Statcounter

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Martti Lutherin luennot Roomalaiskirjeestä pääsiäisenä vuonna 1515

Martti Luther luennoi pääsiäisestä 1515 alkaen Wittenbergin yliopiston professorina Apostoli Paavalin Roomalaiskirjeestä. Tämä kirje on äärimmäisen kriittinen kirjoitus Suomessa, kuten mediasta ja valtakuntasyyttäjän touhuista on ollut nähtävissä ikävästi.



Lutherin luennoissa pääsee takaisin uskonpuhdistuksen aivan perusteisiin ja lähtökohtiin – jo aikaan ennen kuin oli julkaistu 95 teesiä anekauppaa vastaan.

Apostoli Paavalin Roomalaiskirjettä ja Martti Lutherin roomalaiskirjeen luentoja lukiessa saa kerrata paaston ja pääsiäisen aikana sitäkin, mistä kristillisessä uskossa on kyse ja mihin perusteisiin luterilainen uskonvanhurskaus tukeutuu: kyse on Raamattuun tukeutuen Kristukseen uskomisesta. 

Paavalin Kirje roomalaisille tulisi tuntea ”sanasta sanaan”


Apostoli Paavalin Kirje roomalaisille eli Roomalaiskirje on yksi Uuden testamentin merkittävimmistä kirjeistä. Se on vaikuttanut hyvin merkittävästi Augustinukseen ja Martti Lutheriin. Lutherin mukaan jokaisen kristityn tulisi tuntea sydämellään, sanasta sanaan Roomalaiskirje. Kirkollisessa kaanonissa ei ole turhaan Roomalaiskirje sijoitettu järjestyksessään myös ensimmäiseksi.

Roomalaiskirje on yksi niistä Paavalin kirjeistä, jonka aitoutta ei kyseenalaisteta. Muutamat kirjeet kulkevat Paavalin nimissä, mutta raamattututkimus on kyseenalaistanut niiden aitouden. Roomalaiskirje on todennäköisesti kirjoitettu Korintissa, silloisessa vauhdikkaassa satamakaupungissa, tai sen lähellä sijaitsevassa kylässä. Paavali mainitsee myös kolme henkilöä tuolta alueelta kirjeessään.

Roomalaiskirje on kirjoitettu viimeistään vuonna 58 AD, mutta mahdollisesti jo vuonna 54 AD.

Martti Luther kirjoittaa Roomalaiskirjeestä esipuheessaan Uuteen testamenttiin:

”Tämä kirje on oikea Uuden testamentin pääkappale ja kaikkein puhtainta evankeliumia, hyvin sen arvoinen, että kristitty ei osaa sitä vain sanasta sanaan ulkoa, vaan käyttää sitä sielunsa jokapäiväisenä leipänä. Sillä sitä ei koskaan lueta eikä tutkita liian paljon eikä liian hyvin; ja mitä enemmän sitä käytetään, sitä kalliimmaksi se tulee ja sitä paremmalta se maistuu - - ”



”Tässä kirjeessä meillä on siis mitä runsaimmin sitä, mitä kristityn pitää tietää, nimittäin mitä laki, evankeliumi, synti, rangaistus, armo, usko, vanhurskaus, Kristus, Jumala, hyvät teot, rakkaus, toivo ja risti ovat ja kuinka meidän tulee käyttäytyä itseämme ja jokaista kohtaan, olkoon hän hurskas tai syntinen, vahva tai heikko, ystävä tai vihamies”

Apostoli Paavali ei ollut käynyt Rooman seurakunnassa, jonne hän lähetti tämän kirjeen. Kirjeensä alussa hän tervehtii ”kaikkia Roomassa olevia Jumalan rakkaita ja hänen kutsumiaan pyhiä”, mikä tarkoittaa kaikkia kristittyjä Roomassa. Nämä olivat pyhiä kasteen ja uskon kautta, heille oli annettu omaksi Kristuksen pyhyys.

Tervehdyksessään apostoli Paavali torjuu ajatuksen ”eliittikristityistä”, vaan kirje on kaikille kristityille Roomassa. Nämä olivat ”pyhiä”. Heille Paavali kuvaa itsensä ”Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Jumalan evankeliumia”.

Roomalaiskirje kristikunnan tärkeimpänä epistolana lähtee siitä, että Paavali on Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ei suinkaan vääristä historian Jeesuksen julistusta jonkinlaiseksi ”dogmaattiseksi opiksi”, vaan hän opettaa alusta alkaen sopusoinnussa ja palvellen Jeesuksen omaa sanomaa ja elämää. Paavali ei puhu omiaan. Siinä on läntisen ”kristikunnan” nykyinen vaikea paikka, että tunnustaisi apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen Jumalan evankeliumiksi ja apostoli Paavalin Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi. Tuota kiistäessään on läntinen ”kristikunta” tahtonut asettaa itsensä apostoli Paavalin ja kaikkien apostoleiden sijaan, jopa Kristuksen Jeesuksen mestareiksi, jotka itse saavat muokata ja määritellä mitä tahtovat kuulla ja hyväksyä ”Jumalan evankeliumina”.

Pääsiäisluennot Wittenbergissä


Uskonpuhdistaja Martti Lutherin pääsiäisestä 1515 syksyyn 1516 pitämät luennot Roomalaiskirjeestä (WA 56, 157-528) on koottu Pentti Aallon ja Mauri E. Lehtosen vuonna 1958 julkaistuun suomennokseen Roomalaiskirjeen luento, jonka WSOY on julkaissut.

Oppilaiden muistiinpainoihin perustuvien luentojen ajoituksessa on seurattu Ulrich Köpfin esittämää kronologiaa: Martin Luthers theologischer Lehrstuhl (die Theologische Fakultät Wittenberg 1502 bis 1602, Beiträge zur 500. Wiederkehr des Gründungsjahres der Leucorea, hg. Von Irene Dingel & Günther Wartenberg, Leucorea-Studien zur Geschichte der Reformation und der Lutherischen Orthodoxie 5, Leipzig 2002, 71-86). Vuosina 1990-2009 Köpf toimi Heidelbergin tiedeakatemian tutkimuskeskuksen johtajana ja laati rekisterit Martin Lutherin kirjoituksista.

Tiedän, että esimerkiksi Michael A. Muellet on kiistanalaisessa teoksessaan Martin Luther (2004) muuttanut Roomalaiskirjeen luennot ja Lutherin oivalluksen vanhurskauttamisesta niinkin myöhäiseksi kuin vuoteen 1519.

Lutherin Roomalaiskirjeen luentoja ei ole koskaan painettu hänen elinaikanaan. Lutherin Paul-pojan hallussa alkuaan olleet käsikirjoitukset Johann Ficker löysi sittemmin Preussilaisesta kirjastosta. Tärkeät luennot olivat kadonneet historiasta 300 vuodeksi. Nykyinen kansankirkollinen kyvyttömyys toistaa Lutherin oivalluksia Roomalaiskirjeestä ei kuitenkaan johdu huonosta tuntemuksesta sinänsä, vaan haluttomuudesta tukeutua uskonpuhdistukseen ja Raamattuun.

Vuonna 1510 Luther oli käynyt ensimmäisen ja viimeisen kerran Roomassa, jossa hän näki korruption ja hengellisen tyhjyyden. Luther kirjoitti näkemänsä perusteella ”Rooman portosta, jossa italialaiset pilkkasivat meitä hurskaita munkkeja, joita he pitivät tyhminä kristittyinä”. Saksaan palattuaan Martti Luther suoritti teologian tohtorin tutkinnon vuonna 1512 ja aloitti opettaa Wittenbergin yliopistossa.

Luther luennoi pääsiäisestä 1515 kevääseen 1516 Roomalaiskirjeestä Wittenbergin yliopistossa raamatuntiedon professorina. Luennoidessaan Raamattua Luther perehtyi kreikkaa ja hepreaan, joita hän osasi toki jo entuudestaan. Lutherille oli myös annettu Saksin ja Thüringenin määräyksellä oikeudet ja tehtävä valvoa provinssin yhtätoista luostaria.

Raamattutuntemus antoi vankan perustan sille, että seuraavana vuonna 1517 Luther rohkeni esittää kuuluisat 95 teesiä aneiden myyntiä vastaan tilanteessa, jossa Johann Tetzel oli jo kierrellyt Saksassa myyden ”täydellistä anetta” Leo X:n talousvaikeuksista pelastamiseksi. Keväästä 1515 alkaen Martti Luther koki ja näki itse, kuinka monet Wittenbergistä lähtivät ostamaan vapautta rangaistuksistaan ja synneistään. Juuri Roomalaiskirjettä luennoidessaan vuonna 1515 Luther kertoi ymmärryksensä vanhurskauttamisesta yksin Jumalan armon kautta.

Näiden luentojen antama näkökulma uskonpuhdistaja Martti Lutherin kunnioitukseen apostoli Paavalin kirjoittamalle Roomalaiskirjeelle on suorastaan täysin vastakkainen sille, mitä syksyllä 2017 Suomen verorahoitteinen Yle tarjosi Eurooppa-kirjeenvaihtajansa Sampo Vaarakallion väärennöksessä ”uskonpuhdistuksen 500 vuoden” häpäisyksi.

Roomalaiskirjeen luennot näyttävät, että Martti Lutherin nöyrästi tunnustautuu ja tukeutuu Pyhään Raamattuun. Tuo asenne on jälleen ajankohtainen myös kansanedustaja Päivi Räsäsen tunnustautuessa uskonpuhdistuksen mukaisesti kristityksi, kun taas valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sekä Helsingin piispana esiintyvä Teemu Laajasalo ja arkkipiispana esiintyvä Tapio Luoma eivät hyväksyisi enää kristillistä uskoa, jonka mukaisesti Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515 tärkeästä ja kiistanalaisesta Roomalaiskirjeestä. Noilla luennoillaan Luther rakensi teologisen perustan Eurooppaa uudistaneelle reformaatiolle.

Ylen toimittajan Sampo Vaarakallion tarina oli syksyllä 2017 omanlaatuinen irvokas tapaus, jonka takia voisi itkeä ja nauraa yhtäaikaisesti. Hän oli saanut matkustaa Suomen veronmaksajien rahoilla Wittenbergiin, jossa hän kehitteli Luther-väärennöksen poliittisia ja ideologisia tarkoitusperiään varten. Siinä missä Martti Lutherin omat luennot Roomalaiskirjeestä tuovat esille nöyryyden Pyhää Raamattua kohtaan, syntienanteeksiannon ja Kristuksen vanhurskauden, niin Vaarakallio kuvittelee Lutherin avautuvan pikemmin koko maailman pakolaisten auttamiseen homo- ja muslimimyönteisenä suvakkina.

”Vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta”


Luentonsa Martti Luther aloittaa selittäen Roomalaiskirjeen ensimmäisiä sanoja ”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija” (Room. 1:1).

”Tämän kirjeen päätarkoituksena on tuhota ja poisjuurittaa ja hävittää kaikki lihan viisaus ja vanhurskaus (kuinka suuri tahansa se lieneekin ihmisten silmissä ja meidän itsemmekin edessä), niin paljon kuin niitä voidaankin harjoittaa vilpittömästi ja sydämen halusta ja istuttaa ja perustaa ja tehdä suureksi synti”.

Luther viittaa Augustinus-kirkkoisän teokseen Henki ja kirjain, jonka mukaan apostoli Paavali taistelee paljon kopeita ja röyhkeitä ja omista töistään kerskailevia vastaan. Luther muistuttaa, että sekä pakanoiden että juutalaisten keskuudessa on sellaisia, jotka pitävät aivan riittävänä, jos he vilpittömästi ja todella sydämensä pohjasta harjoittavat hyvettä ja tietoa. Juuri näitä ihmisiä vastaan apostoli Paavali kirjoittaa, että ”kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi tulleet”.

Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515, että kirkossa tulisi ponnistella, jotta ”meidän oma vanhurskautemme ja viisautemme hävitettäisiin ja poistettaisiin meidän sydämestämme ja meidän omahyväisestä sisimmästämme meidän silmissämme”.

Luther viittaa profeetta Jeremian sanaan repimisestä, hajottamisesta, hävittämisestä ja kukistamisesta. Se, ”mikä on meidän ulkopuolella ja Kristuksessa”, se on mitä ”rakennetaan ja istutetaan”:

Jumala ei halua pelastaa meitä omamme, vaan vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta, joka ei tule eikä synny meistä itsestämme, vaan joka tulee meihin muualta, joka ei ole kotoisin maan päältä, vaan joka tulee taivaasta. Sentähden on opetettava yksinomaan ulkopuolista ja vierasta vanhurskautta ja siksi on ensiksi oma ja kotitekoinen vanhurskaus poisjuuritettava” (Luther, Roomalaiskirje s. 16).

Ei mestareita, vaan palvelijoita


Martti Lutherin mukaan apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeen alussa ”Jeesuksen Kristuksen palvelija”, koska tässä sanassa ilmaisee yhtäaikaa majesteettiutta ja nöyryyttä:

”Nöyryys nimittäin sikäli, että hän ei tee itseään herraksi ja mestariksi, niin kuin on tyrannien ja kopeiden mielenlaadun mukaista, jotka käyttävät valtaansa niin, etteivät näytä muistavan mitään muuta kuin että heillä on valta, ikään kuin se olisi heille myötäsyntyinen eivätkä he olisi sitä toiselta saaneet. Sen tähden eivät tällaiset iloitse vallan tuottamasta hedelmästä, vaan nauttivat pelkästään vallasta. Majesteettius taas ilmenee siinä, että hän ylistää itseänsä onnelliseksi, koska on niin suuren Herran palvelija.”

Luther siirtyy Paavalin esittelyn jälkeen VT:n Aamoksen kirjan 3:7 profeetalliseen ilmoitukseen Jumalan lupauksesta:

”Tämä tarkoittaa, ettei sitä voida katsoa meidän ansioittemme nojalla annetuksi tai inhimillisen viisauden keksimäksi. Siinä juuri on evankeliumin suuri voima ja täydellinen todistus, että niin on oleva, koska evankeliumi puhuu siitä, minkä sen on ennustettu puhuvan”.

Myös Jumalan profeetallinen lupaus tuo esille uskonvanhurskautta, joka ei ole meidän ansioillamme tai ponnistuksillamme tuotua viisautta. Martti Luther luennoi, että ei tiedä, onko kukaan tätä kohtaa oikein ja totuudenmukaisesti selittänyt, mitä apostoli Paavali tarkoittaa tekstissään:

”Hänen pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta”.

Aiemmin selittäjät kokivat tulkinnan sopimattomaksi ja myöhemmin selittäjiltä puuttuu henki. Lutherin mukaan näyttää apostolin ajatuksena olevan, että

”evankeliumin sisältö tai kohde on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on syntynyt Daavidin siemenestä lihan mukaan ja nyt asetettu kaikkien kuninkaaksi ja herraksi voimassa Pyhän Hengen mukaan, joka herätti hänet kuolleista”.

Luther huomauttaa alennuksesta ja kirkkaudesta – kumpaakaan unohtamatta:

”evankeliumi ei puhu ainoastaan Jumalan Pojan alentumisesta, kun hän teki itsensä tyhjäksi, vaan myöskin ja ennen kaikkea voimasta ja kirkkaudesta, jonka hän alennuksensa jälkeen sai Jumalalta inhimilliseen olemukseensa nimittäin sillä tavalla, että, kuten Jumalan Poika nöyrtymisen ja tyhjäksi tulemisen kautta lihan heikkoudessa tuli Daavidin pojaksi, siten päinvastoin lihan mukaan heikko Daavidin poika nyt jälleen on asetettu ja julistettu Jumalan Pojaksi kaikessa voimassa ja kunniassa”.

Luther tarkentaa, että evankeliumi ei ole vain se, mitä Matteus, Luukas ja Johannes ovat kirjoittaneet, vaan evankeliumi on sanoma Jumalan Pojasta, joka tuli lihaksi, kärsi ja kirkastettiin. Apostoli Paavalin kutsuessa evankeliumia Jumalan voimaksi (Room. 1:16), voima merkitsee valtaa ja herruutta. Jumalan voima ei tarkoita, että apostoli Paavali olisi itsessään olemukseltaan voimallinen. Tämä Jumalan voima on erotukseksi ihmisten voimasta, jonka mukaisesti ihminen esimerkiksi pätee ja toimii.

Luther tiedostaa apostoli Paavalin kirjoituksen ”evankeliumin häpeämisestä” pappien tyypilliseksi virheeksi ja heikkoudeksi, kun taas vastaan ”väittäminen ja kuuntelemattomuus” ovat seurakuntalaisten ”vika ja typeryys”.

Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan vanhurskauden ilmestyvän uskosta uskoon (Room. 1:17), mutta Luther ei hyväksy Lyran selitystä ”muodottomasta uskosta muodostettuun uskoon”, sillä kukaan vanhurskas ei elä muodottomasta uskosta. Sellainen ”muodoton” usko olisi itse asiassa uskon este.

Luther ei myöskään katso, että kukaan saisi ”menneitten sukupolvien uskosta” vanhurskauden, vaan esi-isiemme usko on sama. Luther näkee apostoli Paavalin painottavan, että 

”Jumalan vanhurskaus tulee kokonaan uskosta, yhä enemmän ja enemmän uskoen: se joka on vanhurskas, vielä enemmän vanhurskautettaisiin”.

Kiittämättömyys, turhamaisuus, eksytys


Uskon vanhurskauden ensimmäisen esittelyn jälkeen apostoli Paavalia seuraten Martti Luther pääsiäisenä 1515 siirtyi esittämään Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppujakeita Jumalan tuntemisesta.

Apostoli kääntyy maailman mahtavia ja viisaita vastaan ja vyöryttää heidän päällensä syyllisyyden ja synnin sekä julistaa Jumalan vihan:

Kenestäkään ei saarna rististä näytä niin hullulta kuin juuri filosofeista ja ruhtinaista, koska se on kokonaan heidän ja heidän ajattelutapansa vastainen”, Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515 (s. 30).

Lutherin mukaan apostoli Paavali ei tarkoita ketään yksityistä, vaan kaikkia niin pakanoita kuin roomalaisia, kun sanoo ihmisten torjuneen Jumalan tuntemuksen, joka olisi ollut luomisesta asti nähtävissä. Lutherin mukaan evankeliumien saarnaajien on ensi sijassa ja pääasiallisesti nuhdeltava kansojen ylimpiä ja johtomiehiä, ei kuitenkaan oman sairaalloisen ja hämmentyneen mielensä mukaan sepitetyillä sanoilla, vaan evankeliumin sanoilla. Tämä tarkoittaa, että heille on osoitettava, miten ja missä he toimivat ja elävät evankeliumia vastaan. Lutherin mukaan tämänkaltaisten työntekijöiden osuus oli nyt pieni.

Luther havaitsee apostoli Paavalin ymmärtävän, että kaikilla epäjumalanpalvoillakin on omasta mielestään selvä käsitys Jumalasta:

Mutta kuinka paljon vielä nykyäänkin on niitä, jotka eivät kunnioita häntä Jumalana, vaan sellaisena kuin he hänet mielessään kuvittelevat. Voit nähdä tässä suhteessa erikummallisuuksia ja taikauskoisia menoja, jotka ovat mitä turhanaikaisimpia”, Luther toteaa apostoli Paavalin kirjoituksen Room. 1:21 ajanmukaisuuden.

Luther kuvailee epäjumalanpalvelijoiden itsetyytyväisyyttä, turhamaisuutta, sokaistumista ja eksymistä. Nämä ihmiset tavoittelevat aivan turhaa, koska he eivät tavoittele mitään muuta kuin itseään, ts. omaa kunniaansa, huviansa ja hyötyänsä. Kiittämättömyys ja turhamaisuus ovat omavanhurskauden rakkautta, joka sokaisee ihmiset sillä tavalla, että heistä tulee parantumattomia: he eivät voi muuta uskoa kuin toimivansa erinomaisesti ja olevansa muka Jumalan mielen mukaisia. 

Todellisuudessa he tuolla väärentämisellään ”muodostavat Jumalan itselleen suopeaksi, kun Hän ei sitä muutoin ole: siten he paremmin palvelevat oman mielikuvituksensa tuotetta kuin tosi Jumalaa”.

Jumala hylkää rangaistukseksi


Jumala ei ainoastaan ”salli” epäjumalanpalvelijoiden ja jumalattomien elämää, vaan ankaruudessaan tehtävänään Jumala hylkää heidät rangaistukseen.

Jumala ottaa pois apunsa hylättävältä ihmiseltä ja jättää hänet pulaan:

Silloin kohta perkele, joka aina on valmiina tällaisia tapauksia odottamassa, saa tai katsoo saavansa vallan ja käskyn Jumalalta, ja sikäli se siis on Jumalan käsky”. ”Jumala vain hylkää hänet, niin ettei hän kykene vastustamaan perkelettä, jolla on tähän Jumalan tehtävä ja tahto”. ”Jumala ei siis tahdo syntiä sen itsensä vuoksi, vaan rangaistuksen ja rankaisemisen vuoksi”, Luther selostaa apostoli Paavalin käsitystä synnistä ja Jumalan rangaistuksesta (s. 36-37).

Luther pistää merkille apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta, että ihmisen lankeaminen intohimoihin on

merkkinä siitä, että hän on luopunut Jumalasta ja palvellut epäjumalaa tai muuttanut Jumalan totuuden valheeksi. - - - Ja kun tällaisia ennusmerkkejä nyt on yllin kyllin, on se merkkinä siitä, että epäjumalanpalvelijoita on yllin kyllin, nimittäin hengellisessä mielessä”.

Niin Luther katseli pääsiäisenä 1515 Saksaa ja Wittenbergiä.

Kun puuttuu Jumalan pelko, pakostakin taivutaan kaikkiin synteihin. Luther tarkentaa Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua selittäessään, että apostoli ei tarkoita kaikkien epäjumalanpalvelijoiden tehneen kaikkia sellaisia kauheuksia, joita siinä luetellaan:

Sillä muutamat ovat tehneet näitä, muutamat taas toisia, mutta kaikki ne kuuluvat heihin kohdistuvan Jumalan rangaistuksenpiiriin. Epäilemättä on ollut monia, kuten eräät Rooman konsulit, jotka eivät ole langenneet näin suunnattomiin paheisiin, koska monia heistä ylistetään erinomaisen siveiksi ja hyvellisiksi, ja kuitenkin he ovat epäjumalanpalvelijoita” (s. 40).

Luther muistuttaa apostoli Paavalin tahtovan todistaa kaikkien tarvitsevan Kristuksen armoa:

Kaikki ovat olleet syntisiä ja tarvinneet Kristuksen armoa. Vaikkakaan jokainen ei ole tehnyt kaikkia syntejä, niin koska kaikki kuitnekin ovat epäjumalanpalvelijoita, ovat he toistensa kumppaneita ja kaltaisia (ainakin Jumalan edessä), ja hylätyt ankarimmalla hylkäystuomiolla” (s. 41).

Luther muistuttaa apostoli Paavalin kertovan Roomalaiskirjeessä ”saastaisuudesta, jolla on häpäisty omat ruumiit” (Room. 1:24), mikä ”saastaisuus ja riettaus” on lausuttu myös apostoli Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä Korintolaisille 1 Kor. 6:9, jossa Paavali sanoo, ketkä eivät saa periä Jumalan valtakuntaa. Vanhan suomalaisen kirkkoraamatun käännöksen mukaan näihin kuuluivat ”hekumoitsijat ja miehimykset”, uudemman raamattukäännöksen mukaan ”miesten kanssa makaavat miehet”. Edelleen Luther viittaa Efesolaiskirjeen jakeeseen 5:3 saastaisuudesta ja ahneudesta sekä 2. Korintolaiskirjeen jakeeseen 12:21 saastaisuudesta, haureudesta ja irstaisuudesta.

Ruumiin kunnia on puhtaus ja pidättyväisyys tai ainakin sen säännönmukainen käyttö, niin on häpeäksi sen luonnonvastainen väärinkäyttö. Samalla tavoin kuin kultaisen astian kunnia on, jos sitä käytetään jalon viinin säilyttämiseen, mutta sen häpeä, jos sitä käytetään sonnan ja töryn säilyttämiseen, siten on meidän ruumiimme tarkoitettu kunnialliseen avioliittoon tai vielä kunniallisempaan siveellisyyteen. Mutta mitä raskain häpeä alentaa sen, jos se ei vain riko avioliittoa ja siveyttä, vaan tahrataan tuolla pahemmalla häpeällisyydellä”, luennoi Martti Luther pääsiäisenä vuonna 1515 Wittenbergin yliopistolla homoseksuaalisten tekojen häpeällisyydestä.

Luther menee seikkaperäisyyteen riettauden kuvaamisessa alkaen yksinäisyydessä tapahtuvasta siemenvuodosta, siveettömien ajatusten liiallisesta kiihottamisesta, käsien kihnuttamisesta ja naisruumiin koskettelusta sekä rivoista liikkeistä. Lutherin neuvo on ”väkevimmällä tavalla voittaa lihallinen himo”, mikä tapahtuu, kun sydän kääntyy hartaaseen rukoukseen, sillä ”silloin lihan hehku pian haalenee ja jäähtyy”.

Luther päättää Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun luennot esittelemällä ystävällisyyttä, joka on ”rakastettavuutta ja avuliaisuutta yhteiselämässä toisten kanssa eli hyvänsuopaisuutta”. Luther tarjoaa tuota hyvän tekemisen ja suopeuden mielensuuntausta sen sijaan, mitä pahuutta Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa kuvataan.

Hyvänsuopaisuus pysyy samana sekä kiitollisiin että epäkiitollisiin ihmisiin, mutta häijyys on väärä ja tyly mielentila, joka ilmenee kostamisena ja pahan tekemisenä toisille. Myös pahanilkisys on erityisen nurja mielenlaatu, jos vaikka ihminen voisi tehdä hyvää lähimmäisellensä tai varjella häntä pahasta, niin hän tahallansa lyö sen laimin. Luther kertoo Pyhän Augustinuksen teoksessaan ”Järjestyksestä” selittävän pahanilkisyyden menettelyä sekä kateudella että toisten ylettömällä röyhkeydellä.


Kunnioittaen,


Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Kristus astui alas helvettiin, minä synnyin

Jeesus makasi haudassa yhden päivän ja kaksi yötä, puolitoista päivää pitkäperjantaista varhaiseen pääsiäisaamuun. Kolmantena päivänä pääsiäisaamuna hän nousi kuolleista.

Michelangelon kuvaus helvettiin joutuvista ihmisistä

Kristikunta on tunnustanut uskontunnustuksissaan, että Kristus kuoli, haudattiin ja astui alas tuonelaan. Hiljaisena lauantaina eli lankalauantaina pitkäperjantain ja pääsiäisen välissä muistetaan Kristuksen laskeutumista alas tuonelaan, kuoleman valtakuntaan, josta kukaan ihminen ei ole tullut takaisin. Myös tunnustuksissa käytetään ilmaisua ”astui alas helvettiin”.

Kristillisten kirkkojen tunnustus Kristuksen astumisesta alas helvettiin nojautuu erityisesti raamatunkohtaan 1. Piet. 3:18-19 ”hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille”. Tuossa helvetin vankilassa Kristus on esiintynyt sanansaattajana. Nuo helvetin ihmiset olivat kuulleet Jumalan sanan, mutta paatuneet. Heillä oli ollut tilaisuus kuulla Jumalan sanaa. Kristus julistaa tuomion.

Lankalauantaihin liittyvää uskonkohtaa on saarnattu kaksi vuosituhatta sen muistuttamiseksi, että kristittyjen on kärsivällisesti kestettävä epäuskoisen maailman taholta tuleva kärsimys ja pilkka, he kun odottavat Jumalan vanhurskasta tuomiota. Tämä tuomio kohtaa viimeisenä päivinä kaikkia Kristuksen seurakunnan vainoojia (1. Piet. 3:14-4:7). Kristus on tässä esikuva: hän eli maallisen elämänsä kärsimyksen aikaa, mutta näyttäytyi tuomarina vankeudessa oleville hengille ja maailman lopussa Hän on ilmestyvä elävien ja kuolleiden tuomarina.

Kristikunta on kuvaillut, että alas tuonelaan ja helvettiin laskeutuminen oli kuin väkivahvan kaupungin valtaus. Martti Luther vertasi vahvan sankarin tai jättiläisen tuloon vankkaan linnaan sotajoukkoineen. Kristus on voitonsankarina tempaissut tuonelan ovet auki ja tapellut pirujen kanssa niin, että yksi on lentänyt ulos ikkunasta ja toinen ovesta.

Evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjat Yksimielisyyden ohjeessa (Formula Concordiae, kirjoittajina Martin Chemnitz, Jakob Andraea ja Nicolaus Selnecker, 1570-luku) selostavat uskonkohtaa Kristuksen laskeutumisesta helvettiin: ”Minä uskon Herraan Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on kuollut, haudattu ja astunut helvettiin”. Siinä lyhyessä selostuksessaan he viittaavat Lutherin saarnaan vuonna 1533.

Martti Luther saarnasi vuonna 1533 Torgaun linnassa (Leipzigista koilliseen 50 km) Kristuksen helvettiin astumisesta. Sittemmin vuonna 1544 tänne Torgaun historialliseen pikkukaupunkiin Martti Luther henkilökohtaisesti siunasi käyttöön maailman ensimmäisen luterilaisen kirkon. Ja juuri tänne Torgauhun Martti Lutherin vaimo Katharina von Bora pakeni lapsineen syksyllä vuonna 1552 ruttoa Wittenbergin kaupungista, mutta joutui matkalla onnettomuuteen, josta Katharina ei toipunut, vaan kuoli siellä 20.12.1552.

Kristuksen hautaaminen ja helvettiin astuminen ovat kaksi erillistä uskonkohtaa. Helvettiin astuminen julistaa ja ilmaisee, että Kristus on voittanut Perkeleen ja kukistanut helvetin vallan ja riistänyt Perkeleeltä koko hänen mahtinsa.

Luther saarnasi värikkäästi vuonna 1533: 


”So hates Christus gemacht: die Fahne genommen als ein siegender Held und damit die Tore aufgestoßen und unter den Teufeln Rabatz gemacht! Derart, dass hier einer zum Fenster, der andere dort zum Loch hinausgefallen ist. - - - Und Hades nahm Satan in Empfang und sprach zu ihm: Beelzebul, Erbe des Feuers und der Pein, Feind der Heiligen, was zwang dich, den Kreuzestod des Königs der Herrlichkeit zu veranstalten, so daß er hierhin kam und uns entmachtete?.

Während Hades so mit Satan sprach, streckte der König der Herrlichkeit seine rechte Hand aus und ergriff Ihn und erweckte den Urvater Adam.”



Näin Kristus teki sen: otti lipun voittoisana sankarina ja avasi siten portit ja teki melun paholaisten keskuuteen! Joten yksi putosi täältä ikkunasta, toinen reiästä. - - -Ja Hades otti vastaan saatanan ja sanoi hänelle: Beelsebul, tulen ja piinan perillinen, pyhien vihollinen, mikä pakotti sinut tekemään Kunnian kuninkaalle kuoleman niin, että hän tuli tänne ja riisui meidät vallasta? Kun Hades puhui saatanalle, Kunnian kuningas ojensi oikean kätensä, tarttui häneen ja nosti esi-isän Adamin.”

Kristuksen astuminen helvettiin on kerrottu uskoville lohdutukseksi, jotta olisimme vakuuttuneita siitä, etteivät helvetin portit voi voittaa Kristuksen valtakuntaa. Helvetissäkin Kristus saarnasi tuomarina ja voittajana. Kristus on hävittänyt helvetin kaikkien uskovien kohdalta.

Luther kirjoittaa teoksessaan Neljätoista lohdusta vuodelta 1520 siitä, että Kristus meni alas helvettiin toki myös esikuvana, jotta meidän tulee unohtaa omat tuskamme ja ottaa lähimmäisen tuska sydämmellemme. Pääpaino ei ole kuitenkaan eettisessä esikuvallisuudessa, vaan evankeliumin voimallisuudessa.

Psalmin 130 selityksessä Martti Luther lausuu sanasta ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra” rohkaisun:

 ”Älä sinäkään ota koetusta siinä mielessä, että sinä ikään kuin uppoaisit suruun ja epäilykseen. Jos olet viety helvettiin, niin usko, että on olemassa Herra, joka tahtoo tuoda helvetistä ulos. Jos olet lamaantunut ja särjetty, niin tiedä, että on olemassa Herra, joka tahtoo taas parantaa ja lääkitä”.

Martti Luther Roomalaiskirjeen luennossaan selittää apostoli Paavalin tekstiä ”Sillä minä soisin itse olevani kirottu” (Room. 9:3) itsensärakastamisen ja Jumalan rakkauden erilaisuudella. Kristus sanoi ”joka vihaa sieluansa tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämän” (Joh. 12:25). Luther toteaa, että
 ”meidän hyvämme on kätketty ja kätketty niin syvään, että se on kätketty vastakohdakseen. Niin meidän elämämme on kätketty kuolemaan, rakkaus itseämme kohtaan itsemme vihaamiseen, kunnia häpeään, pelastus perikatoon, valtakunta maanpakolaisuuteen, taivas helvettiin, viisaus mielettömyyteen, vanhurskaus syntiin, voima heikkouteen”. 

Niin Luther muistuttaa, että ”taivasten valtakunta on peltoon kätketyn aarteen kaltainen” (Matt. 13:44).
 ”Pelto on likaista, vastakohtana aarteelle, kun peltoa poljetaan, niin aarre sitä vastoin nostetaan ylös. Ja kuitenkin pelto kätkee aarteen. Niin myös meidän elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa (Kol. 3:3), so. kaiken sen kieltämiseen, mitä voidaan tuntea, omistaa ja ymmärtää."

Toisin kuin epäuskoiset ja harhautetut ihmiset usein vääntävät vääräksi, Martti Luther ei selittäessään Raamattua anna toivotonta kuvaa, vaan hyvin lohdullisen ihmiselle. Hän tekee tällä tavalla tunnetuksi, että ihminen tuntiessaan helvetin ja perikadon ei ole kuitenkaan Jumalan hylkäämä, vaikka itse tahtoisi jo epäillä. Aarre on olemassa, vaikka niin moni voi herjata peltoa likaiseksi.

Olaus Svebeliuksen Lutherin Vähän katekismuksen yksinkertaisessa selityksessä vastataan kysymykseen, miksi Kristus astui alas helvettiin. ”Osoittaakseen julkisesti, että Hän oli musertanut rikki käärmeen pään sekä voittanut Perkeleen ja koko helvetin voiman”. Niin Vähän katekismuksen selitys antaa viittaukseksi kolme kohtaa Raamatusta. Kol. 2:15: ”Jumala riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan”. 1. Kor. 15:55 ”Missä on voittosi, kuolema? Missä pistimesi, kuolema?”. Hoos. 13:14: ”Minä tahdon heitä päästää helvetin vallasta ja vapahtaa heitä kuolemasta”.

Vuonna 1964 maaliskuussa äitini kärsi pitkäperjantaina synnytyshuoneessa ja lankalauantaina kello 1 yöllä synnyin. Äitini mukaan ihoni oli aivan puhdas ja hieno, olin yli 4 kiloinen vahva poika. Kristikansa ympäri maailmaa juhlisti, että Kristus oli pitkäperjantaina ristinkuolemallaan tuonut sijaisuhrin ihmisten hyväksi ja juuri nyt lankalauantaina muistimme, että Hän on kukistanut helvetin. Juuri silloin pitkäperjantain vaihtuessa lankalauantaiksi minä synnyin.

Syntymähetkeäni muistaen olen ollut pienestä pojasta alkaen tietoinen sidonnaisuudestani kristikunnan ytimeen pitkäperjantaina, lankalauantaina ja pääsiäisenä. Kristikunnan kaksi tuhatta vuotta vanha traditio on tullut vahvuudekseni uskoa ja toivoa kaikissa tilanteissa. Yhä edelleen pitkäperjantai, lankalauantai ja pääsiäinen määrittävät kaikkein eniten asennoitumistani ja uskallustani. Mikään ideologia, filosofia tai yhteiskunnallinen ilmiö ei tee sitä merkitystä itselleni, mitä tekee perkeleen ja helvetin kukistaminen, lankalauantain uskonkohta. Juuri lankalauantaina minä synnyin.

Kunnioittaen,



Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

torstai 26. maaliskuuta 2020

Olisiko aika päivittää turpo-asiantuntijoiden tarinoita koronaviruksen jälkeen?


Jo hiukan toista vuosikymmentä olemme voineet seurata iltapäivälehtien lööpeistä ja Arja Paanasen kauheista kertomuksista, Ylen julkaisemista turpo-kolumneista erityisesti Jarmo Mäkelän ja Janne Riiheläisen kirjoituksista, MTV:n, Maaseudun Tulevaisuuden ja Helsingin Sanomien jutuista, että Suomessa varautuminen kansalliseen turvallisuuteen on kriittinen asia. Suomella on kauhea ja vaarallinen yli tuhannen kilometrin pituinen raja.

Niin Suomen turvallisuuden puolesta on mietitty ja muotoiltu pykäliä sekä varattu rahaa. Sotakoneita täytyy testata lentämään taivaalla. Niihin on varattu huikeat summat rahaa - enemmän kuin hengityssuojaimiin terveydenhuollon henkilökunnalle.

Tiedustelulakien jälkeen viekkainkin trolli jää kiinni uhkaamasta suomalaisten sananvapautta. Vihapuhetta vastaan varustetaan kokonainen joukkue poliiseja - ja päätoimittajien puheenvuoroja sekä koulujen kasvatustoimintaa. Näillä jälkimmäisillä taloudellisilla resursseilla saisi hengityssuojaimet koko kansakunnalle, mutta eihän vaara uhkaa nenien ja hengityksen kautta, vaan tajunnan kautta - korvien ja silmien kautta.

Pieni suomalainen on joskus itsekin voinut törmätä Suomen perusteelliseen varautumiseen, kun työpaikan ovi on suljettu tiukasti säikähdyksestä, jonka viranomainen välitti tiedoksi firmalle trollien vaaroista.

Tänään tämä varautuminen muuttuu erittäin arvokkaaksi kansakunnan pääomaksi kansanterveyden ja turvallisuuden hyväksi, kun kaikkien kymmenien miljoonien eurojen avulla, jotka on vuosittain varattu tiedustelulakiin trollien kiinniottamiseen ja kyyläämiseen, saadaan pysäytetyksi jokainen koronavirus, joka tunkeutuu Suomen rajan yli Helsinki-Vantaa lentokentälle.

Sorry, eikö siis käy niin onnellisesti, että kansan turvallisuuden kannalta olennaista olisi tehty noilla kymmenillä miljoonilla? Vain onko sittenkin trollien saapuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle suurempi uhka? Miten meni nyt?

Onko työkalut väärin kalibroitu, jos niillä ei pysäytetä oikeaa virusten uhkaa, vaan pelataan vain houreilla?

Olen lukenut vanhan narratiivin mukaisia houreita edelleen koronaviruksen jälkeenkin ja näissä tarinoissa on parhaan kykynsä mukaan kehitelty Venäjään liittyvää uhkaa. Koronavirusta nämä vanhan narratiivin mukaiset houreet uudessa tilanteessa eivät kuitenkaan ole pysäyttäneet.

Olisiko aika päivittää turpo-asiantuntijoiden narratiivit?

Kunnioittaen,

Juha Molari, 
siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)


Miksi olemme kyynisiä valtioneuvoston koronasäädöksille?



THL, poliisi, valtioneuvosto ja eräät muut tahot ovat ohjeistaneet käyttäytymistä rajoituksin ja suosituksin, mutta oman iäisyytensä kynnyksellä olevista vanhuksista alkaen aina nuorisoon saakka on löytynyt melkoisesti suomalaisia, jotka osoittavat piittaamattomuutta ja pelottomuutta kuolemaakin kohtaan. 



Haluttomuus sitoutua yhteisön määräämiin velvollisuuksiin ei tule ilmi vasta nyt, mikäli merkkejä muistelee tarkemmin. Myös psyykkisesti työ- ja toimintakykyiset suomalaiset nuoret miehet ovat suurin joukoin sanoutuneet irti varusmiespalvelusta, joko jo ennen palveluun astumista tai jo pian ensimmäisten viikkojen jälkeen. Miksi velvollisuuksiin sitoutuminen ja oman vapautensa uhraaminen valtion hyväksi ei miellytä? 

Perustellusti on viitattu, että isättömistä pojista voisi tulla sellaisia, jotka eivät jaksa sitoutua armeijan kuriin. Lapsuuden perhedynamiikka ei kuitenkaan selitä kaikkea, tuskin edes valtaosaa. Minä ymmärrän haluttomuutta uhrata omaa vapautta valtiollisten määräysten ja velvollisuuksien hyväksi, vaikka lapsuuden perhedynamiikka oli tasapainoinen ja kävin varusmiespalvelun ongelmattomasti sekä suoritin tunnollisesti kaikki opinnot. Epäsosiaalinen persoonallisuus en ole luonteeni tyypiltä.

Ymmärrän pelottomia suomalaisia, jotka eivät näyttäisi ottavan kyllin vakavasti hallinnon määräyksiä ja ohjeita. Ei tarvitse olla edes analyyttinen Sigmund Freud, kun vaistoaa johtajien sädekehän kirkastuvan uhkien pimeää taustaa vastaan. Moni vallankäyttäjiin pettynyt ihminen vieroksuu irrationaalista tukeutumista vallaseliittiin, joka niin tyypillisesti huumaa toki ihmispoloiset. 

Gustave Le Bonin tutkielma joukkokäyttäytymisestä vaikutti muinoin Sigmund Freudiin, kun hän katsoi joukkokäyttäytymisen perustuvan tunnevaltaisuuteen, yksilöiden psykodynamiikkaan, jossa johtaja korvasi vanhempisuhteessa muodostuneen superegon. Johtajasta tuli sijaissamastumisen kohde. Yksilö sisäisti johtajansa osaksi psyykeään ja luovutti osan autonomiastaan johtajalle ja häntä seuraavalle joukolle. Luottavaiset jäsenet seuraavat tunneriippuvuudessa ja henkisen 
alaikäisyyden tilassa. Yksilöistä tuli jäseniä, jotka palvoivat ryhmän sankaria ja toivoivat palkinnoksi esiintyjän huomiota.

Freudin mukaan joukkokäyttäytyminen oli regressiota yksilökehityksen varhaisvaiheisiin. Ryhmässä vallitsevat voimat olivat alitajuisia ja irrationaalisia. Erityisesti näiden tunteiden merkitys johtajan idealisoinnissa korostuu kriisin ja surutyön aikana.

Nasevaa on moittia, että Frazeriin ja Le Boniin rakentuva aineisto ei vastaa nykyantropologian vaatimuksia. Itse ilmiönä johtaja sijaissamastumisen kohteena ei ole kuitenkaan kadonnut irrationaalisena houreena. 

Jos koronaviruksen pimeässä taustassa ja median täyttämässä paniikissa eivät irrationaaliset tunteet salakavalasti kirkastaisi Sanna Marinin sädekehää, hänen päätöksentekokyvyssä näkyisi kenties myös ongelmia, joiden psykohistoriallisia syitä aina pääministerin vihasta isäänsä vastaan sopisi patologin tarkkuudella avata tutkittavaksi. Edelleenkään hallitus ei ole kyennyt toimimaan tehokkaasti ja rationaalisesti karanteenin toimittamisessa ihmisille, jotka saapuvat ympäri maailmaa Suomeen. Tämän kyvyttömyyden jälkeen Uudenmaan sulkeminen on paniikkikäytöstä, joka ei perustu päättäjien terävään tilanneanalyysiin. 

Nyt suomalaisista osa on ilmaissut piittaamattomuutta valtioneuvoston ja koko koneiston suosituksille - ja ehkä myös määräyksille. 

Miksi en piittaa edes kuolemasta? Miksi säännöt ovat muodostuneet niin merkityksettömiksi? Tätä tunnetta ja käytöstä on aiheellista kysyä - vähintään mielikuvituksellisesti - omakohtaisesti, jotta monien ihmisten käytöksen syyn pitkä esihistoria voisi jotenkin tulla ymmärretyksi. Tietenkään kaikki kansalaiset eivät kapinoi samoissa sandaaleissa, monia tekijöitä on taustalla.

Eräs psykologi selitti kapinointia "kiistämisen" defenssinä, mutta tuskin hän saavutti koko ilmiötä. Moni tietää ja tiedostaa uhkan, mutta he eivät suinkaan "kiistä", vaan he eivät välitä: kuolema tulee kuitenkin joskus eikä se ole nyt pahempi hetki kuin myöhemmin. Miksi minä elämästä ja yhteisöstä enää nyt alkaisin välittää valtioneuvoston toiveita totellen, kun tähän saakka vuosikaudet olen ollut syrjäytetty? Kuolema olisi vain vapautus. So what?! 

Kyyniseksi ryhtyminen ei ole aivan poikkeuksellista silloin, kun ihminen on menettänyt luottamuksen hallintomentaliteettiiin. Se luottamus tai epäluottamus on rakennettu jo menneiden vuosien aikana. Tämän hetken kriisiviestintä ei muuta epäluottamusta luottamukseksi, "talvisodan" yhteishenkeä ei synny!

Michael Foucault tuomitsi sairauden kalkyylit ja moitti medisiinipoliisien somatokratiaa vastaan. Siihen oli hänellä omat henkilökohtaiset syynsä ja pettymyksensä psyykkisesti sairaaksi diagnosoituna ihmisenä. 

Vuonna 1961 esikoisteos Folie et deraison (Hulluus ja järki) ja vuoden 1976 painos nimellä Histoire de la folie (Hulluuden historia) selvittivät spitaalisten poissulkemista. 

Foucault luonnehti historian ja vallankäytön linjoja siinä, kuinka Beveridge-suunnitelmassa terveys saapui makroekonomian kenttään. Vaikka Beveridge toi minimihyvinvoinnin periaatteessa jokaiselle, se toi myös kontrollin. Kun Rooman valtakunnassa Konstantinuksen aikana valtio oli tehnyt intervention ihmisen sieluun, nyt ei rakennettu enää teokratiaa, vaan lääketieteellinen ruumiin-valvonta: Nykyinen tilanne on kehittynyt 1700-luvun jälkeen – ei teokratiaksi – vaan somatokratiaksi. 

Foucault näki ihmisyksilön vapauden kaventamiseksi, kun elämme jo valtakunnassa, joka näkee ruumiista huolehtimisen, ruumiin terveyden sekä terveyden ja sairauden suhteet valtiollisen intervention määräämäksi alueeksi. Lääketiedettä käytetään ”medisiinipoliisina" urbaanin ympäristön kontrollin puolesta. Lääketieteessä oli kyse urbaanin politiikan laajentumisesta kaupunkilaisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Valtasuhteet ja hallintomentaliteetti luonnehtivat sitä tapaa, jolla ihmisiä hallitsevat toinen toisiaan.

Paetessaan diagnosoivaa ja hallinnoivaa asetelmaa Foucault kehitti eettiseksi ihanteeksi ”eksistenssin estetiikan”. Hyveen etiikan tulisi olla pikemmin hyvää käytöstä kuin sääntöjen ja seuraamusten etiikkaa. Tuohon pyrkimykseensä Foucault esitteli vuonna 1983 Berkeleyn seminaarissa kyynikkoja totuuden puhujina. Hän asetti kyynikot ihanteeksi modernin hallintomentaliteetin sijaan.  Kyynikkojen asenteet tulisi ymmärtää ”äärimmäisen radikaaliksi muodoksi varhaisesta kreikkalaisesta käytöksestä, jossa vallitsi suhde elämäntavan ja totuuden välillä”.

Foucaultin mukaan ”kyynisyys on aggressiivisen individualismin negatiivinen muoto, joka nousi antiikin maailman poliittisen järjestelmän romahtaessa”. Totuuden puhumisen ”todiste” 
oli kyynikon varmuus, ”rohkeus”. Tosiasia näyttäytyisi siinä rohkeudessa, että kyynikko sanoi jotakin vaarallista enemmistön uskomuksia vastaan.

Moni kuriton suomalainen ei ole koskaan lukenut Foucaultin teorioita eikä ehkä edes kyynikkoja, joiden omia kirjoituksia on erityisen vaikea löytää  luettavaksi. Historian kyynikkojen elämänkerrat ovat valtaosin tuntemattomat, mutta useimmiten näkyy viitteitä koettuun pettymykseen, jonka seurauksena henkilö oli menettänyt osansa ja asemansa. Näin kyyninen herjaaminen oli mahdollisesti myös happamuutta ja katkeruutta teeskentelevää vallankäyttöä vastaan, ei pelkästään opittua filosofista toimintatapaa. 

Suomalaiset ilmaisevat myös kyynisesti itsenäisen röyhkeytensä ja piittaamattomuutensa hallintomentaliteettia vastaan. Meidän jokaisen esihistoriamme on kirjoitettu jo vuosien aikana. Siksi hallintoviranomaisten puhe ei saa kosketuspintaa aivan jokaisen sielussa. Me nauramme kuolemankin edessä, mikään ei pelota, kun mitään ei ole menetettäväksi. 


Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)




keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

5. paastonajan sunnuntai (Judica) – Kärsimyksen sunnuntai - saarna

Syvä paastonaika alkaa kärsimyksen sunnuntaina (29.3.2020), joka on saanut latinalaisen nimensä ”judica” Psalmin 43 alusta. Siinä nimetön rukoilija pyytää väärämielisten maailmassa Jumalan apua: ”Auta minut oikeuteeni, Jumala”. Hän pyytää vapautusta kavaloista ja vääristä ihmisistä (Psalmi 43:1). Lopussa rukoilija rohkaisee omaa sieluaan, ettei tarvitsisi murehtia ja olla niin levoton, vaan voi odottaa Jumalaa: ”Vielä minä saan kiittää Häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani” (Psalmi 43:5).

Kärsimyksen sunnuntain evankeliumissa Luuk. 13:31-35 Jeesus ei vahvista luottamusta vallanpitäjään, vaan pikemmin vahvistaa epäluuloa: Hän kutsuu Herodes Antipasta ketuksi.

Tuolla terarkki Herodeksella oli keskeinen rooli Johannes Kastajan ja Jeesuksen teloituksiin. Herodes oli ollut toki myös vastuussa Jeesuksen kotiseudun suurista työllistävistä rakennushankkeista.

Jeesus lähetti viestin tuolle ”ketulle”, miehelle jolla ei ollut todellista valtaa, vaan Herodes käytti vilppiä ja petosta tavoitteidensa saavuttamiseen. Lopulta keisari karkotti Herodeksen, minkä jälkeen Herodes ja hänen vaimonsa Herodias katosivat historiasta. Luukkaan evankeliumi ilmaisee Jeesuksen käyttäneen feminiinistä sanaa ἀλώπηξ (alopex) ”narttukettu”.

Sanaa ”kettu” on käytetty petollisista ihmisistä jo paljon evankeliumeja ennen kreikkalaisesta runoilijasta Alkaios 500 vuotta eKr ja keskiplatonistisesta filosofista Plutarkhos 100 eKr alkaen. Jeesus vastaa, että Herodes oli ”narttukettu”. Jeesus tietää, että hänen täytyy kuolla ja hänen täytyy kuolla pian. Mutta tämä kuolema ei ole Antipaksen käsissä. Saastainen narttukettu ei tuhoa Jeesuksen tehtävää. Näin Jeesus kehottaa fariseuksia välittämään viestinsä narttuketulle.

Jeesus ei todellakaan kehu Herodesta taitavuudesta, vaan loukkaa. Kettu oli saastainen eläin Israelin pyhyyden koodistossa. Herodes oli yrittänyt esiintyä hurskaana juutalaisten johtajana. Jeesus ei säästellyt terävyydessä, kun lausui arvionsa vilpillisestä ja petollisesta johtajasta. Herodeksen ongelmat eivät rajoittuneet edes naisongelmiin, jonka tähden hän oli saanut Johannes Kastajalta moitteita ylellisen elämänsä ohessa. 

Jeesuksella olisi ollut kaikki syy pelätä epämiellyttävää ja häikäilemätöntä nukkejohtajaa. Fariseukset varoittivat Jeesusta, mutta fariseukset eivät olleet Jeesuksen ystäviä.

Todennäköisesti Herodes Antipasta ärsytti se, että Jeesus oli aktiivinen hänen alueellaan. Jeesus houkutteli väkijoukkoja.

Kärsimyksen sunnuntain evankeliumi päättyy Jeesuksen lupaukseen, että ”teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille”, niin kuin nykyinen kirkkoraamatun suomennos lausuu; ”teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi” lausutaan edellisen kirkkoraamatun suomennoksessa (Luuk. 13:35). Kreikkalainen alkuteksti käyttää ”huone”-sanaa tarkoittavaa ilmaisua.

Uskonpuhdistaja Martti Luther saarnasi toisena joulupäivänä tästä kovasta evankeliumista uskon vainoojia vastaan. Uppiniskaisen ylpeyden takia mikään ei tehoa tiettyyn väkeen:

Aivan liiaksi särjettyinä, aivan liiaksi tallattuina, aivan liiaksi autioina ja hylättyinä olemme me ihmiskurjat näinä viimeisinä vihan päivinä! Paimenemme ovat susia, vartijamme ovat kavaltajia, suojelijamme ovat vihollisiamme, isämme ovat murhamiehiä ja opettajamme viettelijöitä”, Luther saarnaa.

Me elämme profeetallisesti aikaa, jolloin meidän temppelimme ja kirkomme ovat jälleen kerran tyhjät. Diakoni Sergei Geruk ja arkkimandriitta Markell esittelivät muutama päivä sitten  ortodoksisen kirkon kokouksessa paastoajan hengellistä opetusta ja vuoden 1770 hirvittävää tuhoepidemiaa, jonka seurauksena sotilaalliset partiot valvoivat tiukkoja karanteenitoimenpiteitä. Ja mitä kirkossa opittiin?

Useat tuhannet ihmiset kuolivat muutamassa kuukaudessa Moskovan alueella Podolskin kaupungissa. Ruumiita oli kaduilla, koska ihmisillä ei ollut aikaa haudata niitä. Podolskin kirkon pappi Johannes pysyi rauhallisena eikä lopettanut saarnaamista, hän kutsui edelleen asioita niiden oikeilla nimillä. Hän lausui, että rutto oli Jumalan rangaistus synneistä.

Pappi Johannes moitti, että kuoleman pelko oli muuttanut ihmiset eläimiksi ja ihmiset juoksivat oman etunsa mukaan. Kaikkein halvimmat hyönteiset olivat jo parempia kuin ihmiset tuolla kauhealla hetkellä. Pappi Johannes saarnasi, että juopottelijat jatkavat edelleen, intohimot eivät ole loppuneet, kateus, panettelu, murhat, noituus, aviorikokset eivät ole päättyneet.

Podolskin väki alkoi muuttaa elämäntapaansa. Ihmiset tekivät parannuksen!

Arkkimandriitta Markell tähdentää, että Pyhistä kirjoituksista ymmärretään, että maailma ei ole materialistinen. Tärkeintä on, että jokaisella ihmisellä tulisi olla katuvainen mieliala, pyydettävä anteeksi, etsittävä rauhaa kaikkien kanssa paitsi niiden, jotka viettelevät syntiin.

”Suurin osa puhuu taudin estämisestä ja ruoan varastoinnista, mutta kukaan ei puhu elämän korjaamisesta. Kuka paimenista tai poliitikoita vaatisi tätä elämän korjaamista aktiivisesti, hänet julistettaisiin heti hulluksi, marginaaliseksi.”

Arkkimandriitta Markell muistuttaa, että juuri nyt paaston aika on suotuisa parannukselle. Paniikki ei synny vain taudin leviämisvaarasta, vaan johtuu suoraan uskon puutteesta epäuskossa, turhamaisuudesta, katumuksen ja rukouksen puutteesta. Egyptiläinen kirkollinen oppinut Macarius kirjoittaa paniikista:

”Maallisissa asioissa ovela ruhtinas valloittaa kaikki ihmiset epäröimään, häiriintymään ja huolestumaan, seuraamaan turhia ajatuksia, tyhjiä toiveita, vangiten Adamin koko syntisen rodun”.

Sinun tulisi rukoilla, pyytää apua, etsiä helpotusta, rauhaa ja hiljaisuutta sieluun.


”Tärkein hengellinen prioriteettimme ei pitäisi nyt olla epätoivo ja pelko, vaan kiitos ja parannus. Vaikka temppelit sulkeutuvat joksikin aikaa, jokainen meistä voi tulla Pyhän Hengen temppeliksi”.
Jälkikirjoitus.

Jos kuolisin mistä syystä tahansa, vaikka koronaviruksen takia, niin
1) en halua mitään kirkollista siunausta,
2) en halua kenenkään, en edes perheeni tuloa "hautajaisiin",
3) ruumiini saa polttaa halvimman kaavan mukaan ja ripotella tuhkat jätemaahan tms (ei hautapaikkaa!) 

Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)




Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus kanteluun Helsingin poliisista

Tammikuussa 2020 kantelin eduskunnan oikeusasiamiehelle, koska mielestäni Helsingin poliisin olisi pitänyt aloittaa rikostutkinta tai vähintään antaa vastaus rikostutkinnan päättämisestä, mutta Helsingin poliisi oli vain järjestelmästään kadottanut ilmoitukset.

Kyse oli Jessikka Aron loukkaavista valheellisista väitteistä mediassa ja viranomaisille. Hän oli esittänyt suoraan sanottuna, että olisin kansainvälisen rikollisryhmän jäsen, kiihottaisin kahta äärioikeistolaista ryhmää häntä vastaan, uhkailisin hänen ja oikeuslaitoksen turvallisuutta mahdollisessa tilanteessa, olisin fyysisesti ahdistellut häntä, olisin Venäjän trolli.

Poliisin vastausta rikosilmoituksiini en ole koskaan saanut. Eduskunnan oikeusasiamiehen selvityksen mukaan poliisilla ei olisi edes tietämystä ensimmäisestä rikosilmoituksestani, mutta silti oikeusasiamies ei näe mitään hämärää ja moitittavaa poliisissa. Kahden seuraavan osalta poliisi on laittanut ilmoitukset silppuriin tai tyhjentänyt delete-näppäimellä, mutta ei ole koskaan ilmoittanut asiasta minulle. Oikeusasiamies ei näe siinäkään ongelmia.

Mitään ongelmia ei ole siis siinä, kun Jessikka Aro juristinsa kanssa levittää mediassa ja viranomaisille valheellisia, vahingollisia väitteitä yksityishenkilöistä.

Tässä on eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus kanteluun ja huolenpito yhdenvertaisuudesta lain edessä.



Oma vastaukseni vastaukseen on seuraava:

Koska eduskunnan oikeusasiamies ilmaisee kyvyttömyyttä asian rehelliseen käsittelyyn eikä piittaa siitä, että toukokuulta rikosilmoituksen on kokonaan hävitetty poliisin järjestelmästä, niin teen tästä toistuvasta viranomaismenettelystä pysyviä johtopäätöksiä. 


Terveisin

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Efraim Syyrialainen: Kateus ja kilpailu



300-luvulla Turkin ja Syyrian rajoilla eläneen teologin Efraim Syyrialaisen paastorukous kuului nuorimman poikani uskonnontuntiin tänään. Kotiopetuksessa poikani kirjoitti ja opetteli paastorukouksen suomeksi ja venäjäksi, sekä sai ymmärrystä vuosituhansien ajalta aatehistoriasta.



Efraim Syyrialainen on kiinnostava teologi, jonka runsaasta tuotannosta saa niin paastonajan kuin muun ajan hengen ravintoa. Niin poimin ja käänsin katkelmia Efraim Syyrialaisen kirjoituksen "Sana hyveistä ja paheista" kappaleesta "Kateus ja kilpailu".

Tekstihän on erittäin hyödyllinen hartaus myös nykyajan fanaatikoille, joille on sietämätöntä pidättäytyä toistensa mittaamisesta.

XXXX

Siunattu on se, jota ei koske kateus ja kilpailu, sillä kilpailu ja kateus toisistaan ​​pitävät kiinni. 

Todella siunattu on se, joka ei ole langennut näihin paheisiin eikä mikään niistä ole häntä vahingoittunut. 

Kenessä on vihollisuutta, häntä kiduttaa muiden menestys, mutta kenessä ei ole kateutta ja kilpailua, muiden menestys ei tee häntä surulliseksi. Kun toista ihmistä ylennetään, hän ei ole huolestunut, koska hän antaa etusijan kaikille, hän suosii kaikkia enemmän kuin itseään; hän pitää itseään kelvottomana ja viimeisenä kaikista, hän tunnustaa muut paremmiksi kuin itsensä. 

Turmeltumaton henkilö ei etsi kunniaa, hän iloitsee niiden kanssa, jotka iloitsevat; hän ei omista itselleen loistavia tekoja, vaan auttaa ajoissa ja katselee mielellään niitä, jotka kulkevat hyvää tietä; hän kiittää niitä, jotka elävät niin kuin pitäisi elää.  

Jos hän näkee veljensä toimivan väärin, hän ei mustaa häntä, vaan antaa hänelle asianmukaiset neuvot. Jos hän näkee vihaisen ihmisen, ei villitse häntä, vaan rakkaudella rauhoittaa. Jos hän näkee surullisen, hän ei laiminlyö häntä, vaan osallistuu hänen suruunsa ja lohduttaa häntä sielullisella sanalla. Jos hän näkee tietämättömän, hän kiirehtii opettamaan häntä ja opastamaan hyödyllisissä asioissa. 

Kateuden ja kilpailun ihminen on kurja, koska hän on paholaisen seuralainen, hänen kauttansa kuolema tuli maailmaan (Prem. Sol. 2:24). Kellä on kateus ja kilpailu, hän on kaikkien vastustaja, sillä hän ei halua muiden saavan suosiota.

 Kateellinen henkilö ei koskaan iloitse toisen menestyksestä. Jos hän näkee toisen erehtyvän asioissa, hän ei opasta hyvään, vaan opastaa häntä pahaan. Kun hän näkee, että toinen nukkuu rukouksen aikana, hän ei herätä häntä, vaan huolehtii hiljaisuudesta. Jos hän näkee veljen rauhoittuvan, syyttää häntä rauhoittumisesta. Jos hän näkee veljen, joka kerran kaatui, hän mustaa veljen kaikkien edessä. 

Voi mustasukkaista, koska hänen sydämensä on aina uupunut surusta, hänen ruumiinsa kulunut rajuudessa ja hänen voimansa on käytetty loppuun. Kaikille hän on sietämätön: hän on kaikkien vihollinen, hän vihaa kaikkia, hän on tekopyhä, hän on väärentänyt kaikkien toiveet ja jokainen on sekoitettu keskenään. 

Tämä kauhea myrkky - kateus ja kilpailu synnyttävät surua, vihaa ja murhaa. Siksi sinä, taivaallisen kansalaisuuden sotilas, karkaa kateudesta niin kauas pois kuin mahdollista, pidä kilpailusi itsesi kanssa, jotta et joutuisi tuomituksi paholaisen kanssa!

Kunnioittaen, 




Juha Molari, 
lomautettu osa-aikainen siivooja, pitkäaikaistyötön
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)