Mikael Vehkaojan ja Karin Creutzin narratiivinen pamfletti Maan vaiva – Miten MV-lehti repi Suomen kahtia (2026) on saanut osakseen julkisuutta, jossa teoksen katsotaan tekevän sen, mihin suomalainen valtamedia ei kyennyt vuosikymmeneen: se lähtee seuraamaan rahaa [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026]. Julkisuusrummutus teoksen ympärillä onkin keskittynyt Juha Korhosen johdolla yhteen pääteemaan – siihen, että vuosia hoettu kertomus MV-lehden ”Venäjä-rahoituksesta” murenee poliisin esitutkinta-aineistojen, pankkitilien ja bitcoin-siirtojen valossa [Korhonen, ”Viestintäpalvelu X”, 7.10.2026] [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026]. En kyllä ymmärrä, miksi tästä rummutetaan, kun tuskin kukaan on stigmoja ottanut vakavasti tähänkään saakka.
Rahoitusjäljet johtavat suomalaisiin lukijoihin ja kotimaiseen kryptomiljonääriin Risto Pietilään, ei Kremlin kassoihin [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026]. Tämän seurauksena tiedotuspinnalla jopa entiset toimijat tuulettavat valtamedian myytin murrettua [Korhonen, ”Viestintäpalvelu X”, 7.10.2026] [Huuhtanen, 7.10.2026].
Tämä rahoituspuolen "paljastus" on pelkkää silmänkääntötemppua ja älyllistä laiskuutta. Koko debatti siitä, virtasivatko ruplat vai eivät, sivuuttaa teoksen ja sitä sivuavan tutkimuskentän todelliset metodologiset, käsitteelliset ja eettiset haaksirikot. On surullista, että Korhonen ja Huuhtanen suosittelevat pamflettia huomaamatta sen vakavia laatuongelmia [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026] [Huuhtanen, 7.10.2026]. Huuhtanen on toki huomauttanut Creutzille laatuongelmista.
Ruplamyytin kaatuminen ei pelasta metodologista romahdusta
Juha Korhosen johdolla julkisuudessa käännytään täysin välinpitämättömiksi Maan vaiva -pamfletin syvällisiä akateemisia ongelmia kohtaan [Korhonen, ”Viestintäpalvelu X”, 7.10.2026] [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026] – ikään kuin kukaan analyyttisesti ajatteleva olisi alun perinkään uskonut mustamaalattua huutelua ”venäläisestä rahoituksesta”. Tuon taloudellisen sivujuonteen penkominen ei pelasta yhtään mitään teoksen sisällöllisistä heikkouksista. Ei myöskään niistä epäilyä herättäneistä ”verkostoyhteyksistä”, joita kirjoittajilla on ollut viranomaistahoihin.
Juha Korhonen on avoimesti ollut yhteydessä kryptomiljonääriin ja tämän rahoituksen alaisena [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026], mutta tämä ei millään logiikalla tarkoita, että MV-lehden koko avara, hajanainen ja epämääräinen ”toimituskunta” tai eri kirjoittajat olisivat saaneet pennejä noista rahoista.
Kun rahoitusfobia todetaan tyhjäksi, paljastuu itse feature-tyylisen asetelman huteruus:
Virallisen näytön ja valan sivuuttaminen: Kirjoittajat nojaavat epäviralliseen puheeseen ohi oikeudellisen ja dokumentoidun aineiston [Keskimäki, ”Korhosen kuuleminen”, 28.9.2020]. Valan velvoittamassa käräjäoikeuden kuulemisessa Juha Korhonen kävi läpi rahoitusohjauksen ja nimimerkkien todellisuutta sekä mainitsi jonkun ulkopuolisen tahon tarjonneen maksavansa Molarille rahaa kirjoittamisesta – mutta todisti samalla, ettei Molarille tai MV-lehden eri kirjoittajille todellisuudessa maksettu mitään rahoja tai palkkioita [Keskimäki, ”Korhosen kuuleminen”, 28.9.2020]. Kun Creutz toteaa viesteissään "tietävänsä" asioita kahden ihmisen anonyymien puheiden perusteella, mutta jättävänsä ne kirjoittamatta suoraan, koska se paljastaisi oikeudessa valehdellun, kyseessä on tietoinen väistöliike.
Spekulaation mekanismi: Pitkien haastattelujen – kuten Korhosen monituntisen keskustelun – anti tiivistetään pariin suoraan lauseeseen, jolloin haastateltavan rooliksi jää vain pahimmassa skenaariossa toimia tutkijan ennakko-oletusten suullisena ilmiantajana ilman virallista ja oikeudellista vastuuta.
"Laimennetut versiot": Kun kovaa empiiristä näyttöä ei ole, teokseen luodaan vihjailevia "laimennettuja versioita", jotka jättävät kohteiden ylle julkisen leiman ilman, että kirjoittajien tarvitsee kantaa akateemista tai journalistista todistustaakkaa.
Akateeminen reduktionismi ja stigmamekanismi: "Venäjänmielisyys" oikotienä
Erving Goffmanin klassisen stigmamekanismin mukaisesti yksilöön liitetään yksi leimaava termi, joka syrjäyttää kaiken muun empiirisen tiedon. Vehkaojan ja Creutzin pamfletissa "venäjänmielisyys" toimii täsmälleen tällaisena akateemisen reduktionismin leimakirveenä [Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018]. Termillä ei ole minkäänlaista kriteeristöä: se niputtaa yhteen täysin eri maata olevia toimijoita ja peittää alleen henkilöhistoriat, perhesuhteet sekä aitojen näkemyserojen erittelyn.
Tämä oppikirjaesimerkki laiskasta leimaamisesta näkyy räikeänä vertailussa:
Syyllisyys assosiaation kautta (guilt by association): Juha Molari niputetaan pamfletissa yhteen Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kanssa ”venäjänmielisyyden” nimikkeen alle ilman, että henkilöiden mahdollisia isompia tai pienempiä eroja suhtautumisessa sodankäyntiin, Neuvostoliittoon tai Staliniin eriteltäisiin. Stigmalle ei joka tapauksessa anneta mitään määrittelyä.
Kriittisen ja omakohtaisen arjen sivuuttaminen: Molarin kohdalla kyse oli silloisesta venäläisestä vaimosta ja jokapäiväisestä arjesta Venäjällä – ei sokeasta Lännen iltapäivälehtien kauhukuvien tai toisaalta Kremlin valtiojohtoisen puheen nieleskelystä. Havainnot sisälsivät paljon realistista ja kriittistä arviointia, jota kirjailijat eivät jaksaneet tutkia.
Molemminpuolinen instituutiokritiikki: Molari on kirjoittanut laajasti muun muassa Stalinin vainojen uhreista ja totalitarismin mekanismeista sekä esittänyt pasifistina jyrkkää kritiikkiä niin Vladimir Putinin sota-aggressiota kuin patriarkka Kirillin militaristista teologiaakin vastaan. Mitä on tällöin ”venäjänmielinen” käsitteenä?
Osoituksena teorian murtumisesta kirjoittajat päätyvät pamfletissaan jopa itse myöntämään oman kehyksensä ontuvuuden lausumalla:
"Ehkä yksi syy oli siinä, että vain pieni osa Molarin ja T9:n jutuista liittyi Venäjään tai sen ylläpitämään narratiiviin."
Tämä lause kumoaa pamfletin oman pääväitteen: jos lähes koko tuotanto käsittelee täysin muita aiheita (kuten kirkkoa ja valtaapitävien kritiikkiä), rehellinen tutkija hylkäisi leiman eikä pyrkisi selittämään empiirisen aineiston ja hypoteesin ristiriitaa "mysteerinä". Valitettavasti kirjoittajat kuitenkin käyttävät stigmaa pamfletissaan senkin jälkeen, kun ovat tehneet havaintoja pääväitteensä ongelmallisuudesta.
Konformismi ja eettinen kaksoisstandardi
Käsitteellinen kurittomuus ei ole uusi ilmiö. Jo valtiotieteellisen tiedekunnan raportissa Äärioikeisto 2010-luvun Suomessa Juha Molari määriteltiin "Venäjä-yhteyksistä tunnetuksi" sillä perusteella, että hän oli aamuyön siivousvuoron jälkeen kotimatkallaan pysähtynyt muutamaksi minuutiksi katselemaan julkisella paikalla ollutta mielenosoitusleiriä [Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018].
Hälyttävän tapauksesta tekee tutkijanuralla tapahtunut muistinmenetys ja periaatteellisen johdonmukaisuuden murtuminen:
Karin Creutz oli itse läsnä Helsingin yliopistolla kyseisen raportin julkistamistilaisuudessa, kävi keskustelua Molarin kanssa ja tutkimuksen ohjaajan kanssa sekä suositteli Molarille virallisen yliopistollisen tarkistuspyynnön tekemistä huolimattoman leimaamisen korjaamiseksi.
Tuolloin Creutz ymmärsi "venäjänmielinen"-käsitteen ongelmallisuuden ja akateemisen kestämättömyyden täysin.
Vuosia myöhemmin yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmapiirin kiristyttyä hän päätyi itse käyttämään täsmälleen samaa stigmatisoivaa oikotietä omassa pamfletissaan.
Tämä paljastaa akateemisen maailman konformismin ja tietynlaisen "valtavirtaistumisen": kun yleinen narratiivi vaatii yksinkertaista vastakkainasettelua, metodologinen vastuu ja tutkijan etiikka unohdetaan. Jos käsite oli eettisesti ja tieteellisesti kelvoton kollegan käyttämänä, se ei muutu hyväksyttäväksi myöskään Creutzin ja Vehkaojan itsensä viljelemänä.
Kuka korjaa metodologiset rauniot?
On tietysti mukavaa, että Maan vaiva purkaa myytin valtiollisesta ruplavirrasta [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026] [Huuhtanen, 7.10.2026]. Mutta jos kirjan vastaanotto jämähtää pelkkään rahoituksesta vahingoniloitsemiseen, huomio kääntyy pois itse pääasiasta.
Kun suomalainen tutkimus ja journalismi korvaavat empiirisen
aineiston anonyymeillä huhuilla, paranoidilla käsitelintsaamisella
ja leimakirveillä [Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018],
tuloksena ei ole tietokirjallisuutta vaan aatteellista propagandaa.
Pamfletin julkistaminen ei puhdista pöytää, jos sen käyttämä
metodologinen kehikko nojaa edelleen samaan älylliseen laiskuuteen,
jolla "venäjänmielisyyttä" on Suomessa tehtailtu jo
toista vuosikymmentä [Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018].
Lähteet:
[Keskimäki, ”Korhosen kuuleminen”, 28.9.2020] =Keskimäki, Tiina (28.9.2020). Juha Korhosen kuuleminen Molarin vainokäräjillä. https://www.youtube.com/watch?v=jaOATmaLUSo
[Korhonen, ”Viestintäpalvelu X”, 7.10.2026] = Korhonen, Juha (7.10.2026). Viestintäpalvelu X.
[Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026] = Korhonen, Juha (7.10.2026). Maan vaiva -tietokirja selvitti MV-Lehden rahoituksen – valtamedian luoma valhe Venäjän rahoituksesta revittiin riekaleiksi. Posi-TV. https://positv.fi/uutisartikkelit/maan-vaiva-tietokirja-selvitti-mv-lehden-rahoituksen-valtamedian-luoma-valhe-venajan-rahoituksesta-revittiin-riekaleiksi/
[Huuhtanen, 7.10.2026] = Huuhtanen, Panu (7.10.2026). Viestintäpalvelu X.
[Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018] = Molari, Juha (27.10.2018). Mustamaalatuksi Daniel Sallamaan ja yliopiston raportissa: Äärioikeisto 2010-luvun Suomessa. Blogger.
Tällaisten ajatusteni kera aamulenkillä kauniissa syksysäässä, Juha Molari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti