Viimeisinä päivinä sienipilven edellä. Epilogi. Rikas mies ja Lasarus

 

Stanislav Stepanovich Kosenkov (1941-1993): Raskolnikovin delirium. Kuvitus Dostojevskin romaaniin "Rikos ja rangaistus". 1971.

Huomenna kesäkuun 19. päivä 2022 vietetään, jos Jumala suo, 2. sunnuntaita helluntaista, paitsi että tätä aikaa kutsutaan nykyään Helsingin kirkoissa pridekuukaudeksi. Kirkkovuodessa tulisi ikivanhan käytännön mukaan puhua katoavista ja katoamattomista aarteita, paitsi että meidän aikaamme täyttää uusi kirkollinen puhe seksuaali-identiteettien itsevalinnaisesta moninaisuudesta. Kirkkovuoden mukainen päivän evankeliumi on Luukkaan evankelimin luvusta 16 kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Siitä ovat saaneet innoituksensa myös monet kulttuuriteokset, vaikka niiden tekijät eivät ole aina olleet kristittyjä.

Kenellä ei ole Jumalaa – mitä ikinä hän muuten omistaakin tässä elämässään – hän on Jumalan edessä köyhempi ja surkeampi kuin Lasarus, joka makasi rikkaan miehen oven edessä sairaana, köyhänä ja nälkäisenä. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat Lasaruksen paiseita. Koira oli tuossa juutalaismaailmassa likainen sana. Nyt koiran saapuminen ja nuoleminen ilmaisee äärimmäistä surkeutta.

Älköön kukaan eksykö hurskaaseen hiljaisuuteen, jolloin otaksutaan, ettei sairas, köyhä ja nälkäinen Lasarus valittanut, ettei hän kärsinyt oikeasti, ikäänkuin pelkkä taivastoive olisi poistanut kivut. Liian tyypillistä on selittää sielunhoidollisessa tyrmäyksessä toisen ihmisen elämän vaivat "pois" ja opastaa häntä kiitollisuuteen vain paratiisin tuonpuoleisista odotuksista.

Saksan juutalainen runoilija Heinrich Heine vietti boheemia elämää rikkaalta sukulaiselta saamansa varallisuuden turvin Pariisissa. Hän oli osallistunut saint-simonistiseen työväenluokan vapautta ajavaan liikkeeseen, mutta irrottautui siitä pettyneenä. Heinrich Heine halvaantui ja luopui poliitikasta, hän kärsi sanoinkuvaamatonta kipua, kirjoitetaan että hänellä olisi ollut syfilis. Siinä tuskassa Heine palasi Raamatun Jumalan luo. Itseaiheutettu sairaus ajoi bomeemin miehen Jumalan luo.

Romanzero-runokokoelmassa vuonna 1851 on kaksikymmentä runoa Lazarus-nimellä. Heinrich Heine löysi Jeesuksen vertauksen Lasaruksesta. Lasaruksesta tuli identifiointihahmo, oman kuolemantaiteensa projektiohahmo. Luukkaan evankeliumin Lasarus ennakoi Heinrich Heinen omaa sairaushistoriaa, mutta hän tunnisti itsensä molemmissa muodoissa: niin köyhänä kuin rikkaana. Heinrich Heine, niin kuin rikas mies, oli elänyt pitkään ”joka päivä loistokkaasti ja ilossa”. Mutta nyt Heinrich Heine oli niin kuin köyhä, jonka ruumis on ”täynnä haavaumia”. Hän tunsi, että Lasarus ja rikas ovat yhdessä persoonassa tällä hetkellä. Heidän kahden draama oli hänen oman elämänsä draama. Armoton itsensä hemmottelija löysi itsensä kurjana.

Heinrich Heine muisti myös Johanneksen evankeliumin kuolleista herätetyn Lasaruksen, mutta siinä missä Lasarus oli eläväksi tehty kuollut, Heinrich Heine oli kuollut elävä. Kuolemasta tuli ars moriendi, kuolemisen taitoa, lyyristä itsetulkintaa. Jos emme enää tunne Raamattua, menetämme ymmärryksen myös merkittävään osaa eurooppalaista kulttuuriperintöä, mukaan lukien nämä runot ja niiden jälkeen syntyneet sävellykset.

Maailman kurssi, Maailman tie, Weltlauf

Aloita rikkaana, niin elämä kasaa

vieläkin suurempaa rikkautta päällesi.

Aloita vähällä varallisuudella, ja elämä

vie tuon pienen nopeasti sinulta.

Kun sinulla ei ole mitään,

voi yhtä hyvin olla haudattuna;

Vain rikkaat ihmiset, typerys,

saa maan periä.

David Blake, Caspar René Hirschfeld, Heinrich Huber, Peter Janssens, Roland Moser, Hans Georg Pflüger. Erich-Walter Sternberg, Heinz Tiessen ja Andriaan de Wit ym. julkaisivat Jeesuksen Lasarus-vertauksen innoittaman Heinrich Heinen runon perusteella sävellyksensä.

Emme saa pysähtyä Heinrich Heineen ja 1820-luvun loppupuolella syntyneeseen ranskalaisen sosialismin saint-simonistiseen uskonnolliseen lahkoon, jonka tavoitteena oli toteuttaa ”uutta kristillisyyttä”, mistä ajatuksista myös Karl Marx ja Friendrich Engels omaksuivat joitakin ajatuksia. Jeesuksen oma toiminta ja Lasaruksesta kertova Luukkaan evankeliumikertomus eivät tule edes riittävästi ymmärretyksi pelkästään "tämän puoleisella" maallisella oikeudenmukaisuuden puheilla ja toimilla. Tarvitaan tuonpuoleinen ja iankaikkisuus.

Miten ja miksi jumaluusopista katosi Jumala?

Filosofian ja teologian tohtori Timo Eskola on teoksessaan Beyond Biblical Theology - Raamatullisen teologian ulkopuolella - vuonna 2013 on käsitellyt sitä, kuinka Uuden testamentin teologia on valitettavasti korvautunut uskontohistorian maallishenkisellä projektilla. Kaksinkertainen tohtori käy tarkasti läpi Hermann Reimaruksesta ja Immanuel Kantista alkaen monipuolisesti länsimaista aatehistoriaa ja teologista muodonmuutosta, takinkäännöstä, myös kristilliseksi ateismiksi kutsuttua ilmiötä. Jumaluusopista ja evankeliumien tulkinnasta on kadotettu Jumala.

Perusongelmaksi on muodostunut, että yhä laajemmassa määrin länsimaisessa teologiassa – ja sen alisteisesti valtakirkoissa - on päädytty ”käsittelemään uskonnollisia ilmiöitä täysin immanentin kentän sisällä”, kirjoittaa Eskola siitä, miten teologisista tiedekunnista ja kirkoista on käytännössä tullut pelkästään tämän puoleisen maallisen näkökulman edunvalvojia. Reduktion – pelkistämisen – vaara on tuolloin suuri.

Omaksutun naturalistisen raamattulukemisen seurauksena teologian professoreista ja papeista alkaen uskotellaan, että Raamattu ei voisi olla Jumalan erehtymätön sana. Materialismi ei jätä tilaa metafyysiselle pohdinnalle. Naturalistinen historiankatsomus ei salli mitään a priori uskonnollisia periaatteita.

Jos me kuuntelisimme Jeesuksen omaa puhetta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Luukkaan evankeliumista, – ei siis mitään myöhempää innoitusta saint-simonilaisen sosialismin tai jonkun henkilökohtaisen elämänkerrallisen tulkinnan puitteissa, niin Jeesuksen puhe ja toiminta jäisivät aivan järkyttävän käsittämättömäksi epäuskoiselle ihmiselle, jos olemme jääneet materialismin ja naturalistisen historiankatsomuksen orjaksi.

Jeesuksen puhetta ei ymmärretä vielä sosiologian avulla ja hyvinvointipoliittisissa ohjelmissa, vaikka puheesta voi toki kehittää moraalisia kehotuspuheita. Niin rikas mies kuin Lasarus kuolevat. Kaikki kuolevat. Vasta oikea arvio heistä tapahtuu kuoleman jälkeen. Kuoleman jälkeinen tuomio Jumalan kasvojen edessä on se kriittinen hetki, jota ei sopisi unohtaa.

Sovitan itseni kovin usein Lasaruksen paikalle, vaikka tämä ei ole kivaa. Kenellä ei ole Jumalaa – mitä ikinä hän muuten omistaakin tässä elämässään – hän on Jumalan edessä loppujen lopuksi häpeällisempi ja huonomaineisempi luuseri kuin tällä hetkellä minä tässä ihmisten keskuudessa, ei ole yhtään mitään ansioita, ei ole menestystä, ei ole onnistumista eikä mitään osaamistakaan, niin kuin kaikki tietävät kertoa juorupuheissaan.

Martti Luther on selittäessään Vanhan testamentin Psalmia 126 muistanut köyhää Lasarusta. Psalmi 126 alkaa sanoilla: ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, se oli meille kuin unta”. Latinaksi Psalmi tunnetaan sanoilla: "In convertendo Dominus". Johannes Brahmsin Requiemiin on poimittu Psalmista 126 jae 5 ”he, jotka kylvävät kyynelillä, niittävät ilolla.”

Martti Lutherin selitys Psalmiin 126 on vuonna 1917 suomennetussa teoksessa Autuuden lähteillä. Luther muistuttaa, että

”Kristus itse on kantanut orjantappurakruunua. Emme saa ajatella, että meidän päähämme painetaan ruususeppele”. ”Katsokaa vapahdetun kristityn kurjaa muotoa”. ”Hän on täynnä syntiä, murhetta ja kuolemaa; siksipä hän ei kelpaa edes itselleen. Päällepäätteeksi hän on kuin Lasarus rikkaan miehen oven edessä, onpa kuin Job lukemattomien vaarojen ja onnettomuuksien ahdistamana”.

Niin Martti Luther etenee johtopäätökseen:

”Kristuksen valtakunta siis ei perustu maailman valtaan ja rikkauteen, vaan iankaikkiseen vapahdukseen joka meidän on säilyttäminen monissa vaivoissa ja lukemattomissa ahdistuksissa; mutta niissä kuitenkin säilymme sanan ja rukouksen kautta, kunnes pääsemme autuuteen. Aamen”.

Myös toisella kertaa Martti Luther saarnasi Luukkaan evankeliumin 16 luvun hienoihin vaatteisiin pukeutuneesta rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta, joka oli sairas ja nälkäinen.

”Rikasta miestä emme saa tarkastella hänen ulkoisen vaelluksensa valossa, sillä hänellä on lammastenvaatteet, hänen elämänsä häikäisee, tehden hyvän vaikutuksen – mestarisella tavalla hän verhoaa suden”.

”Hän on varmaankin viettänyt ulkoisesti erinomaisen pyhää elämää ja omasta mielestään ja kaikkien muidenkin mielestä pitänyt koko Mooseksen lain. Sen sijaan on luotava silmäys hänen sydämeensä ja arvosteltava hänen henkensä. Evankeliumilla näet on tarkka silmä: evankeliumi näkee syvälle sydämen pohjaan saakka ja se nuhtelee niistäkin teoista, joista järki ei osaa nuhdella, se ei kiinny lammastenvaatteisiin”.

”Siellä, katsohan, missä usko on, se ei välitä komeista vaatteista, ei hienoista ruuista eikä totisesti mistään ajallisesta tavarasta, kunniasta, nautinnosta, vallasta, ei mistään, mikä ei ole itse Jumala, eikä hän etsi mitään, ei kiinny mihinkään muuhun kuin Jumalaan, suurimpaan hyvään”.

”Siellä sen sijaan, missä epäusko on, ihminen joutuu sen valtoihin, tarttuu kiinni siihen, etsii sitä rauhattomana, kunnes sen saavuttaa, ja saatuaan sen omakseen, hän nauttii siitä ja lihottaa itseään sillä kuin sika ravassa. Siinä on hänen koko autuutensa, eikä hän välitä siitä, mikä hänen sydämensä suhde Jumalaan on”.

Tietenkään köyhää Lasarusta ei pidä yksipuolisesti tarkastella ulkonaisesti köyhyydestä ja sairaudesta käsin, vaan pitää katsahtaa yhtälailla myös Lasaruksen sydämeen ja Lasaruksen sydämestä etsiä esiin se aarre. Eivät kaikki köyhät pääse taivaaseen.

”Saivat tartunnan ja tulivat hulluiksi”

F. M. Dostojevski on suurteoksensa Rikos ja rangaistus epilogissa – jossa rikollinen Rodion Raskolnikov on jo tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen Siperiaan – nostanut esiin Lasaruksen ja oikeastaan Johanneksen evankeliumin kertomuksen Jeesuksen kuolleista herättämästä Lasaruksesta, mutta yhteyksiä on myös Luukkaan evankeliumissa tunnettuun sairaaseen Lasarukseen.

Sonja vieraili Rodion Raskolnikovin luona ja näki synkän tilanteen. Raskolnikov ei ollut kiinnostunut yhtään mistään, siellä oli synkkä tunnelma koko ajan. Vangitkin jopa vihasivat ja halveksivat häntä. Kirkkoon mentyään, kirkkoväki karkoitti Raskolnikovin pois keskuudestaan. Raskolnikov ei odottanut enää mitään hyvää tulevaisuudesta, ei pitänyt mitään toivoa eikä ollut yllättynyt mistään. Raskolnikov oli myös välinpitämätön ruokaan. Hän asui pienessä vankisolussa.

Paastonajan ja pyhäinpäivän ajan Raskolnikov makasi sairaalassa, jossa hän näki kuumevuoteella houreessa unta, että ”koko maailma oli tuomittu johonkin kauheaan, ennenkuulumattomaan ja ennennäkemättömään ruttoon, joka tuli Aasian syvyyksistä Eurooppaan” (будто весь мир осужден в жертву какой-то страшной, неслыханной и невиданной моровой язве, идущей из глубины Азии на Европу.).

”Kaikkien oli määrä kuolla, lukuun ottamatta muutamia valittuja. Joitakin uusia trikinkejä oli ilmestynyt, mikroskooppisia olentoja, jotka siirtyivät ihmisten kehoihin. Mutta nämä olennot olivat henkiä, joilla oli älyä ja tahtoa. Ihmiset, jotka ottivat niitä luokseen, joutuivat välittömästi demonien riivaamiksi ja hulluiksi. Mutta koskaan, koskaan ihmiset eivät pitäneet itseään yhtä älykkäinä ja totuudessa vakaana kuin nämä tartunnan saaneet. Koskaan he eivät pitäneet itseään vakaampina tuomioissaan, tieteellisissä päätelmissään, moraalisissa vakaumuksissaan ja uskomuksissaan. Kokonaiset kylät, kokonaiset kaupungit ja kansakunnat olivat saaneet tartunnan ja tulleet hulluiksi.”

”He eivät tienneet, ketä syyttää ja ketä vapauttaa. Ihmiset tappoivat toisiaan eräänlaisessa järjettömässä vihassa. He kokoontuivat toistensa kimppuun kokonaisina armeijoissa, mutta armeijat, jotka olivat jo sotaretkellä, alkoivat yhtäkkiä repiä itseään, rivit järkkyivät, sotilaat ryntäsivät toistensa kimppuun, puukottivat ja leikkasivat, purivat ja söivät toisiaan.”

Dostojevski kirjoittaa, että ”Raskolnikov kärsi siitä, että tämä järjetön delirium – hourailu ja hölynpöly (venäjäksi бессмысленный бред) kaikuu niin surullisesti ja tuskallisesti hänen muistissaan, että vaikutelma näistä kuumeisista unista säilyy niin pitkään”.

Mutta silloin kristillistä lähimmäisrakkautta osoittanut Sonja kosketti Rodion Raskolnikovia ja ”heidät molemmat herätettiin kuolleista rakkaudella”.

Dostojevski kirjoittaa seuraavasta illasta:

”Dialektiikan sijaan oli tullut elämä, ja Raskolnikovin mielessä oli työstettävä jotain aivan muuta. Hänen tyynynsä alla oli evankeliumi. Hän nosti sen käteensä kuin automaattisesti. Tämä kirja kuului hänelle, se oli sama, josta Sonja oli lukenut hänelle Lasaruksen ylösnousemuksesta. Vangitsemisen alussa hän luuli, että nainen kiduttaisi häntä uskonnolla, puhuisi evankeliumista ja määräisi hänelle kirjoja.”

Dostojevskin suuri teos Rikos ja Rangaistus päättyy tämän jälkeen sanoihin:

”Mutta sitten alkaa uusi tarina, tarina ihmisen vähittäisestä uudistumisesta, tarina hänen asteittaisesta uudestisyntymisestään, vähitellen tapahtuvasta siirtymisestä maailmasta toiseen, tutustumisesta uuteen, tähän asti tuntemattomaan todellisuuteen. Tämä voisi olla uuden tarinan aihe, mutta nykyinen tarinamme on ohi.”

Mikä meitä odottaa? Kotimaa taivaassa!

Me emme tiedä lähitulevaisuuden yhteiskunnallisia ja valtiollisia mullistuksia, emme edes ekologisia kohtaloita, joiden enteet eivät vaikuta hyviltä, eivät talouden suhteen, eivät kontrolliyhteiskunnan suhteen, eivät juuri minkään suhteen.

Kirjoissa ja elokuvissa on hiukan piirretty kauhunäkymiä, mutta näiden näkymien piti olla vain tieteiskirjallisuutta. Muutama vuosi sitten Daniel Hourigan pohti monipuolisessa artikkelissaan Mamoru Oshiin vuoden 2005 elokuvaa Aaveääni - Innocence, ihmisen ja koneen yhteentörmäystä ja muodostamaa uutta kokonaisuutta.

Mamoru Oshiin elokuva seuraa Motoko Kusanagia, joka on kyborgi-yleisen turvallisuuden agentti, joka jahtaa salaperäistä hakkeria Nukkemestaria. Ihmiskehoa oli täydennetty ja korvattu kyber-osilla, ihmisaivoihin oli asetettu mekaaninen kotelo, joka mahdollisti pääsyn internetiin ja muihin verkkoihin. Ihmiskehossa asui kuitenkin yhä tietoisuus, kuori, jota kutsutaan haamuksi. Juuri hakkeriksi epäillään salaperäistä aavetta aivojen sisällä, Nukkemestaria. Hänen toimesta keho aktivoituu, väittää olevansa tunteva olento ja pyytää poliittista turvapaikkaa.

Daniel Hourigan analysoi, miten teknologisessa rationalismissa on hylätty ihmisyyden metafyysinen arvostus ja kunnioitus, mistä hylkäämisestä seuraa, että aave on nyt sellainen, jota psykoanalyysi kutsuisi oireeksi, inhimillinen subjekti on vähentynyt enää pelkäksi oireeksi, inhimillisyys ei ole enää enempää kuin vain häiriönä ja uhkana pidetty oire. Innocence-elokuva spekuloi sillä, että lähitulevaisuudessa vuonna 2032 rajanveto ihmisen ja koneen välillä olisi tällä tavalla hävinnyt ja inhimillinen sivilisaatio muuttunut.

Niin oudolle ja vastenmieliselle kuin vuonna 2005 Mamoru Oshiin elokuvan spekulaatio saattoi tuntua silloin 20 vuotta sitten, tänä keväänä 2022 Nokian toimitusjohtajan Maailman talousfoorumin puhe ja monien muidenkin teknologiajohtajien isommat ja pienemmät hankkeet puhuvat juuri tuollaisesta ihmisyyden kaventamisesta.

Slavoj Žižekin Pandemic!2 teoksen kertomus valvontakapitalismista, langallisista aivoista ja elokuun 28. päivä 2020 Elon Muskin esitys Neuralink-hankkeen terveellisestä ja onnellisesta siasta, jolle oli istutettu aivoimplantti, eivät vakuuta toivon horisontin ja maailmanlaajuisen solidaarisuuden mahdollisuudesta. Kyllä olisi enemmänkin palattava Jeesuksen sanaan, että niin rikas kuin köyhä kuolevat, mutta valitettavasti vasta kuoleman jälkeen Jumalan edessä annetaan lopullinen tuomio. Täällä maan päällä ihmiselo voi mennä surullisesti äärimmäisen hulluksi. Täällä on perusteetonta odottaa hyvyyden toteutumista.

Rikkaat miehet eivät välttämättä edes jo kohta pian tunnustaisi Lasaruksen ihmisyyttä, vähäinenkin ihmisyys moititaan oireeksi, joka pitää hoitaa pois, ihmisyyteen aina kuulunut valitus ja moite täytyy hiljentää. Ihmisen ja koneen yleistäminen ”tavaraksi” oli myös Oshiin Innocence-elokuvan toistuva motiivi.

Sinua ja minua ollaan piikittämässä ja koodaamassa – jos suinkin mahdollista – pelkäksi tavaraksi, joka ei saa ihmisarvoa yhtään enemmän kuin Lasarus rikkaan miehen oven luona. Kirkkoisä suurmarttyyri Kyprianos Karthagolainen, syntyi 200 jKr. ja kuoli 258 jKr juuri minun iässä marttyyripiispana. Kyprianos Marttyyri säilytti alkuperäisen hengellisen uskon ja iänkaikkisuusnäkökulman, jota Jeesuksen vertaus Lasaruksesta edellyttää:

nyt, kun maailma on romahtamassa ja sitä painavat pahantahtoisten sairauksien myrsky – jotta me, jotka näemme, että kauheat asiat ovat alkaneet ja tiedämme, että vielä kauheammat asiat ovat tulossa, voisimme pitää suurimpana etuna sitä, että lähdemme siitä mahdollisimman nopeasti. Jos asunnossanne seinät tärisevät iän myötä, katot yläpuolella vapisevat, ja talo, joka on nyt kulunut, uhkaa välittömästi tuhota iän myötä murenevan rakenteensa, ettekö te kaikin keinoin lähtisi pois?”

Meidän tulisi, rakkaat veljet, miettiä – meidän tulisi aina ja aina miettiä, että olemme luopuneet maailmasta ja elämme tällä välin täällä vieraina ja muukalaisia. Tervehtikäämme sitä päivää, joka osoittaa jokaiselle meistä oman kotinsa, joka vapauttaa meidät maailman pauloista ja palauttaa meidät paratiisiin ja valtakuntaan. Joka on joutunut vieraalle maalle, eikö hän tahtoisi kiireesti palata omaan kotimaahansa? Me pidämme paratiisia isänmaana”.

Viimeisinä päivinä sienipilven edellä 15. Incel-ihmiset ja kaikki muutkin sekaisin seksistä

 

Tämä on fiktio. Nimet, hahmot, paikat ja tapahtumat ovat joko kirjoittajan mielikuvituksen luomia tai niitä käytetään kuvitteellisesti, ja kaikki samankaltaisuus todellisiin henkilöihin, eläviin tai kuolleisiin, liikelaitoksiin, tapahtumiin tai paikkakuntiin, on täysin sattumaa.

Raamatun kuvaukset seksin – vaikka ”seksiä” ei ollut sanana vielä keksitty tuossa vaiheessa – häiriintyneisyydestä, ylikorostuneisuudesta ja vääristyneisyydestä lopun ajan ihmisillä ei edes yllätä, jos seuraa päivittäistä uutistoimintaa.

Tässä ei ole kyse pelkästään Helsingin hiippakunnassa helluntain kirkkovuoden vaihtumisesta pridekuukaudeksi ja homona pomppimisesta lasten pomppulinnassa, vaan myös heteroseksuaaliseen seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien ja ylikorostusten ilmaantumisesta.

Ei tietenkään pidä olettaa, että seksiongelmat olisivat vasta tämän päivän keksintö. Ei pidä myöskään olettaa, että incel-kulttuuriksi kutsuttu naisviha tahdonvastaiseen selibaattiin joutuneiden miesten keskuudessa olisi vasta nykypäivän ilmiö. Mitä olisi sanottavat latinalaisen runoilijan Horatiuksen (65-8 eKr) katkerissa sanoista?

”Ajatella, että sinä,

joka olet mädäntynyt pois pitkän ajan kuluessa,

kysyisit, mikä tuhoaa miehisyyteni,

kun hampaasi ovat mustat ja äärimmäinen rappeutuneisuus

kyntää uurteita otsallesi ja

inhottava peräaukkosi aukeaa kuihtuneiden pakaroiden välissä

kuin lehmän, jolla on ripuli!”

Samalla kun Horatius järkyttää kehopositiivisuuden kulttia tänä päivänä, miehille on sallittava yhtälailla torjua lehmät, joiden peräaukko on kuin ripulin jäljeltä, kun incel-miehet ovat nostaneet moitteensa nirppanokkaisista naisista, joille ei tavallinen mies kelpaa. Kaikille ei todellakaan tarvitse kaikki ”kelvata”, vaan omaa mieltymystä on lupa kunnioittaa. Ja parempi olla yksin, jos ei löydy miellyttävää!

UT:n kirjoitus 2. Tim. 3:1-5 on jykevää puhetta ”viimeisistä päivistä”, joita kutsutaan siinä ”vaikeiksi ajoiksi”. Silloisten ihmisten sanotaan olevan raakoja ja pöyhkeitä, jotka rakastavat hekumaa enemmän kuin Jumalaa. Puolestaan Ilmestyskirjan 17 luku kuvailee helakanpunaisen pedon haureuden ja porton sanoilla. 2. Pietarin kirjeen 3:3-4 ennakoi, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheisia pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan.

 

Dostojevski väittää Riivattu-teoksessaan (1872), että seksi on jotain loukkaamatonta ja sen halventamisesta rangaistaan kuolemalla. Ne, jotka eivät noudata romanttista mallia, ovat vajonneet alemmas ja alemmas, viime kädessä nöyryyttäen itsensä ennen kärsimyksiään ja itsemurhaa. Päähenkilö Nikolai Vsevolodovich Stavrogin on tällainen merkittävä hahmo: hänen jokainen tekonsa korostaa täydellistä moraalin puutetta, häntä pidetään toki sankarina vallankumouksellisten joukossa, mutta Stavroginin seksuaalinen välinpitämättömyys linjaa hänen demonisia piirteitään ja tyttöön kohdistuva väkivalta on huippu. 

Louis Berger on vuonna 1989 julkaissut teoksen Dostojevski: The Author As Psychoanalyst Louis Breger toteaa: "Dostojevski tunsi vetoa sen puoleen ... se oli perimmäinen rikos ja syyllisyyden lähde". Seksin pyhyys kuvataan äärimmäisessä muodossaan - nuoren naisen neitsyys - ja sen halventamisella Stavrogin syyllistyy rikoksensa huipentumaan, joka on kaikkein kauhein. Syyllisyys, joka lopulta johtaa hänet itsetuhoon, johtuu siitä, että hän on turmellut seksin pyhän käsitteen. Kaikkein pahinta Stavroginin rikoksissa ja hänen seksuaalisessa siveettömyydessään on rakkauden puute, joka vääristää itse teon ja muuttaa sen inhottavaksi itsensä hemmottelun muodoksi.

Involuntary celibacy

Keski-Uusimaa -lehti kertoi muutama vuosi sitten Tuusulan käräjäoikeuden antamasta tuomiosta kokoomuspoliitikolle, joka mustasukkaisuuspäissään rusikoi demaripolitiikon autoa. Demaripolitiikon avuliaisuus kokoomuspoliitikon avovaimon hyväksi oli pistänyt miehen epävarmaksi omasta osuudestaan ”saaliinjaossa”.

Herkkänä miehisyyden syviä haavoja kohtaan tämä kokoomuspoliitikko ikäänkuin tyhjästä ilmaantui jo reilut puolivuosikymmentä aiemmin 8. kesäkuuta 2014 minun silloiselle Facebook-sivulle ja ilmoitti ventovieraalle ihmiselle – varmasti teräsilmäisenä analyytikkona inhottavan rehellisesti – , että minulla ei ylipäätänsä voi olla menestystä naisten parissa: ”Älyllä, karismalla ja ulkonäölläkin on osuutensa. Sinulla ei ole Juha niistä mitään”. Tämän jälkeen hän jatkoi vielä kehotuksella katsoa peiliin ja ymmärtää, että samasta syystä säilyn myös pitkäaikaistyöttömänä. En saa seksiä, enkä saa työtä! Ihan oikeassahan hän oli, vaan peräänkuulutin myötätuntoa ja sitä, että mitä tuollaisia ikäviä asioita pitää saarnata jo elämässään kovasta lyödylle ihmiselle.

Minä olin tuossa jutussa tehnyt Facebookissa linkin Ylen tekstitelevision ja tilastokeskuksen tilastojen uutiseen, joiden mukaan joka neljäs yli nelikymppinen suomalaismies on lapseton. Erityisesti vähäosaiset miehet ovat lapsettomia. Se oli päivän puheenaihe Suomessa silloin.

Sittemmin kokoomuspoliitikko vielä oman mustasukkaisuustuomionsa jälkeenkin päätti intoutua herjaamaan minua erään yleisradiolaisen maailmanluokan huippujournalistin Facebook-sivustolla kuuluisan valtiotieteilijän, tietokirjailijan ja kulttuurivaikuttajan innoittamana, kun – ilmeisesti rumuudestani johtuen – Yleisradion toimittaja oli siinä edellä vaatinut pakkohoitoa minulle. Saman vaatimuksen hän toisti myös tuomarin edessä.

Euroopan unionin ex-komissaari, tuolloin Kokoomuksen puheenjohtaja ja pääministeri George Cash sai minulta sen yhden kerran 8. kesäkuuta 2014 sähköpostin. Hän oli juuri edellä julkaistun valokuvan perusteella ollut kädet kaulakkain kyseisen tuusulaisen kokoomuspomon kanssa. Niin kysyin, mitä puolueen puheenjohtaja tykkää paikallisen puoluepampun solvauksista? Onko se sopivaa? Tämän yhden kohteliaan sähköpostin jälkeen George Cash blokkasi twitterissä minut, vaikka en ollut koskaan twitterissä lähettänyt viestiä hänelle.

Samalla tavalla vasemmistoliiton puheenjohtaja Liliane A. reagoi, kun kysyin sähköpostitse hyvin kohteliaasti, miksi heidän poliittinen nouseva tähti – nykyään jo kansanedustaja – voi kehottaa minua poistumaan Helsingistä ja Suomesta. Minulla ei ollut mitään kontaktia tuohon vasemmistopoliitikkoon, vaan ainoastaan torjuin hänen tarjoamansa ruusun. Niin Liliane A. blokkasi myös twitterissä, jossa en ollut koskaan mitään kirjoittanut hänelle.

Sittemmin olen lähes joka päivä voinut lukea – silloin kun olen viitsinyt enää lukea – erilaisilla verkkosivustoilla monisanaisia tiedotteita minun rumuudestani: kirjoittajien tiedotteiden mukaan on aivan varma, että jokainen nainen kääntää kasvonsakin pois minusta. En ryhdy toistamaan muiden kuvauksia, kun oma elämäni kertoo sen parhaiten. Pidän erikoisena, että näillä ihmisillä on tuo outo tarve tiedottaa ihmistä elämän kipeästä kohtalosta toistuvasti. Miksi rumalle pitää julistaa, että hän on ruma?

Peruskoulun ja lukion aikana minulla ei ollut tietenkään mitään tyttöystävää. Kukaan tyttö ei osoittanut mitään mielenkiintoa minua kohtaan. Ei edes koskettanut lempeän myötätuntoisesti kättäni. Tietysti olin kohtelias ihminen ja kohteliaasti myös minuun suhtauduttiin.

Teologisen tiedekunnan opintojen aikana ymmärsin entistä selvemmin, että minun osuuteni olisi jäädä tahdonvastaiseen elämänikäiseen selibaattiin, ellei ihmeitä tapahdu. Eräs huomattavasti minua vanhempi ikäneito suoritti saman aineen opintoja kuin minäkin ja päätimme yhdistää opintosuorituksia. Lopulta kaksi epätoivoista ihmistä meni myös naimisiin, vaikka emme kumpikaan koskaan sanoneet rakastavamme toisiamme – emmekä rakastaneet yhtään. Luulimme, että olisi parempi edes joku vuokranmaksun jako-osuus olla, että elämästä pääsee helpommin taloudellisesti. Pari kertaa yritimme seksiä, siitä yhtään nauttimatta, mutta sehän on velvollisuus, joka rituaalina pitää yrittää toimittaa, jos on jo naimisissa. Jos ei ole keskinäistä vetovoimaa, ei seksikään ole yhtään tarpeellista. Lopulta päätimme keskittyä muihin asioihin ja olimme lähdössä lähetystyöhön Turkkiin, mutta neuvotteluissa lähetysjärjestön johtajan kanssa silloinen vaimoni ilmoitti, että hänellä on selvittämättömiä asioita erään miehen kanssa. Siihen asti tämä nainen oli solvannut minua lähetystyöhön lähdön esteenä. Niin otin avioeron.

Pihlajamäen kirkon eteisaulassa hurskas uskovainen ikätoverini, innokas mieshenkilö, saapui kertomaan minulle, joka olin 34 vuotta vanha mies, että enää et saa mennä ikinä naimisiin. Iso suomalainen lehti oli tehnyt jutun minusta muiden tutkimusharrastusten johdosta, milloin tuli ilmi elämäni kaikkinainen helppous myös avioeroa myöten lehtijutussa. Niin uskovainen mies tiesi nuhdella ja ohjeistaa, että tästä lähtien on valittava selibaatti. Eihän minulla olisi toki muuta vaihtoehtoa edes.

Minulle selibaatti ei ollut vapaaehtoinen ja helppo, vaan perustui tietämykseeni ja kokemukseeni, että en kelpaa kenellekään. Pienintäkään merkkiä ei ollut kelpaamiseen. Tähän karuun välttämättömyyteen perustuu myöhemmin kehitelty sana incel, involuntary celibacy, ”tahdonvastainen selibaatti”. Halu olisi, mutta ei löydy ketään! Naisilla on täysi oikeus valita paremmat kumppanit itselleen. Eikä koskaan kukaan suomalainen nainen ole todellakaan osoittanut vähäistäkään mielenkiintoa minua kohtaan. Siitä on minulla puolenvuosisadan kokemus.

Niin laskin elämän karua matematiikkaa, että ulkomaalainen tahtoo jotain muuta enemmän kuin vain minua: venäläinen nainen tahtoo myös oleskelulupaa, joten hän saattaisi hyväksyä minut heikommin perustein. Niin pääsin naimisiin toistamiseen. En osaa sanoa, että olisiko pitänyt noudattaa uskovaisen miehen neuvoa keskittyä kaikkiin muihin asioihin sen sijaan että etsii epätoivoisesti naista. Todellisuudessa se tahdonvastainen selibaatti tulee jossain vaiheessa kuitenkin uudestaan eteen. Olemmeko tällöin vallitsevan kulttuurin epätoivoisia ja katkeria incel-ihmisiä vai löydämmekö sublimaation – arvokkaita muita tekemisen aiheita seksin loputtua elämästä?

Sublimaatio

Tietenkään en voi sanoa, että olisi helppoa elää tahdonvastaisesti selibaatissa jo kokonaisen vuosikymmenen verran – koko tämän vuosituhannen. Siinä ovat vanhat neuvot hyväksi: enemmän energiaa urheiluun ja kirjallisuuteen. Kirjat ovat kuin kaunis morsian, joita ihanuuksia voi katsella ja tutkia entistä intiimimmin. Televisiota en katso yhtään – paitsi muutamia urheilukilpailuja. Televisio on liikaa häiriintyneen seksuaalisen tyhjänpäiväisen viestinnän kouruissa.

Täytyy vain hyväksyä, että miehenä en tässä vanhassa iässäni herätä kenessäkään – ainakaan sopivassa – naisessa vetovoimaa, jos jo nuoressa kehossani en edes saanut voitettua naisten kiinnostusta. Hyväksyminen on nöyrtymistä ja alistumista, koska seksi ei pitäisi olla mikään välttämättömyys, epäjumala.

Japanin lähetystyön grand old lady Maili Janatuinen kirjoitti vuonna 2003 aikamme väärästä ilmapiiristä, joka on seksin kyllästämää: joka päivä näemme kymmeniä seksuaalisesti värittyneitä kuvia ympärillämme. Seksi tai sen puute aiheuttaa lukemattomille ihmisille paljon kärsimystä ja turhautumista. ”Kuinka moni palaakaan intohimon sammumattomassa liekissä tai kärsii siitä, ettei pysty hillitsemään himojaan?”, Mailis Janatuinen kysyy aiheellisesti: ”Sanalla sanoen, seksuaalielämä on yksi ihmisen syvimmän frustraation ja alennustilan näyttämöitä”.

Juuri Mailis Janatuinen nostaa esille sublimoinnin: selibaatissa elävä mies tai nainen järjestää seksuaalienergialleen jotain järkevää käyttöä. ”Uskokaa minua – elämästä voi tulla uskomattoman rikas silläkin tavalla”. Jos ja kun Luoja ei antanut rakkauden ruusutarhaa, hän antaa monia uskomattomia muita asioita elämään.

Niin kuin Raamattu varoitti lopunajoista, niin Helsingin Sanomien Nyt liite no. 50/2002 jo totesi tilanteen ja Mailis Janatuinen toteaa, että Suomi on pornoutunut kymmenessä vuodessa.

Incel-vihasta paljon kirjoituksia

Tämän päivän iltapäivälehden juttu incel-vihasta – selibaattiinsa turhautuneiden miesten naisvihasta – on osa yleistynyttä keskustelua murheellisesta ilmiöstä, joka on havaittu etenkin läntisessä maailmassa.

Valtteri Harakka kirjoitti teologian opiskelijoiden lehteen Kyyhkyseen 3/2021 artikkelin ”Naisviha, terrorismi, 4chan: sukellus incel-kulttuuriin”, jota varten hän haastatteli aihepiiriä tutkinutta Emilia Lounelaa.

Incel-liike oli tullut tutuksi väkivallasta, kuten 2021 elokuussa Englannin Plymouthissa tapahtuneesta iskusta, jossa viisi henkilöä murhattiin, tai vuonna 2014 Californian Isla Vistassa tehdystä iskusta, jossa murhattiin kuusi.

Kyyhkysessä julkaistu artikkeli tuo esille, että tahdonvastainen selibaatti tunnetaan käsitteenä ainakin 1800-luvulta asti, mutta sen mordeni käyttö alkoi vuonna 1996, kun kanadalainen biseksuaali Alana Boltwood kehitti verkkosivun aiheesta. Itse ”incel-kulttuuri”, jos sitä sopii kutsua ”kulttuuriksi”, syntyi kuitenkin paljon myöhemmin, kun keskustelu oli kääntynyt negatiiviseksi miesten vihaksi Elliot Rodgerin 134 sivuisen manifestin jälkeen. Vuonna 2014 22-vuotias Rodger murhasi kuusi ja haavoitti 14 incel-motivoituneessa massamurhassa.

Rodger oli menettänyt uskon ihmisyyttä kohtaan. Hän syytti naisia perimmäisenä vikana maailman ongelmiin. Hän oli asteittain syrjäytynyt yhteiskunnasta. Mielestään Rodger olisi ansainnut enemmän naisten huomiota, mutta joutuaan torjutuksi, hän esimerkiksi kaatoi kahvia naisten päällä, kun naiset eivät vastanneet hymyyn.

Incel-kulttuurissa miehet jaetaan alfoihin ja beetoihin, joista jälkimmäiseen ajatellaan inceleiden kuuluvan. Alfat ovat lihaksikkaita ja saavat naisia, mutta beetat eivät. Kyyhkysen juttu jatkuu pohdiskeluun kirkollisessa traditiossa tunnetusta vapaaehtoisesta selibaatista eli seksuaalisesta pidättäytymisestä kykenemättä vastaamaan siihen peruskysymykseen, mitä vastentahtoisesti selibaatissa tuntevat ihmiset kokevat, millä tavalla ympäröivä viestintä luo osaltaan sairaalloista painetta ”seksipakon” hyväksi.

Kyyhkynen haastatteli Emilia Lounelaa incel-yhteisöjä tutkivana väitöskirjatutkijana. Hänen mukaansa pohjoismainen hyvinvointivaltio voi toimia jossain määrin suojaavana tekijänä. Myös kulttuuriset erot siitä, millaisia odotuksia ja paineita mieheyteen liitetään, vaikuttavat.

Kyyhkynen nostaa esille myös empatialla ”lukuisat tahdonvastaisessa selibaatissa elävät, jotka eivät ole väkivaltaisia”.

Jenni Munukka ja Isa Simo laativat vuonna 2020 Metropolian ammattikorkeakoulun kätilötyön koulutusohjelman opinnäytetyön ”Incel-ilmiö: Dokumenttianalyysi tahdonvastaisesta selibaatista”. Opinnäytetyöntekijät viittaavat paljon nuorten syrjäytymiseen lisähaasteena, vaikka tuskin tahdonvastainen selibaatti on ilmiönä vain syrjäytyneiden ja vain nuorten ongelma.

Materiaalin keruussa käytetty hakukonemenetelmä antoi toki tulokseksi, että incel-yhteisöt koostuisivat pääasiassa nuorista miehistä. Varmasti näin onkin, mutta tuskin on sanottavissa, että vain nuoret miehet olisivat vastentahtoisesti selibaatissa. Opinnäytetyön tekijät tekevätkin huomautuksen: ”Dokumenttianeistoa kerättäessä on huomioitava, kattaako aineisto koko ilmiön vai vain osia siitä”.

Nämä incel-miehet syyttävät feminismiä heitä syrjivästä, ulkonäkökeskeisestä maailmasta. Jossain määrin olisi aiheellista kysyä myös eri tavalla kuin opinnäytetyössä, olisiko vastentahtoisessa selibaatissa ahdistuneet ei-väkivaltaiset miehet todellakaan naisvihamielisiksi määriteltävissä tai heidän ”naiskäsitystä” jotenkin kyseenalaistettava sillä miesten kokemuksellisen toteamuksen perusteella, että heidän mukaansa naiset haaveilevat toisenlaisesta miehestä kuin he itse ovat.

Ääri-ilmiöitä voidaan tietysti poimia rumiksi esimerkeiksi, joissa jotkut miehet kuvaavat naisia ”loisiksi”, mutta monet miehet saattaisivat tyytyä vain siihen faktaperusteiseen toteamukseen, että heidän mukaansa naiset ovat miesten varallisuuteen ja ulkonäköön suuntautuneita. Lisäksi sopii tietysti huomata, että naisilla on täysi oikeus tykätä sellaisesta miehestä kuin he itse tahtovat. Mahdollisesti miehet voisivat itsekin tehdä jotain itsensä puolesta – ja jääden kaikesta huolimatta torjutuksi. Incel-kulttuurin äärimmäiset piirteet tulevat silloin esille, kun kyseenalaistetaan naisten oikeus omaan valintaan sillä perusteella, että itse jäädään ilman naista.

Munukka ja Simo viittaavat tutkimukseen Involuntary celibacy: A life course Analysis (Donnelly – Burgess – Anderson – Davis – Dillard 2001), josta käy ilmi, että vastentahtoisesti selibaatissa elävät kokivat epätoivoa, masennusta, turhautumista sekä itsetunnon laskua.

Niin tässä opinnäytetyössä kuin monissa muissakin on nostettu esille misogynia eli naisviha, mutta ei ole juurikaan perusteellisesti pohdittu, missä määrin tuo naisviha on primitiivinen turhautumisen reaktio ”happamia sanoi kettu pihlajamarjoille”. Minä itsekin ilmoitin yliopisto-opiskelijana, että jään vanhaksi pojaksi, koska sanoin happamia pihlajamarjoille tilanteessa, jossa minulla ei ollut edes mitään mahdollisuutta saada ketään. Näille incel-ihmisille valitettaasti tuo hapan muodostuu myös vihatuksi objektiksi.

Opinnäytetyö määrittelee: ”Incel on yhteisö, joka syyttää naisia seksittömyydestään ja kuvaa romanttisia ongelmiaan fraasilla tahdonvastainen selibaatti”. Tätä määritelmää voidaan purkaa osiin. Ensinnäkin voidaan kysyä, että onko ”yhteisöä” ja pitääkö olla ”yhteisö”. Onhan yksityisiä miehiäkin, jotka eivät kuulu mihinkään ”yhteisöön”. Toiseksi olisi avattava sanaa ”syyttää”, sillä se voi sisältää monia erilaisia asennekuvauksia ja tilannekuvia. Säilyttävätkö nämä miehet mitään vastuuta itsellään itsestään huolehtimisesta? Onko ”syyttäminen” vihamielistä ikään kuin miehet omistaisivat naiset, joilla ei olisi oikeutta tehdä omia valintoja mieltymyksensä mukaan? Onko ”syyttämistä” jo se, että miehet toteavat (vain) reaaliteetin inhottavan karusta tilanteestaan, jossa naiset eivät huoli heitä? Näiden välillä on merkittävät ero.

Munukka ja Simo vaikuttavat kieltäytyvän uskomasta, että miehet voisivat olla aidosti torjuttuja, koska he kirjoittavat incel-miesten ”paasaavan omasta epäviehättävyydestään ja käyttävät tätä itseinhoa eräänlaisena suojamuurina kokien sen tekevän heidät koskemattomiksi pyrkimyksissään saavuttaa ylivalta naisesta”.

Munukka ja Simo selvittivät aineistoa, joissa Incel-miehillä oli huolestuttavasti rasistista ja antisemitististä sävyä naisvihassaan. Vasemmistopoliitikkoihin liittyvät, osa jopa julkisuuteen tulleet törkeät seksuaaliset häirintä- ja rikostapaukset ovat jääneet valitettavasti opinnäytetyön ja muidenkin incel-tutkimusten tarkastelujen ulkopuolelle, vaikka näiden jopa feminismiään markkinoivien naisviha olisi ollut kiinnostava vähintään rinnakkaisaineistona, jos ei jopa sisälle kuuluvana ilmiönä. Tähän saakka naisvihasta vedetään aika nopeat yhteydet äärioikeistoon, mikä tuskin on tutkimuksellisesti vastuullista toimintaa.

Elina Nikulainen kirjoitti syyskuussa 2021 Maailma.net -kolumnin ”Naisvihassa on kyse väkivaltaisesta radikalisaatiosta, jonka uhriksi voi joutua kuka tahansa”. Hän määrittää incel-kulttuurin miesten katkerana ajatuksena, jonka mukaan naisten keho olisi miehen omaisuutta. Hänen mielestään tuollaista ajattelua ei pidä ohittaa pelkkänä yksityisenä ilmiönä. Suomen sosiaali- ja terveysministeriö järjesti kesäkuussa 2021 pohjoismaisen ministerineuvoston seminaarin sukupuolittuneesta vihasta.

Nikulainen kertoo Plymouthin murhasta 2021, Tallahasseen joogapaikan murhasta 2018, Toronton pakettiautomurhasta 2018 sekä Japanin elokuun 2021 puukotuksista.

Ylilaudan keskustelulankoja tutkittuaan Leena Malkki, Daniel Sallamaa, Juha Saarinen ja Sami Eerola julkaisivat Ekstremistinen puhe verkossa ja uutismediassa-nimisen teoksen Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa 2021. Teos käsittelee myös incel-alakulttuuria. He määrittävät incel-ideologian perusolettamuksen:

 ”Nykyinceleiden maailmankuva rakentuu uskomukselle siitä, että naisten ja miesten pariutumista ja seksisuhteita määrittelee fyysiseen ulkonäköön perustuva yhteiskunnallinen valtahierarkia. Seksuaalisen vapauden myötä seksi ja parisuhteet eivät jakaudu enää tasan kaikkien miesten välillä. Naisten vapaus valita on johtanut siihen, että suurin osa naisista pariutuu parhaiten kauneusihanteita vastaavien miesten kanssa”.

Määritelmää ei mitenkään tutkita, onko se oikea vai väärä. Ilmeisen monet miehet kokevat, että heidän on huonon ulkonäön perusteella käynyt niin ikävästi kuin tuo määritelmä kertoo. Tutkijat havaitsevat incel-miesten syyttävän naisia, mutta myös incel-yhteisön piirissä incelit antavat neuvoja toisilleen, miten korjata omaa ulkonäköä kauneusleikkauksilla tai urheilemalla. Pahimmissa tapauksissa incelit vaipuvat nihilistiseen fatalismiin ja itsemurhaan.

Annukka Junni laati vuonna 2021 Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan pro gradu-opinnäytetyn ”Incel-yhteisön kriminologiset narratiivit verkossa: mikrotason oppimisteoreettinen analyysi rikosmyönteisistä asenteista”. Hän kirjoittaa rikoskäyttäytymisen oppimisesta kommunikoimalla muiden kanssa. Narratiivinen kriminologia selvittää tarinoita, jotka yllyttävät ja ylläpitävät vahingollista toimintaa. Tätä varten Annukka Junni keräsi 386 kommenttia suljetulta incel-keskustelupalstasivustolta. Tällöin kävi ilmi, että ihailunarratiiveissa todella esiintyi surmaajien näkemistä jopa pyhimyksinä, vaikka on myös samaistumiseen liittyviä torjuvia asenteita. Hän ei voinut päätellä, että yhteisön kriminologiset narratiivit opettaisivat tai edistäisivät rikosmyönteistä käyttäytymistä.

Tiede-lehdessä 25. tammikuuta 2022 julkaistiin artikkeli ”Incel-alakulttuuri kukoistaa miesvaltaisilla asuinalueilla”. Kirjoittajan mukaan paikallinen sukupuolijakauma voi vaikuttaa nuorten naisten mahdollisuuksiin solmia suhteita naisiin. Aina ei tuloksena ole vain katkeria kirjoituksia, vaan myös aatteen nimissä on tehty raakaa väkivaltaa.

Melbournen yliopiston tutkijan Khandis Blaken tarkastelussa kävi ilmi, että incel-twiittejä kirjoitettiin eritoten asuialueilla, joissa on miesenemmistö ja isot tuloerot. Miesenemmistö ja sinkkunaisten vähäisyys tarkoittaa sitä, että miesten välinen kilpailu naisista kiristyy.

Keskiviikkona 15. kesäkuuta 2022 Ilta-Sanomat julkaisi artikkelin ”Punaisen pillerin houkutus”, jossa kerrotaan Jessen tarina ja incel-ajattelusta. Ilta-Sanomien mukaan Jesse pääsi eroon incel-ajattelusta feminismin avulla, mikä on suomalaisen valtamedian vastaus useisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Naisten torjuma Jesse tuli katkeraksi ja vihaiseksi nuoreksi mieheksi. Hän oli askeleen päässä inceliydestä. Asiantuntijana käytetyn Emilia Lounelan havaintojen mukaan tyypillisiä syitä incel-ajatusmaailman omaksumiselle ovat yksinäisyys ja kokemus siitä, ettei löydä kumppania. Joidenkin kohdalla negatiiviset tunteet ja kokemukset voivat kanavoitua naisvihaan. Ilmiön kannalta olennainen kysymys onkin, miksi joillain käy näin ja joillain ei.

Ilta-Sanomien jutussa kävi hyvin, että Jesse pääsi eroon naisvihasta. Juttu ei määrittele riittävän selvästi, että feminismin omaksuminen ei ole edellytys naisvihasta vapautumiselle. Juttu ei kerro myöskään, miten Jesse on kokenut torjutuksi tulemisen naisten keskuudessa tällä hetkellä. Vastentahtoinen selibaatti ei katoa siinä, kun ei hyväksy enää incel-ryhmien vihamielisiä puheita.

Sigmund Freud

Mitä näissä tarkasteluissa ”incel-kulttuurista”, joka on epäkulttuuria, on jäänyt kaikissa käsittelemättä, on psykologinen sublimaatio. Sublimoinnin avulla ihmiset pystyisivät muuttamaan ei-toivottuja tai saavuttamattomia impulsseja joksikin, joka on vähemmän haitallinen ja usein jopa hyödyllinen. Toinen laiminlyöty ongelma on länsimaisessa kulttuurissa kaikkialla ylikorostunut rinnastus ruoan ja juoman välttämättömyyden ja seksin ”välttämättömyyden” välillä sekä kaikkialla seksuaalisen viestinnän läsnäolo. Tällä seksikeskeisellä epäjumalalla on myös vaikutuksensa ihmiseen, joka ei elä tyhjiössä.

Miksi pitäisi olla vihan vallassa naista kohtaan, joka torjuu? Sen sijaan, että lentäisit raivokohtaukseen, voisit kanavoida vihaiset tunteesi vaikka kotisi siivoamiseen. Turhautumisen tunteesi lopultaa laantuu ja saat positiivisen tuloksen – kimaltelevan puhtaan talon. Sublimaatio voi muuttaa negatiiviset impulssit käyttäytymismalleiksi, jotka ovat vähemmän vahingollisia ja jopa tuottavia.

Sublimaatiokäsitteelä oli keskeinen rooli Sigmund Freudin psykoanalyyttisessä teoriassa. Sublimaatio on puolustusmekanismi – tiedostamaton psykologinen puolustus, joka vähentää ahdistusta, joka voi johtua hyväksymättömistä haluista tai haitallisista ärsykkeistä. Egon on toimittava välittäjänä id:n ensisijaisten halujen sekä superminän moralististen standardien ja todellisuuden realististen vaatimusten välillä. Sublimaatio on yksi tapa, jolla ego vähentää ahdistusta, jota ei voi hyväksyä.

Freud piti sublimaatiota kypsyyden merkkinä, joka sallii ihmisten käyttäytyä sivistyneellä ja hyväksyttävällä tavalla. Tämä prosessi vie ihmiset harjoittamaan toimintaa, joka on parempi heidän terveydelleen ja on tuottavaa.

Urheilu- ja urheilukilpailuihin osallistuminen voi joskus olla esimerkkejä toiminnan sublimaatiosta. Sen sijaan, että ihmiset toimisivat kelvollisten halujen mukaan taistella muiden kanssa, ihmiset voivat pelata kilpaurheilua hallitakseen ja voittaakseen. Tämä voi ulottua myös harjoitteluun. Freud havaitsi toki jo toisenkin puolen, että esimerkiksi urheilusta voi tulla palkintoja tavoitteleva perversio, joka on harhautunut eroon alkuperäisestä liikunnallisesta vapaasta ilosta.

Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että henkilöillä, jotka kokivat seksuaalisia ongelmia, jotka liittyvät tabuihin liittyviin ahdistuksiin, oli todennäköisemmin myös suurempi luova saavutus kuin niillä, jotka eivät raportoineet seksuaalisista ongelmista tai joilla oli seksuaalisia ongelmia, jotka eivät liity tabutunteisiin.

Viimeisinä päivinä sienipilven edellä 14. Turvallisuuskomitean kokous infernossa

 

Tämä on fiktio. Nimet, hahmot, paikat ja tapahtumat ovat joko kirjoittajan mielikuvituksen luomia tai niitä käytetään kuvitteellisesti, ja kaikki samankaltaisuus todellisiin henkilöihin, eläviin tai kuolleisiin, liikelaitoksiin, tapahtumiin tai paikkakuntiin, on täysin sattumaa.

Valtion turvallisuusvaliokunta Suomessa (ven. Комитет государственной безопасности в Финляндии, engl. State Security Committee in Finland) oli saanut sovittua salatuilla puhelinyhteyksillään salattuihin puhelimiin salatun kokonaisturvallisuutta kehittävän kriittisen aivoriihen salattuun paikkaan Helsinkiin salaiseen maanalaiseen bunkkeriin. Ahvenmaan juhlallisuudet olivat tulossa. Kriittinen turvallisuusanalyysi tehtävä kiireellisesti.

Puolustusvoimien Pääesikunnan edessä Kasarmikadulla seisoskeli yksinäinen ihminen tarttumatta kuitenkaan maanalaiseen salaiseen bunkkeriin kuljettavan hissin salaiseen ovenkahvaan. Hän sadatteli rumia salasanoja, mutta ovi ei auennut:

”Painukaa v..tuun, kusip...… pyörä pyö..mään”, ”Voi perk...e, joudunko tässä vielä kahvaa vääntämään vaikka olen tohtori”, ”vit.., vit.. vitt.!”, ”sössöti.......”, ”voi vi... pers.”

Kasarmintorin bussin sisälle kuului vain näiden salasanojen pienet osaset tuulen tuiverruksessa, kun tämä ihminen – korostan että ihminen – lausui sadattelevat, siis salasanansa, joiden osat katosivat siis tuulen vietäviksi ennen kuin saapuivat kolmenkymmenen metrin matkan korviini.

En uskalla sanoa, onko tämä ihminen mies, nainen tai joku muu, eikä sellaista saa edes nykyään kysyä. En katsonut, onko hänellä korkokengät vai kuntosalikengät. En kiinnostunut kääntää katsettani niin alas maahan. Lisäksi on suotavaa tämä epävarmuuteni senkin tähden, että siitä sukupuolesta ei voi nykyään tietää etenkään sotilasasiantuntijoista, jollaiseksi päättelin hänet löytämänsä salahissin sijainnin perusteella.

Tietysti minulla oli kaiken nähdyn ja koetun perusteella ikäviä ennakkoluuloja sotilasnaisiin, jos tämä oli nainen. Minä olen vanhanaikainen ihminen, jolle ihminen on nainen tai mies.

Hiukan ennen ajanlaskun alkua syntynyt Horatius kirjoitti vähemmän kauniin runon naisista. Hänen mukaansa sillä kertaa tuo nainen oli mädäntynyt pois pitkän ajan kuluessa, hampaat olivat tulleet mustiksi ja äärimmäinen rappeutuneisuus kynti uurteita otsalla sekä inhottava peräaukko aukesi kuihtuneiden pakaroiden välissä kuin lehmän, jolla on ripuli.

En voisi kirjoittaa niin kuin Horatius, vaan totean ainoastaan, että kuulin vain osan hänen salasanoistaan, kun toinen osa hävisi tuulen mukana. Ehkä parempi niin korvilleni – ja kansakunnan turvallisuudelle tänä poikkeusaikana, kun Suomi sai Naton kosiomatkalla rukkaset, mutta ärsytti Venäjän. Suomi ei ole missään valtiojohdon toivomassa paikassa tällä hetkellä. Jotain tuttua näissä (sala)sanoissa oli. Se oli ilmeisesti sotilaallista koodikieltä. Olin tietenkin sanotun ja nähdyn perusteella vakuuttunut, että tämä korpraali – joka ei ole koskaan päässyt reserviupseerikouluun mutta on kuitenkin tohtori – oli joku merkittävä informaatiosodankäynnin ja -viestinnän asiantuntija, koska hän odotti salahissin oven avaamista. Hänet oli kutsuttu näitä analyysejä varten Puolustusvoimista valtionhallintoon erityistehtäviin.

En mitenkään tiennyt, mitä tohtori ajatteli omassa mielessään sanottujen salasanojen ohessa, kun ei koskenut salahissin punaiseen salakahvaan sen varttitunnin aikana, jona hän sadatteli sotilaallisia salasanoja hissin ovella. Mistä minä olisin tiennyt, että hän tekisi sillä hetkellä kriittistä riskianalyysiä unohdettuaan – voi mulku. mulk.. – salaiset suojakäsineet kotiin? Nyt koskettaessaan oven kahvaa siihen jäisi hänen sormistaan merkki, jonka Reformistudion tai MV-lehden tai Tokentuben verkostoissa toimivat Venäjän proxy-agentit voisivat kuvata videoilleen joskus jälkikäteen. ”Ja mikä estäisi, etteivätkö he voisi ottaa oven kahvasta näytteen?”

Lopulta pääesikunnan vanha eversti otti salahissin punaisesta kahvasta kiinni, veti oven auki, painoi hissin nappia ja informaatiosodankäynnin salainen asiantuntija jatkoi hissillä alas salaiseen kokoustilaan. Alakerrassa vastassa oli Turvallisuuskomitean sihteeri, jolle tohtori lausui oudot tunnisteet: HOTI Form ∞3971\PDYFF 666 - 327\?///WOE # ∞8911763986: Priority: High. Nämä sanottuaan hän pääsi jatkamaan matkaansa kaikkein alimpaan, jota Turvallisuuskomitea kutsuu salanimellä ”inferno”, joka on jotain vierasta kieltä enkä ymmärrä sen merkitystä lainkaan. Kaikkein alimpaan pääsyä opasti rautainen luukku, jonka itsestään avautuvissa kahvoissa oli kaiverrettu sanat: ”Attraverso di me si va nella città del dolore eterno, fra i dannati. Lasciate ogni speranza, voi che entrate".

Enhän minä ikääntynyt yksinkertainen entinen savolaispoika ymmärrä noita jumalaisia vieraita kieliä, joten päätin soittaa Petri Krohnille, joka on Suomen turvallisuuskomitea historiaa ja syntyä selvittänyt henkilö. Hänellä on erinomainen telepaattinen kyky saada tietoonsa KGB:n salatut kansiot, joissa on myös kuva-aineistoa infernosta, jossa Suomen turvallisuuskomitea kokoontuu salaisissa kriittisissä neuvotteluissaan. Danten tietokirjassa oli joitakin kuvia, joiden perusteella nämä vaikuttavat jotenkin vähäpukeisten ihmisten sauna- ja uintiretkiltä. Mietin, että olisiko se joku kylpylä, hiukan vääntelehtivät erikoisella tavalla. Valitettavasti en ymmärtänyt tiedustella Krohnilta, miten asia on.

Ehkä soitan Johan Bäckmanille, joka tietää niin monia asioita, että kaikki pelkäävät täällä infernossa. Turvallisuuskomitean sihteeri ei tiedustellut edes, mikä on sää maan päällisessä elämässä, vaan onko Bäckmania näkynyt. Hänen vieressään joku kysyi, eihän Leena ollut hissiä näkemässä? Tämä voi olla viittaus Bäckmanin kanavalla haastattelemaan Leena Hietaseen.

Inferno on sinänsä siinä jännittävä salainen maanalainen kokoustila kokonaisturvallisuuden suojaamiseksi Suomessa, että se on rakennettu moneen kerrokseen eri hallintoaloille. Infernon maanpäällisyyttä lähin kerros on koulutusasioiden vastaavien salainen kokoustila, josta parhaillaan kuuluu kova huuto siitä hirvittävästä toimesta, että muuan sipoolainen opettaja oli puhunut venäjää Ukrainasta tulleille lapsille, jotka tahtoivat puhua venäjää.

Kouluasioiden kerroksen alla syvemmällä oli juorulehtien toimittajien ja viihdetaiteilijoiden tapaaminen Kleopatran johdolla. Heille oli – niin jälkikäteen voin kertoa tätä jo kirjoittaessa muistiin – annettava tehtävä tehdä vauhdikkaita juttuja pääministeri Rätti Marionetista. Hiukan alemmaksi suurempaan lämpöön piti laskeutua, että pääsi Kerberos-koiran ohitse Kansallisen Kokoomuksen ja Keskustapuolueen puoluekokouksiin.

Suomen Turvallisuuskomitean salainen kokoontuminen oli vielä paljon syvemmällä. Kuuma ja kupliva poreamme – kantaa salaista nimeä Styx – oli käytävä lävitse, jotta pääsisi kokonaisturvalliseen salaiseen kokoontumiseen, jonne paikalle saapui myös ystävävaltioiden edustaja, punatukkainen ”Tersa Bubberi” (jos veden porina ei sekoittanut nimeä jotenkin vääräksi). Hänen Majesteettinsa edustajat ovat järjestään tahtoneet kokoontua Infernon syvimmissä kerroksissa ja viedä sinne niin monta suomalaista päättäjää kuin suinkin onnistuvat.

Paikalla oli itseoikeutetusti Joe Bidenin lähettämä harmaapartainen vanha mies – ei kuitenkaan yhtä vanha kuin itse Joe – Toukas Hikky. Voi olla taas virheitä nimen kuulemisessa, mutta eihän Joe itsekään muista kovin tarkasti nimiä. Hän on ollut tunnettu viinabisnesmiehenä, joten nimitys Suomeen on sattunut oikeaan osoitteeseen. Myös hän vie mielellään suomalaisia ja koko valtion tänne infernon syviin kerroksiin, jos suinkin saa vaikutusvaltaa niin kuin on nähtävissä. Hän on kiittänyt, että koko Helsinki mahtuu maanalaisiin tunneleihin.

Hissin oven avaamista odottanut sotilasasiantuntija oli Suomen valtioneuvoston kutsuma informaatioasiantuntija tohtori Hyväkäs Kirvu, täällä ystävävaltioiden läsnäollessa Dr. Superior ”Labrus” Ax. Emme ole koskaan kuulleet, että hänellä olisi lapsia tai puolisoa (ei minkään sukupuolista), mutta tiedämme, että hän ei tykkää itseään kutsuttaman vanhaksi piiaksi eikä edes ikäneidoksi. Sen vuoksi kansainvälisissä yhteyksissä on parasta käyttää pelkästään etuliitettä ”Dr.”

Infernion toinen salainen sisäänkäynti oli Nordenskiöldinkadun 20 ison rakennuksen seitsemän kerroksen salaisen hissin kautta. Kukaan ei vahingossa eksy tämän ison rakennuksen seitsemänteen kerrokseen, joten salainen hissi on erinomaisesti suojassa. Ensin oli päästävä ylös ja sieltä pääsee salaisella hissillä huomaamattomasti alas maanalaisiin kokoustiloihin.

Iska Stepp on hyvin salainen nainen, josta kertovat myös ulkomaiset salaiset palvelut. Hänellä on erityinen tietämys Nordernskiöldinkadun salaiseen hissiin. ”Kun minä aloitin tehdä tutkimustani kymmenen vuotta sitten”, on hänen salainen koodinsa Infernon portinvartijalle täällä Turvallisuuskomitean kokousta varten. Saman hänen täytyy sanoa myös englanniksi kolmeen kertaan: "When I started doing my research ten years ago". Saman lauseen hän on kertonut vuosittain parissa sadassa konferenssissa ja lehtihaastattelussa kaikki nämä kymmenen vuotta. Niin hän kertoo myös Nordenskiöldinkadun ruokalassa, kun tilaa päiväkahvinsa siellä valkoisessa salaisessa puvussaan. Salasanaa ei kukaan osaa arvata, koska hän käyttää sitä joka paikassa.

Mitään pupilleihin tarkistusta tai asiapapereiden tarkistusta ei tehdä, kun Iska Stepp saapuu. Sellaisia irvikuvia vain venäläisten ruplarahoitteiset valemediat esittävät. Mitään verikoetta ei oteta. Edes Yle ja Hesari ei vaadi sellaisia työntekijöiltään, saati tämä infernon styx-virran tarkkailijat. Hänet täytyy tuntea sillä perusteella, että hän lausuu kolmeen kertaan salaisen tunnuslauseensa englanniksi.

Jos kuulin oikein, hänen mukanaan oli henkilökohtainen avustaja ”Pimppi Stepp”, mutta sehän voi olla varmasti ihan väärin kuultu. Ison rakennuksen hissin luona heillä oli tietenkin mukanaan Suojelupoliisin palkkaama siviilivaatteinen turvahenkilö. Turvahenkilö sanoi toiselle ja iski silmää vaivihkaa, että ”tyhjä”, mutta huusi alas hissikuiluun huojentavan vastauksensa ja lupasi huolehtia hyvin, kun Iska Stepp esitti hissimatkalla toistuvia vaatimuksiaan, jotta ”kalaska” täytyy olla tarkassa huolenpidossa. Jos ymmärrän oikein, niin ilmeisesti Iska oli lähdössä ”katiskoimaan”, mutta minä en ymmärrä yleensäkään vaikeita ja monimutkaisia asioita. En ainakaan tunne noita slangi- tai salasanoja.

On sanottava, että Suomen turvallisuuskomitean salaisen kokouksen alla järjestetään Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispainkokous ja kirkolliskokous näinä poikkeusaikoina jonkun erikoisen – jota en tunnista – sidosryhmän johdolla. Tällä sidoryhmällä on kummalliset värikkäät liput käsissään ja oudot vaatteet yllään. Siellä Geryon toimii portinvartijana. On aina vaarana, että hissi vie väärään kerrokseen.

Iska Steppiä kutsuttiin täällä hänen mielenrauhansa ja koko maailman rauhan turvaamiseksi arvonimellä Inferior's Super, joka hän oli ollut jo kauan, sillä hänethän tunnettiin myös maanpäällisessä julkisuudessa älymystöksi, siis ihan kaikissa asioissa. Inferior's Super oli äkäinen, koska hänellä oli ollut kaiken yhä jatkuvan pakonjan keskellä monta työtehtävää.

En ymmärtänyt yhtään mitään, mutta tämän naisen tunsin hänen äänestään maanpäällisiltä hengellisiltä kanavilta, joiden puolesta on toki tänäänkin oma maanalainen kokous kerrosta alempana. Niin osasin etsiä ja löysin John Bunyan vanhan teoksen Yhden Kristityn waellus autuahan ijankaikkisuuteen (1863) jossa sivulla 145 John Bunyan kirjoittaa: ”Kristitty. Se on tosi, sekä he että heidän Herransa ovat usein pakonsa ottaneet kuin Suuri Armo itsensä näyttänyt on”. Kun tätä tekstiä lukee vanhan käännöksen goottilaisella kirjaintyypillä fraktuuralla, niin siinä näyttäisi olevan ”pakonja”.

Niin minun piti etsiä uudempi käännös vuodelta 1903 Bunyan kirjaan ”Kristityn vaellus” ja siellä on jo helpompaa lukea: ”Kristitty: Se on tosi. Pakoon he monesti ovat lähteneet, nii kuin heidän mestarinsakin, Armoitetun tullessa näkyviin. Eikä ihmekään, sillä Armoitettu on Kuninkaan sotasankari”.

Mutta eihän tästä saa mitään järkeä, totesin, ja luovutin (omaa tyhmyyttäni murehtien) liian vaikean asian selvittämisessä!

Joku tila oli vaivannut Inferior's Super Iska Steppiä, mutta en mitenkään ymmärtänyt, mistä hän puhui esitellessään saapumistaan erikoisoloista. Hän jatkoi vain puhumistaan ihan loputtomasti. Voisin kuvitella, että tämä Super-Iska olisi ollut menestykäs shamaani paleoliittisella kaudella, jos hän olisi elänyt jo silloin. Kaikki, mitä hän sanoo, on tietysti totta hänelle itselleen, vaikka ne eivät olisi kalenterin ja muiden ihmisten muistin mukaan tapahtuneet lainkaan.

Suomen Turvallisuuskomitea oli kehittänyt tämän systeemin kauan sitten. Maan päällä ei voi tietenkään käsitellä kriittisiä kokonaisturvallisia salaisia asioita. Niiden suunnittelu pitää tehdä inferiorin kuplivan altaan päällä. Parasta, mitä täällä pystytään hoitamaan, oli tehdä kriittisimmät asiat. Jos he missasivat jotain tärkeää, valtakunnan turvallisuus olisi nopeasti uhattuna.

Lopulta salaisessa salissa oli monta asiantuntijaa sotilastiedustelun eläkkeellä olevasta upseerikunnasta sosiaaliseen mediaan palkattuihin turpo-twiittaajiin asti. Kaikille oli annettu tärkeät tehtävät valmistella Ahvenmaan turvallisuustilanteen kokonaisvaltaista kriittistä arviointia tilanteessa, jossa sotilasliitto Nato ei ole saanut tuoda joukkojaan Maarianhaminaan.

Upseerimies, nykyään ”kyrp.professori” (en halua kirjoittaa rumaa sanaa, jos kuulin oudon nimen oikein) pitää avauspuheenvuoron. Tosi pitkään ja pitkään määrittelee käsitteitä...

… minä herään tunnin kuluttua ja valitettavasti en muista yhtään mitään, mitä hän puhui. Muistan nähneeni jo vuosia sitten videon, jossa hän oli pitänyt asiantuntijapuheenvuoron eurooppalaisille johtajille, jotka myös nukkuivat.

Valitettavasti en voi yhtään kertoa salaista tietoa professorin salaisesta esitelmästä, sillä minä nukahdin jo heti alussa.

 

Salaisesta kokouksesta vuodetun z-filesin mukaan osallistujat istuisivat niin kuin yleensä maanpäällisissä suomalaisissa pimeissä kokouksissa erittäin tylsästi masentuneen näköisinä, mutta z-files on saatettu kuvata edellä mainitun professorin puheen aikana, jossa paremmassakin kunnossa olevat ihmiset nukahtavat. Voi olla myös, että tämä kuva on toimitettu väärästä tilaisuudesta, sillä turvallisuuskomitean salaiset erikoiskokemusasiantuntijat eivät näy kuvassa. Erityisesti Inferior's Superin jääminen vähemmälle näkyvyydelle kuvassa ihmetyttää. Siksi asetan kuvan aitouden vakavasti kysymyksenalaiseksi.

Virkkaamisen ohjeistaan ja sairaskertomuksistaan kansalliseen tietoisuuteen noussut professori oli jättänyt pikkupöksynsä ja melkein kaiken muunkin varustuksensa hissiin, kantaen kuitenkin rehevälehtistä torellia käsillään, mutta voihan olla, että hän vain kannatteli omia karvojaan. ”Minä tulen täysin faktaperusteisesti näyttäen kaiken avoimesti! Tässä ovat lääkkeet, tässä ovat reseptit, tässä ovat sairauskertomukset”.

Hupparipukuinen mies potkii hissin ovella, joka oli tehty tanakoille liian ahtaaksi. Liikkumista ovesta rajoitti vaaka-asennossa ollut iso arkki. Hänellä on iso paperinivaska vanhan aikaisesti tulostettuna. Niissä on kaikki twiitit Juha Korhoselta ja Korhoselle. Iso paperiarkki – ihan kerrassaan jättimäinen – on täynnä ahtaasti piirrettyjä viivoja, joissa on kytkennät Juha Korhosen ja monien muiden ihmisten välillä. En voinut saamastani aineistosta tarkistaa, oliko myös minun nimeäni piirretty viivoille.

Iska Stepp - Inferior's Super – lausahtaa jo oltuaan yllättävän pitkän aikaa hiljaa: ”Panu voi soutaa veneellä”. ”Turvallisuusriski!” Tästäpä turpo-analyysistä ottaa kopin Dr. Superior ”Labrus” Ax ja jatkaa neurotologiseen analyysiin vieraskielisellään esitelmällään ”neurological aura connects our channels of paranormal powers under Kremlin proxy information and hybersonic operations abroad”, jonka hän oli laatinut kertomansa mukaan viitosen arvoisen psykologian kurssin tutkimustyönä Puolustusvoimille.

Inferiorin hallinto on aina välittänyt erityisesti siitä, että jokin näyttää hyvältä. Nyt olisi koottavat yhteen toimintaohjeet, kun presidentti ja pääministeri lähtevät Ahvenmaalle.

Ei, ei ja ei – kuuluu ”kyrp.professorin” varoittava sana! Tällä kertaa kukaan ei nukahtanut kolmen sanan jälkeen. ”Koko valtiojohtoa ei saa lähettää demilitarisoidulle zonelle yhdellä kertaa”.

Kutsuttakoon nimettömäksi jäänyttä toista professoria Professori Torelliksi, mutta häneltäkin löytyi luova ratkaisu ongelmaan. Ylipäätään hänellä on luovuutta ihan kaikkeen. Vasemmistolaisuuden asiantuntemuksellaan professori Torelli – yhä edelleen kukkasen lehtien takana pääasiallisesti paljaana - saattoi ehdottaa: ”Järjestetään nakuilujuhlat Meilahdessa meressä: pääministeri Rätti Marionetti tykkäis olla tietty prinsessa Ahvenmaal', mutta hänt' ei voi päästää sin'.” Me tytöt lähdetään tanssii, juomaa ja uimaan! Ja nuss... (ehkä joku ruotsalainen sana)”

”Niin kai siinä täytyy tehdä. Miten presidentin turvallisuus järjestetään Ahvenmaalla?” ”Tietojemme mukaan” - Suomen sotilastiedustelun eläkeläisupseeri kertoo - ”Panu Huuhtanen aikoo soutaa veneellä Turun saaristossa ja Tiina Keskimäki naputtaa tietokoneelle. Siinähän voi olla hybersoninen ääniase – tai koordinaatit Venäjän sotavoimille presidentin korviin vaikuttamiseksi”.

”Kyrp.professorin” mukaan on sovittava selvästä merkistä, jolla presidenttiä varoitetaan ja kutsutaan nopeasti helikopteri paikalle. Eläkeläisupseeri – nimi jätettäköön mainitsematta – väittää, että Venäjän sotilaalliseen strategiseen kulttuuriin kuuluu symbolinen puhe, minkä puheen Vladimir Putin pitää juuri Ahvenmaan tilaisuuden aikana. Siksi on kuunneltava herkällä korvalla - ”kaksoismerkityksiä”, Dr. Superior ”Labrus” Ax huuhdahtaa, mutta hän käyttää - tällä kertaa käytämättä niitä salaisen hissin salasanoja - tarkasti harkiten sanaa: ”Double encoding”.

Inferior's Super on nähnyt unen, voi olla että hän nukkui tai ei nukkunut, mutta unta hän näki, jotain vakavaa tapahtuu, sillä kopeekka näkyi siinä unessa Mannerheimin patsaan juurella. ”Kuka vei kopeekan Mannerheimin patsaan juurelle? Eikä se ollut mikä tahansa kopeekka, vaan siinä kuvassa on viittaus keihääseen ja Suomen presidenttiä keihästävään Putiniin”.

Dr. Superior ”Labrus” Ax tiedustelee, onko kirvestä näkynyt ja kuulunut unessa – ei sillä merkitystä, olipa se valveilla vai nukkuessa nähty uni, mitä kysymystä unen näkemisen tilanteesta ei kukaan edes esittänyt.

Inferior's Super tarkentaa, että hän näki kopeekan Mannerheimin patsaan juurella Nordenskiöldinkadun salaisen hissin salaisesta ikkunasta. Hän näki, että sen kopeekan jättivät uhmakkaasti miehet, joilla ei ollut hyvä mieli. Nämä miehet lähestyivät patsasta uhkaavasti.

Sovimme siis:

1. Ahvenmaan juhla-aluetta ja rannikkoa vartioi sotilastiedustelu, huolimatta alueen de-militarisoinnista.

2. Presidentti saa nopean poistumiskäskyn hänet noutavaan helikopteriin kahden kriittisen ehdon täyttyessä: a) Vladimir Putinin double encodinin purettessa paljastuu paha aikomus, b) on perusteltu syy Venäjän suorittamaan kidnappaukseen tai salamurhaan Ahvenmaalla.

3. Salainen poistumiskäsky ilmaistaan kolminkertaisesti sanoilla: Go, Go, Go.

Niinhän siinä kävi, että merilokki (larus marinus) hätisteli katajanoksan (enbärsgräs) alla piileskelevää erityistarkkailijaa, Ukrainassakin erityistehtäviään suorittanutta miestä, jonka erityisvalmisteisiin tiedostuslaitteisiin tallentui selvästi sovittu salainen varotusääni: Ga, Ga, Ga.

 

Parhaiden turvallisuusasiantuntijoiden salaisessa maanalaisessa inferiossa tehtyjen riskiarvioiden mukaisesti päätettiin suojella valtiojohtoa. Asiasta on lausuttu Venäjällä vihamielisiä ja ylimielisiä lausuntoja, joita ei pidä ottaa vakavasti. Aleksei Martinovin lausuntoa on toistettu. Hänen väitteensä mukaan Suomen valtiojohto olisi muka esikuntineen joutunut psykoosiin.

 

Viimeisinä päivinä sienipilven edellä 13. Salaperäinen uusi ase: päänsärkyä, huimausta, pahoinvointia ja väsymystä

 

 

Tämä on fiktio. Nimet, hahmot, paikat ja tapahtumat ovat joko kirjoittajan mielikuvituksen luomia tai niitä käytetään kuvitteellisesti, ja kaikki samankaltaisuus todellisiin henkilöihin, eläviin tai kuolleisiin, liikelaitoksiin, tapahtumiin tai paikkakuntiin, on täysin sattumaa.

 

Suomessa salaperäisen uuden aseen kohteet ovat toistaiseksi pitäneet ongelmat piilossa julkisuudesta. Paljastumisia voitaisiin käyttää hybridi-iskuna suomalaisten tajuntaan. Luotettavat henkilöt ovat kehottaneet vaikenemaan.

 Venäläismieliset putinistit kiistävät ehdottomasti koko salaperäisen aseen olemassaolon. Amerikan Yhdysvaltain valtiohallinto on monet kerrrat toistanut samat virheet Havannassa ja Kiinassa näihin Helsingin päiviin saakka, että Venäjä käyttäisi häikäilemättömästi vieraan valtion edustajiin tätä asetta. Putinistien mukaan teveysongelmat olisi selitettävissä ”luonnollisella” tavalla.

 

Paha ääni päässä

Nuoruutensa Pietarissa Pjotr Osina oli tehnyt niin likaisia tekosia, ettei niitä pitäisi kaunistella epämääräisyyksillä, mutta niistä ei sovi kirjoittaa myöskään julkisesti. Siellä oli ollut kaikenlaista shodkaa, joista tapaamisistaan Pjotr poimi pimennysverhojen taakse hotellihuoneeseensa henkilökohtaisia kokemuksia, joita ei jälkikäteen voi enää pimentää omastatunnostaan. KGB:n tiedostot eivät ole tuhoutuneet.

Niiden pikkupoikien äänet kuuluvat taas uudelleen, kun hän saa kuumeensa keskelle päivityksiä apinarokon saapumisesta Eurooppaan ja Suomeen. Karmaa?

Valtamerten takainen Hänen ylhäisyytensä Noncivilian supremacy oli ennen asunut tässä samassa hienossa kivilinnassa, jonka Pjotr Osina sai omistukseensa sovinnollisin järjestelyin niin kuin on tapana sanoa silloin, kun korruptiota ei ole Suomessa, jossa on maailman viattomimmat poliitikot ja virkamiehet. Nuo kivimuurit, hienosti ja taidokkaasti muotoillut, eivät enää poista pikkupoikien ääniä, joita nouseva kuume takoo päähän yhä pahemmin.

Pjotr Osina asetti kätensä hellästi poikakaverinsa polvelle. ”Niin kaunis Alkibiadekseni”. Pjotr tiesi, että hänen poikakaveriaan havittelivat niin naiset kuin miehetkin. Vain hänen kanssaan Pjotr oli saanut käydä itsensä tuntemisesta, sielusta ja aidosta rakkaudesta keskusteluja, jotka eivät enää tulleet verhojen takaiseen maailmaan.

Alkibiades oli seksikäs. Hän oli hurmaava ja upea ja viettelevä. Hän herätti halun, jonka kanssa Pjotr oli kipuillut Pietarin pikkupoikien kirkuvista ja mykistetyistä äänistä alkaen. Poikakaverinsa miellyttämiseksi hänen kerrotaan jopa kantavan seksikästä kilpeä, jossa on ukkosta kantava Eros. Tämä oli erittäin sopiva symboli. Hänessä eivät voima ja eros ole koskaan kaukana toisistaan. Seksuaalisesti aggressiivinen nuorukainen, jonka Pjotr oli poiminut mukaansa ulkomaanmatkalta. Pienten poikien äänet olivat vaienneet vähäksi hetkeksi oman Alkibiadeksen kanssa.

Miksi sinä, pyhä Sokrates, palvot

tätä kaunista nuorukaista korkeampien asioiden sijaan?

Miksi silmäsi katsoo häntä rakastavasti,

kuin hän olisi jumala?

Se, joka ajattelee syvimmin, rakastaa sitä, mikä on täynnä elämää.

Ihminen, joka katsoo maailmaan, tietää

kaiken nuoruudesta, ja ne, jotka ovat viisaita,

valitsevat usein sen, mikä on lopulta kaunista.

Hegelin ja von Schelllingn opiskelutoveri, sittemmin pastoriksi valmistunut Friedrich Hölderlin tunsi sen, mitä näiden kahden miehen keskinäisessä kauneudessa koettiin.

Hänen ylhäisyytensä Noncivilian supremacyn kivilinnan ostaminen oli ollut vaalitappion jälkeen palkinto ja lohdutus, mutta nyt pikkupoikien äänet pääsivät taas omiintuntoihin. Korkeasaari oli aivan lähellä. Siellä apinat aitauksissaan kirkuivat.

Alkibiadeksen kotimaassa apinat eivät ole häkkeihin suljettu. Siellä voi nähdä niin monia erilaisia kädellisiä yhdessä paikassa – tamariineja, villa-apinoita, hämähäkkiapinoita, orava-apinoita, kapusiineja. Siellä on jopa pyhäkköjä apinoille.

Korkeasaaresta kuuluu kirkumista. Kuume, päänsärky, lihaskivut, vilunväristykset ja selkäkipu ovat tahtomattaan vieneet Pjotr Osinan vanhojen muistojen kuutelemiseen. Nämä kirkumiset olivat kuin pienten poikien äänet. Pientä ihottumaa ja rakkuloita on selvästikin ihossa, jos tarkasti katselee. Pjotr tarkastaa ihonsa monta kertaa päivässä tässä uudessa pandemiaksi leviämisen uhkatilanteessa. Hän laskee kansainvälisen kalenterinsa päivämääriä, mitä hän on tehnyt kahden viikon aikana, kun ei ole juuri omaa Alkibiadestaan saanut vierelleen. Ja mitä Alkibiades on tehnyt tämän ajan aikana?

Raamatun tarina Jerikon taistelusta kuvaa kaupungin massiivisen muurin sortumista sen jälkeen, kun Joosuan israelilaisarmeija marssi rakennuksen ympäri puhaltaen trumpetteja. Vaikka tämä kertomus Joosuan kirjasta 6:1–27, on myyttinen, se paljastaa ikivanhan ihmisen kiehtomuksen äänen mahdolliseen tuhoisaan voimaan.

Selviääkö Mäntyniemen koko perhe ilman pahaa ääntä, ilman mystisiä sairastumisia, masennusta ja pääkipuja? Itsensä herran kaula oli jo rupsahtanut turvoksiin, kuvista on havaittavissa selittämätömän nopeaa painonnousua. Hevoskuva Tukholmasta ennakoi ummetuksen mahdollisuutta. Eikä edes rouvaa enää kiinnosta olla sillä tavalla? Poika ei tahtonut edes lähteä mukaan.

Onko Kesärannassakaan kaikki enää hyvin? Lihaksissa ei ole tavanomaista energiaa. Kiukkuisuutta on entistä enemmän. Miten kaikuvat omat äänet korvissa? Tulevatko korkeataajuisen ultraäänen, supersektretin ääni-aseen uhreiksi yllättäen myös Kesärannan perhe- ja juhlaväki kuuman kesän aikana. Jo muutaman boolin jälkeen huimaa – paljon aiemmin kuin koskaan aiemmin. Merkillinen hiki vuotaa?

Miten Marija Vladimirovna Zaharovan lupaama Venäjän sotavoimien mahdollinen ”yllättävä” ase iskee Kesärantaan ja koko senaattiin sekä Arkadianmäelle? Mistä tämä kipeä ääni tulee, joka surisee Kesärannassa jopa kesäyöllä? Mieli on pakottanut siivota ihan varmuudeksi kaikki paikat – ei ainoastaan pestä itseään puhtaaksi ”kaikista paikoista”, mutta nämä vanhat käytänteet eivät enää auta.

Asiantuntijat ja putinistit kiistävät kaiken

Los Angelisista neurologian tohtori, UCLA Medical Centerin neurologian professori Robert W. Baloh ja Aucklandin yliopiston lääketieteen laitoksen kunnialehtori, lääketieteellisen sosiologian tohtori Robert E. Bartholomew ovat selitelleet teoksessaan ”Havana Syndrome” (2020) ”psykogeenistä joukkosairautta”. He ratkaisevat lääketieteellistä mysteeriä, joka on hämmentänyt Yhdysvaltain ja Kanadan hallituksia sekä maailmanlaajuista lääketieteellistä yhteisöä. He kysyvät, mistä on kyse joukkohysteriassa, massapsykogeenisessä sairaudessa?

Asiantuntijan puheenvuoro ei rauhoita Eläintarhan kirkuvia ääniä, yöllistä siivouskohtausta ja Naantalissa alhaiseksi painunutta tunnelmaa. Näissä oireissa on kyse vakavammasta aseesta, jonka tuloa on koko ajan osattu pelätä Suomessa, mutta jota Supo ei ole vielä tunnistanut. Kaupunkisotaharjoituksessa etsittiin juuri toukokuussa 2022 varastorakennuksista salaperäisen energia-aseen sijoituspaikkaa.

Yhtäläillä putinistit ja allekirjottanut itsekin kiistävät kaikki väitteet akuistisesta hyökkäyksestä Suomeen. Siksi on tärkeää vakuuttaa, että lopunajalla tavattavat merkilliset muutokset aivojen toiminnassa eivät ole seurausta venäläisestä energia-aseesta.

Bartholomew'n pääasiallinen akateeminen panosalue on ollut massapsykogeeninen sairaus, joka tunnettiin aiemmin massahysteriana, sekä historialliset että nykypäivän tapaukset. Hän on  kirjoittanut aihepiiristä yli 600 merkittävää julkaisua, mukaanlukien epidemiahysteriasta. Bartholomew on myös kiinnittänyt huomiota Internetin rooliin "kaikukammiona" levittämään moraalista raivoa, sosiaalista mediaa käytetään ruokkimaan ns. moraalista paniikkia, jollaisesta oli kyse myös vuonna 2016 alkaneiden amerikkalaisten ja kanadalaisten hallitusten henkilöstöön kohdistuneiden epäiltyjen energia-asehyökkäysten käytöstä ”Havannan oireyhtymässä”. ”Olen vakuuttunut siitä, että kyseessä on joukkopsykogeenisen sairauden ja joukkosuggestioiden episodi”.

On tiedettävä täsmälleen, että kivilinnassa aiemmin asunut Hänen ylhäisyytensä Noncivilian supremacy ei ole koskaan hyväksynyt tuota halventavaksi kokemaansa selittelyä ”joukkosuggestiosta”. Hänen kollegat kokivat selittämättömän hyökkäyksen Kuubassa.

Kognitiivisia oireita, muistiongelmia

Kirjassaan Havannan-syndroomasta Baloh ja Bartholomew dokumentoivat kymmeniä samanlaisia esimerkkejä häiriöistä, joilla on olennaisesti samat piirteet kuin ”Havana-syndroomalla”. Mikäli tehdastyöläiset New Yorkissa tai Lontoossa kokee samat oireet, silloin vain annetaan hyvin erilaiset diagnoosit eikä ääniasehypoteesia edes harkittaisi.

Niin sanottu ”akustinen hyökkäys” Yhdysvaltain Havannan-suurlähetystön diplomaatteja vastaan alkoi Kuubassa vuoden 2016 lopulla. Tämä ei ollut edes viime vuosisataa. Ihan pari vuotta sitten!

Useimmat ilmoittivat kuulevansa epätavallisen äänen, johon usein liittyi painetta tai tärinää. Joskus melu aiheutti kognitiivisia oireita, kuten muistiongelmia. Niitä oireita on havaittavissa jälleen uudelleen, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on altistettu akustisella hyökkäyksellä.

Yhdysvaltain hallitus syytti akustista asetta Havanassa. Professori Baloh on tehnyt neurotologisen analyysin. Hän on korvan neurologisten häiriöiden tutkimuksen pioneerejä. Neurologian ja pää-kaulan kirurgian professorina ja tutkimusjohtajana UCLA:ssa hän on kehittänyt myös testejä neurologeille. Baloh ja Bartholomew jaksavat vakuutella yhä uudestaan, että joukkopsykogeeninen sairaus oli Havannan todennäköinen syy. Yhdysvaltain valtiohallinto oli ja on väärässä. Niin on myös väärässä, kun konsultoi Suomessa koettuja ongelmia!

Tyypillisesti nämä massasairaudet esiintyvät suljetuissa sosiaalisissa ryhmissä, kuten kouluissa armeijan kasarmeilla tai tehtaissa. Usein taustalla ovat kohonneet stressin ja ahdistuksen tasot. Itse sairauden laukaisuun saattaa riittää epätavalliset ympäristötekijät, kuten haju tai hyönteinen. Tätä selitystä on tietysti vaikea uskoa, kun katsoo Naantalista vanhaa miestä, joka on energiansa kadottanut. Edes rouvaa ei kiinnosta eikä häntä itseäänkään. Isku on todellinen. Muutos on myös aitoa, kun kylmänväristykset tuntuvat kivilinnassa. Pelkästään ”Naton option” siirtyminen entistä kauemmas ja koko ”option” osoittautuminen houreeksi eivät selitä näitä väsymyksen tunteita, korvissa ja päässä kuuluvia ääniä, ihon kutinaa.

Baloh ja Bartholomew sanovat, että Havana-syndroomassakin oli alkuperä psykologinen fyysisen sijaan. Lopputuloksena käy usein, että potilaita ei osata kohdella empatialla ja myötätunnolla, vaan uhrit joutuvat leimatuksi. On sanomattakin selvää, että Naantalissa, Kesärannassa ja Kulosaaressa on paineita pitää ongelmat salassa julkisuudelta. He eivät halua kuulla vähättelyä, ettei mitään olisi tapahtunut. Erityisesti sosiaalisessa mediassa voivat yltyä kaikenlaiset herjat, jos ongelmat pääsevät julkisuuteen. Suomalainen median ei sallita kysyä masennuksesta ja kognitiivisista oireista, jopa hormonihäiriöistä.

Amerikan ulkoministeriö: Vihamielinen ulkomainen hyökkäys

Los Angelisin yliopiston psykiatrian ja neurologian professori Mark S. Cohen kirjoittaa kunnioittavasti Robert W. Balohin ja Robert E. Bartholomewin tuovan ilmi, että herkkäuskoinen, kritiikitön yleisö, joka päättää luottaa tiedostusvälineisiin ja Amerikan hallitukseen, on juuri se ilmasto, joka sai aikaan jo pari vuotta sitten täydellisen hysteriamyrskyn, joka valloitti Yhdysvaltain valtiohallinnon – ne ihmiset, joiden kanssa Pjotr Osinan kivilinnan edellinen haltija oli työskennellyt.

Baloh ja Bartholomew menevät kauas Havannan ulkopuolellekin ja kartoittavat psykogeenisiä massasairauksia vuosisatojen kokemuksella. Näiden todisteiden pitäisi riittää vakuuttamaan, että kuvittelette vain sairautenne!

Baloh ja Bartholomew vertaa jopa vakoojaromaanin sivuun Yhdysvaltain ulkoministeriön (The United States Department of State, DOS) lääkäreiden tiedotusta, jossa nämä lääkärit ilmoittavat ”paljastaneensa vihamielisen ulkomaisen hyökkäyksen diplomaatteja vastaan Havannassa”. 

Suomessa on käyty ministeriöissä ja UTVA:ssa sekä kumppanimaiden kanssa luottamuksellisia keskustelua, miten vihamielisestä hyökkäyksestä pitäisi tiedottaa ja miten siihen reagoida. Toistaiseksi päätetään vaieta. Näissä asiantuntijoiden välisissä keskusteluissa valtiojohto on tullut vakuuttuneeksi, että Venäjällä on offensiiviset pyrkimykset Suomea vastaan. Asioiden päättämistä ei voi jättää kansan varaan tässä kriisitilanteessa.

”Salaperäinen uusi ase oli aiheuttanut aivovaurioita. Asianomaiset ovat evakuoitu hoitoa varten. Heidän terveysongelmansa ovat laajat: päänsärkyä, huimausta, pahoinvointia ja väsymystä. Jotkut kuvaavat olevansa oudossa henkisessä sumussa ja heillä on vaikeuksia keskittyä ja muistaa asioita. Monet ovat hämmentyneitä ja sekaisin. Toisilla on vaikeuksia kävellä, nukkua ja keskittyä. He valittavat lukuisista korvaongelmista: ääniherkkyys, tinnitys, kipu, paine ja kuulon menetys. Kaikkein huolestuttavinta ovat aivotärähdyksen kaltaiset oireet. Pelottava, korkea ääni liittyy useimpiin hyökkäyksiin, joita kuvataan eri tavoin lävistäväksi, surinaksi ja jauhamiseksi” (Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedote)

Yhdysvaltain ulkoministeriön entinen tiedottaja, entinen Fox News Channelsin työntekijä, huomautti: ”Emme ole koskaan aiemmin nähnyt tätä missään maailmassa”. On huolestuttavaa, että uusi ase on kehitetty ja sitä käytetään amerikkalaisia vastaan, todennäköisesti venäläisten tai kiinalaisten toimesta Havannan hallituksen tietämyksellä. Hyökkäysten kannustamana Yhdysvaltain ulkoministeriö karkotti Kuuban diplomaatteja ja uhkasi sulkea suurlähetystön.

Raportteja ilmaantui myös Havannassa olevista kanadalaisista diplomaateista, joihin vaikuttaa kohdistuneen sama salaperäinen hyökkäys.

”Tuntematon energialähde”

Alkuvuodesta 2018 noin 15 kuukautta ensimmäisen ilmoitetun hyökkäyksen jälkeen Pennsylvanian yliopiston neurotieteilijöiden ryhmä vahvisti aivotärähdyksen kaltaisten oireiden olemassaolon, joka oli vahingoittanut amerikkalaisten potilaiden aivoja ”tuntemattomalla energialähteellä”.

Havainnot julkaistiin arvostetussa Journal of the American Medical Association -lehdessä ja otsikoitiin ympäri maailmaa. Kuka olisi näiden ilkeiden hyökkäysten takana. Mikä oli outo uusi ase? Kysymys ei ollut enää ”jos”, vaan ”kuka” oli iskujen takana. 

Los Angeles Ties, The Washington Post, Time-lehti ja Daily Mail tekivät isoja otsikoita. Daily Mailin toimittaja Tom Leonard kirjoittaa ”herkistävistä todisteista sci-fin -ääniaseesta”. Venäjän ystävien mukaan tätä toimittajaa oli selvästikin suoranaisesti kovasti painostettu keksimään ”mitä oudoimpia tapauksia kylmän sodan tyyliin”.

Amerikan Yhdysvaltain ulkoministeriö korosti, että ”lääketieteellisesti vahvistetut oireet” osoittaisivat, että Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunta joutui salaperäisen uuden aseen uhreiksi. Suomen valtiohallinnolla on ollut käytössään yhteistyökumppaninsa tuoreet tiedot lääketieteellisesti vahvistetuista oireista ja Yhdysvaltain ulkoministeriön kaikki kokemus asian vakavuudesta. Oireet eivät alkaneet Nato-hakemuksen osoittautuessa kelvottomaksi kosiomatkaksi, vaan oireet tulivat laajemmin vakavan käsittelyn piiriin syksyllä 2021, minkä jälkeen nopeasti syntyi Suomen valtiojohdon yhteinen ymmärrys Naton jäsenyyden ja turvallisuusjärjestelyjen kiireellisyydestä.

Putinistit: salaperäistä uutta asetta ei ole

Tässä tarinassa oli vain yksi ongelma: hyökkäystä salaperäisellä uudella aseella ei koskaan tapahtunut. Ei ollut salaista asetta eikä hyökkäystä. 

Jo Amerikan ulkoministeriön väitteet ovat olleet nämä pari viimeistä vuotta pseudotiedettä: joukko teorioita ja väitteitä, jotka näyttävät perustuvan tieteeseen ja faktoihin, mutta jotka eivät noudata tieteellistä menetelmää. Noista väitteistä ei tule enemmän tieteellisiä ja päteviä, kun Suomen valtiojohto kohtaa samat ongelmat.

Vaikka taustalla ei ole sairautta, ei ole tietenkään kiistämistä, että oireet olivat jo Yhdysvaltain hallinnossa toki todellisia ja ahdistavia. Kuvittele, että sinulle kerrotaan syöneesi jotain kauheaa. Saatat yhtäkkiä kokea vatsakipua, tuntea hengitysvaikeuksia ja oksentaa, mutta taustalla ei ole lääketieteellistä ongelmaa, vaan vain ajatus. Psykogeeninen sairaus toimii samalla tavalla. 

Kun magneettiresonanssin kuvantamistulokset (MRI) julkaistiin ja niissä havaittiin pieniä valkoisia muutoksia, tällaiset jäljet eivät ole epätavallisia millekään normaaleille aivoille. Presidentin aivoista tehdyt löydökset MRI-kuvissa ovat aivan tavallisia iäkkäälle miehelle, jolla on kognitiivisia ongelmia muista syistä.

Massapsykogeeninen sairaus toimii kuin plasebovaikutus päinvastoin. Tutkijat ovat tunnistaneet nocebo-ilmiön, jossa koehenkilöt sairastuvat pelkästään uskomuksen voimasta. Massapsykogeeninen sairaus on toimintahäiriö, koska siihen liittyy hermoston häiriö stressiin vastauksena. Taudinpurkaukset heijastavat tyypillisia altistumisskenaarioita: henkilöt uskovat altistuneensa esimerkiksi saastuneelle ruoalle ja he kokevat vatsakipua, ripulia, pahoinvointia ja oksentelua. Tila johtuu usein stressistä. Yksi kuuluisimmista esimerkeistä on ”akustinen shokki” puhelimen alkuajoilta, kun jotkut lääkärit uskoivat puhelimen aiheuttaneen aivotärähdyksen kaltaisia oireita. Kun ihmiset tottuivat puhelimeen, tila hävisi vähitellen.

Massapsykogeeninen sairaus voi vaikuttaa keneen tahansa. Suurin osa uhreista on normaaleja, terveitä ihmisiä. Se on kollektiivinen stressireaktio. 

Jotkut tutkijoista joutuivat varhain vääriin tulkintoihin, kun näkivät aivotoiminnan poikkeavuuksia ja havaitsivat potilaiden kärsivän masennuksesta. Sitä samaa on ollut Suomessakin: presidentti, eduskunnan puhemies, puolustusvaliokunnan entinen puheenjohtaja – kaikki luulevat, että venäläinen energia-ase olisi iskenyt heihin ja siitä syystä olisi tullut masennusta.

Kuitenkin kroonisesta masennuksesta kärsivien ihmisten aivojen magneettikuvaukset tuovat esille nämä muuttuneet hermoreitit: aivot eivät ole staattisia. Lopulta kävi niin jo pari vuotta sitten, että silloin suuri osa maailmasta uskoi johonkin, jota ei koskaan tapahtunut Havannassa. Siitä tuli poikkeuksellinen tarina kansainvälistä juonittelua, puutteellista tiedettä, poliittisia sopimattomuuksia. Sama kohtalokas uskomusten ylivalta voittanut Suomen valtiojohdon.

Amerikan Yhdysvallat: Älkää puhuko medialle!

Ongelmaksi muodostui, että ihmisten hyväksyessä oman aivovammansa, tämä myös haittasi heidän toipumistaan negatiivisen odotuksen vuoksi.

”Valitettavasti kirjallisuus psykogeenisista taudinpurkauksista osoittaa, että sairastuneista tulee poliittisia jalkapalloja ja potilaiden ennuste jää huonoksi. Usein on samanlainen lopputulos, kun media osallistuu taisteluun. Tämä on nimenomaan, itä tapahtui. Esimerkiksi Amerikan Yhdysvallat antoi Kuuban suurlähetystön henkilöstölleen tiukat ohjeet olla puhumatta medialle. Sääntöä kuitenkin rikottiin, kun se sopi valtion agendalle silloin, kun se tuki hallituksen kertousta siitä, että hyökkäys tapahtui.” (Baloh ja Bartholomew)

Baloh ja Bartholomew eivät halua käyttää sanaa ”massahysteria”, koska ”hysteriaan” liittyy vanha konnotaatio ”vaeltavasta kohdusta” ja hysterian vaikutuksesta vain naisiin. Psykofysiologinen sairaus vaikuttaa sekä miehiin että naisiin.

Löydöt valkoisista merkeistä aivoissa

Pari vuotta sitten Amerikan Yhdysvallat karkotti Kuuban diplomaatteja yhä uudestaan. Ulkopolitiikan professori Americanissa University, William Leogrande sanoi:

"Venäläiset ovat rakentaneet uudelleen omaa suhdettaan [Kuubaan], kun se heikkeni dramaattisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Heillä on vahva läsnäolo Kuubassa ja historiallinen suhde kuubalaisen tiedustelupalvelun kanssa, mikä saattaa antaa heille sellaisen toimintavapauden, joka tarjoaisi mahdollisuuden” .

Löydöt valkoisista merkeistä masennukseen joutuneiden ”korkeaäänisen energia-aseen” uhrien aivoista voimisti muutama vuosi sitten yleistä kauhureaktiota, vaikka jo tuoreeltaan jotkut lääkärit kritisoivat esitettyjä tulkintoja.

 Tohtori Elisa Konofagou, biolääketieteen tekniikan professori Columbian yliopistosta, oli voimakkaan epäuskoinen ja huomautti, että valkoisen aineen kulkureittien ja vaikuttavien ääniaaltojen välillä ei ole tunnettua yhteyttä. "Olisin hyvin yllättynyt", hän sanoi ja lisäsi, että aivojen ultraääntä käytetään usein nykyaikaisessa lääketieteessä, mutta lääkärit "eivät koskaan näe valkoisen aineen kanavaongelmia". Pian äänihyökkäyksistä vuotaneiden tiedotusvälineiden ilmestymisen jälkeen myös monet fysiikan ja akustiikan asiantuntijat ilmaisivat äärimmäisen skeptisesti, koska he eivät voineet käsittää, kuinka tällainen laite olisi toiminut. Tämä skeptisyys sivuutettiin julkisuudessa, kun poliittisesti sopiva paniikki oli syntynyt.

Timothy Leighton, ultraäänen ja akustiikan professori Southamptonin yliopistosta Iso-Britanniasta, leimasi väitteet Buck Rogers -tyylisiksi tieteiskirjallisuuksiksi. "Jos puhut sädekivääristä, joka tyrmää jonkun ultraäänellä… niin ei tapahdu". Akustiikkatutkimuksen merkittävänä henkilönä Leighton oli tutkinut useita väitteitä ultraäänialtistumisesta ja sanoi, ettei hän ole vielä löytänyt todisteita ultraäänihyökkäyksestä. Hän suhtautui skeptisesti Kuuban hyökkäyksen väitteisiin. Entinen CIA-upseeri Fulton Armstrong tuki Leightonin arviota: "Kenelläkään ei ole laitetta, joka voisi tehdä tämän", koska "sellaista laitetta ei ole olemassa".

Akustiikan asiantuntijat huomauttivat, että väitteet äänihyökkäyksestä näyttivät olevan fysiikan lakien vastaisia, koska ääni ei voi aiheuttaa aivotärähdyksiä. Saksalainen fyysikko ja akustiikan asiantuntija Jürgen Altmann kertoi New York Timesille: "En tiedä yhtään akustista vaikutusta, joka voisi aiheuttaa aivotärähdyksen oireita. Ilmassa kulkeva ääni ei voi puistattaa päätäsi” .

Brownin yliopiston entinen neurotieteen professori Seth Horowitz piti väitteitä mielikuvituksellisina. 

"Maailmassa ei ole akustista ilmiötä, joka aiheuttaisi tämän tyyppisiä oireita". Hän havaitsi, että vaikka infraääniaallot voivat aiheuttaa pahoinvointia, ne eivät vaikuta ihmisen kuuloon, koska "ei ole olemassa akustisia laitteita, jotka voisivat aiheuttaa äkillistä kuulonalenemaa, jota asianomaiset ihmiset eivät voisi kuulla".

Yhdysvaltain ilmavoimien tutkimuslaboratorio tutkii

Kuuban tapauksen johdosta yksi kattavimmista akustisten laitteiden arvioinneista tehtiin Yhdysvaltain ilmavoimien tutkimuslaboratoriossa San Antoniossa, Texasissa. Heidän johtopäätöksensä mukaan "on epätodennäköistä, että korkean intensiteetin akustinen energia akustisella, infraäänellä tai ultraäänellä matalataajuisella alueella voi tarjota laitteen, joka sopii käytettäväksi ei-tappavana aseena."

Politiikka ja media eivät kuitenkaan enää kuunnelleet kriittisiä järjen ääniä. NBC Today Show välitti uutisen raportoimalla, että tänä aamuna oli 

"hälyttävää uutta tietoa noista salaperäisistä näkymättömistä hyökkäyksistä Yhdysvaltain diplomaatteja vastaan Kuubassa. Uhreja hoitavat lääkärit, jotka olivat siellä Yhdysvaltain suurlähetystössä, ovat löytäneet poikkeavuuksia heidän aivojensa valkoisessa aineessa. Tämä kudos auttaa aivojen eri osia kommunikoimaan keskenään. Tämä on tähän mennessä tarkin havainto noiden äänihyökkäysten aiheuttamista fyysisistä vaurioista”.

Lontoossa Daily Telegraphin toimittaja kirjoitti, että suurlähetystön henkilökunnan aivoissa tapahtuneet valkoisen aineen muutokset olivat jättäneet ne "pysyvästi vaurioituneiksi".

Baloh ja Bartholomew kertovat, että Kuubassa tehdyistä äänitallenteista löydettyjen korkean säveläänen taajuudet olivat samalla taajuudella kuin Gryllusin assimilis -sirkasta tehdyissä tallenteissa – sirkka tunnetaan paremmin nimellä Jamaican Field Cricket. Korkeat äänet tulivat sillä kertaa sirkkojen parittelukutsuista. Yhdysvalloissa loukkaannuttiin tähän Kuuban selvitykseen. Amerikan tiedeneuvosto oli raivoissaan: Kuuban hallitus leikkisi ja loukkaisi, että olemme tyhmiä.

Baloh ja Bartholomew rinnastavat Havannan mystisen massasyndrooman New Jerseyssä koettuun paniikkkiin näyttelijä Orson Wellesin tuottaman radiodraaman jälkeen 30. lokakuuta 1938. Osa ihmisistä joutui paniikkiin ja yritti paeta kodeistaan Marsin ”kaasuhyökkäystä”. Pakenijat peittivät kasvonsa märillä nenäliinoilla suojautuakseen ”märältä kaasulta”. Concretin 1000 asukkaan kylässä ukkosmyrky iski lähetyksen aikana. Naisia pyörtyi tapauksen aikana. New Jerseyssä nainen vapisi pelosta, koska Marssin savua tihkui sisään, vaikka hän oli työntänyt märkiä riepuja ja papereita ovien ja ikkunoiden rakoihin. Useat asukkaat ilmoittivat poliisille, että he näkivät ”marsilaisia jättiläiskoneissaan seisomassa Jerseyllä jyrkkien kallioiden rivistöllä Hudson-joen alaosassa”. Jännityksessä radiokuuntelijat loivat tapahtumia, joita ei koskaan tapahtunut. Ohjelmassa oli kuitenkin neljästi vastuuvapauslauseke. Siitä huolimatta kuuntelijat kuulivat vain oman virittäytyneisyytensä.

”Ei ole joukkohysteria”

9. tammikuuta 2018 Floridan senaattori Marco Rubio johti senaatin ulkosuhteiden komitean erityiskuulemista "Yhdysvaltain diplomaatteihin kohdistuvista hyökkäyksistä Kuubassa". Kuulemisesta tuli todellinen poliittinen spektaakkeli. Ulkoministeriön lääketieteellinen johtaja tohtori Charles Rosenfarb oli tähtitodistaja, joka julisti: "Löydökset viittaavat siihen, että kyseessä ei ole joukkohysteria". Kuuleminen päättyi siihen, että Rubio päätteli, että hyökkäys tapahtui ja Kuuban hallitus oli joko suoraan tai välillisesti vastuussa. Näistä väitteistä huolimatta ei esitetty lopullisia todisteita siitä, että Kuuba olisi "hyökkäysten" lähde.

Suomessa eräs kansanedustaja ja entinen ulkoministeri käytti samaa käsitettä ”joukkohysteria” ja ”massapsykoosi”, kun rinnasti Suomen valtiojohdon kohtaamat löydökset amerikkalaisten kohtaamiin löydöksiin Kuubassa. Hän sai ankarat nuhteet varottomasta puheestaan. Amerikoissa käynnin ja Suomessa saadun puhuttelun jälkeen hän äänesti sotilasliitto Naton jäsenyyden puolesta.

Baloh ja Bartholomew kirjoittavat, että Rubio itse oli ollut pitkäaikainen vastustaja suhteiden uudelleen avaamiselle Kuubaan. Hän näytti käyttävän tilaisuutta edistääkseen omaa poliittista agendaansa. Vaikka Rubio kutsui "tapauksia" avoimesti "hyökkäyksiksi", hänen kollegansa republikaanisenaattori Jeff Flake Arizonasta huomautti, että FBI:n tutkimuksessa ei vieläkään ollut löydetty "ei todisteita" siitä, että hyökkäys olisi edes tapahtunut, oli se ääni tai muu. Sen sijaan kuulemisen aikana Rubio esitti räikeästi johtavia kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli selvästikin nauraa psykogeenisen sairauden mahdollisuudelle. Yhdessä vaiheessa hän kysyi Rosenfarbilta, "otettiinko mitään ajatusta siihen tosiasiaan, että kyseessä on joukkohysteria. Että joukko ihmisiä on vain luulotautia ja keksii sen”.

Rubion herjaava kysymyslinja oli virheellinen, koska se viittasi siihen, että joukkopsykogeenisten sairauksien uhrit ovat siis luulotautisia. Joukkohysteria ei ole psykiatrinen häiriö eikä tila, johon liittyy sairauden teeskentely jonkin petollisen hyödyn vuoksi. Uhrit kokevat todellisia oireita eivätkä teeskentele. Rubion esitys psykogeenisten sairauksien uhreista oli väärä ja heijasteli vanhentuneita stereotypioita.

Kuuban Yhdysvaltain-suurlähettilään José Ramón Cabañasin rinnasti väitteet Kuuban osallisuudesta muihin uskomuksiin: "On selvää, että jotkut ihmiset eivät tarvitse todisteita hyökätäkseen #Kuubaa vastaan. Seuraava pysäkki UFOt!!”.

Keskittymisvaikeuksia, aivosumua ja uniongelmia

Kuubassa työskennelleille amerikkalaisille tehdyt lääketieteelliset ”tutkimukset” paljastivat ääniaseen uhriksi joutuneiden oireita keskittymisvaikeudet, aivosumut, muistiongelmat ja uneen liittyvät vaivat uneliaisuus tai unettomuus, lähes kaikilla potilailla. Aivan samoja oireita on koettu myös Suomen ulkoministeriön ja puolustusministeriön työntekijöissä, presidentinhallinnossa, valtioneuvostossa ja monilla poliitikoilla yli puoluerajojen.

Jälleen tehdään sama virhe kuin Kuuban tapauksen tutkinnassa: jätettiin arvioimatta, että nämä vaivat ovat yleisiä ihmisillä, joilla on ahdistuneisuutta, masennusta ja psykogeenisten sairauksia ja epidemioissa. Näköongelmia, kuten valoherkkyyttä, lukuvaikeutta ja silmien rasitusta raportoitiin yleisesti, mutta testattaessa näön heikkenemistä ei havaittu. Noin puolella potilaista havaittu heikentynyt konvergenssi ja katseen seuranta ovat nekin erittäin yleisiä löydöksiä ahdistuneilla henkilöillä. Lopuksi kolme neljäsosaa potilaista valitti päänsärystä ja noin puolella heistä oli herkkyyttä valolle ja äänelle. Nämä ovat tyypillisiä migreenipäänsärylle.

Putinistit syyttävät, että Havannan ”ääni-ase hyökkäyksen” uhrien oireet olivat kuin myös massahysteriassa koettujen koronaoireiden monikirjoisuus. 

Yksi JAMA-tutkimuksen upeimmista väitteistä oli tapa, jolla he hylkäsivät Havanna-syndrooman psykogeenisena sairautena. Tutkimuksessa huomautettiin, että suurlähetystön henkilökunnan oireet pitkittyivät, että suurin osa uhreista oli miehiä ja koehenkilöt olivat yhteistyöhaluisia eivätkä osoittaneet todisteita teeskentelystä. Lopulta JAMA-tutkijoiden jouduttua kritiikin kohteeksi, he vaativat salata tutkimuksen sen arkaluonteisuuden vuoksi. Samalla tavalla salailu on siirtynyt Suomeen.

Baloh ja Bartholomew: stressi on oikea syy

Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunta Kuubassa oli tiivis ryhmä, joka jakoi tiiviin työympäristönsä kovan stressin vieraassa maassa, jossa he tiesivät, että heitä tarkkaillaan jatkuvasti. Eräs entinen diplomaatti, joka palveli Yhdysvaltain suurlähetystössä Havannassa, totesi: 

”Kuubaa pidetään suuren uhan ja stressin aiheuttavana asemana… Ennen kuin menemme Kuubaan, päähän kaivataan: Siellä on valvontaa. Talossasi on kuuntelulaitteita, luultavasti autossasi. Oletetaan, että he katsovat aina. Joillekin ihmisille se asettaa heidät stressaantuneeseen mentaliteettiin, uhkien ennakointitilaan”.

Niin taudinpurkaukset alkoivat pienissä sosiaaliryhmissä ja levisivät ulospäin, alkaen korkeammasta asemasta olevista ihmisistä. Ensin CIA:n kanssa työskennelleet pienessä asemapaikassa Havannassa. Sitten huhtikuusta 2017 alkaen myös Kanadan suurlähetystön henkilökunta ja heidän perheensä alkoivat kehittää samankaltaisia oireita kuin heidän naapurissaan amerikkalaisilla.

Kanadalaisdiplomaatti lausuu Toronto Starille anonyymisti: ”Stressi on ollut kauheaa. Tunnemme, että olemme olleet hylätty. Odotan hallitukseni olevan huolissaan hyvinvoinnistani”. Lopulta kaksi kanadalaistyöntekijää maksoi omat lentolippunsa Pennsylvanian yliopistoon aivotraumakeskuksen tutkimuksiin. Heidän testinsä osoittivat ”samat aivotärähdyksen kaltaiset vaikutukset kuin amerikkalaisilla, mukaan lukien neurologiset tasapaino-, vestibulaari ja muut ongelmat”. Niin huhtikuussa 2018 Kanadan diplomaattihenkilökunta Havannassa ei saanut enää lupaa pitää perheitä mukanaan Havannassa. Toronto Star kuvaili hälyttävää tilannetta ”näennäisesti salaperäiseksi hyökkäyssarjaksi, joka on otettu kylmän sodan vakoojatrillerin sivuilta”.

Havanna, Kiina, Helsinki

Tietenkin mitään logiikkaa ei ollut kanadalaisten tapauksessa Havannassa. Kanadalaisten kodit sijaitsivat eri puolilla kaupunkia, joten asetta ei olisi edes voitu siirtää kenenkään huomaamatta. Tammikuun 2019 lopulla Kanadan hallitus ilmoitti, että neljäntoista diplomaattisen henkilöstön jäsenellä Havannassa oli "vahvistettu" salaperäisiä terveysongelmia, jotka olivat samankaltaisia kuin ne, jotka olivat sairastuttaneet Yhdysvaltain suurlähetystön työntekijöitä siellä ja myöhemmin Kiinassa.

Kuten amerikkalaiset työntekijät, kanadalaiset ilmoittivat laajasta valikoimasta oireita, joista suurin osa on yleisiä väestössä. Sunnuntaina, 17. maaliskuuta 2019, CBS esitti sensaatiomaisen osion uutisdokumentissaan ”60 Minutes”, jossa se väitti olevan todisteita siitä, että vihamielinen ulkomainen hallitus oli hyökännyt amerikkalaisia diplomaatteja vastaan sekä Havannassa että Kiinassa salaperäisellä energialähteellä.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto tunnisti ensimmäisen kerran sairauden klusterin helmikuussa 2016 ja määritteli sen kylmän sodan vihollisuuksien jatkamiseksi. Oli silmiinpistävää, että amerikkalaisten diplomaattien kanssa työskennelleet kuubalaiset eivät kokeneet oireita.

Yhdysvaltain ulkoministeriö paljasti "hyökkäysten" olemassaolon 9. elokuuta 2017. Sen jälkeen hallinto karkotti useita Yhdysvalloissa palvelevia kuubalaisia diplomaatteja kostoksi. Vaikka he eivät pysty todistamaan yhteyttä sairausklusterin ja Kuuban hallituksen edustajien välillä, he perustivat toimintansa sillä perusteella, että Kuuban viranomaiset eivät olleet onnistuneet suojelemaan ulkomaisia diplomaatteja Wienin yleissopimuksen mukaisesti. Lokakuun 16. päivänä 2017 Yhdysvaltain presidentti Trump lisäsi poliittisia jännitteitä väittämällä: "Uskon, että Kuuba on vastuussa, kyllä".

Niin kuin keskiaikainen usko noitiin ja demoneihin

Psykogeeniset sairaudet olivat synnyttäneet poliittisia jännitteitä aiemminkin. Vuonna 1983 lähes 1000 enimmäkseen arabikoulutyttöä Israelin kiistanalaisesti miehittämällä Länsirannalla kerrotaan saaneen myrkytyksen juutalaisten agenttien toimista. Tämä sai YK:n hyväksymään päätöslauselman, jossa tuomittiin "hyökkäys" ja sodan uhkaukset. Oireita olivat pyörtyminen, päänsärky, vatsakipu, näön hämärtyminen ja lihasheikkous. Kolmessa erillisessä tutkimuksessa pääteltiin sittemmin, että epidemia oli kuitenkin luonteeltaan psykogeeninen. Sen oli laukaissut koulukäymälän haju ja sitä ruokkivat epätarkat tiedotusvälineet.

Keskiajalla usko noidiin ja demoniin johti yli puolen miljoonan ihmisen teloitukseen, joiden epäiltiin liittoutuneen paholaisen kanssa. Nyky-yhteiskunnassamme luulemme usein olevamme suojassa tällaisilta uskomuksilta. Keskiajan tietämättömät ja hyväuskoiset ovat saattaneet langeta siihen, mutta eivät todellakaan nykypäivän modernissa, koulutetussa yhteiskunnassa. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Sen kertoo tunnettu trollimetsästys, jossa osa psykogeenisessä traagisessa vimmassaan uskoo Putinin johtamiin proxyhyökkäyksiin henkilökohtaisesti, osa näkee vain suuria salaliittoja Putinin pahoista aikomuksista mitä tavallisimmissa vanhanaikaisissa suomalaisissa.

"Havana-syndrooma" on yksi tutkituimmista tuoreista tapauksista. Siinä tarinassa on kaikki hyvän vakoojaromaanin elementit, joka on osittain komediaa, osittain tragediaa. Koominen näkökohta on Kuuban Havannan tapauksessa, että jotkut jakson käynnistämisen avainhenkilöt olivatkin rakastuneita hyönteisiä. Mitä tragediaan tulee, jakso maksoi miljoonia veronmaksajien dollareita ja vahingoitti kymmeniä ihmisiä, aiheutti tarpeetonta hälytystä ja johti suureen diplomaattiseen riitaan kahden pitkäaikaisen vihollisen välillä.

Vuonna 2017 Havannan henkilökunta eli stressin ja epävarmuuden kattilassa. He eivät olleet luotien ja pommien kohteena; heidän vihollisensa oli hiljainen ja näkymätön, he pelkäsivät joutuvansa arvoituksellisen uuden aseen uhreiksi. Koettelemuksen läpi kokenut työntekijä kertoi, että he pelkäsivät jopa vetäytyä sänkyynsä yöllä peläten, että heidän perheisiinsä hyökätään unen aikana. Ei ollut hengähdystaukoa eikä piilopaikkaa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana tunnistettiin ”uusi” sairaus ammushokki, jonka oireet olivat hämmästyttävän samankaltaisia kuin amerikkalaisilla diplomaateilla Kuubassa – aina väitteisiin aivotärähdyksen kaltaisista oireista. Ensimmäisen maailmansodan aikana monilla sotilailla, jotka eivät olleet edes nähneet suoraa toimintaa ja heillä ei ollut siten mitään ilmeistä taisteluun liittyvää syytä oireilleen, kuten räjähtävä kuori tai luotihaava, diagnosoitiin aluksi aivotärähdyksen kaltaisia oireita. Vasta tietojen huolellisemman tarkastelun jälkeen havaittiin, että se, mitä he näkivät, olikin psykogeenisen sairauden epidemia.

Termiä ”ammushokki” (”shell shock”) käytti ensimmäisen kerran Royal Army Medical Corpsin kapteeni Charles Myers artikkelissaan englantilaisessa lääketieteellisessä lehdessä The Lancet helmikuussa 1915. Myers, joka koulutti psykologiaa Cambridgen yliopistossa, kuvaili kolmea sotilasta, jotka olivat kärsineet vakavista räjähdysvammoista. Näillä sotilailla oli erilaisia neurologisia ja psykologisia vaivoja: jotkut olivat menettäneet haju- ja makuaistinsa tai heillä oli muistin heikkenemistä, jotka kaikki saattoi johtua aivotärähdyksestä. Näin ollen termin "shell shokki" käyttö tarkoitti fyysistä aivovauriota, joka ansaitsi kunniallisen vastuuvapauden ja mahdollisen sotaeläkkeen.

Mutta vuoden 1916 alkuun mennessä kävi ilmi, että monet sotilaat kokivat samanlaisia oireita, vaikka eivät olleet olleet lähellä räjähtävää ammusta. Aluksi lääkärit olivat ymmällään. He näyttivät kärsivän aivotärähdyksestä ilman aivotärähdystä. Oireita olivat vapina ja vapina, halvaus, vision menetys, korvien soiminen, huimaus, päänsärky, sekavuus, keskittymisvaikeudet, muistin menetys ja unen heikkeneminen. Joillakin sotilailla oli ilmeistä, että oireet johtuivat aivotraumasta, kuten The Lancet -artikkelissa kuvatut kolme ensimmäistä tapausta, mutta monilla muilla oireilla ei ollut selvää syytä. Termistä ammusshokki tuli pian kaiken kattava nimike, jota käytettiin kaikista suorista taisteluvammoista ja sotilaista, jotka eivät kokeneet tällaista fyysistä traumaa. Myers kuvaili myöhemmin monia ammusshokin oireita toiminnallisiksi tai ei-orgaanisiksi, mikä tarkoittaa, että niillä ei ollut ilmeistä fyysistä syytä.

Lopulta tuli selväksi, että traumaattinen stressi ja epäluuloinen vihjailu olivat useimpien tapausten syynä. Mieli oli heikentynyt emotionaalisessa traumassa ja pelossa. Ajan myötä monet eurooppalaiset neurologit ja psykiatrit päättelivät, että ammusshokilla oli psykologinen alkuperä. Shokkiin joutuneiden sotilaiden kärsimyksiä ja todellisuutta vähäteltiin. Heidät haluttiin saada takaisin taistelukentälle mahdollisimman pian. Tuloksena olikin sotilaita, joita löydettiin vaeltelemassa ympäriinsä ja heidät ammuttiin karkuruuden vuoksi. Jotkut pahimmin kärsineistä siirrettiin Lontoon kansalliseen neurologiseen sairaalaan. Yleisimmät Lontoon neurologisessa sairaalassa käytetyt hoidot olivat sähköiskut yhdistettynä uudelleenkoulutukseen ja fysioterapiaan. Potilas, joka oli mykkä, sai iskuja kurkkuunsa ja käskettiin puhumaan. Iskuja toistettiin tuntikausia, kunnes hän alkoi änkyttää ja itkeä.

Princetonin maineikas edesmennyt professori, antropologi Clifford Geertz on määritellyt ihmisen eläimeksi, joka on ripustettu merkittävien (significance) verkkoihin, joita hän itse on kehrännyt. Tällainen itsensä kehräämä verkko on ahdistuneisuushysteriana tunnettu ilmiö, joka heijastaa tyypillisesti kuviteltua skenaariota. Näin kävi myös 11. syyskuuta 2001 terrori-iskujen jälkeen Yhdysvalloissa, kun moni tunsi pseudohyökkäyksiä. Marylandin metrolla ajanut järkyttynyt mies alkoi ruiskuttaa salaperäistä ainetta viranomaisia päin. Syntyi tappelu. Viranomaiset kiiruhtivat paikalle ja hyökkäsivät miehen kimppuun, jota epäiltiin terroristiksi. Kamppailussa salaperäisen aineen sisältö valui maahan. Vähintään 35 sivustakatsojalla alkoi tuntea oireita, jotka vaihtelivat pahoinvointista päänsärkyyn ja kurkkukipuun. He uskoivat joutuneensa uhreiksi kemiallisesta tai biologisesta hyökkäyksestä. Aine tunnistettiin myöhemmin yleiseksi, vaarattomaksi ikkunanpesuaineeksi.

1600-luvulla elänyt ranskalainen kirkonmies, Jean Francois Paul de Gondi, kardinaali de Retz, kirjoitti, että kaikista intohimoista pelko heikentää harkintakykyä eniten. Haamuhyökkääjien puhkeaminen osuu usein samaan aikaan havaittujen ”vaaranaikojen” kanssa ja kuvastaa tiettyä uhkaa. Medialla on yleensä keskeinen rooli näiden jaksojen luomisessa, ylläpidossa ja lopulta sammuttamisessa. Aluksi ne esittävät tarinoita, jotka pitävät vaaraa todellisena, kun taas epidemian loppuvaiheessa raportoivat skeptisiä kertomuksia, jotka edistävät sen vähenemistä. Tapausten sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstin ymmärtäminen on elintärkeää.

Esimerkiksi Skandinavian vuoden 1946 "haamurakettien" pelon aikana viranomaisille tulvi satoja havaintoja raketeista, joiden uskottiin olleen Venäjän koelaukaisuja pelottelun tarkoituksessa. Havainnot tapahtuivat toisen maailmansodan päättymisen jälkeisen poliittisen epävarmuuden keskellä. Vaikka sensaatiomainen lehdistökuvaus ruokki jaksoa, keskeinen tekijä oli Neuvostoliiton ja Pohjois-Euroopan suhteiden huono tila. Ruotsilla, Norjalla ja Suomella oli vuosisatainen pitkä historia rajakiistoista ja hyökkäyspeloista entisen Neuvostovaltion ja sitä ennen Venäjän kanssa. Juuri tässä pelon ja epäilyksen kontekstissa skandinaavit alkoivat määritellä uudelleen tähtitieteelliset ja meteorologiset tapahtumat haamuraketteihin liittyviksi.

Nyttemmin sosiaalinen paniikki, johon liittyy psykogeenisiä oireita, on ollut yleisempää länsimaissa ja ilmentynyt erityisesti näennäisterrori-iskujen muodossa, kunnes taas jälleen on odotettavassa paniikkia Venäjän yllättävästä aseesta Nato-pyrkimyksiä ilmaisevia Suomea ja Ruotsia kohtaan. Erilaiset uskonnolliset näyt ja profetiat ovat vastaavia jaettuja paniikin kuvauksia, jotka voivat ruokkia suurempia psykogeenisiä oireita.

Yhdysvaltalainen menestynyt journalisti Walter Lippmann, jota myös Max Jakobson arvostaa suuresti ja jonka kolumneja suomalainen suuri sanomalehti jenkkien politiikan tarpeisiin julkaisi, kirjoitti siitä, mitä valtamediamme itse asiassa tekee: 

”Tietyissä olosuhteissa miehet reagoivat fiktioihin yhtä voimakkaasti kuin todellisuuteen, ja monissa tapauksissa he auttavat luomaan niitä fiktioita, joihin he itse etsivät vastinetta”.

Anna Politkovskaja: uudentyyppisiä aseita Tšetšeniassa

Joulukuussa 2005 ilmestyi raportteja Venäjän Tšetšenian tasavallan Shelkovskin alueen kouluissa tapahtuneista joukkomyrkytyksistä, joihin jo välittömästi länsimaisen median mukaan oli syylliseksi katsottava venäläiset agentit. Oireita olivat kouristukset, kohtaukset, pyörtyminen, päänsärky, hengitysvaikeudet ja puutuminen. Valitukset levisivät nopeasti lähikylien kouluihinkin. Lopulta lähes 100 teini-ikäistä tyttöä oli hädässä. Kun Venäjän hallituksen terveydenhuoltohenkilöstö tutki epidemian puhkeamista ja ilmoitti diagnoosinsa joukkopsykogeenisesta sairaudesta, se kohtasi kiivaasti paikallisten asukkaiden ja lääketieteellisen yhteisön jäsenten vastustusta.

Vakha Dardajevitš Ekhselaev (Vaha Dardayevich Ehselayev ), joka hoiti ensimmäiset tapaukset ja diagnosoi niille "tuntemattoman etiologian myrkytyksen", oli uskomaton tähän arvioon. Hän uskoi sen olleen hallituksen salailu. 

"Uskon, että uhrien kouluissa on myrkyllinen aine. Mutta poliittinen tilanne on sellainen, että se on kiistettävä. Emme tiedä, mikä agentti oli. Meillä ei ole resursseja ottaa selvää", hän sanoi.

Anna Politkovska ja Guardian-lehti tarttui oitis mehään aiheeseen. Versio muokattiin artikkelista, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Novaya Gazetassa. Guardinin haastattelu tuli julki 1. maaliskuuta 2006: ”Myrkkyä ilmassa”, Poison in the air. Novaya Gazeta oli julkaissut 12. tammikuuta 2006. Italialainen tarkkailuorganisaatio OBC Transeuropa EU:n lähialuepolitiikan tukemana, Euroopan komission ja Euroopan parlamentin sekä Italian ulkoministeriön rahoituksella, julkaisi 16.3.2006 suuresti järkyttyneenä Anna Polikovskajan ”raportoimat” myrkytysteot.

Anna Politkovskaja raportoi, että jotain virallista salailua on meneillään. Hänen mukaansa Federaation joukot ovat kokeilleen ”uudentyyppisiä aseita”. ”Tarina siitä, mitä tapahtui Shelkovskin alueella, on yksinkertaisesti suurin tällainen tapaus”. Politkovskaja kyselee Guardian-lehdessä, että hallituskomission virallisen tuomion mukaan kyseessä olisi stressin aiheuttama massapsykoosi, ”mutta uskoiko kukaan Tšetšeniassa näitä selityksiä?” Politkovskaja kirjoittaa, että sairaalan ylilääkäri Vakha Dardajevitš Ekhselaev istuu toimistossaan.

 "Olemme lääkäreitä, jotka ovat olleet näiden uhrien kanssa alusta asti", hän sanoo, "emmekä muuta diagnoosiamme - tuntemattoman etiologian myrkytys. Miten se voi olla hysteriaa tai massapsykoosia?” ”Jokaisella lapsella oli psykomotorista kiihtyneisyyttä, hallusinaatioita ja outoa naurua”.

Robert W. Baloh ja Robert E. Bartholomew viittaavat Havana Syndrome -teoksessaan Moskovan ja Groznyn hallitusten virkamiesten järjestämään epidemiaa tutkivaan komissio, joka sanoi kuitenkin, että se ei löytänyt todisteita oppilaiden myrkytyksestä, koulualueen todettiin olevan turvallinen. Tämä johti "päätelmään, että joukkohysteriapurkaus Shelkovskin alueella liittyi Tšetšenian tasavallan pitkittyneeseen hätätilanteeseen”.

Vanhempien ja terveydenhuollon ammattilaiset Tšetšeniassa vastustivat voimakkaasti joukkohysteria-diagnoosia, mistä vastustuksesta seurauksena monien uhrien oireet viipyivät kuukausia. Tuolloin tšetšeenipsykologi Khapta Akhmedova, joka oli vakuuttunut siitä, että joukkohysteria oli oikea diagnoosi, alkoi perustaa ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli vakuuttaa uhreille, että stressi oli taustalla.

Lokakuuhun 2006 oppilaat olivat kaikki päässeet sairaalasta ja useimmat olivat palanneet kouluun. Brittitoimittaja Laura Spinney, joka tutki jaksoa, pani merkille ”uskon” ratkaisevan roolin toipumisessa ja positiivisen vakuutuksen tärkeyden. ”Shelkovskissa opettajat, vanhemmat ja lääkärit torjuvat edelleen Venäjän joukkohysteriaa koskevan tuomion, vaikka psykologinen hoito on ainoa asia, joka on auttanut heidän lapsiaan. Mitä tarvitaan sairaiden parantamiseksi? Ehkä ymmärrystä ympärillään olevilta, että ainoa mikä heitä myrkyttää, on heidän oma ahdistuksensa”. Baloh ja Bartholomew pitävät merkittävänä, että "myrkytyksiä" tapahtui Venäjän ja Tšetšenian välisen pitkäaikaisen poliittisen erimielisyyden keskellä.

Miksi he kuulevat outoja ääniä?

Tässä on syytä tietää, mitä Baloh ja Bartholomew kirjoittavat Havanna-syndrooman tarkastelun muistutuksena ihmisen huomattavasta kyvystä itsepetokseen. Suomessa valtiojohdossa, poliittisessa eliitissä ja virkamieskunnassa koetut oireet eivät ole yhtään mitään muuta kuin kykyä tähän itsepetokseen.

Kautta historian ihmiset ovat oppineet uskomaan joukkoon kuvitteellisia hyökkääjiä noidista ja demoneista hulluihin kaasutuksiin ja ulkomaisten agenttien myrkytyssuunnitelmiin – uskomuksiin, jotka saivat ihmiset sairaiksi pelkästään suggestion voimalla. Jokainen näistä jaksoista tapahtui ahdistuksen täyttämässä ilmapiirissä ainutlaatuisessa sosiaalisessa ja kulttuurisessa taustassa, mikä teki uhan uskottavan. Maailmankuvamme on keskeinen muovaamaan, miten tulkitsemme, järjestämme ja havaitsemme todellisuuden.

Ihmisen uskomusjärjestelmä muuttaa tapaa, jolla hän näkee maailman. Mikä sitten oli Yhdysvaltain suurlähetystön työntekijöiden ratkaiseva näkemys juuri ennen Kuuban "hyökkäyksiä"? He olivat vihamielisessä vieraassa maassa, jossa on ollut amerikkalaisten diplomaattien häirintää – jopa ihmisten ulosteiden kaatamiseen olohuoneen lattioille ja lemmikkien myrkytykseen. He olivat säälimättömän valvonnan alaisia, eivätkä he voineet edes rentoutua omissa kodeissaan, koska agentit tulivat usein heidän asuntoihinsa heidän nukkuessaan tai poissa. Kun ensimmäiset diplomaatit alkoivat kuulla outoja ääniä, he eivät olleet varmoja mitä tehdä niistä, mutta pian syntyi usko, että heitä häirittiin. Lopulta suurlähetystön virkailijat hyväksyivät mitä eksoottisimman hypoteesin ja olettivat, että he joutuivat äänihyökkäysten uhreiksi, astuivat tieteiskirjallisuuden ja yksisarvisten maailmaan.

Samanaikaisesti Amerikan hallitus – ja nyt välittömästi perään Amerikan hallituksen ohjauksessa Suomen hallitus – oli liian nopea tekemään hätiköityjä johtopäätöksiä, jotka eivät ole oikeassa suhteessa tosiasioiden kanssa. Lopulta he jopa kieltäytyivät myöntämästä olleensa väärässä. Jopa tieteelliset laitokset, kuten Journal of the American Medical Association, eivät pystyneet täyttämään tieteellisen tutkimuksen normaalia tasoa, mikä kylvi hämmennystä ja heikensi luottamusta tieteeseen.

Yhdysvaltain hallitus oli itse kokeillut ultraäänisädepistooleja 1990-luvulla, mutta se kuitenkin luopui, koska aallot eivät kulje pitkiä matkoja, energia haihtuu liian nopeasti ja niitä on helppo estää. Nyt omien fantasioiden mukaisia tutkimushankkeita uskottiin kuitenkin saatetuksi valmiiksi vihollisten puolesta heitä itseään vastaan.

Baloh ja Bartholomew nostavat esille kirjailija Graham Greenen, joka julkaisi romaanin Our Man in Havana. Siinä pilkataan tiedustelupalveluita ja niiden taipumusta antaa kohtuutonta painoarvoa paikallisille informanteille, joilla ei ole tuskin mitään todellisia todisteita. Samanlaista pilkkaa voisi myös lausua Suomen Sotilastiedustelun johtajistoon, joka on läpeensä siirtynyt monioireisina eläkkeelle merkillisten ongelmiensa johdosta. Näiden keräämä tieto Venäjästä ei ollut mitenkään todellista aineistoa.

1950-luvun lopulle Havannassa sijoittuva brittiläinen Jim Wormold oli yksinhuoltajaisä, joka harjoitti vaatimatonta pölynimuriliiketoimintaa. Hän suostui työskentelemään vakoojana ansaitakseen ylimääräistä rahaa ja maksaakseen kalliita makuja Millylle, hänen tyttärelleen, joka haluaa epätoivoisesti hevosen ja jäsenyyden paikalliseen maalaisklubiin. Hän luo kuvitteellisen vakoojaverkoston. Ennen pitkää hän "maustaa" raporttejaan väittämällä tiedustelevansa salaista sotilastukikohtaa vuoristossa ja jopa tekee yksityiskohtaisia luonnoksia laitoksesta. Näin pölyimurikauppias ansaitsee Lontoon ihailun. Hän saa halutun Britannian huippuvakoilijan aseman. Todellisuudessa kuvat olivat suurennettuja piirustuksia pölynimurin osista.

Baloh ja Bartholomew sanovat (s. 187), että Our Man in Havana -elokuvan tarina on tietysti absurdi, mutta kysyvät: 

 

”Onko vähemmän järjetöntä ajatella, että Yhdysvaltain hallitus olisi voinut käyttää miljoonia veronmaksajien dollareita tutkiakseen sirkat ja laulukaskaat, jotka luultiin vihamielisen vieraan vallan hienostuneeksi hyökkäykseksi? Saatavilla olevien todisteiden perusteella ehdotamme, että vastaus tähän kysymykseen on yksiselitteinen 'Ei'. Ihmisillä on huomattava taipumus itsepetokseen”.

”Uhrit voivat kuitenkin lohduttautua tiedolla, että todisteet hyökkäyksestä tai altistumisesta haitallisille energialähteille tai torjunta-aineille ovat käytännöllisesti katsoen olemattomia, kun taas psykogeenisten sairauksien ja jatkuvasti esiintyvien oireiden uudelleenmäärittely on musertava poliittiseen taustaan asti, josta itää epäilyksen siemeniä. Kuubassa sosiaalisen vainoharhaisuuden ja hyönteisten äänien seurauksena alkaneet oireet ovat esimerkki uskon voimasta. Sama voima pitää sisällään avaimen heidän toipumiseensa” (s. 188).