Kirkkovuoden aiheena 6. sunnuntai loppiaisesta, "Uskon kestävyys".
Saarna
Ukko-Paavon, körttiläisen herätysliikkeen johtajan Paavo Henrik Ruotsalaisen usko oli ahdingoissa koeteltua ja kiusattua.
6. sunnuntain loppiaisesta psalmitekstissä Psalmi 85:2-8 rukoilija muistaa rukoilla ja pyytää, että Jumala kääntyisi ahdistetun puoleen, kun sitä vastoin nykyään liian usein esitämme vain syytöksiä Jumalalle, miksi, miksi, miksi.
Toki Jumala kestää meidän ahdistavat kysymykset ja moitteetkin. Rukoilijan sopisi myös kääntyä ahdistuksessaan Jumalan avun pyytäjäksi.
Profeetta Aamos kirjoittaa kovia sanoja, koska hänen aikansa mahtavat uskonnonjohtajat pitivät suuria uskonnollisia juhlia ja harjoittivat vääryyttä samanaikaisesti. Sellaista uskonnollista kevytmielistä teeskentelyä, väärämielisyyden kätkevää ja suosivaa uskonnollista ilonpitoa vastaan profeetta Aamos sanoo, ettei Herran päivä ole iloksi, vaan se tuo pimeyden, pilkkopimeyden, ilman valon häivää.
Apostoli Paavali varottaa rajusta eksytyksestä, jonka saavat osakseen kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen.
Evankeliumissa Matteus 24:1-14 Jeesus murskaa opetuslapsissa virinneen romanttisen idealismin, kun nämä olivat aikansa mahtavassa uskonnollispoliittisessa rakennuksessa, ihmistajunnan valloittavassa Jerusalemin temppelissä, ja opetuslapset ihastelivat ja tahtoivat esitellä Jeesuksellekin lumoavaa temppelialuetta.
Jeesus sanoi: Tämä kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.
Jeesus murskaa uskonnollisen kevytmielisen idealismin Israelin uskonnon arvovaltaisessa rakannuksessa, Jerusalemin pyhimmällä paikalla.
Paavo Ruotsalainen matkusteli omana aikanaan 1800-luvun alussa ympäri Suomea. Paavo Ruotsalaisen, Jonas Laguksen ja Niilo Kustaa Malmbergin liikkeen leviäminen huolestutti valtion viranomaisia ja kirkonmiehiä.
Kruununvouti ilmoitti Oulun läänin maaherralle ”yleistä rauhaa ja yleistä viihtymistä häiritsevistä seikoista” . Kalajoen nimismies Niilo Sandman moitti pappien asunnoista löytyneistä säästölaatikoista, koska sadat ihmiset olivat kokoontuneet pitkin pitäjää veisaamaan Siionin Virsiä ja lukemaan monenkaltaisia.
Nimismiehen mukaan erityisen raskauttavaa oli, että nuo ihmiset luulivat itseänsä uudestisyntyneiksi ja halveksivat siis lähimmäisiään.
Maaherra Lagerborgin mukaan tilanne oli hyvin vakava. Niin vuonna 1838-1839 Paavo Ruotsalainen joutui rikossyytteeseen ja kutsutuksi Kalajoen käräjille, mutta Paavo ei saapunut käräjille 6. elokuuta 1838, vaan pakoili virkavaltaa.
Uudet todistajat säätyläiset olisivat olleet syyttäjälle suotuisia, mutta Paavo Ruotsalainen ja pastori Lauri pakoilivat oikeutta ja virkavaltaa myös 9. huhtikuuta 1839. Mutta 31. elokuuta 1939 oikeus kokoontui, tuomio tuli 2. syyskuuta 1839.
Syytetyt astuivat ulos käräjiltä, heränneet lauloivat ”Jumala ompi Linnamme”, Paavo Ruotsalainen polvistui ja aloitti rukouksen: Paavo ylisti Jumalan armoa, koska Jumala oli katsonut heidät arvollisiksi kärsimään pilkkaa ja vainoa Jeesuksen nimen tähden.
Paavo tuomittiin syylliseksi rikokseen vuonna 1726 annetun konventikkeliplakaatin rikkomisesta. Rangaistukseksi Paavon piti maksaa sakot. Yhteensä 80 syytetystä 62 sai sakkoja. Pappi Lauri sai 20 hopeataalarin sakot epäkunnioittavasta kielenkäytöstä syyttäjää kohtaan, lukkari Salmenius sai 200 hopetaalarin sakon laittomasta hartauskokouksesta, leskirouva Haggren sai 200 hopeataalarin sakot laittoman hartauskokouksen sallimisesta kotona, maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen sai 210 taalarin eli vähä yli 110 hopearuplan sakot sapatin rikkomisesta ja osallistumisesta laittomiin kokoukseen. Varojen puutteessa sakon sai korvata 18 päivän vesileipävankeudella.
Silloisen verottajan laskukaavan mukaan miehen päivätyö oli 0,26 hopearuplaa, rahamuseon rahalaskurin mukaan hopearupla oli 16,76 euroa eli Paavon sakko olisi puhtaasti matemaattisesti 1849 euroa, mutta käytännössä 425 miehen työpäivää silloisen verottajalaskurin mukaan.
Konventikkeliplakaatti oli kieltänyt jo yli 100 vuotta herätysliikkeiden seurat rangaistuksen uhalla. Suomalaissyntyinen maamarsalkka ja kansliapresidentti Arvid Horn avusti kyseisen lain syntyä ja Ruotsin kuningas Fredrik 1 sääti sen vuonna 1726.
Konventikkeli-nimi tulee siitä, että siihen aikaan kodissa pidettävää hartautta kutsuttiin konventikkeliksi. Kyse olisi siis ”kodissa pidettävien hartauksien kieltävän julistuksen” rikkominen.
Yhtä aikaa Paavo Ruotsalaisen kanssa tuomiolla olivat myös Niilo Kustaa Malmberg ja Jonas Lagus. Niiko Kustaa Malmberg sai tuomioksi viraltapanon puoleksi vuodeksi pappisvirasta, Lapuan kappalaisen apulaisen virasta, koska hän oli osallistunut kotihartauksien järjestämiseen.
Tuomioita jaettiin Kalajoen käräjien lisäksi Uudessakaarlepyyssä, Vöyrissä, Sipoossa, Hartolassa, Kerimäellä ja Säämingissä – minun syntymäseurakunnassani - laittomista kotihartauksista.
Myös ja erityisesti Paavo Ruotsalaisen aikana tänä pyhäpäivänä 6. sunnuntai loppiaisesta luetut Raamatun kohdat ja maailmanlopun odotukset olivat poikkeuksellisen korkealla.
Koko suurruhtinaskunta tunsi olevansa yhteiskunnallisten mullistusten pyörteissä. Juuri siihen aikaa näyttivät toteutuvan Matteuksen evankeliumissa tunnetut merkit, ihmiset puhuivat kielillä, vaipuivat transsiin, oli unissasaarnaajia, nähtiin näkyjä ja kuultiin profetioita.
Kirkkoa ei enää rakennuksena eikä organisaationa tai instituutiona koettu kanaemoksi, joka siivillään voisi suojella poikasiaan. Taloudellinen nousukausi ja voimakas väestönkasvu, yksilöiden menetykset ja tappiot, loivat uuden henkisen tilan, jossa yksilöt alkoivat myös kysyä entistä avoimemmin omaa kohtaloaan.
Seppä Högman osasi Jyväskylässä auttaa Paavon ristin teologiaan, jossa mitkään hurmosilmiöt tai yritykset itsensä parantamiseksi eivät pelasta ihmistä, vaan ihminen voi täysin luottaa ja turvautua yksin Kristukseen.
Kristitty ei voi välttää kärsimyksiä: usko ja Kristus eivät poista kaikkia ongelmiamme. Tämä perusviesti kiinnosti hätääntyneitä ja ahdistuneita ihmisiä: Mikkelin, Kuopion ja Kajaanin markkinoille kokoontui jopa 15 000 henkeä – ja Paavo oli markkinoiden vakiovieras.
Paavon markkinoiden saarnat eivät olleet uskonnollista saippuaoopperaa. Paavo ei tullut hauskuttaa kansaa kepeiden lupausten avulla, kun pitkien välimatkojen takaa, jalkaisin, kontti selässä ja pettuleipää eväänä kuljeskeli.
Paavon ihminen oli pieni suuren Jumalan edessä. Paavon ihminen tyytyy olemaan syntinen, kelvottomana hän ikävöi rauhassa Jumalan armoa. Paavon ihminen odottaa.
Yhä edelleen on meidän aikanamme yllättävän runsaasti tietämättömyyttä ja tarpeetonta ennakkoluuloa, ikään kuin syylliseksi tuomittu Ukko-Paavo olisi ollut todellakin joku pelättävä ja sopimaton lahkolainen.
Voisimme muistaa pyhäpäivän evankeliumia, jossa Jeesus varoittaa jo yltiömyönteisestä maailmankuvasta, jossa yltiömyönteisesti uskoteellan, että kristitty ei muka joutuisi koskaan vihatuksi tai vainotuksi.
Jeesus itse sanoo, että kristityt joutuvat ahtaalle, monia surmataan ja kansat jopa vihaavat kristittyjä ”Jeesuksen nimen tähden”.
Ukko-Paavo sai tai joutui kokemaan tuon ahdistavan ajan. Siinä ahdistuksessa hän oppi, ettei voitto ole oman ihmisyyden suurissa voimavaroissa, vaan kelvottoman ihmisen on tyydyttävä odottamaan Jumalan armoa.
- - - -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti