Ukrainan kriisi alkoi Washingtonin ohjauksessa jo Georgian kriisistä

Ukrainan kriisissä Amerikan käyttämä strategia ja psykologiset menetelmät ovat jo aiemmin testattu soveltuvin osin Georgian kriisissä. Silloin Yhdysvaltojen psykologiset menetelmät provosoivat kansainvälistä yhteisöä konfliktiin Venäjän kanssa.

Ennen vuonna 2008 tekemäänsä iskua Venäjän rauhanturvaajia vastaan Georgia sai Ukrainasta laite- ia asehankintoja, mukaan lukien ilmapuolustusta varten – mitkä olivat nimenomaisesti Venäjän lentokoneita vastaan, sillä Abhasialla ja Etelä-Ossetialla ei ole asevoimia, joita vastaan ilmapuolustusta olisi tarvinnut rakentaa. Lisäksi Georgia otti palvelukseen palkkasotureita erityisesti Ukrainan armeijan henkilöstöstä. Näin Georgian armeijaa vahvistettiin; Ukrainan silloinen johto tuki ohjusteknologian käyttöönottoa Georgiassa palkkasotureidensa avulla.

Etelä-Ossetian aseellisessa konfliktissa IVY-maat asettuivat eri puolille sodan osapuolia. Presidentti Saakašvili ei juuri peitellyt Ukrainassa tehtyä palkkasotureiden rekrytointia. Sittemmin sodassa koetellut palkkasoturit ovat olleet järjestämässä juuri Kiovan vallankaappausta Washingtonin tilauksesta.

Ukraina avusti myös ilmapuolustusjärjestelmän hankinnoissa ja sotilastarvikkeiden varustamisessa Georgiaa. Tämä synnytti Ukrainassa monia skandaaleja jo ennen Georgian iskua Venäjän rauhanturvaajia ja siviilejä vastaan. Kaikella tällä sotilasyhteistyöllä oli kauaskantoiset tavoitteet: pyrkimyksenä oli työntää georgialaiset ja venäläiset toisiaan vastaan sekä saada venäläiset ja ukrainalaiset, kaksi veljellistä ja lähes etnisesti erottamatonta kansaa, toisiaan vastaan.

Elokuussa 2008 ensimmäistä kerta sitten Toisen maailmansodan päättymisen ja Länsi-Ukrainan maanalaisten kansallismielisten jälkeen ukrainalaiset ampuivat venäläisiä sotilaita ja ampuivat alas venäläisiä lentokoneita. Parhaat venäläiset analyytikot [1] arvelivat jo pian noiden tapahtumien jälkeen mahdolliseksi, että tällä tavalla rakennettaisiin aineksia myöhempää käsittelyä ja kampanjaa varten, joita varten piti muodostaa myyttejä ja ohittaa tosiasiat. Sellainen olisi Amerikan poliittisten tavoitteiden mukaan toimivan Saakašvilin yksi tärkeimmistä tavoitteista.

Yhdysvaltojen sotilasneuvonantajat olivat tärkeä kanava Ukrainan ja Georgian välisessä sotilasteknisessä yhteistyössä, kun Georgia iski siviilejä ja Venäjän rauhanturvaajia vastaan vuonna 2008: Ukrainan harjoittamat asetoimitukset sodan kynnyksellä eivät ole edes kokonaisuuden kannalta niin tärkeitä kuin Ukrainan sotilaallisen osallistuminen taisteluihin Venäjän armeijaa vastaan. Niin kuin venäläiset analyytikot [1] pian kriisin jälkeen kesällä 2008 analysoivat itse päämääriä: ”Krim on Washingtonin silmissä paljon kiinnostavampi kuin Georgia: Ukrainan väestö ja asevoimat ovat suuremmat, sen rajalinja on pitkä, Ukraina ja Venäjä ovat olleet kuin veljekset yhdessä perheessä. Tämän vuoksi on vaikea ajaa ukrainalaiset ja venäläiset suoraan toisiaan vastaan, vaan Yhdysvaltojen oli rakennettava johtoasema ’oranssivallankumouksen’ avulla .Nyt Georgian ja Ukrainan ’samettitasavallat’ muodostavat sotilasliiton. Etelä-Ossetian sodassa oli kyse näiden yhteisyrityksestä sotilaalliseen seikkailuun Venäjää vastaan. Mahdollisesti se oli strategisissa suunnitelmissa vasta ensimmäinen askel” [1].

Me tiedämme, että Mihail Saakašvili tui valtaan Amerikan poliittisten strategioiden tukemassa ”ruusuvallankumouksessa”, jossa hyödynnettiin amerikkalaista teknologista osaamista, psykologian vaikutusta siviiliväestöön ja amerikkalaista rahaa. Hän ryhtyi heti töihin ja alkoi pahentaa suhteita Venäjää. Saakašvili provosoi jatkuvasti poliittista vastakkainasettelua. Ei ole mitään epäselvyyttä Saakašvilista Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun osana: hänellä on agentin luonne. Ukraina ja Georgia eivät kuitenkaan tosiasiassa tarvitse Natoa: sotaliittouman jäseninä valtiot menettäisivät mahdollisuuden järjestää aseellisia provokaatioita Venäjää vastaan. Esimerkiksi Georgian hyökkäys Etelä-Ossetiaan tulisi mahdottomaksi. Pysyminen sotilasliiton ulkopuolella antaa näille valtioille erityisen aseman Washingtonin sotilaallisessa ja poliittisessa pelissä. Washington voi pelata täysin itsensä hallitsemaa peliä satelliittivaltioidensa avulla. Paikallinen konflikti ei käänny täysmittaiseksi sodaksi, vaan konfliktissa aseellisen provokaation suorittaa sotilasliittouman joukkueen ulkopuolinen taho.

Erityisen tärkeää oli Washingtonille, että Etelä-Ossetian aseellinen selkkaus ja tapahtumat olivat kätevä keino psykologisen sodankäynnin aloittamiseksi. Elokuun 2008 tapahtumat olivat psykologiselle sodankäynnille tärkeä hetki: Yhdysvallat käyttivät Georgian ja Etelä-Ossetian moniselitteisyyttä massiivisesti hyökkäykseen kansainvälisessä yhteisössä Venäjää vastaan uusien teknologioiden ja psykologisten menetelmien avulla. Tämän psykologisen sodan tavoitteena oli iskeä suuren massan tietoisuuteen sekä konfliktialueella että sen ulkopuolella Pohjois-Kaukasian monietnisessä väestössä sekä erityisesti Euroopan unionin kansalaisten ja poliittisen eliitin tietoisuuteen. Yhdysvalloissa yleinen mielipide muuttui ennätysajassa kielteiseksi Venäjää vastaan; Euroopassa massa joutuivat taidokkaasti rakennetun ja psykologisesti yksityiskohtaisesti laskelmoidun manipuloinnin kohteeksi. Näin saatiin psykologinen taintuminen kielteisen Venäjä-kuvan puoleen ja riittävän pitkäksi aikaa kyvyttömyys kriittisesti tarkastella Pohjois-Kaukasian tapahtumia. Sotilaallinen konflikti oli onnistunut tapaus keskittää maailmanlaajuinen huomio tiettyyn maantieteelliseen paikkaan, josta joka päivä ja joka tunti oli ilmoitettavaa eri vaiheista ja tapahtumista – tuloksena oli erittäin arvokas modernin psykologisen sodan mukainen elävä, järkyttävä ja pöyristyttävä uutinen, jonka ammattilaiset tuottivat television katsojille Etelä-Ossetian tragediasta. Nämä ihmiset olivat saaneet katsoa kansanmurhaa, Hollywood-trilleriä ja monivaiheista ”saippuaoopperaa”. Aineistoa tuotettiin muutaman tunnin välein konfliktialueen operatiivisesta tilanteesta eikä katsojat yksinkertaisesti kyennyt analysoimaan kaikesta uutisesta kehitystä. Lopulliset analyysit annettiin yleisölle länsimaisissa tiedotusvälineissä ja uutistoimistoissa: amerikkalaiset ja anglosaksit ottivat välittömästi kantaa Georgian konfliktiin. Kannanottoja hallitsi Venäjä-vastaisuus, johdonmukaisuus, kannanotoissa ei vältetty vihjailuja. Yhdysvallat ei ollut hyvä improvisaatiossa. Sen tarkoituksena oli jo etukäteen laskea tulos. Läntistä mediaa varten laadittiin etukäteen kookkaat, upeasti loistavat PR-materiaalit, jotka olivat lähetyksissä muutamassa minuutissa. Lisäksi ennaltasuunnitellut Georgian sotilasoperaatioiden tiedotteet tulivat Yhdysvaltojen sotilasneuvonantajilta, myös Saakašvilin lausumat. Tämän tason organisaatio on hyvin merkittävässä ristiriidassa Venäjän toiminnan suhteen: Venäjä toimi puhtaasti improvisaation ja poliittisten kommenttien avulla. Pääreagointi oli refleksiivistä Venäjällä.

Georgian ja Washingtonin propagandasota Etelä-Ossetiaa ja Venäjää vastaan oli esinäytös ja testaus sille aineistolle ja menetelmille, jonka Washington käynnisti yhteistyöllä Kiovan uusnatsien kanssa Venäjää ja venäläisiä vastaan. On muistettava kuitenkin, että Georgian ja Ukrainan välissä olivat myös Venäjän vaalit, joiden aikana amerikkalainen propagandakoneisto oli ennätysmäisen ahkera sekä Venäjän sisällä että kansainvälisenä rintamana. Oli aivan ennalta laskettavissa Ukrainan kriisin valmisteluissa, että uusnatsien vallankaappaus sekä hurjat tuomiot niin venäjänkielen oikeuksia kuin venäläisten elämän oikeuksia vastaan johtaisivat Venäjän reagointiin maanmiestensä puolesta. Tämä oli täysin ennakkoon laskettavissa Washingtonissa – ja juuri tuota reagointia Washington tarvitsi propagandasodan käynnistämiseen Venäjää vastaan kansainvälisessä yhteisössä. Nyt tekniikka oli hiottua vuoden 2008 kriisin aikana.

Konflktit ovat kuin sytytin maailman johtajille laajamittaisen informaatiopsykologisen sodankäynnin aloittamiseen Venäjää vastaan. Jotta tämä voidaan voittaa, eivät sotajoukot riitä: tällaisen konfliktin sotilaallinen voitto voi helposti muuttua murskatappioksi maailman politiikassa psykologisen sodankäynnin tähden, jonka Venäjä jälleen kerran menettäisi.

Lähteenä ja virikkeenä käytetty [1] Манойло А.В., Дипломатическая академия МИД РФ: ПСИХОЛОГИЧЕСКИЕ ОПЕРАЦИИ США В ВОЙНЕ ГРУЗИИ ПРОТИВ ЮЖНОЙ ОСЕТИИ И АБХАЗИИ. Аннотация (2008)

Writer:

 Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.

GSM+358 40 684 1172

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html