Statcounter

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Blogini katoaa bittien hautausmaalle



Perustin blogini syyskuussa 2008. Suurimmillaan lukijoiden määrä oli vuosina 2010-2011. Tilastot kertovat, että työttömäksi jouduttua ovat näköalani kaventuneet ja mielipiteeni menettäneet merkittävyyden: nykyään lukijoita on enää murto-osa siihen, mikä oli tilanne 10 vuotta sitten. Blogini lukijamäärä on koko historiansa ajalta Googlen mukaan 1,5 miljoonaa, mutta niissä on varmasti useita henkilöitä, jotka ovat tulleet takaisin uudelleen eri ip-osoitteella.

Blogini päättymiseen ei liity mitään dramatiikkaa tai painostusta, mikä kerrottakoon varmuudeksi, koska sellaisia salaliittoteorioita rakennetaan tylsää elämää rikastuttamaan "rintamalinjojen" kaikilla puolilla.

Blogiini liittyy toki kaksi syyteharkintaa, koska eräät suomalaiset turpo-superasiantuntijat eivät ole sietäneet, koska olen arvostellut heidän perättömiä väitteitä perättömiksi - myös silloin kun ne ovat koskeneet minua. Lisäksi Heidi Hautalan ja vähemmistövaltuutettuna toimineen Eva Biaudetin vaatimukset menivät useita vuosia sitten syyteharkintaan, mutta syyttäjä ei nostanut syytettä.

Kaksi kokoomuspomoa on vuosien varsilla myös tehnyt rikosilmoitukset blogiani vastaan, mitkä ilmoitukset sain itse tietää vasta sen jälkeen, kun poliisi oli jo päättänyt, että tutkinta ei etene.

Evankelisluterilaisen kirkon tuomiokapituli ja terroristi Doku Umarovin "puolustusministerin" veli tekivät myös aikoinaan tutkintapyynnöt "rasismin" johdosta, mutta poliisi keskeytti tutkinnan tai ei aloittanut sitä.

En tietenkään kaipaa noita "kamppailuja". Eräs henkilö kysyi eilen Twitterissä, miten voisin olla ilman blogia - eikö se ole mahdotonta?

Vastaan yleisemminkin, että minä voin pestä astioita kotona (meillä ei ole astianpesukonetta), pesen pyykkiä, imuroin, teen nuorimman poikani kanssa läksyjä, vien lapsiani harrastuksiin sekä ohjaan urheiluseurassa liikuntaa, nukun hyvin ja liikun itsekin vähän. Siinä on ohjelmaa riittävästi ilman blogiani.

VKontaktessa, Twitterissä ja Instagramissa saan aivan riittävästi ilmaista näkemykseni, jos ja kun tahdon.

Viikon päästä blogini katoaa bittien hautausmaalle.

Terveisin pappakuntoilija


Juha Molari
Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)