Presidentti Vladimir Putin korosti, että Venäjän ortodoksinen kirkko ansaitsee ”isosta, erittäin tärkeästä työstään vilpittömät tunnustukset”, kun kirkolla on ollut ainutlaatuinen osa ”säilyttää korkeat moraaliset periaatteet yhteiskunnassa, hyvän kasvatuksen nuoremmalle sukupolvelle sekä rikkaan historiallisen ja kulttuurillisen perinnön”.[6]
Ortodoksisten sotilaiden kuoro majuri Kirill Kiselevin johdolla esiintyi Moskovan Lomonosovin valtioyliopistossa. Ortodoksisten sotilaiden kuoron joulukonsertti ilmensi kauniilla ja liikuttavalla tavalla Venäjän sotilaiden rukousta rauhan ja rakkauden puolesta. Jokainen tiesi konsertissa, että valitettavasti Euroopassa ei ole rauha. Venäjällä ovat valtiojohto, sotilasjohto ja kirkonjohto vedonneet ja rukoilleet rauhan puolesta luultavasti enemmän kuin missään muussa valtiossa valtiojohto on tehnyt menneen vuoden 2014 ja kuluvan vuoden 2015 aikana. Eilinen joulupäivä 7. tammikuuta oli aivan erityinen ilmaus hyvästä rauhan tahdosta, jonka toteutumista Venäjällä halataan valtiojohdosta alkaen aina natsien miehitykset, piiritykset ja pommitukset omakohtaisesti kärsineisiin vanhoihin ihmisiin saakka.
Venäjän armeijan ja sotilaskuoron joulukonsertin valitettavasti puuttuessa Internetistä, Kubanskin kasakkojen kuoron joulukonsertin esitys ”Loppuun asti” (До конца, до смертного креста) on myös sekä hengellisesti ja moraalisesti kasvattava. N. Rubtsovan vuonna 1969 sanoittamassa joululaulussa rukoillaan sielun puhtautta: ”Loppuun asti, Hiljaiseen ristiin, Säilyköön sielu, puhtaana! - - - Sieluni puhtaana, pysyköön puhtaana loppuun asti, ristin kuolemaan asti!”
Tämä loppuun asti -rukous ilmentää venäläisen ortodoksisen uskon ja venäläisen sivilisaation hienoa ja nöyrän jaloa ominaisuutta: sen sijaan että joulu ja muut juhlat olisivat vain ”Jumalan lahjojen” ja ”joulupukin lahjojen” vastaanottoa väärinymmärretyn uskonvanhurskauden ”hengessä”, niin ortodoksiseen jouluun, uskoon ja eetoksen kuuluu ”pyhitys”, rukous ”jumalallistumiseksi” (Jumalan kaltaiseksi ja Jumalan yhteyteen pääsemiseksi), kaipuu ja katumus kristillisen aidon puhtauden saamiseksi myös kristityn omaan sieluun, sydämeen, mieleen ja kaikkiin tekoihin. Armoa ei näin ollen retostella ja ryövätä sikamaisesti. Ortodoksinen kristillinen usko ilmentyy erottamattomasti nöyryydessä, rukouksessa ja katumuksessa. Ortodoksiuskovainen elää maallisen elämänsä kärsivällisesti, nöyrästi ja kestäen vastoinkäymisensä. Tällä tavoin venäläinen ortodoksi elää ”jatkuvaa eskatologista tunnelmaa”, hengittää eskatologista ilmaa: valmistautuu kuolemaan ja uuteen ikuiseen elämään Jumalan kanssa maallisen olemassaolonsa jälkeen.
Arkkimandriitta Paisij Velichkovsky (Паисия Величковского(1722-1794))[7][8] opetti, että ”tässä elämässä täytyy sietää ja rakastaa savua, höyryä, tuhkaa, pölyä, löyhkää”. Vastaavasti ortodoksiluostarin tärkein symboli on kenoosis (tulee kreikankielen sanasta, joka esiintyy apostoli Paavalin kirjeessä Filippiläisille jakeessa 2:7 sanoissa ”tyhjensi itsensä” [vuoden 1933/38 käännös]), alhaisuus ja vähäisyys, joka on Sergei A Averintsevin (С. А. Аверинцев) mukaan myös jopa venäläinen kansallinen pyhyyden piirre. Mikäli venäläisortodoksista kristillistä kenoosista ei ymmärrä, niin ei juuri ymmärrä ortodoksista eetosta ja euraasialaista sivilisaatiotakaan.
Apostoli Paavalin kirjeen Filippiläisille luvun 2 kenoosis-hymni on raamattututkijoiden mukaan eräs vanhimmista uskontunnustuksista, joita UT:ssa esiintyy. Apostoli Paavali on itsekin saanut sen seurakunnastaan. Juuri tämä kenoosis-hymni on venäläisen ortodoksisen joulun ja venäläisen sivilisaation ytimessä.
Fil. 2:5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, 6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Kenoosista – oppia Jumalan nöyryytyksestä ja alhaisuudesta – ei ole johdonmukaisesti opetettu koko kristikunnassa varhaisaikoina: erityisesti syyrialaiskoptilainen harhaoppi ei tunnustanut tuota oppia. Monofysiittien harhaopissa tahdottiin välttää Jumala kärsimystä. Heille syntyi dokeettisia muutoksia inkarnaatio-oppiin. Länsimainen postmoderni luterilaisuus on myös irtaantunut joulunsa vietossa yhtä pahasti kirkkojen alttareilla ja saarnatuoleissa kuin suuren seurakunnallisen yleisön parissa jopa monofysiittien dokeettisia käsityksiäkin kauemmaksi kenoosiksesta: pienestä Jeesus-lapsesta lauletaan ja puhutaan ehkä söpöyden ja ihastelun näkökulmasta, mutta ei enää apostolisen kristillisen kenoosis-teologian merkityksessä. Siellä, missä ei kristillisen uskonopin ytimessä ole Jumalan Pojan kenoosis, siellä ei ole myöskään enää varsinaisesti kristillistä etiikkaa, jossa uskovaisia paimennetaan kamppailemaan oman elämän itsekkyyttä ja turhamaisuutta vastaan.
Kenoosiksessa ilmenee Kristuksen kokema mielivaltainen kärsimys, itsensä alentaminen ja nöyryytys, joka uskovaisen elämässä näkyy myös sosiaalisessa yksinkertaisuudessa ja niukkuudessa. Venäläiset ortodoksiuskovaiset antavat kaiken Jumalalle ja odottavat Jumalaa. Tämä kenoosiksen henki tuomitsee taloudellisen laskelmoinnin. Länsimaisen jälkikristillisen sekalaisen yleisön ja valtiollisten pelureiden on suunnattoman vaikeaa tajuta, miksi venäläinen sivilisaatio ja ”kansalliskunto” kestävät niin paljon enemmän kärsimyksiä ja köyhyyttä kuin silkan keinottelun ja ahneuden varassa toimiva ns. Länsi.
Bysanttilaisessa kristillisessä kenoosis-pyhyyden traditiossa tulee esikuvaksi moraalinen puhtaus, nöyryys ja anteeksianto. Pyhimyskertomuksissa kenoosis ilmenee pyhien ihmisten lähtönä pois intohimojen ja turhuuksien maailmasta. Se ilmenee uskollisena suhtautumisena Kristuksen evankeliumin käskyihin. Nämä pyhimyskertomukset painottavat rukousta ja paastoa sekä halua pelastua iankaikkiseen elämään.
Venäjän 1100–1700 –vuosisatojen kulttuurissa näkyi erityinen halu vanhurskaaseen totuudellisuuteen ja sydämen puhtauteen Jumalan kasvojen edessä. Niin uskovaiset vetäytyivät maallisista haluista. He tahtoivat hengelliseen siveyteen – yksityisyyteen ja hiljaiseen rauhaan, jotta voivat olla yhteydessä Jumalan kanssa.[9][12] Tuo vanha venäläinen hurskausihanne on joutunut paineeseen modernin kapitalistisen maailman menestystarpeiden kanssa, ns. länsimaisen arvomaailman kanssa. Ortodoksinen kenoosis-pyhyyden ihanne on saanut voimakastakin vastarintaa uskosta luopuneiden ja ateistien keskuudessa, joille omistaminen, moraalinen vapaus ja hetkellinen nautiskelu ovat tärkeämpiä puolustettavia ”oikeuksia”.
Venäläinen kenoottinen hurskausihanne tuo esille erityisesti kuvan kärsivästä nöyrästä Vapahtajasta. Hänen esimerkkiään seuraten venäläinen munkki on ollut historiallisesti ja kulttuurisesti lähempänä Palestiinan muinaista asketismia kuin Egyptin ja Syyrian asketismia. Palestiinalaiset askeetit säilyttivät ”suhteellisuudentajun”, he palvelivat vieraanvaraisesti myös maailmassa lähetystyön hyväksi. Pyhälle Theodosiukselle – Kiovan luostarilaitoksen eräälle perustajalle – kenoottinen idea toteutui köyhyydessä, nöyryydessä ja rakkaudessa. Venäjällä on säilynyt rinnakkain kenoottinen askeettinen munkki-ihanne ja hyväntekeväisyyden ihanne.[10][12]
Venäläinen emigranttijournalisti V.P. Fedotov (В.П.Федотов)( (1886-1951) [13][14] tunnisti venäläisen kenoosis-ihanteen Venäjän kansan uskonnollisen ja kansallisen tietoisuuden piirteeksi, vaikka hän itse tahtoi sijoittaa luovuuden kaiken ensimmäiseksi lähtökohdaksi. Niin hän moitti teoksessaan ”Venäjän uskonnollisuus” («Русская религиозность»), että nöyryytyksen ja Kristuksen kenoosiksen radikaalit toimenpiteet olisivat tyhmiä (Fedotov, 52, s. 294). Fedotovin merkillisen kiivasta kriittisyyttä selittää ilmeisemmin hänen psyykkiset traumat 11-vuotiaana, kun hänen isänsä kuoli pitkäperjantaina ja isä oli odottanut ylösnousemusta Kristuksen kanssa. Isän kuoleman jälkeen pojan oli kohdattava rajun menetyksen lisäksi pahat vaikutukset perheen taloustilanteeseen. Fedotov kiinnostui marxismista, jonka hän koki vapauttavan lapsenomaisen uskon pelosta ja uskosta yleensäkin.
Venäläiseen identiteettiin suoranaisesti keskeisesti vaikuttanut kristillinen nöyryyden eetos näkyy koskettavalla tavalla jumalanpalvelusrukouksessa Herra armahda (Господи, помилуй), jonka Kubanin kasakkakuoro laulaa ja rukoilee:
Tammikuussa 2012 Kubanin kasakkakuoron konsertin esityksessä Горькая моя Родина (Karvas on kotimaani – sinä ja minun tuskani ja kohtalo” solisti Natalja Guba (Наталья Губа) laulaa, että Venäjän on hänen ”ainokaisensa, johon hän uskoo rakkaudessa”. Tätä kotimaata hän ”ei anna tuhota”. ”Koko maa on minun perheeni – Venäjä katedraali. - - Uskokaamme, eläkäämme!” Myös tämä laulu osoittaa venäläiseen sivilisaatioon sisältyvää suostumusta tarvittaessa jopa karvaaseen yksinäisyyteen ja niukkuuteen säilyttäen raikkaan rehellisen uskon.
Laulun sanat ovat Nikolai Nikolaevits Dobronravovin (Никола́й Никола́евич Добронра́вов ) ja sävel hänen vaimonsa Aleksandra Nikolaevna Pahmutovan (Алекса́ндра Никола́евна Па́хмутова). Leningradissa 22.11.1928 syntynyt Nikolai Dobronravov koki Suuren isänmaallisen sodan hirvittävyyden, natsien pommittaessa ja piirittäessä Leningradia, jossa lopulta natsit aiheuttivat suomalaisten avustuksella yli miljoonan ihmisen kansanmurhan. Nuori Nikolai-poika onnistuttiin evakuoida Gorkiin (Nizhny Novgorodin) orpokotiin, mitkä hengen raskas ilmapiiri ja sodanajan nälän kokemukset välittyvät kuitenkin yhä hänen lauluihinsa. Neljätoista vuotta vanha Nikolai siirtyi vuonna 1942 Moskovan alueen Malakhovskajan kylään. Nikolai Dobronravov on saanut vuonna 1982 Stalinin palkinnon, vuonna 1978 Leninin Komsomolin palkinnon sekä monia muita tunnustuksia. Nikolai tapasi vaimonsa Aleksandran keväällä 1956 radioasemalla, jossa hän luki pioneerien lastenohjelmaa. Nikolai työskenteli tuolloin Moskovan nuorisoteatterissa. Lasten lähetyksiin tehtiin musiikillinen versio, missä tehtävässä Aleksandra oli paikalla. Aleksandra kirjoitti musiikin ohjelmaa varten. Heidät vihittiin 6.8.1956.
Toiset muistavat 1990-luvun kovat vuodet, toiset eivät ole edes kuulleet niitä tapahtumia kokeneita ihmisiä. Vuonna 1993 Boris Jeltsinin taistellessa kommunistien kanssa yhdellä dollarilla sai 1247 ruplaa. Vuonna 1997 Boris Yeltsinin presidenttikaudella yhdellä dollarilla sai 5560 ruplaa. Venäjän hallitus päätti leikata 3 desimaalia rahasta ja 1.1.1998 dollari vastasi 5,96 ruplaa. Rupla oli romahtanut tuhatkertaisesti muutamassa vuodessa. Venäjä ei kuitenkaan tuhoutunut, vaikka länsimaisella ahneudella, petollisuudella ja juonikkuudella sekä joidenkin venäläisten omanedun tavoittelun ansiosta Venäjä oli jo liki miehitetty. Venäjän suvereniteetista tuskin voitiin puhua silloin aidosti. Puhuessaan keskiviikkona 24. syyskuuta 2014 YK:n yleiskokouksessa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti uuden ”kylmän sodan” alkaneen Venäjän Federaatiota vastaan. Hän ilmoitti maailmanlaajuiset merkittävimmät uhkat: Ebola-viruksen, Venäjän toimet Euroopassa sekä terroristit Syyriassa ja Irakissa. Yhteinen teema USA:n nimeämälle pahalle akselille on Yhdysvaltain ”etu”: USA:n tahto valvoa maailmanlaajuisesti öljy- ja kaasuvaroja. Jopa Ebolan väitetään – mikä tuskin sattumaa – rehottavan Länsi-Afrikassa, jossa on mantereen tärkeimmät öljy- ja kaasualueet. Vuonna 2011 afrikkalainen Petroleum Limited julkaisi tiedot Sierra Leonen ja Liberian öljynetsinnöistä. Kiina isännöi Länsi-Afrikan energiateollisuutta. Yhdysvaltain armeija ja sen vähintään 3000 sotilasta ovat kuitenkin jo saapunut Liberiaan olettaen, että Länsi-Afrikasta tulisi amerikkalaisten öljy-yhtiöiden aluetta.
Islamilaisen valtion (ISIL) toiminta on lopettanut Iranin suunnitelmat toimittaa kaasua Eurooppaan putkilinjaa pitkin. Iranilla on Venäjän jälkeen toiseksi suurimmat maakaasuvarannot. Euroopan Unionille Iranin kaasu olisi ainoa todellinen vaihtoehto Venäjän kaasulle. Sikäli kuin USA saisi hallintaansa Iranin kaasun, se voisi heikentää Venäjää ja ottaa Euroopan entistä paremmin valvontaansa.
Venäjän kansallisen energiainstituutin johtaja Sergei Pravosudov (Сергей Правосудов) on määritellyt, että ”tänään käydään todellista kolmatta maailmansotaa luonnonvaroista ja tämä sota toimitetaan paikallisten sotien avulla”. Lähi-itä ja Afrikka ovat tärkeimmät alueet, joista Kiina saa öljyä, joka on kriittinen tekijä Kiinan kasvavalle taloudelle. Yhdysvaltain geopoliittinen tavoite on estää Kiinan nousu. Kiinalaiset ovat investoineet valtavasti rahaa Afrikassa kaivostoimintaan sekä infrastruktuuriin, teihin, lentokenttiin, kouluihin ja sairaaloihin.[2]
Amerikan Yhdysvalloissa työttömien määrä on jo yli 20 %:a työikäisestä väestöstä, mitä työttömien määrää moderni tekniikka vain lisää. Yhdysvaltain taloudessa on osakemarkkinoilla valtavat kuplat, joiden katastrofaalinen puhkeaminen voi olla vain viikkojen tai kuukausien päässä. Valtaosa analyytikkoja tietää USA:n BKT:n kasvun rakentuvan keinotekoiselle bluffille. USA tekee kuolevan maailmansa tähden epätoivoisia pyrkimyksiä säilyttääkseen hegemoniansa ja välttääkseen romahduksen. Monet asiantuntijat vertaavat Yhdysvaltojen nykytilannetta siihen, mitä tapahtui Neuvostoliitossa, kun maa oli romahduksen partaalla. "International Affairs" lehden kolumnisti Sergei Filatov uskoo, että Amerikan Yhdysvaltojen hallitus provosoi "paloa" koko Euraasiaan, jotta voisi voittaa aikaa oman taloutensa palauttamiseksi.[5] Siksi Yhdysvallat ja sen liittolaiset lisäävät painetta Venäjää vastaan. Amerikkalainen eliitti toivoo pelastavansa asemansa sitomalla itsensä Eurooppaan ja poistamalla Euroopan aktiiviset linkit Euraasiaan sekä aiheuttaen laajemmat konfliktit Venäjälle ja Kiinaan. USA:n analyytikot eivät salaa sitä, että heidän pääasiallinen painajainen olisi Venäjän, Kiinan ja Saksan liitto. Tällainen liitto lopettaisi amerikkalaisen maailman herruuden. Saksan yhtiöt ovat myös yrittäneet vastustaa sanktioita Venäjää vastaan, mutta Amerikan suurlähetystöstä Saksasta edustajat marssivat useamman saksalaisen suuryrityksen johtajan luo ja uhkasivat aiheuttaa ongelmia Yhdysvaltain markkinoilla, mikäli nämä ”vapaaehtoisesti” käyvät yhteistyöhön Venäjän kanssa.
Venäjä on kahden suurvallan – Bysantin ja Mongolian – jatko. Venäjällä itä ja länsi kohtaavat.[1] 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa Venäjän sivilisaatio joutui jo tuhon partaalle. Tällöin tuhoutui myös Varsovan liitto ja Neuvostoliitto. Monet teollisuuden alat tuhoutuivat. Rahoitusjärjestelmä joutui ulkomaisten hallintaan. Läntiset filosofit ja politiikan tutkijat julistivat yksinapaisen maailman syntyä, läntisen sivilisaation voittoa. Tuossa koordinaatistossa Venäjälle ei jäänyt itsenäistä osaa. Siihen asemaan USA tahtoisi EU:n avustuksella alistaa Venäjä uudestaan niin että Venäjä olisi ilman venäläistä sivilisaatiota.
Venäjä kuitenkin nousi tuhkasta. Maailmanlaajuinen kriisi ja päivänpoliittinen tilanne Venäjän ympärillä osoittaa, että Länsi on täysin tyytymätön Venäjän nousuun ja vahvistumiseen. Länsi tahtoisi palauttaa Venäjä takaisin 90-luvulle, jolloin Venäjä oli ulkoisessa ohjauksessa. Nykyinen kriisi on kuitenkin mahdollisuus Venäjälle päästä eroon naiivista eurokeskeisyydestä sekä ymmärtää, että Venäjä on samanaikaisesti aktiivinen poliittisesti sekä länteen että itään. Kaksipäinen kotka katsoo länteen ja itään. Venäjä ei ole luopumassa lännestä, vaikka Venäjä on siirtymässä itään, jossa on enemmän ymmärrystä ja tukea.[1]
Venäjän erilaisuus sivilisaationa näkyy siinä, että Venäjä kunnioittaa uusien syntyneiden valtioiden itsemääräämisoikeutta. Suomikin on päässyt osalliseksi tuosta historiasta saadessaan toveri Leninin myötäsuosiolla itsenäisyyden vuonna 1917. Mikäli suomalaiset kunnioittaisivat omaa itsenäisyyttään ja sen saamista, niin suomalaiset olisivat iloisia myös siitä, että edes joku valtio – tällä kertaa Venäjä – kunnioittaa Krimin kansan itsemääräämisoikeutta.
Nykyinen päivänpoliittinen tilanne edellyttää selkeää identiteettiä. Pelkkä käsitys Venäjästä Euroopan ja Aasian välisenä siltana ei ole riittävä, koska se kuljettaa jopa kyseenalaisia merkityksiä. Silta on vain välinen kahden alueen, kahden sivilisaation, välissä. Venäjän euraasialaisuus ei ole sovittelua kahden maailman välillä, vaan Venäjä on kehittänyt oman mallinsa. Venäjän malli monikulttuurisuudesta ei johda ihmisiä heidän identiteettinsä menetykseen.[1]
Euraasialaisuus on oikeudenmukaisuuden ja historiasidonnaisuuden sivilisaation malli. Venäjä ei ole Euroopan tai Aasian osa, vaan Euraasiaa.
Tällä hetkellä Venäjällä ja laajasti eri puolilla maailmaa eletään aikaa, jolloin erotaan Euroopan illuusiosta. Eurooppa ei ole Venäjän tavoitteena: Euroopan olot eivät ole hyväksyttäviä, eikä Eurooppa ole kumppanina luotettava. Eurooppakeskeinen liberalismi on vaarallinen kansalliselle itsemääräämisoikeudelle. Venäjälle riittää olla Euroopan hyvänä naapurina, sillä Venäjä tiedostaa, että Eurooppa ei ole koskaan Venäjän vilpitön ystävä. Tietysti Venäjä kunnioittaa eurooppalaisten suurta historiaa ja panosta maailman kulttuuriin, mutta nykyinen eurooppalainen meno jättää mielet ymmälle.[1]
USA on tärkein haaste Venäjälle. Vihamielisyyksiä on aina ollut valtioiden välillä. Venäjä tahtoo rakentaa suhteita rauhanomaisen rinnakkainelon hengessä USA:n kanssa. 1990-luvulla Venäjän valtion tuhoaminen oli myös voimakas hyökkäys Venäjän kulttuuria vastaan: media kääntyi Venäjä-vihamielisen propagandan välittäjäksi ja tuottajaksi. Venäjän kieleen tuli myös valtavasti englantilaista slangi-sanastoa. Venäläinen kansallinen elokuva tuhoutui. Ulospääsy kulttuurisesta kriisistä edellyttää paluuta perinteisiin arvoihin, joiden tuntemiseksi ja arvostamiseksi historialliset monumentit, museot, kirjastot ja arkistot ovat tietysti tärkeitä. Jokaisella pitäisi olla Venäjällä vapaa pääsy kulttuuriarvojen luo. Kulttuuriperintö on osa nykyaikaista poliittista, taloudellista ja sosiaalista historiaa. Ulkomailla asuvien Venäjän maanmiesten kyky säilyttää ja osallistua Venäjän kulttuuriperintöön on iso haaste.[1]
Venäläisen sivilisaation ja Euraasian unionin kehittyminen hyödyttää kaikkia osapuolia: vahvistaa korkean teknologian ja maatalouden kehittymisen avulla kansallista turvallisuutta ja lisää ystävävaltioiden yhteistyön mahdollisuuksia. Pseudo-liberalismi ei ole Euraasian sivilisaation ja Venäjän kansallisen identiteetin mukainen dogmi. Tällä hetkellä Venäjän talouspolitiikan haaste on siinä, että menneiden vuosien päätökset innovatiivisesta teknologiasta ovat jääneet iskulauseiksi ja teollisuuteen johtava tiede on kuollut. Tästä seurauksena ruplan arvo heijastaa öljyn ja raaka-aineiden markkinoita eikä kansallisella valuutalla ole omavaraisuutta. Suurin syy on teollisuuden pysähtyneisyydessä.[1]
[1] Манифест политической партии «Большая Россия» Автор: АЛЕКСАНДР СОБЯНИН, 23 Дек 2014. Российские вести. № 21-2 (2152). 23.12.2014 . http://conjuncture.ru/manifesto-large-russian/
[2] Андрей Полунин, 26.09.2014. Нефтегазовая «ось зла» Обамы http://zamok.druzya.org/index.php?showtopic=29258&page=1
[3] Сергей Правосудов : Третья мировая война. №10 "Gazprom", October 13th, 2014 http://pravosudovs.livejournal.com/28587.html
[4] Проект «ЗЗ». На Западе решили наблюдать за «главной угрозой» http://www.pravda-tv.ru/2015/01/05/113834
[5] Сергей Филатов 10.11.2014. «США хотят поджечь всю Евразию» Международная жизнь Julkaistu 11.10.2014 https://www.youtube.com/watch?v=jIlpsKpZvpo
[6] Interfax 7.1.2015: Путин подчеркивает роль Церкви в утверждении высоких нравственных начал в обществе http://www.interfax-religion.ru/?act=news&div=57473
[7] Wikipedia: Паисия Величковского. http://ru.wikipedia.org/wiki/%CF%E0%E8%F1%E8%E9_%C2%E5%EB%E8%F7%EA%EE%E2%F1%EA%E8%E9
[8] Pyhän Paisius Velichkovskyn kirjallisia opetuksia. Учение преподобного Паисия Величковского по письменным свидетельствам. 12.6.2009. http://www.psmb.ru/vera-bez-del-mertva/priobshchenie-k-pravoslavnoi-asketicheskoi-tradicii/statja/uchenie-prepodobnogo-paisija-velichkovskogo-po-pismenn/
[9] E.P. Tihonov. Ortodoksisuus Venäjän henkisen kulttuurin lähteenä. Тихонова Е.П. Православие как исток русской духовной культуры. http://traditions.org.ru/index.php?option=com_content&view=article&id=34:2010-04-19-06-52-08&catid=8:2010-02-27-17-59-09&Itemid=2
[10] Venäläinen kenoosis. Русскийкенотизм http://www.textfighter.org/raznoe/Culture/Article/k_kotorym_russkii_narod_pital_osoboe_pristrastie_iz_za_ih_legendarnogo_russkii_srednego.php
[11] БЛАЖЕННЫЕ И ЮРОДИВЫЕ КАК РЕЛИГИОЗНЫЕ ТИПЫ ДРЕВНЕЙ И СОВРЕМЕННОЙ РУСИ http://student.zoomru.ru/religiya/blazhennye-i-jurodivye-kak-religioznye/130378.1021758.s2.html
[12] Отличительные черты русского менталитета. http://bobych.ru/referat/72/16996/1.html
[13] Федотов Г. П. Русская религиозность. Часть 2. VI. Преподобный Сергий Радонежский. http://www.odinblago.ru/filosofiya/fedotov/fedotov_russkaya_relig2/7
[14] Гумерова Жанна Анатольевна. Проблема русского национального сознания в творчестве Г.П. Федотова. диссертация ... кандидата исторических наук : 07.00.09 / Гумерова Жанна Анатольевна; [Место защиты: Том. гос. ун-т].- Томск, 2008.- 226 с.: ил. РГБ ОД, 61 09-7/172. http://www.dslib.net/istorio-grafia/problema-russkogo-nacionalnogo-soznanija-v-tvorchestve-g-p-fedotova.html
KIRJOITTAJA:
 |
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4a
Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html
|