Statcounter

torstai 30. heinäkuuta 2020

Miksi murehtia löysän hirren jälkeen trollikäräjiä? Ole valpas, neuvokas ja tiukka!

Tunteeni ovat epäilemättä liikaa ”valloitetut”, sillä aamusta yöhön muistan lähestyvät trollikäräjät, joita varten syyttäjän haaste aktualisoi sen löysän hirren, joka oli niskaani vääntänyt ja hiertänyt jo useita vuosia. Samanaikaisesti uhreina esiintyvät henkilöt olivat saaneet kertoa julkisesti, miten kauheaan rikollisuuteen olisin (muka) todennäköisesti syyllistynyt. Tätä olen kuunnellut löysässä hirressä. Kaikki vaikuttaa toimintakykyyni, mutta vaadin valtiolta tuhansien eurojen korvausta oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain mukaisesti. En odottele löysässä hirressä ilmaiseksi: valtio maksaa.

Lähde: Pixabay


Varmasti nykyinen tilanne tuottaa paineita, mutta yritän palata Psalmin 42 henkeen ja ohjeeseen, sillä siinä oli myös kyse vihollisten suhteen oikeudenkäynnistä.

”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa”, Psalmi 42:6 lausuu vuoden 1933 Kirkkoraamatun mukaan. Vuoden 1776 ns. Vanhassa Kirkkoraamatussa lausuttiin ”Miksi murehdit, sieluni, ja olet niin levoton minussa? Turvaa Jumalaan”. Vuonna 1992 käyttöön otettu uusi Kirkkoraamattu kääntää kohdan: ”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa!”

Noita sanoja luetaan liian nopeasti pelkkänä runoutena, ajattelemattomasti, kun jokaisen sanan merkitystä sopisi hitaasti mietiskellä oivallusta varten.

”Murehtiminen” (תִּשְׁתּ֬וֹחֲחִ֨י) on ilmaistu tässä heprean hitpaelin imperfektin 2 persoonan feminiinissä verbistä שָׁחַח . Tämä verbi ilmaisee kumartumista ja taipumista alas, romahtamista epätoivoon, uupumista. Niin myös Psalmissa 10:10 se ilmaisee: kyyristyy, painautuu maahan. Psalmissa 35:14 ”kävin surupuvussa kumarruksissa”. Nykyiseen kirkkoraamattuun on käännetty ”masentunut”. Tuollaista voipumista kumarassa kulkemiseen, romahtamista epätoivoon, ei siis toivotella, vaan siitä etsitään vapautumista!

”Murehtiminen” on tuttu teema myös Vuorisaarnasta, jonka mukaan Jeesus kehotti: ”Älkää siis murehtiko: Mitä me nyt syömme? Tai Mitä me juomme? Tai Mistä me saamme vaatteet?” (Matt. 6:31).

Raamattututkijat ovat jo kauan ymmärtäneet, että Jeesuksen sanoja ei pitäisi lukea auringonlaskun tunnelmissa leppoisasti kävellessämme perheen kanssa, vaan niissä kuvattiin laittomiksi ja suojattomiksi joutuneiden ihmisten rohkeaa elämää. Juutalaisuutta erinomaisesti tutkinut, South Bendissä Indianian osavaltiossa Notre Damen yliopiston professori Neyrey on muistuttanut, että tuolloisessa maailmassa ihmiset tyypillisesti etsivät suojelijaa (patronusta) turvatakseen elämän. Patronuksen alaisuuteen jääminen koettiin nyt kuitenkin saatanalliseksi. Jeesuksen opetuslapsen uskonrohkeus ilmensi siinä, että hän ei keinotellut ammattinsa ja toimeentulonsa säilyttämiseksi, hän ei murehtinut, vaan odotti Jumalaa. Hän oli rohkea.

(Vallaseliitin propagandasta paljon kirjoittanut oikeussosiologian professori Jacques Ellul oli myös vakaumuksellinen kristitty)


Psalmista 42 ”Sieluni” tai ”mieleni” on suomennos tyypillisestä heprean sanasta נֶפֶשׁ (nephesh), joka tarkoittaa myös yleisesti luotua elämää, persoonaa, olemassaoloa ja hengitystä.

”Miksi olet niin levoton” (וַתֶּהֱמִ֪י ) verbistä הָמָה (hamah), joka tarkoittaa siis nurisemista, häiriintymistä, ryntäilyä, hälinää, mölyä ja pauhua. Sellaiseksi ihminen saattaa sortua, sen sijaan että hänellä oli päättäväinen päämäärä ja rohkea valppaus toimintatapana. Hälinään ei tule eksyä, vaan toiminta täytyy keskittää oikein.

Psalmissa käsketään verbin hifilin imperatiivissa itseäהוֹחִ֣ילִי eli odota ja toivo. Nooa ”odotti” vielä toiset kahdeksan päivää ja laski kyyhkyset arkista (1 Moos. 8:12). Profeetta Samuel käski Saulia ”odottaa” seitsemän päivää, kunnes Saul saa Jumalan Henten (1 Moos. 10:8). Job kysyy suruissaan, mikä on hänen voimansa enää, että enää jaksaisi ”odottaa” (toivoa), Job. 6:11.

Heidi Ollikaisen vuoden 1959 suomennoksessa Martti Lutherin Psalmi 22-selitykseen on Psalmin 27:14 kehotus ”odottaa” ilmaistu: ”Odota Herraa, ole miehekäs ja vahva olkoon sydämesi ja odota Herraa!”. Vuoden 1933 kirkkoraamattu lausuu vähemmän sukupuolittuneesti: ”Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa”. Vuonna 1992 käyttöönotettu käännös ”Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!” Hepreaksi vahvuutta ilmaisee ḥā·zaq חֲ֭זַק

”Lujuutta” ilmaiseva sana tarkoittaa myös jopa ylimielisyyttä, tiukkuutta ja päättäväisyyttä.

Myös hifilissä imperfektin jussiivi wə·ya·’ă·mêṣ ilmaisee ”rohkeutta”, ”tiukkuutta” ja ”valppautta”, sanasta אָמַץ . Kaiken kaikkiaan nämä rinnakkaiskohdat Psalmeissa Herran odottamiselle eivät luo malliksi säälissä ja surkeudessa kurjistuvaa ihmispoloa, vaan vastoinkäymisten keskellä Herran odottaminen tulee synonyymiksi valppaudelle ja päättäväisyydelle. Hurskauden synonyymiksi ei tule itsesääliin surkastuminen.

Niin myös Psalmin 130:5 selityksessä sanoihin ”Minä odotan Herraa”, Martti Luther ymmärsi Psalmin hengen mukaisesti, että ”tässä huudossani ja ristissäni en juokse pois enkä vaivu epätoivoon, vaan odotan Jumalan armoa”.

Pixabay kuva


Psalmi lupaa, että odotuksen jälkeen rukoilija saa saa kiittää Jumalan ”kasvojen” (פָנִים ) ”apua”, ”voittoa” tai ”pelastusta” (יְשׁוּעָה ; jeshuah), lupauksen sana josta myös Jeesus nasarettilaisen nimi periytyy. Herran siunauksessakin pyydetään, että Jumala kääntäisi kasvonsa meitä päin armollisesti, eikä jättäisi siis selkäpuolelleen. Nykyiseen kirkkoraamattuun kohta on käännetty hiukan näivettyneesti ”Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani”.

Huolestuneen ihmisen ahdistus menee raamatunsuomennoksen mukaan niin syvälle, että Psalmi 42:11 kertoo hänen luunsakin vuoden 1933 Kirkkoraamatun mukaan ”jäytävän” (רֶצַח ). Todellisuudessa tuo sana tarkoittaa yksinkertaisesti murhaamista (רָצַח ) ,teurastamista, murskaamista, sekä abstraktisti väsymistä, järkkymistä ja raskautta. Vuoden 1772 Vanha Kirkkoraamattu kutsui aivan oikein ”niin kuin murha minun luissani”. Nykyiseen kirkkoraamatun käännökseen on runoiltu sanat ”tuska viiltää minun luihin ja ytiimin”. Psalmissa 94:6 samaa verbiä käyttäen ilmaistaa ”he murhaavat leskiä ja orpolapsia”. Raamatun mukaan viholliset herjaavat (חָרַף ) minua pyrkimyksenään murhata minun luutkin.

Tilanne menee niin surkeaksi: ”viholliset” (צָרַר ) ”häpäisevät” kaiken päivää. Vanha kirkkoraamatun käännös lausuu värikkäästi ”häpäistä”. Nykyinen kirkkoraamattu lausuu, että ”vihamieheni herjaavat minua”.

Sama Psalmi jatkuu luvussa 43 rukouspyynnöllä, että Jumala saattaisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, mitä käytetty hepreankielinen ilmaus itseasiassa tarkoittaa verbiin tuomita (שָׁפַט ; shaphat). Psalmirukoilija kutsuu vastapuoltaan ”petosta” yrittäviksi (מִרְמָה ) ja ”epäoikeudenmukaisiksi” (עֶוֶל ). Rukoilija pyytää Jumalaa tuota vastapuolta vastaan, että Jumala lähettäisi ”valkeutensa ja totuutensa” (Psalmi 43:3).

Kunnioittaen,


Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Ennakkotunnelmia syyskuun käräjien edellä

Olen liittynyt nuorukaisesta alkaen vakaumukseni mukaisesti länsimaissa tunnettuun vanhaan kristilliseen etiikkaan, jonka mukaan on jopa tärkeää arvostella julkisia opettajia, mutta tämä arvostelu on erotettava ”pahaa pahalla maksamisesta” ja muusta ”pahuudesta”. 

Vastauksena saamiinsa pilakuviin, Luther katsoi kristillisen etiikan mukaiseksi arvostella myös paavillista väärää opetusta tiukasti: niin vuonna 1523 Martti Luther teki paavista jopa groteskeja karikatyyrejä ja pamfletteja. Yhdessä pamfletissa ”Paavi-aasi” oli Tiberin rannoilla Roomassa. Toisessa oli kuvattu ”munkki-vasikka”. Seisovalla ”Paavi-aasilla” oli aasin pää, kalan suomuisa iho, naisen rinnat sekä kaviot ja sorkat jaloissaan. Aasin takana oli lohikäärmeen pää. Nämä kuvat symbolisoivat väärää luottamusta turhuuteen.
Apostoli Paavali Ensimmäisessä kirjeessään tessalonikalaisille, ilmeisesti UT:n vanhimmassa kirjoituksessa (48-52 jKr.) jakoi jo ensimmäisten kristittyjen yleisen elämänihanteen, johon kuului ”kaiken koetteleminen” (1 Tess. 5:21).
"Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille. Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen omilta. Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta” (1 Tess. 5:15-22).

Paavalin käyttämä verbi ”koetelkaa” (kr. dokimaksō, δοκιμάξω) tarkoittaa Walter Bauerin klassisen kreikkalais-saksalaisen sanakirjan mukaan jo kreikkalaisilla historioitsijoilla Herodotoksella (484-425 eKr) ja Thykydides (455-395 eKr) ja VT:n kreikankielisessä käännöksessä Septuagintassa (3. vs. eKr) ”tarkistaa” (s. 402: ”prüfen”). Liddle-Scott kreikkalais-englantilainen sanakirja viittaa kreikkalaisen puhetaidon opettajan Isokrateksen (436-338 eKr) merkitykseen ”määritellä tai testata metallit, ovatko ne puhtaita” (s. 208) sekä ihmisistä ”laittaa testiin, tehdä oikeudenkäynti ja tutkia tarkasti (scrutinise)”, kuten Herodotos ja Tkykydides ymmärsivät.

Teologisessa käytännössä – joka on minun omin viitekehykseni – on palattu yhä uudelleen koettelemisen tarpeellisuuteen. Martti Luther kirjoitti teoksessaan ”Seurakunnan oikeudesta ja vallasta arvostella kaikkea oppia sekä kutsua, ottaa ja erottaa opettajia sekä saarnavirasta” (Dass ein christliche Versammlund oder Gemeine Recht umd Macht habe alle Lehre zu urteilen, 1523) jakeen 1 Tess. 5:21 sekä muiden jakeiden antamasta kristillisestä velvollisuudesta koetella ja tarkista julkiset opetukset:
Kristittyjen kesken käy aivan toisin kuin maailmassa. Maailmassa herrat käskevät mitä tahtovat ja alamaiset hyväksyvät sen. Mutta teidän keskuudessanne, sanoo Kristus, ei saa olla niin, vaan kristittyjen kesken on jokainen toinen toisensa tuomari ja toisaaltapäin taas toinen toisensa alle alistettu” (s. 6).

Luther moitti ruhtinasten, oppineiden ja piispojen valitettavan tyypillisesti vaativan käytäntöä, jossa nämä tahtoisivat arvostelun jätettävän vain heidän yksinoikeudeksi, mutta tavallisen kristityn olisi vain tarkattava ojentautumista heidän opetustensa mukaan. Lutherin mukaan sellainen vaatmus on ”häpeämätöntä ja houkkamaista”.

Lutherin mukaan Kristus näytti perin toista kuin ylhäisen väen vaatimukset: Kristus otti pois piispoilta, oppineilta ja kirkolliskokouksilta oikeuden ja vallan arvostella oppia, mutta antoi sen jokaiselle sekä kaikille kristityille yhteisesti (s. 1). Tämä vanha kristillinen käsitys ”koettelemisesta” ja ”tarkistamisesta” tunnetaan sittemmin Magna Cartan ajoilta asti myös sananvapauden vertikaalina ideana. Martti Luther kirjoitti (s. 5) näkemyksensä
kaikista piispoista, luostareista ja korkeakouluista kaikkine opettajineen”, jotka ”raivoavat vastoin tätä Kristuksen kirkasta sanaa, että he hävyttömästi riistävät lampailta oikeuden opin arvostelemiseen ja omistavat sen itselleen ylvästelevien päätöstensä kautta. Sentähden on heitä empimättä pidettävä murhaajina ja varkaina, susina ja luopiokristittyinä, jotka tässä julkisesti ovat voitetut, koska eivät ainoastaan kiellä Jumalan sanaa, vaan vieläpä päättelevät ja toimivat sitä vastaan, kuten sopiikin tehdä vastakristitukselle ja hänen valtakunnalleen Paavalin ennustuksen mukaan 2. Tess. 2:3-4

Teoksessaan Messun väärinkäyttämisestä (Vom Missbrauch der Messe, 1521) Luther moitti, että kristityt olivat unohtaneet ”koettelemisen” ja ”tarkistamisen”, jolloin ”kurjat kristityt” olivat ”ruvenneet seuraamaan niin monia taruja ja pyhien esikuvia ja joutuneet ihmisoppimien ja villihenkien uhriksi” (s. 343).

Luther kohtasi asiantuntijoina ja yhteiskunnallisina uudistajina esiintyviä ihmisiä, jotka eivät sietäneet koettelemiseen joutumista. Luther kirjoitti vuonna 1524 kirjeessä Saksenin vaaliruhtinaalle kapinallisesta hengestä (Ein Brief an die Fürsten zu Sachsen von dem aufrührischen Geist), että henkien koettelemisen ”sievää hengen hedelmää” nuo valheelliset opettajat (”Allstädtin henki”, Allstedtin pikkukylän kirkkoherra Thomas Müntzer,1490-1525) ”konttaavat nurkkaan ja kammovat valkeutta”. He eivät suostu ”julkisesti seisomaan, tunnustamaan ja vastaamaan vihollistensa ja vastustajiensa edessä”.

Kiivaita puheita pitänyt ja yhteiskunnallista myllerrystä lietsonut ”Allstädtin henki” vältti kasvokkain kohtaamista, mutta
latelee kuitenkin sillä välin mitä pelkäämättömimpiä sanoja, ikään kuin olisi täynnä kolmea pyhää henkeä, niin että jo sellainenkin sopimaton kehuminen lievästi ilmaisee, mikä se henki on. Sillä niin tarjoutuu hän kirjassansa julkisesti vaarattoman seurakunnan edessä, vaan ei loukussa kahden tai kolmen hengen edessä, seisomaan ja vastustamana ja panemaan mitä vapaimmasti ruumiin ja sielun alttiiksi” (s. 59).

Dialogia torjuvasta kapinan lietsojasta Luther kysyy ironisesti:
Sano minulle, kultaseni, kuka on tuo uhrarohkea pyhä henki, joka pingottaa itsensä niin ahtaalle, että hän tahtoo seisoa ainoastaan vaarattoman seurakunnan edessä? Joka ei myös tahdo antaa vastausta loukossa kahden tahi kolmen hengen läsnä ollessa? Mikä henki on tuo, joka pelkää kahta tahi kolmea henkeä, eikä voi kärsiä vaarallista seurakuntaa?”. Lutherin mukaan sellainen tyyppi ”ei tahdo seisoa muualla kuin omainsa parissa, jotka myötä kielin vastaavat hänen mainioihin sanoihinsa” (s. 58).

Lutherin mukaan ”Allstädtin henki” on ”meitä niin paljon korkiampi, kuin aurinko on ylhäällä maasta, ja pitää meitä tuskin matosena”, mutta hän etsii silti ”itselleen pelkkiä vaarattomia, ystävällisiä ja taattuja arvostelijoita ja kuulijoita, eikä tahdo vastata kahden tai kolmen edessä erinäisessä paikassa”.

Helsingin käräjäoikeudessa syyskuussa 2020 on arvioitavana, miten kauas tästä vuosituhantisesta läntisestä oikeudellisesta ja kristillisestä traditiosta tahdotaan siirtyä, jotta julkisella foorumilla väitetyksi koetun ahdistuksen nimissä tai sen tekosyyn varjolla voitaisiin tukea valtakoneistoa varten kehitettyä moraalista paniikkia sekä kieltää mediakuvaa kirjallisesti tutkivat arviot sekä "mustamaalattujen kansalaisten" perustuslaillinen oikeus osallistua ja hankkia tietoa.

Mielestäni syyttäjä tarjoaa ainoastaan sellaista aineistoa, josta monet keskeiset tekstit eivät ole edes minun kirjoittamia eikä niitä ole esitutkinnassa tutkittu vainoamisen rikoksen tuntomerkkien eikä minkään muunkaan rikoksen nimissä. Hän tarjoaa myös aineistoa, jota ei ole vuosiin internetissä yleisön saatavilla, mutta tuo aineisto on nyt voimakkaasti katkaistuna, sirpaleena, kun koko pääteksti on kadotettu piiloon. Näin sanotaan, että piru lukee Raamattua. 

Lisäksi mielestäni syyttäjä tarjoaa vaihtoehtoisten selitysten maailman, jossa minun kirjoittajana antama omien selvien ja avointen sanojen merkitys ignoroidaan ja sepitetään kuvitteellinen painajainen.

Tilannehan on absurdia viranhoidon etiikan kannalta, sillä vastaavasta väärentelystä voisi rapsahtaa syytteet ja tuomiot, jos ne väärentelyt sattuvat sopivia ihmisiä vastaan. Tuossa perspektiivissä on hiukan vaikea hahmottaa, miten syyttäjä näkee rikoksena, jos olen translitteroinut Jantusen ja Aron eräiden puheenvuorojen osia – siis sanatarkasti olen siteerannut, mitä nämä ovat lausuneet. Kenties he eivät ole itse tykänneet siitä, mitä ovat sanoneet, mutta joskus puhuja ei tykkää siitä, mitä hän halusi sanoa ja mitä tuli suusta ulos. Ja tällaisen asian takia käydään viisi tai kuusi vuotta myöhemmin toista viikkoa käräjiä Helsingissä!



Vapain ja reippain mielin, ystävällisesti kunnioittaen,


Juha Molari, 
Pitkäaikaistyötön
Lomautettu osa-aikainen wc-siivooja
Syytetty
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)