lauantai 18. toukokuuta 2019

Laiska kuntoilija sai rangaistuksen

Vuoden 2019 aikana olen löytänyt yhä uudestaan moninaisia selityksiä sille, että taas en tartu toimeen ja tee laadukasta kuntotreeniä.

Tietysti joskus selitykset ovat aivan järkeviä. Menneen viikon olin nuhassa, jossa nyt myös muu perheeni on. Itseäni yhä edelleen yskittää, mutta nenä ei enää vuoda eikä kurkku ole enää kipeä.

Tänään oli kaunis lauantaipäivä. Sää kutsui liikkumaan. Uskottelin itselleni, että toipilaana voin selittää itselleni kuntoilun riittäväksi, kun käyn polkupyörällä kääntymässä Keravalla.

Keravalla asuu ystäväni. Sinne myös ajoin pyörällä melko reipasta vauhtia. Matkaa tuli Googlen mukaan 21 km eli puolikas maraton.

Mutta valekuntoiluni sai ensimmäisen rangaistuksen jo ystäväni talon nurkilla Keravalla. Eräs nainen ilmaantui pyörällä nurkan takaa minun kaistalla, eli oikeaa puolta, kun hänen olisi pitänyt mennä vastakkaisella laidalla. Niin jarrutin nopeasti ja etujarru nappasi kiinni niin rajusti, että lensin tangon yli asvaltiin, johon löin leukani, vaikka käsillä sain hiukan pehmennettyä iskua. Kämmenistä nahka kului hiukan.

Asvalti vähän hieraisi huulta ja leukaa, kun jarrutin äkkiä etujarrulla ja lensin tangon yli asvaltiin. 

Kun olin saanut pestyä veret, vaihdettua paidan ja käytyä syömässä lohileikkeen, lähdin polkemaan takaisin Helsinkiin.

Valitettavasti ennätin ajaa vain yhden kilometrin, kun takarengas tyhjeni. Yritin pumputa ilmaa, mutta rengas ei pitänyt lainkaan ilmaa.

Näitä kantaen ja työntäen minun piti juosta Keravalta Helsinkiin. 


Niin sain toisen rangaistuksen valheellisesta kuntoilusta: jos olisin treenannut hyvin, niin ei olisi mikään vaiva juosta Keravalta Helsinkiin reppu selässä ja työntäen toisella kädellä polkupyörää. Nyt kuitenkin havaitsin, että olin vain valehdellut kuntoiluni. Tämä hölköttely reppu selässä ja polkupyörää työntäen oli aika raskas juttu.

En hölkännyt yhtämittaisesti kokonaan 20 kilometriä, vaan välillä kävelin pyörää työntäen. Tietysti juoksu olisi ollut helpompaa, jos viisi kiloa painava reppu ei olisi heilunut selässä (puristin toki vasemmalla kädellä hihnaa tiukalle ja rajoitin heiluntaa) ja jos oikealla kädellä ei olisi tarvinnut työntää 7 kiloa painavaa polkupyörää. Näistä selityksistä huolimatta totesin, että kuntoni olisi aivan riittämätön puolimaratonille (saati maratonille).

Pääsin toki kotiin. En "sammunut". Lenkistä puuttui "iloinen askellus".

Olin suunnitellut, että alkava viikko alkaisi polkupyöräillen työmatkat (15 km + 15 km). Nyt pyörä ei ole kunnossa ainakaan parina ensimmäisenä päivänä. Niin suunnitelmat muuttuvat. Täytyy kai siivota enemmän, jotta saa rahat pyörän huoltoon.

Tämän päivän "onnettomuudet" osoittivat minulle, että olen toden totta huonossa kunnossa. Anonyymit asiantuntijat ovat totisesti olleet oikeassa tuomioissaan. Olen uskotellut parempaa.

Terveisin Juha

perjantai 17. toukokuuta 2019

Sisäministeriö: Sanat ovat tekoja – vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen

Sisäministeriö on julkaissut emeritusarkkipiispa Kari Mäkisen johtaman työryhmän raportin, jossa asiantuntijat kehottavat hallitusta vihapuheen vastaiseen työhön.

Sisäministeriöstä kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen on puhelimitse 17.5.2019 kello 15 vahvistanut, että työryhmä työskenteli virkatyönä eivätkä edes Tuomas Muraja ja Kari Mäkinen – jotka eivät olleet enää raportin viime vaiheissa virkatehtävissä – saaneet palkkioita tai korvauksia työstään.

Julkisten tietojen mukaan Tuomas Muraja on kamppaillut TE-keskuksen ja Kelan kanssa työttömyyskorvausten kanssa, joten hänen asiakseen jää yhteydenpito ja selvitykset tämänkaltaisesta työskentelystä työttömyyden aikana.

Muraja ja Mäkinen mukana

Sisäministeriö, oikeusministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö asettivat 14.11.2018 hankkeen laatimaan ehdotuksia rikoslailla rangaistavan vihapuheen ja lailla kielletyn häirinnän tehokkaammaksi kitkemiseksi. Työryhmä käsitteli työssään myös vihakampanjoita ja maalittamista.

Työryhmästä nousee kaksi värikästä henkilöä esille. Kumpikaan ei herätä erityistä luottamusta työryhmään ja heidän tuotokseensa.

Tuomas Muraja on tunnettu valheellisista tarinoistaan, joita hän levittää yleisön keskuuteen. 9. tammikuuta 2018 hän kutsui minua ”jantteriksi” eli yksinkertaiseksi tyypiksi, jolla ei ole juuri edellytyksiä ja taitoja menestyä. Sanan synonyymejä on ”hemmo” ja ”hyypiö”. Näin määriteltyään Muraja lisäksi valehteli, että olisin ollut Ylen vaalit2018-tentissä Paavo Väyrysen kannattajayleisössä.  Todellisuudessa en ollut kannattajayleisössä. Kun Tuomas Murajaa huomautettiin valheesta, hän ei pyytänyt anteeksi, vaan alkoi myös herjata MV-lehden monista anonyymeistä kirjoittajaprofiileista.

Joulukuussa 2017 Muraja esitti ronskeja väitteitä Paavo Väyrysen ja Laura Huhtasaaren venäläisestä rahoituksesta, minkä jälkeen hän sepitti vielä valheen avulla salaliittoteorian ikään kuin tämä olisi virittänyt Venäjän yritykseen tukkia hänen twitter-tili. 

Tuomas Muraja oli äskettäin kiittämässä ja tukemassa tuomittua vihreiden juristia Aino Pennasta, joka ei katunut lentokonehäiriköintiään edes käräjäoikeuden tuomion jälkeen. 

Helmikuussa 2019 Tuomas Muraja liittyi Torsti Sirénin Facebookissa irvailuun, jonka mukaan Sauli Niinistö olisi ”suomettunut” ja harjoittaisi väärää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. 

Lokakuussa 2017 komea Janne Rysky Riiheläinen herjasi Teemu Selänteen ulkonäköä, mitä herjaamista myös faktantarkistajana tuolloin ansioitunut Tuomas Muraja tuki. 

Kesäkuussa 2016 Janne Riiheläinen ja Jessikka Aro aloittivat kampanjan hallituksen kaatamiseksi, mikäli Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset saavat olla siellä. Tuomas Muraja liittyi kampanjaan. Ja kaikki tietävät, että perussuomalaisista loikkasi siniset hallitukseen ja Halla-ahon perussuomalaiset jätettiin hallituksen ulkopuolelle. 

Marraskuussa 2016 Tuomas Muraja liittyi Jessikka Aron esittämiin herjaaviin väitteisiin, että Donald Trumpin valinta tarkoittaisi Vladimir Putinin Venäjän tekemistä suureksi.

Työryhmän johtajana toiminut emerituspiispa Kari Mäkinen ei itse varsinaisesti edusta teologista osaamista luterilaisesta uskosta ja Raamatusta, vaan hän omistautui opinnoissaan Tulenkantajien ryhmään ja kaupunkilaisen sivistyneistön kuvailuun. Tulenkantajien tunnuslause oli ”Ikkunat auki Eurooppaan!” Myöskään sittemmin Mäkinen ei ole osoittanut erityistä Raamatun ja luterilaisen uskon tuntemusta.

Ulvilan seurakunnassa muistetaan kovia ihmiskohtaloita siitä, miten Kari Mäkinen kohteli aikoinaan ”Reuna Rapakkoa”, jollaiseksi hän kutsui erästä kappalaista.  Mäkinen tunnettiin myös ”Linko-Mäkisenä” tai ”Telaketju-Mäkisenä” tavastaan toimia. 

18.6.2016 Iltalehti selvitti arkkipiispan seurueen viinaostoksia.  Arkkipiispa Kari Mäkisen erityisavustaja ryhtyi selittämään ja jäi kiinni ”viinavalheesta”, jossa muka kyse olisi ollut ”vieraanvaraisuudesta” ja ”virkatoimesta”. Todellisuudessa 10.4.2014 kello 6:45 Mäkinen juopotteli suomalaisen seurueensa kanssa matkalla Pietariin eikä Inkerin kirkko edes tarjonnut viinoja kosteille suomalaispapeille.

Kostean matkan suurin synti on siinä, että viinoja ei maksanut yli 100 000 euroa vuodessa kirkollisveroista ansainnut Kari Mäkinen, vaan vodkapaukut ostettiin kirkon verorahoilla. Inkerin kirkko ja Venäjän ortodoksisen kirkon Pietarin hengellinen akatemia eivät olleet mitenkään osallisia Mäkisen vodkapaukkuihin. Sittemmin piispa Aarre Kuukauppi otti suomalaisdelegaation vastaan Pietarissa, ilman viinaa.

Suvakkipiispan” johtamana hengellisyys on ollut monet vuodet huono vitsi – rukouksetkin kehnoa politikointia. Arkkipiispa Kari Mäkisen uusimmat toimet ihmisarvon puolesta ja vihapuhetta vastaan olisivat itsessään kelvollista eettistä esille astumista, jos kyse olisi todellakin YK:n tunnustamien ihmisoikeuksien suojelusta. Vallan ja rahan turmelemina emeritus kirkkoruhtinas ei valitettavasti näyttäisi kuitenkaan enää tunnistavan eikä kunnioittavan köyhän suomalaiskansan huolia ja pelkoja. Niin uhkaksi muodostuu kansalaisten moitteet johtajiaan vastaan. Se on Mäkisen työryhmän pääpointti! 

Suvaitsemattomat”

Asetetun hankkeen tehtävänä oli laatia suosituksia vihapuheen torjumiseksi sekä jopa valmistella ehdotus siitä, miten viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan toteuttamat kielletyn ja rangaistavan vihapuheen vastaiset toimet voitaisiin hallita.

Asiantuntija ryhmä muistaa ”vihapuheen” pitkää historiaa 1600-luvun uskonsodista ja keskiaikaisista saarnoista alkaen sekä puheita ”punaryssistä” ja ”lahtareista” (s. 11). ”Vihapuhe on monin tavoin sidoksissa yhteiskunnassa oleviin ristiriitoihin” (s. 12).

Johdantokappaleen loppulause paljastaa, että sisäministeriön työryhmän varsinainen kiinnostus ei ollut sittenkään yksilöiden suru, vaan vallanpitäjien tarve säilyttää valta:

Vihapuhe on paitsi yksittäisten henkilöiden tai ryhmien kannalta tuhoisaa myös keino, joka murentaa demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion perustaa, koska sillä pyritään kahlitsemaan ja ohjaamaan näiden avointa ja läpinäkyvää toimintaa” (s. 14).

Sisäministeriön julkaisussa asiantuntijat liittyvät ECRI:n määritelmään vihapuheelle, eivät edes pyri sitä juridisesti määrittelemään sisällöltään tarkemmaksi.

vihapuhe on sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen mukaan lukien suvaitsemattomuus, jota ilmaistaan vihamielisenä kansallismielisyytenä ja etnosentrisyytenä, syrjintänä ja vihamielisyytenä vähemmistöjä, maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia vastaan” (s. 15).

Määritelmässä on erityisen hämäriä nuo sanat ”suvaitsemattomuus” ja ”yllytetään” (tai ”edistetään”). Ne ovat ideologiseen sidosryhmään sidonnaisia sanoja.

Vihapuheelle raportissa annetut lisämääritykset eivät nekään selvennä, vaan päinvastoin seikoittavat sisältöä:

Vihapuhe on sanankäyttöä, jonka tarkoituksena on sulkea jokin ryhmä ulkopuolelle ja luoda kuva ryhmään kuuluvista ihmisistä epäilyttävinä, epäluotettavina, alempiarvoisina tai likaisina. Heidän voidaan väittää muodostavan jopa turvallisuusuhkan yhteiskunnalle ja valtaväestölle” (s. 15).

Epäselvyyttä herättää jo se, minkä ”ulkopuolelle” saisi tai ei saisi sulkea. Kun on kyse Suomesta valtiollisesti rajattuna alueena, niin Suomen ulkopuolelle sulkeminen voisi olla pikemmin luonnollinen mielentila silloin, kun maahan saapuu ihmisiä laittomasti eikä heillä ole minkään juridisen prosessin jälkeen laillista oleskeluoikeutta.

Epäilyttävinä” ja ”epäluotettavina” ovat myös sellaisia attribuutteja, joita jokainen kasvattava äiti ja isä käyttää lapsiansa varten, jotta nämä valitsevat turvalliset yhteisöt, joissa liikkuu. Äskettäin toukokuussa 2019 Helsingin kaupunki toki kehitteli alakoululaisille kasvatuspäivän, jonka tarkoituksena oli ohjelmalehtisen mukaan poistaa lasten ”ennakkoluuloja” kohdata alkoholisoituneita ja muita päihteiden käyttäjiä!

Suomeen on saapunut useita henkilöitä, joista on Interpolin tai muu etsintäkuulutus. Joillakin tämä etsintäkuulutus on ollut terrorismin rikoksista. Suomen kansalaisten kokema ”epäluottamus” noiden ihmisten aktiviteettia vastaan on perusteltua, eikä suomalaisen viranomaisen päätös sallia terroristiseen toimintaan liittyneen henkilön oleskelu Suomessa poista perusteltua epäluottamusta. Suomen kansalaisilla tulisi säilyä oikeus arvostella viranomaisten tekemiä ratkaisuja sallia kansainvälisesti tunnettuihin terroristijärjestöihin kuuluvien kannattajien toiminta Suomessa. Sisäministeriön julkaisun käsitteistö näyttäisi kyseenalaistavan kansalaisten yhteiskuntakriittisen vastuullisuuden.

Raportin mukaan ”vihapuheessa vääristellään faktoja” (s. 16), vaikka usein väitetty vihapuhe on reaktio siihen, että kivapuhetta tuottavat viranomaiset ja agendamedia ovat nimenomaisesti vääristelleet faktoja – pimittäneet faktoja.

Raportissa vihapuheen rikollisuus viedään niinkin pitkälle, että väitetyt rasistiset ryhmät rinnastetaan rikoslaissa järjestäytyneisiin rikollisryhmiin ja niiden toimintaan osallistumista pidetään rangaistavana (s. 17). Kuten tunnettua mediasta ja oikeuskäytännöstä, rasisti-leimaa käytetään holtittomasti ja tämä holtittomuus ei välttämättä vähenisi vihapuheen kyseisessä laajennuksessa.

Asiantuntijoiden ryhmä antaa luettelon – ei ehkä tyhjentävää, mutta hyvin paljastavan – siitä kielletystä ja rangaistavasta vihapuheesta, joka heidän mukaansa kaventaa sananvapautta:

Luonteeltaan esimerkiksi rasistiset, naisvihamieliset, homo- ja transfobiset sekä islamofobiset ja antisemitistiset teot loukkaavat perus- ja ihmisoikeuksia ja uhkaavat oikeusvaltion periaatteita ja demokraattisten toimintaoikeuksien käyttöä” (s. 18).

Mikä paljastavaa, niin tässä ei ole sanallakaan viittausta monissa moskeijoissa ja islamistien nettisivuilla jopa suomeksi esiintyvään vihapuheeseen kristittyjä vastaan. Myöskään sisäministeriön julkaisu ei muista ”punavihreiden suvakkien” äärimmäisen aggressiivista vihakirjoittelua (jota usein seuraavat myös vihateot) haittamaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia suomalaisia vastaan.

Kun asiantuntijat määrittelevat homo- ja transfobisia rikollisia tunteita, niin sen mukaan tämä ilmenisi ”asenteina ja tunteina”, kuten ”inhona, pelkona, vihana tai epämukavuutena” (s. 19 n. 29). Kun tunteiden tasolle siirtyy vihapuheen kyttääminen niin valvontakoneisto ulottuu todella pitkälle! Pikemmin on luonnollista kokea ”inhoa” ja ”epämukavuutta” perverssisten seksuaalisten menojen julkisen esittelyn johdosta, jota esimerkiksi Pride-kulkueet ovat pahimmillaan, jos vaikka itse ”pelko” ja ”viha” eivät voittaisi tunteissa.

Esimerkiksi klassisen kristinuskon ja yhä edelleen valtaosan kristikuntaa näkemyksen mukaan UT:n opetus homoseksuaalisuudesta on oikeaa ja aitoa kristinuskon ymmärrystä: homosuhteet torjutaan hyvin jyrkästi. Emeritus arkkipiispa Kari Mäkinen jäi itse aikoinaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispakunnassa vähemmistöön lähinnä Irja Askolan kanssa siinä, miten homojen oikeuksia tulisi ajaa vastoin kirkon opetusta (Raamattu ja Luther).

Islamofobiseksi rikolliseksi ja rangaistavaksi vihapuheeksi ryhmä määrittelee ”Islaminuskoisiin kohdistuvan vihamielisyyden, ennakkoluuloisuuden tai syrjinnän” (s. 19 n. 30). Jälleen epämääräistä on tämä, mitä kaikkea ”ennakkoluuloisuus” sulkee sisäänsä. Onko olemassa kenties myös oikeaa ja hyväksyttävää tietoon ja historiaan perustuvaa torjuntaa, jonka ns. poliittinen vasen laita tulkitsee ”ennakkoluuloisuudeksi”?

Asiantuntijaryhmä tukeutuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon, jossa tuomioistuin on asettunut puolustamaan pluralismia. Rikollisena suvaitsemattomuutena ja kiihottamisena pidettiin sitä, että henkilö oli väittänyt ulkomaalaisten tulevan maahan käyttääkseen hyväkseen maahan asettumisestaan johtuneita etuuksia. Tällainen puhe ja kirjoittelu pyrkisi saattamaan maahanmuuttajat naurunalaisiksi ja halveksituiksi (s. 20).

Asiantuntijaryhmä valittaa, että vihapuheeseen puuttumista vaikeuttaa Vkontakte, joka ei ”ainakaan vielä suhtaudu vihapuheeseen yhtä vakavasti kuin Facebook” (s. 26).

Kansallismieliset ja ISIS

Uskonnollisesta vihapuheesta asiantuntijat myöntävät yleisesti myös ”islamilaisen fundamentalismin”, että nämä ”torjuvat länsimaiset kristityt uskontoon vedoten” (s. 34), mutta asiantuntijat eivät kohdista tarkastelu niin selkeäpiirteisesti suomalaiseen tilanteeseen.

Rajuin piirre on siinä, miten kansallismielisten sitoutuminen kristinuskoon rinnastetaan ISIS-terroristijärjestöön: 

Terroristijärjestö Daesh kaappaa islamin omaan vihapuheeseensa, samoin länsimaiset oikeistonationalistit kaappaavat kristinuskon kirkoilta omaan käyttöönsä” (s. 34).

Kyseessä on epäonnistunut virke, jossa ”samoin” -ilmauksella rinnatuksen oikeutusta jopa painotetaan. Kyse ei ole vain yhteen virkkeeseen mahdutetut ”länsimaiset oikeistonationalistit” ja terroristijärjestö ISIS, vaan myös ”samoin” toiminnasta.

Asiantuntijat ja toimittajat

Asiantuntijat jatkavat myös kapeakatseisia väitteitään: 

Selvityksen mukaan etenkin turvapaikanhakijoihin, maahanmuuttoon ja Venäjään liittyvä uutisointi laukaisee häirintäkampanjoita. Selvityksen mukaan toimittajat eivät luota siihen, että uhkauksia tutkittaisiin kunnolla. Julkiseen keskusteluun osallistuvat asiantuntijat ja toimittajat rajoittavat ilmaisuaan häirinnän ja uhkailun pelossa” (s. 34).

On sinänsä totta, että viitattu selvitys on kuvatun kapeakatseinen, mutta asiantuntijat eivät sisäministeriön julkaisussa myöskään mitenkään avarra ja paranna käytettyä selvitystä. Ilmaisusta saa vaikutelman ikään kuin ”asiantuntijat ja toimittajat” olisivat uhreja – ehkä sellaisiakin on olemassa –, mutta näiden ”asiantuntijoiden ja toimittajien” harjoittama valeuutisointi vaietaan kokonaan. Näistä tahoista käsin on myös harjoitettu vakavaa maalittamista, josta ei puolestaan Sisäministeriön julkaisu lausu sanaakaan.

Venäjään liittyvä uutisointi” laukaisee ilmeisesti ”häirintäkampanjointia”, mutta niin tekee myös Viroon liittyvä uutisointi, Natoon liittyvä uutisointi, EU:n yhtenäisyyteen liittyvä uutisointi – usein poliittisen kentän toiselta laidalta. Sisäministeriön julkaisussa vaietaan tuosta jälkimmäisestä täysin.

Sisäministeriön julkaisu moittii, että syyttäjää ja tuomaria on joissakin tapauksissa yritetty häiritä ”vihakirjoittelulla” ja ”mustamaalauksella” (s. 36). Julkaisu ei valitettavasti tarkemmin erittele, mistä on kyse, vaan heittää vain julki väitteen asian olemassaolosta. 

Onhan mahdollista, että syyttäjän toiminnan jääväämisperusteet olisi tunnetuissa tietyissä oikeustapauksissa selvitettävä tarkemmin, kuin on tehty. Näiden pohtiminen ei ole vihapuhetta, vaan mediakriittistä sivistynyttä kansalaisuutta. Onhan mahdollista, että tuomarilla on sidonnaisuuksia ja suorastaan rakkauksia viiteryhmissä, joiden vastapuolta hän on tuomitsemassa käräjillä. Läpinäkyvyyden pelko ei saisi johtaa siihen, että kansalaisten menettely leimataan ”vihakirjoitteluksi” ja ”mustamaalaukseksi”.

Saattavat aiheuttaa paljon vahinkoa yhteiskunnalle”

Sisäministeriön julkaisussa väitetään ilmeisen olemattomin perustein:

Suomessa informaatiovaikuttaminen saa erityisen paljon jalansijaa äärioikeiston ja kansallismielisiksi itseään kutsuvien keskuudessa ja näin ollen kaikkein isänmaallisimpina itseään pitävät saattavat aiheuttaa paljon vahinkoa yhteiskunnalle” (s. 39).

Voluumiltaan Ylen ja Helsingin Sanomien tavoitettavuus on niin merkittävät, että näiden harjoittaman informaatiovaikuttamisen sivuuttaminen, ikään kuin nämä edustaisivat objektiivista totuutta, on vilpillistä. 

Työryhmän löytämä vihollinen onkin ”isänmaallisena itseään pitävät”, jotka ”saattavat aiheuttaa paljon vahinkoa yhteiskunnalle”.
Selvemmin sanottuna työryhmä tarkastelee vihapuhetta jälleen vähemmän yksilön turvan kuin vallanpitäjien vallan säilymisen tarpeisiin.

Kriittisen yhteiskunnallisen keskustelun tarkoitus on juuri vallankäytön virheiden korjaaminen ja vallankäyttäjien vaihtaminen niihin, jotka pitävät itseään parempina. Demokratia edellyttää tuota kriittisyyttä, jonka työryhmä pitää kuitenkin uhkana, koska se ”saattaa aiheuttaa paljon vahinkoa yhteiskunnalle”.

Maalittaminen – vastamedian rikos?

Asiantuntijat esittävät kysymyksiä ja parannusehdotuksia ”maalittamisen” saamiseksi rikoslakiin, mutta jättävät ”maalittamisen” määrittämisen epämääräiseksi:

Maalittamisessa muutama aktiivi kehottaa ja yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden kohteen kimppuun eri tavoin, esimerkiksi lähettämällä sähköposteja ja vihaviestejä, levittämällä hänestä perättömiä juttuja, kirjoittamalla henkilöstä juttuja erilaisiin vastamedioihin, asettamalla henkilö huonoon valoon sosiaalisessa mediassa sekä muilla tavoilla” (s. 60).

Virke herättää lukuisia kriittisiä kysymyksiä siitä, mikä todella määrittää ”maalittamisen”. Onko ”maalittaminen” tunnistettavissa vasta siitä, että juttu on kirjoitettu ”vastamediassa” - vai voivatko Yle ja Helsingin Sanomat rikollisesti maalittaa, kuten äskettäin Anna Sarasteen kirjoittamassa jutussa Daria Skippari-Smirnovia ja muita vastaan? Tuo juttu  oli sinänsä suomalaistettu kopio ympäri maailmaa levitetystä tuotoksesta, varsinaisesta informaatiovaikuttamisesta, jossa teemana oli pelotella EU-vaalien aattona.

Mitä rikollisena ”maalittamisena” ilmenevä ”kehotus ja yllytys” sisältävät? Onko rikollisen kirjoittajan suoraan sanottava, että pitää lähettää uhkauksia tms. toiselle kohteelle – vai joko ”kehotus ja yllytys” toteutuvat siinä, jos kriittisessä valossa on mainittu henkilön nimi, jota sitten monet kansalaiset mahdollisesti arvioivat?

Tiettävästi suomalaisessa lainvalvonta- ja oikeuskäytännössä pohditaan jopa niin pitkälle, että onko rikollista maalittamista jo sekin, jos väärällä tavalla mahdollisesti ajatteleva henkilö aikoo osallistua samaan tilaisuuteen, jossa väitetty maalittamisen kohde esiintyy. Viimeistään tuolloin törmätään perustuslaillisiin ongelmiin siitä, millä perusteella kansalaisten vapaata liikkumista ja tiedonsaannin sekä tiedon jakamisen oikeutta voitaisiin rajoittaa.

Sisäministeriön kutsumat asiantuntijat miettivät rangaistuksen koventamisperustetta, mutta päätyvät, että se ei ehkä sovellus, jos rikollinen henkilö on maalittanut toimittajan sen jälkeen, kun toimittaja on käsitellyt Venäjää kriittisesti. Silloin rikollisen henkilön ”motiivina voi olla tällöin pyrkimys horjuttaa demokratiaa ja oikeusvaltiota”, asiantuntijat kehittävät salaliittoteorian (s. 61). 

Asiantuntijat eivät nosta esille mahdollisuutta, että kriitikko tahtoo kenties korjata toimittajan disinformaatiota ja tukea demokratiaa erilaisia junttaryhmiä vastaan, joita toimittaja palvelee, jotkut palvelevat jopa ulkomaisia tiedusteluviranomaisia. Eikö heitä saa arvostella, koska he ovat ”vastuullisen median” palveluksessa?

Suositukset oman jatkuvuuden turvaamiseksi

Työryhmä on kehittänyt 12 suositusta vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostamiseksi (ss. 64). 

Ensimmäinen suositus on, että vaaditaan taas kai uutta työryhmää, joka laatisi toimenpideohjelman valtioneuvostoa varten. Itse työryhmää ei mainita, mutta toimenpideohjelma ei synny ilman työryhmää, joten ensimmäiseksi työryhmä tahtoo työryhmän tärkeälle työlle jatkoa tai jatkajaa. Tämähän on kaikkien ohjelmien keskeisin tavoite: turvata oma jatkuvuus.

Työryhmän toinen suositus on perustaa osaamiskeskus, mikä siis tarkoittaa budjetoitua rahaa aihepiiriä pohtiville "sopiville" ihmisille. Nimiä työryhmä ei mainitse, mutta itselleen ja kavereilleen siis kaivataan suhteellisen pysyvää rahoitusta.

Työryhmän kolmannen suosituksen mukaan oikeusministeriö jatkaa pohtimistaan siitä, että pitäisikö viharikokset säätää virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Maalittamisen nostaminen rikolliseksi työryhmän suosituksen tavalla olisi jopa hyökkäys demokratian sammuttamiseksi, kansanvallan lopettamiseksi:

Maalittamiseen tulisi voida puuttua nykyistä tehokkaammin, ainakin yksittäisten vähemmistöryhmiin kuuluvien ja ammattinsa puolesta vihapuheen kohteeksi joutuvien, kuten virkamiesten, journalistien, tutkijoiden, taiteilijoiden, luottamushenkilöiden ja muun muassa pappien sananvapauden ja muiden perusoikeuksien turvaamiseksi” (s. 66).

Suomen rikoslaissa (39/1889) kunnianloukkaus on rikoslain 24 luvun 9 §:ssä nimenomaisesti määritelty päinvastaisesti kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa tukevalla tavalla:

... Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.» (Rikoslain 24 luku 9 §)

Työryhmän neljäntenä suosituksena on verkkoalustojen vastuun voimistaminen ja viranomaisten yhteistyön tehostaminen verkkoalustojen kanssa.

Viidenneksi työryhmä tahtoo vahvistaa ”vastuullista mediaa” ja ”vastuullista journalismia”, kuten työryhmä kutsuu eikä häpeä edes noita ilmaisuja. ”Vastuullinen media” on asetettu raportissa ”uusia medioita” vastaan.

Kuudentena suosituksena on vihapuheen uhreille annettava tuki. Seitsemäntenä suosituksena esitetään toimenpiteitä työnantajan vastuun toteuttamiseksi, jos työntekijä joutuu vihapuheen kohteeksi.

Kahdeksantena suosituksena on viranomaisten ja poliitikkojen koulutuksen lisääminen siitä, mitä vihapuhe on.

Yhdeksäntenä suosituksena on järjestää monivuotinen koulutusohjelma lapsille ja oppilaille oikean medialukutaidon oppimiseksi vihapuheen torjumiseksi. Työryhmä ei anna näytettä medialukutaidon opettamisesta, mutta syksyllä 2016 näimme, kuinka Yle tulkitsi tämän ”opettamisen”. Jessikka Aro sai maksimaalista näkyvyyttä Ylen kaikilla kanavilla ja tiistaina 13.9.2016 Aro kävi puhumassaVenäjän ohjaamista trolleista” Yle Uutisluokan LIVE ohjelmassa, joka oli suunnattu koululaisille ja opettajille. Ruben Stiller puhui Aron kanssa hyökäten MV-lehteä vastaan. Jutun pointti oli, että Suomi on kärkimaa sananvapaudessa koko maailmassa, mutta valemedia uhkaa sananvapautta. Aro tulkitsee rikolliseksi senkin, että häntä MV-lehti arvostelee sen jälkeen, kun hän on itse arvostellut valheellisesti MV-lehteä Ylen ”medialukuopetuksessa”.  

Kymmenes suositus koskee uskontoon kohdistuvaa ja perustuvaa vihapuhetta. Vastauksena olisi ”uskontojen vuoropuhelun” vahvistaminen. Tämä käsitys on outo, kun kyse on ideologioiden välisestä kilpailusta: kristittyjen oman uskonmallin mukaan heidän tehtävänsä on lähetystyö, jotta muslimit kääntyisivät kritityiksi, kun taas muslimit toteuttavat omaa valloitustaan. Kapteeni Antti Paronen on määritellyt ja muistanut hyvin väitöskirjassaan Abdullah AzzaminJihad on jokaisen muslimin velvollisuus.” 

Paronen nosti väitöskirjassaan myös esille Sayyd Quidin, muslimien ideologin, jonka mukaan muslimien velvollisuutena olisi tuhota sellainen yhteiskunta, missä vääräuskoiset yhteiskunnat eivät olleet hyväksyneet islamilaista lakia ja nostaneet uskonnollista elämää korkeimmaksi auktoriteetiksi. Hänen ohjeensa mukaan muslimien täytyy jatkaa taistelua, kunnes ”maanpiiri on hyväksynyt Allahin vallan ja alistunut Hänen tahtoonsa”.

Mikä on se teologinen tilannetaju ja -analyysi, joka voi esittää ”uskontojen vuoropuhelua” miksikään ratkaisuksi maailmassa, jossa ideologiat kilpailevat?

Yhdestoista suositus on lisätä opettajien ja koulujen valmiuksia puuttua vihapuheeseen ja nettikiusaamiseen.

Lopuksi kahdestoista suositus on ennalta ehkäistä poliittista vihapuhetta. Tähän päädyttäisiin vaatien, että kaikki poliittiset puolueet sitoutuisivat ohjelmissaan vihapuheen vastaisiin toimiin.

Saako niin enää sanoa?

Eurooppalainen sivistys on ollut merkittävässä määrin ideologia- ja uskontokriittinen. Tämä tiukka keskustelu on ollut itsessään luomassa sivistystä. Muistamme Sigmund Freudin, joka katsoi kristinuskoon piintyneen neuroosin saavan polttoaineensa oidipaalisesta dynamiikasta. 

Miten moni kykenee nykypäivänä Euroopassa keskusteluun tiettyihin uskontoihin liittyvästä pederastisesta ja perverssista polttoaineesta ja dynamiikasta? Ovatko uudet normit kokonaan tukahduttamassa sen tiukan keskustelun, jota Euroopassa on käyty jo vuosisadat?

Tämä kysymys ei tarkoita, että Freud olisi ollut vähän tai lainkaan oikeassa, jotta hänen kysymykset pitäisi hyväksyä. Ne ärsyttävät kysymykset ovat osa eurooppalaista sivistystä, vaikka ne koskevat jopa uskon pyhyyksiä.

Jacques Lacan moitti katolista uskovaista kristittyä panttivangiksi, jota ei hallitse enää ”asia itse”, vaan symbolisten mekanismien rakenteet, kollektiivinen fantasia, itsestä vieraantuminen institutionaalisuus. Eurooppalaisessa ideologiakritiikissä on ollut luonnollinen ja hyödyllinen osa käydä kriittistä keskustelua siitä, missä määrin rituaalit – rukous, kaste, konfirmaatio, ripittäytyminen – tulevat instituution symbolistisiksi mekanismeiksi, rituaalisiksi ”Toiseus-jumalan kutsuiksi”. 

Kun eurooppalaisten pääkaupunkien kadut täyttyvät polvistuvista ihmisistä ja itsensä verhoavista naisista, niin lakkaako kriittinen ja ironinen pohdiskelu näiden polvistuvien ihmisten toiseudesta?

Ideologiakritiikin tehtävänä ei ole suinkaan vain ”vuoropuhelu” (dialogi) tai konstruktiivinen rakentaminen, vaan länsimaiseen malliin kuuluu myös dekonstruktio. Jacques Derrida aloitti esseensä Rakenne, merkki ja leikki (1967) sanalla ”ehkä” ilmaisten kaiken väliaikaisuutta, dekonstruktiivisuutta. Dekonstruktio ei ole kuitenkaan hävitys (destructio), vaan sen merkitys on lähellä sanaa ’analyysi’. 

Derridan lukija ei voi tehdä tarkkoja väitteitä. Derrida antaa esimerkin dekonstruktiosta: ajattelet huonetta, joka pitäisi koristaa, tapetoida, kalustaa jne. Sinä hetkenä, kun et ajattele vain omaa huonettasi, vaan sitä osana koko rakennusta, ajattelet huoneesi huoneettomuutta. On tapahtunut filosofien kokemus, että heidän järjestelmänsä ei ole absoluuttinen, vaan järjestelmä, struktuuri, rakentunut. Derridan mukaan kaikilla rakenteilla on jokin keskus, joka pitää koko rakennelmaa yhdessä, rajoittaa osasten liikettä, peliä, rakenteessa. Systeemin keskus saattaa olla Jumala (Allah). Keskus on paradoksaalisesti rakenteen sisä- ja ulkopuolella. Keskus on keskus, mutta ei osa rakennetta. Keskus rajoittaa peliä, jonka Derrida liittää haluun. Edelleen Derridan tavoin dekonstruktiivinen tekstin tarkka lukeminen purkaa tekstin siten, että teksti havaitaan sarjaksi epäselviä tai olemattomia merkityksiä.

Sisäministeriön julkaisun jälkeen täytyy kysyä, eikö tätä rakenteen dekonstruktiivista analyysia voisi tehdä muslimien rituaaleista ja uskonmallista, jos siitä joku pahoittaa mielensä? Dekonstruktoitu teksti paljastaa useita erilaisia yhtäaikaisia näkökulmia, myös ristiriitaisia keskenään. Sellaisia voi ilmaantua myös Koraanista – vai saako niin sanoa?!
Tämä työryhmän raportin kriitiikki ei ole suinkaan kirjoitettu suositukseksi "maalittaa" "vihapuheella" tässä mainittuja ihmisiä, joista osa on ilmaissut todella typerästi ajatuksiaan. Kritiikin tarkoitus ei ole myöskään oikeuttaa huonoa käytöstä, uhkauksia, pelottelua ja solvauksia tms. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota työryhmän työskentelyn huonoon laatuun, kun kaikissa olennaisissa kohdissa he ovat päätyneet erityisen ongelmallisiin tulkintoihin länsimaisen sivistyksen, perustuslain ja kansalaisyhteiskunnan kannalta.

Terveisin, Juha

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kapinallisen Marjaana Toiviaisen oikeustapaus

Kunnian pappi ja kunniaton


Marjaana Toiviainen syntyi vuonna 1985 Savonlinnassa, jossa minä synnyin 21 vuotta aiemmin. Toimin Savonlinnassa Säämingin seurakunnassa kesäteologina vuonna 1985, jolloin opastin kristinuskon tuntemukseen lukuisia rippikouluryhmiä Varparannan leirikeskuksessa. Minun apunani leireillä oli 16 vuotta vanha kesäkanttori ja joukko isosia. Saarnasin myös useissa jumalanpalveluksissa Savonlinnan tuomiokirkossa. Marjaana syntyi Savonlinnassa tuossa vaiheessa. Mahdollisesti pieni Marjaana oli äitinsä rinnoilla vaipoissaan juhannuksena 1985, kun savonlinnalaiset kokoontuivat juhannuskokolle, jossa pidin poikkeuksellisen herätyskristillisen juhannussaarnan tuhansille ihmisille. Tämä ei ollut ensimmäinen kirkollinen tehtävänäni, vaan aiemmin keväällä 1984 olin toiminut Haminassa varuskunnassa varusmiespastorina, pitänyt varusmiesrippikoulua, kompanjan hartauksia, varusmiesten oppitunteja ja käynyt tapaamassa pidätettyjä yms.

Rohkenisin väittää, että kokemukseni kirkollisesta toiminnasta on ainakin melkein määrällisesti yhteismitallinen Marjaana Toiviaisen kanssa. Ero on kuitenkin huomattava poliisin edessä, kun molemmat etsivät lainvalvontaviranomaiselta suojaa loukkauksia vastaan: Marjaana pääsee erityiseen suojeluun, kun taas jättämäni rikosilmoitukset on välittömästi torpattu. Niin on suuri ero kunnian papin ja kunniattoman välillä!

Otan edelleen henkilökohtaisena loukkauksena sen, että poliisi ei koskaan palvellut minua. Paha mieleni saatetaan tulkita aikamiehen tarpeettomana ruikutuksena, mutta siitä huolimatta tunnustan, että tämä murheeni muistuu mieleeni erityisesti nyt nähdessäni sen, mistä asioista syytteet ovat tulleet Toiviaisen kunniaa loukkaavia vastaan.



Kun Marjaana kävi rippikoulua Savonlinnassa noin vuonna 2000, niin toimin siinä vaiheessa Malmin seurakunnassa seurakuntapastorina jo yhdettätoista vuotta. Savonlinnalainen Itä-Savo –sanomalehti julkaisi 9.4.2017 Marjaana Toiviaisen haastattelun, jossa tämä kertoi kapinallisuudestaan jo tuolloisessa rippikoulussa.

Kapinallisuutta ilmentää myös se, että Toiviaisen teekupit ovat eriparisia, samoin sukat. Rippikoulussaan hän väittää löytäneensä erilaisen käsityksen Raamatusta ja luterilaisesta uskosta, kuin mitä kirkko opetti. Olen kerrannut Toiviaisen kapinallisuuden pitkää historiaa kirjoituksessani MV-lehdessä 12.4.2017.

Kansalaiset loukkaantuivat Toiviaiseen


Tällä hetkellä seurakuntapastoriksi kutsuttu Marjaana Toiviainen käy Helsingin käräjäoikeudessa oikeutta kunniansa puolesta. Lehtitietojen mukaan 30 henkilöä olisi saanut syytteen Toiviaisen kunnianloukkaamisesta.

Toiviaisen touhut seurakuntapastorin sokeripalaa kantaen ovat olleet kauniisti sanottuna hyvin värikkäitä ja kapinallisia, jopa niin värikkäitä, että suuri joukkosuomalaisia erosi kirkosta hänen touhujensa johdosta.

Olen kirjoittanut useita artikkeleita sekä blogiini että MV-lehteen, joissa olen arvioinut Marjaana Toiviaisen toimintaa, jota en ole pitänyt asianmukaisena. Minua ei ole koskaan kutsuttu esitutkintaan Toiviaisen kunnian loukkaamisesta enkä ole ollut syyteharkinnassa asian johdosta.

Tunnustan lähtökohtaisesti ihmisen – myös eri mieltä olevien – perustuslaillisen oikeuden kunniaan ja turvallisuuteen. Häpäiseminen ei voi olla kirjoittelun tarkoitus, vaan aiheestakin Toiviaisen touhuja voi (ja mielestäni suorastaan pitäisi) ironisesti, värikkäästi ja terävästi arvostella. Näillä kahdella seikalla on tietysti vissi ero: onko tarkoituksena kiistää ihmiseltä kunnia sinänsä vai moittia hänen kunniatonta menettelyä.

Kirjoitin 19.6.2017 Toiviaisen oudoista seikkailuista: ”Ei sittenkään Tansaniaan, ei yleislakkoa eikä Parikkalaan muuttoa”.

Blogini lopussa ilmaisin pointtini:

Tarpeettoman rajut [Toiviaisen omat] epäperäiset väitteet ruokkivat vain uusia kohuja ja tuskin lisäävät edellytyksiä rauhan löytymiselle. Miten siinä tilanteessa voisi löytyä rahoittuminen? Toiviaisen esimies ja tuomiokapituli eivät ole entuudestaan vauhdittaneet kohun syöksykierteitä antamalla merkillisiä haastatteluja moninaiseen mediaan.”

Uskottavuus katoaa entistä pahemmin kohujen jälkeen, kun ilmenee, että Marjaana ei lähtenyt sittenkään Tansaniaan, ei aloittanut sittenkään yleislakkoa eikä muuttanut Parikkalaan. Pastorin tehtävänä olisi etsiä myös itselleen rauhaa ja Jumalan valtakuntaa, enemmän kuin mitään kohua ja julkisuutta.”

MV-lehden jutussa 20.4.2017 arvioin Uuninpankkopoika Sakari Timosen antamaa tukea Marjaana Toiviaiselle.  Jutun lopussa muistelin, että poliisin palvelu oli melko erilainen, kun valkoisena miehenä ja pappina en saanut hälyttimiä enkä piippaavaa nappia hiukan aiemmin huomattavan uhkaavassa tilanteessa.

MV-lehdessä 9.5.2017 refefoin kirkolliskokouksessa yltynyttä polemiikkia, jossa arkkipiispa ja Marjaana Toiviainen kiivastuivat. 

Viinipuu-sivustolla Marjaana Toiviainen esitteli keväällä 2017 itsensä mielenterveyskuntoutujaksi.

Keväällä 2017 Jessikka Aro antoi konsultaatiostaan tarjouksen Marjaana Toiviaiselle, jotta tämä saisi rikostutkinnat vireille. Ohessa kuvakaappaus MV-lehteen tallennetusta Facebook-keskustelusta.


Rikossyytteissä on syytetty eri kansalaisia kirjoituksistaan, joissa on Toiviaisen sanottu olevan mielenterveyskuntoutuja tai -potilas. Jotkut kirjoittajat ovat arvostelleet Toiviaisen teologiaa vääräksi ja kutsuneet tämän vuoksi häntä ”Allahin papittareksi” tai muilla vastaavilla tavoilla. En ole lukenut itse syyttäjän syytehakemusta, vaan ainoastaan viittauksia siihen. MV-lehti on julkaissut sitaatteja "rikollisiksi" syytetyistä teksteistä. Syytekynnys näyttää olevan nyt poikkeuksellisen matala. 

Marjaana Toiviainen piti mielenosoitusta Helsingin ydinkeskustassa, jossa hän protestoi laittomasti maassa olevien (identiteetiltään tuntemattomien) ihmisten puolesta. Mielenosoitusten tarkoitus on kerätä huomioita. Niitä pidetään huomion takia. Juridisesti ja yhteiskunnallisesti katsottuna EI voi olla niin, että tälläisessä tilanteessa POSITIIVISEN huomion kerääminen VAIN olisi sallittua, vaan myös negatiivista arvostelua olisi kestettävä. Helsingin poliisissa tutkinnanjohto ja syyttäjä ovat lähteneet kuitenkin päinvastaisesta käsityksestä: heidän mukaansa negatiivista arvostelua ”Allahin papittareksi” ei olisi saanut lausua edes julkisuuden henkilöä vastaan.

Hesari kirjoittaa otsikossa kauhistellen, että Toiviaista oli kutsuttu ”saatanan kätyriksi” ja mielisairaaksi.  Teologian historian (erityisesti luterilaisen tradition) näkökulmasta nuo värikkäät uskonnolliset kritiikit eivät ole mitenkään poikkeuksellisia. Luterilaiseen perintöön kuuluu kullekin kristitylle suorastaan oikeus arvostella harjoitettua toimintaa ja opetusta.

Yhdenvertaisuutta ei ole


Yhdenvertaisuus poliisin rikosesitutkinnassa ja syyteharkinnassa eivät toteudu. Yli puoli vuosikymmentä jokainen päivä (yhteensä toista tuhatta kertaa!) eräät kirjoittajat perustivat yhä uusia valeblogeja, tiettävästi yli 20 erilaista sivustoa ja niissä useita kymmeniä artikkeleita, joissa käyttivät nimeäni ja kuvaani sekä väittivät minua mielisairaaksi, julkaisivat väärennettyjä psykiatrian lähetteitä, väittivät minua sekä pedofiiliksi että amfetamiinin käyttäjäksi, vaikka minulle ei ole koskaan diagnosoitu mitään mielisairautta, en ole koskaan käyttänyt mitään huumetta, en edes tupakoinut tai käyttänyt alkoholia, enkä ole enkä ole ollut mikään mielenterveyskuntoutuja tai missään vastaavassa hoidossa. Poliisi ei suostunut aloittaa rikostutkintaa valheeseen perustuvista kunnianloukkauksista huolimatta. Toiviaisen on itse kertonut olevansa mielenterveyskuntoutuja. Kun tähän tosiseikkaan ovat kirjoittajat viitanneet, ilmeisesti yrittäen ymmärtää Toiviaisen erikoista toimintaa, niin syytteet on nostettu ja vaaditaan isoja korvauksia!

Joku törkeä kirjoittaja oli lähettänyt Toiviaiselle viestin, jossa oli toivonut häntä Afganistaniin ja sanonut jotain sellaista, että häntä varten on luodit varattu tms. Syyttäjä nosti syytteen laittomasta uhkauksesta. Tietenkään en pidä hyvätapaisena tuollaisia viestejä. En suosittele sellaisia, mutta muistelen kansallista tapaa: minua vastaan yli puolivuosikymmenen aikana jokainen päivä kirjoittajat julkaisivat tuotakin rajumpia uhkauksia. Näissä uhkauksissa luvattiin jopa pojalleni pahaa. Silloin poliisi antoi jo seuraavana päivänä vastauksen, että he eivät tutki. Useita kertoja julkaistiin hautakiveni ja kuolinpäiväni. Useita kertoja julkaistiin kotioveni kuva sekä lupaus, että täällä minut murhataan ja perheeni. Useita kertoja julkaistiin jopa lupaus rahallisesta korvauksesta sille, joka tappaisi minut. Tällaisia viestejä julkaistiin sekä internetissä että sähköpostissa ja tekstiviesteissä ja kirjeissä minulle. Poliisi ilmoitti, että ei aloita tutkintaa.

Minua ei kutsuttu ”Allahin papittareksi”, mutta Beelsebulin papiksi, paholaiseksi, satanistiksi jne. Näitä julkaisuja on joitakin edelleen internetissä, koska en ole saanut poistettua Bloggerista, vaikka olen vaatinut. Tarvitsisin syyttäjän apua, jotta nuo minun nimeä halventavasti käyttävät sivustot saataisiin pois netistä, jos vaikka tekijä ei saisi tuomiota. Sellaista apua en ole kuitenkaan saanut viranomaisilta.

Vahingoittamistarkoituksessa oli valheita levitetty minua vastaan myös Kelaan ja TE-keskukseen, jotta työttömyyskorvaukseni keskeytettäisiin. Kävin Kelassa ja TE-keskuksessa virkailijan luona kirjauttaen varoituksen siitä, että tuollaista ilkivaltaa tehdään minua vastaan ”ilmiantojen” avulla.

Valesivusto esitti tarinan, jonka mukaan olisin protestoinut Venäjän suurlähetystöä vastaan Tehtaankadulla ja olisin antanut tukeni Pussy Riot -anarkistiryhmälle. Tuo vale levisi Venäjällä sittemmin shakkimestari Garry Kasparovin sivuston kautta. Tarkoituksena oli luoda välirikkoa minun ja Venäjän suurlähetystön välille ikään kuin minulla olisi ”suhde” Venäjän viranomaisiin. Todellisuudessa en tietenkään antaisi mitään tukea anarkistiryhmälle! Venäjä sallii myös suomalaisten typerät mielipiteet tukea anarkistiryhmää, jos suomalaiset tahtovat olla niin yksinkertaisia. Sillä ei olisi mitään merkitystä viisumin saantiin!

Myös paljon muuta solvaavaa ja valheellista julkaistiin minua vastaan – päivittäin yli puoli vuosikymmentä. Jos ei lasketa enää päivittäistä frekvenssiä, niin solvauksia tuli postissa, sähköpostissa ja internetissä ainakin vuosituhannen alusta alkaen jo toistakymmentä vuotta. Jotkut sivut jatkavat edelleen olemassaoloaan. Kymmenet rikosilmoitukset eivät johtaneet yhtään mihinkään. Mitään rikosilmoitusta ei seurannut edes rikosesitutkinta!

Tiettyjen ihmisten erityisasema poliisin, syyttäjän ja oikeuslaitoksen suojeluksessa asettaa kansalaiset hämmentävään tilanteeseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan journalistinen vapaus pitäisi sisältää myös mahdollisuuden turvautua liioitteluun ja provokaatioon: sananvapauden rajoituksia tulisi tulkita tiukasti ja niiden tarpeellisuudesta tulisi olla erittäin vakuuttava näyttö. Toiviaisen tapauksessa edes naisen itsensä ilmaisemia tosiasioita ei saisi jälkikäteen lausua julki kriittisissä yhteyksissä. Tämä on erikoista, kun samanaikaisesti selvästi valheellisia loukkauksia ei aloiteta tutkia poliisilla, vaikka nuo valheelliset loukkaukset jatkuvat yli puoli vuosikymmentä.

Raaseporin alueelta lähtöisin olevan miehen kansainvälisellä Al-Qaida -terroristisivustolla julkaistiin yli 200 valheellista ”uutista” venäjäksi ja englanniksi minua vastaan. Raaseporin poliisi ”kadotti” yli 100 sivua aineistoa rikosilmoituksen jälkeen. Eduskunnanoikeusasiamiehelle tekemäni kantelun jälkeen poliisi pyysi kaksi vuotta myöhemmin tuon aineiston, mutta poliisi totesi pian naapurimiehen olevan kustantajana tietämätön siitä, kuka on kirjoittanut nuo yli 200 artikkelia hänen hallinnoimalleen sivustolle! Siihen loppui poliisin tutkinta neljän vuoden kuluttua rikosilmoituksen jälkeen. Lisättäköön, että noita Al-Qaidan uutissivuston tarinoita levisi myös Lähi-idässä tiettyjen jihadistien sivustoille.

Hämmentävä eriarvoisuus tekee tilanteen kansalaiselle vaikeaksi, niin kuin lienee tarkoitus. Osa kansalaisista vaikenee, kun ylipäätänsä kritiikin ilmaiseminen näyttää olevan laitonta, mutta heihin itseensä kohdistettu valheellisetkin solvaukset samanaikaisesti hyväksytään. Vaikenevat kansalaiset ovat despootille kaikkein parhaita! Osa kansalaisista vihastuu holtittomuuteen ja ryhtyvät ilmaisemaan halveksuntansa tavalla, jonka jälkeen heitä voidaan osoittaa agendamedian toimittajien kirjoituksissa malliesimerkeiksi siitä millaisia ”pahat häiriköt” ovat, vaikka nämä häiriköt ovat todellisuudessa turhautuneita.

Terveisin, Juha

lauantai 11. toukokuuta 2019

Selviytyjän koskettava tarina: ihmeellinen Jessikka Aro

Venäjän Vladimir Putin ja hänen komentamat trollit eivät onnistuneet pyyhkimään pois kaikkia todisteita siitä helvetistä ja tuhosta, jonka he ehtivät tehdä valeuutisilla suomalaista tutkivaa ihmeellistä toimittajaa vastaan. Tästä koskettavasta selviytymistarinasta yhdessä muiden selviytyjien kanssa tulee nopealla vauhdilla rinnakkainen muistopäivä juutalaisten joukkotuhonnan, holokaustin, selviytyjille, joita toisen maailmansodan jälkeinen sukupolvi on muistellut.

Suomessa syntynyt ihmeellinen Jessikka Aro välttyi kuolemalta Vladimir Putinin johtamasta, valeuutisten käynnistämistä vaarallisista hyökkäyksistä huolimatta, koska hän pakeni Suomesta ulkomaille. Hän on kertonut kansainväliselle lehdistölle, että Suomen oikeuslaitos tuomitsi Putinin ohjaamat päärikolliset vankeuteen, vaikka nämä rikolliset hyökkäsivät myös oikeuslaitosta vastaan. Rikostutkinta ja tuomiolaitos oli tuonut esille selvät todisteet näiden vainoojien yhteydestä Putinin komennukseen ja rahoihin. Tätä selviytymistarinaa esittelevä lehdistö kertoo ihmeellisen Aron äänen edelleen murtuvan ja kyynelien kostuttamat silmät, kun hän muisteleee helvetin saapuneen hänen elämäänsä Putinin hyökkäysten uhrina.

Suomeksi ei ole kerrottu useita niitä yksityiskohtia, joita Jessikka Aro on tuonut esille Piilaakson lehdistötilaisuuksissa. Ainakin selvimmät yhteydet käräjäoikeudessa tuomittujen selvästä käskyvaltasuhteesta Putiniin ja Kremliin ovat suomalaisilta jääneet hämäriksi aiemmin. Aro kertoo näistä poliisin löydöistä nyt ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Tämä on myös suomalaisen yleisön kannalta huikean kiinnostavaa.

Jessikka Aro on tuonut uusia detaljeja ja yhteyksiä rikosesitutkinnasta, jonka seurauksena häntä vastaan toimineet Putinin lähettämät trollit saivat tuomiot.

Selviytyjien maailmankiertue


Ihmeellinen Jessikka Aro on kertonut Facebookissaan 5. toukokuuta kevään tiedonvälityskiertueesta, jossa hän puolentoista viikon aikana pitää viisi esitelmää ja yhden worshopin sekä antaa viisi haastattelua. Selviytymistarinaa hän on esitellyt ensin Suomessa, Tšekissä, Qatarissa ja Latviassa sekä sitten myös Amerikan Yhdysvalloissa. Selvitymiskertomustaan on Aro esitellyt yhdessä muiden selviytyjien rinnalla.

Jessikka Aro tekee pyyteettömästi maailmankiertuetta kertoen valeuutisista selviytyjän todistuspuheenvuoron.

Kaikilla valeuutisista selviytyneillä on oma traaginen tarinansa. Monelle se on ollut liian kipeä kerrottavaksi vielä vuosia tapahtumien jälkeen. Natseista saadun voiton juhlien aikaan on samanaikaisesti Amerikan Yhdysvalloissa ja tätä ennen myös muualla maailmassa kiertänyt tiedonvälityskampanja, jossa selviytyneet kertovat tuskistaan. He vaativat YouTuben, Twitterin ja Facebookin johdolta ankarampia toimia. Aro itsekin käyttää hirvittävästä holokaustista selviytyjiin yhdistävää käsitteistöä: ”disinformation survivors”.

Jessikka Aron tilanteen vaarallisuutta kuvastaa osuvasti, että hän esittää koskettavan selviytyjän tarinansa yhdessä Lenny Poznerin kanssa, jonka poika tapettiin Sandy Hookin kouluammuskelussa. Ammuskelussa kuoli 28 henkilöä, joista 20 oli lapsia. Näissä selviytymiskertomuksissa ympäri maailmaa ei ole kuitenkaan kerrottu siitä mitättömäksi jääneestä yli 100 000 euron korvauksesta, jota Aro pitää riittämättömänä itselleen kaikesta tuosta vaarasta, jota kolme tuomittua ihmistä aiheutti hänelle. 

Tšekkiläisen ajatushautomon ”Eurooppalaiset arvot” apulaispäällikkö, gay-pornotähtenä uransa aiemmin aloittanut, Jakub Janda on kertonut yhteisestä nykyisestä aktiviteetistaan Aron kanssa.  Jandan mukaan hänen organisaationsa oli kutsunut Aron puhumaan Prahaan 

venäläisistä trolleista ja disinformaattoreista, jotka hyökkäsivät häntä vastaan laittomasti ja brutaalisti sekä kuinka nämä joutuivat suomalaisten tuomioistuimeen”.

Aro "pidättelee kyyneleitä, ääni murtuu"


Yhdysvalloissa Kalifornian San Josessa, Piilaaksosssa, ilmestyvä sanomalehti The Mercury News kertoo ihmeellisen Jessikka Aron koskettavan selviytymistarinan ja siitä, miten hän oli vedonnut YouTuben, Twitterin ja Facebookin johtoon.  Levi Sumagaysay kertoo näiden uhrien, joita valeuutiset olivat vahingoittaneet, vedonneen johtajiin:


””Elämäni on tuhottu sen jälkeen, kun aloin tutkia venäläistä informaatiotaistelua”, Aro sanoi torstaina 9.5. San Franciscossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Aro kertoo joutuneensa pakenemaan ulkomaille.”

The Mercury Newsin mukaan Aro kertoo häirinnän jatkuvan siitä huolimatta, että jotkut tekijöistä on jo lähetetty vankilaan: ”Tämä on hulluutta”, Aro luonnehtii, ääni rikkoutuu, kun hän pidättelee kyyneleitään.

Yhdysvaltalainen tietokonekulttuuria käsittelevä Wired-kuvalehti on esittänyt 8. toukokuuta 2019 ihmeellisen Jessikka Aron koskettavan selvitytymiskamppailun.  Wired-kuvalehden mukaan Aro sanoi kohtaamansa häirinnän rikkovan suomalaista kunnianloukkauslainsäädäntöä. Ongelmana on edelleen, että Twitter ja Facebook eivät reagoi valituksiin.

"Kolme eloonjäänyttä"


Espanjalaisen vasemmistolaisen eldiario-lehden 9. toukokuuta 2019 haastattelussa Jessikka Aro  moittii huligaanien tuhonneen hänen elämänsä. Myös tässä tapauksessa ei ole vähemmästä kyse kuin holokaustista eloonjääneisiin rinnasteisesta vaarasta, kuten espanjalaislehti löytää käsitteet Piilaakson lehdistötilaisuuden jälkeen: ”Tres supervivientes” (kolme eloonjäänyttä).

Eldiario kertoo Jessikka Aron tutkineen neljä vuotta venäläisiä yhteyksiä disinformaatioon. Tästä oli kuitenkin seurauksena hirvittävä tragedia:

”Vladimir Putinin hallitus syyttää häntä huumausaineiden kaupasta ja Naton vakoilusta. 'He tuhosivat elämäni, Suomi on turvallinen maa, mutta jopa poliisi kertoi minulle, että minua vastaan oli mahdollisuus hyökätä, jos olisin väärässä paikassa vääränä päivänä”, hän selitti.



El gobierno de Vladimir Putin la acusa de traficar con drogas y de ser una espía para la OTAN. "Me destrozaron la vida. Finlandia es un país seguro, pero incluso la policía me dijo que tenía posibilidades de ser atacada si un día me encontraba en el lugar equivocado", explicaba.

Toimittaja Aron katsottiin olevan uhka Venäjän Federaation hallitukselle. Aro kertoo Venäjän hallituksen tuottaneen disinformaatiokampanjan, jonka seurauksena on tällä hetkellä ”paljon ihmisiä, jotka haluavat tappaa minut”. Tuollainen tappoyritys olisi jo ilmennyt Helsingin tuomioistuimessa. Aro ”joutui kohtaamaan kuolemanuhkauksia tutkimustyönsä johdosta, joka kohdistui Venäjän koordinoimaa trollien toimintaan”.

Toimittaja Aro kertoi, että ”sosiaalisen median yritykset suosivat venäläistä propagandaa ja äärimmäisen rikollisia trolleja”. Hän kehotti yrityksiä ”ryhdistäytymään ja suojelemaan käyttäjiä”.

The Today Press (voitonpäivää juhlien 9. toukokuuta) kertoo valeuutisten uhrien tapaamisesta Facebookin, Twitterin ja YouTuben kanssa. Aro kertoo, että hän on pakotettu jättämään Suomi ja liikkumaan enää vain ulkomailla: ”I’ve been compelled to maneuver overseas.”

Limassa toimiva perulainen lehti Perú21 on kertonut Piilaakson tiedotustilaisuuden jälkeen ihmeellisen Jessikka Aron todistuspuheenvuoron yhdessä muiden valeuutisten uhrien selviytymistarinoiden kanssa.

Aro rakentaa Euroopan turvallisuustrategiaa


Brysseliin perustettu ajatushautomo Euroopan ystävät (Friends of Europe), jonka puheenjohtajana toimii Étienne Davignon (Euroopan komission ex-varapuheenjohtaja), on kutsunut  Venäjän trollien disinformaatiosta selviytyjän Jessikka Aron kertomaan koskettavan tarinansa 4. kesäkuuta 2019 Euroopan turvallisuuden tulevaisuutta varten. 

Aron rinnalla Euroopan turvallisuuden kohtaloista puhuvat myös Naton tehtävissä ansiokkaan palvelunsa suorittanut espanjalainen kenraali Fernando Martinez ja italialainen kenraaliluutnantti Vincenzo Coppola, joka on EEAS siviilioperaatioiden johtaja.

Tämä Euroopan ystävien turvallisuuden huippukokous suuntautuu tänä vuonna Naton 70-vuotisjuhlavuoden kanssa Euroopan strategiseen tulevaisuuteen torjumaan nykyaikaisia turvallisuusuhkia, jotka ravistelevat maailmaa. Siinä työskentelyssä on Ylen tutkivan toimittajan Jessikka Aron selviytymistarina keskeinen.

Euroopan komission #DigitalRespect4Her -kampanjassa Jessikka Aro antaa kasvot online-väkivallalle, jota naiset ovat kohdanneet.

Tšekkiläinen iRozhlas-lehti on kertonut osana selviytyjien maailmankiertuetta voitonpäivän aattona 5. toukokuuta 2019 ihmeellisen Jessikka Aron koskettavan haastattelun. 

Suomalaisten valeuutisten yhteys Kremliin


Aro muistelee iRoznas-lehden haastattelun mukaan, että ”venäläisten valeuutisten” jälkeen jopa hänen omat ”ystävät uhkasivat kuolemalla” häntä. Niin hän joutui vihamielisen kampanjan tähden kuolemanuhkaan ja pakeni Suomesta.

Ihmeellinen selviytyjä Aro käyttää lehtihaastattelussa ”helvetti”-sanaa ”todella sopivana” ilmaisuna kohtaamalleen vihalle, jonka hän kohtasi, kun ystävät uskoivat kuvitteelliset tarinat hänestä. Hän kertoo joutuneensa epätoivoiseksi selvittäessään, mitkä uhista ovat todella vaarallisia ja mitä hänen pitäisi ilmoittaa poliisille.

Ystäväni kääntyivät viholliseksi ja minulle lähetettiin kuoleman uhkauksia. Esimerkiksi minun täytyi ilmoittaa nuoruuteni ystävä poliisille. Vakavasti. Artikkelien sijasta minun piti kirjoittaa kanteluita ihmisistä, jotka uhkasivat minua ja perhettäni kuolemalla. Tämä on minun helvettini”, ihmeellinen Aro kertoo selviytymistaistelustaan.

Ilmeisemmin vilpittömästi omilla rahoillaan ja vain henkilökohtaisen kamppailunsa seurauksena ympäri maailmaa konferensseissa kiertävä Aro arvostelee kokemaansa ”uskottavuustappiota, joka on ollut disinformaation levittäjien tavoitteena”. Nämä olivat kirjoittaneet Arosta, että Yhdysvallat ja Nato maksaisivat hänelle sekä että Aroa epäiltäisiin huumeriippuvaiseksi ja psyykkisesti sairaaksi.

Facebookissa lauantaina 11.5.2019 Aro erityisesti painottaa toimintaansa "kansalaisaktivismina", joka on siis hyväntekeväisyyttä tärkeän asian puolesta, eikä mitään henkilökohtaista ansaintaa tai poliittisesti laskelmoitua taistelua.


Media ei ole tämän kiertueen aikana kysynyt Aron näkemystä tuoreeseen tietomurtoon, jonka mukaan Jessikka Aro olisi nimitetty Britannian ulkoministeriön kehittelemään informaatiovaikuttamisverkostoon.

Jessikka Aro kiittää 88 suomalaista toimittajaa, jotka antoivat lausuntonsa Aron hyväksi. Aro kiittää myös tuomioistuinta, joka tuomitsi kolme ihmistä lokakuussa: MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin, Johan Bäckmänin sekä "erään Kremlin aktivistin". Aron mukaan nämä ovat jatkaneet hyökkäyksiä oikeudenkäynnin jälkeen anonyymisti.

Aro on yllättynyt, miten vaarallista disinformaatio ja propaganda ovat, sillä jopa hänen ”elämänsä ystävistä tuli trolleja, jotka kirjoittivat häntä vastaan vihamielisiä kommentteja”. Häntä kutsuttiin julkiseksi ”vanhaksi nartuksi” ja ”poliisirotaksi”. Aro sanoo ”kertoneensa kaikista näistä tapauksista poliisille ja itkeneen” (‚Rozbrečela jsem se‘).

Aron mukaan hän tallensi kuvakaappauksia, linkkeja ja kopioita kauan aikaan odottaen, että hyökkäykset loppuisivat, kunnes hän toimitti aineiston poliisille. Lopputulokseen Aro sanoo olevansa onnellinen – vaieten tällä kertaa kuitenkin siitä, että hän on aiemmin kertonut valittaneensa tuomiosta, jossa hänen hyväkseen määrätyt vahingonkorvaukset olivat aivan liian pienet:

Esimerkiksi se, että suomalaisille suomalaisiksi esitetyt artikkelit olivat tosiasiallisesti venäläisten turvallisuuspalvelun edustajien valvonnassa, syntyivät Putinin hallintoon liittyvien ihmisten toimesta. Kreml toimitti informaatiota. Poliisitutkimus paljasti suomalaisten valeuutisten yhteyden Venäjään. Poliisit paljastivat myös valeuutisten artikkeleiden tekijät, sillä trollit kommunikoivat keskenään ja esimerkiksi WhatsApp-sovellutuksella he löysivät kymmenien tuhansien eurojen rahavirran valeuutisten avulla. Erään putinistin tietokoneeseen rikolliset olivat rakentaneet kansion, johon tämä keräsi erilaista materiaalia minua vastaan”.

Oikeudenkäynti toi esille tämän suomalaisille suunnatun valeuutisen yhteyden Kremliin, mutta tuomioistuinkäsittely oli Aron mukaan ”yksi elämäni pahimmista kokemuksista”, sillä ”Kremlin aktivistit kiihdyttivät ennen oikeudenkäyntiä kannattajiaan hyökkäyksiin” sekä häntä itseään että tuomioistuinta vastaan.

Suomessa käydyn oikeudenkäynnin ja siinä tuomittujen "Venäjän trollien" yhteys Putiniin on kiinnostavaa uutta tietoa, joka varmasti tulee hovioikeudessa esille, koska käräjäoikeuden tuomiossa ei mainittu mitään näitä yhteyksiä Putiniin ja Kremliin, jotka Aro kertoo rikosesitutkinnan löytäneen. 

Valeuutisten hyökkäyksistä selviytynyt ihmeellinen Aro kertoo oikeudenkäynnin aikana kohtaamistaan vaaroista:

Kuoleman uhkauksia tuli julki – ilmeni suunnitelma tappaa minut oikeussalissa. Siksi minun oli istuttava oikeustalossa poliisin saattajan kanssa suojassa, koska poliisille oli ilmoitettu, että minua vastaan on uhkana hyökätä. Oikeudenkäyntihuoneen väestä puolet oli tavallisia toimittajia, mutta toinen puolisko oli propagandan levittäjiä, jotka kuvailivat tapaustani lavastetuksi Nato-teatteriksi sananvapauden tuhoamiseksi Suomessa”.

Jessikka Aro kertoo, että oikeudenkäynnissä vastaajat puolustivat sananvapaudella oikeuttaan kirjoittaa väärin hänestä Naton propagandistina, huumeiden käyttäjänä ja julkaisemalla yksityistietoja. Kuitenkin samana päivänä kun tuomio tuli oikeuslaitokselta, eräs mies kertoi tietävänsä, missä Aro asuu ja luvannut ampua hänet. Yhä edelleen Aron elämä täyttyy rikosilmoitusten kirjoittamisesta työnteon sijaan.

Myötätunnolla ja kärsimyksiin osanotolla,
Juha