Sivilisaatiodiskurssi valtakoneiston maagisena naamiona

 

 

Marco Rubion ja J. D. Vancen äskeiset lausunnot jatkavat sitä hulluutta, joka nähtiin myös maaliskuussa. Oval Officessa nähtiin 5. maaliskuuta 2026 irvokas vallan näytelmä: pastorit laskivat kätensä Donald Trumpin pään päälle ja rukoilivat hänelle taivaallista viisautta. Trump oli juuri määrännyt tappavia ohjusiskuja Iraniin. Kukaan paikalla olleista hengellisistä johtajista ei tiettävästi muistuttanut kristinuskon opetuksesta murhan synnistä. Tässä modernissa ”pyhässä kompleksissa” sota saa hurskaan julkisivun ja väkivalta moraalisen synninpäästön. Ohjukset hoitavat tuhon, pastorit sen hengellisen kaunistelun.

Slavoj Žižekin tulkinnassa Dostojevskin kuuluisa ajatus kääntyy päälaelleen: jos Jumalan puuttuminen tekisi kaiken sallituksi, uskonnollinen vallankäyttö voi tehdä väkivallasta sallittua juuri Jumalan nimissä. Valkoisen talon uskonnollis-patrioottisessa teatterissa imperialismi naamioidaan sivistystehtäväksi ja voimankäyttö moraaliseksi velvollisuudeksi. Kun valta siunaa itsensä Jumalan nimissä, kuka uskaltaa kyseenalaistaa sen – varsinkaan, kun ohjukset ovat jo matkalla?

Tämä syvä sosiaalipsykologinen ja ideologiakriittinen asetelma muodostaa välttämättömän taustan sille laajemmalle analyysille, jossa Washington ja sen johtavat poliitikot luonnehtivat ”Lännen sivilisaatiota” erilliseksi, ylivertaiseksi ja eksklusiiviseksi omaisuudakseen.

Mitä "sivilisaatio" sitten pohjimmiltaan on, vai onko se loppujen lopuksi mitään muuta kuin historiallisesti rakentuva ideologinen fiktio ja vallankäytön instrumentti? Termi civilization keksittiin valistusajan Ranskassa 1750-luvulla kuvaamaan ihmisen moraalista ja yhteiskunnallista sivistymisprosessia, mutta jo 1820-luvulta alkaen käsite substantoitiin ja monistettiin erillisiksi, rajoitetuiksi "sivilisaatioiksi" [Quinn; Frankopan & Beard, "West", 1.5.2024]. Yhdysvaltalainen klassillisen filosofian ja valtio-opin tutkija Josephine Quinn, globaalihistorian professori Peter Frankopan sekä antiikintutkija Mary Beard todistavat kiistattomasti, että "sivilisaatioajattelu" (civilization thinking) ja ajatus erillisistä "sivilisaatiopaketeista" luotiin vasta 1800-luvulla eurooppalaisen imperialismin, rotuoppien ja kansallisvaltioideologian tarpeisiin oikeuttamaan siirtomaavaltaa ja pystyttämään keinotekoisia muureja ihmiskunnan välille [Quinn; Frankopan & Beard, "West", 1.5.2024]. Sivilisaatio toimii retorisena voimasanana ja tyhjänä tähdennettäviä fantaattisena rakenteena (empty signifier), joka peittää alleen yhteiskuntien sisäiset antagonistiset murtumat, kuten luokkataistelun, kolonialismin ja raaka-ainekapitalismin [Žižek, "The Sublime Object of Ideology", 1989; Mathews, ”Clothing”, 2021]. Poliittisessa diskurssissa "sivilisaatio" toimii maagisena käsitteenä, jolla omat intressit ja väkivaltakoneiston toiminta korotetaan yleisihmisoikeudelliseksi tai jumalalliseksi edistysaskeleeksi, samalla kun vastustajat leimataan yhteiskuntajärjestelmän ulkopuolisiksi "barbaareiksi".

Sivilisaatiopolitikointi henkilöityy nykyisessä Yhdysvaltain ulko- ja sisäpolitiikassa erityisesti ulkoministeri Marco Rubion ja varapresidentti J. D. Vancen lausunnoissa ja doktriineissa. Yhdysvaltain ulkoministerinä toimiva, kuubalaistaustaisesta maahanmuuttajaperheestä ponnistanut ja oikeustieteen tohtorintutkinnon suorittanut Marco Rubio edustaa uusliberaalin interventionismin ja konservatiivisen sivilisaatioretoriikan synteesiä [Rubio, "The Heirs", 19.10.2026]. Puheessaan Ateenan Akropoliilla ja sitä seuranneessa haastattelussaan Rubio julistaa amerikkalaisten olevan länsimaisen sivilisaation ainoita aitoja perillisiä (The Heirs), jotka kantavat Ateenan, Rooman ja Euroopan katkeamatonta vapauden perintöä [Rubio, "The Heirs", 19.10.2026]. Rubio väittää "Lännen" olevan maailman ainoa sivilisaatio, joka pyytää anteeksi omaa historiaansa, ja pyrkii kumoamaan tämän "häpeän" alistamalla Lännen arvot suoraan America First -hegemoniahankkeelle, raaka-aine- ja energia-geopolitiikalle sekä unilateralismille [Rubio, "The Heirs", 19.10.2026]. Rubion sivilisaatiodiskurssin keskeisin ongelma on sen ahdistava epähistoriallisuus: se luo suoraviivaisen ja vääristellyn Whig-historianarratiivin antiikin Ateenasta Washingtoniin jättäen täysin huomiotta sen, että Ateenan demokratia oli orjayhteiskunta ja merimiesimperiumi ja Rooma sotilaallinen autokratia [Rubio, "The Heirs", 19.10.2026]. Rubion sivilisaatiopuhe toimii fetissimäisenä kieltämisenä (fetishistic disavowal), jossa ylevä Ateenan perintö muuttuu välittömästi fossiilikapitalismin, energiaputkien ja Latinamerikan maantieteellisen hallinnan välineeksi [Rubio, "The Heirs", 19.10.2026].

Samaan Yhdysvaltain nykyhallinnon ideologiseen linjaan kytkeytyy varapresidentti J. D. Vance, jonka lausunnot lokakuun 2026 Ranskan levottomuuksista osoittavat sivilisaatiomyytin vaarallisen ja vääristävän luonteen [Srivastava, "JD Vance blames", 18.10.2026]. Ranskassa syttyneiden rajujen mielenosoitusten ja Limoges'n historiallisen kaupungintalon palon taustalla olivat todellisuudessa toissijaiskoulujen ja lukioiden huutava opettajapula, katerotut laboratoriot, opetusvälineiden puute sekä elinkustannusten nousu [Srivastava, "JD Vance blames", 18.10.2026; Edington, "US Vice President", 2026]. J. D. Vance sivuutti nämä empiiriset ja sosioekonomiset tosiasiat täysin ja väitti levottomuuksien johtuvan yksinomaan hallitsemattomasta maahanmuutosta ja siitä, että "liberaalit toivat kolmannen maailman Ranskaan monimuotoisuuden nimissä" [Srivastava, "JD Vance blames", 18.10.2026]. Pariisin Euroopan-episkopaalikirkon piispa Mark Edington – teologista asiantuntemusta ja ihmisoikeuseetosta edustava kirkonjohtaja – purki Vancen puheet osoittamalla, kuinka äärimmäisen vähän Yhdysvaltain varapresidentti todellisuudessa tietää Ranskan yhteiskunnallisesta tilanteesta [Edington, "US Vice President", 2026]. Piispa Edington korosti, että nuoret osoittavat mieltään, koska heiltä on riistetty opettajat ja koulutus, ja leimasi vallanpitäjien ja sivilisaatioeliitin pyrkimyksen pelkistää ihmiset pelkiksi talouskoneiston osiksi ja maahanmuuttoststatukseksi teologiseksi epäjumalanpalvelukseksi (idolatry) [Edington, "US Vice President", 2026]. Vance käyttää ulkomaista kriisiä pelkkänä sisäpoliittisena pelotettana ja demonisointivälineenä, mikä paljastaa "Rubio-Vance-menetelmän" ytimen: reaalisen sosiaalipoliittisen kriisin peittämisen synteettisellä sivilisaatiosodalla [Srivastava, "JD Vance blames", 18.10.2026; Edington, "US Vice President", 2026].

Asetettaessa Rubion ja Vancen lausunnot laajempaan filosofiseen ja sosiologiseen kehykseen paljastuu, kuinka länsimainen sivilisaatiopuhe kantaa sisällään syvää psyykkistä ja rakenteellista traumaa. Brittiläinen vasemmistolainen toimittaja, historioitsija ja Oxford Unionin entinen puheenjohtaja Tariq Ali sekä slovenialainen psykoanalyyttisen koulukunnan filosofi Slavoj Žižek osoittavat, että länsimainen sivistys ja demokratia eivät suinkaan olleet "Lännen sisäinen jalo lahja", vaan luokkataistelun ja kylmän sodan tulos [Ali & Žižek, "Crisis", 13.5.2012]. Länsimainen eliitti myöntyi hyvinvointivaltioon ja sosiaalisiin oikeuksiin vain Neuvostoliiton ja lokakuun vallankumroksen pelossa, ja Neuvostoliiton romahdettua tämä pelko poistui, jolloin pääoma alkoi purkaa historiallisia myönnytyksiään [Ali & Žižek, "Crisis", 13.5.2012]. Žižek paljastaa nykyisen myöhäiskapitalistisen sivilisaation toimivan kieltämisen sijasta "Nauttimisen käskyllä" (Enjoy!), jossa yksilö pakotetaan toteuttamaan itseään ja kuluttamaan, mikä synnyttää pysyvää syyllisyyttä ja ahdistusta [Natasha, "Modern Command", 24.9.2026]. Samaan aikaan Harari-instituutin ja Oxfordin tohtorin, globaalin makrohistorioitsija Yuval Noah Hararin teoriat paljastavat, että sivilisaatiot nojaavat "kuviteltuihin todellisuuksiin" ja tarinoihin vastakohtana objektiverkoille [Harari, "Mass delusion", 11.12.2025]. Hararin tekno-institutionalistinen sokea piste on kuitenkin siinä, että hän näkee ideologian vain teknisenä "huonona informaationa", vaikka Rubion ja Vancen kaltaisten poliitikkojen sivilisaatiomyytit ovat pääoman ja voimapolitiikan tuottamia rakenteellisia intressejä [Harari, "Mass delusion", 11.12.2025].

Žižek jatkaa sivilisaatiokritiikkiään osoittamalla, että nykypäivän globaalit autokraatit ja populistit – kuten Trump, Putin, Netanjahu ja Maduro – edustavat täysin samaa raakaa voimapolitiikan kieltä ja sivilisaatiotason barbarisoitumista (civilizational erasure) [Žižek, "America Fears", 16.10.2026]. Nämä valtablokit hyökkäävät Euroopan ajatusta vastaan juuri siksi, että Eurooppa kantaa vielä muistoa "objektiivisesta sosiaalidemokratiasta", ilmaisesta koulutuksesta, terveydenhuollosta ja transnationalisesta yhtenäisyydestä [Žižek, "America Fears", 16.10.2026]. Toisaalta Aasian nousu – erityisesti Kiinan ja Singaporen edustama "kapitalismi aasialaisilla arvoilla" – osoittaa, että teknologisesti kehittynyt ja tehokas sivilisaatiomalli voi kukoistaa täysin ilman länsimaista liberaalia demokratiaa tai yksilökeskeisyyttä [Žižek, "Future of Asia", 15.12.2017]. Lacanilaisessa katsannossa sivilisaation ja monikulturalismin rajat törmäävät Kulttuurin Reaalisessa (The Real of Culture), sillä konflikti ei synny symbolien puutteesta, vaan toisen yhteisön sietämättömästä tiedostamattomasta nautinnon muodosta (Jouissance) [Žižek, "Real In Culture", 27.10.2017]. Liberaali sivistysihanne haluaa toisen kulttuurin vain vaarattomana, "siistittynä folklorina" – kuten kofeiinittomana kahvina – ja murenee välittömästi kohtessaan toisen reaalisen kompromissittomuuden [Žižek, "Real In Culture", 27.10.2017].

Sivilisaation sisäistä sairaalloisuutta ja ahdistusta erittelee yhdysvaltalainen klassis-konservatiivinen poliittisen filosofian professori David Corbin, joka tarkastelee Friedrich Nietzschen ja Sigmund Freudin perintöä [Corbin, "Civilization", 29.8.2020]. Corbin näyttää Nietzschen kautta, että länsimaisen sivilisaation "arkkivihollinen" oli Sokrates, jonka kehittämä rationalismi loi valtavia käsitejärjestelmiä, mutta tappoi ihmisen spontaanin elämänvoiman, homeerisen tahdon valtaan ja kyvyn nauttia olemassaolosta [Corbin, "Civilization", 29.8.2020]. Freudin psykoanalyyttinen kulttuuriteoria paljastaa, että sivilisaatio pystytetään aina vaistojen ja halujen (Id) tiukan kieltämisen ja tyrannillisen Yliminän (civilizational superego) varaan [Corbin, "Civilization", 29.8.2020].

Unkarilaissyntyinen, kansainvälisesti arvostettu sosiologian professori Iván Szelényi osoittaa luennossaan Yalen yliopistossa, että länsieurooppalainen sivilisaatio itseasiassa kehitti historiallisen analyysin valossa kaikkein repressiivisimmän, ankarimman ja neuroottisimman vaistojen kontrollijärjestelmän [Szelényi, "Freud", 2009]. Szelényin ja Freudin valossa Rubion hehkuttama "länsimainen sivilisaatio" paljastuu käsitteellisesti tyhjäksi fetišsiksi, joka ohittaa sivilisaation pakotetun luonteen ja sen tuottaman väistämättömän ahdistuksen (discontent) [Szelényi, "Freud", 2009]. Tämän vahvistaa myös yhdysvaltalainen kliininen psykiatri ja professori Stephen Marmer PragerU-alustalla käydyssä keskustelussa: sivilisaatio ei ole koskaan ilmainen tai harmoninen vapauden linnoitus, vaan se edellyttää yksilöllisen onnellisuuden rajoittamista ja syyllisyydentunteen kasvattamista [Marmer, "Freud", 20.12.2022].

Anti-imperialistista ja islamilaista teologiaa edustava Middle Nation -alustan pääanalyytikko Shahid Bolsen riisuu länsimaisen sivilisaation naamiot vieläkin radikaalimmin [Bolse, "West", 11.1.2026]. Bolsen vertaa Länttä Hollywoodin elokuvakulissiin (sound stage) tai suolle rakennettuun taloon ilman lattiaa ja kattoa: julkisivuun on maalattu kauniita iskulauseita oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista, mutta niiden takana toimii amoraalinen ja raaka "viidakon laki" (law of the jungle), jossa voima määrittää oikeuden [Bolse, "West", 11.1.2026]. Bolsen osoittaa, että länsimainen terapeuttinen koneisto toimii eliitin vahingonhallintana (damage control), joka pitää yksilön pysyvässä uhriuden tilassa estäen häntä näkemästä sivilisaatiota hallitsevaa alistamiskoneistoa [Bolse, "West", 11.1.2026].

Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä syntynyt F. S. Marvinin teos Western Civilization [Marvin, ”Western Civilization”, 1915] edustaa oppihistoriallista kuriositeettia ja klassista esimerkkiä varhaisesta, romantisoivasta sivilisaatiopropagandasta. Teksti ilmentää 1900-luvun alun naiivia valistususkokkuutta ja eurooppalaista triumfalismia, jossa länsimaisen edistyksen ja järjestystalouden kehitys nähdään vääjäämättömänä, moraalisesti ylempänä voittokulkuna. Marvinin kehys luo peittelemättömän Whig-historianarratiivin, joka harmonisoi antiikin Perikleen Ateenan, Rooman oikeuden ja eurooppalaisen teollisuuskapitalismin yhdeksi katkeamattomaksi menestystarinaksi. Teos on arvokas historiallinen dokumentti juuri siksi, että se näyttää, kuinka Lännen akateeminen eliitti loi ja ylläpiti imperialistista suuruusmyyttiä ennen suursodan tuomaa syvää henkistä romahdusta. Marvinin tekstin kaltaiset optimistiset konstruktiot paljastuvat hegemosisiksi naamioiksi, joilla peitettiin siirtomaajärjestelmän raaka väkivalta ja sisäiset murtumat.

Historioitsija ja valtio-opin professori Roy Casagranda räjäyttää eurosentrisen oppikirjamallin ("Western Civ 101") osoittamalla, että sivilisaation ja tieteen perusta luotiin Egyptissä, Mesopotamiassa ja Persiassa [Casagranda, "Islamic Golden Age", 2.10.2025]. Casagranda todistaa, että kristillinen Rooma ja Bysantti itse polttivat Alexandrian kirjaston, lakkauttivat Ateenan akatemian ja vainosivat oppineita, jolloin tieto säilyi vain Persiassa Jundishapurin akatemiassa [Casagranda, "Islamic Golden Age", 2.10.2025]. Arabien valloitettua alueet he ottivat tiedon vastaan syvällä nöyryydellä, ja Bagdadin Viisauden talossa (Bayt al-Hikma) luotiin algebra, tieteellinen menetelmä ja moderni lääketiede, jotka siirtyivät Eurooppaan vasta islamilaisen Espanjan (Al-Andalus) kautta [Casagranda, "Islamic Golden Age", 2.10.2025]. Euroopan renessanssi oli siten suoraa seurausta islamilaisesta kultakaudesta, mikä osoittaa Rubion puheen Lännen yksinoikeudellisesta tieteellisestä ja moraalisesta erinomaisuudesta täysin historiattomaksi propagandaksi [Casagranda, "Islamic Golden Age", 2.10.2025].

Sivilisaatioajattelun oppihistoriallisen ja imperialistisen alkuperän sinetöivät johtavat historioitsijat Josephine Quinn, Peter Frankopan ja Mary Beard [Quinn; Frankopan & Beard, "West", 1.5.2024]. Quinn osoittaa aakkosten synnyn kautta, ettei "länsimaista sivilisaatiota" luotu eristyksessä: maailman ensimmäiset aakkoset loivat muinais-Siinailla egyptiläisillä turkoosikaivoksilla työskennelleet levanttilaiset vierastyöläiset yhdistämällä hieroglyfejä omaan kieleensä [Quinn; Frankopan & Beard, "West", 1.5.2024]. Frankopan muistuttaa, että suurin osa valtakunnista ja teknologisista innovaatioista nousi Keski-Aasian aroalueiden vuorovaikutuksesta, ja Beard purkaa Kwame Anthony Appiahan kritisoiman "Kultaisen hipun" (Golden Nugget) myytin, jonka mukaan sivistys olisi siirtynyt puhtaana pakettina Kreikasta Roomaan ja sieltä Harvardiin [Quinn; Frankopan & Beard, "West", 1.5.2024]. Historioitsijat tiivistävät kiistattoman tutkimustuloksensa: ihmiskunnan historiaa eivät tee erilliset sivilisaatiot, vaan kulttuurien väliset yhteydet ja risteyskohdat (it is connections, not civilizations, that make history) [Quinn; Frankopan & Beard, "West", 1.5.2024].

Venäläis-emigranttinen konservatiivifilosofi Igor Andruškevitš erittelee länsimaisen rationalismin kriisiä Oswald Spenglerin teoksen Der Untergang des Abendlandes pohjalta osoittaen, että länsimaisen käännöstradition pehmentämät käsitteet peittävät Lännen faustisen sivilisaation vääjäämättömän perikadon [Андрушкевич, «Закат Запада», 9.11.2019]. Andruškevitš näyttää Nikolai Danilevskin, Walter Schubartin ja Pitirim Sorokin sivilisaatioteorioiden avulla, että länsimainen sivilisaatio on vain yksi monista kulttuurityypeistä, joka on ajautunut sekulaarin rationalismin, immanentismin ja materialismin "talveen" [Андрушкевич, «Закат Запада», 9.11.2019]. Kommentaarissaan M. V. Nazarov täydentää tätä ortodoksisesta historiosofiasta käsin väittämällä, että Länsi edustaa luopumuksen (apostasia) tietä [Андрушкевич, «Закат Запада», 9.11.2019]. Toisaalta Lontoossa asuva toimittaja ja entinen KGB-upseeri Aleksandr Vasiljev näyttää venäläisessä valtavirran mediassa, miten samaa "uhatun sivilisaation" ja "heikon liberaalin eliitin" diskurssia käytetään Moskovassa täsmälleen samalla tavalla kuin Washingtonissa [Васильев, «Запад», 9.11.2019]. Määrittelemällä länsimaisen "suvaitsevaisuuskoneiston" itsetuhoiseksi ja heikoksi, venäläinen propaganda rakentaa kuvaa omasta valtiostaan perinteisten arvojen ainoana linnoituksena [Васильев, «Запад», 9.11.2019].

Poliittinen sosiologia ja populistinen kielenkäyttö paljastuvat oppikirjamaisella tavalla edesmenneen äärikansallismielisen poliitikon Vladimir Žirinovskin oppikirjatekstissä [Жириновский, «цивилизация», 2012]. Žirinovski nojaa Samuel Huntingtonin ja Max Weberin tilastoihin osoittaakseen, että Länsi ei koskaan alistanut maailmaa "arvoillaan", vaan yksinomaan teollis-teknologisen vallankumroksen ja organisoidun väkivallan ylivoimalla [Жириновский, «цивилизация», 2012]. Žirinovskin teksti paljastaa "Rubio-menetelmän" kääntöpuolen: sivilisaatio pelkistetään amoraaliseksi voimapolitiikaksi, millä oikeutetaan oman valtion imperiaalinen mahtipolitiikka [Жириновский, «цивилизация», 2012]. Toisaalta venäläiset filosofit Maksim Sokolov ja Juri Puštšajev osoittavat, että käsite "Länsi" on äärimmäisen tilannekohtainen ja joustava konstruktio (окказиональное понятие), jonka rajat ovat liikkuneet historiassa Reiniltä Elbelle ja Bugille [Соколов & Пущаев, 11.07.2013]. Puhe "Lännestä" kukoistaa vain silloin, kun eliitti tarvitsee ulkoista yhtenäisyyttä peittämään yhteiskuntien sisäiset repeämät [Соколов & Пущаев, 11.07.2013].

Venäläis-saksalainen ortodoksi-monarkisti Mihail Nazarov vie sivilisaatiodiskurssin radikaaliin teologiseen ääripäähän määrittelemällä Lännen "apostaasiseksi sivilisaatioksi" vastakohtana Venäjän "pidättelevälle sivilisaatiolle" (Katekhon) [Назаров, "ЗАПАД", 1996]. Nazarov väittää katolisen kirkon Filioque-lisäyksen ja paavin erehtymättömyysdogmin synnyttäneen maallisen rationalismin, vapaamuurariuden ja kapitalismin, missä valta siirtyi kansainväliselle finanssioligarhialle eli "maailman takahuoneelle" (мировая закулиса) [Назаров, "ЗАПАД", 1996]. Tätä eskatologista myyttiä perkaa videoluennossaan Ph.D., BBA Juha Molari, joka analysoi Aleksandr Duginin, Shuin Jiangin ja Nicholas D'Alession (Sneako) käymää keskustelua [Molari, "Katechon", 15.4.2026]. Molari paljastaa Duginin Katechon-teorian Dostojevskin Suurinkvisiittorin paluuksi ja käyttää Jacques Lacanin psykoanalyyttistä kehystä osoittaakseen, että Katechon toimii niin sanottuna "herrasignifikaattorina" (master signifier) [Molari, "Katechon", 15.4.2026]. Se on asiayhteydestään irrotettu käsite, jolla luodaan illuusio totaalisesta tiedosta, peitetään raaka valtanälkä ja rakennetaan "myyttinen salaatti" (mythical salad), joka on menettänyt kaiken kosketuksensa empiiriseen todellisuuteen [Molari, "Katechon", 15.4.2026]. Molari muistuttaa teologi A. I. Osipoviin ja kielitieteelliseen kritiikkiin nojaten, että sana katechon voidaan kääntää myös "miehittäjäksi" tai "sorrajaksi", jolloin valtiollinen "pidättelevä voima" paljastuukin saatanalliseksi rakenteeksi itsessään [Molari, "Katechon", 15.4.2026].

Sotilas-filosofi ja politrukkitaustainen uskontotieteen professori Aleksei Švetšikov vie tuollaisen manikealaisen eskatologian huippuunsa julistamalla maailman jakautuneen "Pahan napaan" (USA ja vapaamuurarit) ja "Hyvän napaan" (ortodoksinen Venäjä) [Швечиков, "Царство Христа", 12.10.2016]. Švetšikov tuomitsee länsimaisen sekulaarin kehityksen päätepisteeksi "satanistisen transhumanismin", jossa salainen eliitti pyrkii korvaamaan ihmisen tekoälyllä ja kyborgeilla [Швечиков, "Царство Христа", 12.10.2016]. Švetšikovin ja yhdysvaltalaisten konservatiivien (Rubio, Vance) retoriikka nojaa täysin samaan rakennekaavaan: monimutkainen yhteiskunnallinen ja teknologinen kehitys pelkistetään myyttiseksi salaliitoksi ja sivilisaatiosodaksi [Srivastava, "JD Vance blames", 18.10.2026; Швечиков, "Царство Христа", 12.10.2016].

Kanadalainen psykologian professori ja julkinen intellektuelli Jordan B. Peterson tarjoaa länsimaiselle sivilisaatiopuheelle psykologis-myyttisen suojan väittämällä Raamatun olevan länsimaisen sivilisaation fenomenologinen ja psyykkinen peruskivi [Peterson, "Bible", 29.7.2022]. Peterson arvostelee fundamentalisteja kreationismista ja korostaa Raamatun edustavan "draamallista totuutta" ja ihmismielen kokemuksellista rakennetta [Peterson, "Bible", 29.7.2022]. Petersonin sekulaari-psykologinen mytologia toimii kuitenkin samalla tavalla romantisoivana leikkauksena: se puhdistaa Lännestä ja Raamatusta kaiken verisen valta- ja imperiumihistorian [Peterson, "Bible", 29.7.2022]. Brittiläinen historioitsija Tom Holland osoittaa teoksessaan Dominion ja haastattelussaan, että kaikkein maallistuneimmatkin länsimaiset arvot – kuten ihmisoikeudet ja sekularismi – ovat kristillisen vallankumouksen suoria tuotteita [Holland, "West", 7.9.2025]. Holland tähdentää, että sekularismi (saeculum) on ainutlaatuinen kristillinen keksintö, jota ei löydy muista sivilisaatioista [Holland, "West", 7.9.2025]. Holland osoittaa, että islamin ja Lännen jännitteessä ei ole kyse "barbaarien ja sivilisaation" sodasta, vaan kahden täysin erilaisen teologisen käyttöjärjestelmän kohtaamisesta [Holland, "West", 7.9.2025]. Casagranda vahvistaa tämän toteamalla, että ilman Islamia ja sen säilyttämää tiedettä ei olisi nykyistä Länsi-Eurooppaa eikä sen tieteellistä renessanssia, mikä kumoaa lopullisesti väitteen islamista Lännen "tuhoisana vastakohtana" [Casagranda, "Islam Saved", 1.10.2022].

Länsimaisen sivilisaation synteesiä tarkasteltaessa ei sovi unohtaa heprealaisen ja juutalaisen ajattelun syvää, monialaista vaikuttavuutta, joka ulottuu huomattavasti pelkkää teologista perintöä laajemmalle. Dagobert D. Runes (1902–1982), Winin yliopistossa tohtoriksi vuonna 1924 väitellyt mies, itävaltalaissyntyinen amerikkalainen filosofi, kustantaja ja tietokirjailija, toi esillee toimittamassaan teoksessaan ”Hebrew impact” (1951), kuinka juutalais-heprealainen eetos muodostaa koko länsimaisen moraali- ja oikeuskäsityksen peruskiven, sillä sen kautta maailmankuvaan juurtui ajatus universalismista, yksilön moraalisesta vastuusta sekä historiasta lineaarisena ja tarkoituksellisena prosessina.[Runes, ”Hebrew impact”, 1951][Katsh, ”Hebraic Foundations”, 1951][Roback, ”Modern Science”, 1951][Kagan, ”Medicine”, 1951][Bieber, ”Globe”, 1951] [Ziff, ”Soldier”, 1951][Ferm, ”Religion”, 1951] Tämä henkinen traditio ei kuitenkaan rajoittunut vain uskonnolliseen dogmatiikkaan, vaan se loi vankat filosofiset ja metodologiset edellytykset nykyaikaisen tieteellisen ajattelun sekä psykologisen ihmiskuvan kehittymiselle. Lääketieteen ja humanistisen etiikan alalla juutalainen oppineisuus toi Lännen sivistyspiiriin radikaalin ajatuksen elämän absoluuttisesta pyhyydestä ja velvollisuudesta parantaa maailmaa tuskasta ja sairaudesta. Globalisoituvassa maailmankuvassa tämä perintö edisti kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja maantieteellisen ymmärryksen laajentumista osoittaen, kuinka ideat ja opit ylittävät imperiumien keinotekoiset rajat. Jopa sotilastaidon, kansalaisvelvollisuuden ja eettisen sodankäynnin alueilla heprealainen perinne loi poikkeuksellisen mallin siitä, miten sotilaallinen kurinalaisuus ja moraalinen codex yhdistetään valtiollisen kriisin hetkellä.[Runes, ”Hebrew impact”, 1951][Katsh, ”Hebraic Foundations”, 1951][Roback, ”Modern Science”, 1951][Kagan, ”Medicine”, 1951][Bieber, ”Globe”, 1951] [Ziff, ”Soldier”, 1951][Ferm, ”Religion”, 1951] Uskontotieteellisessä katsannossa heprealainen monoteismi toimikin tietoisena vastavoimana antikiteetin pakanallisille myyteille ja valta-kulteille, mikä muovasi pysyvästi Lännen käsitystä pyhyydestä ja profaanista. Juutalais-heprealaisen perinnön syvällisin vaikutus piilee sen kyvyssä säilyttää kriittinen, profeetallinen ääni suhteessa maalliseen valtaan, mikä toimii länsimaisen itsekritiikin varhaisimpana historiallisena muotona.

Kriittisen sotilas-politiikkatieteellisen ja asiakirjapohjaisen päätepisteen analyysille antaa Arizonan yliopiston professori David N. Gibbs luennossaan Kioton yliopiston symposiossa [Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026]. Gibbs paljastaa Yhdysvaltain hallinnon salaisten ja arkistoista vapautettujen asiakirjojen pohjalta, että kylmän sodan jälkeinen turvallisuuskriisi ja "Lännen tuho" eivät syntyneet vahingossa, vaan ne olivat Yhdysvaltain ulkopoliittisen eliitin ja sotilaallis-teollisen kompleksin (military-industrial complex) tietoisesti tavoittelema asiainatila [Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026]. Kylmän sodan päättyessä kenraali Colin Powell ja ulkopolitiikan eliitti panikoivat "konnien ja demonien puutteesta" (running out of villains), jolloin Gorbatšovin tarjoama aito mahdollisuus ydinaseriisuntaan ja sotilasbudjettien leikkaamiseen hylättiin tietoisesti [Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026]. Vuoden 1992 Defense Planning Guidance -asiakirja (Paul Wolfowitz) linjasi Yhdysvaltain tavoitteeksi absoluuttisen globaalin dominanssin ja minkään muun kilpailevan mahdin nousun estämisen, mikä johti Yhdysvaltain ulkopolitiikan uuskonservatiiviseen "israelisaatioon" [Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026]. Gibbs todistaa asiakirjoin, että Yhdysvallat torpedoi tietoisesti EY:n ja YK:n neuvottelemat rauhansopimukset Jugoslaviassa osoittaakseen Euroopan olevan kyvytön hoitamaan asioitaan ilman NATOa ja alistaakseen Euroopan maat vasallivaltioiksi [Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026]. PNAC-ryhmän vaatima "uusi Pearl Harbor -hetki" toteutui syyskuun 11. päivänä, ja koska terrorismin vastainen sota ei riittänyt oikeuttamaan jättimäisiä laivastobudjetteja, Yhdysvaltain eliitti hakeutui vääjäämättä uuteen suurvaltasotaan Venäjän ja Kiinan kanssa [Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026]. Gibbsin mukaan Lännen todellinen tuho (The Real Death of the West) on sen oma sotilaallis-teollisen eliitin aiheuttama moraalinen, sosiaalinen ja taloudellinen konkurssi, jossa kansalaisten elintaso ja rauha uhrataan loputtomille hegemoniasodille [Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026].

Talous- ja yhteiskuntatieteilijä Pavel Usanov ja historian professori Andrei Znamenski tarjoavat venäläisen klassisen liberalismin ja toisinajattelun näkökulman, jossa Länsi-sivilisaatio määritellään rationalismin, muodollisen logiikan, roomalaisen oikeuden ja ei-aggressioperiaatteen (NAP) universaaliksi järjestelmäksi [Усанов, 6.2.2023; Знаменский & Усанов, 17.2.2023; Усанов 22.6.2023; Усанов, 11.1.2026]. Znamenski ja Usanov arvostelevat rajusti nykyistä "wokenessia", multikulturalismia ja peruuttamiskulttuuria, mutta tuomitsevat samalla Venäjän ja Kiinan valtiollisen euraasialaisuuden ja "oman polkupyörän keksimisen" tyranniana [Знаменский & Усанов, 17.2.2023]. Kuitenkin venäläisen intelligentsian historiallisessa valossa Usanovin ja Znamenskin libertaristinen analyysi törmää "Lännen romantisoinnin" (zapadnitšestvo) klassiseen sudenkuoppaan [Усанов 22.6.2023]. Venäläinen toisinajattelija projisoi Länteen filosofisen ihannemallin – toiveiden Lännen – jota ei sellaisenaan ole koskaan ollut olemassa reaalihistoriassa [Усанов 22.6.2023]. Reaalinen Länsi ei syntynyt valtion poissaolosta ja puhtaasta NAP-periaatteesta, vaan valtion väkivaltakoneiston, protektionististen tullien, siirtomaaryöstön ja sotateollisen kompleksin voimalla [Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026; Усанов 22.6.2023].

Oval Officen rukoushetkestä alkava ja Washingtonin instituutioissa jatkuva puhe "länsimaisesta sivilisaatiosta" on empiirisesti tyhjä, historiaton ja vaarallinen ideologinen fiktio [Diario AS, ”Pastors & Trump”, 5.3.2026; Rubio, "The Heirs", 19.10.2026]. Aasian nousevat mahtivaltiot ja globaalin etelän teoreetikot haastavat nykyisin suoraan länsimaisen sivilisaatioyksinoikeuden osoittamalla Lännen moninkertaisen moraalisen ja poliittisen tason neuvottomuuden. Länsimaisen imperialismin ja "sivilisoimistehtävän" historiallisen tekopyhyyden paljastaminen osoittaa, että liberaali Länsi on toistuvasti rikkonut omia julistamiaan arvoja silloin, kun geopolitiikka ja raaka-ainekapitalismi ovat sitä vaatineet. Ajatus monoliittisista, toisilleen sovittamattomista sivilisaatioista – jota esitetään Samuel Huntingtonin hengessä – paljastuu vaaralliseksi ideologiseksi konstruktioksi, jolla legitimoidaan imperialistisia sotia ja geopolitiikan jakolinjoja. [Mahbubani; Ignatieff & Laruelle, 5.9.2026].

Mehdi Hasanin (Al Jazeera) ja Slavoj Žižekin välinen haastattelu UpFront-ohjelmassa (3.12.2016)[Hasan & Žižek, ”Civilisations”, 3.12.2016] hämmästyttää siinä, miten keskustelu "sivilisaatioiden törmäyksestä" ja "länsimaisista arvoista" jakaantuu, kun vastakkain asetetaan Žižekin edustama kanta ja Hasanin edustama liberaali monikulttuurisuus kritiikkeineen. Haastattelussa Žižek puolustaa kirjaansa Refugees, Terror and Other Troubles with the Neighbors. Žižek korostaa [00:22], että Euroopan suurin uhka eivät ole pakolaiset, vaan oikeistopopulistit (kuten Le Pen, Farage tai Pegida) [00:39]. Žižek kieltäytyy hyväksymästä vasemmistoliberalismin romantisoitua kuvaa turvapaikanhakijoista pelkkänä "humanitaarisena objektiivisena kysymyksenä" [00:16, 01:49]. Žižek käyttää ilmaisua "clash of civilizations" [05:30], mutta määrittelee sen uudelleen: todellinen törmäys ei tapahdu sivilisaatioiden välillä, vaan sivilisaatioiden sisällä (a clash within each civilization) [05:37, 05:58]. Euroopassa käydään taistelua valistuksen arvojen ja äärioikeiston välillä, kun taas islamilaisessa maailmassa käydään taistelua (esim. palestiinalaisten punkkareiden ja kunniamurhia puolustavien välillä) [06:24, 06:33]. Žižek tähdentää [05:06], että Lännellä on tiettyjä jakamattomia yksilönvapauden ja ihmisoikeuksien normeja (kuten naisten ja uskonnosta luopuvien oikeudet) [02:48, 05:13], joista ei voida joustaa monikulttuurisen relativismin nimissä [02:59].Toimittaja Mehdi Hasan haastaa Žižekin voimakkaasti väittäen tämän käyttävän äärioikeiston retoriikkaa [05:33]. Ensinnäkin oletus yhtenäiskulttuurista: Hasan osoittaa [03:35, 04:19], että "Eurooppa" ja "Muslimimaailma" eivät kumpikaan ole monoliittisia. Euroopan sisällä asenteet esim. sukupuolivähemmistöjä tai secularismia kohtaan vaihtelevat dramaattisesti Puolan, Ranskan ja Ruotsin välillä [04:24, 04:35]. Toiseksi kulttuurillistamisen ja rodullistamisen kritiikki: Hasan syyttää Žižekiä siitä, että tämä ottaa yksittäisiä rikoksia tai tapahtumia (kuten Kölnin uudenvuoden 2015/2016 tapahtumat) ja generalisoi ne kulttuurillisiksi ongelmiksi [07:08, 07:54], sen sijaan että näkisi ne yleisinä naisiin kohdistuvina rikoksina tai sosiaalisina ilmiöinä [07:49, 07:54]. Žižek siis idealisoi: hän sitoutuu lacanilaiseen ja marxilaiseen Lännen sisäiseen kritiikkiin. Žižek tahtoisi osoittaa, että Länsi säilyttää eettiset standardinsa samalla kun sen omat geopolitiikat ja talousjärjestelmät luovat juuri ne kriisit (kuten pakolaisvirrat Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta) [01:36], joita se sitten valittaa "kulttuurisiksi uhiksi". Näin Žižek yrittää pelastaa länsimaisen valistuksen radikaalin ja unelmoimattoman ytimen (yksilön vapautuksen kollektiivin mielivallasta) [00:09, 05:13], syyttäen sekä vasemmistolaista monikulttuurista ilmiöiden selittelyä että oikeistolaista heimoistumista [00:16, 00:39]. Hasan puolestaan osoittaa, kuinka helposti "länsimaisista arvoista" puhuminen liukuu Essentialismiin ja Lännen omien imperialististen vastuunpaatosten unohtamiseen [03:35, 08:35]. Tämä vahvistaa havaintoa: "Länsi-sivilisaatio" toimii diskurssissa tyhjänä tai yliladattuna signifikaattorina. Žižekille se on ristiriitainen ja omia heikkouksiaan purkava valistusprojekti [00:09, 05:37], ja kriitikoille se on usein ideologinen verho Lännen hegemonian ja geopolitiikan peittämiseksi [01:36, 08:35].

Käsite "länsimainen sivilisaatio" [Hankins, ”Western Civilisation”, 12.8.2026] on itse asiassa suhteellisen tuore ja poliittisesti värittynyt oppiaines, joka kehitettiin vasta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa palvelemaan imperialistista propagandaa ja yliopistollista kanonisointia. Eurosentrisen historiografian purkaminen paljastaa, kuinka Lännen "erinomaisuus" on todellisuudessa rakennettu muiden maanosien keksintöjen, raaka-aineiden ja työvoiman anastamiselle. Tämä sivilisaatiodiskurssin kriittinen uudelleenarviointi tekee mahdottomaksi Lännen moraaliset saarnat muulle maailmalle ja vaatii korvaamaan hegemoniapuheen aidosti tasa-arvoisella ja moninapaisella globaalilla vuoropuhelulla.

Sivilisaatio ei ole mikään tietyn valtion, rodun tai elintavan omistama puhtaan vapauden linnoitus, vaan se on aina ollut kulttuurien välistä jatkuvaa vuorovaikutusta, kauppaa ja tiedonsiirtoa [Quinn; Frankopan & Beard, "West", 1.5.2024; Casagranda, "Islamic Golden Age", 2.10.2025]. Kun Marco Rubio, J. D. Vance, Aleksandr Dugin tai Aleksei Švetšikov valjastavat sivilisaation, uskonnon ja eskatologian poliittiseksi iskulauseeksi, kyseessä on Lacanin kuvaama herrasignifikaattori ja Soikean huoneen performatiivinen teatteri [Rubio, "The Heirs", 19.10.2026; Molari, "Katechon", 15.4.2026; Швечиков, "Царство Христа", 12.10.2016]. Tällä teatterilla peitetään sotilaalliset valtapyynnöt, resurssikapitalismi, julkisen sektorin rapautuminen ja sotilaallis-teollisen kompleksin rahoitustarpeet [Srivastava, "JD Vance blames", 18.10.2026; Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026]. Sivilisaatiopolitikoinnin suurin ongelma on siinä, että se uhraa reaalisen inhimillisen elämän, opettajattomat lukioluokat, maahanmuuttajanuorten tulevaisuuden ja maailmanrauhan myyttisen ja tuhoisan ideologia-shakkipelin alttarille [Srivastava, "JD Vance blames", 18.10.2026; Edington, "US Vice President", 2026; Gibbs, "The Real Death of the West", 15.10.2026].

Yhteenveto

Haluan olla kriittinen kaikkia tahoja kohtaan, jotka tahtovat omia itselleen sivistyksen tai sivilisaation - erityisesti näiden käyttäessä käsitteitä absoluuttisina ja anakronistisesti. Päämaali on universalismia teeskentelevä absolutismi ja anakronismi, eli historiallisten tosiasioiden vääristely nykyhetken poliittisiin tarpeisiin. En tahtoisi säästää ketään, vaan olisi purettava systemaattisesti useiden eri osapuolten pyrkimykset omia "sivistys" tai "sivilisaatio" itselleen. Vastustan kaikkialla sellaista kielenkäyttöä, jossa oma viitekehys ylennetään "absoluuttiseksi hyvyydeksi" ja vastustaja leimataan "absoluuttiseksi pahuudeksi" tai "barbaareiksi". Pidän tärkeänä argumentoida anakronismia – eli ilmiöiden siirtämistä väärään aikakauteen – vastaan: puhe katkeamattomista "sivilisaatiopaketeista" on historiaton fiktio. Nykyiset poliittiset narratiivit luovat suoraviivaisen ja vääristellyn historianketjun (kuten antiikin Ateenasta Washingtoniin). Se unohtaa tietoisesti, että Ateenan demokratia oli orjayhteiskunta ja Rooma sotilaallinen autokratia. Quinnin, Frankopanin ja Beardin kautta tahtoisin palauttaa historian empiiriseen todellisuuteen: ihmiskunnan historiaa eivät tee erilliset, puhtaat sivilisaatiot, vaan kulttuurien väliset jatkuvat yhteydet ja risteyskohdat. Esimerkiksi aakkoset tai tieteellinen menetelmä eivät syntyneet tyhjiössä, vaan eri kulttuurien (kuten islamilaisen kultakauden) vuorovaikutuksessa. Tällä hetkellä tarvittaisiin ihmisoikeuksien ja maailman rauhan puolesta entistä radikaalimpaa itsekritiikkiä ja valtarakenteiden purkamista puoluekannasta riippumatta: vaara syntyy, kun historiasta ja teologiasta tehdään valtion aseita.

Lähteet:

[Rubio, ”The Heirs”, 19.10.2026] = Rubio, Marco (19.10.2026). Americans Are "The Heirs" of Western Civilization https://youtu.be/brNwRkdzsj8

[Ali & Žižek, ”Crisis”, 13.5.2012] = Ali, Tariq & Žižek, Slavoj (13.5.2012). The Crisis of Europe Subversive festival, Zagreb. https://youtu.be/C4HiuBMwt1Q

[Natasha, ”Modern Command”, 24.9.2026] = Natasha (24.9.2026). Žižek, Slavoj: The Modern Command: Consume More, Be More, Enjoy More. Thinking Mirror

https://youtu.be/MA-vX-1Vbxw

[Harari, ”Mass delusion”, 11.12.2025] = Harari, Yuval Noah (11.12.2025). Why advanced societies fall for mass delusion https://youtu.be/I4l1fr-t3ZE

[Žižek, ”America Fears”, 16.10.2026] = Žižek, Slavoj (16.10.2026). Why America Fears Europe https://youtu.be/kwc9RbALry0

[Žižek, ”Future of Asia”, 15.12.2017] = Žižek, Slavoj (15.12.2017). The Transformation of Civilization and the Future of Asia https://youtu.be/J9Dl1LvK_ek

[Žižek, ”Real In Culture”, 27.10.2017] = Žižek, Slavoj (27.10.2017). The Lacanian Real In Culture

https://youtu.be/aR_UGQmMUT0

[Corbin, ”Civilization”, 29.8.2020] = Corbin, David (29.8.2020). Nietzsche, Freud, and the Discontent within Civilization https://youtu.be/dma_reFFPoA

[Szelényi, ”Freud”, 2009] = Szelényi, Iván (2009). Freud on Sexuality and Civilization. Yale University https://youtu.be/zjryKz_-L68

[Marmer, ”Freud”, 20.12.2022] = Marmer, Stephen (20.12.2022). Civilization and Its Discontents by Sigmund Freud https://youtu.be/Zpcu0J6YRkc

[Bolse, ”West”, 11.1.2026] = Bolse, Shahid (11.1.2026). The Law of the West & the Way Out https://youtu.be/dpjbtwNrJh8

[Casagranda, ”Islamic Golden Age”, 2.10.2025] = Casagranda, Roy (2.10.2025). The Islamic Golden Age https://youtu.be/qPuAS_6jYcw

[Quinn; Frankopan & Beard. ”West”, 1.5.2024] = Quinn, Josephine; Frankopan, Peter & Beard, Mary (1.5.2024). How the World Made the West https://youtu.be/admL23LfcCs

[Андрушкевич, «Закат Запада», 9.11.2019] = Андрушкевич, Игорь Николаевич (9.11.2019). Закат фаустовской цивилизации. К столетию публикации труда О.  Шпенглера «Закат Запада» https://rusidea.org/250949685

[Васильев, «Запад», 9.11.2019] = Васильев, Александр Юрьевич (9.11.2019). Крах цивилизации: Запад не способен спасти христианство. Комсомольская правда https://www.kp.ru/daily/26973/4031191/?ysclid=mvh4ortiaw884339162

[Жириновский, «цивилизация», 2012] = Жириновский, Владимир Вольфович (2012) «Социология мировых цивилизаций: Западно-христианская цивилизация» https://www.litres.ru/book/vladimir-volfovich-z/sociologiya-mirovyh-civilizaciy-zapadno-hristianskaya-64325382/chitat-onlayn/

[Srivastava, ”JD Vance blames”, 18.10.2026] = Srivastava, Subhadra (18.10.2026). France in flames: JD Vance blames immigration as violent protests leave historic town hall in ruins. The Times of India. https://timesofindia.indiatimes.com/world/europe/france-in-flames-jd-vance-blames-immigration-as-violent-protests-leave-historic-town-hall-in-ruins/amp_articleshow/135027317.cms

[Edington, ”US Vice President”, 2026] = Edington, Mark (2026). US Vice President. https://www.instagram.com/reel/DetoAiXALTB/?exln=ZG9reG94amdvczh4

[Соколов & Пущаев, 11.07.2013] = Соколов, Максим & Пущаев, Юрий (11.07.2013), Соблазн Востока — обожествленное государство, соблазн Запада — безбожный человек - Православный журнал «Фома» https://foma.ru/soblazn-vostoka-obojestvlennoe-gosudarstvo.html?ysclid=mvh4ls9r6754539960

[Назаров, ”ЗАПАД”, 1996] = Назаров, Михаил (1996). ЧЕМ РОССИЯ ОТЛИЧАЕТСЯ ОТ ЗАПАДА.(О двух христианских цивилизациях – удерживающей и апостасийной). Журнал "Север", Петрозаводск, 1996, № 8 – 9, с.87-91 (Sever-lehti, Petroskoi, vuosi 1996, numerot 8–9, sivut 87–91).

[Molari, ”Katechon”, 15.4.2026] = Molari, Juha (15.4.2026). The Myth of the Restrainer. Dugin, the Katechon, and the Politics of the End of Times https://www.youtube.com/watch?v=qHXWkE4ytGc&t

[Швечиков, ”Царство Христа”, 12.10.2016] = Швечиков, Алексей Николаевич (12.10.2016). Царство Христа против империи антихриста. Часть первая. Материализм и бездуховность западной цивилизации. https://ruskline.ru/analitika/2016/10/12/carstvo_hrista_protiv_imperii_antihrista

[Peterson, ”Bible”, 29.7.2022] = Peterson, Jordan (29.7.2022). On Why The Bible Is Central To Western Civilization https://youtu.be/xl-1MazfDwM

[Holland, ”West”, 7.9.2025] = Holland, Tom (7.9.2025). Islam, Christianity & the West https://youtu.be/29QRPGrlgjY

[Casagranda, ”Islam Saved”, 1.10.2022] = Casagranda, Roy (1.10.2022). How Islam Saved Western Civilization https://youtu.be/C8M4i9fvq1M

[Gibbs, ”The Real Death of the West”, 15.10.2026] = Gibbs, David (15.10.2026). The Real Death of the West. Kyoto University Symposium 2026 https://youtu.be/EcHX_2v_yyM

[Усанов, 6.2.2023] = Усанов, Павел (6.2.2023). ИСТОРИЯ ЗАПАДНОЙ ЦИВИЛИЗАЦИИ: ЭКОНОМИКА, ПРАВО, ФИЛОСОФИЯ И ИСТОРИЯ https://www.youtube.com/watch?v=nYv_1_XHSso

[Знаменский & Усанов,17.2.2023] = Знаменский, Андрей & Усанов, Павел (17.2.2023). АНДРЕЙ ЗНАМЕНСКИЙ ОБ ИСТОРИИ ЗАПАДНОЙ ЦИВИЛИЗАЦИИ https://www.youtube.com/watch?v=RP4BIjekCSc

[Усанов 22.6.2023] = Усанов, Павел (22.6.2023). ИСТОРИЯ ЗАПАДНОЙ ЦИВИЛИЗАЦИИ https://www.youtube.com/watch?v=4a-fzPwL7sI

[Усанов, 11.1.2026] = Усанов, Павел (11.1.2026). РОЖДЕНИЕ ЗАПАДНОЙ ЦИВИЛИЗАЦИИ https://www.youtube.com/watch?v=eE-oAPViYFw

[Mahbubani; Ignatieff & Laruelle, 5.9.2026] = Mahbubani, Kishore; Ignatieff, Michael & Laruelle, Marlène (5.9.2026). Why the rest of the world is suspicious of Western democracy https://youtu.be/PLs1IBKjayc

[Hasan & Žižek, ”Civilisations”, 3.12.2016] = Hasan, Mehdi & Žižek, Slavoj (3.12.2016). On a 'clash of civilisations'. Al Jazeera. https://youtu.be/qkdPZ-UmrSw

[Hankins, ”Western Civilisation”, 12.8.2026] = Hankins, James (12.8.2026). The Rise and Fall of Western Civilisation https://youtu.be/IOgzSMcWu8s

[Marvin, ”Western Civilization”, 1915] = Marvin, Francis Sydney (1915). The Unity of Western Civilization https://www.gutenberg.org/cache/epub/15030/pg15030-images.html

[Runes, ”Hebrew impact”, 1951] = Runes, Dagobert David (1951). The Hebrew impact on western civilization. Seacaucus, N.J. : Citadel Press, Abridged ed., Seacaucus, N. J, New Jersey, 1976.

[Katsh, ”Hebraic Foundations”, 1951] = Katsh, Abraham I. (1951). Hebraic Foundations of American Democracy. Teoksessa: Runes, Dagobert David (1951). The Hebrew impact on western civilization. Seacaucus, N.J. : Citadel Press, Abridged ed., Seacaucus, N. J, New Jersey, 1976.

[Roback, ”Modern Science”, 1951] = Roback, A. A. (1951). The Jew in Modern Science. Teoksessa: Runes, Dagobert David (1951). The Hebrew impact on western civilization. Seacaucus, N.J. : Citadel Press, Abridged ed., Seacaucus, N. J, New Jersey, 1976.

[Kagan, ”Medicine”, 1951] = Kagan, Solomon R. (1951).The Influence of the Jew on Modern Medicine. Teoksessa: Runes, Dagobert David (1951). The Hebrew impact on western civilization. Seacaucus, N.J. : Citadel Press, Abridged ed., Seacaucus, N. J, New Jersey, 1976.

[Bieber, ”Globe”, 1951] = Bieber, Hugo (1951). The Jewish Contribution to the Exploration of the Globe. Teoksessa: Runes, Dagobert David (1951). The Hebrew impact on western civilization. Seacaucus, N.J. : Citadel Press, Abridged ed., Seacaucus, N. J, New Jersey, 1976.

[Ziff, ”Soldier”, 1951] = Ziff, William B. (1951). The Jew as Soldier, Strategist and Military Adviser. Teoksessa: Runes, Dagobert David (1951). The Hebrew impact on western civilization. Seacaucus, N.J. : Citadel Press, Abridged ed., Seacaucus, N. J, New Jersey, 1976.

[Ferm, ”Religion”, 1951] = Ferm, Vergilius (1951). The Fountainhead of Western Religion. Teoksessa: Runes, Dagobert David (1951). The Hebrew impact on western civilization. Seacaucus, N.J. : Citadel Press, Abridged ed., Seacaucus, N. J, New Jersey, 1976.

 - - -

Terveisin, Juha Molari, työtön 

Miten tutkimus ja media korvasivat faktat ideologisella leimakirveellä? Case "Maan vaiva".

 

Mikael Vehkaojan ja Karin Creutzin narratiivinen pamfletti Maan vaiva – Miten MV-lehti repi Suomen kahtia (2026) on saanut osakseen julkisuutta, jossa teoksen katsotaan tekevän sen, mihin suomalainen valtamedia ei kyennyt vuosikymmeneen: se lähtee seuraamaan rahaa [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026]. Julkisuusrummutus teoksen ympärillä onkin keskittynyt Juha Korhosen johdolla yhteen pääteemaan – siihen, että vuosia hoettu kertomus MV-lehden ”Venäjä-rahoituksesta” murenee poliisin esitutkinta-aineistojen, pankkitilien ja bitcoin-siirtojen valossa [Korhonen, ”Viestintäpalvelu X”, 7.10.2026] [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026]. En kyllä ymmärrä, miksi tästä rummutetaan, kun tuskin kukaan on stigmoja ottanut vakavasti tähänkään saakka.

Rahoitusjäljet johtavat suomalaisiin lukijoihin ja kotimaiseen kryptomiljonääriin Risto Pietilään, ei Kremlin kassoihin [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026]. Tämän seurauksena tiedotuspinnalla jopa entiset toimijat tuulettavat valtamedian myytin murrettua [Korhonen, ”Viestintäpalvelu X”, 7.10.2026] [Huuhtanen, 7.10.2026].

Tämä rahoituspuolen "paljastus" on pelkkää silmänkääntötemppua ja älyllistä laiskuutta. Koko debatti siitä, virtasivatko ruplat vai eivät, sivuuttaa teoksen ja sitä sivuavan tutkimuskentän todelliset metodologiset, käsitteelliset ja eettiset haaksirikot. On surullista, että Korhonen ja Huuhtanen suosittelevat pamflettia huomaamatta sen vakavia laatuongelmia [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026] [Huuhtanen, 7.10.2026]. Huuhtanen on toki huomauttanut Creutzille laatuongelmista.

Kirjoitin Ilja Janitskinin kuoleman jälkeen tämän muistokirjoituksen, joka on syytä erityisesti tässä hetkessä muistaa. Ilja Janitskin – R.I.P.

https://juhamolari.blogspot.com/2020/02/ilja-janitskin-rip.html?m=0

Ruplamyytin kaatuminen ei pelasta metodologista romahdusta

Juha Korhosen johdolla julkisuudessa käännytään täysin välinpitämättömiksi Maan vaiva -pamfletin syvällisiä akateemisia ongelmia kohtaan [Korhonen, ”Viestintäpalvelu X”, 7.10.2026] [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026] – ikään kuin kukaan analyyttisesti ajatteleva olisi alun perinkään uskonut mustamaalattua huutelua ”venäläisestä rahoituksesta”. Tuon taloudellisen sivujuonteen penkominen ei pelasta yhtään mitään teoksen sisällöllisistä heikkouksista. Ei myöskään niistä epäilyä herättäneistä ”verkostoyhteyksistä”, joita kirjoittajilla on ollut viranomaistahoihin.

Juha Korhonen on avoimesti ollut yhteydessä kryptomiljonääriin ja tämän rahoituksen alaisena [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026], mutta tämä ei millään logiikalla tarkoita, että MV-lehden koko avara, hajanainen ja epämääräinen ”toimituskunta” tai eri kirjoittajat olisivat saaneet pennejä noista rahoista.

Kun rahoitusfobia todetaan tyhjäksi, paljastuu itse feature-tyylisen asetelman huteruus:

• Virallisen näytön ja valan sivuuttaminen: Kirjoittajat nojaavat epäviralliseen puheeseen ohi oikeudellisen ja dokumentoidun aineiston [Keskimäki, ”Korhosen kuuleminen”, 28.9.2020]. Valan velvoittamassa käräjäoikeuden kuulemisessa Juha Korhonen kävi läpi rahoitusohjauksen ja nimimerkkien todellisuutta sekä mainitsi jonkun ulkopuolisen tahon tarjonneen maksavansa Molarille rahaa kirjoittamisesta – mutta todisti samalla, ettei Molarille tai MV-lehden eri kirjoittajille todellisuudessa maksettu mitään rahoja tai palkkioita [Keskimäki, ”Korhosen kuuleminen”, 28.9.2020]. Kun Creutz toteaa viesteissään "tietävänsä" asioita kahden ihmisen anonyymien puheiden perusteella, mutta jättävänsä ne kirjoittamatta suoraan, koska se paljastaisi oikeudessa valehdellun, kyseessä on tietoinen väistöliike.

• Spekulaation mekanismi: Pitkien haastattelujen – kuten Korhosen monituntisen keskustelun – anti tiivistetään pariin suoraan lauseeseen, jolloin haastateltavan rooliksi jää vain pahimmassa skenaariossa toimia tutkijan ennakko-oletusten suullisena ilmiantajana ilman virallista ja oikeudellista vastuuta.

• "Laimennetut versiot": Kun kovaa empiiristä näyttöä ei ole, teokseen luodaan vihjailevia "laimennettuja versioita", jotka jättävät kohteiden ylle julkisen leiman ilman, että kirjoittajien tarvitsee kantaa akateemista tai journalistista todistustaakkaa.

Akateeminen reduktionismi ja stigmamekanismi: "Venäjänmielisyys" oikotienä

Erving Goffmanin klassisen stigmamekanismin mukaisesti yksilöön liitetään yksi leimaava termi, joka syrjäyttää kaiken muun empiirisen tiedon. Vehkaojan ja Creutzin pamfletissa "venäjänmielisyys" toimii täsmälleen tällaisena akateemisen reduktionismin leimakirveenä [Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018]. Termillä ei ole minkäänlaista kriteeristöä: se niputtaa yhteen täysin eri maata olevia toimijoita ja peittää alleen henkilöhistoriat, perhesuhteet sekä aitojen näkemyserojen erittelyn.

Tämä oppikirjaesimerkki laiskasta leimaamisesta näkyy räikeänä vertailussa:

1. Syyllisyys assosiaation kautta (guilt by association): Juha Molari niputetaan pamfletissa yhteen Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kanssa ”venäjänmielisyyden” nimikkeen alle ilman, että henkilöiden mahdollisia isompia tai pienempiä eroja suhtautumisessa sodankäyntiin, Neuvostoliittoon tai Staliniin eriteltäisiin. Stigmalle ei joka tapauksessa anneta mitään määrittelyä.

2. Kriittisen ja omakohtaisen arjen sivuuttaminen: Molarin kohdalla kyse oli silloisesta venäläisestä vaimosta ja jokapäiväisestä arjesta Venäjällä – ei sokeasta Lännen iltapäivälehtien kauhukuvien tai toisaalta Kremlin valtiojohtoisen puheen nieleskelystä. Havainnot sisälsivät paljon realistista ja kriittistä arviointia, jota kirjailijat eivät jaksaneet tutkia.

3. Molemminpuolinen instituutiokritiikki: Molari on kirjoittanut laajasti muun muassa Stalinin vainojen uhreista ja totalitarismin mekanismeista sekä esittänyt pasifistina jyrkkää kritiikkiä niin Vladimir Putinin sota-aggressiota kuin patriarkka Kirillin militaristista teologiaakin vastaan. Mitä on tällöin ”venäjänmielinen” käsitteenä?

Osoituksena teorian murtumisesta kirjoittajat päätyvät pamfletissaan jopa itse myöntämään oman kehyksensä ontuvuuden lausumalla:

"Ehkä yksi syy oli siinä, että vain pieni osa Molarin ja T9:n jutuista liittyi Venäjään tai sen ylläpitämään narratiiviin."

Tämä lause kumoaa pamfletin oman pääväitteen: jos lähes koko tuotanto käsittelee täysin muita aiheita (kuten kirkkoa ja valtaapitävien kritiikkiä), rehellinen tutkija hylkäisi leiman eikä pyrkisi selittämään empiirisen aineiston ja hypoteesin ristiriitaa "mysteerinä". Valitettavasti kirjoittajat kuitenkin käyttävät stigmaa pamfletissaan senkin jälkeen, kun ovat tehneet havaintoja pääväitteensä ongelmallisuudesta.

Konformismi ja eettinen kaksoisstandardi

Käsitteellinen kurittomuus ei ole uusi ilmiö. Jo valtiotieteellisen tiedekunnan raportissa Äärioikeisto 2010-luvun Suomessa Juha Molari määriteltiin "Venäjä-yhteyksistä tunnetuksi" sillä perusteella, että hän oli aamuyön siivousvuoron jälkeen kotimatkallaan pysähtynyt muutamaksi minuutiksi katselemaan julkisella paikalla ollutta mielenosoitusleiriä [Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018].

Hälyttävän tapauksesta tekee tutkijanuralla tapahtunut muistinmenetys ja periaatteellisen johdonmukaisuuden murtuminen:

• Karin Creutz oli itse läsnä Helsingin yliopistolla kyseisen raportin julkistamistilaisuudessa, kävi keskustelua Molarin kanssa ja tutkimuksen ohjaajan kanssa sekä suositteli Molarille virallisen yliopistollisen tarkistuspyynnön tekemistä huolimattoman leimaamisen korjaamiseksi.

• Tuolloin Creutz ymmärsi "venäjänmielinen"-käsitteen ongelmallisuuden ja akateemisen kestämättömyyden täysin.

• Vuosia myöhemmin yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmapiirin kiristyttyä hän päätyi itse käyttämään täsmälleen samaa stigmatisoivaa oikotietä omassa pamfletissaan.

Tämä paljastaa akateemisen maailman konformismin ja tietynlaisen "valtavirtaistumisen": kun yleinen narratiivi vaatii yksinkertaista vastakkainasettelua, metodologinen vastuu ja tutkijan etiikka unohdetaan. Jos käsite oli eettisesti ja tieteellisesti kelvoton kollegan käyttämänä, se ei muutu hyväksyttäväksi myöskään Creutzin ja Vehkaojan itsensä viljelemänä.

Kuka korjaa metodologiset rauniot?

On tietysti mukavaa, että Maan vaiva purkaa myytin valtiollisesta ruplavirrasta [Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026] [Huuhtanen, 7.10.2026]. Mutta jos kirjan vastaanotto jämähtää pelkkään rahoituksesta vahingoniloitsemiseen, huomio kääntyy pois itse pääasiasta.

Kun suomalainen tutkimus ja journalismi korvaavat empiirisen aineiston anonyymeillä huhuilla, paranoidilla käsitelintsaamisella ja leimakirveillä [Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018], tuloksena ei ole tietokirjallisuutta vaan aatteellista propagandaa. Pamfletin julkistaminen ei puhdista pöytää, jos sen käyttämä metodologinen kehikko nojaa edelleen samaan älylliseen laiskuuteen, jolla "venäjänmielisyyttä" on Suomessa tehtailtu jo toista vuosikymmentä [Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018].

Lähteet:

[Keskimäki, ”Korhosen kuuleminen”, 28.9.2020] =Keskimäki, Tiina (28.9.2020). Juha Korhosen kuuleminen Molarin vainokäräjillä. https://www.youtube.com/watch?v=jaOATmaLUSo

[Korhonen, ”Viestintäpalvelu X”, 7.10.2026] = Korhonen, Juha (7.10.2026). Viestintäpalvelu X.

[Korhonen, ”Posi-TV”, 7.10.2026] = Korhonen, Juha (7.10.2026). Maan vaiva -tietokirja selvitti MV-Lehden rahoituksen – valtamedian luoma valhe Venäjän rahoituksesta revittiin riekaleiksi. Posi-TV. https://positv.fi/uutisartikkelit/maan-vaiva-tietokirja-selvitti-mv-lehden-rahoituksen-valtamedian-luoma-valhe-venajan-rahoituksesta-revittiin-riekaleiksi/

[Huuhtanen, 7.10.2026] = Huuhtanen, Panu (7.10.2026). Viestintäpalvelu X.

[Molari, ”Mustamaalatuksi”, 27.10.2018] = Molari, Juha (27.10.2018). Mustamaalatuksi Daniel Sallamaan ja yliopiston raportissa: Äärioikeisto 2010-luvun Suomessa. Blogger.

Tällaisten ajatusteni kera aamulenkillä kauniissa syksysäässä, Juha Molari

 

MIES, JOKA EI TAHTOISI MILLÄÄN ELÄKKEELLE – "KOEN, ETTEI TYÖTÄ OLE EDES ALOITETTU!"

 

Sibrina jakoi meemin, jossa maalaistalon portilla seisova iäkäs nainen julistaa, että vain sellainen ihminen, joka ei ole koskaan tehnyt oikeaa työtä, voi kannattaa eläkeiän nostamista 70 vuoteen. Tämä lausuma nojaa perinteiseen, fyysiseen ja ruumiilliseen työn käsitykseen, jossa työ mielletään taakaksi, raskaaksi suoritukseksi ja elämänvoimaa kuluttavaksi välttämättömäksi pahaksi. Tästä teollisen ajan labor-paradigmasta käsin eläke näyttäytyy vapautuksena, ansaittuna levona ja paikkana, jossa yksilö vihdoin saa takaisin oman aikansa. 

Olen juuri lähdössä juoksulenkille. Ymmärrän, että minun vastaukseni meemiin  kääntää koko tämän asetelman täysin päälaelleen ja paljastaa  eksistenssiaalisen kriisin, joka ei ole tietenkään yleispätevä jokaista varten.

Vastasin kommentissa, että oltuani pitkään työttömänä ja jo 62 vuoden iässä koen, että en ole vielä lainkaan tehnyt työtä, minkä vuoksi en tahtoisi missään nimessä mennä eläkkeelle jo parin vuoden päästä. Sen sijaan toivon, että eläkeikä nostettaisiin 70 vuoteen, jotta minulla olisi vielä aikaa toteuttaa itseäni ja päästä osalliseksi yhteiskunnallisesti tunnustetusta toiminnasta. Tämä vastaus kätkee sisäänsä valtavan subjektiivisen ja psykohistoriallisen tragedian.

Karl Marxin vieraantumisteorian eli alienaation näkökulmasta  elän vaihetta, jossa työttömyys ei tarkoita vapautta pääoman alaisuudesta, vaan kokemusta vieraantumisesta omasta "lajiolennostaan" (Gattungswesen). Ihminen toteuttaa itseään ja luovaa polkuaan työn kautta, ja kun yhteiskunnallinen portinvartijakoneisto epää yksilöltä pääsyn tuottavaan, tunnustettuun toimintaan, ihminen jää vaille välinettä ilmaista sisäistä kapasiteettiaan. Sibrinan jakamassa meemissä työ on alistamisen väline, mutta minun reaktiossani työ edustaa ihmisarvon ja olemassaolon perustaa.

Sosiologi Erving Goffmanin dramaturgisen rooliteorian valossa minun reaktioni paljastaa tietoisuuden etunäyttämön (front stage) romahduksesta. Pitkään työttömänä olleen identiteetti on riisuttu julkisesta roolista ja toiminnallisesta rekvisiitasta, jolloin yksilö joutuu elämään jatkuvassa takanäyttämön (backstage) välitilassa. Kun yhteiskunta alkaa tarjota eläköitymistä, se ei tarjoa minulle ansaittua lepoa ansiokkaasta urasta, vaan hallinnollista leimaa, jolla yksilö siirretään pysyvästi näyttämön ulkopuolelle ennen kuin hän on ehtinyt edes astua haluamaansa päärooliin. Eläke ei ole voitto, vaan institutionaalinen tuomio, joka vahvistaa sen, ettei etunäyttämölle ole enää asiaa.

Psykohistoriallisesti ja freudilaisen psykoanalyysin linssin läpi katsottuna minun lausuma heijastaa syvää libidaalista jännitettä ja superegon asetamia vaatimuksia. Freud totesi teoksessaan *Kulttuurimme ja sen tuskallisuus*, että työ ja rakkaus ovat ihmisen henkisen tasapainon ja reality-periaatteen tärkeimmät ankkurit. Kun  ihminen kokee, ettei "ole koskaan tehnyt työtä", kyse ei ole välttämättä siitä, etteikö hän olisi tehnyt elämässään mitään, vaan siitä, että hänen sisäinen ideaaliegonsa (Ich-Ideal) kokee nykyisen toimettomuuden ja yhteiskunnallisen hyljeksinnän vuoksi tulevansa mitätöidyksi, ansainta on jäänyt puuttumaan.Työn saavuttamattomuus luo sisäisen häpeän ja toimettomuuden tilan, jota vanhuus ja eläkeikä uhkaavat syventää lopulliseksi.

Sivilisaatiokriittisestä näkökulmasta katsottuna tämä dynamiikka paljastaa modernin meritokratian ja teknokraattisen järjestelmän raakuuden. Myöhäiskapitalistinen hallintokoneisto arvioi ihmisen arvoa kapeiden, byrokraattisten ja ikärasististen indikaattorien valossa.  Tuloksena on järjetön paradoksi: samaan aikaan kun yhteiskunnassa puhutaan työurien pidentämisestä ja 70 vuoden eläkeiästä, järjestelmä itsessään sulkee porttinsa yli 60-vuotiailta ihmisiltä. Minä toivon 70 vuoden eläkeikää paitsi henkilökohtaisesta tarpeesta, myös epäsuorana kritiikkinä tätä hyödyllisyyden ja tehokkuuden oppia vastaan, joka jättää ihmisresurssit käyttämättä.

Alfred Loisyn teologisen kritiikin ja institutionaalisen läpinäkyvyyden valossa minun reaktiossani näkyy myös tietynlainen "Loisyn katse" moderniin hyvinvointivalvaltioon. Samalla tavoin kuin Loisy näki kirkkoinstituution vieraantuneen alkuperäisestä hengellisestä sanomastaan ja muuttuneen hallinnolliseksi koneistoksi, minä näen sosiaali- ja työvoimabyrokratian muuttuneen järjestelmäksi, joka ei palvele ihmisen todellista luomisvoimaa ja kutsumusta, vaan vain luokittelee ja säilöö yksilöitä. Eläke on tässä järjestelmässä vain numeraalinen kategoria, jolla ihminen poistetaan tilastoista.

Tuskani kumpuaa siten olemassaolollisesta ristiriidasta elinvoiman ja institutionaalisen kuoleman välillä. Vaikka keho ja mieli olisivat huippukunnossa, laboratoriotulokset erinomaisia ja älyllinen kapasiteetti terävempää kuin koskaan, yhteiskunnan muodollinen rakenne sanoo: "Sinun aikasi on ohi." Toive 70 vuoden eläkeiästä on epätoivoinen ja rohkea vaatimus saada vielä tilaisuus näyttää, vaikuttaa ja tulla nähdyksi. Se on kieltäytymistä astumasta ennenaikaiseen hautaan, johon byrokratia ja ikästereotypiat yrittävät aktiivisen ja toimintatarmokkaan yksilön työntää.

Toisaalta vastauksessani on myös syvää rooli-ironiaa ja mustaa huumoria. Sanomalla "en ole koskaan tehnyt työtä" riisun itseni ja järjestelmän kaikesta pönäkkyydestä ja tunnustan julkisesti sen riipivän tyhjiön, jonka pitkittynyt työttömyys on aiheuttanut. Se on protesti niitä vastaan, jotka valittavat työn raskautta, sillä työn puute ja toimettomuus voivat olla henkisesti monin verroin raskaampi taakka kuin mikään ruumiillinen aherrus.

Lopulta kommenttini Facebook-päivityksessä oli  huuto modernin eristyksen keskeltä. Se osoittaa, miten syvästi ihmisen identiteetti, itsearvostus ja elämänmielekkyys kytkeytyvät tarpeeseen olla hyödyllinen ja osallinen yhteisössä. Kun yhteiskunta tarjoaa tällaiselle ihmiselle eläkettä, se tarjoaa pelkkää armopalaa silloin, kun ihminen janoaa aitoa kenttää ja tehtävää sekä ennenkaikkea aito täysimääräistä ansiotuloa.

 

Spekulaatiota valepuvussa: Kriittinen luenta Karin Creutzin pamfletista ”Maan vaiva”

 

Karin Creutz pyrkii tarinallistavassa pamfletissaan Maan vaiva samaistamaan nimimerkin T9 ja Juha Molarin toisiinsa. Metodologia on kuitenkin hämärä, näytöissä on pahoja aukkoja, siinä on kontekstuaalisia virheitä eikä juurikaan ymmärretä kirjoitusprosessien ja eetoksen välisiä eroja.

Kirjoitin Ilja Janitskinin kuoleman jälkeen tämän muistokirjoituksen, joka on syytä erityisesti tässä hetkessä muistaa. Ilja Janitskin – R.I.P.

https://juhamolari.blogspot.com/2020/02/ilja-janitskin-rip.html?m=0

1. Metodologinen "vauhtisokeus" ja tekoälykoetuksen rajat

Karin Creutz hyödyntää tekoälymalleja (Claude ja Copilot) tekstien kielelliseen vertailuun (lauserakenteet, sanavalinnat, retorinen rytmi). Vaikka hän myöntää arvion olevan viitteellinen, johtopäätöksissä nojataan vahvasti ajatukseen siitä, että kielellinen yhdenmukaisuus tukisi hypoteesia samasta kirjoittajasta.

Tässä lähestymistavassa ilmeisiä rajoitteita ja metodologisia sokeita pisteitä ovat:

Kansalaismedian ja toimitusprosessin luonne: Vaihtoehtoisessa mediassa (kuten MV-lehdessä) tekstejä usein muokataan, kierrätetään, editoidaan ja yhdistellään lukijoiden vinkkien tai avustajien lähettämien materiaalien pohjalta. Lukijalta saatu vinkki tai avustajan tekemä pohja saattaa päätyä toimituksellisen nimimerkin (kuten T9) nimiin.

Stylistisen matkimisen ja aineistojen lainaamisen mahdollisuus: Tekoälypohjainen kielellinen analyysi ei kykene erottamaan, onko kyseessä sama kirjoittaja vai toinen kirjoittaja, joka lainaa, tyylittelee tai tiivistää toisen tuottamaa tekstiä. Jos T9 on nojannut Molarin julkisiin lausuntoihin tai blogikirjoituksiin, tekoäly havaitsee luonnollisesti rakenteellista ja sanastollista yhtäläisyyttä.

2. Juridisen ja viranomaisnäytön sivuuttaminen

Suomen poliisiviranomaiset (Helsingin poliisi, Keskusrikospoliisi) ja valtakunnansyyttäjä ovat tutkineet laajasti MV-lehden aineistoja ja Juha Molarin toimintaa.

Viranomaistutkinnoissa ei päädytty siihen, että nimimerkki T9 ja Juha Molari olisivat sama henkilö. Tätä keskeistä viranomaiskontekstia ja tutkinnan tuloksetonta lopputulosta Creutz ei populaarissa pamfletissaan mainitse. Viranomaisnäytön puuttumista yritetään siten korvata viittaamalla toimittaja Janne "Rysky" Riiheläisen blogikirjoitukseen sekä kevyisiin tekoälyajoihin.

3. Kronologiset ja faktuaaliset mahdottomuudet

Creutz ei kykene tarkoitushakuisuudessaan havaitsemaan tai ei piittaa konkreettisiin kronologisiin ristiriitoihin.

Poliisikuulustelu vs. artikkelin julkaisu: T9 kirjoittaa ja julkaisee eräänkin artikkelin viitaten Molarin samanaikaiseen kuulusteluun: "Juuri tänään MV-lehden satunnainen avustaja Juha Molari on kuulusteluissa kirjoitustensa johdosta...". Molari oli tuolloin yli kuusi tuntia kestäneissä kuulusteluissa Pasilan poliisitalolla. On epärealistista olettaa, että kuulusteltavana oleva henkilö olisi samanaikaisesti kirjoittanut ja julkaissut laajaa toimituksellista artikkelia.

 

4. Eetoksen, ideologian ja tekstuaalisen erillisyyden erot

Nimimerkin T9 ja Juha Molarin välillä on myös merkittäviä sisällöllisiä ja aatteellisia eroja, jotka Creutz sivuuttaa.

1. Eroavaisuudet suhteessa muihin toimijoihin (esim. Junes Lokka ja Tuukka Kuru):

T9 esittelee ja käsittelee kirjoituksissaan myönteisessä tai neutraalissa valossa Junes Lokkaa. Juha Molari taas tunnetaan tiukasta irtiotostaan ja kritiikistään etnonationalisteja, Tuukka Kurua ja heidän edustamaansa linjaa vastaan (kuten Molarin oma blogikirjoitus Juoppo Vihtori Kosola ja etnonationalistit osoittaa).

2. Eroavaisuudet tekstien volyymissa ja pääteemoissa:

T9 julkaisi parin vuoden aikana noin 1 000 tekstiä, joiden pääpaino oli erityisesti islamiin kohdistuvassa maahanmuuttokritiikissä.

Molari kirjoitti Creutzin pamfletin erittelemättömän väitteen mukaan noin 300 tekstiä, joiden teemat käsittelivät laajemmin kirkkoa, teologiaa, geopolitiikkaa ja hallintokritiikkiä. Creutzin esittämä lukumäärä ("noin 300 tekstiä") kärsii kuitenkin samoista metodologisista heikkouksista kuin hänen muutkin väitteensä, eikä sitä voida pitää täsmällisenä tai riippumattomasti todennettavana faktana.  

Kyllä hiukan ihmetyttää edelleen, missä kuplassa kirjoittaja elää, jos 1000 artikkelia tai 300 artikkelia uskotaan kirjoitettavaksi, kun reaalimaailman faktana oli joka aamu herätyskello klo 4, vesisateesta riippumatta 15 km juoksumatka reppu selässä Helsingin keskustaan siivoamaan ja sen jälkeen juoksumatka 15 km kotiin, todennäköisesti pienet päiväunet, jonka jälkeen lasten vastaanotto koulusta, ja sitten urheiluseuran treeneihin juoksu valmentajaksi ja illalla kotiin saapuminen. Reaalimaailman arjen ja elämänhallinnan suorituskyvyn rajoitteet on pamfletissa täysin ohitettu. Tekstien mekaaninen laskeminen abstraktina lukuna papereilla paljastaa nojatuolitutkimuksen tyypillisen sokean pisteen: kirjoitusprosessi erotetaan kokonaan ihmisen fysiologisesta ja ajankäytöllisestä arjesta.

Juha Molari kysyy nyt työttömänä: Voidaanko pyytää, että Maan vaiva -pamfletin kirjoittajat voivat jatkossa kirjoittaa suositukset, sillä Molari on sittenkin melko työkykyinen ja aikaansaava ihminen ikäisekseen?

Hiukan tarkemmin: https://www.facebook.com/share/p/1bxixWf8r4/

Nämä fyysiset ja ajankäytölliset reuna-ahdot tekevät Creutzin esittämästä väitteestä kestämättömän. 

Fysiologiset ja ajalliset reuna-ehdot: 30 kilometrin päivittäinen juoksu repun kanssa, fyysisesti raskas siivoustyö, lastenhoito sekä urheiluseuran valmennustreenit kolmesti viikossa vievät vuorokaudesta fysiologisesti ja ajallisesti niin suuren osan, ettei sen ohella ole energian tai ajan puolesta mahdollista tuottaa valtavaa määrää toimituksellista tekstiä.

 Keittiöteorian ja arjen erottaminen: Kirjailija, joka tekee oletuksia tietokoneen ääressä tekoälymallien avulla, syyllistyy helppoon vauhtisokeuteen. Hän näkee vain verkossa olevat tekstivirrat, mutta ei pysähdy laskemaan, kuinka monta työtuntia ja fysiologista voimavaraa niiden tuottaminen vaatisi todelliselta ihmiseltä ilman toimituksellista kierrätystä tai valmiiden pohjien muokkausta.

 Metodologinen absurdius: Väite siitä, että sama henkilö pystyisi toteuttamaan tämän äärimmäisen vaativan fyysisen ja perhearjen rutiinin ja samalla toimimaan tuhannen artikkelin mittaisena päätoimisena "tehtaana", osoittaa syvällistä vieraantumista käytännön elämän reaaliteeteista.

Tämä konkretia osoittaa osoittaisi tavalliselle harkitsevalle ihmiselle jo saumattomasti, miksi tekstien takana on täytynyt olla monipolvinen toimitus- ja avustajaverkosto eikä yksi ainoa henkilö. Juha Molari ei ole tekoälykone, joka ei väsy.

Pamfletissa ammottaa myös selittämätön numerollinen kuilu: yhtäältä viitataan T9:n tuhanteen artikkeliin ja toisaalta Molarin kolmeensataan tekstiin ilman, että lukujen välistä 700 tekstin erotusta selitetään mitenkään. Tämä 700 tekstiä käsittävä kuilu osoittaa vääjäämättä, että nimimerkki T9 on ollut useiden eri toimijoiden ja avustajien käyttämä toimituksellinen alusta eikä yksittäinen henkilö. Sivuuttamalla tämän erotuksen tutkija jättää avaamatta oman hypoteesinsa suurimman loogisen aukkopaikan. T9:n 1 000 tekstin pääpaino on ollut tiukasti maahanmuutossa ja islamkritiikissä. Molarin julkiset kirjoitukset taas ovat käsitelleet teologiaa, kirkkopolitiikkaa, geopolitiikkaa ja hallintokritiikkiä. Jos T9 olisi sama henkilö kuin Molari, miksi 70 % nimimerkin tuotannosta edustaisi täysin eri teemoja ja sävyjä?  Kahden täysin eri mittaluokan luvun – 1 000 artikkelin ja 300 artikkelin – rinnakkainen esittäminen ilman niiden välisen kuilun selittämistä on metodologisesti kestämätöntä.

Vai olettaako Creutz et co, että Molari kirjoitti omalla nimellään avoimesti 300 tekstiä, minkä lisäksi salanimellä T9 vielä 1000 tekstiä, jolloin kokonaissaldo olisi 1300? Tämä absurdi suuri summa on entistä hullumpi. Joka tapauksessa Creutzin teksti on niin hämärä, että on mahdotonta ymmärtää, mitä hän tahtoo sanoa. Ymmärtääkö hän itsekään?

Tarkasteltuna tarkemmin, miksi tämä lukumääräväite on ongelmallinen ja tieteellisesti hataralla pohjalla.

1) Lähdekriittisen ja empiirisen todennettavuuden puute. 

2) Sivustojen epävakaus ja arkistojen puutteet:

 Vaihtoehtomedioiden (kuten MV-lehden eri osoitteiden) alustat ja verkko-osoitteet ovat muuttuneet, sulkeutuneet ja siirtyneet useita kertoja vuosien varrella. Täsmällisen artikkelimäärän laskeminen jälkikäteen ilman alkuperäisiä tietokantalogeja on teknisesti lähes mahdotonta. 

3) Määritelmällinen epäselvyys:

 Creutz ei määrittele lainkaan, mitä hän laskee "tekstiksi" – lasketaanko mukaan lyhyet uutisvinkit, toimituksen tekemät uudelleenjulkaisut, kommentit, sitaatit vai pelkästään laajat, itsenäiset artikkelit.

Ongelmaksi muodostuu toimituksellinen sekoittuminen ja tekstien nimettömyys: 

ensinnäkin uudelleenohjaus ja muokkaus. MV-lehden tapaisessa toimituskulttuurissa lukijoiden lähettämiä aineistoja, avustajien tekstejä ja julkisia blogikirjoituksia muokattiin, yhdisteltiin ja julkaistiin usein ilman selkeää tekijänoikeusmerkitää tai vaihtuvilla nimimerkeillä. 

Toiseksi julkisen blogin ja lehden erottelu: Molarin omassa julkisessa blogissa julkaistujen tekstien ja verkkomediassa luvalla tai luvatta julkaistujen tekstien välinen raja hämärtyy. Jos Creutz on laskenut mukaan tekstisivalluksia, joita on kopioitu julkisista lähteistä toimituksen toimesta, luku ei kuvaa toteutunutta kirjoitussuhdetta vaan tekstien kierrätystä. 

Kolmanneksi ristiriita viranomaistutkinnan kanssa: Poliisin ja syyttäjän tekemissä laajoissa esitutkinnoissa käytiin läpi henkilöiden tosiasiallinen toiminta ja tietokone/verkkoliikenneaineistot. Viranomaiset eivät esittäneet tällaista mekaanista rajautumaa tai määrällistä yhtäläisyyttä, mitä Creutz pamfletissaan väittää. 

Neljänneksi kehäpäätelmä lukumäärissä: Mikäli Creutzin tekstien määrittely pohjaa tekoälypohjaiseen tyylintunnistukseen (joka jo itsessään on epävarma), lukumäärä "300" on vain tekoälyajon tuottama estimaatti, ei todennettu määrä todellisia kirjoitettuja artikkeleita.

Creutzin esittämä lukumäärä "noin 300 tekstiä" on erittelemätön väite, ei todennettavissa oleva empiirinen tekijyystõsiasia. Sen käyttäminen argumenttina ilman tarkkaa aineistoliitettä ja laskentakriteerejä ilmentää samaa metodologista horjuvuutta kuin nimimerkin T9 ja Molarin mekanistinen samaistaminenkin. Tämä sivuuttaa täysin suoran tekstuaalisen pesäeron T9:n kirjoituksissa. Esimerkiksi T9 kirjoittaa tekstissään eksplisiittisesti Molarista ulkopuolisena henkilönä ja ottaa pesäeroa tämän analyysiin: "Toisin kuin Molari ajattelee...". T9 myös viittaa Molariin "satunnaisena avustajana", mikä kuvastaa roolien erillisyyttä.

5. Prosessuaalinen ja eettinen ongelma: "Haastattelukutsu" alibina

Creutzin pamfletin menetelmällisiä puutteita ei voida selittää eikä oikeuttaa sillä, että kirjailija pyrki ottamaan yhteyttä kohdehenkilöön vasta juuri ennen teoksen viimeistelyä.

• Viimehetken yhteydenoton luonne: Kutsu haastatteluun prosessin kalkkiviivoilla ei luo edellytyksiä avoimelle tai tasavertaiselle vuoropuhelulle, vaan näyttäytyy muodollisena "alibin hakemisena" jo valmiiksi lukkoon lyödylle narratiiville.

• Kutsusta kieltäytymisen väärinkäyttö: Kutsusta kieltäytyneellä kohteella on täysi oikeus olla osallistumatta prosessiin, jonka lähtökohdat eivät herätä luottamusta. Kieltäytyminen ei kuitenkaan vapauta kirjoittajaa tieteellisestä ja tietokirjallisesta vastuusta: se ei muuta heikkolaatuista tekoälyspekulaatiota, ohutta lähdepohjaa ja viranomaisnäytön sivuuttamista päteväksi tutkimukseksi. Kirjailijan vaatimus näytön pitävyydestä pysyy samana riippumatta siitä, osallistuuko kohde tutkimukseen vai ei.

Yhteenveto

Tarkastelukulma	Karin Creutzin väite	Aineiston osoittama todellisuus
Näyttö pohjaa	Tekoälyvertailuun (Claude/Copilot) ja blogikirjoitukseen.	Rikos- ja esitutkinta-aineistot eivät tue samaistamista.
Kirjoitusprosessi	Yksioikoinen: yhtäläinen tyyli = sama henkilö.	Monipolvinen: avustajan/lukijan materiaalia muokataan toimituksessa.
Aika ja paikka	Oletus yhtenäisestä toimijuudesta.	Molari oli 6h kuulusteluissa Pasilassa T9:n julkaistessa.
Ideologinen linja	Samaistava narratiivi.	Erilliset eetokset (mm. suhtautuminen etnonationalismiin/Lokkaan/Kuruun).

Creutzin esittämä samaistamishypoteesi kärsii ilmeisestä vauhtisokeudesta. Se nojaa vahvistusharhaiseen tekoälyajoon ja tekstiyhtäläisyyksiin ottamatta huomioon viranomaistutkintojen tuloksia, toimitustyön todellista prosessia, aikataulullisia esteitä sekä kirjoittajien aatteellisia ja teologisia pesäeroja.

Creutzinlle ensisijaisesti tarkoitus on feature -kirjoituksen muodossa itsensä tuominen julkisuuteen. Toissijaisesti hän tahtoo osoittaa, että tietää ja osaa paljon. Tällöin on tarve ratkoa "mysteereitä" ja osoittaa tietämystä. Feature-tyylinen kerronta, jossa "asiat" ovat sekundäärisiä.

 Juha Molari

 

Kahdella kielellä puhuva lainsäädäntö – Tiedotepuheen ja lakipykälien välinen kuilu työllisyysuudistuksessa

 

Valtioneuvoston syyskuussa 2026 julkaisemat tiedotteet uudesta sosiaalihuoltolaista (HE 180/2026 vp) maalaavat reipasta kuvaa työllisyyden hoidon uudesta aikakaudesta. Työministeri Matias Marttinen (21.9.2026) hehkuttaa valtioneuvoston sivulla työllisyyspoliittista tukea. Julkisuuteen tarjoillaan sloganpitoista viestintää uudesta työkalusta, joka tuodaan työllisyysalueiden käyttöön pitkäaikaistyöttömyyden taittamiseksi. Mielikuva on selvä: kyseessä on yleiskattava massa-instrumentti, automaattinen ratkaisu, johon pitkään työttömänä olleet ohjataan ikään kuin luonnollisena jatkumona.

Kun toiminnalle ei ole selkeää, vakiintunutta nimeä ja sen sisältö määritellään järjestö- sekä viranomaiskohtaisesti, työnhakijan on entistä vaikeampi tietää oikeuksiaan. Tämä hämärtää rajaa sen välillä, onko kyseessä aito työllistymistä edistävä asiantuntijapalvelu vai pelkkä yleisluontoinen aktivointipakkopaita. Sosiaalisessa mediassa ”Emma” kommentoi osuvasti: "Eikös tämä ole vähän samaa tavaraa kuin kuntouttava työtoiminta, mihin ennen laitettiin työttömät istumaan että saatiin tilastoja nätimmäksi" . Tämä osuu juuri siihen kritiikkiin, jota aktivointitoimista on vuosikymmeniä esitetty. Kun kuntouttava työtoiminta poistuu ja tilalle tuodaan kolmannen sektorin työllisyyspoliittisella tuella järjestämä toiminta, vaarana on nimenomaan se, että kyseessä on vain "uusi kuori" vanhalle tilastokaunistelulle.

Sloganpitoinen aktivointiviestintä ja institutionalisoitu mielikuva kaavamaisesta "massa-instrumentista" muodostavat työttömän elimistölle jopa kroonisen, ennakoimattoman stressisignaalin [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kuten professori Mats Lekander esittää, aivot toimivat jatkuvasti ennustavana moottorina (predictive brain), joka arvioi tulevia ympäristön vaatimuksia, resursseja ja uhkia suhteessa elimistön sisäiseen tilaan [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026][Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kun viranomaisjärjestelmä hämärtää kansalaisen oikeusturvaa ja poistaa toiminnasta ennustettavuuden, työttömän keskushermosto tulkitsee ympäristönsä epävakaaksi ja turvattomaksi [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026][Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Eksistentiaalinen ja sosiaalinen turvattomuus aktivoi aivoissa – erityisesti amygdalassa, insulassa ja etumaatossa cingulum-aivopoimussa – suojautumismekanismit, jotka viestivät systeemistä vaaraa autonomiselle hermostolle ja immuunijärjestelmälle [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Seurauksena ei ole ainoastaan psykologinen uupumus, vaan kroonisen matala-asteisen tulehdustilan eli inflammaation syttyminen, kun peripherian makrofagit ja muut synnynnäisen immuniteetin solut alkavat erittää proinflammatorisia sytokiineja, kuten interleukiini-1-beetaa, interleukiini-6:ta ja kasvaimen pesäkekuoliotekijä alfaa [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Nämä verenkierrossa kulkevat sytokiinit saavuttavat keskushermoston sitoutumalla vagushermon viskeraalisiin afferentteihin säikeisiin ja vaikuttamalla aivokammioiden sirkumventrikulaarisiin elimiin, joista puuttuu tiukka veriaivoeste [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Aivojen mikroglialiuoksen aktivoituminen käynnistää evolutiivisesti kehittyneen sairauskäyttäytymisen (sickness behavior), johon kuuluvat aloitekyvyttömyys, sosiaalinen vetäytyminen, mielihyvän tunteen katoaminen eli anhedonia sekä lihasväsymys [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026][Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Näin "aktivointipakkopaitana" koettu hallinnollinen mielivalta paradoksaalisesti itseasiassa halvaannuttaa työttömän biologisen toimintakyvyn ajamalla aivot tilaan, jossa ne suojelevat elimistöä vaaralta katkaisemalla energianjakelun [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026].

Sloganpitoisen viestinnän ja arjen aktivointikäytäntöjen välinen kuilu havainnollistaa ilmeisellä tavalla sitä dramaturgisen mikrososiologian dynamiikkaa, jota Erving Goffman eritteli jo teoksessaan The Presentation of Self in Everyday Life [Goffman, 1956/2021]. Julkiset tiedotteet ja poliittinen retoriikka toimivat järjestelmän etualueena (front region), johon rakennetaan tarkoituksellisesti idealisoitua julkisivua [Goffman, 1956/2021]. Tällä etualueella instituution esiintyjät pyrkivät vaikuttamaan yleisön muodostamaan tilanteen määritelmään ja ylläpitämään mielikuvaa dynaamisesta, uudistuvasta asiantuntijapalvelusta [Goffman, 1956/2021]. Kuten sosiaalisen median "Emman" havainto paljastaa, tämä rakennettu vaikutelma murenee, kun toiminnan todelliset, kaavamaiset mekanismit ja tilastollinen ohjaus paljastuvat tausta-alueen (back region) käytännöiksi, joissa "likainen työ" ja tilastokaunistelu tosiasiassa suoritetaan [Goffman, 1956/2021]. Kun julkisivun abstrakti kollektiivinen representaatio joutuu ristiriitaan yksilön arjen kokemuksen kanssa, järjestelmän ilmaisullinen kontrolli murtuu [Goffman, 1956/2021]. Tällöin aktivointitoimenpide ei näyttäydy yksilölle aitoina asiantuntijapalveluina, vaan "kyynisenä esityksenä", jossa viranomaiskoneisto manipuloi yleisöään ja hämärtää kansalaisen oikeudellista asemaa säilyttääkseen oman institutionaalisen julkisivunsa [Goffman, 1956/2021].

Valtioneuvoston sloganpitoinen viestintä ja sen luoma institutionaalinen julkisivu ilmentävät utilitaristisen yhteiskuntajärjestelmän pyrkimystä alistaa yksilön toimijuus toiminnallisille määritelmille [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Graeber, ”Utopia of rules”, 2015]. Jacques Lacanin mukaan ihmisen ego ja hänen sosiaalinen roolinsa rakentuvat eräänlaisiksi "valepuvuiksi" tai "päällekkäin asetetuiksi takeiksi", joilla peitetään subjektin radikaali kontingenssi ja eksistentiaalinen tyhjyys [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Levine, ”Lacan Reframed”, 2008]. Kun viranomaiskoneisto pukeutuu dynaamisen asiantuntijapalvelun etualueen (front region) vaatteisiin, se harjoittaa vertauskuvallista kaksinkertaista bluffia, jossa abstrakti julkisivu pyrkii kätkemään sen, että toimenpiteiden tausta-alueella (back region) reaalinen toiminta taantuu pelkäksi tilastolliseksi hallinnointitavaksi [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Graeber, ”On the Phenomenon of Bullshit Jobs”, 2013]. Etualueen ja tausta-alueen välinen sovittamaton ristiriita kytkeytyy suoraan David Graeberin kritiikkiin järjestelmällisistä "tyhjän toiminnan" muodoista (bullshit jobs) ja byrokraattisesta väkivallasta, joissa hallinnollinen koneisto tuottaa merkityksettömiä rituaaleja säilyttääkseen oman institutionaalisen olemassaolonsa ja valta-asemansa [Graeber, ”On the Phenomenon of Bullshit Jobs”, 2013][Wikipedia: Bulshit Jobs][Graeber, ”Utopia of rules”, 2015]. Kuten Joan Copjec erittelee ruotiessaan Jeremy Benthamin utilitarismia ja sen despotismia, utilitaristinen logiikka olettaa saavuttaneensa sen, mitä ihminen haluaa, jolloin yksilön rationaalisuus samastetaan täydelliseen alistumiseen järjestelmän määrittelemään "hyvään" [Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020][Lundberg, ”Science of Rhetoric”, 2012]. Närkästynyt kansalaiskeskustelu ja sosiaalisen median havainnot "uudesta kuoresta" paljastavat siten sen, että viranomaisten "sivistystehtävä" ja aktivointitoimien "laaja hyväntahtoisuus" kätkevät alleensa funktionaalisen imperiumin, joka riisuu työttömän aitojen asiantuntijapalveluiden sijasta mekaaniseksi tilastoyksiköksi [Graeber, ”Utopia of rules”, 2015][Žižek, ”Violence”, 2009].

Julkilausuttu rajaus kaikkia pitkäaikaistyöttömiä vastaan!

Hallituksen esityksen vaikutusten ja kohderyhmän arvioinnissa todetaan suoraan ja ilman selittelyjä:

"Vaikka kohderyhmään kuuluvien henkilöiden määrä on suuri, on syytä todeta, että kaikki pitkäaikaistyöttömät eivät tarvitse ehdotetun työllisyyspoliittisella tuella tuettavan toiminnan kaltaista palvelua tai tukea."

Samaan aikaan itse lainsäädäntöteksti eli hallituksen esitys puhuu siis aivan toista kieltä kuin valtioneuvoston tiedote. Kun siirrytään viestinnällisestä pintavaahdosta normitasolle, lakimiesten ja virkamiesten on ollut pakko rakentaa esitykseen juridiset takaportit, jotta laki täyttäisi perustuslain ja hallintolain vaatimukset. Hallituksen esityksen perusteluissa myönnetään suorasanaisesti, etteivät ehdotettavat toimenpiteet sovellu kaikille eikä kaikilla pitkäaikaistyöttömillä ole niihin tarvetta. Laissa tavoitteeksi asetettu toiminta edellyttää aina yksilöllistä palvelutarpeen arviointia ja toimenpiteen tosiasiallista soveltuvuutta kyseisen työnhakijan tilanteeseen. Tämä viestinnän ja lakitekstin välinen ristiriita ei ole vain akateeminen kuriositeetti, vaan se johtaa käytännössä vakaviin ongelmiin.

Ensinnäkin se synnyttää virkailijakentässä sekaannusta. Yksittäiset työllisyysalueet ja etulinjan virkailijat omaksuvat julkisuudessa esitetyn yleisohjeen, jolloin uutta instrumenttia aletaan helposti tarjota kaavamaisena massaratkaisuna kaikille, joiden työttömyys on yittänyt tietyn ajallisen kynnyksen.

Toiseksi se hämärtää kansalaisen oikeusturvaa. Työnhakija, joka muodostaa käsityksensä valtioneuvoston tiedotteiden perusteella, saattaa virheellisesti luulla toimintaa pakolliseksi automaatiksi, johon on alistuttava ilman mahdollisuutta kyseenalaistaa sen tarkoituksenmukaisuutta.

Kolmanneksi tämä valuvika altistaa järjestelmän alueelliselle mielivallalle, jossa "tarpeen" käsitettä tulkitaan eri kunnissa ja työllisyysalueilla täysin kirjavasti.

Uusi systeemi ei ”aktivoi”, vaan ”lamaannuttaa”! Lainsäädännön ja viranomaisviestinnän välinen ristiriita toimii jopa aiva oppikirjaesimerkkinä sosiaalisesta stressitekijästä, joka aktivoi käyttäytymisperäisen immuunijärjestelmän (behavioral immune system) ja nocebo-ilmioiden ketjun [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Psykoneuroimmunologisesta näkökulmasta yksilön kokema autonomian menetys ja alisteinen asema alueellisen mielivallan alle laukaisevat aivojen top-down-säätelypiireissä (kuten orbitofrontaalisella korteksilla ja insulassa) vakavan ennustevirheen ja heikentyneen pystyvyyden tunteen [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kun yksilö kokee, että häneen kohdistuva "tarpeen" määrittely on ulkoapäin saneltua ja vääristynyttä, aivojen interoseptiivinen järjestelmä yliherkistyy kehon sisäisille uhkasignaaleille [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kuten Mats Lekander toteaa, top-down-odotukset ja nocebo-vaikutukset voivat synnyttää aitoja fysiologisia oireita ja lamaannuttaa elimistön tasapainon ilman ulkoista mekaanista vauriotakin [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Virkailijakohtaisen mielivallan alla elävä työtön joutuu tilaan, jossa autonomisen hermoston sympattinen aktiivisuus pysyy koholla ja parasympattinen vagussäätely heikkenee [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022].

Endokriinisellä tasolla pitkittynyt alisteisuus ja sosiaalinen arviointi – mitä uhka tilastokaunistelusta ja pakkoaktivoinnista edustaa – muuttavat jopa kiveksissä tapahtuvan testosteronisynteesin ja hypotalamus-aivolisäke-kives-akselin (HPG-akseli) toimintaa [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015]. Pitkittynyt sosiaalinen alisteisuus ja autonomian riisto alentavat vapaan ja kokonaistestosteronin tasoja [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015][Herbert, ”Testosterone: The Will to Win”, 2015]. Koska testosteroni ei säätele ainoastaan anabolista lihaskudoksen synteesiä vaan myös miehen aloitteellisuutta, riskinottokykyä, motivaatiota ja tahtoa pyrkiä voittamaan sosiaalisia haasteita ("the will to win"), sen lasku alisteisuuden seurauksena syventää biologista passiivisuutta ja alistumista byrokraattisen koneiston rattaisiin [Herbert, ”Testosterone: The Will to Win”, 2015][Herbert, ”Brain”, 2007].

Etulinjan virkailijoiden kaavamainen massarajaus ja kansalaisen oikeusturvan hämärtyminen kytkeytyvät syvällisesti Goffmanin teoksessaan Stigma: Notes on the Management of Spoiled Identity muotoilemaan analyysiin siitä, kuinka normatiiviset odotukset ja institutionalisoidut kategorisoinnit alentavat yksilön sosiaalista arvoa [Goffman, 1963]. Kun työttömyys ylittää tietyn ajallisen kynnyksen, yksilöön kohdistetaan "stigma-teoria" eli ideologinen kehys, joka selittää hänen poikkeavuuttaan normatiivisesta työllisyysihanteesta ja oikeuttaa hänen siirtämisensä automaattisen aktivointimyllyn kohteeksi [Goffman, 1963]. Tällöin työttömän "virtuaalinen sosiaalinen identiteetti" (se, mitä viranomaisjärjestelmä ja tiedotepuhe häneltä odottavat) ja hänen "aktuaalinen sosiaalinen identiteettinsä" (hänen todelliset yksilölliset ominaisuutensa ja tarpeensa) joutuvat peruuttamattomaan ristiriitaan [Goffman, 1963]. Virkailijakohtaamisista muodostuu leimallisia "sekakontakteja" (mixed contacts), joissa heikomman osapuolen odotetaan alistuvan kaavamaiseen rooliin ja harjoittavan myöntyväisyyttä ilman mahdollisuutta kyseenalaistaa toiminnan tarkoituksenmukaisuutta [Goffman, 1963]. Lisäksi tämä prosessi kytkeytyy Goffmanin Asylums-teoksessa kuvaamaan "minuuden kuolettamiseen" (mortification of the self) [Goffman, 1961]: byrokraattinen järjestelmä riisuu yksilön aiemmasta toimijuudesta ja identiteettivarustuksesta muuttaen inhimilliset tarpeet hallinnollisiksi yksiköiksi, joita kohdellaan yhtenäistettynä massana ilman aitoa yksilöllistä harkintaa [Goffman, 1961].

Byrokraattinen järjestelmä toteuttaa subjektin "minuuden kuolettamista" (mortification of the self) [Cubb, ”Oppression”, 2006][Williams, Osman & Hyon, ”Oppression”, 2023]. Tämä mekanismi nivoutuu laajempaan yhteiskunnalliseen vieraantumiseen ja leimautumisen politiikkaan [Moncrieff, ”Politics”, 25.2.2013][Harper, ”Social Context”, 2011]. Psykologi ja kriittisen psykiatrian tutkija Joanna Moncrieff sekä kollegat ovat osoittaneet, kuinka monimutkaiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat individualisoidaan ja teknologisoidaan hallinnollisiksi vioiksi, jolloin yhteiskunnallinen huono-osaisuus riisutaan rakenteellisesta kontekstistaan ja muunnetaan yksilön sisäiseksi poikkeavuudeksi [Moncrieff, ”Mental health”, 2.6.2026][Rapley, Moncrieff & Dillon, 2011][Moncrieff, ”Chemically Imbalanced”, 2025].

Kun työttömään kohdistetaan "stigma-teoria", viranomaisjärjestelmä kieltäytyy kohtaamasta yksilön todellista subjektiviteettia ja korvaa sen utilitaristisella "toiminnallisen ihmisen" mallilla, jossa yksilön arvo mitataan yksinomaan hänen välittömällä käytettävyydellään työmarkkinoilla [Cubb, ”Oppression”, 2006][Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020]. Tämä reitittää toiminnan suoraan Jacques Lacanin ilmaisemaan huoleen mielihyvän ja hyödyn despotismista: ihminen pelkistetään nollaksi ja hänen manipuloitavuutensa varmistetaan määrittelemällä hänen tarpeensa ulkoapäin [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Lacan, ”Four Fundamentals”, 1964]. Tällöin virkailijakohtaamisen leimallinen "sekakontakti" (mixed contact) muuttuu valtarakenteeksi, jossa järjestelmä vaatii työttömältä kuuliaisuutta samalla kun se epää häneltä oikeuden määritellä omat yksilölliset ja eettiset reuna-ahtonsa, ajaen yksilön syvään eksistentiaaliseen uupumukseen [Williams, Osman & Hyon, ”Oppression”, 2023][Cooper-Sansone, ”Exhaustion”, 17.6.2024].

Tarkasteltaessa byrokraattisen järjestelmän toteuttamaa "minuuden kuolettamista" (mortification of the self) ja utilitaristista leimautumisen politiikkaa, nämä psykososioliset ilmiöt saavat tarkan – mutta liian usein vaietun ja liian huonosti poliittisessa puheessa tunnustetun – neurobiologisen ja immunologisen vastineen Mats Lekanderin ja Joe Herbertin teoreettisissa malleissa [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022][Herbert, ”Brain”, 2007][Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016]. Kun viranomaisjärjestelmä epää yksilöltä eettisen ja yksilöllisen subjektiviteetin ja altistaa hänet krooniselle leimaamiselle (stigma), aivojen tunneverkostot – erityisesti amygdala ja anteriorinen cingulum – lukitsevat elimistön jatkuvaan sosiaalisen uhan tilaan [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Sosiaalisesti tuotettu hyljeksintä ja ihmisarvon pelkistäminen mekaaniseksi hyödyksi aktivoivat sairauskäyttäytymisen vasteen täysin samalla tavalla kuin patogeenihyökkäys [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026][Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Keskushermoston mikroglialiuoksen aktivoituminen ja siten aivojen paikallinen tulehdusaste muuttavat neurochemical-ympäristöä: se heikentää monoamiinien (kuten serotoniinin ja dopamiinin) synteesiä ja muokkaa synaptista plastisuutta [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022][Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016]. Tämä fysiologinen prosessi selittää syvällisesti sen, miksi byrokraattinen alistaminen johtaa kliiniseen masennukseen ja syvään eksistentiaaliseen uupumukseen [Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016].

Metabolisella ja solutasolla tämä krooninen stressi- ja tulehdussykli kohdistuu suoraan mitokondrioiden toimintaan [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026]. Mats Lekanderin psykoneuroimmunologisen mallin mukaan aivot, havaittuaan jatkuvan systeemisen uhan ja tulehdussytokiinien nousun, antavat suoran käskyn ajaa solujen mitokondriaalinen energianmuodostus (ATP-synteesi) alas [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026]. Elimistö priorisoi kaiken energiansa immunologiseen puolustusvalmiuteen kognitiivisen ja fysiologisen toimintakyvyn kustannuksella [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026]. Seurauksena on niin kutsuttu inflammatorinen ja metabolinen uupumus (metabolic/inflammatory fatigue), jossa solutason suorituskyky ajetaan säästöliekille [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026]. Työttömän kokema valtaisa väsymys ja "aivosumu" eivät siten ole moraalista laiskuutta tai psyykkistä heikkautta, vaan aivojen tietoisesti tuottama suojamekanismi sosiaalista väkivaltaa vastaan [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026].

Soveltuvuus- ja vaikuttavuusperiaate juridisena suojana!

Kaavamaista massakohtelua vastaan työnhakijalla on kuitenkin vahva juridinen selkänoja. Lainsäädännön yleisten periaatteiden sekä hallintolain (434/2003) 6 §:n mukaisen suhteellisuusperiaatteen mukaan viranomaisen toimien on oltava asianmukaisia, tarpeellisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

Työvoimapalveluissa tämä tarkoittaa sitä, että tarjotun palvelun on oltava asiakkaalle soveltuvaa ja sen on tosiasiallisesti edistettava sijoittumista avoimille työmarkkinoille. Mikäli työnhakija on kognitiivisesti ja fyysisesti täysin työkykyinen ja hänellä on korkea koulutustausta, matalan kynnyksen aktivointitoiminta ei täytä lain edellyttämää vaikuttavuuskriteeriä. Pelkkä työttömyyden ajallinen kesto kuvaa työmarkkinatannerta, ei yksilön toimintakyvyn puutetta. Työvoimaviranomainen syyllistyy virheelliseen viranomaisharkintaan, jos se korvaa yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin pelkällä tilastollisella leimalla.

Kulukorvauksen muutos ja taloudellinen rasite.

Toinen keskeinen muutos entiseen kuntouttavaan työtoimintaan verrattuna koskee osallistujille maksettavia korvauksia. Kun vanhassa lainsäädännössä osallistujalla oli lakisääteinen oikeus tiettyyn kiinteään ylläpitokorvaukseen osallistumispäiviltä, ehdotetussa sääntelyssä kulukorvauksen maksaminen siirtyy työvoimaviranomaisen harkinnanvaraiseksi päätökseksi.

Kulukorvaussääntelyä ja työttömyysturvalain muutoksia koskevassa jaksossa tuodaan esiin ylläpitokorvauksen harkinnanvaraisuus:

"Ehdotetussa sääntelyssä luovutaan automaattisesta lakisääteisestä kulukorvauksesta osallistumispäiviltä. Kulukorvauksen maksaminen osoitetun toiminnan ajalta jää työvoimaviranomaisen tapauskohtaisen harkinnan varaan."

Työttömyysturvalain (1290/2002) ja julkisesta työvoimapalvelusta annetun lainsäädännön puitteissa tämä tarkoittaa, että velvoittavaan toimintaan osallistumisesta aiheutuvat matka- ja muut kustannukset voivat jäädä työttömän itsensä maksettaviksi, ellei viranomainen käytä harkintaansa kulujen korvaamiseksi. Tämä tekee velvoitteesta yksilölle entistä raskaamman, sillä sanktion uhalla määrätty toiminta voi muodostua tosiasialliseksi taloudelliseksi rasitteeksi ilman varmuutta hyödystä.

Automaattisesta kulukorvauksesta luopuminen ja sen siirtäminen työvoimaviranomaisen mielivaltaisen tai tapauskohtaisen harkinnan varaan muodostaa taloudellisen ja eettisen väkivallan ilmentymän, joka altistaa työttömän jatkuvalle prekaarisuudelle [Kannala, ”Koyhyytta lisataan”, 1.6.2026][Thomas, ”Poverty”, 14.2.2022]. Slavoj Žižek on laaja-alaisessa tuotannossaan eritellyt "systeemitason väkivaltaa" (systemic violence), joka ei ilmene suorina fyysisinä iskuina, vaan yhteiskunnallisten ja taloudellisten rakenteiden hiljaisena, tuhoisana toimintana, joka luo olosuhteet yksilön riistolle ja syrjäytymiselle [Žižek, ”Violence”, 2009][Žižek, ”Real Problem with Capitalism”, 31.3.2023]. Velvoittavan toiminnan määrääminen sanktion uhalla siten, että siitä aiheutuvat tosiasialliset matka- ja elinkustannukset jäävät työttömän itsensä maksettaviksi, muuttaa julkisen palvelun suoranaiseksi taloudelliseksi rangaistukseksi [Kannala, ”Koyhyytta lisataan”, 1.6.2026][Haushofer, ”Poverty”, 15.8.2017].

Psykoanalyyttisesti ja filosofisesti arvioituna valtioneuvoston uusi käytäntö pitkäaikaistyöttömien kurittamiseksi rinnastuu Jacques Lacanin esittämään luentaan Marxin arvoteoriasta ja Pyhän Martinuksen vertauksesta: järjestelmä riisuu subjektin perustavanlaatuiset aineelliset edellytykset ja vaatii häntä silti osallistumaan yhteiskunnalliseen vaihtojärjestelmään ilman vastinetta [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Coates & Sam, ”Kant, Hegel & Lacan”, 6.4.2023]. Kuten Joan Copjec toteaa utilitarismin kritiikissään, eettisen toiminnan ja ihmisystävällisyyden tilalle astuu ankara velvollisuuden etiikka, jossa heikommassa asemassa oleva pakotetaan uhraamaan omat niukat resurssinsa abstraktin järjestelmän toimivuuden takaamiseksi [Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020][Sharpe, ”Poverty”, 17.5.2018]. Tämä asettaa työttömän tilanteeseen, jossa lakisääteinen pakko ja taloudellinen rasite leikkaavat yksilön toimintakyvyn, synnyttäen jatkuvaa stressiä ja traumatisaatiota, mikä halvaannuttaa kansalaisen todelliset mahdollisuudet autonomiseen elämänhallintaan [Hanson, ”Poverty Impacts”, 7.5.2019][Walsh, Herbert, O'Mara & Turner-Cobb, 19.7.2017][Fletcher, ”Compex Trauma”, 25.4.2025].

Aineellisten edellytysten riisuminen ja ankara, ankarasti velvoittava "hyödyn etiikka" ajavat työttömän tilanteeseen, jossa metabolinen ja hormonaalinen homeostaasi murenevat perustavanlaatuisesti [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015][Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019]. Kun yksilöltä leikataan autonomiset toimintamahdollisuudet ja hänet pakotetaan jatkuvaan resurssiniukkuuteen, elimistön pitkäaikainen stressivaste pitää hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akselin (HPA-akseli) kiihtyneessä tilassa [Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016]. Kohonneet glukokortikoiditasot (kortisoli) toimivat suorana antagonistina androgeeneille [Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015][Herbert, ”Brain”, 2007]. Valtioneuvoston kehittämän työttömien pakkotyön ja uhkan politiikka luo kansalaisissa hormonaalista epätasapainoa – korkea kortisoli yhdistettynä matalaan testosteroniin – laukaisee elimistössä katabolisen tilan [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015]. Niin hurjalta kuin kuulostaa ja siitä visusti vaietaan hallituksen poliitikkojen keskuudessa, tämä on järeästi tutkittua tiedettä! Kuten David Sinclair ja Joe Herbert osoittavat, androgeenien puute ja krooninen stressi edistävät lopulta myös viskeraalisen rasvan kertymistä vyötärön alueelle samalla kun lihasmassa ja mitokondriaalinen tiheys hupenevat [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015][Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019]. Viskeraalirasva ei ole vain passiivinen energiataltio, vaan aktiivinen endokriininen ja immunologinen elin, joka pumppaa jatkuvasti verenkiertoon matala-asteisia tulehdussytokiineja [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026].

Tämä tila ajaa työttömän metaboliseen noidankehoon:

Riisutut resurssit/Stressi → Matala testosteroni/Kortisoli → Viskeraalinen lihominen → Krooninen tulehdus → Sairauskäyttäytyminen / Uupumus.

Metabolinen uupumus ja epäherkkyys insuliinille (insuliiniresistenssi) estävät solujen tehokkaan energiansaannin, mikä vaurioittaa solujen korjausmekanismeja ja nopeuttaa biologista vanhenemista eli epigenettistä kelloa [Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019][Sinclair, ”Exercise”, 7.6.2026]. Ankarat velvoitteet ja leikatut resurssit eivät siten ainoastaan "halvaannuta elämänhallintaa", vaan ne aiheuttavat solutason kulumista ja ennenaikaista vanhenemista, kapeuttaen fyysistä resilienssiä [Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019].

Miten toimia viranomaistilanteessa?

Jos työvoimaviranomainen esittää keskustelussa velvoittavaa osoitusta järjestöjen järjestämään toimintaan pelkän työttömyyden keston perusteella, yksilön argumentaatio vahvistuu nimenomaan vetoamalla itse hallituksen esityksen rajoituksiin.

Toimintatapa tilanteessa on selkeä:

1. Vaaditaan virkailijaa yksilöimään hallintolain mukaisesti ne konkreettiset toimintakyvyn tai osaamisen puutteet, joihin ehdotettu toimi tuo ratkaisun.

2. Osoitetaan, että osoitettava palvelu ei vastaa henkilön koulutustasoa eikä edistä työllistymistä avoimille työmarkkinoille, jolloin se ei täytä soveltuvuuskriteeriä.

3. Mikäli viranomainen silti edellyttää velvoitteen kirjaamista työllistymissuunnitelmaan, vaaditaan suunnitelmaan merkittäväksi työnhakijan eriävä mielipide perusteineen.

Mikäli toiminnasta kieltäytymisestä seuraisi työttömyysturvalaillinen sanktio eli karessipäätös, asia siirtyy muutoksenhakumenettelyyn. Ensi vaiheessa annetussa työvoimapoliittisessa selityksessä ja sen jälkeen työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle tehdyssä valituksessa ratkaisevaan asemaan nousee juuri se, onko viranomainen osoittanut henkilön palvelutarpeeseen nähden ilmeisen soveltumattomaan toimintaan. Kun asiakassuunnitelmaan on alusta alkaen kirjattu selkeät perustelut toiminnan soveltumattomuudesta, hallinto-oikeudellinen pohja virheellisen päätöksen kumoamiselle on vahva.

Perustuslailliset reunaehdot ja sanktioiden suhteellisuus.

Esityksen säätämisjärjestystä ja perusoikeuksia käsittelevässä luvussa (luku 11) velvoittavuutta ja työttömyysturvaseuraamuksia rajataan seuraavasti:

"Työttömyysturvan saamisen ehdoksi asetettavan velvoitteen ja siitä kieltäytymisestä seuraavan etuuden menetyksen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Henkilölle ei voida asettaa työttömyysturvan katkaisemisen uhalla velvoitetta osallistua palveluun, joka on hänen ilmeiseen palvelutarpeeseensa tai ammatilliseen taustaansa nähden ilmeisen soveltumaton."

Tämä on muutoksenhaun ja valitustoiminnan "kulta-argumentti". Jos työtön kieltäytyy korkeakoulutettuna ja työkykyisenä matalan kynnyksen aktivoinnista, mahdollista karessipäätöstä vastaan hyökätään nimenomaan tällä perustuslaillisella suhteellisuusperiaatteella.

Suhteellisuusperiaate (Hallintolaki 6 §) säätelee, että viranomaisen toimien on oltava suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Toimintakykyiselle ja korkeasti koulutetulle asiantuntijalle suunnattu yleisluontoinen tai matalan kynnyksen aktivointi on ylimitoitettu ja väärin kohdennettu toimi palvelutarpeeseen nähden.

Jos asiakas kieltäytyisi ilmeisen soveltumattomasta palvelusta ja viranomainen määräisi tästä karessin, työttömyysturvan muutoksenhakuelimissä (kuten työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa) arvioidaan nimenomaan toimenpiteen soveltuvuutta. Kun kirjalliseen aineistoon on jätetty selkeä perustelu palvelun soveltumattomuudesta koulutustaustaan ja työkykyyn nähden, viranomaisen sanktiopäätös on erittäin vahvalla pohjalla kumota. Oman näkemyksen ja argumentaation kirjaaminen asiakassuunnitelman eriävään mielipiteeseen tai työvoimapoliittiseen selitykseen varmistaa sen, että asia käsitellään juridisesti kestävältä pohjalta eikä pelkkänä "yhteistyöhaluttomuutena".

Työvoimaviranomaisen esittämä mahdollinen argumentti – "olet ollut pitkään työtön, siitä nähdään tarpeesi" – nojaa kaavamaiseen oletukseen eikä täytä hallintolain ja työvoimapalvelulain edellyttämää yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin vaatimusta. Pelkkä työttömyyden kesto on tilastollinen ja ajallinen fakta, ei lääketieteellinen, sosiaalinen tai kognitiivinen diagnoosi toimintakyvyn puutteesta. Viranomainen ei saa tehdä päätöksiä tai osoituksia pelkän kaavamaisen kriteerin (kuten "x kuukautta työttömänä") perusteella ilman tapauskohtaista harkintaa. Tällöin voit vastata viranomaiselle:

"Työttömyyden kesto kuvaa työmarkkinatilannetta ja rekrytointiviiveitä, ei henkilökohtaista toimintakykyäni tai osaamistani. Hallintolain edellyttämä yksilöllinen palvelutarpeen arviointi vaatii konkreettisten esteiden osoittamista. Pyydän kirjaamaan ylös, mikä täsmällinen kognitiivinen, fyysinen tai ammatillinen puute toimintakyvyssäni on havaittu, johon ehdotettu toimenpide tuo ratkaisun."

Jos virkailija pysyy kannassaan ja haluaa edelleen kirjata ”palkattoman pakkotyön” -toimenpiteen työllistymissuunnitelmaan:

1. Vaadi kirjallinen perustelu: Pyydä virkailijaa kirjoittamaan asiakassuunnitelman tekstiin sanasta sanaan perusteeksi: "Osoitettu toimintaan pelkän työttömyyden keston perusteella ilman todettua toimintakyvyn vajautta."

2. Kirjaa eriävä mielipide: Ilmoita asiakassuunnitelman kommenttikenttään tai kirjallisena täydennyksenä:

   "Työnhakija katsoo olevansa täysin työkykyinen ja koulutettu asiantuntijatehtäviin. Tarjottu palvelu ei vastaa palvelutarvetta eikä edistä työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Työnhakija on valmis ottamaan vastaan koulutustaan vastaavaa työtä tai soveltuvia korkeakoulutettujen työvoimapalveluita."

Tällä kirjallisella dokumentaatiolla varmistetaan se, että mikäli asia etenisi työttömyysturvaa koskevaan lausuntoon tai muutoksenhakuun, viranomaisen tekemä kaavamainen ja puutteellisesti perusteltu päätös on helppo riitauttaa.

Yksilöllisen arvioinnin ja soveltuvuuden edellytys.

Esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa sekä järjestämisvastuuta koskevissa luvuissa edellytetään:

"Toimintaan ohjaamisen tulee perustua työnhakijan yksilöllisen palvelutarpeen arviointiin, jossa otetaan huomioon hänen koulutuksensa, työkokemuksensa ja toimintakykynsä. Service- tai tukitoimenpide voi olla velvoittava vain, jos sen arvioidaan tosiasiallisesti edistävän henkilön työllistymistä avoimille työmarkkinoille."

Tiedotepuheella voidaan yrittää luoda mielikuvia, mutta viranomaistoimintaa sitoo aina laki – ja laki edellyttää tapauskohtaista harkintaa, ei kaavamaista aktivointimyllyä. Lain edellyttämä yksilöllinen palvelutarpeen arviointi ja tapauskohtainen harkinta vaativat viranomaiskohtaamiselta sellaista vuorovaikutuksellista arkkitehtuuria, jota Goffman analysoi teoksessaan Encounters "kohdistuneena vuorovaikutuksena" (focused gathering) ja sille asetettuina muutos- eli transformaatiosääntöinä [Goffman, 1972]. Aito asiantuntijapalvelu edellyttää osapuolilta yhteistä kognitiivista ja visuaalista huomion kohdistamista, jossa työnhakijan todelliset resurssit – kuten koulutus ja toimintakyky – otetaan toiminnan relevanteiksi rakennusaineiksi [Goffman, 1972]. Kuten Goffman artikkelissaan On Face-Work osoittaa, jokainen sosiaalinen kohtaaminen rakentuu "työskentelykonsensukselle" ja rituaaliselle kasvotyölle, jossa osapuolten on osoitettava toisilleen säädyllisyyttä, itsekunnioitusta ja tahdikkuutta [Goffman, 1967] [Goffman, ”Interaction Ritual”, 1967]. Jos viranomainen korvaa lakisääteisen tapauskohtaisen harkinnan kaavamaisella aktivointiautomaatilla, se vaarantaa tämän rituaalisen tasapainotilan ja riistää kansalaiselta oikeuden säilyttää kasvojaan (save face) vertaisena, itsenäisenä toimijana [Goffman, 1967]. Tällöin viranomaistoiminta syyllistyy sosiaalisen koodin rikkomiseen ja rituaaliseen loukkaukseen, sillä se pakottaa yksilön mekaaniseen roolisuoritukseen pelkän hallinnollisen pakon nojalla sen sijaan, että vuorovaikutuksessa ylläpidettäisiin yksilöllistä arvostusta ja vastavuoroista kasvojen antamista [Goffman, 1967] [Goffman, ”Interaction Ritual”, 1967].

Lain edellyttämä yksilöllinen palvelutarpeen arviointi ja tapauskohtainen harkinta vaativat viranomaistoiminnalta aitoa "kohdistunutta vuorovaikutusta" (focused gathering), jossa osapuolten välinen rituaalinen kasvotyö ylläpitää kumpaisenkin ihmisarvoa ja itsekunnioitusta [Williams, Osman & Hyon, ”Oppression”, 2023][Lundberg, ”Science of Rhetoric”, 2012]. Mikäli viranomaiskoneisto korvaa syvällisen vuorovaikutuksellisen arkkitehtuurin kaavamaisella aktivointiautomaatilla, se syyllistyy eettisen ja sosiaalisen koodin perustavanlaatuiseen rikkomiseen [Graeber, ”Utopia of rules”, 2015][Žižek, ”Deconstruction and cynicism”, 20.6.2009]. Jacques Lacan korostaa seminaareissaan, että aito inhimillinen kohtaaminen ei voi koskaan perustua pelkkään funktionaaliseen käyttöarvoon tai hyödyllisyyden laskelmointiin, sillä ihmisen halu ja subjektiviteetti ylittävät aina mekaaniset tarpeet [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Lacan, ”Four Fundamentals”, 1964].

Kun ja jos viranomainen epää pitkäaikaistyöttömältä yksilöltä mahdollisuuden säilyttää kasvojaan (save face) ja pakottaa hänet mekaaniseen roolisuoritukseen hallinnollisen pakon nojalla, kyseessä on väkivaltainen ele, joka rinnastuu Jacques Rancièren ja Slavoj Žižekin kuvaamaan "osattomien osattomuuteen" ja institutionaaliseen kyynisyyteen [Žižek, ”Violence”, 2009][Žižek, ”Deconstruction and cynicism”, 20.6.2009]. Viranomaiskohtaamisesta poistetaan tällöin aito eettinen ulottuvuus – se, mitä Lacan kutsuu vastavuoroiseksi tunnistamiseksi ja kunnioitukseksi – ja tilalle pystytetään byrokraattinen simulaatio [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Davis, ”Introduction”, 1984]. Tämä ei ainoastaan vaaranna kansalaisen oikeusturvaa, vaan se murentaa yhteiskunnallisen luottamuksen perusteet muuttamalla lain kirjainta noudattavan hallinnon kyyniseksi voimankäytöksi, jossa yksilön kasvojen ja arvon antaminen korvataan instituution omaa julkisivua suojelevalla pakkoaktivoinnilla [Žižek, ”Stupidity”, 16.5.2023][Ellul, ”Propagandes”, 1962].

Kun byrokraattinen järjestelmä poistaa viranomaiskohtaamisesta aidon eettisen tunnustuksen, korvaa sen simulaatiolla ja epää yksilöltä mahdollisuuden säilyttää kasvonsa (save face), kyseessä on siis erittäin syvä biologinen uhka, joka kytkeytyy suoraan ihmisen evolutiiviseen historiaan [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kuten Mats Lekander osoittaa, ihminen on kehittynyt havaitsemaan sosiaaliset uhat ja ulkoryhmään eristämisen merkkeinä hengenvaarasta [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kasvojen menetys ja institutionaalinen kyynisyys tulkitaan aivojen syvissä osissa (kuten insulassa ja aivorungossa) tilanteeksi, jossa yksilö on hylätty yhteisön ulkopuolelle [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Tämä laukaisee aivoissa suoraan primäärisen sairastamisen tunteen (sickness as an emotion) [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Lekanderin muotoileman konseptuaalisen teesin mukaan sairastaminen on rinnastettavissa pelkoon tai inhoon: se on evoluution muovaama kompleksinen emotionaalinen ja fysiologinen toimintaohjelma [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kun viranomainen korvaa aitojen tarpeiden kohtaamisen julkisivua suojelevalla pakkoaktivoinnilla, vaikka pelottelun omaisella epäselvällä hallintopuheella aiheesta, yksilön aivot generoivat sairastamisen tunteen vasteena tähän sisäistettyyn sosiaaliseen patologiaan [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022].

Lisäksi pitkäaikaistyöttömän kokema pitkittynyt kasvojen menetys ja alisteisuus heikentävät subjektiivisesti arvioitua terveydentilaa (self-rated health) [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Laajat pitkittäistutkimukset osoittavat, että subjektiivinen terveysarvio on riippumaton ja hämmästyttävän tarkka tulevan kuolleisuuden ja sairastavuuden ennustaja [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Aivot kykenevät interoseptiivisen hermoston kautta lukemaan elimistössä kyteviä subkliinisiä tulehdusvasteita ja heikentynyttä resilienssiä paljon ennen kuin ne näkyvät kliinisissä verikokeissa [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kun pakkoaktivointi murentaa työttömän kokeman terveyden ja ihmisarvon, se alentaa elimistön kokonaisvaltaista biologista resilienssiä [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022][Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019]. Luottamuksen mureneminen ja byrokraattinen pakko edustavat systeemistä fysiologista tuhoa, joka alentaa yksilön elinajanodotetta, ajaa aivoverkostot krooniseen sairastamistilaan ja tuhoaa metabolisen ja hermostollisen pohjan autonomiselle toimijuudelle [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022][Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016][Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019].

Terveisin,

 

Juha Molari

pitkäaikaistyötön

täysin työkykyinen ja -haluinen