Digitaalisessa julkisuudessa leimahti
lokakuussa. Syksyllä 2026 näkyvän "raiskausoikeudenkäynnin" niin kuin julkisuudessa paheksutaan (ilmeisesti pikemminkin todellisuudessa seksuaalinen häirintä tai kajoaminen) uutisointia sekä syytetyn Makwan Amirkhanin puolesta Kari Uotin
esiin tuomia fiiliksiä referoidessani minun Threads-julkaisu keräsi
vain reilussa vuorokaudessa yli 120 000 lukukertaa ja yli 800
kiivasta kommenttia.
”Keskustelun” sytykkeenä toimi
syytetyn osapuolen oikeudessa esittämä näkökulma: syytetty oli
nostanut esille halun puutteen ja sen, ettei ollut kokenut vähän
vanhempaa naista seksuaalisesti haluttavaksi – etenkään kun tuon
naisen suu myös haisi. Huolestuttavalta vaikutti, että itse
ministeri Partanen lähti julkisuuteen tuomitsemaan puolustuksen
asianajan. [Savonen, ”Ministeri Partanen”, 26.10.2026]
Niin päätin referoida ja mukailla
tuota lausumaa Threadsissa: peilasin siihen omaa henkilökohtaista
kokemusmaailmaani. Niin sosiaalisen median kenttä reagoi
räjähdysmäisesti. Kirjoitukseni herätti vastareaktion, joka ei
kohdistunut enää pelkkään käsiteltävään teemaan, vaan muuttui
nopeasti täysimittaiseksi henkilökohtaiseksi maalitukseksi ja
digitaaliseksi inkvisitioksi.
Tässä on ongelmana mielestäni enemmän se, että juuri ministeristä alkaen paheksutaan oikeudenkäynnin puolustuspuheita. Minulla ei ole lopulta mitään motivaatiota saattaa Makwan Amirkhani viattomuuden kunniaan vastoin tapahtumia, jos näin asiat ovat. Tässä vaiheessa olisi kuunneltava ymmärryksellä puolustuksen puheenvuorot ja vähintäänkin sallittava ne. Suuren "kansanrintaman" ja moraalipaniikin kehittely on joka tapauksessa väärin.
SOMERAIVO LÄHDI LAPASESTA: Yli 120
000 lukijaa hyökkäsi kimppuun!
Olin
pyrkinyt muistuttamaan yksinkertaisesta länsimaisen oikeusvaltion
perusperiaatteesta: syyttömyysolettamasta, tasapuolisesta kohtelusta
ja siitä, että syytettyä tulee prosessissa kuunnella. Minä
nimenomaisesti kirjoitin: ”Minua kiinnostaa Makwan Amirkhania
puolustaneen Uotin alioikeudessa esittämä tunnelmakuva. Sen
esittämiseen on hänellä täysin oikeutensa. Ja aika hyvin voin
ymmärtää tuon näkökulman omien kokemusteni johdosta, kun
iäkkäämpi nainen ei kiinnosta. Vika ei ole naisen, vaan miehen on
se fiilis. Tämä ei tietenkään ole kaikkien ikäerojen kuvaus eikä
rikosasian koko pointti”.
Kun totesin, että
tuomioistuinprosessiin kuuluu syytetyn motiivien ja lausuntojen
tarkastelu – ja että kriminologinen tutkimus (kuten Ylen uutisoima
väitöskirjaprojekti ja tuomioarkistojen analyysit) osoittaa
motiivien moninaisuuden – kommenttivirta repesi. Kirjoitin
expressis verbis: ”Tässä on kyse perusasioista: ministereitä
myöten paheksutaan sitä, että oikeudessa tuodaan esiin osapuolten
kokemuksia ja dynamiikkaa. Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu
kuitenkin se, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi omasta
näkökulmastaan, eikä yhteiskunnallinen moraalipaniikki saa korvata
tuomioistuinprossessia”.
Olin pyrkinyt muistuttamaan länsimaisen
oikeusvaltion perusperiaatteesta: syyttömyysolettamasta ja siitä,
että syytettyä tulee prosessissa kuunnella [Graeber, ”Utopia of
rules”, 2015]. Mielestäni tämä konflikti heijastaa suoraan
professori Dominik Finkelden [Finkelde, ”Žižek:
Herrensignifikanten”, 9.10.2026] esittelemää Jacques Lacanin ja
Slavoj Žižekin herrasignifioijan (Herrensignifikant, S-1) teoriaa.
Finkelden mukaan herrasignifioija on merkitsijä, joka ei viittaa
mihinkään objektiiviseen todellisuuteen, vaan toimii koko
symbolisen järkensä koossa pitävänä, onttona solmukkona. Sosiaalisen median mobiili takertuu tyhjiin
merkitsijöihin (kuten "oikeudenmukaisuus", "uhri"
tai "moraali"), jotka vaativat täydellistä ideologista
yhdenmukaisuutta vailla vivahteita [Žižek, ”Real Problem with
Capitalism”, 31.3.2023].
Minun mielestäni Makwan Amirkhanin
puolustuksen esiin tuoma näkökohta motiivin puuttumisesta, olisi
ihan validi näkökohta – ottamatta kantaa, oliko se totta vai
valhetta. Erityisen tyypillisen esimerkin digitaalisen näytön
aggressiosta tarjosi käyttäjä, risupartainen kasvot punaisena
pönöttövä Matti Lehtinen, jonka puheenvuorot edustavat modernin
verkkokiusaamisen ja ad hominem -hyökkäyksen ydintä.
Syyttäjän tapahtumakuvaus viittaa siihen, että olisi tapahtunut "Muu olennainen seksuaalinen teko kuin sukupuoliyhteys ilman vapaaehtoisuutta". Sellaista on esimerkiksi voimakas/kouriva koskettelu tai toisen pakottaminen katsomaan tekijän itsetyydytystä. Vaikka pusuttelu olisi alkanut sovinnolla, suostumus olisi keskeytetty jossain vaiheessa.
LÖYLYÄ KRAAKALLE: Nettikiusaajat
hyökkäsivät rajusti henkilökohtaisuuksiin!
Ensimmäinen
kohta oli intellektuaalinen mitätöinti, joka kohdistuu
yleisemminkin länsimaisessa yhteiskunnassa poikien maskuliinisuuden
mitätöintiin [Timimi, ”Masculinity”, 2011]. Lehtinen kuittasi
meikäläisen tohtorintutkinnon ja laaja-alaisen kaupallisen sekä
teknisen koulutuksen haukkumalla kirjoittajaa "imbesilliksi"
ja "pojuksi", vaikka tutkintoihini en ollut viitannut
sanallakaan. Nykyisessä puhekielessä ja nettislangissa ”poju”
on vähättelevä ja halventava ilmaisu. Tämä ilmentää Julian de
Medeiroksen [Madeiros, ”Perverse Reason Žižek”, 13.10.2026]
kuvaamaa perverssiä järkeä (perverse reason).
Myöhäiskapitalistinen ja digitaalinen järjestelmä ei vaadi
perinteistä lakia vastaan kapinoimista, vaan se tekee nautinnosta ja
someraivosta pakonomaisen imperatiivin. Kuten Julian de Medeiros
osoittaa Žižekiin tukeutuen, digitaaliset lynkkausrituaalit
toimivat höyryventtiilinä, joka ylläpitää kollektiivista
hyvänolon illuusiota samalla kun se tuhoaa toisinajattelijan [De
Madeiros, ”Žižek”, 27.5.2024].
Sitten Lehtinen tukeutuu
henkilökohtaiseen häpäisyyn: Kommenteissaan Lehtinen ivasi
avoimesti minun yksityiselämääni toteamalla: "Kyllä olet
imbesilli poju edelleen, ei ihme että vaimo lähti". Hän
jatkoi hyökkäystään vaatimalla "hoitoon" ja
pilkkaamalla fyysistä olemusta sekä ikää: "Et näköjään
tunne mitään häpeää, taitaa sun lähipiiri ja pappiskaverit nyt
hävetä sitäkin enemmän... vaari, miks oot somessa, nyt kaverit
kiusaa mua..." Lopuksi Lehtinen päätyi julkiseen
leimaamiseen ja jopa epäsuoraan uhkaukseen. Lehtinen julisti
suoraan: "Eino, olet mies saastaa. Toivottavasti katu ja
ympäristö muistuttaa sinua tästä aivopierusta". ”Miten
vaimosi edes pystyi olemaan moisen otuksen kanssa. Millainen
äitisuhde sulla takana... ääliö muka pappi, muka tutkija,
mukamukamukamuukaanmuka. Nyt tulee paha, onko ne nyt sun...”,
kirjoitti Matti Lehtinen.
Nimimerkki ”Vekkuli” kirjoittaa
kirjoitusvirheineen: ”Ei helvetti että miehet voiki olla
suunnattoman tyhmiä. Makwan, Uoti ja sinä Juha, todistatte ettei
miehen potentiaaliselle yksinkertaisuudelle vaan ole olemassa mitään
rajaa. Kaikkein tyhmimmän miehen titteli menee kuitenki rapakon taa
sille oranssille idiootille”. Antti Virtanen on harvinainen
poikkeus tuossa myrskyssä ja uskaltaa oman kuvansa kanssa
kirjoittaa: ”Paskamyrsky Juhaa kohtaan on tyyppiesimerkki
laumasieluisuudesta ja sakinhivutuksesta”. Mikko Lehmuskallio
kirjoittaa: ”Vähän tässä odottelinkin milloin tulee eka
mulkspleinaaja puolustamaan Makwania. Kunnon sonni vielä kaiken
kukkuraksi. Varmaan saat ihan rauhassa kirjoittaa tulevaa kirjaasi
kun ei ole naiset lääppimässä”.
Ulkonäöllä ja iällä kuittailu
minua vastaan levisi villitykseksi sosiaalisessa mediassa. Tämä
näyttää olevan naisten tapa reagoida, enkä aivan ymmärrä, mistä
on kysymys. Esimerkiksi käyttäjä capri00_07 hyökkää
henkilökohtaisuuksiin todeten: "Ymmärrän että vaimosi
halusi eron sinusta, sen verran vanhalta näytit jo silloin".
Nuori nainen ”Jaana” turvautui sukupolvileimakirveiseen: "Jaaha,
tämän ikäluokan mies taas äänessä. Vittu tätä yhteiskuntaa".
Naiset pyytävät, että minun lapseni ottaisivat pois kännykän ja
tietokoneen noin vanhalta mieheltä. Kommenttivirta (hh_hansu,
jaanbanaana, jennirinnej, eskelisenhanna) ilmentää klassista
psykologista halkaisua (splitting) ja ehdotonta dogmaattisuutta,
jonka piirteenä on mustavalkoinen leimaaminen: Pelkkä syytetyn
lausuman ääneen lausuminen tai sen ymmärtäminen, että ihminen
voi kokea haluttomuutta, tulkittiin välittömästi minua vastaan
"raiskauksen puolustamiseksi" tai suorastaan minun
"sairaudeksi". Nuori neito, itsensä Jeesuksen
seuraajaksi esittelevä Tiina Tuulia ohjeistaa minua: ”Mä annan
sulle neuvon: Jos olet idiootti, älä ota kantaa mihinkään ja vain
nyökyttelet muiden jutuille. Silloin muut voivat luulla sua
fiksuksi. Ehkä”. Vastasin uskovaiselle neidolle: ”Jos
sinä Tiina Tuulia olet Jeesuksen seuraaja, niin olisi suotavaa, että
puheissasi heijastuisi armo, lähimmäisrakkaus ja viisaus, jota
Opettajasi edusti”. Punatukkainen Taina kirjoittaa
kirjoitusvirheineen: ”Jos et jostain syystä oo Mira Luodin
puolella tässä keississä niin tee mulle palvelus ja blokkaa mut
saman tien. Meil ei oo eikä tuu olemaan samoja näkemyksiä
asioista”.
Mustavalkoinen jakautuminen ja
kykenemättömyys sietää kognitiivista dissonanssia ilmentävät
syvempää psykologista rakennetta, jossa sosiaalinen media toimii
modernina inkvisition näyttämönä. Kun arvostettu kliininen
psykiatri MD Hannah Spier ja kliininen asiantuntija Dr. Fiona Girkin
analysoivat naispuolisen psykopatian ja piilevän aggression
mekanismeja, he osoittavat, kuinka sosiaalinen naamiointi ja roolien
kääntäminen päälaelleen suojaavat hyökkääjää [Girkin &
Spier, ”Female Psychopats”, 19.10.2026]. Sosiologi Erica
Coppolillo puolestaan vertailevassa tutkimuksessaan todentaa, että
sukupuolittunut vihapuhe ja kollektiivinen vihamielisyys saattavat
digitaalisissa yhteisöissä saavuttaa yhtä rajupintaisia
huippupisteitä kuin perinteiset miesten vastineet [Coppolillo,
”Women who hate men”, 2025]. Arvostettu psykoterapeutti ja
seksologi Joe Kort on osuvasti kuvannut, kuinka näkymätön
miestenviha eli misandria ilmenee arkisissa mikroaggressioissa,
joissa miehen ruumiillisuutta ja tunne-elämää mitätöidään
sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla [Kort, ”Misandry”,
7.8.2016]. Kuten laajemminkin historiallisessa ja sosiologisessa
katsauksessa on todettu, misandrian käsite on herättänyt
akateemista keskustelua siitä, kuinka rakenteellinen vihamielisyys
eroaa yksilötason ennakkoluuloista [Wikipedia:Misandry]. Tämä
ilmiökenttä paljastaa, kuinka verkkokulttuurin moralismi ei etsi
totuutta, vaan se hakee rituaalista puhdistusta vaatimalla
poikkeuksetonta alistumista kollektiiviselle dogmille.
DIGITAALINEN INKVISITIO:
Moraalipaniikki vaatii ehdotonta alistumista!
Itse
termi ”misandria” (miesten vihaaminen) syntyi 1800-luvun lopulla.
Tietopolitiikan tutkijoiden Alice Marwickin ja Robyn Caplanin
[Wikipedia: Misandry] mukaan termiä
”misandria” (miesten vihaaminen) käytettiin alusta alkaen
feminismin synonyyminä, jolloin misandria rinnastettiin misogyniaan
(naisten vihaamiseen). 1890-luvun sanomalehdissä feministisiä
”uusia naisia” kutsuttiin toisinaan ”miestenvihaajiksi”, ja
vuonna 1928 Harper’s Monthly -lehdessä julkaistussa artikkelissa
todettiin, että misandria ”vääristää [nykyaikaisten]
feminististen argumenttien riitaisimpia puolia”. Termi nousi
uudelleen esiin 1980-luvulla miesten oikeuksia käsittelevässä
kirjallisuudessa sekä rakenteellista seksismiä käsittelevässä
akateemisessa tutkimuksessa. Miesten vihaamiseen on merkkejä toki jo
antiikin Kreikan kirjallisuudessa [Wikipedia: Misandry].
Shakespearen teksteissä miestenviha on myös vahva elementti, kun
Shakespeare tekee täysin selväksi, että naisten on yleisesti
ottaen avioiduttava itseään ”alempien” miesten kanssa, että
miehet ovat narsistisia, epäluotettavia ja niin edelleen. Kaiken
kaikkiaan hän tarjoaa meille synkemmän kuvan ihmismiehistä kuin
ihmisnaisista. [Wikipedia: Misandry]
Toistuvasti lausuttiin myös ukaasi hiljentymisestä. Tämä on
tietysti subjektin mitätöimistä: Kommenteissa vaaditaan
toistuvasti julkaisun poistamista ja suun sulkemista ("mä
suosittelen sua poistamaan tän"). Tämä on pyrkimys ajaa
toisinajattelija yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. Kyse on
samasta ilmiöstä, jota on käsitelty laajemmissakin
yhteiskunnallisissa analyyseissä: institutionaalinen ja
kollektiivinen moraalinvartiointi ei siedä vivahteita, vaan vaatii
täydellistä ideologista yhdenmukaisuutta. Peter D. Mathewsin
tutkimus (The Symbolism of Clothing: The Naked Truth About Jacques
Lacan, 2021) [Mathews, ”Clothing”, 2021] käsittelee
teoreettisesti psykoanalyyttisesti, miten ulkonäköön ja ikään
perustuva pilkka ("vaari, miks oot somessa") toimii.
Mathewsin mukaan vaatetusmetafora toimii Lacanin ajattelussa
symbolisen ja imaginäärisen rajapinnana, minkä vuoksi ikään ja
ulkonäköön kohdistuva pilkka ei ole vain pinnallista häiriköintiä,
vaan strateginen hyökkäys subjektin symbolista olemusta vastaan.
Kun kommentoijat vaativat iäkkäämpää toisinajattelijaa
hiljentymään, he soveltavat utilitaristista funktionalismia, joka
pyrkii riisumaan pois kaiken poikkeavan tyylin ja puristamaan
inhimillisen ilmaisun hallittavaan, yhtenäiseen muottiin. Tämä
prosessi heijastaa laajempaa yhteiskunnallista pyrkimystä karkottaa
moninaisuus ja alistaa subjekti hyödyn despotismille, jossa vain
standardoitu ja utilitaristinen olemisen muoto hyväksytään.
Kriitikoiden toistuvat vaatimukset muistuttavat tiedekriitikoiden
viljelemää keisarin uudet vaatteet -tropia – sivuuttaa sen, että
inhimillinen subjekti on aina välttämättä symbolisesti
pukeutunut. Vaatimalla toisinajattelijan hiljaisuuta massa yrittää
suojautua todellisuuden monimutkaisuudelta ja torjua sen symbolisen
todellisuuden, jota poikkeava ääni edustaa.
Lacanille ego on kuin päällekkäin
aseteltujen takkien sarja – identifikaatioiden summa
(rekvisiittaosaston tavara), joka muodostaa subjektin ulkoisen
olemuksen [Levine, ”Lacan Reframed”, 2008]. Levine osoittaa,
kuinka tämä vieraannuttavista peilikuvista kiteytyvä ego
tasapainoilee herkällä rajalla katoavan subjektiivisen minän ja
vastahakoisen todellisuuden välillä suhteessa Suureen Toiseen.
Kommentoijien vihamielinen tarkkailu ja vaatimus hiljentymisestä
ilmentävät skopistä viettiä, jossa ulkoinen kuva ja Toisen
ylivoimainen katse toimivat subjektia vangitsevana ansana. Tässä
puristuksessa intellektuaalinen ja luova toiminta toimii suojaavana
"näyttönä", joka auttaa suodattamaan Reaalisen
aiheuttamaa ahdistusta ja pitää yllä symbolista järjestystä.
Yhteiskunnallisen moraalinvartioinnin paineesta huolimatta vakaa
symbolinen identifikaatio ja oma tyyli suojelevat toisinajattelijaa
todellisuuden hajoamiselta. Tuo uniikki intellektuaalinen ote
muodostaa Borromeon solmun kaltaisen neljännen renkaan, joka sitoo
olemisen ulottuvuudet yhteen ja turvaa subjektin itsenäisyyden.
Kommentoijat yrittävät pakottaa minut suun sulkemiseen,
sillä massa ei kestä todellisuuden monimutkaisuutta [Žižek, ”Kill
hope”, 24.10.2018]. Me elämme maailmassa, jossa voimme nauraa
järjestelmälle, mutta noudatamme sen sääntöjä silti
orjallisesti. Žižek kutsuu tätä tilannetta täydelliseksi
ideologiseksi ansaksi, josta ei ole helppoa ulospääsyä. Me emme
ole vapaita, vaan olemme vankeja, jotka on opetettu rakastamaan
kahleitaan ironian kautta. [Žižek, ”Kill hope”, 24.10.2018]
Vastasin hiljentämisvaatimuksiin: ”Keskustelu ei ratkea sillä,
että joku käskee toista olemaan hiljaa. Oikeus mielipiteen
ilmaisuun ja julkiseen pohdintaan säilyy silloinkin, kun sisällöt
herättävät vastustusta. Tässä ei ole kysymys toisen ihmisen
arvosta tai kunniasta an sich, vaan että esimerkiksi tuo mies ei koe
seksuaalista halua tuota naista kohtaan. Tämä on täysin miehen fiilis. Se ei ole naisen todellisen merkityksen mittaus”.
Vaatimus toisinajattelijan
vaientamisesta ja täydellisestä ideologisesta yhdenmukaisuudesta
kytkeytyy suoraan laajempaan sivilisaatiomuutokseen, jota itsenäinen
tutkija Roni Fouks ja yhteiskunta-analyytikko Helen Andrews kutsuvat
”suureksi feminisoitumiseksi ja kynnysarvoteoriaksi” [Fouks,
”Feminization”, 18.8.2026], [Andrews, ”Feminization”,
16.10.2025]. Kun instituutionaalinen valta saavuttaa naisenemmistön,
vuorovaikutuksen normit siirtyvät objektiivisesta meritokratiasta
kohti emotionaalista turvallisuutta ja konsensushakuisuutta, mikä
tekee avoimesta tieteellisestä erimielisyydestä
institutionaalisesti mahdotonta. Toisaalta Surrey'n yliopiston
laajassa tutkimuksessa on pyritty empiirisesti osoittamaan, että
valtavirran feministinen liike ei kollektiivisesti kanna vihaa miehiä
kohtaan, vaikka ulkopuoliset tarkkailijat aliarvioivatkin tämän
myötätunnon todellisen luonteen [University of Surrey, ”Myth that
feminists hate men”, 17.11.2023]. Kuitenkin, kuten podcastaaja
Chris Williamson, kirjailija Freya India, evoluutiopsykologi William
Costello ja tutkija Dr. Tania Reynolds ovat syväluotaavissa
keskusteluissaan tuoneet esiin, sukupolvi Z:n naisten keskuudessa
vallitseva syvä kyynisyys ja sisäryhmäsolidaarisuus ("girls'
girl" -koodisto) luovat ankarat sosiaaliset rangaistusmekanismit
kaikille poikkeaville äänille [Williamson; India; Costello &
Reynolds. ”Gen Z Women Hate”,7.5.2026]. Tämä selittää sen,
miksi älyllinen haastaminen tai pelkkä haluttomuuden fysiologisen
todellisuuden toteaminen koetaan välittömästi hyökkäykseksi,
johon vastataan sosiaalisella eristämisellä ja vaatimuksella suun
sulkemisesta.
Henkilöön käytävät hyökkäykset ja psykiatrisointi toistuvat
liki jokaisessa sadassa kirjoituksessa minua vastaan: Kun
argumentteja ei kyetty kohtaamaan, siirryttiin arvostelemaan minun
korkeaa ikääni, rumaa ulkonäköäni tai vaatimaan minut "avun
piiriin". Sakari Lehtonen kirjoittaa rajun tekstin, jossa ”vahva
oksa” viittaa hirttoköyden ja ruumiin painon kestoon: ”Pitäisikö
sinun käydä lääkärin juttusilla, sen verran sakeaa ’ajattelua’
niin luulisi avun löytyvän. Tai ainakin vahvan oksan”. Nauri
Nykänen kirjoittaa: ”Hyvät Juha Molarin omaiset: vähälahjainen
läheisenne on taas somessa perseilemässä. Kuka teistä antoi
hänelle tietokoneen salasanan? Hävetkää!!!” Jeese Karhu
ivailee minua vanhaksi höperöksi: ”Nyt oli nolo ulostulo.
Kannattaakohan sun Juha jatkossa tarkistuttaa sun postaukset ensin
sun lapsilla ja lapsenlapsilla ennen julkaisua, kun näköjään
alkaa iän myötä tuo julkaisufiltteri vähän pölyyntymään”.
Ida Maria kertoo Scandinavian Journal of Psychologystan julkaisemasta
Dunning-Krugerin tutkimuksesta ja tulkitsee tämän kertovan syyt
minun mielenongelmien taustalla, henkilökohtaisesta ongelmasta:
”Unattractive people are unaware of their (un)attractiveness”.
Tutkimushan on todellisuudessa Tobias Greitemeyerin tekemä
[Gretemeyer, ”Unattractive people”, 2020]. Minullahan ei ole
tosiasiallisesti koskaan todettu mitään mielenongelmaa, olen saanut
elää sopuisan elämän.
Henkilökohtaiset loukkaukset, ulkonäön
pilkkaaminen ja vastapuolen psykiatrisointi toimivat retorisen
tyhjyyden suojana, jossa tieteellinen tutkimus väännetään
välineelliseksi lyömäaseeksi. Miesten mielenterveyden ja
vaikeuksien julkinen vähättely ja pilkkaaminen sosiaalisessa
mediassa on herättänyt kriittistä huomiota, jota itsenäinen
analyytikko Misha Petrov on osuvasti luonnehtinut digitaalisesti
ruokituksi katkeruudeksi ja ehdolliseksi empatiaksi [Petrov, ”Women
Are Mocking”, 20.6.2025]. Kun kliininen psykiatri MD Hannah Spier
tarkastelee naispuolisen narsismin ilmenemismuotoja, hän osoittaa,
kuinka matala sovinnollisuus kätkeytyy nykyaikaisen
mielenterveyskielen ja pseudo-terapeuttisten termien taakse, joilla
omaa aggressiota pyritään moraalisoimaan [Spier, ”Female
Narcissism”, 28.5.2026]. Toisaalta miesten mielenterveyden ja
sisäisen haavoittuvuuden taustalla vaikuttavat syvemmät
kehityspsykologiset traumat, kuten miesten mielenterveyden
asiantuntija Connor Beaton on "äitihaavan" (mother wound)
käsitteellään osoittanut: moni mies kantaa sisäistettyä häpeää
maskuliinisuudestaan siksi, että on kasvanut ympäristössä, jossa
äiti tai ensisijainen hoitaja on kantanut syvää kaunaa miehiä
kohtaan [Beaton, ”Women Who Hate Men”, 1.1.2026]. Kun nämä
psykologiset kerrostumat yhdistetään digitaaliseen
mobakäyttäytymiseen, tuloksena on häikäilemätön ad hominem
-kampanja, jossa toisinajattelijan mieli ja olemus pyritään
systemaattisesti tuhoamaan.
Ida Marian esittämä tulkinta siitä,
että Tobias Greitemeyerin tutkimus (Unattractive people are unaware
of their (un)attractiveness, 2020) kertoisi minun henkilökohtaisesta
"mielenongelmasta" tai selittäisi toimintaani, on tietysti
myös tieteellisesti kestämätön ja virheellinen. Greitemeyerin
tutkimuksella ei ole mitään tekemistä yksittäisen ihmisen
psykiatrisen tilan, oletettujen mielenongelmien tai jonkin spesifin
henkilökohtaisen patologian kanssa. Mitä siis Greitemeyerin
tutkimus todellisuudessa osoittaa? Tobias Greitemeyerin [Gretemeyer,
”Unattractive people”, 2020] kuusi tutkimusta ja yhteensä 1 180
osallistujaa kattava katsaus osoittaa sosiaalipsykologisen ja ihmisen
itsearviointia koskevan ilmiön: Yleinen vinouma ulkonäössä.
Tutkimus osoittaa, että objektiivisesti heikommin arvioidut (eli
"epäviehättävät") henkilöt yliarvioivat merkittävästi
omaa viehättävyyttään verrattuna ulkopuolisten (vieraiden)
arvioihin. Vastaavasti viehättävät ihmiset olivat arvioissaan
tarkempia tai jopa aliarvioivat omaa viehättävyyttään. Tutkimus
rinnastaa tämän Dunning–Kruger-ilmiöön [Gretemeyer,
”Unattractive people”, 2020]. Siinä missä älyllisissä tai
taidollisissa testeissä heikosti suoriutuneilta puuttuu
metakognitiivinen kyky arvioida omaa osaamistaan objektiivisesti (ja
he siksi yliarvioivat taitojaan), samanlainen mekanismi saattaa
heijastua myös fyysisen viehättävyyden tai sosiaalisen palautteen
käsittelyyn. Kyseessä on tilastollissosiaalipsykologinen normi, ei
mielisairaus: Tutkimus ei käsittele yksilön psyykkisiä sairauksia,
persoonallisuushäiriöitä tai "mielenongelmia", vaan
ihmislajille tyypillistä yleistä puolustusmekanismia ja
positiivista itsearviointiharhaa (self-serving bias / above-average
effect), jonka turvin ihmiset pyrkivät ylläpitämään myönteistä
minäkuvaa.
Miksi Ida Marian väite minun
"ongelmastani" olisi siis virheellinen? Ida Maria tekee
tässä klassisen virhepäätelmän soveltaessaan ryhmätason
tilastollista havaintoa yksittäisen ihmisen psyykeen
patologisointiin. Greitemeyerin tutkimus [Gretemeyer, ”Unattractive
people”, 2020] tarkastelee ihmisryhmien keskiarvoja ja kvartiileja.
Sitä ei voi käyttää minkään yksittäisen henkilön ulkonäön,
persoonallisuuden tai "mielenongelmien" diagnosointiin. Tuo
olisi aiheetonta patologisointia. Kun Ida käyttää akateemista
tutkimusta välineenä leimatakseen minun kirjoitukset vanhan miehen
omasta "rumuudesta johtuviksi", hän tekee
tarkoitushakuisen olkiukon ja siirtyy asiasta henkilökohtaiseen
solvaukseen. Jordan B. Peterson esitelmöi naisten ihanteesta ja
miehen motivaatiosta: ”Modernit naiset eivät oikeastaan ymmärrä
miehiä tässä asiassa; he eivät ymmärrä, että siinä määrin
kuin miehet ovat turmeltumattomia eivätkä katkeria hylätyiksi
tulemisen vuoksi, he tekevät kaikkistansa polvistuakseen
naisellisuuden ikuisen ihanteen edessä ja yrittääkseen tehdä
itsestään sen arvoisia.”[Peterson, ”Women”,
2017]. Peterson analysoi, mitä tapahtuu silloin, kun tämä
herkkä ja haavoittuva maskuliininen pyrkimys (yritys olla ihanteen
arvoinen) kohtaa nykyajan kulttuurisen ilmapiirin, jossa miehet
leimataankin oletusarvoisesti "vaarallisiksi" tai
"toksisiksi". Kun nuori tai varttuneempikin mies kohtaa
naisten taholta tulevaa ennakkoasennetta, halveksuntaa tai torjuntaa,
se ei osu vain sosiaaliseen tasoon, vaan se iskee suoraan hänen
eksistentiaaliseen arvoonsa. Petersonin luento keskittyi nuoriin
miehiin (young men), jotka pelkäävät naisten tuomiota. Naisten
synnynnäinen tai kulttuurillisesti vahvistettu rooli arvioijana ja
portinvartijana säilyy kuitenkin läpi elämän – ja kun vanhempi
mies menettää nuoruutensa status- tai fyysisen vetovoimavallan,
tämä sama arvioiva ja armoton katse voi muuttua avoimeksi
halveksunnaksi tai vihamielisyydeksi. [Peterson,
”Women”, 2017]
Olen käsitellyt kirjoituksissani
inhimillisen halun ja vastenmielisyyden dynamiikkaa osana
oikeusprosesseja ja psykologiaa (esimerkiksi sitä, kuinka vaikeaa
ihmisen on kokea halua vastentahtoista tai vieraaksi koettua
osapuolta kohtaan). Sen vetäminen miksikään osoitukseksi minun
omasta ulkonäöstäni on täysin vailla todellisuuspohjaa ja
ilmentää sitä samaa digitaalisen keskustelun mustavalkoisuutta,
jossa monimutkaiset ilmiöt pyritään mitätöimään
henkilökohtaisella ivalla. Jos Threads-verkkoraivossa Matti Lehtisen
ja Idan kaltaiset kommentoijat yrittävät tällä kertaa määritellä
olemustani ulkonäön ja keksimiensä "ongelmien" kautta,
eräästä uudenmaalaisesta kunnasta kokoomuspomon tapaus osoitti
aiemmin kesäkuussa 2014, että tämä ilmiö on pitkäaikainen
yhteiskunnallinen kaava. Uudenmaalaisen kunnan kokoomuksen
paikallispomo hyökkäsi julkisesti kimppuuni väittäen ulkonäön
ja olemuksen selittävän "miksi et saa naisia eikä työtä".
Vain vuosi minulle osoitetun saarnan jälkeen tuo kokoomuspamppu itse
ajautui käräjäoikeuteen tuomittavaksi rikoksesta (vahingonteosta),
jonka taustalla olivat hallitsematon mustasukkaisuus ja impulsiivinen
raivo demaripomon auton romuttamisesta naisystävän kotiinpaluun
yhteydessä. Tämä kontrasti on sosiologisesti ja
psykoanalyyttisesti pysäyttävä: julkisessa tilassa kovaäänisimmin
toisten "karismasta", ulkonäöstä ja
"ihmissuhdevaikeuksista" saarnaava henkilö kantoi itse
sisällään niin syvää ihmissuhde-epävarmuutta ja väkivaltaista
hallinnantunteen menetystä, että se johti rikosoikeudelliseen
tuomioon. Toimin siis hänelle vain peilinä tai välineenä, johon
omaa sisäistä kaaosta yritettiin projisoida. Taustaltaan ja
elämäntavoiltaan rappeutunut, keskivartalolihava ja alkoholin
pöhöttämä "paikallispomo" pyrki hakemaan itselleen
julkista ylemmyydentuntoa hyökkäämällä toisen ulkonäköä
vastaan. Hän nojasi pelkkään ulkoiseen valtarakenteeseen ja
poliittiseen statukseen, vaikka hänen oma fyysinen habituksensa
viesti itsekurin ja fysiologisen hallinnan puutteesta.
Minua vastaan kääntynyt kokoomuspomon
puheenvuoro – siitä kuinka ruma ja tyhmä olisin – ei ollut
tuolloinkaan kesällä 2014 satunnainen purkaus, vaan
tarkoituksellista symbolista väkivaltaa. Lacanin mukaan pyrkimys
riisua todellisuus tai toinen ihminen ”alastomaksi totuudeksi” on
kuitenkin harhainen. Totuus voidaan paljastaa vain silloin, kun se
puetaan petoksen ja retorisen vaatetuksen kaapuun (kaksoisbluffi)
[Lacan, ”Crucial Problems”, 1964]. Kokoomuspomon hyökkäys pyrki
kiinnittämään subjektin alentavaan merkitsijään, mikä paljastaa
kielen ja merkityksen välisen väkivaltaisen kamppailun siitä, kuka
määrittää subjektin paikan. Lacanin mukaan merkitsijä ei
kuitenkaan koskaan vastaa suoraan mitään kiinteää olemusta, sillä
subjekti rakentuu perustavasti puutteesta ja edustuu vain toiselle
merkitsijälle ketjussa. Tällainen leimaava puheenvuoro ei kerro
mitään kohteen todellisesta arvosta, vaan se toimii petoksellisena
siirtona, jossa arvostelija itse yrittää kätkeä oman
tiedostamattoman puutteensa Toisen halun kentällä. Subjektin ja
ulkomaailman välinen suhde noudattaa topologista Möbiuksen nauhan
logiikkaa, jossa sisä- ja ulkopuoli yhtyvät, minkä vuoksi ulkoa
tuleva diskursiivinen väkivalta pyrkii tunkeutumaan minän
perustaan. Analyyttinen vastarinta tätä symbolista alistamista
vastaan edellyttääkin kieltäytymistä hyökkääjän tarjoamasta
merkityksen ansasta ja sen perimmäisen ei-tietämisen ytimen
kohtaamista.
Kokoomuspomon ja muiden someraivoajien
hyökkäykset minun rumaa ulkonäköäni kohtaan ovat puolestaan oire
heidän omasta sisäisestä kaaoksestaan ja hallinnantunteen
menetyksestään [Hook, ”Melancholia”, 12.3.2022]. Neiti
”Ponkari”(Outi Hämäläinen) kirjoittaa kirjoitusvirheineen
minulle: ”Tiesitkö olevasi idiootti? Haluatko puhua siitä? Ei
sen völiä. En kuuntelisi”. Psychology Today -artikkelissaan
filosofian tohtori, psykoterapeutti Joe Kort [Kort, ”Misandry”,
7.8.2016] käsittelee hienovaraisia sanallisia ja toiminnallisia
mikroaggressiot ja joskus ei-niin-hienovaraisia. Hän nostaa esiin
termin misandria (misandry, miestenviha) misogynian (misogyny,
naistenviha) vastineena: yhteiskunnassamme esiintyy laaja kirjallinen
ja kielellinen repertuaari miehiin kohdistuvia mikroaggressioita,
joita pidetään sosiaalisesti hyväksyttävinä tai huomaamattomina.
Tällainen on pelkistäminen seksuaaliseksi ja eläimelliseksi: "Men
only think with their dicks", "Men just want a hole to put
it in", "Men can't hear the word no." Sitä on
kognitiivinen ja emotionaalinen mitätöinti: "A man wouldn't
understand." Tietysti myös ahtaat rooli- ja suorituspaineet:
"Be a man", "Really? You don't like sports?",
"He's 'artistic'." Tähän kuuluu myös alatyylinen
anatominen ja ruumiillinen häpäisy: Kort [Kort, ”Misandry”,
7.8.2016] mainitsee esimerkin, jossa miehen kehonosia (esim.
kiveksiä) kuvataan inhoatulla tavalla ("Balls are gross, I hate
them"). Aikoinaan käräjäoikeudessa tuomarin edessä ja tämän
piittaamatta minua nimiteltiin alatyylisillä sanoilla: ”Molo”.
Kort huomauttaa kaksoisstandardista: jos miehet puhuisivat naisten
genitaaleista samalla tavalla, se leimattaisiin välittömästi
misogyniaksi.[Kort, ”Misandry”, 7.8.2016]
Kovaäänisimmin toisten karismasta ja
ulkonäöstä saarnaava henkilö kantaa itse sisällään syvää
ihmissuhde-epävarmuutta, jossa toimin vain peilinä omalle
projisoidulle ahdistukselle. Massa ei kestä todellisuuden
monimutkaisuutta ja vastauksena on vihan pyhä rituaali:
toisinajattelija yritetään mitätöidä nimittelemällä hänet
vanhukseksi, mielisairaaksi tai yhteisön ulkopuolelle hyljeksityksi
"saastaksi". Tämä oikotien_helmet-nimimerkillä
kirjoitettu kommentti oli lopulta täydellinen ja tragikoominen
esimerkki siitä, miten digitaalinen huutelu ja someraivo toimivat
silloin, kun kritisoijalta loppuvat todelliset vasta-argumentit. Sen
sijaan, että kommentoija puuttuisi käsiteltyyn teemaan,
oikeusvaltion periaatteisiin tai kriminologiseen tutkimustietoon, hän
kaivaa esiin tohtorinväitöskirjan otsikon ja sortuu halpahintaiseen
pilkantekoon, joista ensimmäisenä on akateemisen tittelin
vääristely ja pilkka: Kommentoija siteeraa väitöskirjani aihetta
(”Q-evankeliumi ja psykohistoria”) sirkusemoji-kuvakkeella
varustettuna, pitäen sitä jonkinlaisena itseisarvoisena vitsinä.
Hän yrittää mitätöidä tieteellisen työn kutsumalla sitä
”hihhulitohteriksi” vain siksi, että kyseessä on teologian
tohtorin (ThD) tutkinto, vaikka akateemisessa maailmassa teologinen
tiedekunta ja sen piirissä tehtävä tieteellinen tutkimus (kuten
psykohistorian ja tekstianalyysin soveltaminen) ovat täysipainoisia
ja perinteikkäitä tieteellisiä saavutuksia. Lopulta argumentum ad
hominem on huipussaan: Koko viestin pääteesi tiivistyy tylyyn
ivailuun: "Psykohistoria my ass". Tässä kiteytyy
somemobilisaation ydinvire: monimutkaisia ihmistieteellisiä,
historiallisia tai oikeusvaltiollisia teemoja ei haluta tai osata
käsitellä, joten ne kuitataan karkealla ja halveksuvalla
kielenkäytöllä. Tämä oikotien_helmet-nimimerkillä kirjoittava
kommentti kuvaa hyvin intellektuaalista tyhjiötä ja digitaalista
öykkäröintiä. Kun joku henkilö on kirjoittanut yli 400-sivuisen
tieteellisen väitöskirjan, vastapuolen "argumentti" on
repäistä otsikko kontekstistaan, heittää perään pellehymiö ja
julistaa oma ymmärtämättömyytensä voitonmerkiksi. Se osoittaa
juuri sen saman henkisen mataluuden, jota kokoomuslainen
paikallispomokin aikoinaan edusti: kyvyttömyyden kohdata
todellisuutta ilman ivakirvestä. Ph.D. (Doctor of Philosophy) on
kansainvälisesti täysin vakiintunut ja oikea tohtorin yleistitteli
oppialasta riippumatta. Akateemisessa maailmassa teologian tohtorin
tutkinto (Doctor of Theology, ThD) on filosofian tohtorin tutkintoa
vastaava ylin korkeakoulututkinto, ja kansainvälisissä yhteyksissä
sekä humanistisyhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa
Ph.D.-tittelin käyttö on täysin asianmukaista ja standardia. Tämä
oikotien_helmet-nimimerkin heitto paljastaa vain kommentoijan oman
tietämättömyyden akateemisista oppiarvoista ja
tutkintojärjestelmästä. Kun todellisia vasta-argumentteja
oikeustieteelliseen, kriminologiseen tai filosofiseen pohdintaan ei
ole, yritetään tarttua kirjaimistoihin ja vääristellä niitä
pilkallisessa sävyssä. Itse en lainkaan puhunut oikeustapauksen
yhteydessä mitään omasta koulutuksestani.
VAATIMUS VAIETA ON SADISMIA
Christian Fierensin teoksen (Le
principe de jouissance: Critique de la raison pratique (Kant) - Kant
avec Sade (Lacan)) [Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020] valossa
somen moralismi ja vaatimus minun hiljentymisestäni edustavat
superegon pakottavaa imperatiivia: "Nauti!" tai "Ole
kuuliainen ja hiljainen!". Saden maksiimi oikeudesta nauttia
toisesta ilman rajoja paljastaa Lacanin mukaan sen, että puhtaan
moraalilain taustalla piilee aina tiedostamaton jouissance –
nautinto, joka ylittää mielihyväperiaatteen laskelmat [Fierens,
”Kant avec Sade”, 2020]. Tämä ulkoinen ja pakottava imperatiivi
ei toimi tavanomaisen mielihyväperiaatteen laskelmien mukaan, vaan
se vaatii alistumista Toisen radikaalille ja rajattomalle
vaatimukselle. Saden ja Kantin rakenteellinen yhteys osoittaa, että
moraalilain ehdottomuuden takana piilee aina halu murtaa toisen
olemisen perusteet ja mitätöidä hänen subjektiivisuutensa.
Vaatimus hiljentymisestä toimii tässä samalla tavalla kuin
sadistinen tuska, jonka tarkoituksena on lamauttaa kohde ja hävittää
hänen suojansa. Somen kollektiivinen moralismi paljastaa siten
puhtaan tahtomuksen nurjan puolen – sen saman ”jumalallisen
julmuuden”, joka ei tingi vaatimuksistaan eikä salli poikkeamia.
Subjektin on tässä tilanteessa kohdattava tiedostamattoman
todellisuus ja löydettävä vapauden mahdollisuus ainoastaan siltä
pohjalta, joka ylittää ulkoisen pakon ja luo uuden olemisen muodon.
Tämä someraivon ja ylimmin moraalisen
vaatimuksen takana piilevä suunnaton aggressio kumpuaa myös
laajemmaksi kasvaneesta ristiriidasta sukupuolten välisissä
odotuksissa ja parisuhteen valtarakenteissa. Kulttuurikriitikko
Harlow Glenn on analysoinut, kuinka naisten odotukset miehiä kohtaan
ovat karanneet käsistä vaatien samanaikaisesti perinteistä
huolenpitoa ja modernia alistuvuutta vailla minkäänlaista
vastavuoroista kunnioitusta [Glenn, ”Experctations”, 24.9.2026].
Toisaalta arvostettu kliininen psykologi Jordan B. Peterson on
osuvasti huomauttanut siitä eksistentiaalisesta ja syvästä
pelosta, jota nuoret miehet kokevat naisten arvioivan katseen edessä
yrittäessään epätoivoisesti tehdä itsestään naisellisuuden
ihanteen arvoisia [Peterson, ”Women”, 2017]. Kun tämä herkkä
pyrkimys kohtaa vihamielisyyden tai vääränlaisen vallankäytön,
seurauksena on lukuisia arkisia kitkoja, joita kliininen psykologi
Orion Taraban on kutsunut ”tiedostamattomiksi epäkunnioituksen
muodoiksi” [Taraban, ”Disrespect”, 2017]. Taraban osoittaa,
kuinka parisuhteessa esiintyvä asiaton kuulustelu, luvan vaatiminen
ja jatkuva valvonta riistävät mieheltä autonomian ja kohtelevat
häntä alempiarvoisena tai lapsena, mikä puolestaan synnyttää
syvää katkeruutta ja vastareaktioita [Taraban, ”Disrespect”,
2017]. Lakianalyysien ja sosiaalisen median moralismin taustalla
kytee siten perustavanlaatuinen inhimillinen kyvyttömyys kohdata
toista autonomisena, virheellisenä mutta tasa-arvoisena subjektina.
Ongelmien ytimessä on oikeusvaltion
perusteiden kieltäminen ja tabu halusta. Keskustelun ytimessä on
kaksi asiaa, joita digitaalinen mobiili ei siedä. Päällimmäinen
ongelma on syyttömyysolettaman ja puolustuksen demonisointi. Olen
yrittänyt tuoda alusta alkaen julki, koska hän näki syytettyä
Makwan Amirkhania ja tämän puolustusta vastaan jopa
ministeritasolta [Savonen, ”Ministeri Partanen”, 26.10.2026]
nousseen vihan. Ylipäätään mielestäni on arveluttavaa
informaatiovaikuttamista, että käytävään oikeudenkäyntiin
ministeri lausuu ylipäätään yhtään mitään julkisesti.
Mielestäni oikeusvaltiossa syytetyllä on aina oikeus puolustukseen,
ja tuomioistuin punnitsee näyttöä ja motiiveja puolin ja toisin.
Someraivon ja ministeri Partasen silmissä syytetty on syyllinen jo
ennen tuomiota. Ajatus siitä, että syytettyä tulee kuunnella
tasapuolisesti ja hänen esittämäänsä motiivia on arvioitava
kiihkottomasti, koetaan loukkauksena uhria kohtaan. Tämä viha yltyi
jopa niin pahaksi, että puolustusasianajajaa maalitettiin hyvin
röyhkeästi, niin kuin jopa ministeri Partanen lausui julkisuuteen.
Niin kirjoitin: ”En ole missään vaiheessa hyväksynyt
raiskauksia mistään syystä. Länsimaisen oikeusvaltion periaatteen
mukaisesti olen korostanut, että syytetyn puheenvuoroa tulee yrit
tää
kuunnella. Voi olla, että hänen puheenvuoronsa ei saa lopulta
harkinnan jälkeen oikeuden tuomiossa tukea, mutta lähtökohtana on,
että kuunnella pitää”.
Iltapäivälehtien uutisointi perustuu kohun ja suoranaisesti halveksunnan lietsontaan. Näin Ilta-Sanomat myy juttua, jossa kauhistellaan oikeustieteen tohtori Kari Uotia.
UUDET OUDOT TRAUMANARRATIIVIT
Mielialat kärjistyivät pisteeseen, jossa jopa syytetyn
puolustusasianajajalta vaadittiin oikeuksien viemistä ja palveluiden
epäämistä vain siksi, että tämä teki työtään ja toi
päämiehensä näkökulman esille. Tämä edustaa suoraa hyökkäystä
perustuslaillista oikeusturvaa vastaan. Tilanne on jo
oikeuskulttuurin muutoksen takia huolestuttava, kun yhä enemmän on
tapahtunut siirtyminen pois objektiivisesta näytöstä kohti
subjektiivista kokemusta ja uhrinarratiivia (esim. yliopistojen Title
IX -prosessit).[Fouks, ”Feminization”, 18.8.2026] Voidaan puhua
lacanilaisesta Suuresta Toisesta ja puhdistusrituaalista: Sosiaalisen
median kollektiivinen lynkkausmieliala toimivat kuten Jacques Lacanin
kuvaama perverssi järjestelmä. Se ei vaadi totuutta tai
oikeudenmukaisuutta, vaan performatiivista alistumista ja uuden
kerettiläisen roviolle heittämistä.
Oikeusvaltiossa ajan kuluminen
(the temporal paradox) (esimerkiksi tässä kohutapauksessa 10 vuotta väitetystä
tapahtumasta!) on aina puolustuksen ja oikeusturvan haaste, sillä
objektiiviset todisteet katoavat, muistikuvat hämärtyvät ja
puolustautuminen vaikeutuu. Nykyisessä traumakulttuurissa tämäkin
käännetään kuitenkin päälaelleen: viivyttelyä ei nähdä
todisteena epäluotettavuudesta, vaan se selitetään ”syvällä
häpeällä tai trauman tiedostamattomuudella” (vrt. aiemmin
käsitellyt traumanarratiivit)[Spier. ”Rape
Victims”, 12.10.2026]. MD Hannah Spier, yhdysvaltalainen kliininen
psykiatri, varoittaa, että jotkut naiset oppivat hyödyntämään
psykologista sanastoa (kuten trauma bond, boundaries, ADHD,
psychological safety, unseen/unheard) puolustaakseen omia
itseoikeutettuja tarpeitaan ja oikeuttaakseen sen, että he kävelevät
muiden yli. Mikä tahansa oma huono käytös tai manipulointi voidaan
selittää sillä, että oma "turvallisuus vaarantui" tai
että joku "laukaisi laukaisimen" (triggered).[Spier,
”Female Narcissism”, 28.5.2026]
Kun muistutan tästä ja
havainnollistan Makwan Amirkhamin ja hänen juristinsa Kari Uotin
motiivien ajattelua, se tulkitaan somessa virheellisesti rikoksen
vähättelyksi tai uhrin halventamiseksi. Keskustelun kärjistyessä
taustaksi nostin esiin Ylen [Tapiomäki, ”Tuija Saloranta”,
15.2.2021] uutisoiman kriminologisen tutkimuksen (mm. varatuomari
Tuija Salorannan keskeneräinen väitöskirja, joka perustui
käräjäoikeuksien tuomioarkistoihin), joka tarkastelee raiskaajien
motiiveja. Someraivo vastasi tähän dogmaattisella mantralla:
"Raiskauksessa ei ole kyse seksistä tai halusta, vaan
yksinomaan vallankäytöstä" [Cubb, ”Oppression”, 2006].
Tämä dogmaattinen väite sotii kuitenkin suoraan empiiristä
tutkimusta vastaan. Kriminologinen tutkimus osoittaa kiistattomasti,
että raiskauksien motiivit muodostavat monimutkaisen kirjon, jossa
tilaisuus seksiin, koettu halu, väkivalta ja nöyryyttäminen
kietoutuvat toisiinsa. Ja pitää edelleen toistaa: nyt ei ole edes syyttäjän mukaan kyse raiskaus!
TABU RIKKI: Halut, motiivit ja
vaikeat totuudet paljastuvat!
Kun tämän tutkimustiedon nostin
keskusteluun osoituksena siitä, että motiivi ja sen puute ovat
oikeudessa ja tieteessä aivan todellisia ja tutkittuja teemoja,
reaktio oli tyypillinen kerettiläistuomio: tutkimuksen pätevyys
kiistettiin tai se ohitettiin, koska se ei sopinut someraivon
ideologiseen muottiin. Kuten Ylen [Tapiomäki, ”Tuija Saloranta”,
15.2.2021] uutisoimat kriminologiset tutkimukset (esimerkiksi
käräjäoikeuksien tuomioiden motiivitarkastelut) osoittavat,
tekojen taustalla vaikuttavat psykologiset ja tilanteiset tekijät
ovat kiinteä osa oikeudellista ja tieteellistä todellisuutta.
Varatuomari Tuija Saloranta havaitsi väitöskirjaa tehdessään:
”Yhdessä teossa voi yhdistyä useampi motiivi. Vuoden 2018
aineistossa yleisimmät ovat tämä otollinen tilaisuus ja seksi,
selkeästi vähemmälle jäävät väkivalta ja nöyryytys.”
Silti tiedon tai oikeudellisen prosessin ääneen lausuminen halutaan
kriminalisoida, ja nostaa esille yksinomaan väkivalta ja nöyryytys
motiiveiksi.
Reaktiot paljastavat, että moderni
diskurssi on kadottanut kielen käsitellä ihmisen sisäistä,
ristiriitaista psykologiaa. Kun ihminen nostaa esille sen tosiasian,
että biologinen tai fyysinen halu ei välttämättä kohtaa tai että
se voi herättää vastenmielisyyttä, se tulkitaan heti
hyökkäykseksi uhria kohtaan, koska yhteiskunnallinen keskustelu on
supistettu mustavalkoiseksi roolileikiksi (syyllinen / uhri ilman
harmaansävyjä). Kun joku kyseenalaistaa sen, että
seksuaaliväkivallan yhteydessä voitaisiin edes keskustella halusta
tai sen puutteesta (koska vallitsevan dogmin mukaan "raiskauksessa
on kyse vallankäytöstä, ei seksistä tai halusta"),
vastarinta on välitöntä ja raivoisaa. Edelleen näyttää unohtuvan, että uhria ei raiskattu, vaikka tuskin voi epäillä, etteikö Suomen menestynein vapaaottelija olisi kyennyt voimiensa puolesta.
Keskustelijoille ajatuskin siitä, että
syytetyllä voisi olla jokin inhimillinen tai psykologinen selitys
(kuten vastenmielisyys tai haluttomuus), koetaan uhaksi koko
moraalikäsitykselle. Tämä torjunta kytkeytyy psykoanalyytikko,
psykologi ja professori Jon Millsin [Mills, ”Critique of the
Postmodern Turn”, 23.2.2015] kritiikkiin postmodernia käännettä
kohtaan. Mills osoittaa luennollaan, että kun relationaalinen ja
postmoderni ajattelu hylkää objektiivisuuden, totuuden ja
universaalit lainalaisuudet pelkiksi diskursiivisiksi narratiiveiksi,
seurauksena on epistemologinen anarkia. Somessa vallitseva radikaali
kielellinen konstruktivismi kieltää ihmisen syvärakenteet,
biologiset vietit ja psykologisen todellisuuden [Alizadeh,
”Postmodernism”, 16.12.2025]. Kun muistutin fysiologisen halun ja
vastenmielisyyden dynamiikasta, se tulkittiin virheellisesti rikoksen
vähättelyksi.
Erittäin paljon vihaa herätti halun
ja fysiologian tabu: Äärimmäinen viha heräsi siitä ajatuksesta,
että nuorempi mies (33) ei välttämättä koe iäkkäämpää
naista (40) seksuaalisesti haluttavaksi. Niin kuin kymmenet naiset,
myös viisikymppinen Susanna julkaisi itsestään paljastavan
sukkahousukuvan ja moitti, että oikeustieteen tohtori Uoti olisi
julistanut yli 40 vuotta vanhat naiset ei-kiinnostaviksi. Minun
mielestäni Susanna ”liioittelee, että Uoti olisi päämiehensä
puolesta julistanut kaikki naiset yli 40 v kaikille miehille
epäkiinnostaviksi. Oli kyse yksittäin tapaus ja kohtaaminen”.
Susanna suuhtahti: ”Yhdellekään naiselle ei IKINÄ puhuta noin
alentavasti!”
Kliinisen psykologian tohtori (PhD),
kliininen psykologi, seksiterapeutti ja kirjailija Bernie Zilbergeld,
joka tunnettiin erityisesti miesten seksuaalisuutta koskevien
myyttien murtajana, moittii klassikkoteoksessaan ”perinteistä
seksuaalimallia”, joka vaatii ja olettaa ja keskittyy miehen
suorituskykyyn ikään kuin mies oli aina ja heti valmis [Zilbergeld,
”Male Sexuality”, 1999]. Koska seksuaalisuus on niin tärkeä osa
miehisyyttä, miehiä painostetaan jopa näyttelemään
kiinnostuneita seksistä riippumatta siitä, ovatko he sitä
todellisuudessa vai eivät. Heidän on liityttävä mukaan vitseihin
ja pilailuun. On tietenkin järkyttävää nelikymppisen naisen
kohdata, että nuorempi mies ei halua häntä, sillä miehenhän
pitäisi olla heti valmis ja haluta aina. Tämä paljastaa nykyisen
sosiaalisen diskurssin syvän ristiriidan: biologista ja psykologista
todellisuutta ei suostuta tunnustamaan, jos se ei sovi ennalta
määrättyyn ideologiseen muottiin. Erityisen vihaisen reaktion
herätti ajatus siitä, että nuorempi mies ei kokisi vanhempaa
naista haluttavana. Nyt vapaaottelija Makwan Amirkhani lausui tuon
mahdottoman tabun julki: se nainen ei edes kiinnostanut – etenkään
sen jälkeen, kun naisen suu haisi. Tämä koskettaa syvää
ideologista tabua: nykyinen sosiaalisen median diskurssi kieltäytyy
käsittelemästä ihmisen fysiologista ja psykologista todellisuutta
silloin, kun se ei sovi ennalta määrättyyn moraalikehykseen.
NAISTEN VIHA TAVALLISTA MIESTÄ
VASTAAN!
Kyseenalaistin
miesvihamielisenä sen toistuvasti esitetyn väitteen, että
”tavallinen mies” raiskaisi myös lapsia ja vanhuksia.
Minun mielestäni kyseessä ei voi olla enää ”tavallinen mies”,
vaan pahasti häiriintynyt syystä tai toisesta. Onhan sellaisiakin
häiriöitä kuin pederastinen halu. Tässä ei ole kuitenkaan
tarkoitus arvioida kaikkia mahdollisia erilaisia motiiveja, mutta ei
ole myöskään mielestäni hyväksyttyä olettaa, että ”tavallinen
mies” voi raiskata kenet tahansa. Jonna on eräs tyypillinen
kommentaattori, joka moittii tavallista miestä: ”Tiedätkö
paljonko naisia raiskataan esim. parisuhteessa? Ihan tavalliset
miehet. Se on vallankäyttöä, jota miehet ovat monin eri tavoin
naisiin kohdistaneet vuosisatojen ajan. Kun on tunnesäätelytaidot
olemattomat ja fyysisesti voimakkaampi, tadaa! ja jaksat itseä
miesvihasta, häpeä!” Pidän ikävänä miesvihamielisenä
ajatuksena, että ”tavallinen mies” raiskaa. Ja joka tapauksessa
oikeusvaltion peruspilari kuunnella myös syytettyä tasapuolisesti
täytyy säilyttää. Näissä yleistävissä miehille lausutuissa
tuomioissa oli erityispiirre. Misha Petrov [Petrov,
”Women Are Mocking”, 20.6.2025] puhuu katkeruuden ja
verkkovihaajien taustasta: ”Ollaan rehellisiä: monissa näistä
tapauksissa ihmiset, jotka ylpeänä levittävät vihaa vastakkaista
sukupuolta kohtaan, ovat lähes aina sinkkuja. On vaikea olla
rakkaassa, terveessä suhteessa samalla kun vihaa kumppanisi
sukupuolta. Kyseinen katkeruuden taso ei kumpua voimaantumisesta tai
onnellisuudesta, vaan se kumpuaa usein eristäytyneisyydestä.”
Kun nuoret tai syrjäytyneet henkilöt purkavat sisäistä
tyhjyyttään tai vihaansa kohdistamalla sen satunnaisiin, vanhempiin
miehiin, he käyttävät kohdetta tyhjänä valkokankaana (blank
slate). He eivät tunne miesuhria eivätkä halua tuntea; heille kyse
on performanssista, jolla haetaan ryhmähyväksyntää
("pick-me"-dynamiikka tai virtuaalinen solidaarisuus muiden
samanlaisten hyökkääjien kanssa).[Petrov, ”Women
Are Mocking”, 20.6.2025] Jos vanhempi mies hyökkäisi
vastaavalla tavalla tuntemattoman nuoren naisen ulkonäköön tai
älykkyyteen vetoamalla, tuomio olisi yhteiskunnallisesti ja
juridisesti musertava. Tämä epäsymmetria juontuu siitä
kulttuurisesta suojasta, joka naispuolisille toimijoille verkossa
usein annetaan oletusarvoisena "heikompana osapuolena",
minkä vuoksi heidän harjoittamansa verkkokiusaaminen naamioidaan
virheellisesti "vastarinnaksi" tai "voimaantumiseksi".
Fysiologisen halun kieltäminen ja
syytetyn aseman automaattinen tuomitseminen heijastelee sitä
laajempaa ideologista murrosta, jossa objektiivinen näyttö on
korvattu subjektiivisella traumakielellä. Asiantuntijapaneelissaan
kliininen psykiatri Dr. Hannah Spier, emeritaprofessori Dr. Janice
Fiamengo, tutkija James Nuzzo ja kirjailija Tom Golden ovat
perusteellisesti osoittaneet, kuinka miehet tuomitaan julkisesti
ennen todisteiden valmistumista ja kuinka väärien raiskaussyytösten
tilastollinen todellisuus lakaistaan maton alle [Spier; Fiamengo;
Nuzzo & Golden. ”Condemned”, 22.10.2026]. Kuten Hannah Spier
on erillisessä katsauksessaan osuvasti analysoinut, moderni
psykologia on luisunut vaaralliseen kehäpäätelmään, jossa naisen
omat tunteet ja jälkikäteen rakennetut traumanarratiivit kelpaavat
todisteeksi rikoksesta silloinkin, kun itse teossa on ollut kyse
vapaaehtoisesta tai ristiriitaisesta vuorovaikutuksesta [Spier. ”Rape
Victims”, 12.10.2026]. Sisällöntuottaja Dan R. on omassa
provokatiivisessa ohjelmassaan nostanut esiin sen turhautumisen, jota
miehet kokevat kohdatessaan puhtaita kaksoisstandardeja siitä, mitä
miehiltä vaaditaan ja mitä naisille sallitaan [Dan R. ”Offensive”,
27.10.2026]. Dan R. [Dan R. ”Offensive”, 27.10.2026]
kyseenalaistaa yleistyksen, jonka mukaan miehet olisivat
kollektiivisesti vaarallisia, vedoten siihen, että vain hyvin pieni
osa (< 0,5 %) miehistä tekee todellisia rikoksia. Toisaalta
professori Jordan B. Peterson on herättelevässä analyysissään
nuorten naisten radikalisoitumisesta selittänyt, kuinka
woke-ideologia jakaa maailman ehdottomasti viattomiin uhreihin ja
pahoihin sortajiin, mobilisoiden myötätuntoa ideologisin perustein
[Peterson, ”Woke”, 9.9.2025]. Tämä kaikki kulminoituu siihen
sivilisaatiokriittiseen valintaan, jonka edessä niin minä itse kuin
jokainen vapaa ajattelija seisoo: joko alistumme someraivon ja
byrokraattisen panoptikonin vaatimalle hiljaisuudelle tai pidämme
kiinni inhimillisen mielen monimutkaisuudesta, aidosta
oikeusvaltiosta ja yksilön todellisesta vapaudesta.
Some-kiihkossa on jätetty ainakin neljä kantelua Kari Uotia vastaan.
Matti Lehtisen ja muun kommenttivirran
edustama viha kumpuaa samasta lähteestä kuin aikakauden yleinen
moraalinen paniikki. Keskustelussa kävi ilmi kaksi
sivilisaatiokriittisesti merkittävää asiaa. Ensinnäkin syytetyn
kuulemisen ja puolustuksen kriminalisointi: Kun toin esille sen, että
oikeudenkäynnissä on voitava käsitellä syytetyn esille tuomia
näkökulmia ja motiiveja (esimerkiksi väitettä siitä, ettei
tilanteessa ole koettu halua), someraivo tulkitsi tämän rikoksen
puolustamiseksi. Oikeusvaltion peruspilari – vaatimus siitä, että
syytettyä kuunnellaan tasapuolisesti ennen tuomiota – halutaan
korvata ennenaikaisella roviolla. Toiseksi kriminologisen tiedon
hylkääminen on hätkähdyttävää tunnekuohussa: Kun toin
keskusteluun tueksi Ylen muutama vuosi sitten esittämää
tutkimustietoa raiskaajien motiiveista ja niiden moninaisuudesta
(tilaisuus, seksi, väkivalta, nöyryytys), tiedon olemassaolo
itsessään torjutaan, koska se sotii somen mustavalkoisen dogmin
kanssa.
Joutuiko minun hahmoni tahtomattaan
moderniksi Aktaioniksi, joka rohkeasti katsoo sitä monimutkaista ja
karua todellisuutta, jota digitaalinen joukko pakenee? En osaa
vastata. Siinä missä Matti Lehtinen ja muut kommentoijat vaativat
vaientamista, pilkkaa ja sosiaalista eristämistä, aion pitää
kiinni siitä sisäisestä liekistä ja sivistyksestä, joka erottaa
ajattelevan subjektin laumaeläimestä. Länsimainen sananvapauden ja
oikeusvaltion kulttuuri on erittäin hauras silloin, kun sosiaalisen
median algoritminen raivo ottaa vallan. Kun argumentit loppuvat,
alkaa nimittely – mutta juuri siinä kieltäytymisessä alistumasta
huutokuoroon piilee todellinen henkinen vastarinta. Lokakuun 2026
tapahtumasarja paljastaa nyky-yhteiskunnan uupumuksen ja
intellektuaalisen köyhyyden. Kun rationaalinen analyysi,
tieteellinen tutkimus ja länsimaisen oikeusvaltion periaatteet
korvataan joukkopsykoosilla ja huutosakeudella, yhteiskunta menettää
kykynsä ymmärtää ihmistä. Se, joka kieltäytyy alistumasta tähän
huutokonserttiin ja muistuttaa prosessuaalisesta
oikeudenmukaisuudesta sekä ihmismielen monimutkaisuudesta, joutuu
uuden ajan noitavainon kohteeksi. Mutta juuri tässä
kieltäytymisessä – vaatimuksessa säilyä eettisenä,
ajattelevana ja sivistyneenä subjektina – piilee se eettinen
vastarinta, jota ilman sivilisaatio uppoaa lopullisesti pimeyteen.
Juuri kun oikeusvaltiokohu oli
huipussaan, kirjoitin myös toisen päivityksen, jonka lähtökohtana
on samalla hetkellä tullut Facebookin muistutus historian kuvista
tältä päivältä. Minä kysyin, mitä on sivilisaatiokoneiston
vaatimukset vastaan ihmisen vapaus, ja pohdin mitä on nyt 17 vuotta
myöhemmin tilanne julkaisten kaksi valokuvaa. Vasemmalla: Tarkalleen
17 vuotta sitten, kirkkoherran virassa, valtakoneisto ja instituutiot
esittivät kyseisen kuvan, vaatimuksensa. "Tällaisena Juha, me
sinut tahdomme nähdä"– kehyksiin sovitettuna, uniformuun
pakotettuna, historian ja vallan rituaaleja toistavana osasena.
Oikealla: Kaksi päivää sitten. Työttömänä miehenä, haluan
olla vapaana systeemin vaatimuksista, poissa byrokraattisen
panoptikonin katseesta, johon työtön yritetään pukea nykyään.
Niin kysyn: ”Mitä sivilisaatio, sivistys ja valtakoneisto
vaativat? Vallanpitäjien ja instituution silmissä yksilö on
talouskoneiston ratas, biometrinen kohde tai paljas elämä (homo
sacer), jonka pitää alistua yhteisten kulissien ylläpitoon. Kun
ihminen ei suostu palvelemaan järjestelmän valheellisia
historianarratiiveja tai pakkokeinoja, koneisto hylkää hänet.
Todellinen vapaus alkaa, kun kieltäytyy olemasta kehyksiin
ripustettu muotokuva."
IRTI SIVILISAATIOKONEESTA:
Uniformusta luopuminen on todellista kapinaa!
Historiaa eivät tee puhtaat, erilliset
herrasignifikaattoreilla pyhitetyt sodat, vaan inhimilliset valinnat
järjestelmien ulkopuolella. Kun riisutaan vallan maagiset naamiot,
jäljelle jää ihminen ja hänen oma tiensä – kohti todellista
olemisen vapautta.
Kieltäytyminen alistumasta
huutokuoroon ja rinnastus omasta vapaudestaan suhteessa
valtakoneistoon ja byrokraattiseen panoptikoniin edustaa aitoa
eettistä vastarintaa [Žižek, ”Deconstruction and cynicism”,
20.6.2009]. Hän paljastaa, että nykyisen ideologian perimmäinen
tehtävä on tappaa toivo ja korvata se kyynisellä etäisyydellä.
Žižek huomauttaa, että antiikin ihmiset saattoivat sanoa suoraan
”rakastan sinua”, mutta he ymmärsivät siihen kuuluvan
etäisyyden paremmin kuin me. Me nykyihmiset olemme niin kauhuissamme
todellisesta tunteesta, että meidän on pakko suojautua
kyynisyydellä. Kyynisyys ei ole totuuden näkemistä, vaan se on
tapa paeta totuutta ja sen vaatimuksia. Žižek paukuttaa, että
olemme kadottaneet kykymme olla suoria ja rehellisiä itsellemme. Me
olemme niin rakastuneet omiin älyllisiin peleihimme, ettemme enää
osaa kohdata maailmaa ilman filttereitä. Kieli on muuttunut meille
suojakilveksi, jonka takaa huutelemme viisauksia uskaltautumatta
koskaan areenalle.
Vaikka Tea-Päivikki ja muut
kommentoijat vaativat taloudellista alistumista ja nöyrää
hiljaisuutta toimeentulotuen ehtona, pidän kiinni siitä sisäisestä
liekistä ja sivistyksestä, joka erottaa ajattelevan subjektin
laumaeläimestä [Schütze, ”Lutheran Church”, 25.5.2026].
Länsimaisen sananvapauden ja oikeusvaltion pelastaminen vaatii kykyä
vastustaa joukkopsykoosia ja puolustaa ihmismielen monimutkaisuutta
[Varoufakis & Žižek, ”Technofeudalism”. 1.11.2021].
Tea-Päivikki suutahtaa minulle tuosta tekstistä ja kirjoittaa:
”Toivottavasti pystyt itse elättämään itsesi. Tämä vapaus
on ihan kiva juttu mutta toisten ei kuulu kustantaan sitä”.
Lopetan keskustelun: ”'Ole orja, ja parempaa jos myös nöyrästi
hiljainen, jos tahdot toimeentulotuen', niin sekös on viestisi?”
Lähteet:
[Girkin &
Spier, ”Female Psychopats”, 19.10.2026] = Girkin, Fiona &
Spier, Hannah (19.10.2026). Why Female Psychopaths Are So Hard to
Recognize https://youtu.be/19HJd4YJ5t8
[Fouks, ”Feminization”, 18.8.2026] = Fouks, Roni (18.8.2026). The
GREAT FEMINIZATION: The Real Reason Everything Went Woke
https://youtu.be/HTgZHfdBWi0
[University of Surrey, ”Myth that
feminists hate men”, 17.11.2023] =
University of
Surrey (17.11.2023). New study debunks myth that feminists hate men.
Psychology of Women Quarterly
https://www.surrey.ac.uk/news/new-study-debunks-myth-feminists-hate-men
[Coppolillo, ”Women who hate men”,
2025] = Coppolillo, Erica. (2025) Women who hate men: a comparative
analysis across extremist Reddit communities. Sci Rep. 2025 Apr
22;15(1):13952. doi: 10.1038/s41598-024-81567-9. PMID: 40263341;
PMCID: PMC12015220.
https://www.nature.com/articles/s41598-024-81567-9
[Kort, ”Misandry”, 7.8.2016] =
Kort, Joe. (7.8.2016) Misandry: The Invisible Hatred of Men.
Men face many microaggressions that we
rarely think about. Psychology Today.
https://www.psychologytoday.com/us/blog/understanding-the-erotic-code/201608/misandry-the-invisible-hatred-of-men
[Williamson; India; Costello &
Reynolds. ”Gen Z Women Hate”, 7.5.2026] =
Williamson,
Chris; India, Freya; Costello, William & Reynolds, Tania
(7.5.2026) DEBATE: Why Do Gen Z Women Hate Men So Much?
https://youtu.be/-jNZpKi0RFA?is=3HHzx6hX4FiJ67bd
[Wikipedia: Misandry] Wikipedia: Misandry
https://en.wikipedia.org/wiki/Misandry
[Dan
R. ”Offensive”, 27.10.2026] = Dan R. (27.10.2026) It's Offensive
When Men Say It. But Women? No Problem! https://youtu.be/QzhIg5rioLM
[Beaton,
”Women Who Hate Men”, 1.1.2026] = Beaton, Connor (1.1.2026)
Raised By Women Who Hate Men - The Modern Man's Mother Wound
https://youtu.be/vtlfjQe-DV4
[Petrov, ”Women Are
Mocking”, 20.6.2025] = Petrov, Misha (20.6.2025). Why So Many Women
Are Mocking Men’s Mental Health https://youtu.be/m5CPdW1BGb4
[Spier, ”Female
Narcissism”, 28.5.2026] = Spier, Hannah (28.5.2026). How to
Recognize Female Narcissism https://youtu.be/BmKNfSV0m3Q
[Spier. ”Rape Victims”, 12.10.2026]
= Spier, Hannah (12.10.2026). What Studies of Rape Victims Actually
Show https://www.youtube.com/watch?v=VH7vkQ_ekGI
[Spier;
Fiamengo; Nuzzo & Golden. ”Condemned”, 22.10.2026] = Spier,
Hannah; Fiamengo, Janice; Nuzzo, James & Golden, Tom
(22.10.2026). Why Men Are Condemned Before the Evidence Is In
https://youtu.be/1NyEW2H_NrQ
[Fouks.
”Feminization”, 18.8.2026] = Fouks, Roni (18.8.2026). The GREAT
FEMINIZATION: The Real Reason Everything Went Woke
https://youtu.be/HTgZHfdBWi0
[Andrews, ”Feminization”,
16.10.2025] = Andrews, Helen (16.10.2025). The Great Feminization.
Compact. https://www.compactmag.com/article/the-great-feminization/
[Glenn,
”Experctations”, 24.9.2026] = Glenn, Harlow (24.9.2026). Women's
Expectations For Men Are Out Of Control https://youtu.be/G8lKyhBbMKQ
[Peterson,
”Women”, 2017] = Peterson, Jordan B. (2017). What Women Don't
Understand About Men. Maps of Meaning Lecture
https://youtu.be/1aY49YU8uBQ
[Peterson,
”Woke”, 9.9.2025] = Peterson, Jordan B. (9.9.2025). Why Young
Women Are More Woke https://youtu.be/beGxJkZ5Jcw
[Taraban,
”Disrespect”, 2017] = Taraban, Orion (15.1.2024). How women
DISRESPECT men without realizing it: understanding power
https://youtu.be/meQsg43dbSw
[Savonen, ”Ministeri Partanen”,
26.10.2026] = Savonen, Ilari (26.10.2026). Ministeri Karoliina
Partanen kammoksuu Makwan Amirkhanin puolustusta – ”Luulin
kuulleeni kaiken” - Ilta-Sanomat
https://www.is.fi/kamppailulajit/art-2000012368664.html
[Tapiomäki,
”Tuija Saloranta”, 15.2.2021] = Tapiomäki, Riitta (15.2.2021).
Varatuomari Tuija Salorannan väitöskirja raiskaajien motiiveista
kertoo, ettei häpeää osoiteta – uhri tuntee sitä lähes aina |
Yle https://yle.fi/a/3-11784423
[Gretemeyer, ”Unattractive people”,
2020] = Greitemeyer, Tobias. (2020). Unattractive people are unaware
of their (un)attractiveness. Scand J Psychol. 2020 Aug;61(4):471-483.
doi: 10.1111/sjop.12631. Epub 2020 Mar 11. PMID: 32157701; PMCID:
PMC7384173. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32157701/
[Levine, ”Lacan Reframed”, 2008] =
Levine, Steven Z. (2008) Lacan Reframed: Interpreting Key Thinkers
for the Arts. Contemporary Thinkers Reframed Series. London: I.B.
Tauris, 2008.
[Graeber, ”Utopia of rules”, 2015]
= Graeber, David (2015). The utopia of rules : on technology,
stupidity, and the secret joys of bureaucracy. Melville House;
Melville House Publishing, Penguin Random House LLC (Publisher
Services), Brooklyn, New York.
[Finkelde,
”Žižek: Herrensignifikanten”, 9.10.2026] =
Finkelde,
Dominik (9.10.2026) Vorlesung: Slavoj Žižek: Herrensignifikanten
und das neurotische Subjekt (SS 2026)
https://www.youtube.com/watch?v=YiPG_RsW1FM
[Žižek, ”Real Problem with
Capitalism”, 31.3.2023] = Žižek,
Slavoj (31.3.2023). On the Real Problem with Capitalism
https://www.youtube.com/watch?v=xTGghVO_uis
[Timimi,
”Masculinity”, 2011] = Timimi, Sami (2011). Medicalizing
Masculinity. Teoksessa: Rapley, Mark; Moncrieff, Joanna &
Dillon, Jacqui (eds.)(2011). De-Medicalizing Misery : Psychiatry,
Psychology and the Human Condition, Palgrave Macmillan UK,
De-medicalizing misery, 1, Houndmills.
[Madeiros, ”Perverse Reason Žižek”,
13.10.2026] = Madeiros, Julian de (13.10.2026). Burning Man Orgies
and Perverse Reason/Žižek
https://www.youtube.com/watch?v=yhKV97SkGvY
[De Madeiros, ”Žižek”,
27.5.2024] = De Madeiros, Julian (27.5.2024). Žižek on how to stop
being depressed (Surplus Enjoyment/subjective destitution)
https://www.youtube.com/live/3ehpYPq0Zl8
[Mathews, ”Clothing”, 2021] = Peter
D. Mathews, (2021). The Symbolism of Clothing: The Naked Truth About
Jacques Lacan. CLCWeb: Comparative Literature and Culture 23.4.
[Žižek, ”Kill hope”, 24.10.2018]
= Žižek, Slavoj (24.10.2018). The function of ideology today is to
kill hope https://www.youtube.com/watch?v=TkPNgw2VUbU
[Levine, ”Lacan Reframed”, 2008] =
Levine, Steven Z. (2008) Lacan Reframed: Interpreting Key Thinkers
for the Arts. Contemporary Thinkers Reframed Series. London: I.B.
Tauris, 2008.
[Lacan, ”Crucial Problems”, 1964] =
Lacan, Jacques (1964). Crucial Problems for Psychoanalysis (The
Seminar of Jacques Lacan, Book XII). Unpublished seminar.
[Hook,
”Melancholia”, 12.3.2022] = Hook, Derek (12.3.2022). Melancholia
- A Lacanian Approach
https://youtu.be/lAay_rS5YuU?is=cGqakdF0SetPa3-J
[Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020]
= Fierens, C. (2020). Le principe de jouissance: Critique de la
raison pratique (Kant) - Kant avec Sade (Lacan). Editions Modulaires
Européennes InterCommunication SPRL, L'Harmattan Edition Diffusion.
[Mills,
”Critique of the Postmodern Turn”, 23.2.2015] = Mills, Jon
(23.2.2015). A Critique of the Postmodern Turn in Relational
Psychonalysis. Bar-Ilan University.
https://www.youtube.com/watch?v=JfYcI_sCOZM&t
[Alizadeh, ”Postmodernism”,
16.12.2025] = Alizadeh, Hamid (16.12.2025). The Philosophy of
Despair: Postmodernism Explained
https://www.youtube.com/watch?v=OG9DodUxfFY&t=75s
[Zilbergeld, ”Male Sexuality”,
1999] = Zilbergeld,
Bernie (1999). The New Male Sexuality: The Truth about Men, Sex, and
Pleasure (Revised edition). New York: Bantam Books.
[Žižek, ”Deconstruction and
cynicism”, 20.6.2009] = Žižek,
Slavoj (20.6.2009). On love, deconstruction and "cynicism"
https://www.youtube.com/watch?v=HuZXplZvlVU
[Schütze,
”Lutheran Church”, 25.5.2026] = Schütze,
Tobias (25.5.2026). What Happened to the Lutheran Church in Germany?
https://youtu.be/lJgvkHLUtjA
[Varoufakis & Žižek,
”Technofeudalism”. 1.11.2021] = Varoufakis, Yanis & Žižek,
Slavoj. (1.11.2021). Technofeudalism: Explaining to Slavoj Zizek why
I think capitalism has evolved into something worse
https://youtu.be/Ghx0sq_gXK4
Terveisin, Juha Molari
kertakaikkisesti ruma ja tyhmä ihminen, mutta pidän siitä huolimatta yllä oikeusvaltion periaatteesta ja jopa omasta mielipidevapaudesta.
