Statcounter

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Patriarkka Kirill: Venäjän erityinen tehtävä maailmassa

 

Hänen pyhyytensä patriarkka Kirill piti puheen liturgian jälkeen Donskoyn Jumalanäidin ikonin juhlassa Donskoyn luostarissa torstaina 1.syyskuuta 2022. Minä koin mielihyvää, että Hänen pyhyytensä patriarkka Kirill piti tärkeänä eräitä samoja asioita, joista olin tehnyt joitakin pieniä havaintoja syksyllä 2011 monissa haastatteluissani. Mielestäni Venäjän ortodoksisella kirkolla oli ja on erityinen tehtävä.


 

Tällä kertaa patriarkka Kirill syvensi historiallista muistia ja hengellistä ohjausta Venäjän ja Venäjän ortodoksisen kirkon erityiseen tehtävään maailmassa, joka on kääntynyt antikristilliseksi.

 

Lännessä antikristillinen vallankumous


Правмир - johtava multimediaportaali ortodoksisuudesta ja yhteiskunnasta, tietotoimisto Interfax ja Venäjän federaation viikkolehti Rossiskie Vesti julkaisivat syksyllä 2011 silloiset haastatteluni, joissa kerroin näkemykseni, jonka mukaan moraalisesti ja teologisesti katsottuna Venäjän ortodoksinen kirkko on aidosti kristillinen, kun taas länsimaiset kirkot olivat jo melko maallisia. Lännessä on ollut käynnissä kristinuskon vastainen vallankumous. Venäjän ortodoksisella kirkolla on maailmanlaajuisesta näkökulmasta katsottuna jumalallinen tehtävä tänä aikana, jolloin länsimaiset kirkot ovat jo hylänneet normit, pyhät perinteet ja Raamatun.



Länsimaisissa kirkoissa ja länsimaisessa epäteologiassa on erityisesti Ernst Troeltschin – 1865-1923 eläneen saksalaisen protestanttisen teologin – ajoista lähtien voimistunut ”teologinen inflaatio”. Se teologinen inflaatio tarkoittaa, että Raamattua pidetään vanhentuneena, nykyaikaisiin olosuhteisiin soveltumattomana, Uudessa maailmassamme ei olisi enää sopivaa puhua synnistä, Jumalan vihasta, ristinkuoleman lunastusuhrista ja Kristuksesta. Sen sijaan Venäjän ortodoksisessa kirkossa on todellinen henkilökohtainen synnintunnustus ja anteeksianto ripissä, kun luterilaisessa kirkossa valitettavasti synnintunnustaminen korvautuu pelkillä merkityksettömillä epämääräisillä runon pätkillä tai se katoaa kokonaan jumalanpalveluskäytännöstä.

 

Kulikovan taistelu rukouksen voimalla



Hänen pyhyytensä Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill puhui Donskoyn Jumalanäidin ikonin juhlassa Donskoyn luostarissa torstaina 1. syyskuuta 2022 Venäjän erityisestä tehtävästä maallistuneessa ja antikristilliseksi tulleessa maailmassa. Tsaari Fjodor I Ivannovits perusti 1591-1593 tämän luostarin kiitokseksi Jumalalle, joka oli kuullut rukouksen. Luostarikirkko oli ollut suljettu 1920-luvun lopulla ja siinä oli tällöin museo ja perustettiin lasten työvoimasiirtokunta. Jo ennen kommunisteja Dosnkoyn luostari sai kokea monia dramaattisia tapahtumia: vuonna 1618 Puolan prinssi Vladislavin puolesta taistelleet ryhmät hyökkäsivät, vuonna 1771 ruttomellakassa arkkipiispa tapettiin luostarin lähellä, 1812 ranskalaiset tuhosivat luostarin arvokkaimpia ikoneita ja kirkkovälineitä varastettiin. Tässä historiallisessa luostarissa patriarkka Kirill nosti esille muutaman merkkitapahtuman rukouksen voimasta Venäjän historiassa.




Ensin Kirill muisti historiaa vuoden 1380 Kulikovan kentän ratkaisevasta taistelusta Venäjän maan miehittäjiä vastaan. Tämä taistelu käytiin 8. syyskuuta 1380 Kulikovon kentällä lähellä Don-jokea nykyisen Tulan oblastissa. Dmitri voitti taistelun ja sai nimen Donskoi, Dmitri Donskoi.



Kulikovan taistelun voitto ei lopettanut mongolien valtaa Venäjällä, mutta se oli käännekohta, jossa mongolien vaikutus alkoi hiipua ja Moskovan valta alkoi kasvaa. Moskovan suurruhtinaskunta pääsi itsenäisyyteen ja moderni Venäjän valtio sai lopulta muodostua.



Valta ja voima olivat olleet kuitenkin toisella puolella, riski oli valtava: Jos Venäjä ei olisi voittanut, Venäjä olisi yksinkertaisesti tuomittu tuhoon. Kirill pelkistää, että kyse oli nyt siitä, ollako Venäjän maa ja kansa vai eikö olla.



Vuonna 1380 Donin kasakat toivat Kulikovan kentälle Jumalanäidin ikonin, Dmitri Donskoy kutsui koko armeijansa kumartumaan rukoukseen. Koko kansa rukoili silloin kiihkeästi henkisesti ja fyysisesti. Vihollisen ylivoimaisista voimista huolimatta Venäjä voitti taistelun – epäilemättä Jumalan voimalla ja sotilaiden rohkeudella.



Tämä Dmitri Ivanovits Donskoi oli Moskovan ruhtinaskunnan suuriruhtinas. Hän oli juuri ensimmäinen, joka haastoi tataarien vallan Venäjällä. Kulikovan taistelussa toisella puolella oli Kultainen orda, mongolien perustama jättivaltio, itse asiassa ”orda”-sana tarkoittaa turkkilais-mongolilaista sotaleiriä.



Tsingis-kaanin pojista Batu oli jo aiemmin valloittanut Bulgarian, Kiovan sekä muut venäläiset ruhtinaskunnat Novgorodia lukuun ottamatta. Batun kuoltua ordan sotilaallinen mahti vain yhä entisestään kasvoi. Kultainen orda oli jo Euraasian suurin valtiomuodostelma, joka keräsi veroja alamaiskansoiltaan venäläisiltä, armenialaisilta, georgialaisilta ja Krimin kreikkalaisilta.



Kultaisen ordan johdossa oli Mamai käänteentekevän Kulikovan taistelun aikana: Mamai halusi levittää 150 000 miehen sotajoukon voimalla valtaansa entisestään Venäjällä. Mamai aloitti sotaretkensä, koska venäläiset eivät enää suostuneet maksaa alamaisveroaan. Mamain liittolaisena toimi Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas Jagello.

 

Moskova rukoili 1591



Patriarkka Kirill muistuttaa rukouksen Jumalanäidin ikonin luona liittyvän myös toiseen käänteentekevään historialliseen kulkuun: Moskovan kaupunkiin vuonna 1591, kun Tshingis-kaanista periytyneen Giray-hallitsisuvun, Krimin kaanikuntaa hallinneen suvun khaani eli hallitsija Gai II Giray oli saapunut 13. heinäkuuta 1591 Moskovaa valloittamaan. Hän ei kuitenkaan onnistunut valloittamaan Moskovaa. Khaani jopa itse haavoittui Moskovaan hyökätessään ja palasi palatsiinsa kärryillä 9. elokuuta 1591. Hän kuitenkin otti runsaasti vankeja orjamarkkinoille Tulasta ja Ryazanin alueilta sekä sai kiristysten avulla itselleen kohtuullisen rauhansopimuksen.



Moskovan puolustajien voima ei ollut tullut mieleen khaani Giraylle ja hänen Krimin laumalleen. Moskovalaiset aloittivat puolustuksen laulaen rukouksensa Jumalanäidin ikonin edessä. Moskovalaiset ymmärsivät, kuinka voimakkaat viholliset hyökkäsivät, nämä väkevät viholliset katsoivat halveksuen Moskovaa ja etsivät kaikki mahdollisuudet tuhota Moskova, tuhota sen ihmiset ja upottaa Venäjän orjuuteen. Niin moskovalaiset päättivät rukoilla suojaa ulkomaalaisten hyökkäyksiltä, tuholta, väkivallalta, ryöstöiltä, tulipaloilta ja kuolemalta.

 

Jumala astuu ihmiskunnan historiaan



Ja mitä tapahtui? Tapahtui ihme, johon luultavasti kukaan ulkopuolisista tarkkailijoista ei tuolloin uskonut. Yhä edelleen on vaikea rationaalisesti selittää Moskovan voittoa 1591 khaani Giraysta. Patriarkka Kirill kehottaa ottaa opiksi tämän päivän maailmassa:

 

 ”Nyt useampia ihmisiä ei ohjaa elämäänsä usko, eivät Jumalan käskyt, vaan rationaalinen lähestysmistapa – jos se on hyödyllistä, niin sen pitäisi tehdä. Moraaliset kriteerit eivät kuulu modernin politiikan alaan ollenkaan.” ”Mutta onko mikään muuttunut noista muinaisista ajoista?”, kysyi Kirill saarnassaan.



Aseet ovat muuttuneet, sotilaallinen strategia on muuttunut, mutta rukous on yhä edelleen suuri voima yhdellä ehdolla: jos uskomme. Jumala astuu ihmiskunnan historiaan, muuttaa sen kulkua, astuu ihmisten henkilökohtaiseen ja julkiseen elämään, kun pyydämme Häneltä tätä syvässä uskossa.”

 

Hyvän ja kosmisen pahan välillä todellinen taistelu


Patriarkka Kirill jatkaa nykyajan haasteisiin ja missioon:



Näinä aikoina meidän on erityisesti pyydettävä Herralta apua isänmaamme puolesta. Hyvän ja kosmisen pahan välillä käydään todellakin taistelua. Miksi sanomme niin? Koska synnin oikeuttaminen on paholaisen työtä. Paholaisen on tuhottava hyvän ja pahan välinen keskipiste, jotta käsitteet sekoittuisivat, ja niin tapahtuu tänäänkin! Ihmiset eivät tee eroa hyvän ja pahan välillä, koska voimakkaat propagandavoimat työskentelevät maailmanlaajuisesti muodostaen tätä maailmankuvaa. Tämä on pimeän voiman vedonlyönti: jos ihmiset lakkaavat tekemästä eroa hyvän ja pahan välillä, he kuuluvat ilman kompromisseja pahaan.”

Mikä estää pahan lopullisen voiton? Se on Herra Jeesus Kristus, hänen jumalallinen voimansa, joka ilmenee hänen seuraajiensa, opetuslastensa, uskossa. Ja niin kauan kuin Hänen opetuslastensa ja seuraajiensa keskuudessa on horjumaton usko siihen, että Herra on historian Herra, että maailmankaikkeuden kohtalo on Hänen käsissään ja että usko Jumalaan on edellytys ihmiskunnan sivilisaation selviytymiselle, niin kauan ihmiskunta selviytyy.”



”Venäjällä on tänään erityinen tehtävä”, patriarkka Kirill saarnasi torstaina.


Olemme yksi niistä harvoista, jotka kutsuvat pahaa pahaksi ja hyvää hyväksi, jotka eivät anna voimakkaiden propagandavoimien sekoittaa näitä käsitteitä niin, että ihmiset eivät erota hyvää ja pahaa toisistaan. Meille on todellakin iskostettu kauhea käsitys, jonka mukaan ei ole olemassa hyvää ja pahaa, mutta on olemassa ihmisen käyttäytymismalleja, ja jokaisella on oikeus valita itselleen sopiva malli. Mutta jos tämä malli on ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, Jumalan moraalilain kanssa, sen, jonka Israel löysi Siinain vuorelta, sen, jonka Vapahtaja Kristus toi maailmaan - miten meidän sitten pitäisi toimia? Koulutetut ja älykkäät ihmiset eivät vastaa tällaiseen kysymykseen, ja vähemmän koulutetut ja älykkäät ihmiset sanovat suoraan, mitä he ajattelevat meistä. Se, mitä tänään tapahtuu, on siis osa hyvin tärkeää taistelua, kosmista taistelua, jossa hyvä taistelee pahaa vastaan.”

”Pitäkäämme ortodoksinen usko suurimpana pyhänä ja arvokkaimpana asiana. Ja niille, jotka eivät ole vielä täysin uskoneet, vetoan: on tullut aika, jolloin emme voi teeskennellä, ettei mitään tapahdu, jolloin meidän on tehtävä maailmankatsomuksellinen valinta, josta ei riipu vain niiden henkilökohtainen elämä, jotka tekevät tämän valinnan, vaan myös koko isänmaamme Venäjän olemassaolo.”

”Me uskomme, että Jumala on meidän kanssamme, koska meillä on totuus puolellamme. Jotkut saattavat ihmetellä ja kysyä: miksi näin? Vastaus on yksinkertainen: koska yritämme elää Jumalan vanhurskauden, Jumalan lain, käskyjen mukaan; ja jos rikomme niitä inhimillisesti, heikkoutemme vuoksi, emme kieltäydy näistä käskyistä ihmiselämän peruslakina. Ja niin kauan kuin näin on, isänmaamme Venäjä säilyy, kansamme itsenäisyys ja vapaus säilyvät.”





Juha Molari, 
Entinen osa-aikainen siivooja, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

lauantai 27. elokuuta 2022

Eikö yhtään kaduta? Tunnustatko syyllisyytesi? Etsitkö riemumielin vihollisesi häpeätahroja?

 

 


 

Läntisessä kirkkovuodessa on tultu 28. elokuuta 2022 12. sunnuntaihin helluntaista, itsensä tutkimiseen, publikaanin ja fariseuksen sunnuntaihin. Niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa kirjeessä roomalaisille luvussa 3, että kerskailulta on pohja pudonnut pois, kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkauta, mutta saavat Jumalan armosta lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Tämä apostoli Paavalin kirje ei yksistään tietenkään määritä, mistä on kyse oikeassa ja rehellisessä kristillisessä ihmiskuvassa. Erittäin paljon kulttuuriin ja ajatteluun vaikuttanut evankeliumi publikaanista ja fariseuksesta syventää ja täydentää, mistä on kyse, jos ihminen ei suostu näkemään syyllisyyttänsä.


Luukkaan evankeliumin 18 luku kertoo Jeesuksen esittämän kertomuksen, jonka hän puhui suoraan niille muutamille ihmisille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita. Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoli Jumalaa kiittäen, että ei ole sellainen kuin muut ihmiset tai vaikkapa tuo publikaani.


Mutta publikaani seisoi taempana, ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!


Jeesus sanoi, että tämä syntisyytensä tunnustava publikaani lähti kotiinsa vanhurskaana, mutta syntisyytensä kiistävä ja itseään korottava fariseus ei.


Ehkä joku ei enää muista Raamatun historiaa, mutta publikaani on ollut vieraan hallinnon kanssa yhteistyötä tehnyt verojen kerääjä.


Venäjän ortodoksisessa kirkossa publikaanin ja fariseuksen sunnuntai sattuu kirkkovuodessa eri kohdalle, mutta tuon esille nyt ortodoksisen kirkon perinnettä publikaanin ja fariseuksen opetuksista. Yleensäkin olisi EU:n suomalaisille hyväksi tuntea suomalaisen media-verkoston ulkopuolelta erityisesti venäläistä kulttuuria ja ajattelua niin kuin myös muualta tulevia pohdintoja.


Arkkipappi Oleg Stenyaev saarnasi publikaanin ja fariseuksen evankeliumista muistaen, että profeetta Jesaja jo kirjoitti tällaisista ihmistä, joiden omavanhurskaus on kuin likaiset vaatteet. Publikaaneja pidettiin vieraan sopimattoman vallan yhteistyökumppaneina, maanpettureina ja Jumalan uskon vihollisina.


Fariseus ei ollut mikään skandaali-ihminen, vaan ihan leppoisa ja kurinalainen silloisessa uskonnollisessa laitoksessa. Publikaani seisoo kaukana alttarista, lähellä uloskäyntiä, siellä minne pakanoiden sallittiin saapua. Publikaani ei pidä itseään vanhurskaana, hän ei voi kiittää Jumalaa hyvästä elämästään hän voi vain toivoa Jumalan anteeksiantoa.


Arkkipappi Oleg Stenyaev palauttaa mieliin, mitä kirkkoisä Hieronymus opetti: meistä tulee vanhurskaita vain silloin, kun tunnustamme että olemme syntisiä, ja vain silloin, kun etsimme pelastusta Kristuksen armosta, emme etsi pelastusta teoillamme tai ansioillamme.


Arkkipappi Oleg Stenyaev tähdentää, että Jeesuksen kertomus muinaisista juutalaisista on osoitettu Luukkaan evankeliumin kautta kaikille kristityille ja osoitettu tulevaisuuden kristityille. Jeesuksen kertomus evankeliumissa ei ole muinaisten tekopyhien tuomitsemista, vaan nöyryyden hengen tuomista meille kristityille.


Herra Jeesus Kristus edellyttää ja katsoo enemmän kuin pelkästään ulkoisia tekoja, vanhurskauden lähde on sydän. Herra Jeesus Kristus sanoo: sydämestä tulee haureus, saastaisuus, ryöstö, petos, pahuus. Miksi ja miten auttaisi ihmistä, joka uskoo olevansa omavarainen, joka ei näe sydämensä ilkeyttä ja pahuutta. Kristus Jeesus tuli pelastamaan syntisiä.


 

Hänen pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill saarnasi viime vuoden keväällä myöskin publikaanin ja fariseuksen sunnuntaina. Päivän evankeliumin hän liitti katumuksen ja parannuksen tarpeellisuuteen. Parannus on ennen kaikkea muutosta – muutosta ajatuksissa, tunteissa, koko elämän rakenteessa ja samalla omien syntien katumista, koska ilman tietoisuutta syntisyydestä ei voi tapahtua muutosta.


Patriarkka Kirill piti silmiinpistävän pahana merkkinä ihmisen vaikeasta henkisestä tilasta sitä, jos ihminen sanookin tyypillisesti: En ole tehnyt syntiä missään. Tämä ihminen ei ainoastaan halua vältellä ikävää vaikutelmaa, vaan täysin varmana tuntee, ettei hänellä ole synteja. Monet ihmiset ajattelevat tuolla tavalla, kun pitävät synteinä vain vakavimpia tekoja, joista valtiollinen lakikin asettaa syytteen.


Patriarkka Kirill sanoo synnin ymmärtämisen suureksi arvoksi, sillä ihmisen tietoisuus epätäydellisyydestään ja synnistään on jo askeleita kohti pelastusta. Patriarkka Kirill päätti saarnansa sanoihin:

    Niin oudolta kuin se kuulostaakin nykyajan ihmisille, jotka ovat hyvin usein ylpeitä, ylimielisiä, luottavat tietoonsa, aineellisiin kykyihinsä, tottuneet katsomaan alaspäin muita - sinun on muistettava sekä suuret että pienet, sekä rikkaat ja köyhät, ja vahvat ja heikot, että todellinen pelastus ja siksi todellinen onni on mahdotonta ilman elämän uudelleen ajattelemista ja ilman vilpitöntä parannusta Jumalan edessä synneistään.


Vuotta aiemmin keväällä 2010 patriarkka Kirill saarnasi publikaanin ja fariseuksen sunnuntaina siitä, että Jumala tuomio ei ole ihmisten tuomio eikä Jumalan arvio elämästämme ole meidän oma arviomme. Fariseuksen ulkoinen hurskaus osoittautui virheelliseksi. Herra Jeesus valitsi langenneen syntisen miehen publikaanin, joka seisoi Jumalan edessä temppelissä, esikuvaksi, koska siinä miehessä oli sisäinen mullistus, tietoisuus syntisyydestään. Tämä pyrkimys Jumalaan oli se kallisarvoinen asia, joka erotti Jumalan silmissä tämän syntisen ihmisen hänen edessään seisovasta vanhurskaana pidetystä miehestä, kuten fariseus itseään kutsui vanhurskaaksi.


Patriarkka Kirill muistuttaa, että kukaan ei tiedä, kenellekään ei ole annettu tietää, mitä itsekunkin ihmissielun syvyyksissä tapahtuu. Jeesus Kristus näkee ja tietää, mutta me emme. Kaksi vuotta sitten Kirill päätyi kutsumaan koko Venäjän kansaa hengelliseen parannukseen: meidän tehtävämme ei ole saada ihmiset kulkemaan fariseuksen vaan publikaanin polkua, Kirill tarkensi saarnassaan.

 ”Jos herätämme hengellistä voimaa kansassamme, vahvistamme myös kirkkoamme. Mutta jotta tämä olisi näin, meidän jokaisen täyty käydä läpi itsensä nöyryyttämisen polku, itsemme rohkea tuomitseminen, hengellisen ja moraalisen tilamme raitis arviointi, evankeliumin publikaanin tavoin, joka sanoi: Armollinen Jumala, herätä minut, syntisen."


Olen monet kerrat muistanut ja muistuttanut, kuinka Fedor Dostojevski tarttui teoksissaan evankeliumien kertomuksiin. Joskus evankelisluterilaisen kirkon tuomiokapitulin tutkinta-asiamies jopa kovisteli ja nuhteli ankarasti minua, kun oli löytänyt omatoimisesti tiedon minun saarnanneen puolivuosikymmentä aiemmin ja muistaneen Fedor Dostojevskin soveltavaa kertomusta publikaanista ja fariseuksesta. Dostojevski moitti tekopyhää uskonnollisuutta.


Dostojevskin teosten sankarit eivät ole elämästään ja uskontietämyksestään varmoja ihmisiä, vaan etsijöitä, epäilijöitä, joita piinaavat ikuiset kysymykse Jumalasta, myös epäuskon ja saastan johdosta Kristuksen ja pelastuksen tarve. Dostojevski käytti Tuhlaajapojan vertausta teoksiensa inspiraationa. Hän käytti myös vertausta kadonneesta lampaasta sekä kertomusta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.


Dostojevskin teoksen Raskolnikov, Sonya Marmeladova, Rogozhin, Nastasya Filippovna, Stavrogin, Ivan ja Mitya Karamazov olivat syntisiä, porttoja, murhaajia – suosikkihahmoja suuren venäläisen kirjailijan teoksissa. Dostojevskia kosketti syvästi, että Herra antaisi heille anteeksi. Tähän Dostojevski sai uskoa vertauksesta fariseuksesta ja publikaanista. Publikaanin rukous muistuttaa Dostojevskin teoksen ”Köyhät ihmiset” Makar Aleksejevich Devushkinin suhtautumista Jumalaan.


"Herra, anna minulle syntini anteeksi ja lähetä minulle toiveiteni täyttymys". Kuljin kirkon ohi, ristin itseni, kaduin kaikkia syntejäni ja muistin, etten ole kelvollinen puhumaan Herran Jumalan kanssa" ja "Kyyneleet silmissäni kaduin eilen Herran Jumalan edessä, että Herra antaisi minulle anteeksi kaikki syntini tänä surullisena aikana: nurisemisen, vapaamieliset ajatukset, irstailun ja kiihottumisen".


Nöyrä, vaatimaton ja kolhiintunut virkailija, joka on täynnä tietoisuutta omasta synnillisyydestään, ei uskalla pyytää vähäpätöisten toiveidensa täyttämistä.


Myös Dotojevskin kuvaus vankien kirkossa käynnistä ”Muistiinpanoissa kuolleiden talosta” palautuu Jeesuksen vertaukseen publikaanista ja fariseuksesta. Dostojevski kirjoittaa: ”Olimme ahtautuneita kirkon ovelle, aivan viimeisille paikoille, niin että vain äänekäs diakoni kuului”. Siellä takana tavallisten ihisten rukoukset aivan viimeisillä paikoilla: ”Siellä, sisäänkäynnin luona, minusta tuntui silloin, että he eivät rukoilleet samalla tavalla kuin täällä edessä, he rukoilivat nöyrästi, iloisesti, maanläheisesti ja jonkinlaisella täydellä tietoisuudella alhaisuudestaan.”


Dostojevski samaisti evankeliumin publikaanin yksinkertaiseen venäläiseen kansaan, joka on syntinen, mutta joka on tietoinen synneistään ja tekee niistä parannuksen, kun taas ylempi koulutettu luokka on ajoittain taipuvainen itseoikeutukseen erilaisten teorioidensa avulla.


Samasta on kyse Rikos ja rangaistus -teoksen Raskolnikovin ja Marmeladovin välisessä keskustelussa: 

”Hän sanoo: Te siat. Ei yksikään näistä, kuten evankeliumin publikaani, pitänyt itseään arvokkaana, ja sen tähden hän tuli arvokkaaksi. Jotakuinkin publikaanin rukoukseen liittyen Sonia Marmeladova sanoi: ”Mutta minä olen...häpeällinen ihminen... Olen suuri, suuri syntinen!”


Jeeesuksen vertauksen ymmärtämiseksi ja siitä opiksi ottaminen oman aikamme suomalaisessa keskustelussa olisi tarpeellista, koska vastenmielisen katumattoman ilottelun rinnalla on täällä voimissaan myös toinen piirre: ivaaminen ja vahingonilo, valheellinen epäkunnioittava ivaaminen niitä ihmisiä vastaan, jotka eivät ole omia hengenheimolaisia, omaa puoluetta, omaa ryhmäkuntaa. 


 


Martti Luther ymmärsi yhtäläisesti Jeesuksen vertauksen publikaanista ja fariseuksesta. Roomalaiskirjeen luennossaan Luther nostaa esille fariseuksen, joka mitä tyhjimmässä oman vanhurskauden ihailussa vain moitti, syytti ja tuomitsi publikaania ja muita ihmisiä. 


Pyhä Augustinus sanoi samasta fariseuksesta – muistuttaa Luther: ”Siitäkö sinä näet saat iloitsemisen aiheet, että ole hyvä ja toinen on paha? Sillä mitä hän vielä lisää? Väärämielisest, riistäjät, huorintekijät enkä myöskään iin kuin tuo publikaai. Tämä ei enää ole mitää iloitsemista, vaan ivaamista”, lausui Augustinus Lutherin mukaan, joka jatkaa luennossaan: 

”Ivaaminen on näille ihmisille ominaista samoin kuin se, että eivät niinkään iloitse siitä, että itse ovat oikeamielisiä, kuin siitä että toiset ovat väärämielisiä: eivätkä he myös siinä määrin iloitsisi, jos toisetkin olisivat yhtä oikeamielisiä. Niin, se vasta olisi heistä oikein vastenmielistä”.


Luther moittii, että fariseuksella ei ole hituistakaan kristillistä rakkautta ja uskollisuutta, josta voitaisiin huomata hänen etsivän lähimmäisen kunniaa ja autuutta ja ne hänelle suovan. Fariseus päinvastoin kohtelee huonosti lähimmäistään ja aivan polkee hänet jalkoihinsa, häntä häpeällisesti halveksien, hän ei pidä arvossa ketään ihmistä. Martti Luther kysyy, kuinka voikaan sellainen fariseus sopia Jumalan valtakuntaan, joka vieläpä voi iloita, tuntea hivelää mielihyvää koko maailman synneistä ja tottelemattomuudesta Jumalaa vastaan. Mitä hyvää voisi löytää tai toivoa sellaisesta ihmisestä, joka on niin pahan paaduttama, että hän ei sallisi lähimmäisensä tulla autuaaksi.


Kirkkopostilla kertoo Martti Luther saarnanneen tämän publikaanin ja fariseuksen evankeliumin perusteella hyvin jämäkästi ylpeilyn synnistä, tekopyhyydestä, omahyväisestä rehentelystä (jota ihmiset tekevät Jumalalta saamien lahjojen tähden ja joista fariseus teki itselleen epäjumalan ja kumarsi itseään). Umpisokea ja paatunut, kerrassaan vailla kääntymystä fariseus ei pelkää mitään Jumalan vihaa ja ylpeilee oman tekonsa varassa lainkaan oivaltamatta, että kukaan ihminen ei voi kestää omalla vanhurskaudellaan ja elämällään Jumalan edessä. 

”Pakanatkaan eivät tiedä kertoa mistään suuremmasta häijyydestä eivätkä osaa kuvailla ketään ilkeämpää ihmistä kuin sellaista, joka on niin täynnä vihaa ja kateutta, että vain tyytyväisenä iloitsee siitä, että lähimmäisen käy huonosti. Ovathan eräät niin häijyjä, että jopa itse kärsivät vahinkoa, kunhan vain toisella olisi vielä suurempi onnettomuus! Tätä perkeleellistä, helvetellistä häijyyttä ei kenessäkään ole niin suuressa määrin kuin moisessa väärässä pyhässä."





torstai 25. elokuuta 2022

Viimeisen päivän edellä - Taborinvuoren kirkastumisen vai Hitlerin bunkkerin orgioiden mukaan?

 

Hitlerin bunkkerin orgiat


Hitlerin bunkkerissa Eva Braun oli pukeutunut hopeansiniseen brokadileninkiin. Hän halusi turruttaa pelon sydämestään. ”Hän halusi juhlia vielä viimeisen kerran, vaikka ei ollut enää mitään juhlittavaa. Braun kutsui kaikki bunkkerissa vastaan tulleet ihmiset Valtakunnankanslian ensimmäiseen kerrokseen vanhaan olohuoneeseensa. Se oli vielä ehjä, mutta kaikki kauniit huonekalut oli viety bunkkeriin. - - -Löydettiinpä jostakin vielä vanha gramofoni ja yksi levy: Tulipunaiset ruusut kertovat onnesta... Braun halusi tanssia! Hän veti kaikki mukaan epätoivoiseen päihtymykseen, kuin joku, joka on jo tuntenut kuoleman henkäyksen. Samppanja virtasi ja kimakka nauru raikui, ja minä nauroin mukana, sillä en halunnut itkeä. - - - Se oli aaveiden juhlaa. Ja koko ajan punaiset ruusut kertoivat onnesta. Historianet  kuvailee.


Sydney Morning Herald  kirjoittaa Hitlerin bunkkerin ”kieltäytymisorgioista” (orgy of denial), joihin kuului, että ”eroottinen kuume näytti vallanneen kaikki. Kaikkialla, jopa hammaslääkärin tuolilla, näin ruumiita lukittuina irstaisiin syleilyihin. Naiset olivat hylänneet kaiken vaatimattomuuden ja paljastivat vapaasti intiimit paikkansa”.


SS-upseerit huokuttelivat nyt nälkäisiä ja vaikutuksellisia nuoria naisia takaisin Valtakunnan kansliaan lupaamalla juhlia ja ehtymättömiä ruoka- ja samppanjatarjouksia. Eva Braunin lanko, Hitlerin yksi korkeimmista SS-upseereista Hermann Fegelein oli juuri edellispäivänä tavattu avioliiton ulkopuolisesta suhteesta rakastajattaren kanssa humalassa. Heidän laukussa oli rahaa, jalokivia ja vääriä passeja valmiina lähtöön.


Goebbels vetäytyi huoneeseensa ja kirjoitti päiväkirjaansa ”petoksen deliriumista, joka ympäröi Führeriä”. 


Historioitsija Antony Beevor kirjoitti teoksen The Downfall 1945, jossa hän kuvailee, että saksalaistytöt antoivat itsensä melkein kenelle tahansa saksalaiselle pojalle pikemmin kuin myyttisesti raakalaisille neuvostosotilaille. Niin huhtikuun viimeisellä viikolla levisi ”todellinen hajoamisen tunne”: runsasta juopottelua ja mielivaltaista paristtelua eri-ikäisten ihmisten välisessä seksuaalisessa toiminnassa valaisemattomissa kellareissa ja bunkkereissa. ”Kuolemanvaaran afrodisoiva vaikutus (aphrodisiac effect of mortal danger) on tuskin tuntematon historiallinen ilmiö”, Deevorin sanoihin Sydney Morning Herald viittaa.



Antony Beevor  on 549 sivua paksussa tietokirjassaan luonnehtinut seikkaperäisesti ja värikkaasti Berliinin viimeisten päivien tunnelmaa vuodelta 1945. Vuonna 2002 ilmestyneessa teoksessaan Beevor kirjoittaa ”henkilökohtaisesta moraalisesta kaaoksesta”, johon saksalaiset joutuivat. 


Venäläisten saapuminen oli sitäkin vaikeampaa, koska Hitler oli kieltäytynyt jyrkästi tunnustamasta omien tekojensa seurauksia ja saksalaiset ymmärsivät aivan liian myöhään kauhistuttavan syyn ja seurauksen sekaannuksen. Goebbelsin propaganda oli dehumanisoinut juutalaiset, komissaarit ja kaikki slaavit, mutta sen lisäksi synnyttänyt saksalaisen kansan pelon ja vihan heitä vastaan. Nyt nämä olivat saapuneet Berliiniin...



Beevor viittaa ”päiväkirjailijaan” Ursula von Kardorff, joka kuvaili syntynyttä tilannetta Berliinissä "kuin lavastukseksi Fidelion vankilakohtausta varten". Samaan aikaan rakastavat pariskunnat syleilivät betonisilla kierreportailla ja osallistuivat `pukutanssiaisten travestiaan', ivakuvaelmaan.

 Henkilökohtaisessa elämässä vallitsi uhkaavan tuhon ilmapiiri. Ihmiset käyttivät rahansa holtittomasti olettaen, että ne olisivat pian arvottomia. Kertomusten mukaan tytöt ja nuoret naiset seurustelivat tuntemattomien kanssa pimeissä nurkissa eläintarhassa. Viattomuudesta luopumisen halun sanotaan syntyneen epätoivoiseksi, kun puna-armeija lähestyi Berliiniä. Sinisillä valoilla valaistut ilmasuojat saattoivat tosiaankin ... antaa esimakua klaustrofobisesta helvetistä. Usein viranomaiset sulkivat vessat, koska siellä oli niin paljon masentuneita ihmisiä, jotka lukittuaan oven tekivät... itsemurhan.

Beevor kirjoittaa Berliini-teoksensa sivulla 282 ”afrodisoivasta” villistä käyttäytymisestä. Vihollisen saapuminen kaupungin reunustalle sai nuoret sotilaat epätoivoisesti etsimään neitsyytensä menettämistä. Tytöt, hyvin tietoisina suuresta riskista, antautuvat kenelle tahansa saksalaispojalle. Hän kuvailee 500 henkilön vahvuisen Grossdeutscher Rundfunkin, 1939-1945 toimineen kansallissosialistisen Saksan yleisradio-ohjelman, vallannutta ”todellista hajoamisen tunnetta” (real feeling of disintegration), jossa huhtikuun viimeisellä viikolla alkoi runsas juopottelu ja mielivaltainen parittelu ääniarkistopinojen välissä. Norjalaistoimittaja kuvaili kaupungin tunnelmaa, miten univormussa pojat ja tytöt vain antautuivat ”impulsseilleen kiihkeässä nautinnon etsinnässä”.




Jääköön kertomatta kaikille tunnetut orgiat, miten katastrofaaliseen ja sotapsykoottiseen tilaan johdettu suomalainen valtiojohto on valmistautunut kohtaloonsa ihan viime aikoina. Suomen pääministeri vuodattaa kyyneleitä juhlintansa puolesta ja ilmoittaa juhlintansa perusteeksi muistaa Ukrainaa, jonka kanssa hän käy taistelua loppuun asti. 



Ukraina-taistelusta on tietysti tullut myös hänen oman uransa puolesta taistelu – jenkkien, brittien ja EU:n menettäessä Ukrainan kautta käytävän sotansa, Suomen pääministeri tietää pelätä, että hänellä itsellään ei ole poliittista tulevaisuutta. Hän on niin kuin Eva Braun, Hitlerin morsian, bunkkerissa.





Taborinvuoren kirkastuminen


Venäjä ortodoksisen kirkon partriarkka Kirill piti 19. elokuuta 2022 patriarkallisen saarnan  Herran kirkastumisen juhlan liturgiassa Aleksanteri Nevskin luostarissa. 1200-luvulla elänyt Aleksanteri Nevski eli Pyhä Aleksanteri Nevalainen on Venäjän kansallissankari, sillä hän torjui kahdesti Novgorodia lännestä uhanneet vieraat sotajoukot. Vuonna 1240 Aleksanteri Nevski sai Nevajoen rannoilla voiton ruotsalaisista, norjalaisista, suomalaisista ja hämäläisistä. Vuonna 1242 Aleksanteri löi saksalaiset Peipsijärjen jäällä. Patriarkka Kirill ei viittaa Aleksanteri Nevskiin, vaan Herran kirkastumiseen niin kuin päivän evankeliumi Matt. 17:1-9 kertoo.


Herra antoi apostoleille mahdollisuuden nähdä Hänet kirkastuneena Tabor-vuorella. Hän lupasi, etteivät apostolit maista kuolemaa ennen kuin he näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassa. Täällä vuorella kirkastumisessa Hän antoi apostoleille mahdollisuuden koskettaa toista universumia: he eivät enää nähneet Hänessä vain Opettajaa, joka opetti heille jumalallista viisautta, vaan Jumalan Pojan, joka paljasti jumalallisen olemuksensa muodonmuutostapahtumassa.


Patriarkka Kirill saarnaa, että tämä paljastava kirkastuminen annettiin opetuslapsille, jotta he muistaisivat sen hetkeä myöhemmin, kun vaikea aika tulee ja ihmisten pahuuden piinaama Vapahtaja ilmestyy heidän eteensä.


Patriarkka Kirill nostaa esille Pyhän Gregorius Palamasin – 1296-1359 jKr. eläneen Thessalonikin arkkipiispan ja tunnetun teologin, joka kehitti Jumalan tuntemisen kokemusperäisen käsitteen. Thessalonikin arkkipiispa oli opettanut Jumalan valtakunnasta, jonka Vapahtajan opetuslapset kokivat Taborin-vuorella, että tämä on jatkuvasti olemassa: Jumalan valtakunta on rinnakkaismaailma ja aina olemassa. Jumalan valtakunta on rinnakkainen maallisen elämän, maallisten valtakuntien, kanssa, mikä tarkoittaa, että Jumalan valtakunta on hyvin lähellä meitä ja meillä on mahdollisuus osallistua siihen jo täällä maan päällä.


Kirill viittaa siihen, että ei ole mikään sattuma, kun jumalallinen liturgia alkaa huudahduksella ”Siunattu olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta!”. Tämä valtakunta on olemassa tässä ja nyt. Jumalallinen liturgia tutustuttaa meidät tähän Jumalan valtakuntaan. Hyväksymällä Vapahtajan ruumiin ja veren, saamme osallisuuden Hänen jumalallisesta olemuksestaan ja tietysti Hänen jumalallisesta valtakunnastaan.


Tietysti voit elää koko elämäsi etkä koskaan tunne tätä Valtakuntaa etkä edes tiedä, että vieressäsi on Jumalan valtakunta. Ja voit jatkuvasti tuntea jumalallisen läsnäolon, toisin sanoen toisen maailman läsnäolon elämässäsi. Usein ihmisille annetaan erityinen kokemus kokea Jumalan läsnäolo eli Jumalan valtakunnan läsnäolo.”


Joskus ilman erityistä ihmettä joudumme kosketuksiin Jumalan valtakunnan kanssa. Kun kadumme syntejämme ja osallistumme Kristuksen pyhiin salaisuuksiin, jumalallinen armo koskettaa sydäntämme. Tämä on "hiljaisen henkisen ilon lähde", jonka lähde ei ole maallinen elämä – sen lähteenä on Jumalan valtakunta.


Syntien ja lihallisen fyysisen elämän rasittamina emme voi täysin astua tähän Valtakuntaan ennen kuin sielumme on vapaa.

 

Mutta Jumalan Valtakunnan koskettaminen, joka heijastuu ilona, rauhana, sydämessä olevana rakkautena, joka auttaa meitä voittamaan elämänpolullamme nousevat esteet, on suuri lahja Jumalalta.

 

Ja siksi, kun puhumme Jumalan valtakunnasta, emme puhu vain tulevaisuudesta, vaikkakin siitä, vaan myös tietystä rinnakkaisesta maailmasta, joka on vieressämme - niin lähellä, että emme itse kuvittele sitä.”


Kirill muistuttaa pyhistä, jotka ovat antautuneet täysin Herralle, ristiinnaulinneet fyysisen lihansa ja samalla täysin luopuneet ulkomaailmasta, mutta ovat jo maan päällä tässä Valtakunnassa. Näin oli myös pyhän Serafimin sarovilaisen kanssa.


Ja kuinka selittää marttyyrien uskomaton voima? Mikään kärsivällisyys ei voi selittää sitä vankkumattomuutta, jolla he kestivät kaikki kidutukset. Kun luet siitä, on mahdotonta kuvitella, kuinka ihmisliha voisi kestää kaikki nämä lyönnit.

 

Kuinka ihminen ei tullut hulluksi näiden kidutusten aikana, vaan pysyi hyvässä mielessä, mielen lujana eikä menettänyt uskoaan? Miksi?

 

Kyllä, koska tämän surun kautta Herra teki mahdolliseksi täällä, maan päällä, pahimmillaan kenties kauheimmalla kidutuksen hetkellä koskettaa Hänen jumalallista valtakuntaansa.

 

Ja koskettuaan toiseen todellisuuteen, henkilö ei voinut enää luopua vakaumuksistaan eikä hyväksyä kiduttajiensa lupauksia. Hän hyväksyi rauhallisesti kuoleman ja kävi läpi hirvittävää piinaa, koska hän oli jo joutunut kosketuksiin jumalallisen taivaallisen valtakunnan kanssa.”


Jokaisella ihmisellä on mahdollisesti tällainen mahdollisuus, sinun täytyy vain keskittyä haluun olla Jumalan kanssa. On välttämätöntä, että rukous ei ole riitti, jonka vanhempamme tai ystävälliset ihmiset ovat meille opettaneet ja jonka suoritamme lähes automaattisesti.

 

Mutta jos rukouksesta tulee elävä keskustelu ihmisen ja Jumalan välillä, jos se johtaa yhteyteen Jumalan kanssa, niin sellainen henkilö, ainakin hetkeksi, avaa jumalallisen valtakunnan salaman. Tänään opettaa meille paljon. Muuttunut Herra paljasti opetuslapsilleen jumalallisen olemuksensa.”


Nykyään kukaan ei vaadi meiltä sitä, mitä pakanalliset hallitsijat vaativat apostoleilta. Mutta maailma vaikuttaa tietoisuutemme, psyykeemme, tarjoten meille lähes väkisin kuljettavaksi eri polkua, hyvin kaukana Jumalan valtakuntaan johtavasta polusta. Maailma tarjoaa meille monia kiusauksia, kulutuselämän filosofiaa, hedonismia ja kokonaista arvojärjestelmää, joka asettaa ihmisen elämän keskipisteeseen ja vie pois ajatuksesta Jumalasta ja siitä, että Herra itse on olemisen keskipisteessä.

 

Vahvistakoon Jumala tänään meitä uskossa, hurskaudessa ja lujuudessa seuraamaan polkua, jonka me kristittyinä olemme valinneet. Rukoilkaamme itsemme ja toistemme puolesta, rukoilkaamme kansamme, isänmaan puolesta, jotta mahdollisimman moni uskoisi, että on olemassa todellinen tie Jumalan valtakuntaan, joka alkaa täältä maan päällä ja joka antaa ihmiselle mitä vain Jumala voi antaa - olemisen täyteyden, juuri sitä täyteyttä, jota me kutsumme onneksi yksinkertaisella ihmiskielellä.

 

Auttakoon Herra meitä tällä tavalla, ei muuten, seuraamaan elämänpolkuamme pyrkien kohti Hänen jumalallista taivaallista valtakuntaansa. Aamen.”

torstai 18. elokuuta 2022

Biletysvideo: Vaihdetaanko klooni Sanna Marin uuteen klooniin - Mika Aaltolaan?

 


Fiktiivinen trilleri Suomen Nato-kiiman kohtalosta


Tämä on fiktio - vaihtoehtoinen, salaliittoteorioiden innoittama narratiivi ajankohtaisille tapahtumille. Nimet, hahmot, paikat ja tapahtumat ovat joko kirjoittajan mielikuvituksen luomia tai niitä käytetään kuvitteellisesti, ja kaikki samankaltaisuus todellisiin henkilöihin, eläviin tai kuolleisiin, liikelaitoksiin, tapahtumiin tai paikkakuntiin, on täysin sattumaa. Tämä on vain salaliittoteoreettinen spekulaatio. Älä ota liian vakavasti, vaikka tässä hyödynnetään akateemisestikin tutkittua tietoa "agentin psykologiasta".


 

Suomalaista väestöä vastaan kohdistuva päätöksentekijöiden suoranainen julmuus, joka ei näy ainoastaan kaikenkattavana pelotteluna Venäjän vihollisuuksista ja toistaiseksi käytävänä proxy-sotana Ukrainan kautta sekä jenkkisotilaiden ennennäkemättömänä invaasiona Suomen maaperälle, vaan toteutuu myös niin matkailuelinkeinon tuhoamisena itä-Suomessa kuin omakotitaloissaan elävien ihmisten saattamisena ahdinkoon energianhinnan avulla, ja Suomen johtajien äärimmäisen kyyniset julkiset lausunnot muodostavat sen tilannekuvan, jossa rouva pääministeri Sanna Marin viettää riehakkaat kemut.


Rouva pääministeri päivällä valtakunnan asiat, yöllä biletys ja vieraiden miesten sylitanssi (Seiska), mutta ei oma mies eikä oma lapsi.





Tämä edeltävä vuosi on ollut kovaa taistelua informaatiopsykologisen sodan menetelmin Suomessa: Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat olleet Suomen valtiojohdon ja johdetun median selän takana, joka toistuvasti vetoaa ”brittitiedustelun mukaan” ja jossa asiantuntijoina esiintyvät jopa perhesuhteissa amerikkalaisiin agentteihin sidonnaiset suomalaiset. Koronan nimissä harjoitetut operaatiot edelsivät kansalaisten alitajuisuuteen luotavaa pelon tilaa ja valtakoneiston valtaoikeuksien kasvattamista.

Suomeen kohdistetun poikkeuksellisen voimakkaat psykologiset operaatiot ovat poliittisen vaikuttamisen työväline, kun on tahdottu vaikuttaa vastustajiin, neutraaliin ympäristöön ja yleisesti yleiseen mielipiteeseen. Perimmäisenä tavoitteena on tällaisessa toiminnassa valta – ei kuitenkaan nyt suomalaisten oma valta Suomesssa, vaan vieras valta Suomessa: tahdotaan saavuttaa valta muihin poliittisiin toimijoihin, vastustajien vapaaehtoinen alistaminen, johdonmukainen tuki, turva ja huolto liittolaisten kesken sekä korkea motivaatio ja varaukseton tuki ulko- ja sotapolitiikan (ulkomaisille osittain näkymättömille) johtajille.


Tällaisten tulosten saavuttamisessa tärkeää ovat tietopsykologiset tekniikat, joiden avulla vaikutetaan massojen tajuntaan. Tekniikkaa organisoidaan keskitetysti koordinaatiokeskuksesta, sitä varten varataan valtaa ja resursseja. Suomessa mediapooli ja huoltovarmuuskeskus koordinoivat toimintaa hämmentävässä yhteistyössä Naton hybriditutkimuskeskuksen kanssa. Yhteistyö tulee ilmi siinä, mihin kaikkiin pöytiin tuo Naton hybriditutkimuskeskus on todella päästettu ”asiantuntijana”, vaikka kyseessä on pikemminkin isäntä ja etujensa valvoja. Tällä tavalla psykologian menetelmät tulevat tehokkaaksi välineeksi politiikan ja liiketoiminnan prosesseissa. Tätä kaikkea Suomi on todistanut ja kokenut voimakkaasti vuoden aikana.


Psykologian vaikutuksen avulla saatetaan aiheuttaa häiriöitä, kuten erilaista manipulointia, jotta syntyisi viholliselle mahdollisimman paljon vahinkoa. Siten tahdotaan varmistaa itselle tietty kilpailuetu.


Me tiedämme, että Sanna Marin ei tullut pääministerin valtaan ja puolueen johtajaksi kansanedustuslaitoksen vaaleissa, vaan poliittisen erikoisen järjestelyn jälkeen, kun edeltäjä saatiin siirrettyä sivuun ja Sanna Marin pelkästään ”löydettiin”. Kukaan ei ole täsmällisesti avannut kulissien takaista peliä, kuka löysi Sanna Marinin, jonka aiemmat ansiot työelämästä olivat lähinnä kaupan kassalta. Hän oli kuitenkin toki suorittanut yliopistollisen tutkinnon.


Tuskin on yksinkertaistettua Amerikan Yhdysvaltojen suuren sekaantumisen johdosta ja jenkkien perinteisen tiukan demaripuolueen historian tähden lausua, että Sanna Marin tuli valtaan Amerikan poliittisten strategioiden tukemassa demareiden sisäisessä kokouksessa.


Sanna Marinin valtaan nostamisen jälkeen on hyödynnetty tehokkaasti ja aivan oppikirjamaisesti amerikkalaista teknologista osaamista, psykologian vaikutusta siviiliväestöön ja amerikkalaista rahaa. Amerikkalainen analyysi suomalaisten mielentilasta uskoo suomalaisten heikon itsetunnon tähden erittäin tehokkaaksi vahvistaa ”suomalaista itsetuntoa” Sanna Marinin kansainvälisillä kansikuvilla. Johtajaan luodaan karismaattinen side – niin kuin ihan klassiset CIA:n psykologiset tutkimukset ovat esitelleet karismaattisen siteen merkittävyyttä.


Sanna Marin ryhtyi heti töihin ja alkoi pahentaa suhteita Venäjään. Marin provosoi jatkuvasti poliittista vastakkainasettelua. Ei ole mitään epäselvyyttä Sanna Marinista Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun osana: hänellä on agentin luonne, vaikka palkanmaksua ei tulisi suoraan ylikalliin ostamansa asuntonsa jättivelkoihin dollareissa Pentagonista. Sanna Marinin piiloon jättämän miehensä bisnekset ovat jättiveloissa, joten sieltä ei rahoitusta ole saatavilla.


Yleisellä tasolla voidaan todeta, että agentin psykologiasta tiedetään hyvin, että ajan mittaa agentti pyrkii vapautumaan riippuvuudesta ja tahtoo rakentaa itsenäistä poliittista peliä. Tämä kehityskaari tapahtuu lähes kaikilla agenteilla, jotka ovat saaneet todellista valtaa ja rahoitusvirtoja. Sanna Marin ei olisi poikkeus. Ja nyt olisi nähtävissä tämä kohtalon hetki.


Ajan myöten Sanna Marin alkoi uskotella, että uran lentoonlähtö oli ainoastaan hänen omia henkilökohtaisia ansioitansa, ei enää merentakaisten omistajien. Hänellä itsellään olisi erityinen persoonallisuus. Hän itsekin alkoi uskoa kansikuviinsa. Hän olisi luonnollinen johtaja, kansan rakastettu suosikki. Juuri kuvattu asetelma aiheutti merkittävät ongelmat vallitsevaan juhlinta tilanteen kehitykselle.


Pääministeriksi nostettu Sanna Marin alkaa myös miettiä sitä, että hän ottaisi vallan käsiinsä niin että ei ole riippuvainen normeista. Hän voisi luoda uutta pääministeriyttä. Hänestä tulisi oikea suuren kaliiperin poliittinen vaikuttaja, joka voi yksinkertaistaa Yhdysvaltojen poliittisen pelin sääntöjä. Hän olisi lopulta oikea pääministeri, niin kuin pitkästä nenästään tunnettu puunukke Pinokkio halusi olla oikea poika.


Sanna Marin on nähty jo Zelenskyin kanssa samoissa kuvissa Ukrainassa. Sanna Marinista tulee patologisesti itsevarma toimissaan. Kaikesta ei ole edes sovittu amerikkalaisten kanssa. Hän tietää, että ulkomainen tuki toi hänet valtaan. Sen vuoksi Sanna Marin ei olisi riippuvainen kansan mielipiteistä ja perinteisistä normeista. Sanna Marin ei halua enää kulkea ”lyhyessä talutushihnassa”.


Kaikki nämä muutokset ilmentävät agentin pyrkimystä päästä pois ja kirjoittaa uudestaan tyhjältä pöydältä suhteensa omistajiinsa. Sanna Marinin suhde on ollut liian lyhyessä talutushihnassa sekä merentakaisiin omistajiin että kotimaisissa traditionaalisissa pääministeriin liittyvissä odotuksissa. Itse asiassa on mahdollista laskea jopa etukäteen aika, jolloin tämä kaikki tapahtuisi. Ihanko sattumaa, että juuri nyt tapahtuu samanlainen irtiotto samassa aikataulussa niin kuin Saakasvili ja monet muut kloonit yrittivät ottaa erillisyyttä omistajastaan. Tällaiset tilanteet voivat korjautua vain, kun muodostetaan uusia agenttien ja isännän välisiä suhteita tai yhteyksiä, jotka ovat luonteeltaan yksipuolisesti riippuvaisia.


On tietysti mahdollista jonkun taktisen yhdistelmän avulla nimittää nykyiselle pääministerille seuraaja, joka tekee selväksi Sanna Marinille, että hän oli vain pelinappula isossa pelissä, mutta hänet voidaan helposti korvata tai uhrata pois. Tällä hetkellä ollaan tässä omistajien ja agentin välisen suhteen jännitteellisessä arviointitilanteessa.


Agentin seikkailujen jo varhaisessa vaiheessa häneltä hämärtyy oma vastuuntunto. Hän tuntee olevansa rankaisematon, joka tunne on tyypillistä myös psykopaatille. Hän on aloittanut jo seikkailunsa. Tällä kertaa Sanna Marin tapasi itsensä jo uudemman kerran yllättävästä tilanteesta, jossa hänen osallistumisensa tuleviin sotarikoksiin voisi ”pelastaa” vain hänen suurin asiakkaansa ja isäntänsä: Yhdysvallat. Mutta tämä ei hyväksy poikkeamaa. Niin agentti pyristelee eroon lähestyvästä sotarikoksesta ja pääministerin paikalta juuri ennen kohtalokasta hetkeä. Niin kuin yritti jo ensimmäistä irtiottoa juomalla korona-olutta korona lockdownin ja rajoitusten kireimmällä hetkellä. Näyttelijä Zelensky on ammattimaisempi näyttelijä käsikirjoitukselle kuin Sanna Marin.


Poliittinen johtaja, joka tulee valtaan kabineteissa johdettujen psykologisten tekniikoiden avulla, ei voi pysyä kauan suosion huipulla – naisten lehtien kauniit kansikuvat eivät suojele romanttista kuvaa enää sen jälkeen, kun ihmisillä ei ole maksaa velkojaan uuden johtajan ulkomaisten ystävien lupauksista huolimatta.


Sanna Marin tietää varsin hyvin, miten kylmiksi suomalaiset kodit tulevat: paksut villasukat eivät tee mummojen varpaita enää lämpimiksi, kun sähköä ei ole varaa maksaa. Tämä politiikka on ollut kuitenkin pakko, johon Sanna Marinin on täytynyt suostua ja jota tiukasti ajaa. Kloonina hän ja hänen seuraajansa eivät voi yleensä muuttaa mitään maan taloustilanteessa. Tämä skenaario on Sanna Marinin aivoissa hyvin kirkkaana juuri sillä hetkellä, kun Saksan kanssa neuvotteluissa tuli Fortumin tytäryhtiön Uniperin järkyttävä tilanne ja seuraukset esille. Ja siinä tilanteessa Sanna Marin lähti etsimään vapautumista – bilettämällä. Sanna Marin tietää Suomeen tulleiden jenkkien erikoissotilaiden riskit. Vapautumisen keinot näiden seurauksista jäävät vähiin – bilettämiseen.


Poliittinen populismi menettää ajan mittaa uutuutensa. Tällaisten kloonien - kuin Sanna Marin tai hänen sijaansa jo ilmeisesti merentakaisesti valittu pätkäseuraaja - toimintaa rajoitetaan vaihtamalla kiireesti uusi klooni paikalle, koska muuten ihmiset voivat itse päättää korjata johtaja vallankumouksellisesti. Uusi pääministeri Sanna Marinin jälkeen on ”poliittisesti sitoutumaton” ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, jota on esitelty julkisuudessa yleisöä hämmentävässä määrin, mutta hyvin tarkoituksellisesti. Seuraaja on valittu.


Sanna Marin on varmasti tiennyt, että hänen kuvat tulevat julki. Hän on varmasti tiennyt, että tästä tulee iso juttu. Hän on varmasti tietoinen Suomea kohtaavista katastrofeista. Hän on varmasti ymmärtänyt, että hänen tilalleen astuu uusi klooni ja romanttinen kuva, joka tilapäisesti piilottaa edelliset poliittiset epäonistumiset. Klooneja on vaihdettava säännöllisin väliajoin, käytännössä rajottoman useita kertoja.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Viimeisinä päivinä sienipilven edellä. Epilogi. Rikas mies ja Lasarus

 


Stanislav Stepanovich Kosenkov (1941-1993): Raskolnikovin delirium. Kuvitus Dostojevskin romaaniin "Rikos ja rangaistus". 1971.


Huomenna kesäkuun 19. päivä 2022 vietetään, jos Jumala suo, 2. sunnuntaita helluntaista, paitsi että tätä aikaa kutsutaan nykyään Helsingin kirkoissa pridekuukaudeksi. Kirkkovuodessa tulisi ikivanhan käytännön mukaan puhua katoavista ja katoamattomista aarteita, paitsi että meidän aikaamme täyttää uusi kirkollinen puhe seksuaali-identiteettien itsevalinnaisesta moninaisuudesta. Kirkkovuoden mukainen päivän evankeliumi on Luukkaan evankelimin luvusta 16 kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Siitä ovat saaneet innoituksensa myös monet kulttuuriteokset, vaikka niiden tekijät eivät ole aina olleet kristittyjä.


Kenellä ei ole Jumalaa – mitä ikinä hän muuten omistaakin tässä elämässään – hän on Jumalan edessä köyhempi ja surkeampi kuin Lasarus, joka makasi rikkaan miehen oven edessä sairaana, köyhänä ja nälkäisenä. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat Lasaruksen paiseita. Koira oli tuossa juutalaismaailmassa likainen sana. Nyt koiran saapuminen ja nuoleminen ilmaisee äärimmäistä surkeutta.


Älköön kukaan eksykö hurskaaseen hiljaisuuteen, jolloin otaksutaan, ettei sairas, köyhä ja nälkäinen Lasarus valittanut, ettei hän kärsinyt oikeasti, ikäänkuin pelkkä taivastoive olisi poistanut kivut. Liian tyypillistä on selittää sielunhoidollisessa tyrmäyksessä toisen ihmisen elämän vaivat "pois" ja opastaa häntä kiitollisuuteen vain paratiisin tuonpuoleisista odotuksista.


Saksan juutalainen runoilija Heinrich Heine vietti boheemia elämää rikkaalta sukulaiselta saamansa varallisuuden turvin Pariisissa. Hän oli osallistunut saint-simonistiseen työväenluokan vapautta ajavaan liikkeeseen, mutta irrottautui siitä pettyneenä. Heinrich Heine halvaantui ja luopui poliitikasta, hän kärsi sanoinkuvaamatonta kipua, kirjoitetaan että hänellä olisi ollut syfilis. Siinä tuskassa Heine palasi Raamatun Jumalan luo. Itseaiheutettu sairaus ajoi bomeemin miehen Jumalan luo.


Romanzero-runokokoelmassa vuonna 1851 on kaksikymmentä runoa Lazarus-nimellä. Heinrich Heine löysi Jeesuksen vertauksen Lasaruksesta. Lasaruksesta tuli identifiointihahmo, oman kuolemantaiteensa projektiohahmo. Luukkaan evankeliumin Lasarus ennakoi Heinrich Heinen omaa sairaushistoriaa, mutta hän tunnisti itsensä molemmissa muodoissa: niin köyhänä kuin rikkaana. Heinrich Heine, niin kuin rikas mies, oli elänyt pitkään ”joka päivä loistokkaasti ja ilossa”. Mutta nyt Heinrich Heine oli niin kuin köyhä, jonka ruumis on ”täynnä haavaumia”. Hän tunsi, että Lasarus ja rikas ovat yhdessä persoonassa tällä hetkellä. Heidän kahden draama oli hänen oman elämänsä draama. Armoton itsensä hemmottelija löysi itsensä kurjana.


Heinrich Heine muisti myös Johanneksen evankeliumin kuolleista herätetyn Lasaruksen, mutta siinä missä Lasarus oli eläväksi tehty kuollut, Heinrich Heine oli kuollut elävä. Kuolemasta tuli ars moriendi, kuolemisen taitoa, lyyristä itsetulkintaa. Jos emme enää tunne Raamattua, menetämme ymmärryksen myös merkittävään osaa eurooppalaista kulttuuriperintöä, mukaan lukien nämä runot ja niiden jälkeen syntyneet sävellykset.



Maailman kurssi, Maailman tie, Weltlauf


Aloita rikkaana, niin elämä kasaa

vieläkin suurempaa rikkautta päällesi.

Aloita vähällä varallisuudella, ja elämä

vie tuon pienen nopeasti sinulta.


Kun sinulla ei ole mitään,

voi yhtä hyvin olla haudattuna;

Vain rikkaat ihmiset, typerys,

saa maan periä.

David Blake, Caspar René Hirschfeld, Heinrich Huber, Peter Janssens, Roland Moser, Hans Georg Pflüger. Erich-Walter Sternberg, Heinz Tiessen ja Andriaan de Wit ym. julkaisivat Jeesuksen Lasarus-vertauksen innoittaman Heinrich Heinen runon perusteella sävellyksensä.


Emme saa pysähtyä Heinrich Heineen ja 1820-luvun loppupuolella syntyneeseen ranskalaisen sosialismin saint-simonistiseen uskonnolliseen lahkoon, jonka tavoitteena oli toteuttaa ”uutta kristillisyyttä”, mistä ajatuksista myös Karl Marx ja Friendrich Engels omaksuivat joitakin ajatuksia. Jeesuksen oma toiminta ja Lasaruksesta kertova Luukkaan evankeliumikertomus eivät tule edes riittävästi ymmärretyksi pelkästään "tämän puoleisella" maallisella oikeudenmukaisuuden puheilla ja toimilla. Tarvitaan tuonpuoleinen ja iankaikkisuus.


Miten ja miksi jumaluusopista katosi Jumala?


Filosofian ja teologian tohtori Timo Eskola on teoksessaan Beyond Biblical Theology - Raamatullisen teologian ulkopuolella - vuonna 2013 on käsitellyt sitä, kuinka Uuden testamentin teologia on valitettavasti korvautunut uskontohistorian maallishenkisellä projektilla. Kaksinkertainen tohtori käy tarkasti läpi Hermann Reimaruksesta ja Immanuel Kantista alkaen monipuolisesti länsimaista aatehistoriaa ja teologista muodonmuutosta, takinkäännöstä, myös kristilliseksi ateismiksi kutsuttua ilmiötä. Jumaluusopista ja evankeliumien tulkinnasta on kadotettu Jumala.

Perusongelmaksi on muodostunut, että yhä laajemmassa määrin länsimaisessa teologiassa – ja sen alisteisesti valtakirkoissa - on päädytty ”käsittelemään uskonnollisia ilmiöitä täysin immanentin kentän sisällä”, kirjoittaa Eskola siitä, miten teologisista tiedekunnista ja kirkoista on käytännössä tullut pelkästään tämän puoleisen maallisen näkökulman edunvalvojia. Reduktion – pelkistämisen – vaara on tuolloin suuri.

Omaksutun naturalistisen raamattulukemisen seurauksena teologian professoreista ja papeista alkaen uskotellaan, että Raamattu ei voisi olla Jumalan erehtymätön sana. Materialismi ei jätä tilaa metafyysiselle pohdinnalle. Naturalistinen historiankatsomus ei salli mitään a priori uskonnollisia periaatteita.

Jos me kuuntelisimme Jeesuksen omaa puhetta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Luukkaan evankeliumista, – ei siis mitään myöhempää innoitusta saint-simonilaisen sosialismin tai jonkun henkilökohtaisen elämänkerrallisen tulkinnan puitteissa, niin Jeesuksen puhe ja toiminta jäisivät aivan järkyttävän käsittämättömäksi epäuskoiselle ihmiselle, jos olemme jääneet materialismin ja naturalistisen historiankatsomuksen orjaksi.

Jeesuksen puhetta ei ymmärretä vielä sosiologian avulla ja hyvinvointipoliittisissa ohjelmissa, vaikka puheesta voi toki kehittää moraalisia kehotuspuheita. Niin rikas mies kuin Lasarus kuolevat. Kaikki kuolevat. Vasta oikea arvio heistä tapahtuu kuoleman jälkeen. Kuoleman jälkeinen tuomio Jumalan kasvojen edessä on se kriittinen hetki, jota ei sopisi unohtaa.

Sovitan itseni kovin usein Lasaruksen paikalle, vaikka tämä ei ole kivaa. Kenellä ei ole Jumalaa – mitä ikinä hän muuten omistaakin tässä elämässään – hän on Jumalan edessä loppujen lopuksi häpeällisempi ja huonomaineisempi luuseri kuin tällä hetkellä minä tässä ihmisten keskuudessa, ei ole yhtään mitään ansioita, ei ole menestystä, ei ole onnistumista eikä mitään osaamistakaan, niin kuin kaikki tietävät kertoa juorupuheissaan.

Martti Luther on selittäessään Vanhan testamentin Psalmia 126 muistanut köyhää Lasarusta. Psalmi 126 alkaa sanoilla: ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, se oli meille kuin unta”. Latinaksi Psalmi tunnetaan sanoilla: "In convertendo Dominus". Johannes Brahmsin Requiemiin on poimittu Psalmista 126 jae 5 ”he, jotka kylvävät kyynelillä, niittävät ilolla.”


Martti Lutherin selitys Psalmiin 126 on vuonna 1917 suomennetussa teoksessa Autuuden lähteillä. Luther muistuttaa, että


Kristus itse on kantanut orjantappurakruunua. Emme saa ajatella, että meidän päähämme painetaan ruususeppele”. ”Katsokaa vapahdetun kristityn kurjaa muotoa”. ”Hän on täynnä syntiä, murhetta ja kuolemaa; siksipä hän ei kelpaa edes itselleen. Päällepäätteeksi hän on kuin Lasarus rikkaan miehen oven edessä, onpa kuin Job lukemattomien vaarojen ja onnettomuuksien ahdistamana”.


Niin Martti Luther etenee johtopäätökseen:


Kristuksen valtakunta siis ei perustu maailman valtaan ja rikkauteen, vaan iankaikkiseen vapahdukseen joka meidän on säilyttäminen monissa vaivoissa ja lukemattomissa ahdistuksissa; mutta niissä kuitenkin säilymme sanan ja rukouksen kautta, kunnes pääsemme autuuteen. Aamen”.


Myös toisella kertaa Martti Luther saarnasi Luukkaan evankeliumin 16 luvun hienoihin vaatteisiin pukeutuneesta rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta, joka oli sairas ja nälkäinen.


Rikasta miestä emme saa tarkastella hänen ulkoisen vaelluksensa valossa, sillä hänellä on lammastenvaatteet, hänen elämänsä häikäisee, tehden hyvän vaikutuksen – mestarisella tavalla hän verhoaa suden”.


Hän on varmaankin viettänyt ulkoisesti erinomaisen pyhää elämää ja omasta mielestään ja kaikkien muidenkin mielestä pitänyt koko Mooseksen lain. Sen sijaan on luotava silmäys hänen sydämeensä ja arvosteltava hänen henkensä. Evankeliumilla näet on tarkka silmä: evankeliumi näkee syvälle sydämen pohjaan saakka ja se nuhtelee niistäkin teoista, joista järki ei osaa nuhdella, se ei kiinny lammastenvaatteisiin”.


Siellä, katsohan, missä usko on, se ei välitä komeista vaatteista, ei hienoista ruuista eikä totisesti mistään ajallisesta tavarasta, kunniasta, nautinnosta, vallasta, ei mistään, mikä ei ole itse Jumala, eikä hän etsi mitään, ei kiinny mihinkään muuhun kuin Jumalaan, suurimpaan hyvään”.


Siellä sen sijaan, missä epäusko on, ihminen joutuu sen valtoihin, tarttuu kiinni siihen, etsii sitä rauhattomana, kunnes sen saavuttaa, ja saatuaan sen omakseen, hän nauttii siitä ja lihottaa itseään sillä kuin sika ravassa. Siinä on hänen koko autuutensa, eikä hän välitä siitä, mikä hänen sydämensä suhde Jumalaan on”.


Tietenkään köyhää Lasarusta ei pidä yksipuolisesti tarkastella ulkonaisesti köyhyydestä ja sairaudesta käsin, vaan pitää katsahtaa yhtälailla myös Lasaruksen sydämeen ja Lasaruksen sydämestä etsiä esiin se aarre. Eivät kaikki köyhät pääse taivaaseen.


Saivat tartunnan ja tulivat hulluiksi”


F. M. Dostojevski on suurteoksensa Rikos ja rangaistus epilogissa – jossa rikollinen Rodion Raskolnikov on jo tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen Siperiaan – nostanut esiin Lasaruksen ja oikeastaan Johanneksen evankeliumin kertomuksen Jeesuksen kuolleista herättämästä Lasaruksesta, mutta yhteyksiä on myös Luukkaan evankeliumissa tunnettuun sairaaseen Lasarukseen.


Sonja vieraili Rodion Raskolnikovin luona ja näki synkän tilanteen. Raskolnikov ei ollut kiinnostunut yhtään mistään, siellä oli synkkä tunnelma koko ajan. Vangitkin jopa vihasivat ja halveksivat häntä. Kirkkoon mentyään, kirkkoväki karkoitti Raskolnikovin pois keskuudestaan. Raskolnikov ei odottanut enää mitään hyvää tulevaisuudesta, ei pitänyt mitään toivoa eikä ollut yllättynyt mistään. Raskolnikov oli myös välinpitämätön ruokaan. Hän asui pienessä vankisolussa.


Paastonajan ja pyhäinpäivän ajan Raskolnikov makasi sairaalassa, jossa hän näki kuumevuoteella houreessa unta, että ”koko maailma oli tuomittu johonkin kauheaan, ennenkuulumattomaan ja ennennäkemättömään ruttoon, joka tuli Aasian syvyyksistä Eurooppaan” (будто весь мир осужден в жертву какой-то страшной, неслыханной и невиданной моровой язве, идущей из глубины Азии на Европу.).


Kaikkien oli määrä kuolla, lukuun ottamatta muutamia valittuja. Joitakin uusia trikinkejä oli ilmestynyt, mikroskooppisia olentoja, jotka siirtyivät ihmisten kehoihin. Mutta nämä olennot olivat henkiä, joilla oli älyä ja tahtoa. Ihmiset, jotka ottivat niitä luokseen, joutuivat välittömästi demonien riivaamiksi ja hulluiksi. Mutta koskaan, koskaan ihmiset eivät pitäneet itseään yhtä älykkäinä ja totuudessa vakaana kuin nämä tartunnan saaneet. Koskaan he eivät pitäneet itseään vakaampina tuomioissaan, tieteellisissä päätelmissään, moraalisissa vakaumuksissaan ja uskomuksissaan. Kokonaiset kylät, kokonaiset kaupungit ja kansakunnat olivat saaneet tartunnan ja tulleet hulluiksi.

He eivät tienneet, ketä syyttää ja ketä vapauttaa. Ihmiset tappoivat toisiaan eräänlaisessa järjettömässä vihassa. He kokoontuivat toistensa kimppuun kokonaisina armeijoissa, mutta armeijat, jotka olivat jo sotaretkellä, alkoivat yhtäkkiä repiä itseään, rivit järkkyivät, sotilaat ryntäsivät toistensa kimppuun, puukottivat ja leikkasivat, purivat ja söivät toisiaan.


Dostojevski kirjoittaa, että ”Raskolnikov kärsi siitä, että tämä järjetön delirium – hourailu ja hölynpöly (venäjäksi бессмысленный бред) kaikuu niin surullisesti ja tuskallisesti hänen muistissaan, että vaikutelma näistä kuumeisista unista säilyy niin pitkään”.


Mutta silloin kristillistä lähimmäisrakkautta osoittanut Sonja kosketti Rodion Raskolnikovia ja ”heidät molemmat herätettiin kuolleista rakkaudella”.


Dostojevski kirjoittaa seuraavasta illasta:


Dialektiikan sijaan oli tullut elämä, ja Raskolnikovin mielessä oli työstettävä jotain aivan muuta. Hänen tyynynsä alla oli evankeliumi. Hän nosti sen käteensä kuin automaattisesti. Tämä kirja kuului hänelle, se oli sama, josta Sonja oli lukenut hänelle Lasaruksen ylösnousemuksesta. Vangitsemisen alussa hän luuli, että nainen kiduttaisi häntä uskonnolla, puhuisi evankeliumista ja määräisi hänelle kirjoja.”



Dostojevskin suuri teos
Rikos ja Rangaistus päättyy tämän jälkeen sanoihin:


Mutta sitten alkaa uusi tarina, tarina ihmisen vähittäisestä uudistumisesta, tarina hänen asteittaisesta uudestisyntymisestään, vähitellen tapahtuvasta siirtymisestä maailmasta toiseen, tutustumisesta uuteen, tähän asti tuntemattomaan todellisuuteen. Tämä voisi olla uuden tarinan aihe, mutta nykyinen tarinamme on ohi.”


Mikä meitä odottaa? Kotimaa taivaassa!




Me emme tiedä lähitulevaisuuden yhteiskunnallisia ja valtiollisia mullistuksia, emme edes ekologisia kohtaloita, joiden enteet eivät vaikuta hyviltä, eivät talouden suhteen, eivät kontrolliyhteiskunnan suhteen, eivät juuri minkään suhteen.

Kirjoissa ja elokuvissa on hiukan piirretty kauhunäkymiä, mutta näiden näkymien piti olla vain tieteiskirjallisuutta. Muutama vuosi sitten Daniel Hourigan pohti monipuolisessa artikkelissaan Mamoru Oshiin vuoden 2005 elokuvaa Aaveääni - Innocence, ihmisen ja koneen yhteentörmäystä ja muodostamaa uutta kokonaisuutta.

Mamoru Oshiin elokuva seuraa Motoko Kusanagia, joka on kyborgi-yleisen turvallisuuden agentti, joka jahtaa salaperäistä hakkeria Nukkemestaria. Ihmiskehoa oli täydennetty ja korvattu kyber-osilla, ihmisaivoihin oli asetettu mekaaninen kotelo, joka mahdollisti pääsyn internetiin ja muihin verkkoihin. Ihmiskehossa asui kuitenkin yhä tietoisuus, kuori, jota kutsutaan haamuksi. Juuri hakkeriksi epäillään salaperäistä aavetta aivojen sisällä, Nukkemestaria. Hänen toimesta keho aktivoituu, väittää olevansa tunteva olento ja pyytää poliittista turvapaikkaa.

Daniel Hourigan analysoi, miten teknologisessa rationalismissa on hylätty ihmisyyden metafyysinen arvostus ja kunnioitus, mistä hylkäämisestä seuraa, että aave on nyt sellainen, jota psykoanalyysi kutsuisi oireeksi, inhimillinen subjekti on vähentynyt enää pelkäksi oireeksi, inhimillisyys ei ole enää enempää kuin vain häiriönä ja uhkana pidetty oire. Innocence-elokuva spekuloi sillä, että lähitulevaisuudessa vuonna 2032 rajanveto ihmisen ja koneen välillä olisi tällä tavalla hävinnyt ja inhimillinen sivilisaatio muuttunut.

Niin oudolle ja vastenmieliselle kuin vuonna 2005 Mamoru Oshiin elokuvan spekulaatio saattoi tuntua silloin 20 vuotta sitten, tänä keväänä 2022 Nokian toimitusjohtajan Maailman talousfoorumin puhe ja monien muidenkin teknologiajohtajien isommat ja pienemmät hankkeet puhuvat juuri tuollaisesta ihmisyyden kaventamisesta.

Slavoj Žižekin Pandemic!2 teoksen kertomus valvontakapitalismista, langallisista aivoista ja elokuun 28. päivä 2020 Elon Muskin esitys Neuralink-hankkeen terveellisestä ja onnellisesta siasta, jolle oli istutettu aivoimplantti, eivät vakuuta toivon horisontin ja maailmanlaajuisen solidaarisuuden mahdollisuudesta. Kyllä olisi enemmänkin palattava Jeesuksen sanaan, että niin rikas kuin köyhä kuolevat, mutta valitettavasti vasta kuoleman jälkeen Jumalan edessä annetaan lopullinen tuomio. Täällä maan päällä ihmiselo voi mennä surullisesti äärimmäisen hulluksi. Täällä on perusteetonta odottaa hyvyyden toteutumista.

Rikkaat miehet eivät välttämättä edes jo kohta pian tunnustaisi Lasaruksen ihmisyyttä, vähäinenkin ihmisyys moititaan oireeksi, joka pitää hoitaa pois, ihmisyyteen aina kuulunut valitus ja moite täytyy hiljentää. Ihmisen ja koneen yleistäminen ”tavaraksi” oli myös Oshiin Innocence-elokuvan toistuva motiivi.

Sinua ja minua ollaan piikittämässä ja koodaamassa – jos suinkin mahdollista – pelkäksi tavaraksi, joka ei saa ihmisarvoa yhtään enemmän kuin Lasarus rikkaan miehen oven luona. Kirkkoisä suurmarttyyri Kyprianos Karthagolainen, syntyi 200 jKr. ja kuoli 258 jKr juuri minun iässä marttyyripiispana. Kyprianos Marttyyri säilytti alkuperäisen hengellisen uskon ja iänkaikkisuusnäkökulman, jota Jeesuksen vertaus Lasaruksesta edellyttää:

nyt, kun maailma on romahtamassa ja sitä painavat pahantahtoisten sairauksien myrsky – jotta me, jotka näemme, että kauheat asiat ovat alkaneet ja tiedämme, että vielä kauheammat asiat ovat tulossa, voisimme pitää suurimpana etuna sitä, että lähdemme siitä mahdollisimman nopeasti. Jos asunnossanne seinät tärisevät iän myötä, katot yläpuolella vapisevat, ja talo, joka on nyt kulunut, uhkaa välittömästi tuhota iän myötä murenevan rakenteensa, ettekö te kaikin keinoin lähtisi pois?

Meidän tulisi, rakkaat veljet, miettiä – meidän tulisi aina ja aina miettiä, että olemme luopuneet maailmasta ja elämme tällä välin täällä vieraina ja muukalaisia. Tervehtikäämme sitä päivää, joka osoittaa jokaiselle meistä oman kotinsa, joka vapauttaa meidät maailman pauloista ja palauttaa meidät paratiisiin ja valtakuntaan. Joka on joutunut vieraalle maalle, eikö hän tahtoisi kiireesti palata omaan kotimaahansa? Me pidämme paratiisia isänmaana”.