Jeesus Kristus on ylösnoussut - tämä ei ole mystikkojen preesens, vaan perfekti aikamuotona

En ole vieläkään ymmärtänyt, miksi niin idässä kuin lännessä kirkot julistavat pääsiäisenä ylösnousemuksen passiivin preesenssissä, juuri nyt tapahtuvana ihmeenä, vaikka oikea verbimuoto olisi imperfekti tai perfekti menneisyyden tapahtuman johdosta. 

Pääsiäisenä tunnustan uskoa elävään Jumalaan, joka ei ole vain kuolleiden patriarkkojen, profeettojen ja apostoleiden jättämä teoreettinen viitekehys ja kulttuuriperintö. Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus ei kuitenkaan tapahdu tänään, vaan se tapahtui kaksi tuhatta vuotta sitten. Tämä Jeesus elää edelleen.

Sunnuntaina 19. huhtikuuta 2020 juhlistetaan itäisessä kristikunnassa vanhan kalenterin mukaisesti pääsiäistä, Kristuksen Jeesuksen ylösnousemusta.

Kunnioittaen muistan Justinus Marttyyrin merenrantakävelyä, joka tapahtui ennen kuin filosofi kääntyi kristityksi. Justinos oli saanut hyvän filosofisen sivistyksen. Mietiskellessään merenrannalla hän tapasi vanhuksen, joka toi esille elävän Jumalan tuntemisen. Tämä avasi filosofin uuteen maailmaan, jossa Jumala ei ole filosofien jumala, vaan elävä Jumala, jonka patriarkat, profeetat ja apostolit ovat tunteneet ennen häntä.

Justinos Marttyyri eli 100-165 jKr. Hän on jäänyt historiaan tunnettuna kirkon opettajana.

Elävän Jeesuksen Kristuksen tuntemista ei pidä sekoittaa vaatimukseen, jossa elävä ylösnoussut Jeesus näyttäytyisi todeksi kristittyjen "elämyksellisissä" performansseissa. Läntisessä kristikunnassa uudemman kalenterin mukaan tänään ei vietetä pääsiäistä, vaan pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina ihmetellään, kuinka apostolit saivat ylösnousseen todistajina kohdata ja tunnistaa Ylösnouseen Jeesuksen.

Muistan surullisen hyvin, kun pitkäperjantaina 1990-luvun alussa kävin tutkimusmatkalla torontolaista herätystä esittäneen kristillisen lahkon tilaisuudessa. Pastori huusi kuorolaisille, että enemmän voimaa, enemmän Henkeä ("more Spirit"). Hän vaati antaumuksellisuutta niin kuin kiivaimpien urheiluvalmentajien tiedetään pakottaneen urheilijoita suorituksiin.

Elävää Jeesusta Kristusta ei suinkaan tunnista siitä, että omilla elämyksillämme ylitämme ja syrjäytämme profeetat ja apostolit. Elävää Jeesusta Kristusta ei tunnista myöskään valheellisuuteen perustuvassa itsepetoksessa, jossa uskottelemme "uskovaisuudesta" sellaista pyhyyttä ja hengellistä kasvua, joka ei pidä paikkaansa Raamatun todistuksen kanssa.

Elävä Jeesus Kristus ei käännä kasvoja ja unelmointia ihmisen omaan erityislaatuiseen vireystilaan: itse elävä Jeesus Kristus voi, kun ihminen ei voi. Minä en ihmisenä kannattele Jumalan valtakuntaa, vaan Jumala toimii kaikkivaltiaana minusta riippumatta ja minusta huolimatta. Jumalan valtakunta itse kantaa sanan ja sakramenttien kautta.

Eilen Keskuspuistossa hämmästyin ihmispaljoutta, suorastaan ruuhkia, jotka ovat vaarallisia koronaviruksen leviämiselle.

Mietin siinä hölkätessä - surullisesti väsyneempänä kuin pitkään aikaan pitkällä lenkillä, että elän tätä elämääni, en etsisi mitään muuta, vähätkin unelmoinnit hylkään, tyytyisin vain tähän - ja jatkossa mahdollisesti vielä vähempään. Jätän myös jäähyväiset urheiluun liittyvälle unelmoinnille. Unelmat on hylätty, uho kuollut pois. Näin saattaa myös käydä, että jätän jäähyväiset urheiluun liittyvälle unelmoinnille, vaikka tuskin aktiivikuntoilijan liikkumista hylkään.

Tuollainen houkutus elämän ja tavoitteiden hylkäämisestä saapuu lähelle ihmismieltä, siitä löytyy kosketuspintaa tietyissä elämäntilanteissa. Voin kiittää ja perustella itselleni, että olen saavuttanut jo terveydelle sopivan 58-62 kg painon, minkä säilyttämiseksi ruoan säännöstely ja niukkuus ovat tärkeintä. Ei mitään enää.

Väitöskirjani viitekehysten myötä olen analysoinut toistuvasti, että ihmisen omien halujen kieltäminen ja näin "uhrautuminen" eivät ole suinkaan terveen psyykeen merkki. Sellaiseen liittyy ainakin riski, vaikka kristillinen hurskaus sisältää tuon riskin.

Halun jännite - tietty dialektiikka - on päinvastoin luonnollista ja tarpeellista ihmismielelle. Kamppailu niukkuudessa parempia saavutuksia kohti, mutta epäonnistuen, on terveen ihmisen tuntomerkki. Kristillinen usko elävän Jumalan kaikkivoipaisuudesta ei suinkaan tee kristitystä mystikkoa, joka luopuen maailmasta rakastaisi täysin tyhjentäen itsensä, ilman ehtoja ja halua.

Professori Bruce Fink on vuonna 1997 teoksessaan A Clinical Introduction to Lacanian Psychoanalysis (sivut 100–101) ja professori Paul Moyaert vuonna 1996 artikkelissaan Lacan on Neigborly Love julkaisussa A Journal for the History of Philosophy (sivut 1–31) tuonut esille "halun kuoleman" ja mystikkojen täydellisen "itsensä kieltämisen" ongelmallisuuden ihmispsyykelle.

Kristittynä voimme tunnustaa uskoa Ylösnousseeseen, elävään Jeesukseen, niin kuin Martti Luther Roomalaiskirjeen luennoissaan katsoen Jumalan aarteen olevan kätkössä "likaisessa pellossamme". Tämä tunnustaminen ei tapahdu kiistäen omaa elämää ja "likaista peltoa", eikä ikäviä ja keskeneräiseksi jääviä tehtäviä, joita meillä on epäonnisen maallisen elämämme kanssa.

UT:n kirjoituksissa ja luterilaisissa oppikirjoissa lukuisia kertoja mainittu "oman lihan ristiinnaulitseminen" ja "halujen kuolettaminen" eivät ole hengellinen johdatus skitsofreeniseen mystikon mielenlaatuun, josta Fink ja Moyaert ovat aiheellisesti varoittaneet. Sellainen houkutus ja riski vaanivat lähellä.

Skitsofreenisen mystikon mielenlaadussa "oman halun kuolettaminen" kulkee käsitysten harhaisen kuvitelman kanssa, jossa itselleen kuvitellaan erityinen missio ja nähdään kaikkien kasvojen kääntyvän itseään kohti, ihaillen tai pahantahtoisesti. Muistan kanttorin, joka julisti "oman halunsa kuolettamista", mutta ei voinut sietää ketään muuta kanttoria tai muusikkoa lähituntumassa kateutensa johdosta, kuvitteli suuria taivaallisia ääniä. Tyypillinen skitsofreenisen mystiikon patologia.

Kristitty aivan oikein nöyrästi tunnustaa oman vähäisyytensä ja syntisyytensä, jättää liiat kuvitelmat pois omista haavekuvistaan, hän ei kuvittele myöskään hengellistä asemaansa mitenkään erityislaatuiseksi. Tässä maailmassa on vain elettävä ihmisen kohtalo, toisella toisenlainen. Elävän Jeesuksen Kristuksen osallisuus ja vaikutus on tässä ihmisen kohtalossa salaisuus: elävä Kristus on todellinen, ei pelkästään papereiden ja dokumenttien periaate, mutta Hänen vaikutuksensa ei ole pääsääntöisesti sydämessä ja silmissä nähtävissä ja tunnettavissa.

Sen vuoksi en pidä siitä, että pääsiäistä julistetaan kirkoissa preesens-aikamuodossa. Ylösnousemus on tapahtunut joskus kauan sitten, mutta minä en tunne "ylösnousemus-elämää", joka olisi kenties skitsofreenisen mystiikon hallusinointia tai muuta vastaavaa. Käytän noin kovaa ilmausta, kuin "skitsofreeninen", koska psykiatrian professorit Fink ja Moyaert käyttivät sitä ilmaisua.

Jeesus Kristus elää - vaikka minulla menisi huonosti tai paremmin.

Terveisin Juha

Juha Molari,
pitkäaikaistyötön, koronalomautettu osa-aikainen wc-siivooja
D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Miksi koronaviruksen leviämisestä ja vaarallisuudesta ei ole luotettavaa tilastotietoa ja uutisointia Suomessa?

Kansanedustajat ovat viime päivinä kirjoitelleet ja julistaneet suuria prosenttilukuja siitä, miten monta prosenttiyksikköä on ollut kussakin kunnassa testatuista koronapositiivisia. Valtamedia levittää viranomaiskäyriä tartunnansaaneista ja kuolleista sekä lasketaan kuolleisuusprosenttia. Näitä numeroita käytetään perusteluina erilaisille pakkotoimille, rajoituksille ja suosituksille.

Esimerkiksi tanskalaistutkimus antaa huomattavan pienet luvut kuolleisuudelle, koska sairastaneiden kokonaismäärä nähdään suuremmaksi, kuin tyypillisesti monissa muissa tilastoissa. Suomessa eivät edes kaikki oirehtivat pääse testeihin ja saa nimeänsä koronavirukseen sairastuneiksi. Vielä suurempi määrä kantaa oireettomina tai suhteellisen lievästi kipeänä viruksen. Myös kuolleisuuden rekisteröinti on häilyvää. Suomessa on koronavirukseen kuolema merkitty aina, vaikka virus itsessään ei olisi pieni tai iso tekijä kuolemassa.

Epidemiologian dosentti Mikko Painio on tuonut samanlaisia kriittisiä kysymyksiä esiin koronavirukseen liittyvistä arvioista. 

Koronaviruksen leviämisestä on viranomaisten, poliitikkojen ja journalistien toimesta levitetty moninaisia ”tuloksia” ja ”prosenttilukuja”, joita numeroarvoja on tässä täysin tarpeetonta toistaa, koska esitetyt luvut eivät vastaa edes ammattikoululaisen epäonnistuneeksi jääneen opinnäytetyön luotettavuustasoa. Minulle on muodostunut erittäin vaikeaksi tulkita ja ymmärtää, mitä nuo tarjotut luvut todellakaan kertovat koronaviruksen todellisesta levinneisyydestä ja vaarallisuudesta.

Kertaan muutamia perusasioita opinnäytetyöstäni liiketalouden koulutusohjelmasta, jossa selvitin vuonna 2004 ”kuluttajien ostovoimaa”. Aihe ei toki koske viruksen leviämistä, mutta opinnäytetyötäni varten valitsin kvantitatiivisen kuluttujatutkimuksen, jossa otantatutkimuksessa tutkin suhteellisesti kiintiöityä otosta. Tiedonkeruumenetelmänä käytin henkilökohtaista suullista haastattelua. En siis työntänyt neuloja tai letkuja haastateltavien nenän kautta, joka sekään ei ole tiedonkeruumenetelmänä virheetön. Opinnäytetyössäni kiinnitin huomiota siihen, että suullinen haastattelu oli itsessään altis virheellisille vastauksille. Nyt tarjolla oleva ”koronadata” on huomattavasti villimpää.

Kouluja käyneet viranomaiset, journalistit ja poliitikot luulisivat muistavan, että empiirisen tutkimuksen rajoituksia on tutkijoiden keskuudessa paljon arvioitu. Sikäli kuin journalistit ovat saaneet opinnäytetöitään koskaan valmiiksi, niin niihinkin on sisältynyt tutkimusmenetelmän kuvauksia. Sitä vastoin koronasta uutisoitaessa on kokonaan kaikki tuo oppineisuus unohdettu. Kun toimittajat kirjoittavat näitä ”koronaprosentteja”, niin jättäkää viinat juomatta samana päivänä ja kerratkaa tilastotiedettä!

Esimerkiksi vasta tammikuussa 2019 rekisteritutkimuksen professoriksi saatu Reijo Sund olisi kliinisen lääketieteen yksikössä varmasti pätevä tulkitsemaan kerätyn ”koronadatan” luotettavuutta ja yleistettävyyttä. Hän on vuosien aikana pitänyt useita tilastotieteen luentoja yliopisto-opiskelijoille. Astuessaan vuoden 2019 alussa uuteen virkaansa, hän korosti yliopiston vahvuudeksi monia väestöpohjaisia seurantatutkimuksia ja viittasi rekisteridatan keräämiseen. Eikö nyt olisi poikkeusaikana käytettävä osaamista myös koronaviruksesta tehtäviin yhteiskunnallisiin yleistyksiin, joita toistaiseksi on tehty hyvin holtittomasti? 

Empiiriset tutkimukset jaotellaan käytännönläheisissä oppikirjoissa tavanomaisesti kvantitatiiviseen ja kvalitatiiviseen tutkimukseen. Kvantitatiivisiin tutkimukseen kuuluvat tyypillisesti aineistokeruumenetelminä kyselyt, haastattelut ja kokeelliset tutkimukset, kun taas kvalitatiivisessa tutkimuksessa henkilökohtaiset haastattelut, eläytymismenetelmät ja dokumentit. Kvalitatiivisia tutkimuksia voisivat olla enemmän suggestiiviset kuin täsmälliset potilaiden ja epäilevien ihmisten tunnelmakuvaelmat. Valitettavasti "tilastojen" avulla tehdyt tarinat ovat nykyään myös noita suggestiivisia juttuja, tunnelmointia. 

Suunnitelmalliset survey-tutkimukset on tehokkaita tapoja kerätä tietoa silloin, kun tutkittavia on paljon. Kun kyse on viruksen leviämisen selvittämisestä kokeellisten tutkimuksen tietojen valossa, niin otantatutkimuksessa tulisi tutkia perusjoukon osajoukkoa eli otosta, pienoiskuvaa väestöstä.

Suhteellinen kiintiöpoiminta merkitsee ei-satunnaisuuteen perustuvaa ositettua otantaa. Sinänsä otos ei yksistään takaa edustavuutta, vaan myös kustakin ositetusta ryhmästä pitäisi olla mukana riittävän monta edustajaa, useita kymmeniä. Suhteellisesti kiintiöityä ositettua otantaa pidetään tehokkaana menetelmänä, kun perusjoukko on heterogeeninen. Itse perusjoukon heterogeenisuus luo aina otokseen virhettä. Ryväsotanto olisi perusjoukosta arvottu otos, jota tutkijat voisivat aktiivisesti lähestyä.

Tutkimuksessa käytettävä kiintiöinti tulisi suorittaa valtiollisesti ja kunnallisesti luotettavien tilastotietojen perusteella esimerkiksi ikäjakauman perusteella siten, että kunkin kiintiön koko muodostuu vähintää useiksi kymmeniksi.

Kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytettävä otos on ihan käyttökelpoinen menetelmä, kun projektin taso halutaan säilyttää yhdenmukaisena ja otokseen keräämiseen käytettävää aikaa lyhentää siinä tarkoituksessa, että saadaan esille edes tietyn ajan melko luotettava tulos. Tätä metodin lähtökohtaa ovat esimerkiksi Babbie 1973:74 ja Hopkins 1996:231 selvittäneet seikkaperäisesti ymmärrettävästi.

Näin kootun reaalimaailmaa koskevan uuden primäärisen tiedon luotettavuus olisi aidosti kiinnostava ja se voisi palvella luotettavaa päätöksentekoa. Voidaan sanoa tilastotieteen sanoilla, että sellaisen aineiston kerääminen vastaisi tieteellistä tehtävää ”tavoitella ja hankkia uutta tietoa” (Sund 2001a).

Otantakehikon muodostaminen on kiintiöpoiminnan suuri haaste, mihin tilastotieteen teoreetikot ovat usein viitanneet. Suomessa vaalitutkimuksessa on hyvin ymmärretty haasteet ja korjata laskelmia ennusteissa. Kun satunnaisotantaa käytetään, silloin umpimähkäisesti jokaisella yksilöllä olisi yhtä suuri todennäköisyys tulla valituksi tutkimusotokseen. Ositettu otanta korjaa vääristymiä esimerkiksi liikkeellä olevien ja tutkimukseen sattuvien ihmisten iän suhteen. Suhteellisesti olisi kuitenkin aiheellista kiintiöidä sukupuolet ja eri ikäryhmät, jolloin jokaisesta ositteesta valitaan prosentuaalisesti yhtä paljon tutkittavia. Vasta vastaavuuden jälkeen voidaan varmistaa, että estimoitaessa otoksen laskettuja tunnuslukuja päästään lähelle perusjoukon arvoja. Bailey 1994:94-95 sekä Rose & Sullivan 1996 ovat kirjoittaneet tämän vastaavuuden tarpeellisuudesta.

Kiintiöidyn otoksen avulla voidaan pyrkiä pienempään otoskokoon kuin ilman kiintiöintiä, niin että ei tarvitse testata pääkaupunkiseudun kaikkia miljoonaa ihmistä, jotta voidaan jollakin luotettavuudella lausua viruksen leviämisestä. Miljoonan ihmisen tutkimushanke olisi sekä hidas että kallis, mistä seurauksena se tuskin olisi edes sen luotettavempi.

Kiintiöpoiminnan avulla tehdyt markkinatutkimukset ja vaaligallupit ovat hyvin tyypillisiä. Markkinatutkimuksissa tavallisin käytetty ositetun otannan menetelmä on kiintiöpoiminta (quota samplin). Haastattelututkimuksia on käytetty poliittisiin tarkoituksiin jo 1880-luvulta alkaen. Jopa Max Weber käytti menetelmää valmistaessaan tutkimustaan protestantismin etiikasta. Haastattelututkimusten kehitys liittyy Gallupin, Neymanin, Roperin, Harrisin, Stoufferin, Lazarsfeldin, Pearsonin ja Fisherin kehitystyöhön. Modernit teoriat hyödyntävät modernia tilastotiedetta ja todennäköisyyslaskentaa.

Sen sijaan että vain tiettyä rajattua ryhmää selvittäisi, niin tutkijan tulisi tutkia jokaisen tapaamansa henkilön, mikäli tämä mahtuu kiintiöön, jolloin kiintiöpoiminta on ositetun satunnaisotannan (stratified random samplin) versio. Suhteellisesti kiintiöity ositettu satunnaisotanta on nimenomaisesti kehitetty tällaisia tarpeita varten, jotta saavutettaisiin parempi edustavuus tutkittavasta väestöstä.

Vuoden 1936 vaalitutkimus Literary Digest on klassinen esimerkki survey-tutkimuksen sosiaalisesta vääristymästä: tutkimus vääristi tuloksen, koska perusjoukosta ei laadittu kehikkoperusjoukkoja ja datan kokoamismenetelmä rajoitti joidenkin sosiaalisten ryhmien vastausmahdollisuutta. Tuolloin tiedonkeruumenetelmänä käytettiin puhelinta, mikä vääristi tulosta, koska kaikilla äänestäjillä ei ollut puhelinta.

Koronaviruksesta saatavan tiedonkaruumenetelmän aiheuttamat ongelmat tulosten yleistettävyydelle ja johtopäätöksille ovat huikeasti räikeämmät kuin klassisessa epäonnistuneessa Literary Digest-tapauksessa, koska tutkittaviksi ei edes hyväksytä perusjoukon mukaista väestörakennetta. Tällä tavoin saadun rajallisen ja vääristyneen datan käyttö yleistyksissä ja uutisoinnissa tulisi olla erittäin harkinnanvaraista ja tilastotieteen menetelmiä ymmärtävää.

Kvantitatiivisten tutkimusten validiteetin (pätevyyden) arviointityyppejä on useita: sisäinen validiteetti, ulkoinen validiteetti ja face-validiteetti, sisältövaliditeetti, kriteerivaliditeetti ja käsite- eli rakennevaliditeetti. Nämä kysymykset tutkimuksen pätevyydestä, päätelmien sopivuudesta, mielekkyydestä ja käyttökelpoisuudesta ovat koronavirustapauksessa jopa aivan ydinasioita, mutta juuri validiteettia ei oudosti ole lainkaan käsitelty missään julkisessa esityksessä.

Tutkimuksen reliabiteetillä tarkoitetaan tulosten pysyvyyttä, toistettavuutta ja tarkkuutta, joka luonnollisesti sisältää ongelmia jo pelkästään viruksen etenemisen johdosta ja tutkimusmenetelmään sisältyvien väärien negatiivisten tulosten johdosta. Tilastotieteessä hyvin tunnetaan, että tulokset jäävät erittäin sattumanvaraisiksi, jos otoskoko on kovin pieni ja otos on vääristynyt kuva populaatiosta. Estimaatioiden käyttö edellyttää todennäköisyyttä. Vallitsevan virustutkimuksen yhteydessä on täysin absurdia ja epäselvää, kuinka estimaatiot voitaisiin ylipäätänsä muodostaa.

Vanhastaan Suomen Sanomalehtien liitto julkaisi haastattelututkimuksen luotettavuuden selvittämiseksi muutamia peruskysymyksiä. Ensimmäinen koski tutkijan tai tilaajan oman intressin pohtimista. Toinen koski tutkittujen joukkoa ja heidän valintaa. Myös tilastollista merkittävyystasoa, virhemarginaalia ja tuloshaarukkaa piti vanhan ajan journalistin arvioida silloin, kun tehtiin yleistyksiä yhteiskuntaan.

Lukusuosituksia:

Babbie, Earl R. 1973. Survey Research Methods. Wadsworth Publiching Company, Inc. Belmont,

California.

Bailey, Kenneth D. 1994. Methods of Social Research. The Free Press. New York.

Hopkins, Glass 1996. Basic Statistics for the Behavioral Sciences. Boston: Allyn & Bacon. 3rd

Edition

Ramachandran, G. & Rao, T.J., 1974. Stratified sampling and allocation of sample size. Journal

of the Royal Statistical Society, Series B, Methodological 36: 292-298.

Rose, D. & Sullivan, O. 1996. Introducing Data Analysis for Social Scientists. Second Edition.

Open University Press.

Kunnioittaen Suomen turvallisuuden ja maailmanrauhan puolesta,

Juha Molari, 
pitkäaikaistyötön, koronalomautettu osa-aikainen wc-siivooja
D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Instagram  https://www.instagram.com/juhamolari/

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html

Martti Luther luennot Roomalaiskirje 2-3 (pääsiäinen 1515)

Ajankohtaisin ja tärkein Roomalaiskirje

Martti Lutherin luennot pääsiäisestä vuodesta 1515 alkaen edistyvät apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen toisessa ja kolmannessa luvussa. Tietysti kaikki sanat Roomalaiskirjeessä ovat niin tärkeitä, että ne ovat sydämessä tarkoitettu muistettavaksi sanasta sanaan ulkoa.

Koronavirukseen liittyvän jännityksen ja pelon johdosta ystävät ovat kysyneet Vkontaktessa, että tekisin videoita YouTubeen ja arvioisin Ilmestyskirjaa. Teologian opinnoissani minun velvollisuuksiini kuului lukea Ilmestyskirja myös kreikaksi alkukielellä ja tenttiä sitä koskeva kommentaari. Sinänsä Ilmestyskirja ei olisi vieras aiheena, mutta minulla on kaksi henkilökohtaista syytä torjua pyyntö.

Ensinnäkin olen enemmän niitä ihmisiä, jotka tahtovat lukea, kuin kuunnella ja katsella. En mitenkään halua katsella kymmenien minuuttien lähetyksiä tai esityksiä.

Elokuvateatterissa on käynyt useita kertoja, että nukahdan ensimmäisten minuuttien jälkeen. Lukien voisi saada selkoa useita kertoja nopeammin sanottavasta, kuin kuunnellessa ja katsellessa videota. Vaikea arvioida täsmälleen nopeuseroa, mutta luettua tekstiä voi silmäillä ja ymmärtää melkein kokonaisen A4-sivun yhdellä tai kahdella katsahtamisella, ehkä kymmenessä sekunnissa, kun vastaavan tekstimäärän kuuntelemiseen videolta menisi kymmenisen minuuttia!

Toiseksi ja kaikkein tärkeimpänä pidän sitä, että paastonajan ja pääsiäisajan johdosta apostoli Paavalin Kirje roomalaisille on ajankohtaisempi ja teologisesti huikeasti merkittävämpi kuin Ilmestyskirje, joka saa herättää tietysti koronaviruksen johdosta uteliaisuutta ja spekulaatioita. Näihin uteliaisuuksiin amerikkalaisvaikeutteiset ja muut hengelliset bisnespuhujat keksivät tarjontaa, niin kuin vuosikymmenien aikana on nähty.

Roomalaiskirje on yhteiskunnalliselta ja teologiselta merkitykseltään painavampi puheenvuoro juuri tälle ajalle, mikäli tuohon Roomalaiskirjeeseen paneutuu huolellisesti.

Maallinen ja hengellinen aateli

Roomalaiskirjeen luennon suomennoksessa toisen luvun käsittely alkaa sivulta 45. Luther nostaa esille apostoli Paavalin kirjeesta usein tunnistetun lausahduksen, jota ei yleensä ymmärretä, mutta jonka avulla halutaan tukkia kaikki suut:

”Sen tähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olipa kuka hyvänsä” (Room. 2:1)

Martti Lutherin mukaan apostoli ei tarkoita yksinomaan roomalaisia, vaan sekä maallista että hengellistä aatelia, jotka ”ovat ylpeitä, ylellisiä, avionrikkojia ja varkaita pahempia, tottelemattomia sekä Jumalalle että ihmisille ja epäoikeudenmukaisten sotien alkuunpanijoita”.

”Ja kuitenkin he rankaisevat mitä ankarimmin alamaisiaan tällaisista rikkomuksista”.

Noilla mahtavilla ihmisillä ei ole ihmisten keskuudessa tuomaria, joten apostoli Paavali sanoo, että he eivät vältä Jumalan tuomiota.

Martti Luther kysyy, millä valtuudella ja oikeudella maalliset ruhtinaat ja vallanpitäjät ottavat etuisuutensa, kun taas rahvaamiestä sanottaisiin varkaaksi ja ryöväriksi ja kavaltajaksi, jos menettelisi samalla tavalla: ”Yhteisestä omaisuudesta anastaisi sellaista, mikä ei hänelle kuulu”.

”He kiristävät kansalta veroja ilman pakottavaa syytä tai tuottavat alamaisilleen vahinkoa voitonhimosta ja ahneudesta muuttamalla tai huonontamalla rahaa. Mitä muuta tällainen on kuin vieraan omaisuuden varastamista ja ryöväämistä?”

”Hengellisetkin ruhtinaat syvässä sokeudessaan tekevät tällaisia, vieläpä suurempiakin, sen tietävät kohta lapsetkin kaduilla. Ylellisyys, kunnianhimo, prameilu, kateus, ahneus, mässäys ja kaikenlainen jumalattomuus eivät näytä olevan minkäänlaisen tuomion ansaitsevia.”

Luther luennoi kunnianhimoisen, ahneen, prameilevan ja mässäilevän piispan touhuista, kun tuo piispa kuitenkin nuhtelee alamaisiaan. Niin Luther kysyy apostoli Paavalin sanoilla: ”Vai luuletko, ihminen, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?”

Kova sydän halveksii Jumalan hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Jotkut tekevät näin himonsa ja ulkoisen ihmisen hekuman tähden. Toiset tekevät näin oman ajatuksensa ja oman viisautensa ja uppiniskaisuuden vuoksi omassa pyhyydessään, kuten juutalaiset, kerettiläiset, lahkolaiset ja erikoisuuksien rakastajat.

Martti Luther viittaa pyhän Bernhardiin, jolla hän tarkoittaa Bernhard Clairvauxlaista, joka eli 1090-1153 jKr. Hänet tunnetaan myös mehiläisten kasvattajana ja kynttilöiden valmistajana. Bernhard kirjoitti kovasta sydämestä:

”Kovaksi sanotaan sydäntä, joka ei pehmene saamistaan hyvistä töistä eikä pelästy uhkauksista eikä parannu ruoskimisesta eikä liikutu lupauksista”.

Luther viittaa apostoli Paavalin sanaan: ”Vai etkö tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen” (Room. 2:4).

Synnin tekijän suuri onnettomuus tulee ilmi, että hän käyttää saamansa hyvyyden onnettomuudekseen. Vanhurskas ja jumalainen ihminen sitä vastoin käyttää hyväksensä senkin, mikä hänelle annetaan vahingokseen.

Itserakasta uhriutumista 

Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessa ”vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päivästä” (Room. 2:5). Silloin jumalattomat rangaistaan ja joutuvat häpeään, hurskaat taas palkitaan ja nostetaan kunniaan.

Apostoli Paavali kirjoittaa hyvissä työssä kestävistä (Room. 2:7). Lutherin mukaan kestävyys on välttämätöntä, sillä maailma on siinä määrin nurinkurinen ja jumalaton, ettei perkele voi antaa minkään hyvän työn tapahtuvan vainoamatta sitä, minkä kautta Jumala ihmeellisestä neuvosta hyväksyy teon, joka on hyvää ja hänen mielensä mukainen.

Luther jopa varoittaa suorastaan ohjenuorana, että tekojen mieluisuutta Jumalalle saa epäillä, jos emme saa hyvistä teoistamme moitteita, vihan purkauksia ja vahinkoa. Jumala ei ole noita tekoja vielä hyväksynyt, koska hän ei vielä niitä koetellut. ”Hän ei näet hyväksy muuta kuin minkä on ensin koetellut”.

”Jos vaino heti seuraa meidän tekojemme kintereillä, iloitkaamme ja uskokaamme sen miellyttävän Jumalaa, uskokaamme suorastaan sen olevan Jumalasta. Sillä kaikki se, mikä on Jumalasta, joutuu pakosta maailmassa ristiinnaulituksi, eikä minkään voida tietää olevan Jumalasta, ennen kuin se on viety ristille, toisin sanoen häpeän kestävyyteen asti”, Luther luennoi teologiaa opiskeleville kristittyjen karuista kokemuksista (s. 50).

Luther kääntää tämän kristikunnan vanhan ymmärryksen kristittyjen kärsimyksistä rohkaisuksi, ei suinkaan kehotukseksi keksiä kärsimyksiä.

Kristityn ei pidä siis ruikuttaa uhriutuen kärsimyksen narratiiveja, vaan löytää rohkeutta:

”Ne, jotka valittelevat ja ovat kärsimättömiä, kun he hyvää tehdessään joutuvat kärsimään, osoittavat siten, ettei tämä heidän hyvä tekonsa ole Jumalasta, vaan ihmisvanhurskauden tuoma, jonka vaikutuksesta ihminen tekee hyvää itsensä vuoksi, koska hän saa mainetta ja kunniaa sen kautta, koska hän pakenee ja vihaa moitituksi, parjatuksi ja vihatuksi joutumista sen vuoksi. Täten on ilmeisen selvää, ettei hän ole rakkaudesta ja nöyryydestä tehnyt hyvää ainoastaan Jumalan tähden, vaan itsensä ja oman maineensa tähden, salaisesta ylpeydestä ja itserakkaudesta”.

Luther huomauttaa apostoli Paavalin kirjoittavan 2. Korinttilaiskirjeen 12:9 Herran armosta ja voimasta, ”Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”, koska ihmisten hyve kasvaa yleisesti ottaen kiitettynä, koska se etsii kiitosta, mutta kristittyjen hyve kasvaa moitittuna ja kärsivänä – kiitokseen mielistyneenä kristityn hyveestä ei tule mitään.

Hengellinen laki velvoittaa kaikkia 

Apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessä ihmistä, jotka ”ilman lakia hukkuvat” (Room. 2:12). Lutherin mukaan ”laki” tarkoittaa koko Mooseksen lakia, missä säädetään 10 käskyä ja rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

Vaikka pakanat eivät ole saaneet Mooseksen lain tapoja ja menoja, ovat pakanatkin saaneet hengellisen lain, jota tavat ja menot moraalisesti merkitsivät. Tämä laki on painettu kaikkiin ja velvoittaa kaikkia.

 Luther huomauttaa, että peritty laki ei ole mitään muuta kuin tämä luonnollinen laki, joka ei voi olla kenellekään tuntematon eikä kukaan siksi voi itseänsä puolustaa.

Apostoli Paavali kirjoitti roomalaiskirjeessä ”Sillä Jumala ei katso henkilöön” (Room. 2:11) ”juutalaisten kopeutta vastaan”, luennoi Luther Wittenbergissä keväällä 1515. Nuo kopeat juutalaiset ”ylpeilivät lain saamisesta ja kerskasivat olevansa sen kuulijoita ja opetuslapsia. Siksi he olivat myöskin närkästyneitä siitä, että pakanoita verrattiin heihin hyvissä ja heitä pakanoihin pahoissa asioissa”.

Lutherin mukaan samalla tavalla apostoli hävittää myös pakanoiden ylpeyden, kun nämä ovat ”pullistelleet sillä puolustuksella, etteivät muka ole tunteneet lakia eivätkä siksi myöskään muka ole ansainneet vihaa” (s. 55).

Luther moittii hengellistä ylpeyttä:

”Nyt sinäkin korotat itsesi syntisen yläpuolelle, oppimattoman yläpuolelle, alhaissukuisen yläpuolelle ja tahdot heidän kärsivän tätä sinun puoleltasi, kärsi siis sinäkin samaa heidän puoleltaan, ettet kukaties tahdo kieltää ihmisten olevan syntisiä ja oppimattomia ja halpasyntyisiä”.

Pyhäinryöstäjät 

Apostoli Paavali osoittaa terävät sanansa hengellisestä opista ja lainoppineisuudesta, jotka eivät itseänsä opeta: ”Sinäkö, joka toista opetata, et itseäsi opeta” (Room. 2:21).

Luther muistuttaa, että nuo lainopettajat eivät opeta itselleen saati muille, että lain teot on tehtävä vapaasta tahdosta ja sydämen puhtaudella (s. 62).

Ulospäin nuo saattavat näyttää vanhurskailta ja hyviltä, mutta he tekevät vain näön vuoksi ja kirjaimen mukaan ilman sydäntä – vastoin sydämensä halua, ikään kuin tämä ulkoinen tekeminen olisi kylliksi. Todellisuudessa heidän sydämensä ei ole ”ympärileikattuna kaikista himoista”. Luther sanookin, että tuo

”sydämen ympärileikkaus tapahtuu vain armon kautta. Luonto näet on taipuvainen pahaan, heikko hyvään, ja kauhistuu pikemmin lakia, joka pakottaa hyvään ja estää pahasta, kuin rakastaa sitä. Sen vuoksi ei sillä itsessään ole mitään halua lainalaisuuteen, vaan ainoastaan vastenmielisyys. Ja niin se aina pysyy kiinni pahassa himossa lakia vastaan täynnänsä haluja toimipa se ulkoinaisesti rangaistuksen pelon pakottamana tai ajallisiin asioihin kiintyneen rakkauden houkuttamana miten paljon tahansa, ellei se saa apua ylhäältä”.

”Apostolin ja hänen Herransa koko tehtävä on tämä, että hän nöyryyttäisi kopeat ja saattaisi heidät tuntemaan tämän asian ja opettaisi heidän olevan vailla armoa, hävittäisi omavanhurskauden, niin että he nöyrtyneinä etsisivät Kristusta, tunnustaisivat olevansa syntisiä ja niin saisivat vastaanottaa armon ja pelastuisivat. Näin hän edempänä Room. 11. luvussa päättelee: 'Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikki armahtaisi'” (Luther s. 63).

Apostoli Paavalia seuraten Martti Luther vertaa pyhäinryöstäjiin näitä juutalaisia, jotka riistävät oman sydämensä ja sielunsa totuudesta ja hengestä sekä istuttavat sen omahyväisyyteen. Lisäksi nämä ovat pyhäinryöstäjiä ”riistämällä ja vääristelemällä” ”kaikkein pyhimmän sanaa ja kirjainta” ja ”tekemällä siitä siten itselleen valamalla ja veistämällä hengellisen epäjumalankuvan” (s. 64).

”Pyhäin ryöstöksi leimaa hän tämän ennen kaikkea siitä syystä, että ei ole niin suuri synti sepittää jotain erheellistä kuin on panna Raamattuun joku valheellinen ajatus, ts. ryöstää sitä mikä on pyhää” (s. 64).

Martti Lutheria on aiheetta ja aiheellisesti arvosteltu juutalaisten vastaisesta vihasta, mutta Roomalaiskirjeen luennossaan Luther antaa apostoli Paavalin mukaisesti myös kunnian juutalaisille ensinnäkin siitä syytä, että juutalaisille ”on uskottu, mitä Jumala on puhunut, ts. he olivat arvolliset vastaanottamaan laissa olevat lupaukset, mitä ei ollenkaan suotu pakanoille”.

Sairas kiistää olevansa sairas

Luther kiinnittää tarkkaavaisesti huomiota apostoli Paavalin tekstiin ”Jumala on totinen” (Room. 3:4), jossa ei sanota, että ”Jumala havaitaan vanhurskaaksi”, eikä sanota Jumalaa havaittavan vanhurskaaksi vasta sen jälkeen kun me pidämme hänen puhettaan totisena ja vanhurskaana.

Ihmiset eivät ”omista” Jumalan sanoja, vaikka uppiniskaiset ihmiset typeryydessään kuvittelevat niin.

Luther viittaa Persiuksen tunnettuun erääseen lääkärikertomukseen. Tuo Persius oli roomalainen runoilija ja satiirikko, joka eli 34-62 jKr, syntyi etruskilaisessa Volaterraessa Italiassa, mutta jäi nuorena orvoksi ja muutti Roomaan, jossa hän asui tätinsä ja sisarensa kodissa. Hän sai hyvän kasvatuksen, johon kuului tutustuminen stoalaisuuteen. Heikko terveys vaivasi Persiusta läpi elämän.

Lääkäri tahtoo parantaa sairaan, mutta sairas kieltää olevansa sairas ja julistaa lääkärin typeräksi ja sairaammaksi kuin hän itse, koska lääkäri on kyllin röyhkeä ruvetakseen parantamaan tervettä ihmistä. Tämän vastarinnan vuoksi lääkäri ei pääse osoittamaan lääkäritaitoansa. Lääkäri voisi osoittaa taitonsa, jos sairas myöntäisi sairautensa ja sallisi parantaa itsensä ja sanoisi: Minä todella olen sairas, jotta sinä saisit kiitosta, kun olet parantanut minut.

Lutherin mukaan nuo jumalattomat ja ylpeät ihmiset ovat sairaita Jumalan edessä, mutta ovat omasta mielestään aivan terveitä. Sen tähden he eivät ainoastaan torju lääkäriä Jumalaa, vaan myöskin pitävät Häntä tyhmänä ja valheellisena ja pahemmin sairaana, koskapa Hän julkeaa parantaa heidät, aivan terveet ihmiset.

Jumala vanhurskauttaa

Martti Luther ei tyydy vain siihen, että Jumala näyttäytyy vanhurskaaksi, kun rankaistaan pahuudesta syyllisiä, vaan Luther pitää tärkeimpänä, että Hän vanhurskauttaa väärät ja vuodattaa heille armonsa. "Tätä jälkimmäistä kutsutaan Jumalan ja uskonvanhurskaudeksi" .

Tämä uskonvanhurskaus on kuin hyvä taitelija, joka siirtää tahtonsa täydellisyyden kokemattomille, joilla ei sitä taitoa ole: tämä on oikea osoitus hänen hyvyydestään.

”Sillä ei se, että moittii toisia tai että osoittautuu taiteilijaksi, so. olevansa kiitettävä taiteilija, vaan se, että tekee toisista taiteilijoita."

”Me emme voi itsestämme tulla vanhurskaiksi ja me käymme Hänen eteensä, että Hän tekisi meidät vanhurskaiksi, tunnustaen, ettemme kykene voittamaan syntiä. Tämän Hän tekee, kun me uskomme Hänen sanaansa. Sellaisen uskon kautta Hän nimittää vanhurskauttaa meidät, ts. tunnustaa meidät vanhurskaiksi. Sen vuoksi kutsutaan tätä uskonvanhurskaudeksi ja Jumalan vanhurskaudeksi vaikutuksellisesti” (Luther. s. 76-77).

Luther painottaa, että mikään Psalmi tai apostoli eivät suinkaan tarkoita meidän syntimme vanhurskauttavan Jumalaa, vaan synnin tunto ja tunnustaminen tuovat hänen vanhurskautensa ilmi. Synnintunnustus tekee Jumalan vanhurskauden ylistettäväksi. Synnintunto pakottaa minua niin että Jumala tulee vanhurskautetuksi minussa, kun uskon Häneen ja Hän niin vanhurskauttaa minut. Hän yksin on vanhurskas ja meidän vanhurskauttajamme.

”Niin kuin Hän ei siellä tule ylistetyksi, missä syntiä ei tunnusteta tai tunneta eivätkä ne pyydä Hänen vanhurskauttaan, joille heidän omansa on mieleen ja riittävä” (s. 77).

Jumalan vanhurskauttaminen on sitä, että ”Hän tulee vanhurskaaksi ja totiseksi sanoissaan tai että Hänen sanansa tuleva vanhurskaiksi ja tosiksi. Tämä taas tapahtuu uskomalla ja vastaanottamalla ne ja pitämällä niitä tosina ja vanhurskaina. Mutta tätä vanhurskauttamista vastustaa ihmisen sydämen ylpeys epäuskon kautta. Sillä tämä ei vanhurskauta, vaan tuomitsee. Hän ei usko niihin sen vuoksi, että ei pidä niitä tosina. Hän ei pidä niitä tosina sen vuoksi, että hän pitää totena omia mielipiteitään, joille ne ovat vastakkaisia. Tästä selviää, että tuo Jumalan vanhurskauttaminen on Jumalalle ja hänen sanallensa ulkokohtaista, nimittäin ihmisessä, sillä sisimmässään niin hyvin Jumala kuin Hänen sanansa ovat vanhurskaat ja todet. Mutta meissä ne eivät tule ennen sellaisiksi, ennen kuin meidän oma viisautemme väistyy niitten tieltä ja antaa uskomalla niille sijan ja vastaanottaa ne” (s. 81).

”Jumalan vanhurskauttamisella me itse tulemme vanhurskaiksi. Tuo Jumalan vanhurskauttaminen, joka tapahtuu meidän puoleltamme, on passiivista, kun taas meidän vanhurskauttamisemme tapahtuu Jumalan puolelta aktiivisesti.” ”Jumalan passiivinen ja aktiivinen vanhurskauttaminen ja usko Häneen ovat sama asia. Koska se, että me pidämme Hänen puheensa vanhurskaina, on Hänen itsensä lahja ja tämän lahjan vuoksi Hän itse pitää meitä vanhurskaina, ts. vanhurskauttaa. Ja me emme vanhurskauta Hänen sanojaan, paitsi uskoessamme niiden olevan vanhurskaat” (s. 82).

Pitää tulla hengellisesti syntisiksi 

Luther muistuttaa, että vaikka me emme tuntisi itsessämme mitään syntiä, niin meidän täytyy kuitenkin uskoa olevamme syntisiä.

Olemme valmiit sanomaan: Olen kaikkein kurjin syntinen (s. 86).

Ihmisen pitää hengellisesti tulla syntiseksi: tämän muutoksen koko voima piilee meidän mielialassamme eli arvostelukyvyssämme ja arvostuksessamme, luennoi Luther (s. 87).

Apostoli Paavali kirjoitti ”Että kaikki ovat synnin alla” (Room. 3:9), mikä on ymmärrettävä hengellisesti:

 ”Se ei puhu ihmisistä sellaisina kuin he ovat omissa silmissään ja ihmisten edessä, vaan sellaisina kuin he ovat Jumalan edessä, missä kaikki ovat synnin alla, nimittäin sekä ne, jotka silminnähtävästi myöskin ihmisten mielestä ovat pahoja että ne jotka itsestään ja ihmisistä näyttävät hyviltä” (s. 89).

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Ei ole ketään vanhurskasta” (Room. 3:1). Luther luennoi, että ”ei ole ketään vanhurskasta, koska kukaan ei itsestään vapaaehtoisesti taivu Jumalan lakiin, vaan kaikki ovat ainakin sydämeltään Jumalan tahdon vastustajia”

 ”Ei ole ketään ymmärtäväistä, koska Jumalan viisaus on kätkössä, maailmalle tuntematon”.

Kristuksen vanhurskaus 

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa” (Room. 3:22). Näin uudemman kirkkoraamatun suomennoksen mukaan.

Vuoden 1938 suomennoksessa jae ilmaistiin ”Se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta” (Room. 3:22).

Luther painotti luennossaan tässä kohtaa, että Kristuskin on Jumala. Vain tällä perusteella on mahdollista, että Jumalan vanhurskaus annetaan uskon kautta Kristukseen. Jumala ”ei halua eikä voi antaa” ilman Kristusta vanhurskauttansa.

Perkeleen monet teot 

Luther päättää Roomalaiskirjeen 3 luvun luennot selostukseen perkeleen monista teoista (s. 120-121). Perkele, tuhattaituri, väijyy meitä ihmeellisillä juonilla.

Muutamia hän eksyttää kietomalla heidät julkisynteihin. Toisia hän saa itseään vanhurskautettuina pitävinä pysähtymään, käymään penseiksi ja hukkaamaan kaipauksensa, niin kuin Ilmestyskirja 3 Laodikean enkelin kohdalla.

Kolmannet hän viettelee taikauskoon ja eriseuraisuuteen, niin että he muka mutia pyhempinä ja vanhurskauden saavuttaneina eivät suinkaan käy penseiksi, vaan toimivat kiivaasti eristyneinä muista, joita he kopeudessa halveksivat.

Neljänsiä se hätyyttää typerillä ponnisteluilla yrittämään olla puhtaita ja pyhiä ilman mitään syntiä.

Kunnioittaen,

Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Instagram  https://www.instagram.com/juhamolari/

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html