Digitaalisessa julkisuudessa leimahti lokakuussa. Syksyllä 2026 näkyvän raiskausoikeudenkäynnin uutisointia sekä syytetyn Makwan Amirkhanin puolesta Kari Uotin esiin tuomia fiiliksiä referoidessani minun Threads-julkaisu keräsi vain reilussa vuorokaudessa yli 120 000 lukukertaa ja yli 800 kiivasta kommenttia.
”Keskustelun” sytykkeenä toimi syytetyn osapuolen oikeudessa esittämä näkökulma: syytetty oli nostanut esille halun puutteen ja sen, ettei ollut kokenut vähän vanhempaa naista seksuaalisesti haluttavaksi – etenkään kun tuon naisen suu myös haisi. Huolestuttavalta vaikutti, että itse ministeri Partanen lähti julkisuuteen tuomitsemaan puolustuksen asianajan. [Savonen, ”Ministeri Partanen”, 26.10.2026]
Niin päätin referoida ja mukailla tuota lausumaa Threadsissa: peilasin siihen omaa henkilökohtaista kokemusmaailmaani. Niin sosiaalisen median kenttä reagoi räjähdysmäisesti. Kirjoitukseni herätti vastareaktion, joka ei kohdistunut enää pelkkään käsiteltävään teemaan, vaan muuttui nopeasti täysimittaiseksi henkilökohtaiseksi maalitukseksi ja digitaaliseksi inkvisitioksi.
SOMERAIVO LÄHDI LAPASESTA: Yli 120 000 lukijaa hyökkäsi kimppuun!
Olin pyrkinyt muistuttamaan yksinkertaisesta länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteesta: syyttömyysolettamasta, tasapuolisesta kohtelusta ja siitä, että syytettyä tulee prosessissa kuunnella. Minä nimenomaisesti kirjoitin: ”Minua kiinnostaa Makwan Amirkhania puolustaneen Uotin alioikeudessa esittämä tunnelmakuva. Sen esittämiseen on hänellä täysin oikeutensa. Ja aika hyvin voin ymmärtää tuon näkökulman omien kokemusteni johdosta, kun iäkkäämpi nainen ei kiinnosta. Vika ei ole naisen, vaan miehen on se fiilis. Tämä ei tietenkään ole kaikkien ikäerojen kuvaus eikä rikosasian koko pointti”.
Kun totesin, että tuomioistuinprosessiin kuuluu syytetyn motiivien ja lausuntojen tarkastelu – ja että kriminologinen tutkimus (kuten Ylen uutisoima väitöskirjaprojekti ja tuomioarkistojen analyysit) osoittaa motiivien moninaisuuden – kommenttivirta repesi. Kirjoitin expressis verbis: ”Tässä on kyse perusasioista: ministereitä myöten paheksutaan sitä, että oikeudessa tuodaan esiin osapuolten kokemuksia ja dynamiikkaa. Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu kuitenkin se, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi omasta näkökulmastaan, eikä yhteiskunnallinen moraalipaniikki saa korvata tuomioistuinprossessia”.
Olin pyrkinyt muistuttamaan länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteesta: syyttömyysolettamasta ja siitä, että syytettyä tulee prosessissa kuunnella [Graeber, ”Utopia of rules”, 2015]. Mielestäni tämä konflikti heijastaa suoraan professori Dominik Finkelden [Finkelde, ”Žižek: Herrensignifikanten”, 9.10.2026] esittelemää Jacques Lacanin ja Slavoj Žižekin herrasignifioijan (Herrensignifikant, S-1) teoriaa. Finkelden mukaan herrasignifioija on merkitsijä, joka ei viittaa mihinkään objektiiviseen todellisuuteen, vaan toimii koko symbolisen järkensä koossa pitävänä, onttona solmukkona. Sosiaalisen median mobiili takertuu tyhjiin merkitsijöihin (kuten "oikeudenmukaisuus", "uhri" tai "moraali"), jotka vaativat täydellistä ideologista yhdenmukaisuutta vailla vivahteita. Sosiaalisen median mobiili takertuu tyhjiin merkitsijöihin (kuten "oikeudenmukaisuus", "uhri" tai "moraali"), jotka vaativat täydellistä ideologista yhdenmukaisuutta vailla vivahteita [Žižek, ”Real Problem with Capitalism”, 31.3.2023].
Minun mielestäni Makwan Amirkhanin puolustuksen esiin tuoma näkökohta motiivin puuttumisesta, olisi ihan validi näkökohta – ottamatta kantaa, oliko se totta vai valhetta. Erityisen tyypillisen esimerkin digitaalisen näytön aggressiosta tarjosi käyttäjä, risupartainen kasvot punaisena pönöttövä Matti Lehtinen, jonka puheenvuorot edustavat modernin verkkokiusaamisen ja ad hominem -hyökkäyksen ydintä.
LÖYLYÄ KRAAKALLE: Nettikiusaajat hyökkäsivät rajusti henkilökohtaisuuksiin!
Ensimmäinen kohta oli intellektuaalinen mitätöinti, joka kohdistuu yleisemminkin länsimaisessa yhteiskunnassa poikien maskuliinisuuden mitätöintiin [Timimi, ”Masculinity”, 2011]. Lehtinen kuittasi meikäläisen tohtorintutkinnon ja laaja-alaisen kaupallisen sekä teknisen koulutuksen haukkumalla kirjoittajaa "imbesilliksi" ja "pojuksi", vaikka tutkintoihini en ollut viitannut sanallakaan. Nykyisessä puhekielessä ja nettislangissa ”poju” on vähättelevä ja halventava ilmaisu. Tämä ilmentää Julian de Medeiroksen [Madeiros, ”Perverse Reason Žižek”, 13.10.2026] kuvaamaa perverssiä järkeä (perverse reason). Myöhäiskapitalistinen ja digitaalinen järjestelmä ei vaadi perinteistä lakia vastaan kapinoimista, vaan se tekee nautinnosta ja someraivosta pakonomaisen imperatiivin. Kuten Julian de Medeiros osoittaa Žižekiin tukeutuen, digitaaliset lynkkausrituaalit toimivat höyryventtiilinä, joka ylläpitää kollektiivista hyvänolon illuusiota samalla kun se tuhoaa toisinajattelijan [De Madeiros, ”Žižek”, 27.5.2024].
Sitten Lehtinen tukeutuu henkilökohtaiseen häpäisyyn: Kommenteissaan Lehtinen ivasi avoimesti minun yksityiselämääni toteamalla: "Kyllä olet imbesilli poju edelleen, ei ihme että vaimo lähti". Hän jatkoi hyökkäystään vaatimalla "hoitoon" ja pilkkaamalla fyysistä olemusta sekä ikää: "Et näköjään tunne mitään häpeää, taitaa sun lähipiiri ja pappiskaverit nyt hävetä sitäkin enemmän... vaari, miks oot somessa, nyt kaverit kiusaa mua..." Lopuksi Lehtinen päätyi julkiseen leimaamiseen ja jopa epäsuoraan uhkaukseen. Lehtinen julisti suoraan: "Eino, olet mies saastaa. Toivottavasti katu ja ympäristö muistuttaa sinua tästä aivopierusta". ”Miten vaimosi edes pystyi olemaan moisen otuksen kanssa. Millainen äitisuhde sulla takana... ääliö muka pappi, muka tutkija, mukamukamukamuukaanmuka. Nyt tulee paha, onko ne nyt sun...”, kirjoitti Matti Lehtinen.
Nimimerkki ”Vekkuli” kirjoittaa kirjoitusvirheineen: ”Ei helvetti että miehet voiki olla suunnattoman tyhmiä. Makwan, Uoti ja sinä Juha, todistatte ettei miehen potentiaaliselle yksinkertaisuudelle vaan ole olemassa mitään rajaa. Kaikkein tyhmimmän miehen titteli menee kuitenki rapakon taa sille oranssille idiootille”. Antti Virtanen on harvinainen poikkeus tuossa myrskyssä ja uskaltaa oman kuvansa kanssa kirjoittaa: ”Paskamyrsky Juhaa kohtaan on tyyppiesimerkki laumasieluisuudesta ja sakinhivutuksesta”. Mikko Lehmuskallio kirjoittaa: ”Vähän tässä odottelinkin milloin tulee eka mulkspleinaaja puolustamaan Makwania. Kunnon sonni vielä kaiken kukkuraksi. Varmaan saat ihan rauhassa kirjoittaa tulevaa kirjaasi kun ei ole naiset lääppimässä”.
Ulkonäöllä ja iällä kuittailu minua vastaan levisi villitykseksi sosiaalisessa mediassa. Tämä näyttää olevan naisten tapa reagoida, enkä aivan ymmärrä, mistä on kysymys. Esimerkiksi käyttäjä capri00_07 hyökkää henkilökohtaisuuksiin todeten: "Ymmärrän että vaimosi halusi eron sinusta, sen verran vanhalta näytit jo silloin". Nuori nainen ”Jaana” turvautui sukupolvileimakirveiseen: "Jaaha, tämän ikäluokan mies taas äänessä. Vittu tätä yhteiskuntaa". Naiset pyytävät, että minun lapseni ottaisivat pois kännykän ja tietokoneen noin vanhalta mieheltä. Kommenttivirta (hh_hansu, jaanbanaana, jennirinnej, eskelisenhanna) ilmentää klassista psykologista halkaisua (splitting) ja ehdotonta dogmaattisuutta, jonka piirteenä on mustavalkoinen leimaaminen: Pelkkä syytetyn lausuman ääneen lausuminen tai sen ymmärtäminen, että ihminen voi kokea haluttomuutta, tulkittiin välittömästi minua vastaan "raiskauksen puolustamiseksi" tai suorastaan minun "sairaudeksi". Nuori neito, itsensä Jeesuksen seuraajaksi esittelevä Tiina Tuulia ohjeistaa minua: ”Mä annan sulle neuvon: Jos olet idiootti, älä ota kantaa mihinkään ja vain nyökyttelet muiden jutuille. Silloin muut voivat luulla sua fiksuksi. Ehkä”. Vastasin uskovaiselle neidolle: ”Jos sinä Tiina Tuulia olet Jeesuksen seuraaja, niin olisi suotavaa, että puheissasi heijastuisi armo, lähimmäisrakkaus ja viisaus, jota Opettajasi edusti”. Punatukkainen Taina kirjoittaa kirjoitusvirheineen: ”Jos et jostain syystä oo Mira Luodin puolella tässä keississä niin tee mulle palvelus ja blokkaa mut saman tien. Meil ei oo eikä tuu olemaan samoja näkemyksiä asioista”.
Mustavalkoinen jakautuminen ja kykenemättömyys sietää kognitiivista dissonanssia ilmentävät syvempää psykologista rakennetta, jossa sosiaalinen media toimii modernina inkvisition näyttämönä. Kun arvostettu kliininen psykiatri MD Hannah Spier ja kliininen asiantuntija Dr. Fiona Girkin analysoivat naispuolisen psykopatian ja piilevän aggression mekanismeja, he osoittavat, kuinka sosiaalinen naamiointi ja roolien kääntäminen päälaelleen suojaavat hyökkääjää [Girkin & Spier, ”Female Psychopats”, 19.10.2026]. Sosiologi Erica Coppolillo puolestaan vertailevassa tutkimuksessaan todentaa, että sukupuolittunut vihapuhe ja kollektiivinen vihamielisyys saattavat digitaalisissa yhteisöissä saavuttaa yhtä rajupintaisia huippupisteitä kuin perinteiset miesten vastineet [Coppolillo, ”Women who hate men”, 2025]. Arvostettu psykoterapeutti ja seksologi Joe Kort on osuvasti kuvannut, kuinka näkymätön miestenviha eli misandria ilmenee arkisissa mikroaggressioissa, joissa miehen ruumiillisuutta ja tunne-elämää mitätöidään sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla [Kort, ”Misandry”, 7.8.2016]. Kuten laajemminkin historiallisessa ja sosiologisessa katsauksessa on todettu, misandrian käsite on herättänyt akateemista keskustelua siitä, kuinka rakenteellinen vihamielisyys eroaa yksilötason ennakkoluuloista [Wikipedia:Misandry]. Tämä ilmiökenttä paljastaa, kuinka verkkokulttuurin moralismi ei etsi totuutta, vaan se hakee rituaalista puhdistusta vaatimalla poikkeuksetonta alistumista kollektiiviselle dogmille.
DIGITAALINEN INKVISITIO: Moraalipaniikki vaatii ehdotonta alistumista!
Itse termi ”misandria” (miesten vihaaminen) syntyi 1800-luvun lopulla. Tietopolitiikan tutkijoiden Alice Marwickin ja Robyn Caplanin [Wikipedia: Misandry] mukaan termiä ”misandria” (miesten vihaaminen) käytettiin alusta alkaen feminismin synonyyminä, jolloin misandria rinnastettiin misogyniaan (naisten vihaamiseen). 1890-luvun sanomalehdissä feministisiä ”uusia naisia” kutsuttiin toisinaan ”miestenvihaajiksi”, ja vuonna 1928 Harper’s Monthly -lehdessä julkaistussa artikkelissa todettiin, että misandria ”vääristää [nykyaikaisten] feminististen argumenttien riitaisimpia puolia”. Termi nousi uudelleen esiin 1980-luvulla miesten oikeuksia käsittelevässä kirjallisuudessa sekä rakenteellista seksismiä käsittelevässä akateemisessa tutkimuksessa. Miesten vihaamiseen on merkkejä toki jo antiikin Kreikan kirjallisuudessa [Wikipedia: Misandry]. Shakespearen teksteissä miestenviha on myös vahva elementti, kun Shakespeare tekee täysin selväksi, että naisten on yleisesti ottaen avioiduttava itseään ”alempien” miesten kanssa, että miehet ovat narsistisia, epäluotettavia ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan hän tarjoaa meille synkemmän kuvan ihmismiehistä kuin ihmisnaisista. [Wikipedia: Misandry]
Toistuvasti lausuttiin myös ukaasi hiljentymisestä. Tämä on tietysti subjektin mitätöimistä: Kommenteissa vaaditaan toistuvasti julkaisun poistamista ja suun sulkemista ("mä suosittelen sua poistamaan tän"). Tämä on pyrkimys ajaa toisinajattelija yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. Kyse on samasta ilmiöstä, jota on käsitelty laajemmissakin yhteiskunnallisissa analyyseissä: institutionaalinen ja kollektiivinen moraalinvartiointi ei siedä vivahteita, vaan vaatii täydellistä ideologista yhdenmukaisuutta. Peter D. Mathewsin tutkimus (The Symbolism of Clothing: The Naked Truth About Jacques Lacan, 2021) [Mathews, ”Clothing”, 2021] käsittelee teoreettisesti psykoanalyyttisesti, miten ulkonäköön ja ikään perustuva pilkka ("vaari, miks oot somessa") toimii. Mathewsin mukaan vaatetusmetafora toimii Lacanin ajattelussa symbolisen ja imaginäärisen rajapinnana, minkä vuoksi ikään ja ulkonäköön kohdistuva pilkka ei ole vain pinnallista häiriköintiä, vaan strateginen hyökkäys subjektin symbolista olemusta vastaan. Kun kommentoijat vaativat iäkkäämpää toisinajattelijaa hiljentymään, he soveltavat utilitaristista funktionalismia, joka pyrkii riisumaan pois kaiken poikkeavan tyylin ja puristamaan inhimillisen ilmaisun hallittavaan, yhtenäiseen muottiin. Tämä prosessi heijastaa laajempaa yhteiskunnallista pyrkimystä karkottaa moninaisuus ja alistaa subjekti hyödyn despotismille, jossa vain standardoitu ja utilitaristinen olemisen muoto hyväksytään. Kriitikoiden toistuvat vaatimukset muistuttavat tiedekriitikoiden viljelemää keisarin uudet vaatteet -tropia – sivuuttaa sen, että inhimillinen subjekti on aina välttämättä symbolisesti pukeutunut. Vaatimalla toisinajattelijan hiljaisuuta massa yrittää suojautua todellisuuden monimutkaisuudelta ja torjua sen symbolisen todellisuuden, jota poikkeava ääni edustaa.
Lacanille ego on kuin päällekkäin aseteltujen takkien sarja – identifikaatioiden summa (rekvisiittaosaston tavara), joka muodostaa subjektin ulkoisen olemuksen [Levine, ”Lacan Reframed”, 2008]. Levine osoittaa, kuinka tämä vieraannuttavista peilikuvista kiteytyvä ego tasapainoilee herkällä rajalla katoavan subjektiivisen minän ja vastahakoisen todellisuuden välillä suhteessa Suureen Toiseen. Kommentoijien vihamielinen tarkkailu ja vaatimus hiljentymisestä ilmentävät skopistä viettiä, jossa ulkoinen kuva ja Toisen ylivoimainen katse toimivat subjektia vangitsevana ansana. Tässä puristuksessa intellektuaalinen ja luova toiminta toimii suojaavana "näyttönä", joka auttaa suodattamaan Reaalisen aiheuttamaa ahdistusta ja pitää yllä symbolista järjestystä. Yhteiskunnallisen moraalinvartioinnin paineesta huolimatta vakaa symbolinen identifikaatio ja oma tyyli suojelevat toisinajattelijaa todellisuuden hajoamiselta. Tuo uniikki intellektuaalinen ote muodostaa Borromeon solmun kaltaisen neljännen renkaan, joka sitoo olemisen ulottuvuudet yhteen ja turvaa subjektin itsenäisyyden. Kommentoijat yrittävät pakottaa minut suun sulkemiseen, sillä massa ei kestä todellisuuden monimutkaisuutta [Žižek, ”Kill hope”, 24.10.2018]. Me elämme maailmassa, jossa voimme nauraa järjestelmälle, mutta noudatamme sen sääntöjä silti orjallisesti. Žižek kutsuu tätä tilannetta täydelliseksi ideologiseksi ansaksi, josta ei ole helppoa ulospääsyä. Me emme ole vapaita, vaan olemme vankeja, jotka on opetettu rakastamaan kahleitaan ironian kautta. [Žižek, ”Kill hope”, 24.10.2018] Vastasin hiljentämisvaatimuksiin: ”Keskustelu ei ratkea sillä, että joku käskee toista olemaan hiljaa. Oikeus mielipiteen ilmaisuun ja julkiseen pohdintaan säilyy silloinkin, kun sisällöt herättävät vastustusta. Tässä ei ole kysymys toisen ihmisen arvosta tai kunniasta an sich, vaan että esimerkiksi tuo mies ei koe seksuaalista halua tuota naista kohtaan. Tämä on täysin miehen fiilis. Se ei ole naisen todellisen merkityksen mittaus”.
Vaatimus toisinajattelijan vaientamisesta ja täydellisestä ideologisesta yhdenmukaisuudesta kytkeytyy suoraan laajempaan sivilisaatiomuutokseen, jota itsenäinen tutkija Roni Fouks ja yhteiskunta-analyytikko Helen Andrews kutsuvat ”suureksi feminisoitumiseksi ja kynnysarvoteoriaksi” [Fouks, ”Feminization”, 18.8.2026], [Andrews, ”Feminization”, 16.10.2025]. Kun instituutionaalinen valta saavuttaa naisenemmistön, vuorovaikutuksen normit siirtyvät objektiivisesta meritokratiasta kohti emotionaalista turvallisuutta ja konsensushakuisuutta, mikä tekee avoimesta tieteellisestä erimielisyydestä institutionaalisesti mahdotonta. Toisaalta Surrey'n yliopiston laajassa tutkimuksessa on pyritty empiirisesti osoittamaan, että valtavirran feministinen liike ei kollektiivisesti kanna vihaa miehiä kohtaan, vaikka ulkopuoliset tarkkailijat aliarvioivatkin tämän myötätunnon todellisen luonteen [University of Surrey, ”Myth that feminists hate men”, 17.11.2023]. Kuitenkin, kuten podcastaaja Chris Williamson, kirjailija Freya India, evoluutiopsykologi William Costello ja tutkija Dr. Tania Reynolds ovat syväluotaavissa keskusteluissaan tuoneet esiin, sukupolvi Z:n naisten keskuudessa vallitseva syvä kyynisyys ja sisäryhmäsolidaarisuus ("girls' girl" -koodisto) luovat ankarat sosiaaliset rangaistusmekanismit kaikille poikkeaville äänille [Williamson; India; Costello & Reynolds. ”Gen Z Women Hate”,7.5.2026]. Tämä selittää sen, miksi älyllinen haastaminen tai pelkkä haluttomuuden fysiologisen todellisuuden toteaminen koetaan välittömästi hyökkäykseksi, johon vastataan sosiaalisella eristämisellä ja vaatimuksella suun sulkemisesta.
Henkilöön käytävät hyökkäykset ja psykiatrisointi toistuvat liki jokaisessa sadassa kirjoituksessa minua vastaan: Kun argumentteja ei kyetty kohtaamaan, siirryttiin arvostelemaan minun korkeaa ikääni, rumaa ulkonäköäni tai vaatimaan minut "avun piiriin". Sakari Lehtonen kirjoittaa rajun tekstin, jossa ”vahva oksa” viittaa hirttoköyden ja ruumiin painon kestoon: ”Pitäisikö sinun käydä lääkärin juttusilla, sen verran sakeaa ’ajattelua’ niin luulisi avun löytyvän. Tai ainakin vahvan oksan”. Nauri Nykänen kirjoittaa: ”Hyvät Juha Molarin omaiset: vähälahjainen läheisenne on taas somessa perseilemässä. Kuka teistä antoi hänelle tietokoneen salasanan? Hävetkää!!!” Jeese Karhu ivailee minua vanhaksi höperöksi: ”Nyt oli nolo ulostulo. Kannattaakohan sun Juha jatkossa tarkistuttaa sun postaukset ensin sun lapsilla ja lapsenlapsilla ennen julkaisua, kun näköjään alkaa iän myötä tuo julkaisufiltteri vähän pölyyntymään”. Ida Maria kertoo Scandinavian Journal of Psychologystan julkaisemasta Dunning-Krugerin tutkimuksesta ja tulkitsee tämän kertovan syyt minun mielenongelmien taustalla, henkilökohtaisesta ongelmasta: ”Unattractive people are unaware of their (un)attractiveness”. Tutkimushan on todellisuudessa Tobias Greitemeyerin tekemä [Gretemeyer, ”Unattractive people”, 2020]. Minullahan ei ole tosiasiallisesti koskaan todettu mitään mielenongelmaa, olen saanut elää sopuisan elämän.
Henkilökohtaiset loukkaukset, ulkonäön pilkkaaminen ja vastapuolen psykiatrisointi toimivat retorisen tyhjyyden suojana, jossa tieteellinen tutkimus väännetään välineelliseksi lyömäaseeksi. Miesten mielenterveyden ja vaikeuksien julkinen vähättely ja pilkkaaminen sosiaalisessa mediassa on herättänyt kriittistä huomiota, jota itsenäinen analyytikko Misha Petrov on osuvasti luonnehtinut digitaalisesti ruokituksi katkeruudeksi ja ehdolliseksi empatiaksi [Petrov, ”Women Are Mocking”, 20.6.2025]. Kun kliininen psykiatri MD Hannah Spier tarkastelee naispuolisen narsismin ilmenemismuotoja, hän osoittaa, kuinka matala sovinnollisuus kätkeytyy nykyaikaisen mielenterveyskielen ja pseudo-terapeuttisten termien taakse, joilla omaa aggressiota pyritään moraalisoimaan [Spier, ”Female Narcissism”, 28.5.2026]. Toisaalta miesten mielenterveyden ja sisäisen haavoittuvuuden taustalla vaikuttavat syvemmät kehityspsykologiset traumat, kuten miesten mielenterveyden asiantuntija Connor Beaton on "äitihaavan" (mother wound) käsitteellään osoittanut: moni mies kantaa sisäistettyä häpeää maskuliinisuudestaan siksi, että on kasvanut ympäristössä, jossa äiti tai ensisijainen hoitaja on kantanut syvää kaunaa miehiä kohtaan [Beaton, ”Women Who Hate Men”, 1.1.2026]. Kun nämä psykologiset kerrostumat yhdistetään digitaaliseen mobakäyttäytymiseen, tuloksena on häikäilemätön ad hominem -kampanja, jossa toisinajattelijan mieli ja olemus pyritään systemaattisesti tuhoamaan.
Ida Marian esittämä tulkinta siitä, että Tobias Greitemeyerin tutkimus (Unattractive people are unaware of their (un)attractiveness, 2020) kertoisi minun henkilökohtaisesta "mielenongelmasta" tai selittäisi toimintaani, on tietysti myös tieteellisesti kestämätön ja virheellinen. Greitemeyerin tutkimuksella ei ole mitään tekemistä yksittäisen ihmisen psykiatrisen tilan, oletettujen mielenongelmien tai jonkin spesifin henkilökohtaisen patologian kanssa. Mitä siis Greitemeyerin tutkimus todellisuudessa osoittaa? Tobias Greitemeyerin [Gretemeyer, ”Unattractive people”, 2020] kuusi tutkimusta ja yhteensä 1 180 osallistujaa kattava katsaus osoittaa sosiaalipsykologisen ja ihmisen itsearviointia koskevan ilmiön: Yleinen vinouma ulkonäössä. Tutkimus osoittaa, että objektiivisesti heikommin arvioidut (eli "epäviehättävät") henkilöt yliarvioivat merkittävästi omaa viehättävyyttään verrattuna ulkopuolisten (vieraiden) arvioihin. Vastaavasti viehättävät ihmiset olivat arvioissaan tarkempia tai jopa aliarvioivat omaa viehättävyyttään. Tutkimus rinnastaa tämän Dunning–Kruger-ilmiöön [Gretemeyer, ”Unattractive people”, 2020]. Siinä missä älyllisissä tai taidollisissa testeissä heikosti suoriutuneilta puuttuu metakognitiivinen kyky arvioida omaa osaamistaan objektiivisesti (ja he siksi yliarvioivat taitojaan), samanlainen mekanismi saattaa heijastua myös fyysisen viehättävyyden tai sosiaalisen palautteen käsittelyyn. Kyseessä on tilastollissosiaalipsykologinen normi, ei mielisairaus: Tutkimus ei käsittele yksilön psyykkisiä sairauksia, persoonallisuushäiriöitä tai "mielenongelmia", vaan ihmislajille tyypillistä yleistä puolustusmekanismia ja positiivista itsearviointiharhaa (self-serving bias / above-average effect), jonka turvin ihmiset pyrkivät ylläpitämään myönteistä minäkuvaa.
Miksi Ida Marian väite minun "ongelmastani" olisi siis virheellinen? Ida Maria tekee tässä klassisen virhepäätelmän soveltaessaan ryhmätason tilastollista havaintoa yksittäisen ihmisen psyykeen patologisointiin. Greitemeyerin tutkimus [Gretemeyer, ”Unattractive people”, 2020] tarkastelee ihmisryhmien keskiarvoja ja kvartiileja. Sitä ei voi käyttää minkään yksittäisen henkilön ulkonäön, persoonallisuuden tai "mielenongelmien" diagnosointiin. Tuo olisi aiheetonta patologisointia. Kun Ida käyttää akateemista tutkimusta välineenä leimatakseen minun kirjoitukset vanhan miehen omasta "rumuudesta johtuviksi", hän tekee tarkoitushakuisen olkiukon ja siirtyy asiasta henkilökohtaiseen solvaukseen. Jordan B. Peterson esitelmöi naisten ihanteesta ja miehen motivaatiosta: ”Modernit naiset eivät oikeastaan ymmärrä miehiä tässä asiassa; he eivät ymmärrä, että siinä määrin kuin miehet ovat turmeltumattomia eivätkä katkeria hylätyiksi tulemisen vuoksi, he tekevät kaikkistansa polvistuakseen naisellisuuden ikuisen ihanteen edessä ja yrittääkseen tehdä itsestään sen arvoisia.”[Peterson, ”Women”, 2017]. Peterson analysoi, mitä tapahtuu silloin, kun tämä herkkä ja haavoittuva maskuliininen pyrkimys (yritys olla ihanteen arvoinen) kohtaa nykyajan kulttuurisen ilmapiirin, jossa miehet leimataankin oletusarvoisesti "vaarallisiksi" tai "toksisiksi". Kun nuori tai varttuneempikin mies kohtaa naisten taholta tulevaa ennakkoasennetta, halveksuntaa tai torjuntaa, se ei osu vain sosiaaliseen tasoon, vaan se iskee suoraan hänen eksistentiaaliseen arvoonsa. Petersonin luento keskittyi nuoriin miehiin (young men), jotka pelkäävät naisten tuomiota. Naisten synnynnäinen tai kulttuurillisesti vahvistettu rooli arvioijana ja portinvartijana säilyy kuitenkin läpi elämän – ja kun vanhempi mies menettää nuoruutensa status- tai fyysisen vetovoimavallan, tämä sama arvioiva ja armoton katse voi muuttua avoimeksi halveksunnaksi tai vihamielisyydeksi. [Peterson, ”Women”, 2017]
Olen käsitellyt kirjoituksissani inhimillisen halun ja vastenmielisyyden dynamiikkaa osana oikeusprosesseja ja psykologiaa (esimerkiksi sitä, kuinka vaikeaa ihmisen on kokea halua vastentahtoista tai vieraaksi koettua osapuolta kohtaan). Sen vetäminen miksikään osoitukseksi minun omasta ulkonäöstäni on täysin vailla todellisuuspohjaa ja ilmentää sitä samaa digitaalisen keskustelun mustavalkoisuutta, jossa monimutkaiset ilmiöt pyritään mitätöimään henkilökohtaisella ivalla. Jos Threads-verkkoraivossa Matti Lehtisen ja Idan kaltaiset kommentoijat yrittävät tällä kertaa määritellä olemustani ulkonäön ja keksimiensä "ongelmien" kautta, eräästä uudenmaalaisesta kunnasta kokoomuspomon tapaus osoitti aiemmin kesäkuussa 2014, että tämä ilmiö on pitkäaikainen yhteiskunnallinen kaava. Uudenmaalaisen kunnan kokoomuksen paikallispomo hyökkäsi julkisesti kimppuuni väittäen ulkonäön ja olemuksen selittävän "miksi et saa naisia eikä työtä". Vain vuosi minulle osoitetun saarnan jälkeen tuo kokoomuspamppu itse ajautui käräjäoikeuteen tuomittavaksi rikoksesta (vahingonteosta), jonka taustalla olivat hallitsematon mustasukkaisuus ja impulsiivinen raivo demaripomon auton romuttamisesta naisystävän kotiinpaluun yhteydessä. Tämä kontrasti on sosiologisesti ja psykoanalyyttisesti pysäyttävä: julkisessa tilassa kovaäänisimmin toisten "karismasta", ulkonäöstä ja "ihmissuhdevaikeuksista" saarnaava henkilö kantoi itse sisällään niin syvää ihmissuhde-epävarmuutta ja väkivaltaista hallinnantunteen menetystä, että se johti rikosoikeudelliseen tuomioon. Toimin siis hänelle vain peilinä tai välineenä, johon omaa sisäistä kaaosta yritettiin projisoida. Taustaltaan ja elämäntavoiltaan rappeutunut, keskivartalolihava ja alkoholin pöhöttämä "paikallispomo" pyrki hakemaan itselleen julkista ylemmyydentuntoa hyökkäämällä toisen ulkonäköä vastaan. Hän nojasi pelkkään ulkoiseen valtarakenteeseen ja poliittiseen statukseen, vaikka hänen oma fyysinen habituksensa viesti itsekurin ja fysiologisen hallinnan puutteesta.
Minua vastaan kääntynyt kokoomuspomon puheenvuoro – siitä kuinka ruma ja tyhmä olisin – ei ollut tuolloinkaan kesällä 2014 satunnainen purkaus, vaan tarkoituksellista symbolista väkivaltaa. Lacanin mukaan pyrkimys riisua todellisuus tai toinen ihminen ”alastomaksi totuudeksi” on kuitenkin harhainen. Totuus voidaan paljastaa vain silloin, kun se puetaan petoksen ja retorisen vaatetuksen kaapuun (kaksoisbluffi) [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964]. Kokoomuspomon hyökkäys pyrki kiinnittämään subjektin alentavaan merkitsijään, mikä paljastaa kielen ja merkityksen välisen väkivaltaisen kamppailun siitä, kuka määrittää subjektin paikan. Lacanin mukaan merkitsijä ei kuitenkaan koskaan vastaa suoraan mitään kiinteää olemusta, sillä subjekti rakentuu perustavasti puutteesta ja edustuu vain toiselle merkitsijälle ketjussa. Tällainen leimaava puheenvuoro ei kerro mitään kohteen todellisesta arvosta, vaan se toimii petoksellisena siirtona, jossa arvostelija itse yrittää kätkeä oman tiedostamattoman puutteensa Toisen halun kentällä. Subjektin ja ulkomaailman välinen suhde noudattaa topologista Möbiuksen nauhan logiikkaa, jossa sisä- ja ulkopuoli yhtyvät, minkä vuoksi ulkoa tuleva diskursiivinen väkivalta pyrkii tunkeutumaan minän perustaan. Analyyttinen vastarinta tätä symbolista alistamista vastaan edellyttääkin kieltäytymistä hyökkääjän tarjoamasta merkityksen ansasta ja sen perimmäisen ei-tietämisen ytimen kohtaamista.
Kokoomuspomon ja muiden someraivoajien hyökkäykset minun rumaa ulkonäköäni kohtaan ovat puolestaan oire heidän omasta sisäisestä kaaoksestaan ja hallinnantunteen menetyksestään [Hook, ”Melancholia”, 12.3.2022]. Neiti ”Ponkari”(Outi Hämäläinen) kirjoittaa kirjoitusvirheineen minulle: ”Tiesitkö olevasi idiootti? Haluatko puhua siitä? Ei sen völiä. En kuuntelisi”. Psychology Today -artikkelissaan filosofian tohtori, psykoterapeutti Joe Kort [Kort, ”Misandry”, 7.8.2016] käsittelee hienovaraisia sanallisia ja toiminnallisia mikroaggressiot ja joskus ei-niin-hienovaraisia. Hän nostaa esiin termin misandria (misandry, miestenviha) misogynian (misogyny, naistenviha) vastineena: yhteiskunnassamme esiintyy laaja kirjallinen ja kielellinen repertuaari miehiin kohdistuvia mikroaggressioita, joita pidetään sosiaalisesti hyväksyttävinä tai huomaamattomina. Tällainen on pelkistäminen seksuaaliseksi ja eläimelliseksi: "Men only think with their dicks", "Men just want a hole to put it in", "Men can't hear the word no." Sitä on kognitiivinen ja emotionaalinen mitätöinti: "A man wouldn't understand." Tietysti myös ahtaat rooli- ja suorituspaineet: "Be a man", "Really? You don't like sports?", "He's 'artistic'." Tähän kuuluu myös alatyylinen anatominen ja ruumiillinen häpäisy: Kort [Kort, ”Misandry”, 7.8.2016] mainitsee esimerkin, jossa miehen kehonosia (esim. kiveksiä) kuvataan inhoatulla tavalla ("Balls are gross, I hate them"). Aikoinaan käräjäoikeudessa tuomarin edessä ja tämän piittaamatta minua nimiteltiin alatyylisillä sanoilla: ”Molo”. Kort huomauttaa kaksoisstandardista: jos miehet puhuisivat naisten genitaaleista samalla tavalla, se leimattaisiin välittömästi misogyniaksi.[Kort, ”Misandry”, 7.8.2016]
Kovaäänisimmin toisten karismasta ja ulkonäöstä saarnaava henkilö kantaa itse sisällään syvää ihmissuhde-epävarmuutta, jossa toimin vain peilinä omalle projisoidulle ahdistukselle. Massa ei kestä todellisuuden monimutkaisuutta ja vastauksena on vihan pyhä rituaali: toisinajattelija yritetään mitätöidä nimittelemällä hänet vanhukseksi, mielisairaaksi tai yhteisön ulkopuolelle hyljeksityksi "saastaksi". Tämä oikotien_helmet-nimimerkillä kirjoitettu kommentti oli lopulta täydellinen ja tragikoominen esimerkki siitä, miten digitaalinen huutelu ja someraivo toimivat silloin, kun kritisoijalta loppuvat todelliset vasta-argumentit. Sen sijaan, että kommentoija puuttuisi käsiteltyyn teemaan, oikeusvaltion periaatteisiin tai kriminologiseen tutkimustietoon, hän kaivaa esiin tohtorinväitöskirjan otsikon ja sortuu halpahintaiseen pilkantekoon, joista ensimmäisenä on akateemisen tittelin vääristely ja pilkka: Kommentoija siteeraa väitöskirjani aihetta (”Q-evankeliumi ja psykohistoria”) sirkusemoji-kuvakkeella varustettuna, pitäen sitä jonkinlaisena itseisarvoisena vitsinä. Hän yrittää mitätöidä tieteellisen työn kutsumalla sitä ”hihhulitohteriksi” vain siksi, että kyseessä on teologian tohtorin (ThD) tutkinto, vaikka akateemisessa maailmassa teologinen tiedekunta ja sen piirissä tehtävä tieteellinen tutkimus (kuten psykohistorian ja tekstianalyysin soveltaminen) ovat täysipainoisia ja perinteikkäitä tieteellisiä saavutuksia. Lopulta argumentum ad hominem on huipussaan: Koko viestin pääteesi tiivistyy tylyyn ivailuun: "Psykohistoria my ass". Tässä kiteytyy somemobilisaation ydinvire: monimutkaisia ihmistieteellisiä, historiallisia tai oikeusvaltiollisia teemoja ei haluta tai osata käsitellä, joten ne kuitataan karkealla ja halveksuvalla kielenkäytöllä. Tämä oikotien_helmet-nimimerkillä kirjoittava kommentti kuvaa hyvin intellektuaalista tyhjiötä ja digitaalista öykkäröintiä. Kun joku henkilö on kirjoittanut yli 400-sivuisen tieteellisen väitöskirjan, vastapuolen "argumentti" on repäistä otsikko kontekstistaan, heittää perään pellehymiö ja julistaa oma ymmärtämättömyytensä voitonmerkiksi. Se osoittaa juuri sen saman henkisen mataluuden, jota kokoomuslainen paikallispomokin aikoinaan edusti: kyvyttömyyden kohdata todellisuutta ilman ivakirvestä. Ph.D. (Doctor of Philosophy) on kansainvälisesti täysin vakiintunut ja oikea tohtorin yleistitteli oppialasta riippumatta. Akateemisessa maailmassa teologian tohtorin tutkinto (Doctor of Theology, ThD) on filosofian tohtorin tutkintoa vastaava ylin korkeakoulututkinto, ja kansainvälisissä yhteyksissä sekä humanistisyhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa Ph.D.-tittelin käyttö on täysin asianmukaista ja standardia. Tämä oikotien_helmet-nimimerkin heitto paljastaa vain kommentoijan oman tietämättömyyden akateemisista oppiarvoista ja tutkintojärjestelmästä. Kun todellisia vasta-argumentteja oikeustieteelliseen, kriminologiseen tai filosofiseen pohdintaan ei ole, yritetään tarttua kirjaimistoihin ja vääristellä niitä pilkallisessa sävyssä. Itse en lainkaan puhunut oikeustapauksen yhteydessä mitään omasta koulutuksestani.
VAATIMUS VAIETA ON SADISMIA
Christian Fierensin teoksen (Le principe de jouissance: Critique de la raison pratique (Kant) - Kant avec Sade (Lacan)) [Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020] valossa somen moralismi ja vaatimus minun hiljentymisestäni edustavat superegon pakottavaa imperatiivia: "Nauti!" tai "Ole kuuliainen ja hiljainen!". Saden maksiimi oikeudesta nauttia toisesta ilman rajoja paljastaa Lacanin mukaan sen, että puhtaan moraalilain taustalla piilee aina tiedostamaton jouissance – nautinto, joka ylittää mielihyväperiaatteen laskelmat [Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020]. Tämä ulkoinen ja pakottava imperatiivi ei toimi tavanomaisen mielihyväperiaatteen laskelmien mukaan, vaan se vaatii alistumista Toisen radikaalille ja rajattomalle vaatimukselle. Saden ja Kantin rakenteellinen yhteys osoittaa, että moraalilain ehdottomuuden takana piilee aina halu murtaa toisen olemisen perusteet ja mitätöidä hänen subjektiivisuutensa. Vaatimus hiljentymisestä toimii tässä samalla tavalla kuin sadistinen tuska, jonka tarkoituksena on lamauttaa kohde ja hävittää hänen suojansa. Somen kollektiivinen moralismi paljastaa siten puhtaan tahtomuksen nurjan puolen – sen saman ”jumalallisen julmuuden”, joka ei tingi vaatimuksistaan eikä salli poikkeamia. Subjektin on tässä tilanteessa kohdattava tiedostamattoman todellisuus ja löydettävä vapauden mahdollisuus ainoastaan siltä pohjalta, joka ylittää ulkoisen pakon ja luo uuden olemisen muodon.
Tämä someraivon ja ylimmin moraalisen vaatimuksen takana piilevä suunnaton aggressio kumpuaa myös laajemmaksi kasvaneesta ristiriidasta sukupuolten välisissä odotuksissa ja parisuhteen valtarakenteissa. Kulttuurikriitikko Harlow Glenn on analysoinut, kuinka naisten odotukset miehiä kohtaan ovat karanneet käsistä vaatien samanaikaisesti perinteistä huolenpitoa ja modernia alistuvuutta vailla minkäänlaista vastavuoroista kunnioitusta [Glenn, ”Experctations”, 24.9.2026]. Toisaalta arvostettu kliininen psykologi Jordan B. Peterson on osuvasti huomauttanut siitä eksistentiaalisesta ja syvästä pelosta, jota nuoret miehet kokevat naisten arvioivan katseen edessä yrittäessään epätoivoisesti tehdä itsestään naisellisuuden ihanteen arvoisia [Peterson, ”Women”, 2017]. Kun tämä herkkä pyrkimys kohtaa vihamielisyyden tai vääränlaisen vallankäytön, seurauksena on lukuisia arkisia kitkoja, joita kliininen psykologi Orion Taraban on kutsunut ”tiedostamattomiksi epäkunnioituksen muodoiksi” [Taraban, ”Disrespect”, 2017]. Taraban osoittaa, kuinka parisuhteessa esiintyvä asiaton kuulustelu, luvan vaatiminen ja jatkuva valvonta riistävät mieheltä autonomian ja kohtelevat häntä alempiarvoisena tai lapsena, mikä puolestaan synnyttää syvää katkeruutta ja vastareaktioita [Taraban, ”Disrespect”, 2017]. Lakianalyysien ja sosiaalisen median moralismin taustalla kytee siten perustavanlaatuinen inhimillinen kyvyttömyys kohdata toista autonomisena, virheellisenä mutta tasa-arvoisena subjektina.
Ongelmien ytimessä on oikeusvaltion perusteiden kieltäminen ja tabu halusta. Keskustelun ytimessä on kaksi asiaa, joita digitaalinen mobiili ei siedä. Päällimmäinen ongelma on syyttömyysolettaman ja puolustuksen demonisointi. Olen yrittänyt tuoda alusta alkaen julki, koska hän näki syytettyä Makwan Amirkhania ja tämän puolustusta vastaan jopa ministeritasolta [Savonen, ”Ministeri Partanen”, 26.10.2026] nousseen vihan. Ylipäätään mielestäni on arveluttavaa informaatiovaikuttamista, että käytävään oikeudenkäyntiin ministeri lausuu ylipäätään yhtään mitään julkisesti. Mielestäni oikeusvaltiossa syytetyllä on aina oikeus puolustukseen, ja tuomioistuin punnitsee näyttöä ja motiiveja puolin ja toisin. Someraivon ja ministeri Partasen silmissä syytetty on syyllinen jo ennen tuomiota. Ajatus siitä, että syytettyä tulee kuunnella tasapuolisesti ja hänen esittämäänsä motiivia on arvioitava kiihkottomasti, koetaan loukkauksena uhria kohtaan. Tämä viha yltyi jopa niin pahaksi, että puolustusasianajajaa maalitettiin hyvin röyhkeästi, niin kuin jopa ministeri Partanen lausui julkisuuteen. Niin kirjoitin: ”En ole missään vaiheessa hyväksynyt raiskauksia mistään syystä. Länsimaisen oikeusvaltion periaatteen mukaisesti olen korostanut, että syytetyn puheenvuoroa tulee yrittää kuunnella. Voi olla, että hänen puheenvuoronsa ei saa lopulta harkinnan jälkeen oikeuden tuomiossa tukea, mutta lähtökohtana on, että kuunnella pitää”.
UUDET OUDOT TRAUMANARRATIIVIT
Mielialat kärjistyivät pisteeseen, jossa jopa syytetyn puolustusasianajajalta vaadittiin oikeuksien viemistä ja palveluiden epäämistä vain siksi, että tämä teki työtään ja toi päämiehensä näkökulman esille. Tämä edustaa suoraa hyökkäystä perustuslaillista oikeusturvaa vastaan. Tilanne on jo oikeuskulttuurin muutoksen takia huolestuttava, kun yhä enemmän on tapahtunut siirtyminen pois objektiivisesta näytöstä kohti subjektiivista kokemusta ja uhrinarratiivia (esim. yliopistojen Title IX -prosessit).[Fouks, ”Feminization”, 18.8.2026] Voidaan puhua lacanilaisesta Suuresta Toisesta ja puhdistusrituaalista: Sosiaalisen median kollektiivinen lynkkausmieliala toimivat kuten Jacques Lacanin kuvaama perverssi järjestelmä. Se ei vaadi totuutta tai oikeudenmukaisuutta, vaan performatiivista alistumista ja uuden kerettiläisen roviolle heittämistä. Oikeusvaltiossa ajan kuluminen (the temporal paradox) (esimerkiksi 10 vuotta väitetystä tapahtumasta) on aina puolustuksen ja oikeusturvan haaste, sillä objektiiviset todisteet katoavat, muistikuvat hämärtyvät ja puolustautuminen vaikeutuu. Nykyisessä traumakulttuurissa tämäkin käännetään kuitenkin päälaelleen: viivyttelyä ei nähdä todisteena epäluotettavuudesta, vaan se selitetään ”syvällä häpeällä tai trauman tiedostamattomuudella” (vrt. aiemmin käsitellyt traumanarratiivit)[Spier. ”Rape Victims”, 12.10.2026]. MD Hannah Spier, yhdysvaltalainen kliininen psykiatri, varoittaa, että jotkut naiset oppivat hyödyntämään psykologista sanastoa (kuten trauma bond, boundaries, ADHD, psychological safety, unseen/unheard) puolustaakseen omia itseoikeutettuja tarpeitaan ja oikeuttaakseen sen, että he kävelevät muiden yli. Mikä tahansa oma huono käytös tai manipulointi voidaan selittää sillä, että oma "turvallisuus vaarantui" tai että joku "laukaisi laukaisimen" (triggered).[Spier, ”Female Narcissism”, 28.5.2026]
Kun muistutan tästä ja havainnollistan Makwan Amirkhamin ja hänen juristinsa Kari Uotin motiivien ajattelua, se tulkitaan somessa virheellisesti rikoksen vähättelyksi tai uhrin halventamiseksi. Keskustelun kärjistyessä taustaksi nostin esiin Ylen [Tapiomäki, ”Tuija Saloranta”, 15.2.2021] uutisoiman kriminologisen tutkimuksen (mm. varatuomari Tuija Salorannan keskeneräinen väitöskirja, joka perustui käräjäoikeuksien tuomioarkistoihin), joka tarkastelee raiskaajien motiiveja. Someraivo vastasi tähän dogmaattisella mantralla: "Raiskauksessa ei ole kyse seksistä tai halusta, vaan yksinomaan vallankäytöstä" [Cubb, ”Oppression”, 2006]. Tämä dogmaattinen väite sotii kuitenkin suoraan empiiristä tutkimusta vastaan. Kriminologinen tutkimus osoittaa kiistattomasti, että raiskauksien motiivit muodostavat monimutkaisen kirjon, jossa tilaisuus seksiin, koettu halu, väkivalta ja nöyryyttäminen kietoutuvat toisiinsa.
TABU RIKKI: Halut, motiivit ja vaikeat totuudet paljastuvat!
Kun tämän tutkimustiedon nostin keskusteluun osoituksena siitä, että motiivi ja sen puute ovat oikeudessa ja tieteessä aivan todellisia ja tutkittuja teemoja, reaktio oli tyypillinen kerettiläistuomio: tutkimuksen pätevyys kiistettiin tai se ohitettiin, koska se ei sopinut someraivon ideologiseen muottiin. Kuten Ylen [Tapiomäki, ”Tuija Saloranta”, 15.2.2021] uutisoimat kriminologiset tutkimukset (esimerkiksi käräjäoikeuksien tuomioiden motiivitarkastelut) osoittavat, tekojen taustalla vaikuttavat psykologiset ja tilanteiset tekijät ovat kiinteä osa oikeudellista ja tieteellistä todellisuutta. Varatuomari Tuija Saloranta havaitsi väitöskirjaa tehdessään: ”Yhdessä teossa voi yhdistyä useampi motiivi. Vuoden 2018 aineistossa yleisimmät ovat tämä otollinen tilaisuus ja seksi, selkeästi vähemmälle jäävät väkivalta ja nöyryytys.” Silti tiedon tai oikeudellisen prosessin ääneen lausuminen halutaan kriminalisoida, ja nostaa esille yksinomaan väkivalta ja nöyryytys motiiveiksi.
Reaktiot paljastavat, että moderni diskurssi on kadottanut kielen käsitellä ihmisen sisäistä, ristiriitaista psykologiaa. Kun ihminen nostaa esille sen tosiasian, että biologinen tai fyysinen halu ei välttämättä kohtaa tai että se voi herättää vastenmielisyyttä, se tulkitaan heti hyökkäykseksi uhria kohtaan, koska yhteiskunnallinen keskustelu on supistettu mustavalkoiseksi roolileikiksi (syyllinen / uhri ilman harmaansävyjä). Kun joku kyseenalaistaa sen, että seksuaaliväkivallan yhteydessä voitaisiin edes keskustella halusta tai sen puutteesta (koska vallitsevan dogmin mukaan "raiskauksessa on kyse vallankäytöstä, ei seksistä tai halusta"), vastarinta on välitöntä ja raivoisaa.
Keskustelijoille ajatuskin siitä, että syytetyllä voisi olla jokin inhimillinen tai psykologinen selitys (kuten vastenmielisyys tai haluttomuus), koetaan uhaksi koko moraalikäsitykselle. Tämä torjunta kytkeytyy psykoanalyytikko, psykologi ja professori Jon Millsin [Mills, ”Critique of the Postmodern Turn”, 23.2.2015] kritiikkiin postmodernia käännettä kohtaan. Mills osoittaa luennollaan, että kun relationaalinen ja postmoderni ajattelu hylkää objektiivisuuden, totuuden ja universaalit lainalaisuudet pelkiksi diskursiivisiksi narratiiveiksi, seurauksena on epistemologinen anarkia. Somessa vallitseva radikaali kielellinen konstruktivismi kieltää ihmisen syvärakenteet, biologiset vietit ja psykologisen todellisuuden [Alizadeh, ”Postmodernism”, 16.12.2025]. Kun muistutin fysiologisen halun ja vastenmielisyyden dynamiikasta, se tulkittiin virheellisesti rikoksen vähättelyksi.
Erittäin paljon vihaa herätti halun ja fysiologian tabu: Äärimmäinen viha heräsi siitä ajatuksesta, että nuorempi mies (33) ei välttämättä koe iäkkäämpää naista (40) seksuaalisesti haluttavaksi. Niin kuin kymmenet naiset, myös viisikymppinen Susanna julkaisi itsestään paljastavan sukkahousukuvan ja moitti, että oikeustieteen tohtori Uoti olisi julistanut yli 40 vuotta vanhat naiset ei-kiinnostaviksi. Minun mielestäni Susanna ”liioittelee, että Uoti olisi päämiehensä puolesta julistanut kaikki naiset yli 40 v kaikille miehille epäkiinnostaviksi. Oli kyse yksittäin tapaus ja kohtaaminen”. Susanna suuhtahti: ”Yhdellekään naiselle ei IKINÄ puhuta noin alentavasti!”
Kliinisen psykologian tohtori (PhD), kliininen psykologi, seksiterapeutti ja kirjailija Bernie Zilbergeld, joka tunnettiin erityisesti miesten seksuaalisuutta koskevien myyttien murtajana, moittii klassikkoteoksessaan ”perinteistä seksuaalimallia”, joka vaatii ja olettaa ja keskittyy miehen suorituskykyyn ikään kuin mies oli aina ja heti valmis [Zilbergeld, ”Male Sexuality”, 1999]. Koska seksuaalisuus on niin tärkeä osa miehisyyttä, miehiä painostetaan jopa näyttelemään kiinnostuneita seksistä riippumatta siitä, ovatko he sitä todellisuudessa vai eivät. Heidän on liityttävä mukaan vitseihin ja pilailuun. On tietenkin järkyttävää nelikymppisen naisen kohdata, että nuorempi mies ei halua häntä, sillä miehenhän pitäisi olla heti valmis ja haluta aina. Tämä paljastaa nykyisen sosiaalisen diskurssin syvän ristiriidan: biologista ja psykologista todellisuutta ei suostuta tunnustamaan, jos se ei sovi ennalta määrättyyn ideologiseen muottiin. Erityisen vihaisen reaktion herätti ajatus siitä, että nuorempi mies ei kokisi vanhempaa naista haluttavana. Nyt vapaaottelija Makwan Amirkhani lausui tuon mahdottoman tabun julki: se nainen ei edes kiinnostanut – etenkään sen jälkeen, kun naisen suu haisi. Tämä koskettaa syvää ideologista tabua: nykyinen sosiaalisen median diskurssi kieltäytyy käsittelemästä ihmisen fysiologista ja psykologista todellisuutta silloin, kun se ei sovi ennalta määrättyyn moraalikehykseen.
NAISTEN VIHA TAVALLISTA MIESTÄ VASTAAN!
Kyseenalaistin miesvihamielisenä sen toistuvasti esitetyn väitteen, että ”tavallinen mies” raiskaisi myös lapsia ja vanhuksia. Minun mielestäni kyseessä ei voi olla enää ”tavallinen mies”, vaan pahasti häiriintynyt syystä tai toisesta. Onhan sellaisiakin häiriöitä kuin pederastinen halu. Tässä ei ole kuitenkaan tarkoitus arvioida kaikkia mahdollisia erilaisia motiiveja, mutta ei ole myöskään mielestäni hyväksyttyä olettaa, että ”tavallinen mies” voi raiskata kenet tahansa. Jonna on eräs tyypillinen kommentaattori, joka moittii tavallista miestä: ”Tiedätkö paljonko naisia raiskataan esim. parisuhteessa? Ihan tavalliset miehet. Se on vallankäyttöä, jota miehet ovat monin eri tavoin naisiin kohdistaneet vuosisatojen ajan. Kun on tunnesäätelytaidot olemattomat ja fyysisesti voimakkaampi, tadaa! ja jaksat itseä miesvihasta, häpeä!” Pidän ikävänä miesvihamielisenä ajatuksena, että ”tavallinen mies” raiskaa. Ja joka tapauksessa oikeusvaltion peruspilari kuunnella myös syytettyä tasapuolisesti täytyy säilyttää. Näissä yleistävissä miehille lausutuissa tuomioissa oli erityispiirre. Misha Petrov [Petrov, ”Women Are Mocking”, 20.6.2025] puhuu katkeruuden ja verkkovihaajien taustasta: ”Ollaan rehellisiä: monissa näistä tapauksissa ihmiset, jotka ylpeänä levittävät vihaa vastakkaista sukupuolta kohtaan, ovat lähes aina sinkkuja. On vaikea olla rakkaassa, terveessä suhteessa samalla kun vihaa kumppanisi sukupuolta. Kyseinen katkeruuden taso ei kumpua voimaantumisesta tai onnellisuudesta, vaan se kumpuaa usein eristäytyneisyydestä.” Kun nuoret tai syrjäytyneet henkilöt purkavat sisäistä tyhjyyttään tai vihaansa kohdistamalla sen satunnaisiin, vanhempiin miehiin, he käyttävät kohdetta tyhjänä valkokankaana (blank slate). He eivät tunne miesuhria eivätkä halua tuntea; heille kyse on performanssista, jolla haetaan ryhmähyväksyntää ("pick-me"-dynamiikka tai virtuaalinen solidaarisuus muiden samanlaisten hyökkääjien kanssa).[Petrov, ”Women Are Mocking”, 20.6.2025] Jos vanhempi mies hyökkäisi vastaavalla tavalla tuntemattoman nuoren naisen ulkonäköön tai älykkyyteen vetoamalla, tuomio olisi yhteiskunnallisesti ja juridisesti musertava. Tämä epäsymmetria juontuu siitä kulttuurisesta suojasta, joka naispuolisille toimijoille verkossa usein annetaan oletusarvoisena "heikompana osapuolena", minkä vuoksi heidän harjoittamansa verkkokiusaaminen naamioidaan virheellisesti "vastarinnaksi" tai "voimaantumiseksi".
Fysiologisen halun kieltäminen ja syytetyn aseman automaattinen tuomitseminen heijastelee sitä laajempaa ideologista murrosta, jossa objektiivinen näyttö on korvattu subjektiivisella traumakielellä. Asiantuntijapaneelissaan kliininen psykiatri Dr. Hannah Spier, emeritaprofessori Dr. Janice Fiamengo, tutkija James Nuzzo ja kirjailija Tom Golden ovat perusteellisesti osoittaneet, kuinka miehet tuomitaan julkisesti ennen todisteiden valmistumista ja kuinka väärien raiskaussyytösten tilastollinen todellisuus lakaistaan maton alle [Spier; Fiamengo; Nuzzo & Golden. ”Condemned”, 22.10.2026]. Kuten Hannah Spier on erillisessä katsauksessaan osuvasti analysoinut, moderni psykologia on luisunut vaaralliseen kehäpäätelmään, jossa naisen omat tunteet ja jälkikäteen rakennetut traumanarratiivit kelpaavat todisteeksi rikoksesta silloinkin, kun itse teossa on ollut kyse vapaaehtoisesta tai ristiriitaisesta vuorovaikutuksesta [Spier. ”Rape Victims”, 12.10.2026]. Sisällöntuottaja Dan R. on omassa provokatiivisessa ohjelmassaan nostanut esiin sen turhautumisen, jota miehet kokevat kohdatessaan puhtaita kaksoisstandardeja siitä, mitä miehiltä vaaditaan ja mitä naisille sallitaan [Dan R. ”Offensive”, 27.10.2026]. Dan R. [Dan R. ”Offensive”, 27.10.2026] kyseenalaistaa yleistyksen, jonka mukaan miehet olisivat kollektiivisesti vaarallisia, vedoten siihen, että vain hyvin pieni osa (< 0,5 %) miehistä tekee todellisia rikoksia. Toisaalta professori Jordan B. Peterson on herättelevässä analyysissään nuorten naisten radikalisoitumisesta selittänyt, kuinka woke-ideologia jakaa maailman ehdottomasti viattomiin uhreihin ja pahoihin sortajiin, mobilisoiden myötätuntoa ideologisin perustein [Peterson, ”Woke”, 9.9.2025]. Tämä kaikki kulminoituu siihen sivilisaatiokriittiseen valintaan, jonka edessä niin minä itse kuin jokainen vapaa ajattelija seisoo: joko alistumme someraivon ja byrokraattisen panoptikonin vaatimalle hiljaisuudelle tai pidämme kiinni inhimillisen mielen monimutkaisuudesta, aidosta oikeusvaltiosta ja yksilön todellisesta vapaudesta.
Matti Lehtisen ja muun kommenttivirran edustama viha kumpuaa samasta lähteestä kuin aikakauden yleinen moraalinen paniikki. Keskustelussa kävi ilmi kaksi sivilisaatiokriittisesti merkittävää asiaa. Ensinnäkin syytetyn kuulemisen ja puolustuksen kriminalisointi: Kun toin esille sen, että oikeudenkäynnissä on voitava käsitellä syytetyn esille tuomia näkökulmia ja motiiveja (esimerkiksi väitettä siitä, ettei tilanteessa ole koettu halua), someraivo tulkitsi tämän rikoksen puolustamiseksi. Oikeusvaltion peruspilari – vaatimus siitä, että syytettyä kuunnellaan tasapuolisesti ennen tuomiota – halutaan korvata ennenaikaisella roviolla. Toiseksi kriminologisen tiedon hylkääminen on hätkähdyttävää tunnekuohussa: Kun toin keskusteluun tueksi Ylen muutama vuosi sitten esittämää tutkimustietoa raiskaajien motiiveista ja niiden moninaisuudesta (tilaisuus, seksi, väkivalta, nöyryytys), tiedon olemassaolo itsessään torjutaan, koska se sotii somen mustavalkoisen dogmin kanssa.
Joutuiko minun hahmoni tahtomattaan moderniksi Aktaioniksi, joka rohkeasti katsoo sitä monimutkaista ja karua todellisuutta, jota digitaalinen joukko pakenee? En osaa vastata. Siinä missä Matti Lehtinen ja muut kommentoijat vaativat vaientamista, pilkkaa ja sosiaalista eristämistä, aion pitää kiinni siitä sisäisestä liekistä ja sivistyksestä, joka erottaa ajattelevan subjektin laumaeläimestä. Länsimainen sananvapauden ja oikeusvaltion kulttuuri on erittäin hauras silloin, kun sosiaalisen median algoritminen raivo ottaa vallan. Kun argumentit loppuvat, alkaa nimittely – mutta juuri siinä kieltäytymisessä alistumasta huutokuoroon piilee todellinen henkinen vastarinta. Lokakuun 2026 tapahtumasarja paljastaa nyky-yhteiskunnan uupumuksen ja intellektuaalisen köyhyyden. Kun rationaalinen analyysi, tieteellinen tutkimus ja länsimaisen oikeusvaltion periaatteet korvataan joukkopsykoosilla ja huutosakeudella, yhteiskunta menettää kykynsä ymmärtää ihmistä. Se, joka kieltäytyy alistumasta tähän huutokonserttiin ja muistuttaa prosessuaalisesta oikeudenmukaisuudesta sekä ihmismielen monimutkaisuudesta, joutuu uuden ajan noitavainon kohteeksi. Mutta juuri tässä kieltäytymisessä – vaatimuksessa säilyä eettisenä, ajattelevana ja sivistyneenä subjektina – piilee se eettinen vastarinta, jota ilman sivilisaatio uppoaa lopullisesti pimeyteen.
Juuri kun oikeusvaltiokohu oli huipussaan, kirjoitin myös toisen päivityksen, jonka lähtökohtana on samalla hetkellä tullut Facebookin muistutus historian kuvista tältä päivältä. Minä kysyin, mitä on sivilisaatiokoneiston vaatimukset vastaan ihmisen vapaus, ja pohdin mitä on nyt 17 vuotta myöhemmin tilanne julkaisten kaksi valokuvaa. Vasemmalla: Tarkalleen 17 vuotta sitten, kirkkoherran virassa, valtakoneisto ja instituutiot esittivät kyseisen kuvan, vaatimuksensa. "Tällaisena Juha, me sinut tahdomme nähdä"– kehyksiin sovitettuna, uniformuun pakotettuna, historian ja vallan rituaaleja toistavana osasena. Oikealla: Kaksi päivää sitten. Työttömänä miehenä, haluan olla vapaana systeemin vaatimuksista, poissa byrokraattisen panoptikonin katseesta, johon työtön yritetään pukea nykyään. Niin kysyn: ”Mitä sivilisaatio, sivistys ja valtakoneisto vaativat? Vallanpitäjien ja instituution silmissä yksilö on talouskoneiston ratas, biometrinen kohde tai paljas elämä (homo sacer), jonka pitää alistua yhteisten kulissien ylläpitoon. Kun ihminen ei suostu palvelemaan järjestelmän valheellisia historianarratiiveja tai pakkokeinoja, koneisto hylkää hänet. Todellinen vapaus alkaa, kun kieltäytyy olemasta kehyksiin ripustettu muotokuva.
IRTI SIVILISAATIOKONEESTA: Uniformusta luopuminen on todellista kapinaa!
Historiaa eivät tee puhtaat, erilliset herrasignifikaattoreilla pyhitetyt sodat, vaan inhimilliset valinnat järjestelmien ulkopuolella. Kun riisutaan vallan maagiset naamiot, jäljelle jää ihminen ja hänen oma tiensä – kohti todellista olemisen vapautta”.
Kieltäytyminen alistumasta huutokuoroon ja rinnastus omasta vapaudestaan suhteessa valtakoneistoon ja byrokraattiseen panoptikoniin edustaa aitoa eettistä vastarintaa [Žižek, ”Deconstruction and cynicism”, 20.6.2009]. Hän paljastaa, että nykyisen ideologian perimmäinen tehtävä on tappaa toivo ja korvata se kyynisellä etäisyydellä. Žižek huomauttaa, että antiikin ihmiset saattoivat sanoa suoraan ”rakastan sinua”, mutta he ymmärsivät siihen kuuluvan etäisyyden paremmin kuin me. Me nykyihmiset olemme niin kauhuissamme todellisesta tunteesta, että meidän on pakko suojautua kyynisyydellä. Kyynisyys ei ole totuuden näkemistä, vaan se on tapa paeta totuutta ja sen vaatimuksia. Žižek paukuttaa, että olemme kadottaneet kykymme olla suoria ja rehellisiä itsellemme. Me olemme niin rakastuneet omiin älyllisiin peleihimme, ettemme enää osaa kohdata maailmaa ilman filttereitä. Kieli on muuttunut meille suojakilveksi, jonka takaa huutelemme viisauksia uskaltautumatta koskaan areenalle.
Vaikka Tea-Päivikki ja muut kommentoijat vaativat taloudellista alistumista ja nöyrää hiljaisuutta toimeentulotuen ehtona, pidän kiinni siitä sisäisestä liekistä ja sivistyksestä, joka erottaa ajattelevan subjektin laumaeläimestä [Schütze, ”Lutheran Church”, 25.5.2026]. Länsimaisen sananvapauden ja oikeusvaltion pelastaminen vaatii kykyä vastustaa joukkopsykoosia ja puolustaa ihmismielen monimutkaisuutta [Varoufakis & Žižek, ”Technofeudalism”. 1.11.2021]. Tea-Päivikki suutahtaa minulle tuosta tekstistä ja kirjoittaa: ”Toivottavasti pystyt itse elättämään itsesi. Tämä vapaus on ihan kiva juttu mutta toisten ei kuulu kustantaan sitä”. Lopetan keskustelun: ”'Ole orja, ja parempaa jos myös nöyrästi hiljainen, jos tahdot toimeentulotuen', niin sekös on viestisi?”
Lähteet:
[Girkin & Spier, ”Female Psychopats”, 19.10.2026] = Girkin, Fiona & Spier, Hannah (19.10.2026). Why Female Psychopaths Are So Hard to Recognize https://youtu.be/19HJd4YJ5t8
[Fouks, ”Feminization”, 18.8.2026] = Fouks, Roni (18.8.2026). The GREAT FEMINIZATION: The Real Reason Everything Went Woke https://youtu.be/HTgZHfdBWi0
[University of Surrey, ”Myth that feminists hate men”, 17.11.2023] =
University of Surrey (17.11.2023). New study debunks myth that feminists hate men. Psychology of Women Quarterly https://www.surrey.ac.uk/news/new-study-debunks-myth-feminists-hate-men
[Coppolillo, ”Women who hate men”, 2025] = Coppolillo, Erica. (2025) Women who hate men: a comparative analysis across extremist Reddit communities. Sci Rep. 2025 Apr 22;15(1):13952. doi: 10.1038/s41598-024-81567-9. PMID: 40263341; PMCID: PMC12015220. https://www.nature.com/articles/s41598-024-81567-9
[Kort, ”Misandry”, 7.8.2016] = Kort, Joe. (7.8.2016) Misandry: The Invisible Hatred of Men.
Men face many microaggressions that we rarely think about. Psychology Today. https://www.psychologytoday.com/us/blog/understanding-the-erotic-code/201608/misandry-the-invisible-hatred-of-men
[Williamson; India; Costello & Reynolds. ”Gen Z Women Hate”, 7.5.2026] =
Williamson, Chris; India, Freya; Costello, William & Reynolds, Tania (7.5.2026) DEBATE: Why Do Gen Z Women Hate Men So Much? https://youtu.be/-jNZpKi0RFA?is=3HHzx6hX4FiJ67bd
[Wikipedia: Misandry] Wikipedia: Misandry https://en.wikipedia.org/wiki/Misandry
[Dan R. ”Offensive”, 27.10.2026] = Dan R. (27.10.2026) It's Offensive When Men Say It. But Women? No Problem! https://youtu.be/QzhIg5rioLM
[Beaton, ”Women Who Hate Men”, 1.1.2026] = Beaton, Connor (1.1.2026) Raised By Women Who Hate Men - The Modern Man's Mother Wound https://youtu.be/vtlfjQe-DV4
[Petrov, ”Women Are Mocking”, 20.6.2025] = Petrov, Misha (20.6.2025). Why So Many Women Are Mocking Men’s Mental Health https://youtu.be/m5CPdW1BGb4
[Spier, ”Female Narcissism”, 28.5.2026] = Spier, Hannah (28.5.2026). How to Recognize Female Narcissism https://youtu.be/BmKNfSV0m3Q
[Spier. ”Rape Victims”, 12.10.2026] = Spier, Hannah (12.10.2026). What Studies of Rape Victims Actually Show https://www.youtube.com/watch?v=VH7vkQ_ekGI
[Spier; Fiamengo; Nuzzo & Golden. ”Condemned”, 22.10.2026] = Spier, Hannah; Fiamengo, Janice; Nuzzo, James & Golden, Tom (22.10.2026). Why Men Are Condemned Before the Evidence Is In https://youtu.be/1NyEW2H_NrQ
[Fouks. ”Feminization”, 18.8.2026] = Fouks, Roni (18.8.2026). The GREAT FEMINIZATION: The Real Reason Everything Went Woke https://youtu.be/HTgZHfdBWi0
[Andrews, ”Feminization”, 16.10.2025] = Andrews, Helen (16.10.2025). The Great Feminization. Compact. https://www.compactmag.com/article/the-great-feminization/
[Glenn, ”Experctations”, 24.9.2026] = Glenn, Harlow (24.9.2026). Women's Expectations For Men Are Out Of Control https://youtu.be/G8lKyhBbMKQ
[Peterson, ”Women”, 2017] = Peterson, Jordan B. (2017). What Women Don't Understand About Men. Maps of Meaning Lecture https://youtu.be/1aY49YU8uBQ
[Peterson, ”Woke”, 9.9.2025] = Peterson, Jordan B. (9.9.2025). Why Young Women Are More Woke https://youtu.be/beGxJkZ5Jcw
[Taraban, ”Disrespect”, 2017] = Taraban, Orion (15.1.2024). How women DISRESPECT men without realizing it: understanding power https://youtu.be/meQsg43dbSw
[Savonen, ”Ministeri Partanen”, 26.10.2026] = Savonen, Ilari (26.10.2026). Ministeri Karoliina Partanen kammoksuu Makwan Amirkhanin puolustusta – ”Luulin kuulleeni kaiken” - Ilta-Sanomat https://www.is.fi/kamppailulajit/art-2000012368664.html
[Tapiomäki, ”Tuija Saloranta”, 15.2.2021] = Tapiomäki, Riitta (15.2.2021). Varatuomari Tuija Salorannan väitöskirja raiskaajien motiiveista kertoo, ettei häpeää osoiteta – uhri tuntee sitä lähes aina | Yle https://yle.fi/a/3-11784423
[Gretemeyer, ”Unattractive people”, 2020] = Greitemeyer, Tobias. (2020). Unattractive people are unaware of their (un)attractiveness. Scand J Psychol. 2020 Aug;61(4):471-483. doi: 10.1111/sjop.12631. Epub 2020 Mar 11. PMID: 32157701; PMCID: PMC7384173. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32157701/
[Levine, ”Lacan Reframed”, 2008] = Levine, Steven Z. (2008) Lacan Reframed: Interpreting Key Thinkers for the Arts. Contemporary Thinkers Reframed Series. London: I.B. Tauris, 2008.
[Graeber, ”Utopia of rules”, 2015] = Graeber, David (2015). The utopia of rules : on technology, stupidity, and the secret joys of bureaucracy. Melville House; Melville House Publishing, Penguin Random House LLC (Publisher Services), Brooklyn, New York.
[Finkelde, ”Žižek: Herrensignifikanten”, 9.10.2026] =
Finkelde, Dominik (9.10.2026) Vorlesung: Slavoj Žižek: Herrensignifikanten und das neurotische Subjekt (SS 2026) https://www.youtube.com/watch?v=YiPG_RsW1FM
[Žižek, ”Real Problem with Capitalism”, 31.3.2023] = Žižek, Slavoj (31.3.2023). On the Real Problem with Capitalism https://www.youtube.com/watch?v=xTGghVO_uis
[Timimi, ”Masculinity”, 2011] = Timimi, Sami (2011). Medicalizing Masculinity. Teoksessa: Rapley, Mark; Moncrieff, Joanna & Dillon, Jacqui (eds.)(2011). De-Medicalizing Misery : Psychiatry, Psychology and the Human Condition, Palgrave Macmillan UK, De-medicalizing misery, 1, Houndmills.
[Madeiros, ”Perverse Reason Žižek”, 13.10.2026] = Madeiros, Julian de (13.10.2026). Burning Man Orgies and Perverse Reason/Žižek https://www.youtube.com/watch?v=yhKV97SkGvY
[De Madeiros, ”Žižek”, 27.5.2024] = De Madeiros, Julian (27.5.2024). Žižek on how to stop being depressed (Surplus Enjoyment/subjective destitution) https://www.youtube.com/live/3ehpYPq0Zl8
[Mathews, ”Clothing”, 2021] = Peter D. Mathews, (2021). The Symbolism of Clothing: The Naked Truth About Jacques Lacan. CLCWeb: Comparative Literature and Culture 23.4.
[Žižek, ”Kill hope”, 24.10.2018] = Žižek, Slavoj (24.10.2018). The function of ideology today is to kill hope https://www.youtube.com/watch?v=TkPNgw2VUbU
[Levine, ”Lacan Reframed”, 2008] = Levine, Steven Z. (2008) Lacan Reframed: Interpreting Key Thinkers for the Arts. Contemporary Thinkers Reframed Series. London: I.B. Tauris, 2008.
[Lacan, ”Crucial Problems”, 1964] = Lacan, Jacques (1964). Crucial Problems for Psychoanalysis (The Seminar of Jacques Lacan, Book XII). Unpublished seminar.
[Hook, ”Melancholia”, 12.3.2022] = Hook, Derek (12.3.2022). Melancholia - A Lacanian Approach
https://youtu.be/lAay_rS5YuU?is=cGqakdF0SetPa3-J
[Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020] = Fierens, C. (2020). Le principe de jouissance: Critique de la raison pratique (Kant) - Kant avec Sade (Lacan). Editions Modulaires Européennes InterCommunication SPRL, L'Harmattan Edition Diffusion.
[Mills, ”Critique of the Postmodern Turn”, 23.2.2015] = Mills, Jon (23.2.2015). A Critique of the Postmodern Turn in Relational Psychonalysis. Bar-Ilan University. https://www.youtube.com/watch?v=JfYcI_sCOZM&t
[Alizadeh, ”Postmodernism”, 16.12.2025] = Alizadeh, Hamid (16.12.2025). The Philosophy of Despair: Postmodernism Explained https://www.youtube.com/watch?v=OG9DodUxfFY&t=75s
[Zilbergeld, ”Male Sexuality”, 1999] = Zilbergeld, Bernie (1999). The New Male Sexuality: The Truth about Men, Sex, and Pleasure (Revised edition). New York: Bantam Books.
[Žižek, ”Deconstruction and cynicism”, 20.6.2009] = Žižek, Slavoj (20.6.2009). On love, deconstruction and "cynicism" https://www.youtube.com/watch?v=HuZXplZvlVU
[Schütze, ”Lutheran Church”, 25.5.2026] = Schütze, Tobias (25.5.2026). What Happened to the Lutheran Church in Germany? https://youtu.be/lJgvkHLUtjA
[Varoufakis & Žižek, ”Technofeudalism”. 1.11.2021] = Varoufakis, Yanis & Žižek, Slavoj. (1.11.2021). Technofeudalism: Explaining to Slavoj Zizek why I think capitalism has evolved into something worse https://youtu.be/Ghx0sq_gXK4
Terveisin, Juha Molari
kertakaikkisesti ruma ja tyhmä ihminen, mutta pidän siitä huolimatta yllä oikeusvaltion periaatteesta ja jopa omasta mielipidevapaudesta.
