Vuoropuhelua
käyväksi, vuoropuhelua yhteiskunnan ja kulttuurielämän välillä
edistäväksi kirkoksi esittäytynyt Espoon hiippakunta lähetti
tutkinta-asiamiehen Jorma Backin selvittämään ongelmallisuuttani
ja löysi nuhdeltavaa asiassa 2009-00205 (vuoden 2009 lopulla), koska
olin pitänyt tämän oheisen joulusaarnan useita vuosia aiemmin
(vuonna 2006) toisen hiippakunnan (Helsingin) alueella toimiessani
seurakuntapastorina.
Näin
Jorma Back ja tuomiokapituli määrittelivät, että ”saarnaan
Venäjästä” (olen siis paha ”venäjämielinen”), mistä tämä
saarna löytyi todisteeksi.
 |
| Tuomiokapitulin teksti ilmaisee tutkinnan tuloksen, millä perusteella rangaistus voidaan tuomita. |
Back
tai kukaan tuomiokapitulin jäsen ei ollut tietenkään kuullut
saarnaa eikä ollut paikalla, eikä kukaan läsnäolijoista tehnyt
mitään kantelua. Tuomiokapitulin piti vain ”todistaa”, että
kyllähän Molari saarnaa venäläismielisesti aivan
saarnastuolistakin kirkossa. Niin todiste ”etsittiin”!
Lisättäköön
nyt vuosikymmen myöhemmin, että samanlaista ”todistelua”
käytetään yhä yleisemmin julkisuudessa muita ihmisiä ja
yhteisöjä vastaan, kun joku halutaan nimetä ikään kuin pahaksi:
hän on ”venäläismielinen” - ja ”todisteet” löydetään
(so. keksitään)!
Tuomiokapitulin kirjallisesti antamiin syytöksiin vastasin seuraavilla sanoilla, mutta tämä kirjallinen vastaukseni ei auttanut, koska he olivat löytäneet syytökseen syyn: Venäjä.
Näin siis vastasin silloin 10 vuotta sitten:
Mistä mielikuvista käsin ihmiset lukevat Venäjän saarnoihini?Ensinnäkään Back ei kerro, mitä minä sanoin Dostojevskin perusteella: kerroin Raskolnikovin uskoon tulosta, kun hän nöyrtyi alhaisen Sonjan apuun, mutta tuli torjutuksi itseään pyhinä pitävien kirkollisten ihmisten keskuudessa.
Mistä Back osaa myös päättää, ketä oli kirkossa aamuvarhain liki neljä vuotta sitten jouluaamuna, kun edellisenä päivänä jouluaattona oli kuitenkin perhekirkko?
Back
luo täysin mielikuvituksensa varassa yhtä hyvin näkemyksiä kirkon
kuulijakunnasta kuin kantelun kohteena olevista mielenosoituksista,
joiden tähden hän ei ole haastatellut yhtään silminnäkijää ja
muutaman silminnäkijän kirjoitukset hän on ignoroinut, koska ne
eivät tyydyttäneet hänen tarpeitansa.
Backin
ja kriitikkojen tehtävänä olisi ollut etsiä todellisia näyttöjä
saarnoista, joissa saarnaan enemmän Venäjästä kuin Jumalasta.
Toistan sen, että kotisivuillani on kaikki saarnani luettavissa: tutkinta-asiamiehen velvollisuus olisi ollut hoitaa tehtävänsä hyvin lähdeviittausten avulla sen sijaan että luo poliittista mielikuvaa minusta – ja vielä pahempaa saarnoistani!
Joulupäivä
– Jeesuksen syntymä – Luuk. 2: 1–14. Pihlajamäen kirkko
25.12.2006 klo 10.
Esikoistaan
odottaessaan neitsyt Maria oli häpeää kantava nainen.
Neitseellinen
syntymä ei ole silloiselle välimerelliselle ihmetarustolle
poikkeava tarinan juoni, kun sankarin pitää kertoa syntyneeksi:
sitä vastoin poikkeavaa on tavanomaisen ihmeellisesti syntyneen
Jeesuksen syntymä antisankarin tavoin häpeässä.
Jumala
on oikeasti läsnä, tekee ihmeen, mutta puitteet ovat nyt surkeat,
jopa epäkunnialliset vallitsevan ajattelutavan mukaan!
Jeesus
lepää majatalojen ulkopuolella, seimessä, kapaloituna, kädet ja
jalat tiukasti liikkumattomuuteen käärittynä. Sellaisena
voimattomana, pienenä, heikkona, ulkopuolelle hylättynä Jumala
kohdataan sukupolvesta toiseen. Jeesusta kantoi raskauden kuukaudet
sellainen nainen, jota vasta seuraavat vuosikymmenet ja vuosisadat
ovat alkaneet kunnioittaa.
Kristikunnan suuret ajattelijat
ovat saaneet innoitusta omaan elämäänsä ja tuotantoonsa
joulunihmeestä, häpeään ja alhaisuuteen laskeutuvasta
Kaikkivaltiaasta Jumalan Pojasta. Alhaalla pitääkin uskon
nimenomaisesti syntyä.
Otan
kolme esimerkki: Martti Luther, Johann Sebastian Bach ja Fjodor
Mihailovitš Dostojevski (Ф. М. Достоевский).
Martti Luther kirjoitti Huonepostillassa:
Minkä
tähden evankelista kuvanneekaan Jeesuksen syntymän tällaisessa
köyhyydessä ja kurjuudessa tapahtuneeksi.
Tätä
kertomusta vuosittain saarnataan, että kaikki ihmiset ja erittäinkin
nuoret sen mieleensä painaisivat ja kiittäisivät Jumalaa sanoen:
Ei ole minulla mitään hätää, minulla on Jumalan Poika veljenä.”
(s. 55, 56, 58). ”Koska nyt Jumalan Poika on tämän tehnyt, tulee meidänkin oppia Jumalan Pojalle ylistykseksi ja kunniaksi mielellämme olemaan nöyriä ja seuraamaan häntä, hänen omien sanojensa mukaan ottaen kantaaksemme ristin ja kärsien kaikenlaisia ahdistuksia. Sillä mitähän nuo nyt enää voisivat meitä vahingoittaa, tai miksi me nyt enää kärsimisiä häpeäisimme? Onhan rakas Herrammekin kärsinyt vilua, nälkää ja kurjuutta.” (Huonepostilla, s. 58).
Luther saarnasi Kirkkopostillan mukaan:
Kukaan ei huomaa eikä käsitä, mitä Jumala saa toimeksi tallissa. Hän jättää suuret suojat ja komeat kamarit tyhjiksi, jättää ihmiset syömään, juomaan ja iloa pitämään, mutta tämä lohdutus ja aarre on heiltä salattu. Mikä synkeä yö peittikään silloin Betlehemin, joka ei huomannut tätä valkeutta!
Kuinka näyttääkään Jumala, ettei hän pidä missään arvossa sitä mitä maailma on; maailma taas puolestaan osoittaa todeksi, ettei se tunne eikä huomaa mitään siitä, mikä Jumala on, mitä Jumalalla on ja mitä Jumala vaikuttaa! ”(Kirkkopostilla, s. 290).
Jouluevankeliumissa on selitetty Kristuksen löytäminen hänen köyhyytensä keskeltä sekä kapalovaatteissa ja seimestä: hänen köyhyytensä opettaa meitä löytämään hänet lähimmäisestämme, kaikkein halpa-arvoisimmasta ja köyhimmästä, ja hänen kapalovaatteensa tietävät Pyhää Raamattua. Tässä elämässä toimiessamme pitäytykäämme siis köyhiin, ja tutkiessamme ja mietiskellessämme pitäytykäämme ainoastaan Raamattuun” (Kirkkopostilla, s. 314).
Joulukirjassaan Martti Luther selitti kapaloita ja seimeä:
Maria "kapaloi hänet ja pani hänet seimeen". Miksi ei kehtoon, penkille tai lattialle? Koska heillä ei ollut kehtoa, penkkiä eikä pöytää, ei mitään muuta kuin härkien syöttökaukalo. Se oli tämän kuninkaan ensimmäinen valtaistuin.
Täällä seimessä makasi koko maailman Luoja ilman ainuttakaan palvelijaa. Ja siellä oli viisitoistavuotias tyttö synnyttämässä esikoistaan vailla vettä, tulta, valoa, vesikattilaa.”(Joulukirja, s. 47)
Raamatun esipuheessa Luther selittää joulun ihmettä:
”Jouluevankeliumista sinä voit löytää jumalallisen viisauden, jonka Jumala tässä ilmoittaa niin yksinkertaisesti ja suoraan, että hän kukistaisi kaiken ylpeyden. Tässä on sinulle kapalo ja seimi, jossa Kristus makaa. Sinne myös enkeli neuvoo paimenia. Kapalo on huono ja alhainen, mutta aarre, Kristus, joka makaa siinä, on kallisarvoinen.” (Martti Lutherin Raamatun esipuheesta, s. 18).
Monet kristityt ovat kokeneet omassa elämässään, että alhaalla voi syntyä joulun paras juhla. Niin kävi Johann Sebastian Bachille vuonna 1717.
Weimarin herttua oli valinnut vuonna 1714 itsevarman Johann Sebastian Bachin konserttimestariksi (Konzertmeister). Bachin tehtävänä oli kirjoittaa kantaatteja.
Jo parin vuoden kuluttua Cöthen kaupunki tarjosi Bachille työtä ja jopa parempaa palkkaa. Herttua ei sallinut Bachin lähteä, mutta itsevarma Bach ei nöyristellyt. Herttua suuttui ja heitti Bachin tyrmään vuonna 1717 vähän ennen adventtia ja joulua, marraskuun 6 päivä. Bach oli tehnyt työsopimuksen kilpailevan kaupungin kanssa.
Millaiseksi mieheksi tyrmässä istuva Johann Sebastian Bach siis muuttui? Adventti ja joulu alkoivat lähestyä. Kanttorimme Timo Ollin oivassa opastuksessa sain tutustua Bachin pienen urkukirjan salaisuuksiin pari päivä sitten. Bach otti tyrmän rauhallisesti, ehkä luotti prinssi Leopoldiin, mutta ennen kaikkea kirjoitti mitä valoisimpia urkukappaleita tutkien lähestyvän adventin ja joulun salaisuutta.
Vallitsevan käsityksen mukaan adventin ja joulun ihmettä kuvaavat koraalit ”Kristus, Jumalan Poika” ja In dulci jubilo (koraali virteen 18 ”Nyt ilomielin virttä veisaten” ) syntyivät juuri vangittuna.
Minä koen suurta mielenkiintoa, että Bach valmistautui lähestyvään jouluun tyrmässä, onneksi hänen piti toki lopulta olla siellä vain kuukauden päivät.
Joulun lähestyminen piti säveltäjämestarin valoisassa uskossa, jopa luovuus kukoisti. Nykyään me nautimme näistä koraaleista kirkoissamme.
Usko ja toivo säilyivät, vaikka oli vaikeaa. Sellaista joulunihmettä pitää tavoitella: uskoa, joka säilyy myös alhaalla; uskoa, joka on kekseliäs ja luova.
Jouluna on keskeistä ahdinkoon joutuneiden aseman kohentuminen ja toimeliaan toivon virittäminen: varmasti majatalojen ulkopuolelle on yhä heitetty tai sortunut monta Jumalan luomaa ihmistä, joiden ei sovi hukata omaa elämäänsä, vaikka itse Bachia ei kenestäkään enää tulisikaan.
Fjodor Mihailovitš Dostojevski (Ф. М. Достоевский) pohtii teoksessaan Rikos ja rangaistus (Преступление и наказание, Даты написания: 1865—1866 гг.) häpeässä olevaa uskoa, joka synnyttää uskon jopa toiselle. .
Dostojevski julistaa teoksessaan, että ”harmonista ihmistä ei todella juuri olekaan; kymmenestä tai ehkäpä peräti useasta sadastatuhannesta löytyy yksi – ja hekin melko heikkoja yksilöitä..
Köyhä ylioppilas Rodion Raskolnikov oli tehnyt rikoksen, surmannut rikkaan koronkiskurieukon. Tuskallinen syyllisyydentunto ajoi miehen umpikujaan. Varattoman virkamiehen tytär Sonja Marmeladova auttoi varatonta perhettään, ryhtyi katutytön alentavaan ammattiin.
Raskolnikov kummaksuu, miten Sonja voisi katutyttönä muka uskoa Jumalaan. Naisen pitäisi Raskolnikovin mukaan "joko heittäytyä kanavaan, joutua hullujenhuoneeseen tai vajota todelliseen haureuteen, joka turruttaa älyn ja kivettää sydämen" (osa 4).
Rukoiletko Jumalaa Sonja?, Raskolnikov kysyi häneltä. Sonja vaikeni. Raskolnikov seisoi hänen edessään ja odotti vastausta .
Siis, että minäkö olisin ilman Jumalaa?”, nopeasti, energisesti Sonja kuiskasi. Hienosti ja äkisti hän heitti Raskolnikoviin välkkyvät silmänsä ja puristi lujasti hänen kättään. ”Siis, sinulla on!”, Raskolnikov ajatteli. .
Ja sinustako Jumala tekee tuollaista?”, Raskolnikov tutki lypsäen yhä enemmän tietoa. Sonja vaikeni pitkäksi aikaa, ikään kuin ei voisi vastata. Hänen vienot rintansa hytkyivät mielenkuohusta. “Vaikene! Älkää kysykö! Ei ole sen arvoista!”, Sonja kirkui äkisti ja katsoi häntä ankarasti ja vihaisesti. “Juuri niin! Juuri niin!”, toisti Raskolnikov itsepintaisesti itsekseen. ”Kaikki tekevät!”, Sonja vastasi nopeasti ja istui jälleen allapäin.
Tämä loukattu, alentavaan ammattiin vajonnut Sonja oli löytänyt kaikesta huolimatta uskon Jumalaan, vaikka tuota Jumalaa eivät kanssaihmiset hyväksyneet hänelle. Usko Jumalaan auttoi naista kestämään koettelemukset. .
Myös Raskolnikov löysi loppuen lopuksi uskon Jumalaan, mutta vasta nöyrryttyään tämän katutytön edessä. .
Sonja seurasi rikokseen sortunutta Raskolnikovia Siperiaan saakka. Juuri Sonjalle oli miehen tunnustettava ylpeytensä. Sen jälkeen mies otti vastaan uskon. .
Alhaalla, syntisessä tytössä löydetty usko palautti Jumalan murhaajalle. Sitä vastoin tämä mies ei kohdannut sympaattisuutta ja empaattisuutta astuttuaan kirkkoon rukoillakseen muiden kanssa siellä. .
Rikos ja Rangaistus päättyy järkyttävään episodiin. Raskolnikovia ei suljeta majatalojen ulkopuolelle, mutta tuo torjunta tapahtuu - mikä järkyttävää ja pelottavaa - kirkossa, jossa Raskolnikov olisi tahtonut etsiä Jumalaa..
Hän meni kirkkoon rukoillakseen muiden kanssa. Mutta hän ei tuntenut kirkon paikkoja eikä tapoja. Kaikki yhdessä hetkessä raivokkaasti hyökkäsi häntä vastaan.
Sinä jumalaton! Sinä et ole Jumalaan uskovainen!” He huusivat hänelle. “Sinut pitää tappaa!” Hän ei ollut koskaan puhunut heille Jumalasta tai uskosta, mutta he tahtoivat tappaa hänet jumalattomana. Hän ei sanonut mitään eikä vastustanut heitä. Yksi ryntäsi pakolla häntä vastaan päättäväisessä raivossaan. Raskolnikov odotti häntä hiljaa ja vaikeni: hänen kulmansa eivät liikahtaneet, eikä hänen kasvonpiirteensä värähtänyt.
Hyvä juhlaväki - Martti Luther, Johann Sebastian Bach ja Fjodor Mihailovitš Dostojevski yksimielisesti muun kristillisen jouluperinteen kanssa vahvistavat sen, että me emme loukkaannu – me emme saa omahyväisinä loukkaantua - alas painautuneen, edes synneistään tunnetun ihmisen Jumalan kaipuuseen ja Jumalaan turvautumiseen. .
Jouluevankeliumi tuntee alas laskeutuneen Vapahtajan..
Sitä on kristinusko: alhaalla uutta elämää luovaa armoa, syntisen armahdus. .
Rikkaiden ihmisten ja kaupallisen joulun moittimisen sijasta on jouluna oikein keskittyä ahdinkoon joutuneiden aseman kohentamiseen, avaramielisyyteen, sydämellisyyteen, jotta toimelias toivo viriäisi jopa siellä, jossa joku on omasta tai yhteiskunnallisesta syystä joutunut majatalojen ulkopuolelle. .
Alkaen Jeesus-lapsesta, Mariasta ja Joosefista on ollut elämän halua majatalojen ulkopuolellakin, jos ja kun Jumalan on sallittu tuoda siunauksensa sinne. Jumalan armo luo uutta.
Jälkikirjoitus: Kamppailuni Suomen evankelisluterilaisen kirkon Espoon hiippakunnan ja sen erikoisten kantelijoiden kanssa tulee dokumentoidusti esille valmistuvassa infosotakirjassa.
Hyvää joulua!
 | |
|
Suurin osa suomalaisista osaa erottaa kaksi asiaa: venäläiset ihmiset ja venäjän valtio/hallitus.
VastaaPoistaUseimmat suomalaiset lukevat venäläiset klassikot ja maalaus- ja säveltaiteen ensimmäiseen ryhmään. He myös tulevat toimeen tavallisten venäläisten kanssa, eikä Suomessa juurikaan ilmene russofobiaa, siis siinä mielessä, että venäläiset kohtaisivat katutasolla rasismia tai uhkailua. Venäläiset itse asiassa ovat parhaiten integroituneet Suomeen kaikista maahanmuuttajista, virolaisten ohella.
(Kohtalon ivaa on tietenkin, että hyvät välit väestöjen välillä tänään on mahdollistanut ainoastaan se, että suomalaiset surmasivat neuvostoliittolaisia lähes viisinkertaisen määrän omiin kaatuneisiinsa nähden, tehden näin mahdottomaksi Suomen miehittämisen ja samanlaiset väestönsiirrot, jotka myrkyttävät ilmapiiriä venäläisten ja balttien välillä Virossa, Latviassa Ja Liettuassa tänäänkin.)
Venäjän hallitus ja Putin taas ovat toinen asia. Länsimainen ihminen ei voi nähdä mitään puolusteltavaa niiden edustamissa epädemokraattisissa, autokraattisissa arvoissa ja moraalisesti täysin kyseenalaisissa metodeissa, joilla noita arvoja puolustetaan. Mikään whataboutery-selittely ei niitä pelasta.
Suosittelen kaikille Jukka Korpelan teosta "Länsimaisen yhteiskunnan juurilla." Se on historiallisesti huolellinen kuvaus instituutioiden kehityksestä, ja miten tämä kehitys tapahtui käytännössä eri tavoin Euroopassa, Lähi-idässä ja Venäjällä. Korpela toteaa, että Venäjällä hallitsija on aina käytännössä lain yläpuolella, ja kansa myös odottaa häneltä tällaista tsaarimaista toimintaa. "Idässä valtiota ei voi tarkastella kansalaisten yhteisomaisuutena, josta heidän pitäisi kantaa vastuu. (... Venäjällä johtajan tehtävä on vain turvata oman joukkonsa menestys."
Korpela on historian professori mutta myös ortodoksisen kirkon arkkipiispan vihkimä diakoni.
Suomalaisilla on asioista monia näkemyksiä. Venäläiset pääosin on todella ihmisiä siinä missä suomalaisetkin, ja pääosa heistä tukee Venäjän hallituksen ja presidentin toimintaa. Sen sallin heille eikä asia ole minun bisnes. Saarnani ei ollut mielestäni "Venäjästä saarnaamista", vaikka sen nuhtelun sain
Poista