tiistai 29. tammikuuta 2013

«На Западе – антихристианская революция» (28.01.2013)




Финн Юха Молари, политолог, общественный деятель, прошедший путь от лютеранского священника к самосознанию себя российским соотечественником и переходу в православную веру. О том, как это произошло, он рассказал на страницах федерального еженедельника «Российские Вести».
«В октябре 2011 года я присоединился к Русской Православной Церкви Московского Патриархата, в которой миллионы верующих не игнорируют Священное Писание и Священное Предание. Это очень важное для меня событие.
На мой взгляд, глобально говоря, Русская Православная Церковь имеет божественную миссию в нашем мире, в то время когда западные церкви уже очень глубоко игнорируют нормы, святые традиции и Библию. Я чувствую, что Русская Православная Церковь является замечательной святой общиной, потому что она верна Господу Иисусу, апостолам и к старым традициям Церкви. Отмечу, что к Русской Православной Церкви принадлежат и мои дети.
Мой путь к Православию был долог. Началось с того, что в течение долгого времени я наблюдал в финской Евангелическо-Лютеранской Церкви глубоко атеистические и русофобские настроения. Как священнику уже с конца 1980-х годов мне пришлось столкнуться с растущей безнравственностью в лютеранской церкви: она превращается в рассадник публичной клеветы и запугивания.
В 1989 году, во время учебных дней Церкви для повышения квалификации священников, наши учителя были очень саркастически настроены против христианской веры. Я записал их лекции и опубликовал дневник бесед и дискуссий. Мой дневник вызвал огромную дискуссию и, как следствие, старообрядцы (от Лютеранской церкви) основали «Финский богословский институт», где я был членом совета института и провел лекции для студентов-теологов и опубликовал несколько статей.
Когда 1992 году в центральной финской газете была опубликована статья защитника гомосексуалистов с требованием поменять полностью теологические установки церкви, я публично раскритиковал автора и его идеи. После моего ответа в церковный офис стали приходить письма от некоторых лиц с пожеланиями, чтобы меня выгнали из церкви. Со стороны финских геев начались массовые атаки: они жаловались в духовный суд церкви, требуя моего увольнения. Гей-организации не хотели идти на открытый диалог, а продолжали требовать выгнать консервативного священника.
Тогдашний епископ Хельсинки, однако, придерживался традиционных христианских взглядов. Но финские газеты оказали поддержку гей-организациям. Заголовки газет кричали, как такой ужасный священник все еще работает в церкви. Некоторые из ведущих финских политических лидеров произносили суждения против меня. 2 апреля 1993 Лютеранской Церкви архиепископ Иоанн Викстром выступал в интервью на радио и защищал гомосексуалистов, говоря, что они не должны чувствовать себя греховными, каждый должен жить по-своему.
Неспособность взглянуть на этику теологически возрастала из года в год в финской лютеранской церкви и других западных церквях. В западном богословии, уже со времен Эрнеста Трельча (1865-1923, немецкий протестантский богослов) «богословская инфляция» была усилена: Библия стала считаться устаревшей, не применимой к современным условиям. В новом мире уже будет не уместно говорить о грехе, о Божьем гневе, о жертве искупления и Христе.
Отмечу, что Русская Православная Церковь имеет реальную личную исповедь и прощение, когда, к сожалению, в лютеранской церкви исповедь заменяется просто бессмысленными, расплывчатыми стихами или исчезает совсем из практики богослужения.
Все больше и больше во время финского Рождества выступления священников искажены финской воинствующей идеологией 1920-40-х годов, и все меньше и меньше размышлений о святом рождении Иисуса. По-моему, для финской лютеранской церкви неприемлемо поддержание дружеских отношений с реваншистской организацией Про-Карелия, которая не признает решение Парижского мирного договора и которая подавала жалобы против моего священнослужения весной 2009 года. Многие епископы даже принадлежат к этой организации.
В конце концов, церковные власти вынесли мне официальное порицание, обвинив в том, что я слишком «русскомыслящий», аргументируя этот вывод в том числе и тем, что пять лет назад на проповеди я привел пример из финальной сцены «Преступления и наказания» Достоевского, где Раскольников побывал в церкви. Финские священники назвали это произведение «малоизвестной книгой».
В апреле 2011 года мои отношения с Лютеранской церковью накалились до предела. 6 апреля 2011 года российский телеканал «RT» передал репортаж о деятельности «Кавказ-Центра» в Хельсинки, в котором звучал и мой комментарий. В результате представители финской «общественности» подали на меня заявление в полицию, которая однако не нашла в моих действиях состава преступления. Но 14 апреля Лютеранский духовный суд признал, что теперь достаточно мотиваций, чтобы отстранить от должности священника. В результате оставшись без работы, я вынужден был обратиться за пособием по безработице, так как не мог даже купить хлеба и молока. В этот момент я получил моральную поддержку со стороны Русской Православной Церкви. И я принял православную веру.
Я как доктор богословия и как священник с большим опытом работы в лютеранской церкви – сделал выводы: на Западе сейчас идет антихристианская революция, но русское Православие особенное и уникальное. Русская Православная Церковь поможет сохранить России и европейской цивилизации свои духовные, нравственные, культурные ценности, которые достались из прошлого».

Сегодня.ру Свидетельство о регистрации СМИ  

Портал русской общины Эстонии


 «Российские Вести»21 - 27 января 2013   № (2) 2110 




. . . . . . . .









Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Venäjän ortodoksisen kirkon jäsen
Teologian tohtori, BBA
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

”Minun tieni ortodoksiseen kirkkoon” (Venäjän Federaation virallinen viikkolehti Rossiiskie Vesti)


Юха Молари: Мой путь к Православию («Российские Вести», 21 - 27 января 2013   № (2) 2110)  



Epävirallinen suomennos:


Juha Molari. Minun tieni ortodoksiseen uskoon

Suomalainen Juha Molari, politiikan tutkija, yhteiskunnallinen aktivisti, kertoo menneestä matkastaan luterilaisesta papista itsetietoisten venäläisten maamiesten luo ja kääntymyksestä ortodoksiseen uskoon. Miten tämä tapahtui, hän kertoo itse:

"Lokakuussa 2011 liityin Moskovan patriarkaatin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, jossa miljoonat uskovat eivät ignoroi Pyhää Raamattua ja Pyhää traditiota. Tämä tapahtuma on hyvin tärkeä minulle. 

Mielestäni, globaalisti puhuen, Venäjän ortodoksisella kirkolla on jumalallinen tehtävä tässä maailmassa, samalla kun Lännen kirkot ovat jo syvästi ignoroineet säännöt, pyhän tradition ja Raamatun.  Mielestäni Venäjän ortodoksinen kirkko on suuri pyhä yhteisö, koska kirkko uskoo todella Herran Jeesuksen, apostolit ja kirkon vanhan tradition. Totean, että myös lapseni kuuluvat Venäjän ortodoksiseen kirkkoon.

Oma matkani ortodoksisuuteen oli pitkä. Se alkoi siitä, että olen jo pitkään nähnyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon syvästi ateistisen ja russofobisen tunnelman. Pappina 1980-luvun lopulla jouduin kohtaamaan luterilaisen kirkon kasvavan moraalittomuuden: kirkko muuttui julkisen panettelun ja pelottelun pesäpaikaksi.  

Vuonna 1989 pappien koulutuspäivillä (pastoraalikurssi) meidän opettajat olivat hyvin sarkastisia kristinuskoa vastaan.  Kirjoitin muistiin heidän luentonsa ja julkaisin päiväkirjan keskusteluista. Päiväkirjani aiheutti valtavan keskustelun, minkä seurauksena luterilaisen kirkon ”vanhauskoiset” perustivat ”Suomen teologisen instituutin”, jonka instituutin hallituksen jäsenä toimin ja pidin luentoja teologian opiskelijoille ja julkaisin joitakin artikkeleita. 

Kun vuonna 1992 suuri suomalainen sanomalehti julkaisi homoseksuaalien puolestapuhujan artikkelin, jossa tämä vaati kirkon teologisten asenteiden täyttä muutosta. Julkisesti arvostelin kirjoittajaa ja hänen ajatuksiaan. Vastaukseni jälkeen kirkon toimistoon alkoi tulla kirjeitä, joissa kirjoittajat toivoivat, että minut potkittaisiin pois kirkosta. Suomalainen gay-liike aloitti massiivisen hyökkäyksen: he valittivat tuomiokapituliin ja vaativat kirkkoa irtisanomaan minut. Gay-järjestöt olivat haluttomia avoimeen vuoropuheluun, vaan he jatkoivat vaatimuksiaan konservatiivista pappia vastaan.  Helsingin silloinen piispa piti kuitenkin kiinni kristillisestä vakaumuksesta. Sitä vastoin suomalaiset sanomalehdet tukivat homojärjestöjä. Lehtiotsikoissa huusivat, että sellainen kauhea pappi saa edelleen työskennellä kirkossa. Osa Suomen johtavista poliitikoista lausui myös tuomionsa minua vastaan. 2 huhtikuuta 1993 luterilaisen kirkon arkkipiispa John Wikström puolusti radiohaastattelussa homoseksuaalien oikeuksia: hän sanoi, että heidän ei pitäisi tuntea syntiä, kaikkien pitäisi elää omien halujensa mukaan. 

Kyvyttömyys tarkastella etiikkaa teologisesti on kasvanut vuosi vuodelta luterilaisessa kirkossa ja muissa läntisissä kirkoissa. Länsimaisessa teologiassa Ernst Troeltschistä alkaen (1865-1923, saksalainen protestanttinen teologi) on "teologinen inflaatio" vahvistunut: Raamattua pidetään vanhentuneena, joka ei soveltuisi enää nykyoloihin. Uudessa maailmassa ei olisi enää asianmukaista puhua synnistä, Jumalan vihasta, Kristuksen uhrista ja lunastuksesta. Totean, että Venäjän ortodoksisessa kirkossa on todellinen henkilökohtainen synnintunnustus ja anteeksianto, kun valitettavasti luterilaisessa kirkossa rippi korvataan yksinkertaisesti merkityksettömillä, epämääräisillä runoilla tai rippi häviää kokonaan jumalanpalveluksesta.

Yhä useammin suomalaisen joulun aikana pappien esitykset vääristyvät 1920-40 –lukujen suomalaisen militantti-ideologian mukaisiksi, ja yhä vähemmän ajatukset keskittyvät Jeesuksen  pyhään syntymään. Mielestäni suomalainen luterilainen kirkko pitää sopimattomia ystävällisiä suhteita revansistiseen Pro-Karelia –organisaatioon, joka ei tunnusta Pariisin rauhansopimusta ja joka teki valituksen minun pappisviranhoitoa vastaan keväällä 2009. Monet piispat kuuluvat tähän organisaatioon.

Lopulta kirkon viranomaiset antoivat minulle virallisen varoituksen, koska heidän mukaansa olin liian "venäläismielinen". He väittivät muun muassa, että viisi vuotta aiemmin olin eräässä saarnassa antanut esimerkin Dostojevskin ”Rikos ja rangaistus” –teoksen loppukohtauksesta, jossa Raskolnikov meni kirkkoon. Suomalaiset papit kutsuivat tätä teosta ”heikosti tunnetuksi kirjaksi”.   

Huhtikuussa 2011 suhteeni luterilaiseen kirkkoon tulivat erittäin kireiksi. 6. huhtikuu 2011 venäläinen tv-kanava «RT» julkaisi reportaasin "Kavkaz-Centerin" toiminnasta Helsingissä. Reportaasissa kuultiin myös minun kommenttini.  Tämän seurauksena suomalaisen ”yhteiskunnan” tietyt edustajat jättivät rikosilmoitukset minua vastaan poliisille, joka ei kuitenkaan löytänyt teoistani mitään rikosta. Mutta 14. huhtikuuta luterilaisen kirkon tuomiokapituli päätti, että nyt heillä on riittävä motivaatio pidättää pappi virasta. Tämän tuloksena jäin vaille työtä, minun oli pakko mennä työttömyysvirastoon, koska en olisi voinut ostaa edes leipää ja maitoa.  Sillä hetkellä sain moraalista tukea Venäjän ortodoksisesta kirkosta. Ja liityin ortodoksiseen uskoon.

Teologian tohtorina ja pappina, jolla on laaja kokemus luterilaisesta kirkosta, tein valintani: Lännessä on nyt antikristillinen vallankumous, mutta Venäjän ortodoksinen kirkko on erityinen ja ainutlaatuinen. Venäjän ortodoksinen kirkko auttaa myös Euroopan sivilisaatioita säilyttämään hengelliset, moraaliset ja kulttuuriset arvot, jotka periytyvät menneisyydestä”. 

Kirjoittaja: aineistosta valmistanut  Dmitry Ermolaev



. . . . . . . .









Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Venäjän ortodoksisen kirkon jäsen
Teologian tohtori, BBA
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

maanantai 21. tammikuuta 2013

Patriarkka Kirill: Venäjän suurin uhka - uskon menetys


Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill antoi tämän haastattelun Interfaxille Venäjän ortodoksisen kirkon suurena juhlapäivänä, jouluaattona 6 tammikuu 2013: Venäjän suurin uhka – uskon menetys. Kirill vastaa moninaisiin kysymyksiin, kuten kirkkoja vastaan tehtyihin hyökkäyksiin, maahanmuuttopolitiikkaan ja Venäjän suurimpaan uhkaan. Tässä on suomennettu referaatti vastauksista.

Hyökkäykset kirkkoa ja uskoa vastaan

Kirill painottaa, että ”nyt meidän yhteiskunnassamme, varsinkin verrattuna pitkään virallisen ateismin kauteen, on suotuisa tilanne saarnata Kristusta Vapahtajaa”. Mitä tulee kirkkoja vastaan tehtyihin hyökkäyksiin, hän viittaa Raamatun sanaan: - "Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen, ei ole mitään uutta auringon alla" – ovat Saarnaajan tunnetut sanat (Saarnaaja 1:9). Kirkko koki yllätyksen, kun kohtasi ne toimet, jotka oli suunnattu pyhäkköjen tuhoamiseksi ja häpäisemiseksi sekä uskovien tunteiden loukkaamiseksi. Kristinuskon koko kahden vuosituhannen historia tuntee kuitenkin monenlaista sortoa – alkaen Rooman keisarien ajalta varhaisesta kristillisestä kirkosta Neuvostoliiton vuosien pappien ja uskovien teloituksiin.  Kirill pohtii, mitä pitäisi ajatella, että meidän aikanamme on tällaista toimintaa kristillisiä symboleita vastaan ja näemme sitä tänään eurooppalaisissa maissa?  

Kirillin mukaan näistä kirkon vastaisista toimista voidaan tehdä useita johtopäätöksiä: ”Nämä kampanjat ovat seurausta kirkon vaikutusvallan ja aseman vahvistuneesta asemasta yhteiskunnassa. Venäjällä on papiston uskottavuus korkea – tämän vahvistaa monet gallupit. Ja kirkko ei anna lepoa ihmiskunnan viholliselle ja niille, jotka seuraavat vihollista. Heille olisi hyödyllistä nähdä kirkon vaikenevan synnistä, vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Ei olisi vainoa, ei mitään kiellettyä eikä mitään jäljellä katakombeissa, olisi vain merkityksettömyys. Tai jäljelle jäisi kansanperinteenä koettava merkitys eräänlaisena kansallisen elämän eksoottisena sisutuksena, jolla ei ole todellista vaikutusta mieleen ja ihmisten sydämiin”. 
                                                                                                                                                                                                                                                      
Kirill vakuuttaa, että Venäjän ortodoksinen kirkko ei luovuta hyökkäysten johdosta: ”Mutta meidän seurakuntamme ja papistomme ja aktiiviset maallikkomme eivät aio antaa periksi, eivät aio supistaa toimintaa moraalisten arvojen puolesta ja eivätkä aio luopua evankeliumin periaatteista kansamme elämässä. Emme aio lopettaa lähetystyötä, saarnaamista, julkista toimintaa. Huolehdimme edelleen köyhistä ja sairaista, kutsumme edelleen syntisiä. Tämä on se, mitä tapahtuu Vapahtajan nimissä.. Ja kirkko myös varoittaa tottelemattomuudesta Jumalan Sanaa vastaan, kapinasta kirkkoa vastaan. Näemme nyt, että julkisessa ja poliittisessa elämässä on yhä enemmän sellaisia ihmisiä, joilla on vahva moraalinen asenne, joka perustuu evankeliumin arvoihin. Näillä ihmisillä on hyvin erilaiset sosiaaliset taustat, eri koulutus, tulot, ja usein erilaiset poliittiset näkemykset: oikeistolaiset, keskustalaiset ja vasemmistolaiset, konservatiiviset tai liberaalit aksentit valtion ja yhteiskunnan suhteen. Mutta he kaikki ovat kirkon lapsia.  Joten olen iloinen, että meidän yhteiskuntamme on yhä vastaanottavainen Kristuksen sanaa kohtaan. Tämä ei tarkoita, että meidän täytyy rauhoittua ja pysyä paikallaan. Päinvastoin, se tarkoittaa, että meidän täytyy työskennellä entistä energisemmin, aktiivisemmin vastustaen epäoikeudenmukaisuutta, valheita ja pahuutta”.


Kirill tahtoo kuitenkin lainsäädännön ajanmukaistamista ja selkeyttämistä: ”Uskonnollisten paikkojen ja symbolien suojelua määrittävää lainsäädäntöä on tietenkin parannettava ja selkeytettävä. Muutaman sadan ruplan sakko temppelissä, moskeijassa tai synagogassa tapahtuvasta kirjoitusten herjaamisesta osoittaa, että yleisö ei ole täysin tietoinen ihmisarvon suojelun tärkeydestä, erityisesti uskonrauhan suojelun merkityksestä. Uskonnollisten symbolien ja uskonnollisten tunteiden suojaavaa lainsäädäntöä on suunniteltava huolellisesti, jotta niitä ei voida käyttää mitenkään sananvapauden ja luovan ilmaisun rajoituksina”.

Muukalaisvihamielisyys on syntiä

Kirill ottaa kantaa myös muukalaisvihamielisyyteen, jota ongelmaa on havaittavissa niin Venäjällä kuin läntisessä Euroopassa: ”Vihamielisyys muihin uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä ja muita kansalaisuuksia vastaan on syntiä. Yhteiskuntamme on oltava hyvin selkeä, avoin ja tehokas maahanmuuttopolitiikassa, jossa otetaan huomioon alkuperäisväestön oikeudet ja edut, maan pitkäaikaiset taloudelliset tarpeet. Ihmisillä, jotka tulevat Venäjälle pitkää asumista ja työskentelyä varten, pitäisi olla valmius oppia ja kunnioittamaan paikallisia perinteitä, kuten uskonnollisia. Yksi tärkeimmistä rauhanomaisen integraation edellytyksistä on sujuva venäjänkielen taito. Työntekijöiden on opittava venäjän kieli. Tässä suhteessa Venäjän ortodoksinen kirkko on valmis antamaan käytännön apua valtiollisille ja julkisille rakenteille. Nykyään on olemassa kirkon ja maahanmuuttoviraston hankkeita tämän ongelman ratkaisemiseksi. Jotkut ihmiset ajattelevat, että suvaitsevaisuuden opetus olisi monikulttuurisen yhteiskunnan rauhan ja hyvinvoinnin tae. Tästä on tuskin kyse. Euroopassa on esimerkiksi jo monta vuotta harjoitettu tuollaista opetusta ja vaikutukset ovat kyseenalaiset. Nämä ihmiset tuskin oppivat kunnioittamaan muita kulttuureja. Mutta jos maahanmuuttajat ja paikalliset ihmiset oppivat kunnioittamaan jokaista ihmistä Jumalan luomuksena, niin kukaan ei alista toista. Tämä edellyttää perusteellista uskonnollista ja kulttuurista koulutusta, joka on suuri ja työläs tehtävä. Emme näe vaihtoehtoista lähestymistapaa”.

Moraalista rappiota vastaan

Kirill lausuu hyvin voimakkaasti kirkon moraalisen opetuksen puolesta ja sen haasteista nykyajassa, hän puhuu myös sitä filosofiaa vastaan, jonka mukaan pitää saalistaa ”menestys millä hinnalla tahansa”: ”Kirkko kutsuu aborttia murhaksi, mutta tämä ei lopeta aborttiklinikoita olemasta. Kirkko kutsuu korruptiota synniksi, mutta korruptoituneet virkamiehet eivät lopeta lahjusten ottoa. Synnistä tottuneet ihmiset ovat tottuneet saamaan hyötyä ja saavuttaa intohimonsa ilman seurauksen pelkoa. Mutta kirkon on toistuvasti vedottava kaikkiin, ennen kaikkea tietysti niihin, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, jotta he muuttavat mielensä ja tekevät parannuksen.  Olen toistuvasti sanonut mutta minusta on hyödyllistä toistaa: jos joku pitää itseään ortodoksina ja sunnuntaina menee kirkkoon, ja maanantaina hän ottaa tai antaa lahjuksen – niin evankeliumista ei ole tullut vielä sääntö tällaiselle henkilölle. Hänen pitäisi ainakin tunnustaa synnintunnustuksensa käyttäytymisensä ja pyydettävä parannusta Jumalalta. Aito katumus tietenkin edellyttää säädösten uudelleenarviointia, synnistä luopumista ja elintapojen muutoksia”.

Päähuomionsa Kirill kohdistaa uskoon ja uskosta luopumisen haasteeseen: ”Venäjän tärkein uhka on mielestäni uskon menetys: kansan tietoinen luopumus. Se ei ole pakosta niin kuin oli Neuvostoliiton aikana, vaan vapaaehtoista halveksuntaa taivasta vastaan turhamaisuudessa ja maallisen valtakunnan näennäisessä vetovoimaisuudessa.  Valitettavasti on jo merkkejä tästä prosessista. Mukavuuden ja mielihyvän vuoksi ihmiset kieltäytyvät noudattamasta moraalin mukaisia normeja.  Vähitellen hämärtyy synnin ja vanhurskauden rajat. Nopeasti rakennetaan kelvottomuus: humalajuominen, huumeriippuvuus, aviorikos, prostituutio, homoseksuaalisuus. Yhteiskunnassa on aina ollut tuska moraalisista heikoista, mutta meidän aikanamme, kuten Rooman ja muiden sivilisaatioiden tuhoutuessa, niitä pidetään sosiaalisesti hyväksyttyinä. Tämän seurauksena rikotaan perinteisen perheen toiminta. Miesten synnin juuret ovat intohimon voimassa, hän ei halua enää kuulla Kristuksen sanaa, koska evankeliumin käsky vaatii häntä uudenlaiseen käytökseen, muuttumaan. Todellinen riski on ortodoksisen kristinuskon hylkääminen. jos näin tapahtuu, voimme puhua maamme historian lopusta.  koska hyväksyminen evankeliumin käsky vaatii häntä uudelleen hänen käytös, muuttuvat itse, hengellinen pyrkimys voittaa puutteita. Tuloksena on todellinen riski hylkäämisestä Kristuksen uskon ortodoksisen. Jos näin tapahtuu, voimme puhua loppuun maamme historiassa. Ei ole uskoa, ei ole Venäjää.”

Alkuperäinen haastattelu on julkaistu tietotoimiston Interfaxin sivuilla: 

Главная угроза для России - утрата веры






. . . . . . . .









Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
proletariaatti
Teologian tohtori, BBA
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374


EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html