Juha Molari Юха Молaри: Martti Lutherin luennot Roomalaiskirjeestä pääsiäisenä vuonna 1515

Martti Luther luennoi pääsiäisestä 1515 alkaen Wittenbergin yliopiston professorina Apostoli Paavalin Roomalaiskirjeestä. Tämä kirje on äärimmäisen kriittinen kirjoitus Suomessa, kuten mediasta ja valtakuntasyyttäjän touhuista on ollut nähtävissä ikävästi.

Lutherin luennoissa pääsee takaisin uskonpuhdistuksen aivan perusteisiin ja lähtökohtiin – jo aikaan ennen kuin oli julkaistu 95 teesiä anekauppaa vastaan.

Apostoli Paavalin Roomalaiskirjettä ja Martti Lutherin roomalaiskirjeen luentoja lukiessa saa kerrata paaston ja pääsiäisen aikana sitäkin, mistä kristillisessä uskossa on kyse ja mihin perusteisiin luterilainen uskonvanhurskaus tukeutuu: kyse on Raamattuun tukeutuen Kristukseen uskomisesta.

Paavalin Kirje roomalaisille tulisi tuntea ”sanasta sanaan”

Apostoli Paavalin Kirje roomalaisille eli Roomalaiskirje on yksi Uuden testamentin merkittävimmistä kirjeistä. Se on vaikuttanut hyvin merkittävästi Augustinukseen ja Martti Lutheriin. Lutherin mukaan jokaisen kristityn tulisi tuntea sydämellään, sanasta sanaan Roomalaiskirje. Kirkollisessa kaanonissa ei ole turhaan Roomalaiskirje sijoitettu järjestyksessään myös ensimmäiseksi.

Roomalaiskirje on yksi niistä Paavalin kirjeistä, jonka aitoutta ei kyseenalaisteta. Muutamat kirjeet kulkevat Paavalin nimissä, mutta raamattututkimus on kyseenalaistanut niiden aitouden. Roomalaiskirje on todennäköisesti kirjoitettu Korintissa, silloisessa vauhdikkaassa satamakaupungissa, tai sen lähellä sijaitsevassa kylässä. Paavali mainitsee myös kolme henkilöä tuolta alueelta kirjeessään.

Roomalaiskirje on kirjoitettu viimeistään vuonna 58 AD, mutta mahdollisesti jo vuonna 54 AD.

Martti Luther kirjoittaa Roomalaiskirjeestä esipuheessaan Uuteen testamenttiin:

”Tämä kirje on oikea Uuden testamentin pääkappale ja kaikkein puhtainta evankeliumia, hyvin sen arvoinen, että kristitty ei osaa sitä vain sanasta sanaan ulkoa, vaan käyttää sitä sielunsa jokapäiväisenä leipänä. Sillä sitä ei koskaan lueta eikä tutkita liian paljon eikä liian hyvin; ja mitä enemmän sitä käytetään, sitä kalliimmaksi se tulee ja sitä paremmalta se maistuu - - ”

”Tässä kirjeessä meillä on siis mitä runsaimmin sitä, mitä kristityn pitää tietää, nimittäin mitä laki, evankeliumi, synti, rangaistus, armo, usko, vanhurskaus, Kristus, Jumala, hyvät teot, rakkaus, toivo ja risti ovat ja kuinka meidän tulee käyttäytyä itseämme ja jokaista kohtaan, olkoon hän hurskas tai syntinen, vahva tai heikko, ystävä tai vihamies”

Apostoli Paavali ei ollut käynyt Rooman seurakunnassa, jonne hän lähetti tämän kirjeen. Kirjeensä alussa hän tervehtii ”kaikkia Roomassa olevia Jumalan rakkaita ja hänen kutsumiaan pyhiä”, mikä tarkoittaa kaikkia kristittyjä Roomassa. Nämä olivat pyhiä kasteen ja uskon kautta, heille oli annettu omaksi Kristuksen pyhyys.

Tervehdyksessään apostoli Paavali torjuu ajatuksen ”eliittikristityistä”, vaan kirje on kaikille kristityille Roomassa. Nämä olivat ”pyhiä”. Heille Paavali kuvaa itsensä ”Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Jumalan evankeliumia”.

Roomalaiskirje kristikunnan tärkeimpänä epistolana lähtee siitä, että Paavali on Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ei suinkaan vääristä historian Jeesuksen julistusta jonkinlaiseksi ”dogmaattiseksi opiksi”, vaan hän opettaa alusta alkaen sopusoinnussa ja palvellen Jeesuksen omaa sanomaa ja elämää. Paavali ei puhu omiaan. Siinä on läntisen ”kristikunnan” nykyinen vaikea paikka, että tunnustaisi apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen Jumalan evankeliumiksi ja apostoli Paavalin Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi. Tuota kiistäessään on läntinen ”kristikunta” tahtonut asettaa itsensä apostoli Paavalin ja kaikkien apostoleiden sijaan, jopa Kristuksen Jeesuksen mestareiksi, jotka itse saavat muokata ja määritellä mitä tahtovat kuulla ja hyväksyä ”Jumalan evankeliumina”.

Pääsiäisluennot Wittenbergissä

Uskonpuhdistaja Martti Lutherin pääsiäisestä 1515 syksyyn 1516 pitämät luennot Roomalaiskirjeestä (WA 56, 157-528) on koottu Pentti Aallon ja Mauri E. Lehtosen vuonna 1958 julkaistuun suomennokseen Roomalaiskirjeen luento, jonka WSOY on julkaissut.

Oppilaiden muistiinpainoihin perustuvien luentojen ajoituksessa on seurattu Ulrich Köpfin esittämää kronologiaa: Martin Luthers theologischer Lehrstuhl (die Theologische Fakultät Wittenberg 1502 bis 1602, Beiträge zur 500. Wiederkehr des Gründungsjahres der Leucorea, hg. Von Irene Dingel & Günther Wartenberg, Leucorea-Studien zur Geschichte der Reformation und der Lutherischen Orthodoxie 5, Leipzig 2002, 71-86). Vuosina 1990-2009 Köpf toimi Heidelbergin tiedeakatemian tutkimuskeskuksen johtajana ja laati rekisterit Martin Lutherin kirjoituksista.

Tiedän, että esimerkiksi Michael A. Muellet on kiistanalaisessa teoksessaan Martin Luther (2004) muuttanut Roomalaiskirjeen luennot ja Lutherin oivalluksen vanhurskauttamisesta niinkin myöhäiseksi kuin vuoteen 1519.

Lutherin Roomalaiskirjeen luentoja ei ole koskaan painettu hänen elinaikanaan. Lutherin Paul-pojan hallussa alkuaan olleet käsikirjoitukset Johann Ficker löysi sittemmin Preussilaisesta kirjastosta. Tärkeät luennot olivat kadonneet historiasta 300 vuodeksi. Nykyinen kansankirkollinen kyvyttömyys toistaa Lutherin oivalluksia Roomalaiskirjeestä ei kuitenkaan johdu huonosta tuntemuksesta sinänsä, vaan haluttomuudesta tukeutua uskonpuhdistukseen ja Raamattuun.

Vuonna 1510 Luther oli käynyt ensimmäisen ja viimeisen kerran Roomassa, jossa hän näki korruption ja hengellisen tyhjyyden. Luther kirjoitti näkemänsä perusteella ”Rooman portosta, jossa italialaiset pilkkasivat meitä hurskaita munkkeja, joita he pitivät tyhminä kristittyinä”. Saksaan palattuaan Martti Luther suoritti teologian tohtorin tutkinnon vuonna 1512 ja aloitti opettaa Wittenbergin yliopistossa.

Luther luennoi pääsiäisestä 1515 kevääseen 1516 Roomalaiskirjeestä Wittenbergin yliopistossa raamatuntiedon professorina. Luennoidessaan Raamattua Luther perehtyi kreikkaa ja hepreaan, joita hän osasi toki jo entuudestaan. Lutherille oli myös annettu Saksin ja Thüringenin määräyksellä oikeudet ja tehtävä valvoa provinssin yhtätoista luostaria.

Raamattutuntemus antoi vankan perustan sille, että seuraavana vuonna 1517 Luther rohkeni esittää kuuluisat 95 teesiä aneiden myyntiä vastaan tilanteessa, jossa Johann Tetzel oli jo kierrellyt Saksassa myyden ”täydellistä anetta” Leo X:n talousvaikeuksista pelastamiseksi. Keväästä 1515 alkaen Martti Luther koki ja näki itse, kuinka monet Wittenbergistä lähtivät ostamaan vapautta rangaistuksistaan ja synneistään. Juuri Roomalaiskirjettä luennoidessaan vuonna 1515 Luther kertoi ymmärryksensä vanhurskauttamisesta yksin Jumalan armon kautta.

Näiden luentojen antama näkökulma uskonpuhdistaja Martti Lutherin kunnioitukseen apostoli Paavalin kirjoittamalle Roomalaiskirjeelle on suorastaan täysin vastakkainen sille, mitä syksyllä 2017 Suomen verorahoitteinen Yle tarjosi Eurooppa-kirjeenvaihtajansa Sampo Vaarakallion väärennöksessä ”uskonpuhdistuksen 500 vuoden” häpäisyksi.

Roomalaiskirjeen luennot näyttävät, että Martti Lutherin nöyrästi tunnustautuu ja tukeutuu Pyhään Raamattuun. Tuo asenne on jälleen ajankohtainen myös kansanedustaja Päivi Räsäsen tunnustautuessa uskonpuhdistuksen mukaisesti kristityksi, kun taas valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sekä Helsingin piispana esiintyvä Teemu Laajasalo ja arkkipiispana esiintyvä Tapio Luoma eivät hyväksyisi enää kristillistä uskoa, jonka mukaisesti Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515 tärkeästä ja kiistanalaisesta Roomalaiskirjeestä. Noilla luennoillaan Luther rakensi teologisen perustan Eurooppaa uudistaneelle reformaatiolle.

Ylen toimittajan Sampo Vaarakallion tarina oli syksyllä 2017 omanlaatuinen irvokas tapaus, jonka takia voisi itkeä ja nauraa yhtäaikaisesti. Hän oli saanut matkustaa Suomen veronmaksajien rahoilla Wittenbergiin, jossa hän kehitteli Luther-väärennöksen poliittisia ja ideologisia tarkoitusperiään varten. Siinä missä Martti Lutherin omat luennot Roomalaiskirjeestä tuovat esille nöyryyden Pyhää Raamattua kohtaan, syntienanteeksiannon ja Kristuksen vanhurskauden, niin Vaarakallio kuvittelee Lutherin avautuvan pikemmin koko maailman pakolaisten auttamiseen homo- ja muslimimyönteisenä suvakkina.

”Vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta”

Luentonsa Martti Luther aloittaa selittäen Roomalaiskirjeen ensimmäisiä sanoja ”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija” (Room. 1:1).

”Tämän kirjeen päätarkoituksena on tuhota ja poisjuurittaa ja hävittää kaikki lihan viisaus ja vanhurskaus (kuinka suuri tahansa se lieneekin ihmisten silmissä ja meidän itsemmekin edessä), niin paljon kuin niitä voidaankin harjoittaa vilpittömästi ja sydämen halusta ja istuttaa ja perustaa ja tehdä suureksi synti”.

Luther viittaa Augustinus-kirkkoisän teokseen Henki ja kirjain, jonka mukaan apostoli Paavali taistelee paljon kopeita ja röyhkeitä ja omista töistään kerskailevia vastaan. Luther muistuttaa, että sekä pakanoiden että juutalaisten keskuudessa on sellaisia, jotka pitävät aivan riittävänä, jos he vilpittömästi ja todella sydämensä pohjasta harjoittavat hyvettä ja tietoa. Juuri näitä ihmisiä vastaan apostoli Paavali kirjoittaa, että ”kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi tulleet”.

Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515, että kirkossa tulisi ponnistella, jotta ”meidän oma vanhurskautemme ja viisautemme hävitettäisiin ja poistettaisiin meidän sydämestämme ja meidän omahyväisestä sisimmästämme meidän silmissämme”.

Luther viittaa profeetta Jeremian sanaan repimisestä, hajottamisesta, hävittämisestä ja kukistamisesta. Se, ”mikä on meidän ulkopuolella ja Kristuksessa”, se on mitä ”rakennetaan ja istutetaan”:

”Jumala ei halua pelastaa meitä omamme, vaan vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta, joka ei tule eikä synny meistä itsestämme, vaan joka tulee meihin muualta, joka ei ole kotoisin maan päältä, vaan joka tulee taivaasta. Sentähden on opetettava yksinomaan ulkopuolista ja vierasta vanhurskautta ja siksi on ensiksi oma ja kotitekoinen vanhurskaus poisjuuritettava” (Luther, Roomalaiskirje s. 16).

Ei mestareita, vaan palvelijoita

Martti Lutherin mukaan apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeen alussa ”Jeesuksen Kristuksen palvelija”, koska tässä sanassa ilmaisee yhtäaikaa majesteettiutta ja nöyryyttä:

”Nöyryys nimittäin sikäli, että hän ei tee itseään herraksi ja mestariksi, niin kuin on tyrannien ja kopeiden mielenlaadun mukaista, jotka käyttävät valtaansa niin, etteivät näytä muistavan mitään muuta kuin että heillä on valta, ikään kuin se olisi heille myötäsyntyinen eivätkä he olisi sitä toiselta saaneet. Sen tähden eivät tällaiset iloitse vallan tuottamasta hedelmästä, vaan nauttivat pelkästään vallasta. Majesteettius taas ilmenee siinä, että hän ylistää itseänsä onnelliseksi, koska on niin suuren Herran palvelija.”

Luther siirtyy Paavalin esittelyn jälkeen VT:n Aamoksen kirjan 3:7 profeetalliseen ilmoitukseen Jumalan lupauksesta:

”Tämä tarkoittaa, ettei sitä voida katsoa meidän ansioittemme nojalla annetuksi tai inhimillisen viisauden keksimäksi. Siinä juuri on evankeliumin suuri voima ja täydellinen todistus, että niin on oleva, koska evankeliumi puhuu siitä, minkä sen on ennustettu puhuvan”.

Myös Jumalan profeetallinen lupaus tuo esille uskonvanhurskautta, joka ei ole meidän ansioillamme tai ponnistuksillamme tuotua viisautta. Martti Luther luennoi, että ei tiedä, onko kukaan tätä kohtaa oikein ja totuudenmukaisesti selittänyt, mitä apostoli Paavali tarkoittaa tekstissään:

”Hänen pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta”.

Aiemmin selittäjät kokivat tulkinnan sopimattomaksi ja myöhemmin selittäjiltä puuttuu henki. Lutherin mukaan näyttää apostolin ajatuksena olevan, että

”evankeliumin sisältö tai kohde on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on syntynyt Daavidin siemenestä lihan mukaan ja nyt asetettu kaikkien kuninkaaksi ja herraksi voimassa Pyhän Hengen mukaan, joka herätti hänet kuolleista”.

Luther huomauttaa alennuksesta ja kirkkaudesta – kumpaakaan unohtamatta:

”evankeliumi ei puhu ainoastaan Jumalan Pojan alentumisesta, kun hän teki itsensä tyhjäksi, vaan myöskin ja ennen kaikkea voimasta ja kirkkaudesta, jonka hän alennuksensa jälkeen sai Jumalalta inhimilliseen olemukseensa nimittäin sillä tavalla, että, kuten Jumalan Poika nöyrtymisen ja tyhjäksi tulemisen kautta lihan heikkoudessa tuli Daavidin pojaksi, siten päinvastoin lihan mukaan heikko Daavidin poika nyt jälleen on asetettu ja julistettu Jumalan Pojaksi kaikessa voimassa ja kunniassa”.

Luther tarkentaa, että evankeliumi ei ole vain se, mitä Matteus, Luukas ja Johannes ovat kirjoittaneet, vaan evankeliumi on sanoma Jumalan Pojasta, joka tuli lihaksi, kärsi ja kirkastettiin. Apostoli Paavalin kutsuessa evankeliumia Jumalan voimaksi (Room. 1:16), voima merkitsee valtaa ja herruutta. Jumalan voima ei tarkoita, että apostoli Paavali olisi itsessään olemukseltaan voimallinen. Tämä Jumalan voima on erotukseksi ihmisten voimasta, jonka mukaisesti ihminen esimerkiksi pätee ja toimii.

Luther tiedostaa apostoli Paavalin kirjoituksen ”evankeliumin häpeämisestä” pappien tyypilliseksi virheeksi ja heikkoudeksi, kun taas vastaan ”väittäminen ja kuuntelemattomuus” ovat seurakuntalaisten ”vika ja typeryys”.

Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan vanhurskauden ilmestyvän uskosta uskoon (Room. 1:17), mutta Luther ei hyväksy Lyran selitystä ”muodottomasta uskosta muodostettuun uskoon”, sillä kukaan vanhurskas ei elä muodottomasta uskosta. Sellainen ”muodoton” usko olisi itse asiassa uskon este.

Luther ei myöskään katso, että kukaan saisi ”menneitten sukupolvien uskosta” vanhurskauden, vaan esi-isiemme usko on sama. Luther näkee apostoli Paavalin painottavan, että

”Jumalan vanhurskaus tulee kokonaan uskosta, yhä enemmän ja enemmän uskoen: se joka on vanhurskas, vielä enemmän vanhurskautettaisiin”.

Kiittämättömyys, turhamaisuus, eksytys

Uskon vanhurskauden ensimmäisen esittelyn jälkeen apostoli Paavalia seuraten Martti Luther pääsiäisenä 1515 siirtyi esittämään Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppujakeita Jumalan tuntemisesta.

Apostoli kääntyy maailman mahtavia ja viisaita vastaan ja vyöryttää heidän päällensä syyllisyyden ja synnin sekä julistaa Jumalan vihan:

”Kenestäkään ei saarna rististä näytä niin hullulta kuin juuri filosofeista ja ruhtinaista, koska se on kokonaan heidän ja heidän ajattelutapansa vastainen”, Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515 (s. 30).

Lutherin mukaan apostoli Paavali ei tarkoita ketään yksityistä, vaan kaikkia niin pakanoita kuin roomalaisia, kun sanoo ihmisten torjuneen Jumalan tuntemuksen, joka olisi ollut luomisesta asti nähtävissä. Lutherin mukaan evankeliumien saarnaajien on ensi sijassa ja pääasiallisesti nuhdeltava kansojen ylimpiä ja johtomiehiä, ei kuitenkaan oman sairaalloisen ja hämmentyneen mielensä mukaan sepitetyillä sanoilla, vaan evankeliumin sanoilla. Tämä tarkoittaa, että heille on osoitettava, miten ja missä he toimivat ja elävät evankeliumia vastaan. Lutherin mukaan tämänkaltaisten työntekijöiden osuus oli nyt pieni.

Luther havaitsee apostoli Paavalin ymmärtävän, että kaikilla epäjumalanpalvoillakin on omasta mielestään selvä käsitys Jumalasta:

”Mutta kuinka paljon vielä nykyäänkin on niitä, jotka eivät kunnioita häntä Jumalana, vaan sellaisena kuin he hänet mielessään kuvittelevat. Voit nähdä tässä suhteessa erikummallisuuksia ja taikauskoisia menoja, jotka ovat mitä turhanaikaisimpia”, Luther toteaa apostoli Paavalin kirjoituksen Room. 1:21 ajanmukaisuuden.

Luther kuvailee epäjumalanpalvelijoiden itsetyytyväisyyttä, turhamaisuutta, sokaistumista ja eksymistä. Nämä ihmiset tavoittelevat aivan turhaa, koska he eivät tavoittele mitään muuta kuin itseään, ts. omaa kunniaansa, huviansa ja hyötyänsä. Kiittämättömyys ja turhamaisuus ovat omavanhurskauden rakkautta, joka sokaisee ihmiset sillä tavalla, että heistä tulee parantumattomia: he eivät voi muuta uskoa kuin toimivansa erinomaisesti ja olevansa muka Jumalan mielen mukaisia.

Todellisuudessa he tuolla väärentämisellään ”muodostavat Jumalan itselleen suopeaksi, kun Hän ei sitä muutoin ole: siten he paremmin palvelevat oman mielikuvituksensa tuotetta kuin tosi Jumalaa”.

Jumala hylkää rangaistukseksi

Jumala ei ainoastaan ”salli” epäjumalanpalvelijoiden ja jumalattomien elämää, vaan ankaruudessaan tehtävänään Jumala hylkää heidät rangaistukseen.

Jumala ottaa pois apunsa hylättävältä ihmiseltä ja jättää hänet pulaan:

”Silloin kohta perkele, joka aina on valmiina tällaisia tapauksia odottamassa, saa tai katsoo saavansa vallan ja käskyn Jumalalta, ja sikäli se siis on Jumalan käsky”. ”Jumala vain hylkää hänet, niin ettei hän kykene vastustamaan perkelettä, jolla on tähän Jumalan tehtävä ja tahto”. ”Jumala ei siis tahdo syntiä sen itsensä vuoksi, vaan rangaistuksen ja rankaisemisen vuoksi”, Luther selostaa apostoli Paavalin käsitystä synnistä ja Jumalan rangaistuksesta (s. 36-37).

Luther pistää merkille apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta, että ihmisen lankeaminen intohimoihin on

”merkkinä siitä, että hän on luopunut Jumalasta ja palvellut epäjumalaa tai muuttanut Jumalan totuuden valheeksi. - - - Ja kun tällaisia ennusmerkkejä nyt on yllin kyllin, on se merkkinä siitä, että epäjumalanpalvelijoita on yllin kyllin, nimittäin hengellisessä mielessä”.

Niin Luther katseli pääsiäisenä 1515 Saksaa ja Wittenbergiä.

Kun puuttuu Jumalan pelko, pakostakin taivutaan kaikkiin synteihin. Luther tarkentaa Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua selittäessään, että apostoli ei tarkoita kaikkien epäjumalanpalvelijoiden tehneen kaikkia sellaisia kauheuksia, joita siinä luetellaan:

”Sillä muutamat ovat tehneet näitä, muutamat taas toisia, mutta kaikki ne kuuluvat heihin kohdistuvan Jumalan rangaistuksenpiiriin. Epäilemättä on ollut monia, kuten eräät Rooman konsulit, jotka eivät ole langenneet näin suunnattomiin paheisiin, koska monia heistä ylistetään erinomaisen siveiksi ja hyvellisiksi, ja kuitenkin he ovat epäjumalanpalvelijoita” (s. 40).

Luther muistuttaa apostoli Paavalin tahtovan todistaa kaikkien tarvitsevan Kristuksen armoa:

”Kaikki ovat olleet syntisiä ja tarvinneet Kristuksen armoa. Vaikkakaan jokainen ei ole tehnyt kaikkia syntejä, niin koska kaikki kuitnekin ovat epäjumalanpalvelijoita, ovat he toistensa kumppaneita ja kaltaisia (ainakin Jumalan edessä), ja hylätyt ankarimmalla hylkäystuomiolla” (s. 41).

Luther muistuttaa apostoli Paavalin kertovan Roomalaiskirjeessä ”saastaisuudesta, jolla on häpäisty omat ruumiit” (Room. 1:24), mikä ”saastaisuus ja riettaus” on lausuttu myös apostoli Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä Korintolaisille 1 Kor. 6:9, jossa Paavali sanoo, ketkä eivät saa periä Jumalan valtakuntaa. Vanhan suomalaisen kirkkoraamatun käännöksen mukaan näihin kuuluivat ”hekumoitsijat ja miehimykset”, uudemman raamattukäännöksen mukaan ”miesten kanssa makaavat miehet”. Edelleen Luther viittaa Efesolaiskirjeen jakeeseen 5:3 saastaisuudesta ja ahneudesta sekä 2. Korintolaiskirjeen jakeeseen 12:21 saastaisuudesta, haureudesta ja irstaisuudesta.

”Ruumiin kunnia on puhtaus ja pidättyväisyys tai ainakin sen säännönmukainen käyttö, niin on häpeäksi sen luonnonvastainen väärinkäyttö. Samalla tavoin kuin kultaisen astian kunnia on, jos sitä käytetään jalon viinin säilyttämiseen, mutta sen häpeä, jos sitä käytetään sonnan ja töryn säilyttämiseen, siten on meidän ruumiimme tarkoitettu kunnialliseen avioliittoon tai vielä kunniallisempaan siveellisyyteen. Mutta mitä raskain häpeä alentaa sen, jos se ei vain riko avioliittoa ja siveyttä, vaan tahrataan tuolla pahemmalla häpeällisyydellä”, luennoi Martti Luther pääsiäisenä vuonna 1515 Wittenbergin yliopistolla homoseksuaalisten tekojen häpeällisyydestä.

Luther menee seikkaperäisyyteen riettauden kuvaamisessa alkaen yksinäisyydessä tapahtuvasta siemenvuodosta, siveettömien ajatusten liiallisesta kiihottamisesta, käsien kihnuttamisesta ja naisruumiin koskettelusta sekä rivoista liikkeistä. Lutherin neuvo on ”väkevimmällä tavalla voittaa lihallinen himo”, mikä tapahtuu, kun sydän kääntyy hartaaseen rukoukseen, sillä ”silloin lihan hehku pian haalenee ja jäähtyy”.

Luther päättää Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun luennot esittelemällä ystävällisyyttä, joka on ”rakastettavuutta ja avuliaisuutta yhteiselämässä toisten kanssa eli hyvänsuopaisuutta”. Luther tarjoaa tuota hyvän tekemisen ja suopeuden mielensuuntausta sen sijaan, mitä pahuutta Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa kuvataan.

Hyvänsuopaisuus pysyy samana sekä kiitollisiin että epäkiitollisiin ihmisiin, mutta häijyys on väärä ja tyly mielentila, joka ilmenee kostamisena ja pahan tekemisenä toisille. Myös pahanilkisys on erityisen nurja mielenlaatu, jos vaikka ihminen voisi tehdä hyvää lähimmäisellensä tai varjella häntä pahasta, niin hän tahallansa lyö sen laimin. Luther kertoo Pyhän Augustinuksen teoksessaan ”Järjestyksestä” selittävän pahanilkisyyden menettelyä sekä kateudella että toisten ylettömällä röyhkeydellä.

Kunnioittaen,