Juha Molari Юха Молaри: marraskuuta 2011

tiistai 29. marraskuuta 2011

Villiä fantasiaa venäläisissä keskustelufoorumeissa kirkkoon liittymisestä

Myös venäläiset ovat hyvin vauhdikkaita mielikuvituksessaan, kun he keksivät selityksiä luonnollisille asioille. Elämästä tulee jännittävää, kun selitykset rakentuvat enemmän mielikuvituksen kuin yksinkertaisten asioiden varaan. Piirre on tuttu myös suomalaisten ja ilmeisesti kaikkien maailman kansojen parissa. Mielikuvitus tuo hupia.

Laitan tähän alle mukaan erään venäläisen keskustelukanavan villiä fantasiaa. Monet kirjoittajat keksivät moninaisia syitä tähän kopioidun aloituskirjoituksen jälkeen, miksi olisin vaihtanut luterilaisesta kirkosta Venäjän ortodoksiseen kirkkoon.

Jotta villi mielikuvitus ei jäisi johtoajatukseksi, luettelen tässä vielä arkisia ja hengellisiä syitä ratkaisuuni. Valitettavasti nämä luonnolliset syyt unohtuvat kovin usein villissä mielikuvituksessa.

(1) Koin Suomen evankelisluterilaisen kirkon uskon eetokseen, käytäntöön ja oppiin kohdistuvat muutokset vastenmieliseltä - klassisen, apostolisen kristinuskon näkökulmasta pilkanteolta. 20 vuotta sitten evankelisluterilainen kirkko piti edelleen homoseksuaalista suhdetta synnillisenä häiriönä, vaikka ei lausunut asiaa enää johdonmukaisen selvästi. Kun arkkipiispa Vikström lausahti asiasta homomyönteistä, tästä syntyi valtava kirkon sisäinen kohu ja prosessi, jossa vakuuteltiin parhaan mukaan, ettei oppi ole muuttunut. Ja vähän aiemmin minä kommentoin Helsingin Sanomissa professori Palon homomyönteisiä vaatimuksia kirkkoa kohtaan ja viittasin apostoli Paavalin pysyvään opetukseen kirkon teologian perustana. Kirjoitukseni jälkeen homojen etujärjestöstä Seta:sta muutama henkilö kanteli Helsingin tuomiokapitulille. Seta:n entisen puheenjohtajan Tarja Halosen valinta Suomen tasavallan presidentille on entisestään vahvistanut homoseksuaalisuuteen liittyvän eettisen ymmärryksen romahdusta, vaikka hän ei ole itse enää julkisesti esiintynyt aktiivisesti asiassa. Kun minuun liittyvä kantelu oli ajankohtainen 1990-luvun alussa, Halonen oli vielä siinä vaiheessa aktivisti asiassa.

Silloisen kantelun tapauksessa piispa Eero Huovinen ei vienyt asiaa kuitenkaan tuomiokapitulin käsittelyyn, vaan veti tapauksen henkilökohtaiseksi keskusteluksi. Ilmeisemmin tuomiorovasti Mikko Heikka olisi halunnut asian käsittelyn tuomiokapitulissa vakavammalla foorumilla. Vuonna 2010 valtaosa piispoista kirjoitti jo homopareille sallittavan rukouksen, joka voitaisiin toimittaa kirkon alttarillakin.

Tietenkään homokysymys ei ole ainoa, vaan vastaava eettinen ja opillinen inflaatio - suoranainen romahdus - ilmenee kaikkialla evankelisluterilaisen kirkon käytännöissä. En voi unohtaa sitä, että Helsingin nykyisen piispan Irja Askolan edessä Tallinnassa, minun vieressäni, istui Espoon hiippakunnan eräs kirkkoherra, joka toistuvasti ilmoitti, ettei usko Jumalan luomistyöhön, Jeesukseen Kristukseen ja sovitukseen, syntien anteeksiantoon, Pyhään Henkeen. Tämä ei jäänyt vain pöydässä ilmoitettuun ilmeiseen epätunnustukseen, vaan toistui myös muualla. Sittemmin kyseinen kirkkoherra - ilman mitään erityisempää raamattuteologista akateemista pätevöitymistä tai koulutusta - pyydettiin Espoon hiippakunnan synadaalikokouksen raamattuteologisen teeman johtoryhmään, jopa Espoossa pidettävän kokouksen alustajaksi koko hiippakunnan papiston opetukseksi. Samanaikaisesti Kavkaz-Centerin ja Pro-Karelian kantelujen takia tuomiokapituli keksi mahdottomia villejä selityksiä, miksi olisin sopimaton pappi. Ateismi evankelisluterilaisessa kirkossa on se vastenmielinen voima, jonka tähden halusin mennä todelliseen kristilliseen kirkkoon, jossa on uskovaisia pappeja ja seurakuntalaisia.

Teologia ilmenee käytännöissä - niin myös ateismi ilmenee käytännöissä. Evankelisluterilaisessa kirkossa synnintunnustaminen on jo näivettynyt papin lausumaksi loruksi - joskus vain runoksi. Evankelisluterilaisen kirkon koulujumalanpalveluksissa pelätään erityisesti syntientunnustamista, koska tietyt opettajat saattavat moittia jo pienestäkin sanasta, että nyt synnin maininta masensi opettajat ja oppilaat. Venäjän ortodoksisessa kirkossa pienestä lapsesta alkaen koko seurakunta käy lauantain vigiliassa tai sunnuntain jumalanpalveluksessa henkilökohtaisesti, yksityisesti ripittäytymässä papille syntiensä johdosta. Seurakunta ottaa myös vastaan synninpäästön henkilökohtaisesti, minkä jälkeen seurakunta voi mennä lapsista alkaen ehtoolliselle.

Pienet tytöt, nuoret naiset - nuo kaunottaret -, keski-ikäiset ja vanhemmat naiset laittavat kaikki yksimielisesti huivin päähän, kun saapuvat kirkkoon Venäjän ortodoksisessa seurakunnassa. Apostoli Paavalin ilmoittama käytäntö on kadonnut Suomen evankelisluterilaisesta ja ortodoksisesta seurakunnasta. Venäjän ortodoksisessa kirkossa miehet ja naiset tekevät kirkkoon saapuessa ristinmerkin, niin myös poistuessaan. Olen nähnyt hyvinkin halpa-arvoista saapumista evankelisluterilaiseen kirkkoon, jonka seurakunta ei enää tunne käytäntöjä eikä uskoa. Käytäntö ei ole sinänsä johtoasia, mutta käytäntö heijastaa epäilemättä uskon ymmärrystä.

Venäjän ortodoksinen kirkko oli minulle käytännöllinen valinta, luonnollisempi kuin Suomen ortodoksinen kirkko, vaikka myös teologinen johdonmukaisuus tuki valintaa Venäjän ortodoksisen kirkon hyväksi. Minulla ei ole juuri erityisiä yhteyksiä Suomen ortodoksiseen kirkkoon, olen jopa kuullut silminnäkijöiden puheita sen kovasta maallistumisesta. Sitä vastoin minulla on ystävä- ja perhesuhteiden vuoksi yhteyksiä Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, joka on myös läheisempi aina silloin, kun matkustan Venäjällä. Näin ollen valintani Venäjän ortodoksisen kirkon suhteen oli luonnollinen seuraus siitä teologisesta murroksesta, jonka läntiset kirkot ovat kokeneet. Minulla ei ollut enää hengellistä kotia läntisten kirkkojen parissa.

Tässä ALLA siis venäläistä fantasiaa, joka voi olla myös villiä, mikäli kirjoittajat eivät ole itse kovin läheisesti sisällä Venäjän ortodoksisen kirkon uskossa ja käytännöissä. Oikean vastauksen saamiseksi suosittelen luettavaksi EDELLÄ ollut pitkähkö selvitys - todellisuudessa vain tiivistelmä - Venäjän ortodoksiseen kirkkoon liittymisen syistä.
Странная история... Миша Рамендик навёл. (24th-Nov-2011)Ankh & Morpork Observer (since 1969)

- - - - - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Poliisi leikki toimittajaa

Kuva: Vain poliisi luki tämän blogini sunnuntaina, mutta "toimittaja" soitti juuri saman asian johdosta

Abdullah Tammen kanssa olimme järjestäneet mielenkiintoisen muistohetken Nevski Express –junan uhreille sunnuntai iltapäiväksi. Nevski-Express -terrori-iskun jälkeen Kavkaz-Center oli ilmoittanut kaksi vuotta sitten Doku Umarovin ilouutisena, että vastaavat terrori-iskut leviävät kaikkialle Venäjälle ja kohdentuvat myös tavallisia venäläisiä vastaan, joita Kavkaz-Centerin jutussa ei tunnustettu syyttömiksi. Tilaisuuteemme saimme jopa luottamuksellisesti puhuneen ulkomaisen vieraan, jota emme ennakkoon ilmoittaneet mainitusta syystä julkisesti. Saimme keskustella pienessä ystäväpiirissä levollisesti. Tilaisuus siirtyi kuitenkin iltapäivästä iltaan.

Kuva: Venäjällä muistettiin sunnuntaina Nevski Express -junaa vastaan tehdyssä terrori-iskussa kuolleita uhreja. Nykyään kaikki junat soittavat torvea, kun he kulkevat terrori-iskun kohdalta. Ks. myös Komsomolskaja Pravda.

Ylen toimittajaksi tekeytyvä henkilö soitti Tammelle salaisesta numerosta ja kysyi yksityiskohtia tapahtumapaikasta. Tammi vastasi viisaana miehenä, että hän haluaa henkilönnimen ja puhelinnumeron, jotta voi ilmoittaa tälle. ”Toimittajalla” ei ollut antaa sillä hetkellä numeroa, mutta hän lupasi soittaa pian.

Niin ”toimittaja” soitti myöhemmin ns. puhelinnumerosta ja halusi nyt tietää, missä tapaamme ja milloin. Tammi lupasi ilmoittaa osallistujille myöhemmin. Puhelinnumeron alku näytti Ylen numerolta, mutta Yleen tehty tarkistussoitto osoitti, ettei heillä ole tuota numeroa käytössä. Ylessä ei myöskään tunnettu sen nimistä toimittajaa.

Kolmannen kerran ”toimittaja” soitti Abdullah Tammelle ja halusi ehdottomasti tietää, missä tapaamme, milloin ja ketä sinne osallistuu. Tammi vastasi, että tilaisuus ei ole avoin turvallisuutemme tähden. Tammi kuitenkin paljasti, ehkä tarpeetonta innokkuuttansa, että olemme saaneet ulkomaisen vieraan. Tätä seikkaa ei ollut aiemmin kerrottu tiedotteessamme. Haluamme olla vieraamme tähden vain keskenämme. ”Toimittaja” alkoi nyt todellisella innolla kysellä, onko vieras Venäjältä. Tähän ei ollut tietenkään syytä vastata niin kuin ei muihinkaan kysymyksiin. ”Kutsumme sitten paikalle, jos on tarve toimittajia”.

”Toimittaja” muistutti nyt, että ”teillä oli ollut edelliskerralla käsirysy Suomenlinnassa. Miksi haluatte nyt Suomenlinnaan?”. Niin olimme toki suunnitelleet, että menemme Suomenlinnaan. "Miksi menette sinne, vaikka nyt on niin huono ilma?" Toimittaja oli myös pettynyt, että olimme siirtäneet tapaamista myöhemmäksi, koska hän oletti sen tapahtuvan jo aiemmin. Harmittelu olisi ollut sikäli aiheeton, koska ”toimittajaa” ei ylipäätänsä kutsuttu tilaisuuteen: miksi harmitella ajankohtaa, kun tilaisuus ei ollut ylipäätänsä hänelle avoin.

”Toimittajan” muistutus ”käsirysystä” paljasti, että ”toimittaja” oli itse asiassa huonosti naamioitunut poliisi, jonka valmistelut olivat jääneet koko ajan keskeneräisiksi. ”Käsirysy” oli sekin liioittelua – ehkä tilanne oli korkeintaan uhkaava edelliskerralla. Seurasin blogistani kaikki lukijat vuorokauden ajalta: vain YKSI henkilö - poliisi - luki vanhan blogikirjoitukseni ”Suomenlinnan konfliktista”, jossa Storsjö oli kutsunut tuekseen Kaukasian emiirikunnan turvallisuusmiehet vuosi sitten syksyllä. Toki on täsmennettävä tämän poliisin lisäksi myös Mikael Storsjö luki saman tekstin - siis oikeastaan kaksi henkilöä luki.

Syksyllä 2010 minä sain tuolloin myös valokuvattua kyseiset mielenosoittajat ja ajoittain pelottavat tyypit. Henkilöt on myös tunnistettu. Storsjö koki ilmeisesti tällöin yli-inhimillistä levottomuutta ja lievää vainoharhaisuutta, joka johti hänet mainittuun ylireagointiin, todellisuuden hämärtymiseen ikään kuin joku hyökkäisi hänen perhettään vastaan! Tammi myönsi ”toimittajalle”, että edelliskerralla siellä oli eräitä kiivaita miehiä meitä odottamassa.

Tämä Storsjön ohessa TOINE lukija, joka saapui blogiini mainittuun juttuun, tuli sisäministeriön poliisiosaston tietoliittymästä, kello 16:32:34 (ks. kuva) – tai itse asiassa samalta laitokselta tultiin kahteen kertaan samaan juttuun, toinen kerta oli kello 17:33:59. Tuskin on siis sattuma, että ns. ”toimittaja” tivasi Suomenlinnaan menoa ja muisteli erityisesti vanhaa tapahtumaa, sillä vain poliisi ja Storsjö olivat lukeneet tuon jutun koko vuorokauden aikana. Kukaan toimittaja tai muu henkilö ei ollut lukenut juttua koko päivän aikana! Ylestä ei kukaan tullut blogiini koko vuorokauden aikana.

Niin otimme Tammen kanssa pois puhelimen sim-kortit ja lähdimme sovittuun hetkeen ja paikkaan ystäviemme luo, vaikka vähän myöhässä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos joitakin kiinnostaisivat jopa puhelimemme liikkeet ja sen myötä meidän kohtaamisemme. Joskus on hyvä oppia ja keskustella terrorismin tukiverkostoista luottamuksellisesti niin etteivät edes ”toimittajat” tai poliisit ole kuuntelemassa – huolimatta siitä, että Mikael Storsjö on ollut sunnuntaina äärettömän levoton palaverimme johdosta. Ehkä kyse on vain omantunnon levottomuudesta?

Tammen kanssa olemme rauhan miehiä, ehdottomasti pahuuden maallisia ja hengellisiä voimia vastaan. Me emme ole uhkaksi kenenkään ihmisen turvallisuudelle. Niin ovat myös kaikki ystävämme rauhan ihmisiä. Jos meillä olisi jotain voimaa, se olisi tiedon ja ymmärryksen voimaa. Emme saaneet juuri mitään erityistä suurta, uutta tietämystä, mutta pikemmin saimme tervehenkistä vahvistusta käsityksillemme, joita meillä oli jo entuudestaan.

Muistan tapaamiseni suojelupoliisissa Ratakadulla syksyllä 2010 sen jälkeen, kun olin saanut Doku Umarovin nimissä tappouhkauksen dagestanilaisesta nettiliittymästä ja Kaukasian emiirikunnan turvallisuusmiehet olivat järjestäneet Helsingin keskustassa metelin Tammea ja minua vastaan. Silloin suojelupoliisi puhui löperöitä saamani sähköpostin lähtömaasta, mutta minulle sopi löperöt puheet. Paljastin vähän myöhemmin tarkempia tietoja sähköpostin lähettäjän osoitteesta. Suojelupoliisi vakuutti kehittyneistä valvontamenetelmistään sen jälkeen, kun kysyin seurasivatko he meitä Bulevardilla äskettäin (syksy 2010). Meitähän tällöin seurasi Bulevardilla eräs tyyppi tien toisella puolella ikään kuin nurkan takana. Pistin vaalean miehen merkille jo silloin, kun Kavkaz-Centerin väki metelöi ympärillämme, valokuvasin jopa hänet miehen tietämättä. Sitten lähdimme kävelemään melkoisessa pyörityksessä kauppatoria kohti. Pistin merkille, että samainen vaalea mies käveli tien toisella puolella 30 metriä meidän perässä. Sanoin Tammelle, että vaihtakaamme tien toiselle puolelle. Sitten pyysin, että käännymme Etelä-Esplanadilta Unioninkadulle nurkan taakse. Mies kiirehti nopeasti, koska pelkäsi kadottavansa meidät nurkan taakse, mutta me odotimme nurkan takana ja tervehdimme häntä. Kysyin, miksi hän on kiinnostunut seuraamaan meitä. Hän myönsi seuranneensa, koska hän vain yllättäen innostui tilanteesta, joka oli niin erikoinen. Niin hän pysähtyi Bulevardilla tien toiselle puolelle tarkkailemaan, lähti kävelemään Etelä-Esplanadille tien toisella puolella ja lähti vielä Unioninkadulle seuratakseen meitä jäljessä. Tilanne oli niin erikoinen. Sanoin, että voit olla rauhassa, sillä me emme aiheuta turvallisuusuhkaa. Otin miehestä valokuvan. Suojelupoliisi oli kiinnostunut miehen valokuvasta. Lähetin pari valokuvaa heille.

En väitä, että em. henkilö olisi ollut poliisi tai suojelupoliisi, mutta poikkeava liikenne kadulla tai internetissä herättää huomiota, vaikka tavallinen kansalainen tarkkailisi - niin kuin tuossa tilanteessa todistettavasti tarkkaili. Tänään poliisin nettikuljeskelu kulki samoja latuja kuin "toimittajana" esiintynyt henkilö puheissaan.

Kuva: Vain poliisi luki tämän blogini sunnuntaina, mutta "toimittaja" soitti juuri saman asian johdosta

- - - - - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Venäjän ortodoksisessa kirkossa on oikea rippi

Kuva: Venäjän Ortodoksinen kirkko Helsingissä, Moskovan Patriarkaatin Pyhän Nikolauksen kirkko Helsingissä Hietaniemessä Tuonelankujalla

Venäjän ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksessa henkilökohtaisella ripillä – synnintunnustamisella ja synninpäästöllä – on vaikuttava, keskeinen tehtävä. Ehtoollisen viettoa varten voi henkilökohtaisesti ripittäytyä jo lauantai-illan jumalanpalveluksessa. Sunnuntain aamujumalanpalveluksessa on myös henkilökohtaisella ripillä tärkeä tehtävä – itse asiassa rippi melkein hallitsee osallistujan näkökulmasta jumalanpalvelusta samanaikaisesti kun kuoro laulaa kymmeniä kertoja ”Herra armahda” (Gospodi pomilui).

Itse kukin uskovainen jonottaa ripille menoa, joka on tämän kirkon kuvassa edessä vasemmalla punaisen viirin ja ristin takana. Siellä kirkkoherra ottaa vastaan yksitellen seurakuntalaisia. Nämä lausuvat omin sanoin syntinsä, pappi laittaa liian syntinsä tunnustavan päälle ja rukoilee anteeksiantamuksen puolesta. Sen jälkeen seurakuntalainen suutelee edessä olevaa ristiä ja Raamattua.

Toisin kuin luterilaisessa jumalanpalveluksessa, rippi ei ole ohitse nopeasti kiitävä hetki, jonka pappi pääsääntöisesti lausuisi seurakuntalaisten sijasta tai puolesta. Henkilökohtainen rippi tarkoittaa myös jonottamista, mikä on valmistautumista. Kun moni ihminen menee ripille yksitellen – pienistä lapsista alkaen, niin tämä merkitsee väistämättä odottamista. Odottaminen ei ole siis toimetonta: se on henkistä valmistautumista, tietämystä mihin on matkalla. Ripille valmistautuminen alkaa jo edellispäivänä - tai jos mahdollista kolme päivää aiemmin, kun uskovainen huomioi lähestyvän katumuksen ruokavaliosta alkaen. Edellisiltana ei ole suinkaan lupa mässäillä kuin siat, jotta seuraavana päivänä astutaan sitten ehtoolliselle! Minä olen noudattanut täydellisen paaston - en syö siis mitään - edellisiltapäivän kello 18 jälkeen, jos menen seuraavana aamulla ehtoolliselle. Tämä sopii minulle valmistautumista varten, mutta sitä ei ole kirjoitettu mihinkään sääntöihin tai pykäliin.

Venäjän ortodoksinen kirkko on yksityistä rippiä vaatiessaan pysynyt vanhoillisena, toisin kuin Suomen ortodoksinen kirkko, jossa maallistuneisuus ilmenee myös siinä, etteivät naiset enää peitä hiuksiansa huivilla. Venäjän ortodoksinen kirkko on lukenut huolella apostoli Paavalin kirjeet ja venäläiselle kristitylle naiselle tulee myös luonnostaan, että hän peittää hiuksensa huivilla jumalanpalveluksessa. Näin tekevät myös pienet tytöt.

Syntinsä tunnustava ei ole jonottaessaan passiivinen. Diakoni suitsuttaa ikonit ja seurakuntaa seuraa diakonin kulkua. Tämän jälkeen jonossa odottavat osallistuvat jumalanpalvelukseen ristin merkkeä tehden. Kukin uskovainen tekee lukuisia kertoja ristinmerkin jumalanpalveluksen aikana. Seurakuntalaiset – lapset ja isommat ihmiset – sytyttävät tuohuskynttilöitä ja poistavat jo palaneita.

Kun itse olin jonossa matkalla tunnustamaan syntejäni, minun vuoroni olisi ollut astua kirkkoherran luo jo heti kohta. Toki katselin tarkoin, kuinka kokeneet kristityt menettelevät. Jonottaminen oli kestänyt jo sen verran, että ehtoollisen asettaminen alkoi. Kun toinen pappi lausui laulaen ehtoollisen asetuksen ja kolme kertaa aamen, niin seurakunta polvistui aivan maahan saakka, pää painui myös lattiaan. Ymmärsin edellisen edellisten kokemusten perusteella menetellä oikein. Polvistuminen maahan saakka ja pään painaminen lattian asti toistuu vielä tämän jälkeen kahdesti myöhemmin.

Minä tunnustin syntini: uskon päässäni, mutta sydämeni on vihainen, levoton, hermostunut. Tämä kelvoton mieleni heijastuu pahoina sanoina ja tekoina lähimmäisiini. Tahtoisin uudistua ja saada anteeksi. Pappi laittoi liinan pääni päälle syntien anteeksisaamisen merkiksi. Kirkkoherra muisti ortodoksisen nimeni ja lausui synninpäästön Johannekselle.

Synninpäästön jälkeen siirryin toiseen jonoon: ehtoollista varten. Venäjän ortodoksisen kirkon ehtoollisen vietossa on ilmeisenä tapana ristiä käsivarret niin että oikea käsi on vasemman päällä rinnan päällä ristissä. Tämä muistuttaa Kristuksen rististä. Jonottaessani kuulin, miten diakoni lausui rukouksia patriarkka Kirillin ja Suomen presidentin puolesta, sekä monien muiden asioiden ja ihmisten hyväksi. Koin iloisen hetken, kun ortodoksinen kummini tuli myös jumalanpalvelukseen, tuli viereeni ja kertoi joitakin pieniä asioita.

Ehtoollisviini ja –leipä otetaan seisoen vastaan edessä, kun pappi antaa leivän ja viinin lusikalla suuhun. Hän kysyi tätä ennen nimeäni. Vastasin ortodoksisen nimeni: Johannes. Varsinaisen ehtoollisen jälkeen oli kirkon keskiosassa jälkiehtoollinen – lämmintä laimennettua viiniä ja leipää. Nämä kukin sai ottaa itse tarjottimelta. Kyse oli ystävyyden aterian symbolista.

Jumalanpalveluksen lopussa oli papin saarna evankeliumin kuulemisen jälkeen. Evankeliumissa kerrottiin laupiaasta samarialaisesta, joka jäi auttamaan pieksettyä miestä, kun taas pappi ja leeviläinen menivät ohi miehen eivätkä auttaneet häntä (Luuk. 10:25-37). Minun mieleeni tuli, miten ehdottoman epäortodoksisesti menettelevät ne nationalismia kiivailevat ääriryhmät, jotka julistavat muut kansalaisuudet ja rodut ala-arvoiseksi, kohtelevat kaltoin heitä yms. Tällaisia ovat olleet ns. Slaavilaisen Unionin rinnalla myös Eduard Limonovin kannattajat. Korostaessaan joskus jopa ortodoksisuutta, nuo fasistiset kiivailijat paljastavat, etteivät he ole juuri käyneet ortodoksisessa jumalanpalveluksessa, jossa Herra armahda ja synnintunnustaminen ovat keskeisiä elämyksellisiä tekijöitä. Venäjän ortodoksisessa kirkossa ei tueta myöskään niitä seksuaalisia hurjasteluja ja homoseksuaalisia kieroutumia, jotka edellä mainituissa nationalistiryhmissä ovat saaneet vauhtia johtajansa esimerkin voimalla. Surullista kyllä, että Suomen luterilaisen kirkon tavoin myös Suomen ortodoksinen kirkko on entisiltä seurakunta-aktiiveilta kuulemani sekä muun tietämyksen mukaan huomattavassa määrin ”liberalisoitunut”, etääntynyt kirkon perinteestä ja terveestä uskosta, jopa mainittujen kieroutumien harjoittamisessa ja hyväksynnässä.

Tänään jumalanpalveluksessa oli pienessä kirkossamme jossakin määrin yli 100 ihmistä: lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia – miehiä ja naisia. Jumalanpalveluksessa tapasin myös kolme noin ikätoveriani – vähän nuorempaa toki – suomalaista miestä. Lisäksi oli useita kolmenkymmenen ja neljänkymmenen vuoden iässä olevaa venäläistä miestä. Ikätovereitani oli paljon. Tämä oli mielenkiintoinen kokemus, kun luterilaisessa kirkossa olin oppinut jo plus-miinus kymmeneen osallistujaan, pääsääntöisesti erityisen vanhoihin naisiin, joiden uskollisuuden tähden luterilainen jumalanpalvelus on vielä olemassa Suomessa. Nyt Venäjän ortodoksisessa kirkossa oli kaikenikäisiä ihmisiä riittävästi.

Mietin vähän ennen kuin löysin suomalaiset miehet, mitä tämä Venäjän ortodoksinen kirkko tarkoittaa siis suomalaiselle identiteetilleni. Pidin luonnollisena olla tässä kirkossa, koska Venäjän ortodoksinen kirkko ei ole liberalisoitunut pilalle. Lisäksi koin parhaaksi olla samassa kirkossa kuin nuorimmat lapseni, sillä kuuluminen Venäjän ortodoksiseen kirkkoon on myös käytännöllistä, kun matkustan satunnaisesti Venäjällä ja haluan säilyttää yhteydet kirkkoon riippumatta missä satun oleskelemaan jumalanpalveluksen aikana. Niin minä selitin myönteisesti, että ei tämä ole pois suomalaisuudestani, jos vaikka olenkin pettynyt suomalaisiin kansankirkkoihin. Lisäksi halusin kuulla varmuudeksi, että diakoni lausui useamman kerran rukouksen Suomen tasavallan presidentin hyväksi. Venäjän ortodoksinen kirkko ei tuhoa suomalaisuuttani, vaan suojaa kristillistä uskoa ja traditiota myös meidän keskuudessamme Suomessa!

- - - - - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Libya yesterday, Syria today: Who’s next?

Published: RT 25 November, 2011

Following the removal of the secretary-general of the Libyan National Congress, Muammar Gaddafi, a new front opened up in the American information war. Syria’s closeness to Iran is not to the liking of the United States and Europe.

Syria sits in a central location for energy shipments, and for the oil pipeline from Turkey to Haifa. Controlling the Mediterranean and Asia Minor would be easier if “the right people” were in power in Syria.

Read more: RT (Russia Today) 25 November 2011

"Kyllä kuolema" - Finrosforum vaatii poliittista turvapaikkaa ekstrimisteille

«Да, Смерть!» (kyllä kuolema!), on tervehdys kielletyssä kansallisbolševikkien puolueessa (НБП; ”Национал-большевистской партии”), jonka jäsen Сергей Пороховой (Sergei Porohovoi; Finrosforum translitteroi Sergey Porokhovoy) saapui juuri äskettäin Suomeen poliittiseksi pakolaiseksi Finrosforumin helmaan. Ei ole suinkaan selvää, että Suomen viranomaiset myöntävät poliittisen turvapaikan, sillä Pietarin vankilaolot katsotaan ilmeisemmin aivan kelvollisiksi ja turvallisiksi. Pääasiahan Finrosforumilla oli saada STT:n kautta Iltasanomiin juttu, joka leimaa Venäjän poliittisen tilanteen ikään kuin ahdistuneeksi vainotilanteeksi oppositiota vastaan.

Puolueen virallinen lippu kertoo järjestön aatteellisen sisällön. Elämä, viesti ja menetelmät ovat mustia. Kuvaa on täydennetty Finrosforumin syleilyllä.

Mainittua "puoluetta" johtaa Eduard Limonov, joka on ollut usein yhteyksissä Heidi Hautalaan, Finrosforumin nykyiseen varapuheenjohtajaan ja Suomen hallituksen ministeriin. Finrosforumin tiedottaja Kerkko Paananen on lausunut vetoomuksen Porohovoin puolesta eilen torstaina 24.11.2011.

Finrosforumin puheenjohtaja on ulkoministerin erityisavustaja Tarja Kantola, varapuheenjohtaja ministeri Heidi Hautala ja sihteeri Mikael Storsjö, Kavkaz-Centerin administraattori.

Menen lähiaikoina etsimään Venäjältä lisätietoja ja taustatietoja Sergei Porohovoin tapauksesta. Aineistoa on toki jo nyt megabittikaupalla. Joka tapauksessa kirjoitan Suomen hallituksen ja Finrosforumin julmista yhteyksistä RT-juttua.

Muistettakoon, että Finrosforumista Heidi Hautala teki jopa rikosilmoituksen koko Suomen antifasistista komiteaa vastaan vaatien sen lopettamista ja rangaistusta tietyille ihmisille, kun Jukka Mallinen, Ville Ropponen ja Mikael Storsjö tekivät kantelut tuomiokapituliin sekä yhdessä Kerkko Paanasen kanssa vaativat mediassa suomalaisen "kansalaisyhteiskunnan" tuomitsevaa arviota Suomen antifasistien toimintaedellytyksiä vastaan. Heidi Hautala ei salli mitään poliittiseen toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä - ei silloisena Euroopan Unionin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajana eikä ministerinäkään. Minut kutsuttiin kuulusteluihin juuri sillä hetkellä, kun olisi ollut Mikael Storsjön rikosasia laittoman maahantulonjärjestämisestä ja Heidi Hautalan kutsuminen todistajaksi. Epäonnekkaasti en saanut poliisin kutsua ajoissa kirjeitse, vaan olin jo istuntosalissa, kun poliisi lähetti tekstiviestin. Niin menin vasta myöhemmin kuulusteluihin, jotka olivat minun, Abdullah Tammen ja Johan Bäckmanin osalta täysin tyhjänpäiväiset. Ilmeisin tarkoitus oli estää oikeudenkäynnin tarkkailu. Finrosforumin punertava tai vihertävä ekstrimismi näyttäytyy teeskentelevänä myyräntyönä, kun tietää suomalaisten kulissien takaista elämää.

Finrosforumin teeskentely ihmisoikeuksilla ja poliittisilla vapauksilla näyttää entistä likaisemmalta klovni-hommalta sen jälkeen, kun muistetaan EU:n politiikkojen tylyt tuomitsevat samaistukset kommunismin ja natsismin välillä. Mutta miten nuo tuomitsevat samaistukset unohtuvat välittömästi, kun Limonovin kansallisbolševikit nostavat sirpin ja vasaran esille saattaakseen Venäjän valtiollinen yhtenäisyys ja järjestys kumottavaksi. Vakavampi puoli on lainvalvontaviranomaisten näyttö, että Limonovin järjestö on osallistunut koulutukseen ja toimintaan värivallankumouksissa Georgiassa, Kirgisiassa ja Ukrainassa. "Toinen Venäjä" -kilven alla nämä radikaalit vanhat ryhmät ja tyypit ovat saaneet uuden tulemisen mahdollisuuden. Kansallisbolševikit ovat tunnustaneet ideologisen ja tyylillisen sukulaisuuden Italian fasismiin. Puolueesa on myös Kolmannen valtakunnan symboliikkaa lipun muodosta alkaen, "tyylitelty hakaristi" sirpin ja vasaran muodossa. Lipun toinen väritys on punainen, valkoinen, musta.

Puolue julisti vuonna 1994 globaalin tavoiteohjelman, jonka ytimessä oli "kansallisbolševikkien musertava viha kolminaisuuden järjestelmää vastaan: liberalismi/demokratia/kapitalismi. Kansallisbolševikit näkevät tehtäväkseen tuhota tuo järjestelmä perustuksineen. Hengellisenä ihanteena on miehuullisuus, kansallinen oikeudenmukaisuus perinteisen hierarkisen yhteiskunnan avulla". Puolueen iskulauseena on ollut "täydellinen uudistuminen nimessä Stalin, Berijan, Gulag" («Завершим реформы так: Сталин!Берия! ГУЛАГ!».). Muita tunnettuja iskulauseita ovat": "Kansalaiset, varastakaa rahat!" "Taistelu!" "Työntekijöille kivääri - Putin köyteen!" "Kivääri tuottaa sähköä!" "Nouse Isänmaan puolesta - Kuolema kutsuu!" "Lenin tulee takaisin". "Kapitalismi - paska". "Putinille peräruiske ja kuolema kapitalismille!" "Vapaus tai kuolema!" "Amerikalle jakkara! Voitto meille!"

Alexander Dugin oli hetken mukana Limonovin puolueessa, mutta Georgian hyökätessä Etelä-Ossetiaan Dugin lähti pois Limonovin ryhmästä, jolloin Limonovin ryhmä siirtyi selvästi vasemmalle anarkismiin. "Puolueen" tuntomerkkinä on huliganismi: esimerkiksi Naton huippukokouksessa 22. marraskuuta 2002 puolueen mielenosoittajat heittivät tomaatteja Naton pääsihteeriä George Robertsonia päin. Mielenosoittajat Dmitri Nechaev ja Dmitri Bakhur karkotettiin Venäjälle ja annettiin viiden vuoden pääsykielto Tšekkiin. Puolueen kannattajat ovat usein tunkeutuneet muiden puolueiden, yritysten ja valtiollisten laitosten tiloihin sekä anastaneet itselleen omaisuutta. 17. huhtikuuta 2007 Moskovan kaupungin oikeus päätti federaation lain perusteella kieltää puolueen toiminta koko Venäjän alueella. Puolueen edustajat hyökkäsivät Pietarin lakiasäätävään kokoukseen 22. marraskuuta 2006. 11. marraskuuta 2007 nämä hyökkäsivät eri äänestyspaikkoja vastaan Moskovassa, hajottivat esitteitä ja käänsivät laatikoita. 7. elokuuta 2007 Korkein Oikeus piti voimassa Moskovan kaupungin oikeuden päätöksen kieltää "puolue". Nyt Eduard Limonov keksi johtaa Strategia-31 -ryhmää. Puolueella on verkostot Suomen lisäksi Israelissa, Kanadassa, Serbiassa, Ukrainassa, Tsekissä, Slovakiassa, Iso-Britanniassa, Latviassa, ja Puolassa sekä Valko-Venäjällä, ym.

Kansallisbolševikkien puolueen johtajana nyttemmin tunnettu Eduard Limonov syntyi 22. helmikuuta 1943 Nizhny Novgorodin alueella (isä oli sisäministeriön joukkojen upseeri). 15-20 -vuoden iässä Eduardin elämä oli hyvin sopeutumatonta: hän murtautui koteihin ja kauppoihin, tammikuussa 1958 hän syyllistyi kaupan ryöstöön. Nuoren Eduardin intohimo oli Elena Shchapovo, jonka kanssa hän avioitui lokakuussa 1973. KGB pidätti Eduardin viikkoa myöhemmin. Omien sanojensa mukaan KGB tarjosi vaihtoehtoa: tule vakoojaksi tai lähde Moskovasta. Keväällä 1974 Edvard ja Elena lähtivät Neuvostoliitosta, lensivät 30. syyskuuta Wienin kautta Italiaan ja Yhdysvaltoihin New Yorkiin, jossa hän toimi sittemmin toimittajana vasemmistolaisessa lehdessä "Новое русское слово" ("НРС"; Uusi venäläinen sana). Neuvostoliitto otti pois Limonovilta Neuvostoliiton kansalaisuuden vuonna 1974. Limonov oli hyvin tiukasti kapitalismia vastaan. Vuonna 1976 Limonov julkaisi ensimmäisen romaaninsa "Minä - Eddie", jonka naturalistinen kuvaus homoseksuaalisista akteista herätti silloisessa Amerikassa kovaa kritiikkiä. Lopulta FBI kutsui hänet jopa kuultavaksi. Nykyään on ilkikurisesti osattu kirjoittaa, että keskustelut olivat aiheellisia senkin tähden, että Limonovilla oli ehkä rakkaussuhde FBI-agentin tyttären (Julie - Gary Carpenter) kanssa. Limonovin yhteydet Venäjän ulkopuolisiin tahoihin ovat myös 1990- ja 2000 -luvuilla olleet usein otsikoissa, vaikka toki hän on kirjoittanut tiukkaa tekstiä FBI:n toimistakin. Jotkut epäilevät Venäjällä, että Limonovin tiukka teksti olisi kuitenkin tarkoitettu kätkemään hänen repivien toimiensa todellinen taustavoima. 1980-luvun alussa Limonov tuli Pariisiin, jossa hänestä tuli tärkeä kommunistien vaikuttaja. 1987 Limonov sai Ranskan kansalaisuuden, vaikka Ranskan turvallisuuspalvelu vastusti kansalaisuutta, sillä tämä epäili Limonovia vakoilijaksi.

1991 kirjailija, toimittaja Eduard Limonov palasi Venäjälle, aluksi pysyvällä oleskeluluvalla ja vuonna 1992 hän sai Venäjän kansalaisuuden. Hänen "yksityiselämänsä" on ollut täynnä merkillisyyksiä myös Venäjällä: hänellä on ollut ainakin neljä tunnustettua vaimoa, mutta lisäksi sielunelämää kuvaavat häneen liittyvät monet homoseksuaalisuus- ja biseksuaalisuustunnustukset. Kolmannen vaimonsa Natalia Medvedevan kanssa Limonov tunnetaan sadomasokistisista harrastuksista ja vaatteista. Vaimonsa kuoleman jälkeen Limonov liittynyt erinäisiin seksiskandaaleihin. Limonovin julkisesti lausuma tunnustus "«Я фашист, и мне несказанно радостно, что я фашист!»" (Minä olen fasisti ja minä iloitsen, että olen fasisti") herätti demokraattisessa antifasistisessa nuorisojärjestössä ("Nashi") melkoisesti protesteja Limonovia vastaan.

Limonov perusti vuonna 1994 kansallisbolševikkien puolueen. Puolueen sisältö on äärimmäisen rasistinen: Limonov ei kaihtanut avoimesti luetella pahoja ihmisrotuja, joita olivat hänen mukaansa tšetšeenit, kroaatit, latvialaiset, tsekit, slovakit ja inguušit. Limonov on ollut myös tuomiolla rasistisen herjauksen johdosta, mitä hän itse ylpeilee omilla kotisivuillaan edelleen. Vuonna 1995 syyttäjän vaatimuksen mukaisesti aiheena oli rangaistusvaatimus Limonovin artikkeleiden "Kansojen musta lista"(Черный список народов) ja "Limonka Kroatiassa" (Лимонка в хорватов) johdosta rikoslain 74 artiklan valossa (yllytys etnisiin selkkauksiin, rodullinen herjaaminen). Limonov herjasi tšetšeeneitä, kroaatteja, latvialaisia, tšekkejä, slovakkeja ja Krimin tataareja sekä vaati sotaa näitä kansoja vastaan. Limonov pahoitteli, että Josef Stalin ei suorittanut loppuun Kaukasian kansojen karkotuksia ja vaati kokonaisuudessaan näiden etnisten tappamista nykytilanteessa. Tammikuussa 1995 Limonov tuki voimakkaasti rajua aseellista hyökkäystä Tšetšeniaan. Moskovalainen journalistiliitto arvioi huhtikuussa 1996, että em. julkaisut loukkasivat tiedotusvälineiden tehtävää yllyttämällä etniseen vihaan ja suvaitsemattomuuteen. Rikosasiassa heinäkuussa 1996 Limonov tuomittiin sakkoihin, joita Limonov ei hyväksynyt. Vuoden 1997 vaaleissa Stavropolin alueella Limonov ei tullut valituksi.

Rasistisuus palvelee Limonovin tarkoitusperiä Venäjällä juuri siinä, että rodulliset ja uskonnolliset riidat rikkovat valtiollista yhtenäisyyttä. Ristiriitojen virittäminen näiden välille hajottaa Venäjän yhtenäisyyttä. Venäjän hajottaminen on Limonovin "nationalismin" päämääränä. Venäläinen anarkistinen äärivasemmisto tukeutuu monessa Limonovin viitoittamaan repivään radikalismiin.

Limonovin johtamissa mielenosoituksissa on turvauduttu "suoraan toimintaan": erilaisia poliittisia henkilöitä on heitelty majoneesilla, tomaateilla, kananmunilla jne. Heinäkuussa 2006 Limonov järjesti konfliktin Big Eight - Kahdeksan teollisuusvaltion huippukokouksessa Pietarissa. Vuonna 1993 Limonov osallistui duuman vaaleihin Tverin alueella, mutta ei tullut valituksi.

Huhtikuussa 2001 FSB löysi Limonovilta laittomia aseita: hän oli perustanut laittoman aseellisen ryhmän. Syytteen mukaan hän syyllistyi aseiden laittomaan hallussapitoon, laittomien aseellisten ryhmien luomiseen, terrorismin suunnitteluun ja perustuslaillisen järjestyksen kaatamisen vaatimiseen. Häneltä takavarikoitiin kaksi Kalashnikov-rynnäkkökivääriä, 70 patruunaa. Limonovin seurueesta todistaja myönsi, että puoluejohtaja olis ostanut aseet "puolustaaksen Venäjää". 15.4.2003 Limonov tuomittiin neljäksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen. Tutkintavankeuden ja ehdonalaisen jälkeen Limonov yritti mennä Ukrainaan, mutta Ukrainan viranomaiset eivät päästäneet häntä maahan 25. heinäkuuta 2008. Venäjän suurimmat puolueet antoivat huhtikuussa 2007 Antifasistisen julkilausuman, jossa he tuomitsivat ääriliikkeiden toiminnan, sitä vastoin Limonov antoi raivokkaan lausunnon lehdistölle Venäjän puolueita vastaan. Marraskuussa 2007 moskovalainen käräjäoikeus tuomitsi Limonovin korvaamaan Moskovan pormestarille 500 000 ruplaa henkisistä kärsimyksistä, joita Limonov oli aiheuttanut radiossa puheillaan. Limonov ei maksanut sakkoa. Ulosottomiehet pidättivät hänen omaisuudestaan 14 850 ruplaa. Lisäksi Limonoville määrättiin tilapäinen maasta poistumisrajoite.

Limonov on kirjoittanut myös mm. teoksen Putinia vastaan ("Такой президент нам не нужен: Лимонов против Путина"), jossa hän esitti valheellisen väitteensä, jonka mukaan FSB räjäytti talon Venäjällä syksyllä 1999. Limonovin kansallisbolševikkien "puolueen" jäsenten hallusta on useasti sitemmin takavarikoitu tietokoneita ja CD-levyjä sekä kirjallista aineistoa, joka on ”suunnattu kansallisen ja uskonnollisen vihamielisyyden yllyttämiseen”.Limonov on antanut tukensa Mihail Kasjanovin ja Mihail Hodorkovskin toimille - niin kuin myös suomalainen Finrosforum. 22. toukokuuta 2011 Eduard Limonovin johdolla "Kansallisen pelastuksen komitea" (rekisteröimätön ryhmä), joka kokoaa Limonovin "Toisen Venäjän" ja Sergei Udaltsovin äärivasemmiston, ilmoitti keskeiseksi tavoitteekseen "torjua seuraavien vaalien täytäntöönpanon onnistumisen" ("противодействие реализации очередного выборного спектакля") joulukuussa 2011.

Heidi Hautalan mukaan Limonovin poliittisen ryhmän toiminnan muodot olisivat aivan hyväksyttäviä, joten Venäjä loukkaa nyt ihmisoikeuksia. Hautalan ja Finrosforumin aiemmin tunnettu tukitoimi oli Limonovin ryhmän aktivistin Aleksei Nikiforovin puolesta. Tämä mies oli 22. elokuuta 2007 Venäjän Federaation lipun päivänä sammuttanut juhlavalaistuksen yliopistolta, laskenut Venäjän lipun alas yliopistonsa lippusalosta, rutistanut lipun alushousuihinsa ja nostanut tilalle musta-valko-keltaisen lipun. Hän sai 3 kuukauden vapausrangaistuksen. Välittömästi hän osallistui kuitenkin uudestaan Limonovin ryhmässä laittomaan poliittiseen levottomuuteen. 14. syyskuuta 2009 Jekaterinburgissa Nikiforov sai uudemman tuomion, koska hän oli 18.12.2008 levittänyt Jekaterinburgin rautatieasemalla anarkistisen, aseellisen ryhmittymän johtajan Eduard Limonovin esitettä "Мои соратники" sekä muuta kansallisen ja uskonnollisen vihamielisyyden yllyttämiseen tarkoitettua aineistoa. Heidi Hautala meni kameroiden kanssa puolustamaan vangittua Nikiforovia ja EU:n vihreät antoivat lehdistötiedotteen, että Nikiforov on "ihmisoikeuksien puolustaja ja oppositioaktivisti". Hautala lausui 13.12.2009 medialle Jekaterinburgin vankilassa Limonovin aktivistin puolustukseksi: "Euroopassa huomataan, että Sokolovia ja Nikiforovia vainotaan poliittisista syistä, koska he ovat avoimesti ilmaisseet mielipiteensä". Hautalan mukaan Nikiforovin toimet olisivat täysin hyväksyttyjä länsimaissa, joissa poliittiset oikeudet ja vapaudet ovat kunniassa.

Minun mielestäni Heidi Hautala on täysin epäuskottava Suomen valtioneuvoston ministeriksi: hän olisi uskottavampi Oulussa nöyrän piian tehtävissä. Jos Hautala on saapumassa taas itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentin linnaan, niin minä lähden ripeästi Venäjälle, sillä en voi mitenkään sietää hänen katsomistaan Suomen itsenäisyyspäivänä. Myös Finrosforumin uskottavuus on täysin kadonnut, kun järjestö puolustaa milloin mitäkin militanttia tai anarkistista ryhmää, jos tämä ryhmä lupautuu taisteluun Venäjän hajottamiseksi.

perjantai 18. marraskuuta 2011

‘Kavkaz Center’ before the Security Council

On 14 November 2011, Russia's permanent representative to the UN, Vitaly Churkin, demanded at the Security Council that Sweden put a stop to the activities of the Kavkaz Center (KC), which is known to be a terrorist web resource.

The KC is [Russia’s most-wanted – Ed.] Doku Umarov's instrument and foreign representation: the website's relationship to terrorism is structural, financial, ideological and operative.

The Kavkaz Center is an operative and structural element in a terrorist organization, a foreign representation for terrorists. High-level political protection has created a pretence and allowed them to operate. The political elite must be brought personally to account for the existence of the Kavkaz Center

Read more: RT (Russia Today) 18 November, 2011

Mikael Storsjö ilmoitti Doku Umaroville Kavkaz-Centerin web-masterin tulosta Suomeen

Mikael Storsjön oikeudenkäyntiaineistosta törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä ilmenee, että 17.4.2009 kello 3:19:56 Doku Umarovin "varatiedotusministeri" Isa Dzhabrailov sai välittömästi tiedon, kun Kavkaz-Centerin web-master Islam Matsiev saatiin onnistuneesti Suomeen Storsjön avustuksella. Ilmoitus meni ensimmäiseksi Doku Umarovin edustajalle.

Siihen aikaan Isa Dzhabrailovin nimissä oli myös Kavkaz-Centerin rekisteröinti Ruotsissa, kun administraatio oli ilmoitettu Mikael Storsjön toimistoon Bulevardille Helsingissä. Vasta vuonna 2010 Kavkaz-Center alkoi siistiä julkista informaatiota ja kätkeä nimiä piiloon.

Tämä Isa Dzhabrailov oli myös Mikael Storsjön ja eräiden muiden kanssa edustamassa Doku Umarovin ja Kavkaz-Centerin näkemystä, kun vuonna 2007 heillä oli tapaaminen Martti Ahtisaaren kanssa Helsingissä.

Isa Dzhabrailovin puhelinnumero oli vielä vuonna 2009 toiminnassa, mutta sittemmin se on vaihtunut ja muuttunut tuntemattomaksi. Olen yrittänyt soittaa hänen puhelimeensa kesällä ja syksyllä 2010.

Esitutkinta-aineistossa Mikael Storsjö ja Islam Matsiev ilmoittavat yhdensuuntaisesti, että Matsiev toimii Kavkaz-Centerin webmasterina. Julkisille viranomaisille työlupaa varten Storsjö ilmoitti, että Matsiev tekee projektiluontoisia tehtäviä Storsjön IT-yritykselle.

torstai 17. marraskuuta 2011

Kavkaz-Center writes from the perspective of the Finnish-Swedish frogs

On Monday, 14/11/2011, Mr. Vitaly Churkin - the permanent representative of the Russian Federation to the UN – submitted an application in the Security Council that the Kavkaz-Center must be already shut down, because the UN Security Council did already an official decision about the matter in June 2011. On Wednesday, 16/11/2011, the visibility of Kavkaz-Center website finally was closed in the Russian territory.

But yesterday the Kavkaz-Center retaliated and published three conspiratorial articles against me - a private man!

However, in reality I have been only a small, single snail, whose tentacles can guess something about weather conditions. Big decisions and real knowledge are in somewhere else. A snail does not know the jungle rulers.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kavkaz-Center yrittää kätkeä paniikissa toimijoitaan

YK:n turvallisuusneuvoston kesällä 2011 antama tuomio on johtanut paniikkireaktioon Kavkaz-Centerissä: järjestelmän administraatio on tehnyt parhaansa kätkeytyäkseen julkisista rekistereistä. Mitään ei kuitenkaan ole unohdettu, kaikki on tallessa! YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee Kavkaz-Centerin toiminnan jatkumisen ongelmallisuuden, kuten asia kuuluu puuttua mahdollisimman väkevästi Ruotsin ja Suomen vastuutonta asennetta vastaan.

Kavkaz-Centerin ylläpitäjät pakoilevat vastuutaan ja yrittävät kätkeytyä. Tämä näkyy julkisiin rekistereihin annetuissa muutoksissa. Itse asiassa tänään Kavkaz-Center parjasi huonomuistisuudessaan Interfaxille antamaani haastattelua väittäen, että Isa Dzhabrailov - Doku Umarovin varatiedotusministeri v. 2005-2007 - ei olisi koskaan ollut missään yhteydessä Kavkaz-Centeriin.

Nyt marraskuussa tulostettavien rekisteritietojen valossa ei enää näyttäisi löytyvän ketään todenperäistä henkilöä terroristien ulkomaisen edustuston verkkosivujen taustalta. Nämä tiedot siis nyt marraskuussa lokakuussa 2011 muutettujen tietojen jälkeen.

Sitä vastoin nämä tiedot löytyivät huhtikuussa 2010. Siellä on lausuttu kaksi kiinnostavaa nimeä: Isa Dzhabrailov ja Mikael Storsjö.

- - - - - - -

Interfaxin haastattelu tänään

Interfaxin haastattelussa 16.11.2011 arvioin Suomen poliittista tilannetta ja vallitsevaa ilmapiiriä suomalaisessa mediassa, Venäjän merkittävyyttä Suomelle ja Euroopalle sekä kirkollisia suhteita. Mielestäni Venäjän ortodoksinen kirkko on oikea kirkko, jossa kokoontuu uskovien seurakunta.

Interfax 16.11.2011: Русская православная церковь - по-настоящему христианская

Pravda-lehden haastattelu tänään

Pravda-lehti on tänään julkaissut pitkän artikkelin, jossa on haastateltu minua (Juha Molari), arvioidaan Pro-Kareliaa, Kavkaz-Centeriä, Suomen kirkollista tilannetta ja poliittista asennoitumista Venäjään.

Artikkelin on kirjoittanut ja haastattelun tehnyt Artur Priymak (Артур Приймак)

Pravda 16.11.2011: Финский пастор обратился в православие

maanantai 14. marraskuuta 2011

Terroristien tukiverkoston Kavkaz-Centerin likainen rahoitus tulee julki

Tekstin lähde: Yamartnah

Kuluvan vuoden aikana Tshetsheniassa ja koko Pohjois-Kaukasiassa on muistettu mm. Yamartnah-sivustolla moraalisesti paheksuen Heidi Hautalan johtaman Finrosforumin (ko. vihajärjestön nykyinen puheenjohtaja on ulkoministeri Erkki Tuomiojan erityisavustaja Tarja Kantola, kun Hautala on varapuheenjohtaja ja Kehitysyhteistyöministeri Suomen hallituksessa) ja Finrosforumin sihteerin, Kavkaz Centerin sivut omistavan Pro Caucasus -yhdistyksen puheenjohtajan, Kavkaz Centerin suomalaisen administraattorin Mikael Storsjön tähden EU:n ja Suomea kaksinaismoralististista, väärämielistä julmuutta.

Ahkeroin nyt sen hyväksi, että tällä viikolla tulisi nimiä, oikeudenkäyntituomioita, poliittisia sidonnaisuuksia ja rahoituskuvioita paljastava ytimekäs juttu RT (Russia Today) –kanavalle. Ehkä Suomikin saa oman osansa asian hoidosta. Kun syksy etenee, tulee mahdollisesti koko ajan lisää nimiä ja dokumentteja julkisuuteen. Läpinäkyvyys murskaa petollisten kaksinaismoralistien tekopyhyyden.

Otan hyvin kiitollisena vastaan sähköpostilla ja muutoin (esim. kasvotusten) aiheeseen liittyvää ohjausta ja aineistoa. Asia tuottaisi minulle vähiten tietysti työtä ja saisin rentoutua liikunnan parissa levollisesti ilman kiireitä, jos Kavkaz-Centerin administraatiosta asiat julkistettaisiin läpinäkyvästi pikemmiten. Tämän blogini juttuhan tulee joka tapauksessa KC:n toimittajien ja administraation syyniin ennen kuin RT:n juttu ennättää julki.

Ministeri Heidi Hautalan sopisi antaa julkinen selonteko, jossa ilmenee hänen näkemyksensä ja sidonnaisuutensa Kavkaz-Centerin olemassaoloon sekä Mikael Storsjön toimiin. Mieleeni tulee Suomen hiihtojoukkueen vanha doping-skandaali, joka kasvoi kasvamistaan petollisen salaisuuden peittäessä alussa kaiken. Hiljaisuus virittää epäluulon, että skandaali piileskelisi myös Suomen politiikkojen kulissien takaisessa elämässä. Asiasta on kysyttävä näin suoraa, vaikka tiedän Hautalan herkkänahkaiseksi, joka on tehtaillut asian johdosta jo vuosi sitten rikosilmoituksenkin antifasisteja vastaan.

Tässä vielä lisäksi ihan hyvä uutiskuva aiheeseen liittyvästä keskustelusta ja sen merkittävyydestä Venäjällä

lauantai 12. marraskuuta 2011

International Russia in Moscow

Photo: Juha Molari and Dmitri Ermolaev

Photo: Rimma Salonen, Juha Molari and Evgenia Hilden-Järvenperä

More photos here: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.319039028111254.99322.100000154781230&type=1

- - - - - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Suomalainen maisteri ja ortodoksi parjaa Juha Molarin ortodoksista uskoa

Kuva: Juha Molari saa synninpäästön ortodoksisessa kirkossa

Suomi24 –keskustelukanavalla on eräs suomalainen ortodoksi kirjoittanut pitkän hyödyttömän parjauskirjoituksen minua vastaan.

Nimettömien tai epämääräisten nimimerkkien keskustelu tuntuu ala-arvoiselta, joten käytän nyt blogissani kyseisestä hyödyttömästä parjaajasta persoonallisesti ja kunnioittaen keksimääni nimitystä ”Maisteri Helena”. Mietin myös pitäisikö käyttää nimitystä "Nunna Helena", mutta en halunnut nunnien pyhää valintaa loukata sillä, että tässä kirjoitan kuitenkin hiukan kriittisesti Helenan näkemyksistä. Tuota valintaa olisi puoltanut se, että Helena kertoo epäilemättä olevansa hyvin tietävä ja harras uskossaan.

Jaksan Helenan kirjoituksesta huolimatta toivoa, että hänen näkemyksensä ei edusta laajemmin Suomen ortodoksista kirkkoa, jossa varmasti löytyy paljon myös minua sietäviä ihmisiä.

OLENKO SUOMI-SYÖJÄ?

Kommentoin kappale kappaleelta Maisteri Helenan kirjoitusta. Ensimmäisessä kappaleessa Maisteri Helana kertoo itsensä ”suomalaiseksi ortodoksiksi” ja tässä ominaisuudessaan hän sanoutuu irti ”tämän Suomi-syöjän ja mielestäni isänmaanpetturi Juha Molarin ajatuksista”.

Suomalaisen ortodoksin kristillisyys ja pyhä hartauden vietto näyttää sallivan käyttää näitä kovia sanoja suomalaisesta lähimmäisestään: ”Suomi-syöjä” ja ”isänmaanpetturi”. Maisteri Helena ei määrittele tässä kappaleessa tarkemmin, millaisen rukouksen ja hiljaisuuden aikana hän löysi mainitun viisauden minusta, sillä tiettävästi emme ole koskaan keskustelleet keskenämme.

VENÄJÄN ORTODOKSINEN KIRKKO?

Maisteri Helena kirjoittaa aivan oikean tiedon, että olen liittynyt Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, kun ilmeisesti valtaosa suomalaisista ortodokseista kuuluu Suomen ortodoksiseen kirkkoon.

Maisteri Helena on lukenut blogiani ja selvittänyt henkilötietojani, joten olen vähän surullinen ortodoksisisaren vihastumisesta. Miksi hän ei voisi edes yrittää lempeydellä ymmärtää jäsenyyttäni Venäjän ortodoksisessa kirkossa? Todellisuudessa on vähintäänkin luonnollista, että olen nimenomaisesti Venäjän ortodoksisen kirkon jäsen, koska myös lapseni on kastettu Pietarissa Venäjän ortodoksisessa kirkossa. Miksi menisin Konstantinopolin pikkuruisen ortodoksisen yhteisön jäseneksi, kun maailmanlaajuisesti ja perheyhteyksien tähden läheisempi on Venäjän ortodoksinen kirkko? Lisäksi minun venäläiset ystäväni ja pappistutut kuuluvat poikkeuksetta Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kun matkustan Venäjällä, on hyvin ihanaa osallistua Venäjän ortodoksisen kirkon palveluksiin. Miksi tekisin jonkun luonnottoman valinnan: minulla ei ole mitään matkustamistarpeita Konstantinopoliin? Minä pidän myös Venäjän ortodoksisen kirkon teologisesta ja eettisestä asenteesta.

Pidän aivan järkyttävänä Suomen evankelisluterilaisen kirkon homomyönteisiä ja -suvaitsevia linjanvetoja, joista tuorein on Helsingin seurakuntayhtymän päätös vetää pois kannatustuki tietyiltä lähestysjärjestöiltä, koska nämä lähetysjärjestöt ovat torjuvia homoseksuaalista suhdetta vastaan. Pidän kiinni Raamatun totuudesta, että homoseksuaalista suhdetta hyväksyvästi harjoittava henkilö ei peri Jumalan valtakuntaa, vaan Jumalan viha kohdistuu häntä vastaan. Myös Jumalan tuomio kohtaa niitä, jotka sallivat tuon jumalattoman elämänmenon. Luterilainen kirkko meni tässä ja monissa muissa muodonmuutoksissaan sen kaltaiseksi, että en voinut tuntea sitä enää hengelliseksi kodikseni.

Myös naispappeuteen olen enemmän Venäjän ortodoksisen kirkon kuin Suomen evankelisluterilaisen kirkon linjalla. Suomen ortodoksinen kirkko on maallistunut, vaikka ei vielä yhtä pahasti teologiassaan kuin evankelisluterilainen kirkko. Minun valintaani johti myös teologia ja oppihistoria.

MOLARI EI KESTÄISI SUOMEN ORTODOKSISESSA KIRKOSSA?

Maisteri Helena moittii, että ”Molari ei kestäisi olla Suomen ortodoksisen kirkon jäsen - - -”.

Jos Helena tuntee tuolla tavalla suomalaisena ortodoksina, miksi hän paheksuu ja ihmettelee, että en tullut tuolla tavalla poliittisesti käpertyneen suomalaisen kirkon jäseneksi, vaan menin suuremman kirkon jäseneksi, jossa saan tuntea itseni hyväksytyksi.

Mieleeni tulee rikoksesta tuomittu Raskolnikov Fjodor Dostojevskin romaanissa Rikos ja rangaistus. Raskolnikov yritti mennä erään kerran kirkkoon, mutta hän ei tuntenut paikkoja ja tapoja. Niin hänet ajettiin joukkovoimalla pois kirkosta. Ehkä minä saisin pahana suomalaismiehenä tuollaisen kohtalon maisteri Helenan seurakunnassa. Raskolnikov löysi uskon ja synnintunnustuksen syntisen Sonjan edessä. Tämä Sonja oli katunut ja tunnustanut syntinsä. Nyt Raskolnikov tunnusti ja sai tuntea Jumalan hyväksynnän.

Minä sain tuntea Jumalan hyväksynnän ja inhimillisen laupeuden Venäjän ortodoksisessa kirkossa, josta olen saanut myös papeilta tässä matkan varrella usein avointa moraalista tukea vaikeuksissani. Maisteri Helana mukaan saisin hänen seurakunnssan ”monen suomalaisen ortodoksin vihat” päälleni.

AIDOT VENÄLÄISET?

Maisteri Helena kertoo tuntevansa monia Suomessa asuvia venäläisiä, jotka eivät jaa näkemyksiään kanssani. Varmasti tuo voi olla totta. Tunnen myös useita Venäjällä asuvia venäläisiä ja monia Suomessa asuvia venäläisiä, jotka jakavat näkemyksensä kanssani.

Minun näkemykseni eivät tule minkään puolueen ohjekirjasta, vaikka ovat varsin lähellä Euraasian kansanrintaman ja Venäjän yhtenäisyyden puolueen näkemyksiä. Sikäli kuin ymmärrän, niin valtaosa venäläisistä tukee noita näkemyksiä – toki monin eri korostuksin puolueen sisällä.

Venäjällä on myös suurempia ja pienempiä oppositiotahoja, jotka eivät jaa näkemyksiä kokonaisuudessaan tai edes osittain kanssani. Sellainen tämä maailma on.

LOJAALISUUS SUOMEA KOHTAAN?

Maisteri Helena uskoo, että tulisin teloitetuksi jopa venäläisten taholta, koska en hänen mukaansa arvosta ”isänmaallisuutta ja lojaalisuutta omaa valtiota kohtaan”.

Suomalaisena ortodoksina maisteri Helena on omaksunut tunnetun suomalaisen mielikuvan demokratiasta, jossa kaikki ovat yksituumaiset suomalaisen valtioneuvoston linjauksia kohtaan. Moni-ilmeisyys ja mielipiteiden pluralismi ei kuulu suomalaiseen maailmaan. Missä asiassa olen siis loukannut lojaalisuuden omaa valtiota vastaan?

En epäilemättä ole lojaali Heidi Hautalan politiikalle. En epäilemättä suuremmin arvosta Martti Ahtisaaren poliittisia pyrkimyksiä. En epäilemättä tue Alexander Stubbin toimia. Tällaisia kriittisiä kohtia tulee, mutta miksi tämä suhtautumiseni nimetään maanpetturuudeksi, kun vastaavasti Suomessa kovaäänisesti vaaditaan julkisuutta Venäjän oppositiovoimille, jotka saavat toimia hyvin laillisesti Venäjällä.

Minun linjani on myös hyvien ja luottamuksellisten suhteiden puolesta, mutta epäilemättä lähempänä Paasikivi-Kekkosen linjaa kuin nykyistä Nato-optio –linjaa.

MYYRÄNTYÖ?

Maisteri Helana moittii minua ”myyräntyöstä omaa kansaansa vastaan”.

Ymmärsikö Helena sanojensa merkityksen?

Myyräntyö tarkoittaa kulissien takana tapahtuvaa petollista tietojen vaihtoa ja juoruamista. Minun toimintani on ollut sitä vastoin hyvin avointa ja julkista. Se ei ole myyräntyötä, vaan avoimuutta kansalaisyhteiskunnassa.

Sitä vastoin Ulkoministeriöstä ja Itä-Euroopan instituutista Hanni Hyvärinen kirjoitti Jukka Malliselle suositukseksi UM:n omaksuman linjan ”myyräntyöstä”, kun kommentoi Johan Bäckmanin ja minun aseman vaikeuttamista. Mainitussa instituutissa myös Eduard Hämäläinen selkärangottomien sanastospesialistina on kirjoittanut varsin häikäilemättömästi suomalaisia antifasisteja vastaan.

UM palkkasi myyräntyöhön jopa erään henkilön, joka kertoi joitakin aikoja sitten kyseisestä tehtävästään suomenruotsalaisella televisiokanavalla aika peittelemättömästi.

Olen jokaisessa tilanteessa tahtonut hyviä suhteita ja siksi olen varottanut kaksinaismoralismista, jonka turvin eräät suomalaiset uskovat selviävänsä venäläisten kanssa.

KERIMÄKELÄISTEN LOISTEN JÄLKELÄINEN?

Edelleen maisteri Helena kirjoittaa epäilynsä, että olisin rakentamassa ”pseudovenäläistä identiteettiä omista psyykkisistä tarpeistaan johtuen”, sillä minähän olen ”ilmoittanut olevansa kerimäkeläisen loissuvun jälkeläinen”.

Niin se vaan on jalo ortodoksisisar, maisteri Helena, että minä tulen vain pienistä, köyhistä piireistä. Myös sellaisissa mitättömissä oloissa jatkan elämääni.

Saattaa olla hyvin oikeaan osunut arvio jalo ortodoksi-sisareni, maisteri Helena, että tahtoisin joitain jalompaa kuin meidän kotimainen pieni olomme.

Helena mukaan minun tulisi jättäytyä kuitenkin kerimäkeläiseksi loiseksi, sillä kukaan tervehenkinen suomalainen ei ihannoisi Venäjän valtiota. Minun mielestäni Helenan asenne on ymmärtämätön, sillä nuorimmat poikani ovat nimenomaisesti Venäjän kansalaisia.

Miksi minä en saisi kunnioittaa Venäjän valtiota, jonka kansalaisia lapseni ovat? Miksi en voisi olla ylpeä Venäjän valtiosta, jonka hyväksi poikani mahdollisesti suorittavat isänmaallisen palveluksensa suojellen äitiään ja kotiaan?

Minun mielestäni Venäjän valtio ei ole mitään pois suomalaisuudestani, vaan ainoastaan jotain hyvää lisää tähän kerimäkeläisen loissuvun jälkeläisen pieneen elämään.

ONKO JUHA MOLARI TSUHNA?

Maisteri Helena kutsuu persoonaani "anti-venäläiseksi", "suomalaisugrilaisen tsuhnan" kaltaiseksi.

Tietenkään en ole venäläinen persoona - siinä maisteri Helena on osunut analyysissään oikeaan: olen suomalainen.

Äskettäin vastasin Interfaxille – ei ole vielä tullut julki tämä haastattelu – että olen nimenomaisesti suomalainen ja eurooppalainen.

Ortodoksisisarelleni maisteri Helenalle on minun siis vain nöyrästi myönnettävä, että ehkä tsuhnamaisuutta on minussa, kun olen juuriltani siis supisuomalainen kerimäkeläinen loinen.

Sitä toivoisin kuitenkin maisteri Helenan tunnustavan avoimesti, että hän ei kuitenkaan julistaisi Venäjän hallitusta, poliittista johtoa ja suurimpia puolueita anti-venäläisiksi, sillä sellainen määritelmä olisi jo aika epäuskottava.

MOLARIN FALSKI KRISTILLISYYS?

Maisteri Helena on suomalaisessa ortodoksisessa tuntemuksessaan ja jumalallistumisessaan epäilemättä edennyt pitkälle, enkä voi verrata itseäni hänen rinnallaan. Maisteri Helena on jo melkein pyhimys, vaikka hänestä ei ole vielä tehty ikoneita (tiettävästi).

Niin maisteri Helena julistaa kristillisyyteni ”falsiksi ja tekopyhäksi”, kun olen ruotinut entistä työnantajaani luterilaista kirkkoa. Maisteri Helena lupaa tehdä vanhurskaana ortodoksina ”ristinmerkin”, jos hän kohtaa minut, sillä hän tahtoo ”Jumalan varjelun pimeyden voimia vastaan”.

En voi mitenkään mitellä uskon kokemuksissa ja jumalallistumisessa maisteri Helenan kanssa, jonka kunniaksi kohta jo tehdään ikoneita. Ehkä hänellä itsellään on jo niitä luonnosteltu omassa pöytälaatikossaan?

Minä olen vasta nuori ortodoksi, joka ei suinkaan tiedän käytäntöjä, ei oppi-isien suuria nimiä, enkä paljon muutakaan. Tunsin hyväksi, että yksityisesti piti tunnustaa synnit ennen ehtoolliselle menoa. En tiedä, onko tämä Venäjän ortodoksisen kirkon käytäntö myös Suomen ortodoksisessa kirkossa.

Tunsin hyväksi, että jumalanpalveluksessa selvästi ja näkyvästi ilmaistaan toistuvasti ”Herra armahda”. Tämä rukous jättää minut - syntisen ihmisen – oppijan paikalle Jumalan valtakunnassa.

En ole Jumalan valtakunnassa vielä edes maisteri.

- - - - - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)