Jessikka Aron tutkimusartikkelin (EPP) arvostelu

EPP-puolueen ajatushautomo Wilfried Martens Centre for European Studies on 1. kesäkuuta 2016 julkaissut ”tutkimusartikkelin” (research article) -kategorian alaisuudessa Jessikka Aron kirjoituksen: ”The cyberspace war: propaganda andtrolling as warfare tools” (European View - 2016- 15:121–132). 

EPP:n julkaisemaa artikkelia voidaan lähestyä tiedeyhteisön kriittisten vaatimusten mukaisesti, koska sen kategoriaksi on nimetty ”research article” ja koska kirjoittaja käyttää tekstissään toistuvasti ilmaisua ”tutkimukseni” (my investigation). Artikkelissa on lähdeluettelo ja viitteitä.

Tutkimusartikkelissa rajut väitteet Venäjän maksamista ja koordinoimista suomalaisista trolleista "todistetaan" todeksi pelkästään väittämällä asia yhä uudestaan. Tiedeyhteisön tulisi ilmaista avoin kritiikkinsä, että tuollainen tiedeartikkeli on klassista propagandaa.

Jessikka Aron tiedeartikkeli EPP:n julkaisussa on jäänyt ilman tiedeyhteisön arviointia, kun samanaikaisesti Aro on jatkanut väitteidensä esittämistä jo vuosien ajan ympäri maailmaa.

Tutkimuksen yleiset puitteet puutteelliset

Kirjoittaja on koulutukseltaan ylioppilas, mikä näkynee siinä, että ”tutkimusartikkeliksi” ja ”tutkimukseksi” nimetyistä väitteistä huolimatta tutkimuksellinen (itse)kriittisyys, argumentaatio ja loogisuus puuttuvat.

Mitään tutkimushistoriaa ja teoriataustaa ei ole esitetetty eikä tutkimuksen luotettavuuteen ole asetettu tavanomaisia itsekriittisiä kysymyksiä.

Aron voidaan katsoa etsivän vastausta tutkimusongelmaansa empiirisesti, mikä sinänsä voi käsittää monia erilaisia tehtäviä eikä ole mitenkään virheellinen näkökulma, vaikka empiirisen tutkimuksen rajoituksia on tutkijoiden keskuudessa paljon arvioitu.

Aro ei käy mitenkään keskustelua valitsemansa ja väittämänsä tutkimusmenetelmän teoreettisista kysymyksistä. Valitun tutkimusmenetelmän pätevyysaluetta olisi pitänyt pohtia vakavammin. Näin myös validiteetin ja reliabiteetin arviointi on Aron tutkimuksessa laiminlyöty.

Kriittisen lukijan on mahdotonta muodostaa myös kuvaa Aron esittämien väitteiden tarkkuudesta, havaintojen ja huomioiden aitoudesta.

Suomen Sanomalehtien liiton julkaisussa jo vuonna 1993 annettiin hyödyllisiä tarkistettavia seikkoja esitettyjien tutkimusten luotettavuuden selvittämiseksi. Ensiksi pitäisi kysyä tutkimuksen tutkijan tai tilaajan omaa intressiä, jonka vuoksi olisi syytä epäillä tulosten luotettavuutta. Aro ei esitä EPP:n artikkelissa (eikä missään muuallakaan luennoidessaan) mahdollisia rahoituksellisia hyötyjä ja palkkioita, joita hän olisi saanut näkemystensä esillä pitämisestä. Tieteellisen työhön kuuluisi Sanomalehtien liiton julkaisunkin mukaan ensimmäisenä asiana mainitun asian selvittäminen.

Eräänä seikkana olisi tutkijan velvollisuus selvittää kyselyjensä tiedonhankintamenetelmä, virhemarginaali ja tuloshaarukka. Aron tutkimusesittelystä ei saa mitään näkökulmaa aineiston moninaisuudesta ja lukumäärästä.

Artikkeli on tajunnanvirtaa, jossa hypätään yhdestä väitteestä toiseen ikään kuin näiden välillä olisi osoitettu riippuvuus- ja vaikutushistoria. Tämä yhteys puuttuu – tai ainakaan sitä kirjoittaja ei mitenkään osoita.

”Koordinoitu propaganda”

EPP:n julkaiseman tutkimusartikkelin kirjoittaja väittää johdannossa:

”My investigation has discovered that coordinated social media propaganda writers are twisting and manipulating the public debate in Finland, too” (s. 121).

Kirjoittaja väittää ”havainneensa” ”tutkimuksessaan” ”koordinoitujen sosiaalisen median propaganda-kirjoittajien” toiminnan Suomessa. Väite sisältää tutkimusartikkeliksi luvattoman löyhää kielenkäyttöä. Esimerkiksi ilmaisusta ”koordinoitu” (coordinated) puuttuu kokonaan sisältöanalyysi.

Koordinointi tarkoittaa yleiskielessä yhteen järjestämistä, sopusuhtaista yhteistoimintaa. Artikkelin kirjoittaja ei millään tavalla osoita dataa, joka ilmaisisi tämän väitetyn koordinoinnin hallinnointia ja johtamista.

Miten voisi olla ”koordinointia”, jos ei ole jonkin asteista sovittua yhteistoimintaa väitettyjen tahojen kanssa?

Kirjoittaja ei myöskään tieteellisen laadun täyttävällä tavalla erittele, mikä kirjoittelu kuuluisi tuon väitetyn ”koordinoinnin” piiriin ja onko kaikki häneen kohdistunut kirjoittelu ”koordinoitua”.

EPP:n artikkelin kirjoittaja esittää tämän jälkeen väitteen, että kyseinen ”koordinoitu” julkinen keskustelu liittyisi siihen, että ”trollit ja botit” levittävät ”valeuutisia” ja asettavat ”yksittäisiä ihmisiä kohteiksi aggressiivisille operaatioille” (s. 121).

Käsiteanalyysin puuttuessa lukija ei voi mitenkään saada selvää, missä määrin kirjoittaja sekoittaa tai mahdollisesti harhauttaa lukijoita yhdistelmällä ”koordinoitut sosiaalisen median propagandakirjoittajat”, ”trollit ja botit” sekä ”aggressiiviset operaatiot”. Onko näiden välillä käsitteellistä eroa?

Onko tulkittavissa, että ”koordinoidut sosiaalisen median propagandakirjoittajat” ovat ”trolleja ja botteja”, joiden teot ovat ”aggressiivisia operaatioita”?

EPP:n julkaisemassa tutkimusartikkelissa välittömästi siirrytään – ilman kappalejakoa – pohtimaan toimenpideohjelmaa: ”The question is: how should the Kremlin´s trolls and disinformation be countered? (s. 121). Tämä välitön jatko antaa vaikutelman, että kirjoittaja yhdistäisi edellä lausutut ”koordinoitut sosiaalisen median propagandakirjoittajat” tässä mainittuun ”Kremlin trolleihin ja disinformaatioon”. Tätä yhdistämistä tukee myös kirjoittajan käyttämät attribuutit läpi EPP:n julkaiseman artikkelin, vaikka kirjoittaja ei osoita tässä tutkimusartikkelissaan (eikä muuallakaan) intressejä osoittaa väitettään todeksi.

Kyse on kuitenkin kirjoittajan jopa pääväittämästä, joka jää ilman mitään todistusaineistoa.

”Maksetut kommentaattorit”

Tutkimustyötään mielestään esittelevä Jessikka Aro väittää selvittävänsä sitä, että ”paid anonymous and aggressive social media commentators and their impact on Finnish public debate”.

Hän ei käsittele tehtäväasettelunsa mukaan yksittäisten ihmisten mielipiteitä, vaan ”maksettuja” (”paid”) kommentaattoreita, jotka ovat ”aggressiivisia” ”sosiaalisen median kommentaattoreita” ”suomalaisessa julkisessa keskustelussa” (s. 122).

Mikäli esitetyn tehtävänasettelun jälkeen Jessikka Aro päätyisi havaintoon, että näitä ”maksettuja kommentaattoreita” ei ole ”suomalaisessa julkisessa keskustelussa”, tulisi hänen hyvän tutkimuskäytännön mukaan ilmaista negatiivinen tulos selvästi ja ymmärrettävästi.

 Sitä vastoin Aro jatkaa ilman kappalejakoa ikään kuin samassa asiassa jo heti seuraavassa virkkeessä Venäjän ”valtion toteuttamaan, strategiseen informaatiopsykologisiin toimintaan” (s. 122). Täten on luonnollista olettaa, että Aro esittää EPP-artikkelissa suomalaisen sosiaalisen median ”maksetut kommentaattorit” Venäjän valtion toteuttamaksi informaatiopsykologisen strategian toimijoiksi.

Aron esittämä väite on huikea ja kiinnostava, minkä tähden hänen olettaisi antavan todistusaineistoa väitteensä osoittamiseksi. Väite ei muutu tutkimukseksi siinä, että hän väittää asian yhä uudestaan.

Seuraavassa kappalessa Jessikka Aro hyppää käsittelemään trolleja osana ”Kremlin propagandasysteemiä ja informaatiosodankäynnin tekniikkaa”, mikä antaa vaikutelman, että kirjoittaja todellakin samaistaa ja yhdistää Suomessa mielestään havaitseman ilmiön tässä kertomaansa Kremlin johtamaan toimintaan.

Ja mitä pikemmin seuraavassa kappaleessa Jessikka Aro hyppää jälleen omaan elämänkertaansa, jossa hän kertoo joutuneensa infosodan kohteeksi:

”I became the target of an info-war. The Finnish pro-Kremlin propagandists´ activities against me – disinformation campaigns and opensource surveillance – are a text-book example of a Russian information-psychological operation” (s. 122).

”Kremliä tukevat propagandistit”

Aron tekstin ja esityksen hyppely suomalaisen oman kokemuksensa ja Venäjän informaatiosodan käynnin välillä ei välttämättä selity vain ylioppilaan puutteellisesta tieteellisestä laadunvalvonnasta, vaan myös ilmaisee kirjoittajan nimenomaisia kirjoitustendenssejä. Hän käyttää myös ilmaisua ”suomalaiset Kremliä tukevat propagandistit” (”The Finnish pro-Kremlin propagandists”, s. 122), jotka toimisivat jopa ”tekstikirjan esimerkin mukaisesti venäläisen informaatiopsykologisen operaation tekniikalla”.

Aron esittämä väite EPP:n ajatushautomon julkaisemassa tutkimusartikkelissa on toistunut yhä uudestaan puolen vuosikymmenen aikana eri esitelmissä. Siksi on erikoista, että väitteen toteennäyttämiseen ei ole nähty vaivaa. 

EPP:n artikkelissa Aro esittää monikossa väitteen useista suomalaisista Kremlin hyväksi toimivista propagandisteista, mutta ei esitä yhtään näyttöä henkilöistä ja että näiden henkilöiden mahdolliset mainitut toiminnat olisivat Kremlin ohjauksessa kyseisessä tapauksessa.

Lisäksi Aro vaikenee tutkimuksellisesti keskeisestä rajauksesta, joka hänen tulisi tehdä: onhan mahdollista, että ihmiset (jopa merkittävä osa) ovat kirjoittaneet häntä kohtaan kriittisesti myös ilman Venäjän informaatiopsykologisen operaation ohjausta ja maksua.

EPP:n artikkeli päättyy Jessikka Aron vetoomukseen kansainväliselle yhteisölle, hallituksille, journalisteille ja internet-yrityksille, jotta nämä käynnistäisivät vastatoimet ”aggressiivista online-disinformaatiota” vastaan. EPP on julkaisusta vastuullisena tahona merkittävä eurooppalainen puolue, jonka perustivat kristillisdemokraattiset puolueet.

EPP on ollut Euroopan parlamentin suurin puolue vuodesta 1999, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja Euroopan komission puheenjohtaja tulevat molemmat EPP:stä. Suomesta Kansallinen Kokoomus kuuluu EPP-ryhmään. Tämänkin tähden voidaan ihmetellä, että EPP:n julkaisun analyysi on jäänyt yllättävän vähäiseksi.

EPP:n julkaisussa Jessikka Aro jatkaa väitteittensä toistamista: ”Pro-Kremlin propagandists operating in the international information sphere immediately mobilised against my work. They created their own falsified narrative of me and my article...” (s. 123). Väitteissään Aro toistaa ilmaisua ”Kremlin hyväksi toimivista propagandisteista”, jotka olisivat ”mobilisoitu” hänen työtänsä vastaan.

Nämä väitteet linkittyvät kirjoittajan jo esittämiin väitteisiin ”maksetuista” (paid) kommentaattoreista ja väitteisiin ”koordinoinnista”, joita kumpaakaan Aro ei ole artikkelissa toistaiseksi verifioinut eikä tee tässäkään viittauksessa, jossa hän tosiasiallisesti esittelee tuohtuneiden yksittäisten suomalaisten kansalaisten tunnereaktiota vain yleisellä tasolla, kuitenkaan sitä yksilöimättä ja ilman lähdeviitteitä.

Aro jatkaa kerrontaansa seuraavassa kappelessa samaistamalla ilmeisemmin edellä kerrotut reaktiot henkilöihin, joita hän luonnehtii ”Facebook and Twitter trolls” -sanoilla ikäänkuin nämä suomalaiset olisivat siis trolleja.

Edelleen löytyy uusi käsite seuraavassa kappaleessa: ”propagandistien kumppanit” (associates of propagandists). Aro ei tässä vaiheessa millään tavalla anna näytteitä tai yksilöi tapauksia, joista hän on tehnyt mainitut johtopäätökset, minkä johdosta lukijan on mahdotonta arvioida hänen tieteellisen työn luotettavuutta.

”Vaikutusagentit”

EPP:n julkaisemassa tutkimusartikkelissa Aro kertoo työnsä etenemisestä ja väittää nyt jo jotain ”todistetuksi”:

”My results proved that aggressive pro-Russia propaganda trolls had had an impact on many Finns, on their attitudes and even their actions...” (s. 124). 

Aro käyttää ilmaisua, että hän on ”todistanut” siinä, mitä hän on edellä kertonut käynnistään Pietarissa erään toimiston luona. Tämä ”todistaminen” liittyisi jotenkin siihen, mitä Suomessa on tapahtunut.

Kirjoittaja ei anna kuitenkaan mitään näyttöä siitä, miten hänen kuvailemansa Suomessa toimivat ”aggressiiviset Venäjän hyväksi toimivat trollit” olisivat koordinoitu, ohjeistettu ja maksettu Pietarin toimistosta, jota hän oli käynyt katsomassa.

Jessikka Aro nimeää Venäjän informaatiosodankäynnin ja aggressiivisten trollien toiminnan esittelyn yhteydessä yhden nimen, jota hän määrittää sanalla ”aggressiivinen ulkomaisen vaikutuksen tekijä”, mutta viittaa Eduskunnan korkeantason virkamieheen Peter Saramoon.

”Hieno ja älykäs sisältö on kaikkein ongelmallisinta torjua: kaikki eivät tunnusta sitä aggressiivisen ulkomaisen vaikutuksen tekijän tuotteeksi. Niin monet ihmiset antavat sen vaikuttaa heihin kognitiivisesti tai psykologisesti. Esimerkiksi korkean tason parlamentaarinen virkamies Peter Saramo on todettu toistuvasti Venäjän hyväksi toimivassa trolliryhmässä Facebookissa ja levittämässä vääriä väitteitä” (s. 126).

Tutkimusartikkelissa esitetyt väitteet ovat outoja. Sellaisia voisi olettaa vapaassa puheessa sketsiohjelmassa. Nyt kirjoittaja esittää tutkimusartikkelissa suoranaisen väitteen ”aggressiivisesta ulkomaisesta vaikutuksen tekijästä” (aggressive foreign influencer) eli yleisemmin käytetään kai myös käsitettä vaikuttaja-agentti, mitä sanaa Aro ei käytä. Tekstin kontekstista saa vain sen näkemyksen, että kirjoittajan mukaan Peter Saramo olisi Venäjän vaikuttaja-agentti, jopa aggressiivinen sellainen. Tätä Aro ei mitenkään todista, vaan pelkästään esittää väitteen sillä perusteella, että Saramo on arvioinut kriittisesti joitakin Aron esityksiä.

Toinen selvä virhe käsiteanalyysin puutteesta ja lähdekritiikin laiminlyönnistä tulee ilmi, kun Aro esittää lukijoille parodisen Facebook-ryhmän ”Venäjän trolliarmeija” saman sotilaallisen käskyvaltasuhteen yhteydessä esittämänsä Venäjän informaatiosodankäynnin kanssa.

Aro ei ainakaan vaivaudu mitenkään esittelemään ryhmässä esitettyä kritiikkiä kyseistä samaistusta vastaan ja argumentoimaan esitettyä kritiikkiä mahdollisesti heikoksi. Ryhmän mukaan he ovat tavallisia yksityisiä suomalaisia, jotka eivät pelkästään tykkää tietyistä leimaavista väitteistä, joita heitä vastaan niin Aro kuin myös muualla suomalaisessa mediassa on esitetty.

Aron esityksestä saa vaikutelman, että tämä Facebook-ryhmä olisi osa esitettyä ”maksettua” ja ”koordinoitua” Venäjän infosotaa.

EPP:n julkaisemassa artikkelissa kirjoittaja siirtyy jo vuonna 2016 ennakoimaan tulevia oikeudenkäyntejä ja esittää: 

”Sekä Suomessa että kansainvälisesti on esiintynyt useita tapauksia, joissa Kremlin hyväksi toimivat vaikutusagentit (influencers) ovat pelotelleet kansalaisia, toimittajia ja tutkijoita, jotka ovat yrittäneet paljastaa Venäjän infosodan taktiikoita tai vakoilua” (s. 127).

Aron esittämä väite ”Kremlin hyväksi toimivista vaikuttaja-agenteista” ja näiden rikollisista toimista Suomessa on tietysti kiinnostava ja huikea – mikäli hän antaisi todisteita erityisesti Suomesta, jota hän käsittelee. Hiukan myöhemmin vasta seuraavalla sivulla 128 Aro nostaa esille ”suomenkielellä tapahtuvan trollaamisen”, joka ”näyttää olevan uusi bisnesmahdollisuus”, millä Aro viittaa Janus Putkosen toimintaan. Tällä tavallako on kaikki suomalainen keskustelu, joka liittyy Aro-nimeen, todistettu koordinoiduksi ja maksetuksi?

”Venäjä kaataa rahaa info-operaatioihin”

Aro vaatii, että informaatiopuolustusta tarvitaan ja pian (s. 129). Tässä hän tukeutuu Jarno Limnéllin väitteisiin Venäjän hyväksi tapahtuvan informaatiovaikuttamisen kasvusta.

 Aro oli itse haastatellut Limnélliä ja ilmoittaa yhtyvänsä tuohon käsitykseen, mutta jälleen antaa vaikutelman ikään kuin häneen kohdistuva kritiikki olisi osa tätä Venäjän rahakasta infosotaoperaatiota:

”Tutkimusteni ja kokemusteni perusteella olen samaa mieltä. Venäjä lisää internetin valvontaa ja kaataa rahaa infosota-operaatioihin (pouring money into infowar operations) – niin kauan kuin sen epäonnistunut talous kykenee ja Kreml jatkaa etujensa suojelemista infokentällä” (s. 129).

Aro kirjoittaa jälleen tutkimusartikkelissa Venäjän ”kaatavan rahaa infosodan operaatioihin”. Nyt operaatiot ovat jopa sodankäyntiä, ”infosodan operaatioita”.

Tämän jälkeen seuraavassa kappaleessa seuraa välitön hyppy ”brutaaleihin yksityisyyden loukkauksiin ja henkilökohtaisiin mustan pr:n kampanjoihin” toimittajia ja tutkijoita vastaan, mikä antaa vaikutelman, että kirjoittaja linkittäisi Venäjän kaatamat rahat näihin esimerkkeihin, joista hän pitää itseä eräänä ensimmäisistä.

Jessikka Aro ilmoittaa Saara Jantusen tutkivan nykyaikaisia puolustusmenetelmiä informaatiosodan kentällä sekä väittää Jantusen kohtaaman kritiikin osaksi esittämäänsä ”Venäjän hyväksi toimivien propagandistien hyökkäystä”:

”Jantusesta tuli Venäjän hyväksi toimivien propagandistien (pro-Russia propagandists) syyskuussa 2014, kun hän julkisesti totesi, että Pietarin trollitehdas saattaa käydä internetissä sotaa ja kuvaili tehtaan toimintaa. Viime vuonna Jantunen julkaisi kirjan modernista infromaatiosodasta nimellä Infosota ja esitti, että suomalainen julkinen keskustelu Venäjästä on tulosta vuosikymmenien kohdennetuista psykologisista operaatioista” (s. 130).

Aron väite on Jantusen esimerkin kohdalla yhtäläisesti pelkän väitteen tasolla.

Mitenkään Aro ei yksilöi, analysoi, käy keskustelua ja osoita, että Jantusen kohtaama kritiikki olisi todella ”Venäjän hyväksi toimivien propagandistien” harjoittamaa. Jantunen liittyi kirjassaan Infosota Jukka Mallisen esityksiin Venäjän vaikuttaja-agenteista Suomessa, mutta sen enempää Mallinen kuin Jantunen eivät ole osoittaneet väitteitään tosiksi. Aro toistaa Jantusen kirjan kautta väitteen uudelleen eikä myöskään todista sitä.

Myös Saara Jantusen kirjan kohtaama kritiikki olisi mahdollista arvioida siitä näkökulmasta, että Jantusen maalittamat henkilöt ovat olleet yksinkertaisesti tyytymättömiä kirjan huonon laadun tähden.

Aron olisi pitänyt nostaa esille sekin, että Jantusen kirja oli Otavan kustantama joulumyyntien bestseller. Jos informaatiovaikuttamista ja infosotaa Aro esittelee, niin massiivisesti monessa mediassa toimitetun erään kirjan lobbauksen tunnistaminen olisi sekin merkillepantavaa. Miten sellainen lobbaus saattoi olla niin laaja-alainen monessa eri mediassa yhtä aikaa Suomessa?

Saara Jantusen väitteet ja lopulta teos saivat tiukkaa kritiikkiä. Jantunen suutahti Erkki Tuomiojalle, joka arvosteli näkemyksiä. Peter Saramo arvosteli kirjaa ympäröinyttä myyntipuhetta ja median herättämiä valtavia odotuksia. Sotatieteiden tohtori, eversti Sampo Ahto arvioi tiukasti Jantusen väitteitä. Myös dosentti Arto Luukkanen kritisoi Jantusen kuvitelmia. Mitenkään erittelemättä ja yksilöimättä EPP:n julkaisussa Aro moittii yleistäen, että Jantusen esitysten ja kirjan saama kritiikki olisi johdonmukaisesti ”Venäjän hyväksi toimivien propagandistien” operaatio.

Lopuksi: Onko ”trollitutkimus” tiedettä vai uskontoa?

EPP-puolueen arvostetun ajatushautomon Wilfried Martens Centre for European Studies julkaisema tutkimusartikkeli on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle, vaikka juuri tämän artikkelin pitäisi tarjota tieteellisen ”todistetun” perustan niille väitteille, joita populaarimmat esitykset toistavat.

Tutkimusartikkeli osoittaa, että kirjoittaja ei dokumentoi, ei analysoi eikä hallitse alkeellistakaan käsiteanalyysiä ja sosiologisia menetelmiä esittäessään rajuja väitteitä toistamiseen. 

Tutkimusartikkelissa väite todistetaan todeksi väittämällä asia uudestaan. Tiedeyhteisön tulisi ilmaista avoin kritiikkinsä, että tuollainen tiedeartikkeli ei ole tutkimusta eikä tiedettä, vaan klassista propagandaa.

Journalistien, politiikkojen ja sotilashenkilöiden harjoittama propaganda on luonnollinen ideologiakriittinen tarkastelukohde. Propaganda muistuttaa satunnaisesti jopa uskontoa, jossa on omat tabunsa ja pyhyytensä, joita ei saa loukata.

Poliittisen propagandan yhtäläisyyksiä uskonnolliseen myyttiseen valtapeliin on havaittu tiedeyhteisössä niin idässä kuin lännessä.

Sosiologian professori Stanley Cohen kuvaili jo 1970-luvulla vallanpitäjien käynnistämää projektia, jossa tarkoituksellisesti luodaan paniikkia, jotta väitetettyjä ”syntipukkeja” voitaisiin kontrolloida ”oikeutetusti”. Niin valheet esitetään totena, huhut evidenssinä ja huolestuneisuus tukee demonisointia. Cohen havaitsi, että tuollaista paniikkia tuottavat juuri vallanpitäjät: poliitikot, piispat, journalistit. Cohenin teos Folk Devils and Moral Panics on lähes järjestelmällisesti vaiettu eurooppalaisessa ”trolli-tutkimuksessa” ja poliittisten johtopäätösten teossa.

Informaatiosodankäynnin tutkimukseen erikoistunut professori Andrei Manoilo vertasi vuosikymmen sitten ”kansallisten uhkien” tarinoita ”poliittiseen lahkoon”, ”valtiouskontoon”, jota käytetään ”massapsykoosin luomiseen”. Sen hoitamiseen tarvittaisiin ”psykiatriaa”.  Samaa pohdiskelua on venäläinen yliopistomies myös jatkanut toisaalla.

Kansainvälisen turvallisuuden kysymyksiin keskittynyt GESI-ryhmä De Granadan yliopistossa ja Naton tutkija Juan Carlos Antunez on marraskuussa 2017 esittänyt läntisen narratiivin mukaisesti uskonnon Venjän poliittisen hybridisodankäynnin osana. Kyse on ”ideologisen ja moraalisen vaihtoehdon” tarjoamisesta länttä vastaan, joka tarjoaa ”pahoja liberaaleja arvoja”. Tämä venäläinen infosota olisi Naton tutkijan mukaan sidoksissa Venäjän ortodoksisen kirkon arvoihin ja tahtoisi legitimoida toimensa jatkuvissa viittauksissa ”menneisyyteen, loistaviin traditioihin ja satumaisiin historiallisiin tapahtumiin”.

Ideologiakritiikin, propagandan ja valtapyrkimysten analysointi on jäänyt hämmästyttävän niukaksi siihen julkisuuteen nähden, kuinka valtavasti informaatiovaikuttamista esittelevät esitykset ovat saaneet julkisuutta. Länsimaiseen ajatteluun pitäisi perinteisesti kuulua juuri valtapyrkimysten analyysi.

Muistamme, miten Michel Foucault toi länsimaiseen ajatteluun voimakkaan problematisoinnin valtasuhteista ja ”hallintomentaliteetista”, jotka luonnehtivat ihmisten pyrkimyksiä hallita toinen toistaan. Valta oli kaikkialla ja myös kunkin ihmisen sisällä.

 Trollipuheissa ilmenee myös valta - ne ovat vähemmän tutkimusta ja journalismia, kuin kuuliaisuutta vaativaa uskontoa, eräänlainen kultti.

Terveisin, Juha