tiistai 25. helmikuuta 2020

Papparaiset kilpailevat toisiaan vastaan

Fanaattisten pappaurheilijoiden fetisistisyys


Olen aiemmin tarkastellut Ylen toimittaja Jorma Kivistön marraskuussa 2009 kirjoittaman jutun mukaisesti, mitä Hugo Simmelin kehittämä Geselligkeit -seurallisuus tarkoittaa pappakilpailijoille urheilujen keinotekoisilla näyttömillä, joissa nämä ukkopoloset kaipaavat toistensa seuraa. 

 Seurallisuus on enemmän kilpailemisen päämäärä, kuin urheilullisesti itse kovat tulokset ja voittaminen. 

Näitä iloisia ihmisiä olen tavannut runsaasti. He sietävät senkin, että kaikki eivät ”kilpaile”. 

Urheilun fanaattisuus, kateellisuus ja vahingonilo tuskin tulevat ymmärretyksi Simmelin Geselligkeit -käsitteen avulla, vaan siihen tarvitaan järeämpää psykologista käsitteistöä alkaen fetisismistä. 


Itse saan päivittäin toivotuksia joutua loppuelämäksi "rollaattoriin" tai kuolla juoksulenkillä kärsittävään "sydänkohtaukseen". Sellaisia viestejä on tullut tänäänkin. Sellaisia arvioin äsken myös blogissani. Tässä on jatkotyöskentelyä psykoanalyyttisten käsitteiden valossa. 

Terve ihminen ymmärtää, että kyseessä on psyykkisesti sairaiden ihmisten viestejä, joita nämä lähettävät löytämälleen "pahalle objektille". Niitä riittää mielenterveyspotilaita. Kaikki eivät ole kuitenkaan yksittäisiä kylähulluja, jotka kirjoittavat häiriköiden minulle niin kuin sadoille muillekin ihmisille, vaan voidaan hahmottaa tietty ilmiö. 

 Toisaalta myös kylähullut löytävät pappaurheilun, jolloin siihen muodostuukin vapauden sijasta fanaattinen fetisistinen suhde. Valitettavasti he mustaavat pappakuntoilun ja veteraaniurheilun fanaattisuudellaan. Samoin olen joskus todennut, että kristinusko ei tee ihmistä hulluksi, vaan myös hullut alkavat uskoa ja täyttävät uskonnollisia yhteisöjä, mikä puolestaan tuntuu kiihkeässä seurakunnallisessa ilmapiirissä. 

Slavoj Zizek on opettanut tarpeellisen kysymyksen ns. herramerkitsijöille, jotka ovat fanaattisuuden rakentamisessa tärkeitä. Nämä fetisismissään kiivaat herramerkitsijät eivät anna vastausta kuitenkaan tarpeellisiin kriittisiin kysymyksiin: 

 "Che vuoi?"; "Mitä tahdot (minusta)?" tai "Miksi kerrot minulle tämän?".

Herramerkitsijöiden esittelemien tulosten, mitalien ja palkintojen salaisuus ei ole niiden käyttöarvossa, vaan fetisismissä sanan aidossa merkityksessä. 

 Portugalin kielestä feitiço tarkoittaa 'taianomainen'. Näin fetissi merkitsee ”taikavoimaista elotonta esinettä”. Fetisismi on fetissien käyttöä maagisiin tarkoituksiin.

Viljami Vaskonen on Tampereen yliopiston tiedotusopin pro gradu-tutkielmassaan toukokuussa 2013 tehnyt katsauksen Slavov Zizekin ideologiateoriaan ja tämän myötä ideologisten koneistojen fetisistisyyteen. 

 Kyse on fetisistisestä väärintunnistuksesta, kun kuningas tunnustetaan kuninkaaksi. Ihmiset hyvin tyypillisesti tunnistavat väärin oman toiminnallisen suhteensa todellisuuteen. Omassa toiminnassaan he seuraavat illuusiota. Fantasia strukturoi sosiaalista todellisuutta itseään.

Yhtäläisesti urheilun maailmassa ensi silmäyksellä mestari näyttää kenties itsestäänselvältä, myös veteraanikisojen kaikkien 2-8 osanottajan joukossa, mutta tarkempi analyysi osoittaa (Marxin sanoja käyttääkseni olematta marxilainen), että nuo mestaruuden merkinnät ovat ”täynnä metafyysistä rikkiviisautta ja teologisia oikkuja”. 

 Mestaruudet näyttäytyvät kilpatovereille kenties mestarin luonnollisena ja hyväksyttävänä ansiona, mikä on tietysti ihan rehtiä ja kaunista tunnustaa kilpakumppanin paremmuuden puolesta, mutta järjestelmän ytimessä on huonosti tajuttu eräänlainen fetisistinen väärintunnistaminen: tosiasiassa mestari on mestari vain siinä määrin kuin muut ihmiset tunnistavat ja tunnustavat hänet sellaiseksi.

Toisin sanoen ”mestaruus” on symbolisen järjestyksen vaikutus. Fetisistinen väärintunnistaminen on ”välttämätöntä” urheilun sosiaalisen rakenteen ylläpitämisen kannalta: sen käsittäminen, ettei mestarilla ole vaatteita yllään, johtaisi fantasiarakenteen hajoamiseen. 

 Pappafanaatikot huutavat ja karjuvat, että koko järjestelmä tulee loukatuksi, kun pappakuntoilija juoksentelee itsekseen!

Slavoj Zizekin kriittinen analyysi voisi tuottaa tällaisen em. päätelmän keski-ikäisten ja ikämiesten pappaurheilijoiden ”mestaruuskamppailuista”. Fetismiä ilmentävät symbolit, palkinnot ja kokoontumiset, peittävät valheen ja puutteen, jonka ympärille koko symbolinen verkosto on rakennettu.

Kilpailujen palkinnot voivat muodostua fetisseiksi, substituutteiksi, jotka edustavat halun varsinaista kohdetta. Ne ovat pyhää ja tärkeää. Pääsy palkintojen luokse ei suinkaan ole vapaata, vaan kilpailujen järjestäjät päättävät järjestettyjen kilpailujen avulla miten palkinnot jaetaan. Urheiluyhteisö on jotain pyhää, kenties ohi tai vähintään rinnalla sen, mikä tunnetaan sanalla ”pyhien yhteisö” apostolisessa uskontunnustuksessa.

Jossain vaiheessa on riski, että fetisismin kiinnittyvä halu on jo Toisen halua, jonka fantasia vain tarjotaan omaksi haluksi. Mitä oikeasti tuolloin halutaan, rakastetun poissaollessa, jonka merkkinä on tavoiteltu fetisismi? 

 Lacan puhui lapsen matkasta peilin läpi, jolloin lapsen täytyi oppia näkemään itsensä ulkopuolelta, jotta voisi saada sisäisen identiteetin. Milloin pappaurheilijat saisivat sisäisen identiteetin, jonka halua fetisismiin ei sanele mikään Toinen? 

 Vanhenevien miesten äkäisyys reviiriensä ja asemiensa säilymiseksi tai niiden loukkaamisesta ei ole enää pienen lapsen iloista vapautta.

Pappaurheilijoiden fetisistisyys saa tarjontaa urheilukulutusyhteiskunnan fetisistisistä tarjouksista, joissa mainostetaan, mitä kenkämerkkiä pitäisi käyttää, jotta pääsee 5 sekuntia nopeammin. 

 Neljä vuotta sitten Itäkeskuksen Intersportin nuori myyjä oli kauhuissaan, kun vastasin kysymykseen, että silloisilla vanhoilla Asics-kengillä olin juossut ainakin 10 000 kilometriä puolen vuosikymmenen ajan. Nyt kenkä on mennyt puhki niin pahasti, että tarvitsen uudet kengät. Kaikkina päivinä en juokse, joskus juoksen monta kertaa päivässä. Minulla ei ole aikomustakaan vaihtaa puolen vuoden välein uusia kenkiä.

Nuorena poikana näin toisenlaisen ”urheilukulutusyhteiskunnan”, kun Tainiokosken tähtijuoksija Ossi Karttunen juoksenteli samoilla kentillä rikkinäisessä paidassaan. Urheiluvälinekauppa ei vielä tarjonnut fetisistisiä lupauksia. 

 Kymmenisen vuotta sitten ironisesti naureskelin keski-ikäiselle valmentajalle, joka pikkuriikkisen tiukoissa trikoo-housuissa valmensi juoksijoita, että Juha Väätäinen ja Lasse Virén olisivat varmaan 70-luvulla juosseet tosi kovaa, jos he eivät olisi käyttäneet löysiä juoksuhousujaan, vaan noita pikkuriikkisiä trikoo-housuja. Myös omat urheiluhousuni olivat tuolloin 80-luvun lopulta, kolmekymmentävuotta vanhaa mallia.

Kilpailua fantasioissa ja vainoharhoissa


George Orwell kirjoitti, epäilemättä kärjistäen, että vakavalla urheilulla ei ole mitään tekemistä reilun pelin kanssa, sillä urhelufanaattisuus liittyy vihaan, kateuteen, ylpeyteen, kaikkien sääntöjen noudattamatta jättämiseen ja sadistiseen nautintoon väkivallasta. Toisin sanoen se on sotaa ilman ampumista.

Kriittistä kysymystä urheilufanaatikkojen psykologiasta ei pidä sivuuttaa hiljaisuudessa, vaikka Orwell liioitteli ja kärjisti. Erityisesti olen kiinnostunut ikääntyneiden miesten suvaitsemattomasta fanaattisuudesta. Teen pientä psykohistoriallista tutkimusmatkaa tähän maailmaan. Olen tehnyt sitä jo usean vuoden ajan.

Duquesnen yliopistossa Pittsburgissa toimiva psykologian professori Bruce Fink on käsitellyt teoksessaan Lacanian Psychoanalysis – Theory and Techniques (1977, s. 96) Jacques Lacanin tekemiä kliinisiä havaintoja paranoian hallitsevista piirteistä ja fantasioiden keskeisyydestä vainoharhaisuudessa. Hän huomauttaa, että Lacanin mukaan egon alkuperä peilivaiheessa on juuri sellainen, missä on myös paranoian ydin. Kun itse ego on luonteeltaan olennaisesti paranoidinen, niin se määrittelee, mikä minä olen ja mikä minä en ole: 

”Näin ihminen ryhtyy kilpailemaan toisen kanssa” (Fink 1977, s. 264 n. 44).

Aristoteles Nikomakhoksen etiikassa kirjoitti havainnostaan, että nautinto ja mielihyvä eivät täytä tehtäväänsä suinkaan sen mukaan mikä pysyvä olotila näkyy ilmeisenä, vaan päämäärän mukaan, joka vallitsee ikään kuin nuoruuden hehkuvassa kukassa. Tästä innostuneena Lacan pohdiskeli havaintojaan ja keski-ikäisten miesten fetisismiä, jolla nämä torjuvat nuoruuden menetystä tietoisuudestaan. 

 Fetissi on sellainen nautinnon lähde, jonka ympärillä ihmisen elämä on alkanut pyöriä häiritsevän paljon. Fetissi merkitsee ihmiselle kuvitteellista nautintoa.

Jacques Lacan on ilmaissut kirjoituksissaan havaintojaan kliinisestä psykiatrisesta työstään, joissa kävi ilmi, että miehillä ilmeni erityinen pyrkimys subjektin yhtenäisyyden saavuttamiseen tai säilyttämiseen. Teoksessaan ”Aggressivity of Psychoanalysis” (1948, engl. käännös) Lacan kuvaili sitä, miten mielensä sisäisiä pelkoja rauhoittaakseen mies ryhtyy rituaaleihin, joissa yrittää vakuuttaa oman kehonsa eheyttä. 

 Tuosta saattaa olla kyse myös pakkomielteisessä fetisistisessä kilpaurheilussa papparaisten iässä: Pakkomielteinen ihminen fantasisoi ongelmansa, että hän voisi alkaa elää vasta mestarin kuoleman jälkeen, mutta m
murhe on, että siihen saakka hän ei voi toteuttaa haluansa. 

 Wisconsin yliopiston professori Leni Marshall on kirjoittanut Lacaniin viitaten siitä, kun lapset 6-18 -kuukauden ikäisinä kokevat itsensä ensimmäisessä peilivaiheessa, niin nyt keski-ikäiset miehet ikääntyessään saavat samanlaisen lopputuloksen ”sosiaalisen peilin” seurauksena.

Kilpaurheilu pakkomielteisenä neuroosina


Psykoanalyysiä tutkiva filosofian tohtori ja dosentti Mark Holowchak kirjoitti analyysin Freud on Play, Games, and Sports Fanaticism (2011).  Hän tarkentaa, että Freud ei kirjoittanut suoranaisesti mitään kilpaurheilusta, mutta psykoanalyysin isän näkemykset aggressiosta ovat antaneet paljon perusteita kilpaurheilun ja urheilufanaattisuuden analyysiin.

Holowchak viittaa Freudin analyysiä käyttäen siihen, että itse asiassa ”osallistuminen kilpaurheiluun” ilmaisee todellisuudesta pakenemista, oiretta neuroosista. Kyseessä olisi samasta intomielteisestä pakkomielteisyydestä kuin on pidetty ominaisena myös uskonnolliselle fanaattisuudelle.

Uskonnollisen neuroosin olennainen piirre on yhtäläinen kuin urheilukilpailuissa – toistamisen pakko. Pastoraalipsykologiassa erityisesti tunnetuksi tullut Joachim Scharfenberg analysoi, että Freud havaitsi pakkomielteisyyttä niissä uskonnollisissa manifestaatioissa, joissa todellinen merkitysyhteys oli jo kadonnut, unohdettu, tukahdettu.

Onko urheilun nautintoa ennen projektiivista ja fetisististä tunnistamista?


Vuonna 1907 Sigmund Freud esitti teoksessaan ”Zwangshandlungen Und Religionsübungen”  yhteyden uskonnon ja neuroosin välillä. Nämä samansuuntaisuudet ilmenevät myös uskonnollisen pakkomielteisyyden ja urheilufanaatikkojen välillä. 

 Pakkomielteiset henkilöt toimivat ikäänkuin tietyt käytännöt olisivat (pitäisi olla) loukkaamattomia ja kirjoittamattomia lakeja, joista ei suvaita poikkeamia.

Nuo toimet muuttuvat neuroottisiksi, kun ”niitä kehitetään pienin lisäyksin ja niille annetaan rytmi määrätyistä tauoista ja toistoista”, kirjoitti Freud. Holowchak katsoo, että urheilufanatismi ei ole vain yksilöllisen neuroosin eräs symptomi, vaan myös oire ryhmäneuroosista.

Urheilufanaatikkojen ryhmäneuroosista kirjoittaessaan Holowchak kiinnittää huomiota Freudin havaintoon, jonka mukaan ryhmässä ihmisen on luovuttava jostain identiteetissään saadakseen ryhmän ”rakkauden”. Tuo keinotekoinen ryhmä osoittaa ulkoisen voimansa  ja tarpeen organisoitua. 

Ryhmään antautuminen on oman ego-ideaalin myöntymistä ryhmä-ideaaliin, mikä tapahtuu niin uskonnossa kuin urheilufanatismissakin. 

 Urheiluryhmien fanaattisuus on mahdollisesti pakoa yksilön narsistisuudesta, mutta ryhmässä koettuen unelmien, huumorin ja neuroosien egoistinen ja regressiivinen luonne osoittavat, että tämä pako on usein sietämätön ja epäonnekas.

Holowchak pitää tyypillisenä kilpaurheilun fanaattisuudessa projektiivista tunnistamista ja yksilöllisyyden psykopatologista menettämistä ryhmälle.

Lacanilaisen ajattelun mukaan ihmisen olemassaolo ennen symbolisaatiota ja interpellaatiota on lihaksi tullutta kyltymätöntä nautinnonhalua (jouissance), mutta tämä ihminen nyt kesytetään: Ryhdymme haluamaan sosiaalisten odotusten ja tapojen määräämiä asioita, fetismin mukaisia palkintoja.

Brittiläisen psykoanalyytikkoyhteisön presidentti, entinen kriketinpelaaja Michael Bresley  kirjoittaa urheilusta myönteisesti, luultavasti idealisoiden, kun hän näkee pienen lapsen, joka nauttii ruumillisista kyvyistään ja saamastaan ihailusta ennen kuin on ryhtynyt epäilemään itseään. Bresley ylistää: 

”Urheilu kasvaa ilosta noissa lapsen toiminnoissa”.
Bresley viittaa myös siihen, että latinalainen etymologia kilpailulle ”rival” ja ”compete” tarkoittaa ”saman virran jakamista” ja ”yhdessä pyrkimistä”. Näin urheilu on alue, jossa aggressio ja taitojen osoittaminen on sallittua, jopa rohkaistavaa.

Vanhenevien miesten äkäisyys kirjoittamiensa sääntöjen, reviiriensä ja asemiensa säilymiseksi tai niiden loukkaamista vastaan ei ole enää pienen lapsen iloista vapautta.


Kunnioittaen,

Juha Molari, 
siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
klo 19 kommenttia:

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Yölliset solvaajat ihan ylösalaisin - вверх ногами

Väitöskirjani venäläinen johdantolause вверх ногами tarkoittaa sananmukaisesti ”jalat ylös”. Tällä fraasilla ilmaistaan täydellistä epäjärjestystä ja epäjohdonmukaisuutta. Näin myös T.F Efremova on selittänyt sanakirjassaan.

Ukrainan oikeusministeri Denis Maliuska poseeraa juuri parhaillaan helmikuussa 2020 Facebook-tililleen lähettämässään tuoreessa kuvassaan ylösalaisin, вверх ногами, kun lukee kirjaa. Maliuska yrittää kuvata ahdistustaan, joka johtuu kyvyttömyydestään työskennella sirkuksessa.

Venäläinen fraasi valaisee sitä ylösalaisin kääntynyttä sekavuutta, jonka mukaisesti tyypillisesti yölliseen aikaan on taas anonyymisti sosiaalisessa mediassa kirjoiteltu herjauksia ja solvauksia minua vastaan. Katsokaamme tarkemmin, mitä voidaan analysoida!



Yölliset solvaajat


Itse olin liikkunut ”riittävästi” lauantain päivän aikana, vaikka niitä liikuntahetkiä en jakanut julkiseen tietoon, olin huolehtinut lasteni iltapalasta ja käynyt nukkumaan kello 21:30 nukahtaen hyvin ripeästi. Tämän jälkeen nukuin levollisesti sunnuntain aamuun kello 6 saakka. Heräsin niin hyvin pirteänä ja onnellisena, kuin makoisasti pitkien unien jälkeen voi ihminen ylipäätänsä herätä. Pian jatkan liikunnan harrastamista. Toistaiseksi en mene parvekkeelle polkemaan kuntopyörällä, sillä parvekkeen ikkunan vieressä poikani nukkuu enkä halua herättää häntä mahdollisella pienellä kolinalla. Kehoni paino laskee tämän sunnuntain aerobisen treenin ja kurinalaisen ravinnon ansiosta jo 62 kiloon, mikä tarkoittaa normaalia hyvää BMI-painoindeksiä minun pituiselle miehelle. Liikoja kiloja ei enää ole, vatsalihasten sixpack tulee esille!

Nukkuessani nämä yölliset hyvät unet, samanaikaisesti erinäiset anonyymit kirjoittelijat yönsä sekavuudessa päättivät kirjoittaa sosiaalisessa mediassa sepostuksiaan. Muuan kirjoittelija tukeutuu Suomi24-sivuston pohjaan ja siellä kello 2:35 yölliseen aikaan sepittää fantasioita ”lääkekuurista” ja ”ketipinor”-lääkkeestä, jolla muka hoidettaisiin hänen mukaansa ”vaivoja”, joita minulla olisi.

 "Molle" on tuon suuren anonyymin ajattelijan oma keksintö, jonka tarpeellisuutta keksijälleen en ryhdy pohtimaan. 



Suomi24 -sivuston toimintaa johtava Ilkka O. Lavas on päättänyt hyväksyä nuo toista tuhatta kirjoitusta yksityishenkilöä vastaan, koska kirjoitusten yhteydessä voi myydä mainoksia, joita klikkaamalla Ilkka O. Lavas saa rahaa. Ei ole vaikea havaita, että sananvapauteen vetoaminen noiden kirjoitusten puolustukseksi on täysin vilpillistä ja valheellista. Mikä on säälittävää, niin Ilkka O. Lavas ja Suomi24 -sivusto tekevät rahaa mt-potilaiden häiriökäyttäytymisen avulla.

Anonyymin kirjoittelijan viestistä käy ilmi kirjoituksen erikoinen aika kello 2:35, mikä ei osoita normaalia vuorokausirytmiä. Wikipediasta ja lehtikirjoituksista saa selville, että ketipinor-lääkettä käytetään ensisijaisesti psykoosilääkkeenä. Sitä on käytetty myös turhan välinpitämättömästi nukkumisen edistämiseksi. Lääkkeen sivuvaikutuksena on painonnousu. Ei olisi kaukaa haettu olettamus, että yöllinen kirjoittaja on ”hitusen” ylipainoinen.



En ole aiemmin kuullut Ketipinor-lääkkeestä, jonka anonyymi kirjoittaja kuitenkin tiedostaa varsin hyvin viestinsä paljastaman innostuksen valossa. Yöllinen kirjoitusaika ja anonyyminä tapahtuva kirjoittamisen tarve julkisuuteen herjaavasti vierasta henkilöä vastaan, jolla ei ole julkisuuden henkilön asemaa ja merkittävyyttä, paljastavat tuosta kirjoittajastaan huolestuttavaa sekavuutta.

Samanaikaisesti blogiini lähetetään monensisältöisiä kommentteja, joita en viitsi niiden höyrähtäneen sisällön takia yksityiskohtaisemmin arvioida, vaan luotan lukijoiden kykyyn tunnistaa sairaiden kommentaattoreiden esittämät näkemykset kummallisiksi.

Tekstistä psyykeeseen


Neuvostoliittolainen kirjallisuustutkija Mihail Bahtin ymmärsi kielessä käytetyt merkit konfliktin polttopisteiksi, merkit olivat enemmän kuin vain neutraaleja elementtejä. Tämän mukaisesti sosiaaliseen mediaan yölliseen aikaan huudetut anonyymit arviot ovat myös kietoutuneet osaksi sosiaalisia suhteita, jossa itse kirjoittaja kommunikoi omien muistojensa kanssa, vaikka hänellä olisi mielessään kuviteltu vastaanottaja.

Kirjallisuustutkimuksen näkökulmasta on aivan oikein kysellä anonyymien huutelujen funktiota kyseisen huutelijan omissa sosiaalisissa suhteissa. Myös geenitutkimuksissa on havaittu seretoniinireseptorin 2A ja tryptofaani hydroksylaasi 1-geenien yhteyksistä, että T/T ja T/C genotyypin kantajilla masennuksen syntymiselle äidin hoivakäyttäytymisellä on merkittävä merkitys. Yhteisö voi suorittaa äidillisen hoivan funktiota tämän masennuksen kohtaamisessa. Toiset ”tarvitsevat” sosiaaliseen mediaan kirjoittamiaan solvauksia toisia enemmän oman ahdistuksensa hoitamiseen.

Tapaustutkimuksen näkökulmasta voidaan tehdä välipäätös, että yölliseen aikaan sosiaaliseen mediaan tukeutuva anonyymi nettisolvaaja on ilmentänyt hyvin todennäköisesti tarvettaan tukeutua omien psyykkisten kuormiensa kohtaamisessa sosiaaliseen yhteisöön. Tämä henkilö ei ole kyennyt pitää ahdistustaan itsessään, vaan on vuodattanut sen sosiaalisen yhteisön saataville. Hän käyttäytyy herjaavasti itselleen tuntematonta yksityishenkilöä vastaan, joka ei ole keskustelujen mikään osapuoli.

Solvaaja kompensoi omia alhaisia itsetuntemuksiaan


Intressi ja rohkeus kysyä pikemmin kommentin kirjoittajan omaa mielentilaa nousee Sigmund Freudin Arkielämän psykopatologiasta (1901), joka lähti olettamuksesta, että tekstin eheyden ja kielellisten virheiden perusteella voidaan arvioida kirjoittajan tai puhujan tasapainoa oman itsensä kanssa. Teksti ei siis paljasta ensisijaisesti objektin – ei edes parjatun kohteensa – psyykettä, vaan tekstin kirjoittajan itsensä. 



Myös Habermas on nähnyt syvähermeneutiikassa psykologisen kielen ja häiriintyneiden ilmausten analyysissä tarpeelliseksi Sigmund Freudin psykoanalyysin avun. Myös poliittisen psykologian isä Harold Lasswell ja moni muu tutkija on ymmärtänyt, että yksilöiden kokemilla symbolisaatioprosesseilla on tärkeä rooli yhä edelleen, vaikka tämä yksilö toimisi yhteisönsä jäsenenä. Sosiaalinen kenttä voi olla paikka, jossa yksilö kompensoi omia alhaisia itsetuntemuksiaan, merkityksettömyyttänsä, moraalista huonommuuttansa, heikkouttansa, keskikertaisuuttansa ja älyllistä huonouttansa.

Hoitaessaan hermoston orgaanisia sairauksia, aivofysiologiaa ja kokaiinin hermostovaikutuksia Sigmund Freud havaitsi potilaidensa emotionaaliset yhteydet tiedostamattomiin psykologisiin voimiin, jolloin nämä yksilöt toimivat tavalla, jossa he eivät tajunneet juuri mitään siitä, mitä heidän omassa mielessään liikkui. Psykoanalyysi ei ole vain Freudin varassa, vaan tutkimus on kehittynyt tämän jälkeen merkittävästi.

Freudin analyysien tavoin yhteisön ja biologian paineen, toteuttamisen ja impulssien välisen ristiriidan, vaikutusta ei pidä edelleenkään ignoroida, kun yöllisten anonyymien solvaajien asemaa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja lausutuissa arvioissa punnitaan. Traumaattiset tapahtumat ja voimakkaat vietit elävät tiedostamattomassa omaa elämäänsä. Trauman ja tapahtuman välillä ei ole suoraa korrelaatiota. Sellaista korrelaatiota ei pidä etsiä myöskään yöllisen kirjoittajan tuottaman tekstin ja tekstissä nimetyn pahan objektin välille. Kirjoittaja ei ole vain hallinnut omaa sisäistä maailmaansa.

Fantasiassa projektiivinen defenssi


Sigmund Freud löysi Nachträglichkeit-ilmiön Katarinan hoitotapauksessa vuonna 1895. Tuon periaatteen mukaan myöhempi kokemus provosoi ja herättää esiin spiraalimaisesti tietoisuudesta torjutun muistikuvan. Mieltä suojaava ärsykesuoja rikkoutuu, kirjoittajassa herää ylisuuri määrä psyykkistä energiaa, jota hän ei kykene integroimaan, vaan ”hyökyaallossa” henkilö joutuu disintegraatioon.

Kirjoittaessaan anonyymia yöllistä solvaustekstiään itselleen tuntematonta henkilöä vastaan, tuo kirjoittaja pelkää ja vihaa itse asiassa myös sisäistä vihollistaan, ei vain ulkoista nimettyä pahaa objektia. Kognitiivisen psykologian edustajat ovat vahvistaneet havaintoa, kuinka niin tiedostamattomat kuin tiedostetutkin prosessit ovat tärkeitä psyykeen vuodatuksissa.

Ahdistuksessaan (Angst, anxiety) kirjoittaja suojautuu defensseihin, joihin kuuluu myös mm. projektiivinen siirto toiseen. Sigmund Freud päätti tutkia ystävänsä Fliessin paranoian ymmärtämiseksi unettomuudesta kärsineen Korkeimman oikeuden tuomarin Daniel Paul Schreberin muistelmateosta Denkwürdigkeiten eines Nervenkranken, jossa harhaluulojen rinnalla tuli ilmi nimenomaisesti projektiona psyykkiset puolustuskeinot. Freudin havaintojen mukaan tuossa tapauksessa ristiriidan ydin paranoiassa oli homoseksuaalinen toivekuvitelma miehen rakastamisesta. Korkeimman oikeuden tuomari projisoi oman sisäisen katastrofinsa ulospäin.

Kateus pilaa oman nautinnon


Melanie Klein kehitti edelleen analyysia Sigmund Freudin tekemistä havainnoista projektiivisesta defenssistä, jossa siis heijastetaan mielikuvia. Klein muovasi ns. projektiivisen identifikaation käsitteen, jota on sittemmin keskeisesti käytetty viitekehyksenä politiikan ja sosiologian tutkimuksissa. Klein pohti tilanteita, joissa paranoidinen henkilö yrittää hallita, kukistaa ja asettaa järjestykseen kehittämänsä fantasian avulla ”pahan uhkaavan objektin”. Mieleltään sairastunut henkilö tarvitsee tuota kehittelemäänsä fantasiaa kohteensa kukistamiseksi.

Psykoanalyytikko Robert Maxwell Young, King's Collegen tutkijatohtori ja Cambridgen yliopiston edesmennyt tieteenfilosofisen laitoksen johtaja, kutsui Melanie Kleinin projektiivisen identifikaation käsitettä ”lohkomisen analyysiksi” (the analysis of splits), koska sairastuneessa mielessä kohdataan koko ajan skitsoparanoidinen positio, korostunut tarve määritellä ”hyvä” ja ”paha”.

Psykoottisessä yksilössä turhautuminen ja onnettomat olosuhteet nostattavat kateutta ja vihaa, mutta hän ei kykene turvallisesti kohtaamaan mahdollista riittämättömyyttään, vaan regressiivisesti sortuu splitting-mekanismeihin ja hajaantumiseen: fantasia-maailmassaan yksilö käy selviämistaisteluaan, kun kateus ja ahdistus ovat voimakkaita. Kateudessa kipua on aiheuttanut sen näkeminen, että toisella on mahdollisesti jotakin, minkä haluaa itselleen: tuossa ahdistavassa fantasiassaan tuhoava arvostelu on eräs paranoidisten potilaiden luonteenomainen tapa ilmaista kateuttaan. Hän valvoo jopa syvimmälle yön tunteihin ja saa suurta sadistista tyydytystä toisen työn väheksymisestä. Lopputuloksena on kuitenkin Melanie Kleinin havaintojen muaan, että kateus pilaa oman kyvyn nautintoon.

Kunnioittaen,

Juha Molari, 
siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
klo 17 kommenttia:

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Janitskinin muistoa kunnioittaen Uusi MV-lehti Suomen tiedetoimittajien koulutukseen

Suomen tunnetuimman kansalaismedian MV-lehden perustajan, edesmenneen Ilja Janitskinin muistoa ja kansalaisoikeustaistelua kunnioittaen Suomen tiedetoimittajat hyväksyivät Uuden MV-lehden nimissä osallistumiseni perinteikkääseen Sanan valta -koulutuspäivään.

Suomen tiedetoimittajien, Journalistiliiton ja Terveystoimittajien järjestämä Sanan valta -koulutuspäivä ”Sanan valta 6 – Propagandan valta” järjestetään 24.3.2020 Helsingissä Tieteiden talolla.

Ilja Janitskinin perintö kansalaisoikeustaistelijana kansalaismedian perustajana velvoittaa vähintäänkin moraalisesti osallistumiseen mediasta, vaikuttamista ja propagandasta käytävään keskusteluun. 



Niin tunsin syvästi hyvää mieltä ja omantunnon levollisuutta, kun Uuden MV-lehden puolesta Janus Putkonen vastasi myönteisesti pyyntööni, että saisin kirjoittaa raportin Sanan valta -koulutuspäiviltä. Tämän jälkeen ilmoittauduin koulutuspäivään ja sain järjestäjiltä 16.2.2020 klo 14 myönteisen vahvistuksen koulutukseen osallistumiseen!

Itselleni koulutuspäivä on henkilökohtaisesti merkittävä ja arvostettava tapahtuma.

Ensinnäkin, olisi vähintäänkin erikoista – kenties jopa irvokasta – käsitellä vallankäyttöä ja propagandaa seminaareissa, joissa vallaseliitin edustajat puhuvat vain keskenään siitä vaarallisuudesta, joka esiintyisi ulkopuolella muiden valtioiden tai ”vaihtoehtoismedian” keskuudessa. Se voisi vaikuttaa vallaseliitin levittämältä "salaliittoteorialta". Tietysti on luonnollista jo tiedon luotettavuuden kannalta, että ”vaihtoehtoismedia” vähintäänkin on paikalla hiljaisesti tekemässä havaintoja, kuuntelemassa ja kirjoittamassa analyysinsä kuuleman perusteella. Puheoikeutta ei näissä piireissä ole ”vaihtoehtoismedialla”.

Toiseksi, jo väitöskirjassani pohdin monien länsimaisten keskeisten auktoriteettien analyyttisten menetelmien ja käsiteanalyysien avulla viestinnän, vallan, vaikuttamisen ja propagandan välistä jännitteistä suhdetta. Tämän informaatiopsykologiaan liittyvän teeman pohdiskelua olen jatkanut muutamien kanssakäymisteni aikana, mitä yhteyksiä on ollut sekä vaihtoehtoismediaan ja valtiolliseen mediaan että viranomaistoimintaan. Tohtorin tutkinnon ohessa myös BBA-tutkinnossa (tradenomi) pohdiskelin monilla kursseilla ja raporteissa vaikuttamiseen liittyviä psykologisia tekijöitä ja menetelmiä.

Kolmanneksi, väitöskirjassani jo aloittama analyyttisten menetelmien ja käsiteanalyysien pohdiskelu on syventynyt uusimmassa tietokirjallisessa hankkeessani, jossa kirjoitan infosodasta suomalaisen pienen ihmisen kokemuksellisesta näkökulmasta.

Neljänneksi, voin olla siinä mielessä rohkea, että kokemukseni ja tietämykseni vaihtoehtoismediasta (erityisesti MV-lehti ja Verkkomedia) on ainakin melko vertailukelpoinen muiden osallistujien kanssa. Samaa on sanottava, että itselläni on edes vähän kokemusta Venäjän valtiollisesta mediasta (erityisesti RT-kanava, Russkie Vesti, Rossiiskaja Gazeta ym) ja sen toimijoista, mitä kokemusta ei kuitenkaan monella esitelmöitsijällä ole merkittävästi enempää.

Koulutuspäivillä Johanna Vehkoo esittää kysymyksen, miten faktan erottaa fiktioista. Vehkoon esitys on mielenkiintoinen jo hänen saamansa rikostuomion johdosta, jonka hän sai syyllistyttyään Junes Lokan herjaamiseen. Nyt Vehkoo sanelee faktoja ja fiktioita koulutuspäivillä. Missä määrin hän ilmentää katumusta ja uudelleen oppimista?

Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman, Hesarin toimittaja Jarno Hartikainen ja eräät muut pohdiskelevat poliittista valtaa mediassa, raportoiko media vai osallistuuko. Kovin usein on saanut vaikutelman, että jopa valtavirran media tahtoo ”kasvattaa” ja ”manipuloida” kansaa oman agendansa mukaisesti, olipa se agenda punavihreä tai jokin muu.

Hysteerisimmät taho ovat esittäneet uhkakuvia, joiden mukaan kansalaisten kriittiset mielipiteet ja kansalaismedia uhkaisivat jopa demokratiaa itseään.

Käyn aamuyön wc-siivouksen jälkeen suihkussa ja suihkun jälkeen raikkaana laitan siistin puvun päälleni pitkästä aikaa ja kiiltäväksi lankatut kengät jalkaani. Sen jälkeen muistilehtiö ja kynä mukaan, jotta teen tarkkoja havaintoja tapahtumasta. Mahdollisten hysteeristen reaktioiden johdosta en videoi enkä kuvaa (enkä ylipäätänsä koskaan ”striimaa”).

Suomalaisen kansalaismedian edesmennyt uranuurtaja Ilja Janitskin tulee mielestäni arvokkaasti kunnioitetuksi, kun hänen muistoaan kunnioittaen osallistun juuri MV-lehden arvoa vaalien koulutusseminaariin sanan vallasta ja propagandan vallasta. Keskustelun on syytä jatkua myös vaihtoehtoismediassa. Meidän ei ole mitään syytä hävetä itseämme, kun osallistumme keskusteluun ja raportoimme siitä.

Jälkikirjoitus 19.2. klo 15:15

Suomen Tiedetoimittajain liitto oli todella iloinen kiinnostuksestani, mutta peruivat muutama minuutti sitten osallistumiseni. He eivät ole tehneet sinun kauppoja, joten pidän alatyylisenä, että kohteliaasti unohtivat teititellä. 

Jälkikäteen järjestäjät ovat lisänneet huomautuksen ilmoittautumissivulle: "HUOM! Koulutus on vain järjestävien liittojen jäsenille." 

Kunnioittaen,

Juha Molari, 
siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)




klo 32 kommenttia:

perjantai 7. helmikuuta 2020

Ilja Janitskin – R.I.P.

Ilja Janitskin sairasti syöpää, jota Suomen poliisi, suomalaiset suvakit ja kiivaimmat turpo-salaliittoteoreetikot eivät enemmän tai vähemmän itsepintaisesti tunnustaneet todeksi.

Suomeen vangittuna tuotu Ilja jäi vähäksi aikaa jopa ilman sitä hoitoa, joka Andorrassa oli aloitettu ja jonka lääkäri oli määrännyt. Epäselvää on, katsovatko nämä suomalaispiirit yhä edelleen, että Ilja Janitskin elää. Vai tulevatko sairaus ja kuolema todeksi vasta sen jälkeen, kun se lukee Ylen sivustoilla?

Ilja Janitskin uudisti suomalaista umpikorruptoitunutta mediakenttää ja joutui tämän vuoksi mustamaalauksen kohteeksi. 

Ilja Janitskinia on vaikea tunnistaa siitä laajalevikkisestä ilkeämielisestä tarinoinnista, jota edellä kerrotut pahatahtoiset tahot harjoittivat useat vuodet monien eri kanavien ja liittolaistensa kanssa. Ilja Janitskin oli surullinen häneen kohdistuvasta ilkeämielisestä valeuutisoinnista.

Totuuden puolesta rohkeasti


Kaikenvärisiä lähimmäisiään kunnioittava suomalainen isänmaallinen mies Ilja Janitskin ei halunnut saada venäläismielisen tai rasistin mainetta.

Ensimmäisen kerran Ilja soitti puhelimella minulle syksyllä 2016, jolloin keskustelimme hengen, uskon ja kirkon asioista. Yhteensä kaksi kertaa olen saanut puhua puhelimessa Iljan kanssa ja kerran olen tavannut hänet kasvotusten.

Ilja Janitskin luki Raamattua ja toi esille motivaationsa suomalaista journalismia uudistavalle toiminnalleen. Hän luki sitaatin Matteuksen evankeliumista: Matt. 10:27. Muistelimme, että tuo kohta on osa kokonaisuutta, jossa pointtina on häpeämätön ja rohkea Jeesuksen tunnustaminen. Silti tämä kohta rohkaisee myös siihen, että totuuden puolesta ylipäätänsä saa olla rohkea. Yltiöpäisen korrektiivisuuden luomassa epäselvyydessä ja suoranaisessa uudelleensanotetussa huijauksessa petetään kansalaisia. Ilja sanoi suoraan julkisesti sen, minkä erityisesti punavihreä journalismi kätki.

”Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehän te arvokkaampia kuin kaikki varpuset” (Matt. 10:26-31).

Ilja Janitskin ilmaisi syvän arvostuksensa uskovien vanhempiensa rukoukselle ja hengelliselle huolenpidolle.

Syksyn 2016 puhelussa kävi ilmeiseksi, että kristillisellä uskolla ei tässä tarkoitettu instutionalisoitua vallankäyttöä, jonka edustajana evankelisluterilainen kirkko pöhöttää. Lähdin muutamalle kirkkokierrokselle jumalanpalveluksiin, joista kirjoitin arviot MV-lehteen.

Puhelimitse Ilja Janitskin toi tiukasti esille myös näkemyksensä, että kirjoituksissani pitää olla tarkkaavainen, jotta mikään ei tuo esille ”Venäjä-propagandaa”, josta häntä ja MV-lehteä olivat tietyt tahot joko propagandistisesti tai houreellisesti syyttäneet. Ilja kertoi tietävänsä nimeni pitemmältä ajalta, mutta juuri tuo Venäjään liittyvä leimakirves pelotti häntä.

Venäjästä on parempi vaieta, koska sillä tavalla Ilja ei halunnut tulla leimatuksi. Tämä Iljan ymmärrettävä toive ei kuitenkaan auttanut MV-lehden ja hänen itsensä maineen puhdistamisessa, vaan haittamaahanmuuttoon analyyttiskriittisesti suhtautuvaa vaihtoehtoismediaa vastaan oli suurempien länsimaisten voimien ohjauksessa tietyillä ”turvallisuuspoliittisilla kirjoittelijoilla” suoranainen tehtävä mustamaalata Venäjään liittyvillä hourekuvilla. Mielestäni he toimivat käskyvaltasuhteessa ja saavat palkkaa tuosta mustamaalauksesta.

Iljaa loukkasi mustamaalaus, että hän olisi ikäänkuin "natsi" tai "rasisti". Mies muistutti puhelimessa useamman kerran, että hän ei ole vierasmaalaisia ja maahanmuuttajia vastaan sinänsä, vaan liitti siihen tärkeän määritelmän "haittamaahanmuutto", joka tarkoittaa huijareiden toimintaa sekä maahanmuuttajien keskuudessa että ahnetta liiketoimintaa tuolla perusteella. Tämän näkemyksen itsekin tunsin omakseni, sillä en halunnut sitoutua mihinkään rasistiseen älyttömyyteen.

Uskovat rukoilivat vangitun ja sairaan Iljan puolesta


Ilja Janitskin oli joutunut Andorrassa kiinniotetuksi. Oikeudenkäynti kiinnioton laillisuudesta ja muodoista lähestyi. Tiina Keskimäki soitti ja kysyi kiinnostustani lähteä Andorraan delegaation mukana.

En kokenut matkaa Andorraan mahdolliseksi. Pidin muita ihmisiä kuitenkin enemmän Ilja Janitskinin asioidenhoitajana, vaikka kunnioitin häntä. Ennen kaikkea torjuin osallistumisen Andorran delegaatioon, koska minulla ei ollut matkalle riittävää varallisuutta, minulla oli siivoustyöni sekä minulla oli lapsieni hoitoon ja harrastuksiin liittyviä velvollisuuksia.

Luultavasti en lausunut Tiina Keskimäelle, mutta voi olla, että toin ilmi kiusallisen ja valheellisen ”venäjämielisen” leimautumiseni, jota turpo-tarinoitsijat Marko Enqvist ja Janne Riiheläinen mahdollisesti käyttäisivät Andorra-matkakuvien jälkeen Ilja Janitskinia ja MV-lehteä vastaan.

Ilja Janitskin soitti Andorrasta, kun hän oli päässyt kotiinsa. Hänellä oli syöpähoito. Mies oli lukenut Raamattua vangittuna. Hän oli iloinen monista kirjeistä ja esirukouksista, joita uskovaiset olivat rukoilleet hänen puolestaan. Ilja koki jopa, että enemmän kuin ketkään muut, niin uskovaiset olivat muistaneet ja tukeneet häntä, kun hän oli sairaana ja vangittuna.

Koin itsekin mielessäni piston, että en ollut lainkaan hyvä yhteydenpidoissani, vaikka Jeesus oli jättänyt selvän neuvon sanassaan vähäisimpien veljienkin muistamisesta:

”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni” (Matt. 25:36).

Ilja Janitskin kertoi sairaudestaan huolimatta toiveikkaasti, mutta hiukan huumorilla, että hänen mennessään naimisiin, hän pyytäisi minut papiksi. Iljalla ei ollut vielä morsianta, mutta papin hän varasi.

Ilja Janitskin tiesi, että evankelisluterilainen kirkko ei tunnusta minua papiksi. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt Iljaa, koska hänelle kristinusko oli hengellisempi ja todellisempi kuin tuo evankelisluterilainen kirkkoruumis – tai paremmin sanottunna haaska ja raato.

”Kanssamme aina maailman loppuun asti”


Syksyllä 2019 Ilja Janitskin makasi Meilahden sairaalassa syöpähoidossa. Hänen olonsa oli silminnähden pahempi, kuin hän halusi vieraalleen kertoa. Kivut olivat kovia lääkityksestä huolimatta.

Ilja Janitskin ei ilmaissut sairaalan osastolla epätoivoa, kun kävin katsomassa häntä. Hän ilmaisi tyytymättömyytensä ylikorostettuun vastakkainasetteluun, jossa kiihkoillaan ja huudetaan aina jossakin leirissä. Hän yhä jaksoi uskoa, että ihmisten ei olisi pakko olla susia ja vihollisia toisilleen.

Kuunnellassani Iljan hyväuskoisuutta ihmisiä kohtaan – jopa vihamiehiään – niin minun tuli sääli sen henkilökuvan johdosta, jota hänestä oli muodostettu syyttäjästä ja valtamediasta alkaen ikäänkuin tempperamenttisyydessään lausahdetut tunnepurkaukset ja niistä tehdyt erikoiset tulkinnat ilmaisivat Iljan syvää ja harkittua motivaatiota. Kyllä avarakatseisuus ja laaja maailmankuva tuntuivat enemmän aidoilta, kun Ilja makasi Meilahden sairaalassa, soitti hoitajalle yhä uudestaan kelloa tippaletkussa olleiden toistuvien ongelmien johdosta.

Jeesus lupasi, että hän on kaikki päivät meidän kanssamme aina maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Tämä lupaus oli omaa kipuani ja omia rukouksiani suurempi kantava voima, kun lepäsin täällä Meilahden sairaalassa oletetulla kuolinvuoteellani. Niin kerroin Iljalle oman kokemukseni Meilahdesta, että hänen ei suinkaan tarvitse olla vahvempi kuin ihminen voi olla. Jeesus ei hylkää, kun kuolemme.

Tavataan vielä toisenkin kerran, Juha



klo 7 kommenttia: