Juha Molari Юха Молaри: Kansallissosialismi turmeli luterilaista kirkkoa

Sotia edeltänyt ja sotien aikainen luterilainen kirkko ei täyttynyt Pyhässä Hengessä, vaan Hitlerin kansallissosialismin hengessä. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen luterilainen kirkko oli vielä pitkän aikaan erittäin oikeistolainen: itse Urho Kaleva Kekkonen joutui ahtaalla kirkon papiston tähden ja Kari Suomalainen osasi piirtää Kokoomuksen tuntomerkiksi liperipukuisen papin.

Aseveljet piirittivät Leningradia Toisen maailmansodan aikana. Luterilainen kirkko loi tahtoa Hitlerin hengessä kommunisteja ja juutalaisia vastaan. Bolshevikkivallankumouksen jälkeen oli Neuvostoliitossa sekä ortodoksiset että muut kirkot joutuneet tuhotuiksi, vain muutama säilytettiin kirkollisessa käytössä. Poliisin kanssa joutui ongelmiin, jos osoittautui kirkollisesti aktiiviksi.

Mitenkään en halua enkä voi väheksyä kommunistien hirmutöitä kirkkoja vastaan. En halua vasemmistolaisen punavihreän kuplan sisään sulkeutuvaa "valesuvaitsevaista" anti-kirkkoakaan.

Samanaikaisesti ei pidä jättäytyä sokeaksi luterilaisen kirkon omaa hirmuhistoriaa kohtaan: luterilaiset ovat olleet luomassa kansallissosialismin, jonka tarkoituksena oli arjalaiskansan valta-aseman ohessa puhdistaa lähialueet kommunisteista, juutalaisista, mustalaisista sekä muista "rappeutuneista".

Luterilaiset eivät ole oppineet rakastaa lämpimästi venäläisiä ja ortodoksista kirkkoa. Proselytistinen ja halveksiva asenne näkyy yhä, kun jotkut luterilaiset tekevät ”lähetystyötä” Venäjän maalla: monta kertaa olen saanut vastaukseksi, ettei Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa voisi tehdä yhteistyötä, vaan siksi pitää perustaa uudet kirkot. Luterilainen kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola suositti joitakin vuosia sitten Pyhän Aleksanteri Nevskin katedraalin hävittämistä Tallinnasta, koska katedraali ilmentäisi Venäjän sortovallan henkistä perintöä. Suomalaisen luterilaisuuden perinne on tässä suhteessa valitettavan pitkä.

Ruotsalainen Dagens Nyheter kirjoitti tammikuussa 1937, että natsismilla on Suomessa enemmän kannattajia kuin missään muualla Skandinaviassa. Tämä natsismi oli erittäin voimakasta luterilaisessa kirkossa ja sen saarnastuoleissa, kun Suomi ja Saksa kävivät aseveljinä sotaa Neuvostoliittoa vastaan ja piirittivät Leningradia. Inkerin kirkot olivat saksalaissuomalaisten asevoimien käytössä, kenttäpapit saarnasivat fasistista ideologiaa.

Johan Bäckman on uudessa teoksessaan Pronssisoturi (2008) paljastanut seikkaperäisesti tuolloisen natsismin laajuutta Suomessa ja Virossa. Hänen teoksensa on mielenkiintoista luettavaa, vaikka kirkollinen puoli on jäänyt hänen teoksessaan niukaksi. Kirjassa kerrotaan, että Tor Högnäs kertoo kokemuksistaan Neuvosto-Karjalan hävitysretkeltä: ”Suomalaiset kenttäpapit ovat sanoneet, että Leningrad olisi tuhottava maan tasalle ja muutettava siksi suoksi joka se oli alun perin ollut”. Sodan alettu kotijoukkojenrovasti Hannes Anttila ilmoitti radiohartaudessaan Suomen toteuttavan Jumalan antamaa tehtävää, kun Suomi kurittaa suurta naapuria: ”Nyt on bolshevismin tilinteon hetki tullut”. Hitlerin ja Mannerheimin piirittämässä, sotahistorian ainutlaatuisessa nälkäsaarrossa Leningradissa kuoli toista miljoonaa ihmistä, myös Vladimir Putinin pikkuveli.

Arkkipiispa Erkki Kailan allekirjoittama kirkolliskokouksen julkilausuma julkaistiin lokakuussa Helsingin Sanomissa: kirjoituksessa Neuvostoliittoa kutsuttiin petollisimmaksi, petomaisimmaksi ja antikristillisimmäksi kaikista maailman valloista. Tämän vuoksi Suomen kristittyjen on rukoiltava, että Jumala kukistaisi ja nöyryyttäisi sen. Suomen kirkonmiehet olivat Hitlerin kannattajia. Piispat Kaila, von Bonsdorff, Lehtonen, Lomaranta, Mannermaa ja Sormunen lähettivät Herättäjä-lehteen kesällä 1941 kehotuksen, että suomalaisten on sodittava pyhän uskon puolesta länsimaisen sivistyksen puolesta. Juutalaisvainoja ei protestoitu, muta sitä vastoin Lutherin hirvittävä antisemitistinen teos Juutalaisista ja heidän valheistaan julkaistiin suomeksi jo 1937.

Kansallissosialismi (Nationalsozialismus) eli natsismi (Nazismus) oli Adolf Hitlerin johtaman Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP:n) fasistinen ideologia.NSDAP hallitsi totalitaristisesti Saksassa 1933–1945, kun Hitler maan diktaattorina. Kansallissosialismi korosti johtajan tärkeyttä arjalaisen kansan johtajana ja sen vihollisten tuhoamiseksi. Keskeiset viholliset olivat juutalaiset ja kommunistit (marxilaiset). Kansallissosialismin synty oli jo 1800-luvun lopulla, kun pastorit Friedrich Naumann ja G. Göhre perustivat "Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen". Luterilainen saarnaaja Adolf Stöcker oli perustamassa kristillis-sosiaalinen puoluetta ja esitti vaatimuksensa jo vuonna 1903, että "joutui juutalaisten vaikutusvaltaa olisi vähennettävä kaikilla julkisen elämän alueilla ja maahanmuutto pitää kieltää juutalaisilta”. Myöhemmin nimeksi tuli "Kansallissosialistinen Puolue". Luterilaisilla papeilla ja saarnaajilla on ollut ratkaiseva vaikutus Toisen maailman sodan syttymiseen ja Hitlerin valtaan. He ovat olleet itse rakentamassa mainitun puolueen jo hyvin paljon ennen kuin Hitler itse edes omaksui antisemitististä vakaumusta.

Juutalaisvihamielisyys oli luonnollisessa vihasuhteessa Neuvostoliittoa vastaan, koska kommunistisen puolueen johdossa oli runsaasti juutalaisia. Bolshevismi ja juutalaiset samaistettiin johdonmukaisesti.

Kansallissosialismi hyväksyi sellaiset uskonnot, jotka puolestaan olisivat valmiit hyväksymään elämän kovat tosiasiat arjalaisen rodun ylemmyydestä. Natsit tahtoivat luoda uuden uskonnon muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle. Tässä mytologiassa uusi pääjumaluus oli Sallimus. Suomalaiset runoilijat osasivat hommansa sotien aattona, kun korostivat saksalaisen ja suomalaisen rodun ylivoimaisuutta Kaitselmuksen johtamissa kohtaloissa. Pappien joukossa oli toki kansallissosialismin vastustajiakin 1930-luvun Saksassa, mutta nämä vastustajat kuuluivat ei-luterilaisiin protestanttisiin suuntauksiin, mutta suurin osa luterilaista papeista ja kirkon jäsenistä toimi Hitlerin johdolla vuonna 1933 perustetussa Evankelisten kirkkokuntien liitossa (Deutsche evangelische Kirche). Tämä luterilainen valtakirkko tuki täysin natsihallintoa ja sen uskonnollista puoluetta Deutsche Christen (DC). Protestanteista muutama johtaja rakensi Tunnustuskirkon, vastalauseeksi luterilaisen kirkon fasistisuudelle. Bonhoefferin kokemukset ovat tunnettuja. Hänen virsi on uudessa suomalaisessa virsikirjassa numero 600.

Martin Lutherin teos Juutalaisista ja heidän valheistaan syntyi jo 1543. Kirjan kannessa lukee, että tämä on koko kansan asia. Vuonna 1938 piispa Martin Sasse Eisenach uudisti saman teoksen Saksan silloisia tarpeita varten. Esipuheessa kerrotaan kirjan julkaisupäivänä 10. marraskuuta 1938, Lutherin syntymäpäivänä, että nyt on lopullisesti poltettava Saksan synagogat ja juutalaisten talousvalta olisi päätettävä Saksassa. Ihmiset saisivat täten kruunata Jumalan asettaman johtajan taistelun täydellistä vapauttamista varten. Maailmankuulu filosofi Karl Jaspers 1962 tulkitsi Saksan mentaalista historiaa siten, että Luther "antoi neuvoja juutalaisia vastaan, Hitler vain teloitti" (Der philosophische Glaube angesichts der Offenbarung, München 1962, S. 90) .

30. tammikuuta 1933 Hamburin uusi luterilainen piispa Ffancis Tüberl katseli uuden liittokanslerin Adolf Hitlerin paraatia ja lausui avoimesti luterilaisen kirkon puolesta siunauksensa, että sanoinkuvaamaton tunne historian Herrasta täyttää nyt hänen sydämensä: "Mit klopfendem Herzen erlebte ich den Einzug der Männerbataillone durch das Brandenburger Tor und den Vorbeimarsch an dem greisen Reichspräsidenten und seinem jungen Kanzler [= Hitler] unter dem endlosen Jubel der Menschenmassen ... Ein unbeschreibliches Hochgefühl, verbunden mit dem tiefsten Dank gegen den allmächtigen Herrn der Geschichte, erfüllte mein Herz ...". Luterilaisten kirkkojen tuki jatkui innokkaana Hitlerin hyväksi myös, kun 4.3.1933 Hitler piti puheen Königsbergissä. Die Allgemeine Evangelisch-Lutherische Kirchenzeitung kuvaili, että rukoukset nousivat jopa aivan taivaaseen saakka. Luterilaiset papit tukivat Hitleriä vaaleissa innokkaasti ja NSDAP saikin vaaleissa 44 % annetuista äänistä. Otto Dibelius, tunnettu luterilainen teologia ja pappi (Der evangelische Generalsuperintendent von Brandenburg) lähetti Hitlerille kirjeen 8. maaliskuuta 1933, että ”vain harvat meistä eivät olisi kiitollisia koko sydämestään teidän valintaanne” ("Es werden unter uns nur wenige sein, die sich dieser Wendung nicht von ganzem Herzen freuen"). Sanomattakin selvää on, että Dibelius ei ollut näiden harvojen joukossa. Luterilainen kirkko suositteli huhtikuussa 1933 alkanutta taloudellista boikottia juutalaisia vastaan. 26. huhtikuuta 1933 Bayerista tuli luterilainen pappi Walter Künneth, joka antoi lausunnon, jonka mukaan Hitlerin antama asetus juutalaisten rajoittamisesta hallinnossa on tarpeellinen, koska juutalaisten vaikutusvallan liiallinen leviäminen Saksan julkisessa hallinnossa on vaarallista ("Insbesondere erweist sich diese Neuregelung erforderlich infolge des Überhandnehmens des jüdischen Einflusses, der die Gefahr einer Überwucherung des deutschen Geistes im gesamten deutschen Öffentlichkeitsleben bedeutet"). Lausunnossa puhuttiin vielä väkivallattomasta juutalaisten siirtämisestä pois. Hitler vetosi samana päivänä uskonnolliseen perinteeseen. Samana päivänä perustettiin myös Saksan salainen valtiollinen poliisi Gestapo.

Huhtikuussa 1933 Bayerin luterilainen sanomalehti ylisti Hitleriä upeilla otsikoilla: "Werkzeug göttlicher Vorsehung", jumalallisen kaitselmuksen väline: ”Me näemme hänet jumalallisen kaitselmuksen välineenä” (”Wir sehen in ihm ein Werkzeug der göttlichen Vorsehung ... Möchte er das, was er kraftvoll begann, vollenden dürfen zum Segen unseres Volkes und unserer evangelischen Kirche"). Vapun päivänä Münchenin kaupungin papit esiintyivät jopa hakaristivaatteissa. 6. toukokuuta 1933 sanottiin irti yliopistoista kaikki juutalaiset professorit. Erittäin tunnettu Tübingenin yliopiston teologian professori, raamatuntutkija Gerhard Kittel julkaisi kesäkuussa 1933 esseen, jossa tuettiin juutalaisten ongelman ratkaisemista Hitlerin viitoittamalla tavalla. Tämän jälkeen Kittel antoi papistolle ammattiapua aina vuoteen 1944 saakka. Berliinissä 7.6.1933 Saksan evankelisen kirkon komitea (Der Deutsche Evangelische Kirchenausschuss beim Kirchenbundesamt in Berlin) julisti kaiken tapahtuneen jälkeen, ettei Saksassa ole mitään juutalaisvainoa.

Suomen sotaveteraanit ovat pelastaneet Suomen monelta kovalta kohtalolta. Nyt on sinänsä hyvä, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ovat luterilaiset kirkot saaneet taas avautua. Nyt on varottava, ettei Toisen maailmansodan henki, kansallisaate ja vihantunteet täytä uudelleen avattujen kirkkojen tiloja. Tällöin kirkkojen viesti olisi täysin väärä, jopa erehdyttävästi palauttaisi historiansa muistaville venäläisille mieleen vanhojen aikojen ideologiat.