lauantai 23. marraskuuta 2019

Naton virkamies suomalaislehden päätoimittajaksi. Miksi kukaan ei hämmästele?

Ilkka-Pohjalainen -sanomalehti syntyi, kun Ilkka ja Pohjalainen yhdistyivät. Lehti alkaa ilmestyä 30. tammikuuta 2010. Lehti sai päätoimittajan Naton tehtävistä: Markku Mantila.  

Uusi MV-lehti on kiinnittänyt huomiota Naton miehen nimitykseen, mutta ei kukaan muu.

Naton miehen nimityksestä suomalaisen sanomalehden päätoimittajaksi on hämmästyttävän yksituumaisesti vaiettu.

Reaktioita Naton miehen nimitykseen


Marko Enqvist ja Arja Paananen (Ilta-Sanomat) osoittavat kiinnostuksensa venäläiseen Ivan Gulonoviin (ei harmi, jos et muista nimeä) sekä Enqvist erityisesti venäläisiin wc-istuimiin.

Pian evp. everstiluutnantti Torsti Sirén kääntää huomion Venäjän ”hybridivaikuttamiseen” Jokereissa ja Juha Korhosen koulutukseen sekä myös venäläisten vessanpöntöihin.

Puolustusvoimien kyberturvallisuuden erityisneuvonantaja Catharina Candolin kirjoittaa kurkkusalaatista ja maihareista sekä Janne Rysky Riiheläinen MV-lehden kielestä.

Lopulta joku ottaa huomioon myös tärkeän nimityksen. Valtioneuvoston viestinnän palvelijaksi siirtynyt Saara Jantunen riemuitsee Mantilan nimityksestä: ”Hyvä Markkuliini”, missä ilossa perässä riemuitsee myös Ylen toimittaja Merja Niilola.

Hybridisodan erityiskokijana siskonsa tavoin nopeaa vauhtia kuuluisuuteen nouseva Pipsa Aro todisti Slush-puheessaan, että FBI olisi seurannut häntä turvatakseen kaikilta fyysisiltä ja seksuaalisilta uhkilta.

Trolli-spesialisti Jessikka Aro oli jo kirjassaan vedonnut Markku Mantilan puolesta, jonka hän kertoo julkisesti keskustelleen ”Venäjän vaikutusoperaatioista Suomea vastaan ja kertoi Suomen vastatoimista”. Tämän vanhemman siskon kirjan mukaan MV-lehti olisi photoshopannut Mantilan rumasti. Kalajoen reserviupseerikerhon puheennjohtaja Sami Salmu ja tietokirjailija Jessikka Aro kiittävät MPK:n ammuntojen ohjaajan Juha Härkösen (ilmeisesti jonkinlainen reservin vänrikki) sanoja ”Venäjän kurmootuksesta” ja käskee ”hävetkää MV-väki, ette ansaitse mitään”.

Tunteikas Markku


Markku Mantila toimi valtioneuvoston viestintäjohtajana marraskuusta 2014 katkeraan eroonsa marraskuuhun 2017.

Mantila on valmistunut Turun yliopistossa valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1991. Hän on toiminut toimittajana Ilkassa ja Turun Sanomissa, päätoimittajana Kalevassa ja Pohjalaisessa sekä ulkoasiainministeriön lähetystösihteerinä Soulissa ja Madridissa.

Valtioneuvostosta Markku Mantila siirtyi Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäälliköksi Riikaan.

Nato StratCom COE ei saa suoraan rahoitusta Natolta eikä kuulu välittömästi Naton komentorakenteeseen, vaan se tuottaa mielipiteitä ja narratiiveja Naton ja sen jäsen- ja kumppanimaiden tarpeisiin.

Maisteri Markku Mantila muistetaan Valtioneuvoston viestintäjohtajana hyvin antaumuksellisena miehenä, joka otti tässä muodossa myös tappiot ”henkilökohtaisesti”. Hän jätti silloisen eroanomuksensa kiirastorstaina 13.4.2017, kaksi päivää professori Alexandr Duginin Suomi-vierailun jälkeen. Hän oli henkilökohtaisesti ja antaumuksellisesti yrittänyt estää kaikin käytettävissä olevin oikeuksin professorin vierailun Suomessa. Tiistaina 11.4.2017 Mantila tunnusti julkisesti tappionsa ja nimitti ”ihan taitavaksi informaatio-operaatioksi”, kun Dugin saapui Suomeen. Torstaina 13.4.2017 Mantila eroilmoituksensa Valtioneuvoston viestintäpäällikön tehtävästä.
Keväällä 2017 moni kyseli, miksi Markku Mantilalle oli niin vaikea suvaita, että toiset akateemikot ja ihmiset ylipäätänsä ajattelevat eri tavalla kuin hän itse? Miksi hän halusi estää näitä ihmisiä jopa puhumasta ja keskustelemasta?
MV-lehdessä ennakoitiin Valtioneuvoston viestintäjohtajan Markku Mantilan lähtölaskennan alkaneen jo aiemmin marraskuussa 2016, kun hän tahtoi kieltää ministereiden valokuvat, koska kuvat ”eivät sopineet imagoon”, mutta Suomen Kuvalehden kritiikki Mantilaa vastaan oli erityisen terävää. Tuolloin Journalistiliiton lakimies Sanna Nikula tulkitsi Valtioneuvoston ja Markku Mantilan puheet ”uhkailuksi, jolla [Sakari] Piippoa yritetään painostaa, kun kanslian argumentit ovat osoittautuneet heikoiksi”.
Markku Mantila muistettiin myös Kalevan päätoimittajana, joka joutui Julkisen sanan neuvoston tutkittavaksi kirjoituksestaan ”ämmämäisestä lavertelusta”. Aleksander Stubb nosti ongelmiin ajautuneen Mantilan Valtioneuvoston viestintäjohtajaksi marraskuussa 2014 ja iskuryhmän johtajaksi. MV-lehti ennakoi, että kun Stubb tippui rivikansanedustajaksi ja Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi, niin Markku Mantilan uusi lähtölaskenta alkoi.
Pienen hetken Valtioneuvoston ja Naton tehtävien välissä Markku Mantila toimi hybridiyrittäjänä ja koulutti Tampereen pelastuslaitosta informaatiovaikuttamisesta. Siellä hän sai palkkansa verorahoista ja koulutti MV-lehden vaaroista. Mantila vertasi uhkaa ”yhtäpahaksi jos ampuisi tykillä”. Uhka tulisi siinä, että vaihtoehtoismedia rikkoo kansakuntaa suojelevan ”yhteisen kertomuksen”. Juuri tuolla tavalla MV-lehti tulee vaaralliseksi, ja niin ”Venäjä haluaa horjuttaa Suomea”. 
Marraskuussa 2017 Jessikka Aro ja Markku Mantila allekirjoittivat Prahan julistuksen, jossa he vaativat seitsemän kiireellistä toimenpidettä, jotta länsimainen demokratia tulisi ”turvatuksi” Putinin uhkaa vastaan. Aro ja Mantila osallistuivat näin hyökkäykseen Federica Mogheriniä vastaan, kerjäsivät lisärahoitusta, tahtoivat lisäpakotteita ja vaativat poliittista puhdista valtiokoneiston jokaiselle tasolle. Kansalaisille olisi myös kerrottava voimakkaammin Venäjän uhkasta. 
Vetoomuksessa vaadittiin ”lopettaa se välttely, jossa Venäjää ei suoraan nimetä vihamielisen disinformaation päälähteeksi”. Vaatimuksen mukaan pitäisi kolminkertaistaa EEAS East Stratcomin kapasiteetti.
Ylen Uutisten ulkomaantoimittaja Antti Kuronen, kansanedustaja Satu Hassi sekä ylioppilaat Janne Riiheläinen ja Marko Enqvist tunsivat ylpeyttä kahden suomalaisen pääsystä Prahan julistukseen, vaikka eivät itse tulleet kutsutuiksi allekirjoittajiksi.
Prahan julistuksen seitsemännessä asetetussa tehtävässä asiantuntijat vaativat, että ymmärrystä Kremlin vaarallisista toimista tulisi levittää asiantuntijayhteisöjen ulkopuolellekin:
”Laaja-alaista harjoittamista ja tiedotustilaisuuksia ei-asiantuntijoille on erittäin tarpeellista”.

Mantilan sielu särkyi

Talouselämä-lehdessä Valtioneuvostoston viestintäjohtajan viran jättänyt Markku Mantila kertoi jonkinlaisten ”psyykkisten paineiden” tulleen liian suuriksi. Hän lohdutti, että hänen omat paineet eivät olleet aivan yhtä pahoja kuin Jessikka Aroa vastaan olivat nousseet.
Talouselämässä Mantila valitti henkisiä paineitaan, jotka syntyivät, koska ”valemediat aloittivat nimittelyn. MV-lehti kutsui häntä 'iskuryhmän johtajaksi' ja 'Suomen Valtakunnan Propagandakanslian ylijohtajaksi'”. 
Talouselämässä Mantilaavautui henkilökohtaiseen todistukseensa sielunsa särkeneestä kritiikistä, sillä hän ”joutui itsekin informaatiovaikuttamisen välikappaleeksi”. 
Feministi, suvakkitoimittaja Petri Korhonen ja Hesarin Laura Halminen eivät olleet tuolloin täysin vakuuttuneita Markku Mantilan analyysien kestävyydestä. 

Kuka toimittaja siirtyy Sillanpään ja Mantilan seuraajaksi Natoon?


Kalevalle antamassaan haastatattelussa Natoon vasta nimetty Mantila kertoi, että Naton keskus tekee tutkintaa trollauksesta ja mielipidevaikuttamisesta. Mantilaa edellä Naton tehtävissä palveli Ylen ex-toimittaja Antti Sillanpää. Uutta suomalaista toimittajaa Sillanpään ja Mantilan seuraajaksi Naton viestintäkeskukseen ei ole toistaiseksi julkistettu.

Aamulehteen Mantila selitti aikoinaan, että Naton kutsu olisi tullut hänelle yllätyksenä. 

Vuonna 2016 MV-lehti valmisteli juttua Markku Mantilan edeltäjästä Antti Sillanpäästä, mutta tuolloin Naton viestintäkeskus ei palvellut MV-lehteä, joka kysyi esimerkiksi seuraavaa:

(1) Onko Jessikka Aro saanut siellä koulutusta Nato-keskuksessa? Ainakin Antti Sillanpää tekee erikoisen runsaasti viittauksia Aroon.
(2) Miksi NATOssa on joku YLE:stä lähtenyt kirjoittaja trollaamassa, kun edes Ruotsi ei ole halukas menemään sinne? Onko YLE ja Naton Stratcom oikeastaan samoja asioita?
(3) Miksi Suomen pitäisi olla eturintamassa tässä NATO trollaamisesssa?
(4) Janne Rysky Riiheläinen, keski-ikäinen ylioppilas, esiintyy useissa paikoissa Antti Sillanpään kanssa ja Antti tekee usein viittauksia Janneen, jolla ei ole siis mitään ammatillista koulutusta turvallisuuspolitiikan tai informaatiosodan aiheisiin. Oletteko te antaneet hänelle koulutusta?
(5) Antti Sillanpään tekstit ovat olleet hyvin populistisen negatiivisia ja pelottelevia Venäjän tähden. Onko Naton viestinnän strategiana pelottelu?

”Kremlin systemaattinen valehtelukampanja”



Markku Mantilan monet äskeiset räväkät vaatimukset ovat hyvässä muistissa.

Valtioneuvoston viestintäjohtajana hän esitti lokakuussa 2016 vaatimuksen englannin kielestä Suomen viralliseksi kieleksi.

Lokakuussa 2016 Mantila oli vauhdissa myös Reutersin haastattelussa, jossa hän väitti Kremlin tuhoavan suomalaisten kaunista kuvaa Natosta ja EU:sta.  ”Suomi on lisääntyvässä määrin huolestunut Venäjän propagandasta maata vastaan”, Reuters uutisoi 19. lokakuuta 2016 vakavasta vaarasta niin kuin Turvallisuuskomitean jäsen, Suomen iskuryhmän vetäjä Markus Mantila kertoi Venäjän aggressiosta Suomea ja suomalaisia vastaan:

”Me uskomme Kremlin aggressiivisen vaikutuksen päämääräksi luoda epäluottamusta johtajien ja kansalaisten välille sekä pakottaa meitä tekemään itsellemme vahingollisia päätöksiä. Päämääränä on myös tehdä kansalaiset epäluuloiseksi Euroopan Unionia kohtaan ja varoittaa Suomea liittymästä Natoon”.
”Käynnissä on systemaattinen valehtelukampanja. Kyse ei ole huonosta journalismista, uskon, että sitä johdetaan keskuksesta”.
Mantila ilmoitti tuolloin Reutersin haastattelussa, että Suomen valtion täytyy tietysti puuttua Kremlin harjoittamaan pahaan propagandaan.

Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäälliköksi maisteri Markku Juhani Mantila purki ärhäkkäästi tunteitaan aivan äskettäin vasta kesäkuussa 2019, kun esitti vaatimuksensa erään julkaisun levityskiellosta Suomessa.

Lännen median mukaan Markku Mantila kertoi tuolloin kesäkuussa 2019, että hän ei tarvitse edes ”kauheasti yleissivistystä” näkemyksensä puolesta, jonka mukaan Suomessa toimivan laillisen yhdistyksen Euroopan riippumaton hybridiuhkien tutkimuskeskus yhdistys ry:n (”European Center of Excellence for Counteracting Hybrid Threats” ) julkaisema teos EU’s Infowar on Russia olisi ”täyttä tuubaa” ja ”täyttä roskaa”, minkä johdosta Mantila esitti vaatimuksen kirjan levityksen lopettamista.

MV-lehti esitti tuolloin kysymykset Markku Mantilalle ja sähköpostitse myös Naton viestintäkeskukselle: 
”Onko tämä vaatimuksenne ja arvionne teoksen levityskiellosta Naton osaamiskeskuksen käsitys vai pelkästään teidän henkilökohtainen purkauksenne?”
”Ette ole yksilöinyt, mikä olisi ”tuubaa” ja ”roskaa” Euroopan riippumattoman hybridiuhkien tutkimuskeskus yhdistyksen julkaisussa, mutta liittyykö se paperin laatuun, kuvitukseen, tekstin asetteluun vai joihinkin siinä esitettyihin asioihin?”
”Onko sotilasliitto Natolle ja teidän osaamiskeskukselle yleisempääkin, että avoimen kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja kirjojen julkaisemista halutaan rajoittaa sekä virtaviivaistaa Naton oman narratiivin kaltaiseksi?”
”Eikö teidän vaatimuksenne levityksen lopettamiseksi tälle analyyttiselle teokselle ”EU´s Infowar on Russia – Putting In Place A Totalitarian Media Regime And Speech Control” kerro juuri siitä, mitä kirjoittaja analyysissään esitti ”Totalitarian Media Regime and Speech Control”? Sitäkö te Naton viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkönä haluatte: median totalitaarista hallintaa?”
Maisteri Markku Mantilan viha avointa yhteiskuntaa vastaan toistuu yhä uudestaan eri yhteyksissä. Uusi Suomi -websivustolla ärhenteli muutama vuosi sitten suomalaista kansalaismediaa MV-lehteä vastaan väittäen, että lehti olisi ”sekoitus kaunaa, mielikuvitusta, vihaa ja systemaattista vääristelyä. Se on hyvin Suomi-vastainen sivusto”. Edellispäivänä hän antoi edellä kerrotun erikoisen haastattelun Reutersille ”ihanasta EU:sta”, jonka ihanuutta Venäjä katalasti viekoittelesi suomalaisia epäilemään.
MV-lehti kysyi kesäkuussa 2019 Mantilalta, että onko hän yhä edelleen tuossa tunteessa, että Venäjä olisi syypää siihen, jos suomalaiset epäilevät EU:n ihanuutta? ”Oletteko kauan kokenut tuollaisia ajatuksia?”
Erityisen kiinnostavaa oli kysyä maisteri Mantilalta ja toivoa häneltä vastausta Naton viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkönä siihen, ovatko he miten kokonaisvaltaisesti, suunnitelmallisesti, strategisesti ja konkreettisesti valmistelleet suomalaisten mielipidevaikuttajien (erityisesti toimittajien) koulutusta ja valmennusta sen hyväksi, että nämä henkilöt välittäisivät suomalaisille oikeaa narratiivia – eivätkä sortuisi noihin epäilyihin ja ”roskaan”, josta hän tuolloin Lännen mediassa syytti juristin kirjoittamaa teosta.

Ylen A-studiossa 9.1.2017 maisteri Markku Mantila oli erittäin huolestunut valtioneuvoston viestintäpäällikön omainaisuudessa, koska hän koki, että Suomessa olisi viritetty epäluottamusta ja eripuraa päättäjien ja kansalaisten välille. Siinä olisi jopa Venäjän vaarallinen hybridiuhka, kun suomalaiset ilmaisevat demokraattisen yhteiskunnan mukaisesti kritiikkinsä ja tyytymättömyytensä. MV-lehti kysyi Mantilalta, joka ei koskaan vastannut:

”Miksi teille on niin vaikeaa hyväksyä, että demokratiaan kuuluu kritiikin ja tyytymättömyyden jatkuva olemassaolo?”

”Olisiko elämänne helpompaa, jos kansalaiset kiittäisivät päättäjiä, osoittaisivat suosionosoituksia kaikille sanoille ja teoille, joita hyvistä päättäjistä kerrotaan? Tulisiko mielestänne maailma sillä tavalla paremmaksi?”

Melkein kaksi kertaa näin Markun kasvotusten


MV-lehti kertoi lokakuussa 2017, että MV-lehden avustaja olisi kenties pääsemässä kuuntelemaan itseään Markku Mantilaa kasvotusten Santahaminaan.

Yllättäen kävi ikävästi, että joku kyberturvallisuuden kouluttajista häiriintyi hyvin vakavasti ilmoittautumisen johdosta ja niin MV-lehden avustajaa kiellettiin saapumasta paikalle.

Vuosi myöhemmin poliisi kutsui kuulusteluihin kurssille ilmoittautumisen johdosta ja syyttäjä on miettinyt jo pari vuotta, miten pahan rikoksen ilmoittautuminen kyberturvallisuuden kurssille aiheutti näille hybridiasiantuntijoille. 

Edellinen epäonnekas tapaus oli tammikuussa 2015. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta järjesti avoimen kuulemisen informaatiosodasta. Yhtenä asiantuntijoista oli Markku Mantila, joka ei sillä kertaa ollut ilmeisesti pahiten ahdistunut asiantuntija.

Avoimeen kuulemiseen ilmoittautumisen ja hyväksynnän jälkeen eduskunnassa painettiin paniikkinappulaa. Osallistumiseni kiellettiin.

Kaksi vuotta myöhemmin sain poliisilta kutsun kuulusteluihin, koska paneelin puhujista joku oli kovasti ahdistunut ilmoittautumisestani. Syyttäjä miettii yhä edelleen, että oliko tuo viisi vuotta sitten tapahtunut ilmoittautumiseni hirvittävän paha rikos eduskuntalaitosta ja suomalaista demokratiaa vastaan sekä asiantuntijoiden turvallisuudelle uhka. En tietenkään mennyt edes lähituntumaan tyrkylle, koska osallistumiseni selvästi kielettiin.


Terveisin,

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

klo 13 kommenttia:

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Vanhat mediat versus Uusi MV, Reformi-studio, AD ja Vihapuhe FM kilpailukentällä Michael Porterin mallin mukaan

Uusi MV-lehti,Reformistudio, AD-nettiradio ,Vihapuhe FM  ja Laiton lehti ovat aiheuttaneet mediakentälle ”uusien kilpailijoiden” tilanteen, mikä on erinomaisesti analysoitavissa professori Michael Porterin kehittämän analyysityökalun avulla.

Yhdysvaltalaisen tutkijan, Harvardin professorin Michael Porterin kehittämää liikkeenjohdon ja kansantalouden tutkimisen mallia on kutsuttu monilla eri nimillä (Thompson 1999: ´the competitive posioner´; Mintzberg, Ahlstrand & Lampel 1998: ´positioning school´). Kriittinen tekijä on kilpailu.

Sosiaalista mediaa keskeisesti hyödyntävien uusien medioitten, joidenkin mielestä ”valemedioitten” ja toisten ”vastamedioitten” tai ”vaihtoehtoismedioitten”, toimintaan on kiinnitetty huomiota sekä suomalaisessa yliopistotutkimuksissa että asemansa vakiinnuttaneessa valtamediassa. Michael Porterin viitekehyksen avulla ei ole kuitenkaan valitettavasti arvioitu julkisuudessa vielä toistaiseksi valtiorahoitteisen Ylen, Toimittajat yli rajojen, Suomen Penin sekä Journalistiliiton vetoomuuksia sosiaalisessa mediassa toimivien riippumattomien medioitten rajoittamiseksi tai määrittämiseksi. 

Toisin kuin vähän aikaa näytti, niin vanhan median rintama ei ole yhtenäinen – taistelumenetelmät uusia tulijoita kohtaan eivät ole kaikilla samat, kun osa toimittajista luopuu primitiivisimmiksi koetuista taikauskomaisista ja salaliittoteorioiden kaltaisista pelottelukeinoista. Helsingin Sanomissa Paavo Teittisen kirja-arvostelu Ylen Jessikka Aron trollikirjasta aiheutti jo kirjailijassa kovan vihastumisen.  Jessikka Aro on julkisesti valittanut myös Suomen Kuvalehden huonoa journalismia ja pahaa asennetta, mihin syytökseen myös Saara Jantunen osallistui Twitterissä, kun Teppo Tiilikainen, Jari Lindholm ja Aurora Rämö ovat kyseenalaistaneet Aron väitteitä, joissa jokainen häneen kriittisesti suhtautuva henkilö saa ”Kremlin trollin” leiman. Jantunen muistelee pahalla, että hänenkin bestseller-kirjansa sai osakseen kriittisen arvostelun.

Erityisesti viestintäkonsernien ekonomistit ovat opiskelleet Porterin monilla kursseillaan, joten tämä analyysien viitekehys on heille vakiintunut työkalu. Vastapainon julkaisemassa Mari K Niemen ja Topi Hounin toimittamassa tiede- ja tietokirjassa Media & populismi (2018) oli aavistuksia strategiseen analyysiin, mutta hyvin reflektoimattomasti. Kirjan jälkeen ajattelu ei ole kehittynyt ja syventynyt kilpailustrategisen analyysin suuntaan, vaan lähentynyt vanhassa mediassa käytettyä poliittista diskurssia.

Sittemmin em. kirjan ”Media & populismi” kirjoittajista Ilmari Hiltunen on antanut äänensä jopa vanhan median taistelulle asemiensa puolustamiseksi. Ylen samaisessa lähetyksessä myös kirjailija Elina Hirvonen kauhisteli, että uusi media oli saapunut seuraamaan hovioikeudenkäyntiä ja twiittasi asioiden kulusta. Hirvosen mukaan tämä hovioikeuden seuranta olisi jopa ”samaa häirintää, jota oikeus käsitteli”. Hirvonen vaati, että uusi media ei saisi käyttää sähköisiä viestintä- ja tallennusvälineitä oikeudenkäynnissä.

Hirvonen oli yhdessä Oula Silvennoisen (Suomen PEN:n johtokunnan jäsen) kanssa seuraamassa hovioikeuden istuntoa, jolloin Silvennoinen työnsi uhkaavasti kännykän aivan vasten Reformistudion päätoimittajan Panu Huuhtasen kasvoja ja ryntäitä. Tavallisen katsojan näkökulmasta Oula oli se henkilö, joka menetteli hyökkäävästi ja häiritsevästi. Ylen uutistoiminnassa asetelma kääntyi ylösalaisin ja häiritsevä henkilö olisikin se uuden median edustaja, joka tohti tulla paikalle, josta vanha media halusi sanella yksinoikeudella totuutensa julkisuuteen. Hovioikeus ei kuitenkaan mitenkään kokenut uutta mediaa häiritseväksi, vaan pikemmin huomautti, että Pipsa Aro ryhtyi syyttämään yleisöä, mikä ei kuuluisi Aron tehtäviin.

Professori Michael Porter havaitsi tutkimuksissaan ja kehitti analyysityökalunsa sen havaitsemiseksi, että kaikessa kilpailussa päätehtävä on päättää, missä yritys kilpailee ja kuinka menettelee muita ”markkinoiden voimia” vastaan.

Kilpailuvoimia on viisi: Asiakkaat, tavarantoimittajat, korvaavat tuotteet (substituutit) sekä nykyiset että mahdolliset kilpailijat (ks. kuvio 1). Tietenkin nimitykset viestinnän kilpailukentällä ovat toisenlaiset, mutta viitekehys on edelleen hyvin soveltuva.

Vaihtoehtomedia on ”alalle pyrkijöitä” (potentia entrants), joka aiheuttaa Porterin viitekehyksen mukaan ”alalle pyrkivien uhkan”, mikä ei ole väkivaltaista uhkaa, vaan kilpailustrateginen tilanne. Jossain määrin on jo alalla olevien toimijoiden välillä keskinäistä kilpailua. Ostajat (buyers) ovat median käyttäjät sekä mainosten ostajat, joilla on oma voimansa tehdä valintoja alan toimijoiden välillä.

Liiketoiminnassa ”toimittajien neuvotteluvoima” ei viittaa journalisteihin, vaan tavaran tuotantoketjussa ”toimittajiin”, jotka voivat tuoda firmoille tavarat tai viedä ne kilpailijoille. Viestintäkentällä kriittinen materia on valtaosin verkossa liikkuvaa informaatiota, joka välitetään viestintäkentän alan yrittäjien hallintaan tai alalle pyrkivien vastamedioiden riemuksi.


Kuvio 1. Porterin viiden voiman malli. Käännös Porterin tutkimuksesta (1998: 4)

Porterin (1997; 1998: x; 1996, 61–78) mukaan kilpailustrategiateoria tarjoaa rikkaan viitekehyksen, joka paljastaa merkittäviä eroja yritysten välillä, sekä kertoo, kuinka yritykset voivat löytää oman erityisen asemansa (a unique position), kilpailuedun ja menestyvän toimintastrategian (Porter 1988).

Porter (1998: xii; ks. myös ibid. 1998b; 2001a; Surowieckl 1999) kirjoitti kilpailustrategiateoksensa
uudessa johdannossa, ettei liike-elämä ole muuttunut uuden teknologian ja internetin saapumisen jälkeen niin ratkaisevasti, että kilpailussa vaikuttavat viisi voimaa olisivat menettäneet merkitystään. Ostajien neuvotteluvoima on kuitenkin kasvanut (Porter 2001a: 81-82). Tämähän näkyy juuri viestinnän ja uutistoiminnan kilpailukentällä voimakkaammin kenties kuin monella muulla alalla: Internetiin on syntynyt kokonaan jopa uusia medioita, jotka käyttävät Facebookin, VKontakteen, YouTuben ja Twitterin alustoja sekä omia sivustojaan. 

 Vanha media on alkanut vaatia itselleen ”portinvartijan” asemaa, jotta uusi media ei uhkaisi heidän kilpailuasemaa viestinnän kentällä.

Kansainväliset markkinat stimuloivat myös strategiseen kekseliäisyyteen: tuotteita täytyy sopeuttaa, markkinasegmentit täytyy identifikoida uudella tavalla vieraassa maassa, paikallisen tuotannon mahdollisuus täytyy selvittää (Porter 1998, 289-290). Viestinnän ja uutistoiminnan uudessa kilpailutilanteessa kansainvälinen kekseliäisyys on sekin lisännyt vanhan median vaikeuksia selvitä uuden median nousussa.

Menestyksen salaisuus on Porterin arvoketjumallissa juuri ”arvon tuottaminen” ostajalle. Näin asian pitäisi olla arvoketjumallin mukaan, mutta juuri tuon ”arvon” tuottamisen on uusi media kyseenalaistanut.

Vanhan median journalistit peräävät viime kädessä oikeusteitse itselleen arvostusta, jos uudessa mediassa alan uudet kilpailijat ovat kyseenalaistaneet vanhojen journalistien arvon. Käräjäoikeuden ja syyttäjän mukaan MV-lehden ja Jessikka Aron oikeudenkäynneissä olisi kyse ”ammattitaidon kyseenalaistamisesta”. Journalisti-lehti on kirjoittanut ”vihakampanjasta”, joka ”kyseenalaistaa” journalistien ammattitaidon. Tiedetoimittajien liiton puheenjohtaja Ulla Järvi kirjoittaa viestinnän uskottavuuden kyseenalaistamisesta ja arvottamisesta. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Venäläinen kirjoittaa journalismin (ja jopa demokratian) kyseenalaistamisesta, kun viittaa internetissä voimistuneeseen uuteen uutistoimintaan. 

Ostajat, korvaavat tuotteet, toimittajat ja alalle pyrkijät ovat ”kilpailijoita” myös itse yritykselle, jonka täytyy sopeutua olosuhteisiin. Näin on myös median kilpailukentällä. Uudet alalle pyrkijät tuovat uutta kapasiteettia, he tavoittelevat markkinaosuuksia ja käyttävät rajallisia resursseja. Hinnat voivat laskea alalle uusien tulijoiden tähden. Kuluttajat löytävät enemmän vaihtoehtoja, kun alalle ovat uudet yritykset pyrkimässä, minkä vuoksi itse yritys kohtaa yhä kireämmän
kilpailun.

MV-lehden, Reformistudion, AD-nettiradion, Junes Lokan ja Tiina Wiikin vihapuhefm:n tai Laittoman lehden budjetit ovat yhteensä vähemmän kuin vaihtoehtoismediaa tutkivan yhden tohtoritutkijan saamat apurahat vuoden aikana, eikä puhettakaan että näiden vaihtoehtoismedioitten liikevaihto saavuttaisi sitä tasoa, jota Sanoma konsernin yksittäisen johtajan tai Ylen pääjohtajan vuosiansiot. Mediakentällä olevat vallanpitäjät suhtautuvat kuitenkin äärimmäisen vihaisesti alalle pyrkijöihin, koska kuluttajat – kansalaiset – löytävät enemmän vaihtoehtoja. Kenties vanhat tuotteet eivät enää tyydytä heitä yhtälailla.

"Korvaavalla tuotteella" Porter tarkoittaa sellaisia tuotteita, jotka voivat suorittaa samaa tehtävää (”can perform the same function”; Porter 1998, 23) kuin toimialan omat tuotteet. Joskus korvaavat tuotteet voivat olla varsin kaukana itse toimialasta, koska kyse on kuluttajan rajallisten taloudellisten, henkisten tai ajallisten resurssien jakautumisesta. Joskus on vaikea määritellä, pitäisikö AD-nettiradiota tai vihapuhefm:ää pitää enemmän korvaavana tuotteena, kuin alalle pyrkivänä kilpailijana Ylen tuotannolle.

Suomen valtamedian liiketoimintapomojen opintoihin kuuluneen Michael Porterin strategisen mallin mukaan on aivan ehdottoman oletettua, että jo olemassa olevat mediayritykset suojautuvat uusia tulokkaita vastaan.

Tuotannon, markkinoinnin, tutkimuksen ja palvelujen voluumitekijät voivat estää uusia tulokkaita saapumasta markkinoille. Hanna Huumosen julkisuuteen esittelemä kampanja MV-lehden mainostulojen tyrehdyttämiseksi on eräs tapa estää uusien tulokkainen saapuminen ja säilyminen markkinoilla. Ylen toimittajan Jessikka Aron vihainen kirjelmöinti vakuutusyhtiölle Reformistudion toiminnasta rajoittaa myös uuden tulokkaan menestystä markkinoilla.

Tuotedifferointi suojelee myös uusien tulijoiden haastetta vastaan, koska olemassaolevat yritykset ovat jo tehneet brandin tunnetuksi (”brand identification”) ja saavuttaneet uskollisen asiakaskunnan (”customer loyalties”; Porter 1998, 9). Mediakentän vanhat yritykset ovatkin yrittäneet nostattaa tunnelmaa oman brandin arvokkuudesta, mustamaalaamalla jokaisessa tilanteessa uusia tulokkaita.

Porter mainitsee alalle tulon esteiksi myös pääoman vaatimukset, siirtymiskulut (”switching costs”), vaikeudet päästä jakelukanaviin sekä alalla olevien yritysten muut etuisuudet (tuotantoteknologia, pääsy raaka-aineisiin, suotuisa sijainti, viranomaissuhteet, kokemus).

Tampereen mediatutkijoiden, Suomen Penin, Toimittajat ilman rajojen ja Journalistiliiton johdonmukainen pyrkimys on ollut estää uusien medioitten pääsy tilaisuuksiin, mistä Porter olisi käyttänyt sanaa ”pääsy raaka-aineisiin”, kun taas ”pääsy jakelukanaviin” on toimenpiteitä pääsyn estämiseksi Facebookiin, Twitteriin ja Youtubeen. Viranomaissuhteet ovat kehittyneet ilmeisen veljellisiksi ja sisarellisiksi mediakonsernien päättäjillä. ”Vihapuheesta” on tullut ilmaisu, jota käytetään yhä höllemmin sellaisestakin kirjoittelusta, joka vain tarkentaa vanhan median mustien aukkojen sisältöä.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on saatu viranomaisyhteistyöhön ja on tunnetusti kauhistellut ”trollien” uhkaa.  Helsingin poliisin johtokeskuksen ylikomisario Jussi Huhtela on mukana trolli-uhkien näkemisessä.  Uusi media toisi mediakentälle uhkan ”informaatiovaikuttamisesta”.

Olemassaolevat yritykset voivat myös turvautua kostohyökkäykseen, jotta uusi tulokas perääntyisi aikomuksestaan saapua markkinoille (Porter 1998, 14). Kilpailustrategian mukainen vanhojen vallanpitäjien hyökkäys uusia tulokkaita vastaan on tullut yleisemmin tunnetuksi vasta äskettäin uuden median katsojamäärien lisääntyessä ja erityisesti Ylen ärhentelyssä oikeudenkäyntiin osallistumista vastaan. Itse ongelma on ollut aiemminkin, ei vasta nyt vanhan median tahtoessa yksinoikeudellisesti varjella informaatiota, jota tulisi julkisuuteen hovioikeudesta.

Finrosforum järjesti joulukuussa 2011 avoimeksi mainostetun seminaarin, jossa kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala puhui Venäjä-politiikasta. Finrosforumin puolesta Kerkko Paananen ja Mikael Storsjö estivät RT-kanavan kolumnistin saapumisen tilaisuuteen, vaikka ortodoksisen seurakunnan kurssikeskuksessa oli tilaa runsaasti. Joulukuussa 2012 Journalistiliitto järjesti Amerikan Yhdysvaltain USAID:n ja CIA-sidonnaisen NED:n kanssa Särkyneet peilit -Suomi-Venäjä -mediakonferenssin eduskuntaan, mutta esti pääsyn Venäjän hallituksen viralliselta viikkolehdeltä Rossiiskie Vesti niin kuin myös tunnetulta mediapersoonalta Johan Bäckmanilta ja Verkkomedian päätoimittajalta Janus Putkoselta. Tammikuussa 2015 Suomen eduskunnassa järjestettiin ulkoasiainvaliokunnan avoin kuuleminen infosodasta, mutta mahdollisesti valtiolliselle Rossiiskie Vestille artikkelin kirjoittavan henkilön saapuminen kiellettiin, minkä jälkeen eräs panelisteista kirjoitti kohukirjassaan jopa väitteen ”hyökkäyksestä eduskuntaa vastaan” ja vei aikomuksen kirjoittaa ko. artikkeli rikostutkintaan sekä syyteharkintaan. 

Joulukuussa 2018 EU-parlamentin lehdistövapauden seminaari perui niin J Molarin kuin Tiina Keskimäen osallistumisoikeuden. Helmikuussa 2017 MV-lehden avustajan osallistumisoikeus peruutettiin Santahaminaan infosotakurssille ja ilmoittautumista seurasi sittemmin syyteharkinta aikomuksen johdosta. Reformistudio on joutunut useamman kerran suljetuksi tilaisuudesta. Huhtikuussa 2019 Kirkko ja kaupunki -lehden toimittajana tunnettu Samuli Suonpää, Oula Silvennoinen ja eräät muut henkilöt hermostuivat, kun Panu Huuhtanen istahti kuuntelemaan vaalitilaisuutta. Tästä seurauksena järjestäjät hälyttivät poliisit, jotta poliisi poistaa rauhallisen toimittajan. Kesällä 2019 toimittaja Junes Lokka joutui Tampereella poliisin kiinniottamaksi vasemmiston perheystävälliseksi mainostetussa tapahtumassa, jossa hän aikoi kuunnella dosentti Oula Silvennoisen esitelmää.

Porter (1998, 127–128) luettelee 13 ”strategista ulottuvuutta” (strategic dimensions), jotka luovat yrityksille erityislaatuiset asemat toimialalla: erikoistuminen (specialization), brandi-identifikaatio, push versus pull –strategia, kanavavalinta, tuotelaatu, teknologinen johtajuus, vertikaali-integraatio, kustannustekijät, palvelu, hintapolitiikka, vaikutus- tai vipuvalta (leverage), suhde emoyhtiöön, suhde julkisvaltaan.

Ylen strategisiksi ulottuvuuksiksi (strategic demensions) on typistynyt mediakilpailun aikana ”suhde julkisvaltaan” (viranomaisyhteistyö ja poliittiset suhteet ja sidosryhmäsuhteet). Brandi-identifikaatiota HS ja Yle ovat yrittäneet suojella väitteillä kopiointi- tai sitaattirikoksista, kun kyse on ollut näiden vanhojen medioitten kritisoinnista.

Kirjallisuus


Ajankohtaisten uutislinkkien lisäksi, esim.

Mintzberg, H., Ahlstrand, B., & Lampel, J. 1998. Strategy safari. The complete guide through
the wilds of strategic management. Prestice Hall. Financial Times.

Porter, Michael E., 1996. What is Strategy? Harvard Business Review, Nov/Dec 1996, 61- 78.
Myös teoksessa: Mariana Mazzucato (2002), Strategy for business. London.

Porter, Michael E., 1997. Strategia on korvaamaton. Talouselämä 18: 22-26.

Porter, Michael E. 1998a. Competitive strategy: techniques for analyzing industries and competitors:
with a new introduction. Originally published: New York, Free Press 1980.

Porter, Michael E. 1998b. How competitive forces shape strategy. Teoksessa: Henry Mintzberg
– James Brian Quinn 1998, Reading in the strategy process. Upper Saddle River, NJ: Prentice
Hall.

Porter, Michael E. 2001a.  Strategia ja internet. Fakta, toukokuu 2001: 82-101.

Surowieckl, James 1999. The Return of Michael Porter. Fortune vol. 139: 2.

Thompson, J.L. (1999) ‘A strategic perspective of entrepreneurship’, International Journal of Entrepreneurial Behaviour and Research’, Vol. 5, No. 6, pp. 279-296.

Thompson J.L.and Martin, F.(2010) Strategic Management: Awareness and Change, 6th edition,Cengage: London. 



Terveisin,

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
klo 5 kommenttia:

lauantai 16. marraskuuta 2019

Everstiluutnantti Sirén kohautti: islamofobinen isku hijab-naista vastaan.

Kysymys islamofobisen iskun hyväksyttävyydestä pitäisi kuulostaa absurdilta, mutta valitettavasti se ei ole sitä. Joillekin "lännen vapaus" on niin sokea houre, että sen nimissä saa iskeä ulkopuolisia naisia päähän, jos naisten pukeutuminen ei ole kyllin länsimainen.

Mitä muita väkivallan iskuja tämä everstiluutnantti hyväksyy "lännen vapauden" nimissä?

Eilen perjantaina 15.11.2019 tunnettu toimittaja Ragıp Soylu postasi Twitterissä videon, joka kertoi Istanbulissa islamofobisesta väkivallasta hijab-naista vastaan - isku päähän.



Tässä videon tapauksessa nähdään kaksi rauhassa kävelevää naista, mutta yllättäen mies iskee yhtä naista päähän.



Turhaa on spekuloida sitä, miten alistava ja taikauskoinen merkki tuo hijab on, mikä on sen tulemisen syntyhistoria salafistisen propagandan alussa. Se spekulaatio voidaan tehdä toisaalla. Normaali reaktio olisi yksinkertaisesti paheksua iskua ja todeta, että niin ei saa tehdä ihan riippumatta siitä, mikä päähine on tai ei ole.

Everstiluutnantti Torsti Sirén ylistää iskua lännen vapauden nimissä. Turhaa ei ole kysyä, onko Sirénin menettely kiihotusta musliminaisia vastaan, onko se Suomen armeijan linjassa?



Tiedetään toki, että Sirén on siirtymässä eläkeläismieheksi, evp-ukoksi, mutta toistaiseksi hän nauttii sotilasvirastaan palkkaa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Lähi-idän hyvänä asiantuntijana tunnettu kirjailija ja toimittaja Saana-Maria Jokinen kysyy hyvästä syystä Torsti Siréniltä, että tarkoittaako lännen vapaus oikeutta iskeä naista päähän kadulla vain sen johdosta, että tällä on muslimihuivi.

Sirén ryhtyy pelleilemään vakavassa kysymyksessä ja vaatii määritystä, mikä on katu.



Ihan kiinnostava tietää, onko tunnettu kouluttaja ja upseeri Sirén tässä islamofobisen väkivallan ihailussa sopivalla tiellä vai kenties rikollisilla poluilla? Mitä Maanpuolustuskorkeakoulu ja Puolustusvoimat miettivät iskusta musliminaisia päähän lännen "vapauden" nimissä? Mitä tuumivat Suomen muslimit?

Terveisin,

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
klo 9 kommenttia:

lauantai 9. marraskuuta 2019

Pyrhönen, Ylä-Anttila, Bauvois: Tutkimus MV-lehden kielenkäytöstä (2019)

Hyvin rahoitettu – paremmin kuin MV-lehden mainostulot koko tutkimusajanjaksolla – tutkijakolmikko Niko Pyrhönen, Tuukka Ylä-Anttila ja Gwenaëlle Bauvois kirjoittivat ”tutkimusraportin”, joka on julkistettu pdf-muodossa. Raportista on käyty jo keskustelua niin valtamediassa kuin sosiaalisessa mediassa.

Jari Taposen näkökulma tutkijakolmikon työhön


Ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen tulkitsee Twitterissä Helsingin Sanomien haastatteluun perustuen Helsingin yliopiston tutkijatohtori Niko Pyrhösen näkemyksiä.

Ylikomisario Taponen poimii esille vain yhden sitaatin ja katsoo Pyrhösen osoittaneen, kuinka MV-lehdessä - ”vastamediassa” - ”rikotaan hyväksytyn kielen rajoja”, minkä jälkeen ”ilmaisut leviävät poliitikkojen käyttöön ja edelleen valtavirtaan”. Taponen kirjoittaa, että ”puheilla pyritään lietsomaan kahtiajakautumista 'kurjistettuihin' ja 'eliittiin'". 

Tämä edellä kuvattu on siis ylikomisario Taposen tulkinta tutkimuksen sisällöstä, hänen oma tendensinsä tulee esille poiminnasta.

Hesarin näkökulma tutkijakolmikon työhön


Eleonoora Riihisen kirjoittamassa Helsingin Sanomien jutussa 9.11.2019 oli lööppikuvana MV-lehden perustaja Ilja Janitskinin kuva. Sanomat kustantavat yhtä hyvin Helsingin Sanomia kuin tätä tutkimusryhmää, johon Niko Pyrhönen kuului. Helsingin Sanomat on ollut myös asianomistaja rikosoikeudenkäynnissä MV-lehteä vastaan. 

Helsingin Sanomien juttu oli kuitenkin monipuolisempi kuin ylikomisario Taposen yksi sitaatti. Itse tutkimuksesta nostettiin esille lisäksi muutamia muitakin seikkoja kriittiseen tarkasteluun.

Helsingin Sanomat kertoo tutkijoiden näkemyksenä, että ”vastamedioitten valtaan kannattaa suhtautua vakavasti”, mikä on ilmaistu tutkijoiden ja Helsingin Sanomien antamassa merkityksessä varoituksen tai uhkan näkökulmasta. Kyse ei ole nimenomaisesti suositus lukea vastamediaa, vaan varoitus yhteiskunnallisesta uhkasta.

Tutkimushankkeen nimi on Kurjistettuja kutsumassa: Totuudenjälkeisen ajan kansainväliset mobilisaatiostrategiat Suomen, Ranskan ja Yhdysvaltain vastamediassa.

Tutkijat väittävät lukeneensa ja analysoineensa MV-lehden ilmaisujen käyttöä eduskunnassa aikajaksolta 2015-2017. Tutkijoiden mukaan 67 havaitusta vastamedian ilmaisusta poliitikot käyttivät 44:ää.

Helsingin Sanomien haastattelussa Pyrhönen julistaa tieteensä ehdotonta pätevyyttä: ”Kyseessä on kvantitatiivisesti kiistaton ja vastaansanomaton tutkimustulos.”

Helsingin Sanomissa tuodaan esille tutkijoiden käsitys, ettei kannattaisi puhua enää ”valemedioista tai valeuutisista, koska usein vastamedian uutisointi perustuu faktoihin, mutta niiden valikointi ja käsittely on voimakkaan puolueellista”.

Thomas Sundbäck on kiinnittänyt huomiota tutkijakolmikon tuloksen ja Niko Pyrhösen haastatteluun edellä mainittuun yhteen detaljiin, jolla on sinänsä merkitystä. Sundbäck huomauttaakin, että valemedian-termin verukkeella on vältelty keskustelemasta niistä asioista, mitä MV-lehti, Paavo Tajukangas, Kansalainen tai Juha Korhonen ovat mediassa julkaisseet. Nyt kuitenkaan ansiorahoilla toimineet kokoaikaiset tutkijat eivät ole pystyneet osoittamaan valheita. He siirtyvät käyttämään ”vastamedian” käsitettä. 

Sundbäcknostaa esille Helsingin Sanomien haastattelusta yhden virkkeen:

”Tutkijoiden mukaan ei kannattaisi puhua enää valemedioista tai valeuutisista, koska usein vastamedian uutisointi perustuu faktoihin".

Ylen toimittaja Ahti Kaario on vastauksessaan Jessikka Aron linkitykseen huomauttanut kriittisesti, että tutkimus on merkillinen, sillä "laiton maahanmuutto" ei ole suinkaan MV-lehden kieltä, vaan esiintyy EU:n asiakirjoissa. Kaarion huomautus olisi erittäin aiheellinen myös monen muun sanan suhteen.


Mikä voisi olla vastamedian ”tavoite”?


Helsingin Sanomat väittää, että Pyrhösen ajattelun mukaan ”vastamedian tavoitteena” olisi rakentaa voimakas tunneside yleisöön ja saada lukijat tuntemaan itsensä syrjäytyneeksi. Itse tutkimusraportti jatkaa keskustelua aiheesta vielä kauemmaksi.

Samanaikaisesti Pyrhösen lausuessa ”tavoitteesta”, hän kuitenkin vetää omalta teorialtaan jalat alka, kenties itse sitä tajuamatta, kun toteaa MV-lehden taustalla olevan vain muutama keskeinen puuhahahmo, jolloin toiminta "ei vaikuta hyvin organisoidulta".

Vastamedian väitetty ”tavoite” on ilmeisemmin se uhka, johon tutkijat katsovat aiheelliseksi suhtautua vakavasti. Itse tutkimusraportissa tutkijakolmikko liittää tämän vastamedian ”tavoitteen” myös väen mobilisoimiseen.

”Tavoitteesta” kirjoittaminen edellyttäisi jonkinlaista yhteistä tahtotilaa ja agendaa kyseisessä mediassa, eli ohjausta ja suunnitelmaa, minkä toteuttaminen kansalaisjournalismissa ei olisi kuitenkaan helposti toteutettavaa, mutta tutkijakolmikko ei analysoi ja problematisoi tavoitteen, kielen ja vallan välistä suhdetta lainkaan. Ilmeisesti tutkijakolmikko ei edes havaitse ongelmaansa.

Täsmällisempi tarkastelu olisi tuonut esille, että MV-lehden kaikki kirjoittajat ja kaikki käsitellyt ”sankarit” eivät ole suinkaan oikeistolaisia tai äärioikeistolaisia, vaan myös mukana oli vasemmistolaisia, joilla oli tietyissä tapauksissa kriittinen näkökulman vallankäyttöön. Kirjallisuus- ja teatterikriitikko Arto Tuominen oli esillä toukokuussa 2016 MV-lehdessä, mutta hänen taustansa on pikemmin vasemmistossa kuin äärioikeistossa. 

Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho oli esillä myönteisestiMV-lehdessä 3.6.2019  ja 19.1.2015.  Vastaavia esimerkkejä olisi muitakin.

Tutkijakolmikko ei riittävästi kyseenalaistanut itsestäänselvyytenä ottamaansa määritelmää, että MV-lehti on sellaisenaan ”äärioikeistolaista populismia”.

Enemmän apurahoja kuin MV-lehdellä mainostuloja


Helsingin Sanomien jutussa Pyrhönen viittaa MV-lehden ”pyörittämiseen kännissä ja läpällä”, minkä ilmiön todentaminen olisi ollut aiheellista. Allekirjoittanut kirjoitti tutkimusjaksolla useita tekstejä, joita kirjoittaessaan oli vähemmän kännissä kuin tutkijakolmikko raporttia laatiessaan. 

Tutkijakolmikko poimi muutamia sitaatteja MV-lehdestä raporttiinsa, yksi poiminta on allekirjoittaneen jutusta, jota ei ole kirjoitettu sen enempää kännissä kuin läpällä.

Pyrhönen ja Helsingin Sanomat viittaavat MV-lehden ansaintaan mainostulojen ja lahjoitusten avulla: ”Lehden toiminnan taustalla ovat poliittisen ideologian levittämisen lisäksi mahdollisesti mainostulot ja julkisuus”.

Pyrhönen tai tutkijakolmikko eivät ilmoita kuitenkaan olettamuksiaan tai laskelmiaan MV-lehden ansainnan suuruudesta, joka jää merkittävästi pienemmäksi kuin MV-lehden kielenkäyttöä tutkineen tutkijakolmikon omat apurahat tänä samana ajanjaksona.

Itse tutkimuksella on kolme nimettyä kirjoittajaa. Helsingin Sanomain Säätiön rahoittama Tuukka Ylä-Anttila, joka kertoo keskittyvänsä projektissa MV-lehdessä ilmeneviin totuuskäsityksiin ja vastamedioiden sisältöjen mallintamiseen algoritmisesti.  Tohtori Ylä-Anttila on todennut Totuuden jälkeinen -blogissa, että ”MV-lehti on aiheuttanut Suomessa tietoon liittyvää moraalipaniikkia”:

”MV-lehti on pelottanut, koska nettimediana se on omaehtoinen ja voi tehdä ihan mitä haluaa. Se haastaa perinteisen median portinvartijat ja tekee sen härskiin ja anteeksipyytelemättömään tyyliin, provosoi tahallaan...”

”Moraalipaniikilla” tarkoitetaan tavanomaisesti vallanpitäjien reagointia, jotta yksittäistapauksen avulla saadaan vahvistaa omia valtaoikeuksia. Ylä-Anttilan tarjoama viitekehys olisi antanut myös enemmän lupauksia tutkimustyön jännittävästä suorittamisesta, kuin lopulta tutkimus tuotti loppuraportissaan.

Maisteri Tuukka Ylä-Anttila kävi noutamassa Koneen Säätiöltä jo joulukuussa 2015 vuodelle 2016 populismin tutkintaa 28 320 euronapurahan, minkä jälkeen uusi hanke on tuonut lisää rahaa. 

Myös valtiotieteen tohtori Bauvois Gwenaëlle saa Sanomien säätiön rahoitusta. Hän toimii palkkaa nauttivana luennoitsijana Helsingin yliopiston Svenska Social- och kommunalhögskolanissa. Gwenaëlle sai vuonna 2019 Ella ja Georg Ehrnroothin säätiöstä 31 000 euron apurahan, mikä on mahdollisesti jo uusia hankkeita varten. 

Niko Pyrhösen väitöskirja ”mamukriittisten tarinoista” julkaistiin muutama vuosi sitten. Väitöskirjaansa Pyrhönen keräsi aineistonsa Hommafoorumilta ja Helsingin Sanomien kommenttiketjuista. Koneen säätiö oli rahoittanut maisterille väitöskirjan tekemistä varten yhteensä 96 200 eurolla. 

Pyrhönen sai Alfred Kordelin säätiöstä ”hybridi median” tutkimiseen 23 000 euroa vuonna 2016.

Kolmikko Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois olivat yhdessä Kazlauskaitėn kanssa vastaanottamassa vuodelle 2017 yhteensä 95 400 euron apurahan Helsingin Sanomain säätiöltä, minkä lisäksi Helsingin yliopisto tarjosi työ- ja tutkimustilat kahdelle tutkijalle Sanomain säätiön rahoittaman hankkeen ajaksi. Tämän hankkeen avulla tutkijat keskittyivät MV-lehden kieleen.

Suomen akatemia rahoitti MV-lehteen kohdistunutta tutkimusta Kordelin säätiön ja Sanoman säätiön lisäksi. Tutkijakolmikolla oli käytössään rahoitusta enemmän kuin MV-lehden mainos- ja lahjoitustulot tämän saman ajanjakson aikana.

Kansalaisjournalismiin valittu holtiton tutkimusmetodi


Itse tutkimusraportissaan kolmikko Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois käsittelevät MV-lehden aineistoa tutkittavana kolmena vuoden ajanjaksona kuin ”saumatonta ihokasta”, mikä vastaa lähetysmistapana Raamatun tulkitsijoiden käymää valtataistelua kenties niinkin kaukana kuin keskiajalla. Sittemmin on ymmärretty, että kirjastossa on kutakin kirjoittajaa kyettävä analysoimaan itsenäisesti. Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois eivät ymmärrä tätä.

Kun kehittyneempi tapa olisi selvittää kirjaston tai kansalaisjournalistisen tekstimassan ”redaktiota” eli toimitustyötä, jolloin olisi oivallettu, että materiaalin kokoajat eivät pelkästään laittaneet tekstejään julkaistavaksi yhteisen ”vastamedia-agendan” hengessä, tai yhdessä natsi-moodissa, vaan he ovat myös samalla tulkinneet ja muokanneet tekstinsä itsenäisesti.

Redaktiokritiikkinä (Redaktionsgeschichte tai Redaktionskritik) tunnettu 1950-luvulla kehitetty tutkimusmenetelmä olisi mennyt syvemmälle kuin koko aineistomassaan tehdyt sanastokyselyt ja näin olisi noussut esille se prosessi, jossa itse kukin kirjoitu on saanut julkaistun muotonsa. Ennenkaikkea olisi syntynyt oikea tutkimustulos.

Redaktiokritiikkinä tunnettu menetelmä tutkii niitä tilanteita, joissa kirjoittaja on muokannut aineistonsa tekstin taustalla olevista lähteistä. Silloin pistetään merkille tyylillisiin parannuksiin, kirjoittajan jättämiin selityksiin, poistoihin, uudelleen muotoiluun yms., kun verrataan kirjoittajan tuotosta ja hänen käyttämiään lähteitä.

Kirjoitusten ja kirjoittajien oma elämäntilanne, Sitz im Leben, tekstin merkitys sidoksissa silloiseen sosiaaliseen kontekstiin, on ollut kiinnostuksen kohteena tutkimuksissa jo 1900-luvun alusta alkaen protestanttiteologi Hermann Gunkelin kehittämän menetelmän mukaisesti. 

Tutkijakolmikko on ottanut anakronisesti ja reduktionistisesti MV-lehden kirjoitukset on yhtenä kokonaisuutena, ”MV-lehden aineistomassana”, mikä tuskin voi olla mediatutkimuksen näkökulmasta pätevää tiedettä kolmen vuoden ajanjaksosta, jolloin osa kirjoittajista poistui ja osa vasta saapui MV-lehteen, valtaosa kirjoittajista ei tunne toisiaan lainkaan, eikä kaikki kirjoittajat edes tiedä tekstiensä joutuneen MV-lehden julkaistavaksi.

MV-lehden luonne monikirjavaisena ja värikkäänä kansalaismediana ja tilkkutäkkinä olisi antanut aiheen tarkistaa tutkimusmenetelmän käyttöä.

Tutkijakolmikko Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois väittää analysoineensa MV-lehden kieltä ja sen tehdessään päätyvät väittämään, että MV-lehti näyttäisi enemmän ”identiteettitaistelulta” ja äärioikeiston ”propagandalta”, kuin ”tiedonvälitykseltä”. Tuossa tarkoituksessa tutkijakolmikko poimii yhden näytteen: kirjoittamani MV-lehden jutun, mutta vääristävät sen kielenkäytön ja rikkovat kontekstin. 

Käytetyssä MV-lehden jutussa on tosiasiallisesti liitytty Sisäministeriön (ja Eurostatin) kieleen, jossa ”laittomasti maassa olevat” vastaisi ilmaisua ”to be illegally present”. Näin tutkijakolmikko ei kuitenkaan käännä tekstiä.

Eurostat on Euroopan komission alainen yksikkö, jonka tehtävänä on tuottaa tilastotietoa Euroopan unionin käyttöön. Eurostat tilastoi ”laittomasti maassa olevia”. 

Tutkijakolmikko Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois vaikuttaa pyrkivän siihen vaikutelmaan, että MV-lehden kieli olisi esimerkkitapauksessa radikalisoitunut identiteettitaisteluksi ja siksi uhka yhteiskunnalle, kun taas tosiasiallisesti vasemmistolaisen median ja vasemmistokirkon kielenkäyttö ”paperittomat” normalisoidaan, vaikka Eurostat ja Sisäministeriö käyttivät samaa kieltä kuin MV-lehti. Tutkijakolmikko nostavat esille jopa niin hurjan käsitteen kuin ”sisäinen vihollinen”.

Tutkijakolmikko Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois osoittanut piittaamattomuutta hyvästä tieteellisestä käytännöstä, sepittävät (fabrication) tekaistuja havaintoja tiedeyhteisölle ja vääristävät (falsification, misrepresentation) havaintoja, ja täten muokaten alkuperäisiä havaintoja. Tiedeyhteisön tunnustamia toimintatapoja rehellisyyttä, yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta ei ole noudatettu riittävästi tässä tutkimustyössä.

Raportin analysointi on itsessään paljastavaa. Jo otsikossa tutkijakolmikko Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois siirtävät keskustelun toiselle kentälle, kun kirjoittavat ”siirtolaisuuden politisoinnista vastamedian tyyliin” (”Politicization of migration in the countermedia style”).

Tutkijakolmikko ei esitä tässä kohtaa tarpeellisia määritelmiä käsitteille, vaan kirjoittavat suhteellisen neuraalista käsitteestä ”siirtolaisuus” (migration), joka tosiasiallisesti ei ole ollut MV-lehden artikkeleiden kohteena. MV-lehden eri jutuissa käsitellään lähinnä muita teemoja.

Siirtolaisuus-sana esiintyy MV-lehden hakukoneen mukaan koko sivuston ajanjaksolla vain 124 kertaa, pakolaiset 1235 kertaa ja pakolainen 453 kertaa sekä maahanmuuttaja 2039 kertaa. Wikipedia liittyy siirtolaisuudessa määritelmään, jonka mukaan se tarkoittaa väestön muuttoa ja siirtymistä vieraaseen maahan vapaaehtoisesti, esimerkiksi työn tai koulutuksen perässä. Pakolaisuuden määritelmä on toisenlainen perustuen väitettyyn pelkoon ja uhkaan.  Maahanmuuttajat ovat itsessään myös uusi käsitteistö. Käsiteltävänä ajanjaksona oli keskeisenä ”laittomasti maassa olevat”, joille oli annettu käännytys- tai karkotuspäätös, mutta henkilöt eivät olleet poistuneet Suomesta. Tutkijakolmikko ryhtyvät määrittelemään muita käsitteitä, mutta ei näitä, joiden perusteella ja joita sekoittaen he väärentävät MV-lehden aineiston.

Tutkijakolmikko toteaa, että ”partisaani uutistoimistojen” toiminta on johtanut luottamuksen kriisiin valtavirtaista tietotuotantoteollisuutta (mainstream knowledge-production industries) vastaan. Kolmikko toteaa, että tuossa tilanteessa näitä verkkosivustoja on kutsuttu ”valeuutissivustoiksi” tai ”vaihtoehtoismediaksi” tai ”partisaanien uutissivustoksi”. Näissä määritelmissä on ongelmia. Tutkijakolmikko päätyy käyttämään vastamedian nimitystä erotukseksi eliitin hallinnoimasta valtavirran mediasta.

Tutkijakolmikko uskoo, että tyylin avulla olisi keskitetty myös ”populistiseen mobilisaatioon”. Niin Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois ilmoittavat suorittaneensa sekamenetelmällä tekstianalyysin, mihin ovat käyttäneet laskennallisia menetelmiä ja diskurssianalyysiä. Näin tutkijat tahtovat kysyä, miten MV-lehden tyyli vastamediana eroaa valtamediasta ja käytetäänkö lopulta samaa tyyliä ”korkean politiikan” (eli parlamentin) areenalla.

Tutkijakolmikko Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois määrittävät MV-lehden ”vaikutusvaltaisimmaksi oikeistolaiseksi populistiseksi vastamediaksi Suomessa” (the most influential right-wing populist countermedium in Finland), samanlaiseksi kuin Breitbart News Yhdysvallassa, mutta vähemmän ammattimainen.

Tutkijakolmikko väittää sisällyttäneensä analyysiin kaikki MV-median 1.1.2015 ja 31.12.2017 välisenä aikana julkaistut artikkelit sikäli kuin verkkosivustolla ne oli saatavissa 20.1.2018. Tämä aikana on ollut 15 015 artikkelia ja 2 059 592 sanaa.

Sanastoanalyysinsä jälkeen tutkijakolmikko siirtyy kvalitatiiviseen osuuteen ja väittää, ”että vastamedian diskurssiivinen tyyli muodostaa siemenpohjan poliittiselle mobilisoitumiselle, joka perustuu kollektiiviseen identifioitumiseen syrjäytyneisiin ja uhriutuneisiin, minkä tuloksena syntyvä kauna hyödyntää populistipolitiikkaa”.

Tutkijakolmikko väittää, että MV-lehden tapauksessa ”sisäinen vihollinen” tarkoittaa ennen kaikkea niin kutsuttuja suvakkeja, liberaaleja hyödyllisiä idiootteja, jotka suvaitsevat maahanmuuttoa. 

Kolmikon mukaan ”MV-lehti väittää, että papit, akateemikot, virheän vasemmiston poliitikot ja tietysti muuttoliikettä edistävät aktivistit ovat sisäisiä vihollisia, jotka helpottavat niitä hyökkäyksiä, joita oletettavasti ulkoiset viholliset (so. islamilaiset maahanmuuttajat) toteuttavat”.

”Kuten populistiselle argumentaatiolle tyypillistä, eliitti muodostuu yhtenäisen sisäisen vihollisen ryhmän ja siihen kuuluvat hallituksen ministerit, EU:n virkamiehet ja valtamedia. Poliittista poliisia syytetään siitä, että he eivät pysty kritisoimaan islamia liiallisen 'taktisuutensa' johdosta”.

Tutkijakolmikko Pyrhönen, Ylä-Anttila ja Bauvois tekevät yhteenvetonsa, jonka mukaan heidän väitteensä analyysi olisi nyt havainnollistanut, kuinka 

”vastamedian tyylin avulla rakennetaan tunne, jota keskeisesti tarvitaan populistiselle aktivoinnille sisäisiä vihollisia vastaan dualistisessa asenteessa, auktoriteetteja vastaan, käsitteiden kanssa taistellessa, enemmistön uhrautumistunteessa ja vulgarisuudessa”.

Tutkijakolmikko Niko Pyrhönen, Tuukka Ylä-Anttila ja Gwenaëlle Bauvois esittävät MV-lehden sitoutumisen sisäiseen vihollisen vastaiseen mobilisointiin ja kirjoittavat todisteeksi seuraavaa  (tässä kursiivissa käännös takaisin tutkijoiden englannista suomeksi):

”Poliittiset depaatit koskevat aina myös käsitteitä ja yhteyksiä, joita käytetään keskusteluissa, niin kuin myös valtasuhteita ja oikeuskäsityksiä, joita nämä käsitteet tuovat mukanaan. MV-lehti sitoutuu tähän käsitteelliseen taisteluun ei ainoastaan epäsuorasti (implisiittisesti), käyttäen erityistä tyyli joka edistää sen esitystä ja agendaa, vaan myös nimenomaisesti (eksplisiittisesti), siten että artikkeleissa avataan keskustelu siitä, mitä termejä pitäisi käyttää viittauksessa maahanmuuttajiin (migrants) 'realistisesti' – se on, korostaa piirteitä, jotka ovat tärkeitä maahanmuuttovastaiselle agendalle (anti-immigration agenda). Kuten me osoitimme aiemmin, tyypillinen kehystys on ”laittomat” maahanmuuttajat, joihin viitataan ”paperittomina” MV-lehdessä, koska niin sanotaan olevan täsmällisempää. Huolimatta tästä vetoomuksesta täsmällisyyteen, MV-lehti usein viittaa maahanmuuttajiin ”laittomina” (illegal) ilman että tarjoaisi mitään informaatiota tämän kyseessä olevan henkilön laillisesta statuksesta. Seuraava lainaus näyttää toteen tämän käsitteellisen taistelun. Huomaa myös sisäisen vihollisen määritelmä myös.
Samuli Suonpää, joka on noussut viestintäsuunnittelijan asemaan (Suomen evankelisluterilaisessa) kirkossa juonittelun ja henkilökohtaisten suhteiden avulla […] epäkorrektisti käyttää sanaa paperiton (undocumentated), vaikka tosiasiassa monilla laittomilla (illegals) on dokumentit, mutta ei kuitenkaan oikeita dokumentteja antaakseen heille laillisen asumisen maassa” (MV-lehti 23.3.2017).


Kun itse MV-lehdesta tarkastelee viitattua juttua, niin havaitsee tutkijakolmikon merkittävästi ja vilpillisesti muuttavan sen sisältöä tarkoituksiaan palvelevaksi.

MV-lehden jutussa on kyseinen kappale täsmälleen näin: 

”Suonpää käyttää jutussaan epäkorrektisti sanaa ”paperittomat”, vaikka useilla laittomasti maassa oleskelevalla ihmisellä on asiapaperit, mutta ne eivät ole vain asianmukaiset Suomessa oleskelua varten. Suonpää väittää tietävänsä paremmin, kuin sisäministeriö, että laittomasti maassa oleskelevat tapettaisiin kotimaassaan. Sitä tietämystä Suonpäällä ei ole mistään muusta kuin uhmakkaasta luonteestaan käsin.”



Kyseisen sitaatin johdannossa ei ole määritelty Suonpään saamaa viestintäsuunnittelijan statusta ”suhteilla ja vehkeilyllä”, vaan määritelmä on tehty aiemmin. Tutkijakolmikko toi statuksen määritelmän sitaatin johdannoksi useita kappaleita aiemmasta kohdasta. Siinä yhteydessä oli MV-lehdessä viitattu siihen, että ylioppilas Suonpää oli kohonnut tärkeään asemaansa. Tutkijakolmikko ei mainitse enää Suonpään koulutusta ”ylioppilaana”, joka olisi ollut kiinnostava seikka tietoyhteiskunnassa, vaan sivuuttaa tämän seikan ja muuttaa tekstin sisäisen vihollisen tarpeisiin.

Tutkijakolmikko käyttää lainauksen kohdassa käsitettä ”immigrants” (= ”maahanmuuttajat”), mikä vääristää keskustelun aivan erilaiseen statukseen, kuin MV-lehden jutussa, jossa käsittelyssä ei ole yleisesti immigrantit, vaan ”laittomasti maassa oleskelevat ihmiset”, jotka mainitaan tekstissä jopa kahteen kertaan. Tutkijakolmikko vaihtaa sen sijaan sanan ”immigrantit” tai kärjistäen ”laittomat”, joka on tutkijakolmikon mukaan äärioikeistolainen vihasana maahanmuuttovastaisessa agendassa!

Tutkijakolmikko ignoroi kokonaan siteeraamansa MV-lehden kohdasta seuraavan välittömän jatkon, mikä muutos on vanhan saksalaisen redaktiokritiikin näkökulmasta kiinnostava tutkijoiden epärehtien pyrkimysten paljastajana: ”Suonpää väittää tietävänsä paremmin, kuin sisäministeriö, että laittomasti maassa oleskelevat tapettaisiin kotimaassaan. Sitä tietämystä Suonpäällä ei ole mistään muusta kuin uhmakkaasta luonteestaan käsin”.

Koska tutkijakolmikko on suorittanut huomattavasti ylioppilastutkintonsa jälkeisiä opintoja, niin tällä kertaa tekstin sekä kontekstin että sanaston muuttamista ei voi pitää tahattomana, vaan tutkijakolmikko ei tee enää tutkimusta, vaan julistaa omia pyrkimyksiään valetutkimuksensa avulla.

Alkuperäinen konteksti oli MV-lehden jutulle Sisäministeriön julkaisema tutkimus, jossa suomalaiset ilmaisivat näkemyksensä pakolaiskeskustelusta (refugees, mikä on eri käsite kuin immigrants). Tätä kontekstia (Sitz im Leben) tutkijakolmikko Niko Pyrhönen, Tuukka Ylä-Anttila ja Bauvois Gwenaëlle ei kerro, kun ottaa näytteeksi esimerkin, johon istuttaa sisäisen vihollisen ja identiteettitaistelun.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon pääkaupunkiseudun tiedotuslehti ”Kirkko ja kaupunki” ja Samuli Suonpää olivat reagoineet äärimmäisen voimakkaasti Sisäministeriön tutkimusta vastaan julistaen sen ”propagandasodaksi”. Siinä tarkoituksessa Suonpää kyseenalaisti Sisäministeriön ja Vaasan yliopiston suorittaman tutkimuksen. 

MV-lehden kirjoituksen syntyessä oli kyse Suomen sisäministeriön ja Vaasan yliopiston tutkimuksesta, jonka mukaan 78 %:a suomalaisista karkottaisi laittomasti maassa oleskelevat ihmiset. 

Valtioneuvoston Maahanmuuton ministerityöryhmä oli uudistanut laittoman maahanmuuton ja maassa oleskelun vastaisen toimintaohjelman vuosille 2017–2020. Toimenpidesuunnitelma julkaistiin 3.4.2017, jolloin myös MV-lehti referoi toimenpidesuunnitelman, jossa käytetään myös nimenomaisesti käsitettä ”laittomasti maassa oleskeleva” ja arvioidaan tämän ryhmän riskejä vakaviksi.

Sisäministeriön 16.12.2016 julkaisema Maahanmuuton ministerityöryhmän toimenpidesuunnitelma esitti ohjeen, jonka mukaan tulisi ilmoittaa poliisille laittomasti Suomessa oleskelevat henkilöt. MV-lehti uutisoi tästäkin toimenpidesuunnitelmasta heti tuoreeltaan 16.12.2016. 
Maahanmuuton ministerityöryhmä opasti  16.12.2016 nimenomaisesti, että yleisesti käytettyä termiä ”paperittomat” tulisi välttää. Oikea termi on ”laittomasti maassa olevat”.
Yle käytti kuitenkin juuri tuota ”paperittomat” -termiä juuri tätä toimenpideohjeistusta esitellessä laittomista oleskelijoista.  MV-lehti toimi niin kuin ministerityöryhmä oli ohjeistanut. Niko Pyrhönen, Tuukka Ylä-Anttila ja Bauvois Gwenaëlle eristävät "analyysissään" väärentämänsä sitaatin sekä tekstin omasta kontekstista että tästä elämäntilanteesta, jossa se oli keskustelun osa.
Lopulta tutkijaryhmä Niko Pyrhönen, Tuukka Ylä-Anttila ja Bauvois Gwenaëlle liittää tekemiensä virheellisten ja vilpillisten kielellisten käännösten jälkeen  löydöt väittämään radikalisoituneen oikeiston identiteettikamppailusta ”sisäistä vihollista” vastaan. ”Sisäisen vihollisen” on jo käsitteenä varsin hurja ja verinen. 
 
Anu Koskivirta on väitöskirjassaan ”Sisäinen vihollinen” (2001) käsitellyt henkirikoksia ja kontrollia Pohjois-Savossa ja Karjalassa Ruotsin vallan ajan viimeisinä vuosikymmeninä. Hän viittasi kruununvouti Walleniuksen huomautukseen, että Karjalan seutukunnan hyvinvointia verotti myös ”sisäinen vihollinen”, millä ilmaisulla viranomainen vihjasi veljessotaan. Ruotsin karjalaiset ryöstelivät vauraimpien talonpoikiensa omaisuutta, polttivat taloja ja surmasivat näiden asukkeja. Kyse oli Walleniuksen viittauksesta omien surmaamiseen.

Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen teoksessa Suomalaiset fasistit (WSOY 2016) otetaan käyttöön myös käsite ”sisäinen vihollinen”, kun kuvataan suomalaisten fasistien tavoitetta kansalliseen uudestisyntymiseen, joka saavutettaisiin lyömällä lopullisesti ”sisäinen vihollinen” (suomalaiset kommunistit).

Juhani Aho käyttää vuonna 1918 julkaisemissaan muistiinpanoissa ”Hajamietteitä kapinaviikoilta” veristä käsitettä ”sisäinen vihollinen”: 

”Jos nykyinen luokkasota päättyisi porvariston voittoon, olisi vakinaisen sotalaitoksen perustaminen porvariston luokkavaltaa pönkittämään siitä varma seuraus. Sisäinen militarismi olisi Suomeen luotu. Sen avulla kukistettaisiin n.s. sisäinen vihollinen, sisäinen vaara, joka ei ole mikään muu kuin sos.-dem. työväenliike."


Miksi tämä kritiikki?


Tässä kritiikissä ei ole kyse äärioikeiston populistisesta taistelusta yliopiston oppineita vastaan, vaan tutkijakolmikon Niko Pyrhönen, Tuukka Ylä-Anttila ja Bauvois Gwenaëlle huonosta tieteenteosta, jossa vääristellään sitaatteja ja tämän jälkeen kehitellään hurjia linkityksiä. Kolmikko on nuoria tutkijoita, joiden tulisi oppia omat intohimot syrjäyttäen rehellisyyteen tutkimustyössään. Näitä virheitä voi tapahtua vauhtisokeudessa ja rahoittajien paineessa. Ottakaa opiksi kritiikistä!

Samanaikaisesti tutkijakolmikko laiminlyö ahkeran tieteentekijän perustyöskentelyn, johon pitäisi kuulua terävä ajattelu, käsitteiden huolellinen määrittäminen ja tutkittavaan aineistoon sopivan tutkimusmenetelmän itsekriittinen kehittäminen. 

Ei ole olemassa mitään yhtä ”MV-lehden kieltä” ja ”agendaa”, sillä kansalaisjournalismissa on useita toisilleen tuntemattomia kirjoittajia, joilla on oma kielensä, omat motiivinsa – jopa keskenään jännitteiset.


Terveisin,

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)



klo 1 kommentti: