tulokset olivat toki kaukana kauniiden mainosten antamista lupauksista.

Projektiportfolion työvälineen ja sovellutukset voisivat olla hyödyllinen uusi tutkimuskohde: nämä sovellutukset saattavat haastaa ERPin ”peruutuspeiliin” perustuvan johtamistavan.

Antaisivatko nämä ICT-sovellutukset ja –työvälineet luotettavempia lupauksia liiketoiminnan menestykselle kuin usein epäonnistuneet ERP-järjestelmät?

Niin minä kysyn myös pappina, että miten ei katsottaisi aina vain peruutuspeiliin menneiden vuosikymmenien toimintatapoihin, vaan vanhaa viisautta unohtamatta päätähtäin pitäisi olla uudistuminen tätä hetkeä ja lähitulevaisuuden muutoksia varten.

Uskonnot nyky-Venäjällä

Pidän Savonlinnan Suomi-Venäjä -seuran yleisötilaisuudessa asiantuntijaluennon. Ensi maanantain avoimessa yleisötilaisuudessa selvittelen uskontojen merkitystä ja asemaa nyky-Venäjällä. Totta kai minua kiinnostaa politiikan ja talouden tutkijana ortodoksisen kirkon muuttunut rooli. Voin minä samalla käsitellä patriarkka Aleksei II:n (Патриарх Алексий II) liittyviä moitteita vanhoista KGB-liitoksista.

Valitettavasti en ymmärrä maailmaa niin suomalaisen vainoharhaisesti, että siellä paha ja täällä hyvä. En myöskään näe lähtökohtaisesti merkillisenä, jos joku henkilö on kuulunut NKP:n ja KGB:n nimilistoille Neuvostoliiton aikana, koska siitä oli vain hyötyä, jollei päättänyt olla ihan näkymätön ihminen. Minua kiinnostaa kuitenkin Venäjän ortodoksisen kirkon asema ja sen suhde vallitsevaan politiikkaan 2000-luvun Venäjällä. Olen jututtanut suurimman puolueen Venäjän yhtenäisyyden tärkeitä päättäjiä. Toisaalla olen seurannut venäläisten toisinajattelijoiden marssia, jossa ääriryhmät kantoivat ikoneita ja toivottivat vääräuskoiset ”jonnekin hyvin kauas”.

Erityisen jännät ovat Suomen ortodoksikirkon välit Venäjän valtakirkkoon, tahtoisin sanoa Äitikirkkoon, mutta tiedän, ettei metropoliitta Ambrosius tai ortodoksirovasti Jarmo Hakkarainen, Joensuun yliopiston käytännöllisen teologian lehtori ei tykkäisi tällaisesta puheesta. Miksikö? Käsittelen Suomen ortodoksisen kirkon jännittävää suhdetta äitikirkkoonsa sosiaalipsykologisten mallien valossa. Myönnän, että juttelut isä Mitro Revon kanssa ovat olleet sympaattisia: hänestä en löytänyt Venäjän pelkoa, vaan päinvastoin raikkaan realistisen näkökulman.

Inkerin luterilaisen kirkon monimutkainen tilanne on ollut viime päivinä Radio Dei –lähetyksissäkin, tekstiviestikampanjat kiertävät ympäri Suomea. Kysyin tilannetta Inkerin piispalta: Kuukauppi vastasi Inkerin kirkon kotisivulla. Jännittäväksi Inkerin kirkon tilanne muodostuu, kun sitä katsoo papillisen sisäpiirikokemuksen valossa niin kuin olen voinut tehdä parin vuosikymmenen kokemuksella suomalaisista herätysliikkeistä ja lähetysjärjestöistä. Olen myös tutkinut Amnesty Internationalin tänä vuonna virittämää kampanjaa Venäjän uskontotilannetta vastaan. Kuulijat saavat katsella hiukan Venäjän rikoslain pykälää 282 venäjän kielellä ja oikeustapauksia sekä taustatutkimuksia, jotta Amnestyn kampanja asettuu oikeaan lokeroonsa.

Nationalistiset ja karismaattiset liikkeet Venäjällä sekä Tshetshenian muslimiyhteisö ovat myös tarkasteluni kohteena. En ole toki käynyt Tshetsheniassa, mutta venäläiseen nuoreen upseeriin on luotettava, kun hän kertoo Tshetshenian kokemuksista pietarilaisessa saunassa…

Olen seurannut tarkkaan Venäjän kehitystä. Olen työskennellyt aiemmin myös Pietarissa ja opiskellut Pietarin valtiollisessa finanssi- ja ekonomiyliopistossa sekä vähän muualla. Olen jo monen vuoden ajan kirjoittanut suomalaisvenäläiseen talouslehteen Venäjän kauppatie ja Datsha-verkkosivustoon. Nuorin poikani kastettiin Pietarissa Pyhien Merimiesten (ortodoksisessa) kirkossa

Itä-Savo –sanomalehden pääkirjoitustoimittaja Kyösti Pienimäki esitti tämän kutsun saapua Savonlinnaan. Ja varmasti tulen! SVS:n Savonlinnan osaston järjestämä tilaisuus ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampuksella Savonniemenkatu 6:ssa klo 18.30 maanantaina 3. marraskuuta. Luokka 122.

Venäjän federaation vastainen tekstiviestihuhu

Miten pitäisi Venäjän Federaation vastaiseen tekstiviestihuhuun reagoida? Mikä olisi oikea strategia ja taktiikka?

(1) Tekstiviestiketju Venäjää vastaan

Olen Juha Molari, Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra ja Venäjän kauppatie –lehden toimittaja. Sain tänään 28.10.2008 kello 7:58 tekstiviestin, jonka lähettäjä oli Demari-lehden myyntiryhmäpäällikkö Aila Pääkkö. Hän kysyi ystävällisesti neuvoani, koska tietää minun seuraavan Venäjän tapahtumia aktiivisesti. Tekstiviestissä luki:

”Venäjän federaation sivuilla tänään tullut lista 56:n kristillisen järjestön lakkauttamisesta. Listalla mm. Inkerin kirkko. Nyt rukoillaan siskojen ja veljien puolesta Venäjällä. Jatka viestiä”.

Tarkistin tiedot Federaation rekisteriviranomaisen sivuilta eikä siellä mitään listaa ollut. Kysyin heiltä informaatiota asiasta sähköpostitse. Toistaiseksi en ole löytänyt myöskään muualta sivustoilta mainittua tietoa, vaikka tänään 29.10. olen saanut kuulla, että sellainen tieto olisi ollut. Sittemmin olen kuullut, että viesti on levinnyt ympäri Suomea.

Pyysin eilen Aila Pääköltä tiedot viestin alkuperästä. Hän oli saanut viestin hyvin tuntemaltani henkilöltä. Tämä henkilö kertoi asiasta puhuttavan paljon Vammalan kristittyjen mummojen keskuudessa. Valitettavasti hänen ilmoituksensa mukaan kännykästä patteri oli loppumassa, että olisin voinut tarkasti tiedustella asiasta. Olin kuitenkin jo tarkistanut tiedon etukäteen Vammalan luterilaisen seurakunnan kirkkoherraviraston kansliasta ja lähetyspastorilta, jotka eivät tunne Venäjän vastaista tekstiviestihuhua. Olisi erikoista, että seurakunnan ydinpaikoilla ei tiedetä huhusta, jos se on kulkenut jo edellispäivänä siellä mummolta mummolle juuri Inkerin lähetysväen piirissä. Valitettavasti en saanut konkreettista nimeä, joka olisi lähettänyt tämän tiedon hänelle. Ilmeisesti pian saamme kuitenkin myös nimiä esiin… Venäläinen ohjelma ilmeisesti käynnisti huhun, joka on tyypillisesti ylitulkintaa: alitajuiset pelot pääsevät valtaansa. Venäläiset sanovat, että "pää alas, jalat ylös" - maltillinen järjenkäyttö lakkaa ja vauhti kiihtyy.

(2) Miksi asia on merkittävä?
Olen vasta viikko sitten haastatellut Venäjän parasta (?) informaatiopsykologisen sodan asiantuntijaa, professoria ja tohtoria Andrei Viktorovits Manoiloa, joka tällä hetkellä työskentelee Moskovan diplomaattiakatemiassa (Diplomaticheskoi akademii Ministerstva innostrannih del Rosiiskoi Federatsii). Aikaisemmin hän suoritti aihetta koskevan väitöskirjatutkimuksensa toiseen moskovalaiseen akatemiaan (Rossiiskoi akademii gosudarsvennoi sluzhbi pri prezidente RF). Tämä informaatiopsykologian spesialisti näki Suomen tilanteen yksinkertaisena. ”Suomen mediassa toteutetaan erityistä ”myynninedistämistä”: tarkoituksena on työntää Suomea Yhdysvaltojen politiikan suuntaan, vaikka itsenäisen valtion tulisi valita itsenäisesti oma polku!” Manailon mukaan ”myynninedistämisessä” käytetään hyväksi suomalaisten pelkoja, joiden mukaan Venäjä oli ”uusi aggressiivinen uhka”. Pelokkaat ihmiset menevät paniikkiin. He etsivät mitä tahansa saalistajaa. ”Ja silloin Yhdysvallat ojentaa auttavan kätensä, tietenkin, sen omilla ehdoillaan eikä ilmaiseksi: USA tarvitsee poliittisia liittolaisia ja tykinruokaa, kun on lopettanut sodan Afganistanissa ja aloittaa uuden – ehkä sotilasoperaation Irania vastaan.” Manoilon mukaan tavallisiin suomalaisiin sovelletaan ”poliittisen polarisaation” – mustavalkoisen vastakkainasettelun – tekniikkaan. Tällä tavalla vaikutetaan alitajunnan kautta. ”Vaikutusta tehostetaan olemassa olevilla arkkityypeillä – esimerkiksi talvisodan kauhuilla. Yhdysvaltojen politiikka on jo pitkään käyttänyt häikäilemättömiä keinoja.”

En nyt ajattele, että olisi kyse tuollaisesta suurvaltapoliittisesta propagandasta, vaan ihan pienetkin rukouspiiriläiset hoitavat oman mielensä rakenteen vuoksi omia tarkoitusperiä samojen menetelmien avulla: viranomaisvaatimukset kasvatetaan Federaation uhkaksi kristittyä seurakuntaa vastaan, minkä jälkeen viriää suuri yhteisöllisyyden tunne! Olisiko pitänyt kertoa keväällä, että Pohjan suomalainen seurakunta oli lakkauttamisuhan alla: Verottaja huomautti, ettei arvolisäverotilitystä ollut tehtyä ajoissa? Tämän jälkeen saimme lisäaikaa ja tein sen toisen henkilön puolesta.

Tämä poliittisen polarisaation –tekniikka on erittäin vaarallinen ja vahingoittava väline, vaikka sen avulla vain viritettäisiin rukouskampanjoita. Mielestäni meillä riittää rukoilemista rehellisistäkin lähtökohdista, ja joskus pitää katsoa peiliin ilman että nähdään ongelmassa vihollista! Valhetta ei tarvita rukouksen moottoriksi. Monet vanhat mummot ja miehet ovat Suomessa vapautuneet sotien aikaisesta Venäjä-vihasta, koska ovat voineet rakentaa ystävällisiä suhteita Inkerin kirkkoon ja nähdä Venäjän vakiintuneet olot. Nyt tekstiviestikampanjalla herätetään näiden vanhojen ihmisten alitajuiset pelot ja vihan tunteet Venäjää vastaan! Nopeasti huoli leviää jopa tuhansiin koteihimme. Mielestäni valheellisen viestin levittäminen häiritsee myös Inkerin kirkkoa, jossa köyhät vanhat mummot ja vaarit ovat taas huolissaan omasta kohtalostaan. Olen kysynyt asiasta myös Inkerin kirkolta, mutta piispa Aarre Kuukauppi ei ole vielä ennättänyt vastata sähköpostiin.

(3)Rekisteriviranomaisen vastaus

"Tilanne ei ole kuitenkaan niin dramaattinen, kuin se alkuasetelmana voi vaikuttaa, toteaa piispa Kuukauppi. Viranomaiset pyytävät kaikilta järjestöiltä säännöllisesti tietoja toiminnastaan". Niin todetaan Inkerin kirkon sivuilla.

Ilmeisesti on uskottava, kun piispa Kuukauppi vahvistaa, että Venäjän oikeusministeriön nettisivuilla on todellakin 15.10. julkaistu lista lakkauttamisuhan alla olevista uskonnollista järjestöistä. Kuitenkin sana ”lakkauttamisuhka” on määriteltävä tarkemmin. Tällä hetkellä tuota listaa ei ole eikä sanojen merkitystä voi määritellä. Inkerin kirkko ja Kelton teologinen instituutti ovat ollut tällöin mukana 56 järjestön listassa. Piispa kertoo Inkerin kirkon kotisivuilla: ”Tilanne ei ole kuitenkaan niin dramaattinen, kuin se alkuasetelmana voi vaikuttaa, toteaa piispa Kuukauppi. Viranomaiset pyytävät kaikilta järjestöiltä säännöllisesti tietoja toiminnastaan.”

Venäläisiä uutissivustoja on useita kymmeniä eikä toistaiseksi ole sattunut mitään tahoa esiin, jossa asiasta olisi ollut puhetta. Juorut ovat toinen asia. Linkki http://minjust.lgg.ru/common/img/uploaded/docs/Plan_po dachi_iskov.doc on ainakin vanhentunut, jos se on ollut joskus siellä.

Venäjän rekisteröintiviranomainen on Федеральная регистрационная служба eikä siellä ole ollut koskaan esittämääsi uutista Venäjän Inkerin kirkon laukkauttamisesta. Tämä viranomainen vastaa myös kysymyksiin, kuten viranomaisen kysymys ja vastaus –palsta osoittaa. Tällöin on tullut ilmi mm. että Закона об НКО и постановления правительства РФ № 212 от 15 апреля 2006 года все некоммерческие организации должны предоставлять отчеты о своей деятельности и составе руководящих органов (kaikkien ei-kaupallisten organisaatioiden on annettava sen toimintaa koskevat raportit ja koostumukset hallintoelimissä).

Edelleen Victor Yashnikov kertoo, että не позднее 15 апреля, представлять отчет о своей деятельности, сведения о персональном составе руководящих органов, а также документы, содержащие сведения о расходовании денежных средств и использовании иного имущества (vuosittain viimeistään 15. huhtikuuta on raportoitava henkilöstön organisaatiosta, sekä asiakirjoista, jotka sisältävät tiedot rahojen ja muiden varojen käytöstä.)

Edelleen rekisteriviranomainen huomauttaa, että vuonna 2007 kohtalo koitti 320 järjestöä, mutta he eivät pyri lopettamaan oikeushenkilöitä, vaan antavat mahdollisuuden korjata puutteet: Если же не будут исполняться требования закона, мы вправе вынести предупреждение и предоставить срок для устранения нарушений, вправе составить протокол об административном правонарушении. В случае неоднократных нарушений управление вправе решать вопрос о ликвидации НКО в судебном порядке. В прошлом году направлено в суд 320 исков о прекращении деятельности в качестве юридического лица и ликвидации различных общественных объединений в связи с нарушениями требований закона. При этом управлением не ставится цель ликвидировать ту или иную организацию, мы всегда даем возможность устранить нарушения.

Ps. maanantaina 3.11.2008 puhun Venäjän uskonto-oloista Savonlinnassa Suomi-Venäjä -seurassa. Tilaisuus on avoin kaikille.

Uskonnollinen meno psykologian silmin: Houreita ja rukouskokouksia

Minä olen nukkunut pari yötä todella huonosti tahtomattani. Viime viikolla nukuin vähän omasta tahdostani, mutta nyt en voinut nukkua, koska pappilassa hiiret ja rotat kävelevät väliseinien väleissä ja välikaton rakenteissa!

Viime yönä heräsin, kun napse ja raapiminen kävivät liian kovaksi. Sen jälkeen oli paha nukkua. Minuun iski väsyneenä pyövelin vimma. Työmenojen päätteeksi keitin puuron ja sekoitin siihen rotan myrkyt. Sitten vein myrkyt ullakolle ja lähdin pappilasta Helsinkiin, jotta saan nukkua ensi yön rauhassa. Koko työpäivä vierähti tehottomasti, koska huonosti nukkunut ei tee työtä antaumuksella. Tunsin, että nämä muutamat päivät ole pelkästään elänyt luottamuksesta ja rukouksesta: ehkä Jumala hoitaa, jos vaikka itse en nyt saa mitään aikaan. Ja kaiken lisäksi Jumala kuulee jopa tällaista pyöveliä, joka jahtaa rottia ja hiiriä tappaakseen.

Martti Luther kirjoitti Matkaevästä-teoksessaan: "Ikään kuin Herra tahtoisi sanoa: "Heitä nuotta veteen ja tee kalastajantyötä, mutta anna minun huolehtia saaliista. --- Usko ja tee työtä, niin suuhusi lentää paitsi metsäkana myös koko paistettu hanhi."


(1) JEESUS-PÄIVÄ

Lauantaina 18. lokakuuta 2008 oli Turussa suuri suomalainen tapahtuma. Luultavasti tuossa hallissa oli enemmän väkeä kuin missään muualla lauantaina. Nämä ihmiset eivät olleet kokoontuneet jääkiekko-otteluun eikä jalkapalloa katsomaan. He eivät olleet edes rock-konsertissa. Turun Sanomat kertoi asiallisen monisanaisesti, että 9000- 10000 ihmistä oli kokoontunut Jeesus-päivään kaikista Suomen kunnista. Jokaisella kunnalla oli edustajansa. Lisäksi paikalla oli romaanien ja saamelaisten edustajat. Ihmetellä sopii, ettei Helsingin Sanomat ole siellä, missä on paljon väkeä.

Pohjasta oli paikalla kaksi vapaakirkon edustajaa. Nämä toivat kirkollemme Pohjan viirin, joka toki lakkaa jo pian merkitsemästä enää itsenäistä kuntaa noin 700 vuoden olemassaolonsa jälkeen. Aikomuksemme on kokoontua rukoilemaan myös oman kuntamme puolesta. Rukous ei loppunut Turkuun. Monelle ihmiselle Turun kokous oli suuri kokemus, joka vahvisti kristillistä identiteettiä, yhteisvastuullisuutta ja rukousta.


(2) SIGMUND FREUDIN RUKOUS

Rukous on mitä pyhin toimi useille ihmisille, mutta pyhyyden ja loukkaamattomuuden tunne ei saa estää rukouksen tarkastelua käyttäytymistieteitten ja historian avulla monesta eri näkökulmasta. Mielestäni on ihan jopa tarpeellista miettiä näitä kaikkia näkökulmia, kun arvioi omaa tai yhteisön rukouselämää.

Uskonnollisilla instituutioilla, kokouksilla ja rituaaleilla (ml. rukous) on samankaltaisuutta ideologisen valtiokoneiston kanssa. Geertz (1973. Description: Toward and Interpretive Theory of Culture. The Interpretation of Culture.) on liittynyt Max Weberin sosiologiseen traditioon ja selittänyt uskonnolliset rituaalit sekä todellisuuden malliksi että malliksi todellisuudelle. Uskonnollisilla rituaaleilla luodaan todellisuutta. Žižek (1995. Ideologian haamu. Englanninkielisenä teoksessa: 1995, Mapping Ideology.) viittaa Isolde Charimin Dressur und Verneinung -konferenssin (Wien 17–20.3.1994) esitelmään, jossa polvistuminen uskon vuoksi on samanaikaisesti myös itsensä tunnistamista sen ”Toiseus-jumalan” kutsussa, joka määräsi polvistumista. Hän tahtoo tuolla lacanilaisen psykoanalyysin kielellä sanoa, että uskonnolliset instituutiot ja rituaalit eivät ole sisäisen uskon toissijaisia ulkoisuuksia, vaan mekanismeja, jotka synnyttävät sisäisen vakaumuksen: ´Toimi ikään kuin uskoisit, usko tulee itsestään´. Ryhmätapahtumat luovat vakuuttavan tunteen uskon sisäisestä vakaumuksesta. Žižekin (2004, Passion In The Era of Decaffeinated Belief) mukaan uskonto on hyväksytty osaksi kulttuuria, mutta uskonto ”ei saa legitimaatiotaan sen immanenttisesta totuusväitteestä, vaan tavasta, jolla se sallii ihmisten ilmaista tunteet ja asenteet”.

Gustave Le Bonin tutkielma joukkokäyttäytymisestä vaikutti psykoanalyysin isään Sigmund Freudiin, kun hän katsoi joukkokäyttäytymisen perustuvan tunnevaltaisuuteen, yksilöiden psykodynamiikkaan, jossa johtaja korvasi vanhempisuhteessa muodostuneen superegon. Johtajasta tuli sijaissamastumisen kohde. Ryhmän jäsen sisäisti johtajansa osaksi psyykeään ja luovutti osan autonomiastaan johtajalle ja häntä seuraavalle joukolle. Luottavaiset jäsenet seuraisivat tunneriippuvuudessa ja henkisen alaikäisyyden tilassa ryhmää. Jäsenet palvoivat jopa ryhmän sankaria ja toivoivat palkinnoksi esiintyjän huomiota. Freudin mukaan joukkokäyttäytyminen oli regressiota – taantumista - yksilökehityksen varhaisvaiheisiin. Isojen rukouskokousten valloittavat ja vallitsevat voimat ovat toisin sanoen alitajuisia ja irrationaalisia – eivät suinkaan tuonpuoleisia tai taivaallisia. Frazeriin ja Le Boniin rakentuva aineisto ei vastaa toki nykyantropologian vaatimuksia; tuon aineiston avulla Freudin teoriaa syyllisyyden käsittelystä myytin avulla ja johtajasta sijaissamastumisen kohteena on käytetty psykoanalyyttisissä tutkimuksissa erityisesti Klein, Bion (1955, Group Dynamics – A Re-view) ja Segal (2001, Yesterday, Today and Tomorrow. November 2001. Inaugural Lecture for the Opening of the Institute’s New Centre for the Advancement of Psychoanalytic Studies). Nämä kolme suurta freudilaisen analyysin kehittäjää ovat kiinnittäneet huomiota ryhmädynamiikkamalleihin (ks. Säävälä 2001: 26–30, Isänsä surmannut poika. Psykiatrinen tutkimus. Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta.).

Bion (1955: 475) rakensi teoriansa Freudin näkemykseen ryhmän dynamiikasta, mutta koki, että Freudin näkemys tarvitsee täydennystä. Freudin mukaan perhe oli perusta kaikille ryhmille, mutta Bion otaksui ryhmien taustalle ne hyvin alkukantaiset mekanismit, joita Klein oli kuvannut lapsena syntyvässä vainoharhaisessa ja surullisvoittoisessa olotilassa (ks. Young 1992, Psychotic Anxieties and the Fading Hopes of the Left). Renessanssifilosofin De la Boétien kirjoitus tyrannista, jonka valtaan ihmiset sallivat alistua itsensä pettureina, on eräs tunnettu esikuva sosiaalipatologiselle tulkintaperinteelle (ks. Myyrä [2004: 48–49], Päästä meidät pahasta. teoksessa: M.-L. Heinonen, J.Myyrä, V. Räkköläinen, P. Siltala & T. Välkki (toim), Rohkeus totuuteen. Martti Siiralan juhlakirja).

Bionin (1955:456–457, 461, 475–476) mukaan projektiivisessa identifikaatiossa (itsestä ulospäin heijastettu tunne tunnistamisesta) ryhmän jäsen liittää toivotut piirteet johtajaan, joka antaa identiteetin ja vapauttaa oman superegon vastuullisuudesta. Juuri tuollainen projektiivinen identifikaatio on prosessina ilmeinen merkittävissä hengellisissä kokouksissa, joissa ei välttämättä pieteetin tähden uskova liitä toivottuja piirteitä itse hengelliseen johtajaan, vaan Kristukseen: Jeesuksesta tulee kaikkien rukousten kohde. Freudin omat kokemukset sekulaarista juutalaisuudesta ja lastenhoitajan katolisesta uskonnollisesta hurskaudesta loivat hänelle myös varsin niukat ja ambivalentit edellytykset uskonnollisen joukkokäyttäytymisen psykoanalyyttiseen tarkasteluun (ks. Vitz 1988, Sigmund’s Christian Unconscious).

Teoksessaan Ahdistava kulttuurimme (1930) Freud selvitti viettien ja kulttuurin vaatimusten väistämätöntä ristiriitaa; ks. esim. Fairbairn [1952: 188–189] Psychoanalytic Studies of the Personality; Gay [1990: 641–644] Freud. Käännös: Mirja Rutanen. Otava: Keuruu. Alkuteos: Freud – A Life for Our Time. 1988.; Sharpe 2003, Suicide Bombers: the Psychological, Religious and Other Imperatives. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics. Siltalan (2004, Psykohistorian metodisia kysymyksiä) mukaan Freud itse näki psykoanalyysin pääasiallisen sovellusalan juuri kulttuuri- ja yhteiskuntatutkimuksessa eikä suinkaan terapiassa. Freud liittyi Spinozan, Voltairen, Diderotin, Feuerbachin ja Darwinin perintöön. Hän koki, että kulttuuri on rakentunut viettien kieltämiselle. Kulttuurissa on kyse eroksen ja thanatoksen impulssien ehkäisemisestä. Jokaisella ihmisellä on epäsosiaalisia ja kulttuuria tuhoavia pyrkimyksiä. Seurauksena on pahoinvointi, tyytymättömyys ja onnellisuuden väheneminen. Elämä on yksilölle vaikeasti kestettävissä. Freudin uskontoteoria on tällä tavalla laajennus ja sovellus hänen uni- ja myyttiteorioistaan. Unitutkimuksessaan Freud kytkee mielihyvän ja pakonomaisen toiston toisiinsa. Tuosta oivalluksesta käsin hän arvioi sotatraumoja. Ihminen pyrkii toiston ja symbolien avulla hallitsemaan kuoleman viettiä, negatiivista ja menetettyä; ks. O. Mäkinen (2004: 38, Moderni, toisto ja ironia. Søren Kierkegaardin estetiikan aspekteja ja Joseph Hellerin Catch-22. Väitöskirja. Taideaineiden ja antropologian laitos, Oulun yliopisto), joka käsittelee Freudin teosta Unien tulkinta (1999; Die Traumdeutung 1911).

Avuttomuus on Freudin mukaan ihmisen yleinen osa. Avuttomuus yhdistää uskonnon lapsuuden kokemuksiin. Uskonnon juuret ja joukkokokousten rukousten ihmeellisen voiman tunne tulee vastauksena lapsen pelkoon vanhempien voimaa ja valtaa kohtaan, vaikka lapsi myös luotti heidän turvaansa. Uskonnollisten myyttien ja joukkorukousten avulla ihminen käsittelee itselleen vaikeita asioita. Lapsen tavoin aikuinen antaa rukouskokouksissa myöten toiveille ja fantasialle. Nämä toiveet ovat pohjimmiltaan jäänteitä lapsuudesta. Lapsuuden-aikaisilla ja tiedostamattomilla tapahtumilla on yhteys mielikuvamaailmaan ja aikuisen ihmisen elämään. Lapsen haavoittuneisuus ja riippuvuus jatkuisi aikuisuudessa; ks. Freud [1943: 230–238] Formulieringen über die zwei Prinziplen des psychischen Geschehen. Gesammelte Werke viii: 230–238; [1993: 66] Johdatus narsismiin ja muita esseitä ; [2001: 470–472] Unien tulkinta. Gummerus: Viipuri. Alkuteos: Dei Traum-deutung, 1948; Gay 1990: 644; Forster & Carveth 1999 (Christianity: A Kleinian Perspective. Canadian Journal of Psychoanalysis/ Revue Canadienne de Psychoanalyse 7 (2): 187-218).

Freud (2001: 461, 472) kirjoittaa unien tulkinnan yhteydessä: ”toiveet ovat peräisin varhaislapsuudesta. Piilotajunnan uupumattomat, kuolemattomat toiveet muistuttavat tarujen titaaneja. − − Uni on katkelma taakse jäänyttä lapsenomaista sielunelämää.” Freudin ihminen on olento, joka on uhattuna sisältäpäin omista vietinomaisista tarpeista ja haluista sekä sisäisesti ylläpidetyistä kielloista ja ideaalisista vaatimuksista käsin; Roos [1992: 14] Psykoanalyysin tulo Suomeen. teoksessa Roos, E., Manninen, V., & Välimäki, Jukka (toim). 1992. Mielen ulottuvuudet. Neurobiologia ei kuitenkaan ole antanut vahvistusta Freudin peruslähtökohdalle, jonka mukaan unen näkeminen olisi lapsuuden kokemusten muistiin palauttamista; ks. yrityksistä löytää neurobiologinen perusta uniteorialle: Hobson 1988 (The dreaming brain); Hau & Louzinger-Bohleber 2000 (Empirical Studies on Freud´s Dream Theory (FMRI and Polysomography)); Solms 2000 (Traumdeutung und Neurowissenschaften. Teoksessa I. Grubrich-Simitsi (toim), 100 Jahre Traumdeutung); Bratt 2000 (The Impact of Strategic Emotional Communication on Memory & Identity Development n-psa). Sopii epäillä, voidaanko uskontojen rukoukset sittenkään niin suora ja ehdoton paluu lapsuuden pelkoihin vanhempien valtaa ja voimaa vastaan.

Freudin mukaan rukous saa alkunsa välttämättömyydestä puolustautua luonnon murskaavaa ylivoimaa vastaan. Hyvätahtoisen Jumalan kaitselmus lievittää pelkoa elämän arvaamattomuudesta. Kun kasvava ihminen havaitsee, ettei hän voi suojautua outoa ylivoimaista voimaa vastaan, hän luo itselleen jumalat, joita hän palvoo, etsii lepyttääkseen ja kutsuu rukouksessa omaksi suojakseen. Ihmisen rukous Isän puoleen on identtinen tarpeelle suojautua inhimillistä heikkoutta vastaan; Freud 1927b (SE 21: 5–56). Ihmiset kokivat jumalat niin kuin lapsi fantasiat. Uskonto on illuusio – lapsenomainen toivekuvitelma, ihmiskunnan alkukantaisten voimakkaiden halujen tyydyttämistä; Freud 1927b (SE 21: 5−56). Freudin mukaan uskonnollinen opetus perustelee, että jo esi-isät uskoivat uskomuksiin. Meillä olisi todisteita esi-isien ajoista, mutta niiden autenttisuuden kyseenalaistaminen on kielletty.

Isaacs ([1952: 80–81] The Nature and Function of Phantasy. Teoksessa Melanie Klein et all. (toim), Developments in Psycho-Analysis) haluaa erottaa fantasian päiväunelmista. Rukous fantasiana tulee perusteiltaan ihmisen tiedostamattomasta. Fantasia viittaa pääsääntöisesti tai kokonaan tiedostamattomaan. Ks. myös Riviere 1952: 41 (On the Genesis of Psychical Conflict in Early Infancy. Sivut 37-66 teoksessa teoksessa Melanie Klein et all. (toim), Developments in Psycho-Analysis). Freudin Jumala oli yksiselitteisesti ihmisen oman mielen heijastuma, taivaaseen suuntaama projektio, heijastuma; Hyrck 1995: 11 (Mielen kuvat Jumalasta. Psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian näkökulma jumalasuhteen mielikuvamaailmaa Suomen ev.lut. kirkon v. 1948 Kristinopin tarjoaman aineiston valossa.); Forster & Carveth 1999.

Syreeni (2004, In Memory of Jesus: Grief Work in the Gospels. Biblical Interpretation 12,2.) vertaa evankeliumeissa ilmaistua Jeesuksen muistoa surutyön aikaisiin näkyihin ja uniin. Freud (1930; SE 22: 3−127) väitti teoksessaan Mooses ja monoteismi, että Mooses oli oikeasti egyptiläinen. Freud luki Mooseksen tarinaa siten, että se oli kuvaus juutalaisen kansan sisäisestä traumasta, johon kuului hämäryys kansallisesta identiteetistä; ks. Carrol 1998 (tekee sovelluksen myös varhaiseen kristilliseen mytologiaan; Moses and Monotheism and the Psychoanalytic Study of Early Christian Mythology. The Journal of Psychohistory); Rosenbloom 2003 (Sigmund Freud the Jew. The Jewish Side of Freud). Ihmiset tekivät jumalat isän kuviksi. Illuusioille on luonteenomaista, että ne syntyvät ihmisen toiveista. Ne saattavat jopa toteutua. Uskonnolliset illuusiot messiaan tulosta lähenevät Freudin mukaan harhaluuloja, deluusioita; Ks. Kaufman 1939 (Religious delisions in schizophrenia. International Journal of Psycho-Analysis 20: 3 & 4); Darrech 1947; Gay 1990: 647. Freud tunnusti uskonnon ihmiskunnan viettien kesyttäjäksi, mutta havaitsi myös, että uskonto esti onnellisuuden kokemista. Kaiken, mikä ei ole omassa vallassa, ihminen kokee uhkaksi. Minuus rakentuu tällaisessa taistelussa sekä sisäistä että ulkoista vaaraa vastaan. Rukous on tällöin eräs epätoivoinen, epäonnistunut keino, jonka avulla avuton ihminen tahtoo lievittää kärsimykselleen, kun taas työ on vähiten epäonnistunut keino tuossa tehtävässä; Ks. Freud 1930b (SE 21: 64–145); Kung 1979 (Freud and the Problem of God); Gay 1987; 1990: 665–666; Lius 1998: 457–462 (Conspiracy (Theories). South Atlantic Quarterly 97 (2): 457-462.); Forster & Carveth 1999; Davison 2002 (Bion´s perspectives on psychoanalytic Method. International Journal of Psychoanalysis 84 (4): 913–917.). Freud on kuitenkin saanut ankaraa kritiikkiä: Ricoeur 1974: 531–551 (A Philosophical Interpreation of Freud); Rizzuto 1979 (A Psychoanalytic Study).

(3) TERRORISTIEN RUKOUS

CIA:n profilointiin erikoistuneen psykologisen tutkimuslaitoksen perustaja ja johtaja, George Washington yliopiston professorin Jerrold M. Postin teos Leaders and Their Followers in a Dangerous World – The Psychology of Political Behavior (Ithaca, NY: Cornell University Press) on terveeksi tekevää luottavaa. Postin viitekehys on Melanie Kleinin psykoanalyysissa. Hän kertoo useita kymmenien tuntien keskusteluista Al Quida –terroristien kanssa. Nämä terroristit hylkäävät sellaiset yksilöt, jotka ovat psyykkisesti epänormaaleja, koska nämä olisivat turvallisuusriski. Nämä terroristit eivät tee itsemurhaa, vaan istishadin Allahin kunniaksi. Nämä terroristit uskovat destruktiivisen – tuhoa julistavan - karismaattisen johtajan ohjeen pyhästä velvollisuudesta. Terroristit menevät hirvittäviin tekoihin rukoillen. Ryhmässä koetulla hengellä on merkitystä. Freudin virhe oli siinä, että hän sijoitti kaikki uskonnollisen ryhmäkäyttäytymisen muodot saman alkukantaisen ja hylättävän tavan piiriin, kun selvästi toiset yhdessä tapahtuvat rukoushetket ovat eheyttäviä, mutta toisissa ihmiset menettävät älyllisen ja moraalisen harkinnan päästäen alitajuiset hulluudet valtaansa.

Pohjois-Atlantin liiton julkaisusarjassa – NATO Science for Peace and Security Series – on ilmestynyt lähimmän kymmenen vuoden aikana useita tutkimuksia, joissa on selvitetty äärimmäishenkisten ryhmien ja uskonnollisten lahkojen psykodynamiikkaa: esim. Miczek, Thompson & Tornatzky 1990 (Short and Long Term Physiological and Neurochemical adaptation to Social Conflict. teoksessa: Puglisi-Allegra, S. & Oliverio, A. 1990. Psychobiology of Stress. NATO Science Series); Cabib & Publisi-Allegra 1990 (Social Behavior oft he House Mouse: A Potential Model for Preclinical Studies on Stress. teoksessa: Puglisi-Allegra, S. & Oliverio, A. 1990. Psychobiology of Stress. NATO Science Series.); Roy 2006 (Novel Approaches to the Diagnosis and Treatment of Possttraumatic Stress Disorder. NATO Security through Science Series: Human and Societal Dynamics, 6); Finklestein & Dent-Brown 2008 (Psychosocial Stress in Immigrants and in Members of Minority Groups as a Factor of Terrorist Behavior. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 40.); Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43.; Sharpe 2008.

Esimerkiksi Turkin Ankarassa toimiva NATO:n terrorismin vastainen tutkimuskeskus, Center of Excellence – Defence Against Terrorism, laati vuonna 2008 lahkojen ja ryhmien psykodynamiikkaa arvioivan monitieteellisen tutkimuksen. Myös Massachusetin yliopiston psykologian professori Ervin Staub on tuonut ilmi 2000-luvulla tutkimuksissaan sodan ja vihan ilmiöitä sekä holokaustin ja sotien traumoja. Hänen havaintojensa mukaan ”de-individualisoituminen”, ihmisen ainutkertaisen yksilöllisyyden tuhoaminen ja loukkaaminen, persoonallisen identiteetin menettäminen uhkaa tapahtua noissa ääriliikkeissä (Staub 2003: 388; The Psychology of Good and Evil. Why Children, Adults, and Groups Help and Harm Others.). Tällöin rukoilevan uskonnollisen lahkon ryhmän päämäärät asettuvat yksilöllisen persoonan tilalle: tulee korvaava identiteetti (”compensatory identity”; Staub 2003: 357.). Suurissa sosiaalisissa muutoksissa kokemukset kaaoksesta ja järjestyksen menetyksestä uhkaavat turvallisuuden tunnetta, maailmasta tulee vaikeasti ymmärrettävä ja ratkaisuksi astuvat vihollisia demonisoivat – pahojen henkien valtaan vastustajia manaavat - lahkot; Staub 2003: 375–376, 384, 387.

Yhdysvaltojen hallinnossa työskentelevät Robert S. Robins ja Jerrold Post kirjoittivat tutkimuksensa Political Paranoia jo vuonna 1997. Tällöin he määrittivät äärimmäishenkisten lahkojen vallankäyttöä ja paranoidisuuden piirteitä. Psykiatrit liittyivät Melanie Kleinin psykoanalyyttisiin havaintoihin. Teosta on luonnehdittu arvovaltaisuutensa vuoksi ”Yhdysvaltojen diplomaattilaukuksi” (US diplomatic bag); Webster 1998 (Why Freud Was Wrong. Sin, Science and Psychoanalysis). Robins on toiminut psykologian konsulttina Yhdysvaltojen presidenttihallinnossa. Post toimii Washingtonin yliopiston poliittisen psykologian professorina. Hän oli perustaja CIA:n hyväksi profilointitutkimuksia tekevälle keskukselle (US Government’s Center for the Analysis of Personality and Political Behavior), jota hän myös johti alkuaan. Post on laatinut Carterille Camp David –neuvotteluja varten Anwar Sadatin ja Menachem Beginnin psykologiset profiloinnit sekä haastatellut al-Qaidan terroristeja kymmeniä tunteja; Post 2004b: 1-10; George 2004: ix-xiv (Foreword. teoksessa: Jerrold M. Post (2004), Leaders and Their Followers in a Dangerous World:); Papas 2005 (” Post. Jerrold M. 2004. Leaders and Their Followers in a Dangerous World: The Psychology of Political Behavior” (Book Reviews). American Psychiatric Services 56:); Rueter, “Post, Jerrold M. Leaders and Their Followers in a Dangerous World: The Psychology of Political Behavior” (Book Review). Perspectives on Political Science, June 2006.

Venäjällä on syntynyt muutaman vuoden aikana suuri määrä tutkimuksia, joissa on selvitetty sekä uskonnollisten lahkojen psykodynamiikkaa että informaatiopsykologian näkökulmasta stressiä ja vallankäyttöä. Venäjän federaation turvallisuus-, puolustus- ja lainvalvontaan erikoistuneen akatemian professori Andrei Viktorovič Manoilo (2005 [Информационно-психологическая война: факторы, определяющие формат современного вооруженного конфликта (часть 3).]) painottaa informaatiopsykologisten keinojen kykyä tuottaa stressiä ja saattaa suhteellisen vakaat järjestelmät psykologisten puolustusmekanismien tarpeeseen. Kun vanhat defenssimekanismit eivät auta, rakennetaan illuusio, jossa ideologia antaa suojan sopivan myytin avulla. Informaatiopsykologian avulla käydään ”sota” ilman todellisia vihollisiakin. Poliittisetkin ryhmät ja valtakoneistot saattavat käyttäytyä uskonnollisen lahkon tavoin, jossa yhtenäisyyden ylläpitämiseksi reagoidaan alitajuisesti ja luodaan erot ”meidän” ja ”muukalaisten” välille. Nykyaikana informaatiopsykologia tarjoaa edellytykset myös ”vapaaehtoiselle vallankäytölle”, ”piilotetulle henkiselle pakottamiselle” ilman henkilökohtaisen identiteetin jyrkkää muodonmuutosta. Venäjän kirjallisuusseuran jäsen, Kiovan yliopiston kansainvälisten suhteitten professori Georgi Georgievič Počepcov on tuonut myös esille informaatiopsykologiaa illuusion rakentamisessa ja väkijoukkojen johtamisessa. Useat tutkimukset ovat käsitelleet tiettyjen uskonnollisten lahkojen psykoottista ja skitsofreenista luonnetta; Moskovan Patriarkan virasto 1996 (Миссионерский отдел Московского Патриархата РПЦ 1996. Классификация тоталитарных сект и деструктивных культов Российской Федерации. В помощь епархиальному миссионеру.); Korolenko & Dmitrieva 1999; 2004; Kazakov 2000; Orel 2001; Šapar 2004; Oleinik & Sosnin 2005.

Tyypillistä näyttäisi olevan, että nämä riistävät yksilöiden persoonallisuuden, luovat uuden identiteetin ja rakentavat johtajakultin. Massarukoukset eivät palvele enää ihmisyksilön hoitamista, vaan alistamista: rukoilevien joukkovoiman avulla omaksutaan fundamentalismi, jonka avulla maailmasta tehdään ymmärrettävä yksinkertaistamalla; Castells 1997: 13–24 (The Information Age. Economy, Society and Culture. Vol. 2. The Power of Identity.); Gronow 2004: 239 (Modernin yhteiskunnan mahdollisuus: sosiaalinen eriytyminen ja esteettisen arvostelukyvyn kehkeytyminen). Ks. myös Prothero (2004; American Jesus: How the Son of God Became a National Icon), joka kuvailee, miten Jeesuksesta tehdään kansallinen ikoni.

Orel (2001; Психологические механизмы влияния тоталитарных групп на личность: профилактика и преодоление зависимости. teoksessa: K.V. Selčenok (toim.), К. В. Сельченок, Контроль сознания и методы подавления личности: Хрестоматия. Библиотека практической психологии) toteaa, ettei ole sattuma, että meidän aikanamme ilmaantuu totaalisia lahkoja. Informaatiotulva on eksponentiaalisesti räjähtänyt, jolloin jotkut ihmiset pakenevat alakulttuuriensa suojiin, pieniin rukoileviin soluihinsa ja luovat lahkoissa uuden identiteetin. Orel käyttää Sigmund Freudia hyödyksi ilmiön selittämisessä.

(4) MAAGIKON RUKOUS

Käyttäytymistieteilijät ovat olleet kiinnostuneita siitä, että taikausko, mafia, paranormaalit uskomukset ja uskonnollinen usko eivät ole kadonneet rationaalisuuden, tieteen ja teknologian nousun myötä; Ks. Aarnio 2007: 11 (Paranormal, superstitious, magical, and religious beliefs. Academic dissertation. Department of Psychology Studies 44: 2007. Department of Psychology University of Helsinki).

On väitetty, että tyytymättömyys vallitseviin ihanteisiin ja järjestelmiin on viime vuosikymmenien aikana synnyttänyt taantumista ja paluuta tuonpuoleisuuteen ja spirituaalisuuteen; Collins (2004; L'Amour intellectuel de Dieu: Lacan´s Spinozism and Religious Revival in Recent French Thought. Department of Romance Languages University of Washington) tekee tiiviin, mutta kattavan katsauksen useiden tutkijoiden näkemyksiin, joiden mukaan modernin regression vaikutuksesta uskonnollisuus olisi palaamassa (mm. Auge, Finkielkraut, Jambet, Ionescu, Astier, Vernant, Kristeva, Clément, Delacampagns).

Yli kaksikymmentä vuotta sitten olin uppoutunut rabbiinisen kirjallisuuden syntyprosessin tutkimiseen. Kävin myös Helsingin yliopiston klassisen filologian laitoksella papyruskurssin, jossa minun tehtäväkseni tuli aidon papyruksen kääntäminen ja ajoittaminen. Se oli joku muinainen manausteksti, jossa maagikko oli koonnut samalle papyrukselle lukuisia eri jumaluuksia – myös kristillisiä nimiä -, jotta niitä toistaen erheettömästi ja useasti toteutuisi toivottuja asioita.

Rabbiinisen kirjallisuuden tutkimuksessa keskityin Jeesuksen aikatoverin Hanina ben Dosan kertomuksiin. Erityisesti Geza Vermes (1977; Jesus the Jew. A Historian´s Reading of the Gospels) oli nostanut ihmeidentekijä Hanina ben Dosan evankeliumitutkimuksen vertailumateriaaliksi, Jeesuksen paralleeliksi. Hanina ben Dosan parantamiskertomuksissa uskottiin nähtävän jopa lopunajallista henkeä. Liityin niihin tutkijoihin, joiden mukaan rabbiinisten kertomusten ongelmana oli niiden puolen vuosituhannen välimatka Jeesukseen ja Hanina ben Dosaan. En mene tässä kovin seikkaperäisesti Vermesin argumentointiin ja Hanina ben Dosan niihin seikkoihin, jotka eivät liity rukoukseen. Mishnan ja Toseftan kertomukset Haninan rukouksesta viittasivat minun mielestäni esimerkiksi nostettuun tavoitteeseen, joka oli ”varhaisten hurskaiden” (hasidim harishonim) nostaminen oikeaksi rukousmalliksi. Haninan ihmeteot olivat todisteita esimerkillisestä, oikeaoppisesta rukouksesta.

Mishnan kohta M.Ber 5:5 kuvasi Haninan rukouksen sulavuutta, jonka ansiosta itse parantamisihmekin toteutui; ks. myös Freune (1980: 233; The Charismatic, teoksessa Ideal Figures in Ancient Judaims. Profiles and Paradigms, SBL, Septuagint and Cognate Studies 12). Mahdollisesti eräs mielenkiintoinen M. Ber 5:1 teksti viittaa tällaiseen kahden erilaisen hurskauskäsityksen väliseen välienselvittelyyn. Mishnassa – M.Ab. 3:10 – liittyy Haninan rukouksen sulavuuteen (M. Ber. 5:5). Kertomukset toistetaan rabbi Akiban yhteydessä, T. Ber. 3:3. Useissa rabbiinissa lähteissä kiistellään siitä, kumpi on tärkeämpää: teot vai opiskelu. Rabbi Akiba edusti ensin tekojen merkittävyyttä, mutta taipui sittemmin rabbi Tarfon käsitykseen. Hänestä tuli opiskelun kannattaja. Joka tapauksessa M. Ber. 5:1 kuvaa rabbiinista käsitystä hurskaiden rukouksesta. Mielestäni Mishnan kertomuksessa kajastuu sama henki kuin kääntämässäni magiapapyruksessa: rukous täytyy suorittaa erheettömästi. Rukouksesta oli tullut magiaa – myös juutalaisuuden parhaissa piireissä!

M. Ber. 5:1.
A. He eivät nouse rukoilemaan tefillaa turhaan: se rukoillaan vakavassa tapauksessa.
B1. Varhaisilla hurskailla (hasidim harishonim) oli tapana viipyä jonkin aikaa ja sitten rukoilla.
B2. niin että he saattoivat keskittyä sydämessään.
C. Jos kuningas tervehti häntä, hän ei vastaisi.
D. Jos käärme kiertyi hänen kantapäänsä ympärille, hän ei häiriintyisi.

Kertomuksessa kohta B viittaa varhaisiin hurskaisiin. Rabbiinisessa kirjallisuudessa ”hurskas” esiintyy uskonnollisen tai moraalisen äärimmäisyyden puolustajana tai esittäjänä. Ilmaisulla ”varhaiset hurskaat” ei viitata mihinkään organisoituun hurskaiden ryhmään, vaan vain menneiden aikojen hurskaisiin, joihin sisältyi aika aina Raamatun hurskaista Temppelin hävitykseen ensimmäisen vuosisadan lopulle saakka; ks. Bokser 1985:45 (Wonder-working and the Rabbinic Tradition. The Case of Hanina ben Dosa, JJS 26).

Martin Hengel (1969: 319-330; Judentum und Hellenismus) oletti, että hasidit olisivat olleet selvästi organisoitu juutalainen puolue. Talmudin viittaukset hasideihin eivät ole kuitenkaan niin selvästi määriteltyjä, että Talmudin hasidit olisivat luokiteltavissa puolueeksi. Raamatun Psalmeissa ”hasid” merkitsee yksinkertaisesti ”hurskasta miestä”, joka luottaa Jumalaan. Monikossa sanalla viitataan ihmisryhmään, joka erottuu muusta väestä läheisen jumalasuhteensa vuoksi. Safrain (1965: 33; Teaching of Pietistits in Mishnaic Literature, JJS 16) katsoo hasidit fariseusten ja rabbien edeltäjiksi.

Joka tapauksessa tekstikohdassa on esillä legendamainen malli. Juutalaiset perustivat oman rukouselämänsä tueksi liioiteltuja tarinoita rukousihmeistä! Teksikohdissa C ja D on lisäsääntöjä, joissa korostetaan keskittymisen tärkeyttä. Mishna täten luo legendamaisia esimerkkejä varhaisista hurskaista. Hurskas on malli äärimmäisestä kyvystä keskittyä rukoukseen. Tannaiittiset auktoriteetit vaativat oikeaa keskittymistä ”kuule Israel” –rukoukseen ja Tefillaan, jolloin ihminen kykenisi kokemaan myös jumalallisen läheisyyden. Laiskan miehen rukous, joka luottaa Jumalaan ei riittänyt, vaan rukous edellytti keskittymistä, jonka tuloksena rukoilija sai kokea jumalallisen läheisyyden. Oikean rukousmielen saavuttaminen oli merkki, että Jumala on kuullut rukouksen. Rukous korvasi eräällä tavalla Temppelin kultin, joka oli päättynyt muutenkin. Tämä rabbiinisen kirjallisuuden tapa korottaa hurskaat rukousihanteet oli täysin verrannollinen pakanallisen ihmeuskon nousuun toisen vuosisadan lopulta alkaen.

Tosefta Berakhot 3:20 esittää Hanina ben Dosan esimerkilliseksi rukoilijaksi:
A.Jos joku seisoi ja rukoili tiellä tai leveällä väylällä. Katso, hän astui syrjään aasin, aasin ajajan tai vankkureiden ajajan edestä eikä häiriintynyt.
B1. Kerrotaan R. Haninasta, että kerran rukoili
B2. ja arvat iski häntä eikä hän häiriintynyt.
C.Hänen oppilaansa menivät ja löysivät kuolleen arvadin pesän suulta.
D.He sanoivat: ”Voi ihmistä, jota arvat on purrut. Voi arvadia, joka on purrut ben Dosaa”.

Toseftan kertomuksessa osa D esittää Haninan yksinkertaisesti nimellä ”ben Dosa”, Dosan poika, sen sijaan osan B1 titteli ”rabbi” on todelliseen historialliseen tilanteen käymätön; ks. Freyne 1980: 223 ja Bokser 1985: 47. Voi-huudot on arveltu edustavan kertomuksen vanhinta osaa. Näin ajatteli jo Bultmann (1979: 55-56 [Die Geschichte der Synoptischen Tradition, alku. 1921]; Neusner 1971: 395 (The Rabbinic Tradition about Pharisees before 70, part I); Bokser 1985: 47).

Arvad-matelija on mytologinen myrkyllinen hahmo (ks. Midrash Sifra Shemini 6:7 [Lev. 11:29]; bHullin 127a; Genesis Rabba 824; yBer. 8:6, 12b. Tämä mateilija ja voi-sanat kohottavat Haninan epätyypilliseksi persoonaksi. Yhteisön rukouselämän vahvistaminen vaati tässä vaiheessa ”superuskovia” – tai ainakin tarinoita sellaisten olemassaolosta! Toseftan tekstissä Hanina-legenda on liitetty rabbiinisen rukouksen yhteyteen. Tällä kertomuksella halutaan vastata juutalaisyhteisön kokemaan pelkoon: rukoilijat olivat pelänneet joutuvansa ulkoisen vaaran kohteeksi. Mishna ja Tosefta nostavat siinä tilanteessa legendoja ja populaarit Hanina-kertomukset uutta tarvetta varten, rabbiinisen rukouksen puolestapuhujiksi. Bokser (1985: 51) argumentoi selvästi tämän tarkoitusperän ilmeisyydestä.

Mishnassa ja Toseftassa on näitä kertomuksia siis käytetty edistämään virallista hurskautta. Tosefta esittää Haninan rabbiinisen keskittymissääntöjen malliksi. Mishnassa ja Toseftassa puuttuvat kertomukset Haninasta ihmeidentekijänä. Toseftaan liitettiin sittemmin kertomuksia ihmeidentekijästä. Esimerkiksi Mishnassa Ber. 5:5 Haninan rukous on erityisen voimallinen sen sulavuuden vuoksi. Juuri rukouksen sulavuutta rabit tahtoivat kaikille. Toseftassa (T.Ber 3:20) Hanina on tullut malliksi jokaiselle juutalaiselle, jonka ei pidä luopua rukouksessa pelottavassa tilanteessa. Varhainen rabbiininen juutalaisuus halusi rakentaa elinvoimaisen juutalaisuuden rukouksen varaan, koska heidän piti elää ilman temppeliä Jerusalemin tuhon jälkeen. Pyrkimyksenä oli, että nyt juutalaisuudesta tulisi jokamiehen uskonnollisuutta. Tannaiitit olivat varsin torjuvia individualisteja, erityisiä persoonia, ihmeidentekijöitä vastaan. Tannaiitit uskoivat toki ihmeisiin, mutta tämä piirre työnnettiin sivualalla. Vanhat ihmemiehet määriteltiin uudelleen rabbiinisin käsitein, jotta he saatiin kelvollisiksi. Tilanne muuttuu, kun siirrytään Babylonialaiseen Talmudiin, jossa esiintyy kuitenkin valtaosa Hanina-traditiosta. Hanina on nyt mestari, joka pelastaa yhteisön vaarasta. Babylonialainen Talmud korostaa rukouksen voimallisuutta. Kertomuksessa Gamalielein pojan parantamisesta (bBer 34b) kerrotaan suoranaisesti, että Hanina vetäytyi syrjään ja rukoili. Haninan rukous oli sujuva ja voimallinen. Rukoukseen viitataan myös Haninan parantaessa Johannan pojan (bBer 34b). Kertomuksessa bB.K. 50a (bYeb 121b) ei kerrota sitä vastoin enää rukouksessa. Kertomuksessa sadeihmeestä (bTa’an 24b) annetaan esimerkki, miten Hanina rukoilee Maailmankaikkeuden Herraa. Myös Babylonialainen Talmud kertoo Haninan voimasta, joka on tehnyt hänet immuuniksi myrkkykäärmeen puremaa vastaan. Babylonialainen Talmud kertoo tarinan Haninasta, joka pisti kantapäänsä myrkkykäärmeen luolan suulle. Arvad tuli ulos, iski ja kuoli. Tämän jälkeen Hanina otti myrkkykäärmeen olkapäälleen ja kantoi sen kouluun. Hän sanoi: ”Katsokaa lapseni, se ei ole arvad, joka tappaa vaan synti”. Rukous on jäänyt jo sivuun kertomuksesta. Nyt tärkeää on yhteisön vaaran käsittely. Haninan on johtaja, joka auttaa yhteisöään. Hän pitää eettisen luennon. Tällaisilla kertomuksilla on selvästi babylonialainen synty-ympäristö, jossa sassanidien maailmanvalta aiheutti uskonnollisia ja poliittisia vaikeuksia juutalaisille. Sassanidien dynastian kantaisä Sasan ja ensimmäinen kuningas Ardasir I (k. 241 eKr) perustuvat monella tapaa epätarkkaan traditioon. Bysantin ja Gupta-dynastian hallitseman Pohjois-Intian välissä sijaitsi sassanidien valtio. Se oli merkittävä tekijä parthialaisten (247 eKr. – 226 jKr) jälkeen. Mahdin huippu sattui Khosrau I:n aikana (k. 579 jKr). Persia oli silloin itsevaltaisesti ja keskitetysti hallittu byrokratia. Zarathustralaisuudesta oli tullut valtiouskonto. Sen opit ja riitit vakiinnutettiin Avestassa ja vanhat eepokset kirjoitettiin muistiin kehittymättömällä keskipersian kielellä, pehleviksi. Tuossa tilanteessa juutalaisten täytyi mukautua profeetallisin ja apokalyptisiin – ilmestyskirjamaisiin – ennustuksiin, että seuraava maailman mullistus johtaisi Jumalan valtakuntaan. Iranissa rabit olivat huomattavassa asemassa juutalaisyhteisössä. Heidän aktiivinen roolinsa heijastuu myös siihen, miten rukousta kuvataan uskonnollissa tarinoissa.

Enemmän Juhasta, ks. kotisivut: http://personal.inet.fi/business/molari/ (Juha Molari)