Maine meni, mutta liperit heiluvat

P. Michaelin loosin vapaamuurari, entinen sotilaslakimies, nykyään Mikkelin kaupungin lakimies varatuomari Ari Liikanen on tehnyt 8.4.2010 Espoon hiippakunnan kurinpitoasiamiehenä vaatimuksen Espoon tuomiokapitulille kurinpitotoimenpiteestä antifasistisena kirkkoherrana tunnettua, Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Juha Molaria vastaan.

Helsingin käräjäoikeuden haastemies säikytti tänään 14.4. aamulla kello 8:20 puhelinsoitollaan, kun ei voinut kertoa edes haasteen sisältöä, mutta tapaaminen oli välttämätön. Niin antifasistinen, maineensa menettänyt kirkkoherra jätti aamulenkin väliin ja sai haastemiehen yllättävän paperin kurinpitorangaistusvaatimuksesta: liperit säilyivät.

Ari Liikasen teksti poikkeaa edukseen Espoon tutkinta-asiamies Jorma Backin selvityspaperista ja Espoon tuomiokapitulin lehdistötiedotteesta. Teksti on huomattavan tasapainoista ja poliittisesti kiihkotonta.

Venäjä-argumentti on upotettu niin syvälle piiloon, ettei poliittisen ajojahdin luonnetta voi enää nähdä rangaistusvaatimuksesta.

Huomattavasta kehityksestä huolimatta tekstissä on kuitenkin edelleen joitakin sekä juridisia että tapahtumien kuvaukseen liittyviä puutteita.

Ari Liikanen vaatii ”kirjallisen varoituksen” antamista, mihin Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on sikäli sidottu, ettei se voi ainakaan langettaa ankarampaa rangaistusta. Maine meni, mutta liperit säilyivät.

On toki liian helppo provosoitua. On liian helppo antautua koko sydämen vimmalla kaikkiin keskusteluihin, jolloin kohtuullisuus saattaa unohtua. Silti arvioitavassa vaatimuksessa käsitteet paljastavat paljon poliittisjuridista mystiikkaa omasta ajastamme.


1. Liikanen korjaa tuomiokapitulin tekemää selvitystä

Päällimmäisenä tulee ilmi huomattavat tervehenkiset erot tuomiokapitulin tutkinta-asiamiehen tekstiin verrattuna.

Ari Liikanen ei kirjoita sanallakaan ”kritiikittömästä Venäjä-ihailusta”. Liikanen ei spekuloi enää hämärää mainetta rakentavalla ”tuntemattomalla rahatulolla Venäjältä”.

Kurinpitoasiamies ei kirjoita enää sanallakaan kirkkoherra Molarin Venäjällä matkustelusta tai Venäjän kauppatie –lehteen kirjoittamisesta.

Liikanen on täysin hylännyt dokumentoimattoman ja perättömän leiman kirkkoherra Molarin ja seurakuntaneuvoston täydellisestä ”luottamuspulasta”, joka esiintyi tuomiokapitulin lehdistötiedotteessa.

Liikanen ei myöskään kirjoita mitään kirkkoherran ”tottelemattomuudesta” piispan, tuomiokapitulin ja seurakuntaneuvoston suhteen, koska väitetty tottelemattomuus koski nimenomaisesti perustuslaillista matkustamisoikeutta, ei viranhoitoa.

Kurinpitoasiamies tyrmää myös Kari Silvennoisen kantelun ja tutkinta-asiamiehen asiassa esitetyt perusteet vaatia kurinpitotoimenpiteitä.

Tuomiokapitulin tutkinta-asiamies ja tuomiokapituli olivat katsoneet, että kaikesta huolimatta ”kirkon yleisen edun” nimissä kirkkoherra Molarin rankaiseminen olisi perusteltua Silvennoisen kantelun johdosta, vaikka poliisi ei tutkinut asiaa.

Liikanen tekee juristin analyysin aineistosta: ”Katson, että valmistavassa tutkinnassa ei ole tullut näytetyksi, että Molari olisi esiintynyt mielenosoituksessa 20.4.2009 papin virka-asussa eikä sitä, että Molari olisi käyttäytynyt tilaisuudessa sopimattomalla tavalla” (s. 2).

ProKarelian pääsihteerin Veikko Saksin kantelun mielenosoitusargumenttia Liikanen arvioi myös muistaen hyvin perustuslailliset oikeudet ja yhdenvertaisuuslain: ”Valmistavan tutkinnan perusteella ei kuitenkaan voidaan katsoa tilaisuuksien olleen luonteeltaan sellaisia, että Molarin niihin osallistumista, käyttäytymistä tai pukeutumista papin virka-asuun voisi pitää siinä määrin moitittavana, että niistä tulisi vaatia Molarille kurinpitorangaistusta. Edellä esitetyillä perusteilla katson, että osallistumalla nyt tutkittuihin tilaisuuksiin tai pukeutumalla tilaisuuksissa papin virka-asuun, Molari ei ole toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan, laiminlyönyt niitä tai käyttäytynyt sopimattomasti” (s. 3).

2. Molarin kirjoitukset ja puheet

Kurinpitoasiamiehen argumentoinnin käsitteellinen hämäryys tulee esille vasta, kun hän arvioi kirjoituksia ja puheita.

 Ari Liikanen huomauttaa aivan oikein, että perustuslain 12 §:n mukaan jokaisella on sananvapaus. ”Molarilla on perustuslaillinen oikeus ilmaista mielipiteensä sekä poliittisista asioista että toisista henkilöistä, eikä kirkkolainsäädännössä ei sinänsä tätä oikeutta ole rajoitettu” (s. 4-5).

Em. perustuslailliseen vahvaan perustaan on helppo yhtyä, mutta tämän jälkeen alkaa Ari Liikasen argumentoinnin ilmeisen tarkoitushakuinen hämäryys, koska jotakin tuomittavaa olisi sitten kuitenkin löydettävä ”antifasistista” kirkkoherraa vastaan.

Sinänsä on oikein, että Liikanen arvioi papin käytöstä kirkkojärjestyksen 5 luvun 6 §:n ja 6 luvun 3 §:n 2 momentin valossa.

Ari Liikanen kirjoittaa käsitteellistä mystiikkaa:

”Molari käyttää blogikirjoituksissaan värikästä ja hyvin kantaaottavaa tekstiä, mitä sinällään ei voi pitää moitittavana. Molari ei kuitenkaan kirjoituksissaan rajoitu arvostelemaan vain poliittisia toimijoita tai henkilöitä ja heidän tekemisiään yleisesti vaan kohdistaa kirjoituksensa Pro Karelia ry:tä kohtaan sekä yksittäisiin henkilöihin epäasiallisella tavalla, jota ei voi pitää yleisen elämänkokemuksen perusteella sopivana saatika sitten hyväksyttävänä kirkon viranhaltijalle ja pappisviran haltijalle” (s. 5).

Liikasen em. argumentoinnin huipennus sisältää 3 hämärää kohtaa, jotka vaativat tarkempaa tarkastelua.

 (1) Mikä on ”yleinen elämänkokemus” mystisenä juridisena käsitteenä, jonka perusteella arvioidaan kurinpitorangaistusta viranhaltijalle?

 (2) Mitä tarkoittaa Liikanen sanoissaan, ettei Molari rajoitu arvostelemaan vain poliittisia toimijoita ja henkilöitä ja heidän tekemisiään yleisesti vaan kohdistaa kirjoituksensa ”Pro Karelia ry:tä kohtaan sekä yksittäisiin henkilöihin - - - ” Onko tässä siis joku poliittisen avaramman kritiikin oikeutuksen ja yksityisen rajatumman sopivuuden välinen dilemna?

(3) Liikanen jatkaa lausetta siihen, mikä on ”epäasiallista”, jolloin tulee arvioitavaksi ”epäasiallisuuden” puolesta annetut esimerkit ja niiden sisältö.

2.1. Yleinen elämänkokemus mystisenä juridisena käsitteenä?

Liikanen ei mitenkään määritä, mikä on se ”yleinen elämänkokemus”, johon hän vetoaa kirkonviranhaltijan hyväksyttävän ja sopivan käytöksen määrittelyssä.

”Yleinen elämänkokemus” muodostuu täten lähinnä ”minusta tuntuu” – argumentiksi, poliittisen sopivaisuuden ajanmukaisten tuulten henkäykseksi.

 ”Yleinen elämänkokemus” vaikuttaa käsiteanalyysin näkökulmasta poliittis-juridiselta mystisismiltä, jota ei ole Liikasen tekstissä liitetty mitenkään kirkon traditioon, tradition antamiin esimerkkeihin ja määrityksiin sekä kirkon kanoniseen eetoksen, ei mihinkään arvovaltaisiin edeltäviin määritelmiin käytöksen puitteista. Kyse on puhdasta ajanmukaista mystiikkaa.

Itse asiassa kristinuskon traditio on hyvinkin värikäs ja provokatiivinen. VT:n profeetat mainitsivat nimeltä valtioita ja valtion päämiehiä.

Johannes Kastaja lausui ”kyykäärmeitten sikiöiksi” sikäläisiä olemassa olevia, nimeltä tunnettuja uskonnollispoliittisia liikkeitä (fariseuksia ja saddukeuksia; Matt. 3:7) sekä tunnetusti oli tyly arvioidessaan Herodeksen yksityiselämää (seksuaalista elämää).

Jeesus kutsui Herodes Antipasta ”ketuksi”, myös Jeesuksen puheessa kunnioitettu farisealainen liike sai värikkään leiman ”kyykäärmeiden sikiöitä”, synagogan esimies sai kuulla tuomion ”te ulkokullatut” (Lk. 13:15) jne.

Luterilaisen uskon mukaan Jumalan sanan saarna on lain ja evankeliumin saarnaa, jolloin lain avulla tulee kovastikin arvioida ihmisten ja yhteiskunnan elämää ”synnintunnon virittämiseksi”.

Olen jo aiemmin 3.10.2009 vastineessani ”Vastine asiassa 2009–00205” argumentoinut eurooppalaisen oikeuden valossa, että virkamiehelle asetettujen erityisten rajoitusten tulee nousta EU:n direktiivin 2000/78/EC valossa siitä, miten henkilö osoittaa ”vilpittömyyttä ja uskollisuutta suhteessa järjestön eetokseen”.

 Ari Liikanen ei tuo ilmi lainkaan kristinuskon traditiota ja eetosta, vaan uuden määrittelemättömän käsitteen ”yleinen elämänkokemus”. Kuka on tämä ”yleinen elämänkokemus”? Missä ja milloin tuo ”yleinen elämänkokemus” on tullut tunnetuksi ja esitetyksi?

2.2. Poliittinen vai yksityinen?

Ari Liikanen tunnustaa toistuvasti aivan oikein, että ”Molarilla on perustuslaillinen oikeus ilmaista mielipiteensä sekä poliittisista asioista että toisista henkilöistä, eikä kirkkolainsäädännössä ei sinänsä tätä oikeutta ole rajoitettu” (s. 4).

Kyse on siis oikeudesta tarkastella sekä asioita että henkilöitä, mutta loppuhuipennuksessaan Liikanen näyttäisi argumentoivan, että Pro Karelia ry ja sen piirissä toimivat henkilöt olisivat yksittäisiä henkilöitä erotukseksi em. poliittisista toimijoista.

Liikasen argumentointi aiheuttaa melkoisen absurdin tilanteen, jossa The Soviet Story –elokuvan esittämistä voisi sinänsä arvostella, mutta ei sopisi mainita, kuka nuo tilaisuudet järjestää ja kuka järjestää keskustelutilaisuudet mainitussa yhteydessä. Tilaisuuksien järjestäjinä Pro Karelia ry:n pääsihteeri Veikko Saksi ja näissä tilaisuuksissa usein vieraileva juristi Kari Silvennoinen eivät ole kuitenkaan mitään yksityishenkilöitä sen jälkeen, kun nämä ovat toistuvasti esillä eri valtioissa ilmestyvissä sanomalehdissä, antavat itsekin julkisuuteen lehdistötiedotteita, antavat haastatteluja televisiossa, jopa julkaisevat kirjoja ja järjestävät julkisia keskustelutilaisuuksia.

Ari Liikanen ei selvästikään argumentoi tuolla distinktiolla ”poliittinen henkilö” ja ”yksityinen henkilö” sen puolesta, että kirjoitusten pitäisi olla niin hämärän epämääräisiä tai pelkästään nimeltä mainitsemattoman vihjailevia, ettei niiden kohdetta voi muutoin kuin arvailla.

Liikanen käyttää sanaa ”yleisesti” argumenttilauseessa toki sen suuntaisesti, että voisi saada vaikutelmaksi, että hän katsoo pappisviralle sopivaksi kirjoittaa vain hämärän epämääräisesti ja nimeltä mainitsemattoman vihjailevasti, siis ”yleisesti”:

”Molari ei kuitenkaan kirjoituksissaan rajoitu arvostelemaan vain poliittisia toimijoita tai henkilöitä ja heidän tekemisiään yleisesti vaan kohdistaa kirjoituksensa Pro Karelia ry:tä kohtaan sekä yksittäisiin henkilöihin” (Liikanen, s. 5).

Tämä tulkintaspekulaatio Liikasen argumentoinnin tarkoitusperistä vaikuttaa kuitenkin erheelliseltä jo sen vuoksi, että hän ei selvästikään muualla esitä vaatimusta kantaaottavuuden ja ajanmukaisuuden hämärtämiseksi, vaan kirjoittaa jopa, että kantaaottavuutta ”sinällään ei voi pitää moitittavana”.

Lisäksi Liikanen käyttää nimenomaisesti sukunimeäni, kun arvioi perustuslaillista oikeutta: ”Molarilla on perustuslaillinen oikeus ilmaista mielipiteensä sekä poliittisista asioista että toisista henkilöistä” (s. 4).

 Täten hiukan epäselvän poliittinen-yksityinen –disktion selitykseksi Liikasen juridisessa mystiikassa tullee, että hän erottaa Pro Karelia ry:n ja sen toimijat yksityishenkilöiksi, ei siis poliittisiksi toimijoiksi.

 Tuossa argumentissa olen korostetusti eri mieltä kurinpitoasiamiehen kanssa. Kurinpitoasiamiehen näkemys ProKareliasta yksityisyyden suojaa nauttivana ei-poliittisena järjestönä noudattaa Veikko Saksin kirjoittamaa täydennystä, jonka hän lähetti tuomiokapitulille: siinä Saksi korosti, ettei Pro Karelia ole poliittinen toimija, vaan kansalaisjärjestö.

Tästä näkökulmasta katsoen myös kurinpitoasiamies vaatii, että Pro Karelia tulisi sulkea poliittisen demokraattisen kritiikin ulkopuolelle koskemattomuuteen.

2.3. Epäasiallinen ideologisesti?

Ari Liikanen ei suoranaisesti käsitteellisesti analysoi tai määrittele, mikä on ”epäasiallinen” kieli, mutta hän antaa tuomioehdotuksen kahden blogikirjoituksen perusteella.

Ensimmäinen syntyy 21.4.2009 kirjoituksen perusteella, jossa on esitetty arvio The Soviet Story –elokuvan esittämisestä ja Pro Kareliasta. Siinä esiintyy ilmaisu ”ProKarelia-lahkolla on sadistinen perverssi tendenssi”. Lisäksi 22.9.2009 kirjoitettu teksti kuuluisi erityisen moitittaviin teksteihin.

2.3.1. Pappi tuomitaan kyvyttömyydestä nauttia The Soviet Story –elokuvan ruumisinstallaatioista

Liikanen jättää määrittämättä, mitä hän ymmärtää käsitteellä ”perverssi” ja miksi perverssi-käsite olisi sopimaton Pro Karelian eetoksen kuvaukseksi ja The Soviet Story –elokuvan luonnehtina.

Mikä olisi oikea, pyhä ja kanoninen – tai vähintään poliittisesti korrekti – elokuva-arvostelu The Soviet Story –elokuvasta?

Perversin, neuroottisen ja paranoidisen luokittelu ovat kiinnostavia psykoanalyysin ja psykohistorian näkökulmasta. Tällöin juuri ”perverssio” vaikuttaa sopivalta käsitteeltä Pro Karelian kuvaukseksi, vaikka valtapelin tähden paranoidiset vainoharhaiset esitykset Venäjän uhkasta esiintyvät myös usein joukkojen manipulointia varten.

Esimerkiksi Kavkaz Centerin tekstit ovat luonteeltaan usein ”paranoidisia”, niissä kerrotaan suoranaista vainoharhaisia agenttitarinoita, kun taas Pro Karelian yhteydessä vain harhaudutaan todellisuudesta.

On mahdotonta arvailla, mitä Liikanen ymmärtää sanan ”perversio” –sopimattomuudella, koska hän ei anna sen enempää määritelmää tuolle sanalle kuin myöskään ei määrittele ”oikeaa” ilmaisua Pro Karelian aatemaailmaa varten.

Olisiko sitten kreikan διαστροφή sopivampi suomalaisille korville, kun ilmaistaan ”vääristymää” ajanmukaisen elämäntilanteen arvioinnista?

Jacques Lacan luonnehti perversiota valheen avulla: pervo kieltäytyy kuuntelemasta totuutta. Sinänsä perversiolla ei määritellä sisältöä, esim. seksuaalista sisältöä.

Kreikankielinen synonyymi olisi διαστροφή, ”sivuun-kääntyminen”. ProKarelian kiintyminen historiallisesta väärentämisestä rakentuvaan The Soviet Story –elokuvaan ja sen luomiin mahdollisuuksin on hyvinkin ”sivuun-kääntyvää” eetosta.

Lacan kirjoitti: ”Mitä on vääristely? Se ei ole vain hairahdus sosiaalisissa rakenteissa. Se ei ole pelkkä epäkohta hyvän moraalin vastakohtana. Eikä se ole epätyypillinen luonnollisen vastakohtana. Vääristelyn tyypillinen piirre on, että se kieltäytyy hyväksymästä todellisuutta mahdollisesti sen traumaattisen kokemisen vuoksi".

Lacanin käsiteanalyyseja varten suosittelen seuraavia teoksia: (1) Lacan, Jacques . The Seminar. Book I. Freud's Papers on Technique, 1953-54 . Trans. Trans. John Forrester. John Forrester. New York: Nortion; Cambridge: Cambridge University Press, 1988. s. 221. (2) M. Feher-Gurewich, Judith. "A Lacanian approach to the logic of perversion. The Cambridge Companion to Lacan . Ed. Jean-Michel Rabaté. Cambridge University Press, Cambridge University Press, 2003; (3) Penny, James 2006. The world of perversion: psychoanalysis and the impossible absolute of desire. (4) Fink, Bruce 1997. A Clinical Introduction to Lacanian Psychoanalysis: Theory and Technique. Cambridge, MA: Harvard University Press. (5) Jean-Michel Rabaté 2003, The Cambridge companion to Lacan. Cambredge University Press, jossa on Judith Fener-Gurewishin artikkeli ”A Lacanian approach to the logic of perversion” (s. 191-207).

 Nämä tutkimukset käyttävät perversiota käsitteenä ilman pejoratiivista väritystä tapauksista, joissa on kyse todellisuuteen kohdistuvan mielenkiinnon vääristymästä.

Englanninkielen verbi ”pervert” tarkoittaa nimenomaisesti vääristelyä, kirjaimellisesti "johtaa harhaan". Lacanille perversio on puolustusmekanismi eroahdistusta vastaan.

Mikäli perversio sanan käyttö olisi sopimatonta, silloin pitäisi sanoa läpinäkyvän analyyttisesti, mikä mainitussa perversio-käsitteen määritelmässä on sopimatonta - asiaan kuulumatonta ja todellisuuden vastaista - ja millä tavalla Pro Karelia ry poikkeaa kyseisestä "sopimattomasta" määritelmästä.

Liikanen ei erittele, mikä on näissä ilmauksissa sopimatonta, miten tämä poikkeaisi Pro Karelian toiminnasta? Mikä on Liikasen mukaan ”todellinen” Pro Karelia erotukseksi esitystä?

Jos perversion käyttäminen määritelmänä The Soviet Story –elokuvan esittämisen ja elokuvan yhteyteen liitettyjen keskustelutilaisuuksien arviona on sopimatonta, silloin pitäisi antaa oikea määritelmä tilaisuudelle ja toimintatavoitteille.

Näyttää siis siltä, että kirkkoherran kyvyttömyys hyväksyä Pro Karelian agendaa The Soviet Story –elokuvan esittämisessä ja kritiikki elokuvan ruumisinstallaatioita vastaan tuo hänelle kirjallisen varoituksen.

Tällainen oli ko. pahaksi tunnettu, sopimaton, papille epäpyhä elokuva-arvostelu, josta kirkkoherran pitää tehdä nyt parannusta ja kaduttava:

ProKarelia kierrättää ympäri Suomea elokuvakarnevaalia, jossa näytetään muuan elokuva, jossa liioittelun kanssa näytetään ruumiiden kuvia. Näitä kauhukuvia vahvistetaan hurjilla numeroluvuilla, jotka ovat temmattu lähinnä mielikuvituksesta. Minä en voisi katsella ja näyttää vastaavaa elokuvaa, ellen kokisi jotakin perverssia nautintoa tapettuja ruumiita kohtaan (ja en tunne sellaista, joten 'pakkokatselu' oli paha kokemus!). Natsi-Saksan jotkut suomalaiset aseveljet raiskasivat ruumiita rintamalla tarpeidensa tyydyttämiseksi. The Soviet Story elokuva raiskaa kuolleiden ruumiit uudemman kerran. Tuohon samaan maailmaan kuuluu, että ProKarelia vaatii Pariisin rauhansopimuksen ja voimassaolevien valtiosopimusten vastaisia muutoksia rajoihin. Haluaisi anastaa alueen, joka on ollut osa Suomea vain pienen partikulaarisen hetken historian vuosisatojen ja tuhansien kulussa: siis se on kuulunut osaksi Suomea paljon lyhyemmän ajan kuin osaksi Venäjää. Kaiken lisäksi ProKarelian suunnitelma tuottaa luonnollisesti kaikenlaista muutakin kauheutta, joita en tässä enää luettele.

Lahkon toimintaan kuuluu julkiset vihan kuvat naapurimaata vastaan aina kun sen presidentti saapuu Suomeen valtiovierailulle. Lahko pitää siis vihaa yllä, sen sijaan että antaisi rakkauden, kunnioituksen, sovinnon ja sopeutumisen johtaa nykyhetkestä nauttimiseen. Vihan vähemmän tunnettu piirre on kavaluus, eli yksityisyydessä tapahtuvat uhkailut.

2.3.2. Pappi tuomitaan pilkasta Ylen niitä toimittajia vastaan, jotka olivat puolestaan herjanneet Serafim sarovilaisen seurakuntaa kastraatioväitteillä

Ari Liikasen suoranainen kömmähdys syntyy, kun loppujen lopuksi hän kokee tehtäväkseen löytää edes jotakin moitittavaa.

Niin hän esittää ”erityisen moitittavana” blogikirjoitusta 22.9.2009, jossa Liikasen mukaan ”Molari katsoo väkivallan kohdistumisen olevan oikeutettu erikseen nimeltä mainittuihin henkilöihin sekä koko Ylen Ajankohtaisjournalismin tiimiä kohtaan. Lisäksi Molari antaa kirjoituksessaan ymmärtää, että tähän väkivaltaan olisi Raamatullinen oikeutus” (Liikanen s. 5; kirjoitusvirhe kirjoittaa ”Raamatullinen” isolla etukirjaimella on Liikasen tekemä).

Sinänsä hyvä, että Liikanen luopuu nyt täysin tutkinta-asiamies Jorma Backin argumenteista, joiden mukaan kirkkoherra Molari puolustelee rikoksesta tuomittua venäläistä naista, Rimma Salosta. Liikanen ei käytä mainittuja poliittisia argumentteja läpinäkyvästi.
Tämä on sanottava kurinpitoasiamiehen eduksi.


Kurinpitoasiamies laiminlyö kokonaan sen, että Ylen ajankohtaistiimi itse esitti väitteitä Serafim sarovilaisen seurakunnan kastrointivaatimuksista. Mikä voisi olla oikea, sopivan ja pyhän pilkan sisältö tuollaisia mielettömiä suomalaistoimittajia vastaan? Onko ironiaa ja sarkaismia olemassa?

Kurinpitoasiamiehen mukaan pappi ei kirjoita huumoria ja ironiaa, vaan kaikki on vakavasti asiaproosaa. Hän ei voi ymmärtää, että kirkkoherra Molari olisi kääntänyt Ylen ajankohtaistiimin hullut väitteet näitä itseään vastaan saman hulluuden kaltaisesti.

Kyseiset toimittajat eivät itse kannelleet mitenkään asiasta, mutta tuomiokapitulilta saaman tehtävän mukaisesti tutkinta-asiamies Jorma Back katsoi blogikirjoituksen poliittisesti sopimattomaksi Venäjän ja ortodoksisen kirkon puolelle asettumiseksi; nyt kurinpitoasiamies argumentoi hienostuneemmin vain itse sopimattomuudesta, vaikka ei määrittele kirjallisia lajeja ja tyylejä arvostellen, mikä olisi kanoninen ja pyhä kirjallinen muoto ja lajityyppi.

Näiden kahden blogikirjoituksen perusteella kurinpitoasiamies Ari Liikanen katsoo, että ”Molari on 21.4.2009 ja 22.9.2009 julkaisemissaan blogikirjoituksissa toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan sekä virka-asemassaan käyttäytynyt sopimattomasti”. Täten hän suosittelee kirjallista varoitusta.

Espoon hiippakunnan tuomiokapituli saa kirjallisen selvityksen 21 päivän kuluessa. Mahdollisen tuomion jälkeen asian valituksen tähden käsittely siirtyy korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

 Kohtelen itse tuomiota kuitenkin hyvin arvostavasti valituksesta huolimatta ja sijoitan sen historiallisena todistuksena työhuoneeni seinälle kehyksiin – se on melkein kuin kihlajais- tai vihkitodistus Pro Karelian ry:n ja Espoon tuomiokapitulin suhteen julkistamisen puolesta.













Ps.
ilmeisen vanhoja vanhoja peruja on Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherravirastoon tullut Pro Karelia ry:n ja Karelia Klubi ry:n julkaisema lehti Karjan kuvalehti, päätoimittajana Veikko Saksi.

Olen ilmoittanut mainitulle järjestölle, että seurakuntamme ei ole tilannut eikä virastoomme saa toimittaa kyseistä poliittista lehteä, koska olemme hengellinen yhteisö ja pidämme esillä vain hengellisiä julkaisuja seurakuntatalossa.

Meille on tärkeää, ettei myöskään hengelliset yhteisöt rakenna julkaisuissaan vaatimuksia ja epäkunnioitusta naapurivaltioita vastaan.

 Olkaa tarkkoja myös muissa seurakunnissa, jotta ette tarpeettomasti sponsoroi mainittua lehteä ja ryhmittymää poliittisen lehden tilauksilla!

Kiitos!

Kiitän kaikkia ystäviä Suomessa ja ympäri Eurooppaa avusta ja tuesta sekä lukuisista esirukouksista!

Saimme yhdessä torjuntavoiton russofobisia hyökkäyksiä vastaan!

Saan säilyttää virkani ja kutsumukseni!

Länsi-Uusimaa 6.4.2010



YLE Uusimaa


Interfax


Interfax 14.04.2010


http://community.livejournal.com/ru_politics/29540398.html


Kirkkoherra Juha Molari haluaa kiittää Ranskan ja Belgian venäläisiä ystävällisestä tuesta, Viron Yövartio (Notzoi Dozor) –liikettä myös mielenosoitustuesta, erityisesti venäläistä mediaa asian julkisuudesta ja Suomen antifasistista komiteaa. Niin kuin Robert Rantalan tapauksessa, niin nytkin median avoin osallistuminen esti mielivallan.

Julkisuus ja avoimuus pelasti kirkkoherran viran: saan "vain" kirjallisen varoituksen, avoimuuden tähden ei uskalleta erottaa.

Kirkkoherrana voi jatkaa kutsumuksessa, joka on ollut tärkeä jo pienestä pojasta alkaen. Teologian tohtoritutkinto ei mennyt aivan hukkaan enkä tarvitse asettua uudestaan koulunpenkille.

Puheille ja blogikirjoituksille asetetaan nyt tiukka ennakkosensuuri: ProKarelian vihapropaganda on tabu, jota ei saa enää arvostella. Ainakaan pappi ei saa arvostella Suomessa.