Statcounter

perjantai 18. tammikuuta 2019

Suomen tiedustelupäälliköksi Naton palkitsema prikaatikenraali Pekka Toveri

Yli 100 000 euron palkka analyyseista


Kenraalien osaamista ja vastuuta kunnioitetaan Suomessa yli 100 000 euron vuosipalkalla. 

Tiedustelupäällikkö on tietysti erityisen tietävä ja taitava erottamaan ja tunnistamaan turha data ja huhut sekä tekemään merkittävistä seikoista viisaita johtopäätöksiä ja tulkintoja.
Tiedustelupäällikön tehtävä on tietysti aivan toinen kuin informaatiosotaan vihkiytyneen propagandistin.


Prikaatikenraali Pekka Toverin erityinen osaaminen näkyi äskettäin twitterissä, kun hän levitti ilmeisen syvällisten tutkimusten jälkeen tarinaa siitä, että Oulussa tehdyt pakolaisten ja maahanmuuttajien seksuaalirikokset eivät olisi olleet riittävä syy kansainväliseen kiinnostukseen, vaan tuo uutisointi olisi ollut kansainvälinen pahatahtoinen vaikutusoperaatio. Siinä näkyisi Venäjän masinoima vaikutusoperaatio, kun Katie Hopkins kävi Oulussa ja tapasi Junes Lokkaa ja Tiina Wiikiä

Luultavasti edes Junes Lokka ja Tiina Wiik – joiden nimeen Pekka Toveri ei viitannut twiittauksessaan – eivät tienneet toimineensa Vladimir Putinin salaisina vaikutusagentteina. Tiedustelupäällikkö näkee joka tapauksessa paljon syvemmälle salaisuuksiin kuin asianomaiset itse. Kukaan muu ei tiennyt, että se olikin Putin, joka viritti keskustelun Oulun raiskauksista.

Pekka Toveri tukeutuu vihreään propagandistiin, kun levittää käsitystä kansainvälisestä "vaikutusoperaatiosta".


Tiedustelupäällikön käsityksiä näiden yllättävien salaisuuksien äärelle ohjasi tälläkin kertaa Ilta-Sanomien toimittaja Johannes Kotkavirta. Toimittajan isä Ari Heikkinen toimi vihreiden puoluesihteerinä 1997-2007 ja äiti Eija Kotkavirta toimi Keravan vihreiden puheenjohtajana ja sittemmin Oulun seudun Vihreät naiset ry:n puheenjohtajana. 

Johannes Kotkavirta tuli aiemmin tunnetuksi tukeutumalla maahanmuutto-ohjelmaa esitellen SKP:n professoriin Martin Scheinin, mitä Suomen Uutisissa Jussi Halla-aho kritisoi 20.2.2015.

 

Toveri tukeutuu maineikkaisiin osaajiin


Uuden tiedustelupäällikön käsityksiin kuuluu, että Suomessa ei olla valitettavasti riittävän hysteerisiä Venäjän ja Kiinan ”agenttien” vakoiluun yrityselämässä. 

Nato-trolli ”adam seven” saa toistuvasti prikaatikenraali Pekka Toverin twitterissä auktoriteetin aseman.

Suomen Puolustusvoimien kyberkapteeni Tuomo Rusila tyydyttää kenraalia, kun Rusila irvailee Sergei Lavroville tai vaatiessaan länttä luopumaan venäläisen energian käytöstä.

Pekka Toveri levittää tohkeissaan uutisia siitä, kuinka tärkeää on Facebookissa harjoittaa tehokasta sensuuria ”Venäjän agenttien vaikutusoperaatioita” vastaan. Ben Nimmo saa toimi tuossa uutisessa auktoriteettina. 

Toveri valitsee järeimmän sanaston ja kuvailee, että Putin ”miehittää Ukrainaa” (10.1.2019).

Korkeimman tason tiedustelupäälliköllä, prikaatikenraalilla Pekka Toverilla on käytössään suomalainen kaikkein osaavin ja taitavin asiantuntijoiden verkosto, joiden tietämykseen ja arviointikykyyn hän näyttää toistuvasti tukeutuvan. 

Ulkopoliittisen instituutin (UPI) tutkijan Charly Salonius-Pasternakin tekstit leviävät erityisen hyvin prikaatikenraalin Twitterissä ja Facebookissa.

Suomalainen turvallisuuspoliittisen keskustelun ja itse asiassa kaikkien eri alojen huippuosaajina Janne ”Rysky” Riiheläinen, kirjailija Jari Tervo, everstiluutnantti Torsti Sirén, sotatieteen tohtori Saara Jantunen ja Ilta-Sanomien yhdysvaltain kirjeenvaihtaja, väkevästi vihreässä perhekuplassa kasvanut Johannes Kotkavirta ovat prikaatikenraalin Pekka Toverin kavereita Facebookissa, toiset myös Twitterissä. Ehkäpä vain everstiluutnantti Ari Laaksonen tulee huomatuksi näitäkin useammin.

Jari Tervon rehevät analyysit tulevat uudelleentwiitatuksi prikaatikenraalin twitterissä. Kirjailija kiroilee ja pohtii Ivanka Trumpin tyhmyyden äärettömyyttä, verraten häntä Kim Kardashianiin.

Helsingin yliopiston opinnoissaan Suomen ja Ruotsin sotilastiedustelua tutkiva Viktor Rantala pääsee usein prikaatinkenraalin twiiteissä esille.

Erityisesti Janne Riiheläinen tulee kunnioitetuksi kiitollisin sanoin tämän syvällisistä analyyseistä, joiden salaisuuksia paljastavia merkityksiä eivät yleensä edes kohdehenkilöt ole ymmärtäneet. ”Helppo yhtyä kirjoittajan mielipiteeseen”, Toveri muistuttaa. 

Janne Riiheläinen on prikaatinkenraali Pekka Toverin kunnioittama auktoriteetti.
 
Yhdessä Oula Silvennoisen ja Marko Enqvistin kanssa prikaatikenraali Pekka Toveri pitää tuomittavana sitä, kuinka nämä tutkijat ovat joutuneet ”verkkovihan” kohteiksi – pohtimatta tietenkään sitä, ovatko Oula ja Marko langenneet valheiden ja disinformaation touhuihin.

Patologisesta Venäjän uhkasta ja pahoista juonista nyttemmin tunnetuksi tullut Alpo Rusi tulee prikaatinkenraalin twitterissä uudelleentwiitatuksi.

Helsingin Sanomille palveluksiaan antava Jarmo Mäkelä saa prikaatikenraalin kiitosta ”Venäjä-tulkinnoistaan”. Mäkelä toimi aiemmin Ylen palveluksessa, mutta sai potkut ja oli pitkän aikaa katkera tapahtuneesta.

Ulkopoliittisen tutkimuslaitoksen ohjelmajohtaja Mika Aaltola saa prikaatikenraalin tyytyväiseksi, kun tämä moittii Trumpia

Suomen johtava kyberasiantuntija, professori Jarno Limnéll ja Jessikka Aro eivät ole päässeet huomatuiksi kenraalin omissa postauksissa, eivät edes twitter-seurattaviksi, vaan ovat jääneet vain Facebook-kavereiksi. 

Pekka Toveri on ollut erityisen aktiivinen twitterissä viime kuukaudet, mutta hän itse seuraa vain muutamaa henkilöä.
 
Vuonna 2011 länsivakoojana Venäjältä karkotettu Luke Harding on Pekka Toverin kunnioittama auktoriteetti. ”Mies joka tietää”, Pekka Toveri glorifioi rajupuheista brittiä.

Yhdysvalloissa asuva Janne Lehtinen on kipakasti arvostellut prikaatikenraalia ”valehtelusta” ja ”USA-vastaisesta disinformaatiosta”, kun tämä esittää vallattomia väitteitä Donald Trumpia vastaan. Pekka Toveri näyttääkin jakavan mielihalulla kaikenlaista tarinaa, jossa saa moitiskella Trumpia mistä syystä tahansa. Prikaatikenraali kirjoitti 10.1.2019:
Aika harva on ollut yhtä härski kuin Trump, joka on nostanut valehtelun aivan uudelle tasolle”.

Venäjä hybridivaikuttaa


Joonas Kuikka ja Lapin kansa saavat prikaatikenraalin suosionosoituksiin, kun nämä julkaisivat 21.12.2018 kirjoituksen Venäjän hybridivaikuttamisesta ja hyökkäyksistä suomalaisia vastaan. Tässä olisi kyse jopa ”erinomainen artikkeli”, joka ”kannattaa lukea ajatuksella”. 

Lapin kansassa julkaistu salaliittoteoria uppoaa prikaatinkenraaliin - tulevaan tiedustelujohtajaan.

Niin kuin Joonas Kuikka tarinoi Lapin kansassa, niin Pekka Toveri jakoi 3.1.2019 samansisältöisen Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen twiitin Yhdysvaltain senaatin raportista, jonka mukaan Venäjä kohdentaisi disinformaatiokampanjoita erityisiin vähemmistöryhmiin, koska päämääränä olisi demokratian hylkääminen, vastakkainasettelun ja epäluottamuksen kylväminen.

Prikaatikenraali pelkästään kiittelee, eikä aseta julkisesti mitään kysymysmerkkiä lehtijutulle, jota hän jakaa ylevin saatesanoin. Mielipiteiden hämmentäminen verkossa sopisi kirjoittajan mukaan Putin kaltaiselle yksinvaltiaalle. ”Venäjän trollitehtaita” olisi kiittäminen tai soimaaminen siitä, että Suomen Nato-jäsenyyden kannatus oli laskenut 20 prosenttiin. Maanpuolutustahtokin on laskenut Suomessa.

Nato ja USA palkinnut sankarillisen luotettavan kenraalin


Pekka Toveri kertoo ja kuvittaa 28.8.2017 Facebookissa romantisoivaa narratiivia, jonka mukaan Amerikka on sellainen hyvä valta, että jenkkisotilas kantaa suojiin äitiä ja lasta onnettomuuksien keskeltä, kun taas Amerikka ei ole antifan tai uusnatsien liikkeitä.

Hyvin sopii, että uusi tiedustelupäällikkö saapuu tehtäväänsä sotilasasiamiehen paikalta Yhdysvalloista ja Kanadasta. Hänen vaimonsa on jenkkiupseeri, everstiluutnantti (evp.) Siobhan Toveri.

Suomessa olisi ollut kohua lojaliteettiongelmista vain silloin, jos vaimo olisi venäläinen everstiluutnantti tai vaikka pelkästään korpraali. Uuden vaimonsa Pekka Toveri on löytänyt sotilastehtävissään Naton operaatioissa.

Sotilasliitto Nato on palkinnut Toverin luotettavuuden kahdesti Nato-mitalein (IFOR/SFOR ja ISAF) sekä Yhdysvallat US Joint Service Commendation -mitalilla. Yhdysvaltain sotilaallinen kiitosmitali annetaan jatkuvista sankarallisista ja ansiokkaista palvelutehtävistä.

Vaikka Suomen kansa – Pekka Toverin levittämän lehtijutun mukaan Venäjän trollien pahasta vaikutuksesta – vastustaa Naton jäsenyyttä entistä enemmän, niin Suomen Puolustusvoimien tiedustelupäälliköt ovat entistä enemmän Naton asiamiehiä Suomen Puolustusvoimissa.

Suomen tiedustelupäälliköt ovat merkittävästi muuttuneet jopa siitä, kun kontra-amiraali Georgij Alafuzoff toimi vuosina 2007-2013 virassaan ja tuli tunnetuksi hienotunteisesti näkemyksiään ilmaisevana upseerina. Alafuzoff vaikutti Venäjä-kannanotoissaan korostavan sitä, ettei Venäjä ole missään mielessä uhka Suomelle.

Alafuzoffin jälkeen kenraalimajuri Harri Ohra-Aho siirtyi tiedustelupäälliköksi. Hänen aktiivisuutensa sosiaalisessa mediassa oli jo selvästi rohkeampaa. Ohra-Aho ei häpeillyt satunnaisesti klikata tykkäämisiä enää sellaisillekaan sensaatiokirjoituksille, joita olisi perinteisesti saatettu arvioida suorastaan russofobisiksi.

Ohra-Ahon jälkeen prikaatikenraali Pekka Toveri on vielä selvästi rohkeampi, vaikka hänen aktiivisuutensa sosiaalisessa mediassa on toistaiseksi varsin tuoretta. Tämä tuore toiminta rajoittuu sensaatiokirjoitusten levittämiseen. Varmasti Toveri on osoittanut uskollisuutensa läntisille isännille.

Toverin pitkä matka 90-luvulta alkaen


Pekka Toverin näkemykset Venäjästä ja Yhdysvalloista ovat muuttuneet merkittävästi tämän parin vuosikymmenen aikana, jolloin hän on myös sotilasurallaan saanut uusia entistä hienompia saavutuksia uuden ymmärryksensä ansiosta, kun myös lausunnot ovat samanaikaisesti ärhäköityneet.

90-luvulla Pekka Toverin arvioi useissa sotilaallisissa kirjoitelmissaan Tšetšenian sotilaallista tilannetta. Pekka Toveri ja Heikki Välivehmas selvittelivät Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen julkaisussa vuonna 1995 ”venäläistä operaatiotaitoa” (Syvän taistelun oppi ja sen toteutus venäläisessä operaatiotaidossa).

Jukka-Pekka Laineen kanssa hän kirjoitti Soitellen sotaan Sotilasaikauslehteen 9/1996 ja Asukaskeskustaistelu on osaavan taitolaji (10/1996). Pekka Toveri pohti myös Tšetšenian sotilaallista tilannetta Panssari-lehdessä 4/2000 (”Toinen kerta toden sanoo? - Venäjän sota Tshetshenian valtaamiseksi 1999) ja Jukka-Pekka Laineen kanssa Panssari-lehdessä 2/1996 (Panssarit taistelussa osa XXIV 131. Moottoroidun jalkaväkiprikaatin pelastusyritykset).

Pekka Toveri on yhdessä Heikki Välivehmaksen kanssa vuonna 2000 laatinut Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisun Future operational-tactical level warfare: challenges and oppurtinities for the defence of Finland.  Kirjoittajat päättelevät ”informaatiosodan” läheiseksi perinteiselle sodankäynnille, mutta heidän mukaansa vain Yhdysvalloilla on kyky toteuttaa informaatio-operaatioita taktis-operationaalisella tasolla, kun taas läntisten valtioiden on seurattava Yhdysvaltain kehitystä. Venäjän kyky informaatio-operaatioihin on hyvin rajoitettu ja kehitys hidasta (s. 66). Suomen puolustukseksi sotatutkijat viittasivat tärkeimpänä tekijänä kansalaisten tahtotilaan säilyttää itsenäisyys ja puolustaa maata.

Pekka Toverin artikkeli ”Sotien, aseellisten kriisien ja epäsymmetristen uhkien vaikutus yhteiskuntaan” on julkaistu Gummeruksen julkaisemana vuonna 2003 teoksessa Kriisiturvallisuuden käsikirja.

Tiede ja Ase -julkaisussa (64, 186-195/2006) Pekka Toveri arvioi yhdessä Kim Jäämeren ja Auvo Viita-ahon kanssa monikansallista MNE-kehittämisharjoituksia, joissa kehitettiin Yhdysvaltain asevoimien Joint Forces Commandin (JFCOM) johdolla yhteisiä sodankäynti- ja kriisinhallintakykyjä. Kirjoittajat kokivat yhteistyön hyödylliseksi, koska tällä tavalla Suomi sai paremmat mahdollisuudet tiedon vaihtoon ja yhteistoimintaan Naton kumppanimaana.

Panssarilehdessä 4/2008 Pekka Toveri analysoi Yhdysvaltain liittolaisen Georgian kokemaa tappiota Venäjää vastaan. USA oli tukenut Georgian asevoimien koulutusta kurssittamalla pääosan asevoimien aktiiviyksiköistä vuonna 2005-2007 ja samalla reserviä pikakoulutuksena. Georgian parhaiten koulutettu yksikkö (1.JvPr) oli pääosin Irakissa taistelemassa osana USA:n johtamaa koalitiota, Irakissa oli 2000 sotilasta. Kaikesta huolimatta Georgia hävisi, kun taisteluhenki rakoili.

Länsi-Suomen sotilasläänin komentajana toimiessaan prikaatikenraali Pekka Toveri lausui Keski-Pohjanmaalle 15.11.2014 pitävänsä Venäjää uhkana. 

Tiedustelulaki prikaatinkenraalin työvälineenä


Hyväksytty sotilas- ja siviilitiedustelulaki merkitsee lakiesityksen mukaan 20 miljoonan euron vuosittaista panostusta ”väärän tiedon” jahtaajien hyväksi. Sotilastiedustelun tarpeellisuutta määriteltiin esityksen sivulla 12 turvallisuusympäristön nopealla muutoksella: 

Sodankäynnin ja muun vaikuttamisen raja hämärtyy käytettäessä poliittisia ja taloudellisia painostuskeinoja, informaatio-operaatioita sekä hybridivaikuttamisen keinoja”.

Sivulla 29 sotilastiedustelun mietinnössä todettiin sosiaalisen median keskeisyys tiedustelutehtäville:

Tietoverkoissa tapahtuvan verkostoitumisen merkitys kansallista turvallisuutta uhkaavien toimijoiden keskuudessa tulee entisestään kasvamaan. Sosiaalisen median kehittyessä verkostoitumisen tavat monimuotoistuvat. Valtiolliset toimijat panostavat omien modernien mediaorganisaatioiden kehittämiseen niiden kautta propagandan levittämiseen. Ne käyttävät yhä laajemmin sosiaalista mediaa, kuten pikaviestipalveluita, sekä ylläpitävät avoimia ja suljettuja keskustelufoorumeita. Nämä mahdollistavat sekä helppokäyttöisen kahden- ja monenvälisen viestinnän että toiminnan suunnittelun ja reaaliaikaisen koordinoinnin.”

Sotilastiedustelun johtajalla prikaatikenraali Pekka Toverilla on tietenkin jo korkean sotilasvirkansakin puolesta suuri vaikutus siihen, millaiset asiat ja henkilöt määritellään kriittisiksi, kyyläämisen arvoisiksi tehtäviksi, jotta lainvalmistelijan lakiesityksen linjaukset tulevat toteutetuksi.

Kirjoittaja on tavallinen suomalainen, osa-aikainen siivooja:

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Uncensored confession - My great deal with US OSINT former officer

On the first day of January, Mr. Eric Tallant sent a twitter message to me:


I will make you a deal. If you sincerely wish to make amends, renounce your former ties to Russian state sponsored media, and tell your side of the story, I will see that it is published in various sources in the West.


Eric Tallant promised wonderful amends for my career, if I will "renounce" my "former ties to Russian state sponsored media", and "tell" my "side of the story". Now I will do my best for my fortcoming amends and better career. I haven´t possibilities to do better and more honestly in order to "renounce" my "former ties" than to confess all facts.

First, however, I (as a Finnish poor cleaner) apologize for trying to explain these expected secret things in English. I have found that the Yanks and the Brits do not understand Finnish language even with help of using of the Google translator. And this situation is not so much better now, because I am not proficient in English.

I know from a previous case in LinkedIn 1, 2 that Mr. Eric Tallant has significant colleagues. Finns have known the name Joel Harding. However, Mr. Harding is just one small man alongside important colleagues. The network includes several CIA officers and Pentagon experts. Maybe you can check that I write really completely uncensored and honest about everything in this post!


In 6th April 2011, an especially beautiful Russian journalist came to me, because she and cameraman made a report on the Al-Qaida terrorist site, which operates in Helsinki. This woman had called me a couple of days earlier.


I don't remember the name of this confusingly beautiful journalist, but I still remember her appearance, brilliancy and sophistication. Or maybe I'll find her name, but the OSINT specialist feels surely the satisfying joy of discovery after a lot of searching for a secret!

Mr. Tallant is not any longer an intelligence officer employed by the US, NATO, or any other government. He is former military, specializing in OSINT.

In Finland, the journalists are not so beautiful, and they don't discuss skillfully. There are many beautiful journalists in Russia. The beauty of this journalist came from her wonderful soul and communication ability that I felt from the beginning. As a priest, I had twenty years of work experience in dealing with the human soul. 



Mr. Eric Tallant, OSINT specialist, can certainly look better for RT-journalist's name. I heard afterwards that this fine journalist was quite influential in RT-channel operation. Also after this beautiful journalist (later on another day), another beautiful journalist from RT channel visited me. She was also confusingly ingenious and wise. Such a kind I have not seen in Finland when we have had to discuss about terrorism. The journalists have "dirty soul" in Finland: if terrorists kill in Russia, it is OK. I think this kind of thinking is brutal and dirty.

This first journalist is now important for this honest confession. I wrote a piece of paper to her and told about my difficult situation. I asked if I could sometimes write a column or comment on an RT channel when the Evangelical Lutheran Church in Finland wants to kick me out. In Finland, the "church" does not accept that I am reproaching Al-Qaeda's propaganda that is supported here. Thus I have nothing to do now. It would be a nice hobby. So this beautiful journalist called me a month later and told me that I could write stories and they can publish them if they are good enough. A few years later did the Finnish police ask the same question ("how RT found you?") and I answered that the RT channel found me when they called to my phone. How else can you find a connection?

Already soon I experienced a "journalistic problem". I should know a lot that I could write wisely and precisely. I tried to ask wise instructions so that the RT channel could have made me even a "useful idiot", but the RT channel didn't want to do so. Rather the RT channel asked me to write just my own feelings. Just my own feelings! They didn't give any advice on the content. I didn't get any clues about the topics. It was terrible! This was very embarrassing! I was so small now - just my opinions in the big world. Of course, the facts had to be checked carefully. The press release is not a fact: it is necessary to investigate court papers or to find "primary sources".

I would have liked to write more precisely about the Al-Qaeda website (which operates in Helsinki, Finland): I went to the FSB office in St. Petersburg and asked for more information. The officer said that America probably has a part to do with it, but I didn't get any data or guidance. I just wrote my own opinions and I had no "network".

Soon the situation changed and the Al-Qaeda's terrorist site was no longer topical in Helsinki. And a  Finnish Minister tried to criminalize me. The Ministry for Foreign Affairs pressed the RT channel that I should not write to the Russian media anymore. The RT channel wanted to be a tactful good friend to Finland.

This close friend to the publisher of Al-Qaida's terrorist site, the Finnish minister for development policy and development cooperation, was angry, too. That's why I couldn't write anymore. The RT channel wants to be a tactful media for Western and European people. I felt that the RT channel was too "humble" and "submissive" for some liberal flows. It should be bolder for Russia.

So I've noticed already almost for a decade after those days that I've got to know: I have not tied to Russia's state media or other media there. I have still opinions as it has been earlier. Today, my opinions are not topical. Russian journalists are interested in interesting information, sharp analyzes and hard facts. I don't currently have. I'll clean the toilets in the early hours for a 10 euro daily wage. Then I will not see and experience important things internationally.

Miss Jessikka Aro, the investigative journalist of Finnish state sponsored YLE, has lectured at the Military Alliance NATO on several occasions and other stages of the Western Information Front. In several magazine interviews, Miss Aro claims to be the ”worst nightmare” of the Kremlin. She claims to have been subjected to "harassment of the Kremlin trolls" in Finland.

I know she's lying here. In Finland, no "Kremlin troll" has harassed her. In the summer of 2018, there was a trial in Helsinki and later the western friends of Miss Aro have argued that "Kremlin Trolls" were condemned in the trial. But this is disinformation! The trial did not explicitly link the judgment to the Kremlin and Russia. No money and administration has come from Russia.

Finnish ordinary citizens have been dissatisfied with Miss Aro's performances, which have been poor quality and dishonest. I criticize, for example, the fact that Aro's lying in several major conferences against me.

Aro falsely claims that ”the RT channel contributor” "physically harasses" her, "follows her", "persecute in Helsinki". In reality, I have no relationship to the RT channel (unfortunately there is no relationship, because it would be nice to write there or somewhere else).

In fact, I once saw Miss Aro: In 28/05/2016 with two other public persons did Aro give a presentation about ”freedom of speech” at the Finnish National Theater. I was sitting far in the hall, in the opposite corner of the hall. I didn't speak anything. I was quiet and I was watching and did video about these three speakers (as according to Finnish law it is very legal right) - and I went away quietly. This is not a "physical harassment".3, 4

I quickly went to home after the theater, because I had to go to bed early. At 3 o'clock in the next early morning, I woke up to run 15 kilometers to work: for cleaning the toilets. I got a salary of 9 euros per hour. Then I had no money for the bus ticket.

Why does Miss Aro claim lies about ”the RT channel contributor”, Kremlin trolls and her persecution? She is doing personal business and gaining popularity in Western Information Front, when she does these references to Russia and suffering. Unfortunately, there are too many neglectful and fraudulent people in the Western field of information struggles, and they are just happy about fast-paced stories that are not even true.

This is my honest, uncensored confession. Am I now eligible for the Western Information War Front?


Writer:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)