Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra toimii Suomen edun hyväksi

Olen toistuvasti kirjoittanut ja kertonut ystävilleni, että Suomessa välitettävä Venäjä-informaatio ei ole suinkaan asenteiltaan vain yksipuolisesti pahatahtoista, vaikka valitettavasti Finrosforum, Kavkaz Center, Suomen Pen, Pro Karelia, Helsingin Sanomat, YLE ja Suomen ulkopoliittinen instituutti (UPI) tuottavat julkisuuteen hyvin vastenmielistä aineistoa, joka leviää erityisen tehokkaasti julkisuudessa. Tuo aineisto otetaan hyvin innokkaasti vastaan moninaisten russofobien keskuudessa.

Tunnen huomattavasti merkittävämpiä Venäjä-asiantuntijoita kuin nämä edellä mainitut tahot, mutta nämä asiantuntijat suhtautuvat Venäjään vakavan realistisesti.

Kiitän erityisesti Suomen itsenäisyyden juhlarahastoa Sitraa. Heidän näkökulmaansa eivät hallitse kaikenlaiset villit kehitelmät myyttisestä Venäjästä ja poliittiset - ikään kuin analyyttiset - viitekehykset, joiden varassa he poimisivat sirpaleita Venäjältä ja mielikuvituksistaan propagandansa tueksi.

Suomalaisen median ja poliitikkojen toivoisin rakentavan todellisuuskuvaa pikemmin näiden arvovaltaisten, jopa institutionalisten Venäjä-tuntijoiden varaan (Suomen Pankin, Sitran, Finpron ja CEMAT:n) kuin revansististen ja jopa terroristimyönteisten pienryhmien avulla.

Suomalaisten suurten puolueiden puoluejohtajatkin näyttävät kuitenkin rappeutuneen kyseenalaisten tyyppien, lähinnä omien uniensa selittäjien ohjaukseen.

Pyydänkin kunnioittaen Venäjän hallintoa, ettei Venäjä rankaisisi koko Suomea noiden muutamien tyhmien puoluejohtajien ja suomalaisten median edustajien vuoksi!

Tilanne voisi parantua, jos suomalainen tervehenkinen toimittaja- ja tutkijajoukko saisi kannustusta toimiensa hyväksi. Tällä hetkellä pahahenkiset toimittajat saavat toki kannustusmatkoja, tukirahoja, kiinnostavia kontakteja, koska Venäjä-viha on hyvin järjestäytynyttä ja älykästä älyttömyydessään.

Kyseenalaiset Venäjä-asiantuntijat hallitsevat toistaiseksi julkista keskustelua

Vaikka Suomessa olisi aivan hyviä asiantuntijoita mediaa varten, kun arvioidaan Venäjän ja Suomen suhteita, niin mediassamme on saanut julkisuutta valitettava roskajoukko, rakkikoirien lauma, joita kiinnostaa vain kaikenlainen äkäisyys Venäjää vastaan.

Venäjä-keskustelua hallitsevat suomalaisessa valtamediassa pikemmin Finrosforumin ja Suomen Penin ”Venäjä-asiantuntijat” vahvistettuna suomenruotsalaisten Venäjä-vihan perikuvalla Hbl:n Anna-Lena Laurénilla, Hanna Smithillä ja Arto Luukkasella, joista molemmat viihtyivät äskettäin myös erityisen hyvin Finrosforumin kesätapahtumassa.

Hbl:n toimittaja Anna-Lena Laurén tarjoaa suomenruotsalaisille mielikuviaan Venäjästä. Paljon muuta näkökulmaa suomenruotsalaiset eivät juuri saa Venäjästä.

Hänelle Venäjä on uhka, venäläiset nähdään ilmeisesti kieli- ja kulttuuripoliittisesta syystä kielteisesti, koska suomenruotsalaiset eivät tahtoisi nähdä venäläisten maahanmuuttajien lukumäärän kasvavan yli suomenruotsalaisen väkimäärän. Se voisi horjuttaa kieliperusteista erityisasemaa ja valtaa.

Äskettäin Laurén kirjoitti jutun ”Var går gränsen för Ryssland?” (Hbl 20.7.2010), jossa hän kielteiseen sävyyn korosti elintarvikevientiin liittyvien ongelmien “poliittista kaikupohjaa”. Laurén väittää, että Putinin johdolla syntyi ”ylimitoitettu, korruptoitunut, ahne ja epäpätevä valtiokoneisto”, jonka hän ”luovutti hänen seuraajalleen Medvedeville” (”I praktiken har det lett till att Putin lämnade över en överdimensionerad, genomkorrupt, sniken och inkompetent statsapparat till sin efterträdare Medvedev”, Laurén, HBl 20.7.2010).

Suomalaiset eivät ole tottuneet, että Venäjän mediassa kuvattaisiin tuollaisen tylyyden ja vääristelyn hengessä Suomea, mutta Laurén on omistautunut sitä vastoin sellaisen asenteen esittämiseen Venäjästä.

Laurénin mukaan Venäjän lapsiasiainvaltuutetun toiminta palveli Kremlin valtaeliitin etuja, kun eliitti ei epäröinyt harjoittaa kansallista politiikkaa Suomen kustannuksella (”Finland har i varje fall än en gång fått sig en påminnelse om att även om de rysk-finländska relationerna i princip fungerar utmärkt så finns det också tecken på att Kreml, när det passar maktelitens intressen, inte tvekar att utöva inrikespolitik på finländsk bekostnad. Besöket av den ryska barnombudsmannen är ett exempel”, Laurén, HBl 20.7.2010).

Kirjoitan joskus myöhemmin Anna-Lena Laurénin toiminnasta myös tarkemman analyysin.

Finrosforum syntyi onnistuneen Venäjä-vastaisen mielenosoituksen hurmiossa.

Forumin perustajajäsenten luettelo on merkittävä otos suomalaisia eturivin Venäjä-vihaajia. He ovat saaneet myös tarpeettoman paljon julkisuutta mediassa. Varo heitä!

Perustajajäsenet ovat Rolf Büchi, Nils-Erik Friis, Anu Harju, Heidi Hautala, Frank Johansson, Pekka Koponen, Henrik Lax (Хенрик Лакс), Laura Lodenius, Anna-Stiina Lundqvist, Jukka Mallinen, Elisabeth Nordgren, Theresa Norrmén, Kerkko Paananen, Marja Pulkkinen, Elina Rahimova, Ville Ropponen, Iida Simes, Anni Sinnemäki ja Mikael Storsjö.

 Olisi kuitenkin liioiteltua sanoa, että koko suomalainen Venäjä-tutkimus ja Venäjä-keskustelu kulkisi em. pahatahtoista tietä. Edes politiikan tutkimus ei ole johdonmukaisesti pahatahtoista.

Olen monta kertaa kiittänyt sitä, miten oikein UKK-palkittu Helena Rytövuori-Apunen on tehnyt analyysinsä. Myös Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen osoittaa erinomaista maltillista kykyä tervehenkisiin analyyseihin myös silloin, kun suomalainen toimittajakunta tahtoo virittää valtavaa kohua. Myös muita selväpäisiä politiikan tutkijoita on yhä edelleen Suomessa.

Mieltymykseni Venäjä-suhteiden arviointiin kohdistuu kuitenkin erityisesti talouselämän tutkijoihin.

Ei liene kenellekään yllätys, että en viihdy Kavkaz Centerin sisarjulkaisun Finrosforumin hengessä ja sen kaltaisessa suomalaisten mielikuvien maailmassa. Sitä vastoin itse viihdyn huomattavan hyvin Suomen Pankin Siirtymätalouksien laitoksen, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun CEMAT-tutkijoiden, Suomen Yrittäjien, Finpron ja Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tuottamien tutkimusten ja tutkijoiden parissa. Niissä pelin henki on rakentava ja rehellinen. Aineisto on hyvin konkreettista yrittäjiltä saatavaa aineistoa.

Suomalaiset tutkimuslaitokset ja tutkijat yrittävät ratkoa mahdollisia haasteita suomalaisen hyvinvoinnin parhaaksi. Totta kai näissäkin laitoksissa ja instituutioissa tuotetaan moninaista tutkimusta.

Tutkimukset tuovat ilmi monia ongelmia ja käsittelevät myös vaikeita tapauksia. Niissä ei luoda kuitenkaan propagandistista valhekuvaa jostain "olemuksellisesti" tietynlaisesta Venäjästä, joka aggressiivisesti yrittää levittäytyä pienten naapureiden uhkaksi.

Olen ollut hyvin pettynyt, että elinkeinoelämän intressit eivät näy juurikaan mediassamme.

Suomen Pankin Siirtymätalouksien laitoksen, Finpron, CEMAT-tutkimusten ja Sitran tutkimusten julkinen käsittely ja levitys valtamedian parissa on ollut varsin niukkaa.

On perin harmillista, jos talouselämälle täysin ulkopuoliset tyypit, lähinnä Finrosforumin hengen mukainen toimittajakunta ja muutamat poliitikot, onnistuvat turmelemaan myös talouselämän suhteet, sillä talouselämämme piirissä on ollut toistaiseksi ne harvat tervehenkiset suomalaiset Venäjä-suhteiden asiantuntijat.

Medvedevin vierailun jälkeen televisiotoimittaja kysyi terävästi Heidi Hautalalta, onko vaarana, että Finrosforumin ja teidän toimintanne vaurioittaisi Venäjän kanssa käytävää kauppaa.

Hautala venkoili tavalliseen tapaan sekavaan puheeseen eurooppalaisista tarpeista, jotta Venäjällä edistyisi demokratisoitumisprosessi. Siksi on syvästi harmillista, että huonon politiikan seurauksena Suomen ja Venäjän välinen kauppa saattaa kärsiä, vaikka juuri elinkeinoalan pitäisi kärsiä kaikkein viimeiseksi.

Poliitikot ja eräät toimittajat jatkavat kaikesta huolimatta pahan tahdon lähettiläinä. Elinkeinoelämässä ymmärretään myös, etteivät kaikki ilmenneet ongelmat ole myyttisen Venäjän demonisoitumista, vaan pikemmin käytännössä ratkaistavia ongelmia.

Atrian johtajaa haastateltiin äskettäin ja tämä tunnusti, että jo varhain keväällä Venäjän viranomaiset olivat antaneet huomautuksia Venäjälle vietävän ylijäämälihan laatupuutteista.

Olemme joskus toki havainneet, että kaikesta liiketoiminnan tuomasta rahallisesta hyvästä huolimatta ilmenee ikävällä tavalla venäläisen asiakkaan selän takana ryssittelyä.

Esimerkiksi venäläisten matkailijoiden tuomalla rahalla rikastunut hiihtokeskuksen johtaja puhuu hotellissaan rumalla äänellä ”kohta saapuvista ryssistä”. Silloin unohtuu ryssittelijältä, että Moskova kuulee kaiken.

Onneksi pääsääntöisesti elinkeinoelämässä halutaan rakentaa hyviä naapurisuhteita.

Sitra: Koneteollisuuden kasvuohjelma 2008-2011 - Markkinakatsaus (2010)

Olen tervehtinyt kirja-arvosteluissani jo monta kertaa aiemminkin kiitoksella Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran aiempia tutkimuksia. Nyt olen laatimassa esittelyä uusimmasta julkaisusta.

Sitra voidaan hyvin nähdä Suomen itsenäisyyden asialla olevaksi instituutioksi. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, joka edistää yhteiskunnan hyvinvointia eduskunnan valvonnassa.

Sitran tehtävät on määritelty jopa Suomen laissa, jonka mukaan Sitran tehtävä on edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä, talouden määrällistä ja laadullista kasvua sekä kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteistyötä.

Sitra perustettiin Suomen Pankin yhteyteen vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra julkaisi vasta äskettäin kesäkuussa 2010 Koneteollisuuden kasvuohjelman 2008-2011 ”Näkymä Venäjän koneteollisuuteen. Markkinakatsaus”.

Sitran Koneteollisuuden kasvuohjelman ohjelmajohtaja Mauri Heikintalo on kirjoittanut johdannon kesäkuussa 2010 julkaistuun koneteollisuuden katsaukseen.

Osana Koneteollisuuden kasvuohjelman Venäjä-osiota järjestivät Sitra ja Teknologiateollisuus ry suomalaisille pk-konepajayrityksille tutustumismatkan Pietariin ja Moskovaan.

En ollut tuolla matkalla mukana, vaikka vastaavilla tutustumismatkoilla olen ollut mukana muutaman kerran, mutta tällöin järjestäjänä ei ollut kuitenkaan Sitra.

Silloisten kokemusten valossa voin uskoa, että matka on avartanut tietämystä markkinaoloista, poistanut tarpeettomia ennakkoluuloja sekä tarjonnut mahdollisuuden moninaiseen verkostoitumiseen.

Sitran järjestämään matkaan osallistui kolmetoista pk-yrityksen edustajaa, sekä Sitran, Teknologiateollisuus ry:n ja Finpro ry:n edustajat. Heikintalo kirjoitaa, että matkan tarkoituksena oli ”päivittää yhteistyömahdollisuuksia Venäjän koneteollisuuden kanssa, verkottua ja etsiä uusia asiakkuuksia. Tähtäimenä oli myös syventää suomalaisten pk-koneteollisuusyritysten venäjätuntemusta ja hälventää mahdollisia ennakkoluuloja ja stereotypioita”.

Delegaation jäsenet olivat moninaisia tehtäviltään, mikä vaikeutti vierailtavien yritysten valintaa. Matkaohjelma oli tiukka.

Heikintalo toteaa koneteollisuuden markkinakatsauksessa, että Venäjä on jatkuvassa muutoksen tilassa, jolle on teollisuudessa luonteenomaista pyrkimys kehittää maata luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvasta taloudesta kilpailukykyisen teollisuuden kehittämiseen ja innovaatioiden hyödyntämiseen.

”Venäjän kehittyvä teollisuus ja markkina avaavat suomalaisille pk-yrityksille kasvun mahdollisuuden: kulutuskysyntä kasvaa, teollisuuden investoinnit lisääntyvät, uusia joustavampia koneteollisuusyrityksiä syntyy ja niiden kanssa on helpompi tehdä yhteistyötä sekä soluttautua paikallisiin toimitus ja alihankintaketjuihin. Venäjän markkinat eivät ole kyllästetyt, vaan kaikki on vasta alkamassa” (Heikinheimo 2010:3).

Sitran raportti tarjoaa monipuolisen aineiston yritysvierailuista, joita suomalaiset ammattilaiset tekivät ja saivat tutustua Venäjällä koneteollisuuden toimialaan. Nämä yrityskuvaukset ovat mielestäni erityisen tärkeitä ja antoisia, koska niiden avulla löytyy sekä konkreettisia kontakteja että reaalisten esimerkkien avulla puhuminen hälventää mahdollisia ennakkoluuloja ja stereotypioita.

 Nämä yritysesittelyt on tehty myös erityisen ammattimaiseksi. Venäjä-vierailusta vastasi Mauri Heikintalon ohessa Esa Manninen ja Markku Sjöstedt sekä Finpro ry:stä Alexey Zak, jonka tunnen erityisen miellyttäväksi ihmiseksi ja osaavaksi yrityselämän asiantuntijaksi siltä ajalta, kun hän toimi vielä Pietarissa suomalaisvenäläisessä kauppakamarissa.

Koneteollisuuden delegaatio sai vierailla Venäjällä konsulaatissa järjestetyssä kontaktitapahtumassa, johon oli kutsuttu venäläisyritysten edustajia. Selvästikin tällaiset pienet ja vähän isommatkin toimet kertovat, että elinkeinoelämä tahtoo luoda myönteistä yhteistyötä Venäjän kanssa.

Koneteollisuuden raportin mukaan matka jätti paljon mietittävää. Venäjän suuret entiset valtiolliset koneteollisuusyrityksetkin ovat löytäneet yhteistyökumppaneita ja asiakaita, mutta silti kapasiteetti on niillä vajaakäytössä.

Useat suuret ja kalliit työstökoneet seisovat ja vain osa on pyörimässä. Jo neuvostoaikana yrityksillä oli huomattavasti ylimääräistä konekantaa. Sitä vastoin pietarilaistelakoilla on tilauksia, eikä halua ottaa lisää. Venäjän valtio on yksi päätilaajista, merivoimat, rajavartiolaitos.

Suurista yrityksistä on lohkottu pienempiä kannattavampia yksiköitä, joilla ei ole suuren emoyhtiön velvoitteita ja jotka hyödyntävät kuitenkin entisen emoyhtiön konekantaa ja resursseja. Yleensä ne on perustettu ns. suljetuiksi osakeyhtiöiksi, joissa omistajina ovat emoyhtiön avainhenkilöt.

Pienemmät yritykset ovat jo halukkaita yhteistyöhön ja toimittamaan alihankintoja myös ulkomaalaisille yrityksille. Sitä vastoin suuryrityksille lukumäärältään ja arvoltaan suhteellisen pienet toimitukset eivät ole houkuttelevia.

Kiinnostusta vähentää sekin, että toimituksiin länteen liittyy monia lisähankaluuksia kuten tullit, läpinäkyvyys verottajalle, kielikysymykset, kumppanin tuntemattomuus, maksunjärjestelmät ja ehdot jne.

Sitran raportti kertoo havaintona, että perestroikan aikojen jälkeen on suuryrityksiin ollut hankalampi päästä, kuri on tiukentunut, vaikka omistus yrityksissä on muuttunut valtiollisesta enemmän ja vähemmän yksityiseksi. Nykyään entiset valtiolliset suuryritykset kuuluvat eri konserneihin.

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Koneteollisuuden markkinakatsauksen (kesäkuu 2010) parasta antia ovat yrityskatsaukset. Esimerkiksi AO Almaz paljastuu Pietarissa sijaitsevaksi osakeyhtiöksi, jonka telakka on maailman johtava ilmatyynyalusten suunnittelija ja valmistaja. Telakalla työskentelee yli 1000 henkeä. Telakan uudenaikaiset tuotantotilat mahdollistavat alusten rakentamisen halliolosuhteissa.

Sitran julkaiseman Koneteollisuuden markkinakatsauksen henkilökohtaisesti kiinnostava näkökulma allekirjoittaneelle oli toimialaympäristön lyhyt, arvovaltainen institutionaalinen aineistoluettelo Pietarin ja Moskovan metropoleja varten. Kaupunkien virallisten kotisivujen, Venäjän Federaation kaupallisen edustuston, Suomi-Venäjän –seuran, Finpron maaraporttien, Yhdysvaltain hallituksen Venäjä-infon ja Aleksanteri-instituutin Venäjä-sivujen joukossa rinnatusten suositeltiin myös allekirjoittaneen vähäisen taloustoimittajakirkkoherran kotisivuja ja linkkiluetteloa Venäjä-tuntemuksen syventämiseksi.

Muistelen kovasti, että toista vuotta sitten eräskin tyyppi soitteli tuomiokapituliin ja kirkkohallitukseen, koska oli vihastunut papin henkilökohtaisten kotisivujen ”Venäjä-propagandasta” näiden ”linkkien” tähden.

Vaikuttaa siltä, että isänmaallisesti Suomen etua ajava Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra sitä vastoin kiittää linkkien olemassaolosta, kun jopa suosittele sivustoa.