Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua!

Elokuussa 2014 saavuin vaimoni ja kahden poikani kanssa Moskovan lähettyvillä olevalle alueelle, jossa meitä odotti vaimoni koulutoverin tyttären häät. Morsiamen eno oli alueen kasakkapäällikkö, ataman, joka oli virkatyönsä tehnyt laskuvarjojääkäreitä johtaneena upseerina. Asuimme samalla datshalla, jossa illan saavuttua ataman lauloi vaimonsa kanssa meille kasakkalauluja pelosta, hyvyydestä ja urheudesta. Keskustelimme myös suomalaisten turpo-asiantuntijoiden oudoista ja hysteerisistä kuvioista, joita ilmeni jo tuohon aikaan.

Silloin sain toistamiseen tutustua kasakkojen sotahistoriaan, kulttuurihistoriaan sekä tarinoihin. Kasakkoihin liittyvät monet historian vaiheet aivan nykypäivän Donbassin ja Krimin alueisiin saakka. Myös tämän atamanin miehet olivat puolustaneet Donbassin ja Krimin ihmisten vapautta. Harvemmin tiedetään, että suomalaiset upseerit ovat kirjoittaneet historiaa yhdessä näiden vanhojen aikojen kasakkojen kanssa 1800-luvulla.

Mietin tätä rukousta ja laulua kuunnellessani, miten moni suomalainen hysteerikko voitaisiin sijoittaa tuon Oisya-sanan paikalle: miten monet oulat, jessit, saarat, ryskyt, heidit ja muut ovat ryhtyneet säikkymään, aidosti tai vilpillisesti, kun kansalainen tahtoo vain totuudellisesti kuunnella. 

Mitä he pelkäävät, kun vapauden ja totuuden hyvissä joukoissa ei pitäisi pelätä? Pelkäävätkö he totuutta ja vapautta?

Useissa kasakkarukouksen esityksissä näytetään myös miekkojen ja veitsien sellaista taidokasta heiluttelua, että niitä ei rohkenisi levittää blogissa näytteille, sillä edellämainitut suomalaiset hysteerikot sekä kokonainen silakkaparvi voisivat pitää kulttuurisesti tunnettuja musiikkikappaleita laittomana uhkauksena ja joutua paniikkiin. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta tässä myös kasakkojen miekkatanssina tunnettu kasakkarukous esitettynä.

Vuorella seisoi kasakka – hän rukoili Jumalaa.

Vapauden puolesta, ihmisten puolesta hän kumarsi syvään.

Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Oisya, sinä Oisja, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Ja vielä kasakka pyysi totuutta Jumalalta.

Tulee totuus ihmisille – tulee myös vapaus.

Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Oisya, sinä Oisja, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Kasakka kysyi ystävistä – jotka olivat vieraalta maalta.

Ahneus ja ylpeys menivät sivusta.

Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Oisya, sinä Oisja, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Vaimot odottavat, myös isät ja lapset

Ne, jotka etsivät totuutta – äitiä valkoiseen maahan.

Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Oisya, sinä Oisja, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Ihmisille kasakka ruokoilee kyllä siunauksia,

että olisi leipää ja suolaa rauhaisissa kylissä.

Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Oisya, sinä Oisja, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Estääkseen veren vuodatuksen kotimaassa

estääkseen valheen elättämisen, hän rukoili Jumalaa.

Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Oisya, sinä Oisja, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Ja vielä kasakka pyysi totuutta Jumalalta.

Tulee totuus ihmisille – tulee myös vapaus.

Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Oisya, sinä Oisja, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Niin kasakka rukoili kotimaansa puolesta

jotta suru ja kyynel eivät koskettaisi.

Oisya, sinä Oisya, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Oisya, sinä Oisja, älä pelkää minua.

En koske sinuun – älä huoli.

Vuorella seisoi kasakka – hän rukoili Jumalaa.

Vapauden puolesta, ihmisten puolesta hän kumarsi syvään.

Marina Devjatova esittää videolla kasakkarukouksen.

Historiallisessa kasakkarukouksessa käytetään sanaa ”Oisya” ( "Ойся"). Harvat ihmiset tietävät, että sanalla ”Oisya” kasakat kutsuivat tšetšeenejä ja inguušeja. Tuossa sodassa suomalaiset upseerit saavuttivat hyvää menestystä kasakkojen kanssa islamistisia jihadisteja vastaan Kaukasiassa.

Varsinaisesti laulua kuullessa pitäisi kuvitella tšetšeenitaistelijoita, jotka pelkäsivät kasakoita niin, että kasakat joutuivat rauhoittelemaan näitä. Kasakkojen voima piilee Hengessä ja uskossa. Kasakan pääominaisuus on oikeus. Suomalaiset upseerit sotivat näiden kasakoiden rinnalla islamistista imaamikuntaa vastaan. 

Kaukasia on ollut inspiraation lähde monille arvostetuille venäläiskirjailijoille, joiden teosten ja kuvausten kautta Venäjällä on syntynyt näkemys Kaukasian kansoista villeinä ja sotaisina. Tietenkin noiden rukousten ja laulujen kuvaukset ovat kaunisteltuja ja dramatisoituja, oikea sota ei ole koskaan jaloa.

Moskovalaisten kasakkojen kuoro esittää kasakkarukouksen:

Kasakkojen rukous on oletettavasti kirjoitettu Kaukasian sodan aikana jo 1800-luvulla, kun 1817-1864 käytiin sota Venäjän keisarikunnan ja Kaukasian imaamikunnan välillä. "Kaukasian sota" on pisin Venäjän imperiumin sotilaallinen konflikti, joka vei lähes 100 vuotta ja johon liittyi raskaita uhreja sekä Venäjän että Kaukasian kansoilta. Suomalaiset upseerit ottivat osaa tuohon sotaan menestyksellisesti.

Moni Suomen Kaartissa palvellut upseeri osallistui tähän taisteluun. Suomalaisia osallistui Kaukasian sotaan eri aikoina Venäjän puolella noin 160 upseeria. Heitä tuli varsinkin suomenruotsalaisista aatelis- tai sotilassuvuista: von Essen, Carpelan, Tawaststjerna. Suomalaiset menestyivät ja kohosivat usein korkeisiin asemiin, jopa kenraaleiksi.

Eräs tunnetuimmista suomalaisista upseereista, husaari- ja kasakkajoukoissa palvellut Fredrik Aminoff (1805–1868) taisteli kymmenen vuotta Kaukasiassa. ”Tšetšeenien kauhuna” tunnettu Aminoff haavoittui vuonna 1839 vakavasti.

Yksi monista Tšetšenian kautta vallan huipulle kohonneista suomalaisista oli Johan Casimir Ehrnrooth  (1833–1913), joka osallistui strategisesti tärkeän Argunin solan valtaamiseen. Ehrnrooth haavoittui luodista 25-vuotiaana, ja tsaari palkitsi hänen urheutensa kultamiekalla. Kukistaessaan imaami Shamilin kapinaa, hänet palkittiin vuonna 1858 urhoollisuudesta kultaisella sapelilla ja everstiksi ylennettynä hän toimi Kaukasian 8. linjan kasakkaprikaatin komentajana 1846–1849. Vuonna 1859 Ehrnrooth ylennettiin everstiluutnantiksi, 1862 everstiksi ja 1868 kenraalimajuriksi. Kenraaliluutnantiksi kohottuaan Ehrnrooth toimi vuosina 1880–1881 Bulgarian sotaministerinä ja ministeripresidenttinä. Hän sai huomattavan vallankäyttönsä ansiosta liikanimen ”Bulgarian diktaattori”. 

Varvara eli Elena Vladimirovna Susova esittää kasakkarukouksen.

Venäjän islamilaisen väestön keskuudessa käytiin juuri tuolloin laajemminkin linjakeskustelua tiukasti perinteeseen sitoutuvan ja modernisaation tarpeen tunnustavan islamilaisen suuntauksen välillä. Englanti näki noissa islamisteissa mahdollisuuden horjuttaa Venäjän asemaa sekä tilaisuuden laajentaa brittiläistä imperiumia.

Vuoristokansojen ja imaamikuntansa muridiveljestön tunnetuin johtaja oli imaami Shamil, jonka nimi mainitaan myös tämän kasakkarukouksen joissakin versioissa. Venäläisten ylipäällikkönä toimi aluksi A P Jermolov, joka aloitti sotatoimet vuonna 1818 Tšetšenian alueesta ja perusti sinne Groznajan linnoituksen. Imaami Shamil ja hänen kannattajansa toimivat ulkomaisen tiedustelupalvelun hyväksikäyttäjien ja agenttien suojana. 

Shamil oli syntynyt nykyisen Dagestanin alueella Gimryn kylässä. Pyhiinvaelluksellaan Mekkaan vuonna 1828 Shamil tapasi Adbel Kaderin (1808-1883; myös Abd el-Kader tai Abdul-Qadir), jolta oppi sissisotataktiikoita. Shamil oli itse kääntynyt islamiin teini-ikäisenä.

Abdel Kader oli algerialainen uskonnollinen johtaja, joka johti vastarintaa Ranskaa vastaan vuosina 1832-1847. Abdel Kader julisti jihadin ranskalaisia vastaan, kun Ranskan armeija hyökkäsi nimellisesti Osmanien valtakunnan alaiseen Algeriaan vuonna 1830. Myöhemmin vuonna 1847 hän joutui antautumaan ranskalaisille ja Ranskan keisari antoi hänelle luvan matkustaa Bursan kautta Damaskokseen Syyriaan.

Kotiinsa palattuaan Shamil liittyi lapsuutensa ystävään Ghazi Mollahiin, joka oli Dagestanin ensimmäinen imaami ja aloittanut taistelun venäläisiä vastaan. Kun Ghazi sai surmansa, Shamil tuli johtajaksi. Taistelua varten Shamil vetosi voimakkaasti islamistiseen uskoon, kyse oli taistelusta vääräuskoisia vastaan, vaikka ei suoranaisesti kutsunut globaaliin kalifaattiin, vaan enemmän puolustussotana jihadiin.

Shamil onnistui yhdistämään monet riitaisat heimot Kaukasiasta taisteluun Venäjää vastaan. Hänen menestyksensä on ollut sekä karismassa että taitavassa uskonnollisessa vetoamisessa hurskauteen ja sharia-lain noudattamiseen. Shamilin edellytykset pitkään sotaan johtuivat myös merkittävässä määrin Turkin ja Britannian avusta taistelussa Venäjää vastaan. Shamil itse pisti enemmän toivoa Britannian, Ranskan ja Ottomaanien avulle, kuin toiveet onnistuivat lopulta toteutua.

Jo englantilainen astrologi, okkultisti, kuningas Elisabet 1:n neuvoantaja John Dee (1527-1608) oli aiemmin kehittänyt käsitteen brittiläinen imperiumi Englannin imperialistisen laajentumisen tukemiseksi. Venäjä oli käynyt useita sotia Turkkia vastaan 1700-luvulla ja joutunut poliittiseen vastakkainasetteluun myös Englannin kanssa, joka oli huolissaan siirtomaistaan ja tuki Turkkia. Venäjä oli 1700-luvun puolella saanut haltuunsa joukon Pohjois-Kaukasuksen alueita ja lujittanut asemiaan Taka-Kaukasiassa. Kansainvälinen Kaukasia-politiikka oli monimutkaistunut, kun Englanti puuttui siihen 1700-luvun lopussa: Englanti tahtoi Kaukasian omakseen.

Kaukasian geopoliittinen tilanne muuttui suuresti 1830-luvun alkuun mennessä. Kaukasian hallitseminen antoi Mustanmeren itäosan ja lähes koko Kaspianmeren Venäjän hallintaan. Venäjän oli hyvä edetä Keski-Aasiaa kohti. Iran myönsi Venäjän oikeudet ja väistyi, mutta Englanti pelkäsi Venäjän ekspansion leviävän etelään ja kaakkoon Intian suuntaan. Niin Englanti päätti taltuttaa Venäjän Kaukasiassa.

Englannille sopi hyvin, että Kaukasian islamistien sota sitoi Venäjän voimia ja auttoi täten Englantia, joka aloitti ”Venäjää vastaan hybridisodan”, kuten professori, akateemikko Igor Panarin on teoksessaan Hybridisodat – historia, teoria ja käytäntö (Johan Bäckman Publications, Helsinki 2019, s. 57) luonnehtinut nykyajan käsitteillä. ”Juuri englantilaiset rahoittivat Tshetshenian ja Dagestanin vuoristolaisia, joita avaari Shamil komensi. Hänen joukkonsa murskattiin lopullisesti Gunibin vuoristokylässä 1859” (s. 57).

Shamil joutui venäläisten vangiksi. Noin 500 000 vuoristolaisista muutti Turkkiin, jossa heidän olot olivat surkeat. Epäonnistuneen kapinan jälkeen vuoristolaiset pyysivät pääsyä takaisin Venäjälle ja heitä palasi noin 6 000 henkeä. Nämä palanneet vuoristolaiset siirtyivät ortodoksiseen uskoon.

Englantilainen valtiomies Henry John Temple eli varakreivi Palmerston (1784-1865) oli Kaukasuksessa tapahtuneen Venäjän vastaisen ”hybridisodan” tärkein organisaattori. Hän toimi vuorotellen ulkoministerinä ja pääministerinä 35 vuotta. Professori Panarin on luonnehtinut Palmerstonin, Euroopan mantereella ”sodanlietsojalordiksi” kutsuttua miestä, ytimekkäästi suomeksi ilmestyneessä tietokirjassaan. 

Palmerstonille oli Venäjä suuri harmitus, koska Venäjä ajoi itsenäistä ulkopolitiikkaa brittihallituksen tahdosta piittaamatta. Niin Palmerston tahtoi kurittaa Venäjää ja alkoi valmistella Krimin sotaa, kun samalla Englanti rahoitti imaami Shamilin komentamia vuoristolaisia jihadistiseen sotaan.

Vuosina 1817-1864 käydyn Venäjän keisarikunnan ja Kaukasian imaamikunnan sodan aikana Englanti kokosi rinnalle vahvan sotaliittouman Krimin sotaan 1853-1856, jossa Venäjää vastaan ryhtyivät Englanti, Ranska, Turkki ja Itävalta. Kaukasia yritettiin muuttaa jälleen purkurialueeksi Venäjän ja muslimimaiden välille. Krimin sota ulottui aina Ahvenmaalle, Kokkolaan ja Turkuun saakka, jonne englantilais-ranskalainen eskaaderi yritti tunkeutua.

Suomalaisia merkkihenkilöitä ei liity pelkästään vuosien 1817-1864 Venäjän keisarikunnan sotaan Kaukasian imaamikuntaa vastaan, vaan myös samanaikaisesti käytyyn Krimin sotaan 1853-1856, jonka tunnelmissa Zacharias Topelius julkaisi vuonna 1853 tunnetun runon Sylvian joululaulu. Myös Topelius asettui venäläisen linjan puolustajaksi Nikolai I:n puolelle.

Kun Englannin ja Ranskan sotalaivat ilmestyivät Suomen rannikkovesille keväällä 1854, oli täällä sotilaallinen tyhjiö. Venäläinen sotaväki suojasi suomalaisia. Nikolai I oli lähettänyt Suomen Kaartin Pietariin ja sieltä edelleen kukistamaan Puolan kapinaa. Venäläistä sotaväkeä lisättiin eri puolille Suomea. Suomalaiset ryhtyivät yhteisiin varustetöihin vihollisten torjumiseksi, tervaporvarit ja rannikkoseutujen asukkaat rakensivat yhteistyössä venäläisen sotaväen kanssa kenttävarustuksia, kivestä ja hiekasta koostuvia tykkipattereita mm Kokkolassa, Vaasassa, Tammisaaressa ja Porvoossa. Turussa tykkipattereita rakennettiin laivaväylien varteen Kalkkiniemeen ja Ruissaloon. Venäläiset rakensivat pattereita Haminan linnoituksen eteläpuolelle. Suomalaiset tukivat venäläisiä yhteistä vihollista vastaan.

Topelius vannoi uskollisuutta Venäjän keisarille Floran-päivän juhlissa Helsingissä 13.5.1848, jossa myös Maamme –laulu esitettiin ensimmäistä kertaa. Cygnaeus, Topelius, Pacius ja Runeberg johtivat kansallispoliittisen manifestaation, jotta ylioppilaista ei tulisi vallankumouksellisia. Topelius toisti Floran päivien juhlien lehtikirjoituksessaan ”Suomen lipusta” ajatusta, jonka mukaan Suomen kansallisvärit ovat sininen ja valkoinen – itse asiassa Venäjän laivaston värit, jotta sosialistinen punainen tai ruotsalais-liberaali punakeltainen eivät saisi kannatusta. Ylioppilaat lauloivat ensi kertaa Paciuksen säveltämän, Runebergin sanoittaman Maamme-laulun ”Suomen lipun” ympärillä; lipun olivat Helsingin naiset lahjoittaneet ylioppilaskunnalle.

Maamme-laulu ja ”Suomen lippu” syntyivät Topeliuksen ja hänen ystäviensä uskollisuusriittinä keisari Nikolai I:lle. Zacharias Topelius oli ehdottanut kauppa-alusten lipuksi väreiksi valkoista ja sinistä sekä ristiä. Sininen kertoisi Suomen järvistä, sinivalkoinen lippu ilmaisisi luonnonpuhtautta. Topelius välitti ajatuksen sinivalkoisesta lipusta lapsille kansakoulun välityksellä. Hän oli hyvin tietoinen myönteisestä yhteydestä Venäjän laivaston lippuun, joka oli valkoinen sinisellä vinoristillä eli Andreaksen ristillä varustettuna.

Vuonna 1854 Topelius nimitettiin hakemuksetta Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ensimmäiseksi henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi. Oppialaksi tuli historia. Yliopistourallaan hän nousi lopulta rehtoriksi. Topelius asettui nimityksensä jälkeen runoissaan selvästi Venäjän kannalle Turkkia ja länsivaltoja (Britannia, Ranska, Sardinia) vastaan. Topeliukselle keisarin sota oli myös uskonsotaa islamia vastaan, niin kuin todellinen tilanne oli Kaukasiassa imaamikuntaa vastaan. Vastapuolella oli myös roomalaiskatoliset ja heidän intressinsä Israelin valloituksesta. Topelius piti Venäjän keisarin vihollisia myös Suomen vihollisina. Topeliuksen vaikutuksella oli osansa siihen, että Björkön pappina toiminut kalastaja rukoili vuonna 1854: ”Rukoilkaamme hänen majesteettinsa keisarin ja isänmaan puolesta; piru periköön kaikki englantilaiset!”

1820-luvulla oli syntynyt muridismi (Murid on suufilaisuutta: opiskelija, aloittamisen ja henkisen itsensä parantamisen ensimmäinen vaihe). Islamistisen uskontulkinnan pääsaarnaajat Mullah Mohammed Yaraghi ja sitten Qasi-Mullah (1790-1832) levittivät Dagestanissa ja Tšetšeniassa pyhää sotaa uskottomia, etenkin venäläisiä vastaan. Heidän opetuksensa keskiössä oli, että jihadia ei syntyisi ennen kuin Kaukasian heimot seuraisivat shariaa täydellisesti sen sijaan, että seuraisivat islamilaisten lakien ja paikallisten perinteiden sekoitusta. 

Qasi-Mullah julisti, että avioliitot venäläisten kanssa mitätöidään, syntyneet lapset ovat ”äpäriä” (M.J. Akbar, 2003, The Shade of Swords: Jihad and the Conflict Between Islam and Christianity. s. 151). Qasi-Mullah julistautui vuonna 1829 imaamiksi Dagestanin Ghimryssä ja kutsui muslimit pyhään sotaan.

Vuosina 1828 tai 1829 Qasi-Mullah tuli useiden alueen kylien imaamiksi. Tämän tapahtuman katsotaan aloittaneen Dagestanin ja Tšetšenian imaamikunnan muodostumisen, josta tuli Venäjän keisarikunnan vastustaja.

Imaami Ghazi-Muhammad (eli Qasi-Mullah) kutsui muslimeita jihadiin venäläisiä vastaan. Hän velvoitti liittyneet yhteisöt vannomaan valan sharian noudattamiseen, paikallisista tavoista piti luopua ja katkaista kaikki suhteet venäläisiin. Imaamikunnan hallitsemista varten hän mestautti 30 vaikutusvaltaisinta muslimijohtajaa, koska piti heitä venäläisten ja tekopyhien islamin vihollisten kätyreinä. 
 
Qasi-Mullahia seurasi Shamil, joka harjoitti samaa islamistista politiikkaa kuin edeltäjänsä. Hänen alaisuudessaan Imaamikunnan valtiollinen rakenne vakiintui. Hänelle itselleen keskittyi paitsi uskonnollisten, myös valtuudet sotilastoimiin, toimeenpanovaltaan, lakin ja oikeuslaitoksen hallintaan. Shamil jatkoi kostotoimintaa Dagestanin feodaalihallitsija vastaan. 
 
Venäjän joukot saavuttivat 1837 ja 1839 Shamilin kodin Akhulgon vuorella. Shamil vetäytyi Tšetšeniaan. Englanti ei katsonut toimettomana sivussa, vaan Mustanmeren rannikolla Venäjän komentojen asemat heikentyivät vakavasti Englannin ja Ranskan laivastojen saavuttua Mustallemerelle ja Venäjän laivaston menetettyä määräävän asemansa merellä. Rannikon linnoituksia oli mahdotonta puolustaa ilman laivaston tukea. Anapan, Novorossiyskin ja Kubanin suun väliset linnoitukset tuhottiin, Mustanmeren rannikon varuskunnat vedettiin Krimille. 
 
6. syyskuuta 1859 Shamil antautui prinssi Baryatinskylle ja karkotettiin keski-Venäjälle Kalugaan. Hän kuoli vuonna 1871 pyhiinvaellusmatkallaan Mekkaan ja haudattiin Medinaan (Saudi-Arabia). Koillis-Kaukasiassa sota oli ohitse. 
 

Liittoutuneiden tappio Krimillä ja Venäjän menestys Kaukasiassa pakottivat länsiliittoutuneet neuvottelupöytään. Englannin Palmerston olisi tahtonut sodan jatkamista, mutta Napoloen III oli sotaa vastaan. Rauha tehtiin Pariisissa helmikuussa 1856. Pariisin kongressissa 1856 todettiin, että Kaukasian kuuluminen Venäjään kansainvälisoikeudellisesti pätevä. Pariisin sopimus loi ulkopoliittisia ja Kaukasian sodan päättyminen pian tämän jälkeen 1864 sisäpoliittisia edellytyksiä sille, että Kaukasia muuttui Venäjän erottamattomaksi osaksi. Tämä huolestutti yhä enemmän Lontoota.

Terveisin, Juha