Poliisi on poistanut järjestelmästään kaikki rikosilmoitukset Jessikka Aroa ja Martina Kronströmiä vastaan. Asian laiminlyöntien johdosta on tapaus viety kanteluna Eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon 28.1.2020 kello 17:38.
Pyydän Teitä Eduskunnan
oikeusasiamies auttamaan Ylen toimittaja Jessikka Aron ja asianajaja
Martina Kronströmin tapauksen tutkinnassa, että Helsingissä
poliisi noudattaisi lakia ja täyttäisi velvollisuutensa, jotta myös
minä voisin tuntea perusoikeuksieni ja ihmisoikeuksieni toteutuvan
yhdenvertaisesti.
Murheeni koskee erityisesti kolmea
rikosilmoitustani 21.5.2018, 31.12.2018 ja 1.1.2019, jotka Helsingin
poliisi on kadottanut eikä ole tehnyt mitään päätöstä
esitutkinnan päättämisestä tai aloittamisesta. Mielestäni
rikoksen uhrina olen huomattavasti kärsinyt siitä, että Aro ja
Kronström ovat toistuvasti esittäneet hyvin rajusti valheellisia ja
vahingollisia väitteitä minua vastaan. He myös jatkavat
valheellista toimintaansa ilman lain ja oikeuden kunnioitusta.
Helsingin Poliisille jättämässäni
sähköisessä rikosilmoituksessa 21.5.2018 olen moittinut, että
Jessikka Aro ja Martina Kronström ovat esittäneet jopa
viranomaisille rajuja valheellisia väitteitä mm. kuulumisestani
”järjestäytyneeseen rikollisryhmään”. He esittivät 2.5.2018
viranomaisille tuollaisen valheellisen väitteen kirjallisesti.
Lisäksi he esittivät tuolloin valheellisia, vahingollisia ja
loukkaavia väitteitä, että yllyttäisin uusnatseja ja Soldier of
Odinin jäseniä Aron kimppuun, vaikka minulla ei ole mitään
kontaktiakaan kumpaakaan tahoon. Aro ja Kronström esittivät
loukkaavasti myös väitteitä ikään kuin olisin vaaraksi koko
oikeuslaitokselle!
En voi hyväksyä, että nuo rajusti
valheelliset ja vahingolliset väitteet vain sallitaan ja suvaitaan.
Sananvastuu pitäisi olla korostettu, kun Aro ja Kronström esittävät
noita valheita jopa viranomaisille. Siksi asiasta pitäisi aloittaa
rikosesitutkinta!
Rikosilmoituksessani 21.5.2018 olen
tuonut esille myös Jessikka Aron 1.5.2018 Georgian Tbilissä Naton
konferenssin esitelmän, jossa hän näytti minun nimeäni siinä
yhteydessä, kun puhui ”ammattimaisista propagandisteista”,
jotka toimittavat Venäjän ”tiedustelupalvelun proxy-hyökkäyksiä
Suomessa” ”kansainvälisten rikollisten” ohjauksessa. Laitoin
poliisille tallenteen, jossa Aro puhui ”rikollisista kommenteista”
ja ”trolleista”, joita johtaisivat ”ammattimaiset
propagandistit”. Näin Aro esitti minut loukkaavassa yhteydessä
sotilas- ja valtiojohtajien edessä.
Toisessa rikosilmoituksessani
31.12.2018 olen moittinut Jessikka Aron esitystä 14.9.2018
Tukholmassa SVT Gather Festival tilaisuudessa, jossa hän näytti
myös kuviani yleisölle ja otsikoi esitelmän ”Target of the
Russian Troll Factory”. Todellisuudessa minulla ei ole mitään
yhteyttä mihinkään väitettyyn ”Venäjän trollitehtaaseen”.
Aro esitti yleisölle lukuisia valheellisia väitteitä minusta, myös
väitteen ”fyysisestä vainoamisesta”, jota harjoittaisin. Aro
lausui jopa monikollisesti ”some physical stalkings”, ikään
kuin toistuvasti olisin seurannut ja ahdistellut, vaikka en ole
tehnyt edes yhtään kertaa. Koskaan en ole ollut edes lähituntumassa
enkä puhunut mitään Arolle! Olen rikosilmoituksessani 31.12.2018
tuonut poliisille esille useita ongelmallisia kohtia Aron
esityksestä.
Kolmannessa rikosilmoituksessani
1.1.2019 olen ilmoittanut tyytymättömyyden Jessikka Aron toimintaan
Helsingin Messukeskuksessa 11.10.2018 klo 10 Cyber Security Nordic
2018 -tapahtumassa. Tapahtumasta on järjestäjien tallenne. Jessikka
Aro esitti tallenteen kohdassa 16:55 valheellisen väitteen
”fyysisestä ahdistelusta” (physical harassment) sekä muita
valheellisia väitteitä, joiden mukaan olisin muka toiminut.
Kyseisessä Pasilan esityksessä Aro puhuu ”Kremlin trolleista”,
mikä on hyvin loukkaava nimitys. Hän puhui minun aiheuttamasta
”turvallisuusongelmista” IT-alan turvallisuusihmisille, mikä oli
vahingollista, koska minulla on IT-alan koulutus mutta olen
työttömänä. Rikosilmoituksessani 1.1.2019 toin useita
vahingollisia ilmauksia, joita Aro esitti kyseisessä tilaisuudessa.
Tämä ei ole valitettavasti
poikkeuksellista, että poliisi ”kadottaa” rikosilmoitukseen
liittyvät asiapaperit eikä koskaan aloita tutkintaa, ei ilmoita
edes tutkinnan päättämisestä. Kantelin aikoinaan Teille
vastaavasta menettelystä, kun Raaseporissa poliisi kadotti toista
sataa sivua, jotka koskivat Suomessa toimivaa Al-Qaida
-terroristisivustua (YK:n turvaneuvoston sanktio). Kahden vuoden
kuluttua Raaseporin poliisi palasi Teidän kehotuksestanne asiaan ja
pyysi uudestaan paperit, mutta lopputuloksena oli jälleen kaksi
vuotta odotusta ja tulos, että tulos keskeytettiin, kun mukamas ei
saatu tietoja. Sittemmin viisi vuotta joka päivä minun ja perheeni
murhaa luvattiin tietyillä sivustoilla, tarjottiin rahaa murhasta,
julkaistiin väärennettyjä papereita minun nimissäni sekä muuta
rikollista, mutta poliisi kieltäytyi tutkimasta, vaikka tunnistin
ip-osoitteen avulla tekijän. Poliisi käski vain antaa anteeksi ja
lopetti tutkinnan! Kesällä 2019 tein rikosilmoituksen poliisille,
kun Suomi24 -sivustolla julkaistiin yli tuhat (1000) herjaavaa
kirjoitusta minua vastaan, joista pieni osa käsitteli urheilua,
mutta mukana oli väitteitä mielisairaudesta, aivovammasta ym. ym.
Poliisi vain ilmoitti, että se sopii sananvapauteen. Ja kirjoittajat
jatkavat edelleen joka päivä.
Tällä kertaa Helsingin poliisin
sähköisissä tiedoissa en näe enää mitään myöskään niistä
rikosilmoituksista, joita olen jättänyt mielestäni erittäin
vakavien ja valheellisten väitteiden johdosta, joita Aro ja
Kronström ovat esittäneet sekä Suomessa viranomaisille että Aro
kansainvälisissä foorumeissa.
Kyse on loppujen lopuksi sekä
yksityishenkilön ihmisoikeudesta ja oikeusturvasta että yleisemmin
kansalaisten luottamuksesta yhdenvertaisuuteen lain ja viranomaisten
edessä.
Elokuussa
2014 saavuin vaimoni ja kahden poikani kanssa Moskovan lähettyvillä
olevalle alueelle, jossa meitä odotti vaimoni koulutoverin tyttären
häät. Morsiamen eno oli alueen kasakkapäällikkö, ataman, joka
oli virkatyönsä tehnyt laskuvarjojääkäreitä johtaneena
upseerina. Asuimme samalla datshalla, jossa illan saavuttua ataman lauloi vaimonsa
kanssa meille kasakkalauluja pelosta, hyvyydestä ja urheudesta. Keskustelimme myös suomalaisten turpo-asiantuntijoiden oudoista ja hysteerisistä kuvioista, joita ilmeni jo tuohon aikaan.
Silloin
sain toistamiseen tutustua kasakkojen sotahistoriaan, kulttuurihistoriaan sekä tarinoihin. Kasakkoihin liittyvät monet historian vaiheet
aivan nykypäivän Donbassin ja Krimin alueisiin saakka. Myös tämän
atamanin miehet olivat puolustaneet Donbassin ja Krimin ihmisten
vapautta. Harvemmin tiedetään, että suomalaiset upseerit ovat kirjoittaneet historiaa yhdessä näiden vanhojen aikojen kasakkojen kanssa 1800-luvulla.
Mietin
tätä rukousta ja laulua kuunnellessani, miten moni suomalainen
hysteerikko voitaisiin sijoittaa tuon Oisya-sanan paikalle: miten
monet oulat, jessit, saarat, ryskyt, heidit ja muut ovat ryhtyneet
säikkymään, aidosti tai vilpillisesti, kun kansalainen tahtoo vain totuudellisesti
kuunnella. Mitä he pelkäävät, kun vapauden ja totuuden hyvissä
joukoissa ei pitäisi pelätä? Pelkäävätkö he totuutta ja vapautta?
Useissa
kasakkarukouksen esityksissä näytetään myös miekkojen ja veitsien
sellaista taidokasta heiluttelua, että niitä ei rohkenisi levittää blogissa näytteille,
sillä edellämainitut suomalaiset hysteerikot sekä kokonainen silakkaparvi voisivat pitää
kulttuurisesti tunnettuja musiikkikappaleita laittomana uhkauksena ja joutua paniikkiin. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta tässä myös kasakkojen miekkatanssina tunnettu kasakkarukous esitettynä.
Vuorella
seisoi kasakka – hän rukoili Jumalaa.
Vapauden
puolesta, ihmisten puolesta hän kumarsi syvään.
Oisya,
sinä Oisya, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Oisya,
sinä Oisja, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Ja
vielä kasakka pyysi totuutta Jumalalta.
Tulee
totuus ihmisille – tulee myös vapaus.
Oisya,
sinä Oisya, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Oisya,
sinä Oisja, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Kasakka
kysyi ystävistä – jotka olivat vieraalta maalta.
Ahneus
ja ylpeys menivät sivusta.
Oisya,
sinä Oisya, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Oisya,
sinä Oisja, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Vaimot
odottavat, myös isät ja lapset
Ne,
jotka etsivät totuutta – äitiä valkoiseen maahan.
Oisya,
sinä Oisya, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Oisya,
sinä Oisja, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Ihmisille
kasakka ruokoilee kyllä siunauksia,
että
olisi leipää ja suolaa rauhaisissa kylissä.
Oisya,
sinä Oisya, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Oisya,
sinä Oisja, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Estääkseen
veren vuodatuksen kotimaassa
estääkseen
valheen elättämisen, hän rukoili Jumalaa.
Oisya,
sinä Oisya, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Oisya,
sinä Oisja, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Ja
vielä kasakka pyysi totuutta Jumalalta.
Tulee
totuus ihmisille – tulee myös vapaus.
Oisya,
sinä Oisya, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Oisya,
sinä Oisja, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Niin
kasakka rukoili kotimaansa puolesta
jotta
suru ja kyynel eivät koskettaisi.
Oisya,
sinä Oisya, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Oisya,
sinä Oisja, älä pelkää minua.
En
koske sinuun – älä huoli.
Vuorella
seisoi kasakka – hän rukoili Jumalaa.
Vapauden
puolesta, ihmisten puolesta hän kumarsi syvään.
Marina
Devjatova esittää videolla kasakkarukouksen.
Historiallisessa
kasakkarukouksessa käytetään sanaa ”Oisya” ( "Ойся").
Harvat ihmiset tietävät, että sanalla ”Oisya” kasakat
kutsuivat tšetšeenejä ja inguušeja. Tuossa
sodassa suomalaiset upseerit saavuttivat hyvää menestystä
kasakkojen kanssa islamistisia jihadisteja vastaan Kaukasiassa.
Varsinaisesti
laulua kuullessa pitäisi kuvitella tšetšeenitaistelijoita, jotka
pelkäsivät kasakoita niin, että kasakat joutuivat rauhoittelemaan
näitä. Kasakkojen voima piilee Hengessä ja uskossa. Kasakan
pääominaisuus on oikeus. Suomalaiset upseerit sotivat näiden
kasakoiden rinnalla islamistista imaamikuntaa vastaan.
Kaukasia
on ollut inspiraation lähde monille arvostetuille
venäläiskirjailijoille, joiden teosten ja kuvausten kautta
Venäjällä on syntynyt näkemys Kaukasian kansoista villeinä ja
sotaisina. Tietenkin noiden rukousten ja laulujen kuvaukset ovat
kaunisteltuja ja dramatisoituja, oikea sota ei ole koskaan jaloa.
Moskovalaisten
kasakkojen kuoro esittää kasakkarukouksen:
Kasakkojen
rukous on oletettavasti kirjoitettu Kaukasian sodan aikana jo
1800-luvulla, kun 1817-1864 käytiin sota Venäjän keisarikunnan ja
Kaukasian imaamikunnan välillä.
"Kaukasian sota" on pisin Venäjän imperiumin
sotilaallinen konflikti, joka vei lähes 100 vuotta ja johon liittyi
raskaita uhreja sekä Venäjän että Kaukasian kansoilta.
Suomalaiset upseerit ottivat osaa tuohon sotaan menestyksellisesti.
Moni
Suomen Kaartissa palvellut upseeri osallistui tähän taisteluun.
Suomalaisia osallistui Kaukasian sotaan eri aikoina Venäjän
puolella noin 160 upseeria. Heitä tuli varsinkin
suomenruotsalaisista aatelis- tai sotilassuvuista: von Essen,
Carpelan, Tawaststjerna. Suomalaiset menestyivät ja kohosivat usein
korkeisiin asemiin, jopa kenraaleiksi.
Eräs
tunnetuimmista suomalaisista upseereista, husaari- ja
kasakkajoukoissa palvellut Fredrik Aminoff (1805–1868) taisteli
kymmenen vuotta Kaukasiassa. ”Tšetšeenien kauhuna” tunnettu
Aminoff haavoittui vuonna 1839 vakavasti.
Yksi
monista Tšetšenian kautta vallan huipulle kohonneista suomalaisista
oli Johan Casimir Ehrnrooth
(1833–1913), joka osallistui strategisesti tärkeän Argunin solan
valtaamiseen. Ehrnrooth haavoittui luodista 25-vuotiaana, ja tsaari
palkitsi hänen urheutensa kultamiekalla. Kukistaessaan imaami Shamilin kapinaa, hänet palkittiin vuonna 1858
urhoollisuudesta kultaisella sapelilla ja everstiksi ylennettynä hän toimi Kaukasian
8. linjan kasakkaprikaatin komentajana 1846–1849. Vuonna 1859
Ehrnrooth ylennettiin everstiluutnantiksi, 1862 everstiksi ja 1868
kenraalimajuriksi. Kenraaliluutnantiksi
kohottuaan Ehrnrooth toimi vuosina 1880–1881 Bulgarian
sotaministerinä ja ministeripresidenttinä. Hän sai huomattavan
vallankäyttönsä ansiosta liikanimen ”Bulgarian diktaattori”.
Varvara
eli Elena Vladimirovna Susova esittää kasakkarukouksen.
Venäjän islamilaisen väestön keskuudessa
käytiin juuri tuolloin laajemminkin linjakeskustelua tiukasti
perinteeseen sitoutuvan ja
modernisaation tarpeen tunnustavan islamilaisen suuntauksen välillä.
Englanti näki noissa islamisteissa mahdollisuuden horjuttaa Venäjän
asemaa sekä tilaisuuden laajentaa brittiläistä imperiumia.
Vuoristokansojen
ja imaamikuntansa muridiveljestön tunnetuin johtaja oli imaami
Shamil, jonka nimi mainitaan myös tämän kasakkarukouksen joissakin versioissa. Venäläisten ylipäällikkönä toimi aluksi A P
Jermolov, joka aloitti sotatoimet vuonna 1818 Tšetšenian alueesta
ja perusti sinne Groznajan linnoituksen. Imaami Shamil ja hänen
kannattajansa toimivat ulkomaisen tiedustelupalvelun
hyväksikäyttäjien ja agenttien suojana.
Shamil oli syntynyt
nykyisen Dagestanin alueella Gimryn kylässä. Pyhiinvaelluksellaan
Mekkaan vuonna 1828 Shamil tapasi Adbel Kaderin (1808-1883; myös Abd
el-Kader tai Abdul-Qadir), jolta oppi sissisotataktiikoita. Shamil oli itse kääntynyt islamiin teini-ikäisenä.
Abdel
Kader oli algerialainen uskonnollinen johtaja, joka johti vastarintaa
Ranskaa vastaan vuosina 1832-1847. Abdel Kader julisti jihadin
ranskalaisia vastaan, kun Ranskan armeija hyökkäsi nimellisesti
Osmanien valtakunnan alaiseen Algeriaan vuonna 1830. Myöhemmin
vuonna 1847 hän joutui antautumaan ranskalaisille ja Ranskan keisari
antoi hänelle luvan matkustaa Bursan kautta Damaskokseen Syyriaan.
Kotiinsa
palattuaan Shamil liittyi lapsuutensa ystävään Ghazi Mollahiin,
joka oli Dagestanin ensimmäinen imaami ja aloittanut taistelun
venäläisiä vastaan. Kun Ghazi sai surmansa, Shamil tuli
johtajaksi. Taistelua varten Shamil vetosi voimakkaasti islamistiseen
uskoon, kyse oli taistelusta vääräuskoisia vastaan, vaikka ei
suoranaisesti kutsunut globaaliin kalifaattiin, vaan enemmän
puolustussotana jihadiin.
Shamil
onnistui yhdistämään monet riitaisat heimot Kaukasiasta taisteluun
Venäjää vastaan. Hänen menestyksensä on ollut sekä karismassa
että taitavassa uskonnollisessa vetoamisessa hurskauteen ja
sharia-lain noudattamiseen. Shamilin edellytykset pitkään sotaan johtuivat myös
merkittävässä määrin Turkin ja Britannian avusta taistelussa
Venäjää vastaan. Shamil itse pisti enemmän toivoa Britannian,
Ranskan ja Ottomaanien avulle, kuin toiveet onnistuivat lopulta
toteutua.
Jo
englantilainen astrologi, okkultisti, kuningas Elisabet 1:n
neuvoantaja John Dee (1527-1608) oli aiemmin kehittänyt käsitteen
brittiläinen imperiumi Englannin imperialistisen laajentumisen
tukemiseksi. Venäjä oli käynyt useita sotia Turkkia vastaan
1700-luvulla ja joutunut poliittiseen vastakkainasetteluun myös
Englannin kanssa, joka oli huolissaan siirtomaistaan ja tuki Turkkia.
Venäjä oli 1700-luvun puolella saanut haltuunsa joukon
Pohjois-Kaukasuksen alueita ja lujittanut asemiaan Taka-Kaukasiassa.
Kansainvälinen Kaukasia-politiikka oli monimutkaistunut, kun
Englanti puuttui siihen 1700-luvun lopussa: Englanti tahtoi Kaukasian
omakseen.
Kaukasian
geopoliittinen tilanne muuttui suuresti 1830-luvun alkuun mennessä.
Kaukasian hallitseminen antoi Mustanmeren itäosan ja lähes koko
Kaspianmeren Venäjän hallintaan. Venäjän oli hyvä edetä
Keski-Aasiaa kohti. Iran myönsi Venäjän oikeudet ja väistyi,
mutta Englanti pelkäsi Venäjän ekspansion leviävän etelään ja
kaakkoon Intian suuntaan. Niin Englanti päätti taltuttaa Venäjän
Kaukasiassa.
Englannille
sopi hyvin, että Kaukasian islamistien sota sitoi Venäjän voimia
ja auttoi täten Englantia, joka aloitti ”Venäjää vastaan
hybridisodan”, kuten professori, akateemikko Igor Panarin on
teoksessaan Hybridisodat – historia, teoria ja käytäntö (Johan
Bäckman Publications, Helsinki 2019, s. 57) luonnehtinut nykyajan
käsitteillä. ”Juuri englantilaiset rahoittivat Tshetshenian ja
Dagestanin vuoristolaisia, joita avaari Shamil komensi. Hänen
joukkonsa murskattiin lopullisesti Gunibin vuoristokylässä 1859”
(s. 57).
Shamil
joutui venäläisten vangiksi. Noin 500 000 vuoristolaisista muutti
Turkkiin, jossa heidän olot olivat surkeat. Epäonnistuneen kapinan
jälkeen vuoristolaiset pyysivät pääsyä takaisin Venäjälle ja
heitä palasi noin 6 000 henkeä. Nämä palanneet vuoristolaiset
siirtyivät ortodoksiseen uskoon.
Englantilainen
valtiomies Henry John Temple eli varakreivi Palmerston (1784-1865)
oli Kaukasuksessa tapahtuneen Venäjän vastaisen ”hybridisodan”
tärkein organisaattori. Hän toimi vuorotellen ulkoministerinä ja
pääministerinä 35 vuotta. Professori Panarin on luonnehtinut
Palmerstonin, Euroopan mantereella ”sodanlietsojalordiksi”
kutsuttua miestä, ytimekkäästi suomeksi ilmestyneessä tietokirjassaan.
Palmerstonille oli Venäjä
suuri harmitus, koska Venäjä ajoi itsenäistä ulkopolitiikkaa
brittihallituksen tahdosta piittaamatta. Niin Palmerston tahtoi
kurittaa Venäjää ja alkoi valmistella Krimin sotaa, kun samalla
Englanti rahoitti imaami Shamilin komentamia vuoristolaisia jihadistiseen
sotaan.
Vuosina
1817-1864 käydyn Venäjän keisarikunnan ja Kaukasian imaamikunnan
sodan aikana Englanti kokosi rinnalle vahvan sotaliittouman Krimin
sotaan 1853-1856, jossa Venäjää vastaan ryhtyivät Englanti,
Ranska, Turkki ja Itävalta. Kaukasia yritettiin muuttaa jälleen
purkurialueeksi Venäjän ja muslimimaiden välille. Krimin sota ulottui
aina Ahvenmaalle, Kokkolaan ja Turkuun saakka, jonne
englantilais-ranskalainen eskaaderi yritti tunkeutua.
Suomalaisia
merkkihenkilöitä ei liity pelkästään vuosien 1817-1864 Venäjän
keisarikunnan sotaan Kaukasian imaamikuntaa vastaan, vaan myös
samanaikaisesti käytyyn Krimin sotaan 1853-1856, jonka tunnelmissa
Zacharias Topelius julkaisi vuonna 1853 tunnetun runon Sylvian
joululaulu. Myös Topelius asettui venäläisen linjan puolustajaksi
Nikolai I:n puolelle.
Kun
Englannin ja Ranskan sotalaivat ilmestyivät Suomen rannikkovesille
keväällä 1854, oli täällä sotilaallinen tyhjiö. Venäläinen
sotaväki suojasi suomalaisia. Nikolai I oli lähettänyt Suomen
Kaartin Pietariin ja sieltä edelleen kukistamaan Puolan kapinaa.
Venäläistä sotaväkeä lisättiin eri puolille Suomea. Suomalaiset
ryhtyivät yhteisiin varustetöihin vihollisten torjumiseksi,
tervaporvarit ja rannikkoseutujen asukkaat rakensivat yhteistyössä
venäläisen sotaväen kanssa kenttävarustuksia, kivestä ja
hiekasta koostuvia tykkipattereita mm Kokkolassa, Vaasassa,
Tammisaaressa ja Porvoossa. Turussa tykkipattereita rakennettiin
laivaväylien varteen Kalkkiniemeen ja Ruissaloon. Venäläiset
rakensivat pattereita Haminan linnoituksen eteläpuolelle.
Suomalaiset tukivat venäläisiä yhteistä vihollista vastaan.
Topelius
vannoi uskollisuutta Venäjän keisarille Floran-päivän juhlissa
Helsingissä 13.5.1848, jossa myös Maamme –laulu esitettiin
ensimmäistä kertaa. Cygnaeus, Topelius, Pacius ja Runeberg johtivat
kansallispoliittisen manifestaation, jotta ylioppilaista ei tulisi
vallankumouksellisia. Topelius toisti Floran päivien juhlien
lehtikirjoituksessaan ”Suomen lipusta” ajatusta, jonka mukaan
Suomen kansallisvärit ovat sininen ja valkoinen – itse asiassa
Venäjän laivaston värit, jotta sosialistinen punainen tai
ruotsalais-liberaali punakeltainen eivät saisi kannatusta.
Ylioppilaat lauloivat ensi kertaa Paciuksen säveltämän, Runebergin
sanoittaman Maamme-laulun ”Suomen lipun” ympärillä; lipun
olivat Helsingin naiset lahjoittaneet ylioppilaskunnalle.
Maamme-laulu
ja ”Suomen lippu” syntyivät Topeliuksen ja hänen ystäviensä
uskollisuusriittinä keisari Nikolai I:lle. Zacharias Topelius oli
ehdottanut kauppa-alusten lipuksi väreiksi valkoista ja sinistä
sekä ristiä. Sininen kertoisi Suomen järvistä, sinivalkoinen
lippu ilmaisisi luonnonpuhtautta. Topelius välitti ajatuksen
sinivalkoisesta lipusta lapsille kansakoulun välityksellä. Hän oli
hyvin tietoinen myönteisestä yhteydestä Venäjän laivaston
lippuun, joka oli valkoinen sinisellä vinoristillä eli Andreaksen
ristillä varustettuna.
Vuonna
1854 Topelius nimitettiin hakemuksetta Keisarillisen Aleksanterin
yliopiston ensimmäiseksi henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi
professoriksi. Oppialaksi tuli historia. Yliopistourallaan hän nousi
lopulta rehtoriksi. Topelius asettui nimityksensä jälkeen
runoissaan selvästi Venäjän kannalle Turkkia ja länsivaltoja
(Britannia, Ranska, Sardinia) vastaan. Topeliukselle keisarin sota
oli myös uskonsotaa islamia vastaan, niin kuin todellinen tilanne
oli Kaukasiassa imaamikuntaa vastaan. Vastapuolella oli myös
roomalaiskatoliset ja heidän intressinsä Israelin valloituksesta.
Topelius piti Venäjän keisarin vihollisia myös Suomen vihollisina.
Topeliuksen vaikutuksella oli osansa siihen, että Björkön pappina
toiminut kalastaja rukoili vuonna 1854: ”Rukoilkaamme
hänen majesteettinsa keisarin ja isänmaan puolesta; piru periköön
kaikki englantilaiset!”
1820-luvulla
oli syntynyt muridismi (Murid on suufilaisuutta: opiskelija,
aloittamisen ja henkisen itsensä parantamisen ensimmäinen vaihe).
Islamistisen uskontulkinnan pääsaarnaajat Mullah Mohammed Yaraghi ja
sitten Qasi-Mullah (1790-1832) levittivät Dagestanissa ja
Tšetšeniassa pyhää sotaa uskottomia, etenkin venäläisiä
vastaan. Heidän opetuksensa keskiössä oli, että jihadia ei
syntyisi ennen kuin Kaukasian heimot seuraisivat shariaa
täydellisesti sen sijaan, että seuraisivat islamilaisten lakien ja
paikallisten perinteiden sekoitusta.
Qasi-Mullah julisti, että
avioliitot venäläisten kanssa mitätöidään, syntyneet lapset
ovat ”äpäriä” (M.J. Akbar, 2003, The
Shade of Swords: Jihad and the Conflict Between Islam and
Christianity. s. 151). Qasi-Mullah
julistautui vuonna 1829 imaamiksi Dagestanin Ghimryssä ja kutsui
muslimit pyhään sotaan.
Vuosina
1828 tai 1829 Qasi-Mullah tuli useiden alueen kylien
imaamiksi. Tämän tapahtuman katsotaan aloittaneen Dagestanin ja
Tšetšenian imaamikunnan muodostumisen, josta tuli Venäjän
keisarikunnan vastustaja.
Imaami
Ghazi-Muhammad (eli Qasi-Mullah) kutsui muslimeita jihadiin
venäläisiä vastaan. Hän velvoitti liittyneet yhteisöt vannomaan
valan sharian noudattamiseen, paikallisista tavoista piti luopua ja
katkaista kaikki suhteet venäläisiin. Imaamikunnan hallitsemista
varten hän mestautti 30 vaikutusvaltaisinta muslimijohtajaa, koska
piti heitä venäläisten ja tekopyhien islamin vihollisten
kätyreinä. Qasi-Mullahia
seurasi Shamil, joka harjoitti samaa islamistista politiikkaa kuin
edeltäjänsä. Hänen alaisuudessaan Imaamikunnan valtiollinen
rakenne vakiintui. Hänelle itselleen keskittyi paitsi
uskonnollisten, myös valtuudet sotilastoimiin, toimeenpanovaltaan,
lakin ja oikeuslaitoksen hallintaan. Shamil jatkoi kostotoimintaa
Dagestanin feodaalihallitsija vastaan. Venäjän joukot
saavuttivat 1837 ja 1839 Shamilin kodin Akhulgon vuorella. Shamil
vetäytyi Tšetšeniaan. Englanti ei katsonut
toimettomana sivussa, vaan Mustanmeren rannikolla Venäjän
komentojen asemat heikentyivät vakavasti Englannin ja Ranskan
laivastojen saavuttua Mustallemerelle ja Venäjän laivaston
menetettyä määräävän asemansa merellä. Rannikon linnoituksia
oli mahdotonta puolustaa ilman laivaston tukea. Anapan,
Novorossiyskin ja Kubanin suun väliset linnoitukset tuhottiin,
Mustanmeren rannikon varuskunnat vedettiin Krimille. 6.
syyskuuta 1859 Shamil antautui prinssi Baryatinskylle ja karkotettiin
keski-Venäjälle Kalugaan. Hän kuoli vuonna 1871
pyhiinvaellusmatkallaan Mekkaan ja haudattiin Medinaan
(Saudi-Arabia). Koillis-Kaukasiassa sota oli ohitse.
Liittoutuneiden
tappio Krimillä ja Venäjän menestys Kaukasiassa pakottivat
länsiliittoutuneet neuvottelupöytään. Englannin Palmerston olisi
tahtonut sodan jatkamista, mutta Napoloen III oli sotaa vastaan.
Rauha tehtiin Pariisissa helmikuussa 1856. Pariisin kongressissa 1856
todettiin, että Kaukasian kuuluminen Venäjään
kansainvälisoikeudellisesti pätevä. Pariisin sopimus loi
ulkopoliittisia ja Kaukasian sodan päättyminen pian tämän jälkeen
1864 sisäpoliittisia edellytyksiä sille, että Kaukasia muuttui
Venäjän erottamattomaksi osaksi. Tämä huolestutti yhä enemmän
Lontoota.
