Statcounter

maanantai 24. elokuuta 2020

Cooperin testissä torstaina 4000 m?

Toissapäivänä lauantaina asetin hullunrohkean tavoitteen, että viikon kuluessa yrittäisin juosta Cooperin (12 minuuttia) testissä 4000 metriä. Tuo tulos ei ole juuri mikään nuorelle kilpaurheilijalle, mutta pappakuntoilijaksi se olisi ihan hyvä tulos. Iivo Niskanen ei ole juoksija ja hän on juoksijaksi melko roteva, mutta silti hän pisteli maantiellä tuota vauhtia kokonaisen 10 kilometriä! Tasamaa yleisurheilukenttä ja juoksumatto ovat helpommat ympäristöt.

Ainahan saa yrittää, mutta suorittaminen on vaikeampi asia.

Sunnuntaina hoitelin kipeytyneitä lihaksia. Tietysti viisaat urheiluasiantuntijat ovat voineet moittia, miten jäykkä olen. He eivät ilmeisesti ymmärtäneet, että juuri jäykkyys on seurausta kipeistä lihaksista, jotka tulivat edellispäivän juoksusta. En voi kipeitä lihaksia väkisin venyttää, vaan vähitellen avasin venytellen ja juosten yhä enemmän ja paremmin. Sunnuntain rooli oli harjoituksellisesti palauttava harjoitus, lihastenhoitoa.




Tänään maanantaina olen yrittänyt tehdä valmistavat harjoitukset torstain Cooperin testiä varten. Aamulla oli rentouttava mäkijuoksu, joka kokonaisuutena valmisteli iltapäivän vauhtileikkiä varten. Aamulla juoksin vain 5x300 metriä kovaa ylämäkeen, alas hölkäten. Lisäksi oli venyttelyä ja verryttelyjuoksua.



Nyt iltapäivällä ohjelmassa oli viikon pääharjoitus: vauhtileikki 6-5-4-3-2-1. Juoksu ei ollut niin vahvaa, että Cooperin testissä torstaina 4000 m olisi odotettavissa. Tämä harjoitus on sinänsä minulle tyypillinen ja hyvä. Jostain syystä olen ollut tänään voimaton.

Vauhtileikki alkoi 600 metriä hölkäten 13 km/h, minkä jälkeen 6 kierrosta reipasta eli 2400 m 18 km/h-vauhtia, minkä jälkeen taas hölkkäsin 600 m 13 km/h. Hölkän jälkeen 5 kierrosta reipasta eli 2000 m 18 km/h -vauhtia. Tämän jälkeen 600 m hölkkää 13 km/h ja nyt olisi pitänyt juosta 4 kierrosta eli 1600 m reipasta 19 km/h, mutta jaksoin vain 1200 m. Sen jälkeen hölkkäpalautus lyhentyi ja juoksin 400 m hölkkää 13 km/h ja reipasta olisi taas pitänyt juosta 3 kierrosta, mutta vain 800 m jaksoin 19 km/h. Tämän jälkeen loppu oli myös heikompaa: ei mennyt 2 kierrosta kovaa 20 km/h, vaan vain 1 kierros eli 400m, minkä jälkeen 400 m hölkkää ja taas viimeinen 400 m kovaa 20 km/h.



Vaikka valmistava harjoitus epäonnistui, niin torstaina yritän. Nyt seuraavat kaksi päivää hiukan rennommin juoksua.

Terveisin,

Juha



keskiviikko 19. elokuuta 2020

Oletko radikalisoitumassa? Kertomus huolten täyteisten viranomaisten radikalisoitumisesta.

Minua on moitittu ihan viranomaistoimin, että lokakuun psykologisista kysymyksistä 2015 ei saisi kertoa julkisesti. Mitä silloin siis tapahtui? Miksi minun "radikalisoitumista" on haluttu toistuvasti tutkia ja seurata?


En ollut humalainen, en koskaan juo alkoholia tai käytä mitään päihteitä. En koskaan myöskään tarvitse mitään lääkkeitä. Lokakuu 2015 olkoon esimerkkinä siitä viranomaistoiminnasta, miten kansakuntaa ”suojeleva” asiantuntemattomuus johtaa häijyyn aggressiivisuuteen yksittäistä ihmistä vastaan, jonka pelätään olevan ”radikalisoitumassa”. Syyskuun trollikäräjät 2020 olkoon toinen esimerkki, josta riittää kerrottavaa seuraavallekin sukupolvelle suomalaisten viranomaisten radikalisoitumisesta.

Ennakkoluulo


Niin aidon ilkeyden kuin myös voimakkaiden ennakkoluulojensa kourissa ihmiset, yhtä hyvin asiantuntijuuteensa tiukasti uskovat viranomaiset kuin nimettömät somekirjoittelijat jotka voivat olla myös edellämainittuja ”asiantuntijoita”, osaavat kehittää toisesta ihmisistä vallattomia tulkintoja, joista monet ovat ”imperialistisia”, loukkaavia.

Pahinta noissa tulkinnoissa on niiden väkivaltaisuus yksittäistä ihmistä vastaan, koska tulkitsija uskoo omien näkemystensä ehdottomuuteen ja toimii sen mukaisesti ikään kuin uhkaa vastaan.

En kiistä, että ennakkoluulot voivat perustua havaittavaan tyypilliseen kokemistapaan. Jos jotkut ovat radikalisoitumassa, niin viranomaiset, jotka eivät siedä kritiikkiä ja jotka käyttävät väkivaltakoneistoa alamaistensa määrittelemiseksi. Tästä on kyse vainokäräjillä, joissa kyse siitä, että ”asiantuntijoita” ei saisi arvostella heidän asiantuntemattomuudesta. Tästä on kyse myös vihalain- ja maalittamislain säätämistarpeissa: viranomaiset radikalisoituvat, jos heidän asiantuntemattomuutta arvostellaan. Oikeussosiologian professori Jacques Ellil kirjoitti valtakoneiston propagandistisuudesta, jonka mukaisesti valtakoneisto haluaa perustella omat toimensa, mutta ei kohdata aitoa yksilöä.


Lokakuun 26. päivä 2015 sain yllättyä, miten tiukat hypoteesit ohjaavat suomalaista viranomaistoimintaa ja sen asiantuntijoita. Näillä ihmisillä puuttui kuitenkin riittävä osaaminen, jolloin he sovittivat yksilöä yksinkertaisesti tarjottuun malliin ja tekivät väittämänsä sen mukaisesti. Voidaan myös puhua virkamieskunnan sivistyksen ja lukeneisuuden puutteesta.

Jälleen kerran tietyt väitteet oli muodostettu säännöllisesti kysymättä ihmiseltä itseltään – ja jos kysyttiin, niin ihmistä itseään vastaan jopa intettiin, koska ihmisyksilön vastaukset eivät sopineet tarjottuihin malleihin. Nuo radikalisoitumisen mallit olivat annettu asiantuntijoiden briefing-, mikä parempi lausua englanniksi asiantuntijuuden arvokkuuden kunnioittamiseksi, ja koulutus-tilaisuuksissa sekä konsultoinneissa. Todellisuudessa radikalisoitumista oli havaittavissa - virkamieskunnassa itsessään, kun meikäläinen heräsi aamuyöllä ja siivosi kaikessa hiljaisuudessaan pelkästään vessoja osa-aikaisesti 9 euron tuntipalkalla.

Syksyllä 2015 KRP:n ja Puolustusvoimien ulkomaantiedustelun vastavakoilu saivat tehtäväksiannon minusta: olisinko kenties vaarallisesti radikalisoitumassa, kun kirkkoherraviran jälkeen olin ”romahtanut” köyhyysrajan alapuolelle ja kirjoitin kriittisiä mielipiteitä propagandaksi nimittämästäni propagandasta! Radikaalia mielenlaatua määriteltiin myös ennakkotiedoilla, että olin niin homovastainen ja Venäjä-mielteinen. Olisin siis ilmeisemmin potentiaalinen radikaali, uhka kansakunnan turvallisuudelle!

Syksy 2015 ei ollut ensimmäinen kerta, vaan Suomen viranomaiset olivat toimineet jo aiemminkin minun määrittelemiseksi. Nythän oli kyse vain heijastusvaikutusten tarkkailuista, kun aiemmin oli isketty kovasti ja nyt otettiin selvää, että miten vanhat iskut radikalisoivat ikääntyneen miehen.

Keväällä 2012 Suomen ulkoministeriön viranomaiset tekivät myyrän työtä sillä äkäisyydellä, että Venäjän silloisen puolustusministerin tytärpuoli kirjoitti Suomen ulkoministeriöstä saamansa palautteen johdosta minulle turvallisuuteni suojaamiseksi, jos en kirjoittaisi Venäjän RT-kanavalle jatkossa. Kävimme monet keskustelut kyseisen käänteen johdosta. Tämän ohessa tiedetään myös siitä menneestä ajasta montakin asiaa, myös se, kuinka Heidi Hautala oli ollut yhteydessä Euroopan parlamentin puhemieheen, jonka kirjallinen ukaasi oli lähtenyt sekä Venäjän duuman puhemiehelle että Suomen valtakunnansyyttäjälle. Olen julkaissut tämän ukaasin muutamia vuosia sitten blogissani. Sain sen Suomesta syyttäjälaitokselta sen jälkeen, kun syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Aiemmin en tiennyt mitään kulissien takaisesta kabinettipuuhastelusta.

”Homovastainen” olisi sekin ison kirjoituksen veroinen mielikuvituksellinen yksinkertaistus toisen ihmisen käyttäytymisestä ja asenteista. Minua leimataan tuollakin sanalla. Tyypillisesti yksilöstä muodostetaan yhden lehtikirjoituksen tai muutaman kommentin perusteella totaalinen kuva, jota varten ei lainkaan oteta huomioon kymmeniä arkisia toimia ja vuorovaikutuksen tapoja. Niin tässäkin seikassa, mutta sehän ei häiritse skenaarioidensa ja radikalisoitumismalliensa kanssa työskenteleviä ”asiantuntijoita”, jotka pääsääntöisesti eivät koskaan itse kohtaa sitä henkilöä, jonka radikalisoitumista he ovat ”tietämässä”. He ”tietävät” niin sanotusti ammattinsa puolesta, kysymättä ihmiseltä itseltään mitään koskaan. Radikaloitumista olisi varsinaisesti havaittavissa vain huoliinsa uponneissa virkamiehissä.

Syyskuussa 22. päivä 2020 kuultavaksi saapuu Helsingin käräjäoikeuteen ”trollikäräjille” Valtioneuvoston tilannekeskuksen johtaja Ari Lahtela, joka toimi aiemmin Keskusrikospoliisin (KRP) järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan päällikkönä ja ulkoministeriön turvallisuusjohtajana. Hän on käynyt tiettävästi Maanpuolustuskorkeakoulun ja CIA:n kurssin, mutta miehellä on tuskin lainkaan psykologista ja teologista koulutusta radikalisoitumisen moni-ilmeisyyden analysointia varten. Trollikäräjillä minä olen se paha mahdollinen radikalisoitunut vainooja, joka aiheuttaisi uhkaa kansalaisille! Ja sitten analysoidaan!


Hypoteesien voimakas ylivalta näkyy myös yhä uudestaan nettikeskusteluissa, joissa nimettömät ja jopa aivan nimekkäät ihmiset lausuvat näkemyksensä siitä, mitä ”Juha Molarille” on tapahtunut ja mitä siitä seuraisi! Nuo hypoteesit noudattavat nykyisiä kulttuurisesti tyypillisiä otaksumia, joiden mukaan ihminen radikalisoituisi menetettyään toimeentulon ja jouduttuaan köyhyyteen, erityisesti sosiaalisen verkoston rikkoutuminen radikalisoisi ihmisen.

Aatehistoria ja metafysiikka


En selosta erittäin seikkaperäisesti aatehistoriasta ja sosiaalipsykologiasta lukuisia perusteita sille, miksi mainittu oman aikamme tyypillinen ennakkoluulo on virheellinen. Ainakin se ennakkoluulo on historiaton.

Jotain vähän voin kertoa neuvoksi tässäkin. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa kirjoitin yli 800 sivua pitkän englanninkielisen väitöskirjavedoksen, jossa pääasiana oli kyynikkojen ja kristittyjen kohtaaminen ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Juuri tuon kohtaamisen ytimessä oli kysymys köyhyyteen joutuneiden ihmisten mielentilasta, metafysiikasta ja etiikasta. Professori Heikki Räisänen antoi kiitettävää palautetta tutkimustyöstä, mutta oman kohtalokkaan sairastumisen ja toipumisen jälkeen vuonna 1991 päätin muuttaa tutkimuskohdetta jo ”valmiista” tutkimuksesta huolimatta.


Poiminnot aatehistoriasta voidaan aloittaa vähemmän radikaalista stoalaisuudesta, joka syntyi 300-luvulla eKr. Sen vaikutus oli suuri Rooman keisarikunnassa 100-200 -luvulla jKr., juuri silloin kun kristinusko nousi juutalaisuudesta alkaneena herätysliikkeenä.

Stoalaisuuden perusti foinikialaisessa Kitionin kaupungissa syntynyt Zenon (kuoli 261/264 eKr). Fiktiivinen legenda kertoo, että tämä varakas kauppias olisi menettänyt koko omaisuutensa haaksirikossa ja omistautunut tämän jälkeen filosofialle. Vuonna 301 Zenon perusti oman koulunsa Polygnotoksen seinämaalauksin koristellun hallin suojiin. Zenon oli taitava opettaja, terävä väittelijä, elämäntavoiltaan koruton ja vaatimaton. Miten Zenon radikalisoitui, kun koko omaisuus oli menetetty?


Radikalisoituneita köyhyyteen joutuneita ihmisiä tiedetään toki myös muita antiikista. Diogenes Sinopealainen koki mullistuksen, kun pankkiiri-isä karkotettiin Sinopesta syytettynä rahan väärentämisestä. Paenut Diogenes lähti Ateenaan, jossa hän ryhtyi Antisheneen askeettiseksi oppilaaksi brutaalista vastaanotosta huolimatta. Juuri kyynikkokoira Diogenes väitteli ja pilkkasi vasten kasvoja isoja johtajiakin. Hän meni säädyttömyydessään äärimmäisyyksiin, kun ilmaisi näin ”rohkeuttaan” (parreesia) ja ”itseriittoista vapauttaan” (autarkeia), joka piti asettaa ylitse ja vastaan yhteiskunnalliseen vallankäyttöön perustuvia normeja ja lakeja. Tunnetuimpana esimerkkeinä äärimmäisyyksistä ovat myöhemmät legendat siitä, kuinka hän keskellä toria saattoi masturboida.

Stoalaisuus kehittyi ja muuttui puolen vuosituhannen kuluessa, joten tästä syystä mitään yhtä mallia olisi virheellistä esittää. Stoalaisuus ilmensi vähemmän radikalisoitunutta suhtautumista köyhtymiseen kuin kyynikot. Zenonin elämänfilosofia rakentui metafysiikalle. Tieto-oppi ja logiikka, metafysiikka ja etiikka muodostivat eheän holistisen kokonaisuuden. Todellisuuden täydellinen ”järkevyys” johti stoalaisuuden kohtalonuskoon, fatalismiin. Kaikki todellisuudessa esiintyvä tapahtuminen perustui päämäärähakuiseen välttämättömyyteen. Niin stoalaisuudesta tuli ”sietämisen evankeliumia” siinä, missä samaan aikaan voimiinsa nouseva kristinusko oli ”toivon evankeliumia”, vaikka molemmille oli paljon yhteisiä piirteitä.

Stoalaisen metafysiikan ja etiikan holistisuuden mukaisesti stoalainen ajattelija tähdensi itsensä täydellistä hallitsemista, itsekuria ja mielenmalttia. Intohimot johtuivat siitä erheellisestä käsityksestä, että todellisuudessa esiintyviä olioita emme ymmärrä pitää yhdentekevinä eli adiafora-asioina. Pyrkimys mielentyyneyteen johti stoalaiset köyhyyden ja askeesin kunnioitukseen. Tämä korostus voimistui ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla jKr., jolloin myös kristityt omaksuivat samansuuntaisia pyrkimyksiä.

Kun stoalainen Epiktetos selosti onnellisuudesta, hän kertoi keskustelusta köyhän Diogenes-kyynikon ja rikkaan Persian kuninkaan välillä. Opetuksena oli, että kyynikkokerjäläisen onni ylitti suuruudessaan Persian kuninkaan onnen. Stoalainen itsehallinta oli vapaaehtoista myöntymistä kohtaloon. Tässä kertomuksessa Epiktetos sovitti stoalaisen filosofian kyynikosta kertovaan legendaan.


Kristinuskosta tavataan myös tiettyä ”kohtalonomaista tapahtumista”, kun luemme Martti Lutherin Sidottua Ratkaisuvaltaa ja kuulemme Raamatun opetuksen Jumalan kaikkivaltiudesta ja Jumalan iankaikkisesta valinnasta. Kristitty käyttää pikemmin sanaa "Jumalan johdatus", kuin kohtalo. Jumalan johdatus ei lakkaa siinäkään, kun ihminen joutuu ongelmiin, surkeuteen ja toimeentulo jää niukaksi.

Luther meni jossain määrin pitemmälle kuin stoalaiset, jotka rakensivat tieto-oppinsa aistihavaintojen varaan. Luther rakensi oppinsa valinnasta jyrkästi ja tietoisesti vastoin kaikkea aistihavaintoa. Kristitty sai kiittää Jumalaa myös onnettomuutensa hetkellä, koska vastakohtaisuudessa näyttäytyvä ristinteologinen Jumala rakastaa ihmistä. Stoalaiset uskoivat ihmisen voivan aistiensa ja järkensä avulla saada varmaa tietoa maailmasta sellaisena kuin se todellisuudessa on. Niin stoalainen ihanneyksilö erottaa väärät vaikutelmat ja saavuttaa täydellisen tiedon maailmasta. Kristitty ei luota aisteihinsa ja järkeensä samalla tavalla, vaan kyseenalaistaa sen, minkä hän luuli näkevänsä ja kuulevansa varmuudella. Perisynti näet jyllää ja turmelee jokaisessa ihmisessä.

Lutherin mukaan kaikki se, mitä teemme, ja kaikki se, mikä tapahtuu, tapahtuu välttämättömyyden pakosta ja muuttumattomasti. Tätä käsitystä Luther ei muodosta aistihavaintojensa avulla, vaan vedoten Raamattuun.

Vuosituhansien aikoina kristityt ovat usein ja melko yhtäläisesti stoalaisten kanssa pitäneet rikkautta uhkana itsekurille, yksityisomaisuutta on kritisoitu, köyhyyttä ihannoitu. Näitä vanhan kirkon esimerkkejä on runsaasti Johannes Khrysostomoksesta, Basileus Suuresta ja Gregorius Nazianzialaisesta alkaen. Vanhan kirkon köyhyys poikkesi Max Weberin 1900-luvun alussa esittämästä protestantismin etiikasta ja väitteestä Lutherin kutsumusetiikaksi. Nykyään muodostellaan valitettavasti ”jälki-weberiläistä” yksinkertaistettua mielikuvaa siitä, kuinka kristitty kokisi Jumalan kutsumuksen tässä maailmassa ja kutsumuksen menetyksen katastrofaalisuuden. Kirkon aatehistoria on paljon syvempi ja pitempi.

Stoalaiset olivat omistautuneet ankaraan kohtalo-oppiinsa, mikä ei tarkoittanut, että he eivät tahtoisi ratkaista myös yhteiskunnallisia ongelmia. Resignaatio deterministiseen kohtaloon ja eettinen vastuullisuus sovitettiin ihmisen itsensäkehittämisantropologiassa. Siinä on piirteitä psykologisesta defenssireaktiota "happamia sanoi kettu pihlajamarjoille". Kohtaloon resignoituminen ei tarkoita vaikenemista yhteiskunnallisista ongelmista eikä yhteiskunnallisista ongelmista puhuminen tarkoita radikalisoitumista. Nämä seikat menevät nykyään historiattomuudessa askaroivilla ”asiantuntijoilla” sekaisin.

Martti Luther ei edustanut stoalaista välttämättömyyttä ja itsekuria, kun hän kirjoitti Jeesuksen vertauksesta, jossa paholainen on väkevä sotilas: paholainen vartioi kartanoaan ja niitä, joita hän pitää hallussaan (Luuk. 11:21). Luther korosti, että tahtomme on vanki, mutta Kristus karkaa paholaista vastaan, voittaa hänet ja ottaa meidät ryöstösaaliikseen, olemme Pyhän Hengen avulla Kristuksen orjia ja vankeja. Luther päätyy siihen, että Jumala tahtoo meidän ymmärtävän oman voimattomuutemme.

Stoalainen Zenon päätyi panteistiseen vaatimukseen ihmisen sisäisestä harmoniasta, mutta Luther näki käskyt ja kohtalot Jumalan vasemman käden toimiksi ihmisen syntiseksitulemista ja riisumista varten: ihminen ei löydä jumalaista logostaan, vaan tulee ei-miksikään. Pitäessään tiukasti kiinni sidotusta orjallisesta tahdosta Luther ei liity stoalaiseen aatemaailmaan. Kristityt omistavat unio personaliksen, Jumalan persoonallisen yhtymisen, vain Jeesukselle, mikä pidetään erillään unio mysticasta, Jumalan yhdistymisestä uskoviin. Kristityt eivät koskaan kuvittele itse täydelliseen sisäiseen harmonisuuteensa tässä ristiriitaisessa elämässä vastoinkäymisten keskellä.


Kristillinen etiikka ja metafysiikka kohtaavat erinomaisesti Apostoli Paavalin Ensimmaisessä kirjeessä tessalonikalaisille (48-52 jKr.), jossa apostoli kirjoitti ”kaiken koettelemisesta” (1 Tess. 5:21): ”Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla". 



Jumalan kaikkivaltiuden tunnustaminen ja hyväksyminen elämässä ei tarkoita kaikesta vaikenemista ja silmien ummistamista, koska paha hallitsee ihmistä ja maailmaa. Apostoli kehotti, että ”Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille. Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen omilta. Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta” (1 Tess. 5:15-22).


Yhtäaikaisesti vallitsee siis kriittisyys, pahan teosta pidättäytyminen sekä usko Jumalan kaikkivaltiuteen. Näiden kolmen yhdistäminen muodostuu moderneille asiantuntijoille yhä toistuvasti ongelmaksi monestakin syystä. Yksi syy on asiantuntijan oma stressaantunut mielentila, joka ei siedä arvostelua, mistä syystä hän ei kykene vastuulliseen analyysiin. Toinen syy on historiattomuus, joka on erityisesti klassisen ja uskonpuhdistuksen kristinuskon käsitteistä täydellistä viraantumista. Rippikoulun elämykselliset pinnalliset kosketukset eivät riitä aatehistorian ymmärtämiseen.


Apostoli Paavalin käyttämä verbi ”koetelkaa” (kr. dokimaksō, δοκιμάξω) tarkoittaa Bauerin sanakirjan mukaan Herodotoksella (484-425 eKr), Thykydideksellä (455-395 eKr) ja Septuagintassa (3. vs. eKr) ”tarkistaa” (s. 402: ”prufen”). Liddle-Scott sanakirja viittaa Isokrateksen (436-338 eKr) merkitykseen ”maaritella tai testata metallit, ovatko ne puhtaita” (s. 208) sekä ”laittaa testiin, tehda oikeudenkaynti ja tutkia tarkasti (scrutinise)”. Jumalan kaikkivaltiutta tunnustava apostoli ei opasta kristittyjä hiljaisuuteen, vaan osallisuuteen ja analyyttisyyteen: kriittisyyteen ilman vihaa ja vaaraa.


Jumalan kaikkivaltiutta tunnustava Martti Luther kirjoitti teoksessaan ”Seurakunnan oikeudesta ja vallasta arvostella kaikkea oppia” (1523) velvollisuudesta ”tarkistaa” julkiset opetukset sekä moitti ruhtinasten, oppineiden ja piispojen käytäntöä: nämä tahtoisivat arvostelun jätettävän vain heidän yksinoikeudekseen, tavallisen kristityn olisi vain tarkattava ojentautumista heidän opetustensa mukaan.


Luther kirjoitti vuonna 1524 kirjeessä Saksenin vaaliruhtinaalle, että henkien koettelemisen ”sievää hengen hedelmää” nuo valheelliset opettajat (”Allstadtin henki”, kirkkoherra Müntzer) ”konttaavat nurkkaan ja kammovat valkeutta”. He eivät suostu ”julkisesti seisomaan, tunnustamaan ja vastaamaan vihollistensa ja vastustajiensa edessa”.


Kristillinen eettinen periaate lähtee Jumalan kaikkivaltiudesta, jonka mukaisesti ihminen tunnustaa Jumalan myös kaiken menetettyään, sillä Jumalan toiminta on ristinteologinen. Kristitty ei radikalisoidu, vaan tunnustaa Jumalan, uskoo Jumalan hyvän johdatuksen myös silloin kun silmät väittävät päinvastaista. Olen monet kerrat palauttanut mieleeni uskonpuhdistaja Martti Lutherin työtoverin Melanchtonin mikkelinpäivän virren, jossa veisaamme, kuinka Jumalan enkeli johti Lootinkin pois Sodomasta. Romahdukseni kirkkoherran virkapalkan mukaisesta toimeentulosta köyhyysrajan alapuolelle on taloudellisesti valtava, maasturi-Lexuksella ajava mies on tullut autottomaksi laitakaupungin köyhäksi. Materialismiin tukeutuva analyytikko näkisi radikalisaation ruutitynnyrin, jossa kyynikkokoira alkaa herjata päättäjiä, kenties suorittaa verisiä iskuja johtajia vastaan.




Kristilliseen ja muuhun vuosituhantiseen aatehistoriaan perehtynyt ihminen tekisi enemmän kysymyksiä ennen johtopäätöksiään. Minä olen monet kerrat kiittänyt yhdessä mikkelipäivän virren sanoilla, että Jumala varjeli minua evankelisluterilaisen kirkon oudosta menosta, joka olisi loukannut omaatuntoani.

Viranomaisen radikalisoituminen


Psykologian perustietämykseen kuuluu, että ahdistusta (Angst) vastaan suojaudutaan valitettavasti myös joustamattomien defenssien avulla ja ehdottomuutensa, suojeluksi dialogisen kanssakäymisen torjuntana. Silloin dialektiikalle ja dialogialle ei ole enää tilaa - joustavuus, huolettomuus ja avarakatseisuus puuttuvat (Fink 1997: 82–84, 245 n. 7. A Clinical Introduction to Lacanian Psychoanalysis – Theory and Technique. Harvard University Press).

CIA:n johtavana psykiatrina toimineen, Washingtonin yliopiston poliittisen psykologian professorin Postin määritelmäl (Robins – Post 1997. Political Paranoia. The Psychopolitics of Hatred. Yale University Press, s. 7) on nostettava esiin johtavien virkailijoiden ja politiikkojen radikalisoitumisen analyysissä: johtaja ja asiantuntija ovat sitä ”terveempiä” psykologisesti mitattuna, mitä laajempi on konfliktista vapaa liikkumatila heidän ympärillään.

Lohkominen on kriittinen tekijä määrittelyssä: jaetaanko epäluulossa maailma meihin ja muihin; koetaanko vihamielisyyttä (hostility), jossa hallitsee vainoteoria ja vihasuhde ”vihollisiin”; onko jatkuva valmiustila ja varuillaolo; kokeeko henkilö itsensä keskukseksi (centrality), joka on vihamielisten aikomusten kohde, johon ”vihollisten” toimet viittaavat.

Psykiatri Post määritteli, että kuvattu lohkoava käyttäytyminen ei ole väistämättä merkki psykopatologisesta traumakäyttäytymisestä: tietyissä yhteisöissä omaksuttuina yksilöt projektiivisesti heijastavat pelkonsa syntipukkeihin (ns. kollektiivinen varjo jungilaisessa analyysissa).

Näin saattaa käydä virkamiesyhteisössä, joka kokee kansalaiset uhkaksi, mikäli nämä kansalaiset esittävät kysymyksiä oman elämänsä johdosta. Virkamiesyhteisöä voidaan pitkää radikaalina huolien täyttämänä yhteisönä, joka radikalisoi ja pelottelee itse itsensä sekä yhteisönsä yksilöt ”viran puolesta”. Moninainen kurssitoiminta ja turvallisuusohjeistukset säikyttävät virkamiesyksilöitä kollektiivisen varjon mukaisesti pelkotiloihin.


Radikalisoituva virkamiesyhteisö ja poliittinen johto tahtoisivat murskata sananvapauden vertikaalin idean. Ongelmaa on osuvasti luonnehtinut Kansainvälisen politiikan professori Patomäki, joka on painottanut ”demokratian edellyttävän julkisuutta”. Vuoden 2017 kirjoitus perustuu pitkälle todistalausuntoon Manninen-Jätteenmäki oikeudenkäynnistä 5.3.2004): ”Kaikki poliittiset argumentit … täytyy testata julkisessa keskustelussa. Ilman sananvapautta ja tasa-arvoista mahdollisuutta osallistua poliittisen tahdon muodostamiseen yhteiso on vaarassa ajautua harhaan. Uhkana on noidankehä, jossa valta kasaantuu toimijoiden tai ryhmien käsiin, joilla on valtaa jo ennestään ja vain siksi, että niillä on valtaa jo ennestään. Epäilijät sivuutetaan, mutta tarvittaessa pakotetaan ruotuun”.

Onko sinulla poliittisia vihollisia?


26.10.2015 aamulla heräsin nälkäisenä Pasilan poliisilaitoksella. Aamulla en saanut mitään syödä enkä juoda. Luokseni tuli poliisin psykologisiin tehtäviin erikoistunut henkilö- kenties erityissairaanhoitaja. Kaltereiden toisella puolella hän esitti kysymyksiä:

Miksi et ole kirkkoherraviran jälkeen missään oikeassa työssä? Miten tulet taloudellisesti toimeen, jos sinulla ei ole oikeaa palkkaa? Onko sinulla poliittisia vihollisia? Koetko, että sinusta on kirjoitettu tai puhuttu julkisuudessa? Miten saat nukuttua? Tarvitsetko nyt rauhoittavia lääkkeitä?


Näihin kysymyksiin vastasin, että en ole todellakaan saanut työtä kirkkoherraviran jälkeen. Olen tehnyt paljon työhakemuksia, mutta mihinkään en ole päässyt töihin, ainoastaan siivoan vessoja osa-aikaisesti. Ehkä olen liian vanha. Niin pohdin vastauksissani. Taloudellisesti on hirvittävän niukkaa. Kerroin, että olen supistanut elämääni niin, että työmarkkinatuella selviää. Tärkeänä koin vastata, että hänellä ei ole poliittisia vihollisia. Havaitsin kyselijöistä, että he ovat näitä historiattomia ”asiantuntijoita”, joilla on briefing-kokousten hypoteesi tarkistettavana.

Psykologi halusi saada erityisesti tietää jo selvästi johdatellen, koenko, että minusta olisi kirjoitettu ihan viime aikoina. Ymmärsin hypoteesin ja vastasin, että tuo kysymys ei ole ”mielipide” tai ”tunne”, vaan fakta: on vähän kirjoitettu, sillä äskettäin Ministeri Heidi Hautala lausui rumasti televisiossa ja neiti Saara Jantunen kirjoitti epäasiallisesti kirjassaan. Kerroin kokemukseni, että noita naisia ei kuitenkaan kukaan ota vakavasti näissä asioissa. En murehdi heidän johdosta.

Muistin täydentää, että nukun hyvin aina. En tarvitse nyt enkä koskaan mitään lääkkeitä. Nämä vastaukset eivät ilmeisesti tyydyttäneet, vaan pian kaksi poliisia saapui ja pyysivät minut poliisiautoon, joka vei lääkärin luo. Tämä lääkäri toisti edellä kerrotut kysymykset uudestaan – lähes luettelonomaisesti. Istuin toista tuntia poliisin auton kopissa, kunnes sain vastata noihin kysymyksiin.

Lääkärin jälkeen oli jo iltapäivä ja siirryimme kolmanteen osoitteeseen. Poliisit vaihtoivat työvuoroa. Uudet poliisit tulivat paikalle. En päässyt syömään enkä vessaan. Odotin muutaman tunnin poliisiauton kopissa. Poliisiauton ovelle saapui psykiatrian erikoissairaanhoitajaksi esittäytynyt henkilö. Hän kyseli entistä painostavammin samat kysymykset. Nyt hän intti jokaisen kysymyksen kohdalla useamman kerran.

Miksi et saa työtä, miksi et etsi työtä, miten koet työttömyyden, etkö yritä tehdä mitään työnsaamiseksi? Miten niin vähällä rahalla voi tulla toimeen? Eikö rahan vähäisyys aiheuta ongelmia? Etkö saa mistään muualta rahaa? Miten sinulla on varaa lasten harrastuksiin ja omiin kuluihin? Kenen sinä väität lausuneen sinusta julkisuudessa kirjoissa tai mediassa? Etkö sinä koe vihollisuutta, jos sinusta on kirjoitettu julkisuudessa? Millä tavalla tunnet nämä asiat? Onko sinuun otettu yhteyttä omasta mielestäsi ulkomailta tai ulkomaiden viranomaisten tai median toimesta? Onko sinulla tuntemuksia, että sinua seurataan ja tarkkaillaan?

Näihin kysymyksiin toistin vastaukset niin kuin aamulla, että olen kai aika vanha ihminen, joka ei kelpaa enää työelämään. Kysymyksiä toistettiin nyt todella monta kertaa: jos varhain aamulla kysymykset veivät 10-15 minuuttia, nyt puoli tuntia ja sävy oli entistä epäluuloisempi. Yritin auttaa kysyjää ymmärtämään, että elän niukkaa elämää ja niukkuudessa selviän niin kuin tuhannet muut suomalaiset. En ”väitä” mitään kenenkään lausuneen häneästä, asia ei ole edes merkittävä, mutta en voi kiistää sitä faktaa, että Hautala ja Jantunen ovat juuri äsken lausuneet, mutta heitä edellä Al-Qaidan terroristisivusto teki samaa Suomessa. Tämä vanha juttu sivustosta ei selvästikään kiinnostanut kyselijöitä, koska he eivät siihen mitenkään tarttuneet, vaan toistivat kysymystä: onko ihan viime aikoina kirjoitettu. Heidän kysymykset paljastivat hypoteesin, joka heillä oli.

Vastasin siihenkin, että ulkovalloista on vaikea sanoa mitään yhteydenottoa, vaan ainoastaan ihan arkisesti olen joskus antanut lehtihaastatteluita ja Iranin suurlähetystö soitti pyytäen töihin. Toistin valitettavasti yhä uudestaan vastausta, jonka mukaan kukaan ei seuraa, sillä en ole kiinnostava ihminen. Haastattelijoilla oli erityisen suuri tarve tarkistaa asiaa koskeva tunnetila.

Tämän jälkeen kului puoli tuntia tai tunti, kunnes sama mieshenkilö saapui kysymään uudestaan. Poliisiauton ovi oli ihan vähän raollaan, istuin sisällä. Mieshenkilö toisti kysymykset, jopa kiukkuisella tavalla.

Tämän jälkeen kului vielä tunti tai pari, jonka lopussa pääsin käymään vessassa ensimmäisen kerran tämän päivän aikana. Oli tullut jo ilta, noin klo 19:30 tai vähän enemmän. Ruokaa en saanut. Tämän jälkeen kaksi poliisia, sekä tuo sama kaksi kertaa kyselyt tehnyt mies - ilmeisesti psykiatrian erikoissairaanhoitaja - ja psykiatri halusivat kysellä taas uudestaan ihan samat kysymykset, mutta entistä tarkemmin ja entistä voimakkaammin, jopa inttäen ja epäillen jokaista vastausta.

Koetko, että ulkovallat tai heidän media olisivat ottaneet sinuun joskus yhteyttä? Miksi heitä sinä kiinnostaisit? Kenen sinä väität kirjoittaneen sinusta? Oletko ihan varma väitteestäsi? Millä tavalla sinä väität RT-kanavan ja Iranin suurlähetystön löytäneen sinut? Tunnetko sinä, että sinusta kirjoitetaan julkisuudessa ja sinua seurataan? Kuka sinua seuraa? Millä tavalla sinua seurataan?

Minun piti selostaa juurtajaksaen monta kertaa vastauksensa kysymykseen, että koenko ulkovaltojen tai heidän median ottaneen yhteyttä. Yksi ja kaksi vastausta ei riittänyt. Sanoin, että ihan tavalliset toimittajat ovat joskus soittaneet. RT-kanava ja Iranin suurlähetystö löysivät yhteydet puhelimella – ei siinä yhteydenotossa ollut mitään erikoista. Edelleen piti moniin kysymyksiin vastata, että en koe itseään seuratuksi tai tarkkailun kohteeksi, en tunne itseään vainon kohteeksi.

Olen kertonut jälkikäteen muutaman kerran tuosta vaikutelmasta, että näillä kysyjillä oli oikein hypoteesi vainoharhaisuuden etsimiseksi. Sellaiseen hypoteesiin piti saada evidenssiä, minkä jälkeen voitaisiin pumpata lääkkeitä täyteen ja pistää pakkohoitoon. Mahdollisesti tarkistuspisteet olivat ”radikalisoitumisen” selvittämiseksi.

Toistin koko ajan faktaa, että nukun hyvin ja en tunne itseään tärkeäksi ihmiseksi, elämä on arkinen, tavallisen suomalaisen elämää. Erityisesti viimeinen kuulustelu oli niin kova yritys painostaa yhä uudelleen samoilla kysymyksillä, että eräs nuorempi konstaapeli itsekin sanoi jälkikäteen googlettaneen ja todenneen minun puhuvan ihan totta. Hän ei ymmärtänyt, mitä tässä tutkitaan.

Iltamyöhällä pääsin Pasilaan. Ruokaa en saanut enää. En saanut ruokaa myöskään seuraavana aamuna ja päivällä. Kun sunnuntaina olin jäänyt onnettomasti oman päivärytmin johdosta ilman syömistä, niin tämän maanantain seurauksena paasto jatkui pitkälle: Kolme vuorokautta ja vähän yli ilman ruokaa. ”Radikalisoituneen hullun” papereita ei saatu kirjoitettua, sillä olin ihan varma kaikissa vastauksissaan, että pieni suomalainen ei ole kiinnostava ihminen, mielipiteet eivät ole tärkeitä: ei kukaan seuraa tai tarkkaile erityisemmin, ihan tavallisen suomalaisen elämää.


Terveisin,

Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

perjantai 7. elokuuta 2020

Siellä taivas, missä Kristus on kanssani

 

Kristillinen babtistis-evankelinen mieskuoro, ryhmä Aven Ezer (Авен Езер) on tuottanut useita upeita hengellisiä lauluja, yksi rakastetuimmista on vuodelta 2001 albumista Vanha risti (Старый крест) ”Kun Kristus antoi minulle anteeksi” (Когда Христос меня простил).


Kun Kristus antoi minulle anteeksi

Hän kääntyi taivaassa maahan

Surujen joukkoon, maallisiin taisteluihin.

Siellä taivas, missä Kristus on kanssani!


Ylistys Kristukselle! Hän pelasti minut,

Anteeksi antoi synnit, ilmoitti itsensä.

Maalla, merellä ja maan yläpuolella,

Siellä taivas, missä Kristus on kanssani!


Taivaallinen maailma oli kaukana minusta,

Minut Kristus veti luoksensa,

Kun hän tuli elämääni,

Sen jälkeen laulan aina Hänestä!


Ei ole tärkeää, missä asun nyt:

Korkeudessa, alhaisuudessa, ojassa,

Kotimaassa, vieraassa maassa,

Siellä taivas, missä Kristus on kanssani!

 

Terveisin,  


Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)


sunnuntai 2. elokuuta 2020

Saanko sanoa avoimen kansalaisyhteiskunnan ja osallisuuden fantasiasta?

Iskuja avointa yhteiskuntaa ja osallisuutta vastaan


Reformi-studion Panu Huuhtanen karkoitettiin joulukuussa 2019 Hanasaaresta sananvapausseminaarista. Tämä ei ollut ensimmäinen tai ainoa paikka, josta hänet karkoitettiin. Mies oli hyväksytty ilmoittautumisensa perusteella seminaariin ja hän pääsi istumaan rauhallisesti saliin, jossa ei edes kuvannut toistaiseksi mitään. Vartijoita kuitenkin käskytettiin poistamaan hänet tilaisuudesta jo ennen sen alkua. Lainlaatija on useissa eri yhteyksissä korostanut, että henkilön poistaminen yleisestä ja yksityisestä tilaisuudesta ei saa edes antaa vaikutelmaa syrjinnästä. 


Salmisaaressa Panu Huuhtanen poistettiin mielestäni tavalla, joka antoi vaikutelman Panun ihmisarvon loukkaamisesta. Raskauttavaa on, että päätöksentekoon on ilmeisesti osallistunut Jessikka Aron hyväksi ministeri Tytti Tuppurainen. Esityksessään Aro esitti tarinoita ”Kremlin propagandatrollauksen keinoista sosiaalisessa mediassa”. 



Panu Huuhtanen ja Tiina Keskimäki poistettiin myös Pasilan messukeskuksesta kirjamessuilta, jossa Aro esitteli ja möi kirjaansa. Huuhtanen ja Keskimäki eivät ole mitenkään sidoksissa Venäjän valtioon eikä kukaan edes väittänyt sellaista lähestysmiskielto-oikeudenkäynnissä, jossa Aro kärsi tappion.


 Mikä kiinnostavaa Twitterin maailmasta, niin englanninkielisessä maailmassa Aro osallistui disinformaation levittämiseen eikä tehnyt mitään väärinkäsitysten korjaamiseksi. Twitterissä kehittyi valekuva, jonka mukaan trollit olisivat hyökkäämässä myös hovioikeuteen, Kremlin vaikutus kasvaisi näin aggressiivisesti. 


Toomas Henrik Ilves välitti Aron tarinaa kirjamessuilta ja julkaisi syytöksen ”putinistien häiritsevän eurooppalaista journalistia”. Georgetownin yliopiston apulaisprofessori Molly McKew antaa Yhdysvaltian ulkomaan edustolle opetusta Venäjän informaatiokampanjoista, mutta hän kirjoitti myös hämmästyttävän Aron joutuneen ”Kreml-myönteisten valheiden levittäjien ja vainoojien” uhriksi (kun Huuhtanen ja Keskimäki olivat menossa MV-lehteä käsitteleville hovioikeuden istuintoihin). 


Minun lähestyvillä trollikäräjillä on analoginen ongelma: Saako suomalaisella ikääntyneellä pitkäaikaistyöttömällä, raittiilla ja siistillä osa-aikaisella siivoojalla, olla mielipiteitä senkin jälkeen, kun hän katsoo televisiota tai lukee kirjoja, joissa hänestä lausutaan ”houreisena aktivistina” tai Kremliin kytkettynä informaatio-operaationa. Saako pieni siivooja joskus osallistua rauhallisesti, ainoa hieno puku (10 vuotta vanha) päällään ja raittiina, julkiseen tilaisuuteen, jossa on monia esiintyjiä, istua siellä hissukseen. Niin kävi minulle onnellisemmin kuin Huuhtaselle ja Keskimäelle, että kukaan vartija ei ole poistanut minua tilaisuuksista. Vainoamissyyteet keksittiin puolivuosikymmentä myöhemmin. Tästä on kyse syyskuussa trollikäräjillä. 


Syyskuussa trollikäräjät ahdistavat yksistään toista puolta: tiedän kaiken aineiston eikä mitään pahaa aineistossa ole minua vastaan, mutta syyttelyn petollisuuden paljastuminen tekee toki kipeää - syyttelijöille. 


Julkisuus ja osallistuminen


Euroopan Unioni lanseerasi aktiivisen kansalaisuuden -käsitteen jo vuonna 1997 asiakirjalla DG XXII Citizenship Study. Tuo käsite ei enää ohjaa virkakoneistoa, joka tahtoo estää tiettyjen ihmisten aktiivisen kansalaisuuden.


Professori Niiniluoto (Tieteessä tapahtuu, vol 19 nro 2, 2001) muistutti tieteeseen ja tutkimukseen kuuluvasta julkisuusperiaatetta, jossa esitettyjä väitteitä ja tuloksia olisi arvosteltava ja koeteltava johdonmukaisesti. Vapaa ja kriittinen keskustelu olivat ihanteita jo Sokrateen oppilaiden piirissä. Platonin Akatemian mukaisesti dialogien ja argumentaation perinne jatkui keskiajan yliopistoissa. Niiniluoto liittyi läheisesti logiikan ja tieteellisen metodin professoriin Popperin, joka vaati kriittistä keskustelua ja keskinäistä kritiikkiä, jotta väitetyt tutkimustulokset voidaan hyväksyä. Minä itse pidin pari tuntia pitkän esitelmäni Popperin vaatimuksista kriittiselle kansalais- ja tiedekeskustelulle jo vuonna 1982. Tämän piti olla jo luonnollista ja luovuttamatonta, mutta ei ole...


Hallinto-oikeuden professori Mäenpää tukeutui (Julkisuusperiaate informaatioyhteiskunnassa, 2000) Jürgen Habermasin esitykseen julkisuuden rakennemuutoksesta, jossa avoimuus, julkinen keskustelu ja tiedon välitys olisivat julkisuuden osatekijöitä. Julkisuus on yleinen edellytys osallistumiselle ja julkiseen valtaan kohdistuvalle vaikuttamiselle sekä valvonnalle. Kansainvälisen politiikan professori Patomäki painotti ”demokratian edellyttävän julkisuutta” (2017, jonka pohjana todistalausunto Manninen-Jätteenmäki oikeudenkäynnistä 5.3.2004): ”Kaikki poliittiset argumentit … täytyy testata julkisessa keskustelussa. Ilman sananvapautta ja tasa-arvoista mahdollisuutta osallistua poliittisen tahdon muodostamiseen tällainen yhteisö on vaarassa ajautua harhaan. Erityisenä uhkana on noidankehä, jossa valta kasaantuu sellaisten toimijoiden tai ryhmien käsiin joilla on valtaa jo ennestään ja vain siksi, että niillä on valtaa jo ennestään. Epäilijät sivuutetaan, mutta tarvittaessa pakotetaan ruotuun”.


Patomäen lupaama ”harmageddon”, noidankehä hourahtaneiden valtaapitäjien itsekkäistä vaatimuksista epäilijöiden sivuuttamiseksi ja jopa ruotuun pakottamiseksi, on juuri toteutumassa.


THL:n työpaperi Mitä osallisuus on? (33/2017) puhui STM:n aktiivisesta kansalaisuudesta, aktivoinnista ja yhdenvertaisten palvelujen hengestä (STM 2014) sekä OM:n ihmisoikeuksista ja demokratiasta (OM 2014) ja OKM:n painotuksesta merkityksellisyydestä ja mahdollisuuksista (OKM 2016). Osallisuus on liittymistä (involvement), suhteissa olemista (relatedness), kuulumista (belonginess), yhteisyyttä (togetherness), yhteensopivuutta (coherence), mukaan ottamista (inclusion), osallistumista (participation) ja vaikuttamista (representation) sekä demokratiaa.


Eikös ole upeita sanoja, mutta mihin nuo upeat sanat ja periaatteet unohtuivat, kun Panu Huuhtanen potkittiin ulos Hanasaaren sananvapausseminaarista tai minä sain puoli vuosikymmentä jälkikäteen epäilyn ja syytteen osallistuttua keväällä 2015 JSN:n sananvapausseminaariin, jossa kukaan ei edes potkinut minua pois?


THL:n tutkijat liittyivät filosofian professori Frickerin (2007) arvioon episteemisestä epäoikeudenmukaisuuden käsitteestä, jolloin syrjityillä ja valtaa vailla olevilla ihmisryhmillä ei ole enää kenties edes termejä ja käsitteitä kuvaamaan epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiaan. Vaikka merkityksellisyyden kokemukseen tarvittaisiin juuri yhteys ihmiseen tai muuhun olevaiseen, merkityksellisyys ei kuitenkaan synny. THL:n mukaan uuden julkisen hallinnon (new public governance) ja sitä seuranneen uuden julkisen johtamisen (new public management) tavoite olisi kuitenkin kaikesta huolimatta vastata kuvattuun kriisiin, jotta kansalaiset voitaisiin nähdä yhteisönsä aktiivisina jäseninä, joka osallistuu tai voi osallistua yhteisönsä kehittämiseen, toimintojen toteuttamiseen ja niiden arviointiin. Välillistä ja suoraa demokratiaa vahvistetaan.


THL:n tutkijoiden (s. 32) mukaan ratkaisevan tärkeää huono-osaisuuden, köyhyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisessä olisi saada mukaan pieneenkin vaikuttamiseen ja poliittiseen toimijuuteen eritoten ne, jotka tilanteesta kärsivät, mutta ovat nyt hiljaa, koska eivät usko poliittiseen toimijuuteensa (Ford 1992: toimija-uskomukset; Bandura 1977: minä-pystyvyys.). Paitsi nyt käy syyttäjän vaatimusta noudattaen niin että väärin ajattelevaksi leimattu osa-aikainen koronalomautettu wc-siivooja ei saa katsoa televisiota eikä istahtaa isoon luentosaliin, sillä siellä voi joku ahdistua.


Osallisuuden käsite viittaa kuulumiseen yhteiskuntaan ja poliittisten yhteisöjen toimintatapoihin. Syrjään jäävien mukaan ottaminen (social inclusion) on ollut yhteiskuntapoliittinen tavoite, jota on edistettu hallitusohjelmia myöten. Vuosina 1998-2001 oli sisäministeriön koordinoima osallisuushanke, Vanhasen ensimmäinen hallitus (2003-2007) käynnis OM:n johdolla kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman, osallisuuden edistäminen oli tärkeä tavoite myös Sipilän hallituksen ohjelmassa 29.5.2015, jossa kärkihankkeeksi nimettiin ”vahvistaa … ihmisen osallisuutta”. Marinin hallitusohjelman mukaan ihmisten osallisuuteen on suorastaan keskeistä investoida. Eriarvoisuus ilmenee myös eroina väestöryhmien terveydessä ja osallisuudessa.


OM:n julkaisussa 2004:11 Aktiivisten kansalaisten Suomi, FT, Sivistysliitto Kansalaisfoorumin pääsihteeri Harju arvioi Vanhasen hallituksen tuolloisen poliitiikkaohjelman tarkoitusta edistää ”aktiivista kansalaisuutta, kansalaisyhteiskunnan toimintaa, kansalaisten yhteiskunnallista vaikuttamista ja edustuksellisen demokratian toimivuutta”. Selvityksessä huomattiin, ettei aktiivinen kansalaisuus ole ihmisellä synnynnäinen ominaisuus, vaan siihen pitää kasvaa, oppia ja harjaantua. Taas syntyi rahasta niitä monia upeita juhlapuheita ja romanttisia sanoja, jotka kaksi vuosikymmentä myöhemmin ovat jo muuttuneet kirosanoiksi, jos niitä käytännössä tahdottaisiin noudattaa:


Aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamisessa ja kasvattamisessa tarvitaan avoimuutta ja uteliaisuutta maailmaa kohtaan. Avoimuus on ennakkoehto oppimiselle ja valmiudelle oppia. Avoimuus auttaa kulttuurien kohtaamisessa, edistää suvaitsevaisuutta ja lisää moniarvoisuuden kunnioitusta. Se auttaa vapautumaan ennakkoluuloista ja esimerkiksi muukalaisvihamielisyydestä. Avoimuus opitaan kokemuksen kautta, kohtaamalla ja kuuntelemalla muita, olemalla ja toimimalla muiden kanssa. Siksi osallistuminen, mukanaolo ja dialogi ovat niin tärkeitä. Niihin tulee tarjota mahdollisuus ja niitä tulee harjoitella aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattamisessa.... Aktiivinen kansalaisuus ei toteudu ellei ihmisten osallistuminen etene dialogista käytännön toiminnaksi. Kauniiden ideoiden täytyy kohdata todellisen maailman kanssa ja kauniit puheet ja keskustelut pitää panna yhteisöissä käytäntöön. Tämä käytäntöön saattamisen taito on keskeinen kompetenssi aktiiviseen kansalaisuuteen pyrittäessä.” (s. 27).

Yksilö, joka ei voi ilmaista itseään, joka tuntee olevansa yksinäinen, joka ei saa kaipaamaansa tukea, joka ei ole huomaavainen toisia kohtaan, joka ei osaa neuvotella, joka on suljettu ja kapea-alainen ja hauraalla identiteetillä varustettu, on takuuvarmasti voimaton. Sellainen ihminen on altis sosiaaliselle ulossulkemiselle ja vakava uhka sosiaaliselle koherenssille.” (s. 28)


OM:n julkaisun mukaan ongelmaksi muodostuu, jos kansalaiset jäävät vain julkisen vallan kuluttajiksi: ”Terveessä demokratiassa kansalaisten on tuettava ja ohjattava vallan käyttöä. Nykyisin kansalaiset ovat Don E. Eberlyn (1994b, xxix) ja Van Tilin (2000, 168) havaintojen mukaan tarkkailijoita eivätkä osallistujia. He ovat kuluttajia, jotka ”ostavat” veroja vastaan palveluja julkiselta vallalta. Kansalaisuudesta on tullut kuluttajuutta. Ihmiset ovat tulleet riippuvaisiksi hallituksesta eikä päinvastoin, kuten demokratiassa tulisi olla.” (s 29) Selvitys liittyi Aarhusin yliopiston professorin Korsgaardin psykologiseen näkemykseen identiteetin tärkeydestä sille että ihminen kokisi subjektiviteettinsa tärkeäksi. Kansalaiset tulee ottaa oman elämänsä arkkitehdeiksi ja toimijoiksi.


Propagandisti ei halua kohdata sinua


Kritiikkini Jantusen ja Aron esitysten suhteen on linkittynyt eurooppalaiseen keskusteluun.


Saako Aron ja Jantusen väitettyyn tieteeseen suhtautua epäileväisesti? 

Bordeaux´n yliopiston oikeussosiologian professori Ellul katsoi (Propagandes. 1962, engl. ”Propaganda: The Formation of Men's Attitudes”, 1965/1973), että propaganda on modernin teknologisen yhteiskunnan siiamilainen kaksonen. Propagandassa torjutaan dialogisuus: ”Yksilö ei kiinnosta propagandistia. Jotta propaganda olisi tehokasta, se ei voi kiinnittyä yksityiskohtiin... Propaganda lakkaa, kun yksinkertainen dialogi alkaa” (Propaganda ceases, where simple dialogue begins”, (s. 6).

Ellulin mukaan dialogia varten toisen kanssa vaaditaan odottamista ja kuuntelua, kunnes toisen osapuoli lopettaa sanottavansa ja me voimme vastata (Ellul, A Companion to His Major Works, Humiliation of the Word, s. 152). Modernin valtion hallitukset eivät voi hallita ilman ihmisten tukea ja läsnäoloa, propaganda toimii peitteenä, joka piilottaa sen, mitä todella tapahtuu hallituksen kulissien takana. Modernin valtion hallitukset ovat pikemmin propagandan toimittajia, kuin yksityinen kansalainen, jolla on vain mielipiteitä.


Mielestäni Jantuselle ja Arolle näyttää sopivan stereotyyppisesti yksilöiden nimeäminen (”harhaiset aktivistit”, ”putinistit”) myytteihin, mikä on propagandan piirre. Esimerkiksi Infosota-pamflettiin Jantunen ei haastatellut kohdehenkilöitä, ei myöskään minua, josta kirjoitti loukkaavia valheita. Myöskään Aro ei haastatellut pamflettinsa ”pahiksia”, vaan hän loi vain mustamaalauksen. Jantunen ei haastatellut Jermolaevan perhettä, jonka roolia kehiteltiin pamfletissa. Hän ei haastatellut Krimin ”vihreitä miehiä” ja heidän johtajiaan. Hän esitti väitteen lapsiasiakiistoista, mutta ei haastatellut lapsia-asiakiistojen venäläisiä osapuolia eikä istunut oikeudenkäynneissä. Jantunen ei ollut yhteydessä Venäjän strategisten tutkimusten instituuttiin (RISS tai RISI) ja sen johtajaan evp. kenraaliluutnantti Reshetnikoviin. Hän ei haastatellut RT-kanavan johtajia ja toimittajia, vaikka voisi käydä ilmi, että jokaisessa organisaatiossa on erilaisia henkilöitä. Suomessa kohdatuissa some-ongelmissa Jantunen ei analysoinut Snowden paljastamaa Iso-Britannian ja Amerikan NSA:n agenttien Online Covert Action -opaskirjaa (“The Art of Deception: Training for Online Covert Operations”). Jantunen ei haastatellut venäläisiä informaatiosotaa analysoivia professoreita ja tutkijoita. Hän ei valottanut informaatiosotaa ja informaatio-operaatioita käsitteleviä länsimaisia viitekehyksiä: ei kriminologin, sosiologian professori Cohenin, professori Gooden ja sosiologian professori Ben-Yehudan teoriataustoja.


Juuri samaan aikaan kuin Aro ja Jantunen astuivat areenalle, käsitteli 20.7.2015 Drewin yliopiston kriminologian ja sosiologian professori Bonn (Psychology Today -julkaisu,”Moral Panic: Who Benefits From Public Fear?”) julkisen pelon luomista. Tämä käsite ”tarjoaa arvokasta tietoa siitä, kuinka ja miksi voimakkaat sosiaaliset tekijät (social agents), kuten tiedotusvälineet ja poliitikot, tarkoituksellisesti luovat ... yleistää huolta tai pelkoa. ... julkiset pelot ja valtion interventiot ylittävät suuresti objektiivisen uhan yhteiskunnalle, jonka uhan luomisesta tietyn yksilön tai ryhmän väitetään olevan vastuussa”.


Professorin mukaan moraalinen paniikki on keskeinen tekniikka virkamiehille, poliitikoille ja lainvalvontaviranomaisille sekä tiedotusvälineille, joille yleinen huolenaihe on hyödyllinen. Virkamiesten ja tiedotusvälineiden keskinäinen suhde muodostuu symbioottiseksi: poliitikot ja lainvalvontaviranomaiset tarvitsevat viestintäkanavia retoriikkansa levittämiseksi ja tiedotusvälineet houkuttelevat laajaa yleisöä, joka houkuttelee mainostajia. Tietyt yksilöt tai ryhmät muuttuvat viestimissä ”kansanpaholaisiksi” (Folk Devils). ”Julkinen hysteria havaitun ongelman suhteen johtaa usein erittäin rankaisevaan, tarpeettoman lainsäädännön antamiseen ja sillä voidaan perustella valta- ja auktoriteettihenkilöiden agendaa”.


Jerusalemin heprealaisen yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan rikosoikeuden professori Gur-Arye מירי גור אריה julkisti 16.8.2018 analyysin moraalisesta paniikista tuomioistuimen prosesseissa: The Legitimacy of Judicial Responses to Moral Panic (Journal of Criminal Justice Ethics, Hebrew University of Jerusalem Legal Research Paper No. 28). Moraalisessa paniikissa tuomioistuimet demonisoivat vastaajia ja raskauttavat rangaistuksia. Niin ilmaistaan liioitellusti uhan vakavuutta sosiaaliselle arvolle. Viitteitä moraalisen paniikin vaikutuksesta tuomioistuimiin oli sekä tuomioistuinten retoriikassa että tuomioiden vakavuudessa. Tuomioistuimista löytyi jälkiä mediahypestä: Retoriikkaa käytetään perustelemaan rangaistuksia, jotka ovat suhteettomia sekä rikoksen luonteeseen että sen tekemisen yleisyyteen nähden”. Tuskin tarvitsee muistuttaa, miten liioittelevasti käräjäoikeuden MV-oikeudenkäynnin yhteydessä syyttäjä Hämäläinen puhui medialle ja kuinka käräjäoikeuden tuomari oli ylimielinen vastaajia kohtaan. Gur-Arye olisi saanut paljon aineistoa moraalisesta paniikista suomalaisen tuomioistuimen prosesseissa, jos olisi istunut Helsingissä.


Lehto liittyi yhteiskuntatieteiden pro gradu-tutkielmassaan ”Propagandasta ja vihasta” (Jyväskylän yliopisto, 2012) emeritusprofessorin Chomskyn analyysiin propagandan läheisyydestä demokratialle. Propaganda synnyttää suljettujen ovien eliitin, joka tietää kansaa paremmin, mitä kansa haluaa: tarkoituksena ei ole dialoginen eteneminen, vaan sen välttäminen. Propagandaa toteuttavat siitä hyötyvä eliitti, massamediayhtiöiden johtajat, heitä rahoittavat mainostajat sekä hyväksytyt ”asiantuntijat”, jotka kaikki suodattavat uutisia rautaisella otteella. He päättävät yksin sisällön ja sen, mikä on uutisoimisen arvoista (Herman & Chomsky, Manufacturing Consent, 1988, 2; Lehto 2012:28).


Lännessä koordinoitu kampanja


Venäjän joukkotiedotusjärjestelmän muutoksesta tohtoriksi väitellyt, Ruotsin kansallisen puolustusopiston ja Uppsalan yliopiston dosentti, ETYJ:n asiantuntijana toimiva Simons arvioi länsimaista valtavirran mediaa moraalisen paniikin käsitteistöllä: ”The Anatomy of a Moral Panic” (Changing Societies & Personalities, 2019, 3/3,s. 189-206). Vuodesta 2014 lähtien länsimaisissa joukkotiedotusvälineissä on käynnistetty Venäjä-vastainen koordinoitu kampanja, yritys saada aikaan moraalinen paniikki länsimaisessa yleisössä. Näyttää siltä, että tarkoituksena on luoda pelon tunne ja vaihtaa loogisuus sarjaan emotionaalisesti perustuvia reaktioita, jotka perustuvat propagandaan.”(Simons 2019).


Simons viittasi Newcastlen yliopiston journalistiikan lehtorin, tohtori Zollmannin analyysin ”Bringing Propaganda Back into News Media Studies” (Critical Sociology, 2017, 45): ”Koska tiedotusvälineet ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä julkisen mielipiteen muodostumiselle, ne ovat ilmeinen kanava propagandan levittämiselle”. Valtavirran median journalisti suhtautuu vähemmän kriittisesti ”viralliseen” valtiolliseen linjaan: ”Moraalisten paniikkien tarkoituksena on toimia keinona lain, politiikan tai nykyisten käytäntöjen muuttamiselle, mitkä muutokset perustellaan välttämättömyydeksi suojella yleisöä ja yleistä etua” (Simons 2019: 6).


Simons muistutti BBC:n ex-uutistuottajan Paynen luonnehtineen nykyaikaista mediaa ”kiistatta sodan välineeksi” (Payne, 2005: The Media as an Instrument of War. Parameters, 35, 1, 81–93). ”On ilmeistä, että moraalisen paniikin elinkelpoisuutta yritetään suojella ... kohdentamalla hyökkäyksiä niitä yksilöitä ja organisaatioita vastaan, jotka avoimesti kiistävät moraalisen paniikin laillisuuden ja uskottavuuden” (Simons 2019: 9, 14). Simons analysoi kahden tutkijan kanssa Naton kannattajien harjoittamaa ”kampanjatoimia” Ruotsissa (Sweden and the NATO debate. Journal Global Affairs, vol. 5, 2019): Jos et ole meidän puolellamme, jos et ”suostu” Nato-puolueiden väitteisiin, niin olet ”Venäjän trolli” tai ”hyödyllinen idiootti”. ”Näin rajoitetaan julkisen keskustelun vapautta ja moninaisuutta”.


Euroopan Parlamentin julkaisu Disinformation and propaganda – impact on the funtioning of the rule of law in the EU and its Member States (helmikuu 2019) pohti professori Martinin määrittelyä: ”Kaikki hyväksyvät, että propaganda on vaikuttamisen taidetta, manipulointia, hallinnointia, promootiota, muuttamista tai varmista, jotta mielipiteet, asenteet, toiminta tai käyttäytyminen hyväksytään” (Martin, Definition of propaganda. 1958, s. 10). EU-raportin (2019, s. 28) mukaan tutkijoiden mielipiteet eroavat siitä, onko propagandan oltava systemaattista ja järjestettyä. EU-raportti muisti, että sosiaalipsykologi Careyn (1922-1987) mukaan kaupallinen mainonta ja suhdetoiminta ovat propagandaa. EU-raportissa koettiin kiusalliseksi laajat määritelmät. Niin EU-raportissa (2019, s. 27) rajattiin, että tästä lähtien propaganda-sanaa he käyttävät kuvaamaan vain Kremlin järjestämiä strategisia tiedotuskampanjoita. Euroopan Parlamentti halusikin muuttaa propaganda-käsitettä sekä koordinoida kampanjaa Venäjää- ja maahanmuuttokriittisiä vastaan, jotka se niputti toisiinsa.


Saanko vielä sanoa?


Kymmenen vuotta työttömänä ja köyhyysrajan alapuolella kärsineenä suomalaismiehenä minä muistan suorastaan jankuttaa, että yhtäällä olen joutunut Jantusen toimesta mustamaalattuna ”harhaisena aktivistina” ja ”Kremlin asiamiehenä” syrjityksi ja toisaalta verorahat käytetään infosodan tunnistamiseen ja sen mukaisiin ”lainvalvontatoimiin”, kuten Brecht osuvasti lausui propagandasta:

Voi olla, ettei meidän maassa kaikki suju / niin kuin pitäisi. // Mutta kukaan ei voi kiistää ettei propaganda /ole hyvää. // Jopa nälkää näkevien on myönnettävä / että kansanhuoltoministeri pitää hyviä puheita.

Vain erinomaisella propagandalla saatiin/miljoonat vakuuttumaan siitä/että armeijan varustaminen on rauhan työtä/ ja jokainen uusi panssarivaunu rauhan kyyhkynen/ja jokainen uusi rykmentti uusi todistus/rauhanrakkaudesta.

Vielä yksi asia panee vähän epäilemään/propagandan tavoitteita: mitä enemmän meidän maassa/on propagandaa/sitä vähemmän on kaikkea muuta.


Minä katson näillä perusteilla oikeutetuksi linkittää Aron ja Jantusen dialogisuuden laiminlyövät sekä puutteellisesti, stigmatisoivasti ja reflektoimattomasti esitetyt tarinat kansainvälisesti tunnettuun infosota-, kulttuuri- ja mediakeskusteluun. Onko tutkijana esiintyvien henkilöiden intressien, kompetenssin, menetelmien, sidonnaisuuksien ja väitteiden arvostelu sallittua?

Terveisin


Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)