Marraskuussa Interfax tiesi kertoa, että Vladimir Putinin ohjauksessa perustettu United Shipbuilding olisi ostanut puolet STX:n Helsingin-telakasta. Ostohinta olisi ollut 150 miljoonaa euroa. Moskovan halaus tuo telakalle töitä: kaupan myötä on luvassa tilauksia Venäjältä.
Turun Sanomat kertoivat vielä tänään, että STX vaikeni Helsingin telakan myynnistä. Sitä vastoin Ylen mukaan kauppa allekirjoitetaan huomenna perjantaina 10.12.2010, kun pääministeri Mari Kiviniemi tapaa Venäjän pääministeri Vladimir Putinin Pietarissa. Myös Taloussanomat kertovat Ylen uutisten mukaan Helsingin telakan ostamisesta.
Tämä iloinen kauppa on luonnollisesti myös esimerkkinä ensi viikon torstaina 16.12.2010 Venäjän presidentin alaisuudessa toimivassa akatemiassa Pietarissa, kun pidämme siellä pyöreän pöydän puhetta maailman taloudesta ja valtioiden välisistä taloussuhteista (ks. Venäjän kauppatie, s. 4-5) .
Eteläkorealainen STX Shipbuilding Corporation ja venäläinen osapuoli allekirjoittivat jo kesällä aiesopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta. Venäjä haluaa arktisen laivanrakennuksen erityisosaamista. Helsingin telakalle Moskovan halaus on hyvin iloinen uutinen: vaikka telakkaa ei ole täysin suljettu, siellä on ollut hiljaista jo pitkään. Venäjä tuo työllisyyttä Helsinkiin!
Kansainväliset markkinat ja hintamekanismit
Moskovan ja Putinin halaus tuovat työtä Helsinkiin. Muistan, miten 17. päivänä toukokuuta 2010 dosentti Johan Bäckmanin seurassa (ja eräiden suomalaisten toimittajien hämmästellessä ja valokuvatessa meitä!) katsoin kunnioittaen Vladimir Putinia , kun Putin ylisti Lappeenrannassa Paasikiven-Kekkosen linjaa. Hän myös huomautti, että nyt elämme toki uutta aikakautta. Tänään olemme saaneet nähdä, mitä uudella aikakaudella ystävyys ja yhteistyö merkitsevät parhaimmillaan. Sekä ostaja että myyjä voittavat.
Venäjä elää globaalissa markkinataloudessa yhä enemmän, tahtoo modernisoida talouttansa hyvästä syystä. Venäjän tuottavuuden potentiaalinen kasvu riippuu olennaisesti siitä, miten maassa onnistutaan muuttamaan talouden rakenteita entisestä suunnitelmatalouden allokaatiojärjestelmästä markkinatalouden tukemaan hintamekanismiin. Neuvostoliiton ikävänä opetuksena tiedetään, että sofistikoiduimmatkaan teollisuussuunnitelmat eivät ole toimineet tehokkaasti: kotimaiset riittävät ja avoimesti toimivat vientimarkkinat ovat puuttuneet. Venäjä ei halua jäädä Neuvostoliiton ansaan, vaan kehittyä toisenlaiseksi valtioksi.
Neuvostoliiton talousjärjestelmä oli väärä. Lenin ja Stalin epäonnistuivat niin kuin heidän seuraajansakin talousjärjestelmän rakentamisessa. Väärän järjestelmän historiallinen jälki on ollut syvä yhä edelleen Venäjällä, mutta nyt modernisoitumisen ja tehostumisen tarpeet käyvät käsi kädessä osallistumisena kansainvälisiin markkinoihin. Neuvostoliitossa suunnitelmatalous johti raskaan teollisuuden ylikorostumiseen, keskushallinnon piti tietää viisaudessaan tuotettavat tavarat, hinta- ja palkkatasot, investointien tasot jne. Kilpailujen eliminoiminen johti tehottomuuteen. Ja kyllä se korruptio rasitti myös Neuvostoliitossa järjestelmää! Raskaassa teollisuudessa ei ole sinänsä väärää, jos kilpailu tapahtuu avoimilla markkinoilla hintamekanismin mukaisesti. Neuvostoliitossa toverit saattoivat tehdä ”hiki otsalla” pitkiä päiviä, mutta he tekivät tarpeettomia asioita. Neuvostoliiton suurin asiakas teollisuustuotteille oli armeija. Sinänsä järjestelmän sisäiset ostot eivät ole tietenkään pahan tuntomerkki, mutta ulkopuolisen kilpailun, tarjonnan ja kysynnän puuttuminen asettavat talouden vääristyneeseen kulmaan, syntyy harhakuva oman järjestelmän toimivuudesta.
Valtiollisesti sulkeutunut tai suojattu talous – protektionistinen eristäytyminen maailman hintamekanismeilta ja kaupankäynniltä – aiheuttavat hyvinvointitappion. Emme elä onneksi enää merkantilismin aikaa, vaikka pelokkaissa ihmismielissä joskus kansallinen menestys lasketaan jo vuosi satoja sitten vanhentuneen talousihanteen mukaisesti. Jo Ricardo toi hyvin esille sen, että kansainvälinen kauppa on itse asiassa edullista kaikille: tehokkuuseron tähden syntyy suuria vaihtoehtoiskustannuksia, jos suojelemme huonosti menestyvää omaa toimintaamme kansainvälisesti tehokkaammalta ja menestyvämmältä kilpailijalta. Annetaan siis niiden hoitaa se bisnes, missä heidän mahdollisuutensa ovat parhaat. Me tehdään taas ne asiat, joissa meidän voittomme on paras. Resurssien allokuutio ei ole tehokas, kun kaupan esteille häiritään hyödykkeiden kauppaa ja tuotantotekijöiden vapaata liikkuvuutta. Toki esteet ovat joskus kansallisen itsekkyyden tähden hyvin perusteltuja esimerkiksi sosiaalisten epäkohtien lieventämiseksi ja hidastamiseksi. Valtioilla on vastuu kansalaistensa perusturvasta. Siksi Venäjälläkin on laskettu kauan, milloin se on valmis WTO-järjestelmään.
Kun puhutaan telakoista, niin muistettakoon, että telakkatuen avulla on kansallisesti ”häiritty” vapaata kansainvälistä kauppaa niin kauan kuin telakkatukia on suvaittu. Tuen maksaminen sekin tulee kalliiksi. Lopulta tulee laskettavaksi kustannukset tuesta ja telakkatoiminnan hyödystä. Onko telakkatoiminnalla saatavat tulot niin suurelliset, että toisesta kukkarosta maksettu tuki on ollut enää järkevää politiikkaa. Miten edes tuollainen tukitoiminta voisi olla mahdollista WTO-maassa? Siksi on turha haaveilla takaisin suljettua Suomea, jossa moninaiset veronmaksajat maksoivat kollektiivisesti verojensa avulla edellytykset muutaman tuhannen telakkamiehen iloksi työskennellä suomalaisten omistamilla telakoilla. Maailmankaupassa ratkaisee tällä hetkellä hintamekanismi: kuka tuottaa sellaista hyötyä toimillaan, että ostaja on valmis maksamaan siitä riittävän voitollisesti.
Juoksuhaudat, poterot, Tarton rauhat ja Ihantalat
Vuoden 2011 aikana Venäjästä tulee WTO:n jäsen. Venäläiset ovat jo olleet mukana monella tavalla toimijoita ympäri maailmaa maailmantaloudessa, venäläisillä on suurempia ja pienempiä osuuksia yrityksistä eri puolilla maailmaa, mutta WTO:n myötä tämä molemminpuolinen osallistuminen vahvistuu. Luonnollisesti ostaminen ja myyminen koskevat myös Suomea. Suomalaiset ovat myös tehneet huomattavia yritysostoja Venäjällä. Taloudelliset sidonnaisuudet ja keskinäiset riippuvuudet muuttavat maailmaa uudenlaiseksi: enää ei valtakunnan rajojen perusteella luokitella vihollisia ja ystäviä. Vanhojen sotien aikaiset ”juoksuhaudat”, ”poterot”, ”Tarton rauhat”, "Suur-Suomet" ja ”Ihantalat” ovat jo vanhentunutta maailmaa. Nostalgisesti, revansistisesti tai anti-revansistisesti puhutaan yhä toki myös ”vanhalla tavalla”, toinen toista nokittaen ja poliitikko vastustajaansa tarviten, mutta uuden aikamme varsinaiset rakentavat muutosprosessit kulkevat kuitenkin muita isoja valtateitä ja -meriä – sekä kaasuputkia pitkin.
Markkinatalouden hintamekanismin mukaan toimiva maailmankauppa ovat tärkeä rauhanjärjestelmä, jossa entiset ”viholliset” ja ”aseveljet” ovat nyt sidoksissa toisiinsa strategisesti, kaikki ovat rajojen kaikilla puolilla ja hyvinvointia vaarantamatta tuosta verkostosta ei voi sanoutua irti. En ole tietenkään markkinautopisti, joka ei tietäisi, miten EU natisee liitoksissaan, euron heiluttaessa dinosauruksen holtittoman suurta häntää. Olen samaa mieltä kuin Vladimir Putin (jälleen kerran!), kun hän vasta vähän aikaa sitten kuvaili euron mahdollisuuksia kaikista ongelmista huolimatta. Putinin mukaan Venäjän ja EU:n kumppanuus muodostaa tärkeän strategisen liitoksen hyvinvoinnin ja yhteisen talousalueen rakentamiselle Vladivostokista Lissaboniin.
Suomessakin tahdotaan joskus korostaa sisäpoliittisia erävoittoja varten Venäjää uhkatekijänä, kaikkien valtioiden omien (vieraiden) asevoimien täytyy myös perustella omia uhka- ja voittolaskelmia aseteollisuutensa liikevoiton ja instituutionsa säilyttämiseksi. Sotiminenkin on bisnestä ja bisnes on voitontavoittelua. Tuossa mielessä ”vanha maailma” ei ole vielä toki haudattu, vaan kuollut kulkee yhä keskuudessamme ja levittää kalman hajua kaikenlaisten ”prokarelistien”, ”kavkazcenterien”, ”waffenssikojen” ym. avulla. Kaikista ikävistä jälkihuomautuksista huolimatta näen taloudellisten keskinäisten sidonnaisuuksien syntymisen hyödylliseksi: Venäjän talous modernisoituu ja läpinäkyvyys paranee, Suomen talouteen tulee voluumia ja uusia resursseja jne. Yhteinen hyöty hillitsee myös itselle hyödyllisen kauppapartnerin mustaamista uhkakuvilla.
Ortodoksipapit tiettävästi pirskovat pyhää vettä ja siunaavat isot hankkeet, mutta luterilaisena pappina ristin vain käteni ja rukoilen Jumalan siunausta Helsingin telakalla tehtävälle työlle hienon kaupan tähden. Kuulin ystävän kertomana juoruna, että toinen ystäväni - suomalainen antifasisti - kohotti tänään konjakit tai shampanjat kaupan kunniaksi! Minä en ole raittiina miehenä juhlinut alkoholia kohottaen, mutta olen minä pistänyt käteni ristiin.
- - - -
Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/
Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)
СМИ и Юха Молaри (коллекция)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti