Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill on 25.12.2013
onnitellut lukuisia kirkkoja, joissa vietetään joulua gregoriaanisen kalenterin
mukaan.[9][10] Patriarkka Kirill rukoilee ja toivoo näille kristityille joulun
valoa ja iloa. Kirill lähetti joulutervehdyksensä myös erityisesti mainiten Suomen
evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispalle Kari Mäkiselle. ”Vapahtajan tulo maailmaan avasi historiassa
uuden aikakauden, koska ihmisille paljastui sanomaton Jumalan armo: ’Kansa,
joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon
maassa, loisti kirkkaus’ (Matt. 4:16).[9][10] Patriarkka Kirill muistuttaa
joulutervehdyksessä ”poliittisista ja
taloudellisista mullistuksista, joiden aikana moderni ihmiskunta on kokenut
myös syvällisen moraalisen kriisin. Siksi kirkon on kehotettava ihmisiä
seuraamaan Kristusta, joka on ’tie ja totuus ja elämä’ ”(Joh. 14:6).[9][10]
Klassisessa ja ortodoksisessa teologiassa ”kuoleman
varjon maa” ja kansan ”pimeys” on aina viitannut henkiseen ja moraaliseen
syvälliseen kriisiin, johon kirkkojen, kirkon paimenten ja kristittyjen ei tule
mukautua, vaan johon on Kristuksen valon annettava loistaa: Kirkolla on erityinen ilmoitus, jota epäuskoisella maailmalla ei ole.
Sellainen haaste on kristityillä ympäri maailmaa, ei vähiten arkkipiispa Kari Mäkisen evankelisluterilaisella kirkolla, jonka tietyt teologiset ja eettiset linjanvedot ovat syleilleet enemmän kristinuskosta etääntynyttä modernia ihmiskuntaa kuin rakentaneet yhteyttä apostoliseen kirkkoon ja pyhien yhteisöön. Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill ei määrittele yksilöidysti modernin maailman syvällisen moraalisen kriisin tuntomerkkejä, jotka haastavat ja vaurioittavat kirkkojakin, mutta tunnetusti suomalainen evankelisluterilainen kansankirkko on seikkaillut kummallisissa teologisissa ratkaisuissaan homoseksuaalisuuden ja naispappeuden puolesta, mitkä suuri yleisökin tietää median paineesta, mutta myös Raamattu-teologia, sovitusoppi, opetus laista ja evankeliumista, synnistä ja armosta ovat etääntyneet kauas niin luterilaisen uskonpuhdistuksen kuin apostolisen kirkon yhteisestä perinnöstä.
Sellainen haaste on kristityillä ympäri maailmaa, ei vähiten arkkipiispa Kari Mäkisen evankelisluterilaisella kirkolla, jonka tietyt teologiset ja eettiset linjanvedot ovat syleilleet enemmän kristinuskosta etääntynyttä modernia ihmiskuntaa kuin rakentaneet yhteyttä apostoliseen kirkkoon ja pyhien yhteisöön. Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill ei määrittele yksilöidysti modernin maailman syvällisen moraalisen kriisin tuntomerkkejä, jotka haastavat ja vaurioittavat kirkkojakin, mutta tunnetusti suomalainen evankelisluterilainen kansankirkko on seikkaillut kummallisissa teologisissa ratkaisuissaan homoseksuaalisuuden ja naispappeuden puolesta, mitkä suuri yleisökin tietää median paineesta, mutta myös Raamattu-teologia, sovitusoppi, opetus laista ja evankeliumista, synnistä ja armosta ovat etääntyneet kauas niin luterilaisen uskonpuhdistuksen kuin apostolisen kirkon yhteisestä perinnöstä.
Venäjän ortodoksinen kirkko juhlii Jeesuksen syntymää 7.
tammikuuta. Tuo juhla ei ole kaupallinen. Kristillisessä kirkossa on
200-luvulta alkaen muistettu Kristuksen syntymää loppiaisena, 6.-7. tammikuuta:
noin vuonna 200 Klemens Aleksandrialainen mainitsee tämän käytännön. Juhlan yleistyminen 25. joulukuuta liittyy 300-luvulla
koettuun kirkolliseen haluun syrjäyttää Rooman valtakunnassa suosittu
pakanallinen kulttijuhla, jota vietettiin 25. joulukuuta.[8] Venäjän,
Jerusalemin, Serbian ja Georgian ortodoksiset kirkot sekä eräät muut kirkkokunnat
juhlivat joulua 25. joulukuuta juliaanisen kalenterin mukaan (”Vanhan tyylin
mukaan”, joka vastaa 7. tammikuuta modernissa gregoriaanisessa kalenterissa).
Konstantinopolin (ei aivan kokonaisuudessaan), Antiokian, Aleksandrian,
Kyproksensa, Bulgarian, Romanian ja joidenkin muiden alueiden ortodoksiset
kirkot juhlivat 25. joulukuuta uuden tyylin mukaan. Armenian kirkossa joulua
vietetään 6. tammikuuta.[8] Kristuksen
syntymän juhlapäivän pyhittäminen tapahtui viimeistään 300-luvun puolivälissä
tai aikaisemmin Rooman kirkossa. Nikeassa kirkko alkoi juhlia joulua 25.
joulukuuta paavi Juliuksen aikana (337-352 jKr.).[2] Antiokiassa Pyhä Johannes
Krystomos kirjoitti vuonna 386 jKr, että muutaman päivän kuluttua 25.
joulukuuta vietetään joulua, Jeesuksen syntymäjuhlaa. Pyhän Hippolytuksen
patsaassa oli Roomassa joulupäiväksi merkitty 25. joulukuuta. Roomassa joulua
on vietetty 25. joulukuuta jo ennen vuotta 354 jKr. 25. joulukuuta oli myös
Mithras-epäjumalan juhlapäivä, jota roomalaiset sotilaat levittivät kaikkialla
Rooman valtakunnassa. Roomassa juhlittiin 17-23. joulukuuta myös Saturnaliaa
pakanajumalien Saturnuksen ja Kronoksen kunniaksi.[2]
Taivas ja maa (Небо и
земля)
Eräs varhaisimmista ikonografisista
joulukuvista, Roomassa katakombeista löydetty kuva, jossa kapaloitu pikkulapsi
makaa, neitsyt Marialla on antiikkinen asu. Profeetta Jesajan mukaisesti
kuvassa on härkä ja aasi (Jes. 1:3), sillä härkä ja aasi tuntee omistajansa,
mutta Israel ei tunne.
Venäjän katoliset ja protestantit ovat
juhlineet tänäkin vuonna joulua 25. joulukuuta läntisen gregoriaanisen
kalenterin mukaisesti. Venäjänkielinen Pravoslavie-sivusto kertoo Antiokian ja
koko idän patriarkan Johannes X:n joulun sanomasta, jonka lausui arabian
kielellä muistaen myös Syyrian, Libanonin, koko idän ja koko maailman
vainottuja kristittyjä: ”Me uskovaiset ihmiset maan päällä olemme rauhan
lähettiläitä, rakkauden lähettiläitä. Ja niin nousemme yhä alttarille”.[7] ”Betlehemin
luola on meidän sydämemme, sielumme ja henkemme kuva, koska meidät niin kuin hänet
on tehty nöyryyden merkiksi, vahvistumaan kärsivällisyydessä, antaen itsemme
Jumalaiselle Vastasyntyneelle, jotta hän asuisi meissä ja valaisi elämämme”.[7]
Johannes X korosti joulun sanomassaan useamman kerran, että uskovaisten tehtävä
on toimia sanansaattajina maailmassa, ”osoittaa maailmalle rakkauden pulssi
etäisemmälle naapurin naapurillekin, jotta he eivät hukkuisi laittomuuden
äänten voimistuessa maailmassa”. ”Rauhan viesti ei ole antautumisen viesti,
vaan meidän on kutsuttu korottamaan tärkeämpi ääni”.[7]
Joulun kirkko suostuu totuudessa nöyryytykseenkin tässä pimeässä maailmassa
Ortodoksinen teologian on aina tiennyt,
että kirkkojen ja yksittäisten kristittyjen suostuminen mukautumiseen
epäuskoisen maailman vaatimuksiin on vastoin ortodoksista joulun sanomaa:
Kristus nimenomaisesti tuhosi ihmisvihaajan voiman siinä, että hän suostui altistui
orjuuttaviin nöyryytyksiin ja kärsimyksiin menettämättä Jumalan kunniaa. Joulun
kirkko tuntee kunnioittaen ja uskollisesti myös marttyyrien voiman epäuskoisten
ihmisvihaajien maailmassa.
Moskovan patriarkaatin arkkimandriitta Matteus on
määritellyt, että Kristuksen syntymän ydin on Kristuksen ilmestyminen lihassa.
Varhaisimmassa kirkossa eivät kristityt keskittyneet sillä tavalla
syntymäpäiviin eli menneisyyteen kuin pakanat juhlivat jumaliensa ja kuuluisten
ihmisten syntymäpäiviä.[2] Kirkkohistoriasta kirjoittanut Eusebius kertoo
Kirkkohistoria-teoksessaan kirjeestä Smyrnan kristityille ja Pyhän
Polykarpoksen marttyyrikuolemasta (167 jKr), että kristityt juhlivat
marttyyrikuoleman päivää iankaikkisen elämän syntymäpäivänä.[3] Arkkimandriitta
muistuttaa ortodoksisesta teologiasta, että ”Kristuksen tuleminen lihaan tuhosi ihmisvihaajan voiman, palautti
liiton enkelten kanssa ja avasi pääsyn pyhien joukkoon. Kiitos Kristuksen inkarnaation,
koko ihmiskunnan kansojen toiveet ovat palautuneet todelliseen Jumalan
palvontaan ja sitä kautta sovintoon”[2].
Jumalan Poika alentui inkarnaatiossa äärimmäiseen
köyhyyteen ja nöyryyteen, kuten Pyhä Johannes Krysostomos sanoo: ”Kristus tiesi ettei nöyryytys voi vähentää
mitään hänen kunniastaan, koska kunnia ei ole tullut lainaksi, se ei ole
varkaudella hankittu, se ei ole vierasta tai epätavallista hänelle, vaan
luonnostaan totta. Niin hän otti orjan muodon”[2]. Ottaessaan ”orjan muodon”
Kaikkivaltias paransi paholaisten aiheuttamat syvimmät haavat ihmisiin: Jumalan
Pojan kautta ihmisluonto nostetaan yli sen luonnollisen rajan ja tuodaan elämän
porteille. Jouluevankeliumin sanat Luukkaan evankeliumista ”Kunnia Jumalalle ja
maan päällä rauha ihmisille, joita Hän rakastaa” ilmentää enkelten lauluna
jouluyönä ortodoksisen palvonnan ja teologian.
Kristus ei häpeä nöyryytettyjä ja riistettyjä seuraajiaan
Rovasti Alexander Shargunov on selittänyt hartaudessaan Matteuksen
evankeliumin jouluevankeliumiin, että jouluilon syy on siinä, kun ”meidän Herramme syntyi tuhoamaan synnin j
kuolemaan. - - Syntiset voivat riemuita, kun heitä kehotetaan ottamaan vastaan anteeksianto.
Olkoon vaikka tunne siitä, että Jumala olisi jo heittänyt ulos epätoivoon,
mutta heidät kutsutaan elämään”.[4] ”Suurimpien
ja jaloimpien ihmisten toimet eivät voi pakottaa Jumalaa alas taivaasta, vaan
voimme vain hyväksyä hänen armonsa, kun meille tarjotaan”.[4] ”Itämaan
tietäjät toivat Herralle lahjoja – kultaa, pyhää savua ja mirhamia, mutta he
saivat paljon suurempia lahjoja itse Kristuksessa. He tulivat täyteen hänen
totuuttansa, he oppivat rukoilemaan Häntä ja liittyivät hänen iankaikkiseen
elämään. Me yritämme tuoda köyhyydessämme Herralle kaiken, mitä meillä on. Ja
mikä tärkein – hyvän tahtomme, meidän tahtomme tehdä hyvää huolimatta saatanan
yrityksistä turmella ja tuhota hänen tulemisensa meidän maailmamme.”[4]
Metropoliitta Antoni Suroshki (1970) liittää Jumalan
ilmestymisen nöyryytetyssä Kristuksessa siihen, että Hänestä tuli yksi meistä
eikä hän häpeä meitä: Hän ei tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan etsimään ja
rakastamaan syntisiä. Edes meidän nöyryyttämisten ja riistämistemme jälkeen Hän
ei häpeä meitä.[5]
Kirkko on kutsuttu muuttamaan maailmaa
Pappismunkki, filosofian tohtori Simeon kuvailee, että
joulu on ihme, jota ei voi verrata mihinkään.[6] ”Kristuksen syntymämysteeri on aina innostanut ja tulee aina
innoittamaan ihmiskuntaa. - - - Nykyään kaikki eivät ole valmiit myöntämään,
että elämässämme olisi salaisuuksia, joita ihmismieli ei voi selittää.
Mielestäni tällaiset salaisuudet rikastuttavat elämäämme ja auttavat kääntymään
Jumalan puoleen. Me ortodokseina tunnustamme dogmin, että Neitsyt Maria oli
neitsyt ennen Kristuksen syntymää ja pysyi neitseenä Kristuksen syntymän
jälkeen”. Pappismunkki, filosofian tohtori Simeonin mukaan kristillinen
joulu on korvannut pakanallisen festivaalin, kirkko on pyhittänyt ja muuttanut
kansanperinnettä, tehnyt perinteeseen muutoksen ja käännökseen tiettyyn
syvyyteen, sillä kirkko aina muuttaa maailmaa ympäristössään.[6]
Jouluna muistamme
Kristuksen todellisuuden
Kristus ei ole pelkkä idea tai "henki". Joulu ei ole vain ajatus pienestä lapsesta ja rakkaudesta.
Kun kristittyjen vaino päättyi, kirkko halusi myös oppia kunnioittamaan maallisen elämän alkua.[2] Kristuksen syntymän muistaminen kehittyi merkittäväksi myös sen tähden, että harhaopit eivät tunnustaneet Kristuksen todellista kehollisuutta.[2] Pyhä Johannes Teologi kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa” (1 Joh. 4:2-3).
Kun kristittyjen vaino päättyi, kirkko halusi myös oppia kunnioittamaan maallisen elämän alkua.[2] Kristuksen syntymän muistaminen kehittyi merkittäväksi myös sen tähden, että harhaopit eivät tunnustaneet Kristuksen todellista kehollisuutta.[2] Pyhä Johannes Teologi kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa” (1 Joh. 4:2-3).
Klemens Aleksandrialaisen aikana joulun juhlalla oli
enemmän teologista sisältöä kuin nykyään. Joulun juhla liitti yhteen Kristuksen
syntymän ja kasteen Jordaniassa siitä syytä, että erän harhaopin mukaan Kristus
olisi ollut Jumalan Poika vasta Jordanin kasteen jälkeen. Pyhän Johannes
Krystostomoksen mukaan Vapahtajan kaste oli tärkeää ihmisten edessä, koska
tästä hetkestä alkoi Jeesuksen julkinen toiminta.[2]
Hiljainen yö, pyhä yö Ночь тиха, ночь свята
[1]
РОЖДЕСТВО ХРИСТОВО http://www.pravoslavie.ru/put/28884.htm
[2] Архимандрит Матфей, преподаватель МДА
Журнал Московской Патриархии , № 1, 1985 г., ЭОРТОЛОГИЯ И БОГОСЛОВИЕ
РОЖДЕСТВА ХРИСТОВА Журнал Московской
Патриархии , № 1, 1985 г. http://www.pravoslavie.ru/put/1989.htm
[4] Протоиерей Александр
Шаргунов 7.1.2008. Толкование
Евангелия на каждый день года. Рождество Бога и Спаса нашего Иисуса Христа.
http://www.pravoslavie.ru/put/3897.htm
[5] Митрополит Сурожский
Антоний 1970. Слово в день Рождества Христова. http://www.pravoslavie.ru/put/1837.htm
[6 ] Иеромонах Симеон
(Томачинский). Рождество – это чудо, которое нельзя сравнить ни с чем.
http://www.pravoslavie.ru/smi/50878.htm
[7] Рождественское
послание Патриарха Антиохийского и всего Востока Иоанна Х (Йазиджи). http://www.pravoslavie.ru/news/67017.htm?utm_source=twitterfeed&utm_medium=twitter
[8] В более чем 100
странах мира христиане отмечают Рождество. 25.12.2013.
http://kharkov-online.com/news/n246373.html
[9] Патриарх Кирилл
поздравил глав инославных церквей, празднующих Рождество Христово по григорианскому
календарю. 25.12.2013. http://www.pravmir.ru/patriarx-kirill-pozdravil-glav-inoslavnyx-cerkvej-prazdnuyushhix-rozhdestvo-xristovo-po-grigorianskomu-kalendaryu/
[10] Рождественское
поздравление Святейшего Патриарха Кирилла главам инославных церквей, празднующих
Рождество Христово по григорианскому календарю http://www.patriarchia.ru/db/text/3479264.html
Kirjoittaja:
Kirjoittaja:
 |
Kuvassa kirjoittaja ex-kirkkoherra, ex-luterilainen Pohjan kirkon edustalla sotien muistomerkin edustalla
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html
|
