perjantai 23. huhtikuuta 2010

Krištafovitš ja Mallinen näyttävät despoottia, mutta kutsuvat sitä demokratiaksi

Ihmisvihaajat lyövät venäläisiä millä tahansa syyllä. Kaksi hiukan merkillistä tyyppiä, kääntäjä Jukka Mallinen ja presidentti Jevgeni Krištafovitš, kirjoitti Suomen kuvalehteen 16/2010 (s. 59) puheenvuoron, josta tuskin heille maksettiin sen enempää Kaposta, Suposta kuin SK:stakaan. Rahasta he toki kirjoittavat, kun kuvittelevat muiden saavan rahoja kirjoituksistaan ja toimistaan.

Jukka Mallinen tunnetaan myös Mikael Storsjön Kavkaz terroristisivuston sisarsivuston Finrosforumin aktivistina. Hän on tuossa toiminnassa mukana Suomen Pen –nimisen lahkon edustajana. Tuo reilusti tukevoitunut ja jonkin verran kaljuuntunut, vanheneva eläkeikänsä kanssa jo flirttaileva mies on Pen-klubin (tai lahkon) entinen puheenjohtaja. Ilmeisessä aatteellisessa innossaan hän opiskeli kirjallisuutta Moskovan yliopistossa 70-luvulla, mutta runomaisteri koki sittemmin mullistuksen. Kaikki oli niin petollista? Venäjän valta oli kaikki vain vaarallista?

Presidentti Jevgeni Krištafovitš (Евгений Криштафович) on vasta nuorukainen, oikea babyface. Lapsenkasvoisuuden tähden hänen ikäänsä on vaikea arvioida valokuvien perusteella: se lienee noin 14-20 vuotta. Käytettäköön hänestä rohkeasti nuorukaisen suosimaa titteliä "presidentti", koska se tuo hyvää tunnetta tuossa elämäntilanteessa. Hän toimii tallinnalaisessa nuorisoyhdistyksessä, jonka tähden on saanut upean tittelin: "Presidentti". Joku toinen voisi käyttää nimitystä kerhon ohjaaja. Venäjänkielisestä kodista ja koulusta lähtenyt nuorukainen on otollinen niille tyypeille, jotka tahtovat todistella, ettei venäläisille pitäisi antaa edes nykyisiä riittämättömiä oikeuksia Virossa. Nuorukainen on protestoinut muita venäläisiä vastaan, kun nämä ovat vaatineet itselleen oikeuksia.

Nyt nuori poika ja vanha mies ovat löytäneet toisensa Suomen kuvalehden artikkelia varten. Mieleeni tulee kirjalliseksi malliksi Platonin Faidros-teoksen idyllinen kuvaus Sokrateen ja Faidroksen matkasta Ateenan muurien ulkopuolelle idylliselle seudulle. Joen rannalla he lepäävät kesäpäivän helteessä ja miettivät Jumalan innoittamaa ystävyyttä. He kokivat keskenään jotakin suurta miettiessään elämisen salaisuuksia kesäpäivän helteessä idyllisellä seudulla joen rannalla. Erot ovat toki nyt ilmeiset vanhan Jukan ja nuoren Jevgenin suhteeseen, koska Faidros oli jo oppinut mies, mutta Jevgeni ovat vasta oikeusoppinsa alussa oleva nuorukainen. Eroja on lukuisia, mutta yhteinen filosofinen pohdiskelu on yhteinen. Sinänsä oli mielenkiintoista, miten Kavkaz-terroristikanavan sisarjulkaisun aktivisti Jukka Mallinen kirjoittaa tällä kertaa ihmisyyttä vastaan.

Mitkä kasvot voimme nähdä Jevgeni-pojan ja vanhan Jukan kasvojen takaa? Ovatko nuo kasvot ihmistä rakastavat vai misantroopin eli paholaisen, ihmisvihaajan, kasvot? Mainittujen kirjoittajien käsityksistä saa käsityksen, että venäläisen ihmisen olisi tyydyttävä ylipäätänsä ja erityisesti Baltiassa pelkäksi työn nöyräksi suorittajaksi. Hänen ei tule löytää uudestaan omaa arvoansa. Nämä Jevgeni ja Jukka opastavat, että se olisi ikään kuin joltakin pois, jos venäläinen paljastaa venäläisyytensä Virossa. Venäläiseltä halutaan riistää hänen ihmisyytensä, omat kasvot. Jukka ja Jevgeni moittivat antifasistien hätää ihmisestä Suomen kuvalehden Puheenvuorossa. He tarjoavat mielestään paremmaksi vaihtoehdoksi ihmisvihaajan, despootin, mutta kutsuvat sitä ”demokraattiseksi Euroopaksi”. On sanottu hyvin osuvasti, ettei misantropiaa synny, ellei ihmistä saada ensin vihaamaan itseään. Miten Jevgeni ja Jukka alkoivat vihata itseään?

Jevgeni ja Jukka kirjoittavat täyttä potaskaa. He käyttävät ilmaisua ”Kremlin kiihottamat”, millä tarkoittavat kaiketi Venäjän hallituksen ja johtavan puolueen Venäjän yhtenäisyys aktiivista panosta Suomen poliittiseen elämään. En häpeilisi, jos Kremliin olisin voinut rakentaa suhteita, mutta sellaisia ei ole. Ilmeisemmin Jevgeni ja Jukka ovat Sokrateen ja Faidroksen kesähelteen unelmien tavoin nähneet jonkun näyn asian johdosta, kun päättivät kirjoittaa jopa monikossa jutun ”Kremlin kiihottamista” henkilöistä Suomessa. Typerykset uskovat toki melkein mitä tahansa ja sellaisia typeryksiä on hirvittävän paljon Suomessa, mutta uskottavampaa olisi, jos eivät antaisi itseään kesähelteen unelmien vietäväksi idyllisessä kanssakäymisessään, vaan tarjoaisivat todellista faktaa väitteidensä hyväksi. Kyse on todellakin vanhan miehen ja nuorukaisen kuumasta kosketuksesta ideologisiin fantasioihin, ei mistään muusta. Itse en ainakaan tiedä ketään, joka toimisi Suomessa ”Kremlin kiihottamana”.

Ilmeisemmin vanhus ja nuorukainen vain spekuloivat tulevaisuuden vaihtoehdoilla niin kuin Sokrates ja Faidros tekivät Ateenan muurien ulkopuolella. Ehkä he eivät puhu mistään olemassa olevasta todellisuudesta, vaan ainoastaan kauhukuvistaan, joita he rakensivat yhdessä. On toki muistutettava, että kunniakkaiden Sokrateen ja Faidroksen nimien liittäminen suhteellisen tuntemattomiin Jukkaan ja Jevgeniin on tarpeetonta arvon antamista Suomen kuvalehden yksittäiselle puheenvuorolle.

Jevgeni ja Jukka kertovat Kremlin kiihottamista ”syrjäytyneistä”, jotka toimisivat röyhkeästi Suomessa. Ymmärrän valitettavan vakavasti, ettei ihmisvihaajan palveluksessa toimiva despootti rakasta syrjäytyneitä, joita Jevgeni ja Jukka tahtovat idylliseltä niityltään käsin halveksia. Eikö syrjäytyneillä ole protestin oikeutta? Eikö syrjäytyneillä ole oikeutta vaatia täyttä ihmisyyttä? EI OLE, ihmisvihaajat vastaavat. OLKAA VAITI! Me tarvitsemme vain nöyrää alistumista, ei kai ihmisarvosta pidä puhua syrjäytyneiden provosoimiseksi.

Jevgeni ja Jukka eivät nimeä, missä nämä syrjäytyneet ovat. Suomen antifasistisen komitea aktivistit ovat suhteellisen tavanomaisesti ja hyvin koulunsa käyneitä ihmisiä. Jevgeni ja Jukka pelkäävät, että Mannerheimin ja Rytin patsaat joutuisivat kananmunilla heittelyn kohteiksi antifasistien rakentaessa kuvattua peliä. Kananmunista en ole itse kuullutkaan. Luulen, että lintujen luonnollisesti tuottama paska riittää inhimillistämään Mannerheimin ja Rytin patsaat. Siihen ei tarvita antifasisteja, vaan itse Luoja antaa lintujen laskea jätöksensä sopiviin paikkoihin. Länsimainen demokratia ei kaiketi tarkoita sitä, että kaikkien suomalaisten pitäisi palvoa sotasyyllistä Rytiä ja vuoden 1918 kansanmurhan pääarkkitehtiä Mannerheimia? Ei kai demokratia tarkoita sitä, että nuo tyypit korotetaan - käytän nyt lempisanaani - perverssillä tavalla kulttikohteiksi Suomessa?

Jevgeni ja Jukka kääntävät käsitteet ylösalaisin, mikä sopii toki kääntäjä Malliselle hyvin ammattinsa puolestakin: nyt venäläisyyttä ja ihmisyyttä alentavasta despotismista tulee muka ”demokraattista Eurooppaa”, jota vastassa olisi ”stalinismi”, joka yllyttää venäläisväkeä ihmisarvonsa puolesta taisteluun Kremlistä käsin. Uhkakuvissa seikkailee jopa Kremlistä johdettu venäläisarmeija EU:n sisällä! Tässä on todella käsitteet tahallisesti sekoitettu oman aikamme pelkomyyttien avulla. Venäjän Kremlissä – tarkoitan nyt laajemmin Venäjän hallitusta ja Venäjän yhtenäisyyden puoluetta – on selväsanaisesti sanouduttu irti Stalinin palvonnasta. Gruusialainen Stalin ei ole todellakaan Kremlin suosiossa. Totuus ei suinkaan kiinnosta Jevgeniä ja Jukkaa, vaan pelko- ja vihakuvien virittäminen Suomen antifasisteja vastaan sekä vielä voimakkaammin Venäjää ja venäläisyytensä ylpeästi tunnustavia venäläisiä vastaan. Jukka tietää varsin hyvin, että Stalin on sellainen mystinen sana, jonka avulla voidaan aina pelotella ihmisiä ikään kuin Stalin eläisi yhä edelleen sekä uhkaisi Suomea ja pikkuriikkistä Viroa. Ymmärtääkseni Stalin oli kuollut jo silloin 1970-luvulla, kun Mallinen valmisteli itseään runomestariksi Moskovassa.

Vanhan miehen ja poikasen pitäisi jo herätä kesähelteen paisteesta idylliseltä joen rannalta, jottei auringonpistos pistä päätä yhä pahemmin sekaisin. Se on silkka hallusinaatio, että Stalin elää. Stalin on kuollut!



Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/