Venäläinen kuuma musiikkiryhmä papin haastateltavaksi

Olen alituisesti yhteyksissä erilaisiin venäläisiin poliittisiin, talouselämän ja kulttuurin tahoihin. Olen jo hyvin kotiutunut Pietarista Marinskin teatterin (Kirovin oopperan ja baletin) oopperatähtien luota Ylläkselle tunturipapiksi ja virkatyöhön Pohjaan, mutta matka ei ole päättynyt!

Via Gra (ВИА Гра)

Olen ollut yhteydessä venäläiseen kuumaan – eräät sanovat kuumimpaan kaikista – musiikkiryhmään Via Gra (ВИА Гра), josta käytetään myös nimitystä Nu Virgos länsimaisessa markkinoinnissa. Heidän ensimmäinen levynsä oli Popytka No. 5 (http://www.youtube.com/watch?v=VHrfYJQBrjk) vuonna 2000. Tällöin Via Gran muodosti kaksi kaunotarta. Sittemmin Via Gra on kehittynyt huomattavasti. Ryhmän rakentamisesta ja ohjaamisesta ovat vastanneet erityisesti Dmitriy Kostyuk ja Konstantin Meladze.

Musiikkivideollaan Biologiya (Biology) he siirtyivät lopullisesti vuonna 2003 myös kansainvälisille markkinoille: http://video.google.com/videoplay?docid=3755676255922562793&ei=L2trSYrqMJ-QiQLPhvyqBQ&q. Nyt helmikuun puolessa välissä 2009 teen haastattelut ja lehtijutun heistä suomalaisvenäläistä Venäjän kauppatie –lehteä varten. Ryhmä oli erityisen innostunut haastattelusta, kun kuulivat tunnetun median nimen. En toki tässä vielä paljasta, mitä kaikkea haastattelu sisältää…

Stop, stop, stop (http://www.youtube.com/watch?v=1aeljV0cxRk) oli heidän ensimmäinen englanninkielinen albuminsa. Sitä julkaistiin ainakin Israelissa, Japanissa, Thaimaassa, Thaimaassa, Indonesiassa ja Pohjoismaissa. Valitettavasti en ole kiinnittänyt huomiota siihen suomalaisissa kaupoissa, mutta en juuri tutki levyhyllyjä. Pietarista ostin toki viimeksi käydessäni heidän levynsä, joka sekä kuvan että sisällön puolesta on oikein nautittavaa.

Tämä laulajaryhmä on erityisen tunnettu kauneudestaan, jopa maaliskuussa 2008 entinen ”miss Venäjä” Tatiana Kotova liittyi ryhmän jäseneksi! Suomalaisen musiikkivideon ja musiikin seuraaminen ylipäätänsä on kovasti erilainen kokemus kuin kuunnella (ja katsella) venäläistä viihteellistä musiikkia! Lokakuussa 2008 julkaistiin heidän kappaleensa Emansipation (http://www.youtube.com/watch?v=0zMP3MUQRgw; haastattelu kappaleeseen liittyen: http://www.youtube.com/watch?v=ujiZgU9Bf3Q)


Elämän puolesta vai sitä vastaan?

Olet muuttunut – totesi myös eräs poliisi erään kerran huolestuneena arvioidessaan meikäläistä pappia. Slavofiiliksi tuleminen on merkinnyt uudenlaista asennetta elämän kauneuteen. Joku on sanonut, että ortodoksisella kirkollakin olisi kirkollisiin toimituksiin liittyvistä manauksista huolimatta varsin lempeä suhtautuminen elämän ihanuuteen, elämän rakkauteen.

En osaa sanoa, onko tuo näkemys tosi ja voiko sitä liittää venäläiseen viihdeteollisuuteen, jossa ortodoksit kaunottaret viihdyttävät yleisöään.

Ranskalaisen psykoanalyytikon Jacques Lacanin eettinen maksiimi oli: älä luovu halustasi (Lacanin etiikasta ja halusta, ks. Minkkinen 1999:119–133; Minkkinen, Panu 1999. Thinking Without Desire. A First Philosophy of Law. Hart Publishing: Oxford).

Neurootikko haluaa, vaikka kiertääkin puutteensa ympärillä. Neurootikko ei siis uskaltaudu kohteeseensa, kiertää ja kaartaa, mutta ei onnistu kiistää haluansa. Sitä vastoin psykoottinen ihminen sulkee pois halunsa ja ryhtyy maagisissa uskomuksissaan suuruudenhulluksi. Mielestäni psykoottinen ihminen on surullinen kuva ihmisyyden torjumisesta, mutta en minä tahdo saattaa ihmistä myöskään neurootikoksi. Kristillisessä moralismissa (joka on eräiden irvileukojen suussa vääntynyt viime viikkojen aikana muotoon ”molarismi”, mutta en osaa yhtään arvata, miten tuollaisen freudilaisen lipsautuksen he ovat tehneet!) usein edellyttää, että ”totuuden ihmisten” pitäisi luopua monista asioista, jotta he olisivat onnellisempia kuin moititut nautiskelijat. Onko se totta?

 Kristillisen lopunajallisuuteen värittynyt julistus sekoittui myöhäisantiikkiin tultaessa hyvä tiukemmin stoalaisen ja kyynisen kieltäymyksen kanssa, mutta tuo luuranko ei oikein miellytä kirkkomme kaapeissa!

Kieltäymysten eetos ja kuolemanvietti näyttäisivät sulautuvan toistensa kanssa, kun lukee kristillistä etiikkaa: niistä puuttuu luomisuskon luoma elämän henkäys! Kumpikin hyökkää itse elämää ja sen alkulähdettä vastaan.

Olen itse kokenut, että psykoanalyytikko Melanie Klein on avannut kuvatun ongelman oivaltamista. Kuolemanvietin käsitteestä suosittelen luettavaksi: Terttu Siitolahti 2005. Melanie Kleinin lisä kuolemanvietin ja yliminän käsitteisiin. Psykoterapia 24 (2): 93-94.).

Badioun kysyi kriittisesti, vaatiiko etiikka todellakin asketismia. Badiou (2003: 60-63) sanoo osuvasti, että olemisensa merkittävyyden kiistämistä – nihilisminsä autuutta – varten ihmiset ovat voineet löytää omat tarvittavat hahmonsa jokaisella aikakaudella (Badiou, Alain 2003. Etiikka. Essee pahan tiedostamisesta. Suom. Janne Kurki. Apeiron kirjat, Helsinki. Alkuteos: L´éthique: Essai sur la conscience du Mal Nous). Myös Philippe Lacoue-Labarthe (1993) kertoo osuvasti samasta asiasta teoksessaan: Etiikasta. Lacan ja Antigone. Suomentanut Jaana Jalkanen ja työryhmä. Helsinki: Loki-kirjat. Tommi Wallenius (1994) on kirjoittanut myös aiheesta (Etiikasta. Antigone. Filosofinen aikakauslehti Niin & Näin 2.).

Illuusio vapahtaa opetuslapseksi asettuvan ihmisen omaan surkeuteensa sitoutuneena uskon sankarina kovin tyypillisesti siitä tosiasiasta, että hänellä olisi ehkä vain määrätty kovin rajallinen häpeällinen paikka kovin rajallisia tyydytyksiä tarjoavassa maailmassa. Siksi on parempi, ettei tavoittele mitään, vaan leikkii uskonsankaria askeettisena suuruutena. Halvar Moxnes on kirjoittanut useita hyvin vaikuttavia tutkimuksia kristillisestä identiteetistä ja asketismista antiikin maailmassa (Moxnes, Halvar 2003. Seeing with Families. Biblical Interpretation 11(2): 115-118. Moxnes, Halvar 2003b. Asceticism and Christian Identity in Antiquity. A Dialogue with Foucault and Paul. JSNT 26 (1): 3-29.). Tähän suuntaan on myös Wadeson Jr. analysoinut psykoanalyyttisestä näkökulmasta lopunaikojen odotusta (Wadeson Jr., Ralph 1996. Thy Kingdom Come: Psychoanalytic Perspectives on the Messiah and the Millenium. Theological Studies, 57. ).

Sekä vasemmistolaisuudesta että lacanilaisesta psykoanalyysistä vaikutteita saanut professori Slavoj Žižek lienee eräs oman aikamme kuumimpia filosofisia nimiä eurooppalaisessa sivistyneistössä. Äskettäin hän (2006:80) tulkitsi, että ihmisten kokemukset Jumalan pettämättömyydestä ja radikaalit tarpeet luopua kaiken uhraten ”Asioiden syylle” (the Cause-Thing) syntyvät psykoanalyyttisesti katsoen samasta ihmisen mielen prosessista. Tuota Asioiden syytä pidetään jopa suurempana kuin ihmisen oma elämä (Žižek, Slavoj 2006. The Parallax View. Cambridge, Massachusetts.: MIT Press). Meillä on kristillisessä moralismissa kuvatun lainen asketismin vaatimus, mutta en ole vakuuttunut sen tervehenkisyydestä. Pidän sitä enemmän seurauksena traumaattisissa kokemuksissa syntyneestä eetoksesta – en etiikan kypsänä huipputuloksena.

Sen tähden valmistaudun jutun tekoon Venäjän kuumimmasta laulajaryhmistä – ihan omaksi ja lukijoiden nautinnoksi!