Juha Molari Юха Молaри: Kristus astui alas helvettiin

Kristikunnan yhteiset uskontunnustukset liittyvät Raamatun ja vanhan kirkon oppiin, että lankalauantaina, ristinkuoleman jälkeen Kristus Jeesus astui helvettiin.

Melkoisen irvokas onnettomuus, että helvettiä on pääsiäisviikolla saarnattu eniten kuitenkin poliittisissa vihapuheissa – ilmeisesti edes ymmärtämättä, että Ukrainan pääsiäisviikon vihapuheessa itseasiassa rinnastettiin Jeesus ja Venäjä toisiinsa matkalla helvettiin. Tuskin ymmärrettiin lopputulosta.

Pääsiäisviikolla siis Ukrainan valtion virallinen eloveena-jihadisti nainen, huulet pahasti tulehtuneina, piti kiinni polvistuneen venäläismiehen päästä, lausui uhkauksensa ja leikkasi sirpillä pään poikki. Tämän jälkeen ukrainalainen eloveena-jihadistinainen opasti koko Venäjää matkalle helvettiin. Ukrainalaisen eloveena-jihadistinaisen pääleikkausvideon irvokkuutta vain pahentaa se, että Suomessa politiikan ja yliopistojen kovin monet parhaat päät ovat osoittaneet ihailua pääleikkausvideolle joko suoraan tai omissa puheissaan.

Martti Luther

Martti Luther kirjoitti kirjassaan Neljätoista lohdutusta väsyneille ja raskaille, vuonna 1520, suomennos vuonna 1959, että

”niin suuri rakkaus paloi Kristuksessa: hän kuoli puolestamme ja meni alas helvettiin. Hänen esikuvansa mukaan tulee meidän unohtaa omat tuskamme, jopa haluta tuskia ja ottaa lähimmäisen tuska sydämellemme”.

Keväällä 1520 Kölnin ja Louvainin yliopistot olivat tuominneet Lutherin harhaoppisiksi. Kesäkuussa 1520 paavi Leo X julkaisi Lutherin tuomitsevan bullan: Nouse, Herra. Siinä uhattiin kirkonkirouksella Lutheria ja hänen kannattajiaan, jos Luther ei jo määräaikaan mennessä peru väitteitään. Martti Luther julkaisi monta teosta tämän jälkeen vuoden 1520 aikana, joista yksi oli tämä Neljätoista lohdutusta. Lopulta julkisesti Wittenbergintorilla joulukuussa 1520 Luther heitti vihkimuotoisen paavi Leo X:n bullan sekä muita kirkon pakkovaltaa kuvaavia kirjoja tuleen.

Martti Luther on käsitellyt myös muissa teoksissaan Kristuksen alasastumista helvettiin. Hänen mukaansa helvetti pysyy itsessään helvettinä, mutta se on uskovaisten suhteen peräti hävitetty Jeesuksen Kristuksen alasastumisella helvettiin.

”Maailma kaikella voimallansa ei olisi taitanut pelastaa ainoatakaan ihmistä perkeleen kahleista, tai yhdenkään tehdyn synnin edestä poisottaa helvetin tuskaa, vaan koko ihmissukukunnan olisi täytynyt pysyä helvetin vankina, mutta Jumalan ainoa Poika on sen kokonaan voitanut ja hävittänyt”, kirjoitti Martti Luther.

Myöhemmässä tuotannossaan vuosina 1530-1532 Martti Luther selittää Psalmia 130 ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra” ja muistuttaa sielunhoidollisessa merkityksessä helvetistä ihmiselämän kokemuksena:

”Ei Daavidia koetella siinä tarkoituksessa, jotta hän epäilisi. Sen tähden älä sinäkään ota koetusta siinä mielessä, että sinä ikäänkuin uppoaisit suruun ja epäilykseen. Jos olet viety helvettiin, niin usko, että on olemassa Herra, joak tahtoo tuoda helvetistä ulos. Jos olet lamautettu ja särjetty, niin tiedä, että on olemassa Herra, joka tahtoo taas parantaa ja lääkitä”.

Martti Lutherin erääksi pääteokseksiin muodostuneissa Roomalaiskirjeen luennoissa, joita hän piti usean vuoden aikana, hän opettaa ristinteologisesta vastakohtaisuudesta:

”Meidän hyvämme on kätketty ja kätketty niin syvään, että on kätketty vastakohdakseen. Niin meidän elämämme on kätketty kuolemaan, kunnia häpeään, pelastus perikatoon, valtakunta maanpakolaisuuteen, taivas helvettiin, viisaus mielettömyyteen, vanhurskaus syntiin, voima heikkouteen, --- jotta uskolla olisi sijaa Jumalassa. … Siten taivasten valtakunta on peltoon kätketyn aarteen mukainen, Matt. 13:44. Pelto on likaista, vastakohtana aarteelle, kun peltoa poljetaan, niin aarre sitä vastoin nostetaan ylös. Ja kuitekin pelto kätkee aarteen. Niin myös meidän elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa, Kol. 3:3. Siten ei meidän viisautemme eikä meidän vanhurskautemme ensinkään ilmene meille, vaan se on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa. --- Aivan päinvastoin on niitten laita, jotka kuvittelevat ja luulottelevat omistavansa ansioita sekä tavoittelevat ulkonaista hyvää: he pakenevat onnettomuuksia. .. He kulkevat vain sokeentuneina kuvittelemiensa ja toivomiensa hyvyyksien lumoissa."

Näin professori Martti Luther piti luentoa teologian opiskelijoille yliopistossa.

Raamattu

Jeesuksen Kristuksen laskeutuminen helvettiin on kristikunnan uskontunnustuksissa ja perinteessa Jeesuksen Kristuksen laskeutumista ristiinnaulitsemisen jälkeen helvettiin ja helvetin porttien murskaamista. Ilmaisu ”laskeutuminen helvettiin” on käännös kreikankielisesta ilmaisusta katel-thonta eis ta ka-too-tata. Kreikan sana ta ka-too-tata voi merkitä myös jossakin yhteyksisssä vain kuolleiden asuinpaikkaa ja ihan pohjimmaista.

Raamatussa on eräitä kohtia mainintoja Kristuksesta helvetissä. Ensimmäisen Pietarin kirjeen 3. luvussa lausutaan suomalaisen nykykäännöksen mukaan, että ”hän saarnasi vankeudessa oleville hengille” ristinkuolemansa jälkeen. Näille hengille, ”jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa”. Jeesuksen saarna helvetissä on viimeinen toivo pelastuksesta.

Ensimmäisen Pietarin kirje 4 luku jatkaa, että ”sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää”.

Efesolaiskirjeen 4 luvussa kerrotaan Kristuksen laskeutumisesta alas, aina maan alimpiin paikkoihin.

Kirkon traditio

Kristuksen laskeutumista helvettiin on pidetty erottamattomana osana kirkon dogmaattista perinnettä. Itse laskeutumista ei kiistänyt yksikään vanhan kirkon oppi-isistä, mutta erilaisia mielipiteitä olisi yksityiskohtien spekulaatioissa, kenet Vapahtaja toi pois helvetistä.

Itäisessä kirkkoperinteessa Kristuksen laskeutuminen helvettiin ymmärretään kuoleman ja helvetin täydelliseksi tuhoamiaseksi. Läntisessä perinteessa tulkinnat vaihtelevat. Kaikenkaikkiaan kristillinen kirkko pitää helvettiin laskeutumista olennaisena osana Kristuksen sovitusuhria. UT:n apokryfisessa kirjallisuudessa on seikkaperäisesti pohdittu, miten Jeesuksen matka alamaailmaan tapahtui.

Italialainen taidemaalari Benvenuto di Giovanni vuonna 1491 taideteoksessaan kuvaa, kuinka Kristus tuo vanhurskaat ulos helvetistä niiden porttien kautta, jotka hän on rikkonut. Tämä ajatus ilmaisee kirkon uskoa kauniisti.

Nikodemuksen evankeliumi on UT:n apokryfikirja, kirjoitettu muinaisella koinee-kreikalla. Se on peräisin 300-luvulta jKr. Kirjoitus toki väittää perustuvansa Jerusalemissä säilyltettyihin virallisiin asiakirjoihin. Näin on syntynyt yhdistelmä Pilatuksen tekoihin. Kirkkohistorioitsija Eusebios vuonna 325 jKr mainitsee Justinuksen ja Tertullianuksen tunteneen Pilatuksen teot. Kristuksen laskeutuminen tuonelaan ei kuitenkaan sisälly Pilatuksen tekoihin, vaan on keskiaikasissa Nikodemuksen evankeliumeissa liite samaan teokseen. Nikodeemuksen evankeliumin Kristuksen laskeutumisella helvettiin on ollut valtava vaikutus kirkon opetukseen tästä aiheesta, rituaaleihin ja ikonografiaan.

Venäjällä Nikodemuksen evankeliumi vaikutti kokoelmaan Kristuksen kärsimys «Страсти Христовы»-kokoelmaan, jonka alkuperäinen versio ilmestyi tsaari Aleksei Mihailovitšin hallituskaudella 1640-luvun jKr. jälkeen. «Страсти Христовы» on ollut hyvin runsaasti luettu kokoelma vanhauskoisten keskuudessa. Siinä sanotaan, että

”Jeesus Kristus laskeutui helvettiin jahtaen paholaista”. Siinä kuvataan taistelu helvetin porteista. Taivaan voimat seisovat helvetin porttien edessä, mutta kääntyvät Hänen puoleensa: ”Ota iankaikkinen portti, kun Kuninkaiden Kuningas tulee sisään”.

Kristuksen saapuminen saa aikaan paniikin. Helvetti kertoo pelostaan paholaiselle. Nyt on paholaisen aika lähteä taistelemaan Kristuksen ja hänen armeijansa kanssa. Paholainen vastaa peloissaan: ”Armahda minua helvetissä, veljeni, älä avaa hänelle porttia”. Mutta helvetin portit eivät kestä. Helvetissä Kristus kohtaa riemuitsevat pyhät profeetat ja vanhurskaat naiset, profeetta Daavid soittaa harppuaan Jumalan voitosta. Kristus tuo heidät kaikki ulos helvetistä.

Kristuksen laskeutuminen helvettiin on esillä varhaiskristillisten kirjoittajien teoksissa: Polykarpos Smyrnalainen, Ignatios, Justinus Filosofi, Meliton Sardislainen, Hippolytos Roomalainen, Klemens Aleksandrialainen, Origenes ja Tertuallianus sekä muut tärkeät vanhat teologit käsittelevät aihetta. Piispa Hippolytos Roomalainen, kuoli 235 jKr, kirjoitti:

”Jumala, elävä Sana: Ruumis makasi haudassa, mutta se ei ollut mitenkään vailla Jumaluutta: vaikka hän oli helvetissä, hän oli pohjimmiltaan Isän luona: hän oli siten sekä ruumissa että helvetissä."

Origenes, joka kuoli 254 jKr, selitti Roomalaiskirjettä ja pohti kysymystä, miten Kristus tuhosi helvetin ja voitti paholaisen.

Johannes Khrysostomos, Konstantinopolin patriarkka, kuoli 14. syyskuuta 407 jKr., käsitteli kirjoituksissaan toistuvasti Kristuksen laskeutumista helvettiin. Hänen mukaan Vanhan testamentin profeetat jo ennustivat Kristuksen laskeutumisen helvettiin. Khystostomos kirjoittaa:

”Profeetat eivät vaienneet siitä tosiasta, että Herran laskeutuminen helvettiin johtaisi hämmennykseen, täyttää hämmennyksellä ja pelolla sekä murskaa helvetin linnoituksen. Tästä Daavid puhuu Psalmi 23: ”Nostakaa porttinne, runtinaat, ja nostakaa iankaikkisuuden portit, niin kirkkauden kuningas tulee sisälle”.

Johannes Khrystomos liittyy erityisesti Jesajan kirjan 45 luvun sanaan siitä, miten Jumala mmurstaa pronssiportit. Kristus ei pelkästään avannut rautaportteja, vaan hän rikkoi pronssiportit. Kristuksen laskeutumisessa helvettiin kuoleman voima tuhoutui kokonaan: hänen kauttansa kuoleman voima tuhoutui. Kristus toi helvetistä pois ne, jotka uskoivat tosi Jumalaan.

Pyhä Gregorius 1. eli Gregorius Suuri, 500-luvun lopulla toiminut Rooman paavi oli Martti Lutherin mukaan eräs henkilö, joka aloitti kirkon rappion. Pyhän Gregoriuksen nauha on Pyhän Gregoriuksen ritarikunnan kunniaväritys, mikä on nykyään kielletty joissakin venäläisvihamielisissä valtioissa. Rooman paaviin Gregoriuksen liittyy monia seikkoja, mutta hänen kuuluisa Pääsiäissaarnansa Kristuksen laskeutumisesta helvettiin ja pelastustyöstä on tunnettu osa kirkollista perintöä, vaikka siinä pelastushistoriallinen työ jää mielestäni runollisessa muodossaan liikaa ihmisen omaksi uudeksi mielentilaksi. Esimerkiksi Martti Luther meni syvemmälle ja tahtoi välttää ihmisen tunnelmointiin liikaa takertumasta.

Pääsiäissaarnassaan Gregorius lausui:

”Nykyään maailman pelastus on näkymätöntä! Kristus on noussut kuolleista – nouse sinäkin hänen kanssaan. Kristus tuli pois haudoista, vapauta myös itsesi synnin kahleista. Helvetin portit avautuivat ja kuolema tuhoutui, vanha Adam syrjäytettiin ja uusi tehtiin. Jos joku on uusi luomus Kristuksessa, uudistukoon”.

Gregoriuksen teologinen kirjoitus on runollinen luomus eikä siitä voi tietenkään tehdä kaikkia teologisia johtopäätöksiä.

Liturgia

Pyhän viikon liturgiassa pitkäperjantaina – venäjäksi suurena perjantaina - ja lankalauantaina – venäjäksi suurena lauantaina – on liturgisia osia omistettu Kristuksen hautaamiselle ja helvettiin laskeutumiselle. Teema tulee myös pääsiäisen jumalanpalveluksessa. Kristuksen laskeutuminen helvettiin ja voitto ovat läsnä jo paastoa edeltävissä jumalanpalveluksessa sekä suuren paaton liturgiassa.

Suuren paaston – neljäkymmentä päivää ennen pääsiäistä – liturgiassa on rukous:

"Kristus on noussut ylös, vapauttanut Aadamin kahleet ja tuhonnut helvetin linnoituksen. Olkaa hyvällä mielellä kaikki kuolleet: kuolema kuoli, helvetti valloitettiin ja helvetti sen kanssa, ja Kristus hallitsi, ristiinnaulittiin ja nousi ylös".

”Aidattu paratiisi on helvetti”

Kristikunnan usko vaikutti ja näkyi Fjodor Dostojevskin kirjoituksissa, kun 1860-luvulla hän käsitteli helvetin ja taivaan teemaa. ”Paholainen taistelee Jumalan kanssa, ja taistelukenttä on ihmisten sydämet”. Dostojevski ei kokenut kristillistä uskoa sosiaaliseksi utopiaksi tai paratiisin rakentamiseksi historiaan, vaan oikeasta muutoksesta jokaisen ihmisen uskon ja rakkauden seurauksena, maan vääristymisestä jokaisen ihmisen pahan tahdon ja epäuskon vuoksi.

Serbialainen munkki Justinus Popovits kirjoitti Dostojevskin oppilaana, että ”ihminen on ainoa olento kaikissa maailmassa, taivaasta ojennettuna helvettiin asti. Seuraa ihmistä kaikilla hänen poluillaan, niin näet, että kaikki hänen polkunsa johtavat joko taivaaseen tai helvettiin. Ihmisessä ei ole mitään mikä ei pääty taivaaseen tai helvettiin."

Fjodor Dostojevskin romaanissa, vuodelta 1860-1861, Muistelmia kuolleesta talosta kerrotaan epäsuorasti Dostojevskin omista kokemuksista siperialaisessa vankileirissä. Teos on jäykästi uskonnollisesti jäsennelty: ensimmäinen osa joulu, Jumalan inkarnaatio maan päälle; toinen osa pääsiäinen, jossa myös Herra vapauttaa helvetiin vangitut. Hän pohtii maallista elämää uudestisyntymisen prosessina ja kysyy, kuka on syypää sihen, että synnyit uudelleen paholaiseksi. Elämässä käydään taistelu kahden näkemyksen välillä – luonnollisen ja epluonnollisen taistelu, jonka lopputulos näyttää yhtä ongelmalliselta ja salaperäiseltä kuin sen alku. Dostojevskin mukaan aidattu paratiisi on helvetti, mutta sen sijaan helvetti, jossa rakkaus puhkeaa, on paratiisi.

Dostojevski kertoo kohtauksesta kylpylässä. Saapuminen kylpylään kuvataan jo todelliseksi helvetiksi. Kylpyhuoneeseen astuva Gorjantšikov on täysin vaikuttunut ympäristön helvetistä: ”Minulle tuli mieleen, että jos olisimme kaikki yhdessä jonain päivänä helvetissä, se olisi hyvin samanlainen kuin tämä paikka”, kirjoitti Dostojevski teoksessaan. Sen sijaan rakkauden säde ja epäitsekäs palvelu helvetissä muuttaa helvetin. Vaikka Dostojevski puhui koko ajan helvetin muuttamisesta paratiisiksi, hän ei uskonut mahdollisuuteen rakentaa paratiisi maan päälle ihmisen ponnisteluilla historiallisessa perspektiivissa. Kuvitellun paratiisin rakentaminen ihmisteoin muistuttaa aidalla ympäröityä palatsia, jonka ulkopuolelle on kiellettyä poistua. Sellainen on muuttunut helvetiksi.

Dostojevski kuvasi egoismin valitettaasti vahingoittamaa ihmisluontoa, joka tarjoaa liian monia syitä itsekkäiden kannattajien hienostuneelle nokkelulle ja kaikenlaisille ihmiskunnan järkähtämättömille perusteille naiivilla ja älyttömällä innolla. Aidatun paratiisin aita ei ole hypoteettisen linnan ympärillä oleva muuri, vaan aita on itsekkyyttä, joka lukitsee ihmisen egoististen halujen helvettiin, aita on ylpeyttä, joka estää rakastavien sielujen liitot. Sen sijaan rakkauden puhkeaminen lävistää nämä seinät. Dostojevski poeettisesti esittää läpinäkyvän todellisuuden runollisuutta: ontologinen, eksistentiaalinen kerros tulee esiin ulkoisen, arkipäiväisen, ilmeisen läpi. Dostojevskin teoksessa hämähäkinverkko on eräänlainen helvetin symboli, missä saatana on keskellä, kuten hämähäkki verkossa, helvetin suppilon eriytyvät ympyrät vetävät kuolleita seittiin. Paratiisinmajuri on samalla vartija, joka estää sielujen ulostulon kuolleiden valtakunnasta.

Sitä vastoin paratiisinmajuria vastaan taisteleva everstiluutnantti putosi kuin taivaasta. Tämä everstiluutnantti rakastaa vankeja ja he rakastavat häntä kovasti. Vangit kutsuvat suosikkikomentajaansa kotkaksi, koska kotka on symboli Kristuksen laskeutumisesta helvettiin: kotka on aina tarkoittanut voittoa ja vapautumista siteistä, Kristus laskeutui nopeasti helvetiin ja toi sielut alas helvetin syvyyksistä.

Suurena lauantaina 16.4.2022